Eepeen hotelleissa vihreitä avaintekoja
|
|
- Tero Karvonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2019 Eepeen hotelleissa vihreitä avaintekoja
2 TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTA Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Asiakasomistajat omistavat Eepeen ja ovat tärkein asiakasryhmämme. Juuri teille haluamme tarjota ylivoimaista hyötyä ja parasta palvelua. Asiakasomistajuuden lisäksi Eepeen toimintaa ohjaavat arvot, joista yksi on Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Vastuullisuutta meillä on muun muassa se, että huolehdimme henkilökuntamme hyvinvoinnista. Vastuullisuutta on myös se, että tarjoamme harjoittelupaikkoja sadoille nuorille joka vuosi. Ympäristöstä kannamme vastuuta asentamalla marketteihin energiapihejä kylmälaitteita. Kaikilla toimialoillamme on tavoitteena minimoida hävikki sekä vähentää energiankulutusta. Original Sokos Hotellimme ovat juuri saaneet vastuullisesta toiminnastaan Green Key -sertifikaatin, josta voit lukea tämän lehden jutusta enemmän. Kaikki Eepeen arvot ovat luettavissa vuosikatsaus.eepee.fi -sivustolla, jossa on myös paljon muuta ajankohtaista Eepeestä. Tuulahdus talvilomaa ja tuntuvia etuja Hyödynnä asiakasomistajaetujasi myös talvilomalla. Missä ikinä liikutkin, näet kätevästi S-mobiilista koko Suomen S-ryhmän toimipaikat etuineen. Lue lisää ja lataa sovellus osoitteessa s-mobiili.fi Talvilomasesongin alkaessa kannattaa ottaa kaikki irti asiakasomistajaeduista. Rahana maksettavan Bonuksen ja maksutapaedun lisäksi saat myös paljon tuntuvia hintaetuja tuotteista ja palveluistamme. Seuraa etujasi näppärästi S-mobiilista, josta löydät myös synttärikuponkisi. Kupongit ovat voimassa syntymäpäiväkuukautesi ajan. Synttärikupongit tulevat Eepeen varsinaisille jäsenille (ei rinnakkaisjäsenille). Riemukasta sydäntalvea! Terveisin, Tuula Rajala Asiakkuuspäällikkö Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Vakuutuspalvelu myös S-mobiilissa Näet, paljonko vakuutuksistasi kertyy Bonusta Vakuutustiedot aina mukana, myös matkalla Yhteystiedot ja korvauspalvelu kätevästi saatavilla Voit myös ostaa vakuutuksia S-mobiilissa ei yhdistetä S-ryhmän, S-Pankin ja LähiTapiolan asiakkaiden ostotietoja. lahitapiola.fi/s-mobiili
3 Oikeanlaiset pesuaineet, polkupyörät, lähiruoka, vege, pillit ynnä muuta. Green Key -sertifikaatti näkyy Eepeen hotelleissa ja ravintoloissa monella tavoin. Vastuullisuus on vihreitä avaintekoja TEKSTI OUTI MYLLYMÄKI KUVAT SAMU LEHTINEN, TUUKKA KIVIRANTA Original Sokos Hotellit Vaakuna ja Lakeus ovat nyt virallisesti vihreitä hotelleja. Vaativan hakuprosessin jälkeen takataskussa on arvostettu Green Key -sertifikaatti. Asioita piti käydä tarkasti läpi, sillä kriteerit ovat kovat. Valmistelimme tätä puoli vuotta. Green Key on meille tärkeä juttu, sillä se on monelle asiakkaalle ja yritykselle jo hotellin valintakriteeri, kertoo hotellien palvelupäällikkö Kati Keltamäki. Hän ja ravintoloiden toimialapäällikkö Elina Mäki-Opas kertovat, että yksi vaativimmista tehtävistä oli hotelleissa ja ravintoloiden keittiöissä käytettävien puhdistusaineiden tsekkaus ja tarvittaessa vaihto. Kaikkien pesuaineiden on oltava ympäristöystävällisiä. Ohje ei koske vain omaa toimintaamme, vaan esimerkiksi lakanat ja pyyhkeet pesevän yhteistyökumppanimme on noudatettava samoja vaatimuksia, Keltamäki jatkaa. HYVIÄ TEKOJA VETTÄ SÄÄSTÄMÄLLÄ Toinen merkittävä teko oli vedenkulutuksen vähentäminen. Suihkujen ja hanojen minuuttivirtauma laskettiin hotellihuoneissa 12 litrasta 8 litraan, jotta vedenjuoksu täyttäisi vihreät vaatimukset. Tämä saatiin aikaan asentamalla hanoihin virtaumarajoittimet. Se oli taloudellisesti iso satsaus, mutta maksaa itsensä takaisin vesilaskussa, Keltamäki uskoo. Jokainen hotellivieras voi osallistua ympäristötekoihin. Huoneissa on I love luonto -kyltit, jotka kertovat majoittujalle mahdollisuudesta säästää luontoa käyttämällä samoja pyyhkeitä useamman päivän ajan. Lisäksi pidempiaikaiset hotellivieraat voivat halutessaan ilmoittaa, jos huonetta ei tarvitse siivota joka päivä. Hotellivieraiden käytössä on myös polkupyöriä. Energiaa säästämme käyttämällä ledvaloja, energiansäästölamppuja ja liikkeentunnistusta, jolloin valot eivät pala turhaan, Keltamäki kertoo. LÄHIRUOKAA JA HÄVIKKI MINIMIIN Eepeen ravintoloissa lähiruoka ja kotimaisuus ovat olleet vahvassa roolissa jo pitkään. Mäki-Opas kertoo, että seuraavina vuosina käydään tosissaan ruokahävikin kimppuun. Tavoite on vähentää omasta toiminnasta syntyvää ruokahävikkiä vuoteen 2020 mennessä 15 prosenttia. Seuraamme aktiivisesti, mistä ja missä vaiheissa hävikkiä muodostuu, hän sanoo. Ympäristöystävällisyys tarkoittaa asiakkaille myös vaihtoehtojen tarjoamista. Ruokalistoilla nähdään aiempaa enemmän vege- ja kasvisruokia, esimerkiksi Amarillossa on tarjolla itsetehtyjä kikhernepihvejä sekä vegejäätelöä ja -majoneesia. Samoin pillirintamalla on saatu merkittäviä tuloksia. S-ryhmän tuoreen muovilinjauksen mukaisesti pilli annetaan vain pyydettäessä. Se on vähentänyt muovisten pillien käyttöä todella paljon jo nyt, ja jatkossa korvaamme muovipillit paperisilla tai biomuovisilla. Lisäksi tulemme luopumaan muovisten drinkkitikkujen käytöstä vuoden 2019 loppuun mennessä, Mäki-Opas kertoo. Eepeen henkilökunta on ottanut ympäristönsuojeluhaasteen tosissaan vastaan ja työntekijät ovat jopa odottaneet sertifikaatin käyttöönottoa. Mäki-Opas korostaakin, että näin ison yrityksen teoilla on merkitystä. Vastuullinen toiminta on hyväntekeväisyyttä luontoa kohtaan. Tulee hyvä mieli, kun on mukana tällaisessa.
4 HELMIKUUN S-ETUJA S-ETUKORTILLA Esim. Päivävoide 50 ml 40,00 (50,00) Yövoide 50 ml BM-tuotteet -20% 40,00 (50,00) OptiRetin 50 ml 52,50 (65,70) CC Color Correcting Meikkivoide 13,90 (17,60) CC Color Correcting Puuteri 14,50 (17,90) Lip Glazz Naughty Huulikiilto 24,90 (29,90) Ultra Base Meikkivoide 46,90 (59,00) SEINÄJOKI Keskuskatu 3, p puh. hinta 0,0835 /puhelu + 0,1209 /min ma-pe 9-19 la 9-16 Day Control Roll-on 21,20 (26,50) Actuelle Alusasut -20% normaalihinnasta Tarjoukset voimassa S-Etukortilla
5 S-ETUSI HELMIKUUSSA TUTUSTU MERKKIIN CLAIRE WOMAN on laadukkaita ja ajattomia tuotteita vastuullisesti tuotettuna. TUTUSTUMISETUNA CLAIRE -TUOTTEET S-ETUKORTILLA -20% LEE COOPER LC08 -FARKUT Värit: musta tai sininen. YHDET 69, KAHDET 100, (89,95/kpl) TULOSSA UUSIA MERKKEJÄ! KEVÄT // 2019 Keväällä takit myös naisille. Rennot ja modernit miesten vaatteet. Kierrätysmateriaaleista tehdyt tyylikkäät miesten vaatteet. Edut voimassa S-Etukortilla tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Rajoitetut erät!
6 PARTURI-KAMPAAMO Stimulate -peruukeissa kevään uusia malleja! PERUUKKIPÄIVÄT Päivien aikana laajempi valikoima! Varaa aikasi sovitukseen! S-Etukortilla saat Bonusta kaikista kampaamo-palveluista sekä -tuotteista. Olemme myös Facebookissa. Palvelemme Ma-Pe 8-21 La 8-18 Hyllykalliontie 2, Hyllykallio p (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
7 Kekkilä Leca hiekoitusmurske 25l/8kg 8 90 Weber Hiekoitussepeli 3x6mm 20kg 5 50 Masi Lumilapio Allround Polypropeeni/alumiini Masi Lumentyönnin Polar 55 AL Masi Lumikola Nova Max TERVETULOA TÄYDEN PALVELUN RAUTAKAUPPAAN Rautaprisman myymälän aukioloajat ma-pe 7-22 la 8-21 su Noutohallin aukioloajat ma-pe 7-19 la 8-15 su suljettu Hyllykalliontie 2, Hyllykallio p (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
8 KALUSTEET KOKO TALOOSI RAUTAPRISMASTA! Teitä palvelee uusi kalustemyyjämme, tervetuloa pyytämään tarjous kotisi kalusteista! Rautaprisman myymälän aukioloajat ma-pe 7-22 la 8-21 su Noutohallin aukioloajat ma-pe 7-19 la 8-15 su suljettu Hyllykalliontie 2, Hyllykallio p (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
9 S-Etukortilla helmikuussa Migant Travel Superlight 100% Polypropyleeni Värit: musta, valkoinen, fuksia, turkoosi 55x40x20cm 2,20 kg / 34L 67x47x26cm 2,90kg / 65L 78x52x30cm 3,50kg / 98L niin kauan kuin tuotteita riittää (69,95) (89,95) (99,95) Hyllykalliontie 2, Hyllykallio Neuvonta/vaihde (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
10 Tilaa lämpöä kotiin kellon ympäri! Helppo tilata! Tilausvaihtoehdot: 1. Tilaa netissä 24/ Soita tilaus arkisin klo 8-16 (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) 3. Tee tilaus ABC:llä Eepeen ABC-liikennemyymälöissä ja Lähi-ABC -asemilla Ostoksesta ei makseta Bonusta eikä lämmitysosto kerrytä bonusostokertymää. eepeeoljypalvelu Lataa maailman nopein ja helpoin mobiilitankkaus NÄIN OTAT KÄYTTÖÖN ABC-MOBIILITANKKAUKSEN Toimii kaikkien pankkien korteilla! 1. Lataa ABC-mobiili sovelluskaupastasi. 2. Kirjaudu sovellukseen joko verkkopankkitunnuksillasi, S-tunnuksella tai rekisteröitymällä käyttäjäksi. 3. Hyväksy käyttöehdot. 4. Jaa sovellukselle sijaintietosi. 5. Lisää haluamasi maksukortin credit- tai debitominaisuus asetuksista. KAIKKI VALMISTA! Lisätietoja: abcasemat.fi/palvelut/abc-mobiili
11 ABC:n à la carte -lista uudistuu - tule maistamaan! Chef s Burger -tuoteperheessä uutuutena JUUSTOBURGERI - mehevä ja täyteläinen maku muhkean briossisämpylän välissä. ABC:n kestosuosikit Lehtipihvi on asiakkaidemme ylivoimainen suosikki à la carte -annoksista. Annoksiemme naudan liha tulee Atrialta, suomalaisilta maatiloilta. Broileriannoksiemme lihat tulevat Atrian Perhetiloilta. Suosituimpia annoksiamme on vuohenjuustobroileri, jossa on paistettuja broilerinfileitä maukkaiden kasvislisäkkeiden kera SUOMEN LUOTETUIN HUOLTOASEMA ABC Jalasjärvi ABC Kauhajoki ABC Seinäjoki Lähi-ABC Alajärvi Lähi-ABC Alavus Lähi-ABC Ilmajoki Lähi-ABC Kristiinankaupunki Lähi-ABC Lapua Lähi-ABC Teuva Lähi-ABC Ähtäri
12 Leipomo Rosten Runebergin torttu 2 kpl 240 g (13,13/kg)... 3,15 Fazer Leipomot Laskiaispulla 2 kpl 214 g (13,50/kg)... 2,89
13 seinäjoen kaupunginteatterissa etuja ASIAKASOMISTAJILLE veera tyhtilä tästä asti aikaa Etunäytös la 2.2. klo 18 Sing along -esitykset laula mukana Backstage- Vip lippu + buffet + kahvi pauli hanhiniemen keikka musikaali + keikkailta Christian Lindroos ja taikalamppu ke 6.3. klo 18 Etunäytökset to klo 18 ke klo 18 Pähkähullu musikaali ensi kertaa suomeksi Etunäytökset to klo 13 to klo 18
14 MISSÄ ROSSO, SIELLÄ ITALIA! Uudistunut Rosso on entistäkin italialaisempi. Avaamme helmikuussa! Seuraa remppaa somessa! ROSSOSEINAJOKI ROSSOSJK Koulukatu 16, Kauppakeskus Epstori, Seinäjoki Vauhdikas HIIHTO- LOMA Hinta sisältää majoituksen, aamiaisen ja asukassaunan. Voimassa Käytä varatessasi varauskoodia BHIIHTO5 tai BHIIHTO3. Varaukset ALK. 61 /HLÖ/VRK/2HH MIN 5 VRK BHIIHTO5 ALK. 63,50 /HLÖ/VRK/2HH MIN 3 VRK BHIIHTO3
15 Tucson nyt myös hybridi. 7 vuoden takuu ilman kilometrirajaa. Tucson selvitti kilometrin taipaleen käytännössä ilman vikoja km kestotesti, AutoBild Suomi 14/2018 Hyundai Tucson tarjoaa päivitetyn designin, uudistuneet polttoainetaloudelliset moottorit sekä edistykselliset turvallisuusja mukavuusvarusteet, jotka palvelevat tämän päivän autoilijan tarpeita. Tervetuloa koeajamaan uudistunut Tucson. hyundai.fi Tucson-mallisto alkaen Tucson-neliveto alkaen Myös hybridinä! Tucson 2.0 diesel 48V hybrid 4WD 8-vaihteinen automaatti alk Koko Hyundai-mallistoon ainutlaatuinen 7 vuoden takuu ilman kilometrirajaa. 7 vuoden takuu myönnetään jälkeen rekisteröityihin uusiin vuosimallin 2019 Hyundai-autoihin. Auton hinta sisältää toimituskulut. Kuvan auto erikoisvarustein. Tucson-malliston EU-yhd. kulutus 4,8 7,5 l/100 km, CO g/km (vanha mittaustapa). Latvalantie 5, Seinäjoki (Hyllykallio) Ma-pe 9-18, la Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) facebook.com/essautotalo KAIKKIEN AUTOMERKKIEN HUOLLOT Rengasmyynti sekä asennus Öljynvaihdot Pakoputkien vaihdot Vuosihuollot Ilmastoinnin huollot Jakohihnan vaihdot Tällä kupongilla ja S-Etukortilla YLI 200 HUOLTOLASKUN LOPPUSUMMASTA Määräaikaiskatsastukset ja uusintakatsastukset kevyille ajoneuvoille alle 3500 kg -20 Kuponki voimassa asti. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. KATSASTUS KAIKKI SAMAN KATON ALLA: HUOLTO, KATSASTUS JA AUTOMYYNTI Huolto ma-pe 8-17, la Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) facebook.com/essautotalo KATSASTUS Ess Katsastus ma-pe 9-17 Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) Katsastuksen varaus netissä
16 Helmikuun helkkyvät HINTAEDUT Kampanjapakkaus! Kampanjapakkaus! Meiltä saat Bonusta itsehoitotuotteista. Bonusta ei kerry resepti- tai itsehoitolääkkeistä. S-Etukortilla S-Etukortilla S-Etukortilla 22,95 19,95 27,95 (0,09/tabl.) Norm. 24,86 (0,10/tabl.) (0,08/tabl.) Norm. 22,68 (0,09/tabl.) (0,19/tabl.) Norm. 33,60 (0,22/tabl.) Multivita Plus 250 tabl. Monivitamiini- ja hivenainevalmiste aikuisille. Multivita Junior MIX 250 tabl. Monipuolinen ja hyvänmakuinen, pureskeltava monivitamiinitabletti perheen pienimmille. Beko Strong B12 + foolihappo + B6 150 tabl. Nieltävät tai pureskeltavat tabletit. Purutablettien makuna mustikka-karpalo. Tarjoukset voimassa Vihreä hinta vain S-Etukortilla. Kauppakeskus Prisma Hyllykalliontie 2, Puh. (06) Palvelemme: ma pe 9 19, la 9 17
LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2019 LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN! Eepee arpoo 10 kpl 100 euron S-ryhmän lahjakortteja niiden Eepeen asiakasomistajien ja
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI. hyödyt talteen. hok-elanto.fi
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI hyödyt talteen hok-elanto.fi OMISTAJA ALKAA S-KIRJAIMELLA: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on tuottaa palveluja ja etuja juuri Sinulle.
nauttimaan vieraanvaraisuudesta!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2017 Toivotamme kaikki tervetulleiksi nauttimaan vieraanvaraisuudesta! facebook.com/vaakunaseinajoki 1310010 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS Tervetuloa
LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2019 LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN! Eepee arpoo 10 kpl 100 euron S-ryhmän lahjakortteja niiden Eepeen asiakasomistajien ja
(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym
GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton
Talriikki jatkaa arvokasta perinnettä paikkana, jonne tullaan, kun halutaan herkutella - syödä ja juoda vähän paremmin.
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA JOULUKUU 2017 Talriikki jatkaa arvokasta perinnettä paikkana, jonne tullaan, kun halutaan herkutella - syödä ja juoda vähän paremmin. Talriikki on paikallisesti
Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA
Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on
VIHREÄN KORTIN VOIMAA
VIHREÄN KORTIN VOIMAA S-kanava.fi/kso Mukaan omistamaan Asiakasomistajana olet mukana omistamassa oman alueesi osuuskauppaa. Toimintamme idea on tarjota tarpeisiisi mahdollisimman hyvää palvelua. Siksi
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA S MOBIILIN VAKUUTUKSET OSIOSTA YLEISTÄ
1 KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA S MOBIILIN VAKUUTUKSET OSIOSTA 8.12.2016 YLEISTÄ Mikä on S mobiilin Vakuutukset osio? Näet S mobiilissa luettelon vakuutuksista joissa olet vakuutuksenottaja, vakuutettu tai
Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta
Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!
5 x. S-ryhmän lahjakortteja. Osallistu kirjautumalla S-mobiilin!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2016 Arvomme Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan S-mobiilikäyttäjien kesken lokakuun lopussa 5 x 200 S-ryhmän lahjakortteja Osallistu kirjautumalla S-mobiilin!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2017 EEPEEN VAALIT ÄÄNESTÄ JA VOITA FIAT NUOVA! osuuskauppavaalit.
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2017 EEPEEN VAALIT 27.2. 15.3. ÄÄNESTÄ JA VOITA FIAT NUOVA! osuuskauppavaalit.fi/eepee 131010 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTASI
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI. hyödyt talteen. hok-elanto.fi
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI hyödyt talteen OMISTAJA ALKAA S-KIRJAIMELLA: SINÄ Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on tuottaa palveluja ja etuja juuri Sinulle. Liittymällä
TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100
TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-
VIHREÄN KORTIN VOIMAA
VIHREÄN KORTIN VOIMAA hok-elanto.fi Mukaan omistamaan Asiakasomistajana olet mukana omistamassa oman alueesi osuuskauppaa HOK-Elantoa. Toimintamme idea on tarjota tarpeisiisi mahdollisimman hyvää palvelua.
Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille. Erkki Laakso, VASKI
Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille Erkki Laakso, VASKI ORIGINAL SOKOS HOTEL VAAKUNASSA 9.-11.3.2018 Rewell
VIHREÄN KORTIN VOIMAA
VIHREÄN KORTIN VOIMAA hok-elanto.fi Mukaan omistamaan Asiakasomistajana olet mukana omistamassa oman alueesi osuuskauppaa HOK- Elantoa. Toimintamme idea on tarjota tarpeisiisi mahdollisimman hyvää palvelua.
Asiakasomistajaposti. Rakennetaan yhdessä! Lataa S-mobiili! Bonustapahtumat ja kuukauden asiakasomistajaedut Huhtikuu
Economy PP Finlande 123656 Itella Posti Oy Asiakasomistajaposti Bonustapahtumat ja kuukauden asiakasomistajaedut Huhtikuu 2014 Rakennetaan yhdessä! Lataa S-mobiili! s-mobiili.fi www.s-kanava.fi 1130A1S152
Kouvolan seudun ABC-asemat
Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?
BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää
BONUSAPTEEKKIEN Tammiedut Edut voimassa 1.1.-31.1.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää 17,90 /kpl (norm. 22,78 96,24 162,73 /kg) Minisun Monivitamiini Vahva 120 tabl., Minisun Monivitamiini Multi Plus
Tanja Tuulinen, Green Key Finland. Green Key -ympäristötyö on käytännön työtä ja arjen tekoja
Tanja Tuulinen, Green Key Finland Green Key -ympäristötyö on käytännön työtä ja arjen tekoja Green Key Ympäristöjärjestöjen ohjelma ja sertifikaatti majoitusalalle Kansainvälinen ympäristösertifikaatti
Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon
Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö
DIGILEHTI KUULUU KAIKILLE!
DIGILEHTI KUULUU KAIKILLE! Sisällysluettelo Mikä on digilehti?... 4 Mitä tarvitset?... 6 Miten luot käyttäjätunnuksen?.. 8 Miten käytät digilehteä?... 10 Digilehden ominaisuudet eri laitteissa... 12 Toiminnot
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2017
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2017 TÄLTÄ MAISTUU SUOMI Satavuotiaan maamme kunniaksi luotu kolmen ruokalajin perisuomalainen Suomi 100 -juhlamenu juomineen on nautittavissa loka-joulukuussa
Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin
1 Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Seinäjoelle tuomaroimaan Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuja. Semifinaaliin ilmoittautui 34 kilpailijaa
Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi.
Economy PP Finlande 12656 Itella Posti Oy Asiakasomistajaposti Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut Lokakuu 2012 Ota Oma S-kanava omaksesi! lu S-kanava.fi S067K4 iointipal ve Se on hyödyllinen
TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.
TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy
LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI. Vantaa E12 45 Kehä III E75. Vihdintie E18. Kehä I. Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS
SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ Vihdintie Vantaa E12 45 Kehä III E75 Kehä I E18 Espoo Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS Expert Lanterna -40% -20% Outlet! -10% -15% Outlet!
TULE MUKAAN TALKOISIIN
TULE MUKAAN TALKOISIIN Tue kanssamme helposti ja maksuttomasti Uutta Lastensairaalaa Kun vaihdat e-laskuun tai lataat maksuttoman Elenia Mukana -sovelluksen, me lahjoitamme 50 senttiä puolestasi Uudelle
-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015
0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12
Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä
Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä Digitaalisissa kanavissamme sinua palvelee ihminen. Lähellä ja läsnä. Me Oma Säästöpankissa haluamme tarjota asiakkaillemme konttorikäynnin rinnalla nykyaikaiset
NÄIN OSALLISTUT KUNNON PUTKEN TEHDÄÄN TILAA KINKULLE -KAMPANJAAN!
NÄIN OSALLISTUT KUNNON PUTKEN TEHDÄÄN TILAA KINKULLE -KAMPANJAAN! Löydät alta ja tulevilta sivuilta kuvakaappausten kera ohjeet TEHDÄÄN TILAA KINKULLE -kampanjaan liittymiseksi 1. TEHTÄVÄ: LATAA HEIAHEIA
& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari
& KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen
YKSINKERTAINEN NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS
YKSINKERTAINEN NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS Varmista NissanConnect EV:n avulla, että saat Nissan-sähköautostasi irti mahdollisimman paljon. Noudata näitä helppoja ohjeita Nissanisi ohjaamiseen tietokoneen
Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40
À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,
APTEEKIN. Heinäedut TIKKURILAN UUDEN. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
TIKKURILAN UUDEN APTEEKIN Heinäedut Edut voimassa 27.6.-31.7.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Saat Saat S-Etukortilla S-Etukortilla Bonusta Bonusta apteekkimyymälässä apteekkimyymälässä maksetuista
Vuokrasi sisältää nettiyhteyden
1 Vuokrasi sisältää nettiyhteyden Meillä on sinulle hyviä uutisia! Lahden Talojen ja Elisan tekemän sopimuksen mukaan vuokraasi sisältyy nettiyhteys. Saat yhteyden käyttöösi tilaamalla Saunalahti Laajakaistan
159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!
Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö
Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40
À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,
Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin
1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat
TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE
TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE - Tähän listaukseen on koottu tiedot Tampereen keskustan alueen ravintoloista ja kahviloista, joiden valikoimissa on kattavasti gluteenittomia vaihtoehtoja
Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi!
Hei, olen horatio Hertzin lähettiläs ja sinun edunvalvojasi! Sain nimeni Horatio Nelson Jacksonin mukaan. Vuonna 1903 hän löi San Franciscossa 50 dollarin vedon siitä, että ajaa autolla Yhdysvaltain mantereen
Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. UUTUUS: Härkäjuustoburgeri Norm.
À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,
Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston
Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,
Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com
Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla
Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä. Juha-Pekka Reiss Novart Oy
Keittiöremontti putkiremontin yhteydessä Juha-Pekka Reiss Novart Oy Novart Oy tehdas sijaitsee Nastolassa perustettiin vuonna 1989 yhdistämällä Puolimatkan kalustetehtaat: - Parma-Kaluste, Vilka-Kaluste
Elisa Uutiset. Touko-kesäkuu 2012. Elisa Shopit uudistui Ota Elisa Kirja lomalle mukaan Tutustu uuteen Elisa Palstaan toimii nyt myös Facebookissa
Elisa Uutiset Touko-kesäkuu 2012 Elisa Shopit uudistui Ota Elisa Kirja lomalle mukaan Tutustu uuteen Elisa Palstaan toimii nyt myös Facebookissa Elisa Shopit uudistuu Olemme kevään aikana avanneet uusittuja
Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä
Digitaaliset palvelumme Lähellä ja läsnä Digitaalisissa kanavissamme sinua palvelee ihminen. Lähellä ja läsnä. Me Oma Säästöpankissa haluamme tarjota asiakkaillemme konttorikäynnin rinnalla nykyaikaiset
Be inspired by Danish Design FERN. Twist & Save - sinä valitset
Be inspired by Danish Design FERN Twist & Save - sinä valitset Päätä itse miten, missä ja paljonko haluat säästää vettä Veden säästäminen on helpointa aloittaa sieltä missä sitä eniten käytät, yleisimmin
SOK ABC-ketjuohjaus
1 Kysymyksiä ja vastauksia ABC-mobiilista 1 Yleistä 1.1 Mikä on ABC-mobiili? ABC-mobiili on ABC-ketjun oma mobiilisovellus, joka helpottaa autoilevien ihmisten arkea. Sovelluksessa voi hoitaa mobiilisti
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.
IVAR SUOMI HOITO-OHJE Käsittele öljyllä, vahalla, värillä, lakalla tai petsillä kestävän ja helppohoitoisen pinnan aikaansaamiseksi. YMPÄRISTÖTIEDOT Uusiutuvaa materiaalia (puukuitua). Uusiutuvaa materiaalia
SUOMI. Lippujen hinnat
SUOMI Lippujen hinnat Kausiliput HSL-kuntien asukkaille HSL-sovelluksella liput aikuisille ja opiskelijoille B B C D B C C D B C D B C D 30 vrk kertaosto 59,70 107,50 98,00 115,80 156,40 30 vrk jatkuva
Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 14,40. Härkäjuustoburgeri Norm. hinta 14,40
À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomina. Härkäpekoniburgeri (L) Norm. hinta 14,40 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,
Helpota arkeasi OPn digitaalisilla palveluilla OPn digitaalisten palvelujen eroavaisuudet Henkilöasiakkaiden mobiilipalvelut OP-mobiili Miten saan
Helpota arkeasi n digitaalisilla palveluilla n digitaalisten palvelujen eroavaisuudet Henkilöasiakkaiden mobiilipalvelut -mobiili Miten saan -mobiilin käyttöön? Turvallinen asiointi Op.fi on uudistunut!
Green Key, Marketta Viljasaari. Konkretiaa ympäristövastuullisuuteen
Green Key, Marketta Viljasaari Konkretiaa ympäristövastuullisuuteen Ympäristöystävällisyys on trendi ulkomaiset matkajärjestäjät ovat hyvin kiinnostuneita siitä, minkälaisia ympäristömerkkejä suomalaisissa
Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)
À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20%
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20% normaalihinnoista kanta-asiakkaille. Liity nyt kanta-asiakkaaksi saat lisäksi 50 arvosetelin* katso s. 2 PALJON UUTUUS-MATTOJA alk. 9,- HEART-LYHTY 29,90 (39,-) SISUSTUSTYYNYJÄ
& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT
kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna
MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017
MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic
Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut
Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut Saammeko esitellä, maitotalous tuotteiden myyntiratkaisujen kerma! Huurre tuo nyt markkinoille uuden ajan myyntiratkaisut maitotaloustuotteille Yhteistä Huurteen
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN OPAS. SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien kirjaaminen
HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN OPAS SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien kirjaaminen Hei! Tervetuloa SuoraTyö.fi-palvelun käyttäjäksi. Kuntasi tai muu henkilökohtaisen avun toimija käyttää SuoraTyö.fi-palvelua
Helsingin hauskin kaupunginosa on
Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!
TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)
Tervetuloa Fortum SmartLiving -palvelun käyttäjäksi!
Asukkaan käyttöohje Tervetuloa Fortum SmartLiving -palvelun käyttäjäksi! Palvelun avulla ohjaat kotisi toimintoja älykkäästi ja tarkkailet energian- ja vedenkulutustasi lähes reaaliaikaisesti. Fortum SmartLiving
Annoksen hintaan kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomana vesi, maito tai kotikalja sekä jälkiruoaksi kahvi. Tuplaleikkeellä +2,50.
À LA CARTE ABC Klassikot Tuplaleikkeellä +2,50. Isoäidin lihapullat (L) Norm. hinta 10,90 Paistettuja lihapullia, paistinkastiketta, punajuurta, perunamuusia Bonuspannu (L,G) Norm. hinta 14,90 Paistettu
NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS
NISSANCONNECT EV -PIKAOPAS Varmista NissanConnect EV:n avulla, että saat Nissan-sähköautostasi irti mahdollisimman paljon. Noudata näitä helppoja ohjeita Nissanisi ohjaamiseen tietokoneen tai älypuhelimen
Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!
Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut
Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää.
Meedio on luotu helpottamaan yrittäjän elämää. Yrityksesi markkinointitoimet ovat nyt hallinnassasi yhden, helppokäyttöisen sähköisen työpöydän kautta, myös mobiilisti. Meedion avulla nykyiset ja uudet
799 /kg. Valio Oltermanni Kermajuusto tai kermajuusto 17 % 0,9 1 kg (4,95 5,50/kg) Katso aukioloaikamme www.eekoo.fi. Suomalainen
4 95 799 /kg BBQ-maustettu, n. 900 g Vehnäsämpylä 5 kpl 3 95 Jäätelötuutit 6+2 kpl 544-552 g (7,26-7,16/kg) 1 19 0 99 1 59 2 99 Coca-Cola 2 x 1,5 l, 3 l (0,73/l) (sis. 2,19 + pantit 0,80) 2 49 Malaco TV
ALE norm norm norm. 199,95. myymälöissä ja verkossa -40% SUURMYYMÄLÄT VANTAA JA TAMPERE KOTIMAINEN VERKKOKAUPPA -40% -40%
ALE myymälöissä ja verkossa SUURMYYMÄLÄT VANTAA JA TAMPERE KOTIMAINEN VERKKOKAUPPA NOPEAT TOIMITUKSET Srixon AD333 1995 norm. 36 TaylorMade Targa nahkahanska miehille 1195 norm. 20 Titleist 816 H1 tai
Majoitustarjonta KoneAgria 2018
Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.
DIGILEHTI KUULUU KAIKILLE!
DIGILEHTI KUULUU KAIKILLE! Sisällysluettelo Mikä on digilehti?... 4 Mitä tarvitset?... 6 Miten luot käyttäjätunnuksen?... 8 Miten käytät digilehteä?... 10 Digilehden ominaisuudet eri laitteissa... 12 Toiminnot
Muodonmuutosten ja onnistumisten vuosi
1 Eepee-konserni Ennakkotietoja 2018 tilinpäätöksestä Mediatiedote 12.2.2019 Muodonmuutosten ja onnistumisten vuosi Eepeen arjessa näkyivät viime vuonna investoinnit, joiden ansiosta monta toimipaikkaa
TYÖNANTAJAN OPAS. SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien hyväksyminen
TYÖNANTAJAN OPAS SuoraTyö.fi-palvelun käyttöönotto ja työtuntien hyväksyminen Hei! Tervetuloa SuoraTyö.fi-palvelun käyttäjäksi. Työnantajana käyt hyväksymässä henkilökohtaisen avustajasi työtunnit, jotka
VASO-ASUKKAAN OPAS. DNA Kiinteistölaajakaista
VASO-ASUKKAAN OPAS DNA Kiinteistölaajakaista 1 Tervetuloa nopean laajakaistan pariin! Onneksi olkoon, olet tehnyt hyvän valinnan muuttaessasi Vason asuntoon.tämä on opas laajakaistan käyttöönottoon ja
TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät
Hyvä tietää. Kuuba. Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä
Hyvä tietää Kuuba Matkoja Ajatuksella ja Sydämellä Hyvä tietää Kuubasta Pääkaupunki Asukasluku Kieli Havanna 11 milj. Espanja Uskonto Valuutta Pinta-ala Katolilaisuus Kuuban peso (CUC) Tällä sivulla on
Saga Care on osa Esperi Care -konsernia. Yksilöllistä palvelua tarpeidesi mukaan. Saga Helapuisto
Saga Care on osa Esperi Care -konsernia Yksilöllistä palvelua tarpeidesi mukaan Saga Helapuisto Yksilöllistä palvelua tarpeidesi mukaan Sagan asukkaana kuukausikulusi koostuvat asumiskuluista (vuokra,
PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA
PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA VERCON OY Yli 30 vuoden kokemuksella ja tinkimättömällä palvelulla olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen ja markkinajohtajuuden Suomessa Vertolla on
Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto
1/7 Nordea Tunnusluvut -sovelluksen käyttöönotto Käyttöönotto lyhyesti: 1. Lataa Tunnusluvut-sovellus mobiililaitteesi sovelluskaupasta. 2. Kun sovellus on ladattu, aloita tunnuslukusovelluksen käyttöönotto
HS Android tabletsovelluksen. profiilitutkimus. Kesäkuu 2014
HS Android tabletsovelluksen profiilitutkimus Kesäkuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tässä raportissa esitellään tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS Android
Marketta Viljasaari, Green Key Finland
Marketta Viljasaari, Green Key Finland Green Key luo kestävää matkailua Maailman johtava majoitusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti Kehitetty majoitusalan tarpeisiin (perustettu 1994) Green Key tuo
MyDHL+ PIKAOPAS. DHL Express Excellence. Simply delivered. Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton.
32 MyDHL+ PIKAOPAS Helppo, nopea, tehokas ja yksinkertaisesti uskomaton. DHL Express Excellence. Simply delivered. DHL Express (Finland) Oy Tullimiehentie 10 01530 Vantaa Käyttäjätuki: fi.ecom@dhl.com
Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)
À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille
YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT!
YKSI LAITE, KAIKKI SUOMEN SUOSITUIMMAT KUUMAT JUOMAT! PAULIGIN TUTUT TUOTTEET JA MAUT NYT KAPSELEISSA. AINA OIKEA MÄÄRÄ TUORETTA, AITOA KAHVIA, TAZZA-KAAKAOTA TAI TEETÄ, KUPILLINEN KERRALLAAN. PAULIG CUPSOLO
Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)
À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille
Lemmikkihotelli PetVilla Päivähoitosopimus YHTEYSTIEDOT sivu 1/5
YHTEYSTIEDOT sivu 1/5 Omistajan nimi: Lähiosoite: Postinumero/Paikkakunta: Puhelin: Sähköposti: Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana yhteyshenkilönä toimii Nimi Yhteystiedot Lemmikin
Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90. Falafelburgeri (L,Vegaani) Norm. hinta 13,90
À LA CARTE Chef's Burgerit Chef s Burgerit saatavana myös gluteenittomana. Härkä-pekoniburgeri (L) Norm. hinta 13,90 Sämpylä, burgerpihvi, pekonia, punasipulia, jääsalaattia, mestarinkastiketta, majoneesia,
PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.
PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö
Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016
Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla Paavo Rousku 8.1.2016 ITSENSÄ JA OMAISUUTENSA SUOJAUS Suunnittele matkareitti huolella (myös vara) Yövy leirintäalueilla tai isohkoilla rasteilla Ajonkin
Lihapullat ja perunamuusia (L) Norm. hinta 5,90. Härän lehtipihvi ja maalaisranskalaiset (L,G) Nakkirenkaat ja maalaisranskalaiset (L,G)
À LA CARTE Apsi Apinan lasten annokset Lasten annoksiin kuuluu salaatti- ja leipäpöytä, juomina vesi, maito tai mehu sekä jälkiruokana jäätelöpuikko tai mehujää. Annokset on tarkoitettu 3-12-vuotiaille
Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen
Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä
Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi
Kotieläinkeskittymän ravinteiden uusjako kehitystä kestävästi Projektipäällikkö Teija Paavola, Atria Tuottajat Biokaasusektorin ratkaisut ja mahdollisuudet post-2020 Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Biomassojen
LOPPIAISKILPAILUT KOUVOLAN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 6.1.2013
KUTSU 17.11.2012 LOPPIAISKILPAILUT KOUVOLAN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 6.1.2013 Kouvolan Taitoluistelu ry./ktl kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä yksinluistelijoita Kouvolan jäähallissa, Topinkuja
Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä
Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit
kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo
kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.