KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE 2013 2015"

Transkriptio

1 KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKÖN TUTKIMUSSTRATEGIA VUOSILLE Tutkimusstrategian lähtökohtia Tampereen yliopiston kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimusstrategian keskeinen tavoite on, että yksikkö ja sen tutkimusyksikkö Plural tunnetaan vuonna 2015 korkeatasoisesta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävästä yhteiskunnallisesti suuntautuneesta tutkimuksesta omilla vahvuusalueillaan. Tavoitteena on osallistua kansainväliseen tieteelliseen keskusteluun entistä painokkaammin ja laaja-alaisemmin sekä rakentaa uusia tieteenalarajat ylittäviä tutkimusprojekteja. Tampereen yliopiston kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimusstrategia määrittelee yksikön tutkimustoiminnan yleiset tavoitteet ja tutkimuksen painopistealueet vuosina (suunnitelma aina vuoteen 2020). Strategia määrittelee ne toimenpiteet, joilla yksikön tutkimustoiminnan rakenteita ja käytänteitä kehitetään. Strategia myös kytkee yksikön tutkimukselliset päämäärät Tampereen yliopiston strategiaan (Tehdään tulevaisuus Tampereen yliopiston muutos ), jossa painottuvat yhteiskunnan ja terveyden monialainen tutkimus, ajankohtaiset yhteiskunnalliset ilmiöt, monitieteiset lähestymistavat ja kansainvälistyminen. 2. Tutkimuksen painoalueet ja tutkimusohjelmat Tampereen yliopiston yhteiskunnan tutkimuksen vahva asema on vaikuttanut kieli-, käännösja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimuksen strategiseen suuntautumiseen ja näkyy tutkimuksen painoalueilla. Tutkimuksen strategisen suunnittelun tavoitteena on nivouttaa yksikön tutkimusstrategia yliopiston kokonaisstrategiaan. Yhtenä lähtökohtana on yksikön tutkimusperinne, jonka tähänastiset painopistealueet voidaan kuvata seuraavien kriteerien perusteella: tekeillä olevat ja valmistuneet väitöskirjat julkaisut arvostetuissa kansallisissa ja kansainvälisissä tiedejulkaisuissa sekä yleistajuiset julkaisut menestyksekäs ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen kansainvälisten konferenssien järjestäminen Edellä esitetyn tutkimusperinteen sekä tulevaisuuteen tähtäävän tutkimusstrategian perusteella yksikön tutkimustoiminta painottuu kolmelle alueelle, joita varten on perustettu v oma monitieteinen tutkimusohjelma kullekin. Postiosoite Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Tampereen yliopisto Käyntiosoite Kanslerinrinne 1 Puh Faksi ltl.info@uta.fi

2 (i) Kieli yhteiskunnassa (kielellinen variaatio ja muutos; kielen rakenteet; monikielinen viestintä ja käännöstiede) (ii) Merkitys, mieli ja kertomus (metafora, kerronnallisuus ja tulkinta kirjallisessa ja arkipäivän kommunikaatiossa) (iii) Kielen ja kirjallisuuden tiloja. (historiallisesti ja yhteiskunnallisesti suuntautunut kulttuurintutkimus) Yksikön tutkimustoiminta voidaan sijoittaa luontevimmin neljälle eri tieteenalalle, mutta rajanveto näiden välillä on usein vaikeaa. Alla esitetty jako on tarkoitettu vain suuntaa antavaksi. Yksikkö kannustaa myös tieteenalarajoja ylittävän tutkimuksen harjoittamista. Kielitieteellinen tutkimus Kielitieteellisen tutkimuksen kohdekielinä ovat erityisesti pääaineina opiskeltavat englannin, ranskan, ruotsin, saksan, suomen ja venäjän kielet, mutta myös viron, espanjan ja samojedikielten tutkimus on kansallisesti ja osin kansainvälisestikin merkittävää Painopistealueita ovat: 1. Kieli ja yhteiskunta, erityisesti monikielisen yhteiskunnan ja globalisaation tutkimus. 2. Kielen rakenteiden tutkimus (mm. kontrastiivinen ja kielitypologinen tutkimus. 3. Kielen vaihtelu ja muutos (alueellisen, sosiaalisen ja historiallisen vaihtelun tutkimus). Kirjallisuustieteellinen tutkimus Kirjallisuustieteet osallistuvat erityisen vahvasti kansainväliseen kertomusteoreettiseen keskusteluun, joka tarjoaa metodisia välineitä monille tekstejä tutkiville aloille niin kulttuurikuin yhteiskuntatieteissäkin. Suomen kirjallisuushistoriaa ja kirjallista instituutiota tutkitaan suhteessa kansalliseen ja kansainväliseen kulttuuriin sekä kirjallisuudentutkimuksen perinteeseen. Painopistealueita ovat: 1. Kertomuksen teoria ja poetiikka 2. Kirjallisuuden, filosofian ja muiden ihmistieteiden leikkauspinnat 3. Kirjallisuushistoriallinen tutkimus ja kirjalliset instituutiot osana taiteen ja kulttuurin kenttää

3 Kulttuurintutkimus Kulttuurin tutkimuksen piirissä tarkastellaan eri kieli- ja kulttuurialueiden historiallisia ja nykypäivän ilmiöitä, joista yhtenä merkittävimmistä on kirjallisten ja visuaalisten tekstien ja sosiokulttuuristen identiteettien vuorovaikutus. Painopistealueita ovat: 1. Kirjallisten ja visuaalisten tekstien tilallisten ulottuvuuksien sekä aika-tila suhteen tutkimus (mm. ekokritiikki, kaupunkitutkimus, imperiumin tutkimus) 2. Etnisyyden, luokan, sukupuolen ja sukupolvien kautta tarkasteltavat ilmiöt 3. Kirjallisuuden lajihistoria ja -teoria sekä muistintutkimus (mm. omaelämäkerrallisten ja historiallistenlajien tarkasteleminen) 4. Populaarikulttuurin tutkimus (populaarikirjallisuuden, television, sarjakuvien ja elokuvan sekä muun median tutkimus) Käännöstieteellinen tutkimus Painopistealueita ovat: 1. Kääntämisen ja tulkkauksen koulutus ja ammattikuva. 2. Tulkkaus toimintaympäristöissä, esimerkiksi viranomaiskonteksteissa. 3. Kaunokirjallinen ja audiovisuaalinen kääntäminen, jossa korostuu multimodaalisuus eli kuvan, sanan ja äänen yhteys. 4. Teknisen viestinnän, tieteen kielen ja erikoisalojen kääntämisen tutkimus, mukaan lukien leksikografia ja sanastotyö. 3. Tutkimuksen resurssit ja tunnusluvut nykytilanteessa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimuksen rahoitus tulee useista lähteistä. Budjettivaroin rahoitetaan opettajien työsuunnitelmaan merkitsemä tutkimus. Ulkopuolisista rahoittajista tärkein on Suomen Akatemia, jonka rahoituksella v on käynnissä viisi tutkimusprojektia. Valtakunnalliset kielentutkimuksen ja kirjallisuudentutkimuksen tutkijakoulut ovat olleet tärkeitä rahoittajia, mutta niiden toiminta nykyisessä muodossa päättyy Edellä mainittujen rahoituslähteiden lisäksi yksittäiset tutkijat (useimmiten tohtoriopiskelijat) harjoittavat tutkimustyötä säätiöiden apurahojen turvin. Nämä säätiöt ovat yksikölle hyvin merkittävä erityisesti jatko-opiskelijoiden väitöskirjatöiden rahoittaja, mutta niiden myöntämät apurahat eivät näyt yksikön budjetissa. Vakituisen tutkimushenkilöstön muodostavat strategiakauden alussa professorit ja tutkivat opettajat, joiden vuotuisesta työsuunnitelmasta tutkimuksen osuus on keskimäärin 17,53 % vv (vrt.12,31 % vv ). Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö on opetusvaltainen erityisesti kieliaineiden osalta. Tässä strategiassa esitetään keinoja, jotka vapauttavat aikaa enemmän tutkimustoiminnalle ja joista jotkut on jo otettu käyttöön. Yksikkö on esim. v. 2012

4 hyväksytyssä henkilöstösuunnitelmassaan päättänyt myöntää erityisesti lehtorikunnan jäsenille vuosittain kaksi lukukauden mittaista tutkimuskautta. Muita keinoja on kontaktiopetustuntien vähentäminen opetusmetodeja kehittämällä, opetusperiodijärjestelmän hyväksikäyttö tutkimusajan vapauttamiseksi sekä alempana esitetty ajatus tutkimuskeskuksen perustamisesta. Tutkimuksen infrastruktuuriin kuuluu kieli- ja käännöstieteiden laitokselle syyskuussa 2009 perustettu tutkimusyksikkö Plural. Plural on nyt kielten, kirjallisuuden, kulttuurin sekä käännöstieteellisen tutkimuksen monitieteinen yhteenliittymä, jonka tavoitteena on vahvistaa, profiloida ja koordinoida yksikössä tehtävää tutkimustyötä yli kieli- ja oppiainerajojen. Plural järjestämää monitieteisiä kansainvälisiä konferensseja, yhteisiä tutkimusseminaareja ja jatkokoulutustapahtumia. Pluralin johtoryhmä toimii myös yksikön jatkokoulutus- ja dosenttitoimikuntana ja valmistelee tutkimukseen liittyviä asioita yksikön johtajan ja johtokunnan päätöksiä varten. Tutkimuksen nykytilaa kuvastavat keskeiset tunnusluvut annetaan liitteessä (väitöskirjat, ulkopuolinen rahoitus, julkaisut). Tutkimushankkeet on esitelty tutkimusyksikkö Pluralin sivulla ( 4. Tutkimuksen organisointi (vuosille ) (1) Tutkimysyksikkö PLURAL muutetaan tutkimuskeskukseksi Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden tutkimuskeskus PLURAL / PLURAL Research Centre for Language, Translation and Literary Studies perustetaan v aikana. Plural tarjoaa kaikille yksikön tohtoriopiskelijoille ja tutkijoille korkeatasoista teoria- ja metodiopetusta ja edesauttaa yksikön sisäisten moninäkökulmaisten tutkimusyhteisöjen luomista sekä verkostoitumista yksikön ulkopuolelle. Plural luo tutkimusyhteisöjä tuomalla tutkijoita yhteen erilaisten konferenssien, seminaarien, te tapäivien ja Studia Generalia - luentosarjojen avulla ja lisää näin yksikön tutkimuksen näkyvyyttä sekä vaikuttavuutta. Mahdollisuuksien mukaan pyritään järjestämään tapahtumia, joihin myös yliopiston ulkopuolisia tahoja kutsutaan mukaan keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Tutkimuskeskus Plural muodostaa oman budjetointiyksikön tieteenalayksikön sisällä. Tämän budjetointiyksikön alle liitetään kaikki yksikön tutkimusprojektit ja projekteissa työskentelevä henkilökunta sekä yksikköön työsuhteessa olevat tohtoriopiskelijat. Tutkimuskeskuksella on johtoryhmä, joka on samalla yksikön jatkokoulutus- sekä dosenttitoimikunta. Johtoryhmään kuuluvat yksikön johtaja, tohtoriohjelmien johtajat, tutkimusohjelmien johtajat, kaksi opetusja tutkimushenkilökunnan ei-professori-edustajaa sekä kaksi tohtoriopiskelijaa. Johtoryhmän sihteerinä toimii tutkimusasioista vastaava yliopistopalveluiden henkilö. Tutkimuskeskuksen johtajana toimii johtoryhmän puheenjohtaja. Tutkimuskeskuksen johtoryhmä laatii työjärjestyksen. Tutkimuskeskuksella ei nykyisen yksikön nykyisen henkilöstösuunnitelman

5 mukaan ole perusrahoituksella palkattua henkilökuntaa. Yksikkö tarjoaa työtilat ja välineet kaikille yksikköön työsuhteessa oleville tutkimustehtävissä toimiville. (2) Tutkimushankkeet. Yksikön tutkijat ja tutkimuskeskus Plural osallistuvat kansallisen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen hakuun. Hankkeiden kautta tuleva rahoitus tehostaa tutkijaliikkuvuutta, monitieteisten/kansainvälisten tutkimusryhmien muodostumista ja luo mahdollisuuksia jo väitelleiden tutkijoiden nivoutumiseen yksikön tutkimusyhteisöön. Tutkimusrahoituksen haussa käytetään sekä yksikköön sijoitetun että tutkimuspalveluissa toimivien yliopistopalveluiden henkilökunnan apua. (3) Tutkimukseen kannustaminen ja tutkimusmahdollisuuksien luominen. Yksikön sisäistä rahanjakoa uudistetaan tutkimusta kannustavaan suuntaan. Jokaisella henkilökunnan jäsenellä tulee olla mahdollisuus tehdä tutkimusta työsuunnitelman puitteissa. Opetuksen uudelleenorganisointi periodijärjestelmän puitteissa antaa henkilökunnan jäsenille opetuksesta vapaan periodin mahdollisuuksien mukaan ja ns. tutkimuskauden käyttöön ottaminen parantaa henkilökunnan tutkimusmahdollisuuksia. Yksikössä laaditaan yhteiset ohjeet tutkimuksen ja opetuksen suhteesta työsuunnitelmissa. Työsuunnitelmien laatimisesta ja kuormittavuuden sekä tutkimusmahdollisuuksien jakautumisesta tasapuolisesti tutkimusohjelman sisällä vastaavat tutkinto-ohjelmien vastaavat. Kokonaisvastuu työsuunnitelmista on yksikön johtajalla. (4)Tutkimuksen ja opetuksen yhteys. Tutkimusaktiivinen henkilöstö toteuttaa strategiaa varmistamalla sen, että tutkimus on osa jokaisen opiskelijan arkipäivää ensimmäisestä opiskeluvuodesta viimeiseen: kun opetus perustuu tutkimukseen, on mahdollista luoda tutkimuslähtöinen oppimisympäristö. Tällainen oppimisympäristö ohjaa opiskelijoita kohti analyyttisiä, kriittisiä ajattelutapoja, herättää kiinnostuksen tutkimukseen, lisää tutkimusaktiivisuutta ja luo mahdollisuuksia ottaa opiskelijat mukaan tutkimustoimintaan jo opintojen alkuvaiheissa. Tätä tavoitetta palvelee esimerkiksi yksikössä vuosittain järjestettävä opiskelijakonferenssi, jonka järjestäminen on tutkimuskeskus Pluralin vastuulla. Yhteiset tutkimusprojektit ja niiden esittely edistävät opiskelijoiden sitoutumista yliopistoon, lisäävät yleistä ymmärrystä tutkimuksen tekemisen merkityksestä ja luovat yhteisen tutkimuksenkohteen avulla uudenlaista yhteisöllisyyttä. (5) Kansallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta edistetään aktiivisesti tieteellisen toiminnan eri osa-alueilla (julkaisut, tilaisuudet, keskustelut, luentosarjat, verkostoituminen).

6 5. Rekrytointipolitiikka Rekrytoinnin merkitystä korostetaan keskeisenä tutkimusta edistävänä ja vahvistavana keinona. Rekrytoinnissa otetaan huomioon Tampereen yliopiston henkilöstöjohtosääntö, jonka mukaan opetushenkilöstön tehtäviin kuuluu myös tutkimuksen harjoittaminen. Tampereen yliopiston strategian (2010) mukaan [p]rofessorien ja muun opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytoinnissa painotetaan innovatiivisuutta, tieteellistä vaikuttavuutta ja kansainvälisyyttä, mikä vaikuttaa olennaisesti yksikön toimintatapaan. Rekrytoinneissa otetaan huomioon yksikön tutkimuksen painopisteet silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Tehtäväntäyttösuunnitelmia laadittaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, millaista tutkimusaktiivisuutta ja tutkimuksen suuntautumista painopistealueille hakijoilta edellytetään. 6. Julkaisusuunnitelma Yksikkö on jo ryhtynyt aktiivisesti kehittämään kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa järjestettävää kollokvio-, seminaari- ja kongressitoimintaa. Tämän toiminnan tarkoituksena on luoda ja tiivistää kansainvälisiä yhteyksiä ja sitä kautta myös kansainvälistä julkaisutoimintaa. Tämän lisäksi yksikkö järjestää säännöllisesti akateemisen kirjoittamisen koulutusta (erityisesti englannin kielellä). 7. Jatkokoulutus Yksikön jatkokoulutus perustuu kahteen yliopiston tutkijakouluun kuuluvaan tohtoriohjelmaan (kirjallisuustieteen tohtoriohjelma ja kielten tohtoriohjelma). Tarjoamalla mielenkiintoista, uusia näkökulmia avaavaa ja ennen kaikkea systemaattista koulutusta tohtoriohjelmat luovat edellytykset aktiiviseen jatko-opiskeluun. Jatkokoulutukseen liittyy kiinteästi säännöllinen tutkimusseminaaritoiminta. Jatkokoulutusta järjestetään myös seminaarien, lyhytkurssien ja vierailuluentojen muodossa. Plural osallistuu myös yliopiston yhteisen jatkokoulutuksen kurssitarjottimen kehittämiseen. Jatko-opiskelijoita kannustetaan ja autetaan kansainvälistymään jo varhaisessa vaiheessa. Tämä tarkoittaa sekä kansainvälistä verkostoitumista että julkaisuja mutta myös hakeutumista tutkijakoulutuksen vaihto-ohjelmiin Euroopassa ja muualla. Kansainvälistymisen tulee olla osa jokaisen jatko-opiskelijan urakehitystä. Yksikön budjetissa varataan resursseja tohtoriopiskelijoiden osallistumiseen kansainvälisiin kongresseihin. 8. Kansainvälistyminen Kansainvälistymisstrategia laaditaan vuoden 2012 syksyllä. Sen pyrkimyksenä on kartoittaa yksikön eri tutkinto-ohjelmien ja tutkijoiden kansainväliset yhteydet, päästä eroon turhista yhteistyösopimuksista, rakentaa uusia yhteyksiä sekä kannustaa entistä laajempaan kansainväliseen yhteistyöhön erityisesti tutkimuksen alueella. Kohdassa 6 mainittu seminaari- ym. toiminnan piiriin kuuluvan kansainvälisen yhteistyön tarkoituksena on saada entistä enemmän kansainvälistä näkyvyyttä.

7 Liite: Tunnuslukuja tutkimustoiminnan keskeisiltä alueilta

8

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimuslinjaus

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkimuslinjaus 1/8 23.9.2015/Johtokunta yksikön tutkimuslinjaus 2016-2019 1. Tutkimuksen visio LTL:n tavoitteena on tehdä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävää tutkimusta, jossa kieliä ja tekstejä tutkitaan kulttuurisessa

Lisätiedot

Kielten tohtoriohjelma

Kielten tohtoriohjelma Kielten tohtoriohjelma 1. Taustaa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä on kaksi tohtoriohjelmaa. Kielten tohtoriohjelma on kieliin ja käännöstieteeseen erikoistuville tohtoriopiskelijoille

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria

Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin määräaikainen tehtävä 1.9.2014 31.8.2017. Kirjallisuustiede, erityisesti kertomus- ja tekstiteoria TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtorin

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 SUOMEN AKATEMIA 2018 KIRJOITA ESITYKSEN NIMI TÄHÄN Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaohjelmat Tutkimusympäristöt Yliopistojen profiloituminen

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Akatemiaohjelmat Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat

Lisätiedot

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS Suomen Akatemian rahoitusmuodot 1 Suomen Akatemian rahoitusmuodot Strategisen tutkimuksen ohjelmat Akatemiaprofessori Tutkimus Akatemiahanke Suunnattu akatemiahanke Tutkijatohtori Tutkijat Akatemiatutkija

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille

Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille Liite hallituksen kokous 12.3.2012 Lapin yliopiston tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelma vuosille 2012 2016 1 1. Tutkijakoulun toimeenpanosuunnitelman strategiset lähtökohdat Lapin yliopiston tutkijakoulun

Lisätiedot

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella Jyväskylän yliopisto 28.4.2016 Humanistinen tiedekunta 31.12.2016 asti Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta 1.1.2017 alkaen HUOM! Tämä ohje korvaa 19.4.2016 päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty

Lisätiedot

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Tutkimusstrategia Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI ESIPUHE Teemme Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tutkimusta hyvässä, myönteisessä ilmapiirissä. Tutkimustoiminnan

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten professorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala Pohjoismaisten kielten professorin tehtävä 1.8.2012 alkaen toistaiseksi. Pohjoismaisten

Lisätiedot

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020

Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Tiede- ja tutkimusstrategia 2020 Johtajaylilääkäri Turkka Tunturi 26.4.2012 1 VSSHP:n strategia vuosille 2007-2015 Vahva yliopistollinen yhteistyö Vahvistetaan tutkimustoiminnan edellytyksiä Vaikutetaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto, 180 op (tavoiteaika 3 vuotta)

Lisätiedot

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa

Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi

Lisätiedot

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi. TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Englannin kielen yliopistonlehtorin tehtävä 1.8.2014 alkaen toistaiseksi.

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN 02.12.2010 Kaija Holli TaY TAMPEREEN YLIOPISTON PROFIILI ON YHTEISKUNTA- PAINOTTEINEN JA SEN VAHVUUDET OVAT Yhteiskunta- ja terveystieteet sekä julkisen ja

Lisätiedot

Viestinnän, median ja teatterin yksikkö TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET

Viestinnän, median ja teatterin yksikkö TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET 1 TAMPEREEN YLIOPISTO TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA Viestinnän, median ja teatterin yksikkö 1.9.2011 TUTKIMUSJOHTAJA / Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET Tehtävä Tutkimusjohtajan tehtävä

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)

Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013

Lisätiedot

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa Markku Ihonen Tutkijakoulu Tohtorikoulutus tutkimuksen arvioinnissa YLEISHUOMIO yksikköjen, ohjelmien ja tohtoriopiskelijoiden välinen vaihtelu suurta

Lisätiedot

Tampereen yliopisto. Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen ryhmä. TaSTI. Tutkimusstrategia

Tampereen yliopisto. Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen ryhmä. TaSTI. Tutkimusstrategia 20.12.05 Tampereen yliopisto Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen ryhmä TaSTI Tutkimusstrategia Johdanto Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen kehitykselle on viime vuosina ollut leimallista

Lisätiedot

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA 1 TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA Prof. Kirsi Pyhältö TAUSTAA: TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAISELLE KEHITTÄMISELLE 2 Tohtorikoulutus on yliopiston toiminnan

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON KIELIOHJELMA.

TURUN YLIOPISTON KIELIOHJELMA. TURUN YLIOPISTON KIELIOHJELMA 1 www.utu.fi/kieliohjelma KANSAINVÄLINEN JA MONIKULTTUURINEN TURUN YLIOPISTO Vuonna 1920 perustettu Turun yliopisto on maailman vanhin suomenkielinen yliopisto. Yliopistolain

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 Esittely 24.11.2015 SPEK Mitä turvallisuustutkimuksessa tapahtuu? Prof Juha Mäkinen Tutkimustoiminnan tunnuslukuja Professoreja 12 1x Arvonimellä (tutk.johtaja)

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Kuvallinen aloitussivu, kuvan koko 230 x 68 mm Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF) Parasta on muutos kirjastopalveluiden avoin tulevaisuus seminaari 28.20.2016 31.10.2016

Lisätiedot

Suomi. NordForsk strategia

Suomi. NordForsk strategia Suomi NordForsk strategia 2011-2014 NordForsk strategia 2011 2014 Johdanto NordForsk on pohjoismaisen tutkimuksen ja tiedepolitiikan yhteistyöelin. NordForskin tavoitteena on edistää yhteistyötä kaikilla

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola

Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja

Lisätiedot

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa Ritva Dammert 17.3.2014 Tieteentekijöiden liiton seminaari Helsingin yliopiston toimenpideohjelma 2013 2016 ja tohtorikoulutus Huippututkimuksen tunnistaminen

Lisätiedot

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkimusstrategia ( )

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkimusstrategia ( ) Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkimusstrategia (2006-2010) TAITEIDEN VOIMA 1. Toiminnan perusta Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos (Taiku) on nykyisessä muodossaan varsin nuori.

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2018 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos. Harri Melin 29.9.2011

Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos. Harri Melin 29.9.2011 Yliopistot liikkeessä Tampereen yliopiston muutos Harri Melin 29.9.2011 Uusi laki uusi yliopisto Yliopistojen autonomian lisääminen Yliopistojen talouden vahvistaminen Yliopistojen johtamisen modernisoiminen

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) SUOMEN AKATEMIA HAKUILMOITUS 1 20.4.2012 KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF) Rahoitus Rahoituskausi

Lisätiedot

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan!

Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Tule opiskelemaan kanssamme venäjää Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan! Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Tahdotko olla itänaapurimme kulttuurin,

Lisätiedot

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla

Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kv-viikot Metropolian terveys- ja hoitoalalla Kajaanin kielten ja viestinnän opettajien vastuuopettajapäivät 10.-11.2.2015 Katja Hämäläinen, Metropolia amk Kansainvälisyysviikot terveys-ja hoitoalalla:milloin?

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA Sisällys: 1. Suunnitteletko maisterintutkinnon jälkeisiä jatko-opintoja? Väitöskirjaa? 2. Alustavaa informaatiota jatko-opiskelusta perustutkintovaiheessa

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila

Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia. Pääjohtaja Markku Mattila Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia Pääjohtaja Markku Mattila 1 Hallituksen strategia-asiakirja 2007 Kansainvälistymistavoitteet: kansainvälisen huippuosaamisen lisääminen korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2019 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemian toiminta Tieteellisen tutkimuksen keskeinen rahoittaja ja vahva vaikuttaja Tutkimushakemusten arviointi ja rahoituspäätökset kansainväliseen vertaisarviointiin

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti

Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän raportti 28.3.2007 Tohtoriopintojen kehittämistyöryhmän jäsenet Hannu Soini, professori (pj.) Leena Syrjälä, professori

Lisätiedot

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle

Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle Humanistisen tiedekunnan väitöskirja-apurahat vuodelle 2012 Petri Karonen 28.10.2011 Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusjärjestelmä 1) Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu kattoorganisaationa - Aloittanut

Lisätiedot

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena

Lisätiedot

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet

Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet OHJE 1 (5) 4.8.2009 Tekesin FiDiPro Professor -rahoituksen hakuohjeet Suomen Akatemia ja Tekes avaavat omia FiDiPro-hakuja säännöllisin väliajoin ja noudattavat omia hakukäytäntöjään. Hakuprosessi on kaksivaiheinen.

Lisätiedot

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa

Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Hanna Samola Suomen kirjallisuuden yliopistonlehtori (vs.) hanna.samola@uta.fi Osaamisperustaisuus kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa Opetussuunnitelmassa Kandidaattiohjelmasta valmistuva opiskelija

Lisätiedot

Akatemian rahoitusinstrumentit

Akatemian rahoitusinstrumentit Akatemian rahoitusinstrumentit Ohjelmapäällikkö Mikko Ylikangas, 10.6.2010 1 14.6.2010 Suomen Akatemian tehtävät Edistää tieteellistä tutkimusta ja sen hyödyntämistä Kehittää kansainvälistä tieteellistä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKKA SISÄLTÖ Kielipolitiikka yliopiston kansainvälisyyden tukena ja vauhdittajana...1 1 Yliopisto työympäristönä...3 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena

Lisätiedot

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op

v OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto 180 op Tampereen yliopisto Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma v. 201 OPINTONSA ALOITTANEIDEN HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Humanististen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma

TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma TULE MEILLE OPISKELEMAAN VENÄJÄÄ! Tampereen yliopiston Venäjän kielen ja kulttuurin opintosuunta, Kielten maisteriohjelma Venäjän kielen opintosuunta Tampereella Tahdotko olla itänaapurimme kulttuurin,

Lisätiedot

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea

FUAS Kielet ja viestintä. Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea FUAS Kielet ja viestintä Taina Juurakko-Paavola & Sari Saarinen HAMK Kielikoulutuskeskus & Laurea 2 Mikä on FUAS? Hämeen ammattikorkeakoulun, Lahden ammattikorkeakoulun ja Laureaammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.! HAKUOHJEET 2014 Tiina ja Antti Herlinin säätiön ensimmäinen hakuaika järjestetään 1.-30.11.2014. Säätiö vastaanottaa avustushakemuksia sekä yhteisöiltä että yksityishenkilöiltä. Avustuksia myönnetään säätiön

Lisätiedot

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti

Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti Riskianalyysi Aleksanteri-instituutin liittämisestä erillisenä laitoksena humanistiseen tiedekuntaan Valtakunnallinen tehtävä Aleksanteri-instituutti on valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Kirjallisuustieteen tohtoriohjelma

Kirjallisuustieteen tohtoriohjelma Kirjallisuustieteen tohtoriohjelma 1. Taustaa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä on kaksi tohtoriohjelmaa. Kielten tohtoriohjelma on kieliin ja käännöstieteeseen erikoistuville tohtoriopiskelijoille

Lisätiedot

Kielelliset. linjaukset

Kielelliset. linjaukset Kielelliset linjaukset 1 1 Aaltoyliopiston kielelliset linjaukset Aalto-yliopiston kielelliset periaatteet Aallossa käytetään kolmea työkieltä: suomea, ruotsia ja englantia Kaikki voivat osallistua keskusteluun

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua

Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua 6.6.2011 Kansainvälistyminen keino parantaa yliopiston toiminnan laatua Tampereen yliopiston tavoitteena on olla vuonna 2015 kansainvälisesti vetovoimainen ja arvostettu opiskelu, opetus ja tutkimusyhteisö.

Lisätiedot

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013

Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Uudistuva Rural Studies Rural Studies -verkoston STRATEGIA 2011-2013 Rural Studies - johtoryhmän hyväksymä 14.2.2011 SISÄLTÖ: Strategian rakentuminen 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2. NYKYTILA 3. TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa 23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään.

Dosentin arvoa henkilö on oikeutettu käyttämään myös eläkkeelle siirryttyään. 1/4 OHJEET DOSENTIN ARVOA HAKEVILLE 1. Kelpoisuusvaatimukset Yliopistolain (558/2009) 89 :n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan,

Lisätiedot

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund

Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa

Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa Kielten tutkinto-ohjelman perustamisesitys Kielten tutkinto-ohjelman suunnittelutyöryhmä 22.11.2016 Suunnitteluryhmä esittää, että uusi tutkinto-ohjelma aloittaa 1.8.2019. Tutkinto-ohjelman nimi: Kielten

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN URAPOLKU -JÄRJESTELMÄ (TENURE TRACK) TURUN YLIOPISTOSSA ssa on käytössä opetus- ja tutkimushenkilöstön urapolku -järjestelmä (tenure track). Urapolku -järjestelmän tavoitteena

Lisätiedot

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne LT /FT tutkinto Tutkinnon rakenne Lääketieteellisessä tiedekunnassa voi suorittaa seuraavat jatkotutkinnot: lääketieteen tohtori (LT) filosofian tohtori (FT) ja filosofian lisensiaatti (FL) (lääketieteellisen

Lisätiedot

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet

Taso Työn luonne ja vastuu Vuorovaikutustaidot Tiedolliset ja taidolliset valmiudet Opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartta Liite 1 VAATIVUUSTASOKARTTA Tehtävän kuvaus / dokumentointi liitteenä olevaa tehtäväkuvauslomaketta käyttäen Vaativuustasokartalle on kuvattu tyypillisesti

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto

Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia. Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloitumisstrategia Ilkka Niemelä Vararehtori, Aalto-yliopisto 2.10.2013 Tutkimusinfrastruktuurit ja yliopistojen profiloituminen Tutkimus- ja opetusinfrastruurit

Lisätiedot

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa.

Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Etene tutkijana Luo kiehtova tutkijanura tieteen parissa. Suomen Akatemia edistää tutkijanuraa sen kaikissa eri vaiheissa. Akatemia tukee erityisesti nuorten tutkijoiden itsenäistymistä, kannustaa tutkijoiden

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi

Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma alkaen toistaiseksi JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Tutkimusjohtajan työsuhteisen tehtävän täyttösuunnitelma 1.8.2013 alkaen toistaiseksi Tehtävä on sijoitettu liikuntatieteelliseen tiedekuntaan

Lisätiedot

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen

Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Näkökulmia verkostoituneen opetuksen tuottamiseen & toteuttamiseen Torus-verkosto www.torus.oulu.fi Oulun yliopisto Historian laitos suunnittelija & koordinaattori Anita Honkala anita.honkala@oulu.fi Mikä

Lisätiedot

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS

RANS0002 P2. Phonetics and Pronunciation (Fonetiikka ja ääntäminen), O, 2 ECTS. RANS0010 P3. Translation Exercise (Käännösharjoitukset) s, O, 3 ECTS FRENCH Curriculum of the academic year 2013-2014 BASIC STUDIES (First year, French Studies and French Translation and Interpreting) 25 ECTS, O = Obligatory RANS0001 P1. French Grammar (Kielioppi), O, 4

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:

Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija: TOHTORIOHJELMAT JA NIIDEN JOHTAJAT 2013 ja TUTKINTOVAATIMUKSET 2013 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004) määrittelee 21 :ssä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteeksi, että opiskelija:

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot