OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2017
|
|
- Aurora Elli Karvonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2017 TÄLTÄ MAISTUU SUOMI Satavuotiaan maamme kunniaksi luotu kolmen ruokalajin perisuomalainen Suomi 100 -juhlamenu juomineen on nautittavissa loka-joulukuussa 2017 S-ryhmän ravintoloissa. Alkuun kirjolohitartar, pääruoaksi paistettua kuhaa tai karitsan pannupihvi ja jälkiruoaksi mustikkajäädykettä. S-Etukortilla 39,90, norm. 44,90. Katso menu sivulta
2 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS 114-vuotias Eepee onnittelee 100-vuotiasta Suomea Suomen osuuskauppojen joukossa Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa on ollut jo alkuhetkinään edelläkävijä. Seinäjoki sai ensimmäisenä koko paikkakunnan kattavan osuuskunnan ja ilmoitettiin Etelä-Pohjanmaan ensimmäisenä kaupparekisteriin Kaupan avajaisia vietettiin Alapuskan talossa, nykyisen Vapaudentien ja Työväenkadun välissä, ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Edistykselliset eteläpohjalaiset osuuskaupat varasivat moni kaukokatseisesti jo perustamisilmoituksessaan mahdollisuuden myös muunlaiseen liiketoimintaan. Esimerkiksi 1904 aloittanut Lapuan Osuuskauppa leipomotoimintaan ja kaljanpanoon Ähtärin Osuuskaupassa oli puolestaan tarkoitus harjoittaa makkaraliikettä. Kahvila- ja ravintolatoiminta alkoi ensimmäisenä Kauhavan, Kortesjärven ja Ylistaron Osuuskaupoissa 1920-luvun puolivälissä. Kieltolain, sota-ajan ja säännöstelyvuosien jälkeen ravintoloissa maistuivat luvuilla wieninleike sekä lehti-, sipuli- ja pippuripihvit. Seinäjoen Osuuskauppa nousi liikevaihdoltaan Etelä-Pohjanmaan suurimpien yritysten joukkoon. Myymälöitä perustettiin eri puolille toimialuetta ja lisää voimaa tuli yhdistymisistä: Ylistaron Osuuskauppa 1965, Nurmon Osuuskauppa 1970 ja Kuortaneen Osuuskauppa Tälle perustukselle rakennettiin vuonna 1985 Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa. Suomen juhlavuoden kunniaksi Eepeen ravintolat tarjoavat Suomi 100v juhlamenun. Katso viereinen sivu. Lämpimät onnittelumme satavuotiaalle Suomelle. Terveisin, Tuula Rajala asiakkuuspäällikkö Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Etu Eepeen jäsenyyden omistajalle SYNTYMÄPÄIVÄ- KUPONGIT LÖYDÄT S-MOBIILISTA! Etukupongit löydät S-mobiilin Oma kauppa - Etusi - Kupongit -osiosta 2 LATAA S-MOBIILI S-MOBIILI.FI
3 - Alkuruoka - KIRJOLOHITARTAR L Ympäristöystävällisestä Benella-kirjolohesta valmistettu lohitartar ja siianmätiä. Mukana suolaheinää Nousiaisista ja Maalahden limppua Vaasasta. - Pääruoka - PAISTETTUA KUHAA L Imatralaista paistettua kuhaa, kotimaista ohraa, tatteja ja herneitä. tai KOTIMAISEN KARITSAN PANNUPIHVI L Kotimaisesta karitsan jauhelihasta tehty pannupihvi ja omena-sipulipyreetä. Lohkoperunoita ja kotimaisia herneitä. - Jälkiruoka - MUSTIKKAJÄÄDYKETTÄ & VADELMAA L, G Suussa sulavaa ja silmiä hivelevää jäädykettä, päällä mustikoita, vadelmaa ja kukkia Kotipellon puutarhalta. Menu kuhalla tai karitsalla S-ETUKORTILLA 39,90/44,90 - Suomi 100 vuotta juomapaketit - SAIMAAN HELMI Samppanja (10 cl) Puna- tai valkoviini (12 cl) 16,90/18,90 KARJALASTA KAJAHTAA Glögi (2 cl Koskenkorva SATA) Samppanja (10 cl) Puna- tai valkoviini (12 cl) 21,90/23,90 POHJANMAAN KAUTTA Glögi (2 cl Koskenkorva SATA) Samppanja (10 cl) Puna- tai valkoviini (12 cl) Kahvi & avec (4 cl Jaloviina Tammi) 27,90/29,90 Pöytävaraukset tai Seinäjoen hotellien ja ravintoloiden myyntipalvelu (0,0835 e/puhelu + 0,1209 e/min) 3
4 KESKIVIIKOSTA - LAUANTAIHIN Lancome Definicils mascara 19,90 (33,00) Magnetic Eyes luomiväri 3,50 (6,90) 19,95 Escada Taj Sunset EdT 30 ml 34,90 (44,90) Bioteekki Probioottiplus 125 kaps. (26,90) Phytomer Puhdistusduo 17,90 (23,90) I Love Tigers palette 13,90 (18,90) Lagerfeld Classic Homme After Shave Lotion 100 ml 24,90 (36,00) Möller Tupla 160 kaps. 9,95 (12,00) Clarins Gentle Care Roll-On 15,90 (26,50) Nail Expert Gel Effect kynsilakka 3,50 (4,50) Deo Stick 75 g 19,90 26,50) ALUSASUJA ALE HINNOIN! SEINÄJOKI Keskuskatu 3, p puh. hinta 0,0835 /puhelu + 0,1209 /min ma-pe 9-19 la 9-16 Tuotteita rajoitetusti. Tarjoukset voimassa
5 UUDET MERKIT TOPPATAKKI 199,- (249 -) musta, tummansininen VILLAKANGAS- TAKKI 139,- (169,99) musta, tummanharmaa Mega-keskus, Keskuskatu 3. Seinäjoki 5
6 Jokipiin Pellavan Suomen 100 vuotta Sataraita-saunatekstiileissä raidoitus on kudottu kuin elämämme Luonnon avulla, käsin tehty 6 Omistajan käyntikortti Hyllykalliontie 2, Hyllykallio Neuvonta/vaihde (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
7 UUDISTA HIUSTESI VÄRI! Värjäykset -20% tarjous voimassa ei lisäalennuksia PARRAN- PESUPÄIVÄ klo Tule ilman ajanvarausta, saat partapesun ja hoitovinkit veloituksetta Partatuotteet kpl Hyllykalliontie 2, Hyllykallio Palvelemme Ma-Pe 8-21 La 8-18 S-Etukortilla saat Bonusta kaikista kampaamopalveluista sekä -tuotteista. Meidät löydät myös Omistajan käyntikortti Facebookista. p (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) 7
8 Pikkurahalla pintoja kuntoon - uudista kotiasi itseliimautuvalla kontaktimuovilla KYMMENIÄ KUOSI- JA VÄRI- VAIHTOEHTOJA! 45x200 cm 9 95 rll 67,5x200 cm rll 90x210 cm rll - keittiökalusteet kotiisi Rautaprismasta Sandudd uutuus, energiaa säästävä ja akustoiva Tasoitetapetti on tuote, jolla saa helposti ja nopeasti sileän pinnan tapetointia varten. Vähentää kaikua, käy seinään ja kattoon! Suunnittelemme ammattitaidolla unelmiesi kokonaisuuden Varaa aika suunnittelijalle p tai kalustemyynti.prismaseinajoki@sok.fi tervetuloa täyden palvelun rautakauppaan Rautaprisman myymälän aukioloajat ma-pe 7-22 la 8-21 su Esimerkiksi rapatulle seinäpinnalle tai tekstiilija lasikuitutapetin päälle tapetoitu tasoitetapetti tekee pinnasta tasaisen varsinaiselle tapetoinnille. Noutohallin aukioloajat 0,75x10,4 m rll ma-pe 7-19 la 8-15 su suljettu 8 Omistajan käyntikortti Hyllykalliontie 2, Hyllykallio Rakentajan Noutomyymälä p (puhelun hinta (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min)
9 Salaatteihin, pääruokiin, jälkiruokiin ja kahvipöydässä lokakuun etu 8 90 Juustoportti Leipäjuustot kg, myös laktoositon MAAKUNNASTA MAKUJA MEILTÄ Hyvinvointiin koko perheelle lokakuun etu Vitatabs Sinkki-C-vitamiini 120 tbl lokakuun etu Möller Tupla 160 kpl lokakuun etu 9 90 Rainbow Maitohappobakteeri 100 tbl 9
10 Omistajan käyntikortti Anna ammattilaisten suojata autosi pinta. Tarjoamme ammattitaitoista pesu-, puhdistus- ja vahauspalvelua. Meillä myös renkaiden vaihdot. Sijaintimme on Prismaa vastapäätä. Käsinpesu...alk. 25 esipesu, pesu vahashampoolla, huuhtelu ja kuivaus Perusvahaus...alk. 80 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, vahaus Kovavahaus...alk. 150 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, kovavahaus Vahaukset Kiillotus ja perusvahaus..alk. 150 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, koneellinen kiillotus, vahaus Kiillotus ja kovavahaus...alk. 200 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, koneellinen kiillotus, kovavahaus Kiillotukset ja vahaukset Premium sisäfixaus...alk. 80 muoviosien hoito, lasinpesu, imurointi Luxus sisäfixaus...alk. 120 muoviosien hoito, lasinpesu, imurointi ja penkkien pesu Sisäfixaukset Premium Fixaus...alk. 250 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, koneellinen kiillotus, vahaus, lasienpesu, sisäpesu ja imurointi Luxus Fixaus...alk. 350 käsinpesu, maalipinnan perusteellinen puhdistus, koneellinen kiillotus, kovavaha, lasienpesu, sisäpesu, imurointi ja penkkien pesu Renkaiden vaihto...35 vaihto ja vanteiden pesu SYYSTARJOUS! Saat -10 % alennuksen S-Etukortilla, kun varaat fixauksen mennessä. Mainitse etu varausta tehdessäsi. Alennusta -10% Latvalantie 1, Hyllykallio Ajanvaraukset (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) /CarWashHyllykallio 10
11 VUODEN AUTO UUSI SUV PEUGEOT 3008 Uusi PEUGEOT 3008 SUV on sulavalinjainen ja erottuva katumaasturi. Se on vakuuttanut koeajolla - nyt se on vakuuttanut myös eurooppalaiset autotoimittajat kun se valittiin Vuoden Autoksi Peugeot 3008 SUV alkaen Autoveroton hinta alk ,42 + arvioitu autovero 3 378,59 = tk 600 = Latvalantie 5, Seinäjoki (Hyllykallio) Ma-pe 9-18, la Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) facebook.com/essautotalo KAIKKI SAMAN KATON ALLA: HUOLTO, KATSASTUS JA AUTOMYYNTI PRISMAA VASTAPÄÄTÄ LATVALANTIE 5 SEINÄJOKI Kaikkien automerkkien huollot Rengasmyynti sekä asennus Öljynvaihdot Pakoputkien vaihdot Vuosihuollot Ilmastoinnin huollot Jakohihnan vaihdot Merkkihuollot: AUTON PESU KAUPAN PÄÄLLE Määräaikaiskatsastukset ja uusintakatsastukset kevyille ajoneuvoille alle 3500 kg Lokakuun aikana S-Etuhuollossa asioineelle (minimiostos 200 ) auton pesu ABC-CarWashissa kaupan päälle. Edun arvo jopa 30. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin. helppoa katsastusta! Katsastamme autosi huoltokäynnin yhteydessä tai asioidessasi kauppakeskus Prismassa. Myös ilman ajanvarausta. Huolto ma-pe 8-17, la Latvalantie 5, Seinäjoki (Hyllykallio) Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) facebook.com/essautotalo KATSASTUS Ess Katsastus ma-pe 9-17 Latvalantie 5, Seinäjoki (Hyllykallio) Puh (0,0835 /puhelu + 0,1209 /min) Katsastuksen varaus netissä 11
12 KULTTUURIMATKA TALLINNAAN Lähde Tallinnaan nauttimaan kulttuurista ja hyvästä ruoasta! Upea balettinäytös ja taidemuseo tarjoavat visuaalista ilotulitusta ja illalliset makuhermoja kutkuttelevia kulinaristisia elämyksiä. Hinta kuljetuksin S-Etukortilla alk. 369 /hlö/h2 (norm. 399 ) Bussireitti: Alahärmä-Kauhava-Lapua-Seinäjoki-Jalasjärvi Matka sisältää: bussikuljetukset, laivamatkat, 2 yötä Sokos hotelli Virussa, opastettu kaupunkikierros, Kumun Taidemuseo, lippu Joutsenlampi-balettiin, 2 x illallinen, väliaikatarjoilu. Hinnat ovat alkaen-hintoja/hlö. Hinnat koskevat uusia varauksia ja paikkoja rajoitetusti. Asiakasomistajaedun saa näyttämällä tai kertomalla S-Etukortin numeron. Matkapoikien matkat eivät kerrytä S-Bonusta. Huom! Paluumatka uudella Megastar -aluksella! Varaukset ja lisätiedot puh tai matkapojat.fi/eepee SEINÄJOKI, Kalevankatu 14 Avoinna ma-pe klo seinajoki@matkapojat.fi Lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. Palvelumaksu 12 /varaus, netissä 0. EROON KAIHISTA KAIHILEIKKAUS JONOTTAMATTA ALK /SILMÄ ( asti) JA SEINÄJOEN SILMÄSAIRAALASTA SAAT BONUSTA KAIHILEIKKAUKSESTA. Silmäasemalla kaihin voi hoitaa heti. Meillä yksilöllinen leikkaus suunnitellaan aina leikkaavan lääkärin kanssa yhdessä, jotta saadaan sinulle paras lopputulos. Silmäaseman maksuttomassa kaihineuvonnassa voit etukäteen keskustella asiantuntijamme kanssa yksilöllisestä kaihinhoidosta. VARAA MAKSUTON KAIHINEUVONTA TAI LUE LISÄÄ SILMÄASEMA.FI SILMÄSAIRAALA SEINÄJOKI Kauppakatu 11 12
13 #EEPEERAVINTOLAT #TÄSTÄLIKELTÄ RAVINTOLOIDEN Lakeus Matadorin Pikkujoulut P ERJANTAISIN JA L AUANTAISIN KLO / / / P ikku jou lu kansaa viihdyttää Ilpo Kaikkonen Band Illallis kortti 60 S i s ä l t ä ä j o ul ui s te t un b uf fe t -i l l a l l i s e n ja ohjelman ROSSON La Serata Romana PE RJANTAISIN JA L AUA NTA I SI N Suomi juhlamenu VARATTAVISSA EEPEEN RAVINTOLOISSA Varattavissa ennakkoon. VARAA P I K KUJ O U L U S I A J O I S SA! T IED U S T E L UT JA VA RAUKS E T M Y Y N T I PA L V E L U. S E I N A J O K S O KO S H OT E L S. F I TA I M Y Y NT IPALVEL US TA A R K I S I N K L O P U H ( 0, / P U H E L U + 0, / M I N ) 13
14 Eepee-ravit Seinäjoen Ravikeskuksessa S-Etukortilla su klo VAPAA SISÄÄNPÄÄSY Lapsille poniratsastusta ja -ajelua sekä kasvomaalausta Paikanpäällä Ulpu Ruokapirssi, eteläpohjalaasta katuruokaa. Apsi Apina ja Onni Orava pullakahvit mehua lapsille mielenkiintoisia ravilähtöjä mm. kasvattajakruunun alkueriä Seinäjoen RAVIKESKUS Vauhtia kaupungin sydämessä In-Teatteri esittää VAIMONI ON TOISTA MAATA Iloa, aikaa ja ENERGIAA Tahkolla! Kuopion kaupunginteatteri esittää VIULUNSOITTAJA KATOLLA ALK. 77 /HLÖ/VRK/2 HH:SSA Voimassa esityspäivinä Sis. majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaisen, asiakassaunan sekä teatterilipun. PIAZZAN TALVEN ESIINTYJIÄ: Suvi Teräsniska Grooving High Allstars Anssi Kela Remix Uniklubi Jimmy Cola Anna Puu Elastinen ALK. 98 /HLÖ/VRK/2 HH:SSA Voimassa esityspäivinä pe ja la iltanäytöksiin. Sis. majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaisen, asiakassaunan, kuntoiluhuoneen käytön sekä teatterilipun. 14 Varaukset suoraan hotellista: p SOKOSHOTELS.FI 010-alkuisten numeroiden hinta: 0,0835 /puh+0,1209/min PARHAAN HINNAN SAAT VARAAMALLA Varaukset suoraan hotellista: p
15 ORIONIN KERÄILY- KAMPANJA APTEEKEISSA KATSE HYVINVOINTIISI Tule keskustelemaan lisää. Orionin edustaja paikalla ti klo on valtakunnallinen vanhustenviikko. Sen kunniaksi Hyllykallion apteekki huomioi viikon aikana erityisesti senioriasiakkaita. Viikon aikana vaihtuvia tarjouksia, tuote-esittelyjä ja teemapäiviä. MELATONIINI ORION 1,9MG 100 TABL. Nukahtamisaikaa lyhentävä ja aikaeron vaikutuksia lievittävä, nopeasti suussa hajoava tabletti. 21,90 (0,22/tabl.) Norm. 26,25 (0,26/tabl.) BEKO STRONG B12 1 MG 150 TABL. Pienikokoinen, helposti nieltävä B12-vitamiinitabletti. 24,90 (0,16/tabl.) Norm. 30,66 (0,20/tabl.) DEVISOL STRONG 50 MIKROG 100 TABL. Raikkaan sitruksen makuinen purutabletti. 14,90 (0,15/tabl.) Norm. 16,59 (0,17/tabl) MULTIVITA MAGNESIUM- SITRAATTI + B6 90 PURUTABL. Luonnollista greippiaromia sisältävä hedelmäinen ja raikkaanmakuinen purutabletti. 11,90 (0,13/tabl.) Norm. 15,73 (0,17/tabl.) Tarjoukset voimassa Kauppakeskus Prisma Hyllykalliontie 2, Puh. (06) Palvelemme: ma pe 9 19, la 9 17 Meiltä saat Bonusta itsehoitotuotteista. Ei koske lääkkeitä. Bonusturva kaikille autoillesi + 7 muuta syytä valita Suomen suurin bonus Uudistimme liikennevakuutuksen eduksesi. Katso bonuslaskurista mitä Suomen suurin bonus tarkoittaa sinulle. lahitapiola.fi/autovakuutus, puh Palveluntarjoaja: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö 15
16 Lemmikeille Eepee Agreista Bonusten kera! MEILTÄ MAISTUVAT JA MONIPUOLISET TUOTTEET RAAKAPAKASTEISTA ESIM. Myymälöissä lisää vaihtoehtoja! Jäljestysliina Supergrip 15 m Morris Huomiovärinen jäljestysliina erittäin hyvällä pidolla Meiltä saat Bonusta! S-ETU 23,90 Norm 29,90 Etusi S-Etukortilla -20 %. Jahti&Vahti Sika-nauta-lihaseos 500 g (2,40 e/kg) 1,20 Jahti&Vahti Naudan rustoluut 6 kg ,60 (3,10 e/kg) Jahti&Vahti Sika-kana-annospalat 3 kg Tuote on helppokäyttöisten annospullien muodossa, jotka on pakattu kätevään uudelleensuljettavaan 3 kilon pussiin (3,97 e/kg) 11,90 Racing Joint Control HA 620 g Nivelvaivojen ja nivelongelmien ehkäisemiseen ja hoitoon. Tarkoitettu erityisesti säännöllisesti valmennettavien ja kilpailevien hevosten nivelterveyden tukemiseen ,40 (57,10 e/kg) Racing Hepolux 9 kg Racing Hepolux on kehitetty tukemaan hevosten hyvinvointia ja suolistoterveyttä. Se edistää myös epäpuhtauksien, esim. hiekan kulkeutumista ulos suolistosta. Pellavarouheen linoleeni- ja linolirasvahapot edistävät karvan kiiltoa ja hyvää kuntoa (3,52 e/kg) 31,70 Racing D-Vimin Oil 200 ml D-vitamiinia tarvitaan mm. kalsiumin tehokkaaseen imeytymiseen ja immuunijärjestelmän toimintaan. Pimeään talviaikaan luonnollisesti muodostuvan D-vitamiinin määrä jää hyvin matalaksi ja loimien käyttö vähentää sitä edelleen. Tuote on pakattu kätevään pumppupulloon (89,50 e/l) 17,90 Hinnat voimassa saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Tuotteet osassa myymälöitä toimitusmyyntituotteena. eepee.agri
nauttimaan vieraanvaraisuudesta!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2017 Toivotamme kaikki tervetulleiksi nauttimaan vieraanvaraisuudesta! facebook.com/vaakunaseinajoki 1310010 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS Tervetuloa
Ravintola Kaarlen Pikkujoulupaketit. Pikkujoulumenu
Kaarlen Joulu 2017 Ravintola Kaarlen Pikkujoulupaketit Iloista musiikkia & herkullista ruokaa. Pikkujoulumenu 48 ALKURUOKAVAIHTOEHDOT: Lohipastrami, wasabimajoneesia Maa-artisokkakeitto, pekonirouhe, basilikavaahtoa
Talriikki jatkaa arvokasta perinnettä paikkana, jonne tullaan, kun halutaan herkutella - syödä ja juoda vähän paremmin.
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA JOULUKUU 2017 Talriikki jatkaa arvokasta perinnettä paikkana, jonne tullaan, kun halutaan herkutella - syödä ja juoda vähän paremmin. Talriikki on paikallisesti
5 x. S-ryhmän lahjakortteja. Osallistu kirjautumalla S-mobiilin!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2016 Arvomme Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan S-mobiilikäyttäjien kesken lokakuun lopussa 5 x 200 S-ryhmän lahjakortteja Osallistu kirjautumalla S-mobiilin!
LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA ELOKUU 2019 LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN! Eepee arpoo 10 kpl 100 euron S-ryhmän lahjakortteja niiden Eepeen asiakasomistajien ja
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2017 EEPEEN VAALIT ÄÄNESTÄ JA VOITA FIAT NUOVA! osuuskauppavaalit.
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2017 EEPEEN VAALIT 27.2. 15.3. ÄÄNESTÄ JA VOITA FIAT NUOVA! osuuskauppavaalit.fi/eepee 131010 ASIAKKUUSPÄÄLLIKÖN TERVEHDYS TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTASI
Eepeen hotelleissa vihreitä avaintekoja
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA HELMIKUU 2019 Eepeen hotelleissa vihreitä avaintekoja 131010 TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTA Kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä Asiakasomistajat omistavat
(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym
GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton
Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2. Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l laktoositon
Kotimaista Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg) 2 99 99 ras. 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 75 kg 5 75 Kainuun Kirjolohi Omistajan käyntikortti 95 pkt 2 95 Pingviini Vaniljakermajäätelö
BONUSAPTEEKKIEN. Tammiedut. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää
BONUSAPTEEKKIEN Tammiedut Edut voimassa 1.1.-31.1.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää 17,90 /kpl (norm. 22,78 96,24 162,73 /kg) Minisun Monivitamiini Vahva 120 tabl., Minisun Monivitamiini Multi Plus
Asiakasomistajaposti. Ota Oma S-kanava omaksesi! Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut. sinulle ja pe rheenjäs. S-kanava.fi.
Economy PP Finlande 12656 Itella Posti Oy Asiakasomistajaposti Bonuslaskelma ja kuukauden asiakasomistajaedut Lokakuu 2012 Ota Oma S-kanava omaksesi! lu S-kanava.fi S067K4 iointipal ve Se on hyödyllinen
TALVI- PÄIVÄT TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ ESPOONTORILLA 27.2. 3.3.
TALVI- PÄIVÄT ESPOONTORILLA 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Tervetuloa talviostoksille Espoontorille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos auringonpaisteella, mutta viihtyy
0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi
Rainbow Banaanit Costa-Rica Liikkeemme on suljettu Isänpäivänä 8.11. 0 99 kg reseptit: Yhteishyvä.fi Hyvää Isänpäivää! 9 95 9 95 Omistajan käyntikortti 95 kg Apetit Savukirjolohi 800 1600 g 95 kg Norjan
TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100
TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-
LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN!
OSUUSKAUPPASI AJANKOHTAISIA ETUJA JA UUTISIA LOKAKUU 2019 LATAA & KIRJAUDU S-MOBIILIIN JA VOIT VOITTAA LAHJAKORTIN! Eepee arpoo 10 kpl 100 euron S-ryhmän lahjakortteja niiden Eepeen asiakasomistajien ja
TALVI- PÄIVÄT TALVI LÖYTÖJÄ. Muitta mutkitta
TALVI- PÄIVÄT Martinlaakson Ostarilla 27.2. 3.3. TALVI ON OIKEA AIKA TEHDÄ LÖYTÖJÄ Muitta mutkitta Tervetuloa talviostoksille Martinlaakson ostarille! Kyllä nykytalvistakin selviää, kun pistää nenän ulos
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta
Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!
159 pkt. Jäävuorisalaatti Suomi (lk 1) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA Tervetuloa S-Etupäiville!
Suomalainen 1 99 rs Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 400 g (4,98/kg) 3 89 kg 0 99 Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 99 pkt Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg) 159 pkt Pingviini Vaniljakermajäätelö
-15% 895 kg. 799 kg. 95 kpl. 75 ras. 00 5 sk yht. Puutarhamulta 40 l, 5 sk yhteishintaan (0,06/l) ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA
Suomalainen 3 89 kg Kariniemen Kananpojan Grilliboxi n. 1,7 kg 799 kg Atria XXXL Texas Grillipihvi 900 g 895 kg Norjan Lohifilee pakattu 5 95 kpl Maakerkelä Leipäjuusto 500 g 2 75 ras. Mansikkarasia Hollanti/Belgia
Sunnuntaina 6.12. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Liikkeemme on suljettu.
Keskiviikko 2.12.2015 N:o 49 Taivalkosken Sanomat Kuusamon kokonainen kirjolohi 4 95 3 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) pkt Saludo Kahvi suodatinjauh., 450 g (7,31/kg) 5 kg ke la 2. 5.12. 98 ras.
MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017
MAJOITUSTARJOUKSET MINI AURORA CUP 2017 1. Kylpylähotelli Kunnonpaikka 2. Spa Hotel Rauhalahti 3. Rantasipi Atlas 4. Cumulus Kuopio 5. Hotelli IsoValkeinen Kuopio 6. Sokos Hotel Puijonsarvi 7. Scandic
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.
KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?
kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 olo
kevätpäivät 27.2. 3.3.2013 HAnki ihana olo uutta valoa uutta iloa Unohda kevätväsymys ja nakkaa talviturkki ullakolle, nyt on aika herätä kevääseen. Tule kanssamme viettämään Hyvän Olon teemapäiviä 27.2.
Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?
Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla? Heli Latva-Nikkola murtumapotilaiden kuntoutusohjaaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri/ Seinäjoen
71% KULUTTAJIEN TUNTEMA KLASSIKKOBRÄNDI VITAMIINIMARKKINAA KEHITTÄMÄSSÄ JO VUODESTA % ON VALMIITA SUOSIT- TELEMAAN
SYKSY 2017 KULUTTAJIEN TUNTEMA KLASSIKKOBRÄNDI VITAMIINIMARKKINAA KEHITTÄMÄSSÄ JO VUODESTA 1952 55% ON VALMIITA SUOSIT- TELEMAAN SELKEYTÄMME JA LAAJENNAMME TUOTEVALIKOIMAA SANA-SOL TUNNETTUUS 71% SELKEÄ
LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI. Vantaa E12 45 Kehä III E75. Vihdintie E18. Kehä I. Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS
SISUSTUKSEN ERIKOISKAUPPAKESKUS LÄHELLÄSI LÖYDÄT MEIDÄT TÄÄLTÄ Vihdintie Vantaa E12 45 Kehä III E75 Kehä I E18 Espoo Kauniainen Itäväylä Helsinki ITIS Expert Lanterna -40% -20% Outlet! -10% -15% Outlet!
KEVÄTpäivät 13. 17.3. VALOA, UUTTA ILOA
KEVÄTpäivät 13. 17.3. UUTTA VALOA, UUTTA ILOA ISOKRISTIINAN KEVÄTpäivät 13. 17.3. Aamu aikaistuu, aurinko kirkastuu ja luonto venyttelee itseään hereille. Ihmiselläkin mieli kevenee. Olo piristyy ja mielikuvitus
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille. Erkki Laakso, VASKI
Tervetuloa Vaasan seudulle! Seuraavilta sivuilta löytyy muutaman hotellin tarjoukset Head Cup Vaasan osakilpailun osallistujille Erkki Laakso, VASKI ORIGINAL SOKOS HOTEL VAAKUNASSA 9.-11.3.2018 Rewell
Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin
1 Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Seinäjoelle tuomaroimaan Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuja. Semifinaaliin ilmoittautui 34 kilpailijaa
APTEEKIN. Heinäedut TIKKURILAN UUDEN. Edut voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
TIKKURILAN UUDEN APTEEKIN Heinäedut Edut voimassa 27.6.-31.7.2019 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Saat Saat S-Etukortilla S-Etukortilla Bonusta Bonusta apteekkimyymälässä apteekkimyymälässä maksetuista
Tahko.com - Events. Wednesday Thursday Friday
.com - Events Wednesday 01.11.2017 n upeissa maisemissa. Tule nauttimaan luonnosta hevosen selässä. Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN
Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.
Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI. hyödyt talteen. hok-elanto.fi
NAUTI OMISTAJAN EDUISTA OTA KAIKKI hyödyt talteen hok-elanto.fi OMISTAJA ALKAA S-KIRJAIMELLA: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on tuottaa palveluja ja etuja juuri Sinulle.
Matkoja lähelle ja kauas
Matkoja lähelle ja kauas Laiva on lastattu ilolla Onni matkassa Tallinnan sydän Matkoja edullisesti ja Bonusta päälle! Sisältö Kotimaan kohteita Talventaikaa kotimaassa s. 3 Tukholma Ideoita naapurista
5 49 kg. Kuusamon Kirjolohi
Kuusamon Kirjolohi Liikkeemme suljettu la 31.10. 5 49 kg reseptit: Yhteishyvä.fi 98 ras. 3 98 Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (6,63/kg) 99 kg 5 99 Snellman Maatiaispossun maustettu uunifilee n. 1,3 kg
OBH Nordica 3066 SUORISTUSRAUTA. Kokonainen GRILLATTU BROILERI
TS TSRPÄ R. 8..PÄ OVT JÄLLEEN PORIN PRISMOISS! Univisio UNINEN TYYNYSETTI KPL 0X60CM Yhteishintaan, myös valk. ja v.vihreä 8 OBH Nordica 3066 SUORISTUSRUT Brunberg SUUKOT kpl / rasia 6 g (9,60/kg) 6 Kokonainen
IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010
IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan
Tahko.com - Tapahtumia. Torstai Perjantai Ajalle
.com - Tapahtumia Torstai 19.10.2017 n upeissa maisemissa. Tule nauttimaan luonnosta hevosen selässä. Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN
Helsingin hauskin kaupunginosa on
Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen
KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä
KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT
NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg
NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen
Tahko.com - Tapahtumia. Perjantai Lauantai Ajalle
.com - Tapahtumia Perjantai 20.10.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu klo 16:00 n Porrasjuoksukilpailu
BONUSAPTEEKKIEN TAMMITARJOUKSET
BONUSAPTEEKKIEN TAMMITARJOUKSET Tarjoukset voimassa 13. - 31.1.2017 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. S-Etukortilla lisäksi Bonusta! 19,70 (0,07 /kpl) Norm. 23,78 0,08 /kpl Minisun D-VITAMIINI 20 µg
Vaakunan PIKKUJOULUT
Vaakunan PIKKUJOULUT AMARILLON PIKKUJOULUMENU 2-30 hengen seurueet Minisampler (2 x mozzarellasticks ja 2 x jalapeñopoppers) Texas Grill steak tai Texican chicken Crumbled apple pie 34 /hlö PINCHON PIKKUJOULUMENU
Kouvolan seudun ABC-asemat
Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia
Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 99 pkt. Omena Suomi (lk. 1) 99 2-pack
Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 1 Suomalainen 99 pkt reseptit: Yhteishyvä.fi Omistajan käyntikortti 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 99 pkt 0 99 Vaasan Maalais-
SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg
SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.
Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA
Omistajan käyntikortti NYT NAUTTIMAAN OMISTAJAN EDUISTA Parhaat edut on varattu asiakasomistajille Omistaja alkaa S-kirjaimella: Sinä Osuuskaupan omistavat sen asiakkaat eli asiakasomistajat. Idea on
Leirin ohjaajina toimivat:
Taekwondo Kouvola ry kutsuu kaikki Sim UU -perheen seurat leirille Kouvolaan 19-21.5.2017. Leirin teemana on Taekwondoa Suomalaisen taekwondoperheen voimin. Leiri on avoin kaikille vyöarvoille ja harjoituksia
-15% ASIAKASOMISTAJAPÄIVÄT TAIVALKOSKELLA. S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015
0 89 1 59 0 98 4 95 Tervetuloa S-Etupäiville! S-ETU- KORTILLA ma-su ke su 9. 13.12.2015 3.-9.8.2015-15% S-Market Joki-Jussi puh. 050 311 6975 ma pe 8 21, la 8 18, su 12 21 Palvelemme sunnuntaisin klo 12
arjen aakkoset a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck Arjen aakkoset turun kristillinen opisto 2012
arjen aakkoset b a c luku- ja kirjoitustaidon opiskeluun Petra a u t i o e va Lönnbäck turun kristillinen opisto 2012 1 { Tekijät: Julkaisija: isbn 978-952-5803-23-5 Paino: 2 SISÄLTÖ Opettajalle...7 Aakkoset
TOIMINTAKATSAUS AJALTA Julk
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa -konserni TOIMINTAKATSAUS AJALTA 1.1-30.6.2017 Julk. 3.8.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITYS Suomen talous jatkoi alkuvuoden aikana kasvuaan. Pitkän odotuksen jälkeen vientinäkymät
hinta tyrsky 2.-4.10.
Anna Hintan viedä Syksy tuo taas tullessaan Chydenian hurjan Hintan, jolloin hinnat ovat pohjassa ja talo pullollaan tarjouksia. Nyt kannattaa tykätä Chydeniasta myös Facebookissa. Arvomme joka päivä kaikkien
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20%
NYT KAIKKI RUOKARYHMÄT -20% normaalihinnoista kanta-asiakkaille. Liity nyt kanta-asiakkaaksi saat lisäksi 50 arvosetelin* katso s. 2 PALJON UUTUUS-MATTOJA alk. 9,- HEART-LYHTY 29,90 (39,-) SISUSTUSTYYNYJÄ
VARKAUS_05/18 TUORE_05/18
VARKAUS_05/8 TUORE_05/8 Paljon makua, vähän hintaa! Nämä herkulliset tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon. 7.2.208, ellei toisin mainita, seuraavissa tuore-elintarvikkeita myyvissä Tokmanneissa:
klo 16:00-17:15 Saagan joogatunti ei sis. pakettiin
Aika: Ohjelma: Hinta Ke 6.3.2018 Majoituspaketti: - majoittuminen 2 vrk Rinnehuviloissa - aamiaiset torstai ja perjantai - lounas torstai ja perjantai - illallinen keskiviikko ja torstai - 1 x kylpylävierailu
Pikkujoulut 2014. Varaa nyt paikkasi. Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi
Pikkujoulut 2014 Varaa nyt paikkasi Tarkemmat tiedot netistä! Ota yhteyttä 040 779 9896 / www.sahanlahtiresort.fi Pikkujoulut 2014 Isot juhlat syntyvät pienistä asioista Tervetuloa viettämään ikimuistoisia
Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi
Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?
Maisemanvaihdos. piristää. Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016. Ryhmäetu. Sormisyötäviä ja vihershotteja. Tutustu kokoustiloihin etukäteen
Ryhmäetu Kun varaat kokous- tai ryhmämatkan vähintään 20 hengelle. Kysy lisää! Maisemanvaihdos piristää Ryhmä- ja kokousmatkat talvi & kevät 2016 Sormisyötäviä ja vihershotteja Laajensimme kokoustarjoiluja.
Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,
Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista
COXA - Tekonivelkirurgian koti Hotelli Haaga
Suomen Golfseniorit ry 13.11.2018 COXA - Tekonivelkirurgian koti Hotelli Haaga Roope Tähkä Markkinointipäällikkö TEKONIVELSAIRAALA COXA Vuonna 2002 perustettu Coxa on julkisomisteinen osakeyhtio. Pohjoismaiden
ATRIA NAUTA-SIKA- JAUHELIHA 1 kg Norm. 5,99
TUORE_47/7 VARKAUS_47/7 Edulliset eväät arkeen ja juhlaan! TORINO PASTAT 425 5 g (2,67 3,4/kg) Useita eri makuja, ei proteiinipasta Norm.,69,79/pussi 43 pussia jopa -25 % ROSSOGARGANO TOMAATTI- MURSKA
KYLPYHUONEVALINNAT AS OY JOENSUUN MAJAKKA
KYLPYHUONEVALINNAT AS OY JOENSUUN MAJAKKA Unelmiesi kylpyhuone? Tähän esitteeseen on koottu As Oy Joensuun Majakan laattavaihtoehdot, joista voit valita mieleisesi. Vai näyttääkö haaveidesi kylpyhuone
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti
KEKKILÄ PUUTARHATURVE Perusparannukseen, 320 l (0,04/l) AITATOLPAT Painekyllästetty Ø 50 mm. 180 cm. 200 cm. PUUTARHA- VERKOT 25 m/rulla, vihreä
PUUTARHAMULTA 50 l, Kasper tai Kekkilä KEKKILÄ PUUTARHATURVE Perusparannukseen, 320 l (0,04/l) KASVIMAALANNOITE peruna/porkkana/punajuuri 6 kg (2,15/kg) 12 00 5 säkkiä 12 90 12 90 KATEHARSO Edistää kasvamista
Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt
1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.1.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VALOKUVANÄYTTELY Suomen juhlavuoden 2017 kunniaksi. Valokuvauskilpailun satoa esillä neljän sarjan voittajatyöt
-40% lisäale kaikista alehintaisista tuotteista vain pe 31.8.!
klo18-20 klo 20-22 -30% -15% Tarjous voimassa pe 31.8. klo 10-21 Tarjous voimassa 31.8. KOKO MYYMÄLÄ 10-19 19-22 -10% KERAMIIKKA KLO 18-21 AVOINNA KLO 21 SAAKKA LYHDYT KLO 20-21 AVOINNA KLO 21 SAAKKA SUBI
Islanti 22.10.- 26.10.2012 Matkanjohtajat;
Matkatoimisto PT-Matkat Tapiontie 4 34800 Virrat ALV rek Puhelin / Fax 03 4755161 GSM +358 40 5559161 Y-tunnus 1126019-0 Sähköposti pt-matkat@phpoint.fi KUVI 3484 / 00 MJM MTK-Virrat Islanti 22.10.- 26.10.2012
Suomen Laatukatsastus Oy. Paljonko tilillä!
Sinun etusi HEINÄKUU 2012 Ajankohtaisia etuja ja uutisia Koillismaan Osuuskaupan asiakasomistajille Suomen Laatukatsastus Oy on Koillismaan Osuuskaupan uusi paikallispartneri. Nyt saat S-Etukortilla Bonusta
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013
Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640
HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013
ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa
VARSIN MERKILLINEN SYKSY SOKOKSELLA
VARSIN MERKILLINEN SYKSY SOKOKSELLA Trendit tulevat ja menevät, mutta tyyli on ikuinen. Tavaratalo täyttyy syksyn aikana upeista ja uusista merkeistä. Tarkkaile tilannetta ja tule paikalle. Katso kaikki
Jymylentiksen HIPPO-TURNAUS
Turvallista, viihtyisää ja huoletonta asumista Kaupungin monipuolisin tapahtumapaikka Puh. (06) 4299 130 Fax 4299 120 ETSITKÖ www.seinajokiareena.fi ASUNTOA? Asuntokohteissamme AREENASSA on vuokrattavana
Menu. Ravintola Kulta Casino Haverin Lomakylä Haverintie 16 39310 Viljakkala Puh: 03 3712 293. www.kultacasino.fi
Menu Ravintola Kulta Casino Haverin Lomakylä Haverintie 16 39310 Viljakkala Puh: 03 3712 293 www.kultacasino.fi Tervetuloa Ravintola Kulta Casinolle nauttimaan maukkaista ruoka-annoksista. Listaltamme
Joulunaikaa KAARLESSA
Joulunaikaa KAARLESSA 2013 RAVINTOLA KAARLEN JOULUMENUT Joulumenu I Vaniljalla maustettua kukkakaalikeittoa, basilikaöljyä Pitkään kypsennettyä porsaansisäfileetä, tummaa luumukastiketta, kermaperunoita
Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin
1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat
Joulukuussa palvelemme pidennetyin aukioloajoin!
Joulukuussa palvelemme pidennetyin aukioloajoin! Myymälät suljettu la 6.2. Hyvää Itsenäisyyspäivää! Palvelemme myös sunnuntaisin alk. 7.2. Maanantaista 8.2. lähtien pidennetyt aukioloajat myös arkisin:
SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)
Joe Boxer BOKSERIT. 2 kpl/pkt. Kivikylän
ÄÄNESTÄ Satakunnan Osuuskaupan SINÄ edustajisto valitaan. 6.0. 07 osuuskauppavaalit.fi/satakunta Osuuskaup pavaalit.fi RHPÄ H R9..0.PÄ NYT Löydä ehdokkaasi vaalikoneella! pä ätät OVT JÄLLEEN PORIN PRISMOISS!
AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus
AJANKOHTAISTA Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus Boknäs laajentaa Toistakymmentä sisustusliikettä, ying, yang, feng shui ja Hong Kong. -Liilassa on kaikki! Boknäs laajentaa parhaillaan Liilassa
TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE
TERVETULOA HERKUTTELEMAAN GLUTEENITTOMASTI TAMPEREELLE - Tähän listaukseen on koottu tiedot Tampereen keskustan alueen ravintoloista ja kahviloista, joiden valikoimissa on kattavasti gluteenittomia vaihtoehtoja
Opiskelijoiden IKAALINEN-PASSI 2015 2016
Opiskelijoiden IKAALINEN-PASSI 2015 2016 Armario -10% normaalihintaisista tuotteista Finlayson tehtaanmyymälä -10 % normaalihintaisista tuotteista Fys-Ikaalinen Ky 10 %:n alennus fysioterapiasta Fysioterapia
35 00 Mustang. 99 pkt 3Viljaporsaan Kasslerpihvi marinoitu 450 g (8,87/kg) 95 kpl. Palvelemme juhannuksena: Aattona klo 7-12 La suljettu Su klo 12-18
1 39 pkt Atria Wilhelm Grillimakkara 400 g (3,48/kg) Palvelemme juhannuksena: Aattona klo 7-12 La suljettu Su klo 12-18 7 49 kg 3 89 kg Kariniemen HK Kananpojan Atria Viljaporsaan fileepihvi Florida Grillipoxi
Majoituspakettihinta (sis. täysihoidon) alkaen /vuorokausi/henkilö on: * Lounaalla ja iltaruokailussa suomalaista kotiruokatyyppistä ruokaa
SPORTTIPAKETTI Hinnat voimassa 10.1. 23.12.2014 Henkilömäärä/ryhmän koko vähintään 11 henkeä Majoitus tulopäivänä klo 15.00 jälkeen kylpyläosaston vapaa käyttöoikeus kuntosalin vapaa käyttöoikeus runsaat
RYHMÄVARAUSVAHVISTUS
Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen
NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?
NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE? Kyllä on! Lahjat, koristeet ja kattaukset, mitä ikinä jouluusi tarvitset! Tervetuloa jouluostoksille Espoontorille! EI ITKEÄ SAA, EI STRESSATA SAA, JOULU ON TULLUT
Pikkujoulu se on makuhermoillakin!
TUORE_47/17 OUL_46/17 Pikkujoulu se on makuhermoillakin! voimassa to-su PERINTEINEN JOULUKINKKU n. 12 Tanska 1Norm. 2,99 Enintään 99 1 kpl/talous -33 % Tarjoukset ovat voimassa torstaista keskiviikkoon
sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!
sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa
Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa
Ammattilaiskorttiedut Suomen Teatterit ry:n ja Teatterikeskus ry:n jäsenteattereissa sekä Suomen Kansallisoopperassa Teatterikortti on teattereiden henkilökunnalle ja sen edustajille tarkoitettu etukortti.
Jäsenkirje / Kevät 2016
Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot
Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?
Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.
Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen
Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden
14,50 -25% SUPER MAGNESIUM LÄHES. Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. 100 tabl.
SUPER MAGNESIUM Magnesium on tärkeää lihaksille, luustolle ja jaksamiselle. Hyvin imeytyvä, vatsaystävällinen valmiste. LÄHES -25% 100 tabl. 14,50 (ovh. 19,20) 130,63 e/kg UBIKINONI Q10 150 MG Luontainen