Matti Väisänen. Nuorallatanssija. runoja

Transkriptio

1 Matti Väisänen Nuorallatanssija runoja

2 Nuorallatanssija Matti Väisänen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN

3 Sisällys I Nuorallatanssija 7 II Mustuneet lepakot 23 III Kaatuvat jättiläiset 39 IV Hentoa rappeumaa 53 V Kuvat 65 5

4 6

5 I NUORALLATANSSIJA 7

6 8

7 kohennan tyynyä valokiilassa varjot siirtyvät seinältä seinälle stereon punainen silmä tuijottaa rävähtämättä fosforiviisarit jähmettyvät pystysuoraksi viivaksi eilinen kohisee vielä vaimeasti ohimoiden välissä pohkeesi on lämmin, hengityksesi kertoo olet hereillä en osaa vastata kun kysyt kuinka paljon meillä on aikaa miten kauan meille riittää lämpöä sitten kun aurinko on sammunut 9

8 Sukellan läpi oven valkeaan pimeyteen. Viileässä pilvenpiirtäjässä vailla porraskäytäviä, hissikuiluja hapuilen seinältä seinälle, pidättelen hengitystä, putoan hitaasti alas pohjalle. Niin pieneksi olen kasvanut, mahdun mihin koloon tahansa. Edes takaisin kiiruhtavat hahmot eivät huomaa minua, mutta erotan kuiskaukset, joita ei ole tarkoitettu korvilleni. Korkeat korot kopisevat vaarallisen lähellä. Kun rakennus on tyhjentynyt, luen seinälle kirjoitetut runot oikealta vasemmalle. 10

9 suuren ikkunan ääressä näin kaiken kirkkaasti helteet, sateet ruska, jää kevätpuron kyyneleet puut varttuivat metsäksi kuin lapset pensaat riisuutuivat hytisten mutta lumi ei enää tullutkaan kellarin kosteassa pimeydessä en erota edes omaa kättäni kellot siirtyvät normaaliaikaan itsestään tunnen järistykset mustan tornin huojunnan ja kuulen repeytymisen äänet näen vihdoin raot, halkeamat, valon 11

10 Katson taivasta leikkaavaa lokkia, huimasti syöksähteleviä pääskysiä. Lähellä korkea kuusi nostaa oksansa ylös kuin pysäyttääkseen lähestyvän ihmisen tai antautuakseen vahvemmalleen. Usein tunnen itseni pieneksi kuuseksi. Oksanreikä seinälaudassa, auki pysyvä silmä, joka on seurannut meitä niin kauan. Se on yhtä vanha ja muuttumaton kuin talo itse. Sillä on vain yksi ilme eikä se anna neuvoja. Jonakin koleana aamuna minua paleltaa, ja istun tässä kädessäni vain muistojen ja merkintöjen haalistuneet päiväykset. Kun nurmikko kasvaa silmiin, näen juuret ja rihmastot, syyt ja seuraukset entistä tarkemmin. 12

11 Silmät auki ja kiinni tutkin pimeyden ydintä suurta mustaa muuttumatonta yksityiskohtaa. Puolikuun tuolle puolen kaivan vanhoja muistikuvia. Yritän kaataa kuningattaren kuolleella ratsulla, soittaa pois itsestäni puoliksi hiiltyneet nuotiopuut. 13

12 hukun sanojen suohon ei siinä mitään mieluummin sinne kuin kumisevaan kaivoon mutta se mitä ei sanota on raskainta ja huutaa läpi pään kuin hiljaisuus valkealla lakeudella ehkä sittenkin ei enää koskaan aina sitä samaa muistaa taas unohtaa varmasti joskus tekee mieli hypätä junaan ja matkata Päiväntasaajalle tai Tulimaahan tai mihin vain, vaikka tietää että pysyy paikallaan ja odottaa vielä 14

13 Irrotit rohkeasti otteesi pudotaksesi pimeään. Keskellä myrskyä luulit hetken olevasi vapaa, mutta tajusit tosiasiat jo ennen kuin kosketit maata polun tuolla puolen. Ojan penkalla kauhtuneen ruskatakin sisällä syke jatkuu vielä. Loppuun asti soiva blues. 15

14 Tanssien jälkeen kuiskaukset hiljenevät. Tuulet nousevat tarttuvat viimeiseen sointuun, laulavat ikävän lauluja. Kaihdinten takana silkki kahisee timantit kiiltävät, mutta vieraiden mentyä hiljaisuus sattuu ja vuoteelle jää levottomuus. Kylien baareissa tuulipusakoiden alla särkyy jotain joka kerta, kun jukeboksi laulaa kaipuusta toisen luo. Villien vaarojen kasvattina tiesin niistä jotain jo paljon ennen kuin pysähdyit näiden vinojen varjojen keskelle. Sitten ymmärsin vielä enemmän. 16

15 Tutkin kasvojesi karttaa, seuraan sen uomia latvoilta suistoille. Tunnen aavikot, vuoret ja muuttuvat varjot. Tahdon löytää katseesi, haluan hymysi saattavan minua aina. Eihän ole totta, että meille on jäänyt jäljelle vain tämä yö, joka yksiä hellii, lyö murskaksi toiset. Jos vielä huomenna tummat lähteet välähtävät silmiesi pohjalla ja ohimoillesi juurtuvat toivottomuuden puut, minne piilotan pelon, millä karkotan murheen, miten kohtaan vuosiksi kivettyvät päivät. 17

16 toisinaan kun ajatuksissani katson ohitsesi ja luulen ettet huomaa tunnen olevani luihu lurjus varomaton varas tai jotain pitäisihän minun tietää luet minua suljettua kirjaa osaat sen ulkoa ensimmäiseltä riviltä viimeiselle 18