Kehräämö ry. LIITE luovutussopimukseen (aikuinen 2018) Kissan nimi ja syntymäaika: KISSAN KOTIUTTAMINEN, RUOKINTA JA HOITO
|
|
- Petri Heikkinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kehräämö ry LIITE luovutussopimukseen (aikuinen 2018) Kissan nimi ja syntymäaika: KISSAN KOTIUTTAMINEN, RUOKINTA JA HOITO Tuleva perheenjäsenesi on löytökissa. On todella tärkeää, että tarjoat kissalle turvallisen loppuelämän kodin. Luethan kotiutus- hoito- ja ruokintaohjeet huolellisesti. Allekirjoittamalla luovutussopimuksen sitoudut noudattamaan ohjeita parhaasi mukaan. Saapuminen täysin vieraaseen ympäristöön on tärkeä hetki, joka tulee vaikuttamaan sen myöhempään sopeutumiseen. Kotiutuminen ja uusiin asioihin tutustuminen tuleekin toteuttaa vähitellen ja rauhallisesti. Ethän tuijota kissaa! Silmien siristely on kissan hymy! Silmiään siristelevä kissa haluaa olla ihmisen kanssa ystävällisissä väleissä. Ihminen voi vastata kissan viestiin siristelemällä omia silmiään. Kun kissanpentu lähestyy, viestitä itsekin olevasi kissa. Lähesty kissan korkeudelta, äläkä tuijota avonaisin silmin, vaan silmät sirrillään. Vinkkaa silmää, älä lähesty vauhdilla vaan venyttelevästi ja hitaasti, lämpimin käsin. Kun kissa ojentaa päätään, rapsuta leuan alta ja poskesta hajujen vaihtamiseksi. Liian ylhäältä rapsuttaminen tulkitaan dominointiyritykseksi. Kissa ei pidä yllätyksistä eikä alistamisesta. Kissaa ei saa pakottaa syliin. Kaikenlainen jahtaaminen on hyvin pelottavaa kissalle eikä se edistä tutustumista lainkaan. Kissaan tutustuminen aloitetaan viettämällä aikaa kissan seurassa. Sille voi jutella mukavia, lukea kirjaa, näyttää rauhoittavia signaaleja ja olla itse mieleltään rauhallinen ja ystävällinen. Rauhoittavia signaaleja ovat esimerkiksi rauhalliset liikkeet, haukottelu ja silmien siristely sekä silmien sulkeminen ja avaaminen hyvin hitaasti. Kun kissa alkaa rauhoittua, se sulkee silmiään ja siristelee sinulle takaisin. Kissojen kanssa ei siis tarvitse vältellä katsekontaktia, kunhan katseesi on rauhoittava. Kissat aistivat ihmisen olotilan todella hyvin. Jos itse pelkäät, kissa ei ala luottaa sinuun. Kissalle kannattaa tarjota herkkuja: niitä voi ensin heitellä lähemmäksi kissaa, sitten houkutella sitä lähestymään itseäsi ja lopulta ottamaan herkun kädestä. Jos kissaa jännittää niin paljon, että herkut eivät maistu, kannattaa ojentaa kättä hiljalleen lähemmäksi kissaa. Ensin sopivan matkan päähän ja kun kissa alkaa tottua siihen ja hieman rauhoittua, niin kättä voi siirtää hieman lähemmäksi. Tätä jatketaan niin kauan, että pääset kosketusetäisyydelle. Sitten voit varovasti rapsuttaa kissaa ja katsoa, miten se reagoi. Käsi otetaan pois kissan luota vasta siinä vaiheessa, kun se on alkanut rauhoittua. Tämä vaatii paljon aikaa, joten kiireisellä
2 aikataululla ei kannata kissaa lähestyä. Ruoka on myös todella hyvä tutustumiskeino. Kun kissa on syömässä, voi sitä varovasti silitellä ja rapsutella. Aluksi voi käden laittaa ruokakipon lähelle ja katsoa, miten kissa reagoi siihen. Tietenkin kaikenlaisia äkkinäisiä liikkeitä tulee välttää. Hyökkivä kissa saa hyvän palkinnon siitä, jos ihminen säikähtää ja vetää kätensä pois sen luota. Tämän jälkeen samaan pisteeseen pääsy vaatii kaksi kertaa enemmän työtä. Kissan leikittäminen on todella hyvä tutustumiskeino. Kissa voi hyvinkin innostua esim. huiskasta ja riehaantua leikkimään sen kanssa. Huiskan avulla kissaa voi ohjata lähemmäs ja lopulta vaikka syliin asti. KOTIUTTAMINEN Kissan kotiuttamiseen tarvitaan rauhallinen mieli, paljon lihaisia herkkuja ja hyvälaatuista ruokaa, leluja, rauhaa ja rakkautta. Myös kissojen rauhoittaviin signaaleihin kannattaa tutustua etukäteen. Tutustuminen vaatii paljon aikaa! Hetkenä, jolloin kissa saapuu uuteen kotiinsa, tulee olla mahdollisimman rauhallinen. Liian äänekäs vastaanottokomitea vain säikäyttää kissan. Sopeutumisen helpottamiseksi kissan reviiri kannattaa aluksi rajata pienelle, turvalliselle alueelle, kuten makuuhuoneeseen, jonka oven voi sulkea. Näin kissa tutustuu vähitellen muihin kodin asukkaisiin, sekä uuden ympäristön tuoksuihin ja ääniin. Vähitellen se lähtee tutustumaan muihinkin kodin osiin ja tottuu pikkuhiljaa uusien perheenjäseniensä menemisiin ja tulemisiin. Kissan saatavilla on oltava ruokaa ja vettä siinä huoneessa, jonne se sijoitetaan. Vesi ja ruoka on hyvä tarjota erillisistä astioista. Hiekkalaatikon tulee olla oltava mahdollisimman etäällä ruokailupaikasta. Kissa ei saa altistua vedolle! Ensimmäiset yhteiset päivät Lissan ensimmäisinä päivinä sen perusrutiineihin ei kannata tehdä äkkinäisiä muutoksia. Jonkin aikaa kannattaa ylläpitää samoja käytäntöjä kuin sen edellisessä kodissa, on kyse sitten ruokavaliosta tai hiekkalaatikolla käymisestä. Kissa kannattaa totuttaa uusiin asioihin ja tapoihin vähitellen. Joitakin perushankintoja kannattaa tehdä jo etukäteen. Kuljetuslaatikko on käytännöllinen ja turvallinen hankinta matkustelua sekä eläinlääkärikäyntejä ajatellen. Kun kissaa kuljetetaan paikasta toiseen, on tärkeää varmistaa, että se tuntee olonsa turvalliseksi. Kissa tarvitsee tukevat ja helposti puhtaana pidettävät ruoka- ja vesikupit. Kissalla täytyy myös olla mahdollisuus teroittaa kynsiään. Esimerkiksi sisalkuidulla päällystetty raapimisalusta voi tyydyttää tämän tarpeen. Kissalle on hyvä hankkia myös joitakin leluja saalistusleikkejä varten. Suhde kissaan vahvistuu yhteisten leikkien kautta. Tämä myös lisää kissan aktiivisuuden ja liikunnan määrää. Kissan tutustuttaminen talon toiseen kissaan voi osoittautua hankalammaksi. Täysikasvuinen kissa ei
3 välttämättä toivota uutta kissaa tervetulleeksi reviirilleen. Se saattaa käyttäytyä uhkaavasti, koska se ei hyväksy rutiiniensa muuttumista. Voi viedä useammankin kuukauden ennen kuin täysikasvuinen kissa hyväksyy toisen kissan täysin. Ensimmäisinä päivinä kissat pidetään erillään toisistaan. Tutustuminen aloitetaan joko verkko-oven lapi tai ovea raottamalla. Muutaman päivän kuluttua, kissat vaihtavat huoneita keskenään ja pääsevät näin tutustumaan toistensa tuoksuihin. Tämän jälkeen voidaan kissat jo päästää hetkeksi samaan huoneeseen. Feliway on ehdoton hankinta kissojen tutumisvaiheen turvaamiseksi. Turvallisuus Kissaa uhkaavat monenlaiset vaarat. Myrkylliset huonekasvit: Atsalea Joulutähti Leinikki (eritoten lehdet ovat myrkyllisiä) Narsissin sipuli Lilja (myrkyllinen kissoille) Hyasintin sipuli Kurjenmiekan lehdet ja juuret Raparperin lehdet Sinisade eli visteria Kasvit, joiden mahla tai maitiaisneste voivat ärsyttää tai polttaa ihoa ja silmiä: Vehkakasvit: kirjovehka, peikonlehti, flamingokukka, köynnösvehka, huonevehka, kirjolehti, kultaköynnös Tyräkkikasvit: joulutähti, ihmepensas, piikkikruunu Viikunapuut: fiikukset, kumipuu Kasvit, joiden kosketteleminen aiheuttaa allergisia ihoreaktioita: Esikkokasvit: kevätesikko Lehmuskasvit: huonelehmus
4 Liljakasvit: tulppaani, hyasintti, anopinkieli Mykerökukkaiset: krysanteemi Narsissikasvit: narsissi, kustaankukka, amarylis, klivia, kriinumi, ritarinkukka. Kasvit, joiden syöminen aiheuttaa muita vaivoja: Vakavia munuaisvaurioita: köynnösvehka ja fiikukset Sydän- ja verisuonivaurioita: syklaami, misteli, alppiruusu Hermostovaurioita: narsissikasvot, misteli, köynnösvehka Varo myös näitä! Nokkonen, hulluruoho, sormustinkukka, risiini, hemlokki, muratti, oleanteri, marjakuusi, verenpisara, tuoksuherne, peikonlehti, leveälehtikalmia, laakerikirsikka, huonekoiso, lyhytkoiso, sädekaisla (myydään kukkakaupoissa nimellä kissanruoho). Monet ihmisen ruuat ovat haitallisia, vaarallisia tai jopa kohtalokkaita kissoille. Sipuli, valkosipuli, viinirypäleet, rusinat, sienet, tomaatin vihreät osat ja monet juurekset ovat myrkyllisiä kissoille. Kofeiini vaikuttaa kissan keskushermostoon ja pienikin annos saattaa aiheuttaa vapinaa, oksentelua ja ripulia. Kaakao ja suklaa (erityisesti tumma suklaa) sisältää teobromiinia, kemikaalia mitä kissat eivät pysty sulattamaan. Suuri annos voi johtaa vakavaan sairastumiseen tai kuolemaan. Raaka kala sisältää tiaminaasia, joka hävittää b-vitamiinia. Lisäksi raa asta järvikalasta voi saada loistartunnan. RUOKINTA Kissa on lihansyöjä, joten sen pääasiallisen ruokavalion tulisi koostua eläinproteiinista (lihasta). Luonnossa kissa saakin pieneläimistä kaiken mitä tarvitsee. Kotikissan ravinnon tulee olla tasapainotettu niin, että se sisältää oikean määrän proteiineja, rasvaa, hiilihydraatteja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Tällöin kissa sairastuu harvemmin ja elää pidemmän ja terveemmän elämän. Kannattaa kiinnittää huomiota ainesosaluetteloon, pyri löytämään tuotteita, joissa lihatuotteet ovat listan alkupäässä (ainesosat ilmaistaan nettopainon mukaisessa järjestyksessä). Hyvä nyrkkisääntö: mitä yksinkertaisempi ainesosaluettelo, sitä puhtaampi ruoka. Kuivamuonissa suurin ongelma on ruuan kuivuus. Kissa ei aisti janon tarvetta yhtä helposti kuin ihminen, joten sen elimistö saattaa kuivua pelkän kuivaruuan syömisestä. Vilja ja magnesium kuivaruuassa voi lisäksi nostaa virtsan ph:ta ja yhdistettynä vähään juomiseen muodostaa lopulta virtsakiviä. Turvallisinta on ostaa kuivaruoka eläinkaupasta, jolloin se on laadukasta ja yhdistää sitä kostean ruuan kanssa.
5 Raikasta vettä tulee olla aina saatavilla, monessa eri paikassa. Kissa on tottunut syömään viljatonta- ja raakaruokaa. Kissa ruokitaan 2-3 kertaa vuorokaudessa Tarjotut ruuat ja vitamiinit: Kuivaruoka: Applaws Matisse Primacat deluxe Super Premium Kattunge Royal Canin k ( sis. vehnää ) Pure Natural Canagan Purizon Smilla Taste of the wild Orijen Sanabelle Porta 21 Concept for life Märkäruoka: Applaws Primacat Feline Porta 21 Almo Nature
6 Bozita Carny Smilla Mac s Grau Granata Pet Brit Schesir Brit Premium Concept for life Miamor Raakaruoka: MUSH Vaisto Cat pakasteet Naudan jauheliha Sika-nauta jauheliha Broilerin jauheliha ( myös keitettynä) Possun suikaleet Naudan suikaleet Kanankaula Kivipiira (kuivattu) Lohi (pakaste Musti ja Mirri) Broilerin sydän Seiti
7 Felini TAURIINI Kissanruuassa on usein matalampi tauriinipitoisuus, koska voimakas kuumentaminen johtaa tuotteen parempaan säilyvyyteen. Lisää kissasi ruokavalioon Felini Tauriinia huolehtimaan, että se saa riittävästi elintärkeitä ravintoaineita. Tämä suojaa kissan näköaistia ja sydämen toimintaa. Felini Tauriini on 99,44 %:sti puhdasta tauriinia ja siinä ei ole täyteaineita eikä paakkuuntumisenestoainetta. Liiallinen tauriini poistuu elimistöstä virtsan mukana. Tauriinin puute aiheuttaa: sokeutta verkkokalvojen rappeutumista sydänsairauksia naaraskissojen lisääntymishäiriöitä kasvun hidastumista kissanpennuilla keskushermostohäiriöitä selkärangan epämuodostumia kissanpennuilla immuunijärjestelmän häiriöitä Felini Tauriinin ominaisuudet: Edistää aineenvaihduntaa Silmiä suojaava vaikutus Suojaa sydämen toimintaa Parantaa immuunijärjestelmää Parantaa ihon ja turkin kuntoa NUTRIPLUS CAT (apteekista) Erittäin maistuva ravintolisä Sisältää vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä runsaasti nopeasti vaikuttavaa energiaa Turvaa kissan ravinnon saannin silloin kun normaali ravinnon saanti on estynyt tai riittämätön
8 Käyttö Heikkokuntoisille kissoille, kissanpennuille. Ihon ja karvapeitteen kunnon ylläpitämiseksi Annostus Kissa: 1 tl/pv GIMCAT mallastahna GIMCAT monivitamiinitahna Käytössä olleet kissanhiekat: Compact care, Ever Clean, Cat s best ökö paakkuuntuva puuhiekka, Primacat clean & compact, Primacat silica, Lindo cat, Simplicity Plus. Rokotukset: Rokotukset uusitaan rokotevalmisteesta ja tartuntapaineesta riippuen 1 3 vuoden välein. Eläinlääkäri arvioi rokotustarpeen yksilöllisesti. Ohjeet kissan kynsien leikkaamiseen Nosta kissa syliin istumaan selälleen tai kainaloon, kummassa asennossa kissa tuntee olonsa turvallisemmaksi. Ota kissan tassu käteen, ja paina varovasti yksi varvas kerrallaan kynttä esiin. Leikkaa kynnen läpinäkyvä kärki eläinkaupasta ostettavilla kynsisaksilla. Varo leikkaamasta vaaleanpunaista osaa! Kun kaikki kynnet on leikattu, on kissalle hyvä antaa palkinnoksi pieni herkkupala. ULKOILU: Lasitetulla parvekkeella tai verkotetulla-/lasitetulla terassilla, kissatarhassa.
9 HANKINTALISTA: Feliway, mallastahna, multivitamiinitahna jossa on tauriinia. Viljatonta ruokaa, lihaa Kissaa ei saa antaa tai myydä eteenpäin. Mikäli kissa ei jostain syystä voi jatkaa asumista perheessä, se palautetaan kasvattajalle.
Kehräämö ry. LIITE luovutussopimukseen (pentu 2018) Kissanpennun nimi ja syntymäaika: KISSANPENNUN KOTIUTTAMINEN, RUOKINTA JA HOITO
Kehräämö ry LIITE luovutussopimukseen (pentu 2018) Kissanpennun nimi ja syntymäaika: KISSANPENNUN KOTIUTTAMINEN, RUOKINTA JA HOITO Tuleva perheenjäsenesi on löytökissan pentu. On todella tärkeää, että
Lisätiedot* Feine Fillets * *Pastete* tujoma@tujoma.fi www.finnern.de. www.tujoma.fi. File-paloja ja korkealaatuisia ainesosia. 85g Purkit
tujoma@tujoma.fi www.finnern.de * Feine Fillets * File-paloja ja korkealaatuisia ainesosia Miamor Fine Fillet on puhtaasti fileen paloja hyytelössä (Jelly), kastikkeessa (Sauce) tai omassa keitinliemessään.
LisätiedotOhjeita lapsiperheille
Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT
LisätiedotAlle 1-vuotiaan ruokailu
SYÖDÄÄN YHDESSÄ Alle 1-vuotiaan ruokailu Ruokasuositukset lapsiperheille 2016 SYÖDÄÄN YHDESSÄ Lapsen ensimmäinen ruokavuosi rakentaa pohjaa monipuolisille ja terveellisille ruokatottumuksille. Lapsen myötä
LisätiedotYläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen
Lisätiedotsuper-premium hypoallergisia proteiineja lohiöljy suolis- ton bakteerikantaa immuniteettiä maku tuoksu.
Calibra kissan täysravinnot ovat super-premium luokan hypoallergisia kuivamuonia. Täysravinto on tasapainoitettu kissan parhaan ravitsemuksellisen hyödyn saamiseksi ja sulavuuden takaamiseksi. Ravinnoissa
LisätiedotSUPER- PREMIUM. Kissan täysravinto
SUPER- PREMIUM Kissan täysravinto 1 Purenatural. Kissojen arvostama täysravinto. Kissa on eläinmaailman kulinaristi ja luontainen lihansyöjä. Se seuraa vaistoaan kaikessa myös ravinnon valinnassa. Vaistojensa
LisätiedotPuhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.
Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden
LisätiedotValitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,
LisätiedotLasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!
Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi
LisätiedotNaksutinkoulutuksen komennot
Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla
LisätiedotKeinomunuaisyksikkö/Dialyysi /
RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää hyvää yleiskuntoa - ja vointia, vähentää fosforin ja kaliumin
Lisätiedotwww.vomoghundemat.fi
www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja
LisätiedotOta meihin yhteyttä!
Ota meihin yhteyttä! Myynti Etelä- ja Itä-Suomi Myynti Länsi- ja Pohjois-Suomi Tilaukset ja laskutus Marjut Suomalainen Rauno Saarivaara Henna Sonninen +358 VALIKOIMA 40 482 3416 +358 40 630 6925 SYKSY
LisätiedotPärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha
Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen
LisätiedotTERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa
Lisätiedotperustettu vuonna 1927
perustettu vuonna 1927 RAVINNON MERKITYS Ravinto ja liikunta Kova liikuntaharrastus yhdessä puutteellisen ruokavalion kanssa voi olla riski kasvulle, kehitykselle ja terveydelle!!! Energian riittämättömän
LisätiedotMaittavan lihaisat. Jahti&Vahti -koiranruoat
Maittavan lihaisat Jahti&Vahti -koiranruoat Täysravinto paljon liikkuville koirille 32% Premium-luokan ruokaa koirallesi Suositut, nyt koostumukseltaan entistäkin lihaisemmat, Jahti&Vahti -koiranruoat
LisätiedotRUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA. KPKS Dialyysiosasto puh Munuaispoliklinikka puh
RUOKAVALIO HEMODIALYYSIN AIKANA KPKS Dialyysiosasto puh. 06-8264590 Munuaispoliklinikka puh. 06-8264592 Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa dialyysihoidon aikana. Ruokavalion tavoitteena
LisätiedotRUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
LisätiedotTYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA
Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita
LisätiedotKotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?
Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia
LisätiedotKissaa on suuhun katsominen. Kissojen hampaidenhoito-opas
Kissaa on suuhun katsominen Kissojen hampaidenhoito-opas Kissa ei osaa hoitaa hampaitaan Aikuisella kissalla on 30 hammasta. Hampaan näkyvää osaa kutsutaan kruunuksi ja ikenen alla olevaa osaa juureksi,
LisätiedotSalliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena
Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista
LisätiedotLÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE
LÄÄKKEEN ANTAMINEN KISSALLE Kissalle määrätty lääkekuuri on erittäin tarkeää antaa ohjeiden mukaan loppuun saakka. Kuitenkin kissan lääkitseminen voi joskus osoittautua haasteelliseksi. Lääkkeen antajan
LisätiedotWhiskas. Täyttä kissanelämää. Valikoimaopas
Whiskas Täyttä kissanelämää Valikoimaopas Onnellinen kissa syö Whiskas -kissanruokaa Jokaiselle kissanomistajalle lemmikin kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeintä. Oikealla ruokavaliolla on suuri merkitys,
LisätiedotLemmikkihotelli PetVilla Hoitosopimus YHTEYSTIEDOT sivu 1/5
YHTEYSTIEDOT sivu 1/5 Omistajan nimi: Lähiosoite: Postinumero/Paikkakunta: Puhelin: Sähköposti: Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana yhteyshenkilönä toimii Nimi Yhteystiedot Lemmikin
LisätiedotURHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10
LisätiedotPIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3
PIENI HEVOSTAITO-OPAS SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 3 TÄMÄN HEVOSTAITO-OPPAAN OMISTAA TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa.
LisätiedotKISSANOMISTAJAN PIENI OPAS
KISSANOMISTAJAN PIENI OPAS Ennen kissan hankkimista Kissa on pääsääntöisesti helppo ja itsenäinen lemmikki, mutta päätöstä sen hankkimisesta on kuitenkin pohdittava tarkkaan. Kissa voi elää jopa kaksikymmentä
LisätiedotKeinomunuaisyksikkö/Dialyysi /
RUOKAVALIO PERITONEAALI-DIALYYSIN AIKANA Ruokavalio on osa hoitoa Ruokavalio on osa hoitoa peritoneaali - dialyysihoidon aikana ja siihen osaan Sinä voit vaikuttaa eniten. Ruokavalion tavoitteena on ylläpitää
LisätiedotKÄYTÄNNÖN TIETOA. Eläinlääkärin osoite: Royal Canin Finland Oy Soidinkuja 4-6 A - PL 73 00701 HELSINKI puh. 020 747 9600
KÄYTÄNNÖN TIETOA Eläinlääkärin osoite: Royal Canin Finland Oy Soidinkuja 4-6 A - PL 73 00701 HELSINKI puh. 020 747 9600 Royal Canin 5000/04/2009. Kuvat: Labat, Hermeline. Koiran ja kissan ylipaino KOIRAN
LisätiedotKananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia
Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri
LisätiedotLemmikkihotelli PetVilla Päivähoitosopimus YHTEYSTIEDOT sivu 1/5
YHTEYSTIEDOT sivu 1/5 Omistajan nimi: Lähiosoite: Postinumero/Paikkakunta: Puhelin: Sähköposti: Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana yhteyshenkilönä toimii Nimi Yhteystiedot Lemmikin
LisätiedotUusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.
Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen
LisätiedotKotitehtävän tarkastus
Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka
LisätiedotPIENI HEVOSTAITO-OPAS
PIENI HEVOSTAITO-OPAS HEVONEN Hevosia on erikokoisia, erinäköisiä ja erivärisiä. TALLI Hevoset asuvat tallissa. Jokaisella hevosella on tallissa oma karsinansa. Hevoset ovat päivisin ulkona tarhassa. Tallialueeseen
LisätiedotFORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon
FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset
LisätiedotHelposti sulava. Anti-Hairball
Ilman keinotekoisia, väri, maku tai säilöntäaineita. Virtsan ph 6,06,5 Iho & Turkki Huolellisesti valitut raakaaineet ja erikoisresepti takaavat täydellisen kalsiumin ja fosforin suhteen sekä madalletun
Lisätiedot2.2. vähemmän sokeria Juomat ruokavaliossa *** Runebergin tortut s. Kahvi, tee tai vesi
2.2. vähemmän sokeria Juomat ruokavaliossa *** Runebergin tortut s. Kahvi, tee tai vesi Suomalaiset saavat edelleen liikaa suolaa -kotitehtävät 1. Mieti keinoja (vähintään 3) suolan vähentämiseksi? Korvaamalla
LisätiedotPuutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet
Puutarhuri Juha Toikan joulukukkien hoito-ohjeet JOULUTÄHTI avaa joulutähden paketti vasta noin puolentunnin kuluttua sisälle saapumisesta pitää valosta ja lämmöstä, muttei kannata sijoittaa lähelle lämpöpatteria
LisätiedotLiikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen
Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena
Lisätiedot1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus
1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia
LisätiedotTOIMINTAA RUUAN VOIMALLA
TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan
LisätiedotSuolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa
Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen
LisätiedotKoiran sydänsairaudet
Koiran sydänsairaudet Voedingsovergevoeligheid KOIRAN SYDÄNSAIRAUDET Koiran sydänsairaudet ovat yleensä eteneviä: ne pahenevat hitaasti, mutta varmasti. Hyvällä hoidolla, sopivalla ruokavaliolla ja lääkityksen
LisätiedotVahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi. Vasikoiden kasvatus. jbs portfolio. jbs:n kanssa
Vahvasta vasikasta tuottavaksi naudaksi Vasikoiden kasvatus jbs portfolio jbs:n kanssa jbs kälberpaste - vasikkatahna Lyhyesti taattu korkea taso immunoglobuliinia (johdettu IBR-vapaasta maidosta) sisältää
LisätiedotTessun makupala ja raakaruokahinnasto
T:mi Minnesland Tessun makupala ja raakaruokahinnasto Hinnasto 2018-2019 Tessun makupalat ja raakaruuat Lemmikkiruuat Tessu Oy valmistaa rehtiä ja rehellistä ravintoa lähellä tuotetuista raaka -aineista
LisätiedotKISSANOMISTAJAN PIENI OPAS
KISSANOMISTAJAN PIENI OPAS Ennen kissan hankkimista Kissa on pääsääntöisesti helppo ja itsenäinen lemmikki, mutta päätöstä sen hankkimisesta on kuitenkin pohdittava tarkkaan. Kissa voi elää jopa kaksikymmentä
Lisätiedot10 % 44 % 13 % 28 % 5 % 10 % 60 % 9 % 16 % 5 % 10 % 52 % 10 % 23 % 5 % 10 % 39 % 12 % 34 % 5 % 8 % 33 % 15 % 34 % 10 % 12 % 54 % 9 % 19 % 6 %
Vaisto -ateriat sika-nauta-lohiateria kalkkuna-kanaporo-ateria sika-kana-lammasateria nauta-kalkkunalohi-ateria nauta-sika-kanaateria starter formula sika-kalkkunakana-ateria puppy formula nauta-poro-lohiateria
LisätiedotUUTUUS - ORIJEN TUNDRA UUTUUS - ACANA PORK & BUTTERNUT SQUASH
KOODI TUOTENIMI PAINO HINTA kg sis. alv UUTUUS - ORIJEN TUNDRA Valmistusaineista 80 % lihaa ja kalaa, josta 60 % on tuoretta tai raakaa. Tundra sisältää peräti 10 erilaista tuoretta lihaa / kalaa - vuohta,
LisätiedotVIIKKO 3. Ruuansulatus
VIIKKO Ruuansulatus VIIKON SISÄLTÖ Video Alkusanat ja anatomia Ruuansulatusnesteet ja suolisto Mistä ruuansulatus muodostuu. 4 Bakteerit hyviä vai huonoja? Syöminen käytännössä Korjaavia toimenpiteitä
LisätiedotHyvä ruoka syntyy laadukkaista ja tuoreista. Suosi aterioillasi paljon ravintoaineita sisältäviä. Erilaiset ruokavalinnat ja elintarvikkeiden
Hyvinsyömisen taito Maukas liharuoka kuuluu arkeen ja se kruunaa juhlan. Liha on aterian sydän, jonka ympärille muu ateriakokonaisuus kootaan. Liha on myös voimaruokaa, josta saa lähes kaiken: proteiinit,
LisätiedotTyytyväinen kissanpentu
Tyytyväinen kissanpentu Ohjeita ja vinkkejä kissanhoitoon Sisällys Oma kissani Kissa perheenjäsenenä Ruokailu Terveys Leikki Naksutinkoulutus 4 6 10 14 16 18 Onnea uudelle kissanpennulle! Elämäänsä tyytyväinen
LisätiedotVESILIUKOISET VITAMIINIT
SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT
LisätiedotTyöhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1
Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes
LisätiedotRAVINTO 23.01.2010. Matti Lehtonen
RAVINTO 23.01.2010 Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: Koulu / työ Koti - perhe Tunteet Minä kuva Ihminen Kaverit Fyysinen kuormitus / rytmitys Ravinto / nesteet Uni Kun kaikki ulkokehän n pallot ovat
LisätiedotOlet oman elämäsi paras asiantuntija.
Olet oman elämäsi paras asiantuntija. Stressireaktion ennaltaehkäisy- ja purkamiskeinoja: 1. Sanasiivous 2. Kehon tuntemus tunteiden vastaanottaminen / loitontaminen / purkaminen Pidä kiinni omista oivalluksistasi
LisätiedotKirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen
Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista
LisätiedotTäysrehut pieneläimille
is the place for your Headline Page 1 Täysrehut pieneläimille JR FARM FARMI TÄYSREHU www.tujoma.fi is the place for your Headline Page 2 Sisältää ainulaatuisen Farm food koostumuksen jossa on mm. inuliiniä
LisätiedotViljaton täysravinto!
Viljaton täysravinto! Taste of the Wild täyttää kissasi ja koirasi vaistonvaraiset mielihalut Nykytieteen avulla pystytään todistamaan, että koirilla ja kissoilla on edelleen sama DNA kuin susilla tai
LisätiedotKorvaa riisi kotimaisella viljalla!
Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin
LisätiedotIkäihmisen ravitsemus
Ikäihmisen ravitsemus Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans www.ravitsemusbalans.fi Puh. 044 2525 311, nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Mitä muutoksia ikä voi tuoda syömiseen? Nälän
LisätiedotOnko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa?
Onko ruokavaliolla merkitystä reumasairauksien hoidossa? Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi Ravitsemuksen merkitys reuman hoidossa Monipuolinen
LisätiedotAnni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
Lisätiedotsantasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus
LisätiedotHOITOSOPIMUS (kissa) 1/5
HOITOSOPIMUS (kissa) 1/5 KISSAN OMISTAJA Nimi Lähiosoite Postinumero ja postitoimipaikka Puhelin Puhelin hoitojakson aikana Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana, yhteyshenkilönä toimii
LisätiedotHavannankoirien käyttäytymiskysely
Havannankoirien käyttäytymiskysely Havannankoirien luonnetta on arvioitu Suomessa hyvin vähän luonnetestien ja MHluonnekuvausten avulla. Luonne on kuitenkin äärettömän tärkeä ominaisuus, joka vaikuttaa
LisätiedotSatiety Support Royal Canin innovaatio. ...Annospussi tyytyväisyyden takaamiseksi
Mitä vähemmän kissasi kerjää, sitä helpompi sen on pudottaa painoaan......annospussi tyytyväisyyden takaamiseksi Satiety Support Royal Canin innovaatio Eläinlääkäri on todennut kissasi ylipainoiseksi
LisätiedotHealth Nutrition -ruokaa herkille kissoille.
Health Nutrition -ruokaa herkille kissoille. VET CAT NUTRITION Saatavana eläinlääkäreiltä. Herkän ruoansulatuksen alkeet. Joillakin kissoilla on herkkä ruoansulatus. Se voi olla seurausta useista tekijöistä,
LisätiedotMitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
LisätiedotLiikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia
Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Maria Leisti, Elixia tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä
LisätiedotRUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019
RUOKASEIKKAILU ALKAA! Millainen on alle 1-vuotiaan ruokavalio? Marttaliitto, 2019 IMEVÄISIKÄISEN LAPSEN RAVINTO Useimmille lapsille äidinmaito riittää ainoaksi ravinnoksi puolen vuoden ikään D-vitamiinia
LisätiedotLiha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan
Liha muuntuu moneksi ruoaksi arkeen ja juhlaan Liha kuuluu suomalaisen ruokavalion perusraaka-aineisiin ja sen kulutus onkin kolminkertaistunut verrattuna kuuden vuosikymmenen takaiseen aikaan. Liha on
LisätiedotTyytyväinen kissanpentu. Ohjeita ja vinkkejä kissan hoitoon
Tyytyväinen kissanpentu Ohjeita ja vinkkejä kissan hoitoon Sisällys Onnea uudelle kissanpennulle! Oma kissani 4 Kissa perheenjäsenenä 6 Ruokailu 10 Leikki 14 Terveys 16 Naksutinkoulutus 18 Elämäänsä tyytyväinen
LisätiedotVIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET
1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.
LisätiedotHÄRKÄPAPU. Opetusmateriaali. Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri)
HÄRKÄPAPU Opetusmateriaali Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri) MIKÄ IHMEEN HÄRKÄPAPU? Palkokasvi, jota viljeltiin jo ennen ajanlaskun alkua ruoaksi Välimeren alueella
LisätiedotKUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE
KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:
LisätiedotOmevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi
Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä
LisätiedotERIKOISTÄYSRAVINNOT KISSOILLE
ERIKOISTÄYSRAVINNOT KISSOILLE Tutkimus ja kehitys - Kattovit täysravinto sarja kissoille on aktiivisen kehitys- ja tutkimustyön tulos. Uusimmat tulokset huomioidaan Kattovit tuotteen kehittelyssä, ja sarja
LisätiedotTehtävä 1. Tunnista hevosen pään- ja jalkojen merkit /5p
Sydän-Hämeen ratsastajat ry:n ja Suomen Ratsastajainliiton järjestämät Valtakunnalliset Hevostaitomestaruuskilpailut Aitoossa 18.5.2013 TEORIAKOE SARJA I kilpailija numero: nimi: seura: kokonaispisteet:
LisätiedotNuoren uimarin ravitsemus
Nuoren uimarin ravitsemus / ETK, triathlonisti HARJOITTELU LEPO RAVINTO Hyvä ruokavalio? Monipuolista laadukasta perusruokaa Aterioita säännöllisesti ajoitus treenien mukaan Ruokaa sopivasti Ruokailu rentoa
LisätiedotLasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta
LisätiedotNimi: Lähiosoite: Postinumero ja toimipaikka: Puhelin hoitojakson aikana: Yhteystiedot: alkaa / / 201 klo päättyy / / 201 klo
HOITOSOPIMUS KISSAN KUTSUMANIMI: KISSAN OMISTAJA Nimi: Lähiosoite: _ Postinumero ja toimipaikka: Puhelin: Puhelin hoitojakson aikana: Jos omistaja ei ole tavoitettavissa hoitojakson aikana, yhteyshenkilönä
LisätiedotURHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Sokeri, piilosokeri ja välipalat Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 45 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Sokeri Sokerit sisältävät vain tyhjää
LisätiedotKYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA HAE-JÄRJESTÖLLE
KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA HAE-JÄRJESTÖLLE Katja Karppinen Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Ravitsemusterapeuttien osuuskunta VitaMiinat 26.4.2015 Ruokakolmio antaa suuntaviivat monipuolisen ja terveyttä
LisätiedotKoiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen. Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi?
Koiran ja kissan ruokailukäyttäytyminen Rakastammeko lemmikkimme lihaviksi? Ruokinnan tarkoitus Taata eläimelle sen kasvun, elintoimintojen ja lisääntymisen kannalta välttämättömät ravintoaineet ja täyttää
LisätiedotOPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE
OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE Tämä opas on tarkoitettu teille, joiden läheinen lapsi sairastaa tyypin 1 diabetesta. Oppaaseen on koottu perustietoa sairaudesta ja sen monipistoshoidosta.
LisätiedotUusi älykäs ravitsemuskonsepti kissoille ja koirille. Rakkaus kissoihin ja koiriin on tärkein raakaaineemme ja pitkän,
Rakkaus kissoihin ja koiriin on tärkein raakaaineemme ja pitkän, terveen sekä onnellisen elämän salaisuus. Hemmo Kasvattaja Marjatta Keskinen, Suomi Uusi älykäs ravitsemuskonsepti kissoille ja koirille
LisätiedotSIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.
TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa
LisätiedotRavitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit
LisätiedotURHEILIJAN RAVINTO. Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli. Yläkouluakatemia Vko 31. santasport.fi
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli Yläkouluakatemia 2016-2017 Vko 31 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Ravintovalmennuksen tavoitteet
LisätiedotUutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet
Uutuusmyslit! Korvaavat Supan kanin ja marsun vastaavat tuotteet 1100 J&H RABBIT MIX 10kg Ruokinta-ammattilaisten suunnittelema, korkealaatuinen täysrehu kaneille. Sisältää optimaalisessa suhteessa kanisi
LisätiedotTähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.
Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa
LisätiedotYhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM
Välipala on kunnon pala Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Reija Männikkö TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti 27.4.2014 Leppävirta TAVOITTEENA kunnon ruoka on yksi osa liikunnallista elämäntapaa
LisätiedotNUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1
kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää
LisätiedotHei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan.
Hei! Ja kiitos mielenkiinnostanne ravintolaamme kohtaan! Pieni tietopaketti meistä voisi heti alkuun olla paikallaan. Olemme siis Seitsemisen luontokeskuksessa sijaitseva kahvila/ravintola, jonka erikoisuutena
LisätiedotAineksia hyvän olon ruokavalioon
Aineksia hyvän olon ruokavalioon Sisältö Monipuolinen ruokavalio Lautasmalli Ateriarytmi Ravintoaineet Proteiini Hiilihydraatit Rasva Sydänmerkki Liikunta elämäntavaksi 2 Monipuolinen ruokavalio Vähärasvaisia
LisätiedotKestävyys vs. ravintosisältö
Kestävyys vs. ravintosisältö Annikka Marniemi elintarvikeasiantuntija, ETM NUTS vuosiseminaari Pari perusasiaa: Mitä niukempi energiansaanti, sitä enemmän laadulla on merkitystä Niukalla saannilla ravintoaineen
Lisätiedot