KAIKKI VILJANKUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN - JO 60 VUODEN KOKEMUKSELLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIKKI VILJANKUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN - JO 60 VUODEN KOKEMUKSELLA"

Transkriptio

1 KAIKKI VILJANKUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN - JO 60 VUODEN KOKEMUKSELLA

2 ARSKAMETALLI OY Aina askeleen edellä. Arskametalli Oy sijaitsee Somerolla Varsinais-Suomessa. Jo kolmannessa polvessa toimiva perheyrityksemme on valmistanut vuodesta 1958 lähtien viljankuivureita, elevaattoreita, kuivuriuuneja sekä puhdistimia. Keskitymme ainoastaan viljan kuivaukseen ja varastointiin, joten pystymme suuntaamaan kaikki voimavaramme korkean laadun ylläpitämiseen ja pysymään jatkuvasti kehityksen kärjessä kuivaustekniikassa. Arska-tuotteissa näkyy ammattilaisen työn jälki Viljankuivurien, kuivuriuunien ja muiden laitteiden yksityiskohdat on kehitetty suomalaisilta viljelijöiltä vuosikymmenten aikana saatujen kokemuksien perusteella. Korkeasta laadusta pidämme kiinni tinkimättä. Valmistustekniikkamme edustaa alan huippua. Suomalaiset viljelijät ovat vaativia asiakkaita Asiantuntijoina he arvostavat Arskan ykkösuokan laatua ja erinomaista kestävyyttä. Ketään ei jätetä kuivurin kanssa yksin. Järjestämme keväisin uuden kuivurin hankkineille perinteisen isäntäkurssin, jossa käymme läpi kuivurin asennuksen ja käytön läpi vaihe vaiheelta.

3 ARSKA-KUIVURIT 60 VUOTTA Kasvavien yritysten taustalla on toimiva idea, vahvaa uskoa ja näkemystä tulevaisuudesta sekä hieman onnea. Näin syntyi myös viljankuivurituotantoon keskittynyt suomalainen perheyrityksemme, Arskametalli Oy. Arvo Käkönen rakensi Tammelan Riihivalkamassa sijaitsevan tilansa yhteyteen osittain puurakenteisen siilokuivurin vuonna Siihen mahtui kerrallaan jopa sata säkkiä (60hl), kun sen aikaisiin säkkikuivureihin niitä mahtui vain Kuivuri oli ratkaisultaan todella edistyksellinen: siinä oli toimiva syöttölaite ja kuivaussiilon rakenteeseen yhdistetty elevaattori. Rakenne oli matala, eikä elevaattoria tarvinnut upottaa lattiapinnan alapuolelle. Prototyypissä oli kuivauskapasiteettia yli oman tarpeen, joten sillä alettiin suorittamaan rahtikuivausta naapureille ja lähipitäjiin. Kuivurin yllättävästä tehosta ihastuneena Riihivalkaman yksi suurimpia viljelijöitä, Heimo Pelto-Huikko, osti tämän omalle tilalleen. Näin Arska-kuivurin tuotanto oli saanut kaupallisen alkunsa. Lue lisää: /historia

4 VILJANKUIVURIT Ensisilmäyksellä monet kuivurit näyttävät samanlaisilta, mutta Arskan parhaat ominaisuudet löytyvätkin pintaa syvemmältä. Niiden rakenteessa on ajateltu kuivauksen kustannuksia ja lopputuloksen laatua. Yksityiskohtia on lukuisia ja ratkaisuille on vahvat perusteet. Näin on saavutettu tehokkaampi kuivaus, tasaisempi kierto, vahvempi rakenne sekä edullisempi hinta. Tapamme mukaan tarjoamme vain parasta. Yksityiskohdissa ei ole tingitty, vaan toimituspakettiin kuuluu kaikki tarpeellinen. Arska-kuivuri on avain tehokkaampaan ja taloudellisempaan viljan kuivaukseen KANSI VARASTOSÄILIÖ HIKOILUKENNO LÄMPÖKENNO KOLMIOHARJAT SYÖTTÖLAITTEISTO JALUSTA POHJAIMURIN LIITÄNTÄ Hikoilukennossa tapahtuu viljan esilämmitys. Ylimmissä kuivauskennoissa on ilman sulkuluukut vajaaeriä varten. Kuivauskennossa vilja liikkuu tasavahvana kerroksena ilmakanavien kummallakin puolella. Joka toinen kanava on poistoilma- ja joka toinen tuloilmakanava. Kuivaus tapahtuu viljapilarin kostealta puolelta kuivalle puolelle päin. Viljapilarin läpi kulkenut lämmin ilma jäähdyttää sitä osaa viljasta, joka edellisessä kuivauskennossa oli lämmennyt eniten. Jalustan koko viljatilavuutena on suhteellisen pieni, jolloin kosteaa viljaa ei jää jalustan sisälle. Lisäksi jalustassa oleva vilja on koko ajan kuivauksen alaisena, koska alimmassa kennossa on lämpöharjat. Jalustan sivuissa on miesluukut, joiden lisäksi syöttölaitteen yläpuolella on tarkastusaukot. Pohjaimuri pitää jalustasuppilon alipaineessa, joka edistää viljan kuivumista. Pohjasuppilossa oleva harjapelti estää jyvien joutumisen pohjaimuriin. Pohjaimurin liitäntä on tarpeeksi alhaalla, jotta pohjasuppiloon saadaan riittävä alipaine ja imu tapahtuu koko suppilon alueelta.

5 Arska kestää isältä pojalle. Suuri kuivauspinta-ala Arska-kuivauskennossa vilja kiertää tasaisesti ja varmasti. Ylimmäisessä ja alimmaisessa kuivauskennossa johdetaan kuivausilma sisään puolikassolista, jotka sijaitsevat kennojen sivussa. Kolmioharjat sijaitsevat tasavälein kunkin viljapatsaan keskellä. Ne täydentävät viljakerroksen sekoittumista ja estävät tiivistymisen. Ilmasolat ovat normaalia korkeammat ja yhtä suuret kuivurin molemmilla sivuilla. Ilmasolien seinämät läpäisevät ilmaa koko alaltaan. Poistoilmakanavien läpäisykyky on tuloilmakanavaa suurempi, joten kosteus poistuu tehokkaasti ja sisäosat pysyvät puhtaina. Poistoilmakanavan seinämä on tukkeutumatonta ja hyvin ilmaa läpäisevää sinkittyä teräsverkkoa. Tuloilmakanavan seinämä on sinkittyä suomupeltiä, joka mahdollistaa tehokkaan kuivauksen. Ristitelasyöttö Mallista riippuen P-, S-, M- tai F-kuivureissa on syöttöteloja 4-12 kappaletta. Syötön tasaisuus on ominaista Arska-kuivureille. Nelilapainen ristitelasyötin toimii häiriöttömästi. Syötön määrä pysyy kuivauksen alusta loppuun saman suuruisena viljan kosteudesta riippumatta. Jäähdytyksen aikana syöttönopeus kasvaa. Kierrätys toimii luotettavasti kaikilla viljalajeilla piensiemeniä myöten. Kierrätyksen nopeus säädetään portaattomasti taajuusmuuttajalla. Lisävarusteita kuivureihin + kaatosuppilo 1x3m / 1.5kW + kaatosuppilon sääsuoja + esipuhdistin A150 + sykloni (sinkitty / maalattu) + piensiemenerotin + viljanlajittelija + GSM-hälytin + ohjausautomaatio + JEMA-kuljettimet + moottoroitu 3-tiejakaja + elevaattorin moottoroitu sulkuluukku + elevaattorin huoltotaso + vaaka-anturilaitteisto

6 KUIVURIKONEISTOT: PERUSMALLISTO Plantaasi Tilavuudet 13,5-24,5m 3 Pohjan ala 200 x 167cm PLANTAASI Kokonaistilavuus [m 3 ] 13,5 16, ,1 24,5 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 6 / 2,5 6,2 / 2 Elevaattorin korkeus [m] 9,5 10,5 11,5 12,5 13,5 Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 3000S 3000S 4000S 4000S 6000S Sulakekokosuositus [A] / 2,5 9,3 / 3 8,4 9,3 / 3 8,4 12,4 / 4 10,8 / 4,5 12,4 / 4 Special Tilavuudet 16,9-34,3m 3 Pohjan ala 200 x 207cm SPECIAL Kokonaistilavuus [m 3 ] 20,7 23,7 27,5 30,5 34,3 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 7,5 / 2,5 11,4 / 3 Elevaattorin korkeus [m] Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 4000S 6000S 6000S 6500S 6500S Sulakekokosuositus [A] ,5 11,4 / 3 10,5 15,2 / 4 13,5 / 4,5 15,2 / 4 13,5 / 4,5 19 / 5

7 Saatavilla myös muita tilavuuksia! Magnum Tilavuudet 16-43m 3 Pohjan ala 200 x 257cm MAGNUM Kokonaistilavuus [m 3 ] 25,6 30,2 34,8 38,4 43 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 14,4 9,2 / 2 Elevaattorin korkeus [m] 11,5 12,5 13,5 14,5 15,5 Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 6000S 6000S 6000S 6500S 6500S Sulakekokosuositus [A] ,4 13,8 / 3 14,4 18,4 / 4 18,5 / 4,5 18,4 / 4 18,5 / 4,5 23 / 5 Farmi Tilavuudet 27,8-93m 3 Pohjan ala 200 x 340cm FARMI (PLANTAASI / MAGNUM) P388 P498 M602 M768 M930 Kokonaistilavuus [m 3 ] 38,8 49,8 60,2 76,8 93 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 16,8 18,6 / 3 Elevaattorin korkeus [m] Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 2 x 4000S 2 x 6000S 2 x 6000S 2 x 6500S 2 x 6500S Sulakekokosuositus [A] ,6 / 4,5 24,8 / 4 25,2 27,6 / 3 32,4 / 4,5 36,8 / 4 39,6 / 5,5 46 / 5

8 SW-VAUNUKUIVURIT

9 SUPERWAGON SW160 SW219 SW242 SW301 SW348 SW384 SW430 Kokonaistilavuus [m 3 ] 16 21,9 24,2 30,1 34,8 38,4 43 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] Elevaattorin korkeus [m] / ilman pohjakuljetinta [m] 5,6 / 1,5 6,8 / 1,5 8 / 9 9,2 / 2,5 9,2 / 2 9,5 / 10,5 9,2 / 2,5 11,4 / 2,5 10 / 11 12,8 13,8 / 3 11,5 / 12,5 12,8 18,4 / 4 12,5 / 13,5 16,4 / 4,5 18,4 / 4 13,5 / 14,5 16,4 / 4,5 23 / 5 14,5 / 15,5 Elevaattorisuositus [tn] / / / 92 Uunisuositus [malli] 3000S 4000S 4000S 6000S 6000S 6500S 6500S Sulakekokosuositus [A] Vakiovarusteita + elevaattori A68 / A92 + ylipaineuuni + esipuhdistin A200 / A250 + pohjaimuri 0.75kW + kaatosuppilo 1x3m 1.5kW + ohjauskeskus + huoltotaso ja tikkaat + syöttökaapeli 10m + kiertoputkisto Superwagon-vaunukuivuri on saatavilla myös ilman pohjakuljetinta! SW on markkinoiden ainoa vaunukuivuri, joka toimii myös ilman kuljettimia. Vaunukuivuri voidaan tarvittaessa muuttaa kiinteäksi kuivuriksi! Koneistona käytetään Magnum-mallia.

10 MW-VAUNUKUIVURIT

11 Vakiovarusteita + elevaattori A92 / A118 + alipaineuuni + esipuhdistin A250 + JEMA-kuljetin + ohjauskeskus + huoltotaso ja tikkaat + syöttökaapeli 10m + kiertoputkisto Multiwagon-vaunukuivureissa käytetään vaunun viereen sijoitettavaa alipaineuunia. Kiinteän kuivurin edut vaunun muodossa. Multiwagon on varustettu tehokkaalla ja hellävaraisella JEMA-kuljettimella. Vaunukuivuri voidaan tarvittaessa muuttaa kiinteäksi kuivuriksi! Koneistona käytetään Farmi-Magnum-mallia. MULTIWAGON MW532 MW602 MW695 MW768 MW860 MW930 Kokonaistilavuus [m 3 ] 53,2 60,4 69,6 76, Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 18 / 2,5 27,6 / 3 25,2 27,6 / 3 Elevaattorin korkeus [m] Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 5500S 7000S 7000S 8000S 8000S 2 x 5500S Sulakekokosuositus [A] ,2 36,8 / 4 32,4 / 4,5 36,8 / 4 32,4 / 4,5 46 / 5 39,6 / 5,5 46 / 5

12 COMPACT-KUIVURIT Compact sopii vaikka vanhoihin rakennuksiin Compact-mallin suunnittelun lähtökohtana oli nopea tehdastoimitus ja helppo pystytys. Compact sopii kaikkialle, missä sähköä on saatavilla - vaikka rehuvarastoon tai konesuojaan. Compact-kuivurin pystytykseen tarvitaan vain tukeva lattia sekä riittävästi korkeutta elevaattoria varten. Kuivuri on sähköistetty 80% valmiiksi jo tehtaalla. Pystytyspaikalla valutyöt voidaan minimoida, sillä toimitukseen kuuluu mm. käyttövalmis kaatosuppilo. Vakiovarusteita + elevaattori A68 / A92 + ylipaineuuni + esipuhdistin A200 / A250 + pohjaimuri 0.75kW + pohjakuljetin 1.5kW + kaatosuppilo 1x3m 1.5kW + ohjauskeskus + huoltotaso ja tikkaat + ilmaputkisto 3m + kiertoputkisto COMPACT S169 S207 S237 S275 S305 M256 M302 M348 M384 M430 Kokonaistilavuus [m 3 ] 16,9 20,7 23,7 27,5 30,5 25,6 30,2 34,8 38,4 43 Kuivauskennojen til. [m 3 ] / kennoja [kpl] Varastosäiliöiden til. [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 7,5 / 2,5 7,6 / 2 7,5 / 2,5 11,4 / 3 10,5 11,4 / 3 10,5 15,2 / 4 Elevaattorin korkeus [m] ,5 12,5 13,5 14,5 15,5 Elevaattorisuositus [tn] Uunisuositus [malli] 4000S 4000S 6000S 6000S 6500S 6000S 6000S 6000S 6500S 6500S Sulakekokosuositus [A] ,5 / 4,5 15,2 / 4 12,6 9,2 / 2 12,6 13,8 / 3 12,6 18,4 / 4 16,2 / 4,5 18,4 / 4 16,2 / 4,5 23 / 5

13 TANDEM-KAKSOISKUIVURIT Energiavaihtoehtoja on monia: Tandem lämpenee ylipaineuunilla, alipaineuunilla tai EcoHeaterilla. Sinä päätät energiamuodon. Kaksi kuivauskoneistoa rungon päällä, yksi lämmönlähde, yksi jäähdytyspuhallin. Molemmilla kuivureilla on oma elevaattori kierrätystä ja tyhjennystä varten - lisäksi täytölle on oma elevaattorinsa. Vakiovarusteita + 3x elevaattori A68 + ylipaineuuni, alipaineuuni tai EcoHeater-biouuni + 2x esipuhdistin A200 + pohjaimuri 0.75kW + kaatosuppilo 1x3m 1.5kW + ohjauskeskus + huoltotaso ja tikkaat + kiertoputkisto TANDEM (2 x SPECIAL) 2 x S207 2 x S237 2 x S305 Kokonaistilavuus [m 3 ] 41,4 47,4 61 Kuivauskennojen tilavuus [m 3 ] / kennoja [kpl] 2 x 7,5 / 2 x 2,5 2 x 10,5 / 2 x 3,5 2 x 13,5 / 2 x 4,5 Varastosäiliöiden tilavuus [m 3 ] / säiliöitä [kpl] 2 x 11,4 / 2 x 3 2 x 11,4 / 2 x 3 2 x 15,2 / 2 x 4 Elevaattorien korkeus [m] / täyttöelevaattorin korkeus [m] 11 / / / 16 Elevaattorisuositus [tn] Sulakekokosuositus [A]

14 KUIVURIUUNIT Arska-kuivuriuunit tunnetaan hyvästä hyötysuhteestaan sekä puhtaasta, nokea keräämättömästä palamisestaan. Vaikka uunit ovat ulkomitoiltaan pieniä, ne ovat kestäviä ja niiden öljynkulutus on pieni. malli A Huippumateriaaleilla ja järkevällä suunnittelulla on mahdollistettu helppo huolto ja puhdistus. Kansi voidaan avata ja etuseinässä on kätevä tarkistusluukku. Asennuksen yksinkertaistamiseksi savuputki on sivulla ja se viedään ulos vaakatasossa uunihuoneen seinän läpi. Ulkokuoret ovat sinkittyä terästä, joka kestää Suomen olosuhteet. malli B Lämpöä tasaisesti ja tehokkaasti Lieriömäisessä tulipesässä liekki palaa keskellä pesää ja lämmittää tasaisesti. Se ei törmää seiniin eikä heikennä rakenteita. Tulipesä on valmistettu parhaasta mahdollisesta raakaaineesta: tulenkestävästä erikoisteräksestä, jonka hilseilylämpötila on 1050 C. Vakiovarusteita + LTM-termostaatti + 2-liekkitermostaatti + 2-liekkipoltin + lämmönvaihdin + savuputkisto (4m) nuohousluukulla Uunien sisäosilla 8 vuoden takuu!

15 Kaikissa uunimalleissa käytetään kotimaista Oilon 2-liekkipoltinta! Ylipaineuunit: kW ( m 3 / h / 60mm) Alipaineuunit: kW ( m 3 / h / 60mm) YLIPAINEUUNIT 3000S 4000S 6000S 6500S Ilmamäärä [m 3 / h] Max. öljynkulutus [kg / h] 17,1 24, ,1 Max. lämpöteho [kw] Moottoriteho [kw] Pituus polttimen kanssa [cm] Leveys puhaltimen kanssa [cm] Leveys [cm] Korkeus [cm] ALIPAINEUUNIT 5500S 7000S 8000S Ilmamäärä [m 3 / h] Max. öljynkulutus [kg / h] Max. lämpöteho [kw] Moottoriteho [kw] 2 x x x 11 Pituus polttimen kanssa [cm] Leveys [cm] Korkeus [cm]

16 Kotimaisella bioenergialla kuivaat edullisesti! EcoHeater Markkinoiden ensimmäinen alipainetekniikkaan perustuva biouuni! EcoHeater-kuivuriuuni on suunniteltu kiinteille biopolttoaineille ja se hyödyntää alipainetekniikkaa. Tulipesä on tilava eikä uunin rakenne vaadi korkeaa uunihuonetta. POLTIN Ilmamäärä [m 3 / h] kg / h (pelletti) Max. lämpöteho [kw] Savukaasuimurin teho [kw] Pituus ilman palopäätä [cm] Leveys [cm] Korkeus [cm]

17 Biopolttimet kotimaisilta poltinvalmistajilta: Etu-uuni sopii kaikkiin uunimalleihin, myös muihin merkkeihin! Etu-uuni on öljykäyttöisen kuivuriuunin lisälaite. Kuivausilma imetään uunin läpi ja savukaasut johdetaan öljyuunin lämmönvaihtimeen. Vaihto takaisin öljykäyttöiseksi on helppoa ja nopeaa. POLTIN Ilmamäärä [m 3 / h] kg / h (pelletti) Max. lämpöteho [kw] Savukaasuimurin teho [kw] / 2.2 Pituus ilman palopäätä [cm] Leveys [cm] Korkeus [cm] 160 / / / 200 Kaasu kuivurin polttoaineena Tehokkaiden Arska-kanavapolttimien polttoaineena voidaan käyttää maa-, neste- tai biokaasua. Kaasu palaa erittäin puhtaasti, joten se voidaan polttaa suoraan kuivausilmassa. Tällöin energiaa ei mene yhtään hukkaan, eli uunin hyötysuhde on 100%. Palamistuotteena on vain vettä ja hiilidioksidia. Kanavapolttimien maksimilämpöteho on jopa kw. Laitteisto on turvallinen, sillä toimitukseen kuuluu kipinäverkko. Kuivuria voidaan käyttää yli- tai alipaineisina.

18 ELEVAATTORIT Sinkitystä teräslevystä valmistetut elevaattorit kuljettavat viljan nopeasti ja varmasti. Elevaattorin yläpään akselille kiinnitetty vaihdemoottori takaa varman käynnistyksen kaikissa olosuhteissa. Elevaattori on helppo huoltaa ja puhdistaa. Yläpäässä on irrotettava kansi ja alapään sivuilla on suurikokoiset puhdistusluukut. Yläpäähän asennettava esipuhdistin pitää kuivaamon pölyttömänä myös viljaa siirrettäessä. Alapään kiilamainen muoto, tasainen pieni välys kuppien välillä sekä niiden liikerata, jossa kupit ovat vaaka-asennossa kohdatessaan kaatosuppilosta tulevan viljan, tuovat monia etuja. Kuppeihin kohdistuu aina maksimitäyttö, eivätkä ne potki takaisin. Ala- ja yläpäässä avoimet ripapyörät Suoravetoiset vaihdemoottorit Itsekantava rakenne Vakiovarusteita + vartijalaite + 3-tiejakaja Ø160 / Ø200 + liitososa 4 x Ø160 / Ø200 + kaatosuppilon liitososa ELEVAATTORI A68 A92 A118 Lisävarusteita + esipuhdistin A150 (yläpäähän) + moottoroitu 3-tiejakaja + moottoroitu sulkuluukku + liitososa 2 x Ø160 / Ø200 Teho [tn / h] Putki [Ø mm] Hihnan leveys [mm] Kuppimäärä [kpl / m] Kuppikoko [tuumaa] 5,5 7 8 Viljaputki [Ø mm] Moottoriteho [kw] /

19 PUHDISTIMET Kuivaamon yläkerta on siisti ja pölytön, kun kuivurin kannessa on esipuhdistin. Puhdistustehoa voidaan lisätä elevaattorin yläpäähän asennettavalla imurilla, syklonilla ja piensiemenerottimella! Esipuhdistimet Esipuhdistin poistaa tehokkaasti roskia, pölyä, akanoita, piensiemeniä ja muita epäpuhtauksia. Laitteisto pysyy puhtaana ja kuivuminen on täydellisempää. Mallista riippuen esipuhdistin asennetaan joko kuivurin kanteen tai elevaattorin yläpäähän - huipputulosta halutessa molempiin, jolloin laitteistossa toimii yhtä aikaa kaksi esipuhdistinta. ESIPUHDISTIN A150 (elevaattoriin) A200 (kuivurin kanteen) A250 (kuivurin kanteen) Viljaputki [Ø mm] Roskaputki [Ø mm] Moottoriteho [kw / RPM] 0.75 / / / 3000 Elevaattorisuositus [tn] 68 / 92 / / 118 Sykloni Sykloni estää esipuhdistimesta tulevien epäpuhtauksien leviämisen kuivaamon ympäristöön. Se keskittää roskat yhteen paikkaan - esimerkiksi peräkärryyn. Piensiemenerotin Piensiemenerotin erottaa viljasta kierrätyksen aikana rikkoutuneet jyvät, rikkaruohojen siemenet ja muita epäpuhtauksia, joita esipuhdistin ei erota. Seulat: + kiinteä + 2mm + 2,5mm + 4mm Saatavilla sinkittynä tai maalattuna.

20 AUTOMATIIKKA Pitkälle automatisoitu laitteisto takaa ensiluokkaisen kuivaustuloksen ja antaa viljelijälle mahdollisuuden kunnon yöuniin. Automatiikan lisävarusteita + vartijalaite + termostaatti + hygrostaatti + vaaka-anturilaitteisto + moottoroidut jakajat + lisäkytkin syöttölaitteelle + moottoroitu elevaattorin sulkuluukku Ohjauskeskus Käynnistä se unohda se. Varusta Arska-kuivurisi lämpötilan mukaan toimivalla, koneistoa ohjaavalla termostaatilla. Laitteisto toimii täysin automaattisesti, valitsetpa sitten digitaalisen tai logiikkakeskuksen. Poistoilmakanavaan sijoitettu anturi kytkee jäähdytyksen päälle viljan kuivuttua asetettuun arvoon. Automatiikan suojana on vesi- ja pölytiivis kansi. Kotimaisen ja korkealaatuisen keskuksen automatiikka on suunniteltu nimenomaan Arska-kuivuria varten. Ohjauskeskuksen vakiovarusteita + tähti-kolmiokäynnistin: puhallin + pehmokäynnistin: elevaattori + digitaalinen ampeerimittari: elevaattori + käyttötuntimittari 230V 50Hz + täyttöautomatiikka (valmius) + uudelleenkäynnistysautomatiikka sähkökatkosten varalle (muistiautomatiikka) + keskuksesta ohjattavat ja luettavat digitaalitermostaatit + merkkivalot laitteiden toiminnasta ja työvaiheista + syöttölaitteen ohjaus portaattomalla taajuusmuuttajalla GSM-hälytin Ilmoittaa tekstiviestillä jäähdytys- tai kuivausajan päättymisestä sekä mahdollisista ongelmista suoraan matkapuhelimeesi: poltinhäiriöt elevaattorin pysähtyminen syöttölaitteen pysähtyminen lämpöreleen laukeaminen

21 PAKETTIKUIVAAMOT Arska-pakettikuivaamo on koti kuivurille ja varastotila viljalle. Tuhansilla suomalaisilla tiloilla käsitellään viljaa Arska-laitteistolla. Pakettikuivaamo suunnitellaan juuri viljelijän tarpeisiin sopivaksi. Laitteisto ja rakennuselementit valmistetaan ensiluokkaisista raaka-aineista ammattitaidolla ja kokemuksella. Sinkitystä teräslevystä valmistettujen elementtien ulkopinnat maalataan halutessa asiakkaan toivomalla värillä jo tehtaalla. Elementtirakenteiset siilot toimivat pakettikuivaamon sivuseininä. Siilojen lukumäärä ja kokonaiskorkeus vaihtelevat kuivaamon koon mukaan. Sopiva Arska löytyy sekä karjatilan rehuviljan kuivaukseen ja säilytykseen että suuren viljatilan kaupalliseen sadonkäsittelyyn. Samaan rakennukseen voi tarvittaessa järjestää tilaa esimerkiksi lajittelulaitokselle. Rinteeseen vai tasamaalle? Suosittelemme kuivaamon rakentamista rinteeseen. Näin saavutetaan paras mahdollinen tyhjennettävyys ja tilankäyttö. Alleajettavien siilojen sulkimet on suunnattu vinosti alla olevan auton lavaa kohti. Tasamaalle rakennettu kuivaamo tyhjennetään elevaattorilla. Lisävarusteita + kaatosuppilon ritilä + pari- tai liukuovet + kansiluukut + uunihuone + kattotuolit + portaat

22 Kuivaamoelementit 2 x 2m / tilavuus 3,8m 3 / korkeus 86cm 2 x 2,5m / tilavuus 4,8m 3 / korkeus 86cm 2,5 x 2,5m / tilavuus 5,8m 3 / korkeus 86cm valmistettu sinkitystä teräslevystä ulkoseinät saatavissa myös maalattuna ainevahvuus 1,5-2mm päätyjen ainevahvuus 3mm läpivientielementit ilmaputkille Siilonpohjat 2 x 2m / tilavuus 1,2m 3 / korkeus 87cm 2 x 2,5m / tilavuus 1,8m 3 / korkeus 100cm 2,5 x 2,5m / tilavuus 2,3m 3 / korkeus 123cm toimitetaan valmiiksi koottuna pohja- ja pintamaalattu suora tai vino kärkikappale veitsi- tai läppäsuljin

23 2m elementeillä Perusmallisto 2,5m elementeillä Malli 4x3 / S6+2 Pohjan ala 8,55 x 6,44m 5 kerrosta / tilavuus 138,8m 3 6 kerrosta / tilavuus 169,2m 3 Malli 4x3 / S6+2 Pohjan ala 10,55 x 7,94m 6 kerrosta / tilavuus 250,4m 3 7 kerrosta / tilavuus 296,8m 3 Malli 4x4 / S10+2 Pohjan ala 8,55 x 8,55m 7 kerrosta / tilavuus 299,6m 3 8 kerrosta / tilavuus 345,2m 3 9 kerrosta / tilavuus 390,8m 3 Malli 4x4 / S10+2 Pohjan ala 10,55 x 10,55m 7 kerrosta / tilavuus 468,4m 3 8 kerrosta / tilavuus 538m 3 9 kerrosta / tilavuus 607,6m 3 Malli 4x5 / S14+2 Pohjan ala 8,55 x 10,66m 7 kerrosta / tilavuus 414,4m 3 8 kerrosta / tilavuus 472m 3 9 kerrosta / tilavuus 529,6m 3 Malli 4x5 / S14+2 Pohjan ala 10,55 x 13,16m 7 kerrosta / tilavuus 640m 3 8 kerrosta / tilavuus 732,8m 3 9 kerrosta / tilavuus 825,6m 3 Avara yläkerta Hitsatut siilonpohjat Kuivaamo puuverhouksella

24 PYÖREÄT VILJASIILOT Hyvä satovuosi tuo lisää varastoitavaa viljaa. Myös kauppaliikkeiden hinnanporrastus kannustaa tilavarastointiin. Karjatiloilla kotoisen rehun varastointi on taloudellisen ruokinnan perusta. Arska-viljasiilon tiiviiden seinien sisällä vilja on suojassa tuulelta, tuiskulta ja pikkujyrsijöiltä. Materiaalina toimii luja, muotopuristettu aaltopelti. Vakiovarusteita + täyttöaukko ja tarkastusluukku katolla + suojahupulla varustettu putki tyhjennysruuvia varten + ulkoseinä- ja kattotikkaat + miesluukku ulkoseinässä + ulkopuoliset tukipalkit Meiltä saat myös teräskartiopohjat sekä pyyhkäisyruuvit tasapohjaisiin siiloihin! 4 kerrosta 5 kerrosta 6 kerrosta 7 kerrosta 8 kerrosta 9 kerrosta 10 kerrosta m m m m m m m 3

25 Riittääkö kuivaamon siilotila? Onko viljan varastointi tilan pullonkaula? Laadukkaat, edulliset ja kotimaiset Arska-viljasiilot ovat ratkaisu varastointiongelmiisi. Helppo koota, nopea pystyttää Aaltomaiseen muotoon profiloidut elementit on helppo kiinnittää toisiinsa. Tukeva seinä nousee vauhdilla. Erikoistyökaluja ei tarvita, vaan koko pystytys voidaan hoitaa kotoisin voimin. Tilan viljankuivaamo tai rehunkäsittelypaikka sopii parhaiten siilon pystytyspaikaksi, sillä olemassa olevaa koneistoa voidaan käyttää täyttöön ja tyhjennykseen. Suosittelemme pohjasyvennystä Ennen pystytystä tehtävää pohjavalua suunniteltaessa kannattaa kiinnittää huomiota tyhjennettävyyteen. V-muotoinen pohja vähentää lapiotyön minimiin ja siilo tyhjenee ruuvilla lähes viimeistä jyvää myöten. Myös muita pohjaratkaisuja voidaan käyttää maaston sallimissa puitteissa. Ø4,8m / KERROKSIA Tilavuus [m 3 ] Seinäkorkeus [cm] Täyttökorkeus [cm] Ø5,6m / KERROKSIA Tilavuus [m 3 ] Seinäkorkeus [cm] Täyttökorkeus [cm] Ø6,4m / KERROKSIA Tilavuus [m 3 ] Seinäkorkeus [cm] Täyttökorkeus [cm] Ø7,2m / KERROKSIA Tilavuus [m 3 ] Seinäkorkeus [cm] Täyttökorkeus [cm]

26 -KULJETTIMET JEMA-kuljettimet valmistetaan kuumasinkitystä teräslevystä, joten ne voidaan asentaa myös ulkotiloihin. Kuljettimet on suunniteltu viljan ja muiden raemaisten aineiden kuljettamiseen. Korkealaatuiseen kuljetinketjuun kiinnitetyt kumiset / muovipäällysteiset teräskolat siirtävät materiaalin tehokkaasti, turvallisesti ja äänettömästi. Kuljettimet toimivat sekä vaakakuljettimina että nousukäyrällä varustettuna. Ne ovat tehokkaita molempina versioina, kapasiteettiin nähden pienellä tehontarpeella. Kaikki osat valmistetaan CNC-koneella, joten ne sopivat täydellisesti toisiinsa. Tämän johdosta asennus on helppoa. Tehtaalla on esisäädetty 40% maksimitehosta. KULJETIN T44 T45 T49 T57 Kapasiteetti [m 3 / h] RPM [1 / min] / / 60 Ketjun nopeus [m / s] 1,1 1,1 0,79 / 0,99 0,79 / 0,99 Ketjulenkin pituus [mm] 41,4 41, Vetomurtolujuus (dyn.) [kn] min. 17,8 min. 17, Kolan materiaali kumi kumi PEHD 1000 PEHD 1000 Ainevahvuus vetopää [mm] Ainevahvuus taittopää [mm] 3 / 1,5 3 / 1,5 3 3 Ainevahvuus muut osat [mm] 1,5 1,5 3 3

27 JEMA-kolakuljettimet rakennetaan vakio-osista, joita yhdistämällä voidaan koota kuljetin kaikkiin kuljetustarpeisiin. T44/T45 Kaatosuppilokuljettimet Vakiovarusteita + suoraveto vaihdemoottorilta + momenttituki iskunvaimentimella + 90 purkuyhde vetopäässä + ketjunkiristys, tarkistus- sekä puhdistusluukut veto- ja taittopäissä + kaatosuppilon pohjaosat kapasiteetinsäädöllä Lisävarusteita + voimansiirto kiilahihnoilla + 45 nousukäyrä + kippaussuppilo T49/T57 Vaakakuljettimet Vakiovarusteita + suoraveto vaihdemoottorilta + purkuyhde vetopäässä + tarkistusluukku veto- ja taittopäissä + syöttöyhde Lisävarusteita + välipurku sulkijalla + sulkija veto- tai taittopäähän + vaijerituenta pitkiin ylityksiin + vartijalaite

28 LISÄVARUSTEET Korkealaatuisilla ja kestävillä lisävarusteilla viimeistelet kuivurin rakenteen ja parannat sen toimivuutta. OSAT SOPIVAT MYÖS MUIHIN MERKKEIHIN! VILJAPUTKET Ø160 VILJAPUTKET Ø200 Viljaputki Ø160 / 23cm AR400 Viljaputki Ø200 / 23cm AR442 Viljaputki Ø160 / 48cm AR402 Viljaputki Ø200 / 48cm AR444 Viljaputki Ø160 / 98cm AR404 Viljaputki Ø200 / 98cm AR446 Viljaputki Ø160 / 196cm AR406 Viljaputki Ø200 / 196cm AR448 Teleskooppi Ø160 / 1-2m (kahvalla) AR408 Teleskooppi Ø200 / 1-2m (kahvalla) AR660 Teleskooppi Ø160 / 2-4m (kahvalla) AR420 Teleskooppi Ø200 / 2-4m (kahvalla) AR663 Yläteleskooppi Ø160 / 1-2m AR410 Alateleskooppi Ø200 / 1-2m AR658 Muunnososa Ø160-3-tiejakaja Ø160 AR3022 Muunnososa Ø200-3-tiejakaja Ø200 AR3024 PUTKIKÄYRÄT SULKIJAT Putkikäyrä Ø160 / 15 AR466 Sulkija Ø160 (veitsi) HJ9150 Putkikäyrä Ø160 / 15 / 3mm AR490 Sulkija Ø200 (veitsi) HJ9175 Valukäyrä Ø160 / 15 AR491 Sulkija Ø200 (läppä) HJ9200 Putkikäyrä Ø160 / 45 AR484 Sulkija 180 x 180mm HJ9225 Putkikäyrä Ø160 / 45 / 3mm AR495 Valukäyrä Ø160 / 45 AR496 SIDEVYÖT JA PIKASITEET Putkikäyrä Ø200 / 15 AR664 Sidevyö Ø160 AR440 Valukäyrä Ø200 / 15 AR690 Pikaside Ø160 AR486 Putkikäyrä Ø200 / 45 AR666 Sidevyö Ø200 AR468 Valukäyrä Ø200 / 45 AR695 Pikaside Ø200 AR864

29 MOOTTOROIDUT JAKAJAT 3-tiejakaja Ø160 / A68 2-tiejakaja Ø tiejakaja Ø tiejakaja Ø200 / A92 & A118 2-tiejakaja Ø tiejakaja Ø AR3000 AR4610 AR4220 AR4000 AR4620 AR4600 MANUAALISET JAKAJAT 3-tiejakaja Ø160 / A68 2-tiejakaja Ø tiejakaja Ø tiejakaja Ø200 / A92 & A118 2-tiejakaja Ø tiejakaja Ø AR3057 AR461 AR422 AR3527 AR462 AR460 Y-HAARAT Y-haara Ø Y-haara Ø Y-haara Ø Y-haara Ø AR11953 AR467 AR11847 AR885 NIVELET Avonivel Ø160 Kuminivel Ø160 / 50cm Avonivel Ø200 Avonivel Ø200 / Ø160 Kuminivel Ø200 / 50cm AR424 AR425 AR880 AR884 AR450 SUPISTUKSET Supistus Ø160 - Ø150 Supistus Ø200 - Ø160 Supistus Ø200 - Ø150 AR617 AR882 AR883

30 ILMAPUTKET Ilmaputki Ø500 / 23cm AR200 Ilmaputki Ø500 / 48cm AR202 Ilmaputki Ø500 / 98cm AR204 Ilmaputken käyrä Ø AR206 Ilmaputken sidevyö Ø500 AR208 Teleskooppi Ø500 / 20-40cm AR210 Muunnososa Ø500 - Ø600 AR212 Muunnososa Ø500 - Ø630 AR214 Ilmaputki Ø630 / 23cm AR220 Ilmaputki Ø630 / 48cm AR222 Ilmaputki Ø630 / 98cm AR224 Ilmaputken käyrä Ø AR226 Ilmaputken sidevyö Ø630 AR228 Teleskooppi Ø630 / 20-40cm AR230 Muunnososa Ø630 - Ø600 AR232 Muunnososa Ø kW puhallin AR236 Muunnososa Ø kW puhallin AR239 Muunnososa Ø630-11kW puhallin AR237 SW poistoputki sivulle 50cm AR235 ROSKAPUTKET Ø160 ROSKAPUTKET Ø200 Roskaputki Ø160 / 600cm AR644 Roskaputki Ø200 / 600cm AR862 Roskaputken käyrä Ø160 / 45 AR646 Roskaputken käyrä Ø200 / 45 AR866 Roskaputken käyrä Ø160 / 90 AR648 Roskaputken käyrä Ø200 / 90 AR868 Roskaputken jatko Ø160 AR650 Roskaputken jatko Ø200 AR870 PUHDISTUS Kuivuriuunin nuohousharja 45 x 120mm AR5560 Kuivuriuunin tuubiharja Ø57 AR5565 Elevaattorin puhdistusharja Ø210 / Ø280 AR30 / AR39

31 SAVUPUTKET Ø200 SAVUPUTKET Ø250 (RST) Savuputki Ø200 / 25cm AR238 Savuputki Ø250 / 50cm AR271 Savuputki Ø200 / 50cm AR240 Savuputki Ø250 / 100cm AR270 Savuputki Ø200 / 100cm AR242 Soviteputki Ø cm AR272 Savuputki Ø200 / 100cm (RST) AR243 Savuputken käyrä Ø250 / 90 AR273 Savuputken käyrä Ø200 / 90 (RST) Savuputken sidevyö Ø200 Savuputken T-haara Ø200 / 90 Savuputken T-haara Ø200 / 90 (RST) AR285 AR248 AR250 AR2500 Savuputken T-haara Ø250 / 90 (sis. peitelevyn) Savuhattu Ø250 Peitelevy AR274 AR275 AR276 Savuhattu Ø200 AR77 Savuhattu Ø200 (RST) AR249 Jaakko-sovitusosa Ø200 AR6255 Savuputken lähtö Ø200 / 3000S / 4000S (vm ) AR5526 Savuputken lähtö Ø200 / 6000S (vm ) AR5527 SÄHKÖOSAT Poistokanavatermostaatti (digitaalinen, korvaa hygrostaatin) Poistokanavatermostaatti (mekaaninen, korvaa hygrostaatin) Lämpötilatermostaatti (LTM) 2-liekkitermostaatti Palotermostaatti (Trafag) Hygrostaatti Taajuusmuuttaja syöttölaitteelle 0.55kW + tarvikkeet Taajuusmuuttaja max. 4kW Täyttöhälytin (pyörivä) GSM-hälytin Vaaka-anturilaitteisto + näyttölaite Lisäkytkin syöttölaitteelle Moottoroitu elevaattorin sulkuluukku (ohjaus kauko-ohjaimella) Moottoroitu elevaattorin sulkuluukku (ohjaus keskuksesta) Vartijalaite Käyttötuntimittari 230V 50Hz Lämpömittari Elevaattorin virtamittaripaketti Yläraja-anturi siiloon, kapasitiivinen AR7777 AR6006 AR6004 AR6005 AR624 AR6002 AR9999 AR9998 AR6200 AR625 AR6666 AR1234 AR7000 AR7001 AR3018 AR1235 AR2100 AR8888 AR12833

32 Arskametalli Oy Saarentaantie 33 FI Somero p. (02) Tehtaan edustajat: Markku Koivisto p p Pauli Sundman p p Ota yhteyttä - neuvomme ja palvelemme sinua kuivaamoasioissa. Suunnitellaan yhdessä juuri sinun tarpeisiisi sopiva kuivausratkaisu! Kotisivuiltamme löydät lisätietoa tuotteistamme ja yrityksestämme sekä ajankohtaisia tietoja kampanjoistamme, kuivuripäivistä sekä muista tapahtumista, joissa olemme mukana. Materiaalipankista löydät aina uusimmat versiot esitteistä, asennus- ja käyttöohjeista sekä mittakuvista. Arskametalli Oy 2018 Pidätämme oikeudet muutoksiin. Esitteen ja muiden julkaisujen kuvissa saattaa esiintyä varusteita, jotka eivät kuulu vakiovarusteisiin. Tekniset tiedot ovat suuntaa-antavia.

VILJANKUIVURIT.

VILJANKUIVURIT. VILJANKUIVURIT AVAIN TEHOKKAAMPAAN JA TALOUDELLISEMPAAN VILJAN KUIVAUKSEEN Ensisilmäyksellä monet kuivurit näyttävät samanlaisilta, mutta Arskan parhaat ominaisuudet löytyvätkin pintaa syvemmältä. Niiden

Lisätiedot

VILJANKUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET PAKETTIKUIVAAMOT VILJASIILOT

VILJANKUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET PAKETTIKUIVAAMOT VILJASIILOT VILJANKUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET PAKETTIKUIVAAMOT VILJASIILOT ARSKAMETALLI OY AINA ASKELEEN EDELLÄ. Arskametalli Oy sijaitsee Somerolla Varsinais- Suomessa. Jo kolmannessa polvessa toimiva

Lisätiedot

Kaikki viljankuivaukseen ja -varastointiin

Kaikki viljankuivaukseen ja -varastointiin www.arskametalli.fi Kaikki viljankuivaukseen ja -varastointiin ARSKAMETALLI OY Aina askeleen edellä. Arskametalli Oy sijaitsee Somerolla Varsinais- Suomessa. Jo kolmannessa polvessa toimiva perheyrityksemme

Lisätiedot

ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ.

ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ. www.arskametalli.fi ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ. Arskametalli Oy on vuonna 1958 perustettu perheyritys, jonka juuret ovat syvällä suomalaisen viljankäsittelyn historiassa. Yli 60 vuoden kokemus kuivurien

Lisätiedot

ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ.

ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ. www.arskametalli.fi ARSKA - AINA ASKELEEN EDELLÄ. Arskametalli Oy on vuonna 1958 perustettu perheyritys, jonka juuret ovat syvällä suomalaisen viljankäsittelyn historiassa. Yli 60 vuoden kokemus kuivurien

Lisätiedot

KAIKKI MITÄ TARVITSET VILJAN KUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN

KAIKKI MITÄ TARVITSET VILJAN KUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN KAIKKI MITÄ TARVITSET VILJAN KUIVAUKSEEN JA VARASTOINTIIN www.arskametalli.fi ARSKA - PERINTEIKÄS SUOMALAINEN PERHEYRITYS Arskametalli Oy on vuonna 1958 perustettu perheyritys, jonka juuret ovat syvällä

Lisätiedot

PAKETTIKUIVAAMOT KUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET VILJASIILOT

PAKETTIKUIVAAMOT KUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET VILJASIILOT PAKETTIKUIVAAMOT KUIVURIT UUNIT ELEVAATTORIT PUHDISTIMET VILJASIILOT Arskametalli Oy Suomen vanhin kuivurinvalmistaja Arskametalli Oy sijaitsee Somerolla Varsinais-Suomessa. Jo kolmannessa polvessa toimiva

Lisätiedot

AGRO. Tuoteluettelo.

AGRO. Tuoteluettelo. Tuoteluettelo www.jema.as Kaatosuppilokuljettimet T44 / T45 Kaatosuppilokuljettimet T44/T45 kaatosuppilokuljettimet rakennetaan vakio-osista, joita yhdistämällä voidaan koota kuljetin kaikkiin kuljetustarpeisiin

Lisätiedot

Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ. NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen TIETOA YRITYKSESTÄ. Janne Käkönen

Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ. NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen TIETOA YRITYKSESTÄ. Janne Käkönen NURMISIEMENSEMINAARI 27.02.2014 / Huittinen Janne Käkönen TIETOA YRITYKSESTÄ Arskametalli Oy ARSKA AINA ASKELEEN EDELLÄ Somero, Lounais-Suomi (Varsinais-Suomi) Viljankuivausta ja varastointia Arvo Käkönen

Lisätiedot

K-SARJAN VAUNUKUIVURIT

K-SARJAN VAUNUKUIVURIT K-SARJAN VAUNUKUIVURIT K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN KUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava kuivausratkaisu. Lämminilmakuivuri

Lisätiedot

K-SARJAN VAUNUKUIVURIT

K-SARJAN VAUNUKUIVURIT K-SARJAN VAUNUKUIVURIT K-SARJAN VAUNUKUIVURIT TALOUDELLISTA JA TEHOKASTA VILJAN KUIVAUSTA Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja nopeasti käyttöönotettava kuivausratkaisu. Lämminilmakuivuri

Lisätiedot

Antilta odotettu UUTUUS

Antilta odotettu UUTUUS Antilta odotettu UUTUUS Tehokas, nopea ja edullinen vaunukuivuri Saatavana myös E-suoravetoelevaattorilla Antti VACBOOST vaunukuivurit C205-20.5m 3 C5-.5 m 3 C320-32.0 m 3 C365-36.5 m 3 Kätevin ratkaisu

Lisätiedot

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Pitkälle kehitettyä kuivausteknologiaa Mepun S-sarjan kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti,

Lisätiedot

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti ja

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

M-SARJAN VAUNUKUIVURIT

M-SARJAN VAUNUKUIVURIT M-SARJAN VAUNUKUIVURIT M-SARJAN ISOT VAUNUKUIVURIT LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uudistetun, käytännöllisen M-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen

Lisätiedot

M-SARJAN VAUNUKUIVURIT

M-SARJAN VAUNUKUIVURIT M-SARJAN VAUNUKUIVURIT M-SARJAN VAUNUKUIVURIT LUOTETTAVAA JA LAADUKASTA VILJAN KUIVAUSTA Mepun uudistetun, käytännöllisen M-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja helppokäyttöisyyteen.

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Mepun hakeuunit markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET Kestävyydestään ja korkeasta hyötysuhteestaan

Lisätiedot

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT

S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISTA JA TEHOKASTA VILJAN KUIVAUSTA Pitkälle kehitettyä kuivausteknologiaa Mepun S-sarjan kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti,

Lisätiedot

Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI

Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI Edistyksellinen L-SARJAN VAUNUKUIVURI MEPU - L-SARJAN VAUNUKUIVURI L-sarjan vaunukuivuri täydentää Mepun vaunukuivurimalliston. Nyt löytyy jokaiselle sopivan kokoinen malli. L-SARJAN VAUNUKUIVURIN EDUT

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA

VAUNUKUIVURIT K-SARJA [FI] VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 150-300k Yli 30 vuoden kehitystyö. Yli 4500 tyytyväistä käyttäjää. K-SARJAN VAUNUKUIVURIT. TEHOKAS SIIRRETTÄVÄ KUIVAUSYKSIKKÖ Vaunukuivuri on varustettu nykyaikaisella täysautomaattikeskuksella.

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Antti-Teollisuus Oy Tehdas sijaitsee Salossa, Varsinais-Suomessa Liikevaihto 20 milj. Henkilöstö n. 150 Perheyritys, joka on perustettu 1952 Antti Kuivaajat Modulaarinen

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA M5-SARJAN ISO MEPU-VAUNUKUIVURI LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uuden käytännöllisen M5-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA M5-SARJAN ISO MEPU-VAUNUKUIVURI LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uuden käytännöllisen M5-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti

Lisätiedot

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN MEPU-SIILOT MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN Mepun pyöreät viljasiilot ovat pienimpiä yksityiskohtia myöten suunniteltu täyttämään nykyaikaisen viljanvarastoinnin vaatimukset.

Lisätiedot

Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta käyttävä kuivuri Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy

Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta käyttävä kuivuri Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy Viljankäsittelyn ammattilainen Energiatehokas ja kotimaista polttoainetta Jouni Virtaniemi Antti-Teollisuus Oy 1 2 Miksi on lähdetty kehittämään biouunia? Valtaosa Suomen lämminilmakuivureista käyttää

Lisätiedot

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN MEPU-VILJASIILOT MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN Mepun viljasiilot ovat pienimpiä yksityiskohtia myöten suunniteltu täyttämään nykyaikaisen viljanvarastoinnin vaatimukset.

Lisätiedot

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET

MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT LÄMMÖNLÄHTEET LÄMMÖNLÄHTEET Mepun hakeuunit markkinoilla jo parikymmentä vuotta. Latviassa Mepun hakeuuneilla on kuivattu kymmeniä miljoonia kiloja viljaa vuodesta 2007. MEPUN KUIVURIUUNIT TALOUDELLISET JA TEHOKKAAT

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-sarja tarjoaa erinomaisen kuivaustehon ja käytännöllisyyden yhdessä toiminnallisessa paketissa. S-sarjassa on panostettu varmatoimisuuteen

Lisätiedot

Maaseudun energiapäivä Mepu Oy Mynämäentie 59, Yläne, Finland Tel

Maaseudun energiapäivä Mepu Oy Mynämäentie 59, Yläne, Finland Tel Maaseudun energiapäivä 30.11.2017 MEPU OY Perustettu vuonna 1952 Tehdas Yläneellä Viljankäsittelylaitteiden valmistaja sekä maahantuoja Myyntiä Suomessa ja Euroopassa (n. 50% / 50%) Työllistää 50+ henkilöä

Lisätiedot

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot. 408033 (fi)

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot. 408033 (fi) Suunnitteluohje ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot 408033 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 KANUNKI; SALO Puhelin (02) 774 4700 Telefax (02) 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

A FI KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE. ARSKAMETALLI OY

A FI KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE. ARSKAMETALLI OY A10-1001-FI-201804 KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ARSKAMETALLI OY www.arskametalli.fi SISÄLLYSLUETTELO Tietoa yrityksestä Turvallisuustiedot Takuutiedot CE-merkinnän varmentamispäätös EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus

Lisätiedot

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot (fi)

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot (fi) Suunnitteluohje ANTTI-VILJANKUIVURIT 408033 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 KANUNKI; SALO Puhelin (02) 774 4700 Telefax (02) 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

A FI KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE. ARSKAMETALLI OY

A FI KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE. ARSKAMETALLI OY A10-1001-FI-201908 KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ARSKAMETALLI OY www.arskametalli.fi SISÄLLYSLUETTELO Tietoa yrityksestä Turvallisuustiedot Takuutiedot CE-merkinnän varmentamispäätös EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus

Lisätiedot

LUOTETTAVAT JA JOUSTAVAT OHJAUSJÄRJESTELMÄT

LUOTETTAVAT JA JOUSTAVAT OHJAUSJÄRJESTELMÄT OHJAUSJÄRJESTELMÄT LUOTETTAVAT JA JOUSTAVAT OHJAUSJÄRJESTELMÄT Mepun ohjausjärjestelmät ovat joustavia ja turvallisia käyttää. Luotettavien järjestelmien ansiosta kuivaamojen käyttö on helppoa ja sujuvaa.

Lisätiedot

TWISTER-SIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJANVARASTOINTIIN

TWISTER-SIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJANVARASTOINTIIN TWISTER-SIILOT TWISTER-SIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJANVARASTOINTIIN Mepun Twister-siilot on pienipiä yksityiskohtia yöten suunniteltu täyttäään nykyaikaisen viljanvarastoinnin vaatiukset. Laajasta

Lisätiedot

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot (fi)

Suunnitteluohje. ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot (fi) Suunnitteluohje ANTTI-VILJANKUIVURIT Viljaputkistot 408033 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 KANUNKI; SALO Puhelin (02) 774 4700 Telefax (02) 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.antti-teollisuus.fi

Lisätiedot

KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE KUIVURIKONEISTO ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 4 5 6 7 9 10-11 11 12 12 13 13 14-15 15 17 18 19 20 21 21 22 26 27 28 30 31 32 32 33 34-35 36 37 38-51 52-53 Arska-takuu EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA Uudessa M5-sarjassa on panostettu varmatoimisuuteen ja helppokäyttöisyyteen. Sen jalostettu kuivausteknologia varmistaa laadukkaan ja energiatehokkaan lopputuloksen. UUSI ISO MEPU-

Lisätiedot

SIILOT. Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta. siilo sinun projektiisi

SIILOT. Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta. siilo sinun projektiisi SIILOT Laatua, vahvuutta ja tehokkuutta siilo sinun projektiisi Mimersvej 5, DK-8722 Hedensted, T: +45 7568 5311, E: info@sukup-eu.com // WWW.Sukup-eu.com SUKUP siilon standardilaitteet Suuri täyttöaukko

Lisätiedot

Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille

Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille Antti Agrosec kuivurit viljankäsittelyn ammattilaisille Antti-Teollisuus sinun eduksesi Antti on ollut mukana viljankuivausalalla jo yli 45 vuotta. Jatkuva tutkimus- ja kehitystyö on vienyt meidät sinne

Lisätiedot

PIKAOHJE. Optima Ohjauskeskus. 408152 (fi)

PIKAOHJE. Optima Ohjauskeskus. 408152 (fi) PIKAOHJE Optima Ohjauskeskus 408152 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.agrosec.com 7.8.2013 SISÄLLYS

Lisätiedot

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry

Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry Jukka Kontulainen ProAgria Satakunta ry ProAgria Farma ja Satakunta yhdistyvät 1.1.2013 Viljatilojen määrä on kasvanut Valtaosa kuivataan öljyllä Pannut ovat pääsääntöisesti 250-330 kw Kuivauksen investoinnit

Lisätiedot

19.10.2010. 16.9.2010 Erkki Jokela. Mepu Oy: Liiketoiminnan käynnistäminen Valko-Venäjällä

19.10.2010. 16.9.2010 Erkki Jokela. Mepu Oy: Liiketoiminnan käynnistäminen Valko-Venäjällä 16.9.2010 Erkki Jokela Mepu Oy: Liiketoiminnan käynnistäminen Valko-Venäjällä 1 VAUNUKUIVURIT koot 150 365 hl heti käyttövalmiina kuljettimet 20 60 tn/h elev. korotettavissa taloudellinen tyytyväisyystakuu

Lisätiedot

Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932

Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932 luettelo 2010 Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932 Sisällysluettelo 2010/2 IMUPAINELIETSOT 3 Sähkökäyttöiset Traktorikäyttöiset VILJALIETSOT 4 Sähkökäyttöiset Traktorikäyttöiset LIETSOJEN TARVIKKEET

Lisätiedot

NEUERO FARM- UND FÖRDERTECHNIK. NEUERO kuivaava siilo. Kuivaaminen ja varastointi samassa siilossa. Der Getreide-Fulliner

NEUERO FARM- UND FÖRDERTECHNIK. NEUERO kuivaava siilo. Kuivaaminen ja varastointi samassa siilossa. Der Getreide-Fulliner Der Getreide-Fulliner NEUERO kuivaava siilo Kuivaaminen ja varastointi samassa siilossa Tuotteen lakisääteinen suojaus, viitteet 0 005 017 396.7 ja 0 005 017 396.5 made in Germany NEUERO FARM- UND FÖRDERTECHNIK

Lisätiedot

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke

Lämpölaitostekniikkaa. Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke Lämpölaitostekniikkaa Nurmes 1.2.2012 Esa Kinnunen Biomas-hanke 1 Laiteratkaisut ja polttotekniikka Uusi vai vanha? Kontti vai kiinteä? Stokerin toimintaperiaate Polttoaineen varastointi ja siirto varastosta

Lisätiedot

Energiansäästö viljankuivauksessa

Energiansäästö viljankuivauksessa Energiansäästö viljankuivauksessa Antti-Teollisuus Oy Jukka Ahokas 30.11.2011 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta Maataloustieteiden laitos Agroteknologia Öljyä l/ha tai viljaa kg/ha Kuivaamistarve

Lisätiedot

Arimax öljylämmitys. Arimax 17 -sarjan öljykattilat Arimax 30S suuritehoinen öljykattila SolarMax kattilavaraaja öljy/aurinkolämmitykseen

Arimax öljylämmitys. Arimax 17 -sarjan öljykattilat Arimax 30S suuritehoinen öljykattila SolarMax kattilavaraaja öljy/aurinkolämmitykseen Arimax öljylämmitys Arimax 17 -sarjan öljykattilat Arimax 30S suuritehoinen öljykattila SolarMax kattilavaraaja öljy/aurinkolämmitykseen Arimax 17 -sarjan öljykattilat Tehokas lämmitys Runsas lämpimän

Lisätiedot

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho

Keskuspölynimurit - Puhdas ilma, alhainen äänitaso, huippuimuteho 150/250/LCD Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit myös ostaa kaikki osat erikseen. Nilfisk Supreme

Lisätiedot

Der Getreide-Fulliner. NEUERO Viljalietsot. Vilja- ja imupainelietsot

Der Getreide-Fulliner. NEUERO Viljalietsot. Vilja- ja imupainelietsot Der Getreide-Fulliner NEUERO Viljalietsot Vilja- ja imupainelietsot Viljalietso Paineilmalietso viljan kuljetukseen Vilja- ja Imupainelietsot ovat rakennettu erityisesti viljan kuljetukseen. Laitteet soveltuvat

Lisätiedot

FB puhaltimet. Savujen, kaasujen ja partikkelien poistoon OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

FB puhaltimet. Savujen, kaasujen ja partikkelien poistoon OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. 11.4.2017 Savujen, kaasujen ja partikkelien poistoon 1 FB puhaltimet Suorituskykyyn ja muotoiluun keskittymällä FB puhallin on saavuttanut monia etuja. FB on puhallinsarja savujen, kaasujen ja pienien

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljantuottajan luottokumppani Saat kaiken, mitä tarvitset viljankäsittelyyn Suomalaiset viljelijät ovat tunteneet Antti-tuotteet jo yli 65 vuotta. Länsisuomalaisesta

Lisätiedot

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250

Kuluttajaimurit Performer All-in-1 150/250 Jotta keskuspölynimurin asennus olisi mahdollisimman helppoa, All-in-1 paketit on suunniteltu vastaamaan normaalin asennuksen tarpeita. Toki voit ostaa kaikki osat myös erikseen. Nilfisk Performer All-in-1

Lisätiedot

Käyttöohje ANTTI AGROSEC VILJANKUIVURI. 408114 (fi)

Käyttöohje ANTTI AGROSEC VILJANKUIVURI. 408114 (fi) Käyttöohje ANTTI AGROSEC VILJANKUIVURI 408114 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.agrosec.com 01-2015

Lisätiedot

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri

Helppokäyttöinen ja tehokas märkä/kuivaimuri 75 75 märkä/kuivaimuri edustaa useita innovatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät päivittäisestä käytöstä ja ylläpidosta helppoa, ergonomista ja tuottavampaa. Erikoissuunniteltu saranoitu moottorin kansi

Lisätiedot

KUIVAA SIIRRÄ SÄILYTÄ! Kokonaisvaltaiset ratkaisut tilalle

KUIVAA SIIRRÄ SÄILYTÄ! Kokonaisvaltaiset ratkaisut tilalle KUIVAA SIIRRÄ SÄILYTÄ! Kokonaisvaltaiset ratkaisut tilalle VILJANKÄSITTELYLAITTEIDEN EHDOTON EDELLÄKÄVIJÄ TUOTTEET TEHTY KESTÄMÄÄN Suomessa suunniteltuja ja Suomessa tehtyjä laatutuotteita jo vuodesta

Lisätiedot

Käyttöohje. Digicontrol ohjauskeskus. 408151 (fi)

Käyttöohje. Digicontrol ohjauskeskus. 408151 (fi) Käyttöohje Digicontrol ohjauskeskus 408151 (fi) ANTTI-TEOLLISUUS OY Koskentie 89 25340 Kanunki, Salo Puh. +358 2 774 4700 Fax +358 2 774 4777 E-mail: antti@antti-teollisuus.fi www.agrosec.fi 10-2010 1

Lisätiedot

Asennus ja huolto TX 650

Asennus ja huolto TX 650 Asennus ja huolto TX 650 Sivu 1 / 14 1.0.0 Sisältö 1.0.0 Sisältö... 2 2.0.0 Kaavio... 2 3.0.0 Järjestelmä... 3 3.1.0 Toimintaperiaatteet... 4 4.0.0 Tekniset tiedot... 5 5.0.0 Asennus... 6 5.1.0 Seinämalli...

Lisätiedot

HAKE TP KOKU - Tankopurkainjärjestelmät 500-2000+ kw - Kuivatuhkaus - Kolakuljetin

HAKE TP KOKU - Tankopurkainjärjestelmät 500-2000+ kw - Kuivatuhkaus - Kolakuljetin KOTIMAISEN ENERGIAN LÄMPÖKESKUSJÄRJESTELMÄT HAKE TP KOKU - Tankopurkainjärjestelmät 500-2000+ kw - Kuivatuhkaus - Kolakuljetin HAKE TP KOKU - Tankopurkainjärjestelmät 500-2000+ kw - Märkätuhkaus - Kolakuljetin

Lisätiedot

Teollisuusinfralämmitin IR

Teollisuusinfralämmitin IR Sähkölämmitys 3000 6000 W Teollisuusinfralämmitin IR INFRALÄMMITIN YLI 4,5 METRIÄ KORKEISIIN TILOIHIN 3 mallia Teollisuusinfralämmitintä IR käytetään kohde- tai kokonaislämmitykseen, tiloissa joiden korkeus

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Saat kaiken, mitä tarvitset viljankäsittelyyn Suomalaiset viljelijät ovat tunteneet Antti-tuotteet jo yli 60 vuotta. Länsisuomalaisesta pajasta alkanut yritys laajensi

Lisätiedot

- VACU-TRAILER 2000 -

- VACU-TRAILER 2000 - - VACU-TRAILER 2000 - - RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ- Imuperävaunu kuiville materiaaleille VACU-TRAILER 2000 TARJOAA Toimii täysin itsenäisesti; Täyden alipaineen Vortex kiertomäntäkompressori max. 2000 m3/h;

Lisätiedot

Lähilämpöä Teiskossa. 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa

Lähilämpöä Teiskossa. 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa Lähilämpöä Teiskossa 27.9.2011 Juha Hiitelä Metsäkeskus Pirkanmaa Puulämpöä Pirkanmaalle Pirkanmaan metsäkeskus hallinnoi Hankeaika 1.12.2007 30.11.2012 Keskeisin tavoite on lisätä puun käyttöä maatilojen

Lisätiedot

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto

Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto Viljankäsittelyn tehostaminen tulevaisuuden yksiköissä Jukka Ahokas & Hannu Mikkola Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto ravikeskus 2.10.2013 www.helsinki.fi/yliopisto 3.10.2013 1 Kuivauksen tehostamisen

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljantuottajan luottokumppani Saat kaiken, mitä tarvitset viljankäsittelyyn Suomalaiset viljelijät ovat tunteneet Antti-tuotteet jo yli 65 vuotta. Länsisuomalaisesta

Lisätiedot

Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932

Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932 luettelo 2012 Kotimaisia tuotteita suomalaisille vuodesta 1932 Sisällysluettelo 2012/2 IMUPAINELIETSOT 3 Sähkökäyttöiset Traktorikäyttöiset VILJALIETSOT 4 Sähkökäyttöiset Traktorikäyttöiset LIETSOJEN TARVIKKEET

Lisätiedot

VAKOLA. 1961 Koetusselostus 387 SINUS 6 DUPLEX TWIN-VILJANKUIVURI. Koetuttaja ja valmistaja: 0 y Sav onius & C o A b, Helsinki.

VAKOLA. 1961 Koetusselostus 387 SINUS 6 DUPLEX TWIN-VILJANKUIVURI. Koetuttaja ja valmistaja: 0 y Sav onius & C o A b, Helsinki. VAKOLA ACV Helsinki Rukkila Helsinki 43 48 12 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1961 Koetusselostus 387 SINUS 6 DUPLEX TWIN-VILJANKUIVURI

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Saat kaiken, mitä tarvitset viljankäsittelyyn Suomalaiset viljelijät ovat tunteneet Antti-tuotteet jo yli 60 vuotta. Länsisuomalaisesta pajasta alkanut yritys laajensi

Lisätiedot

Roth DVT-öljysäiliö. German quality since Installation DVT 750 L DVT 1000 L DVT 1500 L 1/5

Roth DVT-öljysäiliö. German quality since Installation DVT 750 L DVT 1000 L DVT 1500 L 1/5 Installation DVT 750 L DVT 1000 L DVT 1500 L German quality since 1947 1/5 Johdanto Kuljetus-, asennus- ja käyttöohje koskee kaikkia Roth-öljysäiliöitä. Tässä käsitellyille säiliöille on annettu yleinen

Lisätiedot

VAKOLA. 1958 Koetusselostus 267 VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS AITO-VILJANKUIVURI

VAKOLA. 1958 Koetusselostus 267 VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS AITO-VILJANKUIVURI VAKOLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 4812 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1958 Koetusselostus 267 /8 /8 " /8 /8 " " " " " " n " " ^ " " " /8 LJ Li AITO-VILJANKUIVURI

Lisätiedot

Kaasutasoliesi. Elco 700HP

Kaasutasoliesi. Elco 700HP Electrolux 700HP sarja sisältää yli sata mallia, jotka on suunniteltu täyttämään parhaimman suorituskyvyn, luotettavuuden, energian säästön, turvallisuuden sekä ergonomisen käytön vaatimukset. Tuotteiden

Lisätiedot

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet KUIVAA. LÄMMITTÄÄ. SISUSTAA. www.sentakia.com 01/2015 LC-kuivaimet Materiaali: kromattu messinkiputki Saatavana tilauksesta myös RAL-väreissä Soveltuu käytettäväksi

Lisätiedot

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut

Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljankäsittelyn parhaat ratkaisut Viljantuottajan luottokumppani Saat kaiken, mitä tarvitset viljankäsittelyyn Suomalaiset viljelijät ovat tunteneet Antti-tuotteet jo yli 60 vuotta. Länsisuomalaisesta

Lisätiedot

Taloihin < 500 m2. Nilfisk Supreme LCD. Min. määrä. Pölypussit ja suodattimet BAG FILTER

Taloihin < 500 m2. Nilfisk Supreme LCD. Min. määrä. Pölypussit ja suodattimet BAG FILTER - mallin keskusyksikössä on informatiivinen näyttö, joka ilmaisee kuvakkein jos jokin on vialla tai on tehtävä jokin toimenpide: pölypussin tyhjennys/suodattimen puhdistus, tukkeutunut ilmavirta, ylikuumeneminen,

Lisätiedot

Kuivaamo ratkaisee kuivauksen hinnan

Kuivaamo ratkaisee kuivauksen hinnan Liite 8.12.2003 60. vuosikerta Numero 4 Sivu 7 Kuivaamo ratkaisee kuivauksen hinnan Timo Lötjönen ja Pasi Suomi, MTT Viljan lämminilmakuivaus on Suomessa kallista. Suurin osa kustannuksista on kiinteitä,

Lisätiedot

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi

Numatic WV-570, WVD-570-2. Numatic, WV-470. Koivupuistontie 16, 01510 VANTAA puh. 020-758 9690 www.kopadi.fi kopadi@kopadi.fi Numatic, WV-470 Erinomainen, tehokas imuri veden imurointiin. Vakiovarusteena alumiiniputkisarja. Alumiiniputket ovat ruostumattomat ja teräsputkia kevyemmät. Tritex suodatinta käytettäessä myöskin pöly

Lisätiedot

JF-LAVAKUIVURI Koetuttaja ja valmistaja:.t : m i F. Jungf el d, Tampere. Ilmoitettu hinta ( ) : täydellisenä, 10 säkin lavalla varustettuna

JF-LAVAKUIVURI Koetuttaja ja valmistaja:.t : m i F. Jungf el d, Tampere. Ilmoitettu hinta ( ) : täydellisenä, 10 säkin lavalla varustettuna VA K OLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 4812 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKO N EIDEN TUTKIMUSLAITOS 1959 Koetusselostus 320 JF-LAVAKUIVURI Koetuttaja ja valmistaja:.t : m i F.

Lisätiedot

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet 01/2018 www.sentakia.com Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet LÄMPÖÄ JA VETTÄ LC-kuivaimet Materiaali: kromattu messinki Saatavana tilauksesta myös RAL-väreissä Soveltuu käytettäväksi sekä käyttövesijärjestelmässä

Lisätiedot

LSV-800 ja LSV Vetokaappiin integroitava kaasupesuri OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.

LSV-800 ja LSV Vetokaappiin integroitava kaasupesuri OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex. LSV-800 ja LSV-1200 19.3.2019 Vetokaappiin integroitava kaasupesuri 1 LSV-800 ja LSV 1200 kaasupesurit Toimintaperiaate Höyrypesuri puhdistaa ja neutraloi saastuneen ilman. Puhdistus ja neutralointi tapahtuu

Lisätiedot

Kontit, tuhka/siirtolavat sekä bio- ja jätesäiliöt

Kontit, tuhka/siirtolavat sekä bio- ja jätesäiliöt RP-jätepuristimet RP-puristin on kehitetty tehokkaaksi ja toimivaksi jätteenkäsittelylaitteeksi kaikkialle missä jätettä syntyy. RPjätepuristimilla saadaan säästöä ja tehoa jätteenkäsittelyyn lukemattomissa

Lisätiedot

Tuorevilja varastointi - leikkuupuimurista suoraan siiloon

Tuorevilja varastointi - leikkuupuimurista suoraan siiloon Tuorevilja varastointi - leikkuupuimurista suoraan siiloon Viljan kaasutiivis varastointi Käytettäessä kaasutiivistä varastointia voidaan viljankorjuu aloittaa jo aiemmin. Näin leikkuupuimurin käyttökapsiteettia

Lisätiedot

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet. LÄMPÖÄ JA VETTÄ

Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet.  LÄMPÖÄ JA VETTÄ Vesikiertoiset ja sähkötoimiset pyyhekuivaimet www.sentakia.com LÄMPÖÄ JA VETTÄ 3/2017 LC-kuivaimet Materiaali: kromattu messinkiputki Saatavana tilauksesta myös RAL-väreissä Soveltuu käytettäväksi sekä

Lisätiedot

A FI UUNIHUONE ASENNUSOHJE. ARSKAMETALLI OY

A FI UUNIHUONE ASENNUSOHJE. ARSKAMETALLI OY A20-1017-FI-201901 UUNIHUONE ASENNUSOHJE ARSKAMETALLI OY www.arskametalli.fi TOIMITUSTIEDOT Tavaran tarkastus Tarkista, että kollien määrä täsmää kuormakirjan kanssa ja että pakkaus ja tavara ovat ehjät.

Lisätiedot

Postios. Helsinki Rukkila VA K 0 L A

Postios. Helsinki Rukkila VA K 0 L A Postios. Helsinki Rukkila VA K 0 L A Puhelin Helsinki 45 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1957 Koetusselostus 243 Kotitarvemylly La-Me 700 mm Ilmoittaja ja valmistaja:

Lisätiedot

kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit

kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit kylmäsäilytys Profi Line jää- ja pakastekaapit Profi Line jää- ja pakastekaapit 232 118 125 232 118 232 125 232 132 232 149 Kylmä- / pakastekaappi almistettu korkealaatuisesta ruostumattomasta Puhallinjäähdytys

Lisätiedot

Teollisuusinfrapunalämmitin IR Suuriin ja korkeisiin tiloihin

Teollisuusinfrapunalämmitin IR Suuriin ja korkeisiin tiloihin 3 3000 6000 W Sähkölämmitys 3 mallia Teollisuusinfrapunalämmitin Suuriin ja korkeisiin tiloihin Käyttökohteet soveltuu suurten ja korkeiden tilojen yleis- ja lisälämmitykseen. Sitä voidaan myös käyttää

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Roth DVT Öljysäiliö. Living full of energy. Installation DVT 1000 L DVT 1500 L 1/5

Roth DVT Öljysäiliö. Living full of energy. Installation DVT 1000 L DVT 1500 L 1/5 Roth DVT Öljysäiliö Installation DVT 1000 L DVT 1500 L Living full of energy 1/5 Roth DVT Öljysäiliö Johdanto Kuljetus-, asennus- ja käyttöohje koskee kaikkia Roth-öljysäiliöitä. Tässä käsitellyille säiliöille

Lisätiedot

Biomas -hanke. Tietopaketti energiapäivästä 22.3.2013. Kerttulan tila.

Biomas -hanke. Tietopaketti energiapäivästä 22.3.2013. Kerttulan tila. Biomas -hanke Tietopaketti energiapäivästä 22.3.2013. Kerttulan tila. Kiitokset hankkeen mukana olleille kiinnostuksesta. Keräsin yhteenvedon tilan lämmitysmenetelmistä, sillä kaikki eivät varmaankaan

Lisätiedot

ARITERM ÖLJYLÄMMITYS. Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS

ARITERM ÖLJYLÄMMITYS. Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS ARITERM ÖLJYLÄMMITYS Ariterm 17 -sarjan öljykattilat Ariterm 30 S öljykattila ÖLJYLÄMMITYS ÖLJYLÄMMITYS ON LUOTETTAVA JA VAIVATON LÄMMITYSTAPA! Lämmityksen hyötysuhde on vanhoissa kattiloissa yleensä nykyaikaisia

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE

TONA. Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Taloudellinen ja ekologinen keraaminen savupiippujärjestelmä CERAMIC GUARANTEE TONA Johtava eurooppalainen keraamisten savupiippujen toimittaja TONA aloitti keraamisten tuotteiden valmistuksen vuonna

Lisätiedot

Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin lämmityslaite, puheilla ja putki, joka ohjaa savukaasut uunia sytytettäessä säkkilavan ohi.

Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin lämmityslaite, puheilla ja putki, joka ohjaa savukaasut uunia sytytettäessä säkkilavan ohi. VAKOLA Postios. Helsinki Rukkila Puhelin Helsinki 43 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1957 Koetusselostus 262 Kuva 1. öljypolttimella varustetun Jaakko-lavakuivurin

Lisätiedot

Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa. PARI polttoöljyjen lisäaineen käyttökokemus ohran kuivauksessa

Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa. PARI polttoöljyjen lisäaineen käyttökokemus ohran kuivauksessa Viljan kuivauksen kokemuksia PARI polttoöljyjen lisäaineen kanssa Alla on viisi kokemusta viljan kuivauksesta syksyltä 2012 PARI polttoöljyjen lisäaineella sekä ilman lisäainetta. Kokemukset ovat jaoteltu

Lisätiedot

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen ILMANVAIHTOA LUONNON EHDOILLA VUODESTA 1983 KERROS- JA RIVITALOIHIN Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen Piccolo ON -mallit Pienessä asunnossa voi olla vaikeaa löytää sopivaa paikkaa

Lisätiedot

ÅSS EXVX. Keskusimuyksikkö lämmönvaihtimella. Kompakti purunpoistojärjestelmä

ÅSS EXVX. Keskusimuyksikkö lämmönvaihtimella. Kompakti purunpoistojärjestelmä ÅSS 950-1600 EXVX 21.12.2017 Kompakti purunpoistojärjestelmä 1 Keskusimuyksikkö sisäänrakennetulla lämmöntalteenotolla Ihanteellinen purunpoisto- ja keskussiivousjärjestelmä kevyelle ja keskiraskaalle

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot