jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille."

Transkriptio

1 Jäsenlehti 1/2014

2 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2348 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, Tampere puhelin: (03) Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello sähköposti: kotisivut: Yhdistyksen tarkoituksena on toimia keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavien henkilöiden, heidän omaistensa ja hoitohenkilöstön yhdyssiteenä. Yhdistys on Keliakialiitto ry:n jäsenyhdistys. Vuoden 2014 jäsenmaksu on 25 euroa. Jäsenetuna jäsenet saavat yhdistyksen jäsenlehdet (4/vuosi) ja liiton 5-6 kertaa vuodessa julkaiseman Keliakia-lehden. jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Toimintaa Tiistaikerho kokoontuu toimistolla parillisen viikon tiistaina kello 11. Päivystys toimistolla parillisen viikon tiistaina kello Toimistolla on paljon ilmaisia esitteitä sekä myytävänä keliakiakirjallisuutta, mm. o Keliaakikon ensiopas o Herkuttelu sallittu -keittokirja o Keliaakikon keittokirja o Hapanleivästä sacherkakkuun o Syötävän hyvää leipää -leivontaohjeita o Kokkaa maailman makuja -keittokirja (uusin) o Idan kakku -gluteeniton kakku (keliakiakirja lapsille) o liiton suru- ja onnitteluadresseja Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. 1

3 Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Vuosi 2013 on takanapäin ja edessämme ovat uudet haasteet. Kulunut vuosi on painottunut Hehkuvaprojektiin, sillä olemme yksi projektin pilottiyhdistys. Näitä tapahtumia on ollut usealla paikkakunnalla ja tilaisuuksista kerrotaan tarkemmin toimintakertomuksessamme. Projekti jatkuu edelleen. Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidetään maaliskuussa. Kokouksessa hyväksytään tilit ja toimintakertomus. Luennoitsija kokoukseen ei vielä ole varmistunut. Edellisvuosien tapaan kesän kynnyksellä järjestetään jälleen retki tai kaksi osallistujien määrästä riippuen. Retken kohteena tänä vuonna on Keski-Suomi, josta tulee tarkempaa tietoa jäsenlehdessä ja myös Keliakialehdessä. Lukekaapa tarkasti yhdistystoimintapalstaa omasta lehdestänne. Yhdistyksen omaa jäsenlehteä tullaan uudistamaan ja haluaisimme saada jäsenistön, siis Teidän kirjoittamianne juttuja omaan lehteemme. Ei muuta kuin kynät sauhuamaan ja Teitä askarruttavia tai kiinnostavia asioita julkituomaan lehdessämme. Toivomme myös, että jäsenistö esittäisi kannanottoja ja uudistuksia/muutoksia yhdistyksemme toimintaan, kaikki ideat otetaan ilomielellä vastaan. Tavoitteenamme on saada toimintamme vastaamaan Teidän toiveitanne. 2

4 Hallituksen ja vertaistukihenkilöiden yhteystiedot löytyvät tästä lehdestä. Heihin kaikkiin voi ottaa yhteyttä, mikäli jokin asia askarruttaa. Maanantain Aamulehdessä FinnMedi Oy ilmoittaa (aiempi ilmoitus oli jo Aamulehdessä ennen Joulua) etsivänsä tutkimuspotilaita keliakian hoitoa koskevan lääketutkimukseen. Itse olen ilmoittautunut tuohon kokeiluun ja käynytkin jo verikokeissa. Katsotaan nyt miten tämä tutkimus sitten meitä tulevaisuudessa auttaa? Toivotan Teille jäsenille ja läheisillenne oikein hyvää ja rauhallista vuotta 2014! Marja Heikkilä SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS aika: lauantai kello paikka: Fin Medi 5, kokoushuone, Biokatu 12, Tampere Ennen kokousta kello tuote-esittelyjä sekä -myyntiä. Kokouksen jälkeen yhdistys tarjoaa kokousväelle kahvit. Tervetuloa! 3

5 TOIMINTAKALENTERI Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Keliakiailta kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Sääntömääräinen kevätkokous Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Tiistai Kerho ja päivystys kello Lauantai Kerho ja päivystys kello

6 KELIAKIAILLAT pidetään yhdistyksen toimistolla, Mustanlahdenkatu 10, kello 18. Ilta on avoin kaikille, tule tapaamaan toisia keliaakikkoja, saamaan tietoa ja kyselemään vinkkejä. Tervetuloa! Tiistaina Hyvinvointi-ilta, Helena Kivioja kertoo tärkeistä rasvahapoista. Tiistaina Uusien jäsenten ilta. Perustietoa ja ajankohtaisia asioita kertoo Länsi-Suomen aluevastaava Eija Lindberg liitosta. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Tiistaina Illan aiheesta seuraavassa lehdessä maaliskuussa. Jäseniltojen aiheideoita voi lähettää yhdistyksen sähköpostiin tai soittaa toimistolle päivystysaikaan. Ideoita voi myös lähettää Eijalle sähköpostiin, tai soittaa Eijalle, p Toiveet toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. 5

7 Kevätretki Jyväskylään Lauantaina Kohteina mm. Kuokkalan kirkko, Ilmailumuseo, Pandan tehtaanmyymälä, Viherlandian puutarhakeskus. Lounas Ränssin kievarissa. Tarkemmat tiedot seuraavassa jäsentiedotteessa maaliskuussa. (Mahdollinen toinen retki to 8.5.) Lisätiedot ja varaukset Pertti Rouhu p Yhdistys järjestää VERTAISTUKIHENKILÖILLE KOULUTUSTA lauantaina kello Kaikki vertaistukihenkilöt ovat tervetulleita mukaan. Koulutus on tarkoitettu erityisesti uusille tukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille ja tehtävässä aloittaville henkilöille. Vertaistukihenkilöiden yhteyshenkilö on Virpi Koski, p ja sähköposti Jos olet kiinnostunut tukihenkilötoiminnasta ja tästä koulutuksesta, ota yhteys Virpiin. 6

8 Mitä on Vertaistukihenkilötoiminta? Vertaistoiminta on vapaaehtoisuuteen perustuvaa ihmisten auttamista ja tukemista tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Keliakiayhdistysten toiminnassa vertaistoiminnalla on keskeinen merkitys. Yhdistyksissä toimii vertaistukihenkilöitä, jotka tarjoavat keliakiaan sairastuneille omakohtaista kokemustietoa ja tukea. Toiminnan lähtökohtana ovat tuettavan tarpeet, ja tuki täydentää läheisten, ystävien ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön antamaa ohjausta. Vertaistukihenkilölle tärkeitä ominaisuuksia ovat mm. On sinut keliakian kanssa (omasta tai lähiomaisen keliakiadiagnoosista vähintään vuosi.) Hallitsee riittävässä määrin arkitiedon sairaudesta ja sen hoidosta. Päivittää keliakiatietojaan. On hyvä kuuntelija, on läsnä. Tukee ja antaa neuvoja. Tunnistaa oman roolinsa kokemustiedon välittäjänä. Neuvot ja ohjeet perustuvat tutkittuun asiatietoon, ei omiin mielipiteisiin. Ei ole ammattiavun tarjoaja, mutta osaa tarvittaessa ohjata ammattiavun pariin. On sosiaalinen, empaattinen, tiedonhaluinen, suvaitsevainen ja avarakatseinen. Vertaistukihenkilöiden yhteyshenkilö on Virpi Koski, p ja sähköposti Vertaistukihenkilöihin voi ottaa yhteyttä soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai kirjepostia. 7

9 VERTAISTUKIHENKILÖT 2014 ANDELIN Sirpa Vilppula BORG Eija Tampere HYVÄRINEN Eija Ylöjärvi ILLI Paula Ruovesi JOUTSIMATKA Jouni Kuhmoinen, Kuhmalahti KOTAKORPI Tarja Nokia KOSKI Virpi Tampere LAHTINEN Ritva (03) Virrat Rantatie 15 C 22, Virrat LEHTONEN Maija (03) Ylöjärvi Tanhuanpääntie 27, Kyrönlahti LÄHTEENMÄKI Jaana Karvia, Kihniö, jaana.lahteenmaki@ippnet.fi Parkano PAASIO Teija Tampere teija.paasio@suomi24.fi RAJALA Salme Virrat Jalavankuja 2 B, Virrat RANTALAINEN Rauno Kangasala Kaarina Maununtyttärentie 95, Kangasala REGNELL Pertti Juupajoki, pertti.regnell@gmail.com Längelmäki, REGNELL Kirsti (03) Orivesi Urheilutie 16, Orivesi RUOHOSENMAA- JÄRVINEN Raija Lempäälä raijaruohosenmaa@gmail.com SUSI Minna Luopioinen, Pälkäne Sahatie 15, Pälkäne SYRJÄLÄ Heli Nokia hessa2525@hotmail.com TÖRMÄ Milla Tampere milla.tormä@uta.fi VUORIHUHTA Marja Ikaalinen, Jämijärvi, maippi62@hotmail.com Hämeenkyrö 8

10 HALLITUS 2014 puheenjohtaja HEIKKILÄ Marja varsinaiset jäsenet (8) varapuheenjohtaja SILTANEN Tauno BORG Eija OLLILA Anne KOTAKORPI Tarja LAULAINEN Monika HILDÉN Leea sihteeri VÄLISAARI Elise varajäsenet (6) TELENIUS Maire rahastonhoitaja REGNELL Pertti ROUHU Pertti KARHULA Liisa KOSKI Virpi SYRJÄLÄ Heli RUOHOSENMAA- JÄRVINEN Raija Hallituskausi on kaksi vuotta. Hallituksesta puolet on vuosittain erovuorossa. TOIMIKUNNAT 2014 ja niiden vastaavat Emäntä Anne Ollila Jäsentoimikunta Eija Borg Keliakiaviikkovastaava Tarja Kotakorpi Retkeily- ja virkistystoimikunta Pertti Rouhu Tiedotus Kirsti Sillanpää Eija Hyvärinen Tiistaikerho Maire Telenius Varainhankintatoimikunta Maire Telenius Vertaistukihenkilötoiminta Virpi Koski Nuorisotoiminnassa toimitaan liiton nuorisoyhteyshenkilön, Susanna Tolsa, p kanssa. 9

11 JÄSENMAKSU Liitto lähettää tilisiirtokortit jäsenmaksun maksamista varten helmikuussa ilmestyneen Keliakia -lehden 1/2014 mukana. Yhdistyksen sääntöjen 4 :n mukaan jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta, hallitus voi katsoa hänet eronneeksi 12 kuukauden kuluttua jäsenmaksun eräpäivästä. JÄSENPOSTI LÄHETETÄÄN VAIN JÄSENMAKSUNSA MAKSANEILLE JÄSENILLE. Jäsenyyden päättymisestä ei lähetetä erillistä ilmoitusta. Jäsenmaksutilanteen voi tarkistaa liiton jäsensihteeriltä, yhteystiedot alla. OSOITTEENMUUTOKSET voi ilmoittaa suoraan liittoon jäsensihteerille. Liiton jäsensihteeri on Tuija Heliövuori, p. (03) tai sähköposti jasenpalvelut@keliakialiitto.fi Seuraava Jäsenlehti, 2/2014, ilmestyy maaliskuussa. Lehteen tarkoitettu aineisto pitää lähettää mennessä Kirstille, sähköp. kirsti.sillanpaa@pp.inet.fi, puhelin Lehden toimitus: pj. Marja Heikkilä, p tai marja.heikkila@pp.inet.fi ja Kirsti Sillanpää, p tai kirsti.sillanpaa@pp.inet.fi Painopaikka Kopio Niini Finland Oy, Åkerlundinkatu 2 A, Tampere 10

12 BA2 Itella Posti Oy Lähettäjä Pirkanmaan Keliakiayhdistys ry Mustanlahdenkatu Tampere p. (03) sähköposti 11

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti Jäsenlehti 1/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä.

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä. Jäsenlehti 2/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Jäsenlehti 4/2015 Perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa oli 2473. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 sähköposti: pkyry@pp1.inet.fi kotisivut: www.pirkanmaa.keliakiayhdistys.fi

Lisätiedot

Jäsentiedote 3/2013. Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti

Jäsentiedote 3/2013. Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti Jäsentiedote 3/2013 Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2012 lopussa 2328 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 (päivystys toimistolla

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 2/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 4/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 3/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Jäsenlehti 2/2015 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa 2473 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

joita keliaakikolle on mahdollista tulla ja niiden hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvaus (lääkkeet, hoidot ym.).

joita keliaakikolle on mahdollista tulla ja niiden hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvaus (lääkkeet, hoidot ym.). Jäsenlehti 3/2015 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa 2473 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p.

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p. Jäsenlehti 4/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu v.1991, jäseniä on tällä hetkellä jo yli 2500. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistai

Lisätiedot

Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen

Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen Jäsenlehti 3 / 2017 Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu 1991, ja jäseniä on jo yli 2500. Toimisto: Mustanlahdenkatu 10,

Lisätiedot

Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue).

Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue). Jäsenlehti 2 / 2017 Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue). Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu 1991,

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 3/2015 15.12.2015 Jouluinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Tässä vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä on tietoa Maaseudun uusi aika -yhdistyksen ajankohtaisista

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Jäsenleh 1 / 2018 Puheenjohtajan palsta Hyvät jäsenemme! Tämä vuosi on taas alkanut uusia tapahtumia kokouksessa suunnitellen. Kiitos vastauksista jäsenkyselyyn, niiden pohjalta yritämme myös laatia ohjelmaa

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!!

ETTÄ KILLAN TOIMIHENKILÖIDEN YHTEYSTIEDOT OVAT AJANTASALLA!! Maanpuolustuskiltojen liitto ry tiedottaa KILTATIEDOTE 02-2016 Tiedote ilmestyy sähköisenä eikä sitä postiteta kirjepostina. Kiltapiirien ja kiltojen puheenjohtajia, sihteereitä ja taloudenhoitajia tiedotetaan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Herättäjä-Yhdistys Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Hyväksytty päätoimikunnassa 11.12.2010 Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 Herättäjä-Yhdistyksen ja sen paikallisosastojen toimintaa säätelevät

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO

Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO 10.2.2019 ALUEELLA TOIMIVIEN ELÄKELÄIS- & VAMMAISJÄRJESTÖJEN yms. + VIRTAIN VAMMAIS- JA VANHUSNEUVOSTON YHTEYSTIEDOT Muistathan ilmoittaa järjestönne yhteystiedoissa

Lisätiedot

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa Kokemuksia Laboratoriokeskuksen ekg-järjestelmähankkeesta Laaduntarkkailupäivät Helsinki 10.2.2006 Anna Himanen DI, kehitysinsinööri Laboratoriokeskus, Pirkanmaan

Lisätiedot

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016 23.3.2016 Keväinen tervehdys kaikille MUAn jäsenille! Kevät keikkuen tulevi ja niin myös Mua-yhdistyksen keväinen jäsenkirje. Tässä kirjeessä on tietoa

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH r.y., josta voidaan käyttää epävirallista lyhennystä HSKH. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Pidämme puolta pidämme huolta

Pidämme puolta pidämme huolta Pidämme puolta pidämme huolta Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea 22.10.2013 Pia Järnstedt Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Mihin yhdistykseen kuulut?

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz)

Tampere (Ikaalinen 92,9 MHz, Orivesi 96,4 MHz, Ruovesi 103,3 MHz, Tampere 95,7 MHz, Valkeakoski 87,6 MHz, Vammala 89,5 MHz) TOIMILUVAT ANALOGISEEN RADIOTOIMINTAAN Pirkanmaa Kustannusliike Aluelehdet Oy Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy Pro Radio Oy Pro Radio Oy Tampereen yliopisto Tampere (Kokemäki 98,0 MHz, Nokia 107,4 MHz,

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF 1 UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTAVUODEN YLEISNÄKYMÄT JA -TAVOITTEET Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 4/2019 1 Laatimispvm 5.9.2019 Aika 13.09.2019 klo 09:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osanottajat Nimi Laatunen Kirsti Sikkilä Sari Heikkilä Emma Henttonen Raimo

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 23.2.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, C-rappu 2.kerros Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa

Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe. Paldanius, Jari Toivola, Marjatta Lumijärvi, Liisa kh:n edustaja poissa RAAHEN VAMMAISNEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 Aika: 4.5.2015, klo 17.30 18.55 Paikka: Toimintakeskus Kreivinaika, Brahenkatu 12-14, 92100 Raahe Sorjamaa, Eija puheenjohtaja Pelkonen, Eino varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Ote pöytäkirjasta 46/2017 1 (5) 511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan TRE:3351/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY

OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY on valtakunnallisen Lihastautiliiton jäsenyhdistys. Yhdistyksessä on jäseniä n.170,yhdistys toimii Pohjois-Pohjanmaan - ja Kainuun maakunnassa. Kotipaikkana on Oulu. VERTAISTUKIRYHMÄ Vertaistukiryhmiin

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot