MUSTASAARI. tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUSTASAARI. tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote"

Transkriptio

1 MUSTASAARI tiedottaa K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote

2 2 Palvelu paranee Kotihoito saa tänä vuonna yöpartion myös saaristoon. Raippaluodossa sijaitsevaa Aspgårdenin tehostetun palveluasumisen yksikköä laajennetaan parhaillaan kymmenellä uudella paikalla. Laajennusosan valmistuttua kunta saa uuden yöpartion, joka toimii yksiköstä käsin. Tämä parantaa kertaheitolla vanhustenhuoltoa saaristossa, jossa perinteisesti asutaan pitkään kotona. Myös Helmiinaa laajennetaan. Tämän suomenkielisen tehostetun palveluasumisen yksikön laajennusosa valmistuu myöhemmin keväällä. Keskuskoulun osalta on monenlaista hanketta meneillään. Tänä vuonna otetaan käyttöön huomattavasti paremmat väistötilat, jotka jäävät kunnan omistukseen, mahdollisesti koulukeskuksen muiden yksikköjen käyttöön. Rinnan suunnitellaan uusia tiloja Keskuskoululle. Koivulahden oppimiskeskus valmistuu kesällä. Hankkeesta on oltu monta mieltä, mutta nyt kun se on toteutumassa, on tärkeää, että koulusta tulee esikuva muille. Itse asiassa oppimiskeskus on suurin panostus Pohjanmaan maaseudulla moneen vuosikymmeneen. Koulussa on sekä uusia että perinteisempiä oppimisympäristöjä. Suunnitelmissa on, että oppimiskeskuksen yhteyteen syksyllä siirtyvä kirjasto muuttuu omatoimikirjastoksi. Omatoimikirjastossa voi asioida ja lainata kirjoja myös varsinaisen aukioloajan ulkopuolella. Rurik Ahlberg kunnanjohtaja Tässä numerossa Infopiste Infopiste palvelee sekä kuntalaisia että kunnan työntekijöitä...5 Mustasaaressa tänä vuonna vähintään kolmet vaalit Kulisseissa tehdään paljon työtä...6 Aspgårdenin laajennus pian valmis Kodikasta ja harmonista asumista...7 Koivulahden oppimiskeskus Lukuvuosi alkaa uusissa tiloissa 13. elokuuta...8 Hiihtoloma Hiihtolomaviikolla järjestetään toimintaa kaikenikäisille...14 Lue myös Pääkirjoitus...2 Kesätyöpaikat...3 Ilmoittautuminen kouluun ja päivähoitopaikan hakeminen...3 Mustasaaren kunnan avustukset...4 Keskuskoulu saa tarkoituksenmukaiset väistötilat...9 Haja-asutusalueen jätevesien käsittely...10 Senioripiste...11 Lakeus soi...12 Ilmoittaudu musiikkiopistoon ensi lukuvuodeksi...12 Aikuisopisto...13 Harjoitusvuorojen hakuajat...15 Tour de Mustasaari...15 Hiihtokampanja...15 Mustasaaressa on nyt kaksi vapaaehtoistyöntekijää...16 Vaasan seudulle uusi yritys- ja palveluhakemisto...16 Yhteystiedot Aukioloajat Mustasaaren virastotalo Keskustie Mustasaari Vaihde: (06) Faksi: (06) Mustasaaren terveyskeskus Vanha Karperöntie 17 B Mustasaari Vaihde: (06) Faksi: (06) Mustasaaren kulttuuritalo Koulutie Mustasaari Vaihde: (06) Faksi: (06) Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@ mustasaari.fi info@mustasaari.fi Internet Mustasaaren virastotalo arkisin 8 16 Mustasaaren terveyskeskus arkisin 8 16 Vaasan keskussairaalan yhteispäivystys arkisin 16 8 sekä viikonloppuisin ja pyhäpäivinä Mustasaaren pääkirjasto ma to pe la Ilmestymispäivä Seuraava numero Julkaisija Mustasaaren kunta Osoite Mustasaaren kunta Viestintä Keskustie Mustasaari info@mustasaari.fi puh. (06) Vastaava toimittaja Linda Jakobsson-Pada linda.jakobsson.pada@mustasaari.fi puh. (06) Toimitusneuvosto Linda Jakobsson-Pada Solveig Söderback Matias Båsk Gustaf Westerholm Tommy Lahti Käännökset Mustasaaren kunta, jos ei muuta mainita Painotalo Arkmedia Levikki ISSN ISSN-L ISSN (Print/Painettu) ISSN (Online) ISSN (Verkkojulkaisu) Kansikuva Ann-Britt Pada

3 lyhyet tiedotteet Mustasaaren Keskuskoulun uudisrakennus. KUVA: TOMMY LAHTI Kesätyöpaikat Mustasaaren kunta tarjoaa vuosina syntyneille nuorille kesätöitä kuukaudeksi aikavälillä Kunnassa on haettavana 75 kesätyöpaikkaa. Kullakin kesätyöpaikalla on paikka kuvaus. Palkka on 985 euroa. Katso www. mustasaari.fi/kesatyo. Hakuaika: klo Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Lisätietoja kesätyöpaikoista antaa esimies / yksikön päällikkö (yhteystiedot paikkakuvauksissa). Kukin esimies / yksikön päällikkö ottaa yhteyttä niihin hakijoihin, joiden kanssa halutaan sopia haastattelusta/palkkaamisesta. Kesätyöpaikat täytetään mennessä. Niille hakijoille, jotka eivät saa kesätyöpaikkaa, ei ilmoiteta asiasta erikseen. Ilmoittautuminen kouluun Syksyllä 2019 koulun aloittavat vuonna 2012 syntyneet lapset. Uudet oppilaat ilmoittautuvat perusopetuksen ensimmäiselle luokalle sähköisesti Wilman kautta Lisätietoja: Ilmoittautuminen esiopetukseen Mustasaaren kunnan esiopetukseen ilmoittaudutaan sähköisesti osoitteessa Vuonna 2013 syntyneiden lasten esiopetus alkaa ja päättyy Lisätietoja: Neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys Mustasaaren kunnassa järjestetään sunnuntaina neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys Mustasaaren kunnan ja Vaasan kaupungin välisestä kuntaliitoksesta. Äänioikeutetut mustasaarelaiset saavat kansan äänestyksessä ottaa kantaa seuraavaan kysymykseen: Hyväksytkö Mustasaaren kunnan ja Vaasan kaupungin välisen kuntaliitoksen yhdistymissopimus ehdotuksen ja sen liitteiden mukaisesti? Yhdistymissopimusehdotus liitteineen on nähtävillä Ne löytyvät myös osoitteesta 3 Terveyskeskuksen toiminta hiihtolomaviikolla Terveyskeskus toimii normaalisti , mutta etusijalla on suunniteltu toiminta ja kiireelliset tapaukset. Laboratorion näytteenottopalvelu kylissä on kiinni Mustasaari tiedottaa 2019 Päivähoitopaikan hakeminen Päivähoitopaikkaa syksyksi 2019 haetaan sähköi sesti osoitteessa Päätös myönnetystä päivähoitopaikasta lähetetään huoltajille huhti toukokuun vaihteessa. Paikkaa on hyvä hakea jo helmi maaliskuussa, jotta pystymme täyttämään hoitopaikkatoiveenne. Koulujen työajat Äänioikeutetuille lähetetään lisätietoja kansanäänestyksestä viikolla 9. Eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina ja europarlamenttivaalit sunnuntaina Äänioikeutetuille lähetetään lisätietoja vaaleista viikolla 13. Mustasaari tiedottaa -lehti jaetaan julkisena tiedotteena kaikkiin Mustasaaren kotitalouksiin ja yrityksiin. Posti hoitaa lehden jakelun yhteystietorekisterinsä mukaisesti. Saat lehden, vaikka olisit kieltänyt mainosten jakamisen postilaatikkoosi. Suunnitellut ilmestymispäivät vuonna 2019 ovat: Torstai Perjantai Torstai Syyslukukausi Syysloma Itsenäisyyspäivä Joululoma Kevätlukukausi Hiihtoloma Pääsiäisloma Vappu 1.5. Koulupäivä lauantai Helatorstai Odotusajat vanhustenhuollossa Keskimääräiset odotusajat Kotipalvelu: vähemmän kuin 1 arkipäivä Tukipalvelut: vähemmän kuin 1 arkipäivä Omaishoito: 28 päivää Tehostettu palveluasuminen: 5,1 kuukautta

4 lyhyet tiedotteet Mustasaaren urheilupuistoon on rakennettu uusi laavu. KUVA: IRMA HANNUS Mustasaaren kunnan avustukset Avustuksia myöntävät: 4 1. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta a. Kulttuuritoiminta ja kulttuurihankkeet Mustasaarelaiset yhdistykset, ryhmät, yhteisöt ja yksityiset voivat hakea toiminta-avustuksia, hankeavustuksia ja stipendejä kulttuuritoimintaan. Hakuaika päättyy klo 16. Lisätietoja antaa kulttuurisihteeri Annica Reini, puh b. Vapaa-aikatoiminta Mustasaarelaiset yhdistykset voivat hakea toiminta-avustusta järjestämäänsä liikunta-, lapsi-, nuoriso- tai uimakoulutoimintaan. Hakuaika päättyy klo 16. Lisätietoja antaa vapaa-aikapäällikkö Mikael Österberg, puh c. Avustus seurantalon käyttökustannuksiin Mustasaarelaiset nuorisoseurat ja kotiseutuyhdistykset, joilla on oma seurantalo ja jotka järjestävät säännöllistä ja ohjattua toimintaa lapsille ja nuorille, voivat hakea avustusta seurantalon käyttökustannuksiin. Hakuaika päättyy klo 16. Lisätietoja antaa vapaaaika päällikkö Mikael Österberg, puh d. Hiihtolatujen hoito Mustasaaressa sijaitsevien hiihtolatujen hoitoon voi hakea avustusta viimeistään klo 16. Lisätietoja antaa vapaa-aikapäällikkö Mikael Österberg, puh Kunnanhallitus e. Toiminta-avustus Mustasaaressa toimivat yhdistykset ja yhteisöt, jotka eivät saa kulttuur i- ja vapaa-aikalautakunnalta avustusta, voivat hakea toiminta-avustusta kehittämisjaostolta. Hakuaika päättyy klo 16. Hakuohjeita ja lisätietoja antaa elinkeinopäällikkö Matias Båsk, puh Hakumenettely Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusten hakulomakkeet ovat verkkosivulla Kunnanhallituksen toiminta-avustusta haetaan peruslomakkeella, johon liitetään vapaamuotoinen hakemus sekä toiminnan kuvaus ja talousarvio. Kaikki hakemukset toimitetaan osoitteeseen Mustasaaren kunta/kirjaamo, Keskustie 4, Mustasaari, tai lähetetään sähköpostiosoitteeseen info@mustasaari.fi. Myöhästyneet hakemukset hylätään. Kokouskalenteri Viikko 7 Kunnanhallitus Viikko 8 Sivistyslautakunta Yhdyskuntarakentamisen lautakunta Länsirannikon valvontalautakunta Kiinteistöjaosto Viikko 9 Keskusvaalilautakunta Viikko 10 Kunnanhallitus 4.3. Konsernijaosto 5.3. Rakennuslautakunta 6.3. Hoivalautakunta 6.3. Kunnanvaltuusto 7.3. Viikko 11 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Yhdyskuntarakentamisen lautakunta Ympäristöjaosto Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Viikko 12 Keskusvaalilautakunta Sivistyslautakunta Sosiaalilautakunta Länsirannikon valvontalautakunta Kehittämisjaosto Viikko 13 Kunnanhallitus Viikko 14 Kunnanvaltuusto 2.4. Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 3.4. Viikko 15 Kunnanhallitus 8.4. Konsernijaosto 9.4. Rakennuslautakunta Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Viikko 16 Sivistyslautakunta Hoivalautakunta Ympäristöjaosto Viikko 17 Kunnanhallitus Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Yhdyskuntarakentamisen lautakunta Kehittämisjaosto Viikko 19 Kunnanhallitus 6.5. Rakennuslautakunta 8.5. Viikko 20 Konsernijaosto Sosiaalilautakunta Yhdyskuntarakentamisen lautakunta Viikko 21 Kunnanhallitus Länsirannikon valvontalautakunta Kunnanvaltuusto Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Viikko 22 Keskusvaalilautakunta Viikko 23 Kunnanhallitus 3.6. Sivistyslautakunta 4.6. Yhdyskuntarakentamisen lautakunta 5.6. Hoivalautakunta 5.6. Ympäristöjaosto 5.6. Kehittämisjaosto 6.6. Kiinteistöjaosto 6.6. Viikko 24 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Sosiaalilautakunta Kunnanvaltuusto Viikko 25 Konsernijaosto Rakennuslautakunta Viikko 26 Yhdyskuntarakentamisen lautakunta

5 samhällsbyggnad hallinto Infopisteen ongelmanratkaisijat Christina Aro ja Lillemor Asplund-Haapasaari vastaavat Mustasaaren kunnan infopisteen asiakaspalvelusta. He hoitavat puhelinvaihdetta, antavat yleistä informaatiota kunnasta ja ohjaavat asiakkaan oikeaan yksikköön tai oikean henkilön puheille. Muun muassa. Virastotalon pääsisäänkäynnistä oikealle sijaitsee infopiste, jossa työskentelevät Lillemor Asplund-Haapasaari ja Christina Aro. KUVA: LISBETH BÄCK Christina Aro ja Lillemor Asplund-Haapasaari vastaavat puheluihin ja ohjaavat virastotalon pääovesta sisään tulevia eteenpäin. Meidät yhdistetään lähinnä puhelinvaihteeseen, he sanovat. Mutta tämän tiskin takana tapahtuu paljon muutakin. Infopiste vastaa kunnan toimistotarvikevarastosta, josta esimerkiksi kunnan koulut ja päiväkodit hakevat kyniä ja paperia. He käsittelevät niin sisäisen kuin lähtevän ja tulevan postin, varaavat kokoushuoneita, hoitavat henkilöstön puhelinliittymäasioita ja auttavat kopiohuoneen ongelmissa. Myös henkilökunnan työajan seurantajärjestelmän ylläpito on tärkeä tehtävä. Infopisteen henkilökunta tulostaa myös työaikaraportteja esimiehille ja huolehtii, että uudet työntekijät saavat oikeat tägit ja avaimet. Uusi vaihde parempi palvelu Pian haastattelun jälkeen on määrä asentaa ja ottaa käyttöön uusi puhelinvaihde. Kunnan nykyinen vaihde alkaa olla aikansa elänyt, ja nyt järjestelmää päivitetään ja uudenaikaistetaan. Kaikki kiinteät pöytäpuhelimet korvataan matkapuhelimilla ja toimintoja uudistetaan ja yksin kertaistetaan, niin meidän kuin eri yksiköiden henkilökunnankin osalta, selittää Christina. Infopiste huolehtii kunnan kaikkien yksiköiden, terveyskeskuksen ja myös Vöyrin- Oravaisten-Maksamaan terveyskeskuksen puhelinvaihdepalvelusta. Vaihdetoiminnot keskitettiin vuosia sitten. Soittaja ei huomaa mitään eroa siirryttäessä uuden vaihteen käyttöön. Kaikki puhelinnumerot pysyvät entisellään ja vanha puhelinvaihde toimii rinnalla, kunnes uusi järjestelmä on täysin valmis. Meistä tulee entistäkin parempia asiakaspalvelijoita. Henkilökunta voi ilmoittaa meille menoistaan, kokouksistaan ja sellaisesta entistä helpommin. Maanantait ja aamupäivät vilkkaita Puhelinliikenne on vilkkainta maanantaisin ja yleensä aamupäivisin. Puhelinvaihteessa voi tarvittaessa olla käytössä kaksi puhelinta. Kun Pohjanmaalla paljastui tuhkarokkotapaus, todella moni soitti ja halusi puhua tai kysyä asiasta neuvolasta ja terveyskeskuksesta. Silloin täällä vallitsi kaaos, sanoo Lillemor. Christina ja Lillemor viihtyvät todella hyvin työssään ja toistensa kanssa. Kummallakin on vuosien kokemus asiakaspalvelusta, ja he täydentävät hyvin toisiaan. On tärkeää, että yhteistyö toimii. Tuuraamme toisiamme ja autamme työssä koko ajan. On myös tärkeää, että olemme arjen ongelmanratkaisijoita. Me saamme mitä erilaisimpia kysymyksiä, me vastaanotamme niin kunnan risut kuin ruusut, eikä soittaja aina tiedä kenen puoleen kääntyä missäkin asiassa. Me autamme ja teemme parhaamme. Meillä on vaitiolovelvollisuus, korostaa Lillemor. Informaation kulku yksiköistä voi olla joskus haasteellista. Muistamme aina kiittää, kun henkilökunta ilmoittaa meille esimerkiksi poikkeavasta aukiolosta tai poissaolosta. Silloin tiedämme paremmin, mitä sanoa soittajille. Hälytys menee perille, vaikka kaikki puhelinlinjat olisivat varattuja. Työntekijät palvelevat asiakkaita myös tiskillä. On oltava sekä avulias että joustava. Lisbeth Bäck/Kustmedia Ab Käännös: Riitta Gustavsson Tervetuloa Infopisteeseen Avoinna: maanantai perjantai klo 8 16 Käyntiosoite: Keskustie 4, Sepänkylä Puhelin: (06) Sähköposti: infopiste@mustasaari.fi 5

6 presidentinvaali hallinto Mustasaaressa tänä vuonna vähintään kolmet vaalit Kunnassa tehdään jokaisen vaalin yhteydessä paljon työtä. Tämä vuosi on erityinen, koska tulossa ovat eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit ja mahdolliset maakuntavaalit. Ja lisäksi neuvoa-antava kansanäänestys. 6 Hallinto-osaston kansliapäällikkö Solveig Söderback ja viestintäsihteeri Tommy Lahti ovat kunnan avainhenkilöitä kunta-, eduskunta- ja europarlamenttivaaleja järjestettäessä. Nyt he vastaavat myös Mustasaaressa ensi kerran järjestettävän neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestelyistä. Vuodesta tulee työntäyteinen, he vakuuttavat. On luettava lait ja noudatettava niitä, tehtävä päätöksiä, hankittava vaaliaineisto, kuten vaaliluettelot, tarvittava digitekniikka, leimat, äänestys liput ja -ohjeet ja tiedotus aineisto äänestyspaikoille. Kulisseissa tehdään paljon työtä. Vaalityöhön eri puolilla kuntaa osallistuu noin 150 henkilöä: vaalilautakuntien jäsenet, vaaliavustajat, ennakkoäänes tyksen toimitsijat jne. Solveig kiittelee kaikkia vaalijärjestelyihin osallistuvia. Keskusvaalilautakunta Neuvoa-antavan kansanäänes tyksen äänestyspäivä on 17. maaliskuuta, jolloin kukin äänestää tavanomaisessa äänestyspaikassaan. Eduskuntavaalit ovat 14. huhtikuuta ja europarlamenttivaalit 26. toukokuuta. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä tiedossa, järjestetäänkö mahdolliset maakuntavaalit ja koska. Kansanäänestyksessä voi äänestää kirjeitse, ja kahdessa muussa vaalissa järjestetään ennakkoäänestys. On tärkeää tietää, ettei kansanäänestyksessä järjestetä kotiäänestystä tai laitosäänestystä, korostaa Tommy Lahti. Poliittisesti nimetty keskusvaalilautakunta vastaa Solveig Söderback ja Tommy Lahti ja yksi äänestyskopeista, joissa mustasaarelaiset äänestävät. KUVA: LISBETH BÄCK vaalilain mukaan lautakunnalle kuuluvista tehtävistä. Lautakunnassa on viisi jäsentä ja seitsemän varajäsentä. Söderback toimii esittelijänä ja Lahti sihteerinä. Vaalisalaisuus turvattu Kunnanhallitus valitsee vaalilautakunnat Mustasaaren äänestysalueille, joita on nyt 21. Alueita on kaksi vähemmän kuin aikaisemmin. Äänestysalueet Sepänkylän eteläinen ja itäinen yhdistettiin äänestysalueeksi Sepänkylän eteläinen ja äänestysalueet Voitila ja Veikkaala yhdistettiin äänestysalueeksi Skatila. Sepänkylän eteläisen äänestysalueen äänestäjät äänestävät virastotalossa kuten ennen ja Skatilan äänestysalueen äänestyspaikka on Skatilan nuorisoseurantalo, kertovat Solveig ja Tommy edelleen. Ennakkoon voi äänestää virastotalossa ja kirjastoautossa. Tänä vuonna uutta on se, että ennakkoon voi äänestää myös kirjastoissa. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään huhtikuuta ja europarlamenttivaalien ennakkoäänestys järjes tetään toukokuuta. Mustasaaressa seitsemällä äänestysalueella on sähköinen vaaliluettelo. Muilla äänestysalueilla ovat käytössä perinteiset paperiset vaaliluettelot. Jos äänestysalueen äänten lukumäärä jää alle 50, äänet yhdistetään laskennassa toisen alueen ääniin. Siten turvataan vaalisalaisuus, sanoo Solveig. Tarkkuus on ensiarvoisen tärkeää, ja vaalilautakunnat tekevät hyvää työtä. Valtiollisissa vaaleissa vaalijärjestelyistä vastaa oikeus ministeriö, ja toimitamme äänestysliput vaalihuoneistojen sulkeuduttua vaalipiirilautakunnalle. Kuntavaaleissa ja nyt kansan äänestyksessä kunnan keskus vaalilauta kunta tarkastaa ja hyväksyy (tai hylkää) äänestysliput ja suorittaa tarkastuslaskennan käsin. Valtiollisten vaalien järjes telyistä kunta saa korvausta. Valtio toimittaa kuntavaalien aineiston, mutta kansan äänestyksessä Mustasaari vastaa kaikista kustannuksista ja painattaa oman vaaliaineiston. Kaikki äänestämään! Kun äänioikeutetut asukkaat ovat antaneet äänensä ja palanneet kotiin, vaaliviranomaisilla on vielä paljon työtä. Kaikki on tarkastettava ja dokumentoitava ja vaaliaineisto on kerättävä takaisin. Söderback ja Lahti katsovat vaalijärjestelyjen toimivan hyvin, ja heillähän on kokemusta monista aikaisemmista vaaleista. Erityisesti neuvoaantavassa kansanäänestyksessä odotamme korkeaa äänestysprosenttia. Uskomme asukkaiden haluavan ilmaista mielipiteensä. Lisbeth Bäck/Kustmedia Ab Käännös: Riitta Gustavsson Kansanäänestys Eduskuntavaalit Ennakkoäänestys Europarlamenttivaalit Ennakkoäänestys

7 presidentinvaali vanhustenhuolto Suomi 100 Aspgårdenin laajennus pian valmis Kodikasta ja harmonista asumista Raippaluodossa sijaitsevaa Aspgårdenin asumisyksikköä ympäröivät viheralueet, kirkko, punainen talonpoikaisaita ja rauhallinen ympäristö. Aspgården on yksi kunnallisista muistisairaiden tehostetuista palveluasumisista. Viime keväästä rakenteilla ollut laajennusosa valmistuu helmikuun puolivälissä. Kuntaan perustetaan samalla myös neljäs yöpartio, joka toimii kotipalvelun alaisuudessa asemapaikkana Aspgården. Aspgården avattiin 1996, ja laajennus oli suunnitelmissa ja silloin. Nyt se toteutuu ja paikkamäärä kaksinkertaistuu kymmenestä kahteenkymmeneen. Henkilöstö on osallistunut suunnitteluun. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että laajennusosa rakennettaisiin päärakennuksen mallin mukaan. Kodikasta ja harmonista Uudesta osasta tulee identtinen vanhan kanssa, mutta tietenkin uudemmin ja moderneimmin pintamateriaalein. Aspgårdenissa on onnistunut huonejako, jossa asukkaiden omat huoneet ympäröivät yleisiä tiloja. Täällä ei ole pitkiä käytäviä, ja ensi kerran tänne tullessani reagoin siihen, miten kodikkaalta se tuntui, kertoo vt. vastaava sairaanhoitaja Heidi Svarvén. Piha ja ympäristö tekevät osansa, samoin sisustuksessa käytetyt antiikkikalusteet. Täällä vallitsee aivan erityinen rauha, jatkaa Heidi. Kotipalvelunohjaaja Johanna Hautala ja vt. vastaava sairaanhoitaja Heidi Svarvén tarkas televat Raippaluodossa Aspgårdenin asumisyksikön pian valmistuvaa laajennusosaa. Tilaa tulee kymmenelle uudelle asiakkaalle helmikuun puolivälistä lähtien. KUVA: ANNA SAND Kotipalveluun yöpartio Olemme kunnan neljäs ja viimeinen kotipalvelualue, joka saa kolmi henkisen yöpartion, kertoo koti palvelunohjaaja Johanna Hautala. Yöpartio tekee öisin suunniteltuja kotikäyntejä asiakkai den luo, joten entistä useampi voi asua kotona pitempään. Tämän muutoksen ansiosta saamme myös mahdollisuuden auttaa asiakkaita, jotka ovat huonommassa kunnossa, jatkaa Johanna. Yöpartio vastaa myös turva puhelinten hälytyksiin aikaisemmin ne menivät suoraan ambulanssiin. Yöpartion asemapaikka on Aspgården, ja partio auttaa nostoissa ja vastaavassa, kun ei ole kotikäynnillä. Paras mahdollinen ratkaisu Uusien työntekijöiden myötä Asp gårdenin asukkaat saavat tutustua uusiin kasvoihin. Yksi asukkaista on Doris Storgård, joka on kotoisin Sulvalta, mutta asunut Aspgårdenissa nyt puolitoista vuotta. Tämä toimii todella hyvin, enkä haluaisi palata asumaan yksin. En olisi uskonut, että täällä voi olla näin hyvä olla, myöntää Doris. Hänen kolme lastaan vierailevat kolme kertaa viikossa. Heillä kaikilla on melko pitkä matka Raippaluotoon. Se on Aspgårdenin ainoa haittapuoli, sanoo tytär Katarina Fredman, joka hänkin asuu Sulvalla. Meillä kaikilla on kilometrin matka Raippaluotoon, mutta Aspgårdenin edut korvaavat sen selvästi. Äiti ei olisi voinut päästä parempaan paikkaan, tuntuu aina hyvältä tulla tänne, toteaa Katarina. Hän on itse työskennellyt 34 vuotta vanhustenhuollossa, joten tietää mistä puhuu. Aspgården on ihana paikka, ja yhteisessä olohuoneessa äiti voi oikaista sohvalle, aivan kuin kotona. Anna Sand/Kustmedia Ab 7 Uusia työntekijöitä Aspgårdenin asukkaat tulevat koko Mustasaaren alueelta. Paikan saanti täältä edellyttää muistisairautta. Uudet paikat täytetään laajennuksen valmistuttua. Palkkaamme samalla lisää lähihoitajia ja sairaanhoitajia, kertoo Heidi edelleen. Kun laajennus otetaan käyttöön, Aspgården, jossa on henkilökuntaa ympäri vuorokauden, saa myös erillisen yömiehityksen, ja samassa rakennuksessa toimiva kotipalvelu erillisen yöpartion. Käännös: Riitta Gustavsson Doris Storgård Sulvalta on asunut Aspgårdenissa puolitoista vuotta ja viihtyy hyvin. Äiti ei olisi voinut saada parempaa paikkaa, sanoo tytär Katarina Fredman, joka käy tervehtimässä kerran viikossa. Aspgårdenin Ronja-kissa on kuulunut kalustoon jo 13 vuotta. KUVA: ANNA SAND

8 opetus Koivulahden oppimiskeskuksen käynnistys lähestyy Uudenvuoden jälkeen alkanut lukukausi on Koivulahden alueen oppilaiden viimeinen kyläkouluissa. Koivulahden oppimiskeskuksen rakentaminen on hyvin aikataulussa, ja oppimiskeskuksessa alkaa seuraava lukuvuosi 13. elokuuta. 8 Oppimiskeskuksen uudisrakennusosassa toimii nyt Kvevlax skola, kun vanhaa koulua korjataan. Koivulahden seudun kaikkien kyläkoulujen kouluvuosi alkaa täällä 13. elokuuta. KUVA: ANNA SAND K aikki Koivulahden oppilaat viettävät tämän lukuvuoden oppimiskeskuksen uudisrakennusosassa, kun vanhempaa nyt korjataan. Tilapäisestä koulupihasta ja tilojen palapelistä huolimatta ratkaisu on rehtori Ulrica Nyströmin mukaan toiminut hyvin. Olemme kiitollisia, että koko koulu voi toimia hankkeen aikana samassa rakennuksessa. Kaikki ovat suhtautuneet myönteisesti ja tiedämme että tämä ratkaisu on tilapäinen. Valmisteluja kaikilla tasoilla Uudet tilat tarjoavat mahdollisuuden luovempiin ja vaihtelevampiin opetusmenetelmiin, ja koska akustiikkaan, ergonomiaan ja valaistukseen on kiinnitetty paljon huomiota, koulu tuntuu laajoista pinnoista huolimatta hiljaiselta ja rauhalliselta. Arkkitehdit ovat onnistuneet hyvin, toteaa Ulrica. Kulissien takana valmistellaan tulevaa lukuvuotta ja koulun alkua suunnittelevaan johtoryhmään kuuluu edustajia alueen kaikista kyläkouluista. Olemme laatineet väliraportin tämänhetkisestä tilanteesta ja oppimiskeskuksen visiota laaditaan parhaillaan. Valmistelemme myös yhteistä Koti & Koulu -yhdistystä, jossa on kylien nykyisten yhdistysten edustajia. Lisäksi tehostamme tänä vuonna kyläkoulujen välistä yhteistyötä, jotta oppilaat oppivat tuntemaan toisensa paremmin, kertoo vt. sivistysjohtaja Anna Törnroos. Virkarehtori helmikuusta Oppilaat ovat tavanneet vuosiluokittain useaan otteeseen on tehty yhteisiä teatterimatkoja, oltu kirjeenvaihdossa jne. Tilaisuudet ovat olleet onnistuneita, ja myös henkilöstölle järjestetään säännöllisesti yhteisiä tapaamisia, jatkaa Anna. Uusi virkarehtori aloittaa 1. helmikuuta. Rehtorin ensimmäinen tehtävä on johtaa luokkien muodostamista. Kouluun kirjaudutaan Luokkakokoonpanoja ja henkilöstöpalapeliä Huhtikuulle on suunniteltu vanhempainkokous yhteistyössä Koti & Koulu -yhdistyksen kanssa. Toivon mukaan voimme tiedottaa vanhemmille silloin myös luokkakokoonpanoista ja opettajista jatkaa Anna. Lopullinen henkilöstöratkaisu tehdään huhtikuun alussa, mutta jo viime syksynä sivistysjohtajalla oli henkilökohtaisia tapaamisia kaikkien asianomaisten koulujen työntekijöiden kanssa. Prosessi on jo nyt melko pitkälle selvä. Jotkut haluavat jatkaa oppimiskeskuksessa ja jotkut hakeutuvat muualle. Oppimiskeskuksessa voimme hyödyntää paremmin henki-

9 opetus Vt. sivistysjohtaja Anna Törnroos ja rehtori Ulrica Nyström ovat mukana uuden koulun käynnistymistä valmistelevassa johtoryhmässä. KUVA: ANNA SAND löstön henkilökohtaisia vahvuuksia, ja he saavat paremmat mahdollisuudet valita opettamansa aineet. Siten erityisosaamista voidaan hyödyntää paremmin, selittää Anna. Myönteinen ilmapiiri Myös esikoulut muuttavat kylistä oppimiskeskukseen, ja meneillään on jo nyt laaja työ koulukuljetusten koordinoimiseksi. Se on valtava palapeli. Saadaksemme käsityksen olosuhteista olemme ajelleet ympäriinsä kaikissa kylissä, kertoo Anna. Kyläkoulujen tyhjentämisestä on annettu ohjeet, ja työ on osin jo alkanut. Koko kesäkuun ensimmäinen viikko on varattu lopulliselle muutolle. Anna kuvailee kyläkoulujen tunnelmia hyviksi ja myönteisiksi. Kaikki ovat nyt tulossa tänne, ja teemme työtä yhteisen tavoitteen eteen. Anna Sand/Kustmedia Ab Käännös: Riitta Gustavsson Uudet oppimisympäristöt mahdollistavat entistä vaihtelevamman ja luovemman opetuksen. Akustiikkaan, ergonomiaan ja valaistukseen on kiinnitetty erityistä huomiota. KUVA: ANNA SAND 9 Keskuskoulu saa tarkoituksenmukaiset väistötilat Kunnan seuraava suuri kouluhanke on joko Keskuskoulun korjaus tai uudisrakennus. Oppilaita opetetaan nyt vuokraparakeissa, jotka korvataan tulevana kesänä pysyvämmällä väistörakennuksella, Heikius Talon moduulirakennuksella. Moduulitalossa on ruokasali, joten koulun liikuntasali, jota nyt käytetään ruokasalina voidaan ottaa takaisin liikuntakäyttöön. Se helpottaa OP-Arenaan tänä luku vuonna kohdistunutta painetta, selittää rakennuttajainsinööri Erik Rönnqvist. Vuosilta 1968 ja 1977 peräisin olevat rakennukset on tyhjätty, ja korjauskustannusten arvioidaan nousevan yhtä korkeiksi kuin uudis rakennuksen kustannukset. Valinnasta ei ole vielä tehty poliitti sia päätöksiä, vaan keskustelu käydään kevään aikana, kertoo Erik edelleen. Uudisrakennukseen ei ole vielä varattu määrärahaa, vain uudisrakennuksen suunnittelulle. Työstämme parhaillaan suunnittelu aikataulua, ja toivon mukaan päätös siitä voidaan tehdä kesälomien jälkeen. Silloin suunnittelu voisi alkaa syksyllä ja rakentaminen parhaassa tapauksessa Mutta kuten sanottu mitään päätöksiä ei ole tehty, ja asiaan liittyy myös se, tuleeko kuntaliitosta vai ei, korostaa Erik. Väistötilojen ohella käytössä ovat myös vuosina 2008 ja 2010 korjatut rakennukset ja myös syyskuussa käyttöön otettu uudisrakennus. Näissä rakennuksissa on yhteensä 16 luokkahuonetta tai oppimisympäristöä, ja oppilaat ovat siis jakautuneet neljään eri rakennukseen. Tilanne on kuitenkin juuri nyt vakaa ja rauhallinen. Oppilaat saavat olla tämän lukuvuoden terveellisissä tiloissa ja syksyllä saamme tarkoituksenmukaisemman ja pysyvämmän ratkaisun moduulitalon muodossa. Sekään ei tietenkään ole optimaalinen ratkaisu pitemmällä aikavälillä, mutta paras mahdollinen ratkaisu juuri nyt, päättää Erik Rönnqvist. Anna Sand/Kustmedia Ab Erik Rönnqvist. KUVA: LISBETH BÄCK

10 ympäristönsuojelu Ajankohtaisia muutoksia haja-asutusalueen jätevesien käsittelyssä 10 Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä koskevat määräykset ovat muuttuneet vuosien varrella monta kertaa. Uudet muutokset tulivat voimaan huhtikuussa Määräysten mukaan kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät, jotka eivät täytä ympäristönsuojelulain puhdistusvaatimuksia, tulee uusia viimeistään , jos kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella tai sadan metrin säteellä lähimmästä vesistöstä. Jos kiinteistö sijaitsee kunnan vahvistamalla viemärin toiminta-alueella (taajamassa), kiinteistöllä on velvollisuus liittyä siihen riippumatta etäisyydestä vesistöön. Kiinteistöjä muilla alueilla ei enää koske mikään määräaika tehostamistoimille, vaan jätevesijärjestelmä on uusittava viimeistään kiinteistön seuraavan suuremman korjaus- tai muutostyön yhteydessä, silloin kun kyseessä on toimenpide- tai rakennusluvanvarainen toimi. Keitä uudistus koskee? Jos kiinteistöllä on jo ympäristönsuojelulain puhdistusvaatimukset täyttävä jätevesijärjestelmä, järjestelmää ei tarvitse uusia. Näin on yleensä niissä kiinteistöissä, joille on myönnetty rakennuslupa vuonna 2004 tai sitä myöhemmin, koska vuodesta 2004 alkaen kiinteistöillä on vaadittu nykyisen lainsäädännön mukaista jätevesien puhdistamista. Mitään toimenpiteitä ei vaadita, jos kiinteistö on liitetty vesihuoltolaitoksen viemäriverkkoon tai jos kiinteistöllä on vain kantovesi ja kuivakäymälä. Henkilöt, jotka ovat syntyneet ennen , saavat iän perusteella vapautuksen järjestelmän uusimisesta vakituiseen asuntoonsa, jos ei ole riskiä, että jätevesi saastuttaisi ympäristöä. Lykkäystä määräajasta voi hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, jos jäteveden määrä jää huomattavan pieneksi tai kustannukset nousevat kohtuuttoman suuriksi. Jätevesi sisältää ravinteita ja epäterveellisiä bak teereja, jotka pilaa vat lähiympäristöä ja voivat heikentää ojavesien ja rantavesien hygieenistä laatua. Luonnolliset ravinteet, kuten typpi ja fosfori, voivat liian suurina määrinä ja väärissä paikoissa aiheuttaa pilaantumista ja rehevöitymistä. Rehevöityminen edistää muun muassa niin kutsutun sinilevän (oikeammin syano bakteerien) kasvua ja saa meren ekosysteemin epä tasapainoon. Perinteiset lietekaivot poistavat vain hyvin pienen osan jätevesien sisältämistä ravinteista ja bakteereista, eivätkä ne siksi täytä ympäristönsuojelulain puhdistusvaatimuksia. Jätehuoltomääräysten mukaan lietekaivo on tyhjennettävä vähintään 1 2 kertaa vuodessa. Toimi näin! Tarkista nykyisen jätevesijärjestelmän kunto ja selvit ä, Pitääkö minun uudistaa jätevesijärjestelmäni? Ei tarvitse Jos kiinteistöllä on jo säännökset täyttävä jätevesijärjestelmä (rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen) Jos kiinteistöllä on vain kantovesi ja kuivakäymälä (huussi) Jos olen syntynyt ennen Jos kiinteistö liitetään viemäriverkostoon voiko kiintei stön liittää vesihuoltolaitoksen viemäriverkkoon. Vesihuoltolaitoksen verkkosivuilla on kartat viemäreiden vahvistetuista toiminta-alueista. Jos jätevesijärjestelmä on uusittava, kannattaa hankkia avuksi kiinteistökohtaisiin käsittelyjärjestelmiin perehtynyt jätevesisuunnittelija. Myös järjestelmän asentajan valinnassa kannattaa luottaa kokeneeseen urakoitsijaan, jolla on referenssejä vastaavien järjestelmien asentamisesta. Käyttö- ja huolto-ohjeet Kaikilla kiinteistöillä, joilla jätevettä tuotetaan, on oltava Miten edetä jätevesijärjestelmän kunnostamiseksi? Ota yhteyttä kuntaan Kysy, voitko liittyä kunnan viemäriin 1 Liity viemäriin Jos viemäri on tulossa, hae lykkäystä järjestelmän kunnostamiseen 2 Tarvitset oman käsittelyjärjestelmän tai yhteisen naapurin/ naapureiden kanssa Muista käyttö- ja huolto-ohje Huolehdi kunnossapidosta ja hoidosta Huoltopalveluille on myös palveluntarjoajia Hae lupa rakennusvalvonnasta Suunnittelijakin voi tehdä hakemuksen 4 3 Hanki suunnittelija Suunnittelija selvittää kunnasta vaatimukset yms. Ammattitaitoinen suunnittelija tarvitaan toimivan järjestelmän valintaan ja mitoitukseen Suunnitelma tarvitaan lupahakemusta varten Kyllä tarvitsee Jätevesijärjestelmä on kunnostettava mennessä, kun kiinteistösi jätevesiä muodostava rakennus sijaitsee enintään 100 m vesistöstä tai merestä tai kiinteistösi jätevesien käsittelyjärjestelmä sijaitsee vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella Poikkeamismahdollisuus, jos jätevesien määrä on huomattavan pieni tai kustannukset ovat kohtuuttomia kiinteistön omistajalle Saatuasi luvan tarvitset rakennusurakoitsijan Pyydä tarjouksia, valitse, tilaa Kun rakennus sijaitsee yli 100 m vesistöstä tai merestä eikä sijaitse vedenhankinnan pohjavesialueella, jätevesijärjestelmä pitää saattaa kuntoon seuraavan suuren remontin yhteydessä: vesikäymälän rakentamista tai vesi- ja viemärilaitteistoja koskeva luvanvarainen korjaus- ja muutostyö, jossa järjestelmä uusitaan tai kokonaisuudessaan korjataan rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva rakennuslupaa edellyttävä korjaus- ja muutostyö Ei poikkeamismahdollisuutta 7 Poikkeamat suunnitellusta on sovittava kunnan rakennusvalvonnan ja suunnittelijan kanssa. Dokumentoi muutokset Rakentamisen valvonta on tärkeää Kirjaa rakennusvaiheet, merkitse muistiin materiaalit ja dokumentoi vaiheita vaikka valokuvaamalla

11 vanhustenhuolto Senioripiste selvitys jätevesijärjestelmästä ja sitä koskeva käyttö- ja huolto-ohje. Selvitys ja ohjeet säilytetään kiinteistöllä ja esitetään tarvittaessa viranomaisille. Lisätietoja Ympäristöyksikkö Vesihuoltolaitoksen verkkosivut, joilla on kartat kunnan viemärin toiminta-alueista: www. mustasaari.fi/rakentaminen-jaymparisto/lansirannikon-ymparistoyksikko/ymparistonsuojelu/ jatevedet/yleisen-viemarintoiminta-alue/ Ympäristö- ja terveystarkastaja Marica Stolpe puh Rakennustarkastaja Johan Österåker puh (Puhelinaika ma pe klo 8 9 ja ti, to klo 12 14) Rakennustarkastaja Christer Lundberg puh (Puhelinaika ma pe klo 8 9 ja ti, to klo 12 14) SYKEn kartta viitteellisen 100 metrin vyöhykkeen vesistöille ja merenrannoille: arcgis.com/apps/webappviewer/ index.html?id=71791c7856da4f268 b68ffb62e2a532d Kuvalähde: Ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu: fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely Niilontie 1, Sepänkylä Auki arkisin klo Senioripiste on kaikkien 65 vuotta täyttäneiden mustasaarelaisten tapaamispaikka. Tänne voit tulla askartelemaan, tekemään käsitöitä, pelaamaan bocciaa tai pidroa, tekemään puutöitä, nypläämään, syömään lounasta tai vain tapaamaan muita kahvikupin äärellä. Senioripiste järjestää myös yhdessä kotipalvelun kanssa päiväkeskustoimintaa eri puolella kuntaa. Useimmat Senioripisteen tapahtumat järjestetään yhteistyössä Folkhälsanin kanssa, joka toimii samassa rakennuksessa. Senioripisteen ryhmät Askarteluaika drop in Maanantaisin klo Askartelua, käsitöitä ja mukavaa yhdessäoloa! Mahdollisuus kutoa kangaspuilla. Materiaalikulut. Ohjaaja: Siv Söderlund ja Harriet Björklund. Boccia Tiistaisin klo Sopii myös aloittelijoille. Ohjaaja: Göran Ahlbäck. Pidro Tiistaisin parillisina viikkoina klo Jos et ole pelannut pidroa aikaisemmin, nyt on tilaisuus oppia jotain uutta! Ohjaaja: Lindvi Håkans. Nypläyskahvila Tiistaisin parittomina viikkoina klo Ohjaaja: Gun-Britt Thomasfolk. Minnenas café Keskiviikkoisin klo Menneitä tapahtumia ja päivänpolttavia asioita aamupäiväkahvin lomassa. Ohjaaja: Anette Hästbacka. Puutöitä Keskiviikkoisin ja torstaisin klo Verstas on auki. Neulekahvila Torstaisin klo Tule mukaan inspiroitumaan itse ja innostamaan muita! Ohjaaja: Harriet Björklund. Lunchklubben Perjantaisin klo Mukavaa lounasseuraa kaikille, jotka muuten istuisivat yksin kotona. Ohjaaja: Natalia Storm. Fredagsträffen Perjantaisin klo Iloista yhdessäoloa, kahvittelua ja muuta mukavaa viikonlopun alkajaisiksi. Ohjaaja: Astrid Wikman. Omaiskahvilat Suomenkielinen toiminta: Ota yhteyttä omaishoidonohjaaja Heidi Hakala-Ömaniin, puh Ruotsinkielinen toiminta: Perjantaisin klo 10 12: Senioripiste, 8.2. Koivulahti, 8.3. Senioripiste, Tölby ja Senioripiste. Ilmoittautumiset: Folkhälsan, Susanne West, puh Kylissä kokoontuvat ryhmät Ahkerat sormet Koivulahden eläkeläistalo Tiistaisin parillisina viikkoina klo Yhteyshenkilö: Lis-Britt Toppar (puh ) Jungsbo Tiistaisin parittomina viikkoina klo Yhteyshenkilö: Lindvi Håkans (puh ) Weikarshemmet Perjantaisin klo (Kuukauden ensimmäisenä perjantaina Café 70+, Folkhälsan) Yhteyshenkilö: Aino Svevar (puh ) Viikkotapaamiset Viikkotapaamiset ovat päiväkeskustoimintaa, jota välitetään kotipalvelun kautta. Ryhmät kokoontuvat Sepänkylässä (maanantaisin), Raippaluodossa (maanantaisin), Sulvalla (tiistaisin), Helsingbyssä (keskiviikkoisin), Koivu lahdessa (torstaisin) ja Pohjois-Mustasaaressa (torstaisin). Tapahtumia Senioripiste Käyntiosoite: Niilontie 1, Sepänkylä Puhelin: Päiväkeskusohjaaja Anette Hästbacka puh , Sähköposti: anette.hastbacka@mustasaari.fi Internet: Folkhälsanin kahvila Arkisin klo Viikonloppuisin klo Lounas joka päivä klo Viihdetuokio Torstaina klo 13 Matti Välimäki (piano/haitari/laulu) ja Aarre Järvi (haitari/laulu) Kevätkonsertti Maanantaina klo 13 Wasa Sångargillen seniorikuoro Pääsiäishetki Torstaina klo 13 Äitienpäivämarkkinat Torstaina 9.5. klo Folkhälsan. Iltapäivätanssit Torstaina 21.2., 21.3., ja klo Folkhälsan. Näyttelyt Luontokuvia helmikuu Marina Hokkanen Luonnon kauneus maalis huhtikuu Cristina Mattson Vettä kesä heinäkuu Iloa maalaamisesta Lisätietoja Pohjalaisen toimintapalsta > Tapahtumakalenteri 11 Iloa maalaamisesta Perjantaisin klo Tervetuloa maalauskurssille! Ohjaaja: Natalia Storm. Ystävänpäiväjuhla Torstaina klo 13 Kauneus & muoti Torstaina klo 13 15

12 musiikkiopisto Lakeus soi tällä kertaa Mustasaaressa Joka kolmas vuosi järjestettävä Lakeus soi -pianokilpailu järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Mustasaaren kulttuuritalolla Kilpailun järjestelyistä vastaa Mustasaaren musiikkiopisto. 12 Nyt seitsemättä kertaa järjestettävä Lakeus soi on Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla toimivien musiikkiopistojen yhteistyönä toteuttama pianokilpailu, jonka järjestelyvastuu kiertää musiikkiopistolta toiselle. Kilpailuun voi osallistua oppilaita Alajärven, Etelä- Pohjan maan, Härmänmaan, Lapuan, Mustasaaren ja Pietarsaaren seudun musiikki opistoista sekä Kuula-opistosta, Musiikkiopisto Legatosta ja Panula-opistosta. Vaikka Lakeus soi järjestetään nyt vasta ensimmäisen kerran Mustasaaressa, se on vakiintunut kilpailu, johon ilmoittautuu yleensä runsaasti kilpailijoita, kertoo pianonsoitonopettaja ja kilpailun projektivastaava Susanna Anneberg Mustasaaren musiikki opistosta. Kulttuuritalolla järjestettävään kilpailuun on yleisöllä vapaa pääsy. Milton Grannas ja Susanna Anneberg. KUVA: MARTINA UTHARDT Vertaistukea ja esiintymiskokemusta Lakeus soi -kilpailu antaa nuorille pianisteille mainion tilaisuuden tavata muita pianonsoittajia ja kuulla myös uutta ohjelmistoa. Samalla he saavat hyvää esiintymiskokemusta sekä riippumattomalta arvostelulautakunnalta suoraa palautetta omasta esiintymisestään omalla äidinkielellään. Kilpailuun osallistumalla soitto-oppilaat oppivat paljon omasta itsestään. Ensin valitaan kilpailukappaleet ja harjoitellaan niitä. Sitten esiinny tään lautakunnan ja yleisön edessä ja saadaan suoraa palautetta siitä, mikä meni hyvin ja mitä kannattaa vielä parantaa, Anneberg miettii. Kilpailu on jaettu neljään eri sarjaan kilpailijan syntymävuoden mukaan. Nuorimmat kilpailijat esiintyvät katselmussarjoissa ja vanhimpien sarjat ovat kilpailusarjoja, joista jaetaan myös pieniä rahapalkintoja. Innokas ensikertalainen Kaksi vuotta pianoa Trygve Strömvallin oppilaana soittanut 10-vuotias Milton Grannas Vöyriltä on innoissaan osallistumassa Lakeus soi -kilpailuun. Nyt tuntuu ihan hyvältä, mutta vähän on perhosia vatsassa, kun ajattelee kilpailua, hän kertoo. Onnekseen Milton tietää, että jännitys häviää, kun hän aloittaa soittamisen. Pianonsoiton lisäksi hän harrastaa myös jalkapalloa ja kuuntelee ahkerasti lähes kaikkea musiikkia ainoastaan räppi ja hiphop eivät kuulu kuuntelulistalle. Johanna Haveri Lakeus soi -kilpailujulisteen kuva on Mustasaaren musiikkiopiston kuvataidelinjan omaa tuotantoa. Bild: Michelle Fellman Slätten klingar pianotävling Lakeus soi pianokilpailu Korsholms kulturhus Mustasaaren kulttuuritalo Ilmoittaudu musiikkiopistoon ensi lukuvuodeksi Mustasaaren musiikkiopistossa voi opiskella musiikkia ja tanssia sekä kuvataiteita. Ensi syksynä alkavalle uudelle lukuvuodelle otetaan ilmoittautumisia asti. Ilmoittautua voi joko suoraan musiikkiopiston kansliassa virastotalolla, puhelimitse tai opiston verkkosivujen kautta klo Mustasaaren kulttuuritalolla järjestetään soitinkokeilupäivä, jonka aikana voi käydä musiikkiopiston opettajien opastuksella kokeilemassa erilaisia soittimia, kuten esimerkiksi pianoa, viulua, kitaraa, bassoa, puhaltimia, harmonikkaa tai rumpuja. Lisätietoja Mustasaaren musiikkiopiston verkkosivuilta:

13 Aikuisopisto Tapahtumat Peikonpolkuja Tiistai 2.4. klo Paikka: Kulttuuritalo, Mustasaarisali Maksu: 10 Peikonpolkuja on kaksikielinen esitys, joka on koottu eri tekijöiden peikkoaiheisista runoista, loruista ja lauluista. Esitys sopii kaiken ikäisille vauvasta vaariin, ihan 1-vuotiaista lähtien. Lippe Äystö on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja harrastanut teatterin tekemisen eri muotoja lähes koko ikänsä. Ilmoita vain aikuinen, lapset pääsevät ilmaiseksi mukaan. Mehu- ja pullatarjoilu lapsille esityksen jälkeen. Luennot aikuisopisto Aikuisopiston kurssitoiminta on parhaillaan käynnissä, ja tällä sivulla voit tutustua ajankohtaisiin luentoihin ja tapahtumiin. Koko kurssitarjonnan löydät verkkosivuiltamme aikuisopisto.mustasaari.fi! Hyväntekeväisyyskonsertti Tiistai 9.4. klo Paikka: Kulttuuritalo, Mustasaarisali Maksu: 20 Opiston kurssilaiset ja ryhmät esiintyvät musisoiden ja tanssien. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa ja tuotto suunnataan lähialueen lapsille. Ongelmista ratkaisuihin käytännöllinen viisaus kasvatustyössä Tiistai klo Paikka: Kulttuuritalo, Mustasaarisali Maksu: 20 Tarjoilu klo sisältyy luentomaksuun. Ilmoitathan mahdollisesta erityisruokavaliosta kansliaan hyvissä ajoin. Maiju Ahola Luennollaan KM ja psykoterapeutti Maiju Ahola antaa vanhemmille ja muille kasvattajille keinoja, joiden avulla he voivat vaikuttaa lasten käyttäytymiseen ja auttaa lasta elämisentaidoissa. Haluamme kaikki vaikuttaa siihen, että lapsista ja nuoristamme kasvaa tasapainoisia, onnellisia oman tiensä kulkijoita. Voimme ohjata heitä vahvistamalla ja hyödyntämällä heissä olevia vahvuuksia ja kannustamalla heitä parhaimpaansa. On kuitenkin myös tilanteita, joissa aikuisen keinot käyvät vähiin ja vaihtoehtoinen lähestymistapa asiaan olisi paikallaan. Tarvitaan käytännöllisiä, heti käyttöön otettavia keinoja hoitaa hankalia tilanteita niin, että kaikkien asianosaisten näkökulmat on huomioitu. Ratkaisukeskeinen psykologia keskittyy rakentamaan ratkaisuja niin, että vuorovaikutus lapsen ja muiden asianosaisten välillä säilyy hyvänä. Tällä luennolla opitaan miten vahvistaa lapsen toivottua toimintaa, miten saada muutos lapsen ei-toivottuun käyttäytymiseen, miten lähteä ratkaisemaan lapsella olevia ongelmia tai pelkoja ja miten ohjata lasta korjaamaan ja/ tai sovittamaan tekemänsä vääryys. Kurssit Pisanka-munat eli vahakoristellut munat Lauantai 16.3 klo Paikka: Aikuisopisto, Taideluokka Maksu: 30 Sveta Peura Tule mukaan maalaamaan perinteisellä tekniikalla pisanka-munia käyttäen vahaa ja erikoismunavärejä. Saat kokeilla kolmea eri maalaustekniikkaa: tuohus-, kistka- ja nuppineulamaalausta. Maalaamme sekä eläviä, että tyhjiä munia. Kurssimaksuun tulee lisäksi materiaalimaksu (käteismaksu opettajalle) 5 /hlö + 0,20 /muna, tyhjä hanhenmuna 4 kpl. Voit ottaa omia muniakin mukaan. Maksu sisältää munavärit, tuohuksen, kynttilän, kistka n, munantyhjennysinstrumentin käytön, mehiläisvahan ym. Opettajalta on myös mahdollisuus ostaa munavärejä ja instrumenttejä omaan käyttöön. Alaikäraja on 7 vuotta, ennakko-osaamista ei tarvita. Turkisompelu Perjantai klo , lauantai klo ja sunnuntai klo Paikka: Aikuisopisto, Taideluokka Maksu: 40 Anu Pentti Ommellaan käsin lampaantaljasta esimerkiksi rukkaset, vauvantossut (tai isommat), lakki, ranteenlämmittimet tai vaikkapa turkisboa kaulaa lämmittämään. Pieni vällykin yhdestä tai kahdesta taljasta ehtii valmistua viikonlopun aikana. Lopuksi tuotteet voidaan koristella painamalla nahkapuolelle kuvioita. Painamisesta veloitetaan materiaalimaksu 18. Leimasimiin voi etukäteen tutustua netissä fjellform.no ja valikosta trykkblokker. Korttikurssi Perjantai 5.4. klo ja lauantai 6.4. klo Paikka: Aikuisopisto, Ryhmähuone Maksu: 17,50 Annette Hjortman Luo omat, upeat ja persoonalliset korttisi. Saat kurssilla uusia ideoita ja ohjeita. Ota mukaan korttimateriaaleja ja annetaan luovuuden virrata. Lusikkakorukurssi Lauantai 6.4. klo Paikka: Aikuisopisto, Taideluokka Maksu: 40 Annakaisa Kilpinen Tällä kurssilla opit tekemään muistojen riipuksen tai avaimenperän vanhasta hopea- tai alpakkalusikasta ja koristelemaan sen siirtokuvatekniikalla. Voit ottaa lempikuvasi esim. omasta perhealbumista kurssille mukaan muokattavaksi, tai valita valmiiksi tulostetuista kuvista paikan päällä. Ota omat lusikat ja sivellin mukaan, muut materiaalit (kuvansiirtoaine, lakka, puuvillanyöri) sisältyvät kurssimaksuun. www. tuunaajamutsi.fi. Saumuri tutuksi Lauantai klo Paikka: Aikuisopisto, Tekstiililuokka Maksu: 17,50 Carola Renlund Workshop sinulle, joka haluat tutustua saumurin erilaisiin käyttömahdollisuuksiin, tai haluat päivittää osaamistasi. Käymme läpi saumuriompelun perusteita, teemme erilaisia ompeluharjoituksia kangastilkuille ja saamme samalla monenlaisia ompeluniksejä. Ota mukaan oma toimiva saumurisi (sisä ltäen ohjekirjan), saumurilankaa, tavallista ompelulankaa ja erilaisia kangastilkkuja ompeluharjoituksia varten; sekä tavallisia, että joustavia kankaita eri vahvuuksissa. On hyvä ottaa mukaan myös ylimääräisiä ompelukoneen neuloja, esim. universal nro 80 90, jousteneula nro tai saumurineula nro Tanssijumppa, kesäkurssi Keskiviikko klo Paikka: Aikuisopisto Peilisali Maksu: 18,50 Greta Myntti Muista ilmoittautua kursseille ja luennoille viimeistään viikkoa ennen alkamispäivää joko verkossa aikuisopisto.mustasaari.fi tai puhelimitse Aikuisopiston toimisto on auki opetuskaudella: maanantai klo 10 16, tiistai klo ja keskiviikko perjantai klo Jos sinulla on kysyttävää, vastaamme mielellämme! Käy myös tykkäämässä meistä Facebookissa ja Instagramissa! Katso myös ruotsinkieliset kurssit ja luennot. 13

14 vapaa-aika ja kulttuuri HIIHTOLOMA Hiihtolomalla voit pelata lautapelejä ja tehdä palapelejä kirjastoissa. Tervetuloa! Retkiluistelurata on auki Karperöfjärdenillä hiihtolomalla. Säävaraus. Winterfun Up, Out and Move! klo Koivulahden urheilumajalla pääset kokeilemaan tekniikkarataa suksilla ja luistimilla. Voit myös pelata erilaisia pelejä hiihtäen ja luistellen, laskea pulkkamäessä ja luistella musiikin tahtiin. Pääset testaamaan myös lumikenkiä ja lumipotkulautaa. Myynnissä muun muassa grillimakkaraa ja mehua. Hiihtoladun varrella on laavu ja mahdollisuus grillata. Kaikki kilpailuun osallistuneet saavat kupongin, jolla Andreas Knipin kotileipomolle hiihtä neet saavat ilmaiseksi kahvia/mehua ja pullan hiihto lomaviikolla. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan myös hienoja palkintoja. Säävaraus! Paikka: Koivulahden urheilumaja, Kosköntie 76, Koivulahti Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Keskiviikko Luistelua Vaasan Sähkö Areenassa klo Arena 1:ssä luistellaan ilman mailaa ja Arena 2:ssa mailan kanssa. HUOM.! Kypäräpakko! Paikka: Vaasan Sähkö Areena, Rinnakkaistie 1, Vaasa Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Liikuntaneuvoja Elisabeth Wiklund, puh Jäädisko Sepänkylän isolla luistinradalla klo Luistele musiikin säestyksellä! Ohjattuja leikkejä jäällä klo Säävaraus! 14 Nuorisotalo Ziti Aukiolo hiihtolomalla klo klo klo klo Lauantai Koko perheen ulkoilupäivä Svedjehamnissa klo Monenlaista hauskaa ja jännittävää talvipuuhaa keskellä maailmanperintöä. Esterata, leijahiihtoesitys, luontokoulu, ohjelmaa lapsille ja nuorille ja paljon muuta. Mukana menossa on myös kilttejä kotieläimiä, joita saa tulla halaamaan ja taputtamaan. Nuorisoseura Björkö UF myy grillimakkaraa, mehua ja kahvia. Paikka: Svedjehamn, Björköby Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Kulttuurisihteeri Annica Reini, puh Yhteistyössä: lastenkulttuuriverkosto BARK, Björkö ungdomsförening, Natur och miljö, Starkko Oy ja Up, Out and Move! -projekti, joka rahoitetaan Veikkauksen voittovaroista myönnetyllä valtionavustuksella, sekä maailmanperintöalueen yleisötyöntekijä (Leader-hankkeen ja Svenska kulturfondenin rahoittama). Maanantai Keilailua Vaasan keilahallissa klo Tule keilailemaan klo tai klo Kaksi pelaajaa jakaa radan tunnin ajan. Paikka: Vaasan keilahalli, Ruutikellarintie 2, Vaasa Ikäraja: 9 16 vuotta Maksu: 5 euroa. Maksetaan paikalla. Ilmoittautuminen: viimeistään Kaksi nuorta/rata/tunti. Yhteyshenkilö: Liikuntaneuvoja Elisabeth Wiklund, puh Yhteistyössä keilaseura BC Prickarnan kanssa. Yhteyshenkilö: Liikuntaohjaaja Jessica Strandholm, puh Yhteistyössä Kvevlax idrottsvännerin kanssa. Winterfun järjestetään Up, Out and Move! -projektin puitteissa. Projekti rahoitetaan Veikkauksen voittovaroista myönnetyllä valtionavustuksella. Tiistai Bussimatka Simpsiön hiihtokeskukseen Simpsiön hiihtokeskukseen lähdetään kahdella bussilla. Hiihtokeskuksessa voi lasketella laskettelu rinteissä, hiihtää tai laskea pulkkamäkeä. Bussireitti 1: 8.00 Raippaluodon Sale 8.20 Norra Korsholms skola 8.30 Sepänkylän Neste 8.45 Helsingby Fladan Bussireitti 2: 8.00 Hankmo skola 8.10 Koivulahden Sale 8.20 Veikars skola 8.35 Helsingby skola Lasketteluaika: Klo Paluumatka alkaa: Klo Ikäraja: Vuonna 2007 syntyneet ja sitä vanhemmat ilman aikuisen seuraa Maksu: 35 euroa (bussi + hissikortti). Vain bussi: 15 euroa. Laskutetaan jälkikäteen. Ilmoittautuminen: viimeistään Vähintään 30 ja enintään 49 osallistujaa. HUOM.! Ilmoittautuminen on sitova. Yhteyshenkilö: Liikuntaohjaaja Andreas Närvä, puh Jousiammuntaa klo Jousiammuntaseura Vaasan Diana -57 esittelee lajia. Paikka: Seuran sisäharjoittelurata, Frilundintie 2, Vaskiluoto Ikäraja: 2009 syntyneet Maksu: 10 euroa. Maksetaan paikalla. Ilmoittautuminen: viimeistään Vähintään 6 ja enintään 15 osallistujaa. HUOM.! Ilmoittautuminen on sitova. Ohjaaja: Vaasan Diana -57:n valmentaja Yhteyshenkilö: Liikuntaohjaaja Jessica Strandholm, puh Yhteistyössä Vaasan Diana -57:n kanssa. HUOM.! Kypäräpakko! Paikka: Sepänkylän iso luistinrata, Koulutie 4 Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Nuoriso-ohjaaja Hannah Skogström, puh Vaatteiden- ja kirjojenvaihtoilta klo Useimmilla meistä on vaatekaapissaan aivan kivoja ja ehjiä vaatteita, joita ei jostain syystä tule kuitenkaan pidettyä. Usein myös kirjahyllyssä on kirjoja, joita ei vain tule luettua uudelleen. Teet palveluksen sekä ympäristölle että kodillesi, kun tuot vaatteiden- ja kirjojenvaihtoiltaan tarpeettomat vaatteesi ja kirjasi ja löydät tilalle uutuuksia. Tuo enintään 10 vaatekappaletta (naisten-, miesten- tai lastenvaatteita, kenkiä tai asusteita) tai kirjaa Mustasaaren kulttuuritalolle. Vaatteita ja kirjoja voi jättää klo ja klo Paikka: Kulttuuritalo, Koulutie 1, Sepänkylä Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Nuoriso-ohjaaja Teresa Backas, puh Yhteistyössä Mustasaaren pääkirjaston kanssa. Torstai Hiihtolomakivaa Botniahallissa klo Botniahallissa on monenlaista tekemistä kaikenikäisille. Voit kokeilla sählyä, jalkapalloa, pingistä, sulkapalloa, frisbeegolfia ja rullaluistelua. Käytössä on myös seikkailu- ja keppariratoja. Mikäli nallesi kaipaa paikkailua, tuo se meidän nallepäivystykseen. Peilisalissa on vauvadisko, ja kahviosta voit ostaa mehua ja pullaa 3 eurolla. HUOM.! Rullaluistelussa kypäräpakko! Ota mielellään oma kypärä mukaan. Jos sinulla ei ole omia välineitä, voit vuokrata niitä Botniahallista (3 euroa). Välineitä on rajoitetusti. Paikka: Botniahalli, Papinsaarentie 2, Sepänkylä Maksu: Ilmainen Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Liikuntaohjaaja Jessica Strandholm, puh Yhteistyössä Vaasanseudun Areenat Kuntayhtymän kanssa.

15 vapaa-aika ja kulttuuri Perjantai 1.3. Retki Duudsonit Activity Parkiin Tässä aktiviteettipuistossa voit muun muassa skeitata, ampua kaveria pallotykillä, käyttää sirkusvälineitä ja ponnistaa trampoliinilta voltin vaahtomuovikuutioilla täytettyyn altaaseen. Puistossa liikutaan sisä kengillä. Trampoliinialueella on käy tettävä trampoliinisukkia. Jos sinulla ei ole omia, voit ostaa sukat puistosta. Alle 18-vuotiailta vaaditaan huoltajan allekirjoittama lupa hyppytornista hyppäämiseen. Lomake on osoitteessa kohdassa Hyppylupa. Ota valmiiksi täytetty lomake mukaan. Bussireitti: 9.15 Raippaluodon Sale 9.25 Norra Korsholms skola 9.35 Sepänkylän Neste 9.50 Helsingby Fladan Paluumatka alkaa klo 15. Paikka: Duudsonit Activity Park, Seinäjoki Ikäraja: Vuonna 2007 syntyneet ilman aikuisen seuraa Maksu: 30 euroa (bussimatkat ja sisäänpääsy). Vain bussi: 15 euroa. Maksu laskutetaan. Ilmoittautuminen: viimeistään Vähintään 30 ja enintään 49 osallistujaa. HUOM.! Ilmoittautuminen on sitova. Yhteyshenkilö: Liikuntaohjaaja Andreas Närvä, puh Maailmanperintötyöpaja nuorisotalo Zitissä klo Kokeile merenpohjan painamista kankaalle tai paperille. Ota mukaan oma t-paita tai osta kangaskassi paikan päällä! Pääset myös rakentamaan maailmanperintörobotteja. Paikka: Nuorisotalo Ziti, Bölesundintie 11 B, Sepänkylä Maksu: Enintään 5 euroa robotista ja enintään 2 euroa painatuksesta. Painatus omaan t-paitaan tai kankaalle ilmaiseksi. Ilmoittautuminen: Ei ilmoittautumista Yhteyshenkilö: Yleisötyöntekijä Geir Byrkjeland, puh Yhteistyössä nuorisotalo Zitin ja maailmanperintöalueen yleisötyöntekijän kanssa (yleisötyöntekijä on Leader-hankkeen ja Svenska kulturfondenin rahoittama). Kunnan hiihtomestaruuskilpailut klo Skatilassa Ennakkoilmoittautumiset IF Femmanin verkkosivujen kautta osoitteessa skidning/tavlingar/femman-cup/ viimeistään 3.3. klo 18. Perinteinen tyyli. Sarjat ja matkat: T 8 v. 1 km T 18 v. 5 km P 8 v. 1 km P 18 v. 9,9 km T 10 v. 1,7 km Naiset 5 km P 10 v. 1,7 km N 35 v. 5 km T 12 v. 3,3 km N 45 v. 3,3 km P 12 v. 3,3 km Miehet 9,9 km T 14 v. 3,3 km M 35 v. 9,9 km P 14 v. 5 km M 45 v. 6,6 km T 16 v. 5 km M 55 v. 5 km P 16 v. 6,6 km Mustasaaren juoksija alkaa keväällä! Tarkkaile aikatauluja! koe-ja-nae Harjoitusvuorot Hiekkakenttien harjoitusvuoroja on haettava viimeistään 15.3., nurmikenttien harjoitusvuoroja viimeistään ja liikuntasalien harjoitusvuoroja viimeistään Sepänkylässä asuvista nuorista koostuvan ryhmän, jonka seuran kotipaikka ei ole Mustasaari, on liitettävä hakemukseensa osallistuja luettelo, josta käy ilmi ryhmän kaikkien jäsenten syntymävuosi ja kotikunta. Hakulomakkeita ja osallistujaluetteloita saa verkkosivulta tai sähköpostitse ottamalla yhteyttä vapaa aikaan ja kulttuuriin, puh Hakemukset toimitetaan osoitteeseen Vapaa aika ja kulttuuri, Keskus tie 4, Mustasaari, tai sähköpostitse varaus@ mustasaari.fi. Tour de Mustasaari Tour de Mustasaari 2019 on kaikille tarkoitettu kuntoilucup, johon sisältyy hiihtoa, suunnistusta, pyöräilyä, juoksua, vaellusta ja melontaa. Kustakin lajista on valittavissa kaksi päivämäärää. Molempina päivinä voi osallistua, mutta kuntoilupassiin riittää yksi leima lajia kohti kuntoilucupia varten suunnitellun palkinnon saamiseksi cupin päätyttyä: Kulta: Osallistunut viiteen lajiin Hopea: Osallistunut neljään lajiin Pronssi: Osallistunut kolmeen lajiin Hiihto Tiistaina Hiihtopäivä Koivulahdessa Lähtöpaikka: Koivulahden urheilumaja, Kosköntie 76, Koivulahti. Kuntoilupassin voi noutaa ja leimauttaa Andreas Knipin kotileipomolla klo Latukartta on Koivulahden urheilumajalla ja kotileipomolla. Laavun nuotiopaikalla on tulet klo Kahvi/mehu + pulla 2 euroa kotileipomosta. Järjestäjä: Kvevlax idrottsvänner Sunnuntaina Hiihtopäivä Hankmossa Lähtöpaikat: Hankmo skola, Eidisbackvägen 150; Västerhankmon nuorisotalo, Västerhankmontie 258; Lakören, Österhankmontie 291 ja Österhankmon kylätalo, Österhankmontie 691. Latukartta on Västerhankmon nuorisotalolla ja Hankmo skolalla. Kuntoilupassin voi noutaa ja leimauttaa Homlaxin grillikodalla klo Lämmin mehu ja makkara 1 euro Homlaxin grillikodalla. Järjestäjä: Hankmo IF Muiden lajien päivämäärät julkaistaan osoitteessa Tour de Mustasaari -kuntoilucupin päätyttyä kuntoilupassi toimitetaan viimeistään osoitteeseen Mustasaaren kunta, Vapaa-aika ja kulttuuri, Keskustie 4, Mustasaari. Tour de Mustasaari järjestetään Up, Out and Move! -projektin puitteissa yhteistyössä mustasaarelaisseurojen kanssa. Hiihtokampanja Up, Out and Move! Hiihtokampanja Up, Out and Move! jatkuu asti. Kirjoita nimesi ja kilometrit kuntoiluvihkoon, jollainen löytyy kaikkien hiihtolatujen kuntolaatikoista. Kirjoita myös yhteystietosi (puhelinnumero tai sähköpostiosoite), jos haluat osallistua hienojen palkintojen arvontaan (mm. lahjakortteja). Yksi kuntoilukerta vastaa yhtä arpaa. Kuntolaatikoita on seuraavilla hiihtoladuilla: Björköby Hankmo Iskmo Koivulahti Mustasaaren urheilupuisto Norra Vallgrund Petsmo Raippaluoto Skatila Sulva Tuovila Vallvik Vassor 15 Hiihtokampanja järjestetään Up, Out and Move! -projektin puitteissa. Projekti rahoite taan Veikkauksen voittovaroista myönnetyllä valtionavustuksella.

16 vapaa-aika ja kulttuuri elinkeinoelämä Vaasan seudulle uusi yritys- ja palveluhakemisto 16 Kristina Lau ja Maria Bariain tulivat Mustasaareen syksyllä tekemään vapaaehtoistyötä. Mustasaaressa on nyt kaksi vapaaehtoistyöntekijää Haluatko mentoriksi syksyllä saapuville vapaaehtoistyöntekijöille? Kristina Lau ja Maria Bariain tulivat Mustasaareen syksyllä tekemään vapaaehtoistyötä. Kristina tulee Liettuasta, ja hän oli käynyt Suomessa neljä vuotta aikaisemmin. Se oli hänen ensimmäinen ulkomaanvierailunsa omin päin, ja vierailu muutti hänen elämänsä. Minusta tuli itsevarmempi ja uskalsin ottaa vastaan uusia haasteita. Samalla aloin pitää Suomesta yhä enemmän ja tiesin, että palaisin vielä takaisin, Kristina kertoo. Juuri nyt hän on Mustasaaren kunnassa EVS-vapaaehtoisena (European Voluntary Service). Hän auttaa kunnan ilttistoiminnassa ja International Clubissa, ja saa koko ajan lisää tehtäviä. Maria on kotoisin Espanjasta ja on nyt Suomessa ensimmäistä kertaa. Hän on opiskellut neljä vuotta alakoulun opettajaksi, ja nyt EVS-vapaaehtoisena hän sanoo tekevänsä työharjoittelua aivan eri ympäristössä. Autan Smedsby-Böle skolan luokissa ja saan oppia suomalaisesta koulujärjestelmästä. Toivon, että voin soveltaa täällä oppimaani kotimaassani, Maria kertoo. Hän tekee työtä myös pakolaisten, kunnan ilttistoiminnan ja International Clubin nuorten parissa. Uusi Vaasan seudun yritys- ja palveluhakemisto perustuu Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin ylläpitämään yritysrekisteriin. Hakemistoon voi kirjata yritysten perustietojen lisäksi myös yritysten tarjoamat tuotteet ja palvelut. Yritys- ja palveluhakemisto löytyy osoitteesta vasek.yrityshakemistot. fi. Hakemisto perustuu pääosin viranomaisrekistereihin kuten kauppa- ja yhdistysrekistereihin. Yritysten tietoja päivitetään myös VASEKin oman toiminnan ohessa, mutta tärkeimpänä tietolähteenä ovat yritykset itse. Yritys- ja palveluhakemistossa muka na oleminen ja tietojen päivittä minen on yrittäjälle aina maksu tonta. Tietojen ajantasaisuuden varmistamiseksi pyydämme yrittäjiä itse tarkistamaan yrityksensä tiedot. Palveluhakemisto on uusi ominaisuus, joka on lisätty yrityshakemiston kylkeen: Kun yritykset päivittävät tietojaan, he voivat merkitä yrityksensä oikeaan kategoriaan palveluhakemistossa. Yrityksen toimiala kun on usein hieman eri kuin mitä yritys oikeasti tekee, siksi palveluhakemisto helpottaa eri palveluiden löytämistä. Yritysrekisteristä voi siis hakea yrityksiä nimen, toimialan, tuotteen tai palvelun perusteella. Kannattaa käyttää hieman aikaa yrityksen toiminnan ja palveluiden kuvailuun, niin yritys nousee paremmin esiin hauissa. Kannattaa muistaa myös kieliversiot, eli tehdä nämä kuvailut myös ruotsiksi ja englanniksi. Yritys voi pyytää tietojensa päivitystä yrityshakemiston kautta ihan koska vaan, mutta jatkossa VASEK lähettää yrityksille noin kuuden kuukauden välein pyynnön tarkistaa ja päivittää tiedot. Voi myös ilmoittaa VASEKille, mikäli ei jostain syystä halua, että yritys on mukana seudun yrityshakemistossa. Yrittäjä, toimi näin: Etsi yrityksesi tiedot osoitteesta vasek.yrityshakemistot.fi. Jos yrityksesi tiedoissa ei ole sähköpostiosoitetta, lähetä meille sähköpostia osoitteeseen vasek.fi. Näin saat jatkossa suoraan yrityksen sähköpostiin muistutuksen tietojen päivittämisestä. Ilmoita meille myös, jos yritystäsi ei löydy hakemistosta ollenkaan. Jos yrityksesi tiedot muuttuvat, ilmoita muutoksista meille vasek.fi tai yrityshakemiston kautta. Tarkista yrityksesi tiedot jatkossa aina kuuden kuukauden välein, kun saat aiheesta sähköpostia yrityksesi sähköpostiosoitteeseen. Haluatko mentoriksi Mustasaareen syksyllä saapuville vapaaehtoistyöntekijöille? Kristinalla ja Marialla on puoli vuotta jäljellä Mustasaaressa, mutta syksyllä kuntaan saapuu uusia vapaaehtoistyöntekijöitä. Jotta uudet vapaaehtoistyöntekijät tuntisivat olevansa vieläkin tervetulleempia, Mustasaaren kunta etsii heille nyt mentoreita. Mentorin tehtävänä on toimia ystävänä ja ohjaajana, mutta tarvittaessa mentori myös auttaa vapaaehtoistyöntekijöitä arjessa. Mentorista vapaaehtoistyöntekijä saa seuraa vapaa-ajalle, esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin ja retkille, ja oppaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Oletko hakemamme henkilö? Ota siinä tapauksessa yhteyttä nuoriso-ohjaaja Hannah Skogströmiin, Mustasaaren viesti Mustasaaren viesti järjestetään 20. kerran. Viestissä on kilpailusarja, naiste n sarja ja mixed kuntosarja. Viesti juostaan Sulvalta Raippaluotoon. Tämän vuoden uutuutena on ultrasarja 60 km yksinjuoksijoille. Juniorisarja on vuonna 2004 tai sitä myöhemmin syntyneille. Juniorit juokse vat lyhyemmän viestin Kosköstä Raippaluotoon. Lisätietoja:

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat

Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Solhörnan Helmiina Solgård Mustasaaren vanhusneuvosto ja päiväkeskus tiedottavat Julkaisija: Mustasaaren vanhusneuvosto 2007 Layout: Johnny Lahti,

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti

JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES. Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti. Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä Pyhäjärvi-instituutti Laura Virtanen Pyhäjärvi-instituutti Katja Helenius Satafood Kehittämisyhdistys ry JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA - JÄNES Rahoitus:

Lisätiedot

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko

Lähidemokratiailta kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Lähidemokratiailta 1.3.2018 kaupungintalo Ympäristönsuojelupäällikkö Pirkko Paranko Ympäristönsuojelun tavoite ja hallinto Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MUSTASAARI tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote

MUSTASAARI tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote 1 2018 K - Posti Oy Posti Green Julkinen tiedote 2 Kysely kuntaliitosneuvotteluista Tässä lehdessä on tietoa Vaasan kaupungin kanssa aloitettavista kuntaliitosneuvotteluista. Mustasaaren kunta lähettää

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 2.9.2013 Päivitetty 16.11.2015 BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Äänestysalueiden vähentäminen

Äänestysalueiden vähentäminen Äänestysalueiden vähentäminen Kh 16 Kurikan kaupungissa on yhteensä kahdeksantoista äänestysaluetta. 25.1.2010 Vaalilain 8 :n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen.

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa Painotettu musiikin opetusyhteistyötä Painotetun musiikin opetuksen soiton ryhmäopetus käsitetään

Lisätiedot

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen Miksi IHMU koulu? Ainoa koulu, jossa musiikkipainotteinen linja alkaa 1. luokalta Kaikki soittavat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

MUSTASAARI. tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green

MUSTASAARI. tiedottaa. K - Posti Oy Posti Green MUSTASAARI 1 2017 tiedottaa K - Posti Oy Posti Green 2 Vihdoinkin kohti valoisampia aikoja Ei ole mikään salaisuus, että viime vuodet ovat olleet kuntataloudelle haastavia. Vuosi 2016 alkoi Mustasaaren

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (5) 1262 Esitys oikeusministeriölle ja valtiovarainministeriölle kunnallisia kansanäänestyksiä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi HEL 2013-014381 T 03 00 00 Päätös

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019

KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019 KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012

Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 Sivu 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 4.10.2012 SEPÄNKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELISSA 45 JA SIIHEN LIITTYVILLÄ TIE- JA

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni

Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELISSA 7 OAS, asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen korttelissa 7 ~ 2 ~ OAS,

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Fjällbäckenin päivätoiminta

Fjällbäckenin päivätoiminta Fjällbäckenin päivätoiminta Tietoa Jällivaaran kunnan dementiaa sairastaville henkilöille järjestämästä päivätoiminnasta Vanhustenhuollon dementiayksiön piirissä järjestetään päivätoimintaa dementiaa sairastaville

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a n k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 Päivitetty 10.4.2017

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Omaistukitoiminta keväällä 2016

Omaistukitoiminta keväällä 2016 Omaistukitoiminta keväällä 2016 Kevään aikana on mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin, teematapaamisiin jne. Toivotamme yhdessä eri toimijoiden kanssa teidät sydämellisesti tervetulleiksi ja toivomme,

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi.

JYVÄSKYLÄN SEUDUN. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia. Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. JYVÄSKYLÄN SEUDUN Sivun oikeassa yläkulmasta löytyy Lisää oma tapahtumasi. Lomakkeella voit lisätä tapahtuman tapahtumiin, harrasteisiin tai molempiin. 1. Sisältö * * Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia.

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015 Täydennetty 3.5.2016

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 HALLINTOKESKUS Oikeuspalvelut HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO xx 1 Kaupunginhallitus PL 1 (Pohjoisesplanadi 11-13) Khs 2011-207 Kansanäänestyksen järjestämistä koskevat periaatteet ja menettelytavat Kaupunginhallitus päätti käynnistää

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS Syyskuu 2016 NAANTALIN SEURAKUNTA Syksyn toimintaa Velkualla Messu kirkossa su 11.9. klo 16.30. Risto Räty ja Tiina Lustig Kummelissa: Ehtoollishartaus ke 14.9. ja 12.10. klo 17. Marja Saantola ja Reini

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika: Maanantai 19.9.2016 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri

Kettumäki Jukka. Muut Tuominen Pirjo keskusvaalilautakunnan sihteeri Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Keskusvaalilautakunta 29.06.2015 Aika Maanantai 29.06.2015 klo 17:00-17:18 Paikka Vanha kunnantalo, henkilökunnan kahvio Saapuvilla Leinonen Heikki Salonen Irmeli Kettumäki

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 20.4.2017, täydennetty 16.8.2017 SEPÄNKYLÄ, kortteli 601 Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua. Sinulla on oikeus arvokkaaseen elämään. Sosiaalipalvelulaissa on kansallinen arvopohja, joka kattaa vanhustenhuollon koko Ruotsissa.

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot