Halpatuotantoa hikipajoissa?
|
|
- Risto Järvenpää
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/2019 Halpatuotantoa hikipajoissa? Äitiyspakkaukseen sisältyvien tuotteiden sosiaalinen vastuullisuus
2 Selvitys on rahoitettu joukkorahoituksella. Finnwatch kiittä ä lä mpimä sti kaikkia hanketta tukeneita. Selvitys on saanut tukea myö s Finnwatchin Ihmisarvoisen työ n tutkimusohjelmasta, jossa ovat mukana: Finnwatch on suomalaisen yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkiva kansalaisjärjestö. Finnwatchin taustalla vaikuttaa 10 kehitys-, ympäristö-, ay- ja kuluttajajärjestöä: Solidaarisuus, Eettisen kaupan puolesta, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Attac, Kirkon Ulkomaanapu, Fingo, Dalitien solidaarisuusverkosto, Maan ystävät, Kuluttajaliitto ja Suomen Lähetysseura. Taitto: Petri Clusius/Amfibi ky Julkaisuajankohta: Tammikuu 2019 Kannen kuva: Finnwatch Raportin sisäsivujen tuotekuvat: Annika Söderblom Kela
3 Sisältö 1. JOHDANTO NÄIN SELVITYS TEHTIIN ÄITIYSPAKKAUKSEN TUOTTEIDEN ALKUPERÄ Näin tavarantoimittajat valvovat äitiyspakkaukseen toimitettavien tuotteiden sosiaalista vastuuta Työelämän oikeuksien loukkaukset tavallisia äitiyspakkaukseen tuotteita tuottaneissa tehtaissa Äitiyspakkauksen vaate- ja tekstiilituotteiden raaka-aineiden alkuperä hämärän peitossa SOSIAALISTA VASTUULLISUUTTA EI HUOMIOIDA RIITTÄVÄSTI KELAN KILPAILUTUKSISSA YHTEENVETO SUOSITUKSET
4 1. Johdanto Äitiyspakkaus on suomalainen innovaatio, joka niittää mainetta maailmalla. Erilaisia tarvikkeita sisältävä pakkaus on äitiysavustus, jonka saavat Suomessa kaikki äidit perheen tulotasoon katsomatta. Etuuden saamiseksi raskaana olevien naisten on käytävä terveystarkastuksessa ennen viidettä raskauskuukautta ja haettava etuutta viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Äitiysavustukseksi voi valita joko äitiyspakkauksen tai sitä vastaavan rahasumman, joka vuonna 2018 oli 140 euroa. 1 Äitiyspakkauksen tuotemäärä vaihtelee vuosittain. Vuoden 2018 äitiyspakkaus sisältää 63 eri tuotetta, ja pakkauksia jaetaan vuosittain noin kappaletta. Erilaisia tuotteita jaetaan äitiysavustuksena vuosittain siis suomalaisille äideille yli 2 2,5 miljoonaa kappaletta. Tässä selvityksessä tarkastellaan vuoden 2018 äitiyspakkaukseen sisältyvien tuotteiden tuotannon sosiaalista vastuullisuutta. Sosiaalisella vastuullisuudella tarkoitetaan ihmisoikeuksien toteutumista tuotteiden tuotannossa. Selvityksessä on erityisesti keskitytty niin sanottuihin riskimaihin. Riskimailla tarkoitetaan maita, joissa on kohonnut riski tuotannossa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin 2. Selvitys on tuotettu vuoden 2018 aikana kerätyllä joukkorahoituksella sekä Finnwatchin Ihmisarvoisen työn ohjelman partnerien tuella. 1 Kelan äitiyspakkaus, (viitattu ) 2 Maailmanpankin Governance-indeksiin perustuva Amfori BSCI:n riskimaaluettelo on saatavilla osoitteessa: BSCI%20CRC%20V2019%20Final.pdf 4
5 2. Näin selvitys tehtiin Finnwatch sai Kansaneläkelaitokselta listan kaikista vuoden 2018 äitiyspakkaukseen tuotteita toimittaneista yrityksistä (18 kpl). Kaikille yrityksille lähetettiin kysymykset tuotteiden ja niiden raaka-aineiden alkuperästä ja sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyvästä valvonnasta. Vain kaksi yritystä jätti kokonaan vastaamatta kyselyyn. Kyselyyn eivät vastanneet Jutta Product ja North Outdoor (yrityksen omistaja vaihtui Finnwatchin selvityksen teon aikana North Outdoor Oy:sta Pyka Oy:öön). Erityisen kiinnostavaa oli Jutta Productin vastaamatta jättäminen, sillä yrityksen verkkosivuilla vakuutetaan kaikkien tuotteiden olevan paitsi ekologisia myös eettisiä 3. Yritys on myös aiemmin julkisuudessa kertonut äitiyspakkaukseen tuottamiensa tuotteiden tuotanto-olosuhteiden täyttävän kaikki eettiset periaatteet 4. Jutta Product toimitti yksittäisistä yrityksistä ylivoimaisesti eniten tuotteita (21 erilaista nimikettä) äitiyspakkauk- 3 Jutta Design, (viitattu ) 4 Ilta-Sanomat , Tuleeko tästä unipupusta klassikko? Jutta suunnitteli äitiyspakkauksen ihastuttavan uutuuden, html (viitattu ) seen. Yrityksen äitiyspakkaukseen sisältyvät tuotenimikkeet vaihtelevat laidasta laitaan muovituotteista pehmoleluun ja vaatteista huopatossuihin. Yritykseen oltiin eri tavoin yhteydessä lukuisia kertoja, ja kiireitä valitellen se lupasi palata asiaan. Vastauksia tuotteiden alkuperää koskeviin kysymyksiin ei kuitenkaan saatu. Muut kyselyyn vastanneet yritykset toimivat pääosin hyvin avoimesti ja antoivat Finnwatchille paikoin yksityiskohtaistakin tietoa äitiyspakkaukseen toimittamiensa tuotteiden alkuperästä ja valmistuksesta. Osalta yrityksistä saatiin Finnwatchin käyttöön myös tuotteita valmistaneiden tehtaiden auditointiraportteja. Kyselyyn vastanneet toimittajayritykset ovat saaneet tarkistaa raportin itseään koskevat tiedot Finnwatchin tutkimustoiminnan eettisen ohjeiston 5 mukaisesti. 5 Finnwatch, Eettiset ohjeemme, fi/keitae-olemme/eettiset-ohjeemme Ylivoimaisesti eniten tuotteita äitiyspakkaukseen toimittanut Jutta Product ei vastannut lainkaan Finnwatchin kyselyyn. 5
6 3. Äitiyspakkauksen tuotteiden alkuperä Suurin osa yrityksistä tuo äitiyspakkauksen tuotteita ihmisoikeuksien kannalta riskimaiksi luokitelluista maista 6. Yhdelläkään yrityksellä ei ollut kolmansissa maissa omia äitiyspakkaukseen tuotteita tuottavia tuotantolaitoksia vaan ne kaikki hankkivat tuotteet alihankkijoilta. Yleisin yritysten suosima tuotantomaa on Kiina: vuoden 2018 äitiyspakkauksen 63:sta tuotteesta 13 on valmistettu Kiinassa. Äitiyspakkaukseen tuodaan vaateja tekstiilituotteita tai niiden raaka-aineita myös Intiasta, Turkista, Pakistanista ja Bangladeshista. Puuvillaa sisältäviä vaate- ja tekstiilituotteita teettää Euroopassa vain kolme kyselyyn vastannutta yritystä (Black Moda, Familon ja Pedihealth). Familonin kuudesta äitiyspakkaukseen toimittamasta tuotteesta yksi valmistetaan Suomessa, yksi Virossa ja loput Pakistanissa ja Kiinassa. Muita teollisia tuotteita kuten harjoja, voiteita, lämpömittareita ja itse äitiyspakkauksen laatikko tuotetaan Euroopassa, osa myös Suomessa. 3.1 NÄIN TAVARANTOIMITTAJAT VALVOVAT ÄITIYSPAKKAUKSEEN TOIMITETTAVIEN TUOTTEIDEN SOSIAALISTA VASTUUTA Usealla riskimaista Suomeen tuotteita tuovalla yrityksellä oli käytössä jonkinlaista tuotteiden tuotantoon liittyvää vastuullisuusvalvontaa. Ylivoimaisesti yleisimmin tehtaille oli tehty Amfori BSCI -auditointi 7. Amfori BSCI -auditointia käyttivät vastuullisuusvalvonnassa Basic-Fashion, Familon, Imlitex Textile, Prizzi, Reima, Tammi ja TJH Promotions. TJH Promotionsin käyttämät kiinalaiset tehtaat oli yrityksen mukaan Amfori BSCI- ja Sedex SMETA -auditoitu 8, mutta toisen tehtaan auditointitulosta ei ollut enää saatavilla. Familonin käyttämistä riskimaissa sijaitsevista tehtaista kolme oli Amfori BSCI -auditoitu, mutta yhtä kiinalaista tehdasta ei oltu auditoitu lainkaan. Familon kertoo sittemmin tiukentaneen omia vastuullisuuskriteerejään, ja antaa ymmärtää, että auditoimattomilta tehtailta ei enää jatkossa ostettaisi tuotteita. Myöskään Sulattamo ei auditoinut käyttämäänsä tehdasta. Vaikka useat yritykset olivat saaneet tavarantoimittajiltaan tiedot näiden Amfori BSCI -auditoinneista, vain kaksi äitiyspakkaukseen tuotteita toimittaneista yrityksistä (Basic- Fashion ja Reima) on itse Amfori BSCI:n jäseniä. 9 Tämä tarkoittaa, että vain nämä yritykset osallistuvat auditointijärjestelmän ylläpitämisen kustannuksiin, ja vain niillä on mahdollista saada Amfori BSCI:n kautta tietoa esimerkiksi tehtaissa havaittavista ongelmista tai ohjata tavarantoimittajiaan Amfori BSCI:n järjestämiin koulutuksiin. Kaikkiaan 24 riskimaista peräisin olevaa äitiyspakkauksen tuotetta oli Amfori BSCI- tai SMETA-auditoinnin piirissä. Pelkkä vastuullisuusauditointi ei kuitenkaan vielä tarkoita, että tuotantolaitoksella ovat asiat kunnossa auditointi tarkoittaa vain, että joku on käynyt tehtaalla katsomassa miltä työolot näyttävät. Tästä syystä Finnwatch pyysi saada nähdä kaikkien auditoitujen tehtaiden auditointiraportit. Lähes kaikista niistä löytyi puutteita, joita on käsitelty tarkemmin seuraavassa luvussa. 6 Maat, jotka on luokiteltu riskimaiksi Maailmanpankin Governance-indeksiin perustuvassa Amfori BSCI:n riskimaaluettelossa. Luettelo on saatavilla osoitteessa: BSCI%20CRC%20V2019%20Final.pdf 7 Amfori BSCI on yritysten kansainvälisen kaupan etujärjestön Amforin perustama vastuullisuus- ja auditointijärjestelmä. Lisätietoa osoitteessa amfori.org 8 SMETA (Sedex Members Ethical Trade Audit) on Sedexjärjestön laatima auditointimalli. Lisätietoa osoitteessa sedexglobal.com/smeta-audit/ 9 Amfori BSCI, suomalaiset jäsenet (tilanne ):
7 KIINA 13 tuotetta EUROOPPA Lähes kaikilla tehtailla 11 tuotetta havaittu kansallisen lain määräykset ylittäviä ylitöitä. Yhdessä tehtaassa ongelmia myös sosiaaliturvamaksuissa ja työturvallisuudessa. PAKISTAN 7 tuotetta Osassa tehtaista työolot auditointiraporttien mukaan hyvät. Elämiseen riittämättömiä palkkoja. Yksittäisissä tehtaissa myös ongelmia muun muassa paloturvallisuuteen liittyen. BANGLADESH 4 tuotetta Tehtailla havaittu elämiseen INTIA riittämättömiä palkkoja ja 5 tuotetta laittomia määriä ylitöitä. Tehtailla havaittu elämiseen riittämättömiä palkkoja ja laittomia määriä ylitöitä. Iso osa äitiyspakkauksen tuotteista tuotetaan työelämän oikeuksien kannalta riskimaiksi luokiteltavissa maissa. 3.2 TYÖELÄMÄN OIKEUKSIEN LOUKKAUKSET TAVALLISIA ÄITIYSPAKKAUKSEEN TUOTTEITA TUOTTANEISSA TEHTAISSA Finnwatch kävi tätä selvitystä varten läpi kaikkiaan kahdeksan tuotteiden viimeistä tuotantoporrasta koskevaa auditointiraporttia sekä kaksi auditointitulosten tiivistelmää. Tarkemmat tuotekohtaiset tiedot on esitetty taulukossa 1 sivuilla Auditointiraporteista selviää, että vain Familonin huppupyyhkeen ja lakanan tuottaneet pakistanilaiset tehtaat, Imlitexin pussilakanat valmistanut pakistanilainen tehdas sekä Reiman legginssejä valmistanut intialainen tehdas olivat saaneet hyvät B-arvosanan paperit. Kaikkien muiden tehtaiden arvosana oli työelämän oikeuksiin liittyvien ongelmien takia vain tyydyttävä C tai muu vastaava työelämän oikeuksien rikkomuksista kertova tulos. Viisi äitiyspakkaukseen tuotteita tuottavaa tehdasta oli auditointiraporttien mukaan rikkonut paikallista työlainsäädäntöä. Isoimmat ongelmat liittyivät ylipitkiin työpäiviin ja työturvallisuuspuutteisiin. Auditoinneissa oli huomautettu myös elämiseen riittämättömistä palkoista. Tammen toimittaman Oma maa mansikka -kirjan painanut kiinalainen tehdas oli kesäkuussa 2018 suoritetun auditoinnin mukaan teettänyt työntekijöillä laittoman paljon ylitöitä. Auditoinnissa tarkastellun viimeisen vuoden aikana työntekijöiden ylityötuntimäärät olivat jokaisena kuukautena ylittäneet lakisääteisen 36 tunnin maksimin. Törkein työtuntien ylitys oli sattunut huhtikuussa 2018, jolloin tehtaassa oli tehty 92 tuntia ylitöitä kuussa. Tammi toimitti Finnwatchille kirjallisen dokumentin, jonka mukaan tehdas 7
8 oli saanut paikallisviranomaisilta luvan ylittää lakisääteiset ylityömäärät. Hammasharjoja ja vauvanvilttejä äitiyspakkaukseen toimittaneen TJH Promotionsin toinen kiinalainen tavarantoimittaja oli myös teettänyt laittomia määriä ylitöitä ja laiminlyönyt sosiaaliturvamaksuja. Ongelmia oli tavattu myös Prizzin käyttämällä kiinalaisella tehtaalla, jossa oli teetetty laittoman paljon ylitöitä. Noin 90 % työntekijöistä oli tehnyt yli 36 tuntia ylitöitä kuussa, yksittäistapauksissa kuukausittaisten ylitöiden määrä oli noussut jopa 88 tuntiin. Imlitexille sideharsovaippoja tuottanut pakistanilainen tehdas oli saanut huomautuksen puutteista paloturvallisuudessa: hätäuloskäynnit eivät olleet auditoinnin aikana asianmukaisessa kunnossa ja osa palosammuttimista oli vanhentuneita. Tehtaan ja työntekijöiden välisiä työsopimuksia ei myöskään oltu allekirjoitettu tehtaan johdon toimesta eikä työntekijöillä ollut omaa kappaletta sopimuksista. Bangladeshissa Basic-Fashion Oy:lle tuotteita tuottanut tehdas ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin elämiseen riittävän palkan maksamiseksi työntekijöilleen. Osa tehtaan työntekijöistä sai vain takan kuukausipalkkaa (61 euroa), kun auditoinnissa elämiseen riittäväksi palkaksi oli arvioitu takaa (156 euroa). Tehtaassa tehtiin myös laittoman paljon ylitöitä. Esimerkiksi kesäkuussa 2018 tehtaassa oli tehty neljä tuntia ylitöitä joka päivä ja joidenkin työntekijöiden työpäivät olivat venyneet jopa 15 tuntiin. Myöskään viikottaisia vapaapäiviä ei oltu aina pidetty. Satunnaistarkastuksessa havaittiin, että työntekijät olivat työskennelleet jopa päivää putkeen ilman ainuttakaan vapaapäivää. Elämiseen riittämättömillä palkoilla ja valtavan pitkillä ylitöillä on suora yhteys toisiinsa. Kiinalaisilla tai pakistanilaisilla tehtailla palkan riittävyyttä elämiseen ei oltu arvioitu vaan auditoinneissa oli pääasiassa vain todettu palkan ja erilaisten lisien täyttävän lakisääteiset vaatimukset. Esimerkiksi Imlitexin käyttämä pakistanilainen tehdas maksoi työntekijöille auditointiraportin mukaan alimmillaan pakistanin rupian (137 euroa) kuukausipalkkaa. Pakistanin kaupunkialueelle laskettu elämiseen riittävä kuukausipalkka on pakistanin rupiaa (181 euroa) 10. Finnwatch on aikaisemmin arvostellut yritysten yleisesti käyttämien sosiaalisen vastuun auditointijärjestelmiä juuri elämiseen riittävän palkan huomioimatta jättämisestä ÄITIYSPAKKAUKSEN VAATE- JA TEKSTIILITUOTTEIDEN RAAKA-AINEIDEN ALKUPERÄ HÄMÄRÄN PEITOSSA Tuotteissa käytetyn puuvillaan alkuperää ei tiennyt varmasti yksikään kyselyyn vastanneista yrityksistä. Vain yksi (Black Moda) kertoi yrityksen toimittamissa puolipotkuhousuissa käytetyn BCI-sertifioitua puuvillaerää. Sertifioinnista huolimatta yritys ei tiennyt raaka-aineen tarkkaa alkuperää, mutta arveli sen olevan peräisin Yhdysvalloista. Muissa teollisissa tuotteissa raaka-aineiden alkuperä oli paremmin yritysten tiedossa. Äitiyspakkauksen laatikon valmistanut Stora Enso kertoi kartonkiraaka-aineen tulevan Suomesta tai Euroopasta. Suomen RFSU:n liukuvoiteen raaka-aineet tulivat nekin Euroopasta. Suomen Lämpömittari kertoi mittarin ja sen raaka-aineiden tulevan Saksasta. Suomessa valmistetun VS-Harjan hiusharjan muoviraaka-aine oli tuotettu Suomessa mutta harjassa käytetyn jouhen alkuperämaata koskevaan kysymykseen yritys ei vastannut. 10 Global living wage coalition, Pakistan Archives, (viitattu ) 11 Finnwatch, 2016, Kaalimaan vartijat Näkökulmia työelämän oikeuksia tarkastelevien sertifiointi- ja auditointijärjestelmien laatuun, s. 17, saatavilla osoitteessa: Vartijat_web.pdf 8
9 Taulukko 1. Vuoden 2018 äitiyspakkaukseen sisältyneiden tuotteiden alkuperä ja sosiaalinen vastuullisuus. Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat Basic-Fashion puolipotkuhousu, turkoosi ompelu: Bangladesh puuvilla: (mahdollisesti Intia ja Australia) Yrityksen ostokonttorilla oma paikallinen compliance manager, joka tekee myös valvontaa. tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Matalimmat palkat elämiseen riittämättömiä, laittoman paljon ylitöitä eivätkä viikottaiset vapaapäivät olleet toteutuneet kaikilla työntekijöillä. collegehaalari/jumpsuit, farkun sininen + painatusatus ompelu: Bangladesh puuvilla: (mahdollisesti Intia ja Australia) Yrityksen ostokonttorilla oma paikallinen compliance manager, joka tekee myös valvontaa. tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Matalimmat palkat elämiseen riittämättömiä, laittoman paljon ylitöitä eivätkä viikottaiset vapaapäivät olleet toteutuneet kaikilla työntekijöillä. kypärämyssy, luonnonvalkoinen ompelu: Bangladesh puuvilla: (mahdollisesti Intia ja Australia) Yrityksen ostokonttorilla oma paikallinen compliance manager, joka tekee myös valvontaa. tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Matalimmat palkat elämiseen riittämättömiä, laittoman paljon ylitöitä eivätkä viikottaiset vapaapäivät olleet toteutuneet kaikilla työntekijöillä. myssy nauhoilla, valkoinen ompelu: Bangladesh puuvilla: (mahdollisesti Intia ja Australia) Yrityksen ostokonttorilla oma paikallinen compliance manager, joka tekee myös valvontaa. tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Matalimmat palkat elämiseen riittämättömiä, laittoman paljon ylitöitä eivätkä viikottaiset vapaapäivät olleet toteutuneet kaikilla työntekijöillä. Black Moda puolipotkuhousu, valkoinen ompelu: Portugal puuvilla: (mahdollisesti Yhdysvallat) Ompelu ei-riskimaassa. Lankaerä BCI-sertifioitu. Essity terveyssiteet valmistus: Slovakia Valmistus ei-riskimaassa. raaka-aineet: pääosin Eurooppa Familon huppupyyhe valmistus: Pakistan puuvilla: Puuvillan sosiaalista vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) 9
10 Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat Familon aluslakana valmistus: Pakistan puuvilla: tehtaan auditointitulos: B (hyvä) Auditoinnissa huomautettu siitä, että työntekijät eivät tunne oikeuksiaan. ruokalappu valmistus: Kiina Tuotanto-oloja ei ole valvottu. puuvilla: peite valmistus: Viro Ompelu ei-riskimaassa. kangas: Pakistan polyesterkuitu: Turkki puuvilla: peitemakuupussi valmistus: Viro kankaat: Pakistan polyesterkuitu: Turkki puuvilla: Ompelu ei-riskimaassa. Päällikangas amfori BSCI -auditoidulta tehtaalta, vuorikankaan auditointi parhaillaan käynnissä. kankaan valmistaneen tehtaan auditointitulos: B (hyvä) Tehtaalla ei ollut palkka- eikä ylityötuntitietoja kaikista työntekijöistään eikä ylitöiden määrää voitu selvittää kunnolla. vaahtomuovipatja valmistus: Suomi raaka-aineet: Valmistus ei-riskimaassa. Imlitex Textile UAB pussilakanat valmistus: Pakistan puuvilla: Pakistan Valmistuksen osalta kyllä, amfori BSCI tehtaan auditointitulos: B (hyvä) sideharsovaipat (4 kpl) valmistus: Pakistan puuvilla: Pakistan Valmistuksen osalta kyllä, Sedex SMETA Auditoinnissa tehdas on saanut huomautuksen puutteista paloturvallisuudessa (hätäuloskäynneissä puutteita, vanhentuneita palosammuttimia). Tehtaan ja työntekijöiden välisiä työsopimuksia ei myöskään oltu allekirjoitettu eikä työntekijöillä ollut omaa kappaletta sopimuksista. 10
11 Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat Kustannusosakeyhtiö Tammi/ Bonnier Books Finland kirja painopaikka: Kiina raaka-aineet: Kirjan painanut tehdas on amfori BSCI -auditoitu. Raaka-aineilla ei ole vastuullisuussertifiointia. tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Tehtaassa teetetty laittoman paljon ylitöitä. Pedihealth nännivoide valmistus: Saksa Valmistus ei-riskimaassa. raaka-aineet: Australia/ Uusi-Seelanti suoja-alusta valmistus: Espanja Valmistus ei-riskimaassa. puuvilla: Turkki Puuvillan alkuperän sosiaalista vastuullisuutta ei valvota, valmistajalta pyydetään vakuutus vastuullisuudesta. Prizzi body, talokuvio ompelu: Kiina puuvilla: Kiina tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Tehtaassa teetetään laittoman paljon ylitöitä, 90 % työntekijöistä oli tehnyt yli 36 tuntia ylitöitä kuussa, yksittäistapauksissa jopa 88 tuntia. body, musta/ valkoinentäpläprintti ompelu: Kiina puuvilla: Kiina tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Tehtaassa teetetään laittoman paljon ylitöitä, 90 % työntekijöistä oli tehnyt yli 36 tuntia ylitöitä kuussa, yksittäistapauksissa jopa 88 tuntia. kietaisubody, värikäs ompelu: Kiina puuvilla: Kiina tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Tehtaassa teetetty laittoman paljon ylitöitä, 90 % työntekijöistä oli tehnyt yli 36 tuntia ylitöitä kuussa, yksittäistapauksissa jopa 88 tuntia. 11
12 Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat Reima leggingsit ompelu: Intia puuvilla: Intia (tehdas sijaitsee puuvillan tuotantoalueella) vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) leggingsit ompelu: Intia puuvilla: Intia (tehdas sijaitsee puuvillan tuotantoalueella) vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) leggingsit ompelu: Intia puuvilla: Intia (tehdas sijaitsee puuvillan tuotantoalueella) vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) leggingsit ompelu: Intia puuvilla: Intia (tehdas sijaitsee puuvillan tuotantoalueella) vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) puolipotkuhousut ompelu: Intia puuvilla: Intia (tehdas sijaitsee puuvillan tuotantoalueella) vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: B (hyvä) ulkohaalari ompelu: Kiina puuvilla: Kiina vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Finnwatchin saamasta auditointituloksen yhteenvedosta voidaan päätellä, että tehtaalla on työpäivien pituuteen liittyviä haasteita. lämpötöppöset ompelu: Kiina puuvilla: Kiina vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Finnwatchin saamasta auditointituloksen yhteenvedosta voidaan päätellä, että tehtaalla on työpäivien pituuteen liittyviä haasteita. 12
13 Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat Reima rukkaset ompelu: Kiina puuvilla: Kiina vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Finnwatchin saamasta auditointituloksen yhteenvedosta voidaan päätellä, että tehtaalla on työpäivien pituuteen liittyviä haasteita. kevytvanuhaalari ompelu: Kiina puuvilla: Kiina vastuullisuutta tehtaan auditointitulos: C (tyydyttävä) Finnwatchin saamasta auditointituloksen yhteenvedosta voidaan päätellä, että tehtaalla on työpäivien pituuteen liittyviä haasteita. Ryhmittymä Rhymetime ja Sasima liivinsuojat valmistus: Kiina raaka-aineet: päällinen 100% polyesteri, polyuretaanilaminointi. Sisäpinta: 80% bambuviskoosi, 20% polyesteri Yritykseltä ei saatu tietoa siitä miten vastuullisuusvalvontaa on tehty. Stora Enso vuodelaatikko ja kansi valmistus: Suomi raaka-aineet: Suomi/ Eurooppa Valmistus ei-riskimaassa. Sulattamo lapasen pidikkeet valmistus: Kiina raaka-aineet: Kiina Tuotantotehdasta ei ole auditoitu. Raaka-aineiden valmistusta ei valvota. Suomen Lämpömittari kylpy lämpömittari valmistus: Saksa raaka-aineet: Saksa Valmistus ei-riskimaassa. Suomen RFSU liukuvoide valmistus: Ruotsi Valmistus ei-riskimaassa. raaka-aineet: Eurooppa 13
14 Tavarantoimittaja Tuote Alkuperämaa Vastuullisuusvalvontaa tehty? Tuotannon ongelmat TJH Promotions hammasharja valmistus: Kiina raaka-aineet: Kiina Tehdas on yrityksen mukaan Amfori BSCI -auditoitu, mutta auditointiraporttia ei ollut enää saatavilla. tehtaan Amfori BSCI -auditointitulos: vauvanviltti valmistus: Kiina puuvilla: Valmistuksen osalta kyllä, Sedex SMETA vastuullisuutta Auditoinnissa on huomautettu työturvallisuuspuutteista, sosiaaliturvamaksujen laiminlyönnistä ja laittoman korkeista ylityömääristä. VS-Harja lasten hiusharja valmistus: Suomi muoviraaka-aine: Suomi jouhi: ei vastausta Valmistus ja osa raaka-aineista ei-riskimaassa. 14
15 4. Sosiaalista vastuullisuutta ei huomioida riittävästi Kelan kilpailutuksissa Äitiyspakkauksen tuotteisiin liittyvät vastuullisuusongelmat ja tuotantoketjujen läpinäkymättömyys liittyvät suoraan Kelan käyttämiin hankintakriteereihin. Vastuullisemmin valmistettuja tuotteita vastuullisuussertifioiduista raaka-aineista voitaisiin ostaa, jos kilpailutus ei perustuisi pelkkiin tuotteiden fyysisiin laatuominaisuuksiin ja halvimpaan hintaan. Kelan tarjoaman äitiyspakkauksen tuotteita koskevat sosiaalisen vastuun hankintakriteerit sisälsivät vuoden 2018 osalta vain maininnat Kansainvälisen työjärjestön vähimmäisikää koskevan perussopimuksen sekä kansallisen minimipalkkalainsäädännön noudattamisesta. Todisteeksi kriteerien täyttymisestä riitti pelkkä tarjoajan oma vakuutus. Kela ei kerää tietoa tuotteiden valmistusmaista eikä siitä, miten tuotannon vastuullisuus on varmistettu. Samaan aikaan kun Finnwatch käynnisti äitiyspakkaukseen liittyvän joukkorahoituskampanjansa 12, Kela aloitti uuden äitiyspakkauksen kilpailutuksen valmistelun. Kelan kanssa käydyn vuoropuhelun aikana Finnwatch toimitti Kelalle esimerkkejä siitä miten tekstiilituotteiden hankinnoissa voitaisiin huomioida paremmin sosiaalisen vastuullisuuden kysymyksiä. Ehdotimme muun muassa, että vertailuperusteissa voitaisiin antaa pisteitä hankintaketjujen läpinäkyvyydestä, puuvillatuotteiden vastuullisuussertifioinnista (esimerkiksi Reilu kauppa tai BCI silloin kun 100% käytetystä puuvillasta on sertifioitu), elämiseen riittävästä palkasta ja kohtuullisista työajoista ompelua tekevissä tehtaissa. Näin esimerkiksi pelkkä hyväksytty auditoinnin yleisarvosana ei riittäisi, vaan tiettyjä ongelmakohtia (kuten esimerkiksi palkkoja ja työaikoja) voitaisiin painottaa. Muiden vastuullisuuskriteerien laadinnassa ehdotimme käytettäväksi apuna Finnwatchin, Hanselin ja KL-Kuntahankintojen yhteistyöstä 12 Finnwatch, , Finnwatch haluaa selvittää äitiyspakkauksen vastuullisuuden, saatavilla osoitteessa: finnwatch-haluaa-selvittaeae-aeitiyspakkauksenvastuullisuuden vuonna 2018 julkaistua raporttia ja siihen sisältyviä sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyviä sopimusehtoja ja code of conductia 13. Finnwatchin Kelasta saamien uusien tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan sosiaalisen vastuun kriteerejä on uudessa kilpailutuksessa joiltain osin lisätty kilpailutuksen sopimusehtoihin. Kela vaatii nyt työelämän oikeuksiin liittyviä kolmannen osapuolen suorittamia sosiaalisen vastuun auditointeja niiltä yrityksiltä, jotka tuovat äitiyspakkaukseen tuotteita maista, jotka eivät ole ratifioineet kaikkia Kansainvälisen työjärjestön perussopimuksia. 14 Sopimusehdot on johdettu Finnwatchin ja KL-Kuntahankintojen tekemästä kalusteita koskevassa sosiaalisen vastuun pilottihankkeessa käyt etyistä lisäselvityksistä. Vaikka sosiaalisen vastuun kriteereitä on uudessa kilpailutuksessa lisätty, ne eivät puutu moniin tässä raportissa esiin tuotuihin ongelmiin: esimerkiksi laittomien ylitöiden teettäminen on edelleen mahdollista eikä tavarantoimittajilta edellytetä toimenpiteitä esimerkiksi puuvillan tuotannon ongelmiin puuttumiseksi. 13 Finnwatch, 2018, Sanoista tekoihin, saatavilla osoitteessa: 14 Kela, 7/42/2018, Liite 4, Sopimus tuotteiden toimittamisesta vuoden 2020 äitiyspakkaukseen LUONNOS 15
16 5. Yhteenveto Äitiyspakkauksen tuotteiden kilpailutuksessa ei ole riittävässä määrin huomioitu sosiaalisen vastuun kysymyksiä tuotteiden tuotannossa. Kelan vuoden 2018 äitiyspakkauksen kilpailutuksessa käyttämät kriteerit ovat olleet liian suppeita eikä Kelalla ole tosiasiallisesti ollut tietoa äitiyspakkaukseen ostamiensa tuotteiden alkuperästä tai valmistusoloista. Kela on kehittänyt sosiaaliseen vastuuseen liittyviä kilpailutuskriteereitään vuoden 2020 äitiyspakkauksen osalta, mutta nämäkin kriteerit ovat edelleen puutteellisia eikä niillä pystytä puuttumaan kaikkiin Finnwatchin tässä selvityksessä esiin nostamiin puutteisiin. auditointiraporttien yksityiskohtiin, ja osa vastaajista oli yllättyneitä Finnwatchin siteeratessa heille raporteissa kuvailtuja työelämän oikeuksien loukkauksia. Tietoja antaneiden yritysten toimittamista tuotteista jopa 12:n taustalta oli löydetty auditoinneissa vakavia puutteita kuten kansallisen lain asettamat rajat ylittäviä ylitöitä, elämiseen riittämättömiä palkkoja ja puutteita paloturvallisuudessa. Äitiyspakkaukseen ylivoimaisesti eniten tuotteita tuottanut Jutta Product (21 toimitettua tuotetta) ei vastannut lainkaan Finnwatchin kyselyyn. Osalla riskimaissa tuotteita tuottavista yrityksistä ei ollut käytössään valvontaa tuotanto-olojen asianmukaisuuden varmistamiseksi. Riskiraaka-aineisiin lukeutuvan puuvillan vastuullisuutta oli erillisen sertifioinnin avulla valvonut vain yksi selvitykseen vastannut yritys (Black Moda Oy). Positiivisiakin asioita havaittiin selvityksessä. Monet yrityksistä antoivat Finnwatchille paljon tietoja markkinoimiensa tuotteiden taustoista, ja monien kanssa käytiin viikkojen ajan vuoropuhelua tuotannon vastuullisuuskysymyksistä. Ilahduttavaa oli myös huomata, että suurimmalla osalla kyselyyn vastanneista riskimaista Suomeen tuotteita tuovista yrityksistä oli käytössään jokin tavarantoimittajalla tehty sosiaalisen vastuun auditointi. Tämä osoittaa, että pk-yrityksetkin voivat halutessaan valvoa alihankkijoitaan riskimaissa. Yritysten kanssa käydystä vuoropuhelusta voitiin kuitenkin päätellä, että kaikki yritykset eivät olleet tutustuneet tavarantoimittajilta saamiensa 16
17 6. Suositukset KANSANELÄKELAITOKSELLE Kelan sosiaaliseen vastuuseen keskittyvät hankintakriteerit ja -sopimusehdot kaipaavat edelleen kehittämistä. Kelan tulisi ottaa käyttöön sopimusehtojen liitteenä käytettävä sosiaaliseen vastuuseen keskittyvä code of conduct. Apuna tässä voidaan käyttää Finnwatchin ja Hanselin kehittämää mallia. Vastuullisuuteen panostavien yritysten kilpailuasetelman parantamiseksi Kelan tulisi myös asettaa sosiaaliseen vastuuseen liittyviä pisteytettäviä vertailukriteereitä ja painottaa tarjoajien valinnassa teknisten, esteettisten ja hintaan liittyvien ominaisuuksien lisäksi myös vastuullisuutta. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää riskiraaka-aineiden kuten puuvillan vastuullisuuteen esimerkiksi edellyttämällä puuvillan sosiaalisen vastuun sertifiointia tai antamalla sertifioiduille puuvillatuotteille enemmän pisteitä kilpailutuksessa. Työolojen parantaminen riskimaissa vaatii pitkäjänteistä työtä, joka voi viedä paljonkin aikaa. Kelan nykyinen vuosittainen kilpailutus ei tue yritysten yritysvastuutyötä. Olisi tärkeää tutkia mahdollisuutta pidentää sopimuskausia ja siten tehdä pidempiä sopimuksia tavarantoimittajien kanssa. Ekologisuuteen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen voitaisiin panostaa myös tuoteartikkelien määrää vähentämällä. Äitiyspakkauksessa oli vuoden 2018 pakkauksessa 63 tuotetta. Kelan voisi olla perusteltua pohtia vaihtoehtoja kiertotalouden ja kierrätyksen edistämiseen äitiyspakkauksissa. Tuleeko esimerkiksi kaikkien äitiyspakkauksessa olevien tuotteiden olla jatkossakin uusia vai voitaisiinko äitiyspakkauksiin hankkia myös käytettyjä tuotteita? YRITYKSILLE Kaikkien yritysten tulee noudattaa toiminnassaan YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita. Yritysten tulee kartoittaa, ehkäistä ja lieventää toimintaansa liittyviä ihmisoikeusriskejä. Yritysten tulisi osallistua aktiivisesti vuoropuheluun myös Kelan vastuullisuuskäytäntöjen kehittämisestä. Yritysedustajilta on mahdollista saada arvokasta tietoa siitä, miten Kelan kilpailutuskriteereissä voitaisiin jatkossa huomioida paremmin niin ekologisen kuin sosiaalisen vastuun näkökohtia. Useat äitiyspakkaukseen tuotteita toimittaneet yritykset käyttivät sosiaalisen vastuullisuuden todisteena Amfori BSCI:n auditointeja ilman, että ne olivat järjestelmän jäseniä. Yritysten tulisi osallistua yritysvastuu- ja auditointijärjestelmien kustannusten kattamiseen ja osallistua aktiivisesti järjestelmien kehittämiseen. Esimerkiksi Amfori BSCI:n auditointiraportteja vastuullisuustyössään hyödyntävien yritysten tulisi liittyä Amfori BSCI:n jäseniksi. PÄÄTTÄJILLE Suomen tulee säätää kansallinen ihmisoikeuksia koskeva yritysvastuulaki. Lain tulee perustua YK:n ohjaavissa periaatteissa määriteltyyn huolellisuusvelvoitteeseen. Suomen tulee edistää huolellisuusvelvoitteeseen perustuvaa yritysvastuulainsäädäntöä myös EU-tasolla. Suomen hankintalakia tulee uudistaa siten, että sosiaalisen vastuun kysymysten huomioiminen julkisissa hankinnoissa on jatkossa pakollista. 17
18
Päiväkotikalusteiden hankinta. Antti Tuukkanen
Päiväkotikalusteiden hankinta Antti Tuukkanen Tausta Käynnistimme kesäkuussa 2017 yhteistyöprojektin Finnwatchin kanssa sosiaalisesti vastuullisten hankintojen edistämiseksi Tavoitteet Edistää sosiaalisesti
VASTUULLISUUS- VAATIMUKSET KESKON TOIMITUSKETJUSSA Kesko Oyj
VASTUULLISUUS- VAATIMUKSET KESKON TOIMITUSKETJUSSA 1 Megatrendi 5 Keskon uusi strategia 5/2015 Vastuullisuus yhdistettynä vahvaan identiteettiin ja houkutteleviin brändeihin on entistä enemmän toiminnan
Kokemuksia BSCI-jäsenyydestä
Kokemuksia BSCI-jäsenyydestä Vastuullinen vaate- ja tekstiiliala koulutus 6.6.2013 Satumaija Mäki Vastuullisuusasiantuntija Nanso Group Oy Mistä Nanso Groupin tuotteet tulevat? Nanso Groupilla omat tehtaat
Eettiset kysymykset ja yritysvastuu tekstiiliteollisuudessa. VTT Säde Hormio, Helsingin yliopisto Telaketjun webinaari
Eettiset kysymykset ja yritysvastuu tekstiiliteollisuudessa VTT Säde Hormio, Helsingin yliopisto Telaketjun webinaari 15.2.2018 Esitelmän sisältö Eettiset kysymykset tekstiiliteollisuudessa Miksi sertifiointi
Elektroniikkahankintojen Code of Conduct. Tero Lehtisaari
Elektroniikkahankintojen Code of Conduct Tero Lehtisaari SOSIAALISESTI VASTUULLISTEN HANKINTOJEN TOIMINTAPERIAATTEET -KEHITTÄJÄRYHMÄ: KÄYNNISTYSTILAISUUS 12.2.2019 Case-esimerkki: Elektroniikkahankintojen
SOSIAALINEN VASTUU HANKINNOISSA JA YRITYSVASTUUN AJANKOHTAISET TEEMAT
SOSIAALINEN VASTUU HANKINNOISSA JA YRITYSVASTUUN AJANKOHTAISET TEEMAT HS 24.8.2019 YRITYSVASTUU 2019 tutkimusraportti 1 18.06.2019 VASTUULLISUUS HUS LOGISTIIKASSA Olennaisuusanalyysi (tunnistetaan kilpailutuskalenterista
2. Kuulutteko muihin vastuullisuusjärjestelmiin/ -verkostoihin kuin BSCI:hin?
SOK Yhteystiedot: Fleminginkatu 34, 00088 S-ryhmä S-kanava.fi 1. Mistä riskimaista omien merkkienne tuotteet tulevat (huom. monet Itä-Euroopan maat luokitellaan riskimaiksi) ja kuinka suuret ovat kunkin
Hankintapilotti ja toimittajien Code of Conduct
Hankintapilotti ja toimittajien Code of Conduct Hankintojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus Mitä jokaisen hankintayksikön tulisi tietää? 20.3.2018 Antti Tuukkanen hankinta-asiantuntija KL-Kuntahankinnat
Jalkineiden vienti ja tuonti
Jalkineiden vienti ja tuonti Jalkineiden tavaravienti ja -tuonti / sisältö Tekstiilin ja muodin tavaraviennin tuoteryhmät...3 Jalkineiden vienti ja tuonti 1987-017..........4 Suurimmat jalkineiden vientimaat
Sosiaalinen vastuu ja sen riskianalyysi. Liisa Lehtomäki
Sosiaalinen vastuu ja sen riskianalyysi Liisa Lehtomäki Kestävän kehityksen tavoitteet Agenda 2030 Kestävän kehityksen tavoitteiden päämääränä on tehdä maailmasta parempi paikka meille kaikille. Se on
Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta. 1.4.2014 Liisa Lehtomäki. Hansel Oy. Copyright Hansel Oy
Hankintadirektiivi uudistuu - Uudistus hankkijan näkökulmasta Hansel Oy 1 Ympäristömerkin käyttäminen Direktiiviteksti Artiklassa 43 Merkit Ympäristö, reilu kauppa, luomu. Miten voi käyttää ympäristömerkkiä
Tekstiilien vienti ja tuonti. Toukokuu 2017
Tekstiilien vienti ja tuonti Toukokuu 2017 Tekstiilien vienti ja tuonti / sisällysluettelo Tekstiili- ja muotialan tuoteryhmät kansainvälisen kaupan tilastoissa Keskeiset huomiot 1. Tekstiilien vienti
Jalkineiden vienti ja tuonti. Toukokuu 2017
Jalkineiden vienti ja tuonti Toukokuu 2017 Jalkineiden vienti ja tuonti / sisällysluettelo Tekstiili- ja muotialan tuoteryhmät viennin ja tuonnin tilastoissa Keskeiset huomiot 1. Vaatteiden vienti ja tuonti
Alustus sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin Kestävien hankintojen vuosiseminaari
Alustus sosiaalisesti vastuullisiin hankintoihin Kestävien hankintojen vuosiseminaari Hansel Oy 1 Sosiaalisesti vastuullinen hankinta Sosiaalisesti vastuullisilla julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan hankintatoimia,
Vastuullisen hankinnan kehittäminen S-ryhmässä
Vastuullisen hankinnan kehittäminen S-ryhmässä Aalto yliopisto 10.3.2016 Vastuullisuuspäällikkö Sanni Martikainen, SOK 10.3.2016 1 Globaalit vastuullisuuden megatrendit ja sidosryhmien odotukset S-ryhmälle
PEFC-merkintä puu- ja paperituotteiden hyvän alkuperän osoittajana
PEFC-merkintä puu- ja paperituotteiden hyvän alkuperän osoittajana Huhtikuu 2012 PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 Mitä ympäristömerkit ovat? Tarkoitus Ympäristömerkkien tarkoitus on ohjata ostopäätöksiä
Lasitehtaan paremmat työolot
5/2015 Lasitehtaan paremmat työolot SEURANTARAPORTTI: Iittala ja Marimekko Thaimaassa Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Selvitys on saanut tukea
Tekstiilin ja muodin vienti ja tuonti Toukokuu 2017
Tekstiilin ja muodin vienti ja tuonti Toukokuu 2017 Tekstiili- ja muotialan vienti ja tuonti / sisällysluettelo Tekstiili- ja muotialan tuoteryhmät viennin ja tuonnin tilastoissa Keskeiset huomiot 1. Tekstiilin
Reilu maailma työn alla. Laura Ventä
Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista
Vaatteiden vienti ja tuonti. Toukokuu 2017
Vaatteiden vienti ja tuonti Toukokuu 2017 Vaatteiden vienti ja tuonti / sisällysluettelo Tekstiili- ja muotialan tuoteryhmät viennin ja tuonnin tilastoissa Keskeiset huomiot 1. Vaatteiden vienti ja tuonti
JHL tukee Reilua kauppaa. JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010
JHL tukee Reilua kauppaa JHL paikallisyhdistyksen vuosikokous 2010 AIHEITA: - Miksi Reilua kauppaa? - Reilu kauppa kunnissa ja työpaikoilla - JHL ja Reilu kauppa - Toimintaa! MIKSI REILUA KAUPPAA? Miksi
2. Kuulutteko muihin vastuullisuusjärjestelmiin/ -verkostoihin kuin BSCI:hin?
Marimekko Oyj 1. Mistä riskimaista omien merkkienne tuotteet tulevat (huom. monet Itä-Euroopan maat luokitellaan riskimaiksi) ja kuinka suuret ovat kunkin valmistusmaan osuudet? Maat, jotka on luokiteltu
TIEDOTE Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä
TIEDOTE 14.6.2016 1 Järjestöt: Tullitilastojen läpinäkyvyys auttaisi kitkemään pakkotyötä Pakkotyöllä valmistettuja tuotteita voi olla myynnissä suomalaisissa kaupoissa ja ravintoloissa. Yrityskohtaisten
1/2018. Sanoista tekoihin. Sosiaalisen vastuun pilottiprojekti Hansel Oy:n ja KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa
1/2018 Sanoista tekoihin Sosiaalisen vastuun pilottiprojekti Hansel Oy:n ja KL-Kuntahankinnat Oy:n kanssa Raportti on tuotettu Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:n ja kehitysyhteistyön kattojärjestö
Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen PEFC Suomi Auvo Kaivola
Puun laillisen ja kestävän alkuperän osoittaminen 24.5.2016 PEFC Suomi Auvo Kaivola Mikä PEFC on? PEFC Council globaali, voittoa tavoittelematon kansallisesti kehitettyjen metsäsertifiointijärjestelmien
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto!
FIBS Suomen johtava yritysvastuuverkosto Yritysvastuuverkosto FIBS tarjoaa ajankohtaista tietoa yritysvastuun parhaista käytännöistä, trendeistä ja työkaluista, tukea vastuullisuustoiminnan kehittämiseen,
Finatexin vastuullisuusprojekti
Finatexin vastuullisuusprojekti Vastuullisen johtamisen periaatteet ja käsikirja jäsenyrityksille Satu Mehtälä Finatex 6.6.2013 Alan terminologia on vielä sekavaa Kestävä kehitys Sustainable Development
Linjaus kukkien ja kasvien kestävästä alkuperästä <#>
Linjaus kukkien ja kasvien kestävästä alkuperästä Kohti parempaa huomista. 1. Arvomme ja toimintaperiaatteemme Taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen vastuun huomioiminen kuuluu yrityksemme perusarvoihin.
Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki
Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle
Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä.
Kansainvälisen kaupan ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan päättäjien, yritysten ja kuluttajien välistä yhteistyötä. Maailmankaupan epäoikeudenmukaisuus voi tuntua kaukaiselta asialta.. Kuitenkin se koskettaa
PL 4, 37101 Nokia Yhteyshenkilö: Vastuullisuus- ja viestintäasiantuntija Satumaija Mäki, puh. 040 752 8537
Nanso Group Oy Yhteystiedot: PL 4, 37101 Nokia Yhteyshenkilö: Vastuullisuus- ja viestintäasiantuntija Satumaija Mäki, puh. 040 752 8537 1. Mistä riskimaista omien merkkienne tuotteet tulevat (huom. monet
Vastuullisuus ja ihmisoikeudet S-ryhmässä
Vastuullisuus ja ihmisoikeudet S-ryhmässä Teollisuuden Palkansaajat (TP) EWC-Seminaari 15.3.2018 Lea Rankinen Vastuullisuusjohtaja SOK Twitter@LeaRankinen 1 Arvot ohjaavat toimintaamme Olemme asiakasta
Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä. Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12
Omavalvonta ja laadunhallintajärjestelmä Elintarvikkeiden tarjoaminen julkisille keittiöille 16.8.12 Omavalvonnan säädökset Elintarvikelain 23/2006 mukaisesti kaikilla elintarvikealan toimijoilla on oltava
Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa
Metsäsertifiointi puupohjaisten tuotteiden vastuullisuuden osoittamisessa Motivan webinaaritilaisuus 24.11.2017 Pääsihteeri Auvo Kaivola Sisältö: Puu on erinomainen materiaali Mistä metsäsertifioinnissa
SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta
SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta JOHDANTO Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.
Kuva: Nathalie Bertrams
Kuva: Nathalie Bertrams Sisällysluettelo 3 4 5 Kuva: Georg Schnellnberger 1 2 1 Euroopan komissio, http://ec.europa.eu/trade/policy/accessing-markets/public-procurement/, haettu 17.7.2014 2 https://www.vm.fi/vm/fi/09_valtiontalous/06_valtionhallinnon_hankintatoimi/index.jsp,
RAAKA-AINEET PIILOSSA. suomalaisten kenkäyritysten tuotantoketjun läpinäkyvyys
RAAKA-AINEET PIILOSSA suomalaisten kenkäyritysten tuotantoketjun läpinäkyvyys 1 CHANGE YOUR SHOES Change your shoes on eurooppalainen kampanja, joka edistää eettistä, kestävää ja läpinäkyvää kenkien ja
Juridinen näkökulma sosiaalisiin kriteereihin julkisissa hankinnoissa
Juridinen näkökulma sosiaalisiin kriteereihin julkisissa hankinnoissa 20.3.2012 Saila Eskola PTCServices Oy PTCServices Oy PTCServices Oy on julkisiin hankintoihin ja sopimusoikeuteen erikoistunut asiantuntijatoimisto
Tekstiilien vienti ja tuonti
Tekstiilien vienti ja tuonti Tekstiilien tavaravienti ja -tuonti / sisältö Tavaravienti vs. vientiliikevaihto..3 Tekstiilin ja muodin tavaraviennin tuoteryhmät...4 Keskeiset havainnot: Tekstiilien tavaravienti-
Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta
Suomalaiset ja kenkien eettisyys Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta Johdanto Suomalaiset ostavat 21 miljoonaa paria kenkiä vuosittain.
Ihmisoikeudet ja ympäristö: huolellisuusperiaate ostotoiminnassamme
Ihmisoikeudet ja ympäristö: huolellisuusperiaate ostotoiminnassamme Lidl Suomi Kohti parempaa huomista. 1. Tausta Meidän mielestämme ihmisoikeuksien huomioiminen ja vahvistaminen on valtioiden, yritysten
Vaatteiden vienti ja tuonti
Vaatteiden vienti ja tuonti Vaatteiden tavaravienti ja -tuonti / sisältö Tavaravienti vs. vientiliikevaihto..3 Tekstiilin ja muodin tavaraviennin tuoteryhmät...4 Keskeiset havainnot: Vaatteiden tavaravienti-
TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:... LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN
Vastaanottaja Kotkan kaupunki Tekniset palvelut PL 205 48101 KOTKA Asiakirjatyyppi Tarjous LIITE 3.1; KOTKAN PAIKALLIS- SEKÄ KOTKA-HAMINA LIIKENTEEN OSTOSOPIMUS 1.7.2016 ALKAEN TARJOUSYHTEENVETO TARJOAJA:...
Ä itiysavustuksen hakeminen
Ä itiysavustuksen hakeminen Ohjeita ka ytta ja lle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Äitiysavustusta
Vastuullisuus Marimekossa
20 Vastuullisuus Marimekossa Hyvällä suunnittelulla, omalla tuotannolla ja vastuullisella hankinnalla on kaikilla merkittävä rooli vastuullisessa toiminnassa. Olen erityisen iloinen, kun joku kuluttaa
Hankinnat ja ympäristö
Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki
Elintarvikehankinnat ja uusi hankintalaki Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari Lakimies, VT Jonna Törnroos Uudet hankintalait voimaan 1.1.2017 Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista
Vastuullisuus kaupan ja tavarantoimittajan yhteistyössä Näkökulmia ja käytännön esimerkkejä. Jussi Tolvanen, Nanso Group Oy
Vastuullisuus kaupan ja tavarantoimittajan yhteistyössä Näkökulmia ja käytännön esimerkkejä Jussi Tolvanen, Nanso Group Oy 19.10.2012 Nanso Group lyhyesti Esityksen sisältö Lähtökohdat vastuullisuustyölle
Vastuullisen hankinnan kehittäminen S-ryhmässä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Anna-Leena Teppo, SOK Vastuullisuus
Vastuullisen hankinnan kehittäminen S-ryhmässä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu 9.3.2017 Anna-Leena Teppo, SOK Vastuullisuus Sisältö: 1. S-ryhmä lyhyesti 2. Miksi globaalit vastuullisuuden megatrendit
V U O S I K O O S T E
VUOSIKOOSTE 2018 Finn watch Vuosikooste 2018 Julkaisuajankohta: Toukokuu 2019 Taitto: Petri Clusius/Amfibi Ky SISÄLTÖ 4 Johdanto 5 Vuosi 2018 lukuina 6 Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2018 8 IHMISOIKEUDET
TOPIT JA PI- KEEPAIDAT
ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.
Puun alkuperän PEFC-seuranta (Chain of Custody)
Puun alkuperän PEFC-seuranta (Chain of Custody) Sisältö: 2 Mikä PEFC on? Puun laillisuuden ja kestävän alkuperän osoittaminen (chain of custody, CoC) Mitä alkuperän osoittaminen tarkoittaa yrityksen arkipäivässä
KOPAR GROUP EN 1090; kokemuksia hankinnoista ulkomailta. Samuli Saarela Service Manager, IWE, IWI-C
KOPAR GROUP EN 1090; kokemuksia hankinnoista ulkomailta Samuli Saarela Service Manager, IWE, IWI-C 15.3.2016 Perustietoa Koparista Suomalainen suunnittelu ja valmistus konepaja, jolla neljä yksikköä: Kopar
PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/
PEFC-projektisertifiointi VASTUULLISTA PUUTA RAKENTAMISEEN PEFC/02-1-01 PEFC lyhyesti Kuva: Scandinavian StockPhoto/gunnar3000 PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) on kansainvälinen
Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta
Käytännön ohjeita elintarvikkeiden hankintaoppaasta Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat seminaari 22.3.2017 Sari Väänänen sari.vaananen@sakky.fi NYT Tuotekehitystä ja hankintaosaamista hanke Valtakunnallinen
Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja -tuonti. Vaatteet, jalkineet & tekstiilit yhteensä
Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja -tuonti Vaatteet, jalkineet & tekstiilit yhteensä Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja tuonti / sisältö Tavaravienti vs. vientiliikevaihto..3 Tekstiilin ja muodin tavaraviennin
Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja -tuonti. Vaatteet, jalkineet & tekstiilit yhteensä
Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja -tuonti Vaatteet, jalkineet & tekstiilit yhteensä Tekstiilin ja muodin tavaravienti ja tuonti / sisältö Tavaravienti vs. vientiliikevaihto..3 Tekstiilin ja muodin tavaraviennin
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja
Yhteystiedot: Töölöntorinkatu 2B 4. krs. 00260 Helsinki puh. 050 349 5230 info@eetti.fi www.eetti.fi
1 Tämän julkaisun on tuottanut Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti). Eetti on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä
LAATULIITE LEMMIKKIELÄINTEN RUOAT JA TARVIKKEET
1 / 5 Dokumenttityyppi: Hankintapuitesopimuksen liite LAATULIITE LEMMIKKIELÄINTEN RUOAT JA TARVIKKEET Osapuolet Yleiset vaatimukset 1. Yleistä Toimittajan tulee tuotannon ja tuotteiden osalta noudattaa
Monitorointi- käytännön työkalu vastuulliseen hankintaan
Monitorointi- käytännön työkalu vastuulliseen hankintaan 6.6.2013 Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankintaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita
Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa. Hankintafoorumi 10.4.2014
Kestävät elintarvikehankinnat ruokapalvelujen kilpailuttamisessa Hankintafoorumi 10.4.2014 Sisältö Palvelujen hankkiminen kunnassa Kuntastrategia Hankintaprosessi ISS Palvelut esimerkkinä palveluyrityksestä:
MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely
MERKKITEKOJA Kampanjaesittely Agenda Merkkien esittelyt Kampanjaesittely Yrityskumppanit Reilu kauppa Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla toimeen omalla työllään myös kehitysmaissa. Reilun kaupan visiona
Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO Viite: lausuntopyyntönne hallituksen esityksestä HE 108/2016 vp
Eduskunnan talousvaliokunta LAUSUNTO 7.10.2016 tav@eduskunta.fi Viite: lausuntopyyntönne hallituksen esityksestä HE 108/2016 vp FINNWATCH RY:N LAUSUNTO Finnwatch kiittää eduskunnan talousvaliokuntaa mahdollisuudesta
Yhteystiedot: Töölöntorinkatu 2B 4. krs. 00260 Helsinki puh. 050 349 5230 info@eetti.fi www.eetti.fi
1 Tämän julkaisun on tuottanut Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti). Eetti on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää oikeudenmukaista maailmankauppaa, kestäviä
Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet
1/5 Berner-konsernin toimittajia koskevat eettiset toimintaohjeet Berner-konsernin yhteistyökumppaneiden ja toimittajien (tästä eteenpäin Toimittaja ) on noudatettava kaikkea soveltuvaa lainsäädäntöä,
Missä arvo syntyy 2.0?
Missä arvo syntyy 2.0? Kuka luo arvon? Missä maissa arvo syntyy? Missä työtehtävissä arvo syntyy? 11.11.2011 Globalisaation muutos Kansallisista klustereista tullut globaaleja arvoverkostoja. Toiminnot
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
L 146/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/879, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2016, yksityiskohtaisten järjestelyjen vahvistamisesta
Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 911/10.04.02/2014 359 Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa Suunnittelupäällikkö Marja-Riitta Pulkkinen: Yleistä Asumisen rahoitus-
Sopimus koskee XXXXviraston XXXX teettämiä haittaaineanalyysipalveluja
LUONNOS 1 SOPIMUS HAITTA-AINEANALYYSIPALVELUISTA 1 SOPIMUSOSAPUOLET Allekirjoittanut toimeksiantaja Helsingin kaupungin X (tilaaja) ja allekirjoittanut toiminnanharjoittaja (toiminnanharjoittaja) ovat
Sertifiointia vuodesta 2004 - suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu
Sertifiointia vuodesta 2004 - suomalaisen tuotannon vahvuutena vastuullisuus ja laatu 1 Asiakasvaatimukset Kuluttaja ratkaisee Kuluttajan päätös perustuu tuotteen laatuun Uuden sukupolven tuotteessa koko
Hankitaan puutuotteita vastuullisesti - webinaari , klo Elina Ojala, Motiva 1
Hankitaan puutuotteita vastuullisesti - webinaari 22.11.2017, klo 9.30 10.30 24.11.2017 Elina Ojala, Motiva 1 Käytännön asioita Webinaari tallennetaan Esitysmateriaali jaetaan osallistujille webinaarin
A8-0141/121
13.5.2015 A8-0141/121 121 2 artikla q b kohta (uusi) q b) tuotteiden valmistuksella tai tilaamisella tarkoitetaan jonkinlaisen vaikutusvallan omaamista sellaisten mineraaleja tai metalleja sisältävien
Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus
Puhuuko hinta edelleen julkisissa hankinnoissa? Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Jätehuoltopäivät 2014 Vanhempi hallitussihteeri, OTL Markus Ukkola TEM 1 Usein esitettyjä kommentteja hankintalaista
Global Custody Kilpailutus-Case VER. Tiina Tarma
Global Custody Kilpailutus-Case VER Tiina Tarma 1 Organisoituminen -Back Office -Middle Office -limiittiseuranta -Tuotto- ja riskiraportointi -Arvopaperikirjanpito Säilytys- ja selvitys -Danske Bank 20.5.2015
Vastuullisempia kumikäsineitä?
8/2015 Vastuullisempia kumikäsineitä? Seurantaraportti Siam Sempermedin työoloista Selvitys on tuotettu osana Finn watchin Ihmisarvoisen työn tutkimusohjelmaa. Ohjelmaa tukevat: Raportin toteuttamiseen
Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen. Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto
Tekstiili- ja muotialan ydin: Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen Yritysten määrä, henkilöstö & liikevaihto Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen toimialojen yritysten
Yritykset ostopäätösten äärellä - tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä
Yritykset ostopäätösten äärellä - tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti elo-syykuussa 2018 yritysvaikuttajien parissa
Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa Auvo Kaivola PEFC Suomi
Metsäsertifiointi vastuullisuuden ja kestävyyden osoittamisessa 16.5.2018 Auvo Kaivola PEFC Suomi 1 Sisältö: Mitä metsäsertifiointi on? Mikä PEFC on? Laillisuus ja kestävyys metsäsertifioinnissa PEFC ja
Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma)
Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Kestävä julkinen hankinta Määritelmä Helsingin kaupungin kestävien hankintojen oppaasta: Kestävä julkinen hankinta määritellään
Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö
27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5
yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ
yritysvastuu 2018 TIIVISTELMÄ Yhteenveto FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimus on Suomen laajin suurten ja keskisuurten yritysten vastuullisuutta kartoittava kyselytutkimus. Tutkimus on tehty vuodesta 2013
Ympäristömerkintä. Joutsenmerkki ympäristö ja vastuullisuus käsi kädessä
Joutsenmerkki ympäristö ja vastuullisuus käsi kädessä Joutsenmerkin tavoitteet Joutsenmerkki ohjaa ostajia tekemään ympäristön kannalta parempia päätöksiä tuottajia valmistamaan ympäristön kannalta parempia
Metsäsertifiointi osoitus metsänhoidon kestävyydestä ja puun alkuperästä
Metsäsertifiointi osoitus metsänhoidon kestävyydestä ja puun alkuperästä 25.9.2013 Päättäjien Metsäakatemia Auvo Kaivola PEFC Suomi Suomen Metsäsertifiointi ry 1 Metsäsertifiointimerkit ovat ympäristömerkkejä
Vastuullisen hankinnan opas 2015 (http://www.kesko.fi/globalassets/pdf-tiedostot/kesko_vastuullisenhankinnan-opas-2015.
VASTUULLISUUSPERIAATTEET 10.10.2016 Keskon vastuullisuustyötä ohjaavat Keskon yleiset yhteiskuntavastuun periaatteet, K Code of Conduct -toimintaohjeet ja Keskon ostotoiminnan periaatteet. Tältä sivulta
1/5. A&E Oy. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. kokonaishinta, alv 0 % (vertailuhinta. A&E Oy
1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) : 4 : 4 Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Max pisteet Annettu tieto
Vuonna 2010 Marimekon
Kestävyys on noussut tuotteen ekologisuuden keskeiseksi mittariksi. Marimekossa uskotaan vahvasti siihen, että valitessaan Marimekko-tuotteen kuluttaja tekee ekologisesti kestävän hankinnan hyvin suunniteltu,
PwC:n tullianalyysi: kokonaiskuva Tulliin liittyvästä toiminnasta
:n tullianalyysi: kokonaiskuva Tulliin liittyvästä toiminnasta Tullianalyysin avulla saatte kokonaiskuvan yrityksenne tuontimääristä ja maksetuista tulleista. Tunnistatte riskit ja vältytte aiheettomilta
Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus
Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus Säätytalo Päivittäistavarakauppa ry Toimitusjohtaja 1 Elintarvikeketjun ympäristövastuu ja asiakastoiminnan haasteet Tuoteturvallisuus (Suomessa)
Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017
Tekstiilien ja vaatteiden valmistus & valmistuttaminen: yritysten lukumäärä, liikevaihto ja henkilöstö Suomessa 2015 (toimialan ydin) Toukokuu 2017 Tekstiilien ja vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen
Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä
Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen,
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä
HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET
HÄLYTYSTENVASTAANOTTOKESKUKSIEN VAATIMUKSET 2017 1 Hälytystenvastaanottokeskuksien vaatimukset Sisällysluettelo 1 TARKOITUS... 2 2 MENETTELY... 2 3 MÄÄRITELMIÄ... 3 4 YLEISET VAATIMUKSET... 3 5 ARVIOINTIKRITEERIT...
Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa
Lähi- ja luomuruoan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta 27.9.2016 va. kaupunginsihteeri, OTM Tuomo Sallinen Kiuruveden kaupunki Lausunnon lähtökohdat Kiuruveden
POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017
POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMEN TILASTOKATSAUS 2017 POHJOIS-KARJALAN HANKINTATOIMI PÄHKINÄNKUORESSA Vastaa yhteistyötahojen tavaroiden ja palveluiden yhteishankinnoista Kilpailuttaa myös yhteistyötahojen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2011 (21.09) (OR. en) 14391/11 ENV 685 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 14. syyskuuta 2011 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö
Jouko Karvinen, toimitusjohtaja
Jouko Karvinen, toimitusjohtaja Tuloksemme Vuoden 2013 tulos kuten aiemmin raportoitu Liikevaihto Operatiivinen liikevoitto 10 544 milj. euroa 578 milj. euroa Operatiivinen ROCE 7,1 % Liiketoiminnan rahavirta
MIKSI REILUN KAUPAN PUUVILLA?
- LIIKELAHJAPALVELUT - MIKSI REILUN KAUPAN PUUVILLA? Puuvillaa on joskus kutsuttu valkokullaksi. Se on tulonlähde noin 100 miljoonalle kotitaloudelle yli 70 eri maassa. Mutta puuvillanviljelijöiden elämä
@TEK_akateemiset Tuunia Keränen
Ulkomaanpalkkatutkimus tehdään joka kolmas vuosi Tavoitteena selvittää ulkomailla työskentelevien palkkoja, muita työsuhteen ehtoja jne. Kohderyhmänä ulkomailla työskentelevät tekkiläiset Vuonna 2018 tutkimukseen