TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri"

Transkriptio

1 TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1

2 SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus 3 Valtakunnallisesti Terveyden edistämisen ohjelma 5 Ystävänpäivä 7 Nuoret ja kouluyhteistyö 8 Rasisminvastainen viikko 9 Vapaaehtoisristeily ja koulutukset 10 Jäsenten hankinta 11 Lyhyesti 12 Hämeen piiri Ajankohtaista 13 Koulutusta 19 Tapahtumat ja virkistys 21 Menneitä tapahtumia 22 Hämeen piirin jäsenmäärä 24 Nälkäpäivätulos Henkilökunta 27 Tapahtumakalenteri

3 PÄÄKIRJOITUS Hyvää vuotta 2018! Alkanut vuosi on samalla toimintalinjauksen ensimmäinen toimintavuosi. Toimintalinjauskauden toiminnan suuntaviivat ja tärkeimmät päämäärät on asetettu Yleiskokouksessa viime kesänä ja nyt on toiminnan aika. Punaisena lankana toimintalinjauksessa on järjestön kokonaisvalmiuden vahvistaminen kaikilla järjestön tasoilla. Yksinkertaisesti tämä tarkoittaa valmiusajattelun ulottamista kaikkeen toimintaamme: lasten kerhoista ystävätoimintaan ja edelleen ensiapuryhmien toimintaan ja osastojen hallintoon sekä eri tahojen väliseen yhteistyöhön. Toisena toimintamme pääpainopisteenä on vapaaehtoistoiminnan kehittäminen sekä vapaaehtoisten ja jäsenten lukumäärän että vapaaehtoisten jaksamisen näkökulmasta. Hämeen piiri panostaa valmiustoiminnan kehittämiseen koko piirin alueella. Piiri tukee osastoja ja alueellista osastojen yhteistyötä valmiustoiminnan kehittämiseksi ja valmiussuunnitelmien saattamiseksi palvelemaan koko lähiyhteisöä erilaisissa kansalaisten turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. Tätä työtä on toki tehty aina ansiokkaasti eri puolilla piirimme aluetta. Piirimme eri alueilla saadut kokemukset ja opit haluamme saada paremmin toisillemme jakoon ja niiden perusteella voimme jalostaa vahvaa valmiustoimintaamme yhä paremmin nykyajan haasteisiin vastaaviksi. Tästä esimerkkinä olkoon Päijät-Hämeessä tehty systemaattinen kehittämistyö osastojen valmiuden kehittämiseksi. Myös yhteiskunnan rakenteelliset muutokset vaativat meiltä uudenlaista tapaa organisoida toimintaamme yhteistyössä eri viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Tähän valmiustoiminnan kehittämiseen panostaa osaltaan koko piiritoimiston väki etunenässään paluun tekevä uusi valmiuspäällikkömme Tommi Mattila. Vapaaehtoisten määrä on osaamisen lisäksi meidän keskeinen menestystekijämme. Analogia on yksinkertainen: mitä enemmän meillä on vapaaehtoisia, sitä enemmän meillä on auttajia. Meidän tulee yhä enemmän pohtia keinoja saada ihmisiä mukaan toimintaan tai jäseniksi. Haluan nähdä jäsenyyden yhtenä vapaaehtoistyön muotona sellaisille, joilla ei ole syystä toisesta mahdollisuuksia toimia muuten vapaaehtoisena, mutta haluavat osaltaan olla tulemassa Punaista Ristiä ja sen tekemää työtä omassa lähiyhteisössään tai laajemmaltikin. Meidän tulee myös huolehtia vapaaehtoisistamme. Vapaaehtoisen ei tule uuvahtaa vapaaehtoistyön taakkansa alle, vaan meillä pitää olla kykyä jakaa vastuuta sekä hankkia riittävä määrä toimijoita mukaan. Meidän tulee löytää uusia keinoja etsiä osaajia tiettyihin tehtäviin, täsmärekrytoida kaiken ikäisiä ja kokoisia, erilaisia osaajia. Edellä mainituin sanoin toivotan innostunutta ja antoisaa vuotta 2018 kaikille SPR Hämeen piirin toimijoille! Pentti Savolainen toiminnanjohtaja 3

4 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli maalle muutaman vuoden myöhässä ja miten kortit vaihtoivat omistajaa ja rusettiluistelu tarjosi jännittäviä hetkiä. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että juuri Punainen Risti toi päivän Suomeen. Jo ennen sitä monesti ihmettelin, miksi Suomessa ystävyys on pääroolissa eikä ystävänpäivää vietetä rakastavaisten päivänä, kuten muualla. Ystävänpäivänä muistamme heitä, joilla ystäviä ei ole. Yksinäisyyttä kokee ajoittain joka viides suomalainen. Yksinäisyys on ahdistava kielteinen tunnetila. Se ei ole vapaaehtoista, positiivista yksinoloa. Yksinäisyys voi olla pinnallistenkin sosiaalisten suhteiden puuttumista tai kokemusta siitä, ettei ole ketään läheistä, joka ymmärtää. Punaisen Ristin ystävätoiminnalla on lievitetty yksinäisyyttä kohta 60 vuotta. Vapaaehtoinen ystävä voi tarjota merkityksellisen ihmissuhteen. Seniorikerhoissa, palvelutaloissa ja vastaanottokeskuksissa ystävät mahdollistavat yhdessäolon isommalla porukalla ja tukevat ihmissuhteiden syntymistä. Ystävänpäivä on oiva tilaisuus tuoda yhteen ihmisiä erilaisista elämänpiireistä. Ystävänpäivän tapahtumiin on helppo tulla mukaan, löytää oma vapaaehtoinen ystävä tai ryhtyä itse ystäväksi. Osastot ja vapaaehtoisten ryhmät voivat parhaimmillaan tarjota turvallisen yhteisön niin merkitystä elämäänsä etsivälle kuin toisten seuraa kaipaavalle. Kutsukaa rohkeasti uusia ihmisiä järjestelyihin ja mainostakaa tulevia ystäväkursseja. Tehokkain tapa hankkia uusia vapaaehtoisia on henkilökohtainen pyytäminen. Ystävätoimintaan osallistumisen lisäksi jokainen voi vaikuttaa yksinäisyyden, uuden kansansairautemme, vähentämiseen. Yksinäinen ihminen kokee itsensä usein näkymättömäksi. Näkymättömyyden voi poistaa pienellä, mutta merkityksellisellä teolla: huomaamalla. Yksinäisyys ympärillämme vähenee tavallisilla teoilla, tervehtimisellä, hymyilemisellä ja oven avaamisella. Jokainen osasto ja vapaaehtoinen, joka on mukana ystävätoiminnassa tai osallistuu ystävänpäivän tapahtumiin on järjestöllemme äärimmäisen tärkeä. Arkisten tekojen lisäksi tarvitaan yhteisiä ponnisteluja ja suunnittelua. Niissä teitä osastojen vapaaehtoisia ja vastuuhenkilöitä tarvitaan. Iloa ja voimia teille! Tehdään ystävänpäivästä ja kaikista muistakin päivistä yhdessä huomaamisen ja välittämisen päiviä. Nähdään toisemme. Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Jarkko Översti TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. rednet.punainenristi.fi KATSELE VIDEOITA Youtubessa youtube.com/suomenpunainenristi JAA KUVIAMME Instagramissa instagram.com/punainenristi/ OTA YHTEYTTÄ Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa MERKKI SUOJAA SINUA SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti SOITA JA LAHJOITA (20,28 / puhelu + pvm) Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Mari Mäkinen, , mari.makinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Aineistoryhmä, aineistot@punainenristi.fi Piiritiedotteen toimitus: SPR Hämeen piiri Taitto: Suvi Oksa 4

5 TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMA KÄYNNISTYY Jenna Lehtonen Punaisen Ristin Nokian terveyspiste tarjoaa maksutonta terveysapua ja on ihmisten kohtaamispaikka. Eläkkeellä oleva terveydenhoitaja Kati Kronqvist mittaa verenpainetta. Terveyden edistämistä ja osaamista vahvistetaan Yleiskokouksen ponsiesityksessä tiivistyi terveyden edistämisen ohjelman tarve. Ponnessa todettiin, että Punaisen Ristin tulee ottaa aktiivinen rooli terveyden edistämisessä terveyspisteiden kannalta. Perustetaan uusia terveyspisteitä ja vahvistetaan jo olemassa olevia Juuri näin on tarkoitus tehdä. Terveyttä ja hyvinvointia tukevan vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa myös tulevan sote- ja maakuntauudistuksen myötä ja Punaisen Ristin terveyden edistämisen työtä tarvitaan. Mitä vahvistaminen käytännössä tarkoittaa? Terveyden edistämisen ohjelma kartoittaa olemassa olevan toiminnan ja kokoaa terveyden edistämisen ohjelmat (päihde-, hiv/seksuaaliterveystyö, terveyspistetoiminta ja tapaturmien ehkäisy) yhdeksi kokonaisuudeksi. Lisäksi valtakunnan ja piirien koordinaatiota sekä vapaaehtoisille suunnattua koulutusta vahvistetaan. Ohjelman toivotaan tukevan entistä paremmin paikallista matalan kynnyksen tai jopa kynnyksetöntä toimintaa, jota syntyy alueen 5

6 TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMA KÄYNNISTYY tarpeesta. Näin helpotetaan esimerkiksi terveyspisteen perustamista, tapaturmainfon pitämistä, terveellisistä elintavoista kertomista ja palveluneuvontaa. Kaikkea tätä ja paljon muuta voi terveyden edistämisen vapaaehtoinen tehdä. Myös festivaalityö ja seksuaaliterveysneuvonta ovat osa terveyden edistämistä. Punaiselle Ristille terveyden edistäminen on osallisuutta, yhteisöön kuulumista ja ihmisten kohtaamista. Kun ihmisiä kohdataan, voidaan antaa neuvoa ja opastusta itsestään huolehtimiseen ja siihen, mistä voisi hakea tarvittavia palveluita. Terveyden edistämisen ohjelman avulla tuodaan SPR:n terveyden edistämisen toimintaa tunnetuksi. lisätään ja syvennetään vapaaehtoisten osaamista. saadaan lisää vapaaehtoisia. lisätään mm. terveyspistetoimintaa lisätään vapaaehtoisten medianluku- ja digitaitoja. vietetään vuosittain 7.4. Maailman terveyspäivää Ohjelma käynnistyy kysymyksellä: Onko Terveyspiste hyvä nimi vai tulisiko sitä muuttaa? Käy vastaamassa osoitteessa: Kysymyslinkki lähetetään terveyden edistämisen toiminnassa oleville vapaaehtoisille. Vastausaikaa on helmikuun puoliväliin saakka. Vastaajien kesken arvotaan kolme lämpötyynyä. Lisätietoja: Terveyden edistämisen koordinaattori Mia-Veera Koivisto, p Auta heidät takaisin jaloilleen -kampanja on alkanut Vaarallisten aseiden saastuttamilla alueilla elää Syyriassa miljoonia ihmisiä, joille miinat, pommit ja räjähteet ovat jokapäiväinen uhka. Suuri osa vammautuneista on lapsia ja nuoria. Terveydenhuolto on pitkään jatkuneen sodan seurauksena romahtanut. Pulaa on lääkkeistä, hoitolaitteista sekä hoitohenkilökunnasta. Lahjoittajien tuella kuntoutuskeskusten asiakkaat saavat fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä ja henkistä tukea. Tavoitteena on, että kuntoutujat voivat palata normaaliin elämään. Lapset saavat mahdollisuuden leikkiin, koulunkäyntiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella ja aikuiset pääsevät mukaan työelämään. Osastot voivat osallistua kampanjaan perustamalla sähköisen lippaan. Omapunainenristi. fi-sivulta löytyvää lipasta on helppo jakaa mm. Facebookissa tai sähköpostitse. Kampanjan on tarkoitus jatkua useamman vuoden ajan. Auta heidät takaisin jaloilleen -kampanja toimii myös koulujen Lukukuu-kampanjan ja päivätyökeräyksen kohteena. Kampajaa varten on Auta heidät takaisin jaloilleen SYYRIAN SOTA on yksi aikamme suurimmista humanitäärisistä kriiseistä. Punainen Risti tarjoaa apua Aleppon ja Damaskoksen kuntoutuskeskuksissa. Lahjoittajien tuella vammautuneet saavat fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä sekä psykologista tukea. SINUN LAHJOITUKSESI avulla lapset ja aikuiset voivat löytää oman roolinsa yhteiskunnassa ja saavat mahdollisuuden työhön, leikkiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella. Punainenristi.fi/syyria Auta heidät takaisin jaloilleen Lahjoittamalla autat heidät takaisin jaloilleen LAHJOITA TEKSTIVIESTILLÄ 15 lähettämällä viesti SPR15 numeroon LAHJOITA VERKOSSA Punainenristi.fi/syyria LAHJOITA TILISIIRTONA katastrofirahasto, tilinumero FI , viitteellä 5393 Kiitos tuestasi! Keräyslupa: POL / olemassa A3-juliste ja lahjoitusesite, jotka on pakattu 20 kappaleen nippuihin. Kampanjan materiaalit ovat osastojen, koulujen ja yksityishenkilöiden tilattavissa verkkokaupasta. Lisätietoa kampanjasta löytyy kampanjasivulta punainenristi.fi/syyria. Lisätietoja: Varainhankinnan suunnittelija Jessica von Bonsdorff, p SYYRIAN SOTA on yksi aikamme suurimmista humanitäärisistä kriiseistä. Vammautuneita henkilöitä on jo lähes kolme miljoonaa. Punainen Risti tarjoaa apua Aleppon ja Damaskoksen kuntoutuskeskuksissa: lahjoittajien tuella klinikoilla on mahdollisuus tarjota fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä sekä psykologista tukea. SINUN LAHJOITUKSESI avulla lapset ja aikuiset voivat löytää oman roolinsa yhteiskunnassa ja saavat mahdollisuuden työhön, leikkiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella. Lahjoita osoitteessa Punainenristi.fi/syyria Tietoa kampanjasta Punainenristi.fi/syyria 6

7 YSTÄVÄNPÄIVÄ Ystävänpäivänä olemme yhdessä yksinäisyyttä vastaan Ystävänpäivän Nähdään-kampanjalla keskustelemme yksinäisyyden kokemuksista ja vaikutuksista ympäri Suomen. Kampanjan tavoitteena on kutsua uusia vapaaehtoisia mukaan ystäväkursseille ja -toimintaan sekä tavoittaa ystäviä toivovat ja kertoa heille Punaisen Ristin ystävätoiminnasta. Uusia ystäviä Nähdään-tapahtumasta Osastot voivat järjestää omia Nähdään-tapahtumia. Ne ovat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, missä on hyvä tilaisuus esitellä ystävätoimintaa. Ohjelmassa voi olla melkein mitä vain, tärkeintä on lämmin ja avoin tunnelma, jotta ihmiset kokevat itsensä tervetulleiksi. Joskus paras lääke yksinäisyyteen on yhdessä tekeminen. Siksi kannattaa kutsua kaikki järjestämään ja ideoimaan Nähdään-tapahtumia. Ystävänpäivän tapahtuma on hieno tilaisuus saada uusia ihmisiä mukaan osaston toimintaan vapaaehtoisiksi tai jäseniksi. Ystäväkurssit kannattaakin ajoittaa heti tapahtuman jälkeen. Haasteen idea: Tee ihan tavallinen teko, joka vähentää osaltaan jonkun kokemaa yksinäisyyttä. Ota kuva teostasi, jaa se somessa ja haasta muut tekemään samoin. Kuvissa ja postauksissa voi hyödyntää Ihan tavallinen teko -lappuja Käytä hastagia #ihantavallinenteko Lue lisää: RedNet / Ystäväpäivä ja ystävänpäivän sähköinen kampanjakirje Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Nähdään-tapahtuman järjestelyissä auttavat: Nähdään-kampanjamateriaalit: julisteet, roll upit, muistilaput Viestintämateriaalit: videot, kuvat, tiedotepohjat, somehaaste Nähdään-tapahtumamallit ja -ideat 150 euron tuki keskustoimistolta Petteri Kivimäki #ihantavallinenteko -somehaaste Ystävänpäivänä haastamme kaikki tekemään ihan tavallisia tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Tavoitteena on herättää jokainen meistä huomaamaan, kuinka arjen pienillä teoilla voimme huomioida toisemme paremmin. Ystävänpäivänä sosiaalisessa mediassa voi jakaa vaikkapa kaverikuvan hastagilla #ihantavallinenteko 7

8 NUORET JA KOULUYHTEISTYÖ Ystävätoiminta saa uuden välitysjärjestelmän Ystävätoiminnan sähköinen välitysjärjestelmä otetaan käyttöön vuoden alussa. Järjestelmän testauksia on toteutettu marras-joulukuun aikana ja pilotointi on tammikuussa. Järjestelmää pilotoidaan neljässä suomenkielisessä ja yhdessä kaksikielisessä sekä yhdessä ruotsinkielisessä välityksessä. Pilotoinnit toteutetaan Uudellamaalla ja Hämeessä. Järjestelmän ensimmäisinä käyttöön ottavat pilottivälitykset ovat Helsinki, Mäntsälä, Tampere, Hämeenlinna, Karis-Pojo ja Esbo svenska. Helmikuusta alkaen myös muut ystävävälitykset voivat siirtyä uuden järjestelmän käyttäjiksi. Järjestelmän käyttökoulutukset toteutetaan piireittäin ja jalkautus etenee välitysten kiinnostuksen mukaan. Jalkautus aloitetaan Helsingin ja Uudenmaan piirissä, Länsi-Suomen piirissä, Hämeen piirissä ja Oulun piirissä. Muut piirit aloittavat jalkautuksen syksyllä Tavoite on, että kaikki välitykset siirtyisivät uuden järjestelmän käyttäjiksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Mitä uusi järjestelmä tuo? Uusi järjestelmä helpottaa välittäjien työtä, tekee välityksestä tasalaatuista, mahdollistaa ystävävälitysrinkien muodostamisen ja ohjaa henkilötietojen oikeaan säilyttämiseen. Yhdessä välitysrinkien kanssa järjestelmä mahdollistaa vähitellen koko maan kattavan ystävävälityksen. Järjestelmä on osa valtakunnallista vapaaehtoisten toiminnanohjausjärjestelmää. Lisätietoja: Piireissä ystävätoiminnan työntekijät Projektisuunnittelija Maija Pokkinen, p koululaisia varten suunniteltua hätäensiapukurssia. Kuuden tunnin kurssin aikana ensiaputaitoja opitaan ensin teoriassa ja sen jälkeen käytännön harjoituksissa ensiapupelin avulla. Tämän lukuvuoden aikana ensiapukoulutusta tarjotaan noin 30 koulussa. Ensiapukoulutus InAction! tulee yläkouluihin Yläkoulua käyvät nuoret kohtaavat kotona, koulussa ja vapaa-ajalla jatkuvasti tilanteita, joissa ensiaputaidot ja rohkeus auttaa olisivat tarpeen. Punainen Risti järjestää kouluissa ylä- Yläkouluihin voidaan myös osaston kanssa yhteistyössä perustaa koulun omia InAction!-ryhmiä, jotka harjoittelevat ensiavun lisäksi mm. alkusammutusta ja muita turvallisuustaitoja sekä tutustuvat Punaisen Ristin toimintaan. Toiminta on koululaiselle helppo tapa tutustua Punaiseen Ristiin ja osastot voivat tätä kautta etsiä uusia nuorisojäseniä. Lisätietoja: Koulu- ja oppilaitosyhteistyön koordinaattori Johanna Korkeamäki, p Lähde Turkuun kesäpäiville! Punaisen Ristin nuorten valtakunnalliset kesäpäivät järjestetään Ruissalon leirintäalueella Turussa Neljään päivään mahtuu kiinnostavia koulutuksia, rentoa yhdessäoloa ja huikeita elämyksiä. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu omaa ohjelmaa ja tarjolla on niin koulutuksia kuin työpajojakin. Tietysti aikaa jää myös lentopallon pelaamiselle, uimiselle ja kesästä nauttimiselle. Ilmoittautuminen alkaa alkuvuodesta, mutta leirin ajankohta kannattaa merkitä jo nyt kalenteriin. Lisätietoja: RedNet / Kesäpäivät Samasta osoitteesta löydät myös tiedot, miten pääset mukaan suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumaa. 8

9 RASISMINVASTAINEN VIIKKO Kiia Etelävuori Valtakunnallinen rasisminvastainen viikko on vaikuttamiskampanja Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja asenteistaan. Kampanja kohdistuu tänä vuonna yksilöön, heihin haluamme vaikuttaa. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen ihminen toimii omalla tavallaan, mutta viime kädessä jokainen tietää, mikä on oikea tapa toimia esimerkiksi rasistisissa tilanteissa. Jokainen, jopa pieni lapsi tietää, että kaikkia tulisi kohdella samalla tavalla. Vuoden 2018 kampanja onkin myös yhdenvertaisuutta edistävä. Jokainen tarvitsee lähelleen ihmisen, joka on läsnä ja tukemassa arjessa. Tehdään koko Suomen yhteinen rasisminvastainen kampanja Syrjinnän- ja rasisminvastainen toiminta tulisi olla jokaiselle tärkeää. Kampanjaviikon aikana on hyvä hetki nostaa esille toiminnan ajankohtaisuutta ja tärkeyttä. Jokainen voi voi käyttää hyväkseen omia verkostojaan ja haastaa mukaan rasisminvastaiseen kampanjaan yksittäisiä ihmisiä, järjestöjä, viranomaisia, kouluja, oppilaitoksia, erilaisia yhteisöjä ja urheiluseuroja. Keinoja on lukuisia ja materiaalia syrjinnän- ja rasisminvastaiseen työhön on tarjolla kaikille ikäryhmille. Materiaali tiedotukseen ja tarkemmat vinkit kampanjasta tulevat helmikuun loppuun mennessä Rasisminvastaisen viikon RedNettiin. Mitä voisin tehdä Rasisminvastaisella viikolla? Käy kouluvierailulla ja ehdota aamunavauksen pitämistä. Järjestä esim. koululla, seurakunnan tiloissa ja kirjastossa keskustelutilaisuus tai muu tapahtuma, missä voi kertoa yhdenvertaisuudesta. Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja käytä tunnisteita: #olenkanssasi #jagärmeddig #imwithyou Tilaa julisteet, tarrat ja rintamerkit maksutta Punaisen Ristizn verkkokaupasta. Kaikki materiaali ja pelit löytyvät RedNetistä: SPR Rasisminvastainen viikko ja SPR Kouluyhteistyö (mm. aamunavaukset). Katso myös oikeusministeriön verkkosivusto yhdenvertaisuus.fi Lisätietoja: Hankekoordinaattori Janette Grönfors, p

10 VAPAAEHTOISRISTEILY JA KOULUTUKSET Olethan auttamattomasti ulapalla? Ethän jää rannalle tällä kertaa? Paina päivämäärä mieleesi ja lähde mukaan syysristeilylle muiden Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa. Voit olla avainvapaaehtoinen, luottamushenkilö, ihan uusi noviisi tai kolmikymmenvuotisen kahvinkeittäjäpestin läpikäynyt pantteri. Olet lämpimästi tervetullut mukaan vaihtamaan ajatuksia, oppimaan, innostumaan ja solmimaan uusia tuttavuuksia. Ulapalla meitä kuljettaa vapaaehtoisten hyvinvointi ja vapaaehtoisjohtaminen. Tarkempi ohjelma paljastuu kevään kuluessa, mutta jos haluat, voit yhä vaikuttaa siihen vastaamalla kyselyyn risteilyn sivulla rednet.punainenristi.fi/ulapalla Lähtö on Helsingistä perjantaina klo 11. ja paluu sunnuntaina klo Laita jo nyt päivämäärä kalenteriin! Ilmoittautumislinkki aukeaa toukokuussa osoitteessa rednet.punainenristi.fi/ulapalla. Samasta osoitteesta löydät tarkempaa tietoa risteilystä, hyteistä ja kevään kuluessa myös koulutuksen sisällöistä. Risteilyn esimerkkihintoja aikaiselle ilmoittautujalle (ennen ): Kahden hengen A-hytissä 210 Kahden hengen Promenade-hytissä 205 Kahden hengen B-hytissä 185 Neljän hengen B-hytissä 150 Hintaan sisältyy kaksi aamiaista, kaksi buffet-illallista sekä kahvibuffet perjantaina ja lauantaina. Hinnat nousevat elokuun alun jälkeen 20! Sitovat ilmoittautumiset risteilylle sunnuntaihin mennessä. Jarkko Mikkonen Ensiapu-, nuoriso-, monikulttuurisuus, IHL- ja muut ryhmätoimijat huomio! Opintokeskus Sivis tukee jäsenjärjestöjensä ja niiden yhdistysten opintoryhmien toimintaa taloudellisesti. Vertaisopintoryhmässä opitaan yhdessä vertaisten kanssa. Opiskelu voi olla tietojen lisäämistä, taitojen harjaannuttamista, osaamisen kehittämistä tai toimintakyvyn ylläpitämistä toisten kanssa. Tärkeää on kokemusten ja näkemysten jakaminen. Opiskeluaihe, tavoitteet ja aikataulu sovitaan yhdessä. Tuen saaminen edellyttää, että opintoryhmän opiskelusta on aiheutunut kuluja. Tuki maksetaan yhdistyksen Sivisverkkoon ilmoitetulle tilille. Taloudellinen tuki on enintään 3 euroa/oppitunti. Lue lisää Tervetuloa Kouluttajapäiville Jyväskylään Kaikki uudet ja vanhat vapaaehtoiskouluttajat ovat tervetulleita Kouluttajapäiville hotelli Laajavuoreen Jyväskylään Ohjelmassa on oman koulutuslinjan sisältöjen päivitystä ja laaja kattaus erilaisia kouluttajataitoja ylläpitäviä sekä lisääviä osioita. Tarjolla on myös tietoa vapaaehtoisten koulutusjärjestelmän kehittämistyön etenemisestä ja pääsemme ensimmäisinä testaamaan uusia, kaikille vapaaehtoisille yhteisiä koulutusmoduuleja. Ilmoittautumislinkki, tarkemmat tiedot ja päivien ohjelma: RedNet / Vapaaehtoiskouluttajat 10

11 KAIKKI MUKAAN JÄSENTEN HANKKIMISEEN Kenet voisit pyytää Punaisen Ristin jäseneksi? Suurin syy sille, ettei henkilö ole Punaisen Ristin jäsen on se, ettei kukaan ole pyytänyt. Mieti, minkälaisia verkostoja sinulla on? Ystävät, työtoverit, harrastusporukat, naapurit. Kuinka voisit niissä kertoa Punaisesta Rististä, jakaa koskettavia tarinoita ja pyytää jäseneksi? Leena Koskela Osastossa voitte yhdessä pohtia keinoja ja yhteyksiä jäsenmäärän kasvattamiseksi. Jäsenhankinta kannattaa ottaa osaksi osaston toiminnan, tilaisuuksien ja tapahtumien suunnittelua. Jäsenet ja jäsenhankinta ovat toimintamme kannalta todella tärkeitä - mitä enemmän jäseniä, sitä tehokkaammin autamme yhdessä. Jäsenhankinta osaksi kaikkea toimintaa Yleiskokouksessa hyväksytyn toimintalinjauksen mukaan tavoitteellinen jäsenhankinta vakiinnutetaan osaksi kaikkea Punaisen Ristin toimintaa. Hallitus on vahvistanut, että tavoitteena on kasvattaa jäsenten määrää 10 prosentilla seuraavan kolmen vuoden aikana. Mitä osastonne voi tehdä tavoitteeseen päästäksemme? Minkälaista tukea tarvitsette jäsenhankintaan? Keskustoimisto tukee jäsenhankintaa tuottamalla uusia materiaaleja ja malleja, joista kerromme niiden valmistuttua. Arvonnasta potkua jäsenhankintaan Punaisen Ristin jäsenet osallistuvat automaattisesti neljään valtakunnalliseen arvontaan vuonna Mitä aikaisemmin he maksavat jäsenmaksunsa, sitä useampaan Punaisen Ristin arvontaan he osallistuvat. Osastonne jo olemassa oleville jäsenille kannattaa kertoa, että jäsenhankinnalla voi lisätä omia voittomahdollisuuksiaan. Kun jäsen tuo uusia jäseniä Punaiseen Ristiin, hänen voittomahdollisuutensa paranevat. Kun uusi jäsen ilmoittaa vanhan jäsenen suosittelijaksi omien tietojensa mukana, on vanhalla jäsenellä suurempi mahdollisuus voittaa. Voittomahdollisuuksia parantaa myös e-laskusopimuksen tekeminen. Arvontoihin voi osallistua myös tapahtumissa täyttämällä arvontakortin. Se muutetaan niin, että arvontalomakkeella voi myös ilmoittaa halukkuutensa liittyä jäseneksi. Jäsenmateriaalit Varmistattehan, että käytössänne on ajantasaiset jäsenhankinnan materiaalit ja jäsenyyttä koskevat tiedot on päivitetty osaston muun muassa verkkosivuille ja somekanaviin. Lue lisää: Rednet/Tieto ja taito/jäsenhankinta. Lisätietoja: Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Uusi jäsen Kasvattaa osaston ja Punaisen Ristin vaikutusvaltaa. Tuo uusia toimijoita osastoon. Kartuttaa osaston taloutta. On lisäresurssi ja mahdollisuus osaston toiminnan laajentamisen. Lisää Punaisen Ristin tunnettuutta ja uskottavuutta Mahdollistaa valmiustason nousun. 11

12 LYHYESTI Puikot heilumaan hyvän asian vuoksi! Vielä ehtii osallistua hauskaan neulontakilpailuun, missä valttia on nopeus, luovuus ja kauneus. Osallistujat neulovat kilpailun aikana seitsemän paria sukkia tunnettujen neulojien antamien ohjeiden mukaan. Kilpailussa on jo mukana noin osallistujaa ja mukaan voi tulla helmikuun loppuun saakka. Kilpailun tuotto menee Punaisen Ristin terveyshankkeeseen Keniassa. Hankeen avulla lisätään etenkin naisten terveystietoa Pohjois-Kenian köyhissä kylissä. Lue lisää kisasta ja tule mukaan: Kristiina Louhi Pyöreitä vuosia tärkeän työn parissa Punaisen Ristin hiv- ja seksuaaliterveystyön ohjelma on 30-vuotias. Toiminta alkoi vuonna 1988 aids-projektin muodossa ja RAY-rahoituksen turvin. Alussa toiminnan tavoitteena oli kouluttaa Punaisen Ristin toimijat antamaan terveysvalistusta ja jakamaan tietoutta hiv-infektiosta ympäri maata. Vuonna 1988 käynnistyi myös Punaisen Ristin valtakunnallinen hiv-puhelinneuvontatoiminta, joka jatkuu edelleen. Vuosien varrella toiminta on laajentunut hiv-työstä seksuaaliterveystyöhön erityisesti nuorten, matkailijoiden sekä hiv-tartuntaa pelkäävien parissa. Vuoden 2018 aikana juhlitaan 30-vuotista taivalta usean eri tapahtuman muodossa. Vuosi huipentuu loppuvuodesta järjestettävään juhlaseminaariin. Seuraa ilmoituksia: punainenristi.fi/tule-mukaan/hiv-tyohon Sovelluksella voi lahjoittaa ja vähentää ruokahävikkiä NeighbourFood-sovelluksessa yhdistyvät jakamistalouden periaatteet ja lahjoittaminen. Sovelluksen avulla kuka tahansa voi laittaa ylimääräiseksi jääneen ruoka-annoksen myyntiin ja ostaa lähellä olevia annoksia. Ruoka-annoksesta napataan kuva ja sille määritetään hinta. Parilla klikkauksella se on myynnissä NeighbourFood-sovelluksessa ja lähistöllä oleva nälkäinen voi paikantaa sovelluksesta sopivan ruoka-annoksen. Annoksen hinta ohjautuu ylläpitokulujen jälkeen Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Sovellus on saatavana sekä Androidille että iphonelle. Sydäniskuri on helppo käyttää, mutta vaikea löytää Kansalaisten käyttöön tarkoitettuja sydäniskureita eli defibrillaattoreita on Suomessa vähintään pari tuhatta, mutta suurimman osan sijaintia ei tiedetä. Iskureiden paikkatietoja kerätään kansalliseen rekisteriin, josta vastaavat Suomen Punaisen Ristin lisäksi Suomen Elvytysneuvosto ja Suomen Sydänliitto. Laitteen rekisteröi sen haltija. Rekisteri on osoitteessa defi.fi. 12

13 HÄMEEN PIIRI AJANKOHTAISTA Piirin hallituksen kokous Päätöksiä: kuultiin toiminnanjohtajan katsaus piirin henkilöstöasioista ja vastaanottokeskustoiminnasta todettiin välitilinpäätös Hyväksyttiin piirin talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Vahvistettiin toimikuntien jäsenet toimikaudelle esityksen mukaan, paitsi sosiaali- ja monikulttuurisuustoimikunta nimetään helmikuun kokouksessa Ensiapu-, terveys- ja valmiustoimikunta: Aarne Astrén Hämeenlinnan osastosta, Hanna Granroth Tampereen osastosta, Tuija Haavisto Akaan osastosta, Markku Heikkilä Lahden alueen osastosta, Keijo Mäkelä Tampereen osastosta, Tarja Safonoff Jokioisten osastosta, Pia Saloniemi Nokian osastosta, Lasse Särkimäki Riihimäen osastosta ja Maarit Villman Tampereen osastosta Järjestötoimikunta: Heikkilä Päivi Lahden alueen osastosta, Lehmus Arto Vesilahden osastosta, Lehtiniemi Kari Hämeenkyrön osastosta, Kähtävä Eira Messukylän osastosta ja Partanen Kaisa Tampereen osastosta Nuorisotoimikunta: Janika Hakamäki Forssan osastosta, Mikko Lassila Tampereen osastosta, Pasi Murto Asikkalan osasto, Tinja Paju Asikkalan osastosta, Sara Heikkonen Tampereen osastosta, Ada Hosio Tampereen osastosta ja Mari Välimaa Tampereen osastosta Talous- ja kehittämistoimikunta: Marttila Paavo Lahden alueen osastosta, Mattila Teppo Tampereen osastosta, Niskanen Markku Nokian osastosta, Poussa Kaisa Ylöjärven osastosta ja Pöllänen Jenni Hämeenlinnan osastosta Vahvistettiin toiminnanjohtajan esityksen mukaisesti piirin organisaatio. Päätettiin myöntää Harjanteen rahaston jaettavasta tuotosta tukea vuonna 2018 seuraavin kriteerein:tukea myönnetään osastoille jäsenhankintaan ja sen kehittämiseen sekä uusien vapaaehtoisten tavoittamiseen. Päätettiin myöntää Eerolan rahaston jaettavasta tuotosta tukea vuonna 2018 seuraavin kriteerein: Tukea myönnetään osastoille alle 29-vuotiaiden nuorten jäsenhankintaan ja sen kehittämiseen sekä uusien nuorten tavoittamiseksi vapaaehtoisiksi. päätettiin ensi vuoden kokouspäivämääriä Piirin vuosikokous on lauantaina klo Piirin hallituksen kokoukset: Ti klo 18.00, La 7.4. klo 10 15, Ti klo 18.00, La 29.9 klo 10 15, Ti klo Piirin seminaari on lauantaina Piirin osastojen puheenjohtajien päivä on lauantaina Piirin joulupuuro on perjantaina Järjestötoimikunnan kokous 4/2017, todettiin osastojen kasvuhankkeen jatkosuunnitelmat. Piirin hallituksen päätöksen mukaisesti vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Hanne- Miia Ollikainen tekee osastojen kasvuhanketta 50 % työajastaan asti. Käytiin keskustelu hankkeen painopistealueista ja todettiin, että Hanne-Miia tulee jatkossa osallistumaan järjestötoimikunnan kokouksiin. käytiin läpi esityksenä ollutta piirin toimikunnille suunnattua menettelytapaohjetta käytiin keskustelu, jossa annettiin ajatuksia ja eväitä tulevalle toimikunnalle sovittiin, että toimikuntien tehtävät laitetaan näkyviin piirin sivuille samaan paikkaan, missä on lueteltuna toimikuntien jäsenet. kokouksen loputtua yhteinen ruokailu yhdessä piirin alueen järjestökouluttajien kanssa Nuorisotoimikunnan kokous 6/2017, käytiin läpi uuden toimikunnan valintaa ja piirin vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa sekä valtakunnallisia ajankohtaisia asioita nuorisotoiminnassa arvioitiin toimikunnan toimintaa ja keskusteltiin, millaisia vinkkejä ja ajatuksia jäsenet haluavat antaa tulevalle toimikunnalle avuksi suunnitteluun ja työskentelyyn vanhan nuorisotoimikunnan jäsenet ovat tervetulleita tapaamaan uutta toimikuntaa ja jakamaan tietotaitoaan ensimmäiseen kokoukseen tammikuussa 2018 kokouksen päätteeksi ruokailimme yhdessä ravintola Puistossa 13

14 HÄMEEN PIIRI Hämeen piirin toimikunnat toimikaudelle Toimikuntien tehtävä on piirin hallituksen asiantuntijaeliminä kehittää toimintaa, antaa piirin hallitukselle tarvittaessa lausuntoja sekä tehdä aloitteita toiminnan kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Asioiden valmistelijana ja esittelijänä on toimihenkilö, jonka vastuualueesta on kysymys. Talous- ja kehittämistoimikunnan esittelijänä ja sihteerinä toimii piirin toiminnanjohtaja. Toimikuntien toimikausi on toimintalinjauskauden mukainen kolme vuotta. Piirin hallitus nimittää sosiaali-ja monikulttuurisuustoimikunnan seuraavassa helmikuun kokouksessaan. Ensiapu-, terveys- ja valmiustoimikunta Aarne Astrén Hämeenlinnan osastosta, Hanna Granroth Tampereen osastosta, Tuija Haavisto Akaan osastosta, Markku Heikkilä Lahden alueen osastosta, Keijo Mäkelä Tampereen osastosta, Tarja Safonoff Jokioisten osastosta, Pia Saloniemi Nokian osastosta, Lasse Särkimäki Riihimäen osastosta ja Maarit Villman Tampereen osastosta Järjestötoimikunta Heikkilä Päivi Lahden alueen osastosta, Lehmus Arto Vesilahden osastosta, Lehtiniemi Kari Hämeenkyrön osastosta, Kähtävä Eira Messukylän osastosta ja Partanen Kaisa Tampereen osastosta Nuorisotoimikunta Janika Hakamäki Forssan osastosta, Mikko Lassila Tampereen osastosta, Pasi Murto Asikkalan osastosta, Tinja Paju Asikkalan osastosta, Sara Heikkonen Tampereen osastosta, Ada Hosio Tampereen osastosta ja Mari Välimaa Tampereen osastosta Talous- ja kehittämistoimikunta Marttila Paavo Lahden alueen osastosta, Mattila Teppo Tampereen osastosta, Niskanen Markku Nokian osastosta, Poussa Kaisa Ylöjärven osastosta ja Pöllänen Jenni Hämeenlinnan osastosta PIIRIN RAHASTOJEN TUOTTOJA JAETAAN OSASTOJEN TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN SPR:n Hämeen piirissä jaetaan tukea osastojen toiminnan kehittämiseen Eerolan ja Harjanteen rahastojen vuosittaisesta tuotosta. Professori Risto Eerolan rahaston tuotosta myönnetään tukea osastoille alle 29-vuotiaiden nuorten jäsenhankintaan ja sen kehittämiseen sekä uusien nuorten tavoittamiseksi vapaaehtoisiksi. Harjanteen rahaston tuotosta myönnetään tukea osastoille jäsenhankintaan ja sen kehittämiseen sekä uusien vapaaehtoisten tavoittamiseen. Tukea voivat hakea osasto/osastot yhdessä, tukea haetaan Hämeen piiritoimistosta saatavalla hakemuslomakkeella mennessä. Piirin talous- ja kehittämistoimikunta käsittelee määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset ja tekee myönnettävistä tuista esityksen piirin hallitukselle huhtikuun kokoukseen. Myönnetty tuki on käytettävä vuoden 2018 aikana. Toteutuneesta kehittämishankkeesta on annettava selvitys talous- ja kehittämistoimikunnalle viimeistään piiritoimistosta saatavalla lomakkeella. Hakemukset tulee toimittaa mennessä Hämeen piirin toimistoon osoitteeseen Suomen Punainen Risti/Hämeen piiri rahastohakemus PL Tampere tai sähköisesti Hämeen piirin hallitus 14

15 HÄMEEN PIIRI Kummialueet Vuoden alusta astuu voimaan oheisen kartan mukainen kummialuejako. Piirin alue on jaettu kuuteen kummialueeseen ja osastokummeina toimivat piirissä vakituisessa työsuhteessa olevat toimialahenkilöt (yhteystiedot kartalla). Kummi toimii samalla alueella aina kolmevuotisen toimintalinjauskauden ajan ja sen jälkeen tarpeen mukaan vaihdetaan alueita. Kummialueiden jako tehtiin tällä kertaa arpomalla. Osastokummitoiminnan tarkoitus on tuoda piirin tuki osastoille mahdollisimman hyvin saavutettavaksi. Kummin tehtävä on tutustua oman alueensa osastoihin, käydä alueen tapahtumissa ja toimia linkkinä piirin ja osaston välillä. Tärkeä osa kummin tehtävää on myös olla tukena oman alueensa puheenjohtajille. Oman osastosi kummi on se henkilö, johon on helppo olla yhteydessä osaston asioissa ja jonka kautta tieto kulkee osastosta piiriin ja piiristä osastoon. Jatkossakin kummitapaamiset tullaan toteuttamaan alueittain kaksi kertaa vuodessa, maaliskuussa ja lokakuussa. Kummitapaamisiin ovat tervetulleita kaikki osaston toiminnassa mukana olevat. Jos mieleenne nousee jotain ajatuksia tai kommentoitavaa kummin tehtävistä, aluejaosta tai mistä vaan kummitoimintaan liittyvästä, niin enemmän kuin mielellään ajatuksia saa laittaa tulemaan omalle kummille tai Marjutille marjut. puh

16 HÄMEEN PIIRI Ansiomerkkien hakeminen Ansiomerkkianomukset tulee toimittaa piiriin mennessä. Huomionosoitusohje ja anomuslomakkeet löytyvät Rednetistä: rednet.punainenristi.fi/node/2588 tai niitä voi pyytää Marjutilta, puh Muistattehan myös, että osaston hallitus voi myöntää aktiivimerkkejä niille osaston jäsenille, jotka ovat osallistuneet aktiiviseen toimintaan vähintään kolmen vuoden ajan. TOIMINTA- JA KOULUTUS- TILASTOT, VIELÄ EHTII!!! Tiedot täytetään tammikuun loppuun mennessä Rednetissä osoitteessa: rednet.punainenristi.fi/osastotoimisto. Samasta paikasta voi tulostaa toimintatilastolomakkeen tietojen keräämistä helpottamaan. Olkaa aktiivisia ja huolehtikaa, että osastonne toiminta näkyy myös tilastoissa! Humanitaarisen oikeuden yhteyshenkilöksi nuorisotoiminnan kehittäjä Heini Lumio SPR Hämeen piirin humanitaarisen oikeuden yhteyshenkilö muuttuu vuoden 2018 alusta. Jatkossa voitte olla yhteydessä piirin nuorisotoiminnan kehittäjään Heini Lumioon, p Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä humanitaarisen oikeuden tiimoilta! - Hanne-Miia Hei kaikille! Olen Nina Faarpyöli ja asun Tampereella. Olen Hämeen piirin toimistolla harjoittelijana kevään ajan. Opiskelen Tampereen seudun ammattiopistossa uutta ammattia itselleni ja vuoden loppuun mennessä olisi tarkoitus saada Sihteerin ammattitutkinto suoritetuksi. Varsinaisia harrastuksia minulla ei ole, mutta vapaa ajalla käyn konserteissa ystävieni kanssa ja vietän aikaani kotosalla perheen seurassa. Toivottelen kaikille mukavaa alkanutta vuotta 2018! 16

17 HÄMEEN PIIRI Kuva: SPR aineistopankki Jämsänkosken osasto järjesti tapahtuman S-Marketin aulassa. Osastojen kasvuhanke tukee osastoja paikallisesti Vuonna 2017 käynnistetty osastojen kasvuhanke on käynnissä vielä vuoden 2018 ajan. Kasvuhanke käynnistyi järjestötoiminnan kehittäjän toimesta keväällä 2017, mutta jäi kesken työntekijän siirryttyä muihin tehtäviin. Vuonna 2018 hankkeen puikkoihin hyppään minä, Hanne-Miia Ollikainen, vapaaehtoistoiminnan kehittäjän roolissa ja työskentelen hankkeessa 50 % työajalla. Kuva: Reijo Hietanen Osastojen kasvuhankkeen keskeisimpiä teemoja ovat paikallinen osastotoiminta, Punaisen Ristin jäsenyys, uusien vapaaehtoisten rekrytointi ja vastaanotto sekä viestintä osana koko prosessia. Hankkeen myötä osastot voivat saada lisätukea näiden teemojen vahvistamiseen ja osastotoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on osastojemme paikallinen vahvistaminen, näkyvyyden lisääminen sekä sitä myötä myös jäsenmäärän ja vapaaehtoisten lisääminen. Nyt on hyvä hetki istahtaa yhteistuumin alas ja pohtia, millaiselle tuelle juuri teidän osastossanne on tarvetta. Ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan ajankohta tapaamiselle. Tulen mielelläni käymään osas- Ollaan näkyvillä paikallisesti. Helsingin Laajasalon osasto esittelee toimintaansa Laajasalo-päivänä. toissa pohtimassa toiminnan kehittämistä ja vahvistamista. Ollaan kuulolla! Hanne-Miia Ollikainen, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä, p , hanne-miia.ollikainen@redcross.fi 17

18 HÄMEEN PIIRI Kuva: SPR aineistopankki / Jarkko Mikkonen Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen ja Päivi Lind on tutustunut ystävätoiminnan kautta kurditaustaiseen Salimin perheeseen. Starttivoimaa -hankkeen viimeinen toimintavuosi käynnistyy Kotoutumisen tukeen keskittyvän Starttivoimaa -hankkeen viimeinen toimintavuosi käynnistyy. Vuonna 2018 kärjessä ovat hankkeen aikana käynnistettyjen vapaaehtoisryhmien tukeminen, vapaaehtoistoimintojen jalkauttaminen ja mallintaminen piirin alueella sekä viranomais- ja järjestöyhteistyön tukemista. Starttivoimaa -hankkeen tukemana on käynnistetty ja tuettu arjen apu vapaaehtoistoimintaa Tampereella, Hämeenkyrössä, Hämeen- linnassa sekä Forssan alueella, jossa Forssan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän osastot ovat olleet mukana. Lisäksi on järjestetty viranomaisja järjestöyhteistyön tueksi starttipajoja sekä verkostoyhteistyötapaamisia Lopella, Hausjärvellä, Riihimäellä, Lahdessa, Forssassa, Tampereella, Hämeenkyrössä ja Urjalassa. Starttivoimaa -hankeasioissa voi olla edelleen yhteydessä Hanne-Miiaan, p , hanne-miia.ollikainen@redcross.fi 18

19 HÄMEEN PIIRI KOULUTUS Ensiapu: Ensiapupäivystäjän peruskurssi osa I Tampere, hinta 20 euroa. Ensiapupäivystäjän peruskurssi osa III Tampere, hinta 50 euroa. TAVOITE Koulutuksen tavoitteena on, että osallistuja saa perustiedot, kuinka Punaisen Ristin ensiapupäivystys toimii ja mitä laatusuositukset edellyttävät päivystäjältä. Osallistuja saa hyvät perusvalmiudet antaa ensiapua erilasten sairaskohtauksien tai tapaturmien jälkeen osana ensiapupäivystystoimintaa. Kurssilaisen motivaatio jatkuvaan harjoittelemiseen vahvistuu. Peruskurssin osa I on 8 tuntia, osa II verkkoopintoja ja osa III 18 tuntia. KETKÄ KURSSILLE Kurssille voi hakeutua 17- vuotta täyttänyt ensiapuryhmän aktiivinen jäsen, joka haluaa alkaa ensiapupäivystäjäksi. Ennen kurssille tuloa ryhmäläisen olisi hyvä harjoitella perustaitoja. AIEMMAT KOULUTUKSET Kurssilaisten tulee olla voimassa oleva EA1 -kurssi. pirjo.mattila@redcross.fi EA PROMO koulutus SPR Hämeen piirissä TAVOITE Kurssin antaa PROMOLLE tietoa ensiapuryhmien kehittämisestä ja arjen osallistavasta johtamisesta. PROMO:t toimivat ryhmänjohtajan työparina ensiapuryhmissä. KURSSIN SISÄLTÖ: Promon rooli ensiapuryhmässä Tervetuloa ensiapuryhmään Ensiapuryhmätoiminnan perusteet Hyvinvoiva ensiapuryhmä Ensiapuryhmätoiminnan kivijalka Kiviä kengässä Mistä tukea ensiapuryhmälle Laadukas ensiapuryhmätoiminta Koulutukset KETKÄ KURSSILLE Kurssille voivat hakeutua PROMO yleisen osan suorittaneet henkilöt, jotka haluavat kehittää omaa ensiapuryhmää osallistavalla tavalla, tai käynnistää uuden ensiapuryhmän. AIEMMAT KOULUTUKSET Kurssilaisen tulee olla suorittanut Ensiapu 1- kurssi ilmoittautumislinkki pirjo.mattila@redcross.fi Terveyspistetoiminta: Alueellinen terveyspistepäivä klo Rongankatu 11, Tampere. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille terveyspistetoimijoille sekä niille osastoille joissa on kiinnostusta aloitella terveyspistetoimintaa. pirjo.mattila@redcross.fi 19

20 HÄMEEN PIIRI Sosiaalipalvelukouluttajien tapaaminen SPR Hämeen piirin sosiaalipalvelukouluttajien tapaaminen Tampereella klo Käymme yhdessä läpi uutta ystävätoiminnan kurssimateriaalia, mietimme menetelmiä ja vaihdamme kokemuksia kouluttajana toimimisesta. Mikäli aikaa ja innostusta on, niin katsomme yhdessä myös jatkokurssin materiaalia. Mukana päivässä on piirin sosiaalitoiminnan päällikkö Johanna Raivio ja koulutusmateriaalia tuottanut Johanna Sorvari, ohjelma-avustaja terveyden ja hyvinvoinnin yksiköstä keskustoimistosta. Tapaaminen jatkuu lounaalla läheisessä Olympiakorttelin ravintola Muusassa. Ilmoittaudu viimeistään : tapaaminen_5719 Ystävävälittäjien koulutus- ja virkistyspäivä Tapaamme osastojen ystävävälittäjien kesken vaihtamaan kuulumisia, ideoita sekä tutustumaan sähköiseen ystävävälitysjärjestelmään. Paikkana on piiritoimiston neuvotteluhuone osoitteessa Rautatienkatu Päivä alkaa klo 9 ja aamupäivällä on tarjolla kevyttä lounasta. Halukkaat voivat lähteä yhteisen osuuden jälkeen Tampereen teatteriin katsomaan näytelmää "Tyttö ja varis". Näytelmä alkaa klo 13. Lippuja on rajoitettu määrä. Ilmoittaudu viimeistään : ja_virkistyspaiva_1002 YSTÄVÄKURSSEJA keväällä 2018 Luopioisissa klo Valkeakoskella klo 9-16 Tampereella klo Hämeenlinnassa 1.3. klo Hämeenlinnassa 21.4.klo Tampereella klo Kurssit tulossa myös ainakin Lopella ja Humppilassa. Lisätietoja kursseista joko osaston Rednetsivuilta tai Johannalta Osastot hoi, nyt on viestintäkoulutusta tarjolla! RedNet- ja SoMe-viestintä tutuksi - Puskaradio toimii tänään Internetissä Viestintä on yhä tärkeämmässä roolissa myös järjestötyössä. Se, miten näymme ja kuulumme omalla paikkakunnallamme, on avainasemassa niin vapaaehtoisten kuin uusien jäsentenkin saamisessa. Järjestämme vuoden 2018 aikana kolme alueellista viestintäkoulutusta piirimme alueella osastojen viestinnän tueksi. Koulutuksessa keskitytään erityisesti RedNet- ja SoMe-viestintään osastojen näkökulmasta käsin ja pohditaan yhdessä järjestömarkkinoinnin merkitystä paikallisen näkyvyyden, uusien jäsenten ja vapaaehtoisten hankinnan kannalta. Ilmoittaudu mukaan nyt! Voit ilmoittautua itsellesi sopivaan koulutukseen: Tampere ilmoittaudu - lyyti.fi/reg/viestinta_tampere 20 Hämeenlinna ilmoittaudu Juupajoki ilmoittaudu - lyyti.fi/reg/viestinta_juupajoki Lisätietoja voit tiedustella joko Hanne-Miialta, p tai Marjutilta, p Kuva: Anna Snickars / SPR aineistopankki

21 HÄMEEN PIIRI Tulossa: SILMÄT RISTISSÄ KOULUTUSPÄIVÄ Punaisen Ristin vapaaehtoisille Tarjolla monipuolista koulutusta mm. ystävävälitykseen, jäsenrekrytointiin ja ryhmän ohjaamiseen liittyen. Seuratkaa sähköpostia ja piirin Facebook-sivujen ilmoittelua ja lähtekää porukalla Tampereelle! Kuva: Eero Sario / SPR aineistopankki TAPAHTUMAT JA VIRKISTYS HUHTIKUUSSA JUHLITAAN ENSIAPUTOIMINTAA Ensiapuryhmätoiminnan 60 v taivalta juhlitaan Ellivuoren upeissa maisemissa. Varaathan päivän heti kalenteriisi. Nyt on myös hyvä ryhtyä kaivelemaan historian lehtiä sekä omista että osaston arkistoista. Ensiapuryhmätoiminnan sekä Suomen Punaisen Ristin terveystoiminnan koko historian ajalta olisi hienoa saada sekä kuva-, väline- että vaatekatsaus tuonne juhlaan. Tarkempi aikataulu, ohjelma ja ilmoittautumislinkki tulee osastoihin lähempänä ajankohtaa. pirjo.mattila@redcross.fi Kanta-Hämeen kummiosastojen tapaaminen Kokoonnumme Kanta-Hämeen osastojen yhteiseen kummitapaamiseen Hämeenlinnan osaston tiloihin Palokunnankatu 20 A tiistaina klo Alueen uuden kummitädin Johanna Raivion luotsaamana vaihdamme kuulumisia sekä keskustelemme ajankohtaisista asioista osastotoiminnassa. Kaikki osastojen toimijat ovat tervetulleita mukaan kummitapaamiseen! Ilmoittaudu viimeistään lyyti.in/kantahameen_osastojen_kummitapaaminen_

22 MENNEITÄ TAPAHTUMIA HÄMEEN PIIRI Ensivastekoulutus Tammelassa: Vuoden lopussa tehtiin vielä kunnon loppurutistus ja saatiin kahden viikonlopun aikana koulutettua 20 uutta ensiauttajaa 8 eri osastosta, huikeaa. Alla kahden kurssilaisen ajatuksia kurssista. Ensivastekoulutus, ei taida olla ihan minulle tarkoitettu tuumasin reilu kolme vuotta sitten, kun tulin mukaan ensiapuryhmän toimintaan. -joopa joo, vaan niin sitä oltiin mukana kursseilla yhdeksäntoista muun kurssilaisen kanssa. Se on sitä kun tämä harrastus vie mukanaan. Ennen kurssia piti tietenkin jännittää jos jonkinlaisia asioita, tunnenko ketään, osaanko mitään, muistanko mitään ja ennen kaikkea opinko mitään! Ensimmäisenä kurssiaamuna jo ulko-ovella sain unohtaa yhden huolenaiheen, nimittäin eteisessä oli vastassa iso joukko tuttuja kasvoja. Osa kurssilaisista oli tuttuja jo ennestään kilpailujen, tapahtumien, päivystysten tai aikaisempien koulutusten vuoksi, mukavaa oli huomata kuinka moni edelliskesän EA3 kurssilaisista oli vielä innostunut jatkamaan tälle ensivastekurssille. Onneksi kuitenkin tälläkin kertaa pääsi tutustumaan myös uusiin ihmisiin! Näissä koulutuksissa on se hyvä puoli, että kaikki ovat samanhenkisiä, motivoituneita ja tänne on jokainen tullut omasta tahdosta, joten kaikki ovat mukana innolla eikä tekeminen ole kenellekään pakonomaista pakertamista. Kaikilla on sama tavoite, uuden oppiminen ja jo opittujen taitojen kehittäminen, joten opiskeleminen on sen puolesta helppoa tai ainakaan ympäristö ei luo erityisiä paineita. Kurssin kouluttajat olivat jälleen kerran loistavia, asiansa osaavia, motivoivia ja kannustavia. Suurimmalle osalle tutut Pirjo, Markku ja Viksu olivat saaneet rinnalleen vielä Jarin joka toi mukanaan näkemystä Ensihoidon / kenttätyön näkökulmasta sekä Helin joka toi mukanaan vinkkejä ja huomioita hoitotyön näkökulmasta. Tällä kouluttaja tiimillä oli saatu jälleen rakennettua todella mielenkiintoinen, opettavainen ja tiedon täyteinen koulutus. Vaikka asiaa ja opittavaa oli todella paljon, voitiin aina tarpeen tullen pysähtyä ja paneutua tarkemmin johonkin asiaan joka ei meinannut heti kaikille aueta ja tarvittaessa vielä palattiin siihen myöhemmin. Ja kyllähän sitä opittavaa riittikin. Taas tuli ensiapuun mukaan lisää apuvälineitä, lääkkeitä sekä mittareita ja sekös toisaalta antaa lisää työvälineitä tutkimiseen ja annettavaan ensiapuun, mutta toisaalta taas muuttaa jo opittuja toimintatapoja. Uudet mittarit ja apuvälineet vievät helposti ajatuksen mennessään ja alkaa hoitamaan mittareita. Samalla se ihan perus ensiapu ja ihmisen puhuttaminen sekä haastattelu meinaa unohtua. Onneksi kurssilla oli paljon harjoituksia jossa tähän puututtiin ja muistutettiin ihan perus tekemisestä, joka ei saa unohtua vaikka olisi mitä välineitä käytössä. Harjoitusrasteilla oli mielestäni erityisen hyvää se, että rasti voitiin keskeyttää ja rauhassa miettiä mitä olisi mahdollisesti pitänyt tehdä tai mitä seuraavaksi tulisi tehdä ja huomioida. Rasteilla aidosti opittiin ja harjoiteltiin asioita, eikä pelkästään suoritettu loppuun rastin teh- 22

23 HÄMEEN PIIRI tävät ja lopuksi kuunneltu arvostelu siitä miten oli mennyt. Lisäksi pidin siitä että kurssin aikana sai palautetta siitä mihin kannatta kiinnittää huomiota seuraavassa harjoituksessa ja näin kehittyä ja välttää tekemästä toistuvasti samat virheet. Nyt kun kurssi on ohi, se ei tarkoita että olisi täysin valmis ja kaiken oppinut. Harjoittelu ja opiskelu jatkuvat edelleen. Kursseilla saatiin hyvä oppi ja käsitys ensivastetoiminnasta, mutta koska tehtäväkenttä on niin laaja ja monipuolinen, tulee harjoittelu ja kertaus olla jatkuvaa, niin kuin myös ennen ensivastekoulutusta, mutta nyt vaan on harjoiteltava pikkuisen laajempaa kokonaisuutta. Jos mietit kannattako koulutukseen tulla, niin siihen on helppo vastata. Kyllä kannattaa! Vesa S Ensiapuryhmä Tampereen osasto Vihdoinkin Tämä oli ensimmäinen sana, joka mieleeni tuli kun kuulin, että ensivastekurssi pidetään tänä syksynä. En varmasti ole ainoa, joka tätä kurssia oli odottanut. Vai pitäisikö sanoa mahdollisuutta syventää osaamistaan ja tietenkin oppia uutta. Monet kurssilla käsitellyistä asioista olivat toki entuudestaan tuttuja, mutta niitä lähestyttiin nyt uudesta näkökulmasta ja uusia välineitä käyttäen. Oli mielentoista ja opettavaista tehdä monia tutuja asioita uudella tavalla. Samalla tuli jälleen kerran huomattua, että vanhan unohtaminen on paljon vaikeampaa kuin uuden oppiminen. Ensiarvion tekeminen tahtoo väkisinkin mennä vanhalla peruspäivystäjän kaavalla, mutta eiköhän tässäkin harjoitus tee mestarin. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hyvä ja monipuolinen kurssi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Vinkkinä tulevaan voisi olla se, että kun samaa tilannetta harjoitellaan useampaan kertaan, voisi jotain asia (tapahtumatiedot, vitaalit jne.) muuttaa joka kerta. Tällä tavoin saataisiin harjoituksiin helposti lisää monipuolisuutta ja samalla huomaisi, miten pienet asiat voivat muuttaa toimintaa merkittävästi. Suuret kiitokset Pirjo, Markku, Veijo, Jari ja Heli parempia kouluttajia ei voisi toivoa. Kiitokset myös kaikille osallistujille hyvästä yhteistyöstä ja ryhmähengestä. Siinä asiassa ei ole Punaisen ristin voittanutta. Aki J Ensiapuryhmä Tampereen osasto 23

TÄSSÄ JA NYT Lapin piiri

TÄSSÄ JA NYT Lapin piiri TÄSSÄ JA NYT Lapin piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli maalle

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Kaakkois-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen

TÄSSÄ JA NYT. Kaakkois-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018! Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri

TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri

TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

Hämeen VAPEPA-info ( )

Hämeen VAPEPA-info ( ) Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi. Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa

HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

Punaisen Ristin kouluttajakoulutus

Punaisen Ristin kouluttajakoulutus Punaisen Ristin kouluttajakoulutus sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja haluat jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja, tehdä arjesta turvallisempaa

Lisätiedot

Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää

Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää NEUVOKKAIDEN NAISTEN KOKEMUKSIA Ella Niini, Saini Suutari Neuvokkaiden naisten kestävät konstit (2015-2018) Miina Sillanpään Säätiön hanke ikääntyvien naisten hyvinvoinnin

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa

Lisätiedot

Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto

Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti ja sähköinen ystävävälitys Mikä on Oma Punainen Risti? Oma Punainen Risti on vapaaehtoisille rakennettu tietojärjestelmä,

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen

TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen TÄSSÄ JA NYT Oulun piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Oulun piiri Uusikatu 22, 90100 Oulu p. 020 701 2610 Faksi 08 379 929 Toimisto avoinna ma-pe 9-15 oulu@punainenristi.fi etunimi.sukunimi@punainenristi.fi

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen

TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?

Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Kehitä kokeilemalla. Invalidiliiton järjestöpäivät Lari Karreinen

Kehitä kokeilemalla. Invalidiliiton järjestöpäivät Lari Karreinen Kehitä kokeilemalla Invalidiliiton järjestöpäivät 4.-5.2.2017 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN Ihmiset antavat parastaan, kun osallistuminen on hauskaa, innostavaa ja mielekästä. Fasilitaattori

Lisätiedot

Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi

Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi Terveyspistepäivät 8.10.2017 KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA Terveys ja hyvinvointi Hiv/seksuaaliterveystyön ja päihdetyön vapaaehtoiset vahvemmin osaksi osastoja ja SPR:ää!?! KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Page 1 of 6 Subscribe Past Issues Translate MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä on pieniä toistuvia, mukavia tekemisiä päivittäin. Sellaisia voivat olla

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä

Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Järjestöjen kokemustiedon kerääminen osana hyvinvointikertomustyötä Sähköinen hyvinvointikertomus työryhmä 5.6.2018 Sara Löyttyjärvi, Hämeen Setlementti ry Yleistä Kokemustietoa keräämällä tavoitetaan

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Yhdistyslaturin kysely 2019

Yhdistyslaturin kysely 2019 Yhdistyslaturin kysely 2019 Kyselyn tavoitteena oli selvittää yhdistystoiminnan kipupisteitä. Kyselyssä kartoitimme kiinnostusta yhdistystoiminnan eri alueiden kehittämiseen. Kyselyn tuloksia käytämme

Lisätiedot

Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi

Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Hyvinkään sairaanhoitoalueen II Järjestöfoorumi Soile-Maria Linnemäki Yhteisökoordinaattori 30.9.2013 Taustaa Vapaaehtoistoiminta esillä mediassa ja ihmisten huulilla Tutkimuksia: puolet suomalaisista

Lisätiedot

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle näin käytät opasta Kotoutumisen tukena -opas kerää yhteen hyviksi koetut toimintamuodot, joilla Suomen Punaisen Ristin osastot tukevat

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus #yhdistysverkosto

Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus  #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnanperuskoulutus Päätös 8.3.2016 @yverkosto @smlinnemaki #yhdistysverkosto Vapaaehtoistoiminnan messut Kiertelyä ja jutustelua, yhteystietojen vaihtamista ja jatkosuunnitelmien tekoa.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019 LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto

Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö. Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto Kanta-Hämeen Järjestöyhteistyö Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö Kanta-Hämeen Alueverkosto 21.9.2017 Kanta-Hämeessä Yhdistyksiä 3202, Yhdistysrekisteri, Patentti- ja rekisterihallitus

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Teini-taulusto Kuvat lausetasoinen

Teini-taulusto Kuvat lausetasoinen Teini-taulusto Kuvat lausetasoinen Teini-taulusto on suunniteltu nuorten ja nuorten aikuisten sekä joissain tapauksissa myös aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto toimii ChatAble

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA

JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA JÄSENKIRJE 1 / 2015 PUHEENJOHTAJALTA Olen Vantaan yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja Anne Nurminen. Olen paljasjalkainen vantaalainen ja työskentelen oppimisen, arvioinnin ja monikielisyyden kentällä.

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Turvallisempi huominen

Turvallisempi huominen lähiturvallisuus 3STO Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti 23.01.2013 Tulevaisuuden usko Minkälaisena näet tulevaisuuden? Uskotko, että saat tukea ja apua, jos sitä tarvitset? Sosiaalinen

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla

Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot