arkkipiispantalosta avaa muistoja menneisyydestä.

Transkriptio

1 Kyrkan och vi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 10/ Tuore kirja arkkipiispantalosta avaa muistoja menneisyydestä. 7 Sivu Nettiraivo kumpuaa vihasta ja alemmuudentunteesta. Keskiaukeama Kauneimmat joululaulut soivat joulun odotusta. Takasivu Jesus själv var en flykting. Sidan 8

2 Toisen maailman ääni Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa Flossenbürgin keskitysleirillä kirjoitti pappi ja vastarintataistelija Dietrich Bonhoeffer runon, josta on tullut suomalaiseen virsikirjaan - kansallispyhäkössä vuosituhannen ensimmäisenä virtenä veisattu - virsi 600. Runo rohkaisee sinnikkäästi uskomaan parempaan maailmaan. Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, virressä lauletaan. Tätä kirjoitettaessa eletään toista päivää Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Uutiset toistavat Pariisin tapahtumia. Kansallispyhäkössä ja Helsingin tuomiokirkolla muun muassa kristityt ja muslimit ovat yhdessä vedonneet rauhan ja toivon puolesta. Lintukodossakaan ei päästä piiloon maailman tapahtumilta. Pallosta on tullut entistä pienempi ja globaaleista riippuvuussuhteista entistä tiiviimpiä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Oli sitten kysymys eri syistä syntyneistä vihollisuuksista, taloudellisesta epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta tai ilmastonmuutoksen muuttamista olosuhteista. Pahasta syntyy pahaa. Viha synnyttää vihaa. Voita sinä paha hyvällä, Paavali kirjoitti. Siinä missä paha kasvaa, tulee hyvän kasvaa suuremmaksi. Mitä epävarmempaa, kaoottisempaa ja pelottavampaa, sitä tärkeämpää on ylläpitää mahdollisimman hyvää arkea ja vahvistaa hyvän elämän mahdollisuuksia itselle ja muille. Vahvistaa toisen maailman ääntä edistämällä aktiivisesti hyvän voittoa. Globaalien riippuvuussuhteiden verkko tarvitsee sitä. Pariisi-uutispäivän kaaoksessa Norvasuon Tuomo muotoili sen facebookpäivityksessään näin: Hyvän tulee kasvaa pahaa suuremmaksi. En mahda maailman pahuudelle ja siitä herääville tunteilleni mitään. Sille mahdan, mitä valitsen niiden keskellä. En kuuntele jokaista uutislähetystä. Keitän rauhassa aamukahvit. Viihdyn läheisten parissa. Käyn kylässä tai kutsun jonkun käymään. Laitan perheelle hyvää ruokaa. Teen työtäni. Keskityn asioihin, jotka innostavat ja antavat iloa. Luen iltarukoukseni. Lyhyesti: elän. En halua suostua siihen mihin he pyrkivät: pelolla hallintaan. Tavallisessa arjessa toisen maailman ääni kaikuu arjen suoraviivaisissa asioissa. Sano läheisellesi, että rakastat. Perusta yri- ALUKSI tys, josta olet haaveillut. Taputa olalle häntä, joka tuntuu sitä tarvitsevan. Tervehdi maahanmuuttajaa ystävällisesti. Tee kuluttajana vastuullinen valinta. Opettele jotain uutta. Auta häntä joka kärsii kaukanakin. istuta omenapuu. Minna Vesanto SATTUVAT SANAT KUUKAUDEN SANA Piispa Askolan sanoin meidän kristittyjen kutsumus on nyt toimia hyvän puolesta. Vastakkainasettelun, epäluulojen ja vihan viljelyn sijaan meidän on kuljettava rinta rinnan rauhan ja ihmisten välisen yhteyden asialla. Tätä tekivät viime sunnuntaina ihan konkreettisesti kristityt, muslimit ja muiden uskontokuntien edustajat marssillaan Tuomiokirkolta Ranskan suurlähetystöön. Terroristit haluavat kylvää pelkoa ja nostattaa vihaa. Paras tapa tehdä tyhjäksi heidän pyrkimyksensä on jatkaa normaalia elämää ja lisätä siihen joka päivä ripaus ystävällisyyttä ja rakkautta. Viha ei voi voittaa, sillä rakkaus on monin verroin sitä väkevämpi voima. Päätoimittaja Seppo Simola, Kirkko ja kaupunki Vanhemmuuden vaatimusten lista tuntuu olevan loputon, vaikka loppujen lopuksi merkittävin makaa kahdessa sanassa: turvallisuudessa ja kiinnostuksessa. Läsnä oleva vanhempi on saatavilla, reagoi lapsen kiukkuun ja iloon, korjaa ja luo yhteyttä aina uudelleen. Usein pelkkä vanhempi riittäisi, ilman suuria virikkeitä, vempaimia ja mahtavia harrastuksia. Sillä missä ihminen oppii olemaan suhteessa toiseen, jos ei ole suhteessa? Vaikka poissaolevan vanhemmuuden perinne on pitkä, sen tulevaisuus on vielä kirjoittamatta. Rohkenisitko laskea kännykkäsi ja kääntyä lapsesi puoleen? Uskaltaisitko alkaa luoda jotain sellaista, josta ehkä itsekin jäit paitsi? Psykoterapeutti Maaret Kallio, Helsingin Sanomat Jossain vaiheessa mainokset lakkasivat imitoimasta elämää ja elämä alkoi imitoida mainoksia. Onnellisuus ei silti automaattisesti seuraa, vaikka koti näyttäisikin sisustuslehden sivulta repäistyltä. Minäkeskeinen onnellisuuden ideologia aiheuttaa onttouden oireita ja riittämättömyyden tunnetta. Paine keskittyä jatkuvasti vain omaan onneensa on kuin yrittäisi laulaa sävellajissa, johon ääniala ei ihan yllä. Toimittaja, pappi Hanna Paavilainen, Valomerkki Tulkoon valo! Se, mitä ihminen odottaa, tuo valonsa jo tähän hetkeen. Jos olen työmatkalla Helsinkiin, on junassa istuminen toisenlaista kuin jos olen matkalla ystäviä tapaamaan. Sillä, mitä odotamme, mihin suuntaamme ajatuksemme, on merkitystä. Kirkkovuodessa käytetään Vapahtajan syntymän odotukseen neljä adventtisunnuntaita. Päivät käyvät aina vain lyhyemmiksi ja tähän pimeyteen sytytämme joulun lähestyessä joka pyhä yhden adventtikynttilän lisää. Pimeyttä on monenlaista. Luonnon valon vähyyden lisäksi on sisäistä synkkyyttä, joka voi olla masennusta, johon tarvitaan lääkäriä tai terapeuttia. On myös sellaista pimeyttä, jonka valoksi tarvitaan hyvää politiikkaa tai tarkkanäköistä diakoniaa. Sitten on sellaista pimeyttä, joka tulee kokemuksesta, että Jumala on kadonnut tai että me olemme kadottaneet Jumalan. Se voi nousta kokemuksesta, ettei Jumala auta kärsimysten keskellä tai että elämästä katoaa mieli ja tarkoitus. Täytyy olla pimeää, jotta valo näkyisi. Keskustan katu- ja mainosvalojen keskellä on vaikea nähdä tähtitaivasta. Kaiken pimeyden, ahdistuksen, käsittämättömän vaikean Pasi Leino keskellä toivo ei silti ole sammunut. Voi olla, että Jumala lähestyy meitä tähän kaikkeen kietoutuneena. Elämässä on säröjä, joiden lävitse taivaan valo loistaa. Kun Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo, tuo valo voi olla monenlaista. Se voi olla hidasta sarastusta tai salaman leimahdus tai jotain siltä väliltä. Se on silti valoa. Odottaessamme ennakoimme jo tulevaa. Odottava äiti kestää pahoinvointia ja unettomia öitä, koska tietää, että pian syntyy uusi elämä. Katsomme tyhjää seimeä sillä silmällä, että tuohon syntyy vielä lapsi jouluna. Mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen lauletaan joululaulussa. Syntyy, sitten kun sen aika on. Olemme usein kärsimättömiä ja haluaisimme kaiken nopeasti ja kerralla. Teemme työläitä valmisteluja ja koitamme saada joulun ulkoiset puitteet sellaisiksi, että joulu voisi tulla. Kaikki ei silti ole omien ponnistelujemme varassa. Adventtiaika on meille kutsu toimia vähäisinä valoina siellä missä elämme. Voimme omalta osaltamme tehdä Jumalan valtakunnan arvoja todeksi jo nyt asettumalla rauhan, oikeudenmukaisuuden ja ilon puolelle tässä pimeässä maailmassa. Franciscus Assisilaisen rukouksen sanoin: Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, kylväisin rakkautta, missä katkeruutta, toisin anteeksiantamusta missä epätoivoa, kantaisin toivoa, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä alakuloisuutta, virittäisin ilon. Päivi Vuorilehto Sielunhoidon teologi, retriittipappi KANNEN KUVAT Arkkipiispantalo oli Jukka Paarmalle koti ja työpaikka. Tuoreessa kirjassaan Paarma avaa ovia sen historiaan ja kertoo sen asukkaista. Kuva Timo Jakonen vuosikerta Julkaisija Utgivare Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet. Ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Seuraava Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusneuvosto Harri Raitis, Mia Henriksson, Anni Itähaarla, Tiina Jakobsson, Lauri Palmunen, Ann-Mari Rannikko, Jyrki Tuominen Päätoimittaja Paula Heino, paula.heino@evl.fi Toimitussihteeri Mervi Sipilä, mervi.sipila@evl.fi Toimittajat Katja Kaartinen, Leena Koski ja Minna Vesanto Seurakuntien ilmoitukset turku.tiedotus@evl.fi Taitto ja kuvan käsittely Erkki Kiiski ja Kotimaa Oy Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva, puh , , pirjo.teva@kotimaa.fi Jakelu Posti Jakeluhuomautukset Timo Karonen, p Toimitus Tiedotustoimisto, Eerikinkatu 3 PL 922, Turku puhelin (02) turku.tiedotus@evl.fi

3 3 Kirkonkirjat sähköistyivät Seurakuntayhtymässä työ on loppusuoralla Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on viimeisen neljän vuoden aikana digitoitu kaikki keskeisimmät kirkonkirjat 1860-luvulta lähtien. Kuvia kirkonkirjojen sivuista tai aukeamista kertyi hankkeen aikana kaikkiaan Kirkonkirjojen kuvaukset teki ulkopuolinen yritys, mutta urakka työllisti myös seurakuntayhtymän keskusrekisterin henkilökuntaa, joka kävi läpi kaikki kuvat ja tarkisti niiden vastaavuuden alkuperäisten dokumenttien kanssa. Tarvittaessa on tehty uusintakuvauksia ja korjailtu tiedostojen kuvailutietoja. Se on ollut aikaa vievää, kertoo keskusrekisterin hoitaja Salla Tenkanen. Digitointia on keskusrekisterissä hoitanut palkattuna yksi työntekijä, mutta kaikkiaan parikymmentä henkilökunnan jäsentä on osallistunut työhön muiden tehtäviensä ohessa. Digitointi on maksanut seurakuntayhtymälle kaikkiaan euroa. Meillä on ollut hyvä tilanne, kun henkilökuntaa on paljon, mutta niin on ollut aineistoakin, Tenkanen kertoo. Vastaava digitointi on määrä suorittaa kaikissa Suomen seurakunnissa. Etenkin suurissa keskusrekistereissä se on jo pitkällä, mutta kaikkialla sitä ei ole vielä aloitettu. Kirkkohallituksen tavoitteena on kuitenkin luoda maanlaajuinen rekisteri digitoiduista kirkonkirjoista vuoden 2017 loppuun mennessä. Opukset turvassa Digitointi on hyödyttänyt jo nyt keskusrekisterin työntekoa, koska tiedon etsiminen onnistuu nyt työpöydän äärestä. Puhelinpalvelussa voidaan esimerkiksi nopeasti tarkistaa muuttoasioita ja tarvittaessa opastaa kysyjä eteenpäin, jos etsitty henkilö ei esimerkiksi olekaan asunut tietyn seurakunnan alueella. Etuna on myös se, että vanhat, paperiset kirkonkirjat voidaan jättää rauhaan, eivätkä ne enää kulu käytössä. Kirkonkirjoista etsitään tietoja usein etenkin sukuselvityksiä varten. Niitä tarvitaan muun muassa perunkirjoituksia ja lainhuutoja laadittaessa. Myös sukututkijat voivat tilata tietoja kirkonkirjoista. Kirkonkirjojen digitointi on ollut huikea hanke. Vanhojen merkintöjen lukeminen vaatii myös aivan omaa osaamistaan ja paikallishistorian tuntemusta. Digitoituihin kirkonkirjoihin pääsevät kuitenkin käsiksi vain keskusrekisterin työntekijät. Minkäänlaista tekstintunnistusohjelmaa meillä ei ole, joten tarvitsemme edelleen ihmisen nimen lisäksi ajankohdan, jolloin hän on ollut seurakunnan jäsen, jotta voimme etsiä tietoja. Seurakuntien ja kaupungin historiaa Kirkonkirjojen tulkitseminen vaatii paikallistuntemusta ja merkintätapojen logiikan ymmärtämistä. Maaseudun seurakunnissa, kuten Piikkiössä, Paattisilla ja Kakskerrassa ihmiset on kirkonkirjoissa jaoteltu kylittäin ja sen jälkeen taloittain ja perhekunnittain. Tuomiokirkkoseurakunnassa on puolestaan käytetty korttelikirjoja, joita muualta seudun seurakunnista ei löydy. Niissä asukkaat on kirjattu aakkosittain kaupunginosan, korttelin ja asuintalon mukaan. Kun näistä kirjoista etsii tietoa, täytyy tietää esimerkiksi se, mihin seurakuntaan mikäkin kylä on kuulunut, tai milloin Kakskerta on muodostanut oman seurakuntansa. Paattisten kirkkoherra tapasi myös yhteen aikaan tehdä osan merkinnöistä kirkonkirjoihin latinaksi. Muissa seurakunnissa vanhimmat kirkonkirjat ovat ruotsiksi. Nyt digitoidusta aineistosta suuri osa, kaikkiaan kuvaa koostuu 1960-luvulta alkaen käytössä olleista perhelehdistä. Niissä on kullekin sivulle merkitty yhden perheen tiedot seurakunnittain aakkosjärjestyksessä. Vanhojen kirkonkirjojen lukijalta vaaditaan myös silmää koukeroisille käsialoille, sekä vaihteleville nimien kirjoitusasuille Johan voi välillä olla Juho tai päinvastoin. Muun muassa V- ja W-kirjainten käyttö on usein vaihdellut. Nimien kirjoitustapa on voinut myös riippua siitä, onko kirjurina toiminut pappi ollut suomen- vai ruotsinkielinen tai -mielinen. Välillä kirjoitamme sukuselvityksiin pitkiä selityksiä siitä, missä muodoissa henkilön nimi esiintyy kirkonkirjoissa. Rampa, rikollinen tai rokotettu Kirkonkirjoihin on historian saatossa kirjattu seurakunnan jäsenten syntymäaikojen, asuinpaikkojen ja perhesuhteiden lisäksi suuri määrä muutakin tietoa. Ristimiset, konfirmaatiot, kuulutukset, avioitumiset ja mahdolliset kirkosta eroamiset on merkitty tarkasti muistiin, tarvittaessa erillisiin kirjoihin. Vanhoihin kirkonkirjoihin on tallentunut tietoja seurakunnan jäsenten lukutaidosta. Muun muassa katekismuksen, psalmien ja Raamatun historian tuntemukselle on omat sarakkeensa. Myös ehtoollisella käymiset on vaihtelevalla aktiivisuudella kirjattu ylös. Tenkanen kertoo, että virallisten faktojen lisäksi pappi on saattanut merkitä kirjoihin ja kansiin tietoja muun muassa rokotuksista tai seurakuntalaisten henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten luonteenpiirteistä tai ulkonäöstä. Virkatodistuksiin näitä ylimääräisiä tietoja ei kuitenkaan merkitä, sillä ne katsotaan arkaluontoisiksi. Lisätietosarakkeeseen on voitu kirjoittaa esimerkiksi, että joku on heikkohermoinen tai että jollain on luomi selässä tai hän ontuu. Myös tiedot rikosmerkinnöistä on löytyvät samasta sarakkeesta. Ammatitkin on usein mainittu. Piikojen ja renkien lisäksi seassa on työmiehiä ja ritareitakin. Omat suosikkini ovat yömakkaranmyyjä, Tuomiokirkon lämmittäjä ja vesitehtailija, Tenkanen kertoo. Minna Uusivirta Timo Jakonen Henrikinkirkon jumalanpalvelukset alkavat kello 11 Ensimmäisestä adventista lähtien Henrikinkirkon sunnuntaijumalanpalvelukset alkavat klo 11. Kyse on vuoden mittaisesta kokeilusta, minkä jälkeen jatkosta päätetään siitä kertyneiden kokemusten perusteella. Kokeilun aloittamista edelsi seurakuntalaisille viime keväänä tehty kysely. Lisäksi seurakunta tarvitsi kokeilua varten tuomiokapitulin suostumuksen, koska kirkkolain mukaan seurakunnan pääjumalanpalvelus on pidettävä sunnuntaisin klo 10. Aiemmin Henrikissä on myöhennetty muun muassa jouluaamun jumalanpalveluksia, mistä on tullut hyvää palautetta. Uudistuksella pyritään vastaamaan erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten toiveisiin ja sitä kautta sitouttamaan heitä tiiviimmin seurakuntaelämään. Messun myöhempi alkamisaika helpottaa myös erilaisten jumalanpalveluslähtöisten tapahtumien järjestämistä, sanoo kappalainen Anna-Kaisa Kallio. Muiden suomenkielisten seurakuntien pääjumalanpalvelukset Turussa ja Kaarinassa alkavat sunnuntaisin klo 10. Henrikinkirkon myöhemmin alkavaan jumalanpalvelukseen ovat tervetulleita aamu-uniset muistakin seurakunnista, vinkkaa Anna-Kaisa Kallio. Pallivahan jumalanpalvelusaika muuttuu Pallivahassa sunnuntaisin pidettävien jumalanpalvelusten aloittamiskellonaika muuttui marraskuun alussa. Jatkossa Pallivahan kirkon sunnuntain jumalanpalvelukset ovat kello 11. Kirkossa on tähän saakka pidetty kokeiluajanjakson verran sunnuntain jumalanpalveluksia kello 17. Nyt tehty muutos tuo jumalanpalvelukset takaisin alkuperäiseen ajankohtaansa. Ajankohdan siirtoa ovat toivoneet erityisesti ikäihmiset sekä lapsiperheet. Maarian kirkon sunnuntaiset jumalanpalvelukset alkavat edelleen totuttuun tapaan kello 10.

4 4 Jussi Vierimaa Arkeologiset löydöt Ristimäen vanhalta kirkkomaalta kertovat kiehtovaa tarinaa elämästä ja 1200-lukujen vaihteessa Esi-isien elämä hahmottuu Pari vuotta sitten Ravattulan Ristimäen arkeologisilla kaivauksilla koettiin jymy-yllätys, kun alueelta löydettiin kirkonjäännös ja 1200-lukujen vaihteesta. Vastaavaa ei ole Suomessa ennen löydetty, eikä aikakauden ihmisistä, yhteiskuntarakenteesta tai uskonelämästä ole yksityiskohtaista tietoa. Kuuden vuoden tutkimusten ansiosta alkaa hahmottua, miten tuohon aikaan elettiin. Samalla saadaan ensimmäistä kertaa vihiä kristinuskon historiasta Lounais-Suomessa ennen nykymuotoisten seurakuntien järjestäytymistä. Tämä on varmaan viimeisen sadan vuoden ajalta yksi merkittävimmistä löydöistä Suomessa, tutkimusta johtava arkeologi Juha Ruohonen Turun yliopistosta sanoo. Ristimäki on metsäinen saareke Aurajokilaakson peltomaisemassa, noin neljä kilometriä Turusta Hämeenlinnaan. Vajaan 1300 neliömetrin alueella oli aikoinaan arviolta 300 haudan hautausmaa, puukirkko alttareineen ja kirkkomaata ympäröivä kiviaita. Tutkimuksia tekevät Turun yliopiston arkeologian opiskelijat ja tutkijat. Tähän mennessä on tutkittu 30 hautaa, pituudeltaan kymmenmetrisen kirkon kivijalka, mahdolliset alttarin perustukset sekä osa kirkkomaata ympäröivästä kiviaidasta. Arkeologisia löytöjä on tuhansittain. Ruohonen kertoo, että kaksihuoneinen kirkko on aikoinaan erottunut selvästi maisemasta ja vetänyt helposti 50 ihmistä. Hautausmaan koosta ja käyttöiästä voi Ruohosen mukaan päätellä, että Ravattulan kylän lisäksi kirkonmäki on ollut muutaman muunkin läheisen kylän käytössä. Samalla peltoaukealla on Kurala, Kausela ja Ravattula. Olen ajatellut, että kirkkoa on käytetty Aurajoen molemmin puolin. Hautaustavasta voi Ruohosen mukaan päätellä, että kyseessä oli tasaarvoinen maalaisyhteisö, jossa kaikille oli tasavertaiset hautapaikat kirkkomaalla. Haudat kertovat paljon Hautausmaa kertoo paljon sitä käyttäneestä yhteisöstä. Yli 800 vuodessa puiset arkut ja vainajien luut ovat jo muuttuneet mullaksi, mutta arkuissa käytetyt rautanaulat paljastavat arkkujen paikat ja koot. Ruumishautaus, arkkujen itä-länsi-suunta ja se, että mukaan ei haudattu aseita, ruokaa tai kotieläimiä ovat Ruohosen mukaan merkkejä kristillisestä hautauksesta ja uskosta ylösnousemukseen. Naisten haudat ovat tutkijan aarreaittoja. Vainajat puettiin juhlapukuun, ja naisilla oli kaulallaan koruja, kuten pronssisolkia ja lasihelmiä, jotka säilyneet hyväkuntoisina. Korut ja metallisoljet ovat säilöneet alleen myös kangaspaloja. Kankaasta pystytään määrittämään, onko se kasvi- vai eläinkuntaa, esimerkiksi pellavaa tai villaa, Ruohonen sanoo. Ruohosen mukaan viimekesäisen parikuukautisen kaivausrupeaman Ristimäen väki oli omaksunut kristinuskon ja uskon ylösnousemukseen. Ruumiit haudattiin kasvot itää eli nousevaa aurinkoa kohti. mielenkiintoisimmat löydöt olivat vainajien takaraivojen kohdalta löytyneet hiukset, jotka oli ilmeisesti kietaistu nutturalle. Hiuksista pystytään selvittämään aikakauden elinoloja, ravitsemustilannetta ja jopa vainajan elinaluetta. Noin viidestä haudasta on löytynyt hammaskiillettä, josta pystytään tutkimaan vainajan ikään sekä terveydentilaan liittyviä asioita. Hautausmaalle rakennettu kirkko oli kaksiosainen, harjakattoinen, kivijalan päällä seisova puukirkko. Merkkejä tiilestä, laastista tai ikkunalasista ei ole. Niinpä Ruohonen on päätellyt ikkunoiden olleen pienet, suljettavat räppänät. Kirkossa oli lankkulattia, jonka väleihin ihmiset hukkasivat kolehtirahojaan. Hylkäys oli tutkijan onni Tavallisesti näin vanhojen kohteiden tutkiminen on hankalaa, koska alueen päälle on vuosisatojen aikana rakennettu yhtä ja toista. Ristimäellä näin ei ole: jo senttimetrin syvyydessä ollaan lukujen vaihteen historiassa. Alueen koskemattomuus on arkeologin onni. Kirkon ja kirkkomaan käyttö on radiohiiliajoitusten ja esinelöytöjen perusteella päättynyt ennen vuotta Todennäköisesti ne hylättiin. Noihin aikoihin Lounais-Suomeen perustettiin seurakuntia, ja Ravattulan kirkollinen toiminta siirtyi muualle, todennäköisesti Kaarinaan perustettuun isoon pitäjänkirkkoon. Pientä kyläkirkkoa ei enää tarvittu, ja se joko purettiin tai jätettiin lahoamaan sijoilleen. Ristimäki on osoitus siitä, että tällainen pienempi, lähetysajan kirkkojen verkosto on ollut olemassa. Sitä ei ole ohjatusti perustettu, vaan se on syntynyt kyläyhteisön sisältä. Uskon, että siellä on käynyt kiertävä pappi. Todennäköisesti esimerkki on tullut nykyisen Ruotsin alueelta, Ruohonen pohtii. Myöhemmin Ristimäkeä on suojannut sen maanviljelyyn kelpaamaton maaperä ja syrjäinen sijainti pienen kylätien päässä. Moni kysymys auki Monia Ristimäkeen liittyviä yksityiskohtia on auki, ja vastausten Ravattulan Ristimäki Ristimäki sijaitsee noin neljän kilometrin etäisyydellä Turun keskustasta Hämeenlinnaan päin, lähellä Kymppitien ja Ohitustien liittymää. Kohteeseen pääsee jalkaisin tai polkupyörällä. Kirkon nurkkakivien paikat ja alttari on merkitty maastoon. Paikan kaivaminen tai Jokaisella on oma ristinsä. Kaivausjohtaja Juha Ruohoselle se on Ristimäki, jonka huikea tarina avautuu vähä vähältä. vahingoittaminen on ehdottomasti kielletty. Ravattulan Ristimäen tutkimukset: ravattula.fi Tukiyhdistys: smtt.fi Ruohosen tutkimustuloksiin liittyvä luento syyskuulta: virtuaalikirkko.fi/videoarkistot/turun-tuomiokirkko/luentosarjaturun-tuomiokirkko-1/ saaminen vaatii tutkimustyötä. Ruohonen haluaa erityisesti selvittää, milloin tarkalleen ottaen hautausmaa otettiin käyttöön ja milloin kirkko rakennettiin. Hän toivoo, että ensi kesäksi saataisiin vielä rahoitus muutaman kuukauden kaivauksiin. Tämän jälkeen Ristimäkeen pitää tehdä pysyvät opasteet ja kunnon polut, jotta tutkimattomien hautojen päältä ei kävellä. Kirkon kivijalan paikka pitäisi saada paremmin esille ja alueelle pitäisi saada pysyvämpi muistoristi. Tutkimus- ja kirjoitustöitä hanke teettää vielä pitkään. Ruohonen on iloinen siitä, että moni arkeologiopiskelija on innostunut tekemään Ristimäestä opinnäytetyönsä. Tutkittavaa alueella riittäisi Ruohosen mukaan vaikka 30 vuodeksi. Hanke kiinnostaa myös yleisöä, ja yleisökaivauksiakin on järjestetty. Tutkimusten etenemistä voi seurata internetistä ja tukea tukiyhdistyksen kautta. Tekeillä on myös kaksi dokumenttia. Ruohoselle on tärkeää, että tutkimusta koitetaan popularisoida ja tuoda lähelle ihmisiä. Haluaisin, että ihmiset oppisivat arvostamaan menneisyyttä ja sitä, että kotimaassakin on vaikka mitä aina ei tarvitse mennä Egyptiin. Naiset ovat koreilleet ennenkin. Haudoista löytyneet lasihelmet ovat säilyttäneet värinsä hämmästyttävän hyvin. Heidi Pelander

5 5 Musiikki vie sanomaa ihmissydämelle Taivaasta tuulee -yhtye vetää kirkkosalin täyteen joka vuosi Allan Stenroos on mies, joka ei laula nuoteista. Hän kuulee oikean laulutavan päässään ja tuottaa ääntä sen mukaan. Mies laulaa tenorina korkealta ja kovaa. Hän uskoo, että musiikin tehtävänä on kuulua korville sekä koskettaa sydäntä. Stenroos uskoo, että Jumala on antanut hänelle lahjan, jonka avulla hän haluaa palvella Herraansa ja levittää yläkerran sanomaa myös muille. Haluan piiloutua itse lavalta pois, jotta voisin kirkastaa muillekin sitä, mitä minä palvelen, Stenroos toteaa. Näin hän on tehnyt jo vuosikymmenien ajan. Ensin hän kiersi yksin ympäri Suomea laulamassa ja kuorojen mukana. Sitten tuli sopiva aika yhtyeen perustamiselle. Romanilaulujen pohjalla melankolia Stenroos tunnisti parikymmentä vuotta sitten romaniväestön keskuudessa olevan hengellisen liikehdinnän. Nuoria miehiä kävi paljon seurakunnan tilaisuuksissa. Stenroos keräsi miesporukan ympärilleen ja näin Taivaasta tuulee -yhtye sai alkunsa. Yhtye laulaa pääasiassa romanien tekemää musiikkia. Romanien lauluissa on pohjalla erilainen melankolisuus. Äänessämme on taustalla kaihomieltä. Musiikissamme on tunnetta ja ilmaisunvapautta. Emme ole sidottuja raameihin, joten joku voi tulkita, ettei meillä olisi käytöstapoja, Stenroos kertoo. Nykyään Taivaasta tuulee -yhtye kasataan tarpeen ja yhteisön toiveen niin vaatiessa. Laulajissa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta ja vierailijoitakin on matkan varrella mahtunut mukaan. Romanit kuitenkin hoitavat aina lauluosuudet ja ammattimuusikot tuovat mukaan soitinosaamisensa. Haluan musiikilla viestittää kaikkia rakastavasta Jumalasta. Monella on nykypäivänä huolta ja puutetta asioista. Elämässä on tilanne, jossa kauniit ja rohkeat pärjäävät työssään ja elämässään, mutta muut jäävät ulos yhteiskunnasta. Niiden puolesta on taisteltava. Seuraava ponnistus yhtyeelle tulee joulukuussa perinteisen joulukonsertin muodossa. Pallivahan kirkossa joka joulu järjestettävä konsertti vetää kirkkosalin varapaikkoja myöten täyteen. Musiikilla on iso merkitys romanikulttuurissa. Sen avulla kerrotaan ilot ja surut. Romanit ovat kansana kulkeneet pitkiäkin matkoja ja Timo Jakonen aikaa on tapettu laulamalla, Stenroos huomauttaa. Laulut tarinoita sukupolvien välillä Laulujen avulla kerrotaan tarinoita ja siirretään tietoa eteenpäin. Stenroosin yhtye on samalla voittoa tuottamaton yhdistys. Sen tuotto lahjoitetaan Viron apua tarvitseville lapsiperheille ja vanhuksille. Viron tilanteesta puhuminen vetää Stenroosin vakavaksi. Virossa vanhukset ja lapsiperheet ovat täysin eri asemassa kuin täällä Suomessa. Siellä ei ole turvaverkkoa, joka auttaisi ihmistä hädän hetkellä, Stenroos toteaa. Stenroos muistaa hyvin yhden talven, joka oli julma niin Suomessa Pallivahan kirkossa on kahden viikon kuluttua ahdasta, kun Taivaasta tuulee -yhtye esiintyy. Allan Stenroos kuvattiin Mynämäen kirkon luona. kuin Virossakin. Monet perheet joutuivat Virossa muuttamaan saman katon alle, jotta lämpimänä pidettävät tilat olisivat pienempiä ja polttopuut riittäisivät paremmin. Suomen romanit ostivat musiikin avulla kerätyin varoin Virosta polttopuita ja toimittivat niitä perheille. Meille hengellisyys on samalla myös lähimmäisen rakkautta. Talvella toimitamme polttopuita, mutta kesällä kuljemme omien perheidemme kanssa auttamassa Viron perheitä voimiemme mukaan, Stenroos sanoo. Vahvasta auttamis- ja musiikkikulttuurista huolimatta romanien oma kulttuuri on Suomessa kärsinyt Stenroosin mielestä inflaation. Nuoret eivät enää pidä samalla tavoin käytöstavoista kiinni kuin aiemmat sukupolvet. Ei minun sukupolveni kasvatti menisi väittämään vanhemmalle vastaan, vaikka tämä olisikin väärässä. Kulttuuriimme on tullut vapaata kasvatusta, joka ei sekään ole väärin, mutta rajojen asettaminen on rakkautta, Stenroos huomauttaa. Katja Kaartinen Taivaasta tuulee -yhtye esiintyy hengellisen romanimusiikin 20-vuotisjuhlakonsertissa Pallivahan kirkossa lauantaina klo 16. Vapaa pääsy. Kolehdilla tuetaan Virossa tehtävää perhetyötä. ilmo

6 6 Hartaasti toivottuja paketteja Tänäkin jouluna sadoissa perheissä avataan hartaasti odotettuja Lahja lapselle -paketteja. Lahja lapselle -keräys syntyi syksyllä 2008, kun Kaarinan seurakunnassa pohdittiin uusia tapoja auttaa diakoniatyön asiakkaita. Tiedossa oli, että vuoden alku oli diakoniassa usein ruuhkainen, koska ihmiset olivat joulun seurauksena velkaantuneet. Ajatus lähti siitä, kun pohdimme diakoniasihteerin kanssa sitä, miten ihmiset voisivat konkreettisesti auttaa toisiaan, kertoo seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Anu Aarnivala. Mukaan lähti kokeiluluontoisesti kolme seurakuntaa ja jaettuja lahjoja välitettiin noin 200. Ensimmäinen keräys onnistui hyvin, ja jo seuraavana vuonna operaatio kasvoi koko seurakuntayhtymän laajuiseksi. Aarnivala kertoo, että vaikka joululahjat eivät ole perheiden suurin hätä, keräyksestä saatu lahja voi olla ainutlaatuinen asia lapsen tulevaisuudelle, sillä se tuo toivoa. Jotkut keräykseen osallistuvista lahjoittajista muistavat itse esimerkiksi sota-ajan pulajoulut tai vielä vuosikymmentenkin päästä sen, että oma perhe on joskus saanut seurakunnalta ruoka- tai vaateapua jouluna. Lapsen oma toive Vuotuisessa lahjasavotassa keskeistä on se, että lapset pääsevät itse esittämään toiveen mieluisasta paketista. Haluamme, että lapsella on lupa toivoa. Perheille tämä on tosi tärkeä asia. Joskus he jo alkusyksystä hermoillen kyselevät keräyksen järjestämisestä. Jouluiloa halutaan antaa lapsille, vaikka muuten olisi raskasta. Tärkeää on myös se, että nimenomaan lapsen toive toteutuu, vaikka vanhempi pitäisi hittilelun sijaan parempana vaikka jotakin kehittävämpää lahjaa. Koska tunnemme asiakasperheet, tarkistamme vanhemmilta, jos lapsen toive vaikuttaa erikoiselta, eikä ehkä lapsen itse keksimältä. Näin toimittiin esimerkiksi silloin, kun lukioikäinen tyttö toivoi lahjaksi silitysrautaa. Hän ei halunnut koulussa erottua muista ryppyisten vaatteiden takia. Aarnivalalla on keräyskonkarina kertynyt hyvä tuntuma vuosittaisiin suosikkilahjoihin. Legot ja Barbiet ovat usein suosittuja, samoin erilaiset rooliasut. Vanhemmat lapset toivovat paljon esimerkiksi H&M:n lahjakortteja. Tänä vuonna voi ensi kertaa myös vanhempi toivoa alle vuoden vanhan lapsen puolesta lahjaa, jonka on oltava kehittävä lelu tai kirja. Lapsi tulee näkyväksi Lahja lapselle -keräyksen myötä lapsista keskusteleminen on noussut luontevaksi osaksi diakoniatyöntekijän ja asiakkaan tapaamisia. Diakoniatyöntekijät eivät yleensä tapaa asiakasperheiden lapsia, joten he voivat jäädä perheen tilanteen selvittelyssä sivuosaan. Käytämme tähän aikaa, ja puhumme asiakkaan kanssa lapsesta ja muun muassa hänen harrastuksistaan. Aarnivala kertoo, että joskus on käynyt ilmi, että lapsi on keräyksestä saamallaan lahjakortilla ostanut uusia vaatteita ja vasta sen jälkeen kertonut kotona, että häntä on koulussa aiemmin kiusattu vaatteiden takia. Lapsi on kokenut, ettei voi pyytää itselleen mitään, koska rahasta on pulaa. Joskus lapsista keskustelemiseen liittyy myös kipeitä tarinoita huostaanotoista. Keräyksen avulla voidaan silti näihinkin perheisiin tuoda jouluiloa. Oman vanhemman antamalla lahjalla on lapselle erilainen arvo. Osa lapsista kyllä tietää, että kyse on lahjoituksista, mutta osa uskoo joulupukkiin. Keräyslahjalla voi olla suuri merkitys lapselle myös joukkoon kuulumisen kannalta. Esimerkiksi hoitopaikan tai koulun lelupäivään on joulun jälkeen erilaista osallistua, kun voi itse ottaa mukaan oman toivelahjan. Köyhyys hävettää, eikä ihminen haluaisi erottua massasta sen takia. Teineille on tärkeää, että he voivat mennä joulun jälkeisiin alennusmyynteihin kavereiden kanssa ostoksille lahjakortin kanssa. Samalla he saavat opetella rahankäyttöä. Lahjakorttikin voi siis olla hartaasti toivottu lahja, vaikkei se ole yhtä hellyyttävä kuin pienten lasten lelut. Yli kymmenvuotiaat toivovat eniten juuri lahjakortteja. Vaikka vaatteiden hankkiminen kirpputoreilta on järkevää ja suosittua, on eri asia saada edes joku vaate uutena. Aarnivala tietää, että vanhempien on vaikea välttää kaupallisuuden tuomaa jouluhysteriaa, joka aiheuttaa ahdistusta. Lahjakeräysten jälkeen olemme huomanneet, että vuoden vaihduttua diakoniassa ei enää ole ruuhkaa. Tammikuu on hiljainen, eikä vuokrarästejä tai muita kerry entiseen tapaan. Monta käsiparia apuna Mukana Lahja lapselle -keräyksessä on tänäkin vuonna 110 vapaaehtoista sekä suuri liuta seurakuntien työntekijöitä. Keräyksen toteuttaminen vaatii paljon työvoimaa, ja se on suuri ponnistus myös työntekijöille. Diakoniatyöntekijöiden työpöydillä selataan ahkerasti lelukuvastoja, kun toivottuja lahjoja etsitään. Joskus kuvastojen tarjoustuotteet loppuvat kesken, ja lahjoittajat metsästävät suosikkilahjoja eri paikoista. Asiakasperheet ymmärtävät, että lahjat tulevat yksityisiltä ihmisiltä. He ovat olleet todella tyytyväisiä saamiinsa lahjoihin. Lahjoittajat saavat tietää lapsen iän ja koodinimen, joka kertoo, onko kyseessä tyttö vai poika. Kaarinan Seurakuntayhtymän toimitalon seinälakana muistuttaa siitä, että tänäkin vuonna on mahdollista antaa lahja lapselle, ihan vieraallekin. seurakunnassa koodinimet alkavat L- ja K-kirjaimilla. Seurakunnan työntekijät yhdistävät paketin koodinimineen oikeaan saajaan. Joskus tässä on sattunut kommelluksiakin, kun paketteja on paljon. Aarnivala kertoo, että eräänä vuonna 17-vuotiaalle pojalle tuotiin lahjaksi punaiset nukenvaunut. Sekaannus huomattiin kuitenkin ajoissa, joten vaunut matkasivat oikeaan kotiin ja poikakin sai toivomansa lahjan. Vuosittain on tapahtunut myös pieniä jouluihmeitä. Joskus loppuvuonna diakonia-asiakkaaksi tullut perhe ei ole ehtinyt mukaan keräykseen, mutta jostain syystä pakettimerestä on jäänyt yli juuri se oikea Lego-paketti tai Baby Born -nukke, joka on saatu toimitettua ahdinkoon joutuneelle perheelle. Silloin sekä diakoniatyöntekijä että vanhempi ovat usein kyynel silmässä. Kaikki keräykseen tuodut lelut löytävät kodin ja ovat odotettuja lahjoja. Joulu herkistää myös lahjojen antajia. He ovat Aarnivalan mukaan joskus ihmisiä, joilla ei ole omia lapsenlapsia tai he asuvat kaukana. Joskus kyse on myös eroperheistä, joissa sukulaisten siteet lapseen ovat katkenneet tai yhteyttä lapseen ei muuten ole. Ne ovat kipeitä asioita. Joissain perheissä taas on sovittu, että oma lapsi luopuu yhdestä lahjatoiveesta, ja sen sijaan perhe hankkii paketin Lahja lapselle -keräykseen. Tätä on hienosti käytetty myös kasvatuksen osana. Silloin lapsi oppii antamisen kulttuuria. Aarnivala kertoo, että joka vuosi diakoniatyöntekijät jännittävät, löytyykö lahjoittajia tarpeeksi, sillä mitään vararahastoa lahjoja varten ei ole. Iloitsemme joka kerta siitä, että lahjoittajia on löytynyt. Tänä vuonna ilmapiiri ja asenteet ovat julkisessa keskustelussa olleet kovia, mutta me puhumme edelleen heikoimpien puolesta. Minna Uusivirta Keräyksessä lahjaa voivat toivoa lapset, joiden perhe on kuluvan vuoden aikana ollut seurakuntien diakoniatyön asiakkaana. Toivelahja on enintään 50 euron arvoinen. Yli kymmenvuotiaat voivat tavaran sijaan toivoa myös 40 euron suuruista lahjakorttia. Viime vuosina lahjoja on keräyksen avulla välitetty vuosittain kappaletta. Lasten lahjatoiveet kerätään perheiltä marraskuun aikana, ja ne välitetään sen jälkeen lahjoittajille. Seurakunnissa lahjat paketoidaan ja ne jaetaan perheisiin viikolla 51. Kaikilla lapsilla on oikeus unelmiin. Lahja lapselle -keräyksen kautta saatu paketti vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hänenkin toiveensa voivat joskus täyttyä, sanoo diakoniatyöntekijä Anu Aarnivala. Jussi Vierimaa Haluatko antaa lahjan lapselle? Toiveita välitetään lahjoittajille puhelimitse ja sähköpostilla välisenä aikana. Puhelinnumeroon vastataan klo Sähköinen lomake löytyy osoitteesta turunseurakunnat.fi. Paketoimattomat lahjat voi tuoda diakoniakeskukseen, Puutarhakatu 22, maanantaista perjantaihin klo 9 18 välisenä aikana tai Kaarinan kirkolle klo

7 7 Monien tarinoiden Timo Jakonen piispantalo Arkkipiispantalon jykevät seinät ovat nähneet 11 perheen ilot ja surut. Jukka Paarma kokosi talon ja sen asukkaiden historian kirjaksi. Arkkipiispakautenaan Jukka Paarma koki arkkipiispantalon ja sen historian esittelemisen vaikeaksi, koska sitä koskevaa tutkimusta ei juuri ollut. Kun talosta ja sen asukkaista kertovan kirjan kirjoittamiseen tuli eläkkeellä mahdollisuus, projektiin oli helppo suostua. Se oli isompi homma kuin arvelin, mutta eläkkeellä on aikaa, hän naurahtaa. Piispankadun varrella sijaitsevaa jykevää arkkipiispantaloa rakennettiin vuosina Turussa elettiin rakennusbuumia. Suuret kivitalot olivat muodissa, kun maltillisesta klassismista siirryttiin koristeellisempaan uusrenessanssiin. Komea arkkipiispantalo erottui hyvin Piispankadun matalasta puutaloympäristöstä. Talon ympärille muodostui ajalle epätavallinen kortteli, kun alueelle rakennettiin myös työläisten asuntoja. Aikaisemmin Piispankatu oli varakkaiden seutua, mutta nyt samassa korttelissa asui arkkipiispa, aatelismies ja vähävarainen työläisyhteisö. Se oli sosiaalisesti hieno kokoelma, Paarma toteaa. Nykyisin Piispankatu on varsin erilainen kuin reilut sata vuotta sitten. Moni silloinen rakennus on purettu uusien tieltä, ja kadulla seisookin monenkirjava edustus eri vuosikymmenten rakennustyylejä. Merkittäviä vaikuttajia Paarman mielestä oli tärkeää kirjoittaa myös talon asukkaista eli 11 arkkipiispasta, oman aikansa vaikuttajista. Hänen ajastaan arkkipiispana kirjoittaa kulttuurihistorian professori Kari Immonen. Arkkipiispan rooli on vähän muuttunut toisaalta aikakauden, toisaalta kunkin persoonan ja omien taipumusten mukana, Paarma sanoo. Esimerkiksi Lauri Ingman ehti olla kahdesti pääministerinä ennen arkkipiispakauttaan 1930-luvulla. Hänen toimintaansa arkkipiispana peilattiinkin usein poliittisen menneisyyden kautta. Martti Simojoki joutui puolestaan 1960-luvulla keskelle Hannu Salaman Juhannustanssit-kirjan aiheuttamaa mediamylläkkää, joka johti jumalanpilkka-oikeusprosessiin. Vaikka Simojoki ei oikeustoimia esittänyt, hän sai jupakasta päälleen patavanhoillisen leiman. John Vikström paini omalla kaudellaan naispappeuskysymyksen parissa, minkä jälkimainingit ulottuivat Paarman kaudelle saakka. Paarma neuvotteli vuosikaudet siitä, miten yhteistyö voisi toimia niiden kanssa, jotka eivät hyväksyneet naispappeutta. Lopulta teimme piispankokouksessa päätöksen, joka edellytti jokaiselta papiksi vihittävältä suostumista yhteistyöhön naispapin kanssa. Sitä kaikki eivät hyväksyneet. Seurauksena oli Luther-säätiön irtautuminen. Paarma kertoo kirjassaan piispoista perheen ja kodin kautta. Näin kirkonmiesten elämästä piirtyy inhimillisempi kuva kuin perinteisissä elämäkerroissa. Hauskoja sattumuksiakin löytyy, kuten se, kun arkkipiispa Lehtosen viisivuotias poika vastasi piispantalossa puhelimeen ja sopi presidentti Paasikiven vierailusta Turkuun. Paarma antaa tilaa myös arkkipiispojen puolisoille. He ovat olleet vastuussa perheen talouden, arjen ja piispantalon edustustapahtumien pyörittämisestä miehen kiiruhtaessa tehtävissään. Vähitellen arkkipiispattaren kotirouvarooli muuttui: 1970-luvulla Mikko Juvan psykiatri-vaimo Riitta Arkkipiispantalo on sekä koti että työpaikka, jossa työ ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa, sanoo arkkipiispa emeritus Jukka Paarma. Juva ei enää jättänyt omaa työtään, vaan hoiti talon emännän velvollisuuksia työnsä ohessa, kuten hänen seuraajansakin. Haastatteluissa on selvinnyt, että aika monelle arkkipiispalle puoliso oli myös henkinen tuki. Moni toimi myös kriitikkona ja hyvänä keskustelukumppanina, Paarma kertoo. Vanhin esineistö 1930-luvulta Arkkipiispantalon sisätilojen ilme on muuttunut remonttien myötä sekä asukkaiden mieltymysten mukaan. Edelleen edustustiloissa on pääasiassa Gunnar Wahlroosin varta vasten piispataloon vuonna 1931 piirtämiä huonekaluja. Edustustiloissa on esillä taidetta, Arkkipiispan koti ja työpaikka Nykyinen arkkipiispantalo valmistui 125 vuotta sitten. Talon suunnitteli arkkitehti Johan Jakob Ahrenberg. Talossa on asunut 11 arkkipiispaa: Torsten Thure Renvall ( ), Gustaf Johansson ( ), Lauri Ingman ( ), Erkki Kaila ( ), Aleksi Lehtonen ( ), Ilmari Salomies ( ), Martti Simojoki ( ), Mikko Juva ( ), John Vikström ( ), Jukka Paarma ( ) ja Kari Mäkinen (2010 ) Jukka Paarman kirjoittama kirjan Arkkipiispantalo: Historia ja asukkaat julkaisemisesta päätti Pyhän Henrikin säätiö ja sen kustansi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. joka on saatu lahjoituksina eri vuosikymmeninä. Lisäksi Turun taidemuseosta on sijoitettu maalauksia piispantaloon vuodesta 1959 lähtien. Paarman mukaan talossa on vähän pitkään pysyneitä taide-elementtejä tehdyistä seinämaalauksista on jäljellä kaksi: toinen on paimen lampaineen arkkipiispan työhuoneen sisäänkäynnillä ja toinen turkulaista miljöötä muistuttava maisema kaariholvikäytävässä matkalla kappeliin. Taloa on remontoitu vuosien varrella neljästi. Rakennus siirtyi valtiolta kirkon omistukseen vuonna 1997, joten kaksi ensimmäistä oli valtion kustantamia ja jälkimmäiset kirkon. Vuonna 2010 tehdyssä peruskorjauksessa reilusti vajonnut rakennus paalutettiin uudelleen. Viimeisimmässä remontissa arkkipiispan perheen yksityistilat ja edustustilat erotettiin selvästi toisistaan, Paarma sanoo. Viimeisimmät remontit herättivät myös kansan mielenkiinnon. Remonttien jälkeen järjestetyissä avoimissa ovissa oli satoja kävijöitä. Paarman mielestä avoimuus on nykypäivää myös arkkipiispantalossa. Arkkipiispantaloa ympäröivä rauta-aita on varmaan Turun komein. Koti ja työpaikka Piispantalo on arkkipiispalle sekä koti että työpaikka. Paarma koki, että kiireisessä työssä rajanvetoa oli vaikeaa tehdä, ja työ- ja vapaa-aika menivätkin herttaisesti sekaisin. Arkkipiispat ovat yleensä olleet aika lailla työhulluja tyyppejä. Ei sitä hommaa oikein voi tehdä, ellei valmistele yökaudet puheita ja kirjoituksia. itse en kokenut sitä kovin suurena ongelmana. 12- vuotisen arkkipiispakauden aikana rakennukseen ehti kiintyä. Paarma ajattelee edeltäjiään kunnioituksella ja tuntee olevansa etuoikeutettu kuuluessaan samaan sarjaan. Myös tilaan ja avaruuteen tottui: Paarma teki usein ajatustyötä kävellen huoneesta toiseen. Hän ja hänen Pirjo-vaimonsa tottuivat omiin työhuoneisiinsa siinä määrin, että päätyivät vaihtamaan oman kotinsa tilavampaan pian arkkipiispakauden jälkeen. Vaikka ollaankin eläkkeellä, niin yhtä sun toista työhommaa on kummallakin olevinaan, hän naurahtaa. Heidi Pelander

8 8 Det är självklart att Flyktingsituationen. Flyktingströmmen. Flyktingkrisen. Bakom de här orden finns individer, enskilda människor i nöd. Vi ska se människan bakom de stora, anonyma orden. Det påminner församlingspastor i Åbo svenska församling, Malena Björkgren oss om. Det kunde vara vem som helst av oss. Församlingarna i Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet har tagit en aktiv roll i flyktingkrisen. Lägergården Heinänokka används tillfälligt som flyktingboende i Åbo och församlingarna ordnar bland annat insamlingar och aktiviteter för flyktingarna. Det är en självklar del av en gästfrihetens teologi som finns i bibeln, särskilt i Nya testamentet. Jesus själv var flykting och i bibeln beskrivs hur de flyr till Egypten undan Herodes. Flyktingerfarenheten är väldigt stark i den kristna tron när man funderar närmare på den. Den kristna tron uppstod i ett land under ockupation, säger Björkgren. Kärlek till nästan En grundbult i den kristna tron är Jesu budskap om kärlek till nästan, att hjälpa de maktlösa och fattiga. Jesu möte med den samariska kvinnan är ett exempel på ett gränsöverskridande hjälpande, som inte skiljer på grupper. Det här, menar Björkgren, visar också att det inte är motiverat att göra en gränsdragning mot muslimer eller över huvud taget människor med annan tro. Det går inte i linje med gästfrihet och vad Jesus visar i sitt exempel. Hon har heller ingen förståelse för dem som skriver ut sig ur kyrkan i protest mot att kyrkan hjälper flyktingar. Den som är i behov av hjälp, fattig, flyende, kristen eller muslim, ska få hjälp, säger Björkgren. Samtidigt påminner hon om att det i vårt land fanns fattiga och behövande också innan den nu aktuella flyktingkrisen. Kyrkan ska inte glömma dem. Kanske det är önsketänkande men jag hoppas att flyktingsituationen leder till att vi blir fler som kan hjälpa, fler som får upp ögonen för frivilligarbete. Samhällssituationen kräver att vi ska hjälpa varandra mer. När välfärdssamhället brister Det är en svår balansgång såväl för kyrkan som för frivilligorganisationer att finnas där det behövs, men att samtidigt inte ta på sig mer än man klarar av. När flyktingarna började komma till Åbo med tågen norrifrån var det enskilda aktiva som mötte dem. Röster höjdes för att Åbo stad inte bar sitt ansvar. Frivilligarbete behövs alltid men det finns en risk för att staten och kommunerna sätter för mycket ansvar på frivilligorganisationer. Diakonin är ett exempel på en verksamhet som träder in när nöden är som störst och samhället inte ser den. Det är svårt att dra en gräns. Dels handlar det om resurser, vi klarar inte av att bidra med hur mycket som helst, dels handlar det om synen på samhället. I det som vi kallar välfärdssamhälle, vill vi ta hand om människor när de behöver det, och det ska gälla alla. Har vi det samhället längre? Nog har det ändrats, det tycker jag. Samhället finns inte alltid där. Kritikerna behöver bli sedda Flyktingarna och de som hjälper dem har tvingats möta en hel del kritik, hat och rasism. Väntan i advent Mia Henriksson välkomna människor i nöd Hur kan jag hjälpa? Genom församlingarna i Åbo kan du delta i frivilligverksamheten för att hjälpa i flyktingkrisen. Åbo svenska församling har en återkommande tid, lördagar kl , då frivilliga åker ut till Heinänokka för att ordna aktiviteter eller bara finnas till för de som bor där. Heinänokka ligger ganska avlägset, så närvaro där känns viktigt. Till den här turen får man gärna anmäla sig och komma med. Vi är minst två på plats varje lördag, säger församlingspastor Malena Björkgren. Församlingarna ordnar också vid behov olika insamlingar. Till exempel samlade Åbo svenska församling in cirka 150 påsar med hygienartiklar. Det var fint att så många ville delta. Annan konkret verksamhet är att via Röda Korset delta i att sortera donerade kläder. Om ekonomin tillåter kan man också bidra till Kyrkans utlandshjälp som arbetar på plats och i närliggande länder dit folk har flytt undan krig. Man kan också aktivera sig gentemot myndigheterna och beslutsfattarna och till exempel tala för att inte skära ned i biståndet, eller för att få EU och de enskilda staterna att hitta ett sätt för flyktingarna att tryggt komma hit. Det förekommer människohandel och många skor sig på att människor i nöd behöver fly. Det är fruktansvärt. Överlag borde vi försöka få igång en rörelse som påverkar attityder, säger Björkgren. Att i diskussioner där främlingsfientlighet förekommer visa att man är av annan åsikt är också ett värdefullt frivilligarbete. Via församlingens webbplats hittar du mera information om hur du kan anmäla dig till frivilligarbetet: Malena Björkgren, församlingspastor i Åbo svenska församling. Malena Björkgren, församlingspastor i Åbo svenska församling, påminner oss, att Jesus själv var flykting. Hur ska vi bemöta kritikerna? Det är svårt. Från kyrkans sida är det viktigt att kommunicera att det inte finns ett motsatsförhållande mellan flyktingarbetet och det andra som sker inom diakonin. Där finns kanske en öppning till dialog. Dialogen måste alltid föras och man måste försöka kommunicera förbi fördomarna och hotbilderna, säger Björkgren. Vi borde förmå oss att vara nyfikna på det främmande och de nya människorna. Rötägg finns det överallt och människor som gör varandra illa, också bland oss som redan finns här. Förstås ska vi inte heller blunda för att problem kan uppstå för att vi kommer från olika kulturer. Vi måste våga säga att det här är våra lagar och regler, till exempel vad gäller jämställdhet, och så vidare. Men vi ska inte utgå ifrån att det blir problem. Om man är trygg i sitt eget liv ska det inte behöva vara ett hot att det kommer nya människor hit. Kritikern kanske har ett behov av att bli sedd och bekräftad av en människa, som en människa. Ofta är orsaken till kritiken kopplad till strukturer och politik, kritikern upplever att den själv blivit bortglömd. Mia Henriksson Närmare människor väntar på besked om hur vi ser på deras ansökning om trygghet och asyl. Är de berättigade till en fristad hos oss och kan de få stöd att bygga ett nytt hem? Inför Julen har de här frågorna i en kyrklig kontext en angelägen ton. Hur kan vi värna om julfrid och samtidigt avvisa människor som söker trygghet och ett bättre liv här hos oss? Kan vi med gott samvete säga: Ditt hemland är tillräckligt tryggt för dig att återvända till. Samtidigt är den här frågeställningen inte främmande i den miljö som julevangeliets. Skildringen av Jesu familjs flykt till Egypten och Herodes massaker på små pojkbarn i Rama, i rädslan för en ny kungapretendent, går igen i våra tiders förföljelser och krig. Hur kan vi på förhand veta att endast knappt hälften av de som söker asyl har tillräckligt goda skäl för sin asylansökan. Och vilket är vårt ansvar ifall vi avvisar dem och det sedan går illa då de återvänder till sitt hemland? Det är speciellt besvärande att vi samtidigt säger att de skall stanna hemma då vi skär ner på utvecklingssamarbetet. Men skall vi då ta ansvar för alla? Räcker det inte att vi försöker sköta om de människor som har det svårt inom vårt lands egna gränser? Ändå går det inte att ställa de två grupperna mot varandra. Bägge grupperna handlar om detsamma. Vi kan inte blunda för nöden nära och fjärran. I mörkret och den mörka tiden lyser ljusen allt klarare och i det djupaste mörkret föds barnet. Vi väntar vi på den positiva vändningen. Ljuset kommer att återvända och det finns hopp om att det skall bli bättre trots kännedom om det onda som sker kontinuerligt ger vi inte upp. Julprofetian (Jesaja 9:2-7) handlar om väntan på fredsfursten som skall åstadkomma varaktig fred och rättvisa i landet. I överförd bemärkelse är detta fortsättningsvis det uppdrag kyrkan har i samhället och världen. I trohet mot vår Herre och mästare har vi att bygga fred och värna om de utsatta och lidande i världen. Detta oberoende av kultur och religionstillhörighet. Glad väntan i advent Björn Nalle Öhman Kyrkoherde

9 9 Timo Jakonen MISTÄ ON NETTI- VIHAAJA TEHTY? Nettiviha on kasvanut uusiin mittoihin. Media on sulkenut syksyn aikana kommenttipalstojaan ja vihapuheista tehdyt rikosilmoitukset kasvavat. Mikä meitä vaivaa?

10 10 VERKKOVIHA ON KASVOTONTA Jani Laukkanen Keskustelukulttuurista on tullut Suomessa > räjähdysherkkä ruutitynnyri, joka suurenee koko ajan. Nettiraivo ei aina jää vain virtuaaliseksi verkon sisään. Tutkimusten mukaan uhkailu ja painostus muuttavat ihmisten toimintaa. ilmaisunvapaus kapenee, kun pelko suurenee ja viha kasvaa. Keuruulaista kunnanvaltuutettua Milla Rautasta (kesk.) sekä hänen perheettään ja yritystään uhkailtiin, kun hän puolusti pakolaisten vastaanottokeskusta. Rautasen mukaan aggressiivinen uhkailu muutti valtuutettujen äänestyskäyttäytymistä pelon edessä. Samankaltaista kiivailua käydään monilla paikkakunnilla pakolaislasten vastaanottamisesta. Toisaalta vihapuhe tuottaa myös vastavaikutuksia. Kun vierasmaalaisia tai toisenlaisia vastustetaan, myös heidän tukemisensa kasvaa. Pakolaisille kerätään vaatteita, tarjotaan kodeissa päivällistä ja majoitusta. Monikulttuurisuuden vastustaminen tuotti nopeasti suvaitsevaisuutta korostaneita suuria mielenosoituksia. Uhkailuun liittyy naisvihaa Anna Kontula, 38, on sosiologi, yhteiskuntatieteiden tohtori ja kansanedustaja (vas.) sekä kaupunginvaltuutettu Tampereelta. Poliitikko ja kolmen lapsen äiti on saanut osakseen paljon vihakommentteja ja tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa. Kannustavia kommentteja on silti tullut vihaviestejä enemmän. Teksteistä näkee, että kirjoittajat ovat usein keski-ikäisiä ja vähän koulutettuja. Enemmistö on miehiä. Joukossa on harvoin alle nelikymppisiä, kansanedustaja sanoo. Kontulan mukaan naisia pilkataan ja uhataan Suomessa enemmän ja rankemmin kuin miehiä. Nettiuhoon liittyy usein naisvihaa. Naisten saamat vihaviestit voivat sisältää rankkaa väkivaltaa, kuten raiskausfantasioita tai silpomistoiveita. Kontula on muutaman vuoden ajan julkaissut häntä sosiaalisessa mediassa uhkailleiden nimiä puolen vuoden välein Facebook-seinällään. Tämän jälkeen olen saanut yleensä olla pari kuukautta rauhassa. Poliitikko sanoo olevansa niin kokenut ja paksunahkainen, että vihapuheet eivät vie yöunia, harmittavat kyllä. Hän arvelee, että moni kokemattomampi ottaa vihapuheet hyvin raskaasti. Tutkijat voivat hänen mukaansa karttaa aiheita, joista voi odottaa saavansa viharyöpyn niskaansa. Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan monet kokevat vihapuheen kaventavan sananvapautta koko yhteiskunnassa. (Reeta Pöyhtäri, Paula Haara ja Pentti Raittila: Vihapuhe sananvapautta kaventamassa, 2013). Kontula ei silti sano, että vihapuhe rajoittaisi sananvapautta, koska sananvapaus on perustuslain suojaama oikeus. Nettiviha edustaa sen sijaan ahdistavaa keskustelukulttuuria ja huonotapaisuutta, joka on lisääntynyt viime aikoina. Huonoa käytöstä ei pidä suvaita Anna Kontula on havainnut, että verkkovihaa lietsovat käyttäytyvät kasvokkain yleensä asiallisesti. Jos kohtaan arkielämässä ivaa ja rasismia, puutun siihen heti ja tuen uhria. Pilkkaavaa käytöstä ei pidä hyväksyä ja sulkea silmiä. Tilanne raukeaa yleensä maltillisesti, hän sanoo. Uskonto aiheuttaa Kontulan mukaan yllättävän paljon kovasanaista vihaa. Hänen mukaansa sitä tuottavat niin uskovaiset kuin uskonnottomatkin. Hartaat uskovaiset panevat törkeät tekstinsä usein Jumalan suuhun helvetin lieskoilla uhaten. He ovat usein iäkkäitä henkilöitä, jotka lähettävät paperipostia. Usein viesti on, että minä jotenkin pilaisin heidän uskoaan, Kontula toteaa. Kontula tunnetaan paitsi yhteiskunnallisesta toiminnastaan, myös uskonnollisista kirjoituksistaan. Hän julkaisi vuonna 2012 kirjan uskosta ja uskonnosta, Mistä ei voi puhua. Kontula arvioi, että vihaviestejä tuottavat ne netin makuun päässeet, jotka eivät aiemmin ole saaneet ääntään esille. Hänestä ilmiö on ohimenevä vaihe nettimaailmassa. Panen toivoni nuoriin ja uskon, että ajan oloon nettikäytös muuttuu heidän mukanaan parempaan suuntaan. Nuoret kiusaavat toisiaan Jos poliitikoiden saamat viestit eivät tule nuorilta, jotkut heistä kohdistavat vihaviestejä ikätovereihinsa. Matti Näsi Turusta on tutkinut nuorten nettikiusaamista eri maissa. Tutkijatohtorin mukaan Suomessa puolet nuorista on havainnut nettivihaa. Silti vain viisi prosenttia nuorista tuottaa vihaviestejä. Myös Näsin mukaan halventava viestintä kohdistuu useimmiten uskontoon, etnisyyteen ja sukupuoleen. Myös ulkonäkö ja seksuaalinen suuntautuneisuus ovat kärkiaiheita. Näsi toteaa, että viha-aineiston määrä on tuplaantunut nopeasti ja aineisto on tullut raaemmaksi. Tekstejä tehostetaan jopa vihavideoilla. Silti Kontulan tavoin Näsikään ei ole toivoton. Hän uskoo, että ennen pitkää törkyaineistolta loppuu yleisö, ja siihen kyllästytään. Vihapuhe on henkistä väkivaltaa Vihapuhe voi syövyttää siihen osallistuneiden mieltä niin, että arkikäyttäytyminen muuttuu samaan suuntaan. Käytännössä vihapuhe on jo vihateko, sillä sanat ovat teoksi muuttuneita ajatuksia. Joidenkin mielestä vihapuhe kuuluu sananvapauteen, mutta monet pitävät vihapuhetta sananvapauden väärinkäyttönä. Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen muistuttaa, että sananvapauden väärinkäyttö on rikos, jolla voidaan aiheuttaa sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Viharyhmissä ihminen tuntee olevansa pätevä. EOK on suomalainen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa. Vihapuheen soppaa kiehuttaa myös toimitettu media. Tampereen yliopiston tutkimuksessa asiantuntijat arvostelivat journalismia sen tavasta hyödyntää ja uusintaa verkkokeskustelujen aggressiivisia ilmauksia. Lehdistö tarttuu helposti kohujuttuihin, koska ne lisäävät myyntiä, klikkauksia ja ilmoitustuloja. Lehtien kommenttipalstoilla käynnistyy usein nettiraivo jutusta kuin jutusta. Asiakommentointi ty- Ihmiset eivät miellä hyvien tapojen koskevan nettiä niin kuin kasvokkain käytävää keskustelua. Kaikki eivät tajua välttämättä, että ne möröt, jotka yksinäisyydessään päästää nettiin, ovat osana sosiaalista kanssakäymistä, Anna Kontula miettii. rehtyy alkuunsa, minkä jälkeen kirjoittajat haukkuvat toisiaan. Vihapuhe lisää rasismia Kuohunta jatkuu sosiaalisessa mediassa juttulinkkien myötä. Oman ryhmän sisällä tuntuu, että kaikki ovat oikeassa, eli samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Eri mieltä olijoita haukutaan rankasti. Nettiraivo liittyy arkielämään. Kumpikin ruokkii toisinaan. Anna Kontulan mukaan kukaan ei pysty sanomaan, missä määrin vihapuhe johtaa ääri-ilmiöiden kaltaisiin vihatekoihin. Se on kuitenkin hänestä täysin selvää, että rasismia hyväksyvä kirjoittelu johtaa siihen, että maahanmuuttajat tai heitä tukevat kokevat rasismia myös käytännön arjessa entistä enemmän. Esimerkiksi Kolumbiasta suomalaisperheeseen adoptoituja lapsia on haukuttu kadulla neekereiksi, jotka pitäisi palauttaa Afrikkaan, ja heidän suomalaisäitinsä päälle on syljetty.