EU:n uusi luomuasetus 2018/848 ja kasvintuotanto Lukukinkerit -webinaari 8.11 klo Sampsa Heinonen. Täydennetty esitys 9.11.
|
|
- Timo Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EU:n uusi luomuasetus 2018/848 ja kasvintuotanto Lukukinkerit -webinaari 8.11 klo Sampsa Heinonen Täydennetty esitys
2 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (1/7) Kasvintuotanto koskevat säädökset ovat noin viidennes koko asetustekstistä. Se on noin 18 sivua, eli liikaa yhdessä esityksessä selostettavaksi. Siksi tässä esityksessä kasvintuotantoa esitellään seitsemän teeman kautta. Teemojen avulla avataan uutta asetusta erityisesti kasvintuotantoa koskevien yleisten periaatteiden ja muuttuvien tuotantoehtojen näkökulmasta. Ennen kuin kerron niistä, käyn läpi mikä merkitys asetuksen eri osilla on kasvintuotannon kannalta: Eli johdanto, soveltamisala, määritelmät, tavoitteet, yleiset ja erityiset periaatteet, sillä yksityiskohtaisemmat tuotantosäännöt on johdettu niistä. 2
3 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (2/7) Ennen kuin perusasetuksen soveltaminen aloitetaan , sitä täydennetään toimeenpanosäädöksillä. Niiden sisällöstä en siksi voi kertoa vielä paljokaan ja mahdollisen Ruokaviraston ohjeistuksen voi siis antaa vasta kun toimeenpanosäädökset on annettu. Tässä esityksessä keskustelun alla olevat, eli asiat joista ei ole perusasetusta tarkempia säädöksiä tai ratkaisuja, on merkitty harmaalla pohjalla. Esityksen lopussa on yhteenveto asetuksen mainitsemista toimeenpanosäädöksistä kasvintuotannon osalta. 3
4 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (3/7) Johdanto (kohdat 18-39) sisältää joitakin perusteluja, joita ei enää mainita muualla asetustekstissä. 2 artikla: Soveltamisala (eli erityisesti mitkä kasvituotteet voivat olla luomua) Olennainen muutos LIITE I eli 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut muut tuotteet (uudet kasvituotteet, joihin asetusta sovelletaan) 3 artikla: Määritelmät (kohdat 3-26 ja 70) sisältävät joitakin uusia ja muuttuneita käsitteitä. 4
5 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (4/7) II luku 4 artikla: Tavoitteet (kohdat a-d ja g-j) 5 artikla: Yleiset periaatteet (kohdat a-i) 6 artikla: Maataloustoimintaan sovellettavat erityiset periaatteet (kohdat a-i) III luku 9 artikla: Yleiset tuotantosäännöt (kohdat 1-5 ja 6-10) 10 artikla: Siirtyminen luonnonmukaiseen maatalouteen 11 artikla: Muuntogeenisten organismien kieltäminen 12 artikla: Kasvintuotantoa koskevat säännöt 13 artikla: Luonnonmukaisen monimuotoisen kasvien lisäysaineiston kaupan pitämistä koskevat erityiset säännökset 26 artikla luomulisäsyaineistorekisiteri LIITE II. III luvussa tarkoitetut yksityiskohtaiset tuotantosäännöt. I osa: Kasvintuotannon säännöt (kohdat ja ) 5
6 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (5/7) Kasvintuotantoon liittyvät tavoitteet (art 4) a) ympäristön ja ilmaston suojelun edistäminen; b) maaperän pitkän aikavälin viljavuuden säilyttäminen; c) runsaan biologisen monimuotoisuuden edistäminen; d) myrkyttömän ympäristön merkittävä edistäminen; UUTTA: Johdannon kohta 5 sisältää pitkän luettelon EU:n ympäristöpoliittisista tavoitteista ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä. 6
7 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (6/7) Kasvintuotantoon liittyvät uudet tavoitteet (art 4) g. kannustaminen harvinaisten ja alkuperäisten uhanalaisten lajien säilyttämiseen; h. myötävaikuttaminen luonnonmukaisen maatalouden tarpeisiin ja tavoitteisiin mukautetun kasvigeenimateriaalin tarjonnan kehittämiseen; i. runsaan biologisen monimuotoisuuden edistäminen, erityisesti käyttämällä monimuotoista kasvigeenimateriaalia, kuten luonnonmukaista monimuotoista aineistoa ja luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvia luonnonmukaisia lajikkeita; j. luonnonmukaisten kasvinjalostustoimien yhä painokkaampi kehittäminen, jotta edistetään luonnonmukaisen tuotannon alan suotuisia taloudellisia näkymiä. 7
8 Missä ja miten uusi asetus käsittelee kasvintuotantoa? (7/7) Kasvintuotantoon liittyvät uudet yleiset (art 5) ja erityiset (art 6) periaatteet Yleiset periaatteet (art 5g): kasvien lisäysaineiston osalta on annettava etusija luonnonmukaisen maatalouden erityistarpeita ja -tavoitteita varten valituille lajikkeille. Maataloustoimintaan periaatteet (art 6) eli mihin luomumaatalous erityisesti perustuu geneettisesti monimuotoisen lisäysaineiston käyttö (art 6e) luomutuotantoon soveltuvien kasvilajikkeiden valinta (art 6f) Aikaisemmin sopivien lajikkeiden valinta liittyi lähinnä ennaltaehkäisevään kasvinsuojeluun, nyt korostetaan laajemmin luonnonmukaisten tuotantojärjestelmien ominaispiirteitä ja luonnollisten risteytymisrajojen kunnioittamista. Epäyhtenäisen aineiston ja luomuun sopivien lajikkeiden käyttö lisäysaineistona (art 6g) Käydään näitä uusia käsitteitä läpi teeman 2 käsittelyn yhteydessä. luonnonmukaisten lajikkeiden tuottaminen, luomukasvinjalostus (art 6h) tilalla tuotetun, paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneen lisäysaineiston käyttö (6i) 8
9 Seitsemän kasvintuotantoon liittyvää teemaa 1. Tuotantoyksiköihin ja siirtymäaikoihin liittyvät käsitteet ja säännöt 2. Luonnonmukaiseen maatalouteen soveltuva luonnonmukainen kasvien lisäysaineisto 3. Vaatimukset käyttää luomulisäysaineistoa ja rajoitukset käyttää tavanomaisen lisäysaineistoa 4. Kasvihuonetuotantoon liittyvät käsitteet ja säännöt 5. Ennaltaehkäisevät ja varotoimentoimenpiteet 6. Kasvituotteisiin liittyvät soveltamisalan laajennokset 7. Muutokset luomussa sallittujen tuotantopanosten hyväksymismenettelyihin 9
10 Teema 1. Tuotantoyksiköihin ja siirtymäaikoihin liittyvät käsitteet ja säännöt
11 Määritelmät 8-9. Tila ja tuotantoyksikkö 8) tilalla kaikkia yhteisesti johdettuja tuotantoyksikköjä 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen elävien tai jalostamattomien maataloustuotteiden, myös vesiviljelystä ja mehiläishoidosta peräisin olevien tuotteiden tai liitteessä I lueteltujen tuotteiden, paitsi eteeristen öljyjen ja hiivojen, tuottamiseksi; 9) tuotantoyksiköllä kaikkea tilan omaisuutta, kuten alkutuotantotiloja, viljelylohkoja, laitumia, ulkojaloittelualueita, eläinsuojia tai niiden osia, mehiläispesiä, kalalammikoita, levien tai vesiviljelyeläinten viljelyrakennelmia ja -paikkoja, kasvatusyksiköitä, rannikolla tai merenpohjassa sijaitsevia kasvatusalueita sekä viljelykasvien, kasvituotteiden, levätuotteiden, eläintuotteiden, raakaaineiden ja minkä tahansa muun 10, 11 tai 12 alakohdassa kuvaillun tuotantopanoksen varastointitiloja; 11
12 Määritelmät 10-11: luonnonmukainen, siirtymävaiheessa oleva ja muu kuin luonnonmukainen tuotantoyksikkö 10) luonnonmukaisella tuotantoyksiköllä luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti hoidettua tuotantoyksikköä muulloin kuin 10 artiklassa tarkoitetun siirtymävaiheen aikana; 11) siirtymävaiheessa olevalla tuotantoyksiköllä tuotantoyksikköä, jota hoidetaan luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti 10 artiklassa tarkoitetun siirtymävaiheen aikana; se saattaa koostua viljelylohkoista tai muusta omaisuudesta, joiden osalta 10 artiklassa tarkoitettu siirtymävaihe alkaa eri aikaan; 12) muulla kuin luonnonmukaisella tuotantoyksiköllä tuotantoyksikköä, jota ei hoideta luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien vaatimusten mukaisesti; 12
13 Rinnakkaisviljely eri yksiköissä (art 9.7) Art 9.2. Koko tilaa on hoidettava luonnonmukaiseen tuotantoon sovellettavien tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti. Art 9.7. tilasta voidaan erottaa selkeästi ja tosiasiallisesti erillisiä luonnonmukaisia, siirtymävaiheessa olevia ja muita kuin luonnonmukaisia tuotantoyksiköitä edellyttäen, että muissa kuin luonnonmukaisissa tuotantoyksiköissä b) kasvit ovat eri lajikkeita, jotka on helppo erottaa toisistaan. Eli kriteerinä on, että tavanomaisessa yksikössä viljeltävät kasvit ovat eri lajia/erottuvaa lajiketta. Kuten nykyään: Poikkeuksena tutkimus, koulutus, taimitarhat ja muu lisäysaineiston tuotanto. 13
14 Monivuotiset, saman lajikkeen kasvustot Monivuotisten saman lajikkeen kasvustot (esim. omenatarha) ei tarvita enää erillistä lupaa (art 9.8) Käytännöt kuitenkin suurinpiirtein samat kuin nykyisin, eli Tarvitaan siirtymäsuunnitelma, jossa siirtyminen vuosittain on kuvattu, ja jonka tarkastuslaitos vahvistaa. Sadonkorjuuajoista (48 h ennakolta) ja satomääristä ilmoitettava valvonnalle. 14
15 Siirtyminen luonnonmukaiseen maatalouteen (art 10) Siirtymäajat Muutos: kasvien lisäysaineiston tuottaminen edellyttää aina vähintään 12 kuukauden siirtymäaikaa. (art 4a) Muilta osin siirtymäajat samat kuin aikaisemminkin (katso Eviran ohje. Yleiset ja kasvintuotannon ehdot) Siirtymäajan lyhentäminen Lyhentämismahdollisuus edelleen olemassa, mutta komissio antaa täytäntöönpanosäädöksiä asiakirjanäytöstä, jota vaaditaan aiempien ajanjaksojen hyväksymiseksi takautuvasti. (art 10.6) 15
16 Teema 2. Luonnonmukaiseen maatalouteen soveltuva luonnonmukainen kasvien lisäysaineisto 16
17 Luonnonmukaiseen maatalouteen soveltuva luonnonmukainen kasvien lisäysaineisto Yleiset periaatteet (art 5g): kasvien lisäysaineiston osalta on annettava etusija luonnonmukaisen maatalouden erityistarpeita ja -tavoitteita varten valituille lajikkeille Yksityiskohtaiset tuotantosäännöt 1.8.3: Luonnonmukaisen kasvien lisäysaineiston valinnassa toimijoiden on asetettava etusijalle luonnonmukaiseen maatalouteen soveltuva luonnonmukainen kasvien lisäysaineisto. Tämän periaatteen ja vaatimukset merkitys avautuu kahden uuden käsitteen kautta: 18) luonnonmukainen monimuotoinen aineisto 19) luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuva luonnonmukainen lajike 17
18 Määritelmä 18: luonnonmukainen monimuotoinen aineisto Tarkoitetaan yhteen ainoaan alimpaan tunnettuun kasvitieteelliseen taksoniin kuuluvaa kasviryhmää, joka a) sisältää yhteisiä fenotyyppisiä ominaisuuksia; b) sisältää suurta geneettistä ja fenotyyppistä vaihtelua yksittäisten lisäysyksiköiden välillä, niin että aineisto kokonaisuudessaan, eikä pieni määrä yksikköjä, edustaa kyseistä kasviryhmää; c) ei ole neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94 5 artiklan 2 kohdan määritelmää vastaava lajike; d) ei ole lajikkeiden sekoitus; ja e) on tuotettu tämän asetuksen mukaisesti; Kutsuttu myös heterogeeniseksi aineistoksi tai epäyhtenäiseksi aineistoksi Siis: Samaa lajia Ilmiasussa (fenotyyppi) yhtenäisyyttä, mutta Sisäisesti geneettisen vaihtelua niin paljon, että Ei ole samaa lajiketta tai lajikkeiden sekoitus perinteisessä mielessä Voisi kutsua uudeksi luomulajiketyypiksi Lisätty esityksen jälkeen: Brita Suokkaan ehdotus monimuotolajike kuulosta hyvältä, mutta olisiko monimuotoaineisto vielä parempi? 18
19 Määritelmä 19: luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuva luonnonmukainen lajike on asetuksen (EY) N:o 2100/94 5 artiklan 2 kohdassa määriteltyä lajiketta, joka: a) sisältää suurta geneettistä ja fenotyyppistä vaihtelua yksittäisten lisäysyksiköiden välillä; ja b) on tämän asetuksen liitteessä II olevan I osan kohdassa tarkoitettujen luonnonmukaisten jalostustoimien tulos; 19
20 Mitä siis on luonnonmukainen jalostustoiminta Liite II.I Luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvien luonnonmukaisten lajikkeiden tuotannossa luonnonmukaiset jalostustoimet on suoritettava luonnonmukaisissa olosuhteissa ja keskittyen geneettisen monimuotoisuuden lisäämiseen, luonnollisen lisääntymiskyvyn hyödyntämiseen sekä agronomiseen suorituskykyyn, taudinvastustuskykyyn ja sopeutumiseen erilaisiin paikallisiin maaperä- ja ilmasto-olosuhteisiin. Luomuun soveltuvia luomulajikkeita on siis tuotettava luomuolosuhteissa. 20
21 Määritelmä 19: luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuva luonnonmukainen lajike asetuksen (EY) N:o 2100/94 5 artiklan 2 kohdassa määriteltyä lajiketta, joka: a) sisältää suurta geneettistä ja fenotyyppistä vaihtelua yksittäisten lisäysyksiköiden välillä; ja b) on tämän asetuksen liitteessä II olevan I osan kohdassa tarkoitettujen luonnonmukaisten jalostustoimien tulos; Luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvaa luonnonmukaista lajiketta voisi siis kutsua luomulajikkeeksi, koska se tunnusomaisesti on jalostettu luomuolosuhteissa. 21
22 Luonnonmukaisen monimuotoisen kasvien lisäysaineiston kaupan pitämistä koskevat erityiset säännökset (13 art) Heterogeenisen aineiston markkinointi edellyttää ainakin komission ohjeistusta ja/tai toimeenpanolainsäädäntöä. Komissio voi antaa delegoituja säädöksiä koskien tietyn suvun tai lajin luonnonmukaisen monimuotoisen aineiston tuotantoa ja kaupan pitämistä Tarkempi aikataulu ei ole tiedossa. Palataan teemaan myöhemmässä vaiheessa kinkereitä. 22
23 Teema 2: Luonnonmukaiseen maatalouteen soveltuva luonnonmukainen kasvien lisäysaineisto - Yhteenveto Lisäysaineiston tuotannossa uusi asetus priorisoi luomutuotannon erityistarpeita ja -tavoitteita varten valitut ja tuotetut lajikkeet ja lisäysaineiston. Geenimuuunteluun liittyvät kiellot ovat samat kuin nykyisessä asetuksessa. (art 11) Eli uusi asetus ei anna mahdollisuutta uusille geenitekniikoille, esim. ns. saksitekniikka. Lähtötilanteessa Suomessa ei ole omaa tuotantoa luonnonmukainen monimuotoinen aineistosta ( luomulajiketyypistä ), luonnonmukaisesta jalostustoiminta tai luonnonmukaiseen tuotantoon soveltuvista luonnonmukainen lajikkeista ( luomulajikkeista ). Vaikka uudenlaiset lisäysaineistotyypit on uusi strateginen painopiste, muutos vie aikaa. Vaatimusta voi ajatella samaan tapaan kuin luomusiemenen käyttövaatimusta 20 vuotta: Ensin oli periaate ja sitä mukaan kuin luomusiementä on ollut markkinoilla enemmän, on lainsäädäntö ohjannut sitä käyttämään ja vähentänyt samalla poikkeusmahdollisuuksia. 23
24 Teema 3: Vaatimukset käyttää luomulisäysaineistoa ja rajoitukset käyttää tavanomaisen lisäysaineistoa
25 Teema 3: Vaatimukset käyttää luomulisäysaineistoa ja rajoitukset käyttää tavanomaisen lisäysaineistoa Uusi asetus tiukentaa poikkeuslupamenettelyjä ja vähentää tulkintamahdollisuuksia koskien tavanomaisen lisäysaineiston käyttämistä Poikkeusmahdollisuuksille on viimeinen määräpäivä! Poikkeukset, luvat ja kertomus (Artikla 53) Kasvien lisäysaineistoa koskevat poikkeukset päättyvät Komissio arvioi tiukemman aikataulun mahdollisuuden
26 Teema 3: Muutokset vaatimuksiin käyttää luomulisäysaineistoa ja rajoitukset käyttää tavanomaisen lisäysaineistoa Yksityiskohtaiset tuotantosäännöt 1.8 Kasvien alkuperä, kasvien lisäysaineisto mukaan lukien Yleinen lupa ei enää ole mahdollinen. SV1-vuonna tuotettua lisäysaineisto ei enää voi käyttää luomulisäysaineiston tapaan, sillä myös yksivuotisten kasvien lisäysaineiston tulee täyttää 12 kk siirtymäaikavaatimus. Uusi asetus priorisoi luomutuotetun lisäysaineiston käytön: siirtymävaiheen siemenelle pitää olla eräkohtainen lupa samaan tapaan kuin tavanomaiselle siemenelle: Lupa käyttää siirtymävaiheen tai muuta kuin luonnonmukaista kasvien lisäysaineistoa on saatava ennen kylvämistä. Uuden sanamuodon lupien myöntöperusteena on, että luomu/sv-lisäysaineistoa ei ole laadullisesti tai määrällisesti riittävästi saatavilla. Lupien myöntöperusteita ei ole lueteltu yhtä selkeästi kuin aikaisemmin. Nykyisinhän perusteita on viisi: (1) ei saatavilla, (2) toimitusvaikeus, (3) soveltumaton lajike ja senkaltaiset tekniset syyt, (4) tutkimuskäyttö tai alkuperäislajikkeen suojelu ja (5) emoaineistona käyttö. 26
27 Kantasiemenen ja muu emoaineiston alkuperä Yksityiskohtaiset tuotantosäännöt: mom 2. Meristeemisolukkoviljelyä lukuun ottamatta kaikissa lisääntymistä koskevissa käytännöissä on sovellettava sertifioitua luonnonmukaista tuotantotapaa Muuta kuin luonnonmukaista kasvien lisäysaineistoa ei saa käsitellä muilla kuin tämän asetuksen 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti siementen käsittelyyn hyväksytyillä kasvinsuojeluaineilla, jollei kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ole määrännyt kemiallista käsittelyä asetuksen (EU) 2016/2031 mukaisesti kasvien terveyteen liittyvistä syistä kaikille jonkin lajin lajikkeille alueella, jolla kasvien lisäysaineistoa on tarkoitus käyttää. nykyinen (889/2008 art 45.2): muita kuin luonnonmukaisia siemeniä ja siemenperunaa voidaan käyttää edellyttäen, että niitä ei käsitellä, jne. Sanamuodon on tulkittu viittaavan kylvösiemeneen, EI kantasiemeneen. Uusi sanamuoto kasvien lisäysaineistoa viittaa sekä kylvösiemeneen että kantasiemeneen. Tämä tekee vaikeaksi perustella peittausmahdollisuutta kantasiemenellä. Erikseen mainittu poikkeus koskee vain esim. tervetaimituotannossa käytettyjä menetelmiä. Keskustelussa: mahdollinen toimeenpanolainsäädäntö, joka mahdollistaisi peitatun emoaineiston käytön poikkeuksellisesti esim. viiniköynnöksellä (art 12.2b:n mukaisesti) 27
28 Lisäysaineistorekisteri eli Tiedonkeruu luonnonmukaisen ja siirtymävaiheen kasvien lisäysaineiston, ym. saatavuudesta markkinoilla (art 26) art 26.2 maksuton rekisteröinti koskee myös eläinten lisäysaineistoja art 26.2a vuotuinen saatavuusaika Pitäisikö arvioida uudelleen sertifiointivaatimusta, eli että kylvösiemenen raakaerän voisi ilmoittaa rekisteriin hyväksytyn viljelystarkastuksen perusteella? Rekisteriin ilmoitettava lisäysaineiston vaihe (LUOMU/SV) sekä onko se: Perinteistä luomulisäysaineistoa Heterogeenistä/ monimuotoista aineistoa, vai Luomuun soveltuvaa luomulajiketta Yhden luomulisäysaineistokategorian sijaan jatkossa on siis teoreettisesti kuusi kategoriaa! 28
29 Teema 4: Kasvihuonetuotantoon liittyvät uudet käsitteet ja säännöt
30 UUSI: Määritelmä 70. maaperään liittyvä kasvinviljely tuotantoa maapohjaan tai peruskallioon yhteydessä olevassa elävässä maaperässä tai elävässä maaperässä, johon on sekoitettu luonnonmukaisessa tuotannossa sallittuja aineita ja tuotteita tai joka on lannoitettu näillä aineilla ja tuotteilla 30
31 Rajoitettu kasvualusta Johdanto 28. Koska luonnonmukainen kasvintuotanto perustuu ravinteiden antamiseen kasveille pääasiassa maaperän ekosysteemin kautta, kasveja olisi tuotettava maapohjaan tai peruskallioon yhteydessä olevassa elävässä maaperässä. Näin ollen ravinneliuosviljelyä ei olisi sallittava, ei myöskään kasvien kasvattamista säiliöissä, kasseissa tai kasvualustoilla, joissa juuret eivät ole kosketuksessa elävään maaperään. Tavoitteena kasvihuonetuotannossa on siis peltomaan kaltainen kasvualusta, jossa juuret ovat kosketuksessa elävään maaperään. 31
32 Kielto ja poikkeukset käyttää rajoitettuja kasvualustoja 1. Yleiset vaatimukset kasvit on tuotettava elävällä maaperällä tai elävällä maaperällä, johon on sekoitettu luonnonmukaisessa tuotannossa sallittuja aineita ja tuotteita tai joka on lannoitettu näillä tuotteilla ja aineilla. Kasvualustaa ei saa jatkuvasti vaihtaa, vaan sitä lähinnä täydennetään maanparannusainein ja lannoittein! Kielto käyttää rajoitettuja kasvualustoja, poikkeuksena: 1.3 levät, salaattisikuri ja idut 1.4a koristekasvit ja yrtit ruukkuinen suoraan kuluttajalle 1.4b siementaimet ja koulitut taimet myöhempää istuttamista varten 32
33 1.5 poikkeusmahdollisuus rajoitettujen kasvualustojen käyttöön Rajoitetut kasvualustat olivat sallittuja luomu(kasvihuone)tuotannossa ennen ainoastaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Poikkeusmahdollisuus näissä maissa on voimassa asti. Näiden alueiden minkäänlainen laajentaminen ei ole sallittua. Lisäksi komission on annettava kertomus rajoitettujen kasvualustojen käytöstä luonnonmukaisessa tuotannossa mennessä. Kertomukseen voidaan liittää tarvittaessa lainsäädäntöehdotus rajoitettujen kasvualustojen käytöstä luomutuotannossa. 33
34 Maaperän hoito ja kasvinvuorotus kasvihuoneissa Maaperän hedelmällisyyttä ja biologista aktiivisuutta on pidettävä yllä ja parannettava a) nurmialoja ja monivuotisia nurmikasveja lukuun ottamatta, käyttämällä monivuotista viljelykiertoa sisältäen palkokasveja, joiden käyttö on pakollista viljelykierron pääkasvina tai peitekasvina, ja muuta viherlannoituskasvustoa; b) käyttämällä kasvihuoneiden tai monivuotisten viljelykasvien, paitsi nurmikasvien, tapauksessa lyhyen aikavälin viherlannoituskasvustoa ja palkokasveja sekä kasviston monimuotoisuutta; ja c) kaikissa tapauksissa levittämällä luonnonmukaisesta tuotannosta peräisin olevaa karjanlantaa tai orgaanista ainesta, molemmat mieluiten kompostoitua. Kasvihuoneissa ei siis vaadita monivuotista viljelykiertoa, mutta vaaditaan kasvinvuorottelua sekä viherlannoituskasveja ja palkokasveja. Palkokasvien käyttö kasvihuoneissa ei ole pakollista! 34
35 Teema 5. Ennaltaehkäisevät ja varotoimentoimenpiteet
36 Ennaltaehkäisevät ja varotoimentoimenpiteet Johdanto 24. Tämän asetuksen noudattamisen tukemiseksi ja helpottamiseksi toimijoiden olisi tapauksen mukaan toteutettava tuotannon, valmistuksen ja jakelun jokaisessa vaiheessa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä olisi myös tapauksen mukaan toteutettava..oikeasuhteisia varotoimenpiteitä 36
37 Ennaltaehkäisevät ja varotoimentoimenpiteet Määritelmät (3 artikla) tarkoitetaan 4) ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä toimenpiteitä, joita toimijoiden on toteutettava jokaisessa tuotannon, valmistuksen ja jakelun vaiheessa, jotta varmistetaan biologisen monimuotoisuuden säilyminen ja maaperän laatu sekä tuhoojien ja tautien ennaltaehkäisy ja torjunta sekä toimenpiteitä, jotka on toteutettava, jotta vältetään ympäristölle, eläinten terveydelle ja kasvien terveydelle aiheutuvat haittavaikutukset; 5) varotoimenpiteillä toimenpiteitä, joita toimijoiden on toteutettava jokaisessa tuotannon, valmistuksen ja jakelun vaiheessa, jotta vältetään kontaminaatio tuotteista ja aineista, joiden käyttö ei tämän asetuksen mukaisesti ole sallittua luonnonmukaisessa tuotannossa, ja jotta vältetään luonnonmukaisten ja muiden kuin luonnonmukaisten tuotteiden sekoittuminen; 9.6 artikla Yleiset tuotantosäännöt: Ennaltaehkäiseviä ja varotoimenpiteitä on toteutettava tapauksen mukaan tuotannon, valmistuksen ja jakelun jokaisessa vaiheessa. 37
38 Ennaltaehkäisevät toimenpiteet 6 artikla Maataloustoimintaan ja vesiviljelyyn sovellettavat erityiset periaatteet d) kasvien terveyden ylläpito ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä 38
39 Varotoimenpiteet muiden kuin sallittujen tuotteiden ja aineiden esiintymisen välttämiseksi (art 28) kontaminaation välttämiseksi toimijoiden on tunnistettava tilanteet otettava käyttöön toimenpiteet arvioitava säännöllisesti toimenpiteitä varmistettava eri vaiheiden tuotteiden erilläänpito Toimintatapa noudattaa HACCP-periaatetta (Hazard Analysis and Critical Control Points) eli vaarojen arviointi ja kriittiset hallintapisteet) HACCP-järjestelmän avulla ennakoivasti tunnistetaan, arvioidaan ja hallitaan elintarviketurvallisuuden kannalta merkittäviä vaaroja. Art 29.2a ja 29.2b: tuotteita ei saa myydä luomu/sv-tuotteena, jos toimija ei ole tehnyt varotoimenpiteitä tai ei ole toteuttanut tarkastuslaitoksen aiempien kehotusten mukaisia toimenpiteitä. Art 28.3b. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, joissa vahvistetaan tarkemmat yhdenmukaiset säännöt. Tarvitaan joka tapauksessa tarkempaa ohjeistusta ja esim. malleja luomusuunnitelmiin HACPP-periaatteen soveltamisesta. Käytännön vaikutukset? 39
40 Teema 6. Kasvituotteisiin liittyvät soveltamisalan laajennokset
41 Kasvituotteisiin liittyvät soveltamisalan laajennokset 2 Soveltamisala uudet kasviperäiset tuotteet: eksoottiset kasvilajit (mate, humalanversot ym.), luonnonkorkki, luonnonkumi, eteeriset öljyt, kasvipohjaiset perinteiset kasvirohdostuotteet Uutta soveltamisalaa ovat myös idut! Tuotantosäännöt edellyttää toimeenpanolainsäädäntöä. 41
42 yksinkertaisen valmistusvaiheen avulla valmistettu Määritelmä 23) kasvituote. Tarkoitetaan asetuksen (EY) N:o 1107/2009 (kasvinsuojeluaineista) 3 artiklan 6 alakohdassa määriteltyjä kasvituotteita; eli kasvituotteilla tarkoitetaan jalostamattomia tai yksinkertaisen valmistusvaiheen avulla, kuten jauhamalla, kuivaamalla tai pusertamalla valmistettuja kasviperäisiä tuotteita, kasveja lukuun ottamatta; Yksityiskohtaiset tuotantosäännöt 1.13 jalostamattomien tuotteiden valmistus Määritelmää ei ole aikaisemmin ollut EU:n luomulainsäädännössä. Määritelmä laajentaa alkutuotannon tuotteen käsitettä, mutta ohjeistuksella pitää erikseen kuvata mitä käytännön merkityksiä tällä seikalla voi olla. 42
43 Määritelmä jalostamaton tuote Määritelmä parlamentin ja neuvoston asetus 852/2004 art 2.1n elintarvikkeita, jotka eivät ole läpikäyneet jalostamiskäsittelyä, mukaan lukien tuotteet, jotka on jaettu, ositettu, annosteltu, viipaloitu, leikattu luuttomiksi, jauhettu massaksi, nyljetty, murskattu, leikattu, puhdistettu, siistitty, kuorittu, jauhettu jauheeksi, jäähdytetty, jäädytetty, pakastettu tai sulatettu; 43
44 Teema 7. Muutokset luomussa sallittujen tuotantopanosten hyväksymismenettelyihin
45 Kasvinsuojeluaineiden suoja-aineet, tehosteaineet ja apuaineet ainesosina sekä liitännäisaineet (art 9.3) 9 Yleiset tuotantosäännöt (art 9.3 a), suoja-aineet, tehosteaineet ja apuaineet kasvinsuojeluaineiden ainesosina ja b) liitännäisaineet, jota on tarkoitettu sekoitettavaksi kasvinsuojeluaineiden kanssa erityisesti kiinnitteet ja synergistit Esimerkiksi piperonyylibutoksidia sisältävä luonnonpyretriini on nykyisen EU:n asetuksen mukaan sallittu, koska tehosteaineet (synergistit) eivät ole kuuluneet asetuksen soveltamisalaan. Jatkossa komission pitää päättää erikseen, jos se haluaa sallia esim. piperonyylibutoksidin käytön 45
46 Toimeenpanosäädökset 46
47 Täytäntöönpanosäädökset ja delegoidut säädökset Nykyinen neuvoston asetus (834/2007) on toimeenpantu komission asetuksilla. Uuden asetuksen toimeenpanosäädöksiä ovat: Täytäntöönpanosäädökset (IA), jotka komissio hyväksyy (eli komission PITÄÄ antaa), esim. tietyt liitteet (lannoitteet, kasvinsuojeluaineet jne.) Delegoidut säädökset (DA), joita komissiolla on valta antaa (eli komissio VOI antaa). Delegoitu = parlamentilta komissiolle siirrettypäätösvalta (art 54) Parlamentti tai neuvosto voi peruuttaa delegoinnin eli siirretyn säädösvallan 47
48 Kasvintuotantoon liittyviä mahdollisia täytäntöönpanosäädöksiä 10(6) siirtymävaiheen lyhentämista varten tarvittava dokumentoint -> Ensimmäiseen täytäntöönpanosäädökseen 24(9) luomussa sallitut tuotteet ja aineet (eli nykyisen asetuksen 889/2008 liitteet) -> Toiseen täytäntöönpanosäädökseen 48
49 Kasvintuotantoon liittyviä, mahdollisia delegoituja säädöksiä 9(11) täydentävät säännöt koskien tilan erottamista eri yksiköihin (luomu, tavis, siirtymävaihe) 12(2) kasvintuotannon säännöt ja poikkeukset poikkeukset koskien rajoitettuja kasvualustoja (liite II.1.3 ja 1.4) poikkeukset käyttää tavaomaisia lisäysaineistoja (liite II.1.8.5) säännökset koskien lannanlevityssopimuksia (liite II.1.9.5) muuttamalla kasvinsuojelutoimenpiteitä kohdassa (liite II ) Muuttamalla kasvintuotannon sääntöjä ja viljelykäytäntöjä, joita liite II.1 osa säätelee. 21(1) tuotantosääännöt uusille tuoteluokille luonnonkorkki, villa jne. 53(2) mahdollisuus lopettaa tavislisäysaineiston käytön poikkeusmenettelyt jo vuodesta 2028 alkaen tai jatkaa niitä Art.13 (3) säännöt koskien heterogeenisen aineiston markkinointia 49
50 Kiitos! 50
Uusi luomulainsäädäntö, mikä tulee muuttumaan? Sampsa Heinonen Luomufoorumi Tampere
Uusi luomulainsäädäntö, mikä tulee muuttumaan? Sampsa Heinonen Luomufoorumi Tampere 14.3.2019 Asetuksen tavoitteet ja keskeisimmät muutokset EU:n uusi luomuasetus 2018/848 Asetuksen tavoitteista Keskeisimmät
Luomuasetuksen uudistus Luomupäivät Pori Tero Tolonen Maa- ja metsätalousministeriö
Luomuasetuksen uudistus Luomupäivät Pori 16.11.2018 Tero Tolonen Maa- ja metsätalousministeriö Sisältö Lainsäädännön kehitys Uudistuksen politiikkatausta Asetuksen tavoitteista Asetuksen soveltamisalasta
EU:n Luomusäädösten uudistus Perusasetus 848/2018. Periaatteet, artiklat 5-8
EU:n Luomusäädösten uudistus Perusasetus 848/2018 Periaatteet, artiklat 5-8 Asetus 848/2018 luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä 5 artikla - Yleiset periaatteet
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä
Viranomaisen keinot edistää luomusiemenen käyttöä Tuottavaa luomua, Hollola Ylitarkastaja Evira Tämä esitys Viranomainen (Evira, ELY-keskukset) ei anna lainsäädäntöä, eli viranomaisen keinot ovat Ohjeistus
Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä?
Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä? Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus pakkausmerkintädirektiivi
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta
Luomukasvintuotannon lisäysaineisto
Luomukasvintuotannon lisäysaineisto 8.4.2019 ja 10.4.2019 Varsinais-Suomen ELY Luomutiimi Lisäysaineistot Luomulisäysaineistolla tarkoitetaan siemeniä, istukkaita, pistokkaita tai taimia, jotka on tuotettu
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot
Luomukotieläinehdot määrittelevät luomueläinten lääkintää Mitä sanoo EU:n luomuasetus ja Eviran eläintuotannon ehdot Brita Suokas, Luomuinstituutti, Luomupäivät Mikkeli 12.11.2013 Luomuinstituutti / Suokas
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 20.9.2018 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 15.11.2016 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta
21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
EU:n uusi luomuasetus Sampsa Heinonen
EU:n uusi luomuasetus 1.1.2021 30.1.2018 Uusi EU-asetus voimaan 1.1.2021 Kolmikannan osapuolet (komissio, neuvosto ja parlamentti) pääsivät poliittiseen yhteisymmärrykseen asetuksen sisällöstä 28.6.2017
(4) Oikeusvarmuuden vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) 2016/2031.
L 331/44 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/2313, annettu 13 päivänä joulukuuta 2017, unionin alueella tapahtuvia siirtoja varten käytettävän kasvipassin sekä suoja-alueelle tuontia ja suoja-alueella
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 11.12.2015 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:
Luettelo mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista
MMM /RO/ETU Luettelo 30.4.2016 mennessä julkaistuista luonnonmukaista tuotantoa ja luomutuotteita koskevista EU:n neuvoston ja komission asetuksista Asetukset muodostavat kolme kokonaisuutta: 1) perusasetus:
LUOMU Nyt! 27.9.2011 Joensuu Jaana Elo
LUOMU Nyt! Joensuu 1 Elintarviketurvallisuusorganisaatio 2 Jäljitettävyys ja luotettavuus läpi koko ketjun Miksi lakia piti taas muuttaa? 3 Kuka nyt valvoo mitäkin Kuntien elintarvikevalvonta Markkinavalvonta
Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut
Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila 20.10.2016 Jaana Elo KoKo Palvelut EU-tasoinen lainsäädäntöä Neuvoston asetus 834 /2007 Neuvosto ja parlamentti: periaatteet ja tavoitteet
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2018 C(2018) 4349 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.7.2018, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 muuttamisesta hedelmä- ja vihannesalalla sovellettavien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
EU-säädökset ja Eviran ohjeet
EU-säädökset ja Eviran ohjeet Sampsa Heinonen, Evira Luomutaimipäivä 29.8.2017 EU-lainsäädäntövaatimusten kehitys taimivaatimusten näkökulmasta ja tiivistettynä 1992: Ei luomutaimiavaatimusta. Peittaaminen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta
10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä
Luomualan ajankohtaiskatsaus Luomuasetus. Tampere Jaana Elo Kamparsin Luomutila
Luomualan ajankohtaiskatsaus Luomuasetus Tampere 15.4.2019 Jaana Elo Kamparsin Luomutila Jaana Elo, Karuna Yrittäjä ja maatalon emäntä KoKo Palvelut Neuvontaa ja konsultointia, Koulutusta Kamparsin Luomutila
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan
LUOMUBROILERIPÄIVÄ Ahlman-instituutti, Tampere. Merja Manninen. Luomujaosto. Luomutuotanto 2. Eläintuotannon ehdot
LUOMUBROILERIPÄIVÄ Ahlman-instituutti, Tampere Merja Manninen merja.manninen@evira.fi Luomujaosto Luomutuotanto 2 Eläintuotannon ehdot Eviran ohje 18217/4 (ei suuria muutoksia, poistetaan lupien 5 ja 15
Ajankohtaista luomun tuotantoehdoista, siemenet
Ajankohtaista luomun tuotantoehdoista, siemenet Luomulla Nousuun päivä 22.1.2018 Ulla Turunen ProAgria Pohjois-Karjala Luomusiementen hankinta Luomutuotannossa on käytettävä luonnonmukaisesti tuotettuja
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut
Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut Luomutuotteita sääteleviä lainsäädäntöjä Neuvoston asetus 834 / 2007 Komission asetus 889 / 2008 MMMa 846 / 2008
(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
14.6.2018 Euroopan unionin virallinen lehti L 150/1 I (Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2018/848, annettu 30 päivänä toukokuuta
Keruualueiden luomusertifiointi
Keruualueiden luomusertifiointi 19.1.2017 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden
A7-0277/102
10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus
LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 LUOMUTUOTANTOEHDOT RINNAKKAISVILJELY. Mitä rinnakkaisviljelyllä tarkoitetaan?
LUOMUTUKILIITE KEVÄT 2013 LUOMUTUOTANTOEHDOT RINNAKKAISVILJELY Mitä rinnakkaisviljelyllä tarkoitetaan? Tilalla tuotetaan samaa kasvilajia sekä 1) Luonnonmukaisesti että siirtymävaiheessa 2) 1. ja 2. ja/tai
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2019 C(2019) 4500 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.6.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on
LUOMUSIAN TERVEYDENHUOLTO webinaari
LUOMUSIAN TERVEYDENHUOLTO webinaari 14.2.2019 Merja Manninen ylitarkastaja Luonnonmukainen tuotanto NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 834/2007 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 889/2008 Laki luonnonmukaisen tuotannon
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
Mistä saisi luomutaimia?
Mistä saisi luomutaimia? Luomuliiketoiminnan kehittäminen Keski- Suomessa -hanke Eeva-Liisa Neuvonen, ProAgria Keski-Suomi, Lisäykset Marjo Marttinen, ProAgria Keski-Suomi Sisältö Mansikan luomulisäysaineisto,
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Johanna Honkanen 13.02.2013 1 Valvonnassa 421 toimijaa Luomu + sv noin 24 300 ha Luomutilojen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Ajankohtaista tuotantoehdoissa Luomusiementuotanto. Luomuiltapäivä
Ajankohtaista tuotantoehdoissa Luomusiementuotanto Luomuiltapäivä Yksimahaisten ruokinta poikkeus käyttää tavanomaista rehua päättyy 31.12.2011 tämän vuoden ajan voidaan käyttää enintään 5 % päiväannoksesta
25.4.78 EUROOPAN YHTEISÖJEN VIRALLINEN LEHTI N:o L 113/13
03/Nide 09 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 209 378L0387 \ 25.4.78 EUROOPAN YHTEISÖJEN VIRALLINEN LEHTI N:o L 113/13 ENSIMMÄINEN KOMISSION DIREKTIIVI annettu 18 päivänä huhtikuuta 1978 viljakasvien
LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA
LUONNONMUKAISEN TUOTANNON VALVONTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 04.11.2013 1 Tuotteiden markkinointi luomumerkinnöin edellyttää luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004
Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa
Luomusiementen saatavuus tulevaisuudessa Jukka Hollo, Tilasiemen Oy Tilasiemenpakkaajat Tilasiemen Oy Tilasiemenen osuus luomusiementuotannossa runsas kolmannes Yhdellä numerolla pärjää: 010 217 6777 Netissä
Luomutarkastus ja hallinto
Luomutarkastus ja hallinto Marja Pulkkinen Asiantuntija Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Marja Pulkkinen, ME-yksikkö 29.11.2011 1 Luonnonmukaisen tuotantojärjestelmän
INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA
INTEGROITU (TARPEEN MUKAINEN) TORJUNTA KÄYTÄNTÖÖN 1.1.2014 C:\Users\Omistaja\Documents\Konsultointi\KASVINSUOJELUKOULUTUS\2012 Uusi koulutus\mmma_7_2012.pdf MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 7/2012
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.4.2012 COM(2012) 172 final 2012/0085 (COD) C7-00102/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Bangladeshista peräisin olevan riisin tuonnista FI FI PERUSTELUT 1.
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta
A8-0062/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta. Mietintö
11.2.2019 A8-0062/ 001-017 TARKISTUKSET 001-017 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Pavel Telička Perusluonteiset lentoyhteydet Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa
Ajankohtaista luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 06.05.2013 1 Valvonnassa 421 toimijaa Luomu + sv noin 24 300
Keruualueiden luomusertifiointi
Keruualueiden luomusertifiointi 7.2.2018 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.12.2007 KOM(2007) 813 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muuntogeenisestä perunasta EH92-527-1 (BPS-25271-9) valmistetun rehun sekä elintarvikkeiden ja muiden
Euroopan unionin virallinen lehti
16.1.2004 L 10/5 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 65/2004, annettu 14 päivänä tammikuuta 2004, järjestelmän perustamisesta yksilöllisten tunnisteiden kehittämiseksi ja osoittamiseksi muuntogeenisille organismeille
Luomun käyttäjän käsikirja
Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. helmikuuta 2018 (OR. en) 6015/18 AGRILEG 23 PHYTOSAN 4 SEMENCES 3 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. helmikuuta 2018 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.
2007R0834 FI 01.07.2013 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 834/2007, annettu 28 päivänä kesäkuuta 2007,
Siirtyisinkö luomuun?
Siirtyisinkö luomuun? Uusikaupunki 27.1.2012 Anne Johansson, ProAgria Satakunta KENELLE LUOMU SOPII? Luomu vaatii ammattitaitoa ja kiinnostusta uuden oppimiseen Usein vaaditaan panostamista perusparannuksiin
Mistä luomutaimia? Taimipäivä SataVarMa-hanke Laitila/Kalanti
Mistä luomutaimia? Taimipäivä SataVarMa-hanke 30.1.2018 Laitila/Kalanti Sisältö Yleistä taimituotannosta Mansikan luomutaimiaineisto Luomutaimien saatavuus Lisätietoa Taimituotanto Taimituotantoa koskeva
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 1922 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, kasvintuhoojien vastaisista suojatoimenpiteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 6. toukokuuta 2003 PE 328.775/2-14 TARKISTUKSET 2-14 Luonnos suositukseksi toiseen käsittelyyn (PE 328.775)
A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD))
28.6.2013 A7-0199/ 001-011 TARKISTUKSET 001-011 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Vilja Savisaar-Toomast Ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjat A7-0199/2013 (COM(2012)0381 C7-0187/2012
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1847 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä poikkeamalla rajatarkastusasemien
Mistä tietää, että luomu on luomua?
Mistä tietää, että luomu on luomua? Luomuvalvonta ja sertifiointi Suomessa Jyri kähönen, toimitusjohtaja Raikastamo Oy Raikastamo Oy Perustettu 2008, yksityisessä omistuksessa Erikoistunut luomumehujen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta
6.3.2013 B7-0080/427 427 Päätös toimielinten välisten neuvottelujen aloittamisesta ja valtuutuksesta neuvotteluihin maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä (YMJ-asetus) 101 a artikla (uusi)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016
Luonnonmukainen tuotanto. Valvontajärjestelmä ja Tuotantotarkastukset. Aili Vuorenmaa Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskus 31.3.
Luonnonmukainen tuotanto Valvontajärjestelmä ja Tuotantotarkastukset Aili Vuorenmaa Kari Alatalo Keski-Suomen ELY-keskus 31.3.2016 Mitä luomuvalvonta on? Tuotteiden markkinointi luomumerkinnöin edellyttää
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 27. helmikuuta 2003 PE 321.965/8-16 TARKISTUKSET 8-16 Lausuntoluonnos (PE 321.965) John Purvis Ehdotus Euroopan
Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus
Uuselintarvikkeet Terveys ja elintarviketurvallisuus Johdanto Uuselintarvikkeiksi kutsuta an elintarvikkeita tai elintarvikkeiden ainesosia, joita on käytetty Euroopan unionissa (EU) vain vähän tai ei
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16
L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi
KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Autio 1.11.2011 Kasvinsuojeluaineet ja ympäristö mitä uutta lainsäädännössä?
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sari Autio 1.11.2011 Kasvinsuojeluaineet ja ympäristö mitä uutta lainsäädännössä? ESITYKSEN SISÄLTÖ EU:n kasvinsuojeluaineasetus voimaan Kestävän käytön puitedirektiivi
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC
L 302/28 Euroopan unionin virallinen lehti
L 302/28 Euroopan unionin virallinen lehti 19.11.2005 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1895/2005, annettu 18 päivänä marraskuuta 2005, tiettyjen epoksijohdannaisten käytön rajoittamisesta elintarvikkeiden kanssa
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2018 C(2018) 3120 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 28.5.2018, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
31.10.2007 Euroopan unionin virallinen lehti L 285/37 PÄÄTÖKSET KOMISSIO
31.10.2007 Euroopan unionin virallinen lehti L 285/37 II (EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen ei ole pakollista) PÄÄTÖKSET KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS,
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:
Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I
P7_TA(2014)0226 Kolmansien maiden kanssa käytävää ulkomaankauppaa koskevat tilastot (säädösvallan ja täytäntöönpanovallan siirtäminen) ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 12. maaliskuuta
KOMISSION ASETUS (EY)
13.2.2008 Euroopan unionin virallinen lehti L 38/3 KOMISSION ASETUS (EY) N:o 123/2008, annettu 12 päivänä helmikuuta 2008, maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä
asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista
EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja
(EYVL L 230, 19.8.1991, s. 1)
1991L0414 FI 01.01.2002 004.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B NEUVOSTON DIREKTIIVI, annettu 15 päivänä heinäkuuta 1991, kasvinsuojeluaineiden
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2013 C(2013) 8887 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 12.12.2013, elintarviketietojen antamisesta kuluttajille annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
LUOMUSUUNNITELMA 1 (5)
LUOMUSUUNNITELMA 1 (5) LUOMUSUUNNITELMA JA SEN PÄIVITYS Päivityskohtaan merkitään viimeisin päivämäärä, jolloin suunnitelmaa on muutettu tai täydennetty. Laatimispäivämäärä Muutospäivämäärä Muutospäivämäärä
Euroopan unionin virallinen lehti
L 55/4 KOMISSION ASETUS (EU) 2016/293, annettu 1 päivänä maaliskuuta 2016, pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004 liitteen I muuttamisesta
Luomutuotanto ja sen valvonta. Periaatteet ja perusteet
Luomutuotanto ja sen valvonta Periaatteet ja perusteet Tavoitteena* : - Miksi luomutuotantoa valvotaan? - Lisääkö valvonta elintarvikeketjun turvallisuutta ja luotettavuutta? Periaatteet: idea tai ajattelutapa
A8-0025/99. Perustelu
22.4.2015 A8-0025/99 99 1 artikla 3 kohta b a alakohta (uusi) Direktiivi 98/70/EY 7 b artikla 4 a kohta (uusi) b a) lisätään kohta seuraavasti: 4 a. Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa huomioon otettavia
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0238 (NLE) 12525/17 ADD 4 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 25. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: COEST 240 CFSP/PESC