Erityisasiantuntija, tuleva kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen osallistuu kutsuttuna kokoukseen ja kertoo ajankohtaiset kuulumiset kokouksen aluksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisasiantuntija, tuleva kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen osallistuu kutsuttuna kokoukseen ja kertoo ajankohtaiset kuulumiset kokouksen aluksi."

Transkriptio

1 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus - ja ympäristölautakunta AIKA klo 19:00 - PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, Vesilahti (Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT, PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS, NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN SEKÄ MUUTOKSENHAKU VUODELLE KOKOUSAJAT VUONNA TALOUSARVION TOTEUMA 6 5 YMPÄRISTÖNSUOJELUN VIRANHALTIJOIDEN TUNTIKIRJANPITO 7 6 PÄÄTÖS VESILAIN MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMISESTA JA TEETTÄMISUHKAN ASETTAMISESTA / HAKALA LIIKENNEMERKIN ASETTAMISTA KOSKEVA HAKEMUS / TARIMAAN YKSITYISTIE 10 8 SUUNNITTELUTARVERATKAISU / UKONNIITTY SUUNNITTELUTARVERATKAISU / AKANNIITTY YKSITYISTIEN PERUSKORJAUSSAVUSTUS / JOKIOISTENTIEN YKSITYISTIE ILMOITUSASIAT 16 Erityisasiantuntija, tuleva kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen osallistuu kutsuttuna kokoukseen ja kertoo ajankohtaiset kuulumiset kokouksen aluksi.

2 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus - ja ympäristölautakunta OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Alakoski Virpi puheenjohtaja Ala-Orvola Markku varapuheenjohtaja Elliott Aura jäsen Kinnari Miia jäsen Luukkaala Liisa jäsen Pitkämäki Harri jäsen Mikkola Risto varajäsen POISSA Virtanen Ilari jäsen MUUT Uusi-Erkkilä Pertti khall:n puheenjohtaja Pispala Kristiina khall edustaja Arvela Ari tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Uusi-Rasi Antti tarkastuslautakunnan jäsen Paloniemi Erkki kunnanjohtaja Hirvonen Tuomas erityisasiantuntija, tuleva kunnanjohtaja Hämölä Mari kunnaninsinööri Jokiniemi Michaela nuorisovaltuuston edustaja Uusi-Erkkilä Satu rakennustarkastaja, esittelijä / ptk. pitäjä Skippari Kati ympäristöpäällikkö Laukkanen Elina ympäristötarkastaja Sassi Sari ympäristötarkastaja Tiittala Stina vs. ympäristötarkastaja ALLEKIRJOITUKSET Virpi Alakoski Puheenjohtaja Satu Uusi-Erkkilä Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 1-11 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Markku Ala-Orvola Aura Elliott PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Satu Uusi-Erkkilä

3 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS RAK. JA YMP. LTK 1 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT, PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS, NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN SEKÄ MUUTOKSENHAKU VUODELLE 2019 RAK. JA YMP. LTK 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, päätetään pöytäkirjan tarkastusajankohdasta ja pöytäkirjan nähtäville panosta sekä muutoksenhaun antamisesta. Pöytäkirjan tarkastajina toimivat ensimmäisessä kokouksessa ne kaksi jäsentä, jotka sukunimen mukaan ovat aakkosjärjestyksessä ensimmäinen ja toinen. Jommankumman tai molempien ollessa estyneenä tai poissa, pöytäkirjan tarkastajina toimivat jäsenistä aakkosjärjestyksessä seuraavat. Seuraavissa kokouksissa pöytäkirjan tarkastajina toimivat ne kaksi jäsentä, jotka sukunimen mukaan ovat aakkosjärjestyksessä edellisessä kokouksessa tarkastajiksi valittujen jäsenten jälkeen seuraavina. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Markku Ala-Orvola ja Aura Elliott. Pöytäkirja tarkastetaan kokousta seuraavana maanantaina ja asetetaan nähtäville tarkastusta seuraavana arkipäivänä. Muutoksenhaku kokouksessa käsiteltyihin asioihin annetaan pöytäkirjaan liitettävällä liitteellä, jossa oikeus oikaisuvaatimuksen ja valituksen tekemiseen sekä muutoksenhakukielto eritellään asiakohtaisesti.

5 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta KOKOUSAJAT VUONNA 2019 RAK. JA YMP. LTK 3 Päätetään vuonna 2019 pidettävien lautakunnan kokouksien ajankohta. Lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Kokouspäivä on pääsääntöisesti kuukauden ensimmäinen arkitiistai, jolloin kokoukset aloitetaan klo Kokousta voidaan aikaistaa puolella tunnilla, mikäli asioiden määrä on suuri tai on oletettavissa, että kokous muuten kestää myöhään.

6 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta TALOUSARVION TOTEUMA RAK. JA YMP. LTK 4 Liitteenä (liite n:o 1 / 4) talousarvion toteuma (luvut eivät vielä lopulliset) ja Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee toteuman tiedoksi.

7 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUN VIRANHALTIJOIDEN TUNTIKIRJANPITO 2018 RAK. JA YMP. LTK 5 Vesilahden ja Lempäälän kunnan välisen sopimuksen ympäristönsuojelun viranhaltijayhteistyöstä mukaan viranhaltijat pitävät Vesilahteen kohdistuvista töistä tuntikirjanpitoa, josta ilmenee sekä Vesilahteen kohdistuvien töiden tuntimäärä että mihin osa-alueisiin työtunnit ovat kohdentuneet. Tuntikirjanpito tuodaan tiedoksi rakennus- ja ympäristölautakuntaan puolivuosittain. Vesilahden ympäristönsuojelun tehtäviin kului vuonna ,7 % viranhaltijoiden kokonaistyöajasta. Tuntikirjanpidon mukaan ympäristöviranhaltijat ovat käyttäneet työaikaa muille viranomaisille annettaviin lausuntoihin 6 %, lupiin ja ilmoituksiin 18 %, valvontaan ja valituksiin 26 %, ympäristönsuojelun edistämiseen ja ympäristön tilan seurantaan 13 % sekä toiminnan kehittämiseen ja hallintoon 37 % Vesilahden ympäristönsuojeluun käytetystä työajasta. Liite Liitteenä on ympäristönsuojelun viranhaltijoiden tuntikirjanpito vuodelta Rakennus- ja ympäristölautakunta merkitsee tuntikirjanpidon tiedoksi. Täyt.pano. ote kunnanhallitus

8 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta PÄÄTÖS VESILAIN MUKAISEN MÄÄRÄYKSEN ANTAMISESTA JA TEETTÄMISUHKAN ASET- TAMISESTA/ HAKALA RAK. JA YMP. LTK 6 Asia Kiinteistön Hakala omistaja on vesilain 5 luvun 8 :n ja 10 :n vastaisesti perusteettomasti tukkinut putkiojan, istuttanut ojan päälle taimia ja estänyt ojan kunnossapitämisen aidalla. Putkioja sijaitsee kiinteistöllä Hakala ja toimii kiinteistön Kontinmaa ja kiinteistön Peuranmaa kuivatusojana. Tukkiminen on aiheuttanut tulvimista ja vettymishaittaa kiinteistöillä Kontinmaa ja Peuranmaa ja vaikeuttanut kiinteistön Kontinmaa tarkoituksenmukaista käyttöä peltona. Vesilain 5 luvun 8 :n mukaan kuivatus- tai jätevettä johtavan putken kohdalla olevaa maata ei saa käyttää siten, että putki saattaa vahingoittua tai sen kunnossapito kohtuuttomasti vaikeutua ja 10 :n mukaan toisen kiinteistön kuivatusta palvelevaa ojaa ei saa perusteettomasti tukkia tai veden juoksua ojassa estää. Lisätiedot ympäristöpäällikkö puh Liite teettämisuhkan asettamisesta Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää päätösliitteen mukaisesti 1. velvoittaa kiinteistön Hakala omistajaa avaamaan tukkeutunut putkioja kiinteistöllään, siten että vesi pääsee poistumaan putken kautta esteettömästi 2. poistamaan puuntaimet putkilinjalta kahdeksan metrin etäisyydellä putken päältä 3. poistamaan aidan ja maa-ainekset putken suuaukon päältä tai vaihtoehtoisesti muulla tavalla huolehtia siitä, että putken kunnossapito on jatkossa mahdollista ilman esteitä 4. määrätä, että kohtien 1-3 mukaista päävelvoitetta on noudatettava muutoksenhausta huolimatta ja että toimenpiteet on suoritettava mennessä Kiinteistön Hakala omistajan on noudatettava päävelvoitetta uhalla, että kunnan ympäristönsuojeluviranomainen teettää tarvittavat toimenpiteet, mikäli päävelvoitetta ei noudateta määräajassa. Teettämisen kustannukset peritään velvoitetulta jälkikäteen siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Jos kiinteistö Hakala tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai muutoin todisteellisesti.

9 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta PÄÄTÖS VESILAIN MUKAISEN TEETTÄMISUHKAN ASETTAMISESTA/ KIINTEISTÖ HAKALA RAK. JA YMP. LTK 6 Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava uhan asettaneelle viranomaiselle luovutuksensaajan nimi ja osoite. Ilmoitusvelvollisuuden tehosteeksi asetetaan 500 suuruinen uhkasakko. Tältä osin päätökseen ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. Tiedoksi

10 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta LIIKENNEMERKIN ASETTAMISTA KOSKEVA HAKEMUS / TARIMAAN YKSITYISTIE RAK. JA YMP. LTK 7 Tarimaan yksityistien tiekunta on päättänyt kokouksessaan asettaa Tarimaan yksityistielle (sisältää Koivukalliontien ja osan Kuuselantietä) nopeusrajoituksen 40 km/h. Nopeusrajoituksesta kertovia merkkejä asetettaisiin kaksi kappaletta, yksi kumpaankin päähän Tarimaantietä. Tie on läpikulkutie. Tiekunta pyytää kunnan suostumusta liikenteenohjauslaitteen asettamisesta yksityistielle. Liitteenä (liite n:o 1/ 7 ) on hakemus ja tiekunnan kokouksen esityslista sekä pöytäkirja, jossa nopeusrajoitusasiaa on käsitelty. Tieliikennelain 71 Liikenteenohjauslaitteen asettaminen (729/ ) mukaan liikenteen ohjauslaitteen asettaa yksityistielle tienpitäjä (eli tiekunta tai tieosakkaat yhdessä, jos tiekuntaa ei ole) saatuaan siihen kunnan suostumuksen, jota ei kuitenkaan saa ilman pätevää syytä evätä. Kunta saa periä maksun suostumuksen käsittelystä aiheutuneista kustannuksista. liikenteenohjauslaitteen asettamisesta on toimitettava Liikennevirastolle. Liikennevirasto voi antaa tarkempia määräyksiä toimitettavan tiedon sisällöstä ja välittämistavasta. Vesilahden kunnassa suostumuksen liikenteenohjauslaitteen asettamisesta yksityisteille antaa Hallintosäännön (Kvalt / 151) mukaisesti Rakennus- ja ympäristölautakunta. Yleisesti tieosakkaiden on huolehdittava siitä, että tien käytön rajoituksista, kuten painorajoituksista, puomista ja kiellosta liikennöidä, tehdään ilmoitus kansalliseen tie- ja katuverkon tietojärjestelmään osoitteeseen: info@digiroad.fi. sekä tien vastuuhenkilöstä yksityistierekisteriin, jota pitää Maanmittauslaitos. Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Tarimaantien yksityistielle luvan asentaa hakemuksen mukaiset liikennemerkit esitettyihin paikkoihin. Tarimaantie on melko kapea ja mutkainen tie, joten hakemus on perusteltu. Ohje liikennemerkkien asettamisesta lähetetään hakijalle. Tiedoksi - Pirkanmaan-Satakunnan maanmittauslaitos - Liikennevirasto - digiroad-tietojärjestelmä - palvelusihteeri liikennemerkkien tilaaminen

11 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU / UKONNIITTY RAK. JA YMP. LTK 8 Hakija hakee lupaa rakentaa kerrosalaltaan yhteensä 250 m2:n suuruinen omakotitalo sekä 100 m2:n talousrakennus noin 0,5 ha:n suuruiselle tilalle Ukonniitty Tila on rekisteröity Hakemuksen liitteenä olevassa asemapiirroksessa on osoitettu rakennuksien sijoittuminen. Hankkeen toteuttaminen ei edellytä muutoksia nykyisiin tieyhteyksiin tai vesijohto- ja viemäriverkostoon. Kiinteistölle on tarkoitus rakentaa kaivo veden hankintaan ja kiinteistökohtainen jätevesien käsittelyjärjestelmä. Hankkeelle on haettu aiemmin suunnittelutarveratkaisua. Vesilahden kunnan Rakennus-ja ympäristölautakunta on päättänyt myönteisen suunnittelutarveratkaisun päätös nro Suunnittelutarveratkaisu on voimassa kaksi vuotta siitä kun päätös on saanut lainvoiman asti. Hakija ei ole jättänyt rakennuslupahakemusta luvan voimassaoloaikana. Tila sijaitsee MRL 16 :n tarkoittamalla suunnittelutarvealueella, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Alueelle myönnettävän rakennusluvan erityisenä ehtona on MRL 137 :n mukaan, että rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä, on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole hankkeeseen huomautettavaa. Kiinteistöllä ei ole tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai kulttuuri- tai rakennushistoriallisesti tai maisemallisesti arvokkaita kohteita. MRL 136 :n mukaan rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että: 1) rakennuspaikka täyttää 116 :n vaatimukset; 2) rakentaminen täyttää sille 117 :ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset; 3) rakentaminen täyttää 135 :n 3 6 kohdassa asetetut vaatimukset; 4) teiden rakentaminen tai vedensaannin taikka viemäröinnin järjestäminen ei saa aiheuttaa kunnalle erityisiä kustannuksia; sekä 5) maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat 33 ja 43 :n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon. Sovellettavat oikeusohjeet MRL 16, 136, 137

12 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU / UKONNIITTY RAK. JA YMP. LTK 8 Vesilahden kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää erillisenä liitteenä olevan päätöksen mukaisesti hyväksyä haetun suunnittelutarveratkaisun. Kyseistä ratkaisua koskevaa rakennuslupaa on haettava kahden vuoden kuluessa suunnittelutarveratkaisun lainvoimaiseksi tulosta. Tiedoksi - Hakija, Pirkanmaan ELY-keskus

13 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU / AKANNIITTY RAK. JA YMP. LTK 9 Hakija hakee lupaa rakentaa kerrosalaltaan yhteensä 250 m2:n suuruinen omakotitalo sekä 100 m2:n talousrakennus noin 0,5 ha:n suuruiselle tilalle Akanniitty Tila on rekisteröity Hakemuksen liitteenä olevassa asemapiirroksessa on osoitettu rakennuksien sijoittuminen. Hankkeen toteuttaminen ei edellytä muutoksia nykyisiin tieyhteyksiin tai vesijohto- ja viemäriverkostoon. Kiinteistölle on tarkoitus rakentaa kaivo veden hankintaan ja kiinteistökohtainen jätevesien käsittelyjärjestelmä. Hankkeelle on haettu aiemmin suunnittelutarveratkaisua. Vesilahden kunnan Rakennus-ja ympäristölautakunta on päättänyt myönteisen suunnittelutarveratkaisun päätös nro Suunnittelutarveratkaisu on voimassa kaksi vuotta siitä kun päätös on saanut lainvoiman asti. Hakija ei ole jättänyt rakennuslupahakemusta luvan voimassaoloaikana. Tila sijaitsee MRL 16 :n tarkoittamalla suunnittelutarvealueella, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Alueelle myönnettävän rakennusluvan erityisenä ehtona on MRL 137 :n mukaan, että rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei aiheuta haitallista yhdyskuntakehitystä, on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Hakija on kuullut naapurit. Naapureilla ei ole hankkeeseen huomautettavaa. Kiinteistöllä ei ole tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä tai kulttuuri- tai rakennushistoriallisesti tai maisemallisesti arvokkaita kohteita. MRL 136 :n mukaan rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueen ulkopuolella on, että: 1) rakennuspaikka täyttää 116 :n vaatimukset; 2) rakentaminen täyttää sille 117 :ssä säädetyt sekä muut tämän lain mukaiset tai sen nojalla asetetut vaatimukset; 3) rakentaminen täyttää 135 :n 3 6 kohdassa asetetut vaatimukset; 4) teiden rakentaminen tai vedensaannin taikka viemäröinnin järjestäminen ei saa aiheuttaa kunnalle erityisiä kustannuksia; sekä 5) maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat 33 ja 43 :n mukaiset mahdolliset rajoitukset otetaan huomioon. Sovellettavat oikeusohjeet MRL 16, 136, 137

14 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU / AKANNIITTY RAK. JA YMP. LTK 9 Vesilahden kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää erillisenä liitteenä olevan päätöksen mukaisesti hyväksyä haetun suunnittelutarveratkaisun. Kyseistä ratkaisua koskevaa rakennuslupaa on haettava kahden vuoden kuluessa suunnittelutarveratkaisun lainvoimaiseksi tulosta. Tiedoksi - Hakija, Pirkanmaan ELY-keskus

15 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta YKSITYISTIEN PERUSKORJAUSSAVUSTUS / JOKIOISTENTIEN YKSITYISTIE RAK. JA YMP. LTK 10 Jokioistentien yksityistie on jättänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalle peruskorjausavustushakemuksen vuodelle 2019 (liite n:o 1 / 10 ) Säästösyistä peruskorjausavustuksista luovuttiin vuonna 2017, joten avustusta ei ole ollut mahdollista saada tämän jälkeen rakennus-ja ympäristölautakunnalta. Jokioistentien yksityistien tiekunta hakee avustusta tien kantavuuden parantamiseen ja kuivatukseen peruskunnostamattomalle 300 metrin osuudelle. Tiekunta on hakenut myös ELY-keskuksen valtionavustusta kuivatuksen ja kantavuuden parantamiseen. Kustannusarvioksi ELYkeskus on päätöksessään hyväksynyt Avustus on 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään Hankkeen tulee valmistua mennessä. Tiekunta anoo kunnalta peruskorjausavustusta 15 % osuudella eli Jokioistentien yksityistie on hakenut ja saanut kunnalta (kunnanvaltuuston päätös) peruskorjausavustusta vuonna 2018 avustusprosentin 15 % mukaan toteutuneista kustannuksista, kuitenkin enintään 3775,50. ELY-keskus myönsi 2018 myös avustusta hyväksytyn kustannusarvion mukaan. Avustus oli 50 % hyväksyttävistä kustannuksista, kuitenkin enintään Vuoden 2019 talousarvioon ei ole varattu rahaa peruskorjausavustuksiin. Säästösyistä myös kiireellisiin peruskorjaushankkeisiin vuosittain varatun 2000 sijasta on 2019 varattu vain 1000, joka on tarkoitettu vain äkillisiin korjaustarpeisiin esim. sortuneen rummun korjaamiseen. Vesilahden kunnanvaltuuston tekemässä päätöksessä Perusteet ja periaatteet yksityistieavustusten jakamisesta Vesilahden kunnassa on määritelty tärkeysjärjestys peruskorjausavustuksien myöntämiselle. Tärkeimpänä pidetään siltojen korjausta ja uusimista. Enimmäisavustusprosentti siltojen ja isojen rumpujen korjaamiseen tai uusimiseen on ollut 20 %. Säästösyistä yksityisteiden peruskorjausavustuksista on ollut välttämätöntä luopua, jotta on ollut mahdollista säilyttää yksityisteiden kunnossapitoavustukset. Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että peruskorjausavustusta Jokioistentielle ei voida myöntää talouden tervehdyttämisohjelman mukaisesti. Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan varajäsen Risto Mikkola poistui esteellisenä (Hallintolain 28, 1 mom.) kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (xxxxxxjäävi, henkilö on xxxxxxxxxxxxxx). Tiedoksi - jatkokäsittely kunnanhallitus

16 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Rakennus- ja ympäristölautakunta ILMOITUSASIAT RAK. JA YMP. LTK 11 Ympäristönsuojelu Rakennusvalvonta - Jätehuoltoinsinöörin päätöksiä ajalta jätehuollon järjestämisestä jätehuoltomääräyksistä poiketen - Jätelain 100 :n mukainen ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta / merkitseminen jätehuoltorekisteriin : Pirkanmaan Kuljetuspalvelu Oy, siirrettävien romuautojen ja metalliromun vastaanottopiste - KVVYTutkimus Oy , Karstunahteen kompostointialueen vesistötarkkailuraportti vuodelta 2018, nro 1111/18 - Viranhaltijapäätökset ajalta ja (nähtävillä kokouksessa) - Seuraavan kokouksen ajankohta -> Tilinpäätös - Kunnanvaltuusto Pöytäkirjan ote 59 Vesilahden kunnan talousarvio ja talousarviosuunnitelma Kunnanvaltuusto Pöytäkirjan ote: 64 Hallintosäännön muuttaminen (Uusi hallintosääntö löytyy Vesipostin etusivulta: px) - Kunnanvaltuusto Pöytäkirjan ote: 60 Ämmänhaudanmäen alueen korttelien tonttien hinnan määrääminen - Maanmittauslaitoksen tiedote Yksityistiet jälkeen - Asta Rakentaja - rakentamisen ja asumisen messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus - Vuosikello Vuoden 2019 ympäristökatselmus suoritetaan perjantaina klo 8: Yksityistieilta Vesilahden yhtenäiskoulun auditorio Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää merkitä ilmoitusasiat tiedoksi.

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Rakennus - ja ympäristölautakunta 29.01.2019 AIKA 29.01.2019 klo 19:00-21:17 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 57

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 57 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2019 54 Rakennus - ja ympäristölautakunta 30.04.2019 AIKA 07.05.2019 klo 19:00 - PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 71

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 71 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/2019 68 Rakennus - ja ympäristölautakunta 28.08.2019 AIKA 03.09.2019 klo 19:00 - PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 70

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 70 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 68 Rakennus - ja ympäristölautakunta 09.08.2017 AIKA 15.8.2017 klo 19:00-21:50 PAIKKA Teknisen toimen kokoustila; Kestintie 3, 37370 VESILAHTI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

AIKA klo 19:00-21:32. Tekninen toimisto; Kestintie 3, Vesilahti (Narva) VESILAHDEN KUNTA 9/

AIKA klo 19:00-21:32. Tekninen toimisto; Kestintie 3, Vesilahti (Narva) VESILAHDEN KUNTA 9/ VESILAHDEN KUNTA 9/2018 139 AIKA klo 19:00-21:32 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) Otsikko Sivu 78 141 79 142 80 TALOUSARVION TOTEUMA 143 81 144 82 145 83 ALOITE VAKKALANTIEN

Lisätiedot

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala

Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala 31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA 3/ TALOUSARVION TOTEUMA 39

VESILAHDEN KUNTA 3/ TALOUSARVION TOTEUMA 39 VESILAHDEN KUNTA 3/2018 35 AIKA 3.4.2018 klo 19:00-21:30 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) Otsikko Sivu 18 37 19 38 20 TALOUSARVION TOTEUMA 39 21 22 23 24 40 41 42 43 25 LAUSUNTO

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 57

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 57 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 54 Rakennus - ja ympäristölautakunta 07.05.2019 AIKA 07.05.2019 klo 19:00-20:32 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 79 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 130

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 79 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 130 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 127 Rakennus - ja ympäristölautakunta 25.10.2016 AIKA 1.11.2016 klo 19:00-20:06 PAIKKA Teknisen toimen kokoustila; Kestintie 3, 37370 NARVA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA 2/ TALOUSARVION TOTEUMA 24 VALVONTA JA YKSITYISTIET 25 MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA 26

VESILAHDEN KUNTA 2/ TALOUSARVION TOTEUMA 24 VALVONTA JA YKSITYISTIET 25 MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMASTA 26 VESILAHDEN KUNTA 2/2018 20 27.02.2018 AIKA 27.2.2018 klo 19:00-22:20 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) Otsikko Sivu 11 22 12 23 13 TALOUSARVION TOTEUMA 24 14 15 VALVONTA JA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/2017 1 AIKA 19.09.2017 klo 17.30 PAIKKA Tekninen toimi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 18.6.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.6.2014 klo 16.30 17.45 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Ympäristölautakunta Sivut 55- KOKOUSAIKA Torstai 6.7.2017 klo.16.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Tekninen lautakunta 18.5.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Tekninen lautakunta 18.5.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Tekninen lautakunta 18.5.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.5.2011 klo 16.30 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 476 Kunnanhallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 18:20 18.30 PAIKKA Yläaste, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta

3 Laskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat / tielautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (11) Aika 23.03.2016, klo 16:30-16:46 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Laskujen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Nro 1/2013. Perjantai 4.1.2013 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Tekninen lautakunta Nro 1/2013. Perjantai 4.1.2013 kello 16.30. Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone. RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Nro 1/013 KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 4.1.013 kello 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite nro Asia nro 1-1 3 4 Kunnanvirasto. Kunnanhallituksen huone.

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Aika 20.09.2016 klo 16:00-17:00 Paikka Kuntala, kokoushuone 1 Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Vekki Esko Jurvanen Heikki Finni Arja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 (12) Aika 25.01.2018, klo 17:00-17:30 Paikka Kokoushuone Apila 2. kerros Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastaminen 10

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2018 Ympäristölautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2018 Ympäristölautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 1/2018 Ympäristölautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 20.2.2018 klo 18.30 Isonkyrön virastotalo, kahvio Hänninen Pentti Heinonen Esa-Matias

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala Suunnittelutarveratkaisu- OULUN SEUDUN RAKENNUSVALVONNAT hakemus Hailuoto Haukipudas Kempele Kiimiki Liminka (MRL 137 ) Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä Suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee MRL 16

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain:

Toimenpide eriteltynä rakennuksittain: Hakemusnumero 2011-0002 Päätöspäivä 02.03.2011 20 Iin seurakunta Puistotie 3 91100 II RN:o 130:1 Pahkaniemi Rakennuspaikan osoite Suittisuontie 630 Kierikin osayleiskaava Pinta-ala 3700,00 m² Rakennustoimenpide

Lisätiedot

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Ympäristölautakunta Sivu 84. Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.30 18.55 Isonkyrön virastotalo, kokoushuone 2

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Ympäristölautakunta Sivu 84. Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.30 18.55 Isonkyrön virastotalo, kokoushuone 2 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Ympäristölautakunta Sivu 84 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.5.2014 klo 18.30 18.55

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 24.2.2016 klo 9.00 11.10 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA 8/ TALOUSARVION TOTEUMA RAKENNUSVALVONTA JA TIEJAOS RAHOINEN

VESILAHDEN KUNTA 8/ TALOUSARVION TOTEUMA RAKENNUSVALVONTA JA TIEJAOS RAHOINEN VESILAHDEN KUNTA 8/2018 122 AIKA klo 19:00 22:37 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva) Otsikko Sivu 68 124 69 125 70 TALOUSARVION TOTEUMA 126 71 72 RAKENNUSVALVONTA JA TIEJAOS

Lisätiedot

Torstaina klo Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Iivonen Timo, pj.

Torstaina klo Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone. Iivonen Timo, pj. KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKJRJA 1/2017 YMPÄRISTÖLAUTAKUNT A, Tie1aosto 1 KOKOUSAIKA Torstaina klo 10.00-10.17 Konneveden kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/2017 1 AIKA 16.02.2017 klo 19.00-20.45 PAIKKA Kirkonkylän koulukeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 114

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 114 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2017 111 Rakennus - ja ympäristölautakunta 14.11.2017 AIKA 21.11.2017 klo 19:00 - PAIKKA Teknisen toimen kokoustila; Kestintie 3, 37370 VESILAHTI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 4/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Torstai 31.5.2018 Huom! Kokouksen aluksi kevätkatselmus. Lähtö virastotalon pihasta yhteiskuljetuksella

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Palvelutuotannon lautakunnan tiejaosto Aika 20.06.2016 klo 17:30-18:22 Paikka Yhdyskuntatekniikan kokoushuone Kielo, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Liuhta

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13. Tekninen lautakunta 15.12.2010

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13. Tekninen lautakunta 15.12.2010 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 Tekninen lautakunta 15.12.2010 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 15.12.2010 klo 16.30 17.15 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Lehtinen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 85 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 140

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 85 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 140 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 137 Rakennus - ja ympäristölautakunta 1.11.2016 AIKA 13.12.2016 klo 19:00 - PAIKKA Teknisen toimen kokoustila; Kestintie 3, 37370 NARVA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 15.10.2016 klo 9.00 11.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 9.5.2014 klo 9.15 14.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka Tommi varapuheenjohtaja Hatakka Jarno Kallela Sanna

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin Elomaan koulun opetuskeittiöön

Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin Elomaan koulun opetuskeittiöön Tekninen lautakunta 17.02.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2017 Kokousaika Perjantai 17.02.2017 klo 13:00-13:40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen jälkeen klo 14-14:30 tutustuttiin

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 161 Suunnittelutarveratkaisuhakemus (Konala, Paperitie 1) HEL 2016-013152 T 10 04 02 Ksv 5045_29, Rakvv 32-2954-16-S Päätös päätti hyväksyä Oy Teboil Ab:n suunnittelutarveratkaisuhakemuksen.

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 59 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.05.2016 AIKA 10.5.2016 klo 18:15 18:59 PAIKKA Ahtialan päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine

Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2018. Rakennuslautakunta Kosken Tl kunnanvirasto. Kalle Ahola Riikka Laine Rakennuslautakunta 28.8.2018 1 Kokousaika Tiistai 28.8.2018 kello 18:00- Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet: Pekka Kulmanen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 18.2.2011 klo 9.00 13.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos

Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos -3, YMP 13.4.2016 17:30 Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos 13.4.2016 Huom! Kokous on teknisen osaston kokoushuoneessa! Esityslista 2/2016 -1, YMP 13.4.2016 17:30 Kokousaika 13.4.2016 klo 17.30 - Kokouspaikka

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 3/2016 39 Kaavoitustoimikunta 14.03.2016 Aika 14.03.2016 klo 18:00-18:24 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 Hyvinvointilautakunta 24.05.2016 AIKA 24.5.2016 klo 18:07 20:02 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 7/ Otsikko Sivu 65 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 91

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 7/ Otsikko Sivu 65 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 91 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 7/2019 88 Rakennus - ja ympäristölautakunta 25.09.2019 AIKA 01.10.2019 klo 18:00 - HUOM! POIKKEAVA AIKA 18:00 PAIKKA Tekninen toimisto; Kestintie 3, 37370 Vesilahti (Narva)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 107

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 107 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2019 104 Kunnanhallitus 11.3.2019 AIKA 11.3.2019 klo 18.30 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.4.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 26.4.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ylä-Honkalantie 15, 34410 Murole. Ruovesi 702 Kekkonen 406. Tila RN:o Pinta-ala m2

RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ylä-Honkalantie 15, 34410 Murole. Ruovesi 702 Kekkonen 406. Tila RN:o Pinta-ala m2 RUOVEDEN KUNTA PÄÄTÖS 1(3) Ympäristölautakunta ASIA Suunnittelutarveratkaisu Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 HAKIJA HAKEMUS Leena ja Tuomo Roppola Salomaantie 39 37630 Valkeakoski Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 21

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 21 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 18 Kunnanvaltuusto 29.04.2019 AIKA 29.4.2019 klo 18.30-18.45 PAIKKA Yhtenäiskoulu, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 22 Tarkastuslautakunta 28.03.2019 _ AIKA 13:00-14:14 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Rakennuslautakunta Kokousaika 29.06.2015 klo 18:00-19:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 20.4.2016 klo 9.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14 TILANNE KIRKONKYLÄN ALA-ASTEELLA JA JATKOTOIMENPITEET

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14 TILANNE KIRKONKYLÄN ALA-ASTEELLA JA JATKOTOIMENPITEET Tekninen lautakunta 18.02.2014 AIKA Tiistaina 18.2.2014 klo 18.00-19.45 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 11 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )

Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 28.1.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II (klo 9-9.40) Kirkonkylän koulukeskus (klo 10 14) LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 57

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 57 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 53 Kunnanvaltuusto 25.04.2016 AIKA 25.4.2016 klo 19:00 19.16 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 56

Lisätiedot

Suunnittelutarveratkaisu POI, Gesterby / Oikaisuvaatimus 16-1-OIK

Suunnittelutarveratkaisu POI, Gesterby / Oikaisuvaatimus 16-1-OIK Rakennus- ja ympäristölautakunta 26 26.01.2016 Suunnittelutarveratkaisu 14-54-POI, Gesterby 418-2-95 / Oikaisuvaatimus 16-1-OIK 1023/10.03.00.01/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 26.01.2016 26 Asia

Lisätiedot

edellytykset yy Kankaanpää

edellytykset yy Kankaanpää Poikkeamislupien i i ja suunnittelutarveratkaisujen edellytykset yy Kankaanpää 5.9.2013 Poikkeamispäätös / suunnittelutarveratkaisu rakennusluvan edellytyksenä Asemakaavoitettu alue rakennuslupa kaavanmukaiseen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 85 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 140

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 85 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAT 140 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 137 Rakennus - ja ympäristölautakunta 1.11.2016 AIKA 13.12.2016 klo 19:00-21:52 PAIKKA Teknisen toimen kokoustila; Kestintie 3, 37370 NARVA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 13.11.2014 klo 16.30 17.50 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Torstai 16.8.2018 klo.16.00

Lisätiedot

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat Yhtymähallitus 14.11.2017 106 Kokousaika 14.10.2017 klo 17.00 18.23 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Arvola Ulla-Riitta Autio Markku Laakso Arvo Kaurila

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 VIRANOMAISLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 VIRANOMAISLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 LYLYNRINTEENTIEN YKSITYISTIEN PERUSTAMINEN... 2 2 HONKAVUOREN JA LAKKAHARJUN METSÄTIEN JAKAMINEN KAHDEKSI ERI TIEKUNNAKSI... 3 3 RAKENNUSLUPA 9/2017,

Lisätiedot