Kuntalaisfoorum
|
|
- Martta Laine
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuntalaisfoorum Vanhan Limingan kehittämisilta Vilho Lampi -museo ke klo Työpajatyöskentelyn koonti Hannele Riihimäki, Janne Nevala, Marja-Riitta Vavuli-Kiviniemi ja Päivi Mäki
2 Vanha Liminka Nimi Vanha Liminka virallistetaan, on virallisesti Ranta Määritellään, mikä on Vanha Liminka, mihin asti jatkuu ja kuinka leveänä, jotta tiedetään kunnossa pidettävä alue. Kun on kaavassa, jokainen tietää, asuuko Vanhassa Limingassa vai ei. Selkiytetään, mikä on museoaluetta ja mikä Abrahamin kulttuuripuistoa. Museoalue säilytettävä museoalueena, tapahtuma-alue erikseen Vahvistetaan yhteistyötä eri osien ja toimijoiden välillä; taiteilijat (Maire Manninen ja Teijo Hildén, Olli Pohjolan studio, josta avoin muistotila), Taidekoulu, kunnan toimijat, Vilho Lampi -seura, yhdistykset, srk, yhdistyksen perustaminen alueen toimintaa kehittämään ja ylläpitämään Mahdollistetaan ympärivuotinen käyttö 2
3 Olemassa olevan tiedon hyödyntäminen Vanhan Limingan kehittämiseksi on olemassa aikaisempia suunnitelmia ja opinnäytetöitä Hyödynnetään muun muassa Raappanan tekemää diplomityötä, josta löytynee ideoita Saara Kankaanpään opinnäytteessä Limingan Ranta - mahtitaajamasta miljöökokoknaisuudeksi paljon tietoa alueesta Kuullaan ja osallistetaan kuntalaisia ja Vanhan Limingan asiantuntijoita kehittämistyössä 3
4 Vanhan Limingan yleisilmeen parantaminen Kun jotakin tehdään, tehdään kunnolla ja huolehditaan ylläpidosta ja hoidosta Tiestö kunnostetaan vanhan mallin mukaan Padot ja penkereet kunnostetaan Liminganjoen kunnostaminen, jotta vedenpintaa saadaan nostettua; istuskelu- ja ongintapaikkoja joen varrelle Laitetaan yhtenäinen aita Opastetaulut sään vaihtelut kestävästä materiaalista tyyliin sopivalla ilmeellä Isot laskuojat kivetään Jokivarren tienoota avarretaan; Rantatien puita ja oksistoa karsitaan (maanomistajilta tarvitaan lupa) ja heinikoita niitetään Rakennusten ulkoasu kunnostetaan, mm. Kivikoulun pitsiverhoilujen maalaaminen Rantatie valaistaan kunnolla; kauniit metalliset lyhtypylväät sillalta vanhalle Raahentielle Myös toinen vanhoista silloista kunnostetaan 4
5 Markkinointi ja opasteet Pohdittiin miten saadaan kävijöitä > Tuote on olemassa: historia on aivan mahtava, tarvitaan vain markkinointia Aukioloissa johdonmukaisuus, ja aukioloajat näkyvästi esille Järjestetään kunnon opastus isoja ja pieniä opasteita 8-tieltä alkaen kunnan infotaulu keskeiselle paikalle kylälle, jossa kaikki kunnan vierailukohteet, kulttuuripuiston tapahtumat, taidenäyttelyt Vanhan Limingan alueesta sekä alueella että netissä karttapohjakuva, johon merkitty rakennukset ja nähtävyydet Limingan kokonaismarkkinointi; Liminganlahden luontokeskus, Vanha Liminka, Arboretum, Kulttuuripuiston tapahtumat jne. Monikanavainen tiedottaminen museoalueen tapahtumista, tiedonkulku kaikille asianosaisille Vanhan Ajan Joulun tapahtumia myös tälle alueelle 5
6 Vanha Liminka ulkoilualueena Vain osa kävijöistä käy sisätiloissa Tehdään rakennusten seiniin ja kohteisiin kunnolliset, erikieliset tietotaulut, joissa kerrotaan kohteen historiasta, alueen henkeen sopivat vanhantyyliset opasteviitat Sijoitetaan myös QR-koodien taakse tietoa alueesta Osa ihmisistä tulee kävelemään alueelle; keisarinportti Parannetaan pyöräilymahdollisuuksia; avataan pyöräilylle reitti Rantatietä eteenpäin Liminganlahdelle, Arboretumiin Kulkumahdollisuus Raahen suunnasta tuleville alikulun ja radanvarren kautta alueelle Pöytiä, penkkejä oleskeluun, aurinkovarjoja Geokätköjä alueelle ja niistä tiedottaminen Autot ja bussi omalle pysäköintialueelle, tapahtumissa liikenteenohjaus, järjestyksenvalvonta Alueen esteettömyydestä huolehtiminen Omatoimikävijöille historiapolku, jonka rasteilla tietoa Vanhan Limingan tapahtumista ja henkilöistä Kulttuurikuntopolun taulut uusittava Veistospuisto alueelle 6
7 Abrahamin kulttuuripuiston tapahtumat Uutta potkua ja eloa koko kunnassa oleviin nykyisiin tapahtumiin Säilytetään perinteiset tapahtumat Toiveita tapahtumista; musiikkikonsertit, Viikateniiton MMkisat/niittotanssit, toritapahtumat, siltatanssit, huumorifestarit, Vilho Lammesta näytelmä, talvitapahtumat, runonlausunta, paikalliset ja lähialueiden teatteriryhmät, kädentaitoihin liittyvät tapahtumat ja käytännön opetus, kotieläinpäivät, kunnan kyvyt esiin -tapahtuma, yhteislauluillat, juhannusjuhlat, jatkuvat taidenäyttelyt, bänditapahtuma (paikalliset bändit) Harrastajaryhmille mahdollisuus käydä kulttuuripuiston lavalla harjoittelemassa Laadukas äänentoisto tapahtumiin Tapahtumiin joustavat kahvila/ravintolapalvelut, makkaranmyyntiä, lasten tapahtumiin oheisohjelmaa 7
8 Vanha Liminka lapsille ja nuorille Limingan historian nivominen opetussuunnitelmiin muun muassa työstämällä monialaisia oppimiskokonaisuuksia aiheeseen liittyen Kulttuuriopetussuunnitelma on työn alla; jokaiselle vuosiluokalle esiopetuksesta lähtien sijoitetaan Limingan kulttuurihistoriaan ja paikkoihin tutustumista Limingan Taidekoulun roolin vahvistaminen Lapsille ja nuorille mahdollisuus esiintymiseen kulttuuripuistossa, jolloin vanhemmatkin saadaan mukaan ja lapset ja nuoret saavat esiintymiskokemusta Musiikkileirien henkiin herättäminen Historian pelillistäminen Lasten kulttuuri- ja tapahtumapolku 8
9 Opastetut kierrokset Järjestetään opastettuja kierroksia eri ikäryhmille Opastukset eri kielillä, asiantuntevat oppaat Pieni opaskirjanen museoalueelta, historiatietoja rakennuksista ja alueen tapahtumista Kansalaisopistossa opaskurssi; varataan resurssia kohtuullisiin, erikielisiin opastuksiin myös sesonkikauden ulkopuolella Lukiolaisille vapaaehtoiskurssi Vanhan Limingan opastuksesta; sisältö haltuun, esiintymis- ja ilmaisutaitokoulutusta > muutama koulutettu lukiolaisopas vastaa kesällä opastuksesta, ei kahden viikon kesäseteliläisiä 9
10 Uudisrakentaminen Tehdään uudisrakennus, jonka toinen pää lämmin, siellä ravintola ja kahvila Toisaalta toivottiin vanhaa, siirrettävää rakennusta Rakennus tulisi saada ympärivuotiseen käyttöön, jotta se tukee kaikkea toimintaa Perinnehalli halutaan säilyttää perinnehallina Veteraaniperinteen vaaliminen; alueelle korsu Kulttuuriolohuone kuntalaisille, yhdistyksille ja seuroille Kiertonäyttelyitä Residenssin hankintaa kannatettiin Pienoismalli jokivarresta, museoalueesta, rakennuksista ja maisemasta Emäntäkoulun aitan siirto museoalueelle Ei kilpavarustelua alueelle 10
11 Museokahvila Museokahvila; voisi olla myös Kivikoulussa Tähtitaivastaidekahvila, yhteinen tarinapaikka, jossa kerrotaan vanhoista ajoista, lasten ja nuorten kokoontumispaikka, sosiaaliset tilat esiintyjille Matalan kynnyksen taulunripustuspaikkoja sekä kiertäviä taidenäyttelyitä Museokahvilaoikeuden myynti kesäyrittäjälle ja/tai viikonloppukäyttöön myös sesongin ulkopuolella vierailuryhmiä ajatellen Kivikoulun hyödyntäminen elokuva-, koulutus-, esitelmä- ja tapahtumatilana 11
12 Pariladot ja muuta Parilatojen hankinnasta eriävät mielipiteet: ei hankita, koska ne eivät ole oikea paikka säilyttää museoesineistöä/ hankitaan, koska parilatosarjaa voi myöhemmin täydentää, kun museoesineistöä tulee lisää Höyrykattila esille Nuotiopaikka joen äpräälle eli reunalle Kesäksi heinäseipäät niitylle Kukkaketo katsomon tuntumaan, pellolle kanoja, kukko, lampaita 12
13 Museokokonaisuus (Vilho Lampi museo, Aappola, kotiseutumuseo) Vilho Lampi -museo ja Abraham Ojanperän muistokoti muodostavat kulttuurihistoriallisesti merkittävän kokonaisuuden, löytämättömän helmen, jonka esille tuontiin ja kehittämiseen tulee panostaa sen arvolle sopivalla tavalla. Esitettiin ajatus ympärivuotisesta museotoiminnasta; edustava näyttely saadaan jo kunnan ja Vilho Lampi -seuran omistuksessa olevista teoksista. Ympärivuotiselle museotoiminnalle on mahdollista saada valtionapua. Oleellista opastoiminnan kehittäminen. Kunnassa vierailee ryhmiä pelkästään museoalueella, ja on elinarvoisen tärkeää, että alueen tarina tulee kerrottua hyvin. Panostus opas- ja viestintätoimintaan. 13
14 Esineistö ja taulut Esitettiin ajatus konehallista (Tyrnävän konemuseon kaltainen paikka.) Limingan kunnan kannattaa sijoittaa uusiin rakennuksiin syötiksi esim. Vilho Lammen tauluja, jotka houkuttelevat vierailijoita tutustumaan varsinaiseen museoalueeseenkin. Esitettiin ajatus veistospuistosta Vanhan Limingan alueelle Yhteistyö Taidekoulun kanssa keskeisessä roolissa. 14
15 Tapahtumat ja kahvilatoiminta Vilho Lampi -museon suuri sali toimii idyllisenä paikkana muun muassa pienimuotoiselle konsertti-, teatteri- ja kirjallisuustapahtumille ja sitä voidaan hyödyntää myös pienempien kokousten ja seminaarien pitopaikkana. Kahvilapöytiä ja tuolia voi sijoittaa rajoitetun määrän myös salin puolelle näyttelyn ehdoilla. Kesällä pöytiä ja tuoleja museon eteen. Vilho Lampi -seuran hyödyntäminen koko museoalueen kehittämisessä, avustukset, haut, kannatustoiminta. Mukaan löytynee myös nuoria, innokkaita kehittäjiä, jotka voivat tuoda uusia ideoita ja näkökulmia museoalueelle. Yhteistyön ja kuntalaisten kuulemisen merkitys. 15
Naantalin Vanhankaupungin ranta
.0.0 Naantalin Vanhankaupungin ranta Kehittämisen teemat ja suositukset Studio Puisto Arkkitehdit VSU Maisema-arkkitehdit SWO Ympäristö Muumimaailma Kehitysteemat A YDINALUN KHITTÄMINN Vierasvenesatama
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita
YhteisöLeader (päivitetty 1.10.2014)
YhteisöLeader (päivitetty 1.10.2014) Hakija Projektin nimi Kuvaus Hailuoto Hailuodon 4H-yhdistys Liminka Luovon kesäkirppis Järjestetään itsepalvelukirpputori Hailuodon vanhalla alakoululla heinäkuussa.
Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
Postimäki. historiasta nykypäivään!
Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat
Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo
Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti
Opastetilaisuus 8.10.2014. Kankirautavarasto, Mathildedal Yhteenveto
Opastetilaisuus 8.10.2014 Kankirautavarasto, Mathildedal Yhteenveto Teijon kansallispuistosta kasvun eväät hanke 2014-2015 Opastetilaisuuden yhteenveto 8.10.2014 Tilaisuudessa keskusteltiin saavutettavuudesta
Taidetta Turun taidemuseossa
Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,
KERAVA-SALI Keuda-talossa
KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013. Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA
Kyläkävelyraportti UUSIKARTANO 10.7.2013 Katri Salminen ProAgria Länsi-Suomi / maa- ja kotitalousnaiset TAUSTAA Kyläkävelyt kuuluvat yhtenä osana Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Matka kylämaisemaan
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat
turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua
TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018
Sivu 20 LOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN LOUSARVIO 01.01. - 31.12. TILINP. 2017 EDELL. 2018 EHDOTUS 00006100 LIIKUNTOIMI VOITTEET Liikuntatoimi keskittyy kuntastrategian ja kunnan hyvinvointisuunnitelman
Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi
Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta
Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu
PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin
Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku
Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä
Rantaraitin kehittäminen Taustat
Yhdyskuntatekniikka Sivu 1 / 5 Taustat Tekniset palvelut toteuttivat omalle henkilökunnalle ja nuorisovaltuustolle kyselyn, jossa teemoina olivat kulttuuri, lapset ja nuoret, liikunta sekä ympäristö ja
Kuntastrategia Kuva: Tiia Heimonen, Lemi
Kuntastrategia 2025 Kuva: Tiia Heimonen, Lemi KUNNAN TEHTÄVÄ Hyvinvointi ja elinvoima SUUNTA: PIENESTÄ ISOKSI Lemi on hyvä paikka asua pienestä isoksi. Laadukkaita palveluja on tarjolla vauvasta vaariin.
Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009
Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on
Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,
Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille
KAUHAVAN KAUPUNKI Alahärmän oikeusvaikutteinen osayleiskaava Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille sekä alueen elinkeinotoimijoille Hyvä asukas, maanomistaja, elinkeinoelämän toimija! Kauhavan kaupunki
Vierailulla Urho Kekkosen museossa
Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita
Mitä tehdä. Mihin mennä. kesällä 2009 Oulun seudulla?
Mitä tehdä ja Mihin mennä kesällä 2009 Oulun seudulla? 1 Sisältö Tapahtumakalenteri 4 Lisää tapahtumakalentereita 5 Koko kesän avoinna olevia paikkoja 6 Oulunsalo 7 Elokuviin 7 Kalastus 7 Kesäkursseja
Prijuutti - Yhteisöllinen työtila ja korjausrakentamiskeskus Tuusulassa
Prijuutti - Yhteisöllinen työtila ja korjausrakentamiskeskus Tuusulassa Prijuutti on Tuusulan keskustan tuntumassa sijaitseva 1855 56 rakennettu hirsirakennus. Tämä koko keskisen Uudenmaan ensimmäinen
Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt
IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö
SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen
SIIKAJOEN KUNTA Ruukin asemanseudun osayleiskaavan uudistaminen Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ruukin asemanseudun osayleiskaavaa ollaan uusimassa. Nykyinen vuonna
Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa
Kaupunginhallitus 132 29.03.2010 Kaupunginhallitus 488 19.11.2012 Kaupunginhallitus 429 21.10.2013 Merimaskun kirkonkylän venesataman hoitosopimuksen jatkaminen T:mi Marita Lambergin kanssa 950/10.01.02/2013
ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA
KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian
1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE
FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus
PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016
PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
HELSINKI, Konala: AGILITYN KOULUTUSPÄIVÄ Radan lukutaito (LUENTOPAIKKA), Sunnuntai klo 12.00
HELSINKI, Konala: AGILITYN KOULUTUSPÄIVÄ Radan lukutaito (LUENTOPAIKKA), Sunnuntai 30.07.2017 klo 12.00 KOULUTUSPÄIVÄN SISÄLTÖ: Agilityn koulutuspäivä Agilityradan suorittaminen puhtaasti loppuun asti
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma
Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME
Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME 19.03.-15.05.2015 HARAVA Karttapohjainen kyselypalvelu Edistää kansalaisten ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia
Oas /18 1 (5) Hankenro 5318_4 HEL
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1368-00/18 1 (5) Hankenro 5318_4 HEL 2017-012687 21.5.2018 TERVASAAREN AITAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS
ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!
YLITORNION KUNTA Torniojoen osayleiskaavan päivitys Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille Hyvä asukas tai maanomistaja! Ylitornion kunnan Tornionjoen, Tengeliönjoen ja Portimojärven ranta-alueilla
Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus
Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus Kotkan paikallismuseo seminaari 27.4. Riina Nurmio, maakuntatutkija Etelä-Karjalan museo Potentiaalisista kävijöistä pitää saada kävijöitä
Valtuuston iltakoulu
Valtuuston iltakoulu 29.1.2018 Kaupunginhallitus 5.3.2018 liite nro 10 (1/12) Kulttuuritilat Kulttuuritilojen tarvekartoitus Konserttisalin tarpeellisuus? Painotalon kohtalo? Musiikkiopiston tilat? Museot?
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen
Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen
Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja
TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI
Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,
LIPERIN KESÄN TAPAHTUMAKALENTERI
LIPERIN KESÄN TAPAHTUMAKALENTERI Tarkemmat tiedot löytyvät oppaan sivuilta ja www.liperi.fi. Muutokset mahdollisia. IRROTA JA TALLETA KALENTERI- SIVUT! 2 TOUKO- KUU su 9.5. klo 18.00 Sinulle, äiti! Äitienpäivän
Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla
Kohti Mahdollisuuksien Markkuu vision toteutumista Tietoa viime vuosien toiminnasta Markkuulla Katso lisää: www.markkuu.fi sekä sosiaalisen median kanavista: Facebook, Instagram, Twitter, You Tube Kylämme
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU
SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin
Palokan koulukeskuskysely
- Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien
Muinaisjäännösten kunnostaminen ja viitoittaminen esittelykuntoon Luistarissa, Käräjämäellä ja Linnavuorella Luistarin muinaispuiston kehittäminen
Arkeologista tutkimusta on tehty viime vuosisadalta lähtien jatkuvasta. Pelastuskaivausten lisäksi kunta on rahoittanut maamme merkittävintä tutkimuskaivausta Luistarin alueella vuosina 1969-92. Tutkittua
OSALLISTAVAA KAUPUNKISUUNNITTELUA LASTEN JA NUORTEN KANSSA
OSALLISTAVAA KAUPUNKISUUNNITTELUA LASTEN JA NUORTEN KANSSA Ympäristökasvatuspäivät 8.10.2010 Sanna Koskinen, Nuorisoasiainkeskus Juha-Pekka Turunen, Kaupunkisuunnitteluvirasto Lapset mukana suunnittelussa
KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE. Lahti 5.3.2012 Liisa Tarjanne
KULTTUURIYMPÄRISTÖ KUNNIAAN VÄLINEITÄ KANSALAISILLE Lahti 5.3.2012 Liisa Tarjanne KULTTUURIYMPÄRISTÖN KAMPANJAVUOSI 2010 JOY Jokaisen Oma Ympäristö Kulttuuriympäristökampanja 2010 Kansalaisyhteiskunnan
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
Kuntalaiskyselyn tulokset
n tulokset Pia Setälä Lasten ja nuorten palveluiden johtaja 5.1.2018 1. Asun Salossa (rastita missä kuntakeskuksessa) Yhteensä 540 vastaajaa 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 32,4% 41,9% 20% 10% 0% 2,8%
LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA
MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 8.2.2012 LOVIISA, ONNENLAHTI RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne
Perustiedot
Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)
KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019
KOTISEUTURETKET SASTAMALASSA 2019 Kannen kuvat: Herkkujuustola - After Sunset photography Kulttuuritalo Jaatsi Linnainmaan Lammastila Ritajärvi - Katariina Pylsy Äetsän voimalaitos Tervetuloa tutustumaan
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena
Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu
Palaute hallintokunnittain
Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien
VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA
VARAA TILOJA TAPAHTUMIIN JA KOKOUKSIIN 28.4. AVAUTUVASTA IHMISTEN JA TAITEEN TALOSTA Kulttuuritalo Laikuksi muuntautuva Vanha kirjastotalo puistoineen palvelee kulttuuritapahtumien järjestäjiä ja paikallisia
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 19.10.2016 66 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2.
Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
Yleisötilaisuus pidettiin ulkona, joten muistioon on kirjattu vain näkemyksiä keskeisimmistä keskusteluaiheista.
1 VARIKON ALUEEN ASEMAKAAVAA KOSKEVA YLEISÖTILAISUUS Varikon alue torstaina 20.05.2013 klo 18.00-19.30 Läsnä: Markus Lehmuskoski, Lahden kaupunki, maankäyttö Anne Karvinen-Jussilainen, Lahden kaupunki,
TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE
T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT
POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Sivistysvaliokunta hyväksynyt 25.10.2017 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi tiloissa voidaan
Kooste yleisötilaisuudesta
Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee
KEHITTÄMISOHJELMA Kylä: Enon kirkonkylä
Teema: Pienet investoinnit Uiminen: uimapaikkojen kartoittaminen KESÄ: Niskan rantaan satamaalueen lähelle kunnostaminen (historia) Kotirannan uimarannan kunnostaminen TALVI: Kotirannan uima-allas käyttöön
LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA
LOHJA ASUNTOMESSUPAIKKAKUNTANA Lohja on vireä Länsi-Uudenmaan keskus, noin 50 000 asukkaan kaupunki ja sijaitsee Etelä-Suomen suurimman järven, Lohjanjärven rannalla. Lohjan vahvuudet Lohjan vahvuutena
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.
192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012
192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 Pikkupalatsi Pikkupalatsilla järjestetään opastettuja ja etukäteen varattuja jouluisia tutustumiskäyntejä, su 25.11. Eliisa-teatteri esittää: Katupeilin takana
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.
Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,
BOTANIAN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
BOTANIAN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 25.4.2019 SIJAINTI BOTANIA 200 m JOENSUUN BOTANIA OY HAKEE KAAVAMUUTOSTA kohteen kehittämisen mahdollistaminen
Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!
Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut
Asia: Poikkeamishakemus koskien kiinteistöä RN:o ja sillä sijaitsevaa entistä Ul. Pyhäjärven kunnantaloa, Karkkila
Karkkilan kaupunki Sivistystoimiala Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualue Museotoimi Karkkilan kaupunki Tekninen toimiala Maankäytön ja ympäristön palvelualue Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2015 Asia: Poikkeamishakemus
KERA Tulevaisuuspyörä
KERA Tulevaisuuspyörä Työpaja 11.6.2013 Valtuustotalo Kimmo Rönkä Movense Oy TYÖPAJA: TULEVAISUUSPYÖRÄ ryhmien teemat 1. Houkutteleva korttelikaupunki ja käveltävä ympäristö (kirjurit: Ritva Helminen-Halkola,
AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA
M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI
Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa
Kulttuuriympäristöt Länsi-Lapin maakuntakaavassa Tornio 14.1.2012 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti
Tartteeks aina tehdä itse?
Tartteeks aina tehdä itse? Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun päästetään ulkopuoliset toimijat huseeraamaan kirjastoon. Ja pari sanaa siitäkin, mitä ainakaan ei kannata tehdä Marianne Lindblad Pornaisten
KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA
KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen
Neljän Tuulen Tupa -kahvila-ravintolan
Neljän Tuulen Tupa De Fyra Vindarnas Hus Hangon kaupunki tarjoaa yrittäjän vuokrattavaksi ja ylläpidettäväksi Neljän Tuulen Tupa -kahvila-ravintolan Hangon kaupunki omistaa vanhan ravintolarakennuksen,
Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019
Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 18 1. Vastaajan ikä Vastaajien määrä: 18 alle 20 0 0% 20-30 2 11,11% 30-40 2 11,11% 40-50 4 22,22% 50-60 3 16,67% yli 60 7 38,89% 2.
WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1
WDC Helsinki 2012 Ideointipaja Yhteenveto 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 - yleiset toiveet Design käsitteen avaus ja laajennus Kansainvälisyyttä Suomeen Kestävä kehitys
AMOS ANDERSON LASIPALATSI
AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin
KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA. Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut & Kulttuurilautakunta
KAUPUNKISTRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMA Nuorisotyö ja Liikuntapalvelut 17.2. & 6.4.2016 Kulttuurilautakunta NUORISOTYÖ Seuraavalle sivulle on koottu nuorisotyön kaupunkistrategian toimenpide-ehdotukset kaupunkistrategian
YLIVIESKAN RAVIKESKUKSEN TILAT JA ALUEET KAIKKIEN KÄYTTÖÖN!
Pohjanmaan ravi r.y. Keskisentie 140 84100 Ylivieska YLIVIESKAN RAVIKESKUKSEN TILAT JA ALUEET KAIKKIEN KÄYTTÖÖN! Pääkatsomo Kokous ja neuvottelutila Ylivieskassa sijaitsevassa ravikeskus Keskisessä on
RAKENTAMISTAPAOHJEET
RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja
Perustietoja Ähtäristä
Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait
Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013
Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,
Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle
URHEILU JA LIIKUNTA NUORISO KULKUYHTEYDET, Urheilukentän uusi katsomo Koulun jääkaukalon kunnostus Liikuntapuiston rakentaminen Nuorison ajanviettopaikka Rasilaan Nuorison ajanviettopaikka, joka olisi
Toimintasuunnitelma 2014 Kallion Kulttuuriverkosto ry
Torviviulun, muusikon katson kohtaaminen Kallio Kukkiitapahtumassa 2013. Kuvaa Juhani Styrman. syyskokouksessa 27.11.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Toiminta... 3 2.1 Kallion kulttuuriviikot: Kallio
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa
Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2
PANKAKOSKI, RUUNAA/ KYLÄILTA TI 11.1.2011. asennevammaisuuden poistaminen kaupungin päättäjiltä Pankakoskea kohtaan PIENET INVESTOINNIT
nuorisotilat koulun todellisen kunnon selvittäminen ja tilojen käytön suunnittelu kaupungin ja kylän etua silmällä pitäen raja auki Inarista yhteistyö Lentiiran ja Mujejärven kanssa toimeksi asennevammaisuuden
Päivitys
I N F O PA K E T T I Päivitys 20.3.2019 w w w. k u u r o j e n l i i t t o. f i / s e n i o r i e n - k u l t t u u r i t a p a h t u m a KUTSU Kutsu kuurojen seniorien 18. kulttuuritapahtumaan Kuurojen
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän