MTK:n ilmastoohjelma. Tavoitteena hiilineutraali ruoka ja metsien kasvavat hiilinielut
|
|
- Onni Salminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MTK:n ilmastoohjelma Tavoitteena hiilineutraali ruoka ja metsien kasvavat hiilinielut
2 PÄÄSTÖT SIDONTA
3 Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma. Se vaikuttaa ympäristöömme, hyvinvointiimme ja elinkeinojemme harjoittamisen edellytyksiin. Jotta vakavilta seurauksilta vältytään, ilmastoa lämmittävien kasvihuonekaasujen päästöjä on rajoitettava. Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 asetettiin tavoitteeksi lämpötilan nousun pitäminen selvästi alle kahdessa celsiusasteessa sekä kasvihuonekaasujen päästöjen ja nielujen tasapainottaminen. On toivoa, että lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen, jos päästöjä leikataan kunnianhimoisesti ja kasvillisuuteen ja maaperään sidotaan määrätietoisesti hiiltä Päästöt alas Sidonta ylös Uusiutuvat tilalle Sopeutuminen perustana < Kasvihuonekaasujen koko- naispäästöt maailmassa Euroopassa 5000 Suomessa 50 Suomen maataloudessa 10 vuodessa (milj. t CO 2 -ekv.) > Kasvillisuuden sitoman hiilidioksidin suuruusluokka vuodessa (milj. t CO 2 -ekv.) maailmassa Suomessa 150 korjuun jälkeen 50
4 Maa- ja metsätaloudella on ilmastonmuutoksen ratkaisun avaimet. Metsät ja pellot ovat merkittävimpiä hiilensitojia, kun vastaavasti energian ja liikenteen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on 70 %. Tilastokeskuksen mukaan metsät ja puutuotteet sitovat noin puolet maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Kestävillä maa- ja metsätalouskäytännöillä voidaan tehostaa kasvillisuuden ja maaperän hiilensidontaa, vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja samalla turvata kotimainen ruuan- ja puuntuotanto. Suurimmat ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat Suomessa toimialoihin, jotka perustuvat uusiutuviin luonnonvaroihin ja luonnon monimuotoisuuteen eli juuri maa- ja metsätalouteen. Siksi toimialojemme kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin tulee vahvistaa. Sopeutuminen on myös edellytys kestäville ilmastonmuutoksen hillintätoimenpiteille. > Maataloudesta lähtöisin olevien päästöjen raportointi YK:n ilmastosopimuksen mukaisessa raportoinnissa, luvut vuoden 2016 päästöjä, milj. tonnia CO 2 -ekv (Tilastokeskus). Maatalous Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous CH 4 Eläinten ruuansulatus 2,1 CH 4, N 2 O Lannan käsittely 0,8 CO 2 Kalkitus ja urean käyttö 0,3 N 2 O Maaperä 3,4 CO 2 Viljelysmaat 7,2 CO 2 Ruohikkoalueet 0,7 N 2 O Alueiden raivaaminen pelloksi 0,01 Energia CO 2, CH 4, N 2 O Maatalouskoneiden energiankulutus 0,7 Muu maatalouden energiakulutus 0,3 > Sidonta satoon ja maaperän hiilensidonta. Suomen pellot CO 2 -sidonta satoon 15 (keskisato 4000 kg/ha ka) + maaperän hiilensidonta
5 Ilmastonmuutos uhkaa merkittävällä tavalla luonnon monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden turvaaminen on välttämätöntä, jotta luonto kykenee sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon ja muutoksen seurauksiin. Suomen on ajettava kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa kansainvälisesti. Samaan aikaan on huolehdittava siitä, että kaikki toimenpiteet ovat kustannustehokkaita. Resurssi- ja kustannustehokas toiminta ei saa kärsiä ilmastopolitiikasta tehottomamman eduksi. Suomen on aktiivisesti kannustettava toimenpiteisiin, joissa luovutaan fossiilisten energialähteiden käytöstä. Samanaikaisesti on huolehdittava huoltovarmuudestamme. Tavoitteemme on hiilineutraali ruoka 2030.
6
7 PÄÄSTÖT ALAS Energiasektori on suurin kasvihuonekaasujen päästölähde. Maatilojen energiankulutuksesta johtuvia päästöjä voidaan vähentää erityisesti energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä lisäämällä. Suhteessa energiaratkaisuihin, maataloussektorin kasvikaasupäästöjen eli dityppioksidin ja metaanin vähentämisen mahdollisuus on pieni. Dityppioksidi ja metaani ovat Suomen kokonaispäästöistä 12 %. > Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja maankäyttösektorin sidonta 2017 (miljoonaa tonnia CO 2 -ekv). Korjatun sadon ja juuriston hiilensidonta puuttuvat tilastoinnista (Tilastokeskus). Hiilidioksidinvähentämisessä on suurempi mahdollisuus. Viljelyssä tulee suosia menetelmiä, joissa maata muokataan mahdollisimman vähän ja maa pidetään kasvipeitteisenä viljelykasvikohtaiset erityisvaatimukset huomioiden. Tämä vähentää maan orgaanisen aineen hajoamista ja edelleen hiilidioksidipäästöjä. Erityisen tärkeää tämä on turv la, jolloin hiilidioksidin ohella vähennetään metaani- ja dityppioksidipäästöjä. Vaikka turve- ja multamaat päästävät hiilidioksidia enemmän kuin kivennäismaat, niiden typpilannoitustarve on puolta pienempi, mikä vähentää lannoitteiden käytön kasvihuonekaasupäästöjä. Energiasektori 41,4 Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö sisältäen F-kaasut 6,1 Maatalous (metaani ja dityppioksidi) 6,5 Jätteiden käsittely 1,9 Epäsuorat CO 2 -päästöt 0,1 LULUCF-sektori -27,1 Suomi tarvitsee turvepeltoja viljelyvarmuuden vuoksi. Eloperäiset maat ovat kuivuudenkestäviä ja tuottavat poutakesinä- kin suuria satoja eli sitovat merkittävästi hiiltä. Tutkimusta päästöistä ja niitä kompensoivasta hiilensidonnasta on tarkennettava eri maalajiluokissa ennen kuin eloperäis- ten maiden viljelyä mahdollisesti rajoitetaan. Vajaa puolet maataloussektorin kaasupäästöistä on peräisin kotieläintuotannosta. Sen päästöjä voidaan vähentää lannan varastointia ja käyttöä tehostamalla sekä ruokintaa tarkentamalla. Eläinten terveys ja
8 jalostus parantavat resurssitehokkuutta ja vähentävät päästöjä. Näillä suomalaisen kotieläintuotannon toimenpiteillä hienosäädetään noin 5 %:n osuutta Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. Suomalaisen lihan tuotannolla on merkityksensä, mutta sitä tasoittaa nurmivaltaisen ruokinnan suuri hiilensidonta, mikä tulisi huomioida ilmastovaikutusten kokonaistarkastelussa. Turvemaiden viljelyalasta on arviolta noin puolet nurmella. Korkeaan säilörehusatoon tähtäävä nurmituotanto hyödyntää tehokkaasti ravinteet ja vähentää typpilannoituksesta ja maaperästä johtuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Kotieläintuotannon lanta on arvokas maanparannusaine ja ravinteiden lähde, joka ruokkii kasveja ja maaperän pieneliöstöä ylläpitäen maaperän hiilivarastoja ja eroosionkestävyyttä. Maatalouden heikko kannattavuus hidastaa tai voi kokonaan estää ilmastonmuutoksen kannalta välttämättömät investoinnit ja parhaimman teknologian hyödyntämisen. Siksi maatiloille on luotava uusia kannustimia, jotta kaikkien tarvitsema ruoka tulee tuotetuksi mahdollisimman ilmastokestävästi. Maatilojen energiatehokkuuteen panostetaan. Maatiloilla tehdään energiakatselmuksia ja energiasuunnitelmia, joiden pohjalta voidaan lisätä huomattavasti maatilojen energiatehokkuutta ja energiansäästöä. Teknologiakehitys mahdollistaa polttoainekulutuksen vähentymisen ja kehityksen tulisi nopeutua. Biokaasutuksella lisätään lannan käyttöä energiantuotannossa ja ravinteiden kierrätyksessä. Peltojen raivaustarvetta vähennetään kehittämällä tilojen välistä rehukauppaa, kannustamalla edelleen lannan vastaanottamista sekä tilusjärjestelyillä. Kannustetaan maatiloja investoimaan teknologiaan, joka vähentää maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä kuten esimerkiksi täsmäviljelyteknologialla. Korvataan erityisesti tuontivalkuaisen käyttöä kotieläintuotannon rehustuksessa kotimaisilla elintarviketeollisuuden sivutuotteilla ja kierrätysvalkuaisella. Ilmastovaikutukset lasketaan tuotettua biomassaa, esimerkiksi viljakiloa kohti samoin kuin ruuan ravintoarvoa kohti, mikä kannustaa kestävään tehostamiseen ja ohjaa tuotantoa kohti pienempiä päästöjä.
9 Tilatasolla tuotantoa ohjataan parhaiten kasvaville lohkoille, jolloin päästöt tuotettua satokiloa kohti ovat pienemmät. Tilusrakenteita parantamalla lyhennetään kuljetusmatkoja, tehostetaan viljelyä ja lisätään heikkotuottoisten ja ruuantuo- tannolle merkityksettömien peltojen metsitysmahdollisuuksia. Kotimaisen ruoan arvostusta lisätään kuluttajaviestinnällä, mikä vähentää kotitalouksien ruokahävikkiä. Tuotetaan mahdollisimman korkealaatuisia tuotteita ja suositaan sopimustuotantoa, jolloin tarjonta ja kysyntä kohtaavat mahdollisimman hyvin ja hävikki pienenee. Turpeen energiakäyttöä pienennetään hallitusti. Kasvu- ja kuiviketurve ovat käytössä jatkossakin, koska kasvuturve on luonnollinen kasvualusta puutarhoissa. Kuiviketurve on välttä- mätöntä eläinten hyvinvoinnille sekä vesienhoidolle, koska se pidättää hyvin virtsan typen talteen. Metsien käytöstä ja metsäpinta-alan pienenemisestä huolimatta Suomen metsävarat ovat kasvaneet kiihtyvällä vauhdilla useiden vuosikymmenien ajan, ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Kasvusta noin viidennes tapahtuu turv la. Suometsien puuston kasvuun sitoutuu hiiltä, mutta samanaikaisesti maaperän turvekerros voi olla päästölähde. Metsänhoitotoimin ja vesitaloutta säätelemällä voidaan vähentää ojitettujen suometsien päästöjä. Peitteistä metsänkasvatusta voidaan soveltaa kohteilla, joilla se ilmasto-, vesistö- ja taloudellisten vaikutusten osalta tuottaa parhaan tuloksen. Turvemaiden metsien käsittelyn, kunnostusojitusten sekä ennallistaminen vaikutuksista päästöihin ja hiilen «Energiansäästöön ja omaan uusiutuvan energian tuotantoon tähtäävillä investoinneilla on keskeinen rooli maatilojen päästöjen leikkaamisessa. Kannattavilla maatiloilla on muita paremmat mahdollisuudet investoida. Valtion investointitukiohjelmat voivat tukea kehitystä.
10 > Metsäkadon aiheuttamat maankäyttöluokkien muutokset (ha) 2015 (Luke). Turvetuotanto 1000 Pellonraivaus 3000 Muu 1000 Rakentaminen 6000 sidontaan tarvitaan lisää tietoa. Aktiivinen ennallistaminen on mahdollista, jos se ei aiheuta kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymistä ja sen rahoitus turvataan. Turvemaiden metsien käsittelyssä laajennetaan peitteistä metsien kasvatusta. Jätetään heikkotuottoiset vanhat ojitusalueet ennallistumaan. Pitkäjänteiselle soveltavalle tutkimukselle turvataan riittävä rahoitus. Mikäli soiden ennallistamistoimia vaaditaan, on niille luotava rahoitusmekanismi ja turvattava riittävä rahoitus. Suometsät tulisi säilyttää metsinä ja etsiä pellonraivaukselle muita vaihtoehtoja. Suomessa häviää metsää noin hehtaaria joka vuosi. Tämä on haaste Suomen ilmastopolitiikalle. Myös muun hiiltä sitovan pinta-alan väheneminen on ilmaston kannalta haitallista. Ongelman ratkaisuksi olisi mahdollista kehittää hiilensidonnan kompensaatiovelvoite toimille, jotka vähentävät hiiltä sitovaa metsä- tai maatalouspinta-alaa. MTK:n ja sen jäsenien on oltava kiinteästi mukana valmistelussa valtion kanssa, jotta mahdollinen kompensaatiopolku voidaan rakentaa. Hiilensidonnan kompensaatiovelvoitteen voi täyttää joko metsittämällä tai maksamalla kompensaatiomaksua. Maksetut kompensaatiomaksut ohjataan maa- ja metsätalouden ilmastotyöhön tarkoittaen sekä päästöjen hillintää että ilmastonmuutoksen sopeutumista edistäviä toimenpiteitä maatiloilla. Kompensaatiovelvoitteella kannustetaan kasvukunnoltaan ja sijainniltaan huonojen peltojen metsitykseen.
11
12 Hiilensidonnan kompensaatiovelvoite otetaan käyttöön kaikille maankäyttömuotojen muutoksille. Kompensaatiovelvoi- te porrastetaan sen mukaan, kuinka paljon hiilensidonta vähe- nee. Jos metsää raivataan pelloksi, joka edelleen sitoo hiiltä, kompensaatiovelvoite on pienempi kuin jos metsä- tai maatalousalaa otetaan pysyvästi hiiltä sitomattomaan käyt- töön eli esimerkiksi teollisuus-, tie tai asutusalueeksi. Peltoa metsitettäessä on selvitettävä sen vaikutus alueen tilusrakenteeseen. Peltolohkojen viljeltävyyden ja tilusrakenteen parantumisen edellyttämä raivaus kompensoituu suoraan sillä, että pellon hiilensidonta lisääntyy ja pelto- ja maantieliikenteen päästöt vähenevät. Karjanlannan käytön rajoitteet uudelleenarvioidaan siten, ettei kasvien kasvua ja hiilensidontaa rajoiteta, jolloin pellon raivauksen tarve vähenee. + CO 2 ENERGIAA PUUTUOTTEITA CO 2 sienijuuristo JUURISTO VESI + RAVINTEE
13 Päästökauppajärjestelmän kunnianhimoa lisätään mitätöimällä ylimääräiset päästöluvat, leikkaamalla lupamääriä nopeammin ja asettamalla päästöoikeuden minimihinnaksi 30 euroa hiilidioksiditonnilta. Koneiden ja laitteiden yhteiskäyttöä edistetään uusilla sovelluksilla ja toimintamalleilla. Tällöin koneen omistajuus ei ole välttämätöntä kaikille ja niiden käyttöaste nousee. Tämä te- hostaa laiteresurssien käyttöä sekä mahdollistaa uusien vähä päästöisempien koneiden hankkimisen. Lisäksi maaseudun tavara- ja henkilökuljetusten yhdistämistä tulee edistää uusilla jakamistalouden malleilla. «Hiilensidonta vaatii ravinteita ja hyvää satoa. HIILIDIOKSIDI CO CO 2 + CH 4 2 KARJATALOUS rehuksi lanta = hiiltä + ravinteita pieneliöt T BIOMASSA HAPPI = + = 45% hiiltä kuiva-aineessa HIILENSIDONTAA KASVIEN KASVULLA
14 SIDONTA YLÖS Metsä- ja maatalouselinkeinot ovat tällä hetkellä ainoat hiilipäästöjen sitojat. Sekä puiden että peltokasvien kuiva-aineessa hiiltä on 45 %. Kehitetään hiilensidonnan korvaamiseksi malli, joka perustuu sidottuun hiilidioksiditonniin. Mallin kehittämiseksi tarvitaan paljon tutkimus- ja selvitystyötä, jonka tavoitteena on hiilensi- dontaan tehdyn toimenpiteen kompensaatioperuste. Suomessa metsät kasvavat tällä hetkellä 107 milj. kuutiometriä vuodessa. Puuston määrä on 1,7-kertaistunut 1920-luvulta. Metsien hiilivaraston ja -nielun kasvu on metsänhoitoon ja metsien kasvuun tehtyjen investointien tulos. Lisäpanoksilla, kuten lannoituksella, vuotuinen kasvu voidaan nostaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan jopa 150 milj. kuutiometriin. Kuutiometri vastaa noin yhtä hiilidioksiditonnia. Hiilensidonnan lisääminen metsissä edellyttää puuntuotannon kestävää tehostamista ja sitä tukevia kannusteita metsän omistajille. Hallituksen tulee sitoutua kansallisen metsästrate- gian mukaisesti resurssitehokkaan ja kestävän metsänhoidon edistämiseen. Huonotuottoisia maita kannustetaan metsitettäväksi, mikäli niillä ei ole merkitystä maataloudessa tai luonnon monimuotoi- suutta lisäävinä kohteina. Maataloudessa runsas sato lisää maahan sitoutuvaa hiiltä ja pienentää päästöjä satokiloa kohden, kun maaperän kasvutekijät toimivat tasapainoisesti. Suomalainen viljelysmaa on eurooppalaisittain keskimäärin nuorta, ja siksi meillä on hajoavaa ainesta maaperässä. Päästöjä voidaan kuitenkin vähentää hiilidioksidin sidonnalla, jota maan kasvukunnon hoito ja hyvät sadot lisäävät. Maan rakennetta ja kasvukuntoa voidaan parantaa hyvällä maan vesitaloudella, maan multavuuden lisäämisellä sekä riittävällä ja täsmennetyllä lannoituksella, kalkituksella ja kasvinsuojelulla. Kasvinjalostus luo edellytyksiä ottaa käyttöön yhä monipuolisempi valikoima viljely- kasveja, jotka auttavat pitämään pellot kasvipeitteisenä suurimman osan vuodesta.
15 «Jos sato kaksinkertaistuu, myös hiilivirta maaperään kaksinkertaistuu, sillä mitä korkeampi on maanpäällinen sato, sitä suurempi on juuriston biomassa. Samalla ravinteiden pidätys paranee ja siten pääsy vesistöihin pienenee. Erityisesti monivuotiset nurmet ovat tehokkaita hiilensitojia, sillä niiden juuribiomassa hajoaa hitaammin kuin muiden viljelykasvien. Uusimpien tutkimusten mukaan nurmi voi pysyvästi sitoa maahan vuodessa yli 800 kg hiilidioksidia hehtaarille ja vilja 100 kiloa. Maan kasvukuntoa parannetaan ja tuottokykyä lisätään. Kerääjäkasvien käyttöä laajennetaan ja tehostetaan. Viljelykiertoihin lisätään monivuotisia syväjuurisia kasveja. Luodaan lisää kannusteita maaperän hiilipitoisuutta lisäävien syväjuuristen valkuaiskasvien viljelyyn, mikä turvaa myös valkuaisomavaraisuutta. Eloperäistä aineista lisätään maaperään orgaanisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden avulla sekä monivuotisten nurmien avulla. Metsien käyttöä ei tule kaavoituksella rajoittaa. Tutkimusta hiilensidonnan lisäämiseksi ja sen mittaamiseksi tehostetaan käytännön oloissa eri maalaji- ja ilmasto-oloissa. Ilmastovaikutuksia arvioidaan luonnonmukaisin kriteerein ottamalla huomioon kasvualustan päästöt ja sidonta: otetaan käyttöön hiilitase, jossa kasvillisuuden hiilidioksidin sidonta vähennetään kasvihuonekaasupäästöistä tuotetta tai hehtaaria kohti.
16 UUSIUTUVAT TILALLE Koska kolme neljäsosaa Suomen päästöistä tulee energiasektorilta, energiatehokkuuden on parannuttava ja energia on jatkossa tuotettava fossiilisten lähteiden sijaan uusiutuvilla. Liikenteen päästöjen väheneminen on Suomessa toiseksi keskeisin kysymys, ja myös liikenteen osalta voimme siirtyä fossiilisista käyttövoimista uusiutuviin. Suomessa uusiutuvaa liikenteen polttoainetta voidaan tuottaa monella tavalla. Bioenergian käyttö sähkötuotannossa antaa mahdollisuuksia sähköautojen tankkaukseen, ja biobensiini voi suoraan korvata fossiilisia polttoaineita. Biokaasussa on potentiaalia jopa satojen tuhansien biokaasuautojen käyttötarpeen tyydyttämiseksi. Suomeen tarvitaan nopeasti kysyntää ja tarjontaa edistävä biokaasun kokonaisohjelma. Suomessa on paljon vajaakäyttöistä biomassaa, kuten rehuksi kelpaamattomia nurmikasvustoja, joita voidaan hyödyntää biokaasutuksessa. Nurmille on luotava markkinat, jotta niitä voidaan hyödyntää hiilensidonnassa ja maan kasvukunnon parantajina myös karjattomilla alueilla. Lannan kanssa nurmibiomassan biokaasutus on oivallinen ravinteiden kierrätyksen tehostaja. Energian lisäksi prosessi tuottaa ravinnerikasta mädätettä, jota voidaan käyttää pellolla orgaanisena lannoitteena. Viljelijöillä on halua uusiutuvaan energiantuotantoon, jos sen tuotannon ja jakelun esteet poistetaan. Muutos uusiutuvaan energian tuotantoon edellyttää energian tuotannon hajauttamista ja energiatehokkuuden parantamista. Hajautetun energiantuotannon markkinoille pääsyn esteet puretaan. Maatiloille luodaan valmiudet biokaasun tuottamiseen ja käyttöön työkoneissa sekä myymiseen liikennepolttoaineeksi. Tällöin myös lannan ravinteiden käyttöä voidaan edelleen tehostaa. Maatilojen asema turvataan energiayhteisöjä kehitettäessä. Maatilakiinteistössä tuotettu ja kulutettu sähkö voidaan hyödyntää ilman sähkön siirtomaksuja ja veroja. Maatilalle sallitaan sähköjohdon rakentaminen pientuotantokohteesta kulutuskohteeseen kiinteistörajan yli ilman jakeluverkkoyhtiön suostumusta ja ilman sähköverkkolupaa.
17 «Puupohjaisilla tuotteilla korvataan fossiilisia poltto- ja raakaaineita. Puulla voidaan korvata erityisesti muoveja, vaateteol- lisuuden tekokuituja, rakennusmateriaaleja ja fossiilisia poltto- aineita. Puutuotteet muodostavat merkittävän hiilivaraston. Puun käyttöä rakentamisessa edistetään mm. tiedon lisäämisen ja julkisten hankintojen avulla. Maatilarakennuksissa on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia aurinkopaneeleille. Lämmöntuotannossa suositaan maalämpöä, hakelämmitystä ja muita uusiutuvia energiamuotoja. Traktoreissa ja työkoneissa voidaan siirtyä uusiutuviin polttoaineisiin, kun kustannuskilpailukyvystä huolehditaan. Maatalouden tuotantorakennuksia rakennetaan betonin ja teräksen sijasta puusta.
18 SOPEUTUMINEN PERUSTANA Jotta ihmiskunta voisi sopeutua ilmastonmuutokseen, on kaikessa tuotannollisessa toiminnassa ja kulutuksessa saavutettava muutos, jossa ennennäkemätön tuottavuuden paraneminen toteutuu samanaikaisesti fossiilisten raaka-aineiden käytön vähenemisen kanssa. Maa- ja metsätalous toimivat yhdessä luonnon kanssa ja kohtaavat ensimmäisinä ilmastonmuutoksen haasteet ja ääri-ilmiöt kuten tulvat, rankkasateet, roudattomat talvet, kasvintuholaiset ja kasvitaudit. Ilmastoriskeihin varautuminen edellyttää riskienhallintavälineiden kehittämistä, kuten vakuutuksia ja rahastoja, sekä entistä tehokkaampaa tulvasuojelua ja vesitalouden hallintaa. Teistä on huolehdittava entistä paremmin, koska ilmastonmuutos heikentää teiden kuntoa. Hyvä tiestö ja infra ovat edellytys koko Suomen kattavalle maa- ja metsätaloudelle, mikä puolestaan on keskeinen osa huoltovarmuuttamme epävarmassa tulevaisuudessa. Maataloudessa rankkasateet ja roudattomuus lisäävät eroosiota ja maan kasvukunnon heikentymistä pitkien märkien kausien seurauksena. Kasvin- ja eläinjalostuksella on iso merkitys ruuantuotannossa ja huoltovarmuudessa. Eloperäiset pellot kestävät kuivuutta ja toimivat osana ilmastonmuutokseen sopeutumista. Sopeutumisen kärki on liiallisen märkyyden ja kuivuuden haittojen vähentämisessä, jotta kasvit kasvavat, sitovat hiiltä ja tuottavat biomassoja hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Kansallinen kasvinjalostuksen rahoitus ja geenivarannot on turvattava. Kotieläintuotantomme perustuu parhaaseen mahdolliseen eläinainekseen, joka mahdollistaa tulevaisuudessakin maailman parhaan eläinterveyden ja tuottavuuden ylläpitämisen. Muuttuva ilmasto luo hyvät edellytykset metsien kasvulle, mutta lisää myös riskejä. Metsätaloudessa ilmastonmuutokseen varautuminen korostaa hyvän metsänhoidon merkitystä. Hyvä metsänhoito tarkoittaa esimerkiksi ajallaan tehtyjä harvennus- ja päätehakkuita sekä kasvupaikalle sopivaa metsän käsittelyä. Tutkimustietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista kertyy koko ajan lisää. Tämä luo painetta metsänhoidon ja puunkorjuun menetelmien kehittämiselle myös jatkossa.
19 Taimiaineksen jalostuksella parannetaan paitsi puiden kasvua, myös sopeutumista muuttuvaan ilmastoon ja sen muka- naan tuomiin metsätuhoihin. Puulajirakenteen monipuolistaminen vähentää tuhoriskejä. Uusien puulajien kasvatusmahdollisuuksia tulee selvittää. Kasvinjalostuksella turvataan olosuhteisiimme parhaiten sopivien lajien ja lajikkeiden saatavuus sekä turvataan pelto- tuotannon tehostuminen ja kyky vastata muuttuviin viljelyolo- suhteisiin. Uusien jalostustekniikoiden käytöllä olisi mahdollis- ta nopeuttaa maa- ja metsätalouden kykyä sopeutumiseen. Lähteet Haakana, M. ym Menetelmä maankäytön kehityksen ennustamiseen. Pinta-alojen kehitys ja kasvihuonekaasupäästöt vuoteen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 51/2015. Helsinki: Luke: 32 s. Heinonen, R. (toim.) Maa, viljely ja ympäristö. 3. painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy. 334 s. Hymynen, J. ym. (toim.) Metsänkasvatuksen keinot lisätä puuntuotantoa kestävästi ja kannattavasti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 16/2017. Helsinki: Luke. 89 s. Le Quéré, C. ym Global Carbon Budget Earth Syst. Sci. Data 10: Mogensen, L., ym Method for calculating carbon footprint of cattle feeds including contribution from soil carbon changes and use of cattle manure. Journal of Cleaner Production 73: Rikkonen, P. ja Rintamäki, H. (toim.) Ilmastonmuutoksen hillintävaihtoehtojen ja -skenaarioiden tarkastelu maa- ja elintarviketaloudessa vuoteen Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus, 12/2015. Helsinki: Luke. 109 s. Suomen kasvihuonekaasupäästöt Ympäristö ja luonnonvarat Helsinki: Tilastokeskus. 68 s. Työ- ja elinkeinoministeriö TEM:n älyverkkotyöryhmän loppuraportti ( ). Keskeiset ehdotukset. 2 s. Ympäristöministeriö Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen Kohti ilmastoviisasta arkea. Ympäristöministeriön raportteja 21/ s.
20
Maanviljelijästä ilmastosankariksi? MTK:n ilmasto-ohjelmassa tavoitteena hiilineutraali ruoka Päivi Rönni, MTK Häme.
Maanviljelijästä ilmastosankariksi? MTK:n ilmasto-ohjelmassa tavoitteena hiilineutraali ruoka Päivi Rönni, MTK Häme Liisa Pietola 18.12.2018 #hiilensitojat Ilmastokeskustelu ja yksilön sekä yhteiskunnan
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus
Ajankohtaista ilmastopolitiikasta
Ajankohtaista ilmastopolitiikasta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK Ympäristö- ja maapolitiikan ajurit Ilmasto-energiapolitiikka: hillintä ja sopeutuminen kierrätämme hiiltä biomassoilla -tuottavassa
Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus
Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus 4.9.2019 IPCC raportit 10/2018 ja 8/2019: Ilmasto lämpenee hälyttävällä
Turvepeltojen ympäristöhaasteet
Turvepeltojen ympäristöhaasteet Kristiina Regina Turvepeltojen parhaat viljelytavat nyt ja tulevaisuudessa Ilmajoki 21.11.2017 Turvemaiden globaali merkitys Peittävät 3 % maa-alasta Varastoivat 30 % maaperän
Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström
Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja
Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset
Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset Kristiina Regina Pellon käytön optimoinnilla ratkaisuja ilmastonmuutokseen seminaari 5.2.2018 2 8.2.2018 Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2014
Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus?
Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus? Puheenjohtaja Juha Marttila, MTK Maatalouden tulevaisuus 3.11.2014, Oulu Luontomme tarjoaa mahdollisuuden vihreään kasvuun = hiilensidontaan Metsää
Tuottajanäkökulma ilmastonmuutoksen haasteisiin
Tuottajanäkökulma ilmastonmuutoksen haasteisiin Liisa Pietola, MTK ympäristöjohtaja Maataloustuottajain Helsingin yhdistys r.y. Ilmastonmuutosseminaari Hotelli Presidentti, 21.3.2013 Tuottajien vastaukset
Metsät ja ilmastodiplomatia. Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus
Metsät ja ilmastodiplomatia Aleksi Lehtonen, johtava tutkija, Luonnonvarakeskus Esityksen sisältö Ilmastonmuutos? Ilmastotavoitteet Metsät, maankäyttösektori ja Suomen kasvihuonekaasuinventaario Ilmastotavoitteet
Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet
Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 15.11.2018 Pikkuparlamentti Suomen rooli ilmastotalkoissa ja taloudelliset mahdollisuudet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori, Helsingin yliopisto
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Erikoistutkija, ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 5.10.2016 1 Luke Gg CO2e Perusskenaario - tulokset Päästövähennysvelvoite -39 % on kova Maataloussektorin päästöt nousivat
Miten varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin?
Miten varautua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin? Miltä näyttää maatalouden tulevaisuus? tapahtuma Reisjärvi 30.10.2018 Riitta Savikko Sisältö Ilmastonmuutos ja maatalous Miten ilmastonmuutos
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta
Lausunto ns. taakanjakoasetuksesta Ohjelmapäällikkö Pasi Rikkonen 28.9.2016 1 Luke Maatalouden KHK-päästöt 1990-2014 ~6.5 milj. t CO 2 ekv. raportoitu maataloussektorilla ~1 milj. t CO 2 raportoitu energiasektorilla
Millaisia ilmastonmuutokseen varautumisen esteitä ja edistäjiä suomalaisessa maanviljelyssä kohdataan?
Millaisia ilmastonmuutokseen varautumisen esteitä ja edistäjiä suomalaisessa maanviljelyssä kohdataan? Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle -hankkeen antia Karoliina Rimhanen Mikkeli 17.10.2018 Kysely
Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM
Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken
Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015. ILMASE työpaja 6.11.2012
Ilmasto- ja energiapolitiikka maataloudessa: vaikutukset tilan toimintaan (ILVAMAP) 2012-2015 ILMASE työpaja 6.11.2012 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM(agr.) MTT taloustutkimus Ilmasto- ja energiapolitiikan
Maatalouden ilmasto-ohjelma. Askeleita kohti ilmastoystävällistä
Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa Maatalouden ilmasto-ohjelma Askeleita kohti ilmastoystävällistä ruokaa SISÄLLYS: Askel 1: Hoidetaan hyvin maaperää 4 Askel 2: Hoidetaan
Suomen kasvihuonekaasujen päästöt 5 miljoonaa tonnia yli Kioton velvoitteiden
Julkaistavissa 30.12.2003 klo 13.00 2003:16 Lisätietoja: Tilastokeskus / Mirja Kosonen (09) 1734 3543, 050 5005 203; ympäristöministeriö / Jaakko Ojala (09) 1603 9478, 050 3622 035 Suomen kasvihuonekaasujen
Ilmastonmuutos ja siihen varautuminen
Ilmastonmuutos ja siihen varautuminen Liisa Pietola, MTK 6.9.2018, Vantaa ProAgria Maitovalmennus 2018 Tuotosseuranta ja jalostus 120 v Ratkaisu MAAPERÄSSÄ & juurissa- sadossa Viljelijöille sankariviitta
Ympäristöstä. Yhdessä.
Ympäristöstä. Yhdessä. Maatilatalous ilmastonmuutoksen ratkaisijana MTK:n korkeakoulukonferenssi 22.3.2018 Heureka Maatilatalous ilmastonmuutoksen ratkaisijana - päästöjen vähentäjänä tai sitojana? SISÄLTÖ:
Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua
Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua MATTI SNELLMAN Suomessa erityisesti metsät ja suot varastoivat suuria määriä hiiltä. Luonnon omista hiilivarastoista huolehtimalla suojelemme sekä luonnon monimuotoisuutta
Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa
Ilmastonmuutokseen varautuminen maataloudessa Hämeenkyrö 1.11.2018 Riitta Savikko Sisältö Ilmastonmuutos ja maatalous Miten ilmastonmuutos vaikuttaa? Miten varautua miten etsiä ratkaisuja Materiaaleja
Luomuliiton ympäristöstrategia
Luomuliiton ympäristöstrategia Luomun ympäristöhyödyt esille ja tavoitteet kirkkaiksi. Elisa Niemi Luomuliiton toiminnanjohtaja Luomu. Hyvää sinulle, hyvää luonnolle. Luomu. Hyvää vesistöille, ilmastolle
Turvepeltojen viljely. Merja Myllys
Turvepeltojen viljely Merja Myllys Suoseuran seminaari 23.3.2011 Turvepeltojen määrä Eripaksuisten turvemaiden määrä turpeen paksuus ha % peltoalasta alle 30 cm 9 000 0,4 30-60 cm 80 000 3,3 yli 60 cm
Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin
Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin Biotaloudella lisäarvoa maataloustuotannolle -seminaari Loimaa 16.4.2013 Airi Kulmala Baltic Deal/MTK Esityksen sisältö Baltic Deal
Turvemaiden viljelyn ilmastovaikutukset
Turvemaiden viljelyn ilmastovaikutukset Kristiina Regina Siikajoki 8.8.2019 Turvemaiden globaali merkitys Peittävät 3 % maa-alasta Varastoivat 30 % maaperän hiilestä Tuottavat 6 % hiilidioksidipäästöistä
Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys
Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon
ProAgria Maitovalmennus
ProAgria Maitovalmennus Birgitta Vainio-Mattila MMM 6.9.2017 1 Kotieläinten khk- päästöt Lähde:FAO/Gleam 2 Ammoniakkipäästöt EUssa Lähde: EEA 3 EU:n 2020- tavoitteet 2008 uusiutuva energia 20 % biopolttoaineet
Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin
Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin
Ekosysteemipalvelut. ihmisen ja luonnon toimet hyvinvointimme eteen
Ekosysteemipalvelut ihmisen ja luonnon toimet hyvinvointimme eteen 15.11. 2016 Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät, Helsinki Liisa Pietola, MTK ympäristöjohtaja Sisältö
Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto
Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja
Maatalouden päästöt Suomessa: turvemaat päästölähteenä
Maatalouden päästöt Suomessa: turvemaat päästölähteenä Ilmastonmuutos Maaseudulla 26.3.2019 Kajaani Hanna Kekkonen Maatalouden päästölähteet? Kuva: Hanna Kekkonen, Luke 2 8.5.2019 Miksi päästöjä lasketaan,
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella. Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke Lieto
Maamies ja Aurajoki - maatalouden ympäristönsuojelu Aurajoen vesistöalueella Aino Launto-Tiuttu, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Lieto Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Aurajokisäätiö/Lieto
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen. Juho Korteniemi Bionova Engineering Seinäjoki,
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöt ja niiden vähentäminen Juho Korteniemi Bionova Engineering Seinäjoki, 9.11.2009 Bionova Engineering lyhyesti Ympäristö & energia-alan asiantuntija Uusiutuvan energian,
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet
MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS
MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS Pieksämäki 14.1.2014 Vesa Kallio Toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Savo % Kaikkein kiihkein kiista uhkaa tulla vesivaroista. Makeasta vedestä on pula jo nyt, ja jos ilmastonmuutosta
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet
Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen
EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää
EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää Aleksi Lehtonen Seminaaripäivä, tiistai 7.5.2019 Sisältö Kasvihuonekaasuinventaario ja sen tulokset EU:n ilmastotavoitteet maa- ja metsäsektorille
CARBON ACTION TILANNEKATSAUS Carbon Action tilannekatsaus 1
CARBON ACTION TILANNEKATSAUS 4.3.2019 4.3.2019 Carbon Action tilannekatsaus 1 CARBON ACTION-hiilipilotti https://carbonaction.org/etusivu/ - Baltic Sea Action Groupin ja Ilmatieteen laitoksen koordinoima
Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase Jaakko Hautanen
Etelä-Pohjanmaan metsien kasvihuonekaasutase 21.2.2013 Jaakko Hautanen Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Metsähallituksen näkökulmasta vihreät markkinat sisältävät luonnonvarojen kestävän
Uusinta uutta puusta ja metsästä. Euroopan Unionin ilmasto- ja energiasitoumusten merkitys metsä- ja puusektorilla
Uusinta uutta puusta ja metsästä Metlan Itä-Suomen kevätmetsäpäivä 28.4.2009 Euroopan Unionin ilmasto- ja energiasitoumusten merkitys metsä- ja puusektorilla Jari Parviainen Metsäntutkimuslaitos (Metla),
Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille. Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.
Puhtaan veden merkitys elämän eri osa-alueille Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio Maa- ja metsätalousministeriö Puula-forum 16.7.2014 1 Veden käyttö globaalisti lisääntyy Väestönkasvu Eliniän kasvu Kulutustottumusten
Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase
Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa
VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran lausunto VNS 7/2016 vp Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 15.2.2017 Kari Herlevi ja Mari Pantsar Yleistä - Valtioneuvoston
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019
HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson
Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä. Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj
Viljakaupan rooli ympäristöviestinnässä Jaakko Laurinen Kehityspäällikkö Raisio Oyj 2.11.2011 Ympäristöasioita viljaketjussa Väestö lisääntyy nyt 7 mrd. vuonna 2050 9 mrd. Samaan aikaan ruokavalio muuttuu
Tulisijoilla lämpöä tulevaisuudessakin
Tulisijoilla lämpöä tulevaisuudessakin Ympäristöneuvos Maarit Haakana Ympäristöministeriö Puulämmityspäivä 7.2.2018 Helsingin Sanomat 6.1.2018 Pientaloissa poltetaan puuta aiempaa enemmän (Luke ja Tilastokeskus
Hiilenkierto näkyväksi elintarviketuotannossa - Fotosynteesin rooli esiin meillä kuten Pariisissa
Hiilenkierto näkyväksi elintarviketuotannossa - Fotosynteesin rooli esiin meillä kuten Pariisissa Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK Elintarvikepäivä 2016, Messukeskus, Helsinki 17.5. 2016 Miten tutkimus
Peltomaiden rooli hiilensidonnassa ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä
Peltomaiden rooli hiilensidonnassa ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä MMV 10.10.2018 Kristiina Regina Luonnonvarakeskus Hiilen varastoituminen maahan http://www.hiilipuu.fi/fi/artikkelit/hiilen-kierto
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa
Metsien rooli kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa WEC Finlandin & Ilmansuojeluyhdistys ry:n seminaari 12.3.2018 Outi Honkatukia Ilmastoasioiden pääneuvottelija Keskeiset viestit 1. Maankäytöllä on väliä
Kohti puhdasta kotimaista energiaa
Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä
Kansallinen energiaja ilmastostrategia
Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia
VILMA maatilaverkoston haastattelun yhteenveto
VILMA maatilaverkoston haastattelun yhteenveto Sakari Raiskio, Luke 1 26.4.2019 VILMA -maatilaverkosto 23 maatilaa mukana verkostossa 17 luomu, 6 tavanomainen tuotanto Kasvinviljelytiloja Tilojen peltopinta-alat
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET. Hannu Koponen 21.9.2011
ILMASTOSTRATEGIA JA SEN TAVOITTEET Hannu Koponen 21.9.2011 Sektorikohtaiset tavoitteet vuoteen 2020 Vertailuvuosi 2004-2006 Liikenne -30% Lämmitys -30% Sähkönkulutus -20% Teollisuus ja työkoneet -15% Maatalous
Näkökulmia biopolttoaineiden ilmastoneutraalisuuteen palaako kantojen myötä myös päreet?
Näkökulmia biopolttoaineiden ilmastoneutraalisuuteen palaako kantojen myötä myös päreet? www.susbio.jyu.fi Sisältö Johdanto miten tähän outoon tilanteen on tultu? Hiilitaseet metsässä Entä kannot? Fokus
Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö
Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa
Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010
Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia
Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK
Vihreä talous kansallisella tasolla Vihta-hankkeen loppuseminaari 23.10.2018 Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK Vihreä talous Muutosajureita maaseudun näkökulmasta: - Biotalous, päästöt alas nielut ylös
Maaperähiilen raportointi Suomen khk-inventaariossa
Maaperähiilen raportointi Suomen khk-inventaariossa Paula Ollila Taksaattoriklubin kevätseminaari 11.4.2018 Sisältö Taustaa Raportointivaatimukset Karikesyötteen laskeminen Laskenta mineraalimailla Laskenta
Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.
Matti Kahra Suomen 2030 ilmasto -ja energiatavoitteet - tehdäänkö oikeita asioita riittävästi? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 23.1.2018 Esityksen sisältö 1.Mitä ilmastotavoitteet edellyttävät? 2.
Mitä ilmastokeskustelu tarkoittaa Suomen näkökulmasta?
Mitä ilmastokeskustelu tarkoittaa Suomen näkökulmasta? Liisa Pietola, MTK OPAL-seminaari 5.2.2018 www.opal.fi Kun puuta ei saisi kaataa eikä lihaa syödä - haukutaanko oikeaa puuta? Miksi ilmastonmuutos?
ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA
2.11.2011 Hannu Koponen ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA Ilmastonmuutos ja vastuullinen liiketoiminta 1.11.2011 1 Vuoden keskilämpötila Talvi (J-T-H) Kesä (K-H-E) +15 +15 +15 +14,0 o C 2100
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3644/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 40 Asianro 3644/11.03.00/2016 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt: Vuoden 2014 vahvistetut päästöt ja ennakkotieto vuodelta 2015 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen
Kymen Bioenergia Oy NATURAL100
Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti
Energiaa turpeesta tai puusta mitä väliä ilmastolle?
Energiaa turpeesta tai puusta mitä väliä ilmastolle? Paavo Ojanen (paavo.ojanen@helsinki.fi) Helsingin yliopisto, metsätieteiden osasto Koneyrittäjien Energiapäivä 8.3.2019 Uusiutuvuus ja päästöttömyys
Turvemaiden viljelytilanne Suomessa
Turvemaiden viljelytilanne Suomessa Hanna Kekkonen Luke Turve Turvetta syntyy aikojen saatossa, kun kuollut kasvimateriaali maatuu kosteissa olosuhteissa, mutta hajoaminen on epätäydellistä hapenpuutteesta
Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa
Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Tulevaisuusfoorumi: Ilmastonsuojelu, liikenne ja viestintä 20.4.2010 Oulu Tytti Tuppurainen n neuvottelukunnan puheenjohtaja Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Tytti
Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous
Ehdotus soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi Kestävä suometsätalous Hannu Niemelä Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio hannu.niemela@tapio.fi Suoseuran
Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit
Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset Jari Liski Suomen ympäristökeskus Käsitteitä Hiilivarasto Hiilivaraston muutos Hiilinielu = kasvava hiilivarasto Hiililähde = pienenevä hiilivarasto
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen hillintätoimet käytännössä
Maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen hillintätoimet käytännössä Kristiina Regina Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kasvintuotannon tutkimus 23.4.2012 1 Suomen kasvihuonekaasupäästöt v. 2010 Lähde:
Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa
Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen
MAAN KASVUKUNTO. Luomupäivät Kuopiossa. Suvi Mantsinen, Humuspehtoori Oy
MAAN KASVUKUNTO Luomupäivät Kuopiossa 10.11.2017 Suvi Mantsinen, Toimipaikka Pälkäneellä Valmistamme luomulannoitteita ja maanparannusaineita metsäteollisuuden kuitu- ja sekalietteistä sekä kompostoiduista
Metsät ja maankäyttö kansainvälisissä ilmastosopimuksissa
Metsät ja maankäyttö kansainvälisissä ilmastosopimuksissa Tiedotustilaisuus 22.6.2010 Suomen metsien bioenergiapotentiaali ja hiilensidonta - valtakunnan metsien inventoinnin tuoreet tulokset Tarja Tuomainen
Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen
Maa- ja metsätaloustuottajien näkemykset Pariisin ilmastokokoukseen Elinkeinoelämän keskustelutilaisuus ilmastoneuvotteluryhmän kanssa 18.5.2015 Ympäristöjohtaja Liisa Pietola Maa- ja metsätaloustuottajain
Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto
Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrosta on monipuolista hyötyä, mitkä kaikki heijastuvat kannattavuuteen Kasvinsuojeluriskit vähenevät Maan kasvukunto
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä
Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO
Hiiltä pois ilmakehästä Vihreiden keinot hiilinielujen vahvistamiseksi
Hiiltä pois ilmakehästä Vihreiden keinot hiilinielujen vahvistamiseksi Metsien, soiden ja peltojen hiilinielut ovat ilmastonmuutoksen torjunnassa yhtä tärkeitä kuin päästöjen vähentäminen. Nyt hallituksen
Kampanjan tavoitteet
Kampanjan tavoitteet Yleisesti: ilmastonmuutoksen hillintä fossiilivoimaloiden sulkemista vauhdittamalla Espoossa: hiilenpoltto Suomenojalla korvattava energiatehokkuudella ja päästöttömällä uusiutuvalla
Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin
Hiiltä varastoituu ekosysteemeihin BIOS 3 jakso 3 Hiili esiintyy ilmakehässä epäorgaanisena hiilidioksidina ja eliöissä orgaanisena hiiliyhdisteinä. Hiili siirtyy ilmakehästä eliöihin ja eliöistä ilmakehään:
ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos
ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan
Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen
Maanviljelijän varautuminen ilmastonmuutokseen Kuva: Arttu Muukkonen Maanviljelijä, agronomi Juuso Joona Tyynelän tila, Joutseno Ilmastonmuutokseen varautuminen Miten ilmastonmuutos vaikuttaa? Ei niin
Turvemaiden vaihtoehtoiset ja vähäpäästöisemmät käyttömuodot
Turvemaiden vaihtoehtoiset ja vähäpäästöisemmät käyttömuodot Kristiina Regina Turvepeltojen parhaat viljelytavat nyt ja tulevaisuudessa Ilmajoki 21.11.2017 Päästöjen hillintäkeinoja turvemailla Pinta-alan
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous
Vihreä, keltainen, sininen ja punainen biotalous MMM:n tiekartta biotalouteen 2020 1 MMM:n hallinnonalan strategiset päämäärät Pellot, metsät, vedet, kotieläimet sekä kala- ja riistakannat ovat elinvoimaisia
OHJELMA. Keskustelu. Paneeli ja ohjattu keskustelu. Puheenjohtajan yhteenveto Tilaisuuden päätös
OHJELMA 9.00 Tilaisuuden avaaminen; Globaali näkökulma: Uusiutuvat luonnonvarat, kestävän kehityksen agendan tavoitteet ja nexus-lähestymistapa, Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö
Maatalous vuonna 2030 - skenaarioita vaihtoehtoisista tulevaisuuksista
Maatalous vuonna 2030 - skenaarioita vaihtoehtoisista tulevaisuuksista Etelä-Savon maaseutupäivä 12.10.2015 Erikoistutkija Pasi Rikkonen, KTT, MMM (agr.) Luonnonvarakeskus (Luke) Esityksen sisältö: 1.
HEVOSEN HIILIKAVIONJÄLKI - herättelyä elinkaariajatteluun
HEVOSEN HIILIKAVIONJÄLKI - herättelyä elinkaariajatteluun Markku Saastamoinen Uudistuva hevostalous Hevostalous biotaloutena, Hyvinkää 8.5.2018 Luonnonvarakeskus Hevostalous biotaloudessa Uusiutuvien bioperäisten
Rahjan tila. Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa
Rahjan tila Kohti hiilineutraalia maidontuotantoa Rahjan tila Pohjois-Pohjanmaalla, Kalajoella Yrittäjinä toimivat Esa ja Marja-Leena Rahja vuodesta 1987 lähtien Lypsylehmiä tällä hetkellä 95 Pihattonavetta
BIOTALOUDEN MAHDOLLISUUKSIA. Saara Kankaanrinta
BIOTALOUDEN MAHDOLLISUUKSIA Saara Kankaanrinta Soilfood Oy, perustaja-, hallituksen jäsen, T&K Qvidja Kraft Ab, perustaja-, hallituksen jäsen BSAG säätiö, perustaja-, hallituksen jäsen Carbon to Soil Ltd,
Peltojen hiilitase, 4 promillen aloite ja kysymys mahdollisuuksista lisätä maaperän hiilensidontaa (pl. metsät) Suomen tasolla
Lausunto 1 (5) Ympäristövaliokunta 00102 EDUSKUNTA Lausuntopyyntö, YMV kokous 16.10.2018 Peltojen hiilitase, 4 promillen aloite ja kysymys mahdollisuuksista lisätä maaperän hiilensidontaa (pl. metsät)
Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen
19.4.2012 Riittääkö bioraaka-ainetta 1 Päästötavoitteet CO 2 -vapaa sähkön ja lämmön tuottaja 4/18/2012 2 Näkökulma kestävään energiantuotantoon Haave: Kunpa ihmiskunta osaisi elää luonnonvarojen koroilla
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6336/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 15 Asianro 6336/11.03.00/2017 Kuopion ja Suonenjoen kasvihuonekaasupäästöt ajanjaksolla 1990-2016 Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen
Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot. Netta Junnola ProAgria Etelä-Suomi ry
Kasvipeitteisyys käytännön toteuttamisvaihtoehdot Netta Junnola 040 537 3453 netta.junnola@proagria.fi ProAgria Etelä-Suomi ry Toteuttamisvaihtoehdot Yksivuotisten kasvien viljelyalueella pääasiallisia
Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013
Biopolttoaineiden ympäristövaikutuksista Kaisa Manninen, Suomen ympäristökeskus Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Eikö ilmastovaikutus kerrokaan kaikkea? 2 Mistä ympäristövaikutuksien arvioinnissa
Maatalouden energiapotentiaali
Maatalouden energiapotentiaali Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto 1.3.2011 1 Miksi maatalouden(kin) energiapotentiaalit taas kiinnostavat? To 24.2.2011 98.89 $ per barrel Lähde: Chart of crude