Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus"

Transkriptio

1 Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

2 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin tapa käsitellä jätevettä Erottelu perustuu siihen, että käymäläjäte kootaan jatkokäsittelyyn kuivakäymälästä tai vesikäymälän jätevedet kootaan umpisäiliöön, josta ne kuljetetaan loka-autolla käsittelyyn. Paikanpäällä käsiteltäväksi jää harmaa jätevesi Perustason puhdistusvaatimuksien mukaan harmaasta jätevedestä ei tarvitse poistaa typpeä tai fosforia. Orgaanista ainetta tulee poistaa 67 %. Harmaan jäteveden käsittely on yksinkertaisempaa kuin mustan jäteveden käsittely, mutta käsittelyä tarvitaan kaikesta huolimatta. YSL:n mukaan vähäistä jätevettä ei tarvitse käsitellä. 2

3 Vesikäymälän jäteveden erottelu: Jäteveden umpisäiliöt Uudisrakentamisessa ja remonteissa on hyvä varautua siihen, että käymäläjätevedet voidaan kerätä erillään, eli kaksoisviemäröinti kannattaa tehdä ainakin ulkoseinään asti. Aina ei ole mahdollista, jos vanhassa rakennuksessa viemärit sekoittuvat perustuksissa. Säiliöiden merkkejä, malleja ja kokoja on kaikkiin tarpeisiin, lukuisia valmistajia, myös matalia malleja Kustannukset noin kaivu + asennus Huom! Käyttökustannus riippuu vedenkäytöstä! Vähävetinen käymälä pienentää tyhjennys- eli käyttökustannuksia 3

4 Umpisäiliön arviointi Umpisäiliön arvioinnin periaatteita: Betonisten rakenteiden osalta samat periaatteet kuin arvioitaessa saostuskaivon kuntoa. Tyhjennyksen tiheys. Säiliön tilavuuden likimääräinenkin mittaaminen auttaa arvioimaan vuotuisten tyhjennyskertojen tarvetta. Mikä on ollut toteutunut tyhjennystiheydes? Sen perusteella voidaan arvioida, onko säiliö mahdollisesti vuotanut. Ylärajahälytyslaitteen kunnon ja toimivuuden arviointi laitetyypin mukaan. Tyhjennyksen helppous, kuinka lähelle loka-auto pääsee? 4

5 Harmaa jäteveden käsittely varustetason mukaan Monet eri seikat vaikuttavat jätevedenkäsittelyyn: Paljonko vettä käytetään, kantovesi, kesävesijohto vai kiinteät vesijohdot? Pidetäänkö rakennus lämpimänä talvella? Vedenkäyttölaitteet ja varusteet? Päärakennus ja sauna erikseen, pumppaustarve? 5

6 Harmaiden vesien maaperäkäsittely Harmaita jätevesiä voi käsitellä erityyppisissä maahanimeyttämöissä ja maasuodattamoissa. Ne mitoitetaan pienemmiksi kuin kaikkien jätevesien käsittelyyn tarkoitetut maaperäkäsittelyt. Jos mukana on myös rasvaisia keittiövesiä, on eteen hyvä asentaa pieni saostussäiliö. Vähäisiä jätevesimääriä ei ympäristönsuojelulain mukaan tarvitse varsinaisesti käsitellä. Niiden johtaminen maastoon tulee huolehtia asianmukaisesti eikä jätevesistä saa aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa. 6

7 Harmaavesisuodattimet, lukuisia Biolan, Pipelife, RAITA, Termosuoja, Uponor, Wavin-Labko, Vestelli, Willa jne. kapasiteetti pienistä suuriin, litraa/vrk asennetaan maan päälle suodatinmateriaalina esim. sammal, turve, kasetit sopii myös talvikäyttöön suodatinmateriaalin vaihto n. 100 käyttövuorokauden välein hinta , suodatinmateriaali n

8 Harmaat jätevedet ja virtsa Virtsajae voidaan käsitellä myös yhdessä harmaiden jätevesien kanssa. Tämä täytyy ottaa huomioon jo käsittelymenetelmää valittaessa ja mitoitettaessa, sillä vaikka virtsan osuus nesteen tilavuudesta ei ole suuri, siinä on huomattavan paljon ravinteita! Pääsääntönä: vanhaan (olemassa olevaan) harmaiden jätevesien käsittelyjärjestelmään ei voi virtsaa johtaa, sillä tuskin on sille mitoitettu. Uuden järjestelmän valinta: maapuhdistamon mitoitus & laitepuhdistamon tutkimustulokset 8

9 Rantasaunojen jätevesien käsittely Rantasaunojen jätevesien viemäröinnissä tarvitaan usein pumppausta, jotta ne eivät pääsisi suoraan vesistöön. Käsittelynä voi olla tapauksesta riippuen imeytys, maasuodattamo tai saunavesille tarkoitettu suodatuspuhdistamo Pumppukaivo voidaan kaivaa maahan tai joskus sijoittaa saunan lattian alle Toimintakuntoa arvioitaessa on keskeistä katsoa, purkautuuko käsittelemättömiä jätevesiä suoraan vesistöön 9

10 Sauna- ja pesuvesien käsittely Pesuvesien hallittu johtaminen maaperään Pohja reij itetty kauttaaltaan, jotta imeytyskyky mahdollisimman hyvä Maaperän oltava helposti imeytyvää lajia kuten hiekka- tai soramaata Hinta / kaivo n

11 Vähäiset jätevedet Muut kuin vesikäymälän jätevedet voidaan johtaa puhdistamatta maahan, jos niiden määrä on vähäinen eikä niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. (YSL 155) Jätevesimäärä on yleensä vähäinen silloin, kun vuotuinen käyttö asukasvuorokausina on vähäistä ja käytettävä talous-vesi kannetaan tai johdetaan siihen verrattavalla tilapäisellä vesijohdolla. Jätevesimäärää ei yleensä voida pitää vähäisenä, jos käytössä on esimerkiksi paineellinen lämminvesivaraaja tai muu vastaava vesijohtoon kiinteästi kytketty talousveden lämmitysjärjestelmä, suihku, kylpyamme tai painevettä käyttävä sähköllä toimiva laite, kuten pyykinpesukone, astianpesukone tai vastaava. Rajatapaukset sen suhteen, milloin jätevesien määrä on vähäinen, 11 ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

12 Loma-asuntojen erityispiirteitä Vanhojen mökkien varustelutasoa on saatettu muuttaa moneen kertaan loma-asunnon elinkaaren aikana Yksinkertainen järjestelmä on yleinen: ulkokäymälä ja kantovesi, ei vesilaitteita -> usein vähäinen jätevesi Mökillä harmaan veden käsittelyn voi toteuttaa myös omatoimisesti. Kalliorantojen ja muiden karujen ympäristöjen ongelmat Pohjavesi- ja ranta-alueilla tärkeää varmistaa kunnan linja harmaiden jätevesien käsittelyn suhteen! Jäteveden käsittely on ongelmallisinta sellaisilla vapaa-ajan asunnoilla, joita käytetään ympärivuotisesti, mutta epäjatkuvasti. Asiantuntevan suunnittelijan käyttö on silloin erityisen tärkeää. Ongelmana voi olla jäteveden jäätyminen viemäreissä, saostussäiliössä, pumppaamossa, imeytyskentässä tai biologisen prosessin toimimattomuus 12 kylmässä

13 Kiitos!

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaan jäteveden käsittely Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin

Lisätiedot

Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot Loma-asuntojen ratkaisut. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.

Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot Loma-asuntojen ratkaisut. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6. Pienpuhdistamot eli laitepuhdistamot Loma-asuntojen ratkaisut Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Mikä on pienpuhdistamo? SUPPEA MÄÄRITELMÄ Pienpuhdistamot = laitepuhdistamot

Lisätiedot

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet

Sisällys WehoPuts jäteveden pienpuhdistamot WehoSeptic-maapuhdistamot WehoSeptic-mökkituotteet WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet Sisällys WehoPuts 5-10... 3 WehoPuts-tarvikkeet... 3 WehoPuts 15-95... 4 WehoSeptic-maapuhdistamot...5-6 WehoSeptic-mökkituotteet... 6 WehoSeptic-kuivakäymälätuotteet... 7 Hanakat-toimipaikat... 8 WehoPuts

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari

Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia Virve Ståhl Juhlaseminaari Länsi-Uudenmaan hajajätevesihankkeiden tuloksia 2009-2018 Virve Ståhl Juhlaseminaari 27.3.2019 Kiinteistökohtaisia kartoitus- ja neuvontakäynnit Länsi-Uudenmaan hajajätevesihanke 2009-2010: Erityisalueiden

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti

YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT. JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti YLEISIMMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESINEUVONTAA SATAKUNNASSA JÄNES Henna Ryömä suunnittelija Pyhäjärvi-instituutti Jätevedet voidaan hoitaa usealla tavalla Kunnan tai yksityisen vesihuoltolaitoksen (osuuskunnan)

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Vesikäymälän vaihtoehdot ja niiden soveltuvuus haja-asutuksessa. Erkki Santala

Vesikäymälän vaihtoehdot ja niiden soveltuvuus haja-asutuksessa. Erkki Santala Vesikäymälän vaihtoehdot ja niiden soveltuvuus haja-asutuksessa Erkki Santala Keskeiset säädökset Ympäristönsuojelulaki (YSL) 527/2014 Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011

Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen. Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yksivesiviemäröinnistä erotteluun? Alipainekäymälä vanhaan rakennukseen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Lohja 23.11.2011 Yhden putken systeemi vai erotteleva? Vanhoissa kiinteistöissä yleensä yksi

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä. Erkki Santala, Hajaputsari ry

Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä. Erkki Santala, Hajaputsari ry Jätevesijärjestelmän toimintakunnon arviointi kiinteistöllä Erkki Santala, Hajaputsari ry Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän toimintakunnon

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry

Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi. Erkki Santala, Hajaputsari ry Saostussäiliöt ja niiden toimintakunnon arviointi Erkki Santala, Hajaputsari ry Saostussäiliö Saostussäiliöllä (saostuskaivolla tai sakokaivolla) tarkoitetaan vesitiivistä säiliö- tai kaivotyyppistä talousjäteveden

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut. toimivuutta, huolettomuutta

Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut. toimivuutta, huolettomuutta Vapaa-ajan asuntojen jätevesiratkaisut toimivuutta, huolettomuutta Enemmän tehoa ja toimivuutta MökkiSepti-jätevesijärjestelmät on suunniteltu erityisesti vapaa-ajan asuntojen jätevesien käsittelyyn. Mökillä

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT

JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET Ympäristöystävällistä

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ Länsirannikon ympäristöyksikkö Vesihuoltolain (119/2001) 11. :n mukainen hakemus 1. Hakijan yhteystiedot 2. Kiinteistön tiedot Nimi Osoite Postitoimipaikka

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Pakkaskestävä vesihuolto

Pakkaskestävä vesihuolto Pakkaskestävä vesihuolto PAVE-osahankkeen tuloksia 30.3.2010 Erkki Santala, Toivo Lapinlampi, Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus Vesivarayksikkö Miten vesihuolto loma-asunnoilla voidaan järjestää? Vesihuollon

Lisätiedot

Hajajätevesi risteily Tj. Matti Hakala Biolan Ekoasuminen Oy

Hajajätevesi risteily Tj. Matti Hakala Biolan Ekoasuminen Oy Hajajätevesi risteily 20-21.11 2018 Tj. Matti Hakala Biolan Ekoasuminen Oy aurinkoenergiajärjestelmät kompostorit pakastavat ja kompostoivat kuivakäymälät Biolan Ekoasuminen Oy: Skaalautuva Kiertotalouskonsepti

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella

Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Joitakin esimerkkejä tavallisimmista toimivista jätevesiratkaisuista haja-asutusalueella Jätevesien käsittelyn tavoitteena Länsi-Turunmaalla on vesistöjen ja pohjaveden pilaantumisen estäminen ja naapureille

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA SK1300 + BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

Kiinteistöveroprojekti

Kiinteistöveroprojekti KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE 1 / 6 Huom! Kysely tarjolla myös internetversiona osoitteessa: uki.fi/kiinteistovero Kiinteistön (maa-alueen) tiedot, 1 Kiinteistö / Lomake Kiinteistötunnus kokonaisuudessaan:

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa 6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien

Lisätiedot

Vapaa-ajan asunnon vesihuollon ekotehokkuus

Vapaa-ajan asunnon vesihuollon ekotehokkuus Vapaa-ajan asunnon vesihuollon ekotehokkuus Erkki Santala ja Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus Ekotehokas loma-asuminen seminaari Pähkinälehdon loma-asuntomessualueella Mäntyharjussa 21.6.2011 Miksi

Lisätiedot

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Jätevesineuvonnassa huomioitavaa. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Jätevesineuvonnassa huomioitavaa Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Neuvontaan liittyvällä kiinteistökäynnillä tehtävä jätevesijärjestelmän arviointi Jätevesijärjestelmän

Lisätiedot

Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA

Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA Toukokuu 2019 LIETTEIDEN KERÄYS HAJA-ASUTUSALUEILLA LIETEKULJETUKSET HOITUVAT TULEVAISUUDESSA LOUNAIS-SUOMEN JÄTEHUOLLON KANSSA Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on kunnallinen jätehuoltoyhtiö, joka järjestää

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Turku, 28.11.2011 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Pesu- ja käymälävesien erillisviemäröinti ja -käsittely Turku, 28.11.211 Ympäristöasiantuntija MMM Asko Särkelä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry Haja-asutuksen jätevesien koostumus

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon

Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Vesa Arvonen: Karhoismajan jätevesiasiat kuntoon Nyt kun Karhoismajan vesireittien järvien veden laatua ollaan parantamassa, on yksi tärkeä tekijä kiinteistöiltä tulevan kuormituksen vähentäminen. Kuormituksella

Lisätiedot

Sivu 1. MRL-lupa nro:

Sivu 1. MRL-lupa nro: Sivu 1 Mikkelin seudun 2012 Selvitys ypäristöpalvelut jätevesijärjestelästä PL 167 50101 Mikkeli Käsittelytiedot: JV-kanta nro: LIMS-kohde nro: Täyttöohjeet takasivulla MRL-lupa nro: 1. RAKENNUS- Kunta

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset. Hanna Keinänen LINKKI-seminaari

LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset. Hanna Keinänen LINKKI-seminaari LINKKI-hankkeen vuoden 2018 tulokset Hanna Keinänen LINKKI-seminaari 27.3.2019 Kartoitus- ja neuvontakäynnit 2009-2017 2018 2009-2018 Neuvottuja kiinteistöjä 6 792 742 7 534 Neuvottuja kohteita noin 7

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä

Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Yleisimpien jäteveden käsittelyjärjestelmien tunnistaminen sekä järjestelmän toimivuuden arviointi kiinteistökäynnillä Helsinki 22.5.2015 Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy Mitä järjestelmiä kiinteistöiltä

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutuksen jätevedet Mitä tässä on? Itämeri-haasteen hajakuormitusseminaari, Turku 28.11.2011 - Petri Huovila ONGELMANA a) hajakuormitus = monta pistekuormittajaa, pellot ja metsät VAI b) suuret pistekuormittajat? - Helsinki,

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely

Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely 27.6.2016 TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ TARVITTAESSA ALAOTSIKKO/ INGRESSI/LÄHTÖ Satu Heino Kiinteistökohtainen jätevedenkäsittely Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Kokemäenjoen vesistön

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö,

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005)

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) 17.9.2013 www.ymparisto.fi/puhdistamosivusto 22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) Kirjallisuuslähde Kirjallisuuslähde

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka

Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen. Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka Haja-asutuksen jätevesiasiat järjestykseen Saarten jätevesipäivä 8.3.2014 Jarkko Leka MIKÄ ON VALONIA? Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Perustettiin yhdistämällä V-S

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmät

Jätevesijärjestelmät SUOMALAISEN MUOVIVALUN EXPERTTI Jätevesijärjestelmät JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PUMPPAAMOT PUTKET JA OSAT KAAPELINSUOJAUS RUMMUT VIEMÄRI- JA VESIJOHTOPUTKET KAIVOT LAITURITARVIKKEET KIINTEISTÖTARVIKKEET Ympäristöystävällistä

Lisätiedot

JITA KOMBI JA HARMAAVESISUODATIN. Onko tontilla ahdasta? Ei ole enää.

JITA KOMBI JA HARMAAVESISUODATIN. Onko tontilla ahdasta? Ei ole enää. JITA KOMBI JA HARMAAVESISUODATIN Onko tontilla ahdasta? Ei ole enää. JITA KOMBI Monissa kiinteistöissä järkevin ja edullisin tapa toteuttaa jätevesien käsittely on erillisviemäröinti. Tämä tosiasia on

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA

JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA JÄTEVESILAINSÄÄDÄNTÖ JA JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKON ULKOPUOLELLA Satava-Kakskerran osayleiskaavan yleisötilaisuus Satava 7.11.2018 Katariina Yli-Heikkilä HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVEDET Lainsäädäntö KIINTEISTÖNOMISTAJA

Lisätiedot

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi

OMAKOTITALOILLE. Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut. www.jita.fi Toimintavarmat, helppohoitoiset ja pitkäikäiset jätevesiratkaisut OMAKOTITALOILLE Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä haja-asutusalueella astui voimaan 1.1.2004 ja sitä muokattiin osittain vuonna

Lisätiedot

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi

Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen. Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus , Kustavi Kuivakäymälät, kompostointi ja pesuvesien puhdistaminen Vesistöjä kunnostamaan -infotilaisuus 10.9.2016, Kustavi Ravinteiden kierto tulevaisuudessa välttämätöntä Fosfori on alkuaine, jonka on arvioitu

Lisätiedot

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA Valtakunnallista hajajätevesiviikkoa vietetään 24.-30.4. Kesäsesonki kutsuu, kevät ja kesä ovat rakentamisen aikaa. Hajajätevesiviikko kannustaa

Lisätiedot

Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen täyttää)

Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen täyttää) KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE / HAJA-ASUTUSALUE 1 / 5 KIINTEISTÖN (MAA-ALUEEN) TIEDOT, 1 TONTTI / LOMAKE Kiinteistötunnus: 831- Katuosoite: Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

Jätevesiklinikat. Liite 1.2.

Jätevesiklinikat. Liite 1.2. Jätevesiklinikat Liite 1.2. Osallistujien Tilaisuuden Kuvaus tilaisuuden ohjelmasta ja analyysi onnistumisesta (mm. tilaisuudessa tehtyjen yhteydenottojen Tilaisuuden järjestäjä Päivämäärä määrä kustannukset

Lisätiedot

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen

Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Muutokset ympäristönsuojelulaissa ja vaikutukset vesihuoltolain liittymisvelvollisuuteen Johanna Kallio, SYKE / Kestävä vesihuolto Vesihuolto-pohjavesi - neuvottelupäivät, 4.-5.4.2017 Tampere Haja-asutusalueiden

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa

Lisätiedot

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.

Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4. Millainen remontti laukaisee jätevesijärjestelmän saneerauksen? Jätevesineuvojien lakipäivä Suomen ympäristökeskus 7.4.2017 Erja Werdi/YM Ympäristönsuojelulaki ja uusi hajajätevesiasetus Uudistunut lainsäädäntö

Lisätiedot

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma

Putkilahden vesihuoltosuunnitelma JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Putkilahden vesihuoltosuunnitelma Raportti, LUONNOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29378 Raportti, LUONNOS 1 (6) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Putkilahden vesihuolto

Lisätiedot

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla Ympäristönsuojelulaki 16 luku Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 154 Talousjätevesien käsittelyyn liittyvät määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan: 1) talousjätevedellä

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Selvitys jätevesien johtamisesta

Selvitys jätevesien johtamisesta Selvitys jätevesien johtamisesta 1. Kiinteistönhaltija Nimi jakeluosoite, postinumero ja toimipaikka Selvitys on säilytettävä kiinteistöllä ja tarvittaessa esitettävä valvontaviranomaiselle TP 2005 puhelinnumero

Lisätiedot

Helpoin jätevesiratkaisu valmiiseen mökkipihaan. Sen voit asentaa itsekin!

Helpoin jätevesiratkaisu valmiiseen mökkipihaan. Sen voit asentaa itsekin! H A JA-A S U T U S A LU E E N JÄT E V E D E N P U H D I S TA M I N E N U P O N O R - H A R M A AV E S I S U O D AT I N U U T U U S Helpoin jätevesiratkaisu valmiiseen mökkipihaan. Sen voit asentaa itsekin!

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje

IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje 1 IISI SAUNA Asennus-, käyttö- ja huolto-ohje FI 2012_02 2 Kiitos Sinulle, että valitsit GIN aqua Oy:n valmistaman jäteveden puhdistustuotteen! Tuotteemme soveltuvat vesien kokonaisvaltaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja 15.11.2012 Sisältö Työn tavoitteet Suunnitteluperusteet Kustannuslaskentaperusteet Mahdollisten

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot