Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
|
|
- Reino Niemelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Hallinto Seuran toimintaa johtaa syyskokouksessa valittava hallitus, jota johtaa puheenjohtaja. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Kaudella 2018 seuran käytännön toimintaa johtaa hallitus yhteistyössä seuran toimistosihteerin kanssa. Osapäiväinen seurapäällikkö Jukka Ala-Nikkola vastaa seuran vapaaehtoisten rekrytoinnista ja kilpailuiden käytännön järjestelyistä. Seurapäällikön työajasta toinen puoli menee Seinäjoen Monitoimihallin hallimestarin tehtäviin. Seuralle on myönnetty vuonna 2018 yleisurheilun Tähtikisat, jotka kilpaillaan Seinäjoen keskuskentällä keskiviikkona Seuralla on palkattuna päätoiminen valmentaja Ari Koivisto, jonka työaikaa myydään myös Etelä- Pohjanmaan Urheiluakatemialle. Valmentaja Ari Koivisto toimii vuonna 2018 seuran valmennuspäällikkönä. Seuralla on palkattuna puolipäiväinen nuorisopäällikkö Olga Hirvonen. Seuran eri osa-alueilla toimintoja suunnitellaan tiimeissä. Kaudella 2018 toimivia tiimejä ovat ainakin: talous- ja kunniakierros-, kilpailu-, nuoriso-, valmennustiimi sekä triathlonjaosto. Hallitus vastaa yhdessä talous- ja kunniakierrostiimin kanssa seuran varainhankinnasta. Seuran jäsenmäärä on vakiintunut noin n.700 jäsenen tasolle. Seuran syyskokouksen päätösten mukaisesti jäseniksi luetaan myös kaikki erilaisen harjoitusmaksun maksaneet urheilijat. SSU:n toimisto sijaitsee Nurmossa osoitteessa Petäjätie 2. Talous Seuran talouteen liittyvät asiat valmistelee hallitus toimistosihteerin avustamana. Tiimit käyvät omalta osaltaan tulo- ja menoarviot läpi. Seuran tulo- ja menoarvio hyväksytään seuran syyskokouksessa. Kauden 2018 osalta tuloja hankitaan ainakin seuraavista lähteistä: sponsorisopimuksista, kunniakierrostapahtumasta, pääyhteistyökumppaneilta, kilpailujen- ja liikuntatapahtumien järjestämisestä, yleisurheilukoulu- sekä valmennusmaksuista, kaupungin ja muiden tahojen avustuksista, seuravaatteiden sekä muiden seuratuotteiden myynnistä, paperinkeräyksestä, mahdollisten konserttien järjestämisestä, Haalin lavan tuloista (mm. pöytien ja tuolien vuokrauksesta), talkootehtävistä ja kioskitoiminnasta. Seura järjestää myös Tähtikisat elokuussa 2018, josta pyritään saamaan tuloja.
2 2 PLU:n taloussihteeri Anneli Turja on seuran kirjanpitäjä. Yhteistyö tilintarkastustoimisto PwC:n, PricewaterhouseCoopers Oy:n KHT-yhteisön kanssa jatkuu. Tiedotus Sisäisen tiedotuksen tavoitteena on saada urheilijoille ja heidän perheilleen selkeä kokonaiskuva seuran toiminnasta. Ulkoisen tiedotuksen tavoitteena on kertoa erityisesti oman alueen asukkaille seuran monipuolisesta toiminasta ja laajasta liikunnallisesta tarjonnasta. Tiedotuksessa käytetään seuran omia kotisivuja jotka pyritään uusimaan vuonna Käytössä on myös sosiaalinen media (Facebook) ja (Instagram). Huomioiminen Seuran toimintakäsikirjassa määritellään, miten huomioiminen käytännössä tapahtuu. Urheilijoiden toimintaa kannustetaan muun muassa kauden päätöstilaisuudessa jaettavin stipendein ja muin huomionosoituksin. Seuran kotisivuilla kerrotaan urheilijoiden saavutuksista. Luottamushenkilöitä muistetaan merkkipäivien johdosta ja palkitaan kauden päätöstilaisuudessa. Kilpailuissa toimitsijana oleville on aina luvassa hyvät pullakahvit Atrian käristeiden kera. Yhteinen Monitoimihalli Seinäjoen Seudun Urheilijat on osakkaana Seinäjoen Monitoimihalli Oy:ssä. Mukana halliosakeyhtiössä ovat Seinäjoen Seudun Urheilijat ry, Seinäjoen amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura Crocodiles ry sekä Voimistelu- ja urheiluseura Seinäjoen Sisu ry. Halli tulee olemaan kaudella 2018 yksi tärkeimmistä Seinäjoen Seudun Urheilijoiden talviharjoittelupaikoista. Yleisurheilukoulut ja kerhotoiminta Yleisurheilukoulujen ja koulujen yleisurheilukerhojen (Lasten Liike) organisoinnista vuonna 2018 huolehtii seuran nuorisopäällikkö Olga Hirvonen. Toimistosihteeri hoitaa yu-koulujen laskutuksen. Harjoitukset Talvikauden SSU:n yleisurheilukoulut 4-10-vuotiaille järjestetään Nurmon liikuntahallissa sekä Elisa- ja Ritola-halleissa. Kesäurheilukouluja 3-13-vuotiaille järjestetään kaikilla seuran alueiden urheilukentillä kesäelokuun välisenä aikana. Kilpailut Yleisurheilukoululaisille pidetään talvikaudella harjoituskilpailuja treenien yhteydessä ja kesällä yleisurheilukoululaisia ohjataan seuran järjestämiin lasten kilpailuihin ja seurakisoihin.
3 3 Ohjaajat Ohjaajina urheilukouluissamme käytämme seuran omia nuoria urheilijoita, opiskelijoita sekä muita ohjaajia. Tavoitteena on, että jokaisen ryhmän vastuuohjaaja on täysi-ikäinen. Kesän 2018 ohjaajahaku käynnistetään maaliskuussa. Uudet ohjaajat koulutamme sisäisesti Ari Koiviston vetämällä Yleisurheiluohjaajakurssilla. Tavoite on, että seuralla on noin 20 ohjaajaa. Ohjaajapalkkio on 6-10 euroa tunnilta. Palkkio maksetaan ohjaajille verokortilla kahden kuukauden välein tuntilistojen perusteella. Kaikkien ohjaajien kanssa tehdään kirjalliset ohjaajasopimukset. Markkinointi Keväällä 2018 yleisurheilukouluista ilmoitetaan paikallislehdissä, irtomainoksilla sekä sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Eparin seuratoimintapalstalle laitetaan ilmoituksia säännöllisesti. Seuran esitteitä pyritään jakamaan koulujen kisoissa. Nuoriso- ja koulu-urheilutiimi Nuorisotiimi kehittää sekä organisoi 3-13-vuotiaiden harrastus-ja kilpailutoimintaa seuran toiminta-alueella. Tiimin tavoitteena on tarjota lapsille laadukasta sekä monipuolista harrastus-, valmennus-ja kilpailutoimintaa vuotiaille kilpailuun tähtääville on juniorivalmennusryhmä. Suunnitelmien valmistelusta ja käytännön organisoinnista huolehtii nuorisopäällikkö yhdessä nuorisotiimin kanssa. Tarkempi tiimin työnjako löytyy seuran sivuilta toimintakäsikirjasta ja asiakirjapankista vuotiaiden juniorivalmennusryhmällä on harjoituksia kolme kertaa viikossa. Lisäksi ko. ryhmän urheilijat voivat osallistua lajikouluihin (juoksu-, pikajuoksu-, aita-, seiväs- ja heittokoulu). Juniorivalmennusryhmän treeneistä vastaa Veikko Latva-Somppi. Valmentaja Ari Koivisto pitää talvikaudella yhteisharkkoja lauantaisin. Valmennustiimi Yli 13-vuotiaiden valmennusryhmät toimivat pääosin seuran valmennusjärjestelmän jaottelun mukaisesti pika-/aitajuoksu-, hyppy-ja moniotteluryhmänä sekä kestävyysjuoksu-ja heittoryhminä. Tavoitteena on perustaa syksyllä pikajuoksijoille oma valmennusryhmä. Eri lajiryhmillä on vastuuvalmentaja. Pikajuoksu-/aitajuoksu-/hyppy-/moniotteluryhmän lajiryhmävastaavana toimii Ari Koivisto. Kestävyysryhmän lajiryhmävastaava on Mikko Kuivinen ja heitoissa Niklas Loukola. Tavoitteellisissa nuorten valmennusryhmissä harjoitellaan ohjatusti 3 6 kertaa viikossa. Jokaisella yli 13-vuotiaalla urheilijalla on halutessaan käytettävissä henkilökohtaisesti laadittu suunnitelmallinen harjoitusohjelma. Valmennusryhmiä vetävät koulutetut ammattitaitoiset valmentajat. Seuran tukemat harjoituspaikat ovat kaudella 2018 seuraavat: Elisa-halli, Kuortanehalli, Nurmon liikuntahalli, Ritola-halli, Kirmaushalli, Botniahalli sekä Seinäjoki Areena.
4 4 Seuran urheilijoilla on mahdollisuus päästä EPU:n järjestämiin piirileirityksiin, joihin hakeminen tapahtuu alkusyksyllä. Urheilijat voivat myös osallistua SUL: n alueelliseen maajoukkueleiritykseen, jos hänet sinne valitaan. Seura tukee leireille osallistumista rahallisesti korvaamissääntöjen mukaisesti. Valmentajilla on mahdollisuus osallistua eri tahojen järjestämiin (mm. EPU, PLU, SUL) koulutuksiin. Lisäksi järjestetään seuran sisäistä koulutusta. Valmentajien osaamisen lisääminen on seuran toiminnan kannalta tärkeää. Tavoitteena on saada valmentajia sekä II- että III-tason koulutukseen myös kaudella Kauden arvokisat ja muut tärkeät tapahtumat Valmennustiimin toimintaan tärkeänä osana liittyvät kauden aikana järjestettävät SM-, alue-, pm-/ sisulisäkilpailut, seuracupit sekä FlyingFinns-kilpailut. Viestijoukkueiden valinnat valmistelee nuorisopäällikkö ja nuorisovalmennuspäällikkö. Joukkueiden valinnat vahvistaa nuoriso- ja valmennustiimi. Tärkeät kilpailut: Seuracupin osakilpailut ja finaali Seuraottelut Sisumaantiet, -maastot ja -viestit Sisuhuipentumat Sisuottelut Aluehuipentumat Maastofinaali SM-kisat Nuorten arvokisat Seuraotteluihin, Seuracupeihin, Sisu-ja aluemestaruusviesteihin nimetään joukkueenjohtaja ja joukkueen huoltajat. SM-viesteihin ja nuorten SM-kilpailuihin nimetään vastuuhenkilö(t), joiden majoituksen kustantaa seura. Kilpailijat ilmoittautuvat itse kilpailuihin kilpailukalenterin kautta, elleivät ohjeet seuran sivulla toisin ohjeista. Esimerkiksi viestieihin ja finaaleihin seura ilmoittaa joukkueet yhteisilmoituksella. SSU-Triathlonjaoston toimintasuunnitelma Triathlonissa seuran tavoitteena on ensi talvikautena antaa triathlonin perusopetusta kaikille lajista kiinnostuneille. Kuntotriathlonryhmä jatkaa toimintaansa yhteistreeneillä ja harjoituskilpailuilla. Harjoitus- ja muusta toiminnasta tiedotetaan mm. www-sivujen kautta, facebook-sivuilla sekä nimenhuuto-sivuilla. Osallistutaan jo perinteeksi muodostuneeseen Tanelinrannan uudenvuodenjuoksuun, joka toteutetaan yhdessä Nurmon Jymyn kuntoliikuntajaoston kanssa.
5 5 Vammaisyleisurheilu Vammaisyleisurheilu on ollut seuran toiminnassa mukana koko seuran lyhyen, vuodesta 2009 alkaneen seuran historian ajan. Seuran riveissä on ollut ja on Suomen ja maailman kärkeä edustavia vammaisyleisurheilijoita. Kesällä 2018 järjestetään vammaisyleisurheilijoille mahdollisuuksien mukaan harjoituksia ja ohjausta erillisissä harjoitusryhmissä tai osana muita ryhmiä. Lisäksi tuetaan vammaisurheilijoiden osallistumista kansallisiin ja kansainvälisiin arvokilpailuihin. Yhteistyötä tehdään vammaisurheilun keskusliitto VAU:n kanssa. Aikuisyleisurheilu Aikuisyleiurheilu on mukana SSU:n toiminnassa ja seura on SAUL:n jäsenseura. Aikuisurheilijoiden harjoittelu nivoutetaan muuhun seuran harjoitteluun. Tuetaan aikuisurheilijoiden osallistumista kansallisiin arvokilpailuihin. Kilpailutiimin toimintasuunnitelma Todella hyvin menneiden, koko seuran voimannäytteen, Kalevan kisojen jälkeen seura sai järjestettäväkseen Tähtikisat. Näissä huippukisoissa Kalevan kisoihin koulutettu toimitsijaorganisaatio pääsee ylläpitämään ammattitaitoaan. Kisan kautta SSU:n rooli isojen kisojen järjestäjänä saa jatkoa. Kilpailut Kansalliset kisat: Tähtikisat SSU:n nuorisokansalliset Piirin myöntämät kisat: Keihäskisat (Hannu 50v) Ratatonnit Teron Kiskaasut HnSeuraottelu: SSU-JKU-Espoon Tapiot-HIFK Isot nappulakisat: SSU järjestää yhteistyökumppanien kanssa muun muassa Eepeen lastenkisat, Osuuspankin Hippokisat, Danske Bank kisat ja Atrian lasten kisat. Omat seurakisat: Kesän aikana 3-4 seurakisat eri kentillä Seinäjoen aluerlla Hallikisat: Elisa Monitoimihallilla hallikisat
6 6 Maastojuoksut: SSU järjestää maastojuoksusarjan huhti-toukokuussa Saappaanheittokisat: Seurassamme on muutamia aktiivisia saappaanheittäjiä, jotka käyvät kisoissa ja järjestävät kisoja Koulutus Toimitsijakoulutus: Tulospalvelukoulutus Lähettäjäkoulutus Kuuluttajakoulutus: - Mikäli piiri järjestää kuuluttajakoulutusta, pyrimme ohjaamaan koulutukseen asiasta kiinnostuneita Maalikamerakoulutus: - Mikäli koulutusta on piirin tai alueiden toimesta, pyrimme saamaan koulutukseen osanottajia Vaatetustiimi Virallista vaatetustiimiä ei ole vuonna Seuravaatteiden toimittaja tullaan valitsemaan vuoden 2018 alkupuolella. SSU:n kilpailullisia tavoitteita Seuralla on tavoitteena saada Berliinin EM-kilpailuihin kolme ja nuorten MM-kisoihin Tampereelle kaksi urheilijaa. Arvokisoihin tai maaotteluihin edustajiksi tavoitellaan seitsemää urheilijaa. Kalevan kisoihin on tavoitteena saada 15 urheilijaa ja saada saaliiksi viisi mitalia ja vähintään 60 Kalevan maljan pistettä. SM-kisoista on tavoitteena saada yhteensä 30 mitalia (27 kpl -17). Tavoitteena on myös olla sisupisteissä piirin paras seura ja sijoittua FlyingFinns- sarjassa valtakunnan kuuden parhaan seuran joukkoon. Seuracupissa tavoitteena on päästä finaaliin ja sijoittua 6-10 parhaan joukkoon. Nuorisotoimintakilpailussa seuran tavoitteena on 15. tai sitä parempi (19. /-17) sija. Tavoitteena on seuraliigassa pysyä vähintään sijalla 8.
Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
! 1 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Hallinto Seuran toimintaa johtaa yleisen syyskokouksen valitsema hallitus, puheenjohtaja ja 8-10 hallituksen jäsentä sääntöjen määräämällä
Kisat televisioitiin ja lähetettiin YLE Areenassa erittäin laadukkaani ohjelmakokonaisuutena.
Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintakertomus vuodelta 2018 Seinäjoen Seudun Urheilijat järjestää laadukasta harrastus, valmennus sekä kilpailutoimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille Seinäjoen
KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
KESKI-UUDENMAAN YLEISURHEILU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. YLEISTÄ Seuralla on toimintakäsikirja, jonka tarkoituksena on antaa jäsenille ja ulkopuolisille seuran toiminnasta kiinnostuneille kuvaus
Seinäjoen Seudun Urheilijat Ry Toimintakäsikirja 2015
Seinäjoen Seudun Urheilijat Ry Toimintakäsikirja 2015 2 Versiohistoria Versio JulkaisuPvm Hyväksynyt Kommentit Versio 0.9 31.3.2011 Ensimmäinen alustava versio kommentoitavaksi hallitukselle ja eri tiimeille
Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.
YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin
Toimintakäsikirja on perehdyttämisasiakirja, jonka avulla uudet toimijat saavat tietoa jaoston toimintavoista ja heidät voidaan opastaa tehtäviinsä.
ÄHTÄRIN URHEILIJAT Yleisurheilu TOIMINTAKÄSIKIRJA Johdanto Ähtärin Urheilijat on vuonna 1920 perustettu urheilun yleisseura, johon kuuluu myös kyläosasto Ähtärinrannan Kisa. Ähtärin Urheilijoiden päälajit
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio YLEISTÄ
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.1. 31.12.2018 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoittelu- ja kilpailutoimintaan.
Syksy 2014 TERVETULOA!
Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna
Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo
Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio 1.1.2017 31.12.2017 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoitteluja kilpailutoimintaan.
Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013
Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
Siilinjärven Ponnistus Yleisurheilu. SiiPo Yleisurheilu ulkokauden avaus info
SiiPo ulkokauden avaus info 2.5.2018 Harjoitustoiminta kesä 2018 (1.5.2018-30.9.2018): Ulkokausi harjoitellaan poikkeusolosuhteissa Ahmon kentällä alkavan remontin takia. Kenttä näillä näkymin koko kesän
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry
KymY Kymenlaakson Yleisurheilu ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUODELLE 2014 Kymenlaakson Yleisurheilu ry keskittyy uudistetun yleisurheilustrategian painopisteiden mukaisesti alueen ja piirin kilpailujen
Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018
Soinin Sisu Yleisurheilu Toimintakäsikirja 2018 1 Sisällys 1 Johdanto 2 Seuran arvot, visio ja toiminta-ajatus 2.1 Arvot 2.2 Visio 2.3 Toiminta-ajatus 3 Organisaatio 4 Seuran ja jaoston kokoukset 5 Yleisurheilujaosto
Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012
Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
Toimintakertomus vuodelta 2017
Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintakertomus vuodelta 2017 Seinäjoen Seudun Urheilijat järjestää laadukasta harrastus-, valmennus- sekä kilpailutoimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille
Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma
30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 03.02.2014 versio 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 3 1.1. Arvot 3 1.2. Visio 3 1.3. Tavoitteet 3 2. YLEISURHEILUKOULUT
Syksy 2013 TERVETULOA!
Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi
Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Hallituksen esitys syyskokoukselle 3.12.2018 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Strategia vuoteen 2020 ja toimintasuunnitelma 2019 Pohjois-Savon
Toimintasuunnitelma 2009
Toimintasuunnitelma 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Yleistä 2 2. Talous, tiedotus, tilastot ja kalenteri 4 3. Nuoriso- ja valmennustoimikunta 5 Kilpailu- ja koulutustoimikunta 5 Kouluttajat 5 4. Pm- ja
Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu
Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,
Syksy 2016 TERVETULOA!
Syksy 2016 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Vanhempien toimintamahdollisuudet Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna
Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Johannes Tarkiainen ja sihteeriksi Erkki Tenkula.
Hyvinkään Seudun Urheilijat ry PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 10.1.2018 klo 19:30 Paikka Läsnä Hyvinkään Seudun Urheilijoiden toimisto Johannes Tarkiainen puheenjohtaja Jarmo Lehtinen Lauri
LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS
LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.
PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015
KEV:n yleisurheilujaoston toimintasuunnitelma ja talousarvio1.1.2015 31.12.2015 YLEISTÄ Kuusamon Erä-Veikkojen yleisurheilujaoston toiminta painottuu lasten ja nuorten ohjattuun harjoittelu- ja kilpailutoimintaan.
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 30.01.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 4 1.1. Arvot 4 1.2. Visio 4 1.3. Tavoitteet 4 2. YLEISURHEILUKOULUT JA VALMENNUSRYHMÄT
Kestilä-päivien nuorisokisat
Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,
KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT
KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP
Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2019 1. REMONTTIVUOSI Tälle vuodelle luonnetta määrittää Hakkarin kenttäremontti: se on nyt alkanut ja kesäkaudella meillä ei ole käytössämme
MIKKELIN KILPA VEIKOT RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 MIKKELIN KILPA VEIKOT RY www.mikv.fi MIKKELIN KILPA-VEIKOT RY Nuijamiestenkatu 1 50100 MIKKELI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2019 Yleistä Kilpa-Veikkojen tavoite on olla
PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat
PALKATTU VALMENTAJA / VAPAAEHTOISET Kouvolan Suunnistajat 2012 2015 Nuorisovalmennuspäällikkö 2015 2016 Nuorisovalmentaja 2016 2018 Nuorisovalmentaja 50% 2019 - Valmennuskoordinaattori 50% - työtehtävät,
Hallikauden toimintakalenteri
Hallikauden toimintakalenteri 2018-2019 Kuva: Veijo Ilomäki Hallikauden toimintakalenteri 2018 2019 La 8.12. La 8.12. Varustekirppari Pirkkahalli, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi jääneet lenkkarit, piikkarit
KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ
KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,
Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu
Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
3.5.2016, Seuratalo Sampo
3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.
Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.
Toimintasuunnitelmat 2005-2006 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle 2005-2006 2 1. Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään 21.10.1945
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 Vuosi 2019 on Nurmijärven Yleisurheilun 18. toimintavuosi. Seura on viime vuosina panostanut urheilu-koulujen ja nuorisovalmennuksen laatuun. Sen tuloksena seuralla on koulutetut
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 11.2.2016 versio 1/2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 3 1.1. Arvot 3 1.2. Visio 3 1.3. Tavoitteet 3 2. YLEISURHEILUKOULUT
JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI
JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi
TOIMINTAKÄSIKIRJA KOKKOLAN VEIKOT YLEISURHEILUJAOSTO Yu-jaosto
TOIMINTAKÄSIKIRJA KOKKOLAN VEIKOT YLEISURHEILUJAOSTO 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SEURAN TOIMINTA-AJATUS, ORGANISAATIO, JOHTAMINEN, TALOUS 3 1.1 TOIMINNAN PERUSPERIAATTEET JA ARVOT 3 1.2 ORGANISAATIO 4 1.2.1 Jaoston
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu
Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,
SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE
SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan
SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.
SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi
SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016
SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...
POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA
POLVIJÄRVEN URHEILIJAT YLEISURHEILU SEURATOIMINNANLINJAUKSIA SEURATOIMINNAN TAVOITTEET Polvijärven Urheilijat pyrkii Suomen Urheiluliiton, Pohjois-Karjalan Liikunnan, Pohjois- Karjalan Yleisurheilun ja
Yleisurheilukoululaisen OPAS
Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.
Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu
Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista
LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013
1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010
KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.
Yleisurheilukoululaisen OPAS
Yleisurheilukoululaisen OPAS Tarvitsen yleisurheilukouluun x lenkkarit. x harjoitteluun ja säähän sopivat vaatteet (esimerkiksi t-paita ja shortsit tai verryttelypuku, helteellä päähine). x juomapullon.
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA
ORIMATTILAN JYMYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA- KÄSIKIRJA Päivitetty: 1.4.2017 versio 1/2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. SEURAN PERIAATTEET 3 1.1. Arvot 3 1.2. Visio 3 1.3. Tavoitteet 3 2. YLEISURHEILUKOULUT JA
FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Pyrinnön toimintakalenteri
Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2018 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2018 La 14.4. Sarjat Ma 16.4. SM-maantie Heinola, Suomen Urheiluopisto M/N: Puolimaraton M19, M17, N19, N17: 10 km
SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 26.11.2013 113 KULTTUURIAVUSTUKSET 1. KOHDEAVUSTUS YHTEISÖILLE Kohdeavustusta voidaan myöntää sellaiselle tervolalaiselle yhdistykselle, yhteisölle
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,
AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli
AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU toimintamalli AIKUISTEN YLEISURHEILUKOULU Yleisurheilua voi harrastaa läpi elämänkaaren ja yleisurheilun harrastamiseen liittyviä taitoja ja ominaisuuksia voi kehittää niin
PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012
PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin
Hallikauden toimintakalenteri
Hallikauden toimintakalenteri 2016-2017 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2016 2017 La 10.12. La 10.12. Ma 12.12. Ma 12.12. Varustekirppari, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi
Toimintasuunnitelma 2016
Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät
JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012
JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Vuosi 2018 on Nurmijärven Yleisurheilun 17. toimintavuosi. Seura on viime vuosina panostanut urheilukoulujen ja nuorisovalmennuksen laatuun. Sen tuloksena seuralla on koulutetut
KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO
KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä
ALAJÄRVEN ANKKURIT Yleisurheilu Päivitetty huhtikuussa 2018
1 Toimintaka sikirja ALAJÄRVEN ANKKURIT Yleisurheilu Päivitetty huhtikuussa 2018 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Toiminta-ajatus, arvot ja visio... 3 2.1 Toiminta-ajatus... 3 2.2 Arvot... 3 2.3 Visio
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012
Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.
Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja
Kuusamon Erä-Veikot Yleisurheilujaoston toimintakäsikirja Hyväksytty jaoston kokouksessa 30.11.2015 Päivitetty 15.12.2015 Päivitetty kokouksessa 9.11.2016 JOHDANTO Kuusamon Erä-Veikot on vuonna 1936 perustettu
1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2
Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla
Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 1.10.2018 30.9.2019 Kuopion Reipas ry Pankkiyhteys: Pohjois-Savon Osuuspankki Tilinumero: FI82 5600 0520 3935 57 Y:tunnus: 2428670-1 Sisällysluettelo: 1. Strategia vuoteen 2020 2. Yleistä
Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015
1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
HARJOITUSPÄIVÄKIRJA
NIMI: PUHELINNUMERO: VALMENTAJAT: HARJOITUSPÄIVÄKIRJA 29.9.2014-29.3.2015 Oulun Pyrintö ry Nummikatu 18-20, 90100 Oulu p. 044 781 2809 www.oulunpyrinto.fi HARJOITTELUN TAVOITTEET HUOM! Lahjakkuutta on
TOIMINTAKÄSIKIRJA. Ylöjärven Urheilijat ry Yleisurheilu
TOIMINTAKÄSIKIRJA Ylöjärven Urheilijat ry Yleisurheilu 2 SISÄLTÖ 1 SEURAN PERIAATTEET...3 1.1 Toiminta-ajatus...3 1.2 Visio......3 2 SEURAN JOHTAMINEN...3 2.1 Puheenjohtaja....3 2.2 Jaosto...3 2.3 Toimenkuvat...4
Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti
Sara Kuivisto Kausi 2017-2018 Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti 1.10.2018 Ari Suhonen Päämatka 800m (1500m) Ensimmäisen kerran 800m:llä alle 1.50, 19 v 6 kk Parhaimmillaan 24-vuotiaana 1.44,10 SE (23v 8kk)
Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa
Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016
Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta
Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2014 Liite vuosikertomukseen 2014
Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 204 Liite vuosikertomukseen 204 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi
FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015
FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,
LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma
24.9.2018 1 LAUTP P12 Sininen & valkoinen joukkueiden kausisuunnitelma 2018-2019 Sininen joukkue: LAUTP:n kilpajoukkueiden haastajajoukkue, sekä samalla kilpajoukkueiden yhteistyöjoukkue. Toiminnan tarkoituksena
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
Teema / Ikävuodet Iso tavoite
Teema / Ikävuodet 4 6 7 9 10 12 13 15 Iso tavoite Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen on hauskaa. Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen
Talven aikana vanhemmat urheilijat ovat käyttäneet myös Hipposhallin loistavia olosuhteita lajiharjoituksiin.
Äänekosken Urheilijat ry Yleisurheilujaosto Toimintakertomus vuodelta 2018 Jaoston kokoonpano Puheenjohtaja Kimmo Kinnunen, sihteeri Kauko Kuitunen ja muut jäsenet: Sari Kinnunen, Tuukka Vuorinen (vpj),