TYÖLLISTÄMISRAPORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015"

Transkriptio

1 TYÖLLISTÄMISRAPORTTI Naantalin työllisyystilanne ELY -keskuksen julkaiseman 3/2015 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli maaliskuun lopussa henkilöä, joista työttömänä oli 959 henkilöä, eli 10,5 % työvoimasta. Yli vuoden työttömänä olleita oli 275. Alle 25 - vuotiaita oli työttömänä 87 henkilöä ja yli 50 - vuotiaita 421 henkilöä. Varsinais-Suomessa työttömyysaste oli maaliskuun lopulla 13,0 %. Työttömien määrä Naantalissa oli maaliskuun lopussa 1,0 % suurempi kuin vuotta aiemmin (9,5 %, 3/2014). Työttömien määrä kasvoi vuodentakaisesta kaikkien ELYkeskusten alueilla. Varsinais-Suomessa työttömien määrä kasvoi hieman hitaampaan tahtiin kuin koko maassa, kun esimerkiksi Uudellamaalla työttömyyden kasvu oli sitä selvästi nopeampaa. Pitkäaikaistyöttömien ja nuorten osalta määrän kasvu jatkui lähes kaikkien ELY-keskusten alueilla.huhtikuun aikana työttömien määrä yleensä vähenee ja niin tapahtunee Varsinais-Suomessa tälläkin kertaa. Naantalissa nuorten työttömien osuus kaikista työttömistä oli verrokkikuntien pienin, sen sijaan yli 50- vuotiaiden sekä yli vuoden työttömänä olleiden määrä oli verrokkikuntien korkein. Työttömyyden rakenne lähikunnissa (% työttömien määrästä). Tilanne Lähde: Varsinais-Suomen ELY -keskus, Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 03/2015 Työttömien määrä ja työttömyysaste Naantalissa Työttömiä yhteensä Työttömyysaste Yli vuoden työttömänä Yli 50 v. työttömät Nuorisotyöttömät (alle 25 v) Naantali ,5 28,7 43,9 9,1 Raisio ,7 25,6 40,1 14,2 Kaarina ,2 23,4 36,6 13,4 Masku ,4 22,2 38,6 12,5 Lieto ,7 20,8 36,1 14,7 Kk/Vuosi Työttömiä Työttömyysaste Yli vuoden Yli 50- v. Nuorisotyöttömät yhteensä työttömänä työttömät (alle 25 v) Vuosika , , , , , , , , , , , , , Vuosika , , , ,

2 Työllistämistoiminnan toteuma ( osa tuloista tilittämättä) Menot Tulot Netto Kuntouttava työtoiminta osto Kuntouttava työtoiminta oma Työpaja Työmarkkinatuki Yritys- ja työllistämistuki Työllistämistukipalkat Oppisopimuspalkat Erilliskorvaukset Kesätyöntekijät Yhteensä Tukityöllistäminen Työllisyystyöntekijöitä on ollut palkkatuetussa työsuhteessa 16 eri henkilöä, yhteensä 31 kuukautta. Keskimääräinen palkka on ollut /kk. Keskimääräinen työllistämistuki 768 /hlö/kk. Osa tukityöllistetyistä on velvoitetyöllistettyjä. Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta velvoittaa hakijan kotikunnan tarjoamaan työtä sellaiselle vuotiaalle työttömälle työnhakijalle, jonka ansio-/peruspäivärahan enimmäisaika päättyy, eikä tällä ole työttömyysturvalaissa säädettyä lisäpäiväoikeutta. Kaupungilla on tällä hetkellä 9 velvoitetyöllistettyä 6 kuukauden työsuhteessa. Oppisopimuskoulutus Työllisyysvaroilla palkataan oppisopimussuhteisiin työttömiä naantalilaisia joilla pääsääntöisesti ei ole aikaisempaa ammatillista koulutusta. Oppisopimussuhteessa on ollut tällä hetkellä 12 henkilöä, yhteensä 29 kuukautta. Tänä vuonna oppisopimussuhteeseen on palkattu kaksi henkilöä. Oppisopimussuhde on keskimäärin 2,5 vuotta. Oppisopimusopiskelijan palkka on keskimäärin /kk, Keskimääräinen palkkatuki on ollut 673 /kk. Opso-opiskelijat ikäjakaumittain 6 6 alle 25v v.

3 Nuoret kesätyöntekijät Kesätyöntekijöitä palkataan neljän viikon mittaisiin työsuhteisiin 110 kpl. Kesätyöntekijät ovat vuotiaita naantalilaisia nuoria. Palkka on neljältä viikolta 780. Kesätyönhakijoita oli 380 ja haku tapahtui Kuntarekryn kautta Yritys- ja työllistämistuki Lounais-Suomen Työllistäjät ry:llä on Naantalissa sivuvastaanottopiste Ekotori, johon erityistyöllistämisyksikkö Pointti sijoittaa vuosittain useita henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan. Lounais-Suomen Työllistäjiä tuetaan yhteensä eurolla. Tuki edellyttää että LST palkkaa naantalilaisia pitkäaikaistyöttömiä vähintään kuuden kuukauden työsuhteisiin. Työllistämistukikuukausia tulee olla vähintään 24 vuodessa. Maksu tapahtuu kolmessa erässä ja avustus tulee käyttää henkilökunnan palkkakustannuksiin. Tällä sopimuksella varmistetaan se, että kunta saa edelleen kuntouttavan työtoiminnan työpaikkoja riittävästi. Omakotitalkkarihanke on Turun Pientalosäätiön projekti, jossa palkataan pitkäaikaistyöttömiä omakotitalkkareiksi omakotitalojen pihatöihin, pieneen remonttiapuun ja asioinnissa auttamiseen. Asiakkaina ovat ensisijaisesti ja pääsääntöisesti vanhukset ja henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta pysty selviytymään omakotitaloasumisesta omatoimisesti. Sosiaali- ja terveyslautakunta on myöntänyt euron avustuksen säätiölle ehdolla, että Turun Pientalosäätiö palkkaa naantalilaisia pitkäaikaistyöttömiä vähintään 24 kk vuonna Tällä hetkellä omakotitalkkarina on yksi naantalilainen pitkäaikaistyötön. Työllistämisen kuntalisä Vuoden 2015 työllistämismäärärahoissa on varattu erillinen määräraha työllistämisen kuntalisään. Kuntalisää voivat saada naantalilaiset yritykset ja yhdistykset, jotka työllistävät kuudeksi kuukaudeksi naantalilaisia pitkäaikaistyöttömiä, jotka ovat olleet vähintään 300 päivää työmarkkinatuella. Tukea on mahdollista saada enintään 300 /kk/hlö. Tuki edellyttää TE-toimiston tekemää myönteistä palkkatukipäätöstä. Myös kesätyöntekijöiden palkkaamiseen on mahdollisuus saada kaupungin tukea. Kaupunki maksaa kuntalisää yrityksille ja yhdistyksille, jotka työllistävät kaupungin kesätyöhaussa ilman kesätyöpaikkaa jääneitä nuoria. Tukea on mahdollista saada 150 /hlö/4 viikon työsuhde. Erityistyöllistämisyksikkö Pointti Pointti on aikuissosiaalityöhön kuuluva palvelupiste joka on tarkoitettu naantalilaisille pitkäaikaistyöttömille, joiden mahdollisuudet saada omatoimisesti työtä ovat jostain syystä heikentyneet. Asiakkaat ohjautuvat joko sosiaali- ja terveystoimen tai TEtoimiston lähettämänä tai suoraan Pointin kutsumana. Pointin asiakkaista suurin osa on alle 29-vuotiaita toimeentulotuen asiakkaita, aktivointiehdon täyttäviä kuntalaisia ja palveluohjausta tarvitsevia henkilöitä. Asiakkaita on ollut yhteensä 228 henkilöä (miehiä 130, naisia 98) maaliskuun loppuun mennessä. Alle 25-vuotiaita on 62 henkilöä, (miehiä 41, naisia 21). Kuntoutujasopimuksia on tehty tarkastelujaksolla kuudelle eri henkilölle.

4 Pointin asiakkaat (N=228) ajalla Miehiä Naisia Yhteensä Kun asiakas täyttää aktivointiehdon, Pointin sosiaaliohjaajat laativat aktivointisuunnitelman yhdessä työvoimaviranomaisen kanssa. Aktivointisuunnitelmassa kartoitetaan henkilön terveydellinen, psyykkinen ja taloudellinen elämäntilanne. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 :n 1 momentissa on määritelty, miten aktivointiehto täyttyy: Alle 25-vuotiaalle henkilölle - saanut työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä viimeisen 12 kuukauden ajalta päivää työttömyyspäivärahaa tai jolle on tehty työnhakuhaastattelu - pääasiallisena toimeentulona viimeisen 4 kuukauden aikana on ollut työttömyyden johdosta maksettu toimeentulotuki. 25 vuotta täyttänyt - saanut työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä työttömyyspäivärahapäivän täytyttyä työmarkkinatukea vähintään 180 pv - henkilön pääasiallisena toimeentulona on viimeisen 12 kuukauden aikana ollut työttömyyden johdosta maksettu toimeentulotuki. Henkilölle laaditaan aktivointisuunnitelma, kun aktivointiehto täyttyy tai kun henkilö itse sitä pyytää. Pointti on laatinut tarkastelujaksolla Raision TE-toimistossa yhteensä 43 aktivointisuunnitelmaa. Aktivointisuunnitelmia on tehty alle 25-vuotiaille 8 kappaletta ja 25 vuotta -täyttäneille sekä vanhemmille 35 kappaletta. Varattuja aikoja suunnitelman laatimiseen on annettu enemmän, mutta aina asiakas ei ole tullut paikalle. Suunnitelmassa määritellään yhdessä asiakkaan kanssa, mitä jatkossa tapahtuu, jotta hänen työttömyytensä ei enää pitkittyisi. Yhtenä vaihtoehtona on mm. kuntouttava työtoiminta.

5 HLÖÄ Kuntouttava työtoiminta Aktivointisuunnitelmassa mainitaan aina työttömälle yhtenä vaihtoehtona parantaa työllistymismahdollisuuksiaan kunnan järjestämän lakisääteisen kuntouttavan työtoiminnan avulla. Työtoiminta on velvoittavaa asiakkaalle, jos työttömyys on pitkittynyt (yli 500pvä). Maaliskuun loppuun mennessä vuonna 2015 kuntouttavassa työtoiminnassa on ollut 89 eri henkilöä, sopimuksien pituudet vaihtelevat. Kuntouttavasta työtoiminnassa toteutuneita päiviä on ollut (vuonna ). Työtoimintaa on ostettu päivää yhteistyökumppaneiltamme: Raina-säätiöstä, Lounais-Suomen työllistäjät ry:stä, ja Tsempistä. Yhteistyötä on tehty kaupungin eri yksiköiden kanssa, yhdistysten sekä luterilaisen ja helluntaiseurakunnan kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan henkilömäärät vuosina / /2015 Kuntouttavan työtoiminnan toteutuneet päivät 1-3/2015 Seurakunnat; 210; 9 % Raina-säätiö; 350; 14 % Kaupunki muut; 564; 23 % Lounais-Suomen Työllistäjät ry; 743; 31 % Nuorten paja; 465; 19 % Tsemppi; 86; 4 % Kuntouttavan työtoiminnan henkilöt kaupungin omissa yksiköissä Nuorten paja 17 Aktiiviryhmä 14 Tuulentupa 3 Ateriapalvelut 4 Vanhuspalvelut 6 Henkilöstöhallinto 1 Kiinteistönhoito 2 Päiväkodit 3

6 Työmarkkinatuen kuntaosuus Kun henkilö on saanut 300 päivää työmarkkinatukea, kunta maksaa puolet hänen työttömyyden aikaisesta työmarkkinatuestaan. Jos henkilölle on maksettu yli 1000 päivää työmarkkinatukea, kunta maksaa hänen työttömyyden aikaisesta työmarkkinatuesta 70 %. Työmarkkinatuki on tänä vuonna 32,80 /pvä. Kela toimittaa kuukausittain listan henkilöistä, joista kunta maksaa sakkoa. Vuonna 2014 listalla oli 122 eri henkilöä. Kuluvana vuonna listalla on ollut maaliskuun loppuun mennessä 143 eri henkilöä. Osa heistä on lyhyen jakson ja osa on pitkittyneesti työttöminä. Pitkään työttöminä olleet voivat olla listalla myös siitä syystä, että heidän sairaspäivärahaoikeutensa on päättynyt, eikä heille ole myönnetty eläkettä. Tällöin he palaavat työmarkkina-tuelle, vaikka eivät ole työkykyisiä Työmarkkinatuen kuntaosuus ajalla (N=143) Miehet Naiset Yhteensä Henkilömäärä listalla 2014 Kuntaosuus 2014 ( ) Henkilömäärä listalla 2015 Kuntaosuus 2015 ( ) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Yhteensä

7 Naantalin työpaja Nuorten työpajatoiminnan keskeinen tehtävä on tukea nuoren elämäntaitoja, sosiaalista vahvistumista ja omatahtista yhteisöllistä kasvua sekä tekemällä oppimista. Työpaja tarjoaa nuorille mahdollisuuden ohjattuun ja tuettuun työntekoon sekä räätälöityyn polkuun koulutukseen, sen loppuun suorittamiseen yhteistyössä koulutuksenjärjestäjän kanssa tai avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. Työpajatoiminta sijoittuu julkisen sektorin palvelukokonaisuudessa sosiaalialan palvelujen ja avoimien koulutus- ja työmarkkinoiden välimaastoon ja on monialaista toimintaa. Nämä työpajatoiminnan keskeiset kriteerit toimivat myös nuorten työpajatoiminnan valtakunnallisen avustuksen pohjana. Naantalin työpajalla on maaliskuun 2015 loppuun mennessä ollut 22 eri asiakasta, joilla on tarkastelujakson aikana ollut yhteensä 28 valmennusjaksoa ja toteutuneita pajapäiviä 619. Muille kunnille myytyjä kuntouttavan työtoiminnan pajapäiviä ei toistaiseksi ole ollut. Yhteensä 1-3/2015 asiakassopimuksittain Asiakassopimukset/ tammi-maalis Toteutuneet päivät Nuorten kuntouttava työtoiminta Aikuisten kuntouttava työtoiminta Kuntoutujasopimus Koululainen - - Työkokeilu - - Yht Yhteensä 1-3/2015 eri asiakkaita Eri asiakkaita/tammimaalis Toteutuneet päivät Nuorten kuntouttava työtoiminta Aikuisten kuntouttava työtoiminta 2 58 Kuntoutujasopimus Koululainen - - Työkokeilu - - yht Kuntouttavan työtoiminnan työpajapaikkojen myynti muille kunnille Masku Mynämäki yht./päiviä/kk tammikuu helmikuu maaliskuu Yht Naantalin ulkopuoliset asiakassopimukset kuukausittain työpajalla Masku Mynämäki Yht. tammikuu helmikuu maaliskuu Yht

8 Etsivä nuorisotyö Naantalin vapaa-aikalautakunnan alaisuuteen kuuluva Etsivä nuorisotyö -hanke on tarkoitettu nuorille ja nuorille aikuisille joiden avun ja tuen tarve liittyy työllistymisen vaikeuksiin ja ammatinvalinnan kysymyksiin. Kohderyhmänä ovat alueen työttömät nuoret, koulupudokkaat sekä ase- tai siviilipalveluksen keskeyttäneet, ammattiin valmistuvat nuoret ja ilman jatkosuunnitelmaa olevat nuoret. Työttömät nuoret pyritään ohjaamaan TE-toimiston palvelujen piiriin. Nuoria autetaan työnhaussa ja koulutuksen keskeyttäneitä pyritään motivoimaan takaisin kouluun. Vuoden 2015 alusta etsivän nuorisotyön piiriin on ohjautunut 14 nuorta joista naisia on 8 ja miehiä 6. Nuorisotyöntekijä sekä soten työllisyystiimi tekevät tiivistä yhteistyötä.

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.8.215 Naantalin työllisyystilanne 31.8.215 ELY -keskuksen julkaiseman 8/215 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 9 92 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2016 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2016 ELY -keskuksen julkaiseman 8/2016 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 9 051 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.12.2015 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2015 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2015 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 9 090 henkilöä, joista

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 30.4.2016 Naantalin työllisyystilanne 30.4.2016 ELY -keskuksen julkaiseman 4/2016 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli huhtikuun lopussa 9 048 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 30.6.2014 NAANTALIN TYÖLLISYYSTILANNE 30.6.2014 ELY -keskuksen julkaiseman 6/2014 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli kesäkuun lopussa 9 138 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2017 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2017 ELY -keskuksen julkaiseman 08/2017 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 8 921 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.12.2016 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2016 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2016 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 9 051 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.12.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.8.2018 Naantalin työllisyystilanne 31.8.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 08/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli elokuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 30.4.2017 Naantalin työllisyystilanne 31.3.2017 (huhtikuun tilasto julkaistaan vasta 24.5.) ELY -keskuksen julkaiseman 03/2017 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 30.4.2018 Naantalin työllisyystilanne 30.4.2018 ELY -keskuksen julkaiseman 04/2018 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli huhtikuun lopussa 8 950 henkilöä,

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI

TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RAPORTTI 1.1. 31.12.2017 Naantalin työllisyystilanne 31.12.2017 ELY -keskuksen julkaiseman 12/2017 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 8 921 henkilöä,

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko

Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Häme työllisyyskatsaus v. 2015: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Työttömien osuus työvoimasta 10,5 % 10,6 % 10,3 % 10,0 % 9,7 % Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut)

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa Palveluesimies Päivi Kuusela Osaamisen kehittämispalvelut, nuoret 1 5.11.2013 TE-palvelut Lappi Päivi Kuusela TEM:n linjaukset nuorisotakuun toteuttamisessa TE-hallinnossa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 24.10./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015

Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen

Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 28.8./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 20.6./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien määrä yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Päivitetty 22.11./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 29.3./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu 2013 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Jesse Marola / Hämeen ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 3/2019

Työllisyyskatsaus 3/2019 Työllisyyskatsaus 3/2019 Työttömyys Joensuussa Työvoima Työttömät % työvoimasta Yhteensä hlö Alle 25- vuotiaat Pitkäaikaistyöttömät Avoimet työpaikat 2/2018 35 419 15,5 5479 883 1978 993 2/2019 Päivittyy

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu 2017 Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 21.2./Hämeen ELY-keskus, Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa elokuu Päivitetty 26.9./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Päivitetty 23.02./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 25.7./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys alenemassa paikoitellen Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu 2013 Julkistettavissa 26.2.2013 klo 9.00 Työttömyys kasvoi edelleen ripeästi Kainuussa Nuorisotyöttömyys kohosi neljänneksen vuoden takaisesta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.5./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 27.4./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Lomautukset kasvattivat työttömyyttä Kainuussa Työvoiman kysyntä takkuilee ja työttömyyden väheneminen odotuttaa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu Julkistettavissa 21.7. klo 9.00 Työttömyys kääntyi kasvuun myös Kainuussa Määrärahojen loppuminen alkaa heijastua työttömyyteen Alkuvuoden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa helmikuu Päivitetty 22.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa huhtikuu Päivitetty 24.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019

Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-2/2019 20 18 16 14 12 10 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-12/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 12,2 2018 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 22.12./Hämeen ELY-keskus, Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa toukokuu Päivitetty 21.06./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Päivitetty 26.1.2017/Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 25.10./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Teimola Sari Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 23.08./Teimola Sari Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa syyskuu Päivitetty 20.10./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa joulukuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa joulukuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa lokakuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa lokakuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista 3

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa marraskuu Päivitetty 20.12./Sanna Paakkunainen Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus

Lisätiedot

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin

Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin NÄKYMIÄ 2015 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, tammikuu 2015 Julkistettavissa 24.2.2015 klo 9.00 Työttömyys väheni Kainuussa likipitäen vuoden takaisiin lukemiin Kainuussa työttömyyden kehitys

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa heinäkuu Päivitetty 25.08./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa tammikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Nuorisotakuun seuranta en ELY-keskuksessa tammikuu Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden osuus kaikista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Heinäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 26.8./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta

Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta Turku 21.11.217, Ari-Matti Näätänen Esityksen rakenne Työllistämisen lukumäärätietoja (URA ja THL tilastoraportti 33/217) Paikallisten sote-yhdistysten

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1. 2014 klo 9.00 Työttömyys kasvaa ja kuntien haasteet Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Elokuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 23.9./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Huhtikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 27.05./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa kesäkuu Päivitetty 23.7./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa

Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.9. klo 9.00 Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös kuussa Työttömyysjaksot pitkittyvät, kun uutta työvoimaa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.12. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa selvästi vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Uusia työttömiä on aiempaa vähemmän,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Helmikuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa Päivitetty 24.03./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 6/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 21.7.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu hidastumassa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Uusien työpaikkojen määrä kasvussa ja työttömien Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.12. klo 9.00 Työvoiman kysyntä kasvaa Työvoiman kysynnässä on koko kuluvan vuoden ollut merkkejä piristymisestä. TE-toimistoon

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu jatkui heinäkuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Lähde: TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Nuorisotakuun seuranta Hämeen ELY-keskuksessa maaliskuu Päivitetty 26.04./Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, helmikuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, helmikuu 2013 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.3. klo 9.00 Työttömyys sinnittelee Kainuussa yhä selvemmin vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän hiipuessa nuorisotyöttömyys

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni Varsinais-Suomen kunnissa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvutahti hidastuu Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 4/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 4/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /201 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.201 klo 9.00 Työttömyys lievemmässä kasvussa - paikoin jopa vähenee Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Nuorten työttömyys väheni useassa Varsinais-Suomen kunnassa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Työttömyys yhä kasvussa elokuussa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa

Lisätiedot