Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen

Transkriptio

1 Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos HTM-tutkielma Rikos -ja prosessioikeus Tekijä: Altti Pirinen Ohjaaja: Matti Tolvanen

2 Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskunta -ja kauppatieteiden tiedekunta Tekijä Altti Pirinen Yksikkö Oikeustieteiden laitos Ohjaaja Matti Tolvanen Työn nimi (suomeksi ja englanniksi) Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen Pääaine Rikos -ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus Työn laji HTM-tutkielma Aika Sivuja II-XI + 76 Tiivistelmä Suomen oikeusjärjestyksessä ei ole voimassa yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tehdystä rikoksesta. Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei ole pidetty Suomen oikeusjärjestykseen soveltuvana eikä sen valvonnan ole katsottu voivan olla tehokasta. Rikoslain (39/1889, RL) 15:10 :ssä on kuitenkin säädetty rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Voidaan kysyä, miten rangaistavuus on tältä osin perusteltavissa edellä mainitun yleisperiaatteen vastaisena? Edelleen RL 15:10 velvoittaa tarkalleen ottaen ilmoittamaan hankkeilla olevasta eli valmisteltavasta törkeästä rikoksesta. Tältä osin voidaan edelleen kysyä, millä perusteella katsotaan oikeutetuksi vasta hankkeilla olevan rikoksen ilmoittamisen kriminalisointi, kun jo toteutuneen rikoksen ilmoittamisvelvollisuuttakaan ei pidetä soveltuvana. Rangaistusuhkainen ilmoitusvelvollisuus on rajoitettava mahdollisimman suppeaksi. Ilmiantovelvollisuutta voidaan pitää perusteltuna lähinnä silloin, kun sen kohteena oleva rikos on erittäin vakava, luonteeltaan harkittu ja sisältää järjestelmällistä valmistelua, kohdistuu tärkeään suojeltavaan oikeushyvään ja rikos tai sen jatkaminen on ilmiannon tapahduttua estettävissä. Perustuslaissa (731/1999, PL) luetellut perusoikeudet, joita rikosoikeudessa kutsutaan oikeushyviksi, kuten henki, terveys, vapaus, yksityiselämä, kunnia, kotirauha ja omaisuus ilmentävät yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä ja tärkeinä pidettyjä perusarvoja. PL 22 :ssä säädetään, että julkisen vallan on turvattava ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan edellytetään kunnioittavan, takaavan ja suojelevan kansalaisten perusoikeudet. Sanktioinnin ankaruudella ei kuitenkaan, ottaen huomioon RL 15:10 :n monimuotoisuus ja sen vaikea tunnistettavuus kokonaisuutena, liene ilmoitusvelvollisuuden tehostamisen kannalta suurtakaan merkitystä. Ilmoittamisen taustalla ihmisten toimintaan vaikuttavana tekijänä ovat ennemminkin moraaliset käsitykset sekä huoli omasta ja kanssaihmisten turvallisuudesta. Tältä osin ihmisten asenteet ja näkemykset kuitenkin eroavat niin suuressa määrin, että suojeltavan oikeushyvän tärkeyden vuoksi yleinen ilmoitusvelvollisuus on katsottu olevan tarpeen varmistaa rangaistuksen uhalla kaikille. Avainsanat: törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen, valmistelu, hanke, ilmoitusvelvollisuus, salassapito, paternalistisen rikoslain kielto, yleisestävyys, preventiivisyys

3 II SISÄLLYS LÄHTEET... V KIRJALLISUUS... V VIRALLISLÄHTEET... VII INTERNETLÄHTEET... VIII OIKEUSTAPAUKSET... IX LYHENNELUETTELO... XI 1 JOHDANTO Tutkielman lähtökohdat ja taustat Tutkielman rakenne, tutkimuskysymykset ja rajaus Tutkielman metodi Tutkimusaineisto RANGAISTUSTEN OIKEUTTAMINEN Rangaistusteorioista Tekojen kriminalisointi Rikoslain 15:10 :n yleisestävyyden ja kriminalisointiperusteiden arviointia RIKOSLAIN SOVELTAMISALASTA JOHTUVAT RANGAISTAVUUDEN RAJOI- TUKSET Suomi rikoksen tekopaikkana Suomeen kohdistunut rikos Suomalaiseen kohdistunut tai suomalaisen tekemä rikos Kansainvälinen rikos tai muu Suomen ulkopuolella tehty rikos Kaksoisrangaistavuuden vaatimus Törkeän rikoksen ilmoittamista koskevan velvoitteen arviointia laiminlyöntirikoksena Suomen rikoslain soveltamisalan valossa RIKOSLAIN 15:10 :N TUNNUSMERKISTÖN MUKAISUUS Yleistä Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslain 15:10 mukaan Ilmoitusvelvollisuus rikoksesta Salassapidon suhde ilmoittamatta jättämiseen Ilmoitusvelvollisuudesta vapautetut rikoslain 15:10 :n mukaan Lähisukulaiset... 22

4 III Uhan kohde Itsekriminointisuoja Yleistä Sallitut hankintakeinot Myötävaikuttamisesta ja muista oikeuksista Käynnissä olevan rikosprosessin ulkopuolinen aineisto ja lausunnot Vaikenemisen vaikutus ILMOITUKSEN VASTAANOTTAJA Yleistä Viranomainen ilmoituksen vastaanottajana Uhan kohde tai kohteet HANKKEENA ILMOITETTAVA RIKOS Yleistä Ilmoituksen alaiset rikokset RIKOKSEN VALMISTELUSTA, YRITYKSESTÄ JA AVUNANNOSTA Yleistä Rikoksen valmistelusta Rikoksen yrityksestä Rikoksen avunannon suhde ilmoituksen laiminlyöntiin RIKOSLAIN 15:10 :N RANGAISTAVUUDESTA JA RANGAISTAVUUDEN YLEI- SISTÄ EDELLYTYKSISTÄ Rikoslain 15:10 :n rangaistavuus Tahallisuus osana tunnusmerkistöä Yleistä Tarkoitustahallisuus Varmuustahallisuus Todennäköisyystahallisuus Olosuhdetahallisuus Erehdys tahallisuuden poistavana tekijänä Yleistä Tunnusmerkistöerehdys Tahallisuus laiminlyöntirikoksen yhteydessä Syyllisyyden poissulkevat perusteet Yleistä... 66

5 IV Puuttuva vastuuikä ja syyntakeisuus Kieltoerehdys syyllisyyden poistavana tekijänä JOHTOPÄÄTÖKSET Törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuuden arviointia Rangaistavuuden oikeutus Rikoslain 15:10 :n soveltuvuus käytännössä Sääntelyn ongelmia ja mahdollisia kehityskohteita Lopuksi... 76

6 V LÄHTEET KIRJALLISUUS Aarnio, Aulis: Tulkinnan taito Ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Vantaa Berger, Mark: Europeanizing Self-Incrimination: the Right to Remain Silent in the European Court of Human Rights. Columbia University, European Legal Studies Center Boucht, Johan Frände, Dan: Suomen rikosoikeus, rikosoikeuden yleisten oppien perusteet. Suomentanut Markus Wahlberg. Tampereen yliopistopaino Oy. Tampere Ervo, Laura: Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimus käsikirja lainkäyttäjille. WSOY Pro Frände, Dan: - Yleinen rikosoikeus. Suomentanut Markus Wahlberg. Edita Publishing Oy. Helsinki Yleinen rikosoikeus. Bookwell Oy. Porvoo Hahto, Vilja: Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Edita Prima. Helsinki Hirvelä, Päivi Heikkilä, Satu: Ihmisoikeudet. Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Balto Print. Vilna Jareborg, Nils: Allmän kriminalrätt. Iustus Förlag. Uppsala Korvenmaa, Jenni: Itsekriminointisuoja korkeimman oikeuden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä tarkastelun kohteena erityisesti ratkaisut KKO 2009:80 ja KKO 2010:41. Teoksessa Ervo Laura, Lahti Raimo, Siro Jukka(toim.): Perus- ja ihmisoikeudet rikosprosessissa. Helsingin hovioikeus Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Yliopistopaino. Helsinki Kruskopf, Teemu: Rikosuhripäivystys (RIKU)-lehti 1/2017. Printmix Oy. Helsinki Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere 2012.

7 VI Lappi-Seppälä, Tapio: Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Teoksessa Lappi-Seppälä, Tapio Hakamies, Kaarlo Koskinen, Pekka Majanen, Martti Melander, Sakari Nuotio, Kimmo Nuutila, Ari-Matti Ojala, Timo Rautio, Ilkka: Rikosoikeus. WS Bookwell Oy. Juva Launiala, Mika: Itsekriminointisuoja esitutkinnassa- rikoksesta epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamasta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Edilex 2013/12. Matikkala, Jussi: Suomalainen kriminaalipolitiikka, näkökulmia teoriaan ja käytäntöön. Teoksessa Hinkkanen, Ville(toim.) - Mäkipää, Leena: Tapio Lappi-Seppälän juhlakirja. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut. Unigrafia. Helsinki Melander, Sakari: Rikosoikeus 2010-luvulla. Yliopistopaino. Helsinki Määttä, Kalle Pihlajamäki, Heikki: Rikoksen hinta Taloustieteellinen näkökulma rikosoikeushistoriaan. Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi 2003 Määttä, Tapio: Näkökulmia oikeuteen ja oikeustieteeseen. Teoksessa Määttä, Tapio(toim.) - Tolvanen, Matti - Väätäinen, Ulla Kolehmainen, Antti Myrsky, Matti Keinänen, Anssi: Oikeudellisen ajattelun perusteita. Oikeustieteiden pääsykoekirja Joensuu 2012 (Määttä ym.). Nuotio, Kimmo Majanen, Martti: Rikosoikeuden poluilla. Hakapaino Oy. Helsinki Siltala, Raimo: Oikeudellinen tulkintateoria. Jyväskylä Tapani, Jussi: Rikosvastuun perusteet Painosalama Oy. Turku Tapani, Jussi Tolvanen, Matti: - Rikosoikeuden yleinen osa: Vastuuoppi. Helsinki Rikosoikeuden yleinen osa: Vastuuoppi. E-kirja Tolvanen, Matti: - Rangaistuksella uhkaaminen ja rankaiseminen. Oy Edita Ab. Edilex Rikosuhripäivystys (RIKU)-lehti 1/2017. Printmix Oy. Helsinki 2017.

8 VII - KKO 2017:92 Esteellisyys ja rikosvastuu. Defensor Legis 3/2018 (ei vielä julkaistu). Tukala, Rita: Rikoksen valmistelu lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Tuomaala, Juulia: Itsekriminointisuoja ja siitä poikkeaminen. Pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Virolainen, Jyrki: Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa. Lakimies 1/2012, s Vuorenpää, Mikko: Itsekriminointisuojan tulkinta ja sen vaikutuksen todisteluun. Teoksessa Tatu Hyttinen(toim.) ja Katja Weckström: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 50 vuotta. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus. Talentum Media. Print Best. Viro VIRALLISLÄHTEET HE 23/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kirkkolaiksi HE 1/1996 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta HE 6/1997 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi HE 44/2002 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi HE 55/2007 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevien rikoslain säännösten muuttamiseksi sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi HE 76/2009 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kidutusta koskeviksi rikoslain säännöksiksi sekä laiksi pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 :n muuttamisesta HE 46/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvan ja siihen

9 VIII liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi HE 164/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 289/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntöön vuonna 2010 Kampalan tarkistuskonferenssissa tehtyjen muutosten hyväksymisestä sekä laeiksi muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä rikoslain ja pakkokeinolain muuttamisesta HE 333/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 18 :n, potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 :n, perusopetuslain 40 :n, taiteen peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opiskelijahuoltolain 23 :n, vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 a :n, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 43 :n, lukiolain 32 :n, yliopistolain 90 a :n, ammattikorkeakoululain 65 :n, nuorisolain, pelastuslain 86 :n ja hätäkeskustoiminnasta annetun lain 20 :n muuttamisesta LaVM 3/1998 vp: Lakivaliokunnan mietintö oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi LaVM 28/2002 vp: Lakivaliokunnan mietintö rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi INTERNETLÄHTEET OM:n mietintöjä ja lausuntoja 16/2011: Tietoa tullista: Rajavartiolaitoksen tehtävistä:

10 IX Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaari: OIKEUSTAPAUKSET Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Murray v. Yhdistyneen kuningaskunnat, 18731/91, Heaney ja McGuinness v. Irlanti, 34720/97, Saunders v. Yhdistyneet kuningaskunnat, 19187/91, Jalloh v. Saksa, 54810/00, Telfner v. Itävalta, 33501/96, Allen v. Yhdistyneet kuningaskunnat, 48539/99, Marttinen v. Suomi, 19235/03, Komissio v. Itävalta Serves v. Ranska, 20225/92, Korkein oikeus KKO 2010:77 KKO 2003:115 KKO 2006:64 KKO 2009:87 KKO 2010:88 KKO 1992:92

11 X KKO 1998:1 KKO 2013:85 KKO 1988:54 KKO 1985 II 8 KKO 2014:22 KKO 2011:91 KKO 2017:52 KKO 2008:79 KKO 2009:56 KKO 2017:92 KKO 2017:98 Hovioikeus Vaasan hovioikeus 2016:2 Helsingin hovioikeus 2014:161 Helsingin hovioikeus 2006:2 Käräjäoikeus Vantaan käräjäoikeus 2013:328 Helsingin käräjäoikeus 2016:149655

12 XI LYHENNELUETTELO BrB DL brottsbalk 1962:700 (Ruotsin rikoslaki) Defensor Legis (Suomen Asianajajaliiton oikeudellinen aikakauskirja) ETL esitutkintalaki 805/2011 EIS EIT HO KKO yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18-9/1990) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hovioikeus korkein oikeus KL kirkkolaki 1054/1993 KP-sopimus KäO kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus SopS 7-8/1976 käräjäoikeus LSL lastensuojelulaki 417/2007 OK oikeudenkäymiskaari 1734/4 PL Suomen perustuslaki 731/1999 RL rikoslaki 39/1889

13 1 1 JOHDANTO 1.1 Tutkielman lähtökohdat ja taustat Suomen oikeusjärjestyksessä ei ole voimassa yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tehdystä rikoksesta. Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei ole pidetty Suomen oikeusjärjestykseen soveltuvana eikä sen valvonnan ole katsottu voivan olla tehokasta. Rikoslain (39/1889, RL) 15:10 :ssä on kuitenkin säädetty rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Voidaan kysyä, miten rangaistavuus on tältä osin perusteltavissa edellä mainitun yleisperiaatteen vastaisena? Edelleen RL 15:10 velvoittaa tarkalleen ottaen ilmoittamaan hankkeilla olevasta eli valmisteltavasta törkeästä rikoksesta. Tältä osin voidaan edelleen kysyä, millä perusteella katsotaan oikeutetuksi vasta hankkeilla olevan rikoksen ilmoittamisen kriminalisointi, kun jo toteutuneen rikoksen ilmoittamisvelvollisuuttakaan ei pidetä soveltuvana. 1.2 Tutkielman rakenne, tutkimuskysymykset ja rajaus Tutkielmassa keskitytään RL 15:10 :n törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuutta koskevan sääntelyn tulkintaan ja systematisointiin. Aluksi avataan säännöksen kriminalisointiin ja yleisestävyyteen liittyviä kriminaalipoliittisia perusteita ja edellytyksiä. Kysymys on siis niistä yleisistä oikeudellisista periaatteista, joiden tulee täyttyä, kun jokin teko säädetään rangaistavaksi. Tämän jälkeen käsitellään Suomen rikoslain soveltamisalaan liittyviä kysymyksiä erityisesti laiminlyöntirikosten osalta. Olennainen kysymys tutkimuksen kannalta on ilmoitusvelvollisuuden muoto ja ajankohta. Lisäksi säännöksessä ilmoitusvelvollisiksi säädettyjen rikosten tunnistamisen nousee erityisasemaan. Kokonaisuutena tutkielma noudattaa pääpiirteittäin rikoksen rakenneopista tuttua kaavaa. Ilmoitusvelvollisuutta lähestytään aluksi tunnusmerkistön ja tahallisuuden näkökulmasta. Lopuksi tarkastellaan syyllisyyttä osana rikoksen rakennetta, kuitenkin vain niitä osin, kun syyllisyys poistuu kokonaan. Oikeudenvastaisuuteen liittyvät oikeuttamisperusteet ja syyllisyyteen liitetyt anteeksiantoperusteet on tutkielmasta jätetty pois lähinnä siksi, että ne eivät juurikaan sovellu laiminlyöntirikoksiin, jollaiseksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen luokitellaan. Tutkintakysymykset on tutkielmassa muotoiltu seuraavasti: 1. Miksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on säädetty rangaistavaksi ja millä

14 2 perusteella kriminalisointi on katsottu hyväksyttäväksi Suomen oikeusjärjestelmässä? 2. Minkälaisesta rikoksesta ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisessä on kyse ja mikä on rikostyypin merkitys esimerkiksi rikoslain soveltuvuuden ja tahallisuuden kannalta? 3. Miten ja milloin törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen toteutuu rikoksena ja milloin ja millä tavalla ilmoitusvelvollisuus tulee täyttää rangaistavuuden välttämiseksi? 1.3 Tutkielman metodi Tutkielman metodina on lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Tutkielman tarkoituksena on selvittää ja systematisoida tutkimuskysymysten osalta relevantteja oikeussääntöjä. Tutkielmassa pohditaan, miten voimassa olevaa oikeutta tulisi tulkita. Tulkinnan lähtökohtana on sanamuodon mukainen tulkinta, jolloin lainsäädännön käsitteille annetaan niiden arkikielessä esiintyvää, sisältöä vastaava tavanomainen merkitys. 1 Tutkielmassa arvioidaan myös voimassa olevaa lainsäädäntöä ja pohditaan, onko rikoksen ilmoittamatta jättäminen ilmoitusvelvollisen oikeusturvan kannalta riittävän tarkasti säädelty. Tältä osin voidaan puhua myös kriittisestä tai arvioivasta lainopista, koska voimassa olevaa säännöstä tarkastellaan kriittisesti ja huomiota kiinnitetään esiin tulleisiin epäkohtiin. 2 Lainopin metodeilla ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida sitä, millaista lainsäädännön tulisi olla, joten tutkielman keskittyy arvioimaan pääosin sitä, onnistuuko säännös turvaamaan tavoitteensa niin ilmoittajan kuin muidenkin osallisten oikeusturvan kannalta. 3 Tutkielmassa joudutaan osittain turvautumaan oikeussääntöjen tulkinnan lisäksi myös muihin tulkintametodeihin. Sanamuodon mukaisen tulkinnan lisäksi tutkielmassa turvaudutaan erityisesti tavoitteelliseen eli teleologiseen tulkintaan. Epäselvissä tulkintakysymyksissä tulkintavaihtoehdoista tulisi valita se, mikä parhaiten turvaa ilmoitusvelvollisen oikeusturvaa sanktiouhkaisessa ilmoittamatta jättämisessä ja mikä parhaiten toisaalta suojaa suojeltavaa 1 Määttä ym. 2012, s Siltala 2004, s Laakso 2012, s. 49.

15 3 oikeushyvää. 4 Lainsäätäjän tarkoituksen lisäksi tulkintakysymyksissä on huomioitava ne yhteiskunnalliset vaikutukset, joita ilmoitusvelvollisuudella pyritään edistämään. 1.4 Tutkimusaineisto Tutkielman ensisijaisena oikeuslähteenä on lainsäädäntö esitöineen, koska tutkimusmetodina on lainoppi ja tutkimuskohde kuuluu rikosprosessioikeuden alaan. Kansallisen lainsäädännön lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia. Kotimaisen lainsäädännön osalta lain esityöt ja tuomioistuinten ratkaisut ovat merkittävässä osassa lainsäädännön tulkinnassa. Lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin kannalta oikeuskirjallisuus on tutkielmassa myös huomattavassa asemassa erilaisten oikeudellisten periaatteiden ja tulkintojen hahmottamisessa. 5 Oikeuskirjallisuuden merkitys oikeuslähdeopillisesti on lainkäytössä varsin suuri, vaikka sillä ei ole samankaltaista auktoritatiivista asemaa, kuin lain esitöillä tai tuomioistuimen ennakkopäätöksillä 6. Oikeuskirjallisuuden merkitys myös tätä tutkielmaa tehdessä on ollut varsin suuressa osassa. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi viranomaisten, kuten oikeusministeriön julkaisuja ja yksittäisiä viranomaislausuntoja. 2 RANGAISTUSTEN OIKEUTTAMINEN 2.1 Rangaistusteorioista Rangaistuksen käyttö on vastoin eettisiä perusteita ja vaatii siksi oikeutuksen eli perusteen haitan ja kärsimyksen aiheuttamiselle. Peruskysymyksenä on, mikä oikeuttaa valtiota kohdistamaan rikoksentekijään seuraamuksia, jotka sisältävät perustavanlaatuisia toimintavapauden rajoitteita. Rikostieteessä rangaistuksien oikeutusta on pyritty perustelemaan erilaisten rangaistusteorioiden avulla, joissa kuvataan rangaistuksen tehtävää ja tarkoitusta. Ran- 4 Laakso 2012, s Oikeusdogmatiikka edellyttää eri oikeuslähteiden käyttämistä tietyn etusijajärjestyksen mukaan. Ks. esimerkiksi Aarnio 2006, s Virolainen LM 2015, s. 5.

16 4 gaistusteoriat voidaan jakaa kahteen eri pääkategoriaan, joita kutsutaan sovitus- ja preventioteorioiksi. 7 Näistä on käytetty myös termejä retributiivinen ja utilitaristinen teoria ensimmäisen tarkoittaessa sovitusteoriaa ja jälkimmäisen tarkoittaessa preventioteoriaa 8. Sovitusteorioissa oikeutus rangaistukselle haetaan ajallisesti tehdystä teosta eli menneestä tapahtumasta. Rangaistuksen oikeutus perustuu rikoksentekijän sovitukseen tekemästään teosta ja hänen katsotaan ansainneen rangaistuksensa yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomisesta. Sovitus tehdystä teosta voi pahimmillaan johtaa mielivaltaan (kuten kostotoimiin), kun rikosoikeudellisen kontrollin tulisi päinvastoin toimia yksityisen sosiaalisen toiminnan suuntaajana. 9 Preventioteorioissa oikeutus rangaistukselle haetaan tulevaisuudesta. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vaikuttaa rangaistusuhalla henkilöiden tulevaan käyttäytymiseen. Preventioteorioissa toisistaan voidaan erottaa yleispreventio ja erityispreventio. Kummankin osalta on muistettava rikosoikeuden reunaehdot eli tehotonta rikosoikeutta ei pidä käyttää ja toisaalta tehokasta rikosoikeutta ei ole syytä käyttää, jos muut syyt ovat sitä vastaan. 10 Suomessa rangaistuksen käyttämisen yleisenä oikeutuksena pidetään yleisestävyyttä, jolla pyritään vaikuttamaan edeltä käsin ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Yleisestävyyden tärkein elementti on lakien moraalia ylläpitävä, luova ja vahvistava vaikutus. Moraalia luova vaikutus on Vilja Hahton mukaan välillistä yleisestävyyttä, koska se ei perustu siihen, että lakien noudattamista harkittaisiin rationaalisin perustein tapauskohtaisesti. Välillistä yleisestävyyttä on lisäksi tapaa luova vaikutus, joka toimii sisäistettyjen toimintamallien kautta. Kyse on siis siitä, että ihmiset ovat tottuneet käyttäytymään tietyllä tavalla ilman, että he ajattelisivat tekevänsä niin lainkuuliaisuudesta. Yleisestävyyteen kuuluu välillisen estävyyden lisäksi myös välitön yleisestävyys eli rangaistusten pelotevaikutus. Pelotevaikutuksen mukaan ihmiset noudattavat normeja rangaistusuhan vuoksi ja tuomitut rangaistukset vahvistavat uhan tehoa. 11 Yleisestävän vaikutuksen saamiseksi edellytyksenä on ensinnäkin se, että kansalaiset tunte- 7 Tapani 2013, s Esimerkiksi Nuotio Majanen 2003, s Tapani 2013, s Tapani 2013, s Hahto 2004, s

17 5 vat normit ja ainakin jossain määrin rangaistustasoa. Normituntemuksessa on olennaista rikossäännösten lisäksi rikoslain toimeenpanosäännösten ja yleisten sääntöjen tunteminen, koska niillä on vaikutusta tosiasialliseen rangaistavuuteen. Normituntemukseen liittyy lisäksi käsitys siitä, millä edellytyksillä ja missä tapauksissa tunnusmerkistöjen kriteerit täyttyvät. Yleisestävää vaikutusta ei voi syntyä sellaista tekoa kohtaan, jota yleisesti luullaan rankaisematta jääväksi. Perinteisissä rikoksissa kuten tahallisissa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa ja seksuaalirikoksissa normituntemuksen voidaan olettaa olevan sellaisella tasolla, että rangaistavan käyttäytymisen ala on yleisellä tasolla varsin hyvin tunnettu. Sen sijaan muilla harvemmin esiin tulevilla rikoksilla ei kansalaisilla normituntemus välttämättä ole samalla tasolla. Tallaisissa tapauksissa tulee kuitenkin harkittavaksi eri anteeksianto- ja oikeuttamisperusteet, jotka muodostavat poikkeuksia teon rangaistavuuteen Tekojen kriminalisointi Dan Fränden mukaan kriminalisoinnilla tarkoitetaan tietyn epätoivottavaksi katsotun teon rangaistavaksi säätämistä. Kriminalisoinneilla pyritään vaikuttamaan kansalaisiin siten, että he ainakin ajan myötä pyrkivät välttämään epätoivottua käyttäytymistä (yleisestävyys). Yksi tärkeimmistä kysymyksistä arvioitaessa jonkin teon kriminalisoimista on, mitkä ovat ne perusteet, joilla teko voidaan hyväksyä rangaistusuhan alaiseksi. Kriminalisoimisesta päätettäessä on kyettävä esittämään vahvemmat perusteet kriminalisoinnin puolesta kuin sitä vastaan. 13 Kriminaalipolitiikan päätöksenteon tavoitteiksi on Suomessa määritelty rikollisuudesta johtuvien kärsimysten ja muiden kustannusten vähentäminen sekä rikollisuudesta johtuvien kärsimysten ja muiden kustannusten jakaminen perusoikeudet huomioon ottavalla ja muutoinkin oikeudenmukaisella tavalla. 14 Suomessa voidaan puhua vakiintuneesta, rikosoikeuden käyttöä eli kriminalisointeja koskevasta näkemyksestä. Tämä näkemys on vakiintunut oikeuskirjallisuudessa, lainvalmistelukäytännössä ja eduskunnan lainsäädäntökäytännössä, jossa vakiintuneet rikosoikeudelliset 12 Hahto 2004, s Frände 2008, s Tolvanen 2001, s. 2.

18 6 kriminalisointiperiaatteet on suhteutettu perusoikeuksiin ja niiden rajoitusedellytyksiin. Kriminalisointiperiaatteet ohjaavat kaikkea rikosoikeudellista lainvalmistelua. 15 Suomalaisessa rikosoikeudessa keskeisiä kriminalisointiperiaatteita ovat oikeushyvien suojelu, laillisuusperiaate, ultima ratio -periaate sekä hyöty haitta-punninnan periaate. Laillisuusperiaatteen ydinsisältöön kuuluu muun ohella vaatimus kirjoitetun eduskuntalain tasoisesta rikosoikeudellisesta sääntelystä sekä säännöksen täsmällisyyttä koskeva vaatimus, joka kieltää lainsäätäjää säätämästä liian laajoja ja epäselviä kriminalisointeja. Oikeushyvien suojelun periaatteen mukaan hyväksyttävän rikoslainsäädännön on suojeltava tiettyä tarkemmin määriteltävää oikeushyvää, kuten esimerkiksi henkeä ja terveyttä tai omaisuutta. Ultima ratio -periaate tarkoittaa sekä rikosoikeuden viimesijaisuutta suhteessa muihin mahdollisiin keinoihin että vaatimusta vähiten puuttuvasta keinosta ja rikosoikeudellisen järjestelmän suhteellisuudesta. Ultima ratio -periaatteen mukaisesti rangaistavuuden alaa laajennettaessa on sovellettava varovaisuusperiaatetta ja päällekkäisiä kriminalisointeja tulee välttää. Hyöty haitta-punninnan periaatteen mukaan kriminalisoinnista on oltava enemmän hyötyä kuin haittaa. Kyseinen periaate laajentaa kriminalisointeja koskevan tarkastelun kokonaisyhteiskunnalliseksi. 16 Mainittuihin periaatteisiin voidaan lisäksi liittää symbolisen rikoslain säätämisen kielto sekä niin sanottu paternalistisen rikoslain käytön kielto, jonka mukaan yksinomaan itsensä vaarantamiseen perustuvia kriminalisointeja tulee välttää. 17 Perustuslaissa (731/1999, PL) luetellut perusoikeudet, kuten henki, terveys, vapaus, yksityiselämä, kunnia, kotirauha ja omaisuus ilmentävät yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä ja tärkeinä pidettyjä perusarvoja. PL 22 :ssä säädetään, että julkisen vallan on turvattava ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan edellytetään kunnioittavan, takaavan ja suojelevan kansalaisten perusoikeudet. Perusoikeuksien suojeleminen sisältää oikeusvaltiossa vaatimuksen siitä, että ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan mahdollisimman vähän. Lisäksi toimintavapauden rajoitusten tulee olla välttämättömiä ja hyväksyttäviä. 18 Rikosoikeudessa tällaisia PL:n turvaamia perusarvoja kutsutaan oikeushyviksi. Oikeushyvät 15 OM:n mietintöjä ja lausuntoja Kts. mm. Määttä Pihlajamäki 2003, s. 69, joiden mukaan taloustieteellisestä näkökulmasta kriminaalipolitiikan tehokas pelotevaikutus saavutetaan, kun rikosten vähentämisestä koituvat yhteiskunnalliset kustannukset ovat yhtä suuret kuin rikosten vähentämisestä koituva tuotto. 17 OM:n mietintöjä ja lausuntoja Tapani 2013, s

19 7 on kyettävä ankkuroimaan perus- ja ihmisoikeuksiin. Yksilöllisten perusoikeuksien tulee lisäksi suojata myös yhteisöllisiä oikeushyviä, kuten ihmisyyttä, valtion turvallisuutta, oikeudenkäyttöä, ympäristöä ja viranomaistoimintaa. Rikosoikeudellisilla kielloilla ja niihin liitetyillä rangaistusuhilla pyritään suojaamaan yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjä arvoja loukkaamisilta ja vaarantamisilta Rikoslain 15:10 :n yleisestävyyden ja kriminalisointiperusteiden arviointia RL 15:10 :ssä olevat ilmoitusvelvollisuuden alaiset törkeät rikokset kuten esimerkiksi joukkotuhonta, tappo, törkeä pahoinpitely, raiskaus, maanpetos, törkeä tuhotyö ja törkeä ympäristön turmeleminen kohdistuvat keskeisinä suojattavina oikeushyvinä henkeen ja terveyteen, omaisuuteen, valtioon tai ympäristöön. Säännöksen ilmoituksen alaiset rikokset ovat luonteeltaan vakavia, kansalaisten perusturvallisuutta ja hyvinvointia uhkaavia tekoja. Julkisen vallan on PL:n mukaan turvattava ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen, ja tällä perusteella törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on ollut perusteltua kriminalisoida. Jos kriminalisointia tarkastellaan laillisuusperiaatteen näkökulmasta, voidaan säännöksen täsmällisyysvaatimuksen täyttymistä sen laajuuden ja epätäsmällisyyden osalta kritisoida. Säännös edellyttää ilmoittamaan useista hankkeilla eli valmisteilla olevista rikoksista, joiden tunnusmerkistö määräytyy kutakin kyseessä olevaa rikosta koskevan erillisen RL:n kriminalisointisäännöksen mukaan. Näin ollen ilmoitusvelvollisuuden tunteminen edellyttää paitsi itse ilmoitusvelvollisuudesta tietämistä, myös RL 15:10 :n käsittämien rikosten tunnusmerkistöjen tuntemista, mikä kyseessä olevien rikosten luonteen johdosta ei välttämättä toteudu. Edelleen RL 15:10 ei määritä valmistelun tunnusmerkistöä tai anna suuntaviivoja valmistelun rajanvedon arvioinnille. Kaikkien ilmoitusvelvollisuuden alaisten rikosten valmistelua ei ole sanktioitu ja valmisteluna sanktioitujen rikosten osaltakin valmistelun tunnusmerkistö määräytyy erillisen RL:n säännöksen nojalla. Törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuuden tunnistaminen ja noudattaminen edellyttävät näin laajempaa rikosoikeudellista tuntemusta sekä ilmoitusten alaisten rikosten tunnusmerkistöistä että siitä mitä valmistelulla ylipäätään tarkoitetaan kunkin ilmoituksen alaisen rikoksen yhteydessä. Yleispreventiivisyyden eli ennaltaestävyyden kannalta RL 15:10 :ää voidaan pitää kaksija- 19 Tapani 2013, s. 32.

20 8 koisena. Itse törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on harvinainen rikos. Rikoskomisario Teemu Kruskopfin mukaan Suomessa ei vuonna 2015 ollut yhtään rikosilmoitusta törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ja vuonna 2016 niitä oli kolme, koskien ryöstöä, törkeää pahoinpitelyä ja seksuaalirikosta 20. Koska tilastojen perusteella törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen näyttää olevan rikoksena harvinainen, kansalaisten voidaan olettaa tuntevan säännöksen vaatiman ilmoitusvelvollisuuden. Tosiasiassa kansalaisten tietoisuus törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen rangaistavuudesta lienee kuitenkin tosiasiassa päinvastainen rikoksen laadusta johtuen (yleinen velvoite, joka ei koske nimenomaista kansalaisen omaa tekoa). Syynä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen harvinaisuuteen rikoksena on todennäköisemmin enemminkin se, että rikoksen luonteesta johtuen mahdollisesti toteutunut törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämien ei koskaan tule viranomaisen tietoon eikä näin ollen rikosprosessissa käsiteltäväksi. Toisen ongelman yleisestävyyden kannalta muodostavat itse törkeät rikokset, joista säännöksen mukaan tulee ilmoittaa niiden hankevaiheessa. Osa ilmoitettavista rikoksista on niin sanottuja perinteisiä rikoksia, joiden osalta kansalaisten normituntemus voi olla korkeallakin tasolla (esimerkiksi henkirikos), osa taas rikoksia, joiden osalta joko esiintymistiheys on niin matala tai liityntä tavallisen kansalaisen elämään sen verran etäisempi (esimerkiksi vakoilu, ihmiskauppa), että jo itse rikoksen tunnistaminen voi olla erityisen vaikeaa puhumattakaan siitä, että RL 15:10 edellyttää jo kyseisten rikosten hankkeen eli valmistelun tunnistamista. 3 RIKOSLAIN SOVELTAMISALASTA JOHTUVAT RANGAISTAVUU- DEN RAJOITUKSET 3.1 Suomi rikoksen tekopaikkana RL 1:1 :n 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen suomalainen tuomioistuin soveltaa Suomen lakia. RL 1 luvun 10 :ssä säädetään rikoksen tekopaikasta. Säännöksen mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikosten osalta teko katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia että siellä, missä rikoksen 20 Kruskopf, Rikosuhripäivystyksen lehti Riku 1/2017, s. 4.

21 9 tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni 21. Tyyppiesimerkki laiminlyöntirikoksesta lienee RL 21:15, koskien pelastustoimen laiminlyöntiä. Muun muassa Tapani ja Tolvanen katsovat, että pelkästä pelastustoimen laiminlyönnistä ulkomailla ilman seurausta ei voisi tämän säännöksen perusteella nostaa syytettä Suomessa. Syyte olisi kuitenkin mahdollista nostaa tapahtumavaltion syyttäjäviranomaisen sitä pyytäessä, vaikka rikos katsottaisiin tehdyksi vain siellä. 22 Jos rikos jäi yritykseksi, rikos katsotaan tehdyksi sielläkin, missä rikoksen täyttyessä sen tunnusmerkistön mukainen seuraus joko todennäköisesti tai tekijän käsityksen mukaan olisi ilmennyt. Yllyttäjän ja avunantajan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä osallisuusteko suoritettiin, että siellä, missä rikoksentekijän rikos katsotaan tehdyksi. Jos rikoksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa. RL 1:2 :ssä säädetään, että suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella taikka aluksen ollessa vieraan valtion alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö tai sen miehistön jäsen taikka sen matkustaja tai matkalla muutoin mukana oleva henkilö. Suomen lakia sovelletaan myös suomalaisen aluksen tai ilma-aluksen päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä teollaan on rikkonut hänelle aluksen päällikkönä tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuuluvaa erityistä velvollisuutta. 3.2 Suomeen kohdistunut rikos RL 1:3 :n 1 momentin mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen, sovelletaan Suomen lakia. Säännöksen 2 momentin mukaan rikoksen katsotaan kohdistuneen Suomeen, 1) mikäli se on maan- tai valtiopetosrikos, 2) teolla muutoin on vakavasti loukattu tai vaarannettu Suomen valtiollisia, sotilaallisia tai taloudellisia oikeuksia tai etuuksia, taikka 3) se on kohdistunut Suomen viranomaiseen. Hallituksen esityksen mukaan säännös on tarkoitettu turvaamaan Suomen valtion erityisen tärkeitä intressejä ja var- 21 Jos tekijä laiminlyö pelastustoimen esimerkiksi Ruotsissa, ja pelastamatta jätetty kuolee sairaalassa Suomessa, tekijä voidaan tuomita kuolemantuottamuksesta tietyin edellytyksin myös Suomessa. 22 Tapani-Tolvanen 2013, s. 525.

22 10 mistamaan rangaistussäännösten sovellettavuus silloinkin, kun tekoa ei voida pitää Suomessa tehtynä. Säännöksen soveltaminen ei edellytä, että teko olisi rangaistava myös tekopaikan lain mukaan. Vieraiden valtioiden oikeusjärjestysten ei voida olettaa tarjoavan riittävää suojaa Suomen valtiollisille ja julkisoikeudellisille intresseille. Näitä intressejä suojaavat rangaistussäännökset ovat yleensä kansallisesti rajoittuneita eli rangaistavia ovat vain valtion omiin intresseihin kohdistuvat teot. Kohdan 1) rikokset, joiden katsotaan kohdistuvan Suomeen, on määritelty RL 12 ja 13 luvuissa. Kohdassa 2) mainittuja intressejä voidaan loukata useiden tunnusmerkistöjen mukaisilla teoilla. Kyseessä oleva kohta koskee ainoastaan tekoja, joilla loukataan vakavasti siinä mainittuja intressejä. Lievät tekomuodot eivät ole yhteiskunnan kannalta niin haitallisia, että ulkomailla tehtyyn rikokseen pitäisi soveltaa Suomen rikoslakia. Loukkauksen vakavuus jää tapauksittain harkittavaksi. Kohdan 3) mukaan viranomaiseen kohdistuvien rikosten katsotaan kohdistuvan virkamiehenä olevan henkilön lisäksi välittömästi myös valtioon. Säännöksen tarkoituksena on suojella valtion tärkeitä intressejä. Viranomaisella tarkoitetaan tässä yhteydessä Suomen valtion viranomaista. Lisäksi edellytetään, että rikos kohdistuu virkamieheen hänen ollessaan virantoimituksessa Suomalaiseen kohdistunut tai suomalaisen tekemä rikos RL 1:5 ja 6 :ssä säädetään suomalaiseen kohdistuneesta tai suomalaisen tekemästä rikoksesta ulkomailla. 5 :n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön taikka Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, sovelletaan Suomen lakia, jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tekopaikan lainsäädäntö tarjoaa riittävän tehokkaan suojan Suomen kansalaisille, Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaisille ja suomalaisille oikeushenkilöille. Jotta vältettäisiin tilanne, jossa tällaiseen tahoon kohdistuva vakavahko oikeudenloukkaus jäisi rankaisematta, on pykälään otettu tällaisia tekoja koskeva säännös. 24 RL 1:6 :n mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangais- 23 HE 1/1996 vp, s HE 1/1996 vp, s. 20.

23 11 tavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Suomen kansalaisena pidetään henkilöä, joka rikoksen tekohetkellä oli tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen. Pykälän 3 momentin 1 kohdassa Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa, sekä 2 kohdassa henkilö, joka tavataan Suomesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näistä maista. RL 1:4 koskee virkarikosta ja sotilasrikosta. RL 40:11 :n 1, 2, 3 ja 5 kohdassa tarkoitetun henkilön Suomen ulkopuolella tekemään RL 40 luvussa mainittuun rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan myös RL 45 luvussa mainittuun rikokseen, jonka tuon luvun säännösten alainen henkilö on tehnyt Suomen ulkopuolella. RL 40 luku koskee virkarikoksia ja 45 luku sotilasrikoksia. Hallituksen esityksen mukaan säännös koskee kaikkia RL 2:12 :ssä mainittuja henkilöitä. Virkamiehiä ovat tuon säännöksen mukaan ensinnäkin virkasuhteessa tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai muuhun lainkohdassa tarkoitettuun julkisyhteisöön tai laitokseen olevat henkilöt. Lisäksi virkamiehiä rikosoikeudellisessa mielessä ovat kunnanvaltuutetut ja muut yleisillä vaaleilla valitut julkisyhteisön edustajiston jäsenet, lukuun ottamatta kansanedustajaa edustajantoimessaan, sekä lainkohdassa tarkoitettujen julkisyhteisöjen tai laitosten eri toimielinten jäsenet ja muut luottamushenkilöt. Valtioneuvoston jäsen on oikeudellisessa vastuussa virkatoimistaan siten kuin eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatointen lainmukaisuutta annetussa laissa (274/1922) säädetään. Virkamiesasema voi lisäksi perustua tehtävän laatuun. Virkamiehiä ovat myös henkilöt, jotka lain, asetuksen tai niiden nojalla annetun määräyksen perusteella käyttävät julkista valtaa Kansainvälinen rikos tai muu Suomen ulkopuolella tehty rikos RL 1:7 :ssä säädetään kansainvälisestä rikoksesta. Sen mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen, sovelletaan Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös sellaiseen Suomen ulkopuolella tehtyyn ydinräjähderikokseen tai 25 HE 1/1996 vp, s

24 12 yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun, jota on pidettävä täydellisestä ydinkoekiellosta tehdyssä sopimuksessa tarkoitettuna rikoksena. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riippumatta myös Suomen ulkopuolella tehtyyn ihmiskauppaan, törkeään ihmiskauppaan ja RL 34 a luvussa tarkoitettuun terrorismirikokseen. Suomen lakia sovelletaan myös RL 1:8 :n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, jos valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen syytteeseenpanoa suomalaisessa tuomioistuimessa tai rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta, mutta pyyntöön ei ole suostuttu. 3.5 Kaksoisrangaistavuuden vaatimus RL 1:11 :n 1 momentin mukaan silloin, kun rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa RL 1:5, 6 ja 8 :iin vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava 26 ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan tekoon sovelletaan Suomen lakia, vaikka teosta ei säädetä rangaistusta tekopaikan laissa, jos sen on tehnyt Suomen kansalainen tai 6 :n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö ja teosta säädetty rangaistus on: 1) RL 11:5 tai 6 :ssä, ja teko on sellainen sotarikos tai törkeä sotarikos taikka osallisuusteko niihin, jota tarkoitetaan kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa tehdyn Haagin vuoden 1954 yleissopimuksen toisen pöytäkirjan 15 artiklassa, 2) RL 15:12 a :n nojalla mainitun luvun 1 9 :ssä (rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan), 3) RL 16:1 3 :ssä ja vaikka rikoksen kohteena on RL 40:11 :n 2, 3 tai 5 kohdassa tarkoitettu henkilö taikka ulkomainen virkamies, joka toimii Kansainvälisen rikostuomioistuimen 26 Esimerkiksi Ruotsissa on oma ilmoitusvelvollisuutta koskeva säännös; Brottsbalk 1962/700 (BrB) 23:6 : Den som underlåter att i tid anmäla eller annars avslöja ett förestående eller pågående brott ska, i de fall det är särskilt föreskrivet, dömas för underlåtenhet att avslöja brottet enligt vad som är föreskrivet för den som medverkat endast i mindre mån till sådant brott. Högre straff än fängelse i två år får dock inte dömas ut. I de fall det är särskilt föreskrivet ska för underlåtenhet att avslöja brott även den dömas som inte haft uppsåt till men borde ha insett att brottet var förestående eller pågick

25 13 palveluksessa (rikoksista viranomaisia vastaan), 4) RL 16:13, 14, 14 a tai 14 b :ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 20 :n nojalla, 5) RL 17:18, 18 a tai 19 :ssä (rikoksista yleistä järjestystä vastaan), 6) RL 20:1, 2, 4, 5, 6, 7 tai 8 a 8 c :ssä (seksuaalirikoksista), 7) RL 20:9 tai 9 a :ssä jos teko kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön, 8) RL 21:5 tai 6 :ssä, RL 22:1 tai 2 :ssä taikka RL 25:8 :ssä jos teko on naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen 37 artiklassa tarkoitettu avioliittoon pakottaminen, 38 artiklassa tarkoitettu naisen sukuelinten silpominen taikka 39 artiklassa tarkoitettu pakotettu raskauden keskeyttäminen tai pakkosterilointi (henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista, sikiön, alkion ja perimän loukkaamisesta ja vapauteen kohdistuvista rikoksista), 9) RL 30:7, 7 a, 8 tai 8 a :ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 14 :n nojalla (elinkeinorikoksista) taikka 10) RL 40:1 4 tai 4 a :ssä jos rikoksen tekijä on kansanedustaja, ulkomainen virkamies tai ulkomaisen parlamentin jäsen (virkarikoksista). 3.6 Törkeän rikoksen ilmoittamista koskevan velvoitteen arviointia laiminlyöntirikoksena Suomen rikoslain soveltamisalan valossa RL 3:3 :n 1 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksen tunnusmerkistössä niin nimenomaan määrätään. Säännöksen 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistavaa myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. Hallituksen esityksen mukaan 1 momentissa säädettyä laiminlyöntiä pidetään varsinaisena laiminlyöntirikoksena ja 2 momentissa mainittua laiminlyöntiä epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena. Varsinainen laiminlyöntirikos on rikoksen tunnusmerkistössä jo nimenomaisesti

26 14 määrätty rangaistavaksi. Näissä tapauksissa vastuun edellytykset ilmenevät suoraan asianomaisesta tunnusmerkistöstä ilman, että on tarve pohtia tekijän erityistä oikeudellista toimimisvelvollisuutta. Tuo velvollisuus on tullut jo vahvistetuksi tällaisen varsinaisen laiminlyöntirikoksen tunnusmerkistössä. 27 Tosin laiminlyönti saattaa johtaa rikosvastuuseen muulloinkin kuin laissa nimenomaisesti mainituissa tapauksissa, koska rikosten tunnusmerkistöt on saatettu laatia myös siten, ettei laiminlyöntiä ole yleisten tulkintaperiaatteiden mukaisesti sijoitettavissa sanamuodon merkityssisältöön. Kuitenkaan rikokset, jotka edellyttävät kehottamista, houkuttelemista, kokoukseen osallistumista, kuljettamista, käyttämistä tai tietojen antamista, eivät juuri voi tulla toteutetuiksi laiminlyönnillä. 28 Pykälän 2 momentin esityksessä rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijällä on erityinen oikeudellinen velvollisuus estää vahinkoseurauksen syntyminen. Toisin sanoen tekijän on täytynyt olla vastuuasemassa seurauksen torjumiseen nähden, kuten esimerkiksi vanhempi-lapsi suhteessa. Kimmo Nuotion ja Martti Majasen mukaan on tärkeää tehdä ero varsinaisten ja epävarsinaisten laiminlyöntirikosten välillä. Varsinainen laiminlyöntirikos rajautuu itsenäiseksi eikä laiminlyöjä vastaa esimerkiksi syntyneistä seurauksista. Epävarsinaisessa laiminlyöntirikoksessa laiminlyöjä vastaa sekä laiminlyöntirikoksesta että myös sen seurauksesta. 29 Tapio Lappi-Seppälä on hallituksen esitystä 30 mukaillen katsonut, että törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on luonteeltaan varsinainen laiminlyöntirikos, josta tosin rangaistaan vain sillä edellytyksellä, että rikos tai sen yritys tapahtuu. Ilmoituksen laiminlyöjä ei kuitenkaan joudu vastuuseen tapahtuneesta rikoksesta tai sen yrityksestä. 31 Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen säännös poikkeaa siten varsinaisesta laiminlyöntirikoksesta siltä osin, että varsinaiselle laiminlyöntirikokselle on tyypillistä se, että lain rangaistusuhka koskee laiminlyöntiä sinänsä, eikä sillä ole periaatteessa merkitystä, syntyykö vahinkoseuraamusta HE 44/2002 vp, s HE 44/2002 vp, s Nuotio Majanen 2003, s HE 6/1997 vp, s Lappi-Seppälä 2009, s Koskinen 2008, s. 36.

27 15 Myös RL soveltamisen kannalta on olennaista määritellä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen laiminlyöntirikokseksi, koska sillä on vaikutusta arvioitaessa rangaistusvastuuta erityisesti ulkomailla tehtyyn törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen. RL 1:10 :n mukaan laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Tällöin ei tarvitse pohtia esimerkiksi RL 1:11 :n kaksoisrangaistusvaatimusta. Tilanne olisi aika absurdi, mikäli törkeästä, valmisteilla olevasta rikoksesta ei tarvitsisi ilmoittaa ilman rangaistusuhkaa ilmoitusvelvollisen ja tiedonsaantipaikan ollessa Suomen rajojen ulkopuolella, eikä tapahtumamaan lainsäädännössä olisi vastaavanlaista säännöstä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Säännöksen ilmoitusvelvollisuuden alaisten rikosten voidaan kuitenkin katsoa osaltaan tapahtuvan myös ulkomailla ja olevan luonteeltaan siinä määrin vakavia, ettei törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen rangaistusuhkaa voida jättää muiden valtioiden lainsäädännön varaan. 4 RIKOSLAIN 15:10 :N TUNNUSMERKISTÖN MUKAISUUS 4.1 Yleistä Rikokselle ei ole mahdollista antaa tarkkaa sisällöllistä määritelmää, ja siksi käsitteelliseksi työvälineeksi on kehitetty niin sanottu rikoksen rakenneoppi. Rikoksen katsotaan tämän opin mukaan muodostuvan kolmesta eri rakenne-elementistä. Nämä elementit ovat tunnusmerkistön mukaisuus, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys. Tunnusmerkistön mukaisuus koostuu eri rikossäännöksissä kuvatuista tunnusmerkistöistä ja yleisistä edellytyksistä, kuten tahallisuudesta, joka on yksi rikosvastuun yleisistä edellytyksistä. 33 Tunnusmerkistön mukainen teko on lähtökohtaisesti oikeudenvastainen eli kielletty. Oikeudenvastaisuus poistuu teosta, mikäli on olemassa oikeuttamisperuste. Tärkeimmät Suomen oikeusjärjestelmän oikeuttamisperusteet ovat hätävarjelu, sallittu pakkotilateko ja voimakeinojen käyttö. Dan Frände laskee myös itsekriminointisuojan oikeuttamisperusteisiin, joka tosin on vailla suoranaista 33 Tapani 2013, s. 7. Kts. myös Tapani ja Tolvanen 2006, s. 39, jossa he ovat ankkuroineet syyllisyyden rangaistuksen mittaamisessa erityisesti syyksiluettavuuden lajeihin eli tahallisuuteen ja tuottamukseen. Tapani katsoo 2013, s. 9, että jos tahallisuus katsottaisiin kuuluvaksi osaksi syyllisyyttä, voisi tästä seurata, että ensiksi arvioitaisiin teon tunnusmerkistön mukaisuutta, mahdollisia oikeuttamisperusteita ja sen jälkeen vasta tahallisuutta. Prosessuaalisesti järkevin tapa on edetä niin, että tunnusmerkistön mukaisuus tutkitaan ensin kokonaisuudessaan, eli täyttyykö tunnusmerkistö ja onko tekijä toiminut tahallisesti. Tämän jälkeen arvioidaan tarvittaessa mahdollisen oikeuttamisperusteen olemassaolo.

28 16 lain tukea. 34 Syyllisyys kuuluu rakenneopin viimeiselle tasolle. Jos teko on tunnusmerkistön mukainen ja siitä puuttuu oikeuttamisperuste, niin kyseessä on teko, joka on kielletty kaikki olosuhteet huomioon ottaen. Oikeudenvastaisesti toiminutta tulee rangaista ja häntä moititaan tekemästään. Kun moite on paikallaan, niin tekijä on syyllinen. Syyllisyys on siten sama, kuin moite. Rikosoikeustutkijoiden mukaan syyllisyysperiaate edellyttää rangaistavuuden normatiivisena ehtona toisintoimimismahdollisuutta 35. Syyllisyyden poissulkevia seikkoja ovat puuttuva vastuuikä, syyntakeettomuus, hätävarjelun liioittelu, voimakeinojen käytön liioittelu, anteeksiannettava pakkotilateko, kieltoerehdys ja esimiehen käsky Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslain 15:10 mukaan RL 15:10 :n mukaan sen, joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikoksen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikoksen, hyökkäysrikoksen valmistelun, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, jalkaväkimiinakiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 :n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi nykyinen tai entinen aviopuolisonsa taikka nykyinen avopuolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa pol- 34 Frände 2012, s Jareborg 2001, s Toisintoimimismahdollisuuden yhteydessä puhutaan konformiteettiperiaatteesta. Konformiteettiperiaate edellyttää, että ihmisiä kunnioitetaan valintoja tekevänä yksilönä, huolimatta siitä oliko se irrationaalinen tai rationaalinen. 36 Frände 2012, s