TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016"

Transkriptio

1 1 TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016 Petri Suvanto Laitilan joukoissa15.3. senaatintorin mielenosoituksessa

2 2 ESITYSLISTA Kevätkokous 2017 Aika: Ti klo 18 Paikka: Kodistupa, Kodisjoki 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen osanottajat sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus - osanottajaluettelo liitetään pöytäkirjan liitteeksi - sääntöjen mukaan ilmoitettava Maaseudun Tulevaisuudessa vähintään viisi päivää ennen kokousta. Syyskokous on lisäksi päättänyt ilmoittamisesta Laitilan Sanomissa. Ilmoitukset MT ja LS Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Vuoden 2016 toimintakertomuksen hyväksyminen 6. Esitetään tilinpäätös vuodelta 2016 sekä toiminnantarkastajien lausunto 7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille 8. Muut asiat 9. Kokouksen päättäminen

3 3 MAATALOUSTUOTTAJAIN LAITILAN YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 2016 yhdistyksen perustamisvuosi toimintavuosi Jäsenyys Viljelijöiden lukumäärä peltopinta alaluokittain Metsä 0 10 ha ha ha ha yli 100 ha Tiloja Perhee nj. Henkil öj Yht muutos Jäseninä 82 % Laitilan 268 maatilasta ja jäsenten maatilojen 9188 peltohehtaaria on 76 % Laitilan peltoalasta (12173 ha). Jäsentilojen metsäala ha. Jäsentilojen keskimääräinen peltoala 39,95 ha ja keskimääräinen metsäala 41,39 ha. Jäsenten keski ikä 55 vuotta. JÄSENMAKSUT 2016 Tilamaksu 40 Perheenjäseneltä 0 Maksu peltohehtaarilta 2,00 Maksu metsähehtaarilta 0,50 Henkilöjäsenmaksu 40 Opiskelijajäsenmaksu 10 Yhteisöjäsenmaksu 200 Maksu maaseutuyrittäjältä 200 JÄSENMAKSUJEN PERINTÄ 2016 Kantoluettelon mukainen jäsenmaksutulo Maksetut jäsenmaksut (95,2 %) Jäsenmaksu 130 /tila, 46,90 /hlö YHDISTYKSEN JÄSENEDUT Uimahalliin kymmenen ilmaista käyntikertaa etua käytetty 383 kertaa. Jäsenille sählyvuoro keskiviikkoisin Urheilutalossa. Pelaajia ollut 6 10 henkilöä. LUX mittari lainattavissa ilmaiseksi eläinlääkäriltä.

4 4 Luottamushenkilöt JOHTOKUNNAN JÄSENET KERTOMUSVUONNA 2016 johtokunnassa osallistuminen vuodesta kokouksiin Kinnala Mika puheenjohtaja, lomitusvastaava % Rautalin Minna Varapuheenjohtaja % Ante Jorma Jäsen, urheiluvastaava % Kerttula Hanna jäsen, sosiaalivastaava % Kylä-Puhju Juha Jäsen % Nikula Timo Jäsen, metsävastaava % Raitamäki Heljä Jäsen, viihdevastaava % Saari Susanna Jäsen, ympäristövastaava % Aula Juho Jäsen % Uotila Juha Jäsen, yrittäjävastaava % Vuola Anna Jäsen % Yli-Antola Kimmo metsästys- ja riistavastaava % TOIMIHENKILÖT 2016 Setälä Anna, sihteeri ja jäsensihteeri, ATK vastaava TILINTARKASTAJAT 2016 Aula Esa ja Elo Raija, varalla Lehtilä Sirke ja Rytsölä Elina ALUEVASTAAVAT 2016 Aluevastaavia ja muita aktiiveja Helsingin mielenosoitusreissun jälkeen yhdessä kalantilaisten kanssa

5 Alueet tiloja vastaava Kaukola 7 Astila Peter Vekka, Ytö 8 Heikola Tapio Haaro, Kaariainen 4 Heinonen Jukka Kaivola Pahojoki Katinhäntä 14 Saari Susanna Kivijärvi 5 Uotila Juha Pato 15 Laaksonen Matti Silo 6 Arvela Elina Suontaka 11 Uotila Juha Soukainen 8 Mikola Hannu Vahantaka 6 Vuorio Erkka Vaimaro 10 Uusi Kinnala Sami Valko 12 Valliluoto Marko Haukka 5 Aula Esa Kovero 7 Meriö Heikki Kusni 7 Siirilä Juha Koliseva, Kovio, Krouvi, Nästi 17 Kylänpää Riikka Palttila 4 Mustesalo Matti Salo 8 Lassila Miika Sorola, Torre, Lausti 9 Lehtilä Sirke Malko 13 Marttila Jussi Leinmäki, Liesjärvi 8 Tuuna Jukka Kouma 5 Vainila Eero Seppälä 12 Kaitila Johanna Untamala 13 Rantanen Päivi Vidilä 11 Uusitalo Jari Kirkokylä, Syttyä 11 Isotupa Jukka Pekka Viikainen Koukkela Mudainen 18 Huiskala Samuli Kodjala 4 Elo Markus EDUSTAJAT LIITON KOKOUKSISSA varsinaista kokousedustajaa 8 varaedustajaa Juho Aula Jorma Ante Tapani Kaila Matti Lehtinen Hanna Kerttula Heljä Raitamäki Mika Kinnala Minna Rautalin Juha Kylä Puhju Susanna Saari Heikki Meriö Juha Uotila Timo Nikula Anna Vuola Anna Setälä Kimmo Yli Antola 5

6 6 EDUSTAJAT LIITON JA KESKUSLIITON VALIOKUNNISSA Kananmunavaliokunnan jäsen Kimmo Yli Antola Varhaisperunatoimikunnan jäsen Kristian Mikola MTK:n valtuuskunnan jäsen Anna Setälä EU AVUSTAJAT Anna Setälä, Inkeri Valjanen, Petri Suvanto MUISTAMISET Seuraavia henkilöitä muistettiin merkkipäivänä: Markus Elo 50 v, Teuvo Vainio 70v, Hannele Mäki Ettala Mustonen 60 v, Sirke Lehtilä 60 v, Marjatta Tuuna 70 v. Kokoukset YLEISET KOKOUKSET Kevätkokous tiistai Laitilan kaupungintalon valtuustosalissa. Läsnä 27 yhdistyksen jäsentä. Hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta Kokouksen jälkeen Anna Setälän tukikoulutus. Syyskokous tiistai Ihoden koululla, Pyhärannassa. Läsnä 10 yhdistyksen jäsentä. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Johtokuntaan valittiin Mika Kinnala, Juha Uotila, Anna Vuola ja Riitta Saloniemi (uusi). Kokousesitelmä Eila Tamminen MTK Varsinais Suomen Menestyvä Maatilayritys hankkeesta. JOHTOKUNNAN KOKOUKSET Airikkala. Läsnä 9 jäsentä. Asioina puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta, johtokunnan jäsenten vastuut, aluevastaavat ja vuoden 2016 toimintakalenteri ABC:n kabinetti, läsnä 9 jäsentä. Asioina toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen ja tulevat tapahtumat Metsätalo, läsnä 8 jäsentä. Asioina syyskauden tapahtumat Laitilan Tupa, läsnä 9 jäsentä. Syyskokousasiat, toimintasuunnitelma ja talousarvio Ahoska, läsnä 11 jäsentä. Jäsenasioita, tulevia tapahtumia MUUT KOKOUKSET JA YHDISTYKSEN EDUSTUKSET Tilintarkastus Maatalousalan työterveyshuollon keskustelutilaisuus, Hanna Kerttula Johtokunnan kesätapahtumien suunnittelupalaveri Tulejärvellä

7 Laitilan ja Pyhärannan yhdistysten johtokuntien yhteinen palaveri Lehtoniemen rantasaunalla Lomituslautakunnan kokous, Mika Kinnala Johtokunnan ja tärkeimpien sidosryhmien edustajien tapaaminen Ahoskassa ruokailun merkeissä. Paikalla maataloustoimiston väkeä, EUavustajat, MHY metsäasiantuntijat, Maa ja kotitalousnaisten edustajat, kirjanpitäjä, laitilalaiset MTK:n valiokuntien edustajat. OSALLISTUMINEN LIITON JA KESKUSLIITON TAPAHTUMIIN Huittinen, ympäristöasiamiespäivät, Anna Setälä Helsingissä 10 mielenosoittajaa EU avustajakoulutus 3 henkilöä Liiton kevätkokous Salossa, 4 edustajaa Liiton ajankohtaistilaisuus, Anna Setälä Liiton toimintakilpailun palkintoreissu telakalla, läsnä 8 jäsentä PJ ja sihteeripäivät laivalla, Mika Kinnala, Anna Setälä Liiton syyskokous Loimaalla, 8 edustajaa Tapahtumat JÄRJESTETYT KOULUTUKSET Kasvinsuojelukoulutus jäsenille, Jarmo Taatinen kouluttajana. 75 osallistujaa EU tukikoulutus kaupungintalolla, 48 osallistujaa 7 KULUTTAJATYÖ Lähiruokatorilla esittelimme sianlihantuotantoa Asiantuntijoina sianlihantuottajat Mika Kinnala ja Juho Aula. Maistatettiin Kivikylän nakkeja ja arvottiin grillausvälineitä Joulutulet valaisivat joulumatkalaisten taivalta Isotuvan pellolla Lähiruokatorilla oli teemana sianliha. Suomalaisen tuotannon erityispiirteitä tuotiin esiin mm. laittamalla suomalaiselle sialle saparo.

8 KOULUYHTEISTYÖ MTK:n tukirahan turvin kuskattiin Kappelimäen 2 luokat (60 oppilasta) ja 1.6. Soukaisten 3 4 luokat (19 oppilasta) Ellän tilalle tutustumaan naudanlihantuotantoon. Ellän tilalla olivat myös Koveron koululaiset vierailleet. Suontaan koululaiset vierailivat Saloniemellä ja Itäkulman koululaiset Saaren tilalla. Yläasteen ja lukion TET messuilla oli MTK Laitilan osasto. Messuilla kerrottiin mahdollisuudesta suorittaa TET harjoittelu maatilalla. MUU VIRKISTYS Jäsenten saunailtaa vietettiin Lehtoniemen rantasaunalla Paikalla lähes 20 tuottajaperheenjäsentä. 8 JUHLAT Kylvönsiunaus pe Elisa ja Tapani Hautakankaan tilalla Sorolassa. Puhujana MTK Varsinais Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki. Kylvöt siunasi rovasti Hannu Palmu, kirkkokuoro lauloi. Paikalla noin 80 henkeä. Sadonkorjuujuhlaa vietettiin sunnuntaina kirkossa ja seurakuntatalossa. Juhlapuhujana oli Sirpa Lehtimäki SPR Varsinais Suomen piiristä. Läsnä noin 80 henkeä. Pikkujoulut Kartanon Karkurissa, Uudessakaupungissa. Laitilasta mukana 22, kaikkiaan 90 osallistujaa. Järjestettiin yhdessä Taivassalon, Kalanti Ukin, Lokalahden, Pyhärannan ja Kodisjoen yhdistysten kanssa.

9 9 Tiedotus JÄSENKIRJEET Jäsenkirje: jäsenedut, kevään tapahtumat, johtokunnan yhteystiedot Kutsu kesätapahtumiin lähiruokatorille ja saunailtaan Muistutus syysilmoituksista, kutsu sadonkorjuujuhlaan ja pikkujouluihin Syyskokouksen päätöksistä ja loppuvuoden tapahtumista koostetta JÄSENSÄHKÖPOSTIT Kutsu kasvinsuojelukoulutukseen Kysely mielipiteistä Laitilan lakeudesta Kutsu mukaan mielenosoitukseen Jäsenkirje Muistutus tukikoulutuksista Kevätkokouskutsu Tukikoulutusmateriaali nettisivuilla kutsu kylvönsiunaukseen Jäsenkirje Ruokaa Suomesta verkkokaupasta tiedote TET paikkoja haussa Sählyvuorot alkavat Jäsenkirje Kutsu pikkujouluihin Kutsu maahanmuuttajien kotouttamishankkeen tiedotustilaisuuteen Kutsu syyskokoukseen Jäsenkirje LAITILAN SANOMISSA Mielipide Laitilan lakeus maisema alueen suojelutoimista (Anna Setälä) Juttu Helsingin mielenosoituksesta (Anna Setälä) Juttu kylvönsiunauksesta (Anna Setälä) Koululaisten vierailu Ellän tilalla Lähiruokatorilta sianlihantuotannosta Satonäkymistä Li Anderssonin vierailusta Airikkalan tilalla Mielipidekirjoitus Lihansyönnin puolesta (Anna Setälä) Mielipidekirjoitus lintuinfluenssan torjuntatoimista (Kimmo Yli Antola, Virpi Rantanen)

10 10 Kappelinmäen koululaisia Ellän tilalla YHDISTYKSEN TILAAMAT LEHDET Maaseudun Tulevaisuus 6 kpl: Laitilan Veljeskoti, Laitilan terveyskeskus/ työterveyshuolto, Peruskoulun yläaste, Kaupunginkirjasto, Terveyskeskuksen vastaanotto Mainio, 1 kpl: Osuuspankin odotustila

11 11 Tilinpäätös tot budj tot VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Jäsenmaksut 32303, ,79 kurssimaksut Avustukset 0 Juhlatulot 3385, ,88 YHT 35689, ,67 Kulut Palkkiot ja sos.kulut -3472, ,72 Liiton jäsenmaksut , ,28 Juhlat -4140, ,31 Retket -778, ,85 Kurssitoiminta Koulutus -301, ,95 Lehtitilaukset -587, ,5 Matkat ja pvr -1100, ,56 Toimisto, posti, puh , Kirjanp. ja palkanlask -734, ,27 Pankkikulut -76, ,7 Kokouskulut -1014, ,7 Huomionosoitukset -293, ,4 Avustukset Jäsenedut -1691, ,78 Lehti-ilmoitukset Muut kulut 0 YHT , ,02 tuotot/kulut erotus ,35 SIJOITUSTOIMINTA Tuotot Korot 4960, ,09 Osingot 13690, ,2 Metsätuotot 0 YHT Kulut Metsänhoitokulut -150, ,45 Muut kulut ,6 Verot YHT -213, ,05 Sij. tuotot/kulut erotus ,24 Alijäämä/Ylijäämä ,89

12 12 TASE Vastaavaa Pysyvät vastaavat Kiinteistöt 20900, ,33 Liikeosakkeet 95486, ,11 Muut sijoitukset 99241, ,55 yhteensä , ,99 Vaihtuvat vastaavat Nordea, Laitila 10778, ,41 OP, Laitila 10462, ,46 alv saamiset 8,99 8,99 yhteensä 21240, ,86 Vastaavaa yhteensä , ,85 Vastattavaa Oma pääoma Rahastot 5356, ,07 Edellisten tilikausien ylijäämä , ,17 Toimintakauden ylijäämä 7876, ,89 yhteensä , ,13 Vieras pääoma ostovelat 764,08 556,72 Vastattavaa yhteensä , ,85

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 1 TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Ja ne eurot oli Brysselistä ulos lähetetty, lauloivat EU tähtipojat pikkujouluissa. 2 ESITYSLISTA Kevätkokous 2016 Aika: ti 5.4.2016 klo 18 Paikka: Laitilan

Lisätiedot

MTK-Laitilan VUOSIKERTOMUS 2011. Kevätkokous ti 13.3.2012 Laitilan Kievari

MTK-Laitilan VUOSIKERTOMUS 2011. Kevätkokous ti 13.3.2012 Laitilan Kievari MTK-Laitilan VUOSIKERTOMUS 2011 Kevätkokous ti 13.3.2012 Laitilan Kievari ESITYSLISTA Kevätkokous 2012 13.3.2012 Aika: ti 13.3.2012 KLO 18.00 Paikka: Laitilan kievari 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

MTK Laitilan TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012. Sadonkorjuujuhlien upea asetelma alttarilla oli Maa ja kotitalousnaisten työtä

MTK Laitilan TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012. Sadonkorjuujuhlien upea asetelma alttarilla oli Maa ja kotitalousnaisten työtä 1 MTK Laitilan TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 Sadonkorjuujuhlien upea asetelma alttarilla oli Maa ja kotitalousnaisten työtä 2 ESITYSLISTA Kevätkokous 2013 18.3.2013 Aika: Ma

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

MTK Laitilan jäsenkirje 1/2013

MTK Laitilan jäsenkirje 1/2013 MTK Laitilan jäsenkirje 1/2013 MTK-Laitilan johtokunnan jäsenet Pj. Metsästys- ja riistavastaava Kimmo Yli-Antola kimmo.yliantola@gmail.com 044-0500010 sihteeri, EU-avustaja Anna Setälä mtk-laitila@lailanet.fi

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 4/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2011 klo 9.00 9.15 Paikka: Nivalan, kaupungintalo valtuustosali Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2010 SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 20.4.2010 klo 9.00 9.40 Paikka: Nivala, Sapuskan kabinetti 1 Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto Riitta Hokkanen

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

MAATALOUSTUOTTAJAIN PUKKILAN YHDISTYS YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 2012

MAATALOUSTUOTTAJAIN PUKKILAN YHDISTYS YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 2012 MAATALOUSTUOTTAJAIN PUKKILAN YHDISTYS YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 212 Yhdistyksen perustamisvuosi 1917 JÄSENET Henkilöjäsenet: Viljelijöiden lukumäärä peltopinta-ala luokittain Metsä,1-1, - 25, - 5, - 1,

Lisätiedot

Pukkilan maataloustuottajain yhdistys KEVÄTKOKOUS

Pukkilan maataloustuottajain yhdistys KEVÄTKOKOUS Pukkilan maataloustuottajain yhdistys KEVÄTKOKOUS 5.3.213 kello 19: Pukkilan Osuuspankin kokoushuoneella Läsnä 9 Pukkilan maataloustuottajien jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 10.10. 2012 klo 18.00. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouksen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 9.10. 2013 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. Kokouskahvit

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA www.ksrespiirit.fi 1 (5) KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 8.10.2014 klo 18.30. Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho, Punainen Paroni kabinetti. 1. Kokouksen

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän käsitteli meneillään olevaa palokuntakoulutusuudistusta. Uudistus sinänsä on asiallinen ja sisältää hyviä elementtejä, kuten etäopiskelua

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Katsauksessaan vuoteen 2016 hän totesi sen sujuneen palokuntanuorten tapahtumien merkkivuotena, sillä liiton leiri järjestettiin

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Liittokokous Kokkola

Liittokokous Kokkola Liittokokous 23.11.2018 Kokkola Tapahtuman aikataulu klo 13.00 SuLVI-Info, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 14.00-16.00 Liittokokous, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 15.00 Majoittuminen

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi TUL:n Lapin piiri ry:n sääntömääräinen PIIRIKOKOUS Pidetään Kemissä os. Kemin Cumulus, Hahtisaarenkatu 3,, lauantaina 16.4.2016 alkaen klo.12:00. Valtakirjojen tarkastus aloitetaan klo.11:00. Kokouksessa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY VUOSIKOKOUS AIKA Tiistai 21.5.2013 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Skomarsin torppa, Hakunila Markku Loikkanen (pj) Sirkka Luukkanen Marjukka Kallio Markku Kallio Reino Raijos Sirkku

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta

Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta Varsinainen osuuskuntakokous 26.5.2007 Pursijärven vesiosuuskunta Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

SEUTUVALTUUSTON KOKOUS

SEUTUVALTUUSTON KOKOUS 1 (8) SEUTUVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 2/2015 Aika: tiistai 24.11.2015 klo 10.00 11.00 Paikka: Nivala, kaupungintalo valtuustosali Seutuvaltuutetut: varavaltuutetut: (läsnäolijat alleviivattu) Anniina

Lisätiedot

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37 KOKOUSAIKA 29.5.2013, klo. 14:00-16:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello PÖYTÄKIRJA TAMMELAN RYSKE RY:N VUOSIKOKOUS Aika 20.11.2014 klo 18.30 19:35 Paikka Kunnantalon valtuustosali, Tammela 1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Edustajakokouksen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot