1. Yhteiskehittäminen 2. Ongelmanratkaisu 3. Avustukset 4. Kokemusasiantuntijat 5. Minipilotit
|
|
- Siiri Ranta
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön toimintatapa 1. Yhteiskehittäminen 2. Ongelmanratkaisu 3. Avustukset 4. Kokemusasiantuntijat 5. Minipilotit 5 ajatusta kommentoitavaksi
2 Ajatus 1 - Yhteiskehittäminen Vähintään kaksi järjestöä kehittää yhdessä toimintaa, palvelua, osaamista tms tunnistettuun haasteeseen / mahdollisuuteen / tilanteeseen Yksi järjestöistä on kehittämisen koordinaattori Kaupunki jakaa yhteiskehittämiseen avustusta, avustuskriteereinä esimerkiksi Kehittämisen kohde ja tulokset liittyvät kaupungin johonkin strategiseen tavoitteeseen Toiminta synnyttää uutta tai muuttaa nykyistä toimintaa Avustuspäätökseen ja avustussummaan vaikuttavat kannustavasti Mukana olevien järjestöjen määrä Toimijoita vähintään kahdelta toimialalta
3 Yhteiskehittäminen Mitä hyvää? Osittain hyvää, osittain huonoa Periaatteessa kyllä, mutta järjestöt ovat keskenään hyvin erilaisia Kun määrään sidottu, eurolla saadaan enemmän Useampi yhdistys tekemässä, päästään eroon liiasta päällekkäisyydestä Hyvä lähteä eteenpäin, jos kaupunki on tehnyt pohjat Pitäisi olla järkevää toimintaa Joku järjestöistä vetovastuussa Oltaisiin yhdessä, päätettäisiin yhdessä Jos olisi järjestö, jossa olisi innovatiivinen tapa tehdä, se leviäisi Jos löytyy hyvä kumppani, niin pelkästään positiivisia vaikutuksia Järjestöt eivät kilpaile asiakkaista Mikä huonoa? Ei sovi yhdistyksiin Projekti loppuu kun rahat loppuu Järjestöillä on vakiintuneita toimintatapoja Voi olla vaikea saada järjestöjä mukaan Joku voi dominoida liikaa omasta näkökulmasta Mikä innostaa? / kiinnostaa? Yhteistyö eläkeläisten ja nuorisojärjestöjen kanssa Seniorit somessa Uusi tapa toimia Voitaisiin luopua jostain vanhasta Voisi tulla uudenlaisia hankkeita Voisiko olla HML kaupungin yhdistysten oma nettisivu Mikä epäilyttää? Taloudellisen vastuun jakaminen Jos yksi järjestö koordinaattorina, riskit liian isot ei toimisi Mitä tulisi huomioida? Hyvä suunnittelu Toteuttamiskelpoisuus Realistisuus Tulossa on oma nettisivusto meidanhame.fi Silta-verkosto on jo olemassa Tapahtumakalenteri Jäsenhankinta
4 Ajatus 2: Ongelmanratkaisu Julkisen palvelun toimija, esimerkiksi koulu, päiväkoti, vanhusten asumisyksikkö, seurakunta jne etsii ratkaisua tunnistettuun aiheeseen, esimerkiksi Vanhempainiltojen toiminnallistaminen Harrastetoimintojen kehittäminen Viheralueen siistiminen Toimija etsii ilmoituksella ratkaisuntuottajia, kaupungilla sähköinen alusta toimintaan Asian ilmoittaja toimii koordinaattorina ongelmanratkaisussa Ongelmanratkaisuvaiheeseen ei myönnetä avustusta
5 Ongelmanratkaisu Mitä hyvää? Kutsutaan kumppanuuteen! Yhdistysten osaaminen esille ja käyttöön Lionit haluaisivat toimia näin Tästä oltaisiin riemuissaan! Tulisi esille useampia ratkaisuvaihtoehtoja Mikä huonoa? Mikä innostaa? / kiinnostaa? Esim vanhempainillat voisivat olla yhdessä suunnitellen rennompia ja monipuolisempia Jos viestintä toimisi ja saavuttaisi ihmiset omassa ympäristössään, niin minä varmasti tulisin talkoisiin mukaan! Mikä epäilyttää? Mitä tulisi huomioida? Molemmin puolin hyvä aikatauluttaminen Luodaan samalla rakentavaa palautekulttuuria Arvioidaan tasapuolisesti kaikkia esille tuotuja ideoita
6 Ajatus 3: Avustukset Järjestöavustukset teemoitetaan vuosittain Järjestöavustukset kohdennetaan vaikuttavuusperiaatteella -> avustusta saa harvempi, mutta avustussummat ovat suurempia Avustusten minimisumma euroa Avustuksen saamiseksi toiminnassa on oltava vähintään kaksi järjestöä tai järjestö ja julkinen toimija yhdessä
7 Avustukset Mitä hyvää? Yhteistyön edellyttäminen Teemat ja vaikuttavuus hyvä, jotta ohjataan kaupungin strategian suuntaan Suuremmilla summilla saadaan näkyvämpää tulosta -> pysyvämpiä vaikutuksia Mittarit on hyvä olla Yhteisiin kärkihankkeisiin kannattaa satsata Muuttaa ajattelua: ei kilpailla rahasta vaan haetaan yhdessä Mikä huonoa? Yksittäiset haut hukkuvat, mm minipilotit, vaikea saada tietoa Jos järjestön toiminta on avustusten varassa, niin perustoiminta vaarassa Voiko pakottaa samalla seurojen tai yhdistysten yhdistymiseen? Tilavuokrat ovat kalliita, niiden avustus ei saa jäädä pois -> vaihtoehtona ilmaisia tiloja Mikä innostaa? / kiinnostaa? Liikunta, mutta ohjaajia tarvitaan Teemojen vaihtuvuus samalla avustusten saajatkin vaihtuvat Mikä epäilyttää? Ovatko teemat tarpeeksi ajoissa tiedossa, jotta osataan varautua omissa toimintasuunnitelmissa? Eri toimijoiden yhteishaku epäilyttää Teemoittaminen on niin paljon erilaisia yhdistyksiä Onko hankalaa päättäjille, koska pitää tehdä karsintaa / priorisointia enemmän? Saavatko samat yhdistykset avustusta joka vuosi? Vaikuttaako vuosittainen teemojen vaihtuvuus jatkuvuuteen? Mitä jos teema ei kohdistu omaan toimintaan? Ei voi hakea avustuksia? Teemojen rajaus haastavaa Mitä jos summaa ei saa käytettyä, pitääkö palauttaa? Onko liian suuri minimisumma? Mitä tulisi huomioida? Teemat osattava kertoa hyvissä ajoin Mikä on vaikuttavuus ja miten mitataan? Madaltaa tiedon liikkumista Teemat ei saa olla liian suppeita Huomioitava tasapuolisuus ympäri kaupunkia (pitäjät) Teemat pitävät olla realistisia ja useamman toimijan haettavissa (vs spesifit hakijat) Vaaditaanko omarahoitusosuutta? Miten varmistetaan, että avustus menee haettuun toimintaan? Ymmärrettävä että järjestöt suunnittelevat toimintaansa pitkäjänteisesti Teemat tiedoksi vähintään valtuustokaudeksi Voisiko olla enemmän pieniä ja nopeita avustuksia? Ketterä järjestökassa?
8 Ajatus 4: Kokemusasiantuntijat Kaupunki hyödyntää järjestöjen ja niiden toimijoiden kokemusta, osaamista ja näkemystä oman toimintansa kehittämisessä Kaupunki määrittelee vuosittain 2-3 kokonaisuutta, joissa erityisesti hyödynnetään järjestöjä Kaupunki hakee määriteltyihin sisältöihin asiantuntijoita erillisellä haulla (osaamiskriteerit, tavoitteet, toimintatapa kuvattuna) Toimintaan varataan erillinen avustus mukaan valituille järjestöille, euroa / järjestö Hyötyjinä ovat kaupunki, kaupungin toiminnan kohteet, asukkaat sekä järjestö ja sen toimijat
9 Kokemusasiantuntijat Mitä hyvää? Hyvinvointikeskus vaikuttaminen voisi olla eläkejärjestöille kiinnostava Näkövammaiset mukana liikennejärjestelyissä Jälkipuhe vähenee, nähdään kuinka eri näkökulmat vaikuttavat Käytännön kokemus saadaan läheltä 2-3 projektia ja usea yhdistys/vuosi on hyvä Sitoutuminen mahdollistuu korvauksen myötä Asiantuntijuus löytää kehittämisessä paikkansa Saadaan käyttöön tietotaitoa jota kaupungilla ei ole Lisää järjestöjen vaikuttavuutta Mikä huonoa? Kuunnellaanko oikein, oikeasti? Ovatko siellä vain negatiivisia asioita näkevät mikä on toimijan motiivi? Kokemusasiantuntijan pitää ymmärtää roolinsa Mikä innostaa? / kiinnostaa? Kommunikoinnissa pitää saada perustelut tietoon priorisointien takana Rahoitus porkkanana innostaa Päästäisiin aidosti kiinni yhteiseen kehittämiseen Monipuolinen, laaja-alaisemman tiedon saaminen käyttöön Vaikutus päätökseen kokemus on arvokas Mikä epäilyttää? Raportointi Laskujen yhteen kerääminen Koulutus puuttuu yksilötehtävä vaatii koulutusta? Pitkäjänteisyys Puhutaan ja ei selitetä ihmiset ei ymmärrä Kaikki eivät pääse mukaan, miten valitaan? Virkamiehet käyttävät vaikeaa kieltä Kynnys osallistua voi olla korkea Kaupunki on kuitenkin kaukainen Osallistujien motiivit Teettääkö liikaa työtä? Osataanko järjestöille kertoa, mitä oikein odotetaan? Mitä tulisi huomioida? Ruutukaava-alueella pitäisi olla tämän tyyppistä suunnittelua Kokemustoimijan pitää olla sinut oman asemansa kanssa (vammaiset) Toimijan pitää sitoutua hankkimaan tietoa ja perehtymään Pitää olla yksi koordinoiva henkilö, joka huolehtii eteenpäin menosta ja jonka puoleen kääntyä Jos kysytään, on kysyttävä tarpeeksi usealta, varmistettava laaja-alainen näkemys Verkosto kyselyjen kohteena ei yksilö Kaupungin kärkihankkeisiin tulisi olla lisää resurssia Toimenkuva tärkeä määritellä
10 Ajatus 5: Minipilotit Kaupunki jakaa pieniä avustuksia kokeelliseen, uuteen toimintaan sekä tapahtumiin Avustussumma on euroa Hakijana järjestö, kumppanina voi olla toinen järjestö, seurakunta jne Minipilotit jatkuvassa haussa kun vuoden määräraha on käytetty, minipilotteja ei voida enää myöntää
11 Minipilotit Mitä hyvää? Hyvä malli Innostaa helposti toteutettaviin tapahtumiin Hyvä että haettavissa koko vuoden ajan Helppo hakea ja helppo raportoida = luottamuksen osoitus Matala kynnys Spontaani kehittäminen mahdollistuu Poikii uutta, innostaa Hyvä porkkana tekemiseen Mikä huonoa? Miten toimintaa voisi jatkaa, jos se on hyvää? Viestintä ei toimi Pitäisikö jatkossa voida saada myös yhdelle yhdistykselle? Mikä innostaa? / kiinnostaa? Minulla on lupa innostua! Mikä epäilyttää? Mitä tulisi huomioida? Voiko jatkossa järjestää myös yksin jos on iso toimija? Seuraava teema syyskuussa, elokuussa, heinäkuussa Viestintä voisi parantua Teeman tuettava kaupungin tavoitteita, esim 2 teemaa vuodessa Tiedotetaan kun raha on lopussa Seuraavan vuoden teema valitaan lokakuussa Kaupunkikulttuuri kaupunkiaktivismi voisi olla teemana?
Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli
Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Luonnos järjestöille kommentoitavaksi Palautus 2.6.2019 mennessä paivi.joenmaki@hameenlinna.fi tai janne.nieminen@hameenlinna.fi Nykyinen malli Sivistys-
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018
avustusten hakuinfo 2018 14.3.2018 Kaupunginhallituksen toiminta-, kohde- ja talkoo Hyvinvointilautakunnan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen sekä sosiaali- ja terveystoiminnan toiminta- ja kohde 15.3.2018
Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021
Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 Projektitukihaku syksyllä 2019. 1 Sisällys 1. Projektituen saajat... 3 2. Projektituen tarkoitus ja kohde... 3 3. Projektituen jakoperusteet... 4 4. Projektituen
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
Kouluttajia seuroihin miksi?
JOJOILU 7.10.2014 Kouluttajia seuroihin miksi? Vaikuttavuus Osaaminen seuran asioiden paras osaaminen seurassa Jatkuva tuki Piiri-seura vuoropuhelu Uusien ihmisten innostaminen uusiin rooleihin seuroissa
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti
VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN Ryhmäpohdinnan koonti ESTEET Maakuntapäätös ja suunnittelu lipuvat yhä kauemmaksi järjestöjen työstä Järjestö-maakunta, ei hyvä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (7) 29 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan uusi harrastus/liikkuminen -avustushaku (900 000 euroa) HEL 2018-001341 T 02 02 02 Päätös päätti hyväksyä kulttuurin ja
PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN
PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,
Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet
Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Verkoston tapaaminen 21.4.2015 SOSTE Mervi Aalto-Kallio & Kiril Häyrinen Yhdessä enemmän ja useammalle
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.
Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit
Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry
SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke
Keski-Suomen maakunnallisen järjestökartoituksen keskeiset tulokset Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt hanke Järjestökartoituksen tausta, tarkoitus ja toteutus Tässä yhteydessä
YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen
AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona
Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen
Tukemassa Leppävirta Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan avustukset 2018 Yhdistysfoorumi 13.2.2018 / Karvinen HUOM: käytä logoa Avustusten saajilta on edellytetty jo 2016 alkaen Tukemassa Leppävirta -logon
KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE
0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.
TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto
Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?
Avustus asumisneuvontatoimintaan
Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen
YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019
1. AVUSTUKSEN KOHDE 2. HAKIJA VALITTAVA TOINEN SEURAAVISTA: YLEISAVUSTUS (enintään 5000 ) VÄLINEHANKINTA-AVUSTUS (enintään 5000 ) Organisaatio (yhdistys/ järjestö/ toimipiste): Vastuuhenkilön nimi: Osoite:
Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
Ryhmä 1. Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön
Miten vauhdittaa kylätoimijoiden ja järjestöjen osallistumista turvallisuustyöhön Vapaaehtoisuus on muuttunt pakoksi Joudumme hallinnollisiin tehtäviin, emme voi keskittyä meille tärkeiden asioiden kehittämiseen
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.
Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019
Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet
Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla
HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN
HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN 1.3.2017 UUSI AVUSTUSSÄÄNTÖ: kokemukset ensimmäisen vuoden jälkeen ja tarkennuksia raportointiin Uusittu kulttuuripalveluiden avustussääntö astui voimaan 1.9.2015.
SAKU-strategia
1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö
L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö Sisällys Liikunta-avustukset... 1 Avustusten haku... 1 Avustusten hakuaika... 1 Avustusmuodot... 2 1. Toiminta-avustukset... 2 2. Kohdeavustukset...
Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille
Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa. Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.
Hyvinvointitoimialan ja kolmannen sektorin yhteistyö Turussa Suunnittelupäällikkö Jaana Halin ja suunnittelija Jenni Tähkävuori 6.2.2018 Yhdistyskentän laajuus ja merkitys Rekisteröidyt yhdistykset: Suomessa
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ
LIIKUNNAN KUNTAKUMPPANUUDEN PAINOPISTEITA KUNTIEN TOIMIJOIDEN MÄÄRITTÄMÄNÄ 24.1.2019 I) LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN EDISTÄMINEN MADALTAMALLA LIIKUNTAAN OSALLISTUMISEN KYNNYSTÄ JO KEHITETTYJEN TOIMINTATAPOJEN,
Sotelan toiminta-avustukset
Sotelan toiminta-avustukset Pisteytys- ja laskutavoista 1 Kirsi Nurmio Kriteerit hyväksytty lautakunnassa 9.11.2017 Määrällinen arviointi Tampereella järjestettyjen tapahtumien kokonaismäärä ja osallistujien
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
JYYn liikunta-avustukset
JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden
koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon
Elinikäinen ohjaus ja ELYkeskukset alueellisina koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 seminaari Tampere-talo 7.- 8.10.2013 Marja Pudas, Keski-Suomen
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA
Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
Koillisen aluerahahakemukset 2019
Koillisen alueverkosto Aluerahahakemukset ja esitys jakamisesta Koilliskeskus 19.2.2019 Ulla Jantunen, aluekoordinaattori Koillisen aluerahahakemukset 2019 Hakemuksia yhteensä 29 kpl Yhteissummaltaan 16
CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana
CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-
Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos
Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE
Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN
OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019
OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019 Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) myöntää piirissään toimiville aine- ja harrastejärjestöille avustusta yleiseen toimintaansa kerran vuodessa. Vuonna 2019
Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma
Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan
PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää?
PJ-OPAS: Mitä yhdistyksen puheenjohtajan on hyvä tietää? Tavoite: Jotta tietää mitä pitää tietää. Puheenjohtajan rooli ja osaaminen Miten johdat onnistuneen kokouksen? Mitä tehtäviä hallituksella on? Tehtävien
Miksi? KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen
Keko-hankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 KeKo kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017 2019 Järjestöjen yhteinen tapaaminen 23.11.2017
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:
PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: 4.12.2017 317 VOIMASSA: 1.1.2018- Sisällys 1. YLEISTÄ... 2 2. JÄRJESTÖAVUSTUKSET... 2 2.1. Yleisavustukset... 2 2.2. Erityisavustukset... 3 2.3. Kärkitapahtumien
Onnistunut hanke. Onnistumisen tärkeys! Mikä muuttuu ja mitä uutta tulee? Sipi Korkatti
1 Onnistunut hanke Onnistumisen tärkeys! Mikä muuttuu ja mitä uutta tulee? 2 Miksi seura on uuden tilanteen edessä? Jäseniltä / sidosryhmiltä / kumppaneilta on noussut tarve Halutaan kehittää uusia toimintamuotoja
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.
Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä
Aikuisten harrasteliikkuminen yhdistyksissä Suomalainen tapa on organisoitua ja perustaa yhdistyksiä eri toimintoja ja tavoitteita varten Yhdistystoiminta on hyvin kirjavaa ja pääosin toiminta perustuu
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki)
Seuratoiminnan kehittämistuki 2016 (seuratuki) Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 19.11.2015 klo 13:00 Julkaisu loppuu 18.12.2015 klo 16:15 Kunta Perustiedot Yhdistyksen
Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.
Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.
VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:
Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)
HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu
Yhdistyslaturin kysely 2019
Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme
Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku
26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,
Valtionavustusten taloudenhoito
Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset
Yhdistysohjelma Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset TOIMINTA 1. Yhdistyksen perustoimintaa ja ohjelmaa rakennetaan rohkeasti uudelleen Yhdistyksen toiminta on jäsenlähtöistä ja se näyttäytyy raikkaana
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13
1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.
Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti
Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri. Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015
Rakenna kotikulmillesi Naapuruuspiiri Soile Ataçocuğu & Kalevi Möttönen 2015 Tämä on alueellinen mahdollisuus. Silmukka kerrallaan kutoen, paikalliset mahdollisuudet huomioiden alueellisten toimijoiden
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018
ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on
Saarijärven elinkeinostrategia.
Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset
Luovaa osaamista. Valtteri Karhu
Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla
2) Brändi. Kirkas Visio Roolit. Laatutunnus: yksi vai monta? Sinetti- vs Laatuseura
Open space Teemat 1) Laatutyön polku 2) Brändi 3) Laatuseuraseminaari 2018 4) Yleisseurat laatuohjelmassa 5) Sähköinen kehittämisympäristö + sähköiset työkalut 6) Palvelut ja työkalut seuroille 7) Auditointi
Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä
Rakennetaan asiakaslähtöinen, digitaalinen kunta case Tyrskylä Tom Holmroos, erityisasiantuntija Merja Lang, palvelumuotoilija Elisa Kettunen, projektipäällikkö 11.9.2019 Tulevaisuuden kunnan digitalisointi
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017
Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa
Rautjärvi rajalla, sillä Simpele
22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui
Oheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:
Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto
Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä
Järjestöille tarkoitetut avustukset. Laihian kunta Yhdistysilta
Järjestöille tarkoitetut avustukset Laihian kunta Yhdistysilta 30.1.2019 Avustukset järjestöille Laihian kunnassa 2019 Vapaa-aikatoimen alaisista toiminnoista vuosittain haettavissa seuraavat avustukset:
@sote113 #sote113. Minna Rosendahl aluejohtaja, asiantuntija
@sote113 #sote113 Minna Rosendahl aluejohtaja, asiantuntija 29.11.2017 Hankkeen tausta ja tarkoitus JärjestöSotehanke 113:lla vahvistetaan sote-järjestöjen roolia Varsinais-Suomessa osana sotealuetta ja
Hae vuoden 2013 seuratukea!
Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa
Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.
Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset
Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kumppanuussopimukset Suunnittelupäällikkö Jaana Halin 28.2.2018 Soste: Tulevaisuuden kunta järjestöt mukana Strateginen ohjelma: Hyvinvointi ja aktiivisuus Terve ja