Pääomasijoittajien Kevätseminaari 2018 Puhujaesittelyt
|
|
- Pauli Elstelä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pääomasijoittajien Kevätseminaari 2018 Puhujaesittelyt Juha Tukiainen, Hallituksen puheenjohtaja, Pääomasijoittajat & Managing Partner, MB Rahastot Juha Tukiainen on Pääomasijoittajat ry:n puheenjohtaja sekä Suomen suurimpiin ja vanhimpiin pääomasijoittajiin kuuluvan MB Rahastojen toimitusjohtaja. Hän on toiminut pääomasijoittajana vuodesta 2011 ja ollut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2012 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut mm. pääomasijoittajien kohdeyhtiönä olleen A-Katsastuksen toimitusjohtajana ja kansainvälisestä liiketoiminnasta vastaavana johtajana. Pia Santavirta, Toimitusjohtaja, Pia Santavirta on toiminut Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtajana vuodesta 2016 lähtien. Santavirta ja yhdistyksen tiimi vievät energisellä otteella pääomasijoitustoimialan viestejä eteenpäin päättäjille, viranomaisille, yrityksille ja muille sidosryhmille. Pia on superverkostoituja ja innostuu aina mahdollisuudesta kehittää toimintamalleja eteenpäin. Yhdistyksellä on vuoden 2018 alussa uusi nimi, uusi brändi, uudet nettisivut ja ennätysmäärä jäseniä yhteensä 126. Santavirta kertoo Kevätseminaarissa lisää yhdistyksen uudistuksista, työn tuloksista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Enni Rautio, & Petteri Laakso, sijoituspäällikkö, Tesi Enni Rautio (KTM) on sijoitusanalyytikko Tesin rahastosijoitustiimissä. Enni on työskennellyt Tesillä vuodesta 2016 lähtien, mitä ennen hän toimi tilintarkastustehtävissä EY:llä. Petteri Laakso (DI) toimii samassa tiimissä sijoituspäällikkönä. Petteri on työskennellyt Tesillä vuodesta 2015 lähtien, mitä ennen hän on työskennellyt Summa Capitalilla ja Accenturella. 1
2 Lasse Lehtinen, Partner, Lasse Lehtinen on yksi Icebreaker VC:n perustajajäsenistä. Nuori tiimi keräsi ensimmäisen 20M venture capital -rahastonsa vuosina Leena Mörttinen, Rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö, Ylijohtaja Leena Mörttinen on Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö. Hän on väitellyt valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistossa kansantaloustieteestä. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Perheyritysten liiton toimitusjohtajana, Elinkeino elämän keskusliiton kilpailukyky ja kasvu -vastuualueen johtajana, Nordean pääekonomistina sekä neuvonantajana Suomen Pankissa ja vanhempana ekonomistina Euroopan Keskuspankissa. Hän on Metsäliitto Osuuskunnan, Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n sekä Etlan ja EVA:n hallituksien jäsen ja aikaisemmin toiminut mm. Teollisuussijoituksen, LähiTapiolan Eläkeyhtiön ja Oulun yliopiston hallituksissa Annu Nieminen, Founder & CEO, The Upright Annu Nieminen is the founder and CEO of The Upright Project, a company building a new type of quantification model to measure the net impact of companies. Upright is utilizing scientific data and machine learning to enable fact-based decision-making for investors, employees and consumers. Uli Grabenwarter, Deputy Director, Equity Investments, European Investment Fund Uli Grabenwarter is Deputy Director at EIF, overseeing Europe s largest Fund-of-Funds investment programme in VC, Tech Transfer and Impact Investing. He is a visiting Professor at IESE in Barcelona and a Board Member of the Global Steering Group on Impact Investing. He is author of many publications on Impact Investing and VC and holds a Master s degree in Business and Finance from the University of Graz. 2
3 Simon Whitney, Special Counsel, Debevoise & Plimpton Dr Simon Witney is a Special Counsel at Debevoise & Plimpton in London, and he teaches company law and private equity in the Law Department of the London School of Economics. Both Real Deals and Private Equity International have named him amongst the most influential figures in private equity. Kimmo Vilske, Partner, PwC Kimmo on PwCn partneri ja johtoryhmän jäsen. Hän vastaa PwC:n yritysjärjestelyiden (Corporate Finance) osa-alueiden toiminnasta Suomessa. Hän on toiminut pääoma- ja yrityskauppamarkkinoilla reilut 20 vuotta. Panelistit Pekka Soini, Pääjohtaja, Business Pekka Soini aloitti Business Finlandin pääjohtajana Hän toimi Tekesin pääjohtajana syksystä 2012, ja oli siten jo rakentamassa uutta Business Finlandia. Aiemmin hän on toiminut Nokia Siemens Networksin ja Nokia-konsernin useissa johtotehtävissä. Tutkimus- ja innovaationeuvoston sekä useiden muiden innovaatioita ja kasvuyrittäjyyttä edistävien hallitusten ja ohjausryhmien jäsenenä hän on elinkeinoelämän uudistumisen merkittävä vaikuttaja. Hän on nopeiden kokeilujen, ketterän toiminnan ja innovatiivisten hankintojen puolestapuhuja, ja korostaa asiakaslähtöisyyttä ja kansainvälisyyttä kaikessa innovaatiotoiminnassa. Nelli Lähteenmäki, Toimitusjohtaja ja perustajajäsen, Fifth Corner Nelli Lähteenmäki on teknologiayrittäjä ja yksi Fifth Corner Inc.:in perustajista. Fifth Corner Inc.:in kehittämä tieteeseen perustuva YOUsovellus auttaa ennaltaehkäisemään modernin ajatustyöläisen terveysongelmia, kuten stressiä ja uupumusta. Personoidun YOUohjelman ja AI-avusteista etäcoachausta voi saada käyttöönsä joko työnantajan kautta tai Mehiläisen työterveysasiakkaana, riskiperusteisesti ja skaalautuvasti. 3
4 Mattias Hansson, CEO, Co-founder, Zervant Mattias founded Zervant in Before Zervant he worked at Nokia for five years in Finland and the US, where he headed up the strategy for the developer community and later the company s accessory portfolio strategy. Mattias has also worked for two different internet startups between 2001 and He started his career at Nordea Bank in Finland and Stockholm, Sweden. Timo Ahopelto, Co-founder, Partner, Lifeline Timo Ahopelto on sarjayrittäjä ja aikaisen vaiheen pääomasijoittaja. Ahopelto tunnetaan erityisesti lääketuotekehityksen tiedonhallintaohjelmistoja valmistavan CRF Health Oy:n perustajatoimitusjohtajana ja pääomasijoitusyhtiö Lifeline Ventures Oy:n toisena perustajana. Taneli Tikka, Head of Innovation, Tieto. Toimitusjohtaja, Vake Oy (alkaen Taneli Tikka on sarjayrittäjä, joka on toiminut yli 30 yrityksessä toimitusjohtajana, hallituksessa tai muunlaisessa neuvonantajaasemassa. Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n hallitus on nimittänyt Tikan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Tällä hetkellä Tiedon innovaatiojohtajana toimivana Tikka aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään kesäkuussa. Tikka on monipuolinen yhteiskunnallinen keskustelija ja on saanut tunnustusta talousalan ja teknologia-alan osaamisestaan. 4
5 Kasvunrakentaja-kilpailun tuomarit Päivikki Pietarila, toimittaja ja tuottaja, Päivikki Pietarila kirjoittaa Kauppalehdessä pk-yrityksistä ja yrittäjyydestä. Päivikki on työskennellyt Kauppalehdessä vuodesta 2011 ja on tehnyt sitä ennen toimittajan töitä muun muassa Talentumilla ja A-lehdissä. Pertti Nurmio, Financial Adviser, Chairman, Investoole Oy Pertti is an independent advisor in private equity industry. For close to 20 years Pertti has been involved in growth- and buy out financing in all the Nordic countries. First as a Senior Partner and Head of Mezzanine of a Finnish venture capital firm and the last eight years until the end of 2017 as a Managing Partner and Chairman of the leading Nordic private debt company Armada Mezzanine Capital Oy with three funds under management exceeding 260 million euros. Over the years Pertti has been a board member in more than a dozen Nordic SME-companies and has served earlier in the Board of FVCA. Before entering private equity industry Pertti was a senior banker including seven years abroad in Singapore and New York. 5
Tokmanni Group Oyj / Tokmanni Group Corporation
Tietoa Tokmannin osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan ehdottamista uusista hallituksen jäsenistä Information on the new members proposed by the Tokmanni s shareholders Nomination Board Juha Blomster syntynyt
LisätiedotTervetuloa Partneripäiville!
Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu
LisätiedotKIINAAN? Kuinka se tehdään fiksusti. Kaikille avoin seminaari Kiinasta ja liiketoiminnasta
KIINAAN? Kuinka se tehdään fiksusti Kaikille avoin seminaari Kiinasta ja liiketoiminnasta Ke 9.5.2018 klo 8:30-12:30 Louhela-sali, Joensuun Tiedepuisto, Länsikatu 15 Joensuun seutu yhteistyökumppanina
LisätiedotEhdotettu hallituksen kokoonpano Bittium Oyj:nvarsinainenyhtiökokous,
Ehdotettu hallituksen kokoonpano Bittium Oyj:nvarsinainenyhtiökokous, 19.4.2016 Osakkeenomistajien ehdotus Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 13,8 % yhtiön osakkeista, ehdottavat yhtiökokoukselle,
LisätiedotTuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty
Tuotantotalouden tutkinto-ohjelma Korvavuusluettelo, päivitetty 8.8.2011 1(7) TU-91 STRATEGINEN JOHTAMINEN Korvattava Korvaava Korvaava Korvaava Korvaava TU-91.100C Avoin koodi strategian ja kansainvälisen
LisätiedotTervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014
Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden kolmannet valtakunnalliset Partneripäivät järjestetään
LisätiedotHALLITUKSEN JÄSENET. Minna Alitalo
HALLITUKSEN JÄSENET Minna Alitalo s. 1962, KTM Ostojohtaja, Alko Oy (2014-) Hallituksen jäsen (2012-) Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja (2013-) Tarkastusvaliokunnan jäsen (2012-) Alko Oy, talousjohtaja
LisätiedotSanoma Oyj:n hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019, joiden toimikausi päättyy vuoden 2020 yhtiökokoukseen
Varsinainen yhtiökokous 27.3.2019 1 (9) Sanoma Oyj:n hallitukseen ehdotetut jäsenet 2019, joiden toimikausi päättyy vuoden 2020 yhtiökokoukseen Pekka Ala-Pietilä s. 1957, Suomen kansalainen. KTM, TkT h.c.,
LisätiedotHallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja
LisätiedotEKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA?
EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA? Mitä Invest in -tapahtumat ovat? M&A T&K&I toimintaa GREEN FIELD Jackpot Pääomasijoitus Tutkimus -rahaa Grants Uusi tuotannollinen yritys suomeen Green Field Yritysosto
LisätiedotHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT
HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja 2001 2009.
Lisätiedot8.4.2014. Nokia Oyj, useita johtotason tehtäviä, johtokunnan jäsen
Liite 1: Fortumin 1 (8) Sari Baldauf Hallituksen puheenjohtaja, s. 1955, Suomen kansalainen Kauppatieteiden maisteri Fortumin hallituksen riippumaton jäsen vuodesta 2009 Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan
LisätiedotTervetuloa Partneripäiville!
Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden kolmannet valtakunnalliset Partneripäivät
LisätiedotSkene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene
Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.
LisätiedotKokouksen avaaminen 3
Evli Pankki Oyj Asialista 2 Kokouksen avaaminen 3 Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 2018 pääkohdat Liikevoiton laskusta huolimatta hyvä tulos haastavassa
LisätiedotTekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes
Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global
LisätiedotKiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee?
Kiinnostaako rahoittajia energia? Mitä pääomasijoittaja tavoittelee? Energiateollisuuden tutkimusseminaari Pia Santavirta 30.1.2019 @FVCAfi @PiaSantavirta Pääomasijoittajat ry Edistää yritysten kasvua,
LisätiedotPekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri
Nimitystoimikunnan kokoonpano Pekka Paasikivi Oras Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja s. 1944, Insinööri Kemira Oyj, nimitystoimikunnan jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2012 Tikkurila Oyj, nimitystoimikunnan
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011 Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Amanda vuonna 2010 Vuosi 2010 Tunnuslukuja (M ) 2010 2009 Hallinnointipalkkiot 4.0 4.3 Sijoitustoiminnan
LisätiedotNordea Bank AB:n (publ) hallituksen jäsen. Hanken Svenska handelshögskolanin hallituksen puheenjohtaja.
1 Björn Wahlroos Jäsen vuodesta 2008, puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2009, Mandatum
LisätiedotPÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT. Pia Santavirta
PÄÄOMASIJOITTAJAT JA MAASEUTUYRITYSTEN RAHOITTAJAT Pia Santavirta 29.11.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Oman pääoman sijoittajat yrityksen eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta
LisätiedotHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT
HALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN HENKILÖTIEDOT Björn Wahlroos Jäsen vuodesta 2008, puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja S. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n hallituksen
LisätiedotIlmastonmuutos on täällä voiko se vaikuttaa positiivisesti liiketoimintaan?
Ilmastonmuutos on täällä voiko se vaikuttaa positiivisesti liiketoimintaan? 27.3.2009 Jussi Nykänen / GreenStream Network Oyj ClimBus-ohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Tiede luo pohjan markkinoille...
LisätiedotCleantech yhtiöt, sijoittajanäkökulma kehitysmaaliiketoimintaan Kehityspolitiikan yritysfoorumi, toukokuu Tarja Teppo Cleantech Invest
Cleantech yhtiöt, sijoittajanäkökulma kehitysmaaliiketoimintaan Kehityspolitiikan yritysfoorumi, toukokuu 2012 Tarja Teppo Cleantech Invest Contents Cleantech Invest: lyhyt johdanto Mitä me teemme? Kiihdyttämötoiminta
LisätiedotFinanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta
1 (6) Finanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta Alla on lueteltu Finanssivalvonnan (entinen Rahoitustarkastus) huomattavien omistus- ja äänioikeuksien ilmoittamisesta annetun valtiovarainministeriön
LisätiedotADVANCING HEALTHCARE THROUGH NETWORK INNOVATION. Reijo Kontkanen Istekki Jaro Pietikäinen Juniper Networks
ADVANCING HEALTHCARE THROUGH NETWORK INNOVATION Reijo Kontkanen Istekki Jaro Pietikäinen Juniper Networks Agenda 16.1.2018 Juniper Networks yrityksenä Istekin tarjoamat tietoliikennepalvelut Istekin ja
LisätiedotAalto Service Factory
12/11/14 Service Factory and Business Collaboration Minna-Kaarina Forssén, D.Sc. (Eng.) Business Collaboration Manager Key strategic goal of Service Factory Promote multidisciplinary collaboration and
Lisätiedot23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa
23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN
LisätiedotH1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital
H1/2018 Pääomasijoittaminen Suomessa Venture Capital Tilastoja varainkeruusta, sijoituksista ja irtautumisista XX.XX.2018 2 Yli 135 miljoonaa euroa pääomasijoituksia puolessa vuodessa suomalaiset startupit
LisätiedotRahamarkkinat muuttuneet, kuinka kasvuyritys saa rahoitusta. Eeva Grannenfelt, Grannenfelt Finance Oy
Rahamarkkinat muuttuneet, kuinka kasvuyritys saa rahoitusta Eeva Grannenfelt, Grannenfelt Finance Oy 1 Kasvuyritysten toimintaympäristö on muuttunut Pk-yritykset luovat työpaikat Suomessa nyt ja tulevaisuudessa
LisätiedotTesi vaikuttavuuskatsaus Luomme kasvua, kiihdytämme kansainvälistymistä ja edistämme osaavaa omistamista
Tesi vaikuttavuuskatsaus 2017 Luomme kasvua, kiihdytämme kansainvälistymistä ja edistämme osaavaa omistamista 1 Rohkeita ratkaisuja yhdessä KASVUA Tarjoamme yrityksille pääomasijoitusten kautta kasvuvauhtia
LisätiedotPääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus
Pääomasijoittajien ja bisnesenkelien vuositilastojen julkistus 26.3.2019 Epicenter Helsinki Julkaistu 26.3.2019 Sisältö Kasvurahoitus Suomessa VC-sijoitusten kehitys Enkelisijoitusten kehitys 2 3 Jälleen
LisätiedotKIPINÖISTÄ TULEVAISUUDEN KESTÄVYYTTÄ
KIPINÖISTÄ TULEVAISUUDEN KESTÄVYYTTÄ S AN N A S U V AN T O - H A R S A A E * Chairman of the board Altia Oyj, BoConcept As, Babysam As, Footway AB, TCM AS. Vice chair at Paulig Oyj. Board member at SAS
LisätiedotAalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support
Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University
LisätiedotKaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa
Kaksoistutkintoyhteistyö venäläisten yliopistojen kanssa Tulokset, mahdollisuudet ja haasteet KV-Kevätpäivät 22.5.2012 LAHTI Janne Hokkanen Director for International Affairs Lappeenranta University of
LisätiedotEHDOTETTU HALLITUS Minna Alitalo
EHDOTETTU HALLITUS 2015 Minna Alitalo s. 1962, KTM Alko Oy, ostojohtaja (2014-) SRV Yhtiöt Oyj:n hallituksen jäsen (2012-) Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja (2013-) Tarkastusvaliokunnan jäsen (2012-)
LisätiedotPricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita
alan johtavia asiantuntijoita Kolme klusteria läntinen, keskinen, itäinen Keskinen klusteri: 3 550 partneria 77 000 henkilöä 13,6 mrd. dollarin liikevaihto 97 maata Slide 2 PwC globaalisti PwC:n liikevaihdon
LisätiedotUusiutuvan energian alan pk-yritysten rahoitus Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, maaliskuu 2012. Tarja Teppo Cleantech Invest
Uusiutuvan energian alan pk-yritysten rahoitus Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, maaliskuu 2012 Tarja Teppo Cleantech Invest Contents Cleantech Invest: lyhyt johdanto Mitä me teemme?
LisätiedotYlimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. Extraordinary General Meeting Sponda Plc / 4 September 2017 Tapahtumatalo Bank
Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Extraordinary General Meeting Sponda Plc 4.9.2017 / 4 September 2017 Tapahtumatalo Bank Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen Yhtiön osakkeenomistaja Polar Bidco
LisätiedotTeleste Oyj Yhtiökokous Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt
Teleste Oyj Yhtiökokous 2012 Hallitukseen ehdotettujen henkilöiden sekä tilintarkastajan esittelyt Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer
LisätiedotTeollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely
Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan
LisätiedotYritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet
Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus rahoittajina: TEKES, EK ja Teknologiateollisuus Erkki Ormala, Sampo Tukiainen ja Jukka Mattila http://urn.fi/urn:isbn:978-952-60-5881-8
LisätiedotJuuri Rahasto menestystarinoita rakentamassa
Juuri Rahasto menestystarinoita rakentamassa 28.5.2015 1 Tausta Kiristynyt pankkisääntely vähentää pysyvästi pankkien kykyä ja halua luotonantoon Suomessa Hyvien ja kehityskelpoisten yhtiöiden pääomahuolto
LisätiedotHallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja s. 1952 Kauppatiet. tri Sampo Oyj:n konsernijohtaja
LisätiedotFinanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta
1 (6) Finanssivalvonnan myöntämät poikkeukset liputusvelvollisuudesta Alla on lueteltu Finanssivalvonnan (entinen Rahoitustarkastus) arvopaperimarkkinalain (746/2012, AML) 9 luvun 8 c :n ja sitä edeltäneiden
LisätiedotYksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016
Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016
LisätiedotPÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA. Pia Santavirta
PÄÄOMASIJOITUSTOIMIALAN MARKKINATILANNE SUOMESSA Pia Santavirta 6.9.2017 Twitter: @FVCAfi, @piasantavirta, @jonneku & @oahon Suomen pääomasijoitusyhdistys Rakentaa kasvua luomalla pääomasijoittajille parhaan
LisätiedotWise Money for Startups
Wise Money for Startups Ville Heikkinen Venture Financing and M&A Specialist Startup -tyypit 1. Lifestyle Startups - Work to Live their Passions Yrittäjät mahdollistavat elämäntyylinsä yrittämällä (surffiliikkeen
LisätiedotKuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena?
Kuinka pääomasijoittaja toimii? Millaiset yritykset voivat olla pääomasijoituksen kohteena? 6.5.2013 Helsingin Kauppakamarin pääomasijoittamisen infotilaisuus Vaaka Partners on suomalaisten keskisuurten
LisätiedotProAgria. Opportunities For Success
ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting
LisätiedotOHITUSKAISTA MAAILMALLE Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA
OHJELMA 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Pulkkinen, Senior Director OULUSTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 11.12. Juha Pulkkinen Senior Director, Business Finland 9.20-9.40 Keynote
LisätiedotVALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä
VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä 13. 14.11.2017 KAJAANISSA Päivi Tikkakoski, tuotekehitysjohtaja, Analysaattorit ja mittaukset
LisätiedotYHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI. Pertti Woitsch 6.10.2015
YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI Pertti Woitsch 6.10.2015 1 Pertti Woitsch Security and Defense Industry Executive Senior Advisor, Geowise Oy Chairman, Surma Ltd. Director (non-exec), Temet Oy
LisätiedotVeritas Eläkevakuutuksen johtoryhmä 2008
Johtoryhmä 2008 Jan-Erik Stenman Toimitusjohtaja S. 1953, kotipaikka Turku Oikeustieteen kandidaatti, LL.M. Veritas Eläkevakuutuksen johtoryhmän puheenjohtaja vuodesta 2004 Veritas Eläkevakuutus, toimitusjohtaja
LisätiedotYmpäristötunnusluvut yrityksen ympäristöasioiden hallinnassa
Ympäristötunnusluvut yrityksen ympäristöasioiden hallinnassa Esityksen sisältö Syitä ympäristöasioiden hallinnalle Ympäristöjohtaminen Ympäristötunnusluvut Kevyen teollisuuden erityispiirteitä Tunnuslukujen
LisätiedotFinanssivalvonnalle tehdyt poikkeusilmoitukset liputusvelvollisuudesta
1 (6) Finanssivalvonnalle tehdyt poikkeusilmoitukset liputusvelvollisuudesta Alla on lueteltu Finanssivalvonnalle (entinen Rahoitustarkastus) tehdyt poikkeusilmoitukset liputusvelvollisuudesta. Poikkeukset
LisätiedotTeollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline
Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline 1 5-5 -1-15 -2-25 -3-35 -4 USA:n ostopäälliköiden indeksi, oik.ast. / Purchasing managers index in the USA, right scale EU-maiden
LisätiedotYhteistyöverkosto * Työryhmän jäsenyritykset: Wärtsilä, StoraEnso, Kesko, Metso, Fortum, Ruukki, Amersports, TeliaSonera, YIT, Nokia, Itella ja TIEKE
Suomalaisten suuryritysten Verkkolaskutuksen k k Yhteistyöverkosto * Työryhmän jäsenyritykset: Wärtsilä, StoraEnso, Kesko, Metso, Fortum, Ruukki, Outokumpu, UPM-Kymmene, Kone, NesteOil, Amersports, TeliaSonera,
LisätiedotCleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars
Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma
LisätiedotYLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS
Ixonos Oyj I 15.1.2013 YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS Ixonos Plc I I I KOKOUKSEN AVAUS Pertti Ervi I Hallituksen puheenjohtaja Ixonos Plc I Public I 15.1.2013 I 2 MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ TÄNÄÄN? Ixonos on läpikäynyt
LisätiedotKimmo Rasila. Copyright Kuntien Tiera Oy 1
Kimmo Rasila Ekonomi Kimmo Rasila on perustamansa ExecNet Oy:n toimitusjohtaja. Hänellä on pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus ICT-alasta sekä hallitustyöstä. Rasila teki pitkän uran IBM:llä 1980 2003
LisätiedotVUOSIKERTOMUS 2011 Johtoryhmä 2011
Johtoryhmä 2011 Jan-Erik Stenman Toimitusjohtaja S. 1953, kotipaikka Turku Oikeustieteen kandidaatti, LL.M. Veritas Eläkevakuutuksen johtoryhmän puheenjohtaja vuodesta 2004 Veritas Eläkevakuutus, toimitusjohtaja
LisätiedotTeknologiansiirron problematiikka
Teknologiansiirron problematiikka 7.11.2007 Jarl-Thure Eriksson Rehtori, TTY Tampereen teknillinen yliopisto 40 vuotta Tampereen teknillinen yliopisto 40 vuotta Tampereen teknillinen yliopisto 12 500 opiskelijaa
LisätiedotHallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
Hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Puheenjohtaja ja jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja s. 1952, Suomen kansalainen Kauppatiet. tri
LisätiedotDIH ROBOCOAST. Kari HIETALA Regional Advisor REGIONAL COUNCIL OF SATAKUNTA. Brussels 13 April 2018
DIH ROBOCOAST Kari HIETALA Regional Advisor REGIONAL COUNCIL OF SATAKUNTA Brussels 13 April 2018 ROBOCOAST IN NUMBERS 100 Robotics, IoT and Artificial Intelligence (AI) companies 2 universities both specialized
LisätiedotLähivakuutus-Tapiola ryhmä
LIITTEET TIEDOTTEESEEN: organisaatiokaavio ryhmästä pääjohtajan, keskusyhtiön toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenten lyhyet CV:t ryhmä Vakuutuksenottajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ryhmän
LisätiedotA Venture Capitalist s Perspective Artturi Tarjanne 2011
1 A Venture Capitalist s Perspective Artturi Tarjanne 2011 Pääomasijoittamisesta 2 Tyypillisesti oman pääoman ehtoisia sijoitustoimintaa listaamattomiin yrityksiin Sijoitusvarat kerätään lähinnä ammattimaisilta
LisätiedotSijoitusrahasto-osuudet Placeringsfond andelar
Sijoitusrahasto-osuudet Placeringsfond andelar Arvo osuutta Verotusarvo Verotusarvo kohden Beskattnings- Beskattnings- Värdet per värde värde andel Euro Mk 3C Alpha 72.83 433.03 Aktia Capital A /100 os.
LisätiedotTAMPEREELTA MAAILMALLE OHITUSKAISTA Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director
OHJELMA TAMPEREELTA OHITUSKAISTA MAAILMALLE 13.11.2018 Juha Suuronen Yksikönjohtaja, Business Finland 9.00-9.20 Business Finland tasoittaa tiesi maailmalle, Juha Suuronen, Senior Director 9.20-9.40 Miten
LisätiedotTeleste Oyj Yhtiökokous 2013. Ehdokasesittelyt
Teleste Oyj Yhtiökokous 2013 Ehdokasesittelyt Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer 2000 -konserni, pääjohtaja 1995-2000 Computer 2000
LisätiedotHallituksen jäseniksi ehdotettavien CV:t
Hallituksen jäseniksi ehdotettavien CV:t Yhtiökokous 27.4.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy Kimmo Rasila Ekonomi Kimmo Rasila on perustamansa ExecNet Oy:n toimitusjohtaja. Hänellä on pitkäaikainen ja monipuolinen
LisätiedotAalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa
LisätiedotVastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa
Petri Castrén CFO, Kemira DIF Directors Institute of Finland Tietopankkiaamiainen 30.5.2016 Vastuullisuusarviointi M&A hankkeiden evaluoinnissa ja due diligence prosessissa The first choice in chemistry
LisätiedotJohtoryhmä 2009. Ajattelemme eteenpäin
Johtoryhmä 2009 Jan-Erik Stenman Toimitusjohtaja S. 1953, kotipaikka Turku Oikeustieteen kandidaatti, LL.M. Veritas Eläkevakuutuksen johtoryhmän puheenjohtaja vuodesta 2004 Veritas Eläkevakuutus, toimitusjohtaja
LisätiedotCopernicus, Sentinels, Finland. Erja Ämmälahti Tekes,
Copernicus, Sentinels, Finland Erja Ämmälahti Tekes, 24.5.2016 Finnish Space industry in the European context European Space industry has been constantly growing and increasing its direct employment in
LisätiedotUPM:n hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
UPM:n hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Puheenjohtaja ja jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja s. 1952, Suomen kansalainen UPM:n osakkeita
LisätiedotOMAN TASEEN SIJOITUSKOHTEET
OMAN TASEEN SIJOITUSKOHTEET eq:n itse hallinnoimat pääomarahastot eq PE X North eq PE IX US Perustamisvuosi 2018 Perustamisvuosi 2017 Rahaston koko yhteensä 175,0 MEUR Rahaston koko yhteensä 105,0 MUSD
LisätiedotEHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT
Lisätietoja liittyen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotukseen hallituksen kokoonpanoksi Stig Gustavson, s. 1945 Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2005 Hallituksen jäsen vuodesta 1994, nimitys- ja
LisätiedotEU DIGITAL EUROPE MITEN SAAMME NOPEUTETTUA TAVOITELTUA MUUTOSTA? CSC Markku Markkula COR RAPPORTEUR ON DIGITAL EUROPE
EU DIGITAL EUROPE MITEN SAAMME NOPEUTETTUA TAVOITELTUA MUUTOSTA? CSC 7.9.2018 Markku Markkula First Vice President of the EU Committee of the Regions CoR COR RAPPORTEUR ON DIGITAL EUROPE Chair of the Espoo
LisätiedotUPM:n hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot
UPM:n hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot Björn Wahlroos Puheenjohtaja Puheenjohtaja ja jäsen vuodesta 2008 Nimitys- ja hallinnointivaliokunnan puheenjohtaja s. 1952, Suomen kansalainen UPM:n osakkeita
LisätiedotJuuso Puolanne, Investment Director
Juuso Puolanne, Investment Director juuso.puolanne@tesi.fi +358 50 57 00 235 1 Tesi lyhyesti Tesi on Suomen valtion omistama pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahastoihin ja suoraan kohdeyhtiöihin Sijoitamme
LisätiedotYhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille?
Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? 10/2013 www.ttnordic.fi www.toyota-tsusho.com/english Toyota Tsusho Nordic ja Toyota Tsusho Corporation (TTC) lyhyesti Toiminta
LisätiedotThe image part with relationship ID rid2 was not found in the file Suomen pääomasijoitusyhdistys ry
The image part with relationship ID rid2 was not found in the file. Venture capital Suomessa 2016 13.3.2017 Suomen pääomasijoitusyhdistys ry 2 Kasvuyrityksen rahoitus eri kehitysvaiheissa Yrityksen kassavirta
LisätiedotFortumin johtoryhmä 31.12.2013
Fortumin vuosikertomus 2013 Fortum on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut energiayhtiö. Vastaamme asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla sähköä ja lämpöä sekä tarjoamalla energia-alan
LisätiedotAccommodation statistics
Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at
LisätiedotBusiness Finland kansainvälistä kasvua ja houkuttelevia ekosysteemejä
Business Finland kansainvälistä kasvua ja houkuttelevia ekosysteemejä FinnGen yritystilaisuus 16.3.2018 Minna Hendolin ja Riku Mäkelä BUSINESS FINLAND VISION FINLAND DEFINING THE FUTURE Together, we make
LisätiedotKOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA
Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta
LisätiedotFAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009
FAKE GOLD portfolio OLLIPEKKA KANGAS 2009 Ollipekka Kangas in short Ollipekka Kangas was born in 1965 in Riihimäki. He graduated as art teacher in 1997 and Master of Arts two years later from the University
LisätiedotMillaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan?
Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan? 1 Suomen tietoturvayhtiöillä on merkityksellisiä kasvutavoitteita 2 Kyberturva on vakaasti kasvava osa perinteistä ICT:tä
LisätiedotBuilding Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process. SafetyBIM research project 10/2007 2/2009. (TurvaBIM in Finnish)
Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction site process research project 10/2007 2/2009 (TurvaBIM in Finnish) Building Information Model (BIM) promoting safety in the construction
LisätiedotUudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK)
Uudistetun Cleantech Finland -toiminnan hyödyt yrityksille Petri Lintumäki (Finpro) ja Tuuli Mäkelä (EK) Cleantech Finland -jäsenyyden edut yrityksille MITEN YRITYKSESI HYÖTYY JÄSENYYDESTÄ? 1. Yrityksesi
LisätiedotHallitus. Vuosikertomus 2014
Fortumin vuosikertomus 2014 Fortum on vahvasti kestävään kehitykseen sitoutunut energiayhtiö. Pyrimme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin tuottamalla, myymällä ja jakelemalla vähäpäästöistä sähköä ja lämpöä
LisätiedotOMAN TASEEN SIJOITUSKOHTEET
OMAN TASEEN SIJOITUSKOHTEET eq:n itse hallinnoimat pääomarahastot eq PE IX US L.P. Perustamisvuosi 2017 eq Private Equity GP Oy 45,0 MUSD, 1st close 1,0 MUSD Pohjois-Amerikka Ei sektoripreferenssiä www.eq.fi
LisätiedotTeleste Oyj Yhtiökokous 2011. Ehdotettujen henkilöiden esittely
Teleste Oyj Yhtiökokous 2011 Ehdotettujen henkilöiden esittely Pertti Ervi Ins., s. 1957 Teleste Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2009 Yritysjohdon konsultti Computer 2000 -konsernin pääjohtaja vuoteen
LisätiedotTukea pk yritysten ympäristöteknologiaan liittyviin kansainvälistymishankkeisiin. Mari Pantsar Kallio Ympäristöteknologian klusteriohjelma
Tukea pk yritysten ympäristöteknologiaan liittyviin kansainvälistymishankkeisiin Mari Pantsar Kallio Ympäristöteknologian klusteriohjelma Ympäristöteknologia klusteri Finnish Cleantech Cluster TEM:n mandaatti
LisätiedotKIINTEISTÖALAN ROOLI ILMASTONMUUTOKSESSA
1 KIINTEISTÖALAN ROOLI ILMASTONMUUTOKSESSA SEPPO JUNNILA PROFESSORI, KIINTEISTÖLIIKETOIMINTA FIFMA seminaari Aalto, Kiinteistöliiketoiminta professuuri 2 INNOVATION Innovaatiot kiinteistöliiketoiminnassa
LisätiedotExport Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %
Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:
LisätiedotSuomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies
Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry The Association of Finnish Damage Restoration Companies PL 3 00721 Helsinki www.vahinkopalvelut.net info@vahinkopalvelut.net +358-40-900 9856 TUVASA Turvallinen
LisätiedotTeollisuustuotanto. Industrial Production. Kehittyvät maat / Emerging countries. Maailma / World. Kehittyneet maat / Advanced countries.
Teollisuustuotanto Industrial Production 13 125 12 115 11 15 1 95 9 85 8 27,1=1 27 28 29 21 Kehittyvät maat / Emerging countries Maailma / World Kehittyneet maat / Advanced countries Suomi/Finland Viimeinen
LisätiedotEHDOKKAIDEN ANSIOLUETTELOT
Lisätietoja liittyen nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotukseen hallituksen kokoonpanoksi Stig Gustavson, s. 1945 Hallituksen puheenjohtaja Ei ole yhtiöstä riippumaton jäsen. Riippumaton merkittävistä
Lisätiedot