Ensiapupäivystys osana tapahtumaturvallisuutta. Tapahtumaturvallisuuspäivät 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ensiapupäivystys osana tapahtumaturvallisuutta. Tapahtumaturvallisuuspäivät 2018"

Transkriptio

1 Ensiapupäivystys osana tapahtumaturvallisuutta Tapahtumaturvallisuuspäivät 2018 TURVALLINEN TAPAHTUMA Kotimaan valmius, 2018

2 Mitä on ensiapu? Ensiapu on välittömästi tapahtumapaikalla sairaskohtauksen saaneelle tai loukkaantuneelle annettavaa apua, jonka tarkoituksena on estää lisävammat, vähentää kipua ja kärsimystä ja vakavassa tapauksessa pelastaa henki.

3 Ensiavun tunnus

4 Ensiapuohjeet Ensiapuohjeiden päivitykset ja tarkennukset perustuvat Euroopan elvytysneuvoston (ERC) ja Kansainvälisen elvytysneuvoston (ILCOR) ensiapu- ja elvytyssuosituksiin. Ohjeet on arvioitu ja kirjoitettu suosituslauseiksi suomalaisten asiantuntijoiden lausuntojen mukaan. Suosituslauseet on lisäksi muokattu Suomen Punaisen Ristin (SPR) ensiapu- ja terveystoimikunnan lausuntojen mukaan sopimaan suomalaisen ensiapukoulutuksen perustaksi. Tavoitteena on taata tutkimusnäyttöön ja asiantuntijalausuntoihin perustuvat luotettavat ensiaputoiminnan ohjeet, joiden avulla jokainen ensiapua tai elvytystä tarvitseva saa laadukkaasti ja perustellusti annettua apua.

5 Ensiapupäivystys Tapahtuman järjestäjän tulee huolehtia riittävästä ensiapuvalmiudesta. Ensiapupäivystys on tärkeä osa tapahtuman turvallisuusjärjestelyitä. Ensiapupäivystyksen tarkoituksena on antaa ensiapua loukkaantuneille ja sairastuneille tarvittaessa tehdä hätäilmoitus numeroon 112 tarvittaessa opastaa viranomaisyksiköt onnettomuuspaikalle monipotilas- ja suuronnettomuustilanteissa tukea alkuun tapahtuman turvallisuusorganisaatiota ja myöhemmin viranomaisia. Pelastuslaki 379/ ja 16, Pelastusasetus 407/2011 3

6 Tarvitaanko ensiapusuunnitelmaa? henkilön tapahtumissa ensiapuvalmius kuvataan tapahtuman pelastussuunnitelmassa tapahtumassa tulee olla nimetty ensiapuvastaava henkilön tapahtumissa tulee tehdä kirjallinen ensiapusuunnitelma, mikä on osa pelastussuunnitelmaa ensiapupäivystyksellä tulee olla johtaja, joka on suorittanut vähintään EA 1 ja 2 kurssit tai vastaavat ja hänellä tulee olla kokemusta ensiapupäivystyksen johtamisesta

7 Tarvitaanko ensiapusuunnitelmaa? Yli henkilön tapahtumissa tulee neuvotella alueen pelastusviranomaisen ja heidän kautta alueen ensihoidon vastuulääkärin kanssa tulee tehdä kirjallinen ensiapusuunnitelma osana pelastussuunnitelmaa ensiapupäivystyksen johtajan tulee olla suorittanut vähintään EA 1, 2 ja 3 kurssit tai vastaavat TAI vaihtoehtoisesti on suorittanut vähintään EA 1 ja 2 kurssit tai vastaavat sekä soveltuvan terveydenhuollon tai pelastustoimen koulutuksen tapahtuman jälkeen ensiapupäivystyksen johtajan tulee toimittaa ensihoidon vastuulääkärille kirjallinen toimintaraportti erillisen ohjeen mukaan

8 Ensiapupäivystyksen tilaaminen Tilaa ensiapupäivystys ajoissa, jopa kuukausia ennen tapahtumaa. pienten tapahtumien osalta vähintään 2 viikkoa ennen tapahtumaa isojen tapahtumien osalta vähintään 4 viikkoa ennen tapahtumaa massatapahtumien osalta (yli osallistujaa) 4-5 kk ennen tapahtumaa. Kuva: Jussi Toukola

9 Ensiapupäivystyksen tilaaminen Tilatessasi ensiapupäivystystä kerro seuraavat tiedot: Paikka Päivystysajat Tapahtuman luonne Erityiset riskit Arvioitu kävijämäärä/osallistujia kerralla Kävijöiden ikäjakauma Mahdollinen alkoholin myynti Ensiapupäivystystila tai sen tarve Yhteystiedot Näitä tietoja tarvitaan myöhemmin: Pelastussuunnitelma Järjestyksenvalvonta Turvallisuuspäällikkö Tilaajan edustaja päivystyksen aikana Ruokailumahdollisuudet Pysäköinti Laskutusosoite Sopimuskäytännöt

10 Riskikartoitus Jokaisesta päivystyksestä tehdään ennakkoon riskikartoitus yhdessä yhteistyökumppanin ja tapahtuman turvallisuudesta vastaavan henkilön kanssa. Riskikartoituksella pyritään riskien ehkäisyyn, sellaisten riskien tiedostamiseen, joita ei voi ehkäistä ja oikean päivystäjämäärän mitoittamiseen. Riskikartoitus pohjautuu yhteistyökumppanilta saatuihin tietoihin, alueen ensihoitojärjestelmään sekä tapahtuman pelastussuunnitelmaan. Riskikartoitukseen kuuluu tapahtumapaikkaan tutustuminen, mikäli se ei ole ennestään tuttu. Kuva: Leena Koskela

11 Riskikartoitus Riskikartoituksen avulla määritellään, onko päivystys ylipäätään sellainen, että kyseinen taho pystyy sen hoitamaan. Riskikartoituksen pohjalta tehdään ensiapusuunnitelma, josta ilmenee päivystysalue ja aika, käytössä olevat resurssit sekä viestiyhteydet. Riskikartoitus määrittelee Montako ensiapupäivystäjää tarvitaan Mikä koulutustaso ensiapupäivystäjillä tulee olla (esim. ensivaste) Tarvittavat välineet, viestiyhteydet Mitä muita erityisvaatimuksia päivystys asettaa Riskikartoitus saatetaan tiedoksi ensiapupäivystäjille. Kuva: Leena Koskela

12 Sopimus Ensiapupäivystyksestä tulee aina tehdä kirjallinen sopimus Osapuolten tiedot Päivystysaika, paikka, laajuus Mahdolliset erityisvälineet, kuten teltta, päivystyspalveluauto Päivystyksessä tulee olla käytettävissä defibrillaattori eli sydäniskuri

13 Kuva: Jussi Touko

14 Ensiapupäivystäjän tehtäviä Ensiapupäivystäjät antavat tarvittavan ensiavun ja kotihoito-ohjeet pieniin vammoihin ja ohjaavat tarvittaessa autettavat lisäavun piiriin. Ensiapupäivystäjät tunnistavat hätätilapotilaan, hälyttävät lisäapua ja toteuttavat hätäensiavun ammattiavun saapumiseen asti. antaa ensiapua neuvoo terveyttä koskevissa kysymyksissä estää tapaturmia osaa alkusammuttaa antaa jatkohoito-ohjeita ohjaa tarvittaessa terveydenhuollon piiriin tarvittaessa soittaa 112 kirjaa autettavat sovitusti käyttää sovittuja viestivälineitä on vaitiolovelvollinen kertoo kysyttäessä wc:n ja infopisteen sijainnin

15 Kuva: Jyri Viinamäki

16 Viestiliikenne Päivystysalueella liikkuviin päivystyspareihin ollaan yhteydessä ensisijaisesti radiopuhelinten avulla. Kaikkien päivystäjien tulee hallita käytössä olevien viestivälineiden käyttö ja viestiohje. Tarvittaessa päivystäjille annetaan laitteiden käyttökoulutus. Suurissa ja korkean riskin päivystyksissä voi käyttää VIRVEpäätelaitteita. Viestiliikenne kirjataan viestikirjanpitoon päivystyksen johtopaikalla, jos tilannekuvan muodostaminen tai päivystyksen järjestelyt sitä vaativat. Päivystyksen johtajalla pitää olla toimiva viestiyhteys myös tapahtuman järjestäjään ja turvaorganisaatioon.

17 Kuva: Leena Koskela

18 Ensiapuvarusteet Päivystyksessä tarvittavien varusteiden määrän ja laadun tulee aina pohjautua riskikartoituksen pohjalle tehtyyn ensiapusuunnitelmaan. Päivystyksessä tulee olla käytettävissä defibrillaattori eli sydäniskuri. Varusteiden tulee olla asianmukaisia ja kunnossa. Päivystäjien tulee hallita varusteiden käyttö.

19 Päivystyksen raportointi Raportti päivystyksestä toimitetaan yhteistyökumppanille kahden viikon sisällä tapahtumasta. Yhteistyökumppanille raportoidaan yleisesti päivystyksen kulusta, havaituista parannusehdotuksista tai hyvistä asioista. Yhteistyökumppanille raportoidaan autettujen ja jatkohoitoon lähetettyjen määrä. Erillisestä pyynnöstä voidaan laatia tarkempi raportti Autettujen tietoja ei luovuteta yhteistyökumppanille.

20 Kuva: Leena Koskela

21 Punainen Risti ja ensiapupäivystys Suomen Punainen Risti (SPR) vastaa ensiapupäivystystoiminnasta Punaisen Ristin tunnuksen alla. Punainen Risti toteuttaa päivystyksen yhteistyökumppanin (tapahtuman järjestäjä tai muu taho) kanssa sovitun ensiapupäivystyksen sovitussa laajuudessa sovittuun aikaan. Kuva: Jussi Toukola

22 Punainen Risti viranomaisten tukena sopimuksellisuus SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ YHTEISTYÖPÖYTÄKIRJA SPR ylläpitää ja kouluttaa vapaaehtoisryhmiä, jotka tukevat sosiaalija terveydenhuollon viranomaisten toimintaa. Riittävä määrä mm. ensiapu-, ensihuolto- ja psykososiaalisen tuen ryhmiä. SPR koordinoi häiriötilanteissa viranomaisten tukena toimivia Vapepaan kuuluvia järjestöjä sekä muita vapaaehtoisryhmiä SPR kouluttaa ja ylläpitää asiantuntijaryhmiä kriisi- ja onnettomuustilanteiden varalle. SPR koordinoi ja kehittää valtakunnallisesti ensiapuohjelmia ja järjestää koulutuksia ja vastaa ensiavun kouluttajakoulutuksesta.

23 SPR:n ensiapuryhmät Ensiapuryhmät ovat Punaisen Ristin auttamisvalmiuden ydintä Noin 256 ensiapuryhmää ja niissä noin 3000 vapaaehtoista Noin 2900 ensiapupäivystystä vuosittain, joissa autettuja lähes Kuva: Jarkko Mikkonen

24 Ensiapupäivystäjien koulutus EA 1, EA 2, Ensiapupäivystäjän peruskurssi Vähintään 18-vuoden ikä Sellainen fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, että pystyy antamaan hätäensiavun vaativissakin tilanteissa, toimimaan ryhmässä ja kohtaamaan autettavat hyvän asiakaspalvelun vaatimalla tavalla Säännöllinen osallistuminen osaston ensiapuryhmän harjoituksiin vähintään viisi kertaa vuodessa Harjoitusten tulee sisältää: peruselintoimintojen häiriöt, elvytys x 2 ja tajuttoman ensiapu ja ensiarvion tekeminen Vuosittainen osaamisen varmentaminen Kuva: Jarkko Mikkonen

25 Erityistä Valtakunnallinen laatuohje Koulutetut, testatut vapaaehtoiset ensiapupäivystäjät Auttamisvalmiuden kehittäminen ja ylläpitäminen Uudet, selkeät kirjaamislomakkeet Valtakunnallinen tietokanta päivystäjien rekrytointiin Tulossa Päivystysten auditointilomake Palautejärjestelmä yhteistyökumppaneille ja autetuille

26 Terveisiä Ruisrockista Kuva: Benjamin Suomela

27 Kysymyksiä, kommentteja? Niina Hirvonen Terveydenhuollon suunnittelija Valmiuden yksikkö Suomen Punainen Risti skype niina.hirvonen_frc Puhelin , Tehtaankatu 1 a, PL 168, Helsinki Kuva: Jarkko Mikkonen Kuva: Jarkko Mikkonen

28 Lähteet Suomen Punaisen Ristin ensiapupäivystyksen laatuohjeet 2018 Ensiapu yleisötapahtumissa, Helsingin kaupungin pelastuslaitos Opas yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laadintaan, Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Opas ensiapuryhmille, Suomen Punainen Risti 2018 Ensiapuohjeet 2015, Suomen Punainen Risti Pelastuslaki 379/ ja 16 Pelastusasetus 407/

LUONNOS SUOMEN PUNAISEN RISTIN ENSIAPUPÄIVYSTYKSEN LAATUOHJEET 2018

LUONNOS SUOMEN PUNAISEN RISTIN ENSIAPUPÄIVYSTYKSEN LAATUOHJEET 2018 LUONNOS SUOMEN PUNAISEN RISTIN ENSIAPUPÄIVYSTYKSEN LAATUOHJEET 2018 Ensiapupäivystystoiminnan laatuohjeet Hyväksytty XX.XX.XXXX Pääsihteeri 1 JOHDANTO Suomen Punainen Risti (SPR) vastaa ensiapupäivystystoiminnasta

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden turvallisuus

Yleisötilaisuuden turvallisuus 2014 Yleisötilaisuuden turvallisuus Ensiapusuunnitelma Päijät-Hämeen pelastuslaitos RH/2014/8/TAa 15.9.2014 Sisältö 1 Soveltamisala... 2 2 Järjestäjän vastuu yleisön turvallisuudesta... 2 3 Yleisötapahtuman

Lisätiedot

Ensiapupäivystystoiminnan laatuohjeet

Ensiapupäivystystoiminnan laatuohjeet ILOA AUTTAMISESTA Ensiapupäivystystoiminnan laatuohjeet Suomen Punainen 1 Risti 2014 Ensiapupäivystystoiminnan laatuohjeet Hyväksytty Suomen Punaisen Ristin ja terveystoiminnan asiantuntijatyöryhmässä

Lisätiedot

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1).

pvm/datum Tapahtumasta on tehty yleisötilaisuuden turvallisuus- ja pelastussuunnitelma (Liite 1). 1. Yleistä Punainen Risti järjestää ensiapupäivystyksen Suunnistuksen SM-kisaan 29.06. 2019. Koko tapahtuman järjestäjä on Pudasjärven Urheilijat ry ja Taivalkosken Kuohu. Tapahtumaan odotetaan n. 1500

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

OPAS ENSIAPURYHMILLE

OPAS ENSIAPURYHMILLE OPAS ENSIAPURYHMILLE Käytännön ohjeita ja tukea ensiapupäivystyksiin ja hälytysryhmätoimintaan Työryhmä: Mika Strömman Maaria Kuitunen Asko Unhola Niina Hirvonen 3 ESIPUHE Punaisen Ristin ensiapuryhmätoiminta

Lisätiedot

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde

ENSIHUOLTOSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Mänttä-Vilppulan kaupunki SPR Mäntän osasto SPR Vilppulan osasto. 2. Sopimuksen kohde ENSIHUOLTOSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen kohde Kuntien viranomaisten kokonaisvastuulla olevien ensihuoltotehtävien, kuten majoituksen, ruokahuollon, vaatteiden ja muiden varusteiden sekä psykososiaalisen

Lisätiedot

Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa

Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa Ilosaarirock sattuu ja tapahtuu SPR auttaa Punainen Risti Ilosaaressa Ismo Nuutinen 2014 SPR:n roolista Ilosaarirockissa Punaisella Ristillä vahva toteutus Ilosaaren toteuttamisessa turvallisuuden näkökulmasta

Lisätiedot

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/2011 16 Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma Yleisötilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joihin osallistuvien ihmisten suuren määrän

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden

Lisätiedot

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito 2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Pelastussuunnitelma SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018 Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut TAPAHTUMAN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA Järjestäjä

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri

Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN

Lisätiedot

TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA!

TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! kuva: Pixabay Savo-Karjalan piiri tiedottaa TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa: Kohdennettu keräys (s. 1) Testamenttilahjoitusasiaa (s. 2) Ensiapupäivystyskorvauksista (s. 3 5) Lämmintä ja

Lisätiedot

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu

Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA. (Pelastuslaki 379/ ) (VN asetus pelastustoimesta 407/ ) Tarkastettu 2016 2017 Sallan koulukeskuksen YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA (Pelastuslaki 379/2011 16 ) (VN asetus pelastustoimesta 407/2011 3 ) Tarkastettu Pelastusviranomaisen hyväksyntä / 20 / 20 Sallan kunta

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää

Yleisötapahtuman turvallisuus. Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Yleisötapahtuman turvallisuus Paloinsinööri Jarno Kivistö Keski-Uudenmaan pelastuslaitos 30.3.2017 Hyvinkää Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Hyvinkää Vantaa Tuusula Kerava Järvenpää Pornainen Nurmijärvi

Lisätiedot

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa

erilaisissa tapahtumissa, kouluilla ja työpaikoilla. - Ensiapuryhmä päivystää erilaisissa Päävalikko - Etusivu - Ensiapuryhmä - Ensiapuopetus - Linkit Ensiapuryhmätoiminta Last Updated (Monday, 16 March 2009 20:07) Written by Administrator Sunday, 31 August 2008 05:30 Rauman ensiapuryhmä kokoontuu

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Toiminnanjohtajan s. 2 tervehdys Rautavaaran osasto s. 3 65- vuotta Terveyspisteeltä s. 4 tukea ja neuvontaa Ensiapu elämäntaito s. 4 Omaishoitajille

Lisätiedot

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry

Suomen Lentopelastusseura SLPS ry Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi

Lisätiedot

Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys

Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys Evakuointivalmiuksien kehittäminen ja arktisen valmiuden nykytilaselvitys SARC-Sidosryhmätapaaminen 8.2.2018, Ilmatieteenlaitos SINI HANGASLAMMI Punaisen ristin arktisen valmiuden kehittämishanke Hankkeen

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ

HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Rautavaaran osasto JÄSENTIEDOTE 2/2016 ENSIAPURYHMÄ YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUKSIA OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA VAPEPA KERÄYKSIÄ Sisältö Puheenjohtajalta 2 Ensiapukurssit 3 Tervetuloa

Lisätiedot

Kuva 1. Kristiina Myllyrinne. (2005). Ote tutkimuksesta "Haasteena työpaikan ensiapuvalmiuden määrittäminen".

Kuva 1. Kristiina Myllyrinne. (2005). Ote tutkimuksesta Haasteena työpaikan ensiapuvalmiuden määrittäminen. TYÖPAIKAN ENSIAPUVALMIUS Ensiapuvalmius on osa työpaikan turvallisuutta. Ensiapuvalmiudella tarkoitetaan sitä, että työpaikalla on, sen riskeihin ja työntekijämäärään nähden, riittävä valmius aloittaa

Lisätiedot

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa

Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Pelastustoiminta tilapäisissä tapahtumissa Riskienhallintapäällikkö Jari Turunen Pohjois Karjalan pelastuslaitos Ylimpänä päättävänä elimenä toimii pelastuslaitoksen johtokunta. Henkilökunta Pelastuslaitoksella

Lisätiedot

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA KUORMA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU Suomen Punainen Risti (SPR) on suunnitellut ensiapukurssin ammattikuljettajille. Kurssien sisällöissä on otettu huomioon liikenteeseen

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI

LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI LAPIN ENSIHOITO LAPIN ENSIHOITO ENSIHOITOPÄÄLLIKKÖ MARKKU ALALAHTI SAIRAANKULJETUKSESTA ENSIHOITOON ENSIHOITOPALVELUN TEHTÄVÄT TERVEYDENHUOLTOLAIN 40 MUKAISESTI 1) äkillisesti sairastuneen tai loukkaantuneen

Lisätiedot

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU

AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU AMMATTIKULJETTAJAN JATKOKOULUTUSOHJELMA LINJA-AUTONKULJETTAJA: ENSIAPU Suomen Punainen Risti (SPR) on suunnitellut ensiapukurssin ammattikuljettajille. Kurssien sisällöissä on otettu huomioon liikenteeseen

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa

Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa Pelastussuunnitelma 50. Vihdin Hiihdot 18.1.2014 Vihdin Nummelassa 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata Maakuntaviestin toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

Turvallisuussuunnitelma

Turvallisuussuunnitelma Turvallisuussuunnitelma Vastuu tapahtuman turvallisuudesta on aina tapahtuman järjestäjällä. Laki määrittää useita asioita koskien tapahtuman järjestämisen turvallisuutta. - Kokoontumis- ja järjestyksenvalvonnanlaki

Lisätiedot

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön

Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön RISKIARVIO/TOIMENPIDETARKASTELU Lähtökohdat turvallisuusvarautumiseen Luonnossa ja laajalla alueella järjestettävässä erämelonnan kilpailutapahtumassa käytännön turvallisuus riippuu oleellisesti siitä,

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Ankkurirastit 2017

PELASTUSSUUNNITELMA. Ankkurirastit 2017 PELASTUSSUUNNITELMA Ankkurirastit 2017 15.04.2017 PELASTUSSUUNNITELMA 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Ankkurirastit 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) Angelniemen Ankkuri

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014 Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA 12.4.2014 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata suunnistuskisan toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma Alueen Oravapolkuviestit (AOV-viestit) Gesterbyn koululla Kirkkonummella

Pelastussuunnitelma Alueen Oravapolkuviestit (AOV-viestit) Gesterbyn koululla Kirkkonummella Pelastussuunnitelma Alueen Oravapolkuviestit (AOV-viestit) 22.5.2017 Gesterbyn koululla Kirkkonummella 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata AOV-viestit tapahtuman toteuttamisesta

Lisätiedot

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA Pelastussuunnitelma 1 (8) 28.7.2015 Päijät-Hämeen pelastuslaitos yleisotilaisuudet@phpela.fi Saimaankatu 64 15140 LAHTI Pelastussuunnitelma Lahti-Suunnistus 2015

Lisätiedot

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS TURVALLINEN YLEISÖTAPAHTUMA / -TILAISUUS Kirsi Arola palotarkastaja Kouvolan toimipiste Pelastuslaki 379 /2011 14 Omatoiminen varautuminen koskee myös yleisötilaisuuksia 1)

Lisätiedot

Tampereen sosiaalipäivystys

Tampereen sosiaalipäivystys Tampereen sosiaalipäivystys Sorinkatu 12 D p. 0500 625 990 sosiaalipaivystys@tampere.fi 1 Sosiaalipäivystys 29 Sosiaalihuoltolaki järjestettävä ympärivuorokautisesti, palveluun yhteys Sospä toimittava

Lisätiedot

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta AVAK-malli Keski-Uudellamaalla Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta Kunnan alueellinen valmiuskeskus Kunnan alueellinen valmiuskeskus on paikka/kiinteistö, jonne kunta on varannut tilat häiriötilanteiden

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sopimus Sivu 1 / 5 Suomen Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri. 1.

Yhteistyösopimus. Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sopimus Sivu 1 / 5 Suomen Punainen Risti, Varsinais-Suomen piiri. 1. Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sopimus Sivu 1 / 5 Yhteistyösopimus 1. Sopijaosapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Vastuut ja velvollisuudet Loimaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimi (jäljempänä

Lisätiedot

Hämeen VAPEPA-info ( )

Hämeen VAPEPA-info ( ) Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä Pori

Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä Pori Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä 13.4.2018 Pori Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, Satakunnan piiri Pärjätään Yhdessä 2016-2019 kahden

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018.

Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE. Teksti: SPR 2016, Päivi Piili: Päivittänyt Kristiina Myllyrinne, 2018. Apua sinun avullasi Keskustoimisto Ensiapukoulutus AUTTAJAKURSSIN TOTEUTUSOHJE 1 AUTTAJAKURSSI Auttajakurssi on tunnin tai kahden mittainen, ensiavun perusteita esittelevä kurssi, joka on kaikille avoin

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014 Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA 23.8.2014 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata suunnistuskisan toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa turvallisuusasioissa

Lisätiedot

Sanna Rassa- Salakka, hallituksen jäsen ja kouluratsastusvastaava

Sanna Rassa- Salakka, hallituksen jäsen ja kouluratsastusvastaava 1. YLEISTÄ SEURASTA Vesilahden Seudun Ratsastajat ry. (VESRA) on vuoden 2004 alusta toimintansa aloittanut ratsastusseura, joka on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) alainen. Seurassa on n. 165 jäsentä. Seura

Lisätiedot

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi

Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi 15.12.2009 1 (5) Esitys ja malli päivähoidon / varhaiskasvatuksen lääkehoitosuunnitelman tuottamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriön opas Turvallinen lääkehoito Valtakunnallinen opas lääkehoidon toteuttamisesta

Lisätiedot

Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019

Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Äkkilähtö-evakuointiharjoitus

Äkkilähtö-evakuointiharjoitus Punaisen Ristin rooli ensihuollossa Äkkilähtö-evakuointiharjoitus Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen SPR, Varsinais-Suomen piiri SPR, Varsinais-Suomen piiri Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen Punaisen Ristin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteista, työterveyshuollon sisällöstä sekä ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden koulutuksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2013

Lisätiedot

Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2. Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS

Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2. Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS Ensihoitopalvelun saatavuus PSSHP Q2 Jouni Kurola Ylilääkäri Ensihoitopalvelut KYS Miten ensihoitopalvelu aktivoidaan? 112 HUOM: Hoitolaitosten kiireettömät (= ennalta suunnitellut) ja ambulanssilla tapahtuvat

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA & KLL

PELASTUSSUUNNITELMA & KLL PELASTUSSUUNNITELMA Nuorten SM-viestit & KLL Mestaruushiihdot Vierumäki 11-12.3.2017 Tomi Silvonen Pelastussuunnitelma: Nuorten SM-viestihiihdot & KLL mestaruushiihdot 1. Yleisötilaisuuden yleistiedot

Lisätiedot

Suuren yleisötilaisuuden järjestäjän muistilista

Suuren yleisötilaisuuden järjestäjän muistilista Suuren yleisötilaisuuden järjestäjän muistilista Vastuu yleisön turvallisuudesta Yleisötilaisuuden järjestäjä on aina vastuussa yleisön ja sivullisten turvallisuudesta. Tämä koskee kaikenkokoisia yleisölle

Lisätiedot

LAHTI-HOLLOLA JUKOLA Turvallisuuspäällikkö Raine Nurminen

LAHTI-HOLLOLA JUKOLA Turvallisuuspäällikkö Raine Nurminen LAHTI-HOLLOLA JUKOLA 2018 Turvallisuuspäällikkö Raine Nurminen 050 434 00 64 TURVALLISUUSVALIOKUNTA SISÄLTÄÄ SEURAAVAT TOIMINNOT Järjestyksenvalvonta (YJT) Ensiapu Pelastustoimi (Liikenteen avustaminen)

Lisätiedot

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys Pelastussuunnitelma Kiinteistön nimi Päiväys Lomake on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tuottama mallilomake, jota voidaan käyttää asuinrakennuksen pelastussuunnitelman pohjana. Lomake noudattaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena

Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Vapaaehtoisjärjestöt viranomaisten tukena Perusta Punaisen Ristin toiminnalle Suomen Punaisen Ristin tarkoituksesta ja tehtävästä säädetään lailla ja asetuksella (Suomen Punaisen Ristin laki (238/2000),

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa 2. tunti syksy Tommi Mattila lokakuu 2018

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa 2. tunti syksy Tommi Mattila lokakuu 2018 SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa 2. tunti syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2017 1 (5) 820 V 27.9.2017, Valtuutettu Mari Rantasen aloite peruskoululaisten ensiapuopetuksesta Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto katsoo

Lisätiedot

Valmiussuunnitelman yleinen osa

Valmiussuunnitelman yleinen osa Valmiussuunnitelman yleinen osa Suomen Punainen Risti Pääsihteerin hyväksymä 19.6.2019 1 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Valmiuden perusta Suomen Punaisessa Ristissä... 3 Kokonaisvalmius Punaisessa Ristissä...

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma 1 YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu valtioneuvoston asetukseen pelastustoimesta (407/ 2011 3 ) ja pelastuslakiin (379/2011 16 ) Pelastuslaki

Lisätiedot

YLEINEN HÄTÄNUMERO ON 112

YLEINEN HÄTÄNUMERO ON 112 PELASTUSSUUNNITELMA,YLEISÖTILAISUUDET RÄDDNINGSPLAN, PUBLIKTILLSTÄLLNINGAR Tilaisuuden nimi Suunnistuksen SM -Esikisa ja Syöte -Suunnistus 11.-12.8.2018 YLEINEN HÄTÄNUMERO ON 112 Pelastuslaissa (379/2011)

Lisätiedot

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti

Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle. Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti Turvapassi-koulutus päivähoidon ja koulun henkilöstölle Tapaturmapäivä 13.8.2010 Kristiina Myllyrinne asiantuntija, ensiapu Suomen Punainen Risti SPR:n Turvapassi-koulutus Turvapassi-koulutus Yksi työpäivä

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. TILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi SM-R1 Viestisuunnistus

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. TILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi SM-R1 Viestisuunnistus 1. TILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi SM-R1 Viestisuunnistus 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite, ehkä myös GPkoordinaatit) Mäntsälän Urheilijat

Lisätiedot

TAPAHTUMAN PELASTUS-JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TAPAHTUMAN PELASTUS-JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Etelä-Savon pelastuslaitos TAPAHTUMAN PELASTUS-JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA Järjestäjä: Anttolan Urheilijat ry Tilaisuus: Kaakon Suunnistus ry:n aluemestaruuskilpailut, pitkä matka ja viesti Tapahtuma-aika:

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA OK RASEBORGIN KEVÄTKILPAILU RAASEPORISSA

PELASTUSSUUNNITELMA OK RASEBORGIN KEVÄTKILPAILU RAASEPORISSA PELASTUSSUUNNITELMA OK RASEBORGIN KEVÄTKILPAILU RAASEPORISSA 21.5.2016 1. SUUNNITELMAN TARKOITUS Tämän pelastussuunnitelman tarkoitus on ohjata suunnistuskilpailun toteuttamisesta vastaavaa henkilökuntaa

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

TALOUSOHJE SISÄLLYSLUETTELO. Hyväksytty hallituksen kokouksessa TALOUSOHJE Hyväksytty hallituksen kokouksessa 9.1.2018 SISÄLLYSLUETTELO VAPAAEHTOISTEN KULUJEN KORVAUS... 2 Aktiivivapaaehtoisille maksettavat kulukorvaukset SPR-tapahtumissa ja tilaisuuksissa... 2 Koulutus...

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA KISAKESKUKSET

PELASTUSSUUNNITELMA KISAKESKUKSET PELASTUSSUUNNITELMA PELASTUSSUUNNITELMA KISAKESKUKSET YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT Tilaisuuden nimi: Fin 5 Suunnistusviikko 9. 14.7.2012 Tilaisuuden järjestäjä: Teuvan Rivakka, Suunta Jurva ja Närpes

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012.

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut 5.8.2012. 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite) Suunta Jyväskylä

Lisätiedot

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Olosuhdeasioiden koulutuspäivä Kiljava 17.4.2015 Laki ja valvova viranomainen Kuluttajaturvallisuuslaki (voimassa 1.1.2012

Lisätiedot

ENSIHOITO JA TRIAGE TOIMINTA MERELLÄ. 1. Yleistä

ENSIHOITO JA TRIAGE TOIMINTA MERELLÄ. 1. Yleistä Versio 4.3.2014 1 (4) ENSIHOITO JA TRIAGE TOIMINTA MERELLÄ 1. Yleistä Merellä tapahtuvassa onnettomuudessa johto- ja toimintavastuu on meripelastusviranomaisilla. Sairaanhoitopiirien ensihoitopalvelu vastaa

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus?

Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Onko tulipalo erilainen Turussa kuin Tampereella? Miten varmistetaan palvelujen ja tarkastustoiminnan yhdenmukaisuus? Paloturvallisuuspäivät 2017 Mika Viljanen 13.12.2017 Pelastustoimen uudistus 1. Pelastuslain

Lisätiedot

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES 14.6.2018 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi 24. Forssa Games, avoin kansallinen iltasuunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen

Lisätiedot

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA HÄMEEN AVOIN AM-SPRINTTI SUUNNISTUS 10.5.2014 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi Hämeen avoin Am-Sprintti 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen

Lisätiedot

PELASTUSSUUNNITELMA. Kunnarlantie 38/ Oittaantie 1, Espoo. 200 osanottajaa

PELASTUSSUUNNITELMA. Kunnarlantie 38/ Oittaantie 1, Espoo. 200 osanottajaa 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi NÅIDM 2015, suunnistuskilpailu 1.2 Tilaisuuden järjestäjä (Yhteystietoineen) 1.3 Järjestämispaikka (Paikan nimi ja osoite, ehkä myös GPSkoordinaatit)

Lisätiedot

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES

PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA FORSSA GAMES 14.6.2017 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi 23. Forssa Games 1.2 Tilaisuuden järjestäjä Lounais-Hämeen Rasti 1.3 Järjestämispaikka

Lisätiedot

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä 21.7 2013 klo 8.00-17.00 PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Turvallisuudesta vastaavat henkilöt ja varahenkilöt Mika Tervala Turvallisuusvastaava puh

Lisätiedot

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014

Perustason ensihoidon koulutuskokeilu. Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon koulutuskokeilu Seija Rannikko ja Anne Kokko Kontinkankaan yksikkö 19.9.2014 Perustason ensihoidon osaamisen painopistealueita kokeilun suunnittelussa Ensihoitotyön osaaminen Itsearviointi,

Lisätiedot

HÄTÄTILAPOTILAAN TUNNISTAMISEN, ELVYTYKSEN JA ENSIAVUN KOULUTUSKOKONAISUUDEN KEHITTÄMINEN SIUN SOTESSA

HÄTÄTILAPOTILAAN TUNNISTAMISEN, ELVYTYKSEN JA ENSIAVUN KOULUTUSKOKONAISUUDEN KEHITTÄMINEN SIUN SOTESSA HÄTÄTILAPOTILAAN TUNNISTAMISEN, ELVYTYKSEN JA ENSIAVUN KOULUTUSKOKONAISUUDEN KEHITTÄMINEN SIUN SOTESSA Päivi Koistinen TtM osaamisen kehittämisen koordinaattori Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai

Lisätiedot

Yleisötapahtuman turvallisuus

Yleisötapahtuman turvallisuus Yleisötapahtuman turvallisuus Yleisötapahtuman turvallisuus Luento perustuu teokseen: Jari Vuoripuro. Suurten yleisötilaisuuksien turvallisuusopas. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. 2007 Kurssin rakenne

Lisätiedot

SummerUp Ensiapupäivystys Mukkulan tapahtumapuisto, Lahti. Perehdytysversio

SummerUp Ensiapupäivystys Mukkulan tapahtumapuisto, Lahti. Perehdytysversio SummerUp 2016 Ensiapupäivystys 8.-10.7.2016 Mukkulan tapahtumapuisto, Lahti Perehdytysversio 6.7.2016 PALVELEVA, VETOVOIMAINEN, TEHOKAS, AVOIN, YHTEISTYÖKYKYINEN Lahden alueen osasto 1 Lahden alueen osasto

Lisätiedot