LIITOSTEN TEKEMINEN. Tuotevalikoima
|
|
- Julia Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITOSTEN TEKEMINEN Tuotevalikoima
2 Jokaisella puuliitoksella on omat tarkoituksensa. DOMINO-liitosjärjestelmässä ne on kaikki saatu yhdistettyä yhteen ja samaan järjestelmään. Monet innovaatioista on kehitetty spontaanin idean pohjalta. Uusi DOMINO-liitosjärjestelmä sitä vastoin syntyi edistyksen periaatetta noudattaen. Se on puuliitos, jossa on saatu yhdistettyä ennestään tunnettujen liitosten edut: tappiliitoksen erinomaiseksi todettu tukevuus ja kehysten ja kehikkojen valmistuksessa käytetyn pyörötapin tarkkuus. Järjestelmän pääperiaatteen muodostavat patentoitu heilurijyrsintäliike ja sen avulla saatavat pitkittäisreiät DOMINOtappien kiinnittämiseen. Tuloksena kokonaisvaltainen, uusi puuliitosjärjestelmä, joka vakuuttaa erinomaisella lujuudellaan. Se on helppokäyttöinen järjestelmä ja vaatii huomattavasti lyhyemmät aseteajat. Sitä voidaan käyttää tehtäviin, jotka on tähän asti tehty etupäässä kiinteillä koneilla. Ammattilaiset eivät ole pelkästään vakuuttuneita, vaan suorastaan haltioituneita tästä uudesta järjestelmästä. Kaiken pohjana on ollut idea, jota kehitettiin ratkaisevan askeleen verran eteenpäin. Tuloksena puuliitokset, jotka ovat yhtä ainutlaatuisia kuin itse DOMINO-liitosjärjestelmäkin. Sisältö Järjestelmällä onnistut DOMINO DF 500 DOMINO XL DF 700 DOMINO-tapit DOMINO-järjestelmätarvikkeet Tarvikkeet Toimitussisältö ja tilausnumerot
3 Heilurijyrsintäperiaate Käsinohjattavissa koneissa ainutlaatuinen ja Festoolin patentoima: DOMINO-tappijyrsimien jyrsintäliike. Jyrsinterän samanaikainenpyöriväja heiluriliike mahdollistaa helposti sujuvan työskentelyn ja mittatarkat reiät. Heiluriliikkeen ansiosta jyrsinterä ei ylikuumene, mikä takaa sen äärimmäisen kestävyyden. Huoltopalvelu Festool-asiakkaat saavat jokaisen takuurekisteröinnin yhteydessä automaattisesti täydentävän lisäedun: Festool-huoltopalvelun. Se sisältää 3 vuodeksi pidennetyn takuun jokaiselle uudelle koneelle, luotettavan 7 vuoden pituisen varaosien toimitustakuun ja nopean korjauspalvelun. Lisätietoja Festool-huoltopalvelusta ja siihen liittyvistä eduista voit katsoa osoitteesta Laatutyökalut Made in Germany Monet valmistamistamme työkaluista ovat olleet jo yli 30 vuotta käytössä. Tämä ei ole mikään sattuma, vaan tulos huolellisesta suunnittelusta ja tuotannosta Made in Germany. Ne ovat tuotteita, jotka täyttävät korkeimmatkin vaatimukset. Pitkittäisreikäperiaate Täsmällinen kohditus: ensimmäinen Domino tapin kolo tehdään tiukaksi. Tämä kohdistaa liitoksen sivuttaissuunnassa ja estää kappaleiden liikkumisen kasausvaiheessa. Seuraavat kolot jyrsitään väljiksi, mikä tekee liitoksesta helpon kasata. Tuloksena tukeva ja kiertymisen estävä liitos. 3
4 Kaikesta tulee helpompaa, kun yhteensopivuus on taattua. Järjestelmällä onnistut. Se joka haluaa olla paras, tarvitsee täydellisen työkalun ja toimivan järjestelmän. Järjestelmä, jossa tarvikkeet ja käyttötarvikkeet kulkevat käsi kädessä työkalujen kanssa. Tämä merkitsee parempaa järjestystä ja organisointia. Siinä kaikki investoinnit tuottavat yhä enemmän lisäarvoa. Järjestelmä = lisäarvo Säästä tilaa ja rahaa esimerkiksi yhteensopivilla tarvikkeilla: kaaritukea, listatukea ja sivuttaisohjainta voidaan käyttää sekä DF 500:ssa että myös DF 700:ssa. Tappihalkaisijat 8 ja 10 mm ovat yhteensopivia molempien koneiden kanssa. Järjestelmällä vieläkin nopeammin, helpommin ja paremmin menestykseen. 4
5 Järjestelmä = täydellinen työprosessi Kitkattomilla työvaiheilla tehokkaampaan työskentelyyn: listatuki ja kaarituki nopeuttavat ja tarkentavat kapeita tai pyöreitä työkappaleita työstettäessä. Myös sivuttaisisohjain on kätevä tarvike sen avulla tehdään toistuvat reikärivit työkappaleeseen ja minimoidaan virheiden mahdollisuus. Sopivien jyrsinterien asetus tapahtuu nopeasti ja helposti. Järjestelmä = paremmin organisoitu Kaikki työmateriaalit nopeasti käsillä: SYSTAINER-laatikossa työkalut ja tarvikkeet ovat järjestyksessä ja samalla hyvässä suojassa. Tapeille on erityinen tappien Systainer, jossa on joustava lokerot kaikille tappien kokoluokille. Jos SYSTAINER kiinnitetään Festool-järjestelmäimuriin, tällöin syntyy kätevästi mukana kuljetettava työpiste, joka voidaan varustella yksilöllisesti. 5
6 Tappijyrsin DOMINO DF 500 Liitokset helpommin ja tarkemmin. DOMINO DF 500 on kätevä ja takaa lähes rajattomat liitosmahdollisuudet. Olipa kyse sitten levy- tai runkorakenteista tai vaikkapa kevyistä kehys- tai kehikkoliitoksista DF 500 vakuuttaa huipputarkkuudellaan ja helppokäyttöisyydellään. Monipuoliset käyttömahdollisuudet kokoluokkien 4 x 20 mm x 50 mm tapeilla Nopea ja tarkka koneen kohdistus ilman merkkiviivoja sisäänrakennettujen ohjaimien ansiosta Nopea jyrsintäkorkeuden ja -syvyyden säätö erilaisille materiaalivahvuuksille Tarkka jiirien jyrsintä säätöpykälittäin tai portaaton jyrsintäkulman säätö Tekniset tiedot DF 500 Tehonotto 420 W Kierrosluku kuormittamatta min -1 Jyrsintäsyvyyden syvyysrajoitin 12, 15, 20, 25, 28 mm DOMINO-urajyrsinterä Ø 4, 5, 6, 8, 10 mm Jyrsintäkorkeuden säätö asteikolla 5 30 mm Esi-asetettu jyrsintäsyvyyden säätö 16, 20, 22, 25, 28, 36, 40 mm Jiirien jyrsintä 0 90 Pölynpoiston liitäntä Ø 27 mm Paino 3,2 kg Toimitussisältö Tilausnumerot sivulta 15 alkaen 6
7 Järjestelmä- ja käyttötarvikkeet sivulta 14 alkaen Levyliitokset tehdään DOMINO-järjestelmällä todella nopeasti. Mittatarkat tapit kohdistavat työkappaleen optimaalisesti ja estävät jiirin liikkumisen liimauksen yhteydessä. Kehysten kulmat saadaan liitettyä kiertymättä ja tukevasti jo yhdellä DOMINO-tapilla. Koneen pohjalevyn ja jyrsinterän keskipisteen minimaalisen välin (10 mm) ansiosta tappijyrsintä voidaan käyttää monipuolisesti. Myös ohuet työkappaleet 12 mm alkaen pystytään liittämään yksinkertaisesti sopii erinomaisesti vetolaatikoiden sarjojen liitokseksi. 7
8 Tappijyrsin DOMINO XL DF 700 Helposti kuljetettava. Äärimmäisen tukeva. Kätevästi suoraan työkappaleelle: DOMINO XL. Nopeasti, helposti ja äärimmäisen vakaasti mahdollistaa huomattavasti lyhyemmät aseteajat ja auttaa säästämään jopa 50 prosenttia aikaa kiinteäasenteisiin koneisiin verrattuna. DOMINO XL sopii erinomaisesti huonekalujen ja ovien rakentamisessa tarvittavien liitosten tekoon. UUTUUS! Huippukestävät liitokset 14 x 140 mm tappikokoon asti Muunneltava jyrsintäsyvyyssäätö mm Nopea jyrsintäkorkeuden säätö erilaisille materiaalivahvuuksille Tarkka jiirien jyrsintä sivuttaisvasteiden tai portaattoman jyrsintäkulman säädön kanssa Helposti sujuva jyrsintä kovaankin puuhun tehokkaan moottorin ja DOMINO-heilurijyrsintäperiaatteen ansiosta Tekniset tiedot DF 700 Tehonotto 720 W Kierrosluku kuormittamatta min -1 Jyrsintäsyvyyden syvyysrajoitin mm DOMINO-urajyrsinterä Ø 8, 10, 12, 14 mm Jyrsintäkorkeuden säätö asteikolla mm Esi-asetettu jyrsintäsyvyyden säätö 10, 15, 20, 25, 30, 40 mm Jiirien jyrsintä 0 90 Pölynpoiston liitäntä Ø 27 mm Paino 5,2 kg Toimitussisältö Tilausnumerot sivulta 15 alkaen 8
9 Järjestelmä- ja käyttötarvikkeet sivulta 14 alkaen Innovatiivinen järjestelmä: DF 700:n sisäänrakennetuilla sivuttaisvasteilla myös tappiryhmät saadaan kohdistettua nopeasti ja tarkasti vertausreunasta lähtien. Pitkänrei än-porakone Festool DOMINO XL 1. Merkkaus 2. Materiaalin siirto 3. Koneen asetukset/työpisteen esi- ja jälkivalmistelu 4. Poraus/jyrsintä Ajantarve minuuteissa esimerkiksi massiivipuisessa, kehysrakenteisessa ovessa Säästä aikaa: DOMINO XL:n kanssa työskentelet jopa 50 % nopeammin kiinteäasenteisiin koneisiin verrattuna. Merkintä ja asetteiden tekeminen vaativat huomattavasti vähemmän aikaa, materiaalin siirtely jää pois. 9
10 DOMINO-tapit Ei litteitä. Ei pyöreitä. Yksikertaisesti DOMINO-mallisia. Tarkemmin sanottuna: muoto. DOMINO-tapissa yhdistyvät pyörö- ja tasatappien edut. Tämän myötä se yhdistää osat yhtä tukevasti kuin sinkattu liitos. DOMINOpalikoita on saatavissa 7 eri paksuutta-sisä-ja ulkokäyttöön kaikille työkappaleille. Nyt uutuutena valikoimassa itse määrämittaan katkaistava liitostanko 8, 10, 12, 14 mm paksuuksissa. Tapin pituus (mm) Ø (mm) 10
11 Estää vääntymisen 100 % varmasti Jo yhdellä DOMINO-tapilla saadaan aikaan kiertymätön liitos. Paras mahdollinen kestävyys DOMINO-tappien muoto yhdessä turpoavien liimataskujen ja kylkien pitkittäisurituksen kanssa takaavat tappien tukevan kiinnityksen. Aina kestävä liitos DOMINO-järjestelmästä löytyy jokaiseen käyttösovellukseen juuri oikea tappi: järjestelmä tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet eri kokoluokillaan, sisä- ja ulkokäyttöön sopivilla ja lisäksi määrämittaan katkaistavalla liitostangolla. Sopii käytettäväksi esimerkiksi levy-, kehys- ja runkorakentamisessa ja huonekalujen, kehikkojen ja ovien valmistuksessa. Käyttö Halkaisija DF 500 DF 700 Sopii täydellisesti paikalleen DOMINO-tappijyrsimet tekee mittatarkan rei än. Tappien urageometria takaa tarkan liitoksen. Ø 4 mm Ø 5 mm Ø 6 mm Ø 8 mm Sisä- ja ulkokäyttöön DOMINO-tappeja on saatavilla kahdesta eri puulajista: pyökistä valmistettu tappi sisäkäyttöön, sekä hyönteisten ja homeen aiheuttamaa kulutusta kestävästä sipo-puusta valmistettu tappi ulkokäyttöön. Ø 8 mm Ø 10 mm Ø 12 mm Ympäristöystävällinen Kaikki DOMINO-tapit ovat peräisin kestävän kehityksen periaatetta noudattavasta metsätaloudesta. Pyökistä valmistetuilla tapeilla on Pan European Forest Councilin (PEFC) hyväksyntämerkki. Ø 14 mm Verhouslautaliitin Ø 6 mm Sopii koneelle Ei sovellu 11
12 DOMINO-järjestelmätarvikkeet Järjestelmällinen työskentely. Festool-järjestelmä takaa monipuoliset käyttömahdollisuudet ja helpottaa tarvikkeillaan työntekoa: erilaisilla ohjaimilla jotka sopivat molempiin DOMINO-tappijyrsimiin. Lisäksi verhoilulaudoitusten nopeaan tekemiseen on saatavilla DOMINO-helaliitosjärjestelmä. Kaarituki Pyöreät Ø mm puukappaleet saadaan liitettyä kiertymisen estävästi paikoilleen jo yhdellä ainoalla DOMINO-tapilla. Helppoa kuin mikä: laita kaarituki paikalleen, tee hienosäätö, aseta työkappale koneelle ja jyrsi. Listatuki Listatuella voit keskittää nopeasti mm levyiset listat sopii erinomaisesti kehikkoliitoksiin. Sivuttaisohjain Toistuvat mm reikävälit saat tehtyä todella helposti sivuttaisohjaimen avulla ilman merkintöjä työkappaleeseen. 12
13 Korkealaatuiset verhoilulaudoitukset pitkään kestävää kauneutta DOMINO-helaliitosjärjestelmällä saat tehtyä täydelliset verhoilulaudoitukset kädenkäänteessä ilman näkyviä ruuveja ja vettä kerääviä epätasaisuuksia. Liitoshelat ruuvataan helposti kiinni alusrakenteeseen ja niiden koukut tarttuvat jyrsittyihin pitkittäisreikiin. Kiinnityskoukut takaavat tasaiset lankkujen välit ja pitävän kiinnityksen. Liitoskoukut kaikkiin tarpeisiin: 1. Yksipuoleinen koukku 2. Kaksoiskoukku 3. Yhdistelmäkoukku 4. Kulmakoukku 13
14 DOMINO-liitosjärjestelmä Järjestelmä- ja käyttötarvikkeet DOMINO-jyrsinterät DOMINO-tapit DOMINO DF 500 DOMINO-liitosjärjestelmä DOMINO-ohjaimet DOMINO-jyrsinterät DOMINO-tapit DOMINO XL DF 700 Kaikki järjestyksessä DOMINO-tappien Systainer-laatikossa: Lajitelma sisältää myös sopivat jyrsinterät. 14
15 Lisää järjestelmä- ja käyttötarvikkeita osoitteesta tai pääluettelostamme. Tappijyrsin DOMINO DF 500 Toimitussisältö DOMINO-jyrsinterä D 5, lisäohjain, käyttötyökalu, SYSTAINER-laatikossa SYS 2 T-LOC Tappijyrsin DOMINO XL DF 700 Toimitussisältö Tilausnumero DF 500 Q-Plus DF 500 Q-Set + listatuki, sivuttaisohjain Tilausnumero DOMINO-jyrsinterä D 12, tukikulma, 2 tappikoteloa, 20 kpl pyökkitappeja D 12x100, käyttötyökalu, SYSTAINER-laatikossa SYS 5 T-LOC DF 700 EQ-Plus Tarvikkeet Toimitussisältö Tuet DOMINO DF 500:lle ja DF 700:lle 22 Lisäohjain ZA-DF 500 Tukilevike ja sivutuki, tapin välin pienentämiseen 37 mm:stä 20 mm:iin 23 Listatuki LA-DF 500/ mm levyisille listoille, sopii malleille DF 500 ja DF Kaarituki RA-DF 500/700 pyöreille puukappaleille Ø mm, sopii malleihin DF 500 ja DF Sivuttaisohjain QA-DF 500/700 toistuvasti tehtäville reikäväleille mm, sopii malleihin DF 500 ja DF 700 Jyrsinterät DOMINO XL DF 700:lle Tilausnumero D 8-NL 50 HW-DF D 10-NL 70 HW-DF D 12-NL 70 HW-DF D 14-NL 70 HW-DF Pyökkitapit DOMINO XL DF 700:lle Tarvikkeet Toimitussisältö Jyrsinterät DOMINO DF 500:lle 1 D 4-NL 11 HW-DF D 5-NL 20 HW-DF D 6-NL 28 HW-DF D 8-NL 28 HW-DF D 10-NL 28 HW-DF Pyökkitapit DOMINO DF 500:lle* 6 D 4x Kpl D 5x Kpl D 6x Kpl D 8x Kpl D 8x Kpl D 10x Kpl Sipo-tapit DOMINO DF 500:lle* 12 D 5x Kpl D 6x Kpl D 8x Kpl D 8x Kpl D 10x Kpl DOMINO-tappilajitelma pyökki DS 4/5/6/8/ x BU sis. DOMINO-tapit 4x20, 5x30, 6x40, 8x40, 8x50, 10x50 ja DOMINO-jyrsinterät kokoluokille 4, 5, 6, 8, 10, SYSTAINER-laatikossa SYS 2 T-LOC Liitosjärjestelmä DOMINO DF 500:lle 18 Yksipuoleinen koukku EFK DF 500/20 Aloitus- ja päätekoukku verhoilulaudoitukselle, sis. V2A-ruuvit, 20 kpl 19 Kaksoiskoukku DPK DF 500/50 Liitoskoukku verhoilulaudoituksille, sis. V2A-ruuvit, 50 kpl 20 Yhdistelmäkoukku KBK DF 500/20 Erikoiskoukku verhoilulaudoitusten saumakohtiin ja ristiliitoksille, sis. V2A-ruuvit, 20 kpl 21 Kulmakoukku WIK DF 500/20 Päätekulmakoukku verhoilulaudoitusten päätyjen tai portaikkojen rakenteille, sis. V2A-ruuvit, 20 kpl Tilausnumero D 8x Kpl D 8x Kpl D 10x Kpl D 10x Kpl D 12x Kpl D 12x Kpl D 14x Kpl D 14x Kpl Pyökki liitostanko 38 D 8x Kpl D 10x Kpl D 12x Kpl D 14x Kpl Sipo liitostanko 42 D 8x Kpl D 10x Kpl D 12x Kpl D 14x Kpl DOMINO XL -tappilajitelma pyökki DS/XL D8/D10 306x BU sis. DOMINO-tapit 8x50, 8x80, 8x100, 10x50, 10x80, 10x100 ja DOMINO XL -jyrsinterät kokoluokille 8 ja 10, SYSTAINER-laatikossa SYS 2 T-LOC DS/XL D12/D14 128x BU sis. DOMINO-tapit 12x100, 12x140, 14x100, 14x140 ja DOMINO XL -jyrsinterän kokoluokalle 14, SYSTAINER-laatikossa SYS 2 T-LOC * Tappeja saatavana myös pienempinä määrinä (itsepalvelupakkauksessa)
16 Tooltechnic Oy Mäkituvantie Vantaa Puh: Fax: (09) tooltechnic@tooltechnic.fi Työkalujemme laadun takaa: Made in Germany. Festool-huolto: laajennettu takuu. Rekisteröimällä jokaisen uuden Festool koneesi 30 pv sisällä ostopäivästä takuuaikasi pitenee kolmeen vuoteen. Vanhojen työkalujen palautus ja kierrätyspalvelu. Puhtaamman ympäristön puolesta. Jälleenmyyjäliike Festool Liitosten tekeminen Voimassa syyskuusta 2011 Tilausnumero Pidätämme oikeuden muutoksiin ja mahdollisiin virheisiin. Kaikki kuvat on julkaistu sitoumuksetta. Toimeksiantaja TTS Tooltechnic Systems AG Co. KG, Wendlingen, 05/2011
Hieman muutettu, ratkaisevasti parempi Yhden käden höylä EHL 65 EQ
Hieman muutettu, ratkaisevasti parempi Yhden käden höylä EHL 65 EQ Ergonominen, nopea, tarkka Todella kevyt Paras käsiteltävyys Vain 2,4 kg:n painollaan ja kompaktilla rakenteellaan se on jo ennestään
Vieläkin tarkempi Kaikkien aikojen paras upotussahamme TS 55 R. Työkalut vaativaan käyttöön
Vieläkin tarkempi Kaikkien aikojen paras upotussahamme TS 55 R Työkalut vaativaan käyttöön Monikäyttöisempi, helpompi käyttää, entistäkin tarkempi Uusi TS 55 R, kaikkien aikojen paras upotussahamme Esimmäinen
Tarkka, kapea rakenne, nyt myös ilman sähköjohtoa Kaikkien aikojen paras akku-upotussahamme Akku-upotussaha TSC 55
Tarkka, kapea rakenne, nyt myös ilman sähköjohtoa Kaikkien aikojen paras akku-upotussahamme Akku-upotussaha TSC 55 Uuden aikakauden upotussaha: uusi kaksoisakkukonseptilla varustettu TSC 55 Uusi akku-upotussaha
Hiottaessa on huomioitava monia asioita, me olemme ajatelleet niitä kaikkia Epäkeskohiomakoneet ETS EC 125 ja ETS EC 150
Hiottaessa on huomioitava monia asioita, me olemme ajatelleet niitä kaikkia Epäkeskohiomakoneet ETS EC 125 ja ETS EC 150 Laatua kompaktikoossa Uudet epäkeskohiomakoneet ETS EC 125 ja ETS EC 150 Uudet ETS
Ota mukaan, aseta työkappaleelle ja sahaa Akkukäsipyörösaha HKC 55 ja katkaisukisko FSK
Ota mukaan, aseta työkappaleelle ja sahaa Akkukäsipyörösaha HKC 55 ja katkaisukisko FSK Vapaampaa työskentelyä ja parempaa tarkkuutta HKC 55 ja katkaisukisko FSK Helposti kuljetettava järjestelmä puurakentamiseen:
Ratkaisevan tärkeä ominaisuus: tarkkuus Monitoimityökalu VECTURO OS 400
Ratkaisevan tärkeä ominaisuus: tarkkuus Monitoimityökalu VECTURO OS 400 Enemmän tarkkuutta kaikissa tilanteissa VECTURO OS 400:n avulla leikkaat kaikkialla paremmin Lastalla helppoakin helpommin: liimajäänteiden
PUULIITOSTEN TAITAJAKSI VOPIN VERSTAALLA VOPISSA ONNISTUT LÄHES AINA
PUULIITOSTEN TAITAJAKSI VOPIN VERSTAALLA VOPISSA ONNISTUT LÄHES AINA 2018 Kari Koski PUUSEPÄN LIITOKSIA Ks. esim. http://www.puuproffa.fi/puuproffa_2012/7/puusepanliitokset/puusepan-liitokset KÄSITYÖVÄLINEILLÄ
PowerSelect. Valitse ja yhdistele, helposti järjestelmässä
PowerSelect Valitse yhdistele, helposti järjestelmässä Hanki vain se, mitä tarvitset juuri silloin kun kyseistä työkalua tarvitaan PowerSelect antaa käyttöösi kaikki muuntelumahdollisuudet. Tällä järjestelmällä
Magswitchin h y ö d y t :
Muuttaa tapoja. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä helppoa kontrolloida erittäin tehokasta magneettia. Magswitch on kehittänyt erittäin tehokkaan magneettityökalun, joka yhtä nuppia vääntämällä on helppo
Tee kaikki työt vaivattomasti
Monia työkohteita Asuntounelman täyttymys Tee kaikki työt vaivattomasti Monitoimityökalut PMF 350 CES, PMF 250 CES ja PMF 220 CE. MagnetHold ja AutoClic mahdollistavat käyttötarvikkeiden helpon vaihdon.
perustyökalu Joka verstaan Bosch-pylväsporakone PBD 40
Joka verstaan perustyökalu Bosch-pylväsporakone PBD 40 UUTUUS! Bosch-pylväsporakone PBD 40 suurimpaan tarkkuuteen ja käyttömukavuuteen. Lisätietoja löydät osoitteesta www.bosch-do-it.fi. Rakentajan ja
Tuotteen keskeiset ominaisuudet
Iskuporakoneet AdvancedImpact 900 Uusi AdvancedImpact 900, joka on varustettu Boschin innovatiivisella Kickback Control -ominaisuudella ja 2-vaihteisella vaihteistolla kaikille kotinikkareille, jotka haluavat
FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional
FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden
Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin
Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan
TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO
2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 2015 TUOTELUETTELO TERVEYDENHUOLTO 05 [ 089 ] ISKUNKESTÄ VÄ [ 01 ] ISKUNKESTÄVÄ [ 01 ] Iskunkestävä kaksiseinäinen rakenne suojaa mittarin ainutlaatuisesti. Vankka kaksiseinäinen
GEBERIT-URINAALIJÄRJESTELMÄT SOPII KAIKKIIN TARPEISIIN
GEBERIT-URINAALIJÄRJESTELMÄT SOPII KAIKKIIN TARPEISIIN KAIKKI HYÖDYT YHDESTÄ LÄHTEESTÄ Joustavuus on Geberit-urinaalijärjestelmän tavaramerkki - järjestelmä on täydellinen ratkaisu kaikkiin tarpeisiin
Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan
Tehokasta pesua Vapaa-aikaa Vaivaton puhdistusratkaisu kotiin ja vapaa-aikaan Make it your home. Tehokas AQT-painepesurimallisto mitä erilaisimpiin pesutehtäviin. Tee nyt todella vaivattomasti kaikki pihan
Järjestelmällä onnistut viimeistellyt yksityiskohdat
Järjestelmällä onnistut viimeistellyt yksityiskohdat Festoolin kevätuutuudet 2016 Liitos ei irtoa vahingossa: varma kiinnitys Mottomme: pyrimme aina parantamaan, jos mahdollista CLEANTEC-liitosjärjestelmästä
Uutta PFERD iltä: Ohuet katkaisulaikat Täydellinen ohjelma
Uutta PFERD iltä: Ohuet katkaisulaikat Täydellinen ohjelma Nopea, pehmeä ja helppo katkaisu Lähes jäysteetön ja värinätön katkaisu Taloudellinen katkaisu Täydellinen ohjelma Ohuet katkaisulaikat ovat hyvin
Hiotessa on huomioitava monia asioita Me olemme ajatelleet niitä kaikkia Epäkeskohiomakone ETS EC 150
Hiotessa on huomioitava monia asioita Me olemme ajatelleet niitä kaikkia Epäkeskohiomakone ETS EC 150 Miten yhteen hiomakoneeseen saadaan pakattua kaikki tärkeät ominaisuudet: kestävyys, hiontatuntuma
Digitaaliset paikoitusmittalaitteet
Digitaaliset paikoitusmittalaitteet Magnescale Tel: +49 711 5858-777 E-Mail: smse-mp@eu.sony.com www.sonymanufacturing.com Luotettava mittausjärjestelmä korkeampi laatu ja parempi tuottavuus Sonyn magneettiset
Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi
Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi
GUARANTEED TOUGH. PINOTTAVA SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ
GUARANTEED TOUGH. PINOTTAVA SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ Max 6 GUARANTEED TOUGH. UUSI TSTAK KESKENÄÄN LUKITTAVA PINOTTAVA SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ DEWALTIN UUSI TSTAK -VALIKOIMA ON AMMATTILAISEN TÄYDELLINEN KUMPPANI.
Delta hiomakone portaattomalla nopeudensäädöllä ODE 100-2
Delta hiomakone portaattomalla nopeudensäädöllä ODE 00-2 Tilausnumero 429.856 Ottoteho 200 Watt Kierrosluku ilman kuormitusta 8000-3000 /min Epäkeskoliike 6000-26000 /min Isku 2,0 mm Hiomalautanen 00 x
TAURUS Speed Rivet-niittaustyökalut ja G-Speed -vetoniitit
TAURUS Speed Rivet-niittaustyökalut ja G-Speed -vetoniitit GESIPA G-Speed GESIPA -uutuus, G-Speed -vetoniitti, tarjoaa nopeutta ja luotettavuutta liittessä metallia, muovia, komposiittimateriaaleja sekä
NOMAPACK. Tuotevalikoima. You crack it. We pack it.
NOMAPACK Tuotevalikoima You crack it. We pack it. 2 3 Tailor-made Pakkaukset mittojen mukaan NOMAPACK -vakiovalikoimassa on useita erilaisia pakkausprofiileja. Usein kuitenkin vain erikoistuote suoriutuu
Työvälineet. Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat
Työvälineet Volvo-Minikaivukoneiden Tehokkaasti Leikkaavat Kauhat Täydellinen yhteensopivuus. Volvo-minikaivukoneiden uuden kauhavalikoiman esittely. Nämä kestävät työvälineet on suunniteltu toimimaan
Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario
Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario Tilausnumero 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton
Metalli. Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA. Yhdistele ja hyödy
Metalli Yhdistele metallintyöstöön tarkoitettuja akkukoneita yksilöllisesti. UUTTA Yhdistele ja hyödy FEIN Select + tarjoaa mahdollisuuden yhden tai useamman ammattimaiseen metallintyöstöön tarkoitetun
Induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet. Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus
Induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus Uuden sukupolven HEATER-lämmittimet Optimoitu turvallisuus ja luotettavuus! Schaefflerin uuden sukupolven induktiiviset FAG HEATER-lämmittimet
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi
Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille
PURISTUS. Mallien määrä. Kapasiteetti mm. Tyyppi. Sivu
Puristustyökalut Alkuasentoon palautus varmistaa aina saman luotettavan, vedenpitävän liitoksen. Tuottavat erinomaista laatua ja kestävyyttä tukena RIDGIDin elinikäinen takuu. Mallien määrä Kapasiteetti
Joka sekunti maksaa, joka naula pitää. Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet. Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat
2 Johdanto Lisäksi: Bosch-paineilmanaulainten tarvikkeet Kehitetty ammattilaisille, ammattilaisten testaamat Tarvikkeet Varsi Pituus Halkaisija Pintakäsittely Määrä/kartonki GSN 90-34 DK 34 -D-kanta -kampanaulat
TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi
TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,
FAG PowerPull SPIDER TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille
FAG PowerPull TRISECTION PLATE Hydrauliset ulosvetimet ja ulosvetolaipat vierintälaakereille ja muille koneenosille A Member of the Schaeffler Group FAG PowerPull Tehokas, helppo, nopea Käyttäjäystävällinen
Kiinteä nosto-orsi TTS-E
YALE nosto- 70.4.10 TIGRIP nosto- TTS-E ja TTS Tigrip nosto- ovat turvallisia pitkien kappaleiden siirroissa: ei taakan notkumista eikä kääntymistä. Ne ovat käytännöllisiä myös silloin, kun taakalle tarvitaan
Helppo hiominen laitetta vaihtamatta
Uudenveroiseksi...... kädenkäänteessä Helppo hiominen laitetta vaihtamatta Make it your home. Kotisi parhaaksi. Maailmanuutuus Bosch-rullahiomakone PRR 250 ES. Sen helposti vaihdettavat erilaisille materiaaleille
Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone. WSE 7 Vario
Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 899 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone WSE 7 Vario 377.82 Handy-Kirahvi seinä- ja kattohiomakone + VR-elektroniikka: portaaton nopeuden
Kallistettava paistinpannu
Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,
Timanttiporaus SAHAUS JA PORAUS
Timanttiporaus 132 mm 1/2" BSP Malli HC-2W Pora/Järjestelmä Moottorin ominaisuudet Monipuolinen: soveltuu kuiva- ja märkäporaukseen. Tiilien käsivarainen kuivaporaus 5 1 4" (132 mm) asti, betonin käsivarainen
Vuototiivis jakokeskuskaappi
Vuototiivis jakokeskuskaappi Ominaisuudet ja käyttötarkoitus Vuototiiviitä jakokeskuskaappeja käytetään lämmitysja käyttövesijärjestelmien jakeluputkistojen asennuksissa. Kaapin vuototiiveys saavutetaan
Kompaktisarja HD 5/15 C
Kompaktisarja HD 5/15 C Ammattilaisen tarpeisiin mitoitettu kevyesti liikkuva painepesuri sopii ominaisuuksiltaan säännölliseen, vaativaan käyttöön. Vakiovarusteet: Pesukahva Softgrip-pinnalla Korkeapaineletku
Betoni-Kirahvi hiomakone seinille ja katoille. WST 1000 FV, Turbo-Jet setti
Betoni-Kirahvi hiomakone seinille ja katoille WST 000 FV, Turbo-Jet setti Tilausnumero 355.747 Laikka Ø 25 mm Kierrosluku ilman kuormitusta 8000 /min Ottoteho 00 Watt Antoteho 600 Watt Työkaluliitos 28
Liukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja
Liukuoviprofiilit ja komponentit Pohjoismaiden johtava teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Procons kehittää ja tuottaa komponentteja liukuovien asennukseen. Konsepti on
Reikälevyt ovat osa hyvää järjestystä
Reikälevyt ovat osa hyvää järjestystä Reikälevyt ovat tehokkaita tilanjakajia työpisteiden välillä ja ne toimivat samalla kätevinä työkalujen ja -välineiden säilytyspaikkoina. Teollisuusseinää voidaan
TUOTETIEDOT SAHATARVIKKEET. Text
TUOTETIEDOT Text SAHATARVIKKEET ProSelect on ainutlaatuinen valikoimamme metsäkoneiden varaosia, lisätarvikkeita ja kuluvia osia. Sarja on suunniteltu tarjoamaan metsäkoneen käyttäjälle mahdollisuus parantaa
Käsityökaluja muovivannehtimiseen
Käsityökaluja muovivannehtimiseen Akkukäyttöiset käsityökalut Yhdistelmätyökalu Käsikiristin/lukitsin Strapexin edut Käsityökalut, vanne ja huoltopalvelu kokonaispakettina Oikea työkalu Sovellukset käsin
y Polttonestetoiminen lämmitin 87
Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä
KÄSITYÖKALUJA MUOVIVANNEHTIMISEEN
KÄSITYÖKALUJA MUOVIVANNEHTIMISEEN STRAPEXIN EDUT Käsityökalut, vanne ja huoltopalvelu kokonaispakettina OIKEA TYÖKALU Sovellukset käsin tehtävään vannehtimiseen ovat moninaiset aivan kuten Strapexin tuotevalikoima.
todella helppokäyttöinen
Vaivatonta viimeistelyä Täydellinen päivä Erinomainen leikkuuteho, todella helppokäyttöinen Make it your home. Uusi ART 18 LI on hyvä valinta. Innovatiivinen Durablade takaa erinomaisen leikkuutehon, ja
Maksimaaliset tulokset minimaalisella kulutuksella.
Maksimaaliset tulokset minimaalisella kulutuksella. Uudet Bosch-painepesurit Uusi Aquatak Go Pieni, helposti liikuteltava ja erittäin voimakas Unohda kiskominen ja riuhtominen. Aquatak Go seuraa sinua
Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.
Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme
lindab yksinkertaistamme rakentamista
lindab yksinkertaistamme rakentamista Tämän toimintaperiaatteen jo tunnet... Fiksu järjestelmä! Lindab Safe Click Asenna ilman työkaluja helposti ja nopeasti Lindabin kanavajärjestelmä perustuu tuttuun
Höyhensarjan mestari uusi EVO7.
Höyhensarjan mestari uusi EVO7. Maksimaalinen suorituskyky käyttäjäystävällisesti. Uusi TLC-teknologia tarjoaa: Ei kimmahdusta Minimoitu käyttövoiman tarve Vähentää käyttäjän rasitusta Ergonomisesti uudenaikainen
Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat
Putkenhiomakoneet & putkenpaanmuotoilijat Putkenhiomakoneet ALMI putkihiomakoneet tarjoavat lisäarvoa turvallisuuden kautta; virheettömyyttä, tarkkuutta ja nopeasti muokattavia putkia. Almi koneita myydään
Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä
yhdyskuntatekniikka uponor ultra double Uponor Ultra Double Asennusystävällinen maaviemärijärjestelmä UUTUUS! hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Double Asennusystävällinen ja kestävä Uponor Ultra
SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN
Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät
Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin Lukitusjärjestelmät dormakaba Lukitusjärjestelmät Ensimmäinen askel kohti turvallisempaa ympäristöä dormakaban lukitusjärjestelmiä on saatavana eri konsepteina, jotka
Näin erikoistunut. kaikkia vaatimuksia. tekniikka ei voi täyttää. Kyllä voi. Pistoliitäntäjärjestelmä
Näin erikoistunut tekniikka ei voi täyttää kaikkia vaatimuksia. Kyllä voi. Pistoliitäntäjärjestelmä -pistoliitäntäjärjestelmä on jotain aivan ennennäkemätöntä. Perinteinen rakenne Uusi rakenne Jousi Kosketinsilta
S-käyrä. kanavan heittosiirtymä. lindab ilmastointi. Ød1 R 45. Sisäkkäispituus (SIKKI) L = Kanavan pituus. E (Pituudensiirtymä)
lindab ilmastointi Ød1 L = Kanavan pituus 45 R Sisäkkäispituus (SIKKI) Sisäkkäispituus (SIKKI) E (Pituudensiirtymä) R 45 Ød1 CC (Keskiönsiirtymä) S-käyrä kanavan heittosiirtymä Tuotealueet Kanavajärjestelmät
Asennusja käyttöohje. Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835. 408110 (fi)
Asennusja käyttöohje Pultattava kaatoallas 4950x2325 & 4950x2835 408110 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi
KETJUMURSKAIMET.
KETJUMURSKAIMET www.ilsbotools.se M120 Säädettävä nosto-/laskunopeus Joustava kiinnitys jalasten asennusta varten M120 M120 -sarja on markkinoiden pienin sarjavalmistettu hihnavetoinen murskain. Malli
UUTUUDET
UUTUUDET 2018 www.magnum-tools.com 2 Uutuudet 2018 Vetoniittipihdit MG-200 Todella pienikokoiset ja tukevat vetoniittipihdit kevyeen niittaukseen Kolmella leualla varustettu erittäin varmatoiminen vetomekanismi
Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia
Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää
Jyrsintä CS3_SCFI_11_0559_s_ROUTING.indd :34:28 Uhr
Jyrsintä CS3_SCFI_11_0559_s_ROUTING.indd 559 05.11.2008 13:34:28 Uhr 560 Jyrsintä Yleiskatsaus Uusi jyrsinteräohjelma käsikäyttöisille yläjyrsimille. Bosch tarjoaa kompaktin jyrsinteräohjelman moniin käyttötarkoituksiin
jälkikäsittelylaitteiden välillä.
TARKKUUSTYÖTÄ Nopea, tarkka, laadukas. Nämä sanat kuvaavat parhaiten Shinohara-tarkkuuspainokonetta. Shinohara aloitti toimintansa vuonna 1919 alun perin tarkkuustyökalujen valmistajana, josta juontaa
Geonex Oy on suomalainen yritys joka valmistaa, varustelee ja myy DTH-/uppovasaraporauslaitteita. Geonex-tuotteet on kehitetty käytännön työssä
VAAKAPORAKONEET PAALUTUSKONEIDEN VARUSTELUT TYÖKALUT VASARAT VARUSTEET HUOLTO KORJAUS KOULUTUS Geonex Oy on suomalainen yritys joka valmistaa, varustelee ja myy DTH-/uppovasaraporauslaitteita. Geonex-tuotteet
HONDA PELAA VARMASTI.
Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea
Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin
Mirkan kokonaisratkaisut rakentamiseen ja remontointiin RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Mirkan tuotteet rakentamiseen ja remontointiin Tervetuloa pölyttömän hionnan uuteen maailmaan. Mirkan kokonaisratkaisu
Uutuudet. Online-tuotevalikoima. Online-tarjouspyyntökori. Jälleenmyyjähaku
www.tooltechnic.fi Lisätietoja nettisivuiltamme. Uutuudet Online-tuotevalikoima Online-tarjouspyyntökori Jälleenmyyjähaku Tutustu esim. uutuustuotteisiin asiantuntevaan huoltoomme tuotevalikoimaamme tuoteomainaisuuksiin
Apollo SPEEDY Syöttölaite
Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori
NOPEA ASENNUS SÄÄDETTÄVÄ LIITOS. AKK kerrospilarikengässä yhdistyy kolme elementtipilarin raudoitustuotetta; kenkäliitos, pääteräs ja jatkospultti.
PILARIKENGÄT sivu 1 / 5 Pilarikenkiä käytetään betonielementtipilareiden kiinnittämiseen ja kuormien siirtämiseen. Pilarielementtiin sijoitetut kengät liitetään vastakkaisessa rakenteessa oleviin pultteihin.
UUSI! VOIT VAPAASTI VALITA PURISTUSTYÖKALUT! VUOTAA PURISTAMATTOMANA! SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ
VOIT VAPAASTI VALITA PURISTUSTYÖKALUT! VUOTAA PURISTAMATTOMANA! UUSI! SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ 12 108 mm lämmitykselle, paineilmalle ja jäähdytykselle www.sanha.com SANHA -THERM PURISTUSJÄRJESTELMÄ
UUTTA 12 V:n ja 18 V:n akkumonitoimikoneet. Mukana kuljetettavaa tehoa. RAKENTAMINEN
RAKENTAMINEN Mukana kuljetettavaa tehoa. Uusi yleiskäyttöinen FEIN Akku MultiMaster rakentamiseen ja remontointiin. UUTTA 12 V:n ja 18 V:n akkumonitoimikoneet Luotettava tekniikka, uusi tehokkuus: FEIN
imop Lite Ketterää siivousta
imop Lite Ketterää siivousta Tervetuloa mukaan vallankumoukseen imop Lite imop Lite on kevyempi kuin i-mop XL. Se on i-mop-sarjan pienin ja kevyin yhdistelmäkone. Laajentamalla nykyistä i-mop-valikoimaa
Duette. Kauniit puitteet miellyttävälle sisäilmalle
Duette Kauniit puitteet miellyttävälle sisäilmalle Uutuus! Kauneutta ja toiminnallisuutta Muutama hetki ajassa taaksepäin auringonsuojaus tarkoitti lähinnä perinteisiä sälekaihtimia, mutta nyt ne ajat
www.schilling-fn.de Suomi Tuotevalikoima Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet
Suomi Alumiini-pukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet Tuotevalikoima Alumiinipukkinosturit Muuta Lisätarvikkeet Erikoisvalmisteet 1 2 Pääkirjoitus Hyvää päivää!... ideasta valmiiseen tuotteeseen...
Geberit urinaalijärjestelmät. Sopii kaikkiin tarpeisiin.
Geberit urinaalijärjestelmät Sopii kaikkiin tarpeisiin. Kaikki hyödyt yhdestä lähteestä. Joustavuus on Geberit-urinaalijärjestelmän tavaramerkki järjestelmä on täydellinen ratkaisu kaikkiin tarpeisiin
Huippusuorituskyky. mahtuu pieneen tilaan. Oksasilppurit.
Huippusuorituskyky mahtuu pieneen tilaan Oksasilppurit www.bosch-garden.com Hiljainen oksasilppuri AXT 25 TC Erittäin sopiva kaikenlaisten puutarhamateriaalien silppuamiseen. Haluatko silputa puutarhajätteet
FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE
FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän
TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE SARJA
TASAPAINOTUSKONEET SUURILLE VOLYYMEILLE 7700 SARJA Geodyna 7700 sarja on uusi virstanpylväs tasapainotuskoneille, joilta vaaditaan suuria volyymejä. Laaja kosketusnäyttö Helppokäyttöinen Vankkarakenteinen
Elektroninen ohjaus helposti
Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka
K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200
K2 CombiCutter Mallit 1600 ja 1200 Pyöröpaalisilppuri ja ruokintakone Markkinoiden täydellisin ohjelma www.tks-as.no Kiinteä kone Vaunumalli Kattokiskoihin asennettu kone Täyttölava K2 COMBICUTTER Työtä
Anna nostotarpeen ratkaista valintasi
Suomi Anna nostotarpeen ratkaista valintasi Viking on 25 vuoden tulos hoitotyön potilasnostoista saadusta kokemuksesta. Kaikki tieto erilaisista nostotarpeista, ergonomisista ja toiminnallisista vaatimuksista,
KULJETINKETJUJA VAATIVIIN TARPEISIIN
KULJETINKETJUJA VAATIVIIN TARPEISIIN 1 SISÄLTÖ 4 SIVULEVYJEN KULUTUSPINNAT 5 RAKENNE 7 KULJETINKETJU SFS 2380 8 KIINNITYSREIÄT R2 9 KIINNITYSKORVAKKEET K2 K22 10 KULJETINKETJU SMS 1698 11 KULJETINKETJUT
KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus).
KUVASARJA AVOSINKKAUKSEN VALMISTAMISESTA KÄSITYÖVÄLINEILLÄ Kari Koski 1 LITRAN MITTA (KAPPALEEN MITAT 10X100X120mm (paksuus*leveys*pituus). 3. Tappikappale jaetaan merkistä lovikappaleen tappien lukumäärällä
1800 watin hiomakone, jolla voi hioa myös lähellä reunaa, 125 mm
Bahnhofstraße 5 77 Steinheim Puhelin +49 744 828-0 Faksi +49 744 25899 800 watin hiomakone, jolla voi hioa myös lähellä reunaa, 25 mm LD 8-7 25 R, Kit Turbo-Jet Tilausnumero 408.603 Laikka Ø 25 mm Kierrosluku
ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät
Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ
Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö
Pöytämallinen biojätteen vähennysyksikkö Laadukas ja tukeva ruostumattomasta teräksestä valmistettu biojätteen vähennysyksikkö. Laitteessa on yhdistettynä jätemylly ja vedenpoistoyksikkö teräksisessä tiskipöydässä.
Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon!
19. maaliskuu ta2012 Uudet Ryobi - ruohonleikkurit nyt Subaru moottoreilla - lisätehoja puutarhanhoitoon! Ryobi lanseeraa polttomoottorikäyttöisten puutarhatyökalujen sarjaan uudet Subaru -moottoreilla
RS-liitinjärjestelmä Osista joustavasti koottavat liittimet KO M P O S I I T T I JÄ R J E S T E L M Ä R S - L I I T I N J Ä R J E S T E L M Ä
KO M P O S I I T T I JÄ R J E S T E L M Ä R S - L I I T I N J Ä R J E S T E L M Ä RS-liitinjärjestelmä Osista joustavasti koottavat liittimet 03 I 2009 9007 Uusi Uponor RS -liitinjärjestelmä Ainutlaatuinen
KaVo MASTERmatic -sarja. Uusi KaVo MASTERmatic -sarja. Elä. vaatimuksiesi mukaisesti
-sarja Uusi -sarja. Elä vaatimuksiesi mukaisesti -sarja -sarja. Koe vaatimuksiesi täyttyvän. Parhaat lopputulokset. Eliniän verran. Nauti optimaalisista käyttömahdollisuuksista ja huipputarkkuudesta kaikissa
JÄRNVIK. vinyl FLOORING series
vinyl FLOORING series 018 UniClickVINYYLILANKKU Vinyylilankku kaikkiin asuntiloihin sekä kevyemmän käytön julkisiin tiloihin. Patentoitu UniClick -lukkopontti helpottaa asennusta ja tekee lattiasta kestävän.
R-kannattimet Kannatinsarjat Työkaluteline Hyllyjärjestelmä. Helsinki 1115
Kannatinsarjat Työkaluteline Hyllyjärjestelmä Helsinki 1115 Sisältö R-kannattimet... 3-7 Kannatinsarjat...8 Työkaluteline...9 Hyllyjärjestelmä...10 Copyright 2015 Koivunen Oy. Emme vastaa luettelossamme
Scene näyttelyjärjestelmä. Patentoitu kangasjärjestelmä - mitä voit muokata monin tavoin.
Scene näyttelyjärjestelmä Patentoitu kangasjärjestelmä - mitä voit muokata monin tavoin. Scene UltraLight Patentoitu taustakangas - mitä voit muokata monin tavoin Scene UltraLight seinäke on kätevä LaunchPack
Välttämätön apuväline puutarhassa
Nauti Rentoudu Välttämätön apuväline puutarhassa Make it your home. Tee puutarhatyöt kevyesti ja ergonomisesti Boschin Isio-puutarhatyökalulla. Monikäyttöistä moottoriyksikköä voidaan käyttää erilaisilla
Ammattilaisten valmistamia ammattilaisia varten. ZARGES-innovaatiot
Aattilaisten valistaia aattilaisia varten. ZARGES-innovaatiot R13 Askelatikkaat valistettu kovaa käyttöä varten Kestävä rakenne: Kevytetallinen työkaluhylly Pienepi kaatuisriski: Isokokoinen 300 x 250
Ammattilaislaatua made in Germany.
Metalli Ammattilaislaatua made in Germany. Uudet FEINin Compact-kulmahiomakoneet. Ennennäkemätön hinta-/laatusuhde. alkaen 128,- 159,- sis. alv 24 % Uusilla FEIN-kulmahiomakoneilla työskentely on nopeampaa
Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! Tuotekuvasto
TM Markkinajohtaja lemmikkieläinporteissa! 2014 Tuotekuvasto TM Carlson Pet Products perustettiin kun me lemmikeillemme omistautuneet harrastajat huomasimme, että lemmikkiportteja ei ole olemassa. Ihmiset
HIGH POWER. Monipuolinen linjalaser helpottaa kohdistamista! UUSI. Innovation in Tools
Innovation in Tools Monipuolinen linjalaser helpottaa kohdistamista! HIGH POWER 3D PowerPlane-Laser 3D ja AutoLine-Laser 3D: Nyt myös kätevällä seinäpidikkeellä UUSI 3D-laserin edut Tehokasta työskentelyä