Kisat televisioitiin ja lähetettiin YLE Areenassa erittäin laadukkaani ohjelmakokonaisuutena.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kisat televisioitiin ja lähetettiin YLE Areenassa erittäin laadukkaani ohjelmakokonaisuutena."

Transkriptio

1 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintakertomus vuodelta 2018 Seinäjoen Seudun Urheilijat järjestää laadukasta harrastus, valmennus sekä kilpailutoimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille Seinäjoen seudulla. Seura toimii yleisurheilun ja triathlonin erikoisseurana. Seura tarjoaa myös monipuolisia urheiluun ja yhdistyksen toimintaan liittyviä tehtäviä mm. ryhmien ohjaajana ja valmentajana, jäsenenä tai vastuutehtävässä eri tiimeissä ja hallituksessa, kilpailujen toimitsijana, työntekijänä talkoissa sekä seuran muissa tehtävissä. Seurassa vapaaehtoiset toimivat kukin omien kykyjen, tavoitteiden ja halujen mukaan. Tehtävien hoitamiseksi seura tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kouluttautumiseen. Vuoden ykköstapahtuma Oli toipuminen ja palautuminen 2017 Kalevan Kisoista. Kilpailujen järjestelyitten osalta ykköstapahtuma oli kuitenkin loistavasti järjestetyt Tähtikisat elokuussa. Kisat televisioitiin ja lähetettiin YLE Areenassa erittäin laadukkaani ohjelmakokonaisuutena. Lukuisa määrä muita, lähinnä lapsille ja nuorille tarkoitettuja kisoja järjestettiin niin omana kuin myös eri yhteistyökumppaneitten nimen alla. Hallinto Seuran toimintaa vuonna 2018 johti kymmenen kertaa vuoden aikana kokoontunut hallitus. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: Puheenjohtaja Reijo Raja aho Varapuheenjohtaja Jari Jaskari Jäsenet: Olli Pekka Karjalainen, Tapio Pesu, Ari Pölkky, Jari Jaskari, Hannu Kangas, Jukka Takala, Timo Mantila, Timo Loukola, ja osan kautta Pasi Kivisaari sekä varajäsen Mikko Kuivinen. Sihteerinä toimi hallituksen jäsenenäkin Eija Korpela ja rahastonhoitajana Pirjo Panula. Hallituksen kokouksiin kutsuttiin tarpeen mukaan asiantuntijoita tiimeistä ja muista seuran henkilöstöstä ja taustajoukoista. Seuran kevätkokous pidettiin seuran toimistolla ja syyskokous seuran toimistolla Seuran toimintaa ohjataan tiimeissä. Tiimeille valitaan kalenterivuosittain puheenjohtaja, sihteeri ja muut erilaisia vastuutehtäviä hoitavat. Tiimit vuona 2018 olivat: Talous ja kunniakierros, kilpailu, valmennus ja nuoriso ja koulu urh. tiimi ja vaatetustiimit. Lisäksi hyvin itsenäisesti toimivan triathlonin asioista vastasi triathlonjaosto. SSU:n toimisto sijaitsi os. Petäjätie Nurmo Kaudella 2018 seuran päätoimisina työntekijöinä kokopäiväisinä nuorisopäällikkö Katri Palomäki, joka korvasi äitiyslomalle jääneen Olga Hirvosen ja ammattivalmentaja Ari Koivisto, joka kuitenkin irtisanoutui tehtävästään siirtyäkseen ns. insinöörihommiin takaisin. Tämä tapahtui elo syyskuun vaihteessa.

2 Välittömästi sen jälkeen käynnistettiin rekrytointiprosessi uuden valmennuspäällikkö / toiminnanjohtajan hakemiseen seuraan. Tavoite oli niinkin haasteellinen, että oletuksena että meillä olisi jo lokakuussa ollut henkilö töissä. Tehtävää haastateltiin osittain julkisen hakuprojektin kautta 7 henkilöä, ja tehtävään kysyttiin halukkuutta 3 4 henkilöltä. Prosessi kuitenkin venyi niin että tehtävään valittu, Tanja Hietikko, aloitti tammikuussa Seurapäällikkö Jukka Ala Nikkola toimi edelleen vuonna 2018 puolipäivätoimisesti Monitoimihalli Oy:n palveluksessa. Pirjo Panula toimi koko vuoden seuran puolipäivätoimisena toimistosihteerinä, ja jatkaa eläköitymistään siirtämällä kevääseen 19 saakka. Vuonna 2018 jäsenmäärä muodostui seuraavasti: Jäsenmaksun maksaneita jäseniä ja perhejäseniä 592 Lisenssiurheilijoita 490 Alle 18 vuotiaita lisenssiurheilijoita 395 Seuralla on ollut edustus kauden 2018 aikana eri järjestöjen vastuutehtävissä seuraavasti: Suomen Urheiluliitto Liittovaltuustossa 2018 : Ari Pölkky ja Hannu Kangas Seurapalveluvaliokunnassa: Tanja Hietikko Etelä Pohjanmaan Yleisurheilu EPU ry Puheenjohtaja: Hannu Kangas Sihteeri: Tapio Pesu Hallitus: Katja Perälä Toisena toiminnantarkastajana: Tapani Larimo Tilastonpitäjä: Martti Saarenpää Lisäksi useita edustajia tiimeissä SSU on jäsenenä seuraavissa yhteisöissä: Suomen Urheiluliitto, SUL Etelä Pohjanmaan Yleisurheilu, EPU Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu, PLU Suomen Aikuisurheiluliitto, SAUL Suomen Vammaisurheiluliitto, VAU Suomen Triathlonliitto Suomen Saappaanheittoliitto Kunniakierrostiimi Kunniakierros 2018 oli ensimmäinen vuosi, kun seuroilla oli käytössä SUL:n julkaisema Kunniakierrosnettisovellus. Seuran kerääjät voivat suoraan syöttää tukijoiden tiedot järjestelmään, josta laskutus tapahtuu automaattisesti sähköpostin välityksellä. Keräystilannetta ja tilityksiä on helppoa seurata,

3 koska toiminnot ovat reaaliaikaisia. Lisäksi SUL julkaisi myös keväällä 2018 kännyköihin soveltuvan ilmaisen Kunniakierros mobiiliversion, tämän käyttö ei vielä ole lyönyt läpi. Keräystavoitteeksi seuralle vuodelle 2018 asetettiin euroa. Vuoden lopussa pääsimme reippaasti yli tavoitteen eli kokonaissummaksi saimme euroa, josta SUL tilitti seurallemme euroa. Kerätyllä summalla sijoituimme valtakunnallisesti neljännelle sijalle. Seurassamme kerjääjien määrä oli viime vuonna 13 henkilöä, josta ykköskerääjänä toiminut Raimo Ristilä keräsi yhteensä euroa ja näin ollen valtasi myös paikan koko Suomen parhaana kerääjänä. Seuran kirjanpito ja tilintarkastus Seuran kirjanpitoa hoitaa PLU ja siellä taloussihteeri Anneli Turja. Seuran tilintarkastajana toimii kaudella 2018 edelleen Tilintarkastustoimisto PwC. Toimistolta saimme tarpeen vaatiessa ammattimaista apua ongelmakysymyksiin ja ohjeistusta talouden hoitoon. Tiedottaminen Tiedotuksen tärkeimpiä periaatteita ja työkaluja kaudella 2018 olivat: Seuran kotisivut: yu.fi sivuille syötettiin jatkuvasti toimihenkilöiden toimesta ajankohtaista asiaa. Sivuilla on myös tuhatmäärin kuvia kilpailuista ja muista tapahtumista. Sivujen käyttäjämäärä on suuri. Sivut siirrettiin uudelle alustalle ja palveluntarjoajaksi valikoitui CuryxSoft/Kyrönmaan ATKpalvelut. Sosiaalinen media: yhä kasvava joukko jäseninä. Instagram seuraajien määrä kasvanut tasaisesti. Sähköposti ja kännykkäverkostot: kattavat satoja nimiä. Lehdistöön hoidetaan yhteyksiä henkilökohtaisten kontaktien kautta ja toki myös maksullista ilmoitustilaa käytetään tarvittaessa. Huomioiminen 2018 Maaotteluedustajat Niilo Mustalahti, Veera Hakomäki, Emilia Kangas, Veera Perälä, Tuuli Kujala, Aleksi Lehto, Jenni Kangas, Pyry Niskala, Timo Kööpikkä, Eetu Kangas Vuoden urheilija Jenni Kangas Vuoden arvokkain urheilija Veera Perälä Vuoden nuorisourheilija Vuoden junioriurheilijat Vuoden paraurheilija Vuoden yllättäjä Vuoden kehittyjä Vuoden tulokas Vuoden maineteko Vuoden viestijoukkue Vuoden tiimipelaaja Vuoden valmentaja Niilo Mustalahti Saana Takala, Aukusti Jaskari Veeti Mustalahti Tuuli Kujala Veera Hakomäki Timo Kööpikkä Saana Takala & Aada Mikkilä, Meeri Elomaa & Sofia Ylinen N19 3x800m Veera Hakomäki, Tiina Mäki Panula, Veera Perälä Kristiina Kunnari Hannu Kangas

4 Vuoden nuorisovalmentaja Mikko Kuivinen Vuoden seuratoimija Vuoden innostaja Vuoden toimitsija Ari Koivisto Ari Vekola Keijo Ala Lantela Vuoden kunniakierroskerääjä Raimo Ristilä Vuoden yleisurheiluperhe Perhe Kärki; Pasi, Sarita, Sorella, Mirella, Saranna, Rianna, Romeo Hallituksesta pois jäävät Ari Pölkky, Juha Luukko, Olli Pekka Karjalainen Päätoimisena seuran valmentajana pois jäänyt Ari Koivisto Menestystä 2018 SUL:n seuraliigassa (seuraluokittelu) SSU sijoittui sijalle 9. pisteillä 570,5 p (2017: 8.) Kalevanmalja luokittelussa SSU pääsi sijalle p (2017: 18.) Nuorisotoimintakilpailussa sijalla 12. pisteillä 581 p (2017: 19.) Seuracup finaalissa SSU sijoittui sijalle 7. pisteillä 283 p (2017: 15.) EPU ry:n sisuikäisten pistekilpailussa seura oli ensimmäinen pisteillä 757 (2017: 1.) EPU ry:n eliittifinaalissa seura oli paras (2017: 1.) EPU ry:n juoksukoulukilpailussa ensimmäinen 375 p (2017: 1.) Kuortaneen Maastofinaalin pistekilpailun voitto 604 p Seura sai EPU ry:n kiertopalkinnon Vekan pytyn Kalevan kisojen piirin parhaana pisteseurana Kv kilpailut Berliinin EM kisat N Keihäs Jenni Kangas ,92 U23 Pohjoismaiden mestaruuskisat Gävlessä, Ruotsissa : M100m 3) Aleksi Lehto Seinäjoen Seudun Urheilijat 10,59w U20 Pohjoismaiden mestaruuskisat Hvidovressa, Tanskassa : N 800 m Veera Perälä Seinäjoen Seudun Urheilijat ,15 N 1500 m Veera Perälä Seinäjoen Seudun Urheilijat ,21 N Seiväs Tuuli Kujala Seinäjoen Seudun Urheilijat Suomi Ruotsi maaottelu Jenni Kangas, Pyry Niskala, Timo Kööpikkä, Niilo Mustalahti (M17), Veera Hakomäki (N17) ja Emilia Kangas (N17) PÄRNU (EST) Moniotteluiden maaottelu EST FIN SWE Miehet 10 ottelu Eetu Kangas Vammaisurheilu, kv kilpailut Jocs Special Olympics kilpailut, Andorra la Vella, Andorra Miehet 100m Tuomo Ringman 2. 14,9 Pituus Tuomo Ringman 1. 3,65

5 N 100m Noora Koponen 100m 1.(ei aikaa tiedossa) N 200m Noora Koponen 200m 1. 30,1 Down urheilijoiden yleisurheilun MM kilpailut, Madeira, Portugali Keihäs Veeti Mustalahti 1. 27,90 Parayleisurheilun EM kilpailut, Berliini, Saksa F11 Kiekko Petteri Peitso 4. 33,67 Special Olympics Idrætsfestival, Helsingør, Tanska N 100m Noora Koponen 1. 14,15 N Pituus Noora Koponen 1. 3,89 M100m Tuomo Ringman 2. 14,46 M Pituus Tuomo Ringman 2. 3,20 Kuula Veeti Mustalahti 5. 8,89 3 Ottelu Veeti Mustalahti SM kilpailut Kalevankisat, Jyväskylä Kuula M Timo Kööpikkä 1. 19,13 Keihäs N Jenni Kangas 1. 57,09 Kiekko M Pyry Niskala 2. 56,47 Kymmenottelu M 3. Eetu Kangas 7068 M Pituus Eero Haapala 7. 7,49 N800m Veera Perälä 5. 2,09,39 N400m Veera Perälä 7. 55,82 SM maastot Salo N19 km 4km joukkuekilpailu 3) SeinäjSU (Lotta Sumuvuori, Tiina Mäki Panula SeinjSU, Heidi Lähdemäki) SM kilpailut Laitila M22 100m Aleksi Lehto N19 Seiväs Tuuli Kujala M22 200m Aleksi Lehto 3. 21,76 N m Veera Perälä 1. 4,41,287 N19 800m Veera Perälä ,22 N19 Keihäs Sofia Pölkky 4. 46,15 N19 Keihäs Laura Sadeharju 8. 40,26 SM Kilpailut Espoo M16 100m Niilo Mustalahti 1. 11,06 M16 200m Niilo Mustalahti 1. 22,15 N17 Kuula Emilia Kangas 1. 14,69 N16 800m Veera Hakomäki 2. 2,12,91 N m Veera Hakomäki 2. 4,45,68

6 M16 800m Frans Koivula 6. 2,06,72 N17 Korkeus Valentina Lemettinen 4. 1,62 N17 Kiekko Emilia Kangas 4. 39,70 N17 Keihäs Valentina Lemettinen 7. 38,92 SM Kilpailut Saarijärvi P15 100m aj Aukusti Jaskari 1. 13,89 P15 Pituus Aukusti Jaskari 3. 5,93 P15 Pituus Joukkuekilpailu 3. 11,17 T15 Pituus Aada Mikkilä 3. 5,36 T15 3 Loikka Saana Takala 2. 11,50 T15 3 Loikka Aada Mikkilä 3. 11,22 T15 Pituus Joukkuekilpailu 1. 10,45 T15 Pituus Joukkuekilpailu 3. 9,99 P15 800m Juho Seppälä 6. 2,06,99 P m Juho Seppälä 5,6,08,84 T15 300m Inka Metsämäki 6. 42,96 T15 800m Inka Metsämäki 5. 2,23,51 T15 Pituus Saana Takala 5. 5,29 T15 Pituus Meeri Elomaa 7. 5,21 T15 3 Loikka Meeri Elomaa 5, 11,02 T15 3 Loikka Sofia Ylinen 8. 10,67 T15 3 Loikka Joukkuekilpailu 1. 22,18 T15 3 Loikka Joukkuekilpailu 2. 21,46 SM Moniottelu M22, M19, M17, T15 ja P14 Oulu T15 viisiottelu Aada Mikkilä SM moniottelut N22, N19, N17, P15, T14 Kempele P15 viisiottelu Atte Kortehisto P15 Moniottelu joukkue Atte Kortehisto,Aukusti Jaskari P15 viisiottelu Aukusti Jaskari N17 Seitsenottelu Valentina Lemettinen 4, 4728 SM Viestit Mikkeli P15 4x800m Aukusti Jaskari,Atte Kortehisto,Reko Hakomäki,Juho Seppälä 3. 8,44,52 N19 3x800m Tiina Mäki Panula,Veera Hakomäki,Veera Perälä 2. 6,54,89 T15 4x800 Saana Takala,Sini Hietamäki,Inka Metsämäki,Saana Lappalainen 2. 9,41,54 N19 4x100m Tuuli Kujala,Valentina Lemettinen,Emmi Hirvelä,Inka Metsämäki 7. 50,10 N19 4x400mTiina Mäki Panula,Tuuli Kujala,Emmi Hirvelä,Veera Hakomäki 7. 4,07,22 Parayleisurheilun SM kilpailut Lieto N 100m t20 avoin Noora Koponen 1. 14,57 N 3000m kävely t20 avoin Noora Koponen 1. 23,08,89 N Pituus Noora Koponen 1. 3,93 M 100m Tuomo Ringman 3. 15,20 M 5000m Kävely Tuomo Ringman 2. 41,09,37

7 M Pituus Tuomo Ringman 3. 3,19 M19 100m down Veeti Mustalahti 15,61 M19 Pituus Veeti Mustalahti 1. 3,59 M19 Korkeus Veeti Mustalahti M19 Kuula Veeti Mustalahti 1. 8,35 M19 Keihäs Veeti Mustalahti 1 28,88 SM Hallit Pajulahti M 60 mtuomo Ringman 2. 9,28, M 3000m Kävely Tuomo Ringman 2. 25,38,60 M Pituus Tuomo Ringman 2. 3,17 M19 Down 60 m Veeti Mustalahti Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 10, m Veeti Mustalahti Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 35,68. Pituus Veeti Mustalahti Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 3,65. Korkeus Veeti Mustalahti Seinäjoen Seudun Urheilijat Kuula Veeti Mustalahti Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 7,87. N 200 m Noora Koponen Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 31,71 (SE) 3000 m kävely Noora Koponen Seinäjoen Seudun Urheilijat ,34. Pituus Noora Koponen Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 4,10, TALVI Kiekon Talvimestaruuskisat Pori M17 kiekko Juho Kuvaja SeinäjsU , 19 ja 22 vuotiaiden SM hallit Kuortane N17 kuula Emilia Kangas SeinäjSU 1. 14,59 M22 60m Aleksi Lehto SeinäjSU 2. 6,96 M17 kuula Juho Kuvaja SeinäjSU 3. 13,76 M m Niilo Mustalahti SeinäjSU 3. 36,12 SM hallimoniottelut Juväskylä P15 5 ottelu Aukusti Jaskari SeinäjSU T15 5 ottelu Aada Mikkilä SeinäjSU M 7 ottelu Eetu Kangas SeinäjSU Keihään talvimestaruuskilpailuista Tampere N19 keihäs Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat 1. 44,82 Nuoriso ja koulutiimi Nuoriso ja koulutiimi kehitti ja organisoi 3 13 vuotiaiden yleisurheilutoimintaa vuonna 2018 seuraavassa kokoonpanossa: puheenjohtajana toukokuun kokoukseen saakka Olga Hirvonen ja kesäkuun kokouksesta eteenpäin Katri Palomäki, sihteerinä Keijo Kvist sekä tiimin muina jäseninä Päivi Koski, Päivi Koivisto, Anita Metsälä, Pasi Kärki, Veikko Latva Somppi, Jussi Takala, Anu Rantanen, Miia Hietaniemi ja Jyrki Itäsalmi. Tiimi kokousti vuoden 2018 aikana kaikkiaan 10 kertaa.

8 Yleisurheilukoulu Kevätkaudella vuotiaiden lasten yleisurheilukouluissa oli noin 100 lasta ja harjoituksia järjestettiin Elisa Monitoimihallilla, Nurmon liikuntahallilla sekä Peräseinäjoen Ritolahallilla. Kesän 2018 yleisurheilukouluun osallistui yli 310 lasta. Harjoituksia järjestettiin Seinäjoen Keskuskentällä sekä Nurmon Haalin, Peräseinäjoen ja Ylistaron urheilukentillä. 3 6 vuotiaat tutustumisyleisurheilukoululaiset harjoittelivat kerran viikossa ja 7 10 vuotiaat yleisurheilukoululaiset kahdesti viikossa. Ylistaron yleisurheilukoulu oli suunnattu 9 13 vuotiaille. Kesän 2018 yleisurheilukoulun ohjaustoiminnassa oli mukana noin 25 ohjaajaa. Ohjaajille järjestettiin toukokuussa perehdyttämistilaisuus seuran toimistolla. Päävastuuohjaajat kesän yleisurheilukouluissa olivat mm. Katri Palomäki, Essi Hautamäki, Tuuli Kujala ja Emilia Kangas. Syyskaudella 2018 yleisurheilukoulua järjestettiin 4 10 vuotiaille lapsille Elisa Monitoimihallilla, Nurmon liikuntahallilla sekä Peräseinäjoen Ritolahallilla ja toiminnassa oli mukana noin 100 lasta. Juniorivalmennusryhmä 9 13 vuotiaat juniorivalmennusryhmäläiset harjoittelivat kevättalvella Nurmon Liikuntahallilla, Elisa Monitoimihallilla sekä Seinäjoki Areenan B hallissa. Kesäkaudella harjoiteltiin Seinäjoen Keskuskentällä, Nurmon Haalin kentällä, Peräseinäjoen ja Ylistaron urheilukentillä sekä Jouppilanvuoren ja Hallilanvuoren kuntoradoilla. Harjoituksissa oli mukana noin 50 urheilijaa. Juniorivalmennusryhmäläisille harjoituksia oli 2 kertaa viikossa ja lisäksi heillä oli mahdollisuus osallistua heitto, pikajuoksu, kestävyysjuoksu, aita ja seiväskoulun toimintaan. Juniorivalmennusryhmäläisten vastuuvalmentajina toimivat Veikko Latva Somppi sekä useita lajikoulujen valmentajia. Syyskuussa 2018 juniorivalmennusryhmien talvikausi alkoi kaikkien valmennusryhmien yhteisellä peruskuntokaudella, jonka jälkeen siirryttiin harjoittelemaan Nurmon liikuntahallille, Elisa Monitoimihallille sekä Seinäjoki Areenan B halliin. Toimintaa tehostettiin jakamalla juniorivalmennusryhmä 9 11 vuotiaiden ja vuotiaiden ryhmiin. Viikossa pidettiin neljät harjoitukset, joissa harjoiteltiin monipuolisesti kaikkia lajeja vuotiaille oli lisäksi tarjolla aita, seiväs ja pikajuoksukoulu. Peräseinäjoen juniorivalmennusryhmä harjoitteli Pasi Kärjen johdolla Ritolahallilla. SSU:n yleisurheilukoululaiset ja juniorivalmennusryhmäläiset osallistuivat kilpailukaudella 2018 mm. seuraaviin piirin järjestämiin ja valtakunnallisiin kisoihin: juoksukoulu/flyingfinns osakilpailut, piirin cup kilpailut, seuracupin osakilpailut ja finaali, sisuhuipentumat, sisuottelut, sisumaantiet, sisumaastot ja sisuviestit, aluehuipentumat, seuraottelu ja eliittifinaali. Suurimmissa kansallisissa nuorten yleisurheilukisoissa seuran edustusta oli mm. Youth Athletics Games kilpailuissa sekä Tampere Junior Indoor Games kilpailuissa. Myös menestystä tuli hienosti. Nuorisotiimin osalta kustannuksia on kauden aikana muodostunut mm. ohjaajien palkoista ja palkkioista sekä kilpailujen osallistumismaksuista. Tuloja on nuorisotiimin osalta kertynyt harjoitusja seuramaksuista. Lisäksi tuloja tuli myös Lasten liike kerhotoiminnasta, jonka puitteissa nuorisopäällikkö piti Törnävän koululla liikuntakerhoa koululaisille. Valmennustiimi Valmennuksen ohjausryhmänä toimi kaudella 2018 valmennustiimi seuraavassa kokoonpanossa:

9 Puheenjohtaja Jukka Takala, sihteeri Ari Vekola, valmennuspäällikkö Ari Koivisto. Jäsenet: Mikko Kuivinen, Matti Toivonen, Jyrki Elomaa, Ari Halkola, Jaana Sippola, Katja Perälä, Sari Hirvelä, Kati Mikkilä, Helinä Koivumäki, Kimmo Kuvaja ja Veikko Latva Somppi. Tiimi kokousti vuoden 2018 aikana kaikkiaan 11 kertaa. Valmennuksen suunnittelusta ja käytännön organisoinnista vastasivat kaudella 2018 valmennuspäällikkö Ari Koivisto yhdessä kestävyysvalmentaja Mikko Kuivisen sekä heittoryhmän valmentajan Niklas Loukolan kanssa. Valmennuksen käytännön työstä vastasivat ym. henkilöiden lisäksi harjoitusryhmien vetäjät sekä yksilövalmentajat. Yhteisiä harjoituksia vetämässä oli kauden aikana n. 15 eri valmentajaa/ohjaajaa. Valmennusryhmäläiset harjoittelivat kevättalvella Nurmon Liikuntahallilla, Kuortane, Ritola sekä Elisa monitoimihallilla sekä syystalvella lisäksi myös Seinäjoki Areenan B hallissa. Kesäkaudella harjoittelupaikkana pääasiallisesti Seinäjoen keskuskenttä ja Haalin kenttä. Myös ympäristön ulkoilualueita hyödynnettiin harjoittelussa. Valmennustiimi järjesti yu ohjaajakoulutusta huhtikuussa Seinäjoella. Osallistujia 13, kouluttaja Ari Koivisto. Valmennustiimi päätti kevättalvella panostaa viestijuoksuun ja niinpä keväällä järjestettiin kaksi viestileiriä. (Kuortane halli ja Seinäjoen keskuskenttä). Panostus kannatti sillä tuloksena kolme SMmitalia ja useita pistesijoja. Kestävyysjuoksuryhmä Mikko Kuivisen johdolla leireili Portugalin Monte Gordossa huhtikuun alkupuolella ja Ari Koivisto ryhmineen Portugalin Quarteirassa toukokuun alkupuolella. Valmennuspäällikkö Ari Koivisto irtisanoutui tehtävästä elokuun lopussa. Ari jatkoi kuitenkin valmentajana pikajuoksu, hyppy ja moniotteluryhmässä sekä seiväskoulussa. Syksyllä 2018 tiimi tarjosi peruskuntoharjoittelua kaikille halukkaille. Siihen sai osallistua myös urheilijoiden vanhempia. Mukana oli keskimäärin n. 20 urheilijaa. Nuorten maajoukkueleiritykseen valittiin Veera Perälä ja Sofia Pölkky. Alueelliseen nuorten maajoukkueen leiritykseen valittiin Niilo Mustalahti, Elise Lähdemäki, Lotta Sumuvuori, Veera Hakomäki, Emmi Hirvelä, Meeri Elomaa, Saana Takala, Aada Mikkilä, Emilia Kangas, Laura Sadeharju ja Valentina Lemettinen. Valmennustiimin osalta kustannuksia on kauden aikana muodostunut mm. valmentajien palkoista ja palkkioista, kilpailujen osallistumismaksuista, leirimaksuista sekä arvokilpailuihin liittyvistä muista kustannuksista kuten yöpymisestä ja matkustamisesta. Tuloja on valmennustiimin osalta kertynyt harjoitus ja seuramaksuista sekä yhteistyötahojen kanssa sovituista valmennuspalveluista, esimerkiksi Etelä Pohjanmaan urheiluakatemia. Vammaisyleisurheilu Seuramme vammaisyleisurheilijat saavuttivat menestystä niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla. Seuraamme edusti Veeti Mustalahti, Noora Koponen, Petteri Peitso sekä Tuomo Ringman. Kilpailutiimi

10 Kilpailutiimi jatkoi laadukkaiden kilpailujen järjestämistä erittäin vilkkaan Kalevan kisa vuoden jälkeen. Kilpailuja järjestettiin yhteensä 16 ja lisäksi pari pienempää seuran maastojuoksukilpailua. Toimitsijamme osallistuivat omien kilpailujen lisäksi myös piirin yhteisiin isompiin ponnistuksiin. SSU:n järjestämät kisat kesällä 2018 Suomen Urheiluliiton ja piirin myöntämät kisat, Seinäjoen keskuskentällä: La Hannu50v Keihäskisat Su Seuraottelu SSU JKU HIFK Tapiot To SSU:n nuorisokansalliset, E P timanttiliiga, Ti Aluemestaruuskisat M/N, M17/N17, 2. Osa Pe Kaappoo Jouppilan muistokilpailut Ke Seinäjoen Tähtikisat La Teron kiskaasut ja Tonnikisa, Seinäjoki SSU:n omat kisat: To 7.6. EEPEE lastenkisat, Keskuskenttä Ke Seurakisat, Keskuskenttä Ma 2.7. Seurakisat, Peräseinäjoki Ma Seurakisat, Keskuskenttä Ke 8.8. Seurakisat, Keskuskenttä Ke OP Peräseinäjoen HIPPOkisat To OP Hippokisat, Keskuskenttä Ke Danske Bank lasten kisat, Keskuskenttä Ma Uudenvuodenjuoksut Tanelinranta SSU Kilpailutiimi 2018 Hannu Kangas pj. Keijo Ala Lantela Jyrki Lähdemäki Kimmo Lehto Jukka Ala Nikkola Niina Kortehisto Seppo Aalto Matti Sadeharju Markku Sissala Marika Näsi Tapio Pesu Saappaanheitto Seurassa on kaksi heittäjää Seppo Aalto ja Heikki Eerola. Molemmat kilpailivat kaudella 2018 Maailmanmestaruuskisoissa Kinnulassa, joista Heikki Eerola voitti kultaa ja Seppo Aalto oli neljäs M70 sarjassa. Maailmancup osakilpailussa Kokemäellä Seppo voitti kultaa M70 sarjassa. Lisäksi he vetivät saappaanheittoa kunniakierrostapahtumassa. SSU:n heittäjät järjestävät kaudella 2019 yhdessä Ilmajoen kisailijoiden kanssa saappaanheiton sm kisat Koskenkorvankentällä, johon odotetaan noin 80 heittäjää.

11 Triathlonjaosto Vuoden alussa jaostolla ei ollut puheenjohtajaa Marko Saaren jäätyä pois. Hallituksen jäsenistöstä Mika Homi ja Anne Arvola jättäytyneet pois kevätkauden päätteeksi. Hallitus organisoitui uudelleen pienentyneellä kokoonpanolla. Uudeksi puheenjohtajaksi lupautui Kari Hauta Aho syksystä alkaen. Mikko Peltola ottanut hoitaakseen rahastonhoitajan tehtävät. Jäseninä vanhat Maarika Taipalus sekä Ari Siirilä jatkavat. Uutena mukaan tuli Janne Jääskeläinen. Päädytty muuttamaan jäsenkausi kalenterivuodeksi Suomisportiin siirtymisen vuoksi. Selkeyttää toimintakautta, joka ennen ollut hieman epämääräinen syksystä syksyyn. Jäsenmäärä vähentynyt selvästi aiemmasta. Uintivuorot jatkuneet 2 krt/ vko. Tämä koettu tärkeäksi, joskin suureksi menoeräksi jäsenmäärän tipahtaessa. Nimenhuuto toiminut aiempaan tapaansa tapahtumien ja harjoitusten infokanavana. Facebook päivittyy niiltä osin kuin sinne jäsenistö laittaa mm kuvia. Seuran harjoituskilpailu Tanelinlammella jäi pitämättä useiden virallisten kisojen viedessä jäsenistön huomion. Lähialueen epäviralliset kisat Paalijärvellä sekä Alajärvellä toimivat vastaavina harjoituskisoina. Seuran mustakeltaisia värejä nähtiin kisailemassa ulkomailla Ironman kisoissa ; Kalmarissa, Barcelonassa, Norjassa, Kööpenhaminassa sekä Suomen kansallisissa ja kansainvälisissä kisoissa. Suomessa ensikertaa järjestettyyn Ironman kisaan Lahteen osallistui useita jäseniämme. Kauden päätöstilaisuudessa kuultiin jälleen jäsenien mielenkiintoisia kokemuksia kaudestaan. Tilaisuus veti mukavasti väkeä Seinäjoen lukiolle. Kauden tulokkaana palkittiin Janne Jääskeläinen, veteraanisarjalainen Hirvonen palkittiin SM kisamenestyksestään. Seura edusti myös Ilkanpolun viestitapahtumassa syksyllä neljän miehen joukkueella. Vaatetustiimi Seuravaatettajana toimii vielä vuoden 2020 loppuun Adidas. Seuravaatetilauksia toteutettiin vuoden aikana yksi keväällä 2018.

Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 1 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Hallinto Seuran toimintaa johtaa syyskokouksessa valittava hallitus, jota johtaa puheenjohtaja. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2017

Toimintakertomus vuodelta 2017 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintakertomus vuodelta 2017 Seinäjoen Seudun Urheilijat järjestää laadukasta harrastus-, valmennus- sekä kilpailutoimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille

Lisätiedot

Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 ! 1 Seinäjoen Seudun Urheilijat ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Hallinto Seuran toimintaa johtaa yleisen syyskokouksen valitsema hallitus, puheenjohtaja ja 8-10 hallituksen jäsentä sääntöjen määräämällä

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

Laihian Lujan yu-piirikunnalliset Laihian yu-kentällä

Laihian Lujan yu-piirikunnalliset Laihian yu-kentällä Laihian Lujan yu-piirikunnalliset 26.6. 2017 Laihian yu-kentällä M 200 m 1) Mikko Laaksonen KaustPV 22,44 2) Antti Tuomela LaihLu 22,59 3) Aleksi Haapala IlmajKi 23,25 4) David Bamm VasaIS 23,65 5) Joni

Lisätiedot

KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT. PIIRIOTTELU M/N 17v. Pm-, Sisu- ja Aluemestaruuskilpailut

KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT. PIIRIOTTELU M/N 17v. Pm-, Sisu- ja Aluemestaruuskilpailut KAUHAVAN WISA YLEISURHEILUJAOSTO SM- JA ALUE- JA PM-KISAMENESTYS VUONNA 2014 SM-KISAT 1 Tuomo Tarvainen Veteraanien SM M Olympiapaino 1 Tuomo Tarvainen Veteraanien SM M35 Moukari 2 Sirpa Tarvainen Veteraanien

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2018-2019 Kuva: Veijo Ilomäki Hallikauden toimintakalenteri 2018 2019 La 8.12. La 8.12. Varustekirppari Pirkkahalli, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi jääneet lenkkarit, piikkarit

Lisätiedot

Kehitysvammaiset LUOKKA T/F20 MIEHET. KV T20 60 m. 39 Tuomo Ringman Seinäjoen Seudun Urheilijat. KV T m

Kehitysvammaiset LUOKKA T/F20 MIEHET. KV T20 60 m. 39 Tuomo Ringman Seinäjoen Seudun Urheilijat. KV T m Kehitysvammaiset LUOKKA T/F20 MIEHET KV T20 60 m 39 Tuomo Ringman Seinäjoen Seudun Urheilijat KV T20 400 m 14 Marko Ruotsalainen Oulaisten Huima 31 Jyri Lehtonen Helsingin Kisa-Veikot KV T20 800 m 2 Ville

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2019 MIEHET 100 m 10,89 Joonas Kokko 2017 200 m 21,67 Joonas Kokko 2017 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain

Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sisulisäikäiset pm-mitalistit sarjoittain Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T09 Iina Niemelä 2 1 3 6 T09 Niia Niemelä 0 1 2 3 T09 Linnea Antinaho 0 0 2 2 T09 Veera Rantala 0 0 1 1 T10 Ella Noora

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

Pitkät ratamatkat ja LaihLu piirikunnalliset yu-kilpailut ke Laihian yu-kentällä.

Pitkät ratamatkat ja LaihLu piirikunnalliset yu-kilpailut ke Laihian yu-kentällä. Pitkät ratamatkat ja LaihLu piirikunnalliset yu-kilpailut ke 6.9. 2017 Laihian yu-kentällä. M pituus 1) Oskari Melender VaasVa 4,20 0,0 M kuula 1) Jussi Tukeva JalasjJa 15,46 M keihäs 1) Jaakko Hauta-aho

Lisätiedot

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys

Himangan Urheilijat ry. Yleisurheilu - Athletics. Henkilökohtainen arvokilpailumenestys Himangan Urheilijat ry Henkilökohtainen arvokilpailumenestys 2006 Markus Hakala (8v.) Pm-viestit Veteli 5.7. P9 8 x 40 m 2. 1.00,61 Pm-ottelut Veteli 26.7. P9 3-ottelu 12. 406 (40 m 7,43, pituus 297, pallo

Lisätiedot

1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93

1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93 Eläinpuistokisat Ähtäri, Keskuskenttä 1.8.2015 TULOKSET M Kuula 1. Jussi Tukeva 1987 ÄhtU 15,93 15,27 X 15,83 15,64 15,81 15,93 P9 40 m Tuuli: NWND 1. Aleksi Penttilä 2006 AlavU 6,90 2. Joona Savukoski

Lisätiedot

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015

Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Iskun yleisurheiluvuosi 2015 Heinolan Isku valittiin Lahden piirin parhaaksi kisajärjestäjäksi vuonna 2015. Heinolan Isku sijoittui Vattenfall seuracupin Giga sarjassa sijalle 24 keräten 7967

Lisätiedot

1. Jarkko Heikkilä Kemusi 9,66. 1. Samuel Taipale Espoon Tapiot 2.49,09

1. Jarkko Heikkilä Kemusi 9,66. 1. Samuel Taipale Espoon Tapiot 2.49,09 Vammaisyleisurheilun avoimet SM-hallikilpailut Lahti, Pajulahtuhalii 23.1.2016 TULOKSET M 60 m ES 1. Jarkko Heikkilä Kemusi 9,66 M 800 m LV T38 1. Samuel Taipale Espoon Tapiot 2.49,09 M 200 m KV T20 avoin

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri

Hallikauden toimintakalenteri Hallikauden toimintakalenteri 2016-2017 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2016 2017 La 10.12. La 10.12. Ma 12.12. Ma 12.12. Varustekirppari, klo 10.00 alkaen Tuo pieneksi

Lisätiedot

Laihian Lujan aluekisat ma Laihian yu-kentällä

Laihian Lujan aluekisat ma Laihian yu-kentällä Laihian Lujan aluekisat ma 26.5. Laihian yu-kentällä Kilpailuja haittasi kolea ja tuulinen sää sekä tihkusade. Osanottajia oli siitä huolimatta 61. Lujan Timo Kööpikkä avasi kilpailukautensa miesten kuulassa

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2016 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Ahkeran nuoret mitalistit 2009

Ahkeran nuoret mitalistit 2009 1 Ahkeran nuoret mitalistit 2009 Ahkeran 14-19 vuotiaista urheilijoista 22 saavutti kuluneena yleisurheilukautena SMmitaleja Tällä sivulla esitellään mitalinsaajat ja heidän arvokisamenestyksensä. Joukkue

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47 SM 3 Noora Toivo N 400m aj 59,28 18 Nelli Toivo N 200m 25,32 20 Nelli Toivo N 100m 12,47 Alkuerät 2 Noora Toivo N 400m aj 59,97 SM 16/17 9 Aino Honkamäki N17 Keihäs 37,52 11 Aino Honkamäki N17 300m 43,84

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT

Vanhan Paukun kisat. Ilma-aserata, Lapua m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT Ilma-aserata, Lapua 10. - 17:51:09 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Tiia Koivisto KA 99 96 195 2. Veeti Lehtimäki IMAS 99 95 194 3. Saana Rannisto LappjA 97 93 190 4. Kati Kojonen HSA 95 92 187 5. Miia

Lisätiedot

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55

Sija Urheilija Sarja Laji Tulos. 3 Saara Saunamäki N m käv 26.56,55 SM 22 3 Saara Saunamäki N22 5000m käv 26.56,55 SM Halli 7 Nelli Toivo N 200m 24,99 13 Noora Toivo N 200m 25,44 SM22 Halli 2 Emma Millard N22 400m 56,51 3 Noora Toivo N22 400m 57,15 3 Nelli Toivo N22 60m

Lisätiedot

Pitkät ratamatkat & Aluekisat TULOKSET. M m

Pitkät ratamatkat & Aluekisat TULOKSET. M m Pitkät ratamatkat & Aluekisat 04.09.2013 TULOKSET M 10 000 m 1. Niko Lepistö LaihLu 33.06,64 2. Christian Grannas IFVom 35.42,51 3. Marko Palohuhta UllKi 36.01,74 4. Jyrki Mannila LaihLu 1.04.46,81 Pekka

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ke Laihian yu-kentällä

Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ke Laihian yu-kentällä Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ke 7.9. 2016 Laihian yu-kentällä Piirin juoksukoulukisan osakilpailu pitkät ratamatkat, EPU:n miesten ja naisten pm-kymppi sekä Lujan piirikunnalliset

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

Raision Kuulan ulkorataennätykset

Raision Kuulan ulkorataennätykset Raision Kuulan ulkorataennätykset Tytöt ja naiset T9 40m 6,56 Viveka Loukola 2013 60m 9,41 Viveka Loukola 2013 150m 23,27 (13.) Viveka Loukola 2013 600m 2.03,05 Viveka Loukola 2013 1000m 3.38,22 (17.)

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

Yleisurheilukausi

Yleisurheilukausi Yleisurheilukausi 213-14 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 3 Seuraluokittelupisteet / LeKi 25 2 3 31

Lisätiedot

2. Ilmajoen Kisailijat 6.42,2. Miro Lehtiniemi. Janne Koivisto. Ari Latva-Koivisto. Jukka Haapala. 3. Vähänkyrön Viesti 6.44,5.

2. Ilmajoen Kisailijat 6.42,2. Miro Lehtiniemi. Janne Koivisto. Ari Latva-Koivisto. Jukka Haapala. 3. Vähänkyrön Viesti 6.44,5. Lakeuden katuviesti 2014 Lakeuden puisto, Seinäjoki 24.5.2014 TULOKSET M 700-700-1400-700m 1. Kurikan Ryhti 8.57,9 Jukka Raittinen Mikko Raittinen Antti Raittinen Jussi Raittinen 2. Seinäjoen Seudun Urheilijat

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69

1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Taro Jytilä ÄhtU 8,05 4. Elias Mäkinen ÄhtU 8,69 Eläinpuistokisa Ähtäri, Keskuskenttä 24.6.2014 TULOKSET P9 40 m 1. Oskari Väistö SeinäjSU 6,91 2. Aleksi Penttilä AlavU 7,09 3. Nico Tuominen ÄhtU 7,25 4. Rasmus Rautio ÄhtU 7,38 5. Veeti Jokela AlavU

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

Kestilä-päivien nuorisokisat

Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien nuorisokisat Kestilä-päivien NUORISOKISAT Sunnuntaina 2.7.2017 klo 11.00 Sarjat ja lajit: P9 300m, pallonheitto T9 300m, pituus P11 300m, kuula T11 300m, pituus P13 300m, kuula T13 300m,

Lisätiedot

KESÄN 2017 HARJOITUKSET JA KILPAILUT. 4-6v 7-9v 10-15v Leijonaleiri Jalkapallopelit

KESÄN 2017 HARJOITUKSET JA KILPAILUT. 4-6v 7-9v 10-15v Leijonaleiri Jalkapallopelit La 1.4.2017 Su 2.4.2017 Ma 3.4.2017 Ti 4.4.2017 Ke 5.4.2017 Maasto Cup I, Valkeakoski To 6.4.2017 Pe 7.4.2017 La 8.4.2017 Su 9.4.2017 Ma 10.4.2017 Ti 11.4.2017 Ke 12.4.2017 Maasto Cup II, Toijala To 13.4.2017

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma Laihia

Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma Laihia Yu-veteraanien pm-kilpailut ja Laihian Lujan kansalliset Aikuisurheiluliiton kisat (SAUL) ma 31.7. 2017 Laihia M 85 60 m 1) Matti Parkkari LaihLu 14,5h -0,3 M 85 200 m 1) Matti Parkkari LaihLu 54,8h 0,3

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo

Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo Joensuun Kataja Yleisurheilun lajiryhmät Vanhempaininfo 29.9.2014 Kataja-yu Seuran esittely Toiminnanjohtaja: Tomi Pyylampi - Vastuu, talous Valmennuspäällikkö: Anssi Vänskä - Valmennustoiminta + kilpailut

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen

Hyvinkään Seudun Urheilijat PALKITTAVAT SM-mitalistit. SM-pistesija. Veteraanien SM-mitalistit. N16 Suvi Eerikäinen SM-mitalistit N16 Suvi Eerikäinen sija Laji 2 pituus (halli) 3 kolmiloikka (halli) 2 Kolmiloikka 3 Pituus T15 Hanna-Mari Saalo 3 Kiekko SM-pistesija T16 Maria Kytölä 4 7-ottelu 4 Seiväs Veteraanien SM-mitalistit

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

Yleisurheilukauden päätöstilaisuus

Yleisurheilukauden päätöstilaisuus Yleisurheilukauden päätöstilaisuus 7.1.212 4 35 3 25 2 15 1 5 Lisenssimäärät / LeKi 24 25 26 27 28 29 21 211 212 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 Seuraluokittelupisteet / LeKi

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

, PORI, Painimiehet

, PORI, Painimiehet 13. - 15.11.1970, PORI, Painimiehet 1. Raimo Hirvonen Viipurin Voimailijat 2. Esko Pakarinen Joensuun Voimailu-Kerho 3. Erkki Huhtala Lapuan Virkiä 1. Tuomo Kallijärvi Kemin Into 2. Hannu Järvinen Oulun

Lisätiedot

Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan aluekilpailut ke Laihian yu-kentällä. TULOKSET

Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan aluekilpailut ke Laihian yu-kentällä. TULOKSET Pitkät ratamatkat ja Laihian Lujan aluekilpailut ke 3.9.2014 Laihian yu-kentällä. TULOKSET M 10 000 m (pm-kymppi EPU) 1. Niko Lepistö LaihLu 32.57,78 (pm 1.) 2. Marko Palohuhta UllKi 35.51,62 3. Mikkel

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Lehtimäen Jyske Yleisurheilujaosto TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Lehtimäen Jyskeen yleisurheilu- ja hiihtojaostot toimivat yhdessä siten, että niillä on yhteiset jäsenet. Jaostoilla on kuitenkin

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58!

!!! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8. M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! Vammaisurheilu halli-sm, Porin Karhuhalli, 20.2.2010, 1/8 M 60 m Näkövammaiset T13! Ruslan Ramazanov T13! Kenttäurheilijat 58! DNS M 200 m Näkövammaiset B4 1.! Vili Laukkanen! Keski-Uusimaan Urheilijat!

Lisätiedot

Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ma Laihian yu-kentällä

Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ma Laihian yu-kentällä Laihian Lujan yu-piirikunnalliset ma 22.6. Laihian yu-kentällä M 200 m -1,4 1) Mathias Launonen IFKraft 24,49 2) Richard Nygård IFVOM 24,86 3) Esko Niinimäki LaihLu 25,22 M 5000 m 1) Niko Lepistö LaihLu

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET POJAT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

Hannu Nurminen Tuomo Salonen (kohdat ) Ingemar Sundelin. 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Rami Urho avasi kokouksen klo

Hannu Nurminen Tuomo Salonen (kohdat ) Ingemar Sundelin. 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Rami Urho avasi kokouksen klo Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 2/2018 Kilpailu 17.5.2018 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 17.5.2018, klo 14.30 Paikka Sporttitalo, SUL:n toimitilat Läsnä Rami Urho puheenjohtaja Anne Fröberg Ari Honkanen (kohdat

Lisätiedot

Pitkät ratamatkat ja LaihLu yu:n pk-kisat Laihia

Pitkät ratamatkat ja LaihLu yu:n pk-kisat Laihia Pitkät ratamatkat ja LaihLu yu:n pk-kisat 2.9. 2015 Laihia Piirin juoksukoulukisan osakilpailu pitkät ratamatkat juostiin ke 2.9. Laihian yu-kentällä. Samalla oli M ja N EPU:n pm-kymppi. Lisäksi oli piirin

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Etelä-Savon yleisurheilu, piirin otteluhuipentuma (pm-moniottelut) 9-15v Ristiina, Ristiinan Urheilijat

Etelä-Savon yleisurheilu, piirin otteluhuipentuma (pm-moniottelut) 9-15v Ristiina, Ristiinan Urheilijat Etelä-Savon yleisurheilu, piirin otteluhuipentuma (pm-moniottelut) 9-15v 18.6.2012 Ristiina, Ristiinan Urheilijat P15 5-ottelu 1 Aleksi Sairanen Kerimäen Urheilijat 1747 100m aj 17,25 +0,77 pituus 4,62

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen

Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen Tervetuloa MiKV:n Kauden 2014 päätöstilaisuuteen Ohjelma Mehua Voimisteluesitys Arpajaiset Tilaisuuden avaus Johtokunnan esittely Kumppanuudet Seurakyselyn tuloksia Ajankohtaiset Seura-asut Kilpailut 2015

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

Toijalan Vauhti TOIMINTAKERTOMUS yleisurheilu

Toijalan Vauhti TOIMINTAKERTOMUS yleisurheilu Jaoston kokoonpano Kirsi Huilla Maarit Jamrozinski Petteri Paakkonen Pentti Ahlfors Heikki Knuutila Markus Mäkinen Teija Sonninen Raija Veneskoski puheenjohtaja (tilinkäyttöoikeus) varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

3.5.2016, Seuratalo Sampo

3.5.2016, Seuratalo Sampo 3.5.2016, Seuratalo Sampo Seuran perustaminen 1893 Otto Wilhelm Snellman (Sirkka) "Nuoret miehet, tänä iltana pidetään Karhulan kansakoululla klo ½ 8 i.p. puhe voimistelun tarpeellisuudesta ja sen jälkeen

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

KILPAILUVALIOKUNTA. Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kilpailu Aika , klo Sporttitalo, SUL:n toimitilat

KILPAILUVALIOKUNTA. Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kilpailu Aika , klo Sporttitalo, SUL:n toimitilat Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 3/2019 Kilpailu 11.9.2019 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 11.9.2019, klo 14.30 Paikka Sporttitalo, SUL:n toimitilat Läsnä Rami Urho puheenjohtaja Anne Fröberg Ari Honkanen Esa Kaihlajärvi

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I

Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu KILPAILUVALIOKUNTA 18.11.2014. Aika 18.11.2014, klo 15.00. Valo-talo, Sali I Suomen Urheiluliitto PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kilpailu 18.11.2014 KILPAILUVALIOKUNTA Aika 18.11.2014, klo 15.00 Paikka Valo-talo, Sali I Läsnä Pasi Oksanen puheenjohtaja Harri Aalto Anne Fröberg Harri Heikkilä

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri

Pyrinnön toimintakalenteri Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2018 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2018 La 14.4. Sarjat Ma 16.4. SM-maantie Heinola, Suomen Urheiluopisto M/N: Puolimaraton M19, M17, N19, N17: 10 km

Lisätiedot

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 29.-30.1.1966 (Janakkalan Jana, Hallan Visa ja Lappajärven Veikot) 2. Raimo Virolainen Tampereen Painimiehet 3. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 1. Jorma Virolainen

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat Ei tuulimittausta, käsiajanotto

Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat Ei tuulimittausta, käsiajanotto Alajärvi, Lehtimäki Viiskuntakisat 28.7.2011 Ei tuulimittausta, käsiajanotto M19 1. Konsta Latvala AlajA 57,45 2. Eetu Kangas SeinäjsU 57,28 3. Kimmo Soranummi VirtU 35,28 M17 Kuula 5 kg 1. Mika Mannio

Lisätiedot

M 200 m Tuuli: Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14

M 200 m Tuuli: Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14 Kurikan Ryhdin YU-Kisat 3.8.2015 M 200 m Tuuli: -0.6 1 Matti Heikkilä Palosaaren Urheilijat 28,14 M 1500 m 1 Henri Niiranen Kuortaneen Kunto 4.23,17 2 Tuomas Myllykoski IF Länken 4.29,27 3 Jari Välikorpi

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014

Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Ahkeran arvokisamenestyjät 2014 Kuvat Heikki Helin - tilastot Aulis Tiensuu 1 Miehet voittivat sekä 4 x 800 metrin että 4 x 1500 metrin viestit. vasemmalta Riku Mar nen, Mar Siikluoma, Ossi Kekki ja Hannu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jousiammuntaseura Robin Hood ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. HALLINTO Seuralla oli kaksi varsinaista kokousta: Seuran kevätkokous 13.4.2011 Seuran syyskokous 30.10.2011 Seuran hallitukseen kuuluivat: Jaakko

Lisätiedot

1. Aleksi Honkola KuortKu 10,26 2. Väinö Toivola TöysVe 10, Saku Ylinen SeinäjSU 4.01, Aleksi Honkola KuortKu 3,29 3,29 X 3,28 3,22 3,28

1. Aleksi Honkola KuortKu 10,26 2. Väinö Toivola TöysVe 10, Saku Ylinen SeinäjSU 4.01, Aleksi Honkola KuortKu 3,29 3,29 X 3,28 3,22 3,28 Eläinpuistokisat Ähtärin urheilukenttä 31.7.2016 TULOKSET P9 60 m 1. Aleksi Honkola KuortKu 10,26 2. Väinö Toivola TöysVe 10,78 P9 1000 m 1. Saku Ylinen SeinäjSU 4.01,52 P9 Pituus 1. Aleksi Honkola KuortKu

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Seurojen loppupisteet: 1. VäVi LaihLu KyVo 163. Sarjojen parhaat pistekerääjät: P Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p P 13

Seurojen loppupisteet: 1. VäVi LaihLu KyVo 163. Sarjojen parhaat pistekerääjät: P Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p P 13 Seurojen loppupisteet: 1. VäVi 652 2. LaihLu 395 3. KyVo 163 Sarjojen parhaat pistekerääjät: P 15 P 13 P 11 P 9 T 15 T 13 T 11 T 9 2. Kimmo Niinimäki, Santtu Hotakainen 16 p 1. Antti Tuomela 58,5 p 2.

Lisätiedot

Pohjankyrö-kisa Laihia

Pohjankyrö-kisa Laihia Pohjankyrö-kisa 15.7. 2015 Laihia Seurapisteet Laihian kisasta: 1) VähänkVie 369 2) LaihLu 267 3) KyrVoi 158 4) VaasVa 91 p Tilanne 2/4 osakilpailun jälkeen: 1) VähänkVie 677 2) KyrVoi 402 3) LaihLu 401

Lisätiedot

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut

Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut Siikalatvan kunnanmestaruuskilpailut yleisurheilussa pidetään sunnuntaina 2.9. klo 13.00 alkaen Kestilän urheilukentällä. Aiemmin oli virheellisesti ilmoitettu kylänmestaruuskilpailuista.

Lisätiedot

Aluekisat Laihia TULOKSET. 100 m M. Tuuli: +0,3. 1. Tuomas Vanhala VähänkVie 12,21. Korkeus M

Aluekisat Laihia TULOKSET. 100 m M. Tuuli: +0,3. 1. Tuomas Vanhala VähänkVie 12,21. Korkeus M Aluekisat 26.06.2013 Laihia 26.06.2013 TULOKSET 100 m M Tuuli: +0,3 1. Tuomas Vanhala VähänkVie 12,21 Korkeus M 1. Herman Haavisto HimU 185 2. Tapio Iivari KyrVoi 180 Kuula M 1. Samppa Rinta-Hoiska LaihLu

Lisätiedot