Tractatus Suomen teologisen instituutin opiskelijalehti

Transkriptio

1 Kristus-aurinko, Lalibela Tractatus Suomen teologisen instituutin opiskelijalehti STI 20 vuotta

2 Pääkartoitus MONI IHMETTELEE kirkon ja teologian tämänhetkisessä tilanteessa, mihin tavallinen, Kristukseen uskova ev.lut. kirkko on kadonnut. Hurskaita pappeja erotetaan ja uskollisia lähetysmummoja vedetään maallisiin tuomioistuimiin siitä, että he toimivat seurakunnassa. Kirkon komiteat pohtivat lähes yksinomaan yhteiskunnan määräämää agendaa ja postmodernin ajan vaatimuksia. Lähetystyötä ajetaan alas, ja herätysliikkeitä painetaan polvilleen konventikkeliplakaatin hengessä. Pääkaupunkiseudulla taas kirkon imagokampanja toteutetaan Yhteysliikkeen ehdoilla ja suunnataan lähinnä SETAlaisille ikään kuin nämä muodostaisivat suurimman osan kirkosta eroavista. Tilannetta sivusta seuraava saa sen vaikutelman, että kirkko joko häpeää sanomaansa tai sillä ei ole mitään sanottavaa. Toimien reaktiivisuus vahvistaa ajatusta siitä, että ev.lut. kirkon johtajat ja opin valvojat eivät luota omaan perinteeseensä. Rippikoulunsa käyneiden raamattutietouteen ei vedota. Huovisen katekismuksen avulla ei haeta yhteyttä evankeliumin opin tuomaan iloon ja sisäiseen rauhaan. Sammeli Juntunen oli oikeassa vaatiessaan sarkastisessa kommentissaan, että teologien koulutus olisi lakkautettava. Jos kirkolla ei ole mitään käyttöä ammattitaitoisille teologeille, jotka lukevat Novuminsa ja tuntevat Lutherinsa, Jumalan viinitarha pitäisi todellakin jättää eläinten tallattavaksi. Ovet auki vain. Annetaan lehtien päätoimittajien ja kirkosta eronneiden peruskoulunopettajien tai poliitikkojen päättää, mikä on kirkon sanoma tänään. ONNEKSI ASETELMA ei ole näin yksinkertainen. Suomessa käynnissä oleva myllerrys on osa suurta länsimaista, jälkikristillistä murrosta. Se on kaikissa kristillisissä länsimaissa suurin piirtein saman kaltainen. Kriisi koettelee kaikkia perinteisiä, ns. suuria kirkkokuntia ja protestanttisia ryhmittymiä. Postmoderni aika koettelee modernin lahottamia kirkkoja ja karsii jyvät akanoista. Tässä mielessä myrskyn takana on Jumalan käsi. Modernin kritiikki on samalla herättänyt aivan uuden teologisen aallon. Erilaiset postliberaalit teologiat ja anglo-katolinen radikaaliortodoksia haastavat tällä hetkellä lännen sekularisoituneen teologian dramaattisella tavalla. Postmoderni asenne kyseenalaistaa länsimaisen teologian kaksisataavuotisen historian. Modernin teologiaa syytetään reduktionismista. Se on sopeutunut sekulaariin ja poistanut ilmoituksen teologiasta. Inkarnaation tilalla on löysä humanismi. Synnin ja sovituksen tilalla on psykokirkon pyristely irti puberteetista ja sisäisen itsenäisyyden etsintä. Sekulaari teologia on uuden ortodoksian mukaan kuitenkin täysin vailla teoreettista pohjaa. Filosofia on yhtäällä turhautunut muutaman, analyyttisesti pätevänä pidetyn empiirisen lauseen äärellä ilman metafysiikkaa. Toisaalla dekonstruktionismi julistaa, että edes merkityksiä ei voi tavoittaa, totuudesta puhumattakaan. Näillä perusteilla ei enää dogmaa syrjäytetä. Ehkä nyt on käynnissä puhdistava välienselvittely. TEOLOGIN VARSINAISENA KUTSUMUKSENA on osallistua kolmiyhteisen Jumalan pelastavaan työhön maailmassa. Meidät on kutsuttu inkarnatorisen revelaation todistajiksi ja sovituksen sekä sovinnon julistajiksi. Yliopiston opinnot antavat tähän vasta mekaanisia valmiuksia johdattaen alkutekstien lukemiseen, opinmuodostuksen hermeneutiikkaan ja kirkon käytäntöjen arviointiin. Opintojen jälkeen alkaa todellinen teologian opiskelu ja työ evankeliumin kanssa.

3 Saarnaviran hoitajan työnantajana on Jumala, Sanan lähettäjä. Hänen tukenaan on itse Vapahtaja Jeesus Kristus, joka jokainen päivä hoitaa ja varjelee palvelijoitansa. Ja hänen saarnansa elävöittäjänä on Pyhä Henki Jumala, joka on sitoutunut Sanaan ja toimii sen kautta. Saarnavirka poikkeaa kaikista muista tämän maailman ammateista siinä, että se on puhtaasti hengellisen regimentin virka. Laki surmaa ja sovituksen evankeliumi virvoittaa eloon. Tästä syystä on perin suhteellista, että osa ev.lut. kirkosta antaa periksi sekularismin teologialle tai yrittää kynsin hampain sopeutua jälkikristilliseen yhteiskuntaan loukkaamatta syntisiä Jumalan Sanalla. Tunnustuksemme mukaan todellinen sydänten kirkko toteutuu siellä, missä sakramenttinen Sana kohtaa syntisen. Vain siellä. Päivälehdet tai kirkon radikaalit eivät määritä kristinuskoa. Sen määrittää yksin Jumala ilmoituksessaan. Jumala on aina kutsunut teologit työhön nimenomaan missionaariseen Jumalan valtakuntaan olivatpa ulkonaiset tilanteet mitkä hyvänsä. Tämä kutsumus on arvokas. Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17). Timo Eskola Mikä ihmeen STI? Oikein! STI on suorastaan ihme. Suomen teologinen instituutti on teologista opetus- ja tutkimustyötä harjoittava laitos. Se pitäytyy toiminnassaan Raamattuun ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon tunnustukseen. STI tukee erityisesti teologian opiskelijoita sekä heidän opinnoissaan että hengellisessä elämässään ja pitää esillä Raamatulle uskollista teologiaa. STI:n talous on vapaaehtoisen kannatuksen varassa. Koska herätysliikkeiden piirissä yliopistollinen teologikoulutus koettiin riittämättömäksi kirkon tehtäviin valmistuville, seitsemän kristillistä järjestöä perusti yhdessä STI:n Siinä kolme vastausta kysymyksiin mitä, miten, milloin ja miksi. Eikä tarvitse paljon selittää. Osaat lukea ja ajatella. Kaikki ovat tervetulleita, sellaisina kuin ovat. Voivat muuttua. Teologia muuttaa, mutta miten? Riippuu teologiasta. Kristuskeskeinen teologia muuttaa ihmisen oikeaan suuntaan. Tervetuloa! Ihan oikeesti! Henrik Perret, pääsihteeri

4 Teologia myllerryksessä: liberalismin jälkeen uusortodoksia Luterilaisen perinteen Pohjoismaissa meille on tuttua saksalainen teologinen liberalismi. Uuskantilaisuus pyrki tekemään teologiasta etiikkaa, ja eksistentialismi julisti sitä antropologiana. Valistuksen jälkeisenä ohjelmana modernin projektina uskonto sosiologisoitiin. Suomalainen teologia on nauttinut näitä hedelmiä koko viime vuosisadan luvun loppupuolella alkoi kuitenkin liike toiseen suuntaan. Yalen amerikkalainen postliberalismi asetti ensinnäkin tekstistä irtaantuneen eksegeettisen hermeneutiikan kyseenalaiseksi. Kielellinen käänne vaati paluuta narratiiviin. Britanniassa puolestaan keskityttiin sekularismin kritiikkiin. Kristillisen teologian väitettiin jääneen sekularisaatioprosessin uhriksi. RADIKAALIN ORTODOKSIAN OHJELMA. John Milbankin, Catherine Pickstockin ja Graham Wardin toimittama, ohjelmallinen kokoelma Radical Orthodoxy alkaa haastavalla julistuksella, jonka mukaan sekularismi on määritellyt maailman ja myös tapamme hahmottaa Lännen sekulaari filosofia on ollut suoranaista vastateologiaa sitä. Teologia on muutettu kehnoksi sosiologiaksi, joka ei pysty perustelemaan edes omia lähtökohtiaan, saati sitten luomaan kirkolle merkityksellistä teologiaa. Tätä täydentää relativistinen postmodernismi, joka vain julistaa arvojensa puutetta ja merkityksen katoamista. Kyberavaruuksissaan ja teemapuistoissaan se esittelee materialismia, joka on sielutonta, aggressiivista, välinpitämätöntä ja nihilististä. Kirjoittajat toteavat haastavasti, että lännen sekulaari filosofia on ollut suoranaista vastateologiaa. Liberalismissa raamattuteologia on pelkistetty yhteiskuntatieteen ja politiikan sosiologiseksi ohjelmaksi. Sekularismin vastateologia on esimerkiksi Milbankin mukaan länsimaisessa historiassa ollut jatkuvasti pelkkä kristillisen teologian puutteellinen ja virheellinen mukaelma. Toiset ovat kuvanneet sitä todelliseksi kristillisen teologian parodiaksi. Sekularismi perustui sosiologiaan. Weberin sosiologisen hermeneutiikan katsottiin olevan syypää liberaalin protestantismin metakertomukseen. Hän jakoi uskontojen historian kolmeen vaiheeseen. Varhaista maagista vaihetta seurasi suurten pelastususkontojen vaihe, erityisesti kristinusko. Kolmas vaihe on sekulaarin modernin kausi. Pelastususkontojen metafyysisen vaiheen ajateltiin kantilaiseen tapaan ikään kuin valmistaneen esikrittisen vaiheen ihmisiä kriittisen järjen kauteen, jossa epärationaalinen arvojen muodostaminen korvataan järjen tietoisilla toiminnoilla. Milbankin mukaan tämä hermeneutiikka on liberaalissa protestantismissa heijastettu takaisin ajanlaskun alun todellisuuteen ja kristinuskon syntyä on selitetty tämän dynamiikan avulla. Näin ollen sekulaari hermeneutiikka olisi sisäänrakennettuna ohjannut koko kristillisen kirkon historiaa: Lännen historia muuttuu jatkuvasti tulollaan olevaksi liberaaliksi protestantismiksi ja sen sekulaariksi jälkivaikutukseksi (Milbank, Theology and Social Theory). TEOLOGIA OLI KRIISISSÄ. Jotain on siis tehtävä. Radikaalin ortodoksian kirjoittajien mukaan länsimaisen ajattelun rappioon on tartuttava. Filosofiat eivät kykene tarjoamaan elämänkatsomusta. Postmoderni dekonstruktionismi suorastaan julistaa, että merkitys ei ole edes löydettävissä. Modernin kritiikille on siten suuri tilaus, mutta se ei voi hyödyntää jälkistrukturalistista, derridalaista ohjelmaa. Tilalle tarvitaan uusi lähestymistapa. Radikaali ortodoksia on Milbankin ja hänen kollegojensa mukaan ortodoksista eli puhdasoppista siksi, että se palaa perinteisten oppikysymysten pariin ja uskontunnustusten ohjaamaan kristillisyyteen (commitment to credal Christianity). Radikaalissa

5 ortodoksiassa haetaan teologian kieltä, vaikka samalla vedetään rajaa barthilaisen dualismin suuntaan. Uusi teologia ei ole pelkästään uskon kieltä filosofisesti perustellun tarkastelutavan vastakohtana. Sen sijaan kirjoittajat määrittelevät lähestymistapansa pikemminkin välittäväksi (mediating) tarkasteluksi. Teologia on vuoropuhelussa muiden tiedon ja kulttuurin alueiden kanssa. Itse asiassa kirjoittajat hakevat usein juuri sellaista teologiaa, jolla on relevanssia myös yhteiskunnallisessa elämässä. Ohjelmassa on lisäksi kyse radikaalisuudesta siinä sanan perinteisessä merkityksessä, että uuden teologian tekijät haluavat palata teologian juuriin (radix). Radikaalille ortodoksialle on tyypillistä etsiä uutta vuoropuhelua kirkkoisien teologian ja nykypäivän opinmuodostuksen välille.esikuvana on Augustinuksen käsitys tiedosta jumalallisena illuminaationa. Näin ylitetään tarpeeton uskon ja tiedon tai luonnon ja armon välinen dualismi. ENTÄ LUTERILAISET? Mitä annettavaa on reformaation perillisillä teologian uusille kehityssuunnille? Anglo-katolisten tutkijoiden avaus oli merkittävä, mutta ilmeisesti postmodernismin ohjaamana he hyppäsivät inkarnaation tapahtumasta suoraan kirkon tulkintaan. Raamattu jäi lähes kokonaan väliin. Tämän tilalle tarvitaan neo-reformatorinen tekstihermeneutiikka, joka todellisesti lähestyy kertomusta narratologian avulla ja joka hyödyntää semioottisesti perusteltua merkitysteoriaa. Milbankin ja Wardin kritisoima teologian sekularisaatioprosessi on rinnakkainen reformaatiota edeltäneen kirkon tilanteeseen. Uskonpuhdistajien kritiikki oli itse Dosentti Sammeli Juntunen, voiko radikaalin ortodoksian pohjalta kehitellä jotain innostavaa dogmatiikan alueella nyt, kun liberalismin tilalle haetaan kaikkialla uutta teologiaa? Radikaalin ortodoksian pohjalta voi ehdottomasti kehitellä vaikka mitä mielenkiintoista. Olennaista kyseisessä otteessa on se, että sekulaarit tieteet kuten sosiologia tai historiallis-kriittinen eksegetiikka haastetaan niiden omalla kentällä ja paljastataan niiden kätketyt teologis-filosofiset sidonnaisuudet, minkä jälkeen niiden ongelmiin etsitään ratkaisuja tradition valossa luetusta Raamatusta. Näin toimii vaikkapa John Millbankin ehdottomasti lukemisen arvoinen Theology and Social Theory -niminen tiiliskivi. Radikaalissa ortodoksiassa on omat puutteensa, esim. se, että pyrkimyksistään huolimatta se perustuu usein kovin vähän kristinuskon omaan raamatulliseen metanarraatioon, mihin se kuitenkin väittää perustuvansa. Uusplatonistis-augustinolaisesta partisipaatiometafysiikasta uhkaa tulla perusta. Vaarana voi olla myös se, että kirkosta ja sen kulttuurista tulee liian merkittävä suhteessa Jumalan sanaan. Jumalan sana on kuitenkin kirkkoa vastapäätä, sitä arvioimassa, mikä joskus unohtuu kulttuuris-lingvistisessä lähestymistavassa, johon radikaaliortodoksiakin omalla tavallaan kuuluu. Olennaisinta radikaalissa ortodoksiassa on kuitenkin se riemu, jolla on löydetty kirkollinen teologia ja pyrkimys etsiä oikeata kirkollista teoriaa ja praksista nimenomaan teologisesti. Näin voi syntyä nykyajalle sen aito teologia eli fides quarens intellectum, ymmärrystä etsivä usko. Jos Suomen kirkolliseen elämään saataisiin edes 1/12 Radikaaliortodoksian teologisen keskustelun ja argumentaation innosta ja osaamisesta, olisimme pelastetut siitä julkisesta diletantismista ja hyssyttelystä, jota kirkollinen teologia nykyisin on.

6 asiassa perin saman kaltaista kuin radikaaliortodoksian ohjelma. Se kohdistui väittämään, että kirkon klassisen opin tulkinnan perusteet olivat muuttuneet. Tekstihermeneuttinen opintulkinta oli korvautunut käytännöillä, joita ohjasivat antiikin filosofia ja kirkon sisäiset valtapyrkimykset. Sekularisaation sijaan kirkossa oli tapahtunut vuosisatojen varrella ideologisaatio. Klassinen soteriologinen dogma oli syrjäytetty ja tilalle olivat nousseet aristotelinen ontologia ja sosiologiset hierarkiat. Eräässä mielessä katolisen kirkon historiassa toteutunut pragmaattinen teologia oli myös parodia klassisesta dogmasta. Esimerkiksi aneoppeineen ja paavin vallan korostamisineen kirkko oli uskonpuhdistajien mielestä rakentanut kilpailevan pelastusopin. Pelastuksen välineet määriteltiin ilman Kristusta. Näin kirkosta ja sen viran hoitajista oli tullut parodinen vaihtoehto evankeliumille ja uskonvanhurskaudelle. Reformaation ohjelma oli siten radikaaliortodoksiaa, radikaalia juuriin palaamista, ja ortodoksiaa, pyrkimystä kirkon identiteetille luovuttamattoman opin jäsentämiseen. Reformaation muotoperiaate sola scriptura vastasi siten ajan kontekstuaalisia tarpeita. Siksi postliberaalin vastauksen ei tule tänäänkään sivuuttaa tekstejä. Sen sijaan uskonpuhdistuksen raamattuperiaate tarjoaa oivallisen välineen ja perustan tekstihermeneuttiseen työskentelyyn liberaalin hermeneutiikan romahtamisen jälkeen. Timo Eskola

7 Dosentti Olli-Pekka Vainio, radikaali ortodoksia ja postliberalismi ovat yrittäneet hakea uutta suuntaa dogmatiikalle. Mitä postliberalismin jälkeen? Ns. kielellinen käänne, johon postliberalismikin liittyy, on mahdollistanut uudella tavalla lähestyä Raamatun tekstejä ja tulkita niitä ne synnyttäneen yhteisön eli kirkon ja sen uskon näkökulmasta. Kuitenkin postliberalismia on kritisoitu gettoutumisesta: teologia on vain tekstin ja käsitteiden kuvausta, jossa kysymys teologisten väitteiden yleispätevästä totuudesta uhkaa jäädä sivuun. Postliberaalin teologian keinoin voidaan luoda hyviä kuvauksia kristillisten yhteisöjen uskosta ja käytännöistä niiden omilla ehdoilla, mutta miksi pitäisi sitoutua niihin? Postmodernismihan sallii kyllä teologialle sen oman äänen, mutta vain sillä ehdolla, että se suostuu olemaan yksi ääni muiden joukossa ilman absoluuttisuuden vaatimusta. Postliberaalin teologian jälkeläisiä ovat Karl Barthin ajattelua seurailevat dogmaatikot kuten Robert Jenson ja Bruce Marshall. Heidän mukaansa teologian tulee aloittaa kirkon omasta uskosta, pyrkiä ymmärtämään sitä mahdollisimman hyvin ja ryhtyä tästä käsin keskustelemaan muiden uskomusjärjestelmien kanssa. Toisaalta postliberaalia gettoa on pyritty purkamaan hyödyntämällä viimeaikaista tieteenfilosofista keskustelua ja erityisesti kriittistä realismia. Tästä on esimerkkinä esimerkiksi Alister McGrathin Scientific Theology -ohjelma, jossa pyritään löytämään yhteyksiä luonnontieteen ja teologian metodien välille. Molemmissa malleissa lähdetään liikkeelle kirkon uskosta, josta käsin pyritään ymmärtämään muita ajattelutapoja sekä löytämään yhteyksiä muihin traditioihin. Kun rationaalisuus ja se mitä pidetään uskottavana on sidottu aina johonkin traditioon, eri traditiot eivät voi noin vain omaksua puheenjohtajan paikkaa. Sen sijaan vaaditaan ankaraa työskentelyä ja selkeää oman identiteetin tiedostamista. Juuri identiteetti on pitkään ollut teologiassa kateissa, kun se on pyrkinyt hieman kritiikittömästi liittoutumaan sille vieraiden ideologioiden kanssa. Kysymys teologisesta identiteetistä ja kirkon uskon sekä perinteen hyvästä hallinnasta nousee jälleen keskipisteeseen.

8 Lehtiharava Mitähän Jeesus tekisi? Toimitukseen tuli iso kirje.[...] Kampanjajulisteessa lempeä Jeesus-hahmo sanoi: Jesse diggaa sua ehdoitta. Kirjeessä oli myös t-paita. Siinä oli kuva, jossa kaksi miestä makaa alasti sängyssä, käsikkäin. Molempien peitoissa on jalkovälin kohdalla pikkuinen kumpu ja puhekuplassa ajatus: What would Jesus do? Mitähän Jeesus tekisi. En ymmärtänyt paidan viestiä. (HeSa ) Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa, ja joka on jo maailmassa. (1. Joh. 4: 2 3). Kari Kuulan väite samasta Jumalasta molemmilla on itselleni vaikea hyväksyä. Minä olen ymmärtänyt, ettei muslimi Ei WWJD vaan WDJD. Seurakunnilta on näyttänyt kadonneen ydinkysymys. Sen sijaan, että he kysyvät mitä Jeesus tekisi(what Would Jesus Do?), olisi syytä kysyä mitä Jeesus teki (What Did Jesus Do?). Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti meidän syntimme, jotta meillä olisi elämä. Pitäisköhän seurakunnissakin keskittyä tähän kysymykseen? Jouni, teol. yo Rakkaudesta Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaudesta urheiluun, Urheilukanava (TV4), televisiomainos?? Sama Jumala molemmilla Voi kuulostaa yllättävältä väittää, että islamilla olisi sama Jumala kuin kristinuskolla. Mutta väite ei ole hatusta temmattu. [...] Kristitty saa tästä kokoon kauniin kolmijaon: juutalainen elää Isästä, kristityt Pojasta ja profeetalliseen sanomaan nojautuvat muslimit Pyhästä Hengestä. (Savon Sanomat ) tunnusta Jeesuksen jumaluutta, eikä sovitusta ristillä. Näyttää siltä, ettei meillä todellakaan ole samaa Jumalaa. Pyhät Kirjoitukset on nähtävästi diskattu, vaikka Kuula TT:nä tuntee ne perin pohjin. Mitä tähän voi sanoa? Moni luulee omaa tietään oikeaksi, vaikka se on kuoleman tie (Snl. 16: 25). Antti, teol. yo 8

9 Suomalainen uskoo yhä etiäisiin Noin 2,1 miljoonaa suomalaista ei pidä ollenkaan mahdottomana, että on olemassa luotettavia, syvälliseen astrologiseen tietoon perustuvia horoskooppeja. (HeSa 2007) Kuten tiedebarometri osoittaa, kirkon uskon kanssa ei kilpaile enää niinkään ateismi, vaan vieras henkisyys. Kirkko on pitkään etsinyt oikeutusta olemassaololleen etiikasta, jonka ateistikin voisi hyväksyä. Väitän, että suunta on väärä. Harvat ihmiset kaipaavat kirkolta neuvoa elämäntapoihinsa. Sen sijaan kysymyksissä tuonpuoleisesta ovat monet suut auki ja imevät vastauksia milloin astrologiasta, milloin uuspakanuudesta. Eikö kirkko huomaa, että juuri kysymyksissä hengellisestä todellisuudesta on kirkon uskon relevanssi ja vain näitä kysymyksiä vaste asettuu sen etiikka oikeaan valoon? Wille, teol. yo Luther toteaa Vähän katekismuksensa esipuheessa, että tavallinen kansanmieshän ei varsinkaan maaseudulla tiedä kristinopista yhtään mitään. He antavat elämänsä kulua niin kuin tyhmän karjan ja järjettömien sikojen elämä kuluu. Tilanne ei ole Lutherin ajoista muuttunut juuri miksikään, sillä hampurilaisista tiedetään enemmän kuin kymmenestä käskystä. Nykyajan ihmiselle ei ole muuta jumalaa kuin oma vatsa ja McDonald s on yksi sen temppeleistä. Olisiko vihdoin korkea aika kaivaa katekismus hyllystä ja opiskella niitä kristinuskon alkeita? Santeri, teol. yo Arvaa kuka? Big Mac tutumpi kuin Raamattu Yhdysvaltalaisista 62 prosenttia tietää, että Big Mac -hampurilaisessa on suolakurkkuja. Sen, että kymmenen käskyä kehottaa kunnioittamaan äitiä ja isää, tietää vain 45 prosenttia. (HeSa ) 9

10 Mitä kirkko oikein uskoo? Mistä ihmeestä sen voi tietää, mitä kirkko oikein uskoo? Mitä kirkko ajattelee Jumalasta, ja miten se ymmärtää Jeesuksen merkityksen? Usein puhutaan kirkon uskosta, johon voi turvautua ja liittyä. Mistä tai keneltä sen uskon voisi oppia? KYSY VAIKKA PIISPOILTA Piispat ovat kirkon uskon asiantuntijoita, siis todellisia uskon ammattilaisia. Ehkä piispoilta voisi kysyä neuvoa ja opastusta uskonasioissakin. Mutta se edellyttäisi kaiketi piispan puheille pyrkimistä, mikä voisi tällaisessa asiassa olla vähän kyseenalaista ainakin näin teologian ylioppilaalle. Ehkä on parempi vain lukea, mitä piispat ovat kirjoittaneet. Omasta kirjahyllystäni löytyi heti yksi kirja, jossa oli kymmenien piispojen kirjoituksia kristillisestä uskosta. OIKEIDEN KYSYMYSTEN AIKA Ensiksi oli ihan pakko kysyä piispoilta, kuka Jeesus Kristus oikein on. Jeesus kun vaikuttaa olevan aika keskeinen henkilö kristinuskossa. Piispojen vanhemmasta päästä vastasi Milanon piispa vähän latinalaisella aksentilla suomea puhuen: Jeesus Kristus meille nyt neitseestä on syntynyt. Ihmiseksi Jumala tuli tänne taivaasta. Mitä kaikki ihmiset sitten ajattelivat tästä Jeesuksesta, ihmiseksi tulleesta Jumalasta? Ruotsin kirkon arkkipiispa haluaa heti vastata saavuttuaan paikan päälle Upsalasta: Juudaan suu ja viekas kieli, kieltämiset Pietarin, julma päätös Kaifaankin, Pilatuksen pelkomieli, Herodoksen kopeus maailman on kuvaus. Ruotsissa tunnetaan näköjään ihmisten syntiset sydämet ja niiden pahuus. Missäköhän lähin juudas tai pilatus asuu, ja asuukohan lähin pietari omassa sydämessäni? Juudas kavalsi Jeesuksen, Pilatus tuomitse Jeesuksen käsien pesun yhteydessä kuolemaan ja Pietari seurasi sivusta tätä kaikkea kieltäen edes tuntevansa ristin miestä. Miksi Jeesus sitten koki niin kovan kohtalon? Tanskalainen titulaaripiispa, sellainen entisaikojen flying bishop, on selvillä Jeesuksen kuoleman syystä: Armo taivaan oli suuri langenneita kohtaan juuri. Siksi kärsit, henkes annoit, kovan tuomiomme kannoit, Jeesus, uhrikaritsa. Upsalan arkkipiispa haluaa heti rukoilla tätä Karitsaa ja tunnustaa syntistä Hänelle: Kuin kieltäjäsi Pietarin synneistä, Jeesus, päästit, kuin ristinpuussa ryöväri sai armon, johon turvasi, niin armahda myös minut. Jeesuksen elämä ja kuolema ansaitsi pelastuksen syntiselle maailmalle, jopa kaikille pietareillekin. Miten tämä pelastus sitten tulee meidän osaksemme, mistä Jumalan armon voi löytää? Odensen piispa, hänkin muuten Tanskanmaalta, on löytänyt sen oikean paikan ja ohjaa sinne muitakin: Kirkossasi, Vapahtaja, alla armokättesi anna löytää rauhan maja, vahvista myös uskoni. Sanallasi virvoita, haavoita ja paranna. Lopuksi piispojen joukosta nousee yksi oman kirkkomme piispa, vanha körtti. Hän haluaa lausua tervehdyksen sanan nuorille, hän rukoilee myös meidän teologian opiskelijoiden puolesta: Armotyösi näillä mailla, Herra, aina säilytä, ettei synti myrkyn lailla koko kansaa näännytä. Sido nuoret sanaasi, sulje armohelmaasi, nosta turhan riennon alta, riistä turvaan maailmalta! SAM A KAIKU ON ASKELTEN... Tunnistitko piispasi? Kirkon uskosta meitä opettavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisessa virsikirjassa muun muassa nämä tutut piispat: Milanon piispa Ambrosius (k. 397), Upsalan arkkipiispa Haqvin Spegel (k. 1714), Tanskan herättäjä, titulaaripiispa Nikolaj Frederik Severin Grundtvig (k. 1872), Odensen piispa Thomas Kingo (k. 1703), sekä loppuviimeiseksi Oulun piispa Väinö Malmivaara (k. 1958). Löytyyhän sinun kirjahyllystäsi, tai paremminkin työpöydältäsi, tällainen piispojen paimenkirje? Siinä on ilmaistu Kirkon usko, tällaista on oikea teologia. Evankeliumin julistaminen tällaisenaan riittää ainakin minulle, kuljenhan samalla jopa piispojen kunnioitettavassa seurassa. Missä seurassa sinä haluat kulkea ja kenen jalanjäljissä? Tuomas Anttila, teol. yo 10

11 11

12 Keskustelu Kauppatorilla Helsingin Kauppatorilla tapasivat kerran toisensa neljä hesalaista nuorta miestä. He olivat vanhoja koulukavereita ja nyt jokainen jollakin tavalla oppinut. Oli kesä, ja lokkien kirkuna säesti torin hälinää. Niilo Nihilisti istuskeli kahvilla katsellen olioita ympärillään. Paikalle sattui Niilon vanha koulukaveri. Niilo huikkasi: Hei Pluto, moi! Pluto kääntyi ja muisti Niilon. He vaihtoivat muutaman ajatuksen ja tuli ilmi, että Niilo oli kääntynyt nihilismiin ja Pluto puolestaan uskonnolliseen pluralismiin. Pluto haki viinerin ja kahvin. Pian paikalle heilahti Desmond ja Ville, vanhoja koulukavereita niin ikään. Kyseltiin kuulumisia. Edelleen kävi selville, että Niilo opiskeli filosofiaa eikä uskonut enää mihinkään siis: mihinkään, ja Pluto opiskeli puolestaan historiaa ja sivussa uskonnonfilosofiaa. Hän uskoi, että ei ole yhtä totuutta, vaan monia monissa uskonnoissa ja kaikki ne kiertävät sitä Ydintä, jonka tuntee vain John Hick. Desmond ja Ville olivat puolestaan molemmat päätyneet teologiseen tiedekuntaan. Ville oli kääntynyt fundamentalismiin ja Desmond deismiin. Pian kaikilla oli jotain pikkulämmintä turpansa edessä. Keskustelu kääntyi käsittelemään jo pian kysymystä: mikä on totuus kaikesta? Niin, mun mielestä on turha epäillä sinänsä Jumalan olemassaoloa, koska jo ennen kaiken syntyä siis Alkuräjähdystä on täytynyt olla jotain, joku alkusyy täytyy olla. Mutta on pakko sanoo, ettei Raamattu ole mikään luonnontieteen oppikirja, kuten fundamentalistit väittää, sanoi Desmond Deisti vilkaisten kysyvästi Ville Fundamentalistiin. Ville vastasi: Kyllä Raamattuun voi luottaa, esimerkiks luomiskertomuksen historiallisuuden suhteen: seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi. Täytyy kuitenkin huomata, et oppikirjalta ei Genesis munkaan mielestä näytä, jos vertaan nykyajan oppikirjoihin. Niilo puuttui puheeseen: Asia voi olla ihan miten vain: ziljoona tai sekunti, mutta tää on fakta: missä on Jumala? En minä ole nähnyt! Jos hän hallitsisi maailmaa, hän pistäis heti muutamat sodat loppuun. Mutta kun ei ole 12 näkynyt. Kaikki on siis turhuutta. Ei ole arvoja, sillä millä ne muka perustelet? Hah, et millään! Tässäkin maassa tuomitaan ihmisiä vankilaan, mutta tarkalleen ottaen: millä perustella!? Joidenkin lakien mukaan? Mihin ne muka perustuu? Johonkin humanistiseen omaantuntoon vai luonnolliseen moraaliin? Ei ole perusteita ei siis arvojakaan. Mä oonki jo kolme kertaa osallistunu Kuokkavierasjuhliin niin sanottuina itsenäisyyspäivinä. Mä uskon, että on olemassa Jumala, joka tuomitsee. Sun epäilys ei ole uutta, jo Psalmeissa siteerataan jumalattomia, tässä Raamatussani lukee näin: Jumalaton sanoo ylvästellen: Ei hän kosta. Ei Jumalaa ole siinä kaikki hänen ajatuksensa. Mutta Raamatussa tulee selkeästi ilmi, että on Jumala, joka hallitsee ja tuomitsee, vastasi Ville. Mutta on huomattava, että Raamattu ei ole yhtenäinen sisällöllisesti, vaan sisältää keskenään sovittamattomassa ristiriidassa olevia jumalankuvia ja teologioita, siksi sieltä tulee siivilöidä esiin kova ydin, jonka perustalle kansankirkko voi turvallisesti rakentaa jos se kiinnostaa, huomautti Desmond. Mä uskon Hickiin, herraan ja eläväksi tekijään, kun hän kehottaa luopumaan Kristuksen ainutlaatuisuudesta. Kristinuskon historia on ollu hyvin väkivaltainen ja suvaitsemattomuutta lisää dogmit Jeesuksen jumaluudesta, kommentoi Pluto Pluralisti. Niin, no en mäkään suoraan sanottuna usko Kristuksen ainutlaatuisuuteen, mutta Kristuksen asian täytyy elää, etenkin Vuorisaarnan kultaiset säännöt ovat hyviä asioita pitää esillä. Kyllä esimerkiks islamissa on monia hyviä huomioita elämästä ja muissakin uskonnoissa, sanoi Desmond. Just niin, mä oon ihan samaa mieltä, Pluto vastasi. Mutta millä perusteella puhua jostain ihme käskyistä, sano se mulle Dese, mistä syystä mun muka tulis leikkiä jotain ihme pyhimystä tai hyvää ihmistä sehän on itsepetosta! Jeesus ja Jumala on kuolleet ja silti seuraillaan joitain ihme arvoja nekin kenen sattuu säätelemiä!, parahti Niilo. Siksi, jotta kaikki sais turvatun elämän, olis oikeus, rauha ja luomakunnan eheys, niin kuin sanotaan, valisti Desmond.

13 Ville nosti kätensä viitaten puheenvuoroa. Jotkut muut kahvilan asiakkaat jo alkoivat vilkuilla heihin päin ihmetellen kiivasta sananvaihtoa. Mulla on asiaa, kuunnelkaa. Jo Genesiksen neljäs luku paljastaa meille, että syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalalle uhrattiin ja Herra mieltyi juuri veriuhriin. Jo alusta asti on siis veren täytynyt vuotaa syntien sovitukseksi. Myöhemmin Jumala antoi tästä tarkat ohjeet Moosekselle ja sitä tapaa jatkettiin aina temppelin hävitykseen 70 jkr. juutalaisten parissa. Mutta jo vuoden 30 jkr. tienoilla oli tapahtunut jotain aivan kosmista, sillä Jumalan Poika, Jeesus, toimi itse uhrina, lopullisena uhrina ja sovitti kerralla koko maailman synnit. Kristinuskon ytimenä ei ole etiikka, vaan Jeesuksen kuolema ja ruumiillinen ylösnousemus. Hän on Herra yli kaikkien jumalien, vain Häntä tulee palvoa ja Hän on auktoriteetti arvojen takana. Kaikki ovat syyllisiä, mutta Hänen kauttaan on mahdollisuus puhdistua synneistä. Viimeisellä tuomiolla Hän on meidän tuomarinamme. Jeesus puhui: ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Mutta, kun Aabelin veri huusi maasta kostoa murhaajalleen, kuten Genesis kertoo, niin nyt Jeesuksen veri huutaa sovintoa ja armoa, kuten Hebrealaiskirjeen kahdennessatoista luvussa kerrotaan. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Hieno saarna, mutta epätoivoisesti yrität tuoda nykyaikaan menneen ajan maailmankuvan aabeleineen ja veriuhreineen, Desmond huomautti pilkallisesti hymyillen. Turpa kiinni, sä et ymmärrä sitä mikä on totuus!, sähähti Ville. Mikä on totuus?, kysyi Niilo. Pilatus, sanoi Pluto hymyillen. Lopulta on kyse uskosta, koska niin sanottu tieto on vain perusteltua uskontoa, Ville sanoi. Kiellätkö tieteen? Kai nyt tiedemiehiin voi luottaa?, Desmond kysyi. Retoriikkaa, se tiede on vain retoriikkaa, sanoi Niilo. Antti Martikainen 13

14 20 vuotta opiskelijoiden hyväksi Kun Suomen teologista instituuttia oltiin perustamassa keskellä kirkon kiivasta raamattukiistaa 1980-luvun lopulla, tavoitteena ei ollut pelkän kritiikin esittäminen. Reaktiivisuus ei riitä ohjelmaksi. Tarvitaan aivan erityisesti aktiivisuutta, omaa teologiaa. Tämä on ollut selviö alusta lähtien. Saarnan keskipisteenä on Raamattu, ja Raamatun keskipisteenä on Kristus. Ensimmäisten vuosien iskulauseena toisteltiin usein ajatusta: Paras vastaus huonolle teologialle on hyvä teologia. Lauseen voi tietysti ymmärtää suureelliseksi, mutta siitä ei ollut kyse. Tavoite oli toiminnallinen. Raamattukiistassa herätyskristityt olivat usein saaneet kohdata syytöksen, jonka mukaan heillä ei ollut tarjota teologiselle radikalismille mitään todellista vastinetta. STI perustettiin tuottamaan tuota vastinetta. RAAMATUN ÄÄRELLÄ On helppo ymmärtää, miksi instituutin alkuaikojen painopiste oli raamatuntutkimuksessa. Teologinen kiistely oli vuosikymmenten ajan käyty nimenomaan Raamatusta ja sen teologiasta. Siksi STI:n ohjelmaksi muodostuivat ennen kaikkea arkeologia ja raamattuteologia. Arkeologian harrastus oli luonnollisesti Eero Junkkaalan varassa. Hän veti STI:n ja Israelin muinaismuistoviraston (IAA) yhteistä projektia Emmauksessa yhdessä kaivausten johtajan, Mikko Louhivuoren kanssa. Yli vuosikymmenen ajan teologian opiskelijoita koulutettiin arkeologian kenttätyöhön virallisissa kaivauksissa. Suomessa Junkkaala koulutti opiskelijoita edelleen Israelin historialliseen maantieteeseen. Tämä aluevaltaus tuotti julkaisun Raamatun maa (1993) yhdessä Louhivuoren kanssa. Vanhan testamentin opetusta täydensi myöhemmin yleisteos Israelin historian pääpiirteitä (1999). Junkkaala väitteli tohtoriksi Vanhan testamentin arkeologiasta vuonna TEOLOGINEN OHJELMA Pian instituutin perustamisen jälkeen 1990-luvun alussa STI:n ohjelmaksi määriteltiin raamattuteologian rakentaminen. Viitekehyksenä oli Tübingenin ns. uusi uskonnonhistoriallinen koulukunta, jonka painopisteitä olivat yksinkertaisesti sanoen Vanhan ja Uuden testamentin välinen yhteys ja juutalaisen teologian tutkimus (Qumran, apokryfikirjat jne.). Ohjelman toteuttamisen avauksena toimi Iustitian numero 4, Sovitus (1994). Siinä julkaistiin käännöksinä Tübingenin tutkijoiden artikkeleja yhdessä suomalaisten tutkijoiden kirjoitusten kanssa. Seuraavana vuonna se sai jatkoa allekirjoittaneen yleisteoksesta Johdatus Uuden testamentin teologiaan. Tätä täydensi artikkelikokoelma Paavali ja laki, jossa monet instituutissa opettavat tutkijat ottivat kantaa ajankohtaiseen Paavali-tutkimukseen. Vuonna 1996 Raamatun tulkinnallisia kysymyksiä käsiteltiin allekirjoittaneen teoksessa Uuden testamentin hermeneutiikka. Timo Eskola 14

15 SUOMEN TEOLOGINEN INSTITUUTTI Osoite Kaisaniemenkatu 13 A 4. kerros Helsinki Puhelin Faksi Sähköpostit sti@teolinst.fi etunimi.sukunimi@teolinst.fi Kotisivu Työntekijät pääsihteeri Henrik Perret (gsm ) tutkija Timo Eskola (koti ) sihteeri Kirsi Sell (koti ) Avoinna lukukausien aikana ma pe klo 9 19 Teologinen tutkimus- ja koulutuskeskus. Seurakuntavierailuja, luentotoimintaa, kirjasto ja lukusali. Julkaisee IUSTITIA-nimistä teologista aikakausikirjaa. Tiedotuslehti KULMAKIVI lähetetään jokaiselle tukijäsenelle kuusi kertaa vuodessa. Jäsenjärjestöt Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Suomen Ev.lut. Kansanlähetys Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Suomen Raamattuopisto Svenska Lutherska Evangeliföreningen Painopaikka Kirjapaino Hermes Oy 15

16 Laki siis täytetään kahdella ehdolla: uskon ja rakkauden kautta. Uskon kautta se täytetään tässä elämässä, kun Jumala sen kuluessa lukee hyväksemme vanhurskauden Kristuksen vuoksi ja lain täyttymisen ilmaiseksi. Rakkauden kautta se täytetään tulevassa elämässä, kun Jumalan uudestiluominen on tehnyt meidät täydelliseksi. [...] Kaikki mikä on luonnostaan sellaista kuin on, sen ei täydy, se ei edes voikaan olla sellaista tai tulla sellaiseksi lain vaikutuksesta. Siten ei enkeleidenkään täydy olla taivaassa autuaita, vaan he ovat vanhurskaita ilman lakia kuin ainakin Jumalan puhdas luomus. Sillä silloin lakkaa jopa usko, Jumalan hyväksilukeminen ja syntien anteeksiantaminen yhdessä koko Pyhän Hengen toiminnan kanssa. Emmekä silloin käytä enää Herran puhetta, emme uskontunnustusta emmekä sakramentteja, eikä meidän ole tarpeenkaan. Vieläkin enemmän: jopa itse laki lakkaa ja haihtuu tyhjiin mukanaan kaikki tieto, ennustukset ja koko Raamattu. Sillä Jumala on kaikki kaikessa ja ihmeellinen pyhissään, ja me olemme hänen täysin puhdas ja uusi luomuksensa. (Luther, En minä kuole, vaan elän; WA 39 I, 203) 16