joita keliaakikolle on mahdollista tulla ja niiden hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvaus (lääkkeet, hoidot ym.).

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "joita keliaakikolle on mahdollista tulla ja niiden hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvaus (lääkkeet, hoidot ym.)."

Transkriptio

1 Jäsenlehti 3/2015

2 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa 2473 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, Tampere puhelin: (03) Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello sähköposti: kotisivut: Yhdistyksen tarkoituksena on toimia keliakiaa ja ihokeliakiaa sairastavien henkilöiden, heidän omaistensa ja hoitohenkilöstön yhdyssiteenä. Yhdistys on Keliakialiitto ry:n jäsenyhdistys. Vuoden 2015 jäsenmaksu on 25 euroa. Jäsenetuna jäsenet saavat yhdistyksen jäsenlehdet (4/vuosi) ja liiton 5-6 kertaa vuodessa julkaiseman Keliakia-lehden. jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Toimintaa Tiistaikerho kokoontuu toimistolla parillisen viikon tiistaina kello 11. Päivystys toimistolla parillisen viikon tiistaina kello Toimistolla on paljon ilmaisia esitteitä sekä myytävänä Keliakialiiton toimittamia tuotteita, mm. keliakiakirjallisuutta o Keliaakikon ensiopas o Herkuttelu sallittu -keittokirja o Keliaakikon keittokirja o Hapanleivästä sacherkakkuun o Syötävän hyvää leipää -leivontaohjeita o Mitä tänään syödään? -keittokirja (uusin) o Idan kakku -gluteeniton kakku (keliakiakirja lapsille) o liiton suru- ja onnitteluadresseja o keliakialogolla olevia mukeja, o kassi-esiliinasettejä o Eilamarin hapankorppuja o Pertti Regnellin tattarijauhoja. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. 1

3 Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Kulunut alkuvuosi on ollut meille keliaakikoille melkoista mylläkkää, sillä meiltä aiotaan poistaa ruokavaliokorvaus ensi vuoden budjetista. Keliakialiitto on voimakkaasti vastustanut asiaa ja käynyt Eduskunnassa puhumassa puolestamme. Kansalaisadressiin saatiin paljon nimiä, mutta ei varmaankaan riittävästi, saadaksemme pitää ruokavaliokorvauksen. Vielä voisimme vaikuttaa tuohon korvausasiaan, jos kaikki yhdistyksemme jäsenet, joilla on mahdollisuus sähköpostin käyttöön, laittaisivat viestiä kansanedustajille. Rohkeasti kirjoittelemaan, sillä kaikkien kansanedustajien osoite on sama: Perusteluna voisi olla mm. erilaiset liitännäissairaudet, joita keliaakikolle on mahdollista tulla ja niiden hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin ruokavaliokorvaus (lääkkeet, hoidot ym.). Alkukesästä teimme kaksi upeata retkeä Rauman seudulle ja Satakuntaan. Kiitän kaikkia retkille osallistuneita, sillä te osallistujat teitte retkistämme mukavia. Onnittelen tässä lämpimästi kaikkia tasavuosia täyttäneitä. Mikäli ette ole saaneet onnittelukorttia tai se on ollut myöhässä, on se johtunut kesälomista ja reissuistamme. Syksy lähenee kovaa vauhtia, vaikka kesän tuntua onkin ollut vähänlaisesti. Vietämme jälleen valtakunnallista keliakiaviikkoa, jonka teemana on Lupa tuntea, viikolla 36. Silloin on monenlaista tapahtumaa, joista tässä lehdessä tuonnempana. Syyskokouksemme on marraskuussa, jolloin valitaan erovuoroisten tilalle uusia hallituksen jäseniä ja varajäseniä. Toivomme hallitukseen uutta, nuorta ja vireää väkeä, jotta toimintamme saataisiin mielenkiintoisammaksi. Hallituksessa jaetaan tehtäviä jokaiselle jäsenelle ja varajäsenelle, aina mahdollisuuksien mukaan. Itselläni on vielä ensi vuosi puheenjohtajan pestiä jäljellä ja toivon hartaasti, että puheenjohtajaehdokkaita löytyy vuoden 2016 syyskokouksessa. Olen tehnyt tätä keliakiatyötä hallituksessa jo vuodesta 1996 erilaisissa tehtävissä, joten eikö olisi jo nuorempien aika jatkaa? Hallitustyöskentely on mielestäni antoisaa ja mielenkiintoista, eikä kokemusta tarvitse olla järjestökentältä, sillä aina osa hallitusta jatkaa ja on näin opastamassa uusia hallituksen jäseniä ja varajäseniä. Toivotan jäsenistöllemme oikein mukavaa kesän jatkoa, toivon mukaan aurinko vielä paistaa. Kiitollisena luottamuksestanne! Marja Heikkilä 2

4 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS aika: lauantai kello paikka: Vanha Kirjastotalo, luentosali, 1 krs. Keskustori 4, Tampere Ennen kokousta tuotemyyntiä ja -esittelyjä kello Kokouksen jälkeen luento sekä kahvit kokousväelle. KELIAKIAVIIKKOA vietetään (vko 36). Tänä vuonna viikon teemana on Lupa tuntea. Tiistai 1.9. Avoimet ovet toimistolla kello Runsaasti ilmaisia esitteitä, myynnissä keliakiakirjoja, kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tampereen kaupungin Terveysneuvontapäivät, joiden aiheena on keliakia. kello Hervannan kirjasto, Insinöörink. 38 ja Kumppanuustalo Artteli ry, Salhojank. 42 kello Länsiportti, K - Supermarket, Tesomank. 4 ja Mielenterveysyhdistys Taimi ry, Kouluk. 11 Keskiviikko 2.9. Torstai 3.9. kello Eija Hyvärinen tarjoilee Eijan Kudontaputiikissa, Osinkotie 4 A, Ylöjärvi (Elovainio), gluteenittomia vohveleita. Tilaisuudessa voi ostaa Eijan valmistamia erilaisia kudontaputiikin tuotteita Tampereen kaupungin Terveysneuvontapäivät jatkuvat. kello Pappilanpuiston palvelukeskus, Kourutaltank. 2 ja Kalevan kirkon ala-aula, Liisanpuisto 2 kello Kaukajärven kirjasto, Käätyk. 6 ja Pääkirjasto Metso, Pirkank. 2, pohjakerros Lauantaina 5.9 Infoteltta Tammelantorilla kello Ilmaisia esitteitä, myynnissä keliakiakirjoja ja -leivonnaisia, sekä Pertti Regnellin tattarijauhoja. 3

5 TAPAHTUMAKALENTERI Tiistai Tiistaikerho ja päivystys kello Keliakiaviikko (vko 36) Tiistaina Avoimet ovet toimistolla kello Lauantaina Infoteltta Tammelantorilla kello Tampereen kaupungin Terveysneuvontapäivät, keliakianeuvontaa Tiistaina 1.9. Hervannan Kirjasto ja Kumppanuustalo Artteli ry kello sekä Länsiportti, K- Supermarket ja Mielenterveysyhdistys Taimi, ry kello Torstaina 3.9. Pappilanpuiston Palvelukeskus ja Kalevan kirkon ala-aula kello sekä Kaukajärven kirjasto ja Pääkirjasto Metso kello Tiistai Tiistaikerho ja päivystys kello Tiistai Keliakiailta toimistolla kello 18 Keskiviikko Keliakiailta kello 18 Ruoveden Urheilutalolla, Pirkantie 6 Tiistai Tiistaikerho ja päivystys kello Tiistai Keliakiailta toimistolla kello 18 Tiistai Tiistaikerho ja päivystys kello Keskiviikko Keliakiailta kello Kangasalan terveyskeskus Tiistai Tiistaikerho ja päivystys kello Tiistai Keliakiailta toimistolla kello 18 Lauantai Sääntömääräinen syyskokous kello

6 KELIAKIAILLAT pidetään yhdistyksen toimistolla, Mustanlahdenkatu 10, kello 18. Ilta on avoin kaikille, tule tapaamaan toisia keliaakikkoja, saamaan tietoa ja kyselemään vinkkejä. Tervetuloa! Tiistaina Tamk:n opiskelijat esittelevät lopputyöaiheensa (mahd. painonhallintaan liittyvä), ja toivovat siihen osallistujia yhdistyksen jäsenistä. Tiistaina Tiistaina Näiden Keliakiailtojen aiheista myöhemmin kotisivuillamme ja seuraavassa Keliakialehdessä (ilm. lokakuussa). Huom! Keskiviikkona Vertaistukihenkilö Paula Illi järjestää Ruoveden Urheilutalolla, (Pirkantie 6) Keliakiaillan. Paikalla on yhdistyksen hallituksen jäseniä sekä aluevastaava Sari Pajunen liiton toimistolta ja illan aiheena Suunta, hyvinvoinnin työkirja. Ilmoittautumiset mennessä Paula Illi, p tai Keliakiailtojen aiheideoita tai -toivomuksia voi lähettää yhdistyksen sähköpostiin tai soittaa toimistolle päivystysaikaan. Ideoita voi myös lähettää Eijalle sähköpostiin, tai soittaa Eijalle, p Toiveet toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. 5

7 TEATTERIIN sopimuksen mukaan. Yhdistyksellä on lippuja Komediateatterin näytökseen Vuokravaimo perjantaina kello Lippujen hinta on 28 euroa/hlö. Lippujen varaus mennessä, Maire Telenius, p tai sähköposti VARAUS ON SITOVA. Liput on lunastettava toimistolta viimeistään viikolla 36 tiistaina kello Uuden farssin on kirjoittanut pitkän linjan teatteri- ja televisiomies Olli Tola, joka on kirjoittanut aiemmin sekä farsseja että komedioita teatterille ja ollut kätilöimässä televisiolle monta menestyssarjaa (mm. Uusi päivä, Pasila, Kimmo, Siskonpeti, Syke). Kantaesityksen ohjaa kokenut farssiohjaaja Panu Raipia. Käsikirjoitus Olli Tola Ohjaus Panu Raipia Rooleissa Allu Tuppurainen, Jarkko Tiainen, Sami Hintsanen, Saija-Reetta Kotirinta ja Kaisa Mattila 6

8 VERTAISTUKIHENKILÖT ANDELIN Sirpa Vilppula BORG Eija Tampere HAAPANIEMI-RINTALA Sanna Pirkkala HYVÄRINEN Eija Ylöjärvi ILLI Paula Ruovesi JOUTSIMATKA Jouni Kuhmoinen, Kuhmalahti AALTO Tarja Nokia KOSKI Virpi Tampere LAHTINEN Ritva Virrat LEHTINEN Arja Lempäälä LEHTONEN Maija (03) Ylöjärvi LÄHTEENMÄKI Jaana Karvia, Kihniö, Parkano NIEMENMAA Pia Valkeakoski PAASIO Teija Tampere RAJALA Salme Virrat RANTALAINEN Rauno Kangasala REGNELL Pertti Juupajoki, Längelmäki, REGNELL Kirsti Orivesi 7

9 LEHTONEN Mailis Pälkäne SYRJÄLÄ Heli Nokia TÖRMÄ Milla Tampere VUORIHUHTA Marja Ikaalinen, Jämijärvi, Hämeenkyrö Haluatko vertaistukihenkilöksi! Ruovedelle haetaan uutta vertaistukihenkilöä! Jos tehtävä kiinnostaa ja/tai haluat lisätietoja, ota yhteys Virpi Koskeen. p tai sähköposti 8

10 HALLITUS 2015 puheenjohtaja HEIKKILÄ Marja varsinaiset jäsenet (8) varapuheenjohtaja SILTANEN Tauno sihteeri VÄLISAARI Elise BORG Eija OLLILA Anne LAULAINEN Monika HILDÉN Leea HYVÄRINEN Eija varajäsenet (6) TELENIUS Maire rahastonhoitaja REGNELL Pertti ROUHU Pertti SILLANPÄÄ Kirsti KOSKI Virpi SYRJÄLÄ Heli MÄKELÄ Maritta TOIMIKUNNAT 2015 ja niiden vastaavat Emäntä Anne Ollila Jäsentoimikunta Keliakiaviikkovastaava Heli Syrjälä Retkeily- ja virkistystoimikunta Pertti Rouhu Tiedotus ja FB-ryhmä Kirsti Sillanpää ja Eija Hyvärinen Tiistaikerho Maritta Mäkelä Varainhankintatoimikunta Maire Telenius Vertaistukihenkilötoiminta Virpi Koski Nuorisotoiminta Monika Laulainen ja Mirella Ohto

11 JÄSENMAKSU Olethan MUISTANUT MAKSAA JÄSENMAKSUSI? Yhdistyksen sääntöjen 4 :n mukaan jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa suorittamatta, hallitus voi katsoa hänet eronneeksi 12 kuukauden kuluttua jäsenmaksun eräpäivästä. JÄSENPOSTI LÄHETETÄÄN VAIN JÄSENMAKSUNSA MAKSANEILLE JÄSENILLE. Jäsenyyden päättymisestä ei lähetetä erillistä ilmoitusta. Jäsenmaksutilanteen voi tarkistaa liiton jäsensihteeriltä, yhteystiedot alla. OSOITTEENMUUTOKSET voi ilmoittaa suoraan liittoon jäsensihteerille. Liiton jäsensihteeri on Tuija Heliövuori, p. (03) tai sähköposti jasenpalvelut@keliakialiitto.fi Facebookista löytyy Pirkanmaan Keliakiayhdistys ryhmä osoitteesta https: // FB -ryhmän yhteyshenkilö yhdistyksessä on Eija Hyvärinen, Hänelle voi soittaa tai lähettää palautetta tästä fb - ryhmästä. p tai kudontaputiikki@gmail.com Seuraava Jäsenlehti, 4/2015, ilmestyy marraskuussa. Lehteen tarkoitettu aineisto pitää lähettää mennessä Kirstille, sähköp. kirsti.sillanpaa@pp.inet.fi, puhelin Lehden toimitus Kirsti Sillanpää p tai kirsti.sillanpaa@pp.inet.fi ja Marja Heikkilä p tai marja.heikkila@pp.inet.fi Painopaikka Kopio Niini Finland Oy, Åkerlundinkatu 2 A, Tampere 10

12 BA2 Itella Posti Oy Lähettäjä Pirkanmaan Keliakiayhdistys ry Mustanlahdenkatu Tampere p. (03) sähköposti 11

Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Jäsenlehti 4/2015 Perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa oli 2473. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 sähköposti: pkyry@pp1.inet.fi kotisivut: www.pirkanmaa.keliakiayhdistys.fi

Lisätiedot

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä.

Yhdistyksellämme on ollut tämä alkuvuosi jo melkoista vilskettä. Jäsenlehti 2/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 1/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2348 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 4/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti

Kiitokset koko jäsenistölle osallistumisesta kulunen vuoden aikana eri tilaisuuksiimme. Toki toivoisin, että osallistumisprosentti Jäsenlehti 1/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys on perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2015 lopussa oli 2354. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistaisin

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 2/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Jäsenlehti 2/2015 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2014 lopussa 2473 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille.

Jäsenlehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja postitetaan jäsenille. Jäsenlehti 3/2014 perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2013 lopussa 2414 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 Toimistolla on päivystys parillisen viikon tiistaisin kello 11

Lisätiedot

Jäsentiedote 3/2013. Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti

Jäsentiedote 3/2013. Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti Jäsentiedote 3/2013 Pirkanmaan Keliakiayhdistyksen jäsenlehti perustettu v.1991, jäseniä vuoden 2012 lopussa 2328 toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: (03) 223 5822 (päivystys toimistolla

Lisätiedot

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p.

Toimintaa. Toimistotilaa vuokrataan yksityisille ja yhteisöille kokoustilaksi. Tilavaraukset hoitaa emäntämme Anne Ollila, p. Jäsenlehti 4/2016 Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu v.1991, jäseniä on tällä hetkellä jo yli 2500. toimisto: Mustanlahdenkatu 10, 33210 Tampere puhelin: 03 223 5822, puhelinpäivystys tiistai

Lisätiedot

Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen

Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen Jäsenlehti 3 / 2017 Kuvat: kansi - Milla Törmä; s. 2 - Monika Laulainen; s. 8 Sakari Virtanen Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu 1991, ja jäseniä on jo yli 2500. Toimisto: Mustanlahdenkatu 10,

Lisätiedot

Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue).

Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue). Jäsenlehti 2 / 2017 Kannen kuvat: Wikimedia Commons (koulutaulu Åbo Kyrka), Olli Virtanen (kukat) ja Pirkanmaan keliakiayhdistyksen arkisto (bussiretkue). Pirkanmaan keliakiayhdistys ry on perustettu 1991,

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Jäsenleh 1 / 2018 Puheenjohtajan palsta Hyvät jäsenemme! Tämä vuosi on taas alkanut uusia tapahtumia kokouksessa suunnitellen. Kiitos vastauksista jäsenkyselyyn, niiden pohjalta yritämme myös laatia ohjelmaa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Ote pöytäkirjasta 46/2017 1 (5) 511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan TRE:3351/00.01.05/2017 Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli Valmistelijan yhteystiedot Päätösvalmistelusuunnittelija

Lisätiedot

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät Tampere Yhteystiedot: Pirkanmaan Yrittäjät puh (03) 251 6500 Bussikuljetukset Linja-autoaseman edestä: klo 18.10-18.30 Nonstoppina, Tokeen Liikenne Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010

Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Hyvä kauppa! VALTAKUNNALLINEN KELIAKIAVIIKKO 6.-12.9.2010 Keliakiaviikon kauppatapahtumat (noin 80 tapahtumaa, tilanne 6.9.2010) Tule mukaan keliakiaviikon kauppatapahtumiin! Keliakiayhdistykset järjestävät

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014 Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka

Lisätiedot

Poimi pala kulttuuria!

Poimi pala kulttuuria! TAMPERE JA PIRKANMAA HAKEVAT EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI 2026 Poimi pala kulttuuria! TAMPERE TAMPERE 17 palaa Pirkanmaalta, yksi yhteinen ydin Kulttuuri on ilmaisua, älyä, tunnetta, yhteyttä toisiin

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019 Jäsentiedote 2/2019 Hyvä Maanpuolustusnainen Toivottavasti kaikki ovat saaneet viettää mukavan ja rentouttavan kesän. Tätä kirjoittaessani ilmassa on vielä kesän tuntua, vaikka ollaan jo virallisesti syksyssä.

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Aluevastaava. e tärkeistä ja kiinnostavista

Aluevastaava. e tärkeistä ja kiinnostavista Keliakiayhdistysten järjestämätt tapahtumat keliakiaviikolla 5.-11.9.2011 Etelä-Karjalan keliakiayhdistyss ry www.etela-karjala.keliakiayhdistys.fi Ti 6.9. Imatralla Entä, jos se on keliakiaa? -tapahtuma

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 25.10.2017 klo 13.00-16.00 Tampereen virastotalo, neuvotteluhuone 2. 6 krs, 1 Susanna Raivio Tänään 1.

Lisätiedot

Keliakiaviikon paikalliset tapahtumat

Keliakiaviikon paikalliset tapahtumat Keliakiaviikko 31.8. 6.8.2015 Lupa tuntea Keliakia on yksilöllinen kokemus #lupatuntea Keliakiaviikon paikalliset tapahtumat Lauantai 29.8. Laukaa, Kylpylä-hotelli Peurunka. Hyvinvointipäivä keliaakikoille

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO

Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO Virtain kaupunki Sivu 1 (7) VAMMAISNEUVOSTO 10.2.2019 ALUEELLA TOIMIVIEN ELÄKELÄIS- & VAMMAISJÄRJESTÖJEN yms. + VIRTAIN VAMMAIS- JA VANHUSNEUVOSTON YHTEYSTIEDOT Muistathan ilmoittaa järjestönne yhteystiedoissa

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA

KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSEN 23.1.2017 TÄYTÄNTÖÖNPANOLISTA 5 Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajan ja jäsenen vaali Tarkastuslautakuntaan uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT

KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT KAINUUN KELIAKIAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kainuun keliakiakiayhdistys ry. Sen kotipaikka on Kajaani ja toiminta-alueena Kainuu. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistys on Keliakialiitto

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12

Osallistujaluettelo (liite 1) Puheenjohtaja Maiju Savolainen toivotti osallistujat tervetulleiksi ja avasi kokouksen klo 12.12 Pienpystykorvat ry Syyskokouksen pöytäkirja Aika: 26.09.2015 Paikka: Paikalla: Pohjois-Hämeen Kennelpiirin toimitilat Tampereentie 484 Lempäälä Minna Ahonen-Vuorinen Erkki Linkohaka Harri Liikkanen Sari

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Äänten tarkistus Ääni- Kunta Jäsen Varajäsen Puolue määrä Läsnä Akaa Kirsi Nord-Sarkola SDP 5 2/3 1 Seija Tromstedt SDP 0 0 Ossi Kuparinen KESK 5 2/3 1 Elina Talonen Pesuom 0 0 Jaakko Leinonen KOK 5 2/3

Lisätiedot

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Äänten tarkistus Avoin äänestys Ääni- Kunta Jäsen Varajäsen Puolue määrä Läsnä kyllä ei tyhjä hyl.

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Äänten tarkistus Avoin äänestys Ääni- Kunta Jäsen Varajäsen Puolue määrä Läsnä kyllä ei tyhjä hyl. Äänten tarkistus Avoin äänestys Ääni- Kunta Jäsen Varajäsen Puolue määrä Läsnä kyllä ei tyhjä hyl. Akaa Kirsi Nord-Sarkola SDP 5 2/3 1 1 Seija Tromstedt SDP 0 0 Ossi Kuparinen KESK 5 2/3 1 1 Elina Talonen

Lisätiedot

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan!

Me Itse ry. Tule mukaan toimintaan! Me Itse ry Tule mukaan toimintaan! Haluamme kaikille yhteis Me Itse -yhdistyksessä kehitysvammaiset ihmiset voivat toimia yhdessä. Saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta niin, että voimme itse vaikuttaa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

HYGIENIAOHJEISTUS. Yksiköt, jotka pääsevät Tampereen kaupungin sisäisille sivuille (Tasku), voivat katsoa ohjeita myös sieltä.

HYGIENIAOHJEISTUS. Yksiköt, jotka pääsevät Tampereen kaupungin sisäisille sivuille (Tasku), voivat katsoa ohjeita myös sieltä. HYGIENIAOHJEISTUS TepaTampere -hygieniaohjeistusmateriaalin rakennetta on muutettu, koska materiaalia käyttävät Tampereen kaupungin lisäksi myös kuntien alueella olevat ostopalveluyksiköt. Hygieniaohjeistusmateriaali

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot