U 11/2018 vp. Helsingissä 1 päivänä maaliskuuta Työministeri Jari Lindström. Hallitusneuvos Liisa Huhtala

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "U 11/2018 vp. Helsingissä 1 päivänä maaliskuuta Työministeri Jari Lindström. Hallitusneuvos Liisa Huhtala"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan komission 19 päivänä joulukuuta 2017 julkaisema ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisen muuttamisesta sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 1 päivänä maaliskuuta 2018 Työministeri Jari Lindström Hallitusneuvos Liisa Huhtala

2 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTE- RIÖ MUISTIO EU/2017/1799 EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI TOISESSA JÄSENVALTIOSSA LAILLISESTI KAUPAN PIDETTYJEN TAVAROIDEN VASTA- VUOROISESTA TUNNUSTAMISESTA 1 Ehdotuksen tavoite ja tausta Euroopan komissio antoi 19 päivänä joulukuuta 2017 osana niin kutsuttua tavarapakettia kaksi tavaroiden sisämarkkinoihin liittyvää asetusehdotusta. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta annetun asetusehdotuksen lisäksi annettiin asetusehdotusvaatimustenmukaisuus- ja markkinavalvonnasta, josta annetaan erillinen U-kirjelmä eduskunnalle. Paketti sisältää myös komission tiedonannon Tavaramarkkinoiden säädöspaketti: lujitetaan luottamusta sisämarkkinoihin (KOM(2017) 787 lopullinen) sekä kaksi komission kertomusta. Aloitteet ovat osa komission sisämarkkinastrategian (KOM(2015) 550 lopullinen) toimeenpanoa. Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyjen tavaroiden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun asetusehdotuksen (KOM(2017) 796 lopullinen) tavoitteena on parantaa EU:n sisämarkkinoiden toimivuutta tavaroiden vapaan liikkuvuuden osalta niissä tilanteissa, kun unionin yhdenmukaistettua lainsäädäntöä ei ole. Ehdotuksen soveltamisala kattaisi kaikki teollisesti valmistetut tuotteet sekä maatalous- sekä kalataloustuotteet, siltä osin kun niitä ei koske unionin yhdenmukaistettu lainsäädäntö. Yli puoleen markkinoilla olevista tuotteista sovelletaan unionin yhdenmukaistettua lainsäädäntöä. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi lelut ja kosmetiikka (leludirektiivi, kosmetiikka-asetus). Kaikkia tuotteita koskevia vaatimuksia ei ole kuitenkaan yhdenmukaistettu EU-tasolla. Sellaisiin tuotteisiin, joille ei ole vahvistettu EU:n tuotesääntöjä (esimerkiksi huonekalut, lannoitteet tai osa rakennustuotteista), sovelletaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta niin, että yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettävää tuotetta voi myydä myös toisessa jäsenvaltiossa. Tuotteen markkinoilla oloon tai markkinoille pääsyyn voidaan kuitenkin puuttua tilanteissa, joissa tuote ei ole turvallinen tai jos rajoituksella on jokin muu SEUT 36 artiklassa mainittu tavoite tai muu yleistä etua koskeva pakottava syy. Tuotteiden markkinoilla olon määräaikainen tai lopullinen kieltäminen on siis mahdollista mm. tuoteturvallisuuden, kuluttajasuojan ja ympäristönsuojelun perusteella. Ehdotuksella ei ole vaikutusta esimerkiksi yleisen tuoteturvallisuusdirektiivin 2001/95/EY ja siinä säädettyjen menettelyjen soveltamiseen. Ehdotuksen sisältö vastaa suurelta osin voimassa olevaa asetusta (EY) N:o 764/2008 ja ehdotuksessa ei esitetä merkittäviä sisällöllisiä muutoksia olemassa oleviin menettelyihin. Merkittävimmät muutokset liittyvät viranomaisyhteistyön tiivistämiseen sekä SOLVIT-menettelyn hyödyntämiseen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen käytännön soveltamisen arvioinnissa. Nykyisen asetuksen soveltamisesta saadut kokemukset osoittavat, että muutoksia asetukseen on tarpeen tehdä. Komission vaikutusarviointi ja keskustelut jäsenvaltioiden kanssa osoittavat, että asetusta ei tunneta, viranomaisyhteistyö on riittämätöntä ja että asetuksen soveltamisalaan ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamiskäytöntöihin liittyy oikeudellista epävarmuutta niin talouden toimijoiden kuin viranomaisten näkökulmasta. Nämä seikat yhdessä 2

3 tarkasteltuina tarkoittavat, ettei nykyisen asetuksen tavoitteita ole mahdollista saavuttaa tekemättä muutoksia. 2 Oikeusperusta Ehdotus perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 114 artiklaan, jossa määrätään lainsäädännön lähentämisestä sisämarkkinoiden koskevien tavoitteiden toteutumiseksi. Ehdotuksen tavoitteena on tavaroiden vapaampi liikkuminen sisämarkkinoilla. Tämän saavuttamiseksi säädetään menettelyt kansallisille toimivaltaisille viranomaisille ja yrityksille, jotka haluavat tuoda markkinoille toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan olevan tuotteen. Ehdotus on valtioneuvoston näkemyksen mukaan toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden mukainen. Ehdotus tähtää sisämarkkinoilla tapahtuvan kaupankäynnin sujuvoittamiseen ja tavoitetta ei ole mahdollista saavuttaa muilla kuin EU-tasoisilla toimenpiteillä. Asetuksesssa ehdotettujen toimenpiteiden voidaan myös katsoa olevan oikeassa suhteessa tavoitteeseen, joka on tavaroiden vapaampi liikkuminen sisämarkkinoilla vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti. 3 Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Ehdotuksella pyritään edistämään tavaroiden vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla niiden tuotteiden osalta, joita koskevia vaatimuksia ei ole yhdenmukaistettu EU-tasolla. 1 artikla sisältäisi asetuksen yleisen kohteen, joka mukaan asetuksessa säädettäisiin säännöistä ja menettelyistä, jotka koskevat vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista yksittäistapauksissa sellaisten tavaroiden osalta, jotka ovat laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksessa säädettäisiin myös tuoteyhteyspisteiden välisestä viranomaisyhteistyöstä ja tehtävistä. 2 artikla sisältäisi asetuksen soveltamisalan. Artiklassa säädetään, että ne tuotteet, joista on olemassa kansallista teknistä lainsäädäntöä, tulevat asetuksen soveltamisalan piiriin. Asetus koskee niitä hallinnollisia päätöksiä, joilla kansallinen toimivaltainen viranomainen epäisi tuotteen markkinoille pääsyn. Lisäksi artiklassa säädetään, mitä tarkoitetaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista koskevalla kansallisella viranomaispäätöksellä. Artiklan mukaan asetuksen 5 ja 6 artiklassa säädettyä menettelyä ei sovelleta niissä tilanteissa, kun toimivaltainen viranomainen soveltaa menettelyä, josta säädetään yleisessä tuoteturvallisuusdirektiivissä (2001/95/EY), nopeasta hälytysjärjestelmästä elintarvikkeista ja rehuista terveydelle aiheutuvista riskeistä ilmoittamiseksi koskevassa asetuksessa (EY) N:o 178/2002 tai virallisen valvonnan ja muiden virallisten toimien järjestämiseksi elintarvikeketjussa koskevassa asetuksessa (EU) 2017/ artiklassa säädettäisiin asetuksen kannalta tarpeellisista määritelmistä, kuten laillisesti markkinoitu toisessa jäsenvaltiossa sekä tuotteen laillisesti kaupan oleminen tai markkinoille pääsyn epääminen. Artikla sisältää myös talouden toimijoihin ja niiden erilaisiin rooleihin liittyviä selkeyttäviä määritelmiä. 4 artiklassa säädettäisiin talouden toimijan vapaaehtoisen vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen (mutual recognition declaration) sisällöstä eli mitä seikkoja on ilmoitettava, 3

4 kun tuote on ollut laillisesti kaupan toisessa jäsenvaltiossa. Ilmoituksen käytöstä ei säädetä nykyisessä asetuksessa. Ilmoitus olisi mahdollista julkistaa mm. talouden toimijan verkkosivuilla. Lisäksi artiklassa säädettäisiin vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen standardoitusta muodosta, sisällöstä ja kielivaatimuksista. Asetusehdotuksen liitteenä on ehdotus ilmoituslomakkeeksi. Artiklan 7 kohdan mukaan jos kansalliselle viranomaiselle on toimitettu tämän artiklan mukainen ilmoitus, jossa artiklan mukaiset tiedot asianmukaisesti ilmoitettuna, tulisi tämän riittää kansalliselle viranomaiselle osoittamaan, että tuote ollut laillisesti markkinoilla toisessa jäsenvaltiossa. 5 artiklassa säädettäisiin viranomaisprosessista, jota toimivaltaiset viranomaiset noudattaisivat arvioidessaan, voiko tuotteen päästää markkinoille tai antaa olla markkinoilla vastavuoroiseen periaatteeseen perustuen. Arvioinnin päätyttyä,viranomaisen päätös tulee ilmoittaa 20 päivän kuluessa talouden toimijalle, komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Ilmoitus komissiolle ja toisille jäsenvaltioille tehdään artiklassa 11 mainittua IT-järjestelmää hyödyntäen. Toimivaltaisten viranomaisten tulee huomioida asianmukaisesti testaustulokset, jotka vaatimuksenmukaisuuden arviointilaitokset ovat antaneet. Akkreditoitujen vaatimuksenmukaisuuden arviointilaitosten todistuksia tai testausselosteita ei saa hylätä arviointilaitoksen toimivaltaan liittyvistä syistä. Hallinnollinen päätös tulee perustella riittävällä tavalla ja siitä on käytävä ilmi kansallinen tekninen määräys, johon päätös perustuu sekä oikeutettu yleistä etua koskeva syy, jolla päätöstä perustellaan sekä näyttö suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta. Päätökseen tulee sisältyä kansalliseen muutoksenhakuun liittyvät tiedot. Asetusehdotuksessa esitetään viranomaismenettelyä koskevan sääntelyn osittaista yksinkertaistamista. Keskeisimmiltä osiltaan se esitetään säilytettäväksi ennallaan. 6 artiklassa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella voitaisiin määräaikaisesti kieltää tuotteiden asettaminen markkinoille. Tilapäinen keskeyttäminen on mahdollista, jos tavaroista aiheutuu tavanomaisissa käyttöolosuhteissa vakavaa vaaraa tai jos tavaran asettaminen markkinoille on yleisesti kielletty kyseisessä jäsenvaltiossa julkisen moraalin tai yleisen turvallisuuden vuoksi. Artiklassa säädetään tilanteessa käytettävästä menettelystä. Artiklan sisältö vastaa voimassa olevan asetuksen vastaavaa säännöstä. 7 artiklan mukaan ilmoituksen lähettäminen komissiolle ei olisi tarpeellista tilanteessa, jossa viranomaisen toimenpiteistä ilmoitetaan yleisessä tuoteturvallisuusdirektiivissä säädetyn RA- PEX-menettelyn kautta. Artilan 5 mukaista ilmoitusta ei tarvitsisi tehdä erikseen, vaan tieto voitaisiin kirjata RAPEX-ilmoitukseen. 8 artiklassa säädettäisiin mahdollisuudesta jäsenvaltioiden väliseen viranomaisyhteistyöhön perustuvan SOLVIT ongelmanratkaisumenettelyn käytöstä. Vastaavaa menettelyä ei ole nykyisessä asetuksessa. Talouden toimija voisi halutessaan toimittaa SOLVIT-keskukselle hallinnollisen päätöksen, jonka perusteella tuotteen markkinoille tulo kielletään tai sen markkinoilla oloa rajoitetaan. SOLVIT-keskuksen pyynnöstä komissio voisi arvioida vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista yksittäisessä päätöksessä ja antaa siitä lausunnon sekä suosituksia. Artiklassa säädettäisiin kolmen kuukauden määräajasta, jolloin komission tulisi antaa asiassa lausunto ja ryhtyä tarvittaessa vuoropuheluun käsittelyssä olevan tapauksen osapuolten eli talouden toimijan ja toimivaltaisten viranomaisen kanssa. 9 artiklassa säädettäisiin tuoteyhteyspisteiden tehtävistä. Jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että tuoteyhteyspisteillä on tarvittavat resurssit ja toimivalta tehtävien suorittamiseen. Tuoteyh- 4

5 teyspisteiden tulee verkkosivuillaan antaa tietoja vastavuoroisen periaatteen soveltamisesta, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten yhteystiedot sekä tieto siitä, minkälaisia valitusmahdollisuuksia talouden toimijalla on sellaisissa tapauksissa, joissa tuotteiden markkinoille pääsyä rajoitetaan tai se estetään. Tuoteyhteyspisteiden vastauksen talouden toimijan kysymyksiin on toimitettava 15 työpäivän kuluessa. 10 artiklassa säädettäisiin niistä puitteista, joissa toimivaltaisten viranomaisten tulisi tehdä hallinnollista yhteistyötä. Lisäksi tuoteyhteyspisteet velvoitetaan vastaamaan muiden maiden toimivaltaisten viranomaisten ja tuoteyhteyspisteiden tietopyyntöihin15 työpäivän kuluessa. 11 artiklassa säädettäisiin tietojärjestelmästä, jonka avulla toimivaltaiset viranomaiset, jäsenvaltiot ja komissio voisivat olla yhteydessä. Tämä järjestelmä tukisi niitä tehtäviä, joista säädettäisiin artikloissa 5, 6 ja 10. Tältä osin ehdotuksessa viitataan niin ikään tavarapaketin yhteydessä annettuun ehdotukseen vaatimuksenmukaisuudesta ja markkinavalvonnasta (KOM(2017) 796 lopullinen.) 12 artiklassa mainitaan toimia, jotka tukeva asetuksen soveltamista ja ehdotetaan järjestelyjä niiden rahoittamiseksi unionin budjetista. Toimet sisältäisivät tiedotuskampanjoita, viranomaisten kouluttamista sekä tiedon keruuta vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen käytännön toiminnasta. Artiklassa 13 säädettäisiin toimista unionin taloudellisten etujen suojaamista edellä mainittujen toimien rahoittamisessa artiklat sisältäisivät asetuksen loppusäännökset. 4 Ehdotuksen vaikutukset Komission vaikutusarviointi Ehdotuksen vaikutusten arviointi perustuu pääosin joulukuussa 2017 annetun komission EUtason vaikutusarvion (SWD(2017) 471 final) tuloksiin. Johtopäätös on, että vastavuoroisen tunnustamisen periaate ei vuonna 2008 säädetystä asetuksesta huolimatta toimi siten, kun sen odotetaan toimivan. EU:n sisäistä kauppaa käydään vähemmän niiden tuotteiden osalta, joita koskevia tuotevaatimuksia ei ole harmonisoitu EU:ssa. Komission arvion mukaan 55 % kulutustuotteista kuuluisi harmonisoitujen tuotteiden piiriin, kun taas vastaavasti vain 35 % kuuluisi ei-harmonisoituihin tuotteisiin. Vaikutusarvion mukaan tämä johtuu osin vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen huonosta toteutumisesta. Vastavuoroisen tunnustamisen paremmalla toteutumisella odotetaan olevan positiivisia vaikutuksia rajat ylittävän sisämarkkinakaupan kehitykseen. Euroopan parlamentin vuonna 2014 teettämän tutkimuksen mukaan tavarakaupan ei-tariffi-esteiden purku voisi arvion mukaan johtaa jopa 100 miljardin vuotuiseen kasvuun sisämarkkinakaupassa. Arvion mukaan ehdotusluonnoksen luomat hallinnolliset kulut jäsenmaille ja komissiolle kohdistuvat lähinnä komission oman henkilövahvuuden lisäämiseen uuden ns. nopean menettelyn toteutuessa (artikla 8). Jäsenvaltiolle saattaa tulla vähäisiä hallinnollisia kustannuksia tuoteyhteyspisteiden tehtävien laajentuessa. Ehdotuksella arvioidaan olevan positiivisia vaikutuksia rajat ylittävälle kaupankäynnille. Komission tekemän vaikutusarvioinnin mukaan 87 % yrityksistä, jotka toimivat eiharmonisoidulla tuotesektorilla, on mikroyrityksiä (alle 9 henkilöä työllistävät) ja 11 % on PK-yrityksiä ( työntekijää). 5

6 Kansalliset vaikutukset Vastavuoroisen tunnustamisen periaate tulee sovellettavaksi kansallisten teknisten määräysten soveltamisen yhteydessä. Teknisten määräysten ilmoitusmenettely perustuu teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (EU) 2015/1535 (ent. 98/34/EY). Jäsenvaltioilla on direktiivin mukaan velvollisuus ilmoittaa säädösluonnokset etukäteen komissiolle ja muille jäsenvaltioille, joiden on mahdollisuus esittää niistä huomioita. Tietojenvaihtomenettelyn tavoitteena on taata kansallisen säädösvalmistelun avoimuus sekä estää tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteiden syntyminen etukäteen. Suomi on ilmoittanut menettelyssä viimeisen kymmenen vuoden aikana keskimäärin 30 teknistä määräystä vuodessa. Valtaosa ilmoituksista koskee rakennustuotteita, lannoitteita, elintarvikkeita, ajoneuvoja sekä psykoaktiviisia valmisteita. Kansallisiin teknisiin määräyksiin tulee nykyisin sisällyttää vastavuoroista tunnustamista koskeva lauseke ja asetusehdotuksella ei esitetä muutoksia tähän. Asetuksessa säädettävä menettely tulee käytettäväksi vastavuoroisen tunnustamisen lausekkeen soveltamisessa kuten nykyisin. Asetusehdotuksella ei ole vaikutusta viranomaisten oikeuteen rajoittaa tuotteiden markkinoille pääsyä tai käyttöä tilanteissa, joissa tuote ei ole turvallinen tai jos rajoituksella on jokin muu SEUT 36 artiklassa mainittu tavoite tai muu yleisistä etua koskeva pakottava syy. Turvallisuusharkinnassa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi kansalliset ilmasto-olosuhteet ja niiden asettamat vaatimukset rakennustuotteiden käytölle. Eri jäsenvaltioiden rakentamismääräykset poikkeavat toisistaan. Vaatimustasojen eroista johtuen kaikkia sisämarkkinoilla olevia rakennustuotteita ei voida käyttää kaikissa rakennuskohteissa, esimerkiksi Etelä-Euroopassa kantavina rakenteina käytettävien rakennustuotteiden on kestettävä maanjäristystä ja Suomessa rakennuksen ulkoverhouksessa käytettävien rakennustuotteiden on kestettävä pakkasta. Asetusehdotus ei estä viranomaisia pyytämästä tuotteiden ominaisuuksista kaikkia niitä tietoja, joita koskevia vaatimuksia kyseisessä jäsenvaltiossa on. 4.1 Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksen liitteenä on säädösehdotukseen liittyvä rahoitusselvityksen mukaan 8 artiklassa säädetystä menettelystä aiheutuvat henkilöstö- ja muut kulut voidaan kattaa toimea hallinnoivan pääosaston jo osoitetuilla määrärahoilla tai jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Uudistetun asetuksen käyttöönotolla ei arvioida olevan merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Asetusehdotuksen arvioidaan lisäävän kansallisten toimivaltaisten viranomaisten kustannuksia, mutta näiden kustannusten arvioidaan olevan vähäisiä. Asetusehdotuksessa ei ehdoteta merkittäviä muutoksia toimivaltaisten viranomaisten nykyisiin tehtäviin. Ehdotuksella on tarkoitus laajentaa tuoteyhteyspisteen tehtäviä, mikä saattaa aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia. Tällä hetkellä tuoteyhteyspiste toimii työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys- ja toimivat markkinat osastolla. 6

7 5 Lainsäädännölliset vaikutukset ja Ahvenanmaan asema Asetus tulee sovellettavaksi sellaisenaan. Asetuksen täytäntöönpano edellyttää vahvemman tuoteyhteyspisteen perustamista. Voimassa olevan asetuksen mukaisena tuoteyhteyspisteenä toimii työ- ja elinkeinoministeriö. Ehdotuksen sisällön voidaan katsoa oleva Suomen perustuslain säännösten mukainen erityisesti perustuslain 18 :n elinkeinovapauden ja oikeusturvaa käsittelevän 21 :n osalta, jossa säädetään oikeudesta tulla kuuluksi, saada perusteltu päätös sekä hakea muutosta. Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 :n 22 kohdan mukaan elinkeinotoiminta kuuluu eräin poikkeuksin maakunnan lainsäädäntövaltaan. Teknisiä määräyksiä, tuoteturvallisuutta ja muu kulutushyödykkeitä koskeva lainsäädäntö on katsottu kuuluvan elinkeinotoimintaan ja siten maakunnan toimivaltaan, vaikka kuluttajansuojalainsäädäntö kuuluu valtakunnan toimivaltaan. Valtakunnan tuoteturvallisuuslainsäädäntö on saatettu voimaan maakunnassa ns. blankettilailla. Toimivaltainen viranomainen Ahvenanmaalla on maakunnan hallitus. Ehdotuksen menettelyt olisivat suurelta osin yhdenmukaisia Suomen hallintolain (434/2003) kanssa. Joistakin menettelyn yksityiskohdista säädeltäisiin hallintolakia tarkemmin, kuten esim. kahdenkymmenen työpäivän määräaika kuulemiselle. Tarkentavat määräykset eivät ole hallintolain kannalta ongelmallisia, sillä täsmennykset ovat pääosin hyvän hallinnon kannalta perusteltuja ja oikeasuhtaisia hallintolain kanssa. Teknisesti täsmennykset eivät ole ongelmallisia, sillä hallintolaki on yleislaki, josta voidaan sen 5 :n nojalla lailla poiketa. 6 Ehdotuksen käsittely Euroopan unionin toimielimissä Ehdotusta käsitellään neuvoston teknisen harmonisaation työryhmän kokouksissa. Ehdotus esiteltiin pidettävässä kokouksessa ja ehdotuksen artiklakohtainen läpikäynti alkoi pidettävässä kokouksessa. Käsittely Euroopan Parlamentissa ei ole alkanut. 7 Muiden jäsenvaltioiden kannat Kannanmuodostus jäsenvaltioissa on kesken eikä muiden jäsenvaltioiden kantoja ole vielä tiedossa. 8 Ehdotuksen kansallinen käsittely Luonnos valtioneuvoston U-kirjelmäksi on esitelty EU-asioiden komitean alaisen EU8-jaoston jäsenille pidetyssä jaoston kokouksessa. Kirjelmäluonnokset ovat olleet alustavasti kommentoitavina useilla tuotesääntelyn ja markkinavalvonnan kannalta keskeisillä sidosryhmillä. Lisäksi asetuksen toimeenpanon kannalta olennaisten ministeriöiden kanssa on järjestetty tilaisuus , jossa asetuksen käytännön vaikutuksista on keskusteltu. 9 Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että toimia sisämarkkinoiden toiminnan edelleen kehittämiseksi jatketaan. Yli puolet Suomen viennistä suuntautuu sisämarkkinoille ja tehokkaasti toimivat sisämarkkinat on keskeinen edellytys Suomen kasvupolitiikan onnistumiselle. Mahdollisimman 7

8 häiriöttä toimivat tavaramarkkinat ovat Euroopan unionin talouskehityksen, työllisyyden ja hyvinvoinnin edellytys. Tavaroiden sisämarkkinoilta on pyritty poistamaan sisäisiä sääntelyesteitä varmistaen samalla, että markkinoille asetettavat tuotteet ovat mahdollisimman turvallisia ihmisille ja ympäristölle. Keskeisenä keinona on tuotelainsäädännön yhdenmukaistaminen. Vaihtoehtoisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisella voidaan varmistaa tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus unionissa silloin, kun yhdenmukaistettua EU-sääntelyä ei ole. On arvioitu, että noin viidesosa tavarakaupan arvosta tapahtuisi sektoreilla, joissa ei ole yhdenmukaistettua tuotesääntelyä. Nykyinen asetus vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta ei ole tuonut niitä hyötyjä, joita sen on odotettu tuovan. Valtioneuvosto kannattaa uutta asetusehdotusta ja katsoo, että viranomaismenettelyjä koskeva säädös tehostaisi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista käytännössä. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että lainsäädännössä säädettävät menettelyt ovat yritysten ja viranomaisten näkökulmasta sujuvia ja aiheuttavat mahdollisimman vähän hallinnollista taakkaa. Valtioneuvosto tukee ehdotetun vastavuoroista tunnustamista koskevan ilmoituksen käyttöönottoa. Ilmoitus soveltuu hyvin sen osoittamiseen, että tuote on laillisesti markkinoilla toisessa jäsenvaltiossa. Menettelyn tulee olla selkeä, toimiva ja yhteistyötä painottava, sekä toimivaltaisen viranomaiset että talouden toimijan kannalta. Valtioneuvosto tukee ehdotettua uutta ongelmanratkaisumenettelyä, jossa jäsenvaltioiden väliseen viranomaisyhteistyöhön perustuvaa SOLVIT-järjestelmää hyödynnettäisiin entistä tehokkaammin sen arvioimiseksi, onko vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovellettu asianmukaisesti. Uuden menettelyn suhde kansalliseen hallintopäätösten muutoksenhakuun tulee kuitenkin olla selkeä. Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti täsmennyksiin viranomaisyhteistyön tiivistämisestä ja tuoteyhteyspisteen tehtävistä. 8

EU:n tavarapaketti. Talousvaliokunta

EU:n tavarapaketti. Talousvaliokunta EU:n tavarapaketti Talousvaliokunta 14.3.2018 Yleistä Komission sisämarkkinastrategian 2015 toimeenpano tavoitteena lainsäädäntöehdotusten hyväksyminen nykyisen komission toimikaudella Komissio antoi 19.12.2017

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin

Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen ennakkolupamenettelyihin 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

U 30/2017 vp. annetun asetuksen (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta (ilmoitusmenettelydirektiivi)

U 30/2017 vp. annetun asetuksen (EU) N:o 1024/2012 muuttamisesta (ilmoitusmenettelydirektiivi) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2006/123/EY täytäntöönpanosta, palveluihin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1

EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1 FI FI FI EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 14.2.2011 - Vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen soveltaminen lannoitteisiin ja kasvualustoihin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.1.2011 KOM(2010) 791 lopullinen 2011/0001 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 29.10.2009 KOM(2009)608 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ja Slovenian tasavallalle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

U 85/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

U 85/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta asetukseksi (eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetun asetuksen sekä eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn

Lisätiedot

PSI-direktiivin tilannekatsaus

PSI-direktiivin tilannekatsaus PSI-direktiivin tilannekatsaus 5.2.2013 Anne Karjalainen, Kerava EU Alueiden komitean jäsen Rapporteur: Review of the directive on re-use of public sector information and open data, 10/2012 Sisältö Mikä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

U 49/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Työministeri Jari Lindström. Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner

U 49/2017 vp. Helsingissä 7 päivänä syyskuuta Työministeri Jari Lindström. Vanhempi hallitussihteeri Nico Steiner Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2014 COM(2014) 622 final 2014/0288 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Viron tasavallalle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus

Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Datan vapaa liikkuvuus EU:ssa komission asetusehdotus Kuulemistilaisuus 26.9.2017, @lvmfi Päivi Antikainen, yksikön johtaja, tietoliiketoimintayksikkö Tuomas Kaivola, ylitarkastaja, tietoliiketoimintayksikkö

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro

U 37/2017 vp. Helsingissä 5 päivänä heinäkuuta Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Hallitusneuvos Laura Eiro Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kilpailun turvaamisesta ilmakuljetuksissa asetuksen (EY) N:o 868/2004 kumoamisesta Perustuslain

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

Ehdotus asetukseksi (COM(2017)0796 C8-0005/ /0354(COD))

Ehdotus asetukseksi (COM(2017)0796 C8-0005/ /0354(COD)) 6.2.2019 A8-0274/ 001-081 TARKISTUKSET 001-081 esittäjä(t): Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta Mietintö Ivan Štefanec A8-0274/2018 Toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettävien tuotteiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

U 18/2008 vp. Työministeri Tarja Cronberg

U 18/2008 vp. Työministeri Tarja Cronberg U 18/2008 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (kosmeettiset valmisteet) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.5.2013 COM(2013) 307 final 2013/0159 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS moottoripyörien hyväksyntää melun osalta koskevista yhdenmukaisista vaatimuksista annetun Yhdistyneiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot