TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri
|
|
- Risto Korhonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1
2 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli maalle muutaman vuoden myöhässä ja miten kortit vaihtoivat omistajaa ja rusettiluistelu tarjosi jännittäviä hetkiä. Vasta paljon myöhemmin sain tietää, että juuri Punainen Risti toi päivän Suomeen. Jo ennen sitä monesti ihmettelin, miksi Suomessa ystävyys on pääroolissa eikä ystävänpäivää vietetä rakastavaisten päivänä, kuten muualla. Ystävänpäivänä muistamme heitä, joilla ystäviä ei ole. Yksinäisyyttä kokee ajoittain joka viides suomalainen. Yksinäisyys on ahdistava kielteinen tunnetila. Se ei ole vapaaehtoista, positiivista yksinoloa. Yksinäisyys voi olla pinnallistenkin sosiaalisten suhteiden puuttumista tai kokemusta siitä, ettei ole ketään läheistä, joka ymmärtää. Punaisen Ristin ystävätoiminnalla on lievitetty yksinäisyyttä kohta 60 vuotta. Vapaaehtoinen ystävä voi tarjota merkityksellisen ihmissuhteen. Seniorikerhoissa, palvelutaloissa ja vastaanottokeskuksissa ystävät mahdollistavat yhdessäolon isommalla porukalla ja tukevat ihmissuhteiden syntymistä. Ystävänpäivä on oiva tilaisuus tuoda yhteen ihmisiä erilaisista elämänpiireistä. Ystävänpäivän tapahtumiin on helppo tulla mukaan, löytää oma vapaaehtoinen ystävä tai ryhtyä itse ystäväksi. Osastot ja vapaaehtoisten ryhmät voivat parhaimmillaan tarjota turvallisen yhteisön niin merkitystä elämäänsä etsivälle kuin toisten seuraa kaipaavalle. Kutsukaa rohkeasti uusia ihmisiä järjestelyihin ja mainostakaa tulevia ystäväkursseja. Tehokkain tapa hankkia uusia vapaaehtoisia on henkilökohtainen pyytäminen. Ystävätoimintaan osallistumisen lisäksi jokainen voi vaikuttaa yksinäisyyden, uuden kansansairautemme, vähentämiseen. Yksinäinen ihminen kokee itsensä usein näkymättömäksi. Näkymättömyyden voi poistaa pienellä, mutta merkityksellisellä teolla: huomaamalla. Yksinäisyys ympärillämme vähenee tavallisilla teoilla, tervehtimisellä, hymyilemisellä ja oven avaamisella. Jokainen osasto ja vapaaehtoinen, joka on mukana ystävätoiminnassa tai osallistuu ystävänpäivän tapahtumiin on järjestöllemme äärimmäisen tärkeä. Arkisten tekojen lisäksi tarvitaan yhteisiä ponnisteluja ja suunnittelua. Niissä teitä osastojen vapaaehtoisia ja vastuuhenkilöitä tarvitaan. Iloa ja voimia teille! Tehdään ystävänpäivästä ja kaikista muistakin päivistä yhdessä huomaamisen ja välittämisen päiviä. Nähdään toisemme. Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Jarkko Översti TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. rednet.punainenristi.fi KATSELE VIDEOITA Youtubessa youtube.com/suomenpunainenristi JAA KUVIAMME Instagramissa instagram.com/punainenristi/ OTA YHTEYTTÄ Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa MERKKI SUOJAA SINUA SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suojamerkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti SOITA JA LAHJOITA (20,28 / puhelu + pvm) Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Mari Mäkinen, , mari.makinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Aineistoryhmä, aineistot@punainenristi.fi Piiritiedotteen toimitus: Toimittajat: Kaisu Haataja & Ira Leo. Taitto: Mikko Hintikka. Paino: LaserMedia Oy, Joensuu Lehden 2/2018 aineistopäivä Osastot voivat lähettää omat juttunsa aineistopäivään mennessä osoitteeseen: ira.leo@punainenristi.fi Järjestötiedote ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja löytyy myös piirin nettisivuilta Lehden voi myös tilata niille osaston aktiivitoimijoille, joille ei tule lehti ilmaisjakeluna. Tilaushinta 10e/vuosi 2
3 PÄÄKIRJOITUS Te vapaaehtoiset takaatte Punaisen Ristin auttamisvalmiuden Olen tämän Punaisella Ristillä työskentelemäni viimeisten kahden vuoden ajan jatkuvasti ihmetellyt vapaaehtoistemme vilpitöntä pyyteettömyyttä ja uskomatonta valmiutta tarttua toimeen, jollaista en ole nähnyt missään muualla tähän mennessä. Ensimmäinen mieleeni jäänyt työtehtävänikin valmiuspäällikkönä oli hälyttää Iisalmen osasto perustamaan hätämajoitusta Torniosta jo liikkeelle lähteneelle turvapaikanhakijaryhmälle ja ehdin jo miettiä, miten näin vaativat tehtävän markkinoisin vapaaehtoisille, kun pelkän palkatun henkilökunnan voimin tilanteesta ei vain voi selvitä kunnialla. Olin varautunut pitämään melkoisen myyntipuheen, mutta yllätyksekseni osasto pyysikin minulta vain 30 minuuttia aikaa selvittää tarvittavia järjestelyjä paikan päällä ja tuon ajan kuluttua pallo olikin jo vapaaehtoisilla. Ehkä se vapaaehtoisten ripeä toimeen tarttuminen juontaakin juurensa todetusta avuntarpeesta, löydetyistä auttamisenpaikoista ja autetuilta saadusta vilpittömästä palautteesta. Punaisena Ristinä voimme olla ylpeitä toiminnastamme ei pelkästään pitkän perinteikkään historian, vaan myös kansalaisten ja yhteiskunnan hyväksi tekemämme vapaaehtoistyön vuoksi. Eräänkin kaupungin turvallisuussuunnitelman päivittämistyön yhteydessä kolmen vuoden toimenpiteitä ynnätessämme huomasimme, kuinka valtavasti erilaista ennaltaehkäisevää toimintaa toteutamme ulospäin näkyvämpien ensiapu-päivystysten ja viranomaisten antamien hälytystehtävien lisäksi. Meiltä löytyy ystäviä yksinäisille nuorille ja ikäihmisille, terveyspisteet edistävät ihmisten terveyttä ja turvallisuutta, Pluspisteet tarjoavat ohjausta ja neuvontaa seksuaaliterveysasioissa, järjestämme ryhmätoimintaa ja terveyspalveluja maahanmuuttajille sekä kotouttamispalveluita kiintiöpakolaisille, teemme vaikuttamistyötä rasismin ehkäisemiseksi, koulutamme ja osallistumme varhaisenpuuttumisen päihdetyöhön sekä ylläpidämme selviämisasemaa Ilosaarirockissa, koulutamme ensiaputaitoja sekä puhumme kotivaran ja tapaturmien ennaltaehkäisemisen tietoisuuden lisäämiseksi. Ja unohtamatta myöskään niitä viranomaisten Vapepalle ja SPR:lle antamia hälytystehtäviä tai osastojen ahkerasti toteuttamia kymmeniä ja taas kymmeniä ensiapupäivystyksiä erilaisissa yleisötilaisuuksissa. Kaiken lisäksi koulutamme kaiken tämän mahdollistajat eli teidät vapaaehtoiset osaavien vapaaehtoisten kouluttajiemme voimin. Tilastojemme mukaan olemme vuosittain auttaneet eri tavoin tuhansia lähimmäisiämme, joten tekemällämme työllä on merkitystä. Jokaisella meillä on oma paikkamme yhteisessä valmiudessamme. Voidaankin siis sanoa, että te loistavat vapaaehtoiset takaatte Punaisen Ristin auttamisvalmiuden piirimme alueella teidän kanssanne on loistava tehdä töitä ja olla osa Punaisen Ristin auttamisen ja valmiuden ketjua! Yhteistyöstänne kiittäen, Mika Korppinen Valmiuspäällikkö 3
4 TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMA KÄYNNISTYY Jenna Lehtonen Punaisen Ristin Nokian terveyspiste tarjoaa maksutonta terveysapua ja on ihmisten kohtaamispaikka. Eläkkeellä oleva terveydenhoitaja Kati Kronqvist mittaa verenpainetta. Terveyden edistämistä ja osaamista vahvistetaan Yleiskokouksen ponsiesityksessä tiivistyi terveyden edistämisen ohjelman tarve. Ponnessa todettiin, että Punaisen Ristin tulee ottaa aktiivinen rooli terveyden edistämisessä terveyspisteiden kannalta. Perustetaan uusia terveyspisteitä ja vahvistetaan jo olemassa olevia Juuri näin on tarkoitus tehdä. Terveyttä ja hyvinvointia tukevan vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa myös tulevan sote- ja maakuntauudistuksen myötä ja Punaisen Ristin terveyden edistämisen työtä tarvitaan. Mitä vahvistaminen käytännössä tarkoittaa? Terveyden edistämisen ohjelma kartoittaa olemassa olevan toiminnan ja kokoaa terveyden edistämisen ohjelmat (päihde-, hiv/seksuaaliterveystyö, terveyspistetoiminta ja tapaturmien ehkäisy) yhdeksi kokonaisuudeksi. Lisäksi valtakunnan ja piirien koordinaatiota sekä vapaaehtoisille suunnattua koulutusta vahvistetaan. Ohjelman toivotaan tukevan entistä paremmin paikallista matalan kynnyksen tai jopa kynnyksetöntä toimintaa, jota syntyy alueen 4
5 TERVEYDEN EDISTÄMISEN OHJELMA KÄYNNISTYY tarpeesta. Näin helpotetaan esimerkiksi terveyspisteen perustamista, tapaturmainfon pitämistä, terveellisistä elintavoista kertomista ja palveluneuvontaa. Kaikkea tätä ja paljon muuta voi terveyden edistämisen vapaaehtoinen tehdä. Myös festivaalityö ja seksuaaliterveysneuvonta ovat osa terveyden edistämistä. Punaiselle Ristille terveyden edistäminen on osallisuutta, yhteisöön kuulumista ja ihmisten kohtaamista. Kun ihmisiä kohdataan, voidaan antaa neuvoa ja opastusta itsestään huolehtimiseen ja siihen, mistä voisi hakea tarvittavia palveluita. Terveyden edistämisen ohjelman avulla tuodaan SPR:n terveyden edistämisen toimintaa tunnetuksi. lisätään ja syvennetään vapaaehtoisten osaamista. saadaan lisää vapaaehtoisia. lisätään mm. terveyspistetoimintaa lisätään vapaaehtoisten medianluku- ja digitaitoja. vietetään vuosittain 7.4. Maailman terveyspäivää Ohjelma käynnistyy kysymyksellä: Onko Terveyspiste hyvä nimi vai tulisiko sitä muuttaa? Käy vastaamassa osoitteessa: Kysymyslinkki lähetetään terveyden edistämisen toiminnassa oleville vapaaehtoisille. Vastausaikaa on helmikuun puoliväliin saakka. Vastaajien kesken arvotaan kolme lämpötyynyä. Lisätietoja: Terveyden edistämisen koordinaattori Mia-Veera Koivisto, p Auta heidät takaisin jaloilleen -kampanja on alkanut Vaarallisten aseiden saastuttamilla alueilla elää Syyriassa miljoonia ihmisiä, joille miinat, pommit ja räjähteet ovat jokapäiväinen uhka. Suuri osa vammautuneista on lapsia ja nuoria. Terveydenhuolto on pitkään jatkuneen sodan seurauksena romahtanut. Pulaa on lääkkeistä, hoitolaitteista sekä hoitohenkilökunnasta. Lahjoittajien tuella kuntoutuskeskusten asiakkaat saavat fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä ja henkistä tukea. Tavoitteena on, että kuntoutujat voivat palata normaaliin elämään. Lapset saavat mahdollisuuden leikkiin, koulunkäyntiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella ja aikuiset pääsevät mukaan työelämään. Osastot voivat osallistua kampanjaan perustamalla sähköisen lippaan. Omapunainenristi. fi-sivulta löytyvää lipasta on helppo jakaa mm. Facebookissa tai sähköpostitse. Kampanjan on tarkoitus jatkua useamman vuoden ajan. Auta heidät takaisin jaloilleen -kampanja toimii myös koulujen Lukukuu-kampanjan ja päivätyökeräyksen kohteena. Kampajaa varten on Auta heidät takaisin jaloilleen SYYRIAN SOTA on yksi aikamme suurimmista humanitäärisistä kriiseistä. Punainen Risti tarjoaa apua Aleppon ja Damaskoksen kuntoutuskeskuksissa. Lahjoittajien tuella vammautuneet saavat fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä sekä psykologista tukea. SINUN LAHJOITUKSESI avulla lapset ja aikuiset voivat löytää oman roolinsa yhteiskunnassa ja saavat mahdollisuuden työhön, leikkiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella. Punainenristi.fi/syyria Auta heidät takaisin jaloilleen Lahjoittamalla autat heidät takaisin jaloilleen LAHJOITA TEKSTIVIESTILLÄ 15 lähettämällä viesti SPR15 numeroon LAHJOITA VERKOSSA Punainenristi.fi/syyria LAHJOITA TILISIIRTONA katastrofirahasto, tilinumero FI , viitteellä 5393 Kiitos tuestasi! Keräyslupa: POL / olemassa A3-juliste ja lahjoitusesite, jotka on pakattu 20 kappaleen nippuihin. Kampanjan materiaalit ovat osastojen, koulujen ja yksityishenkilöiden tilattavissa verkkokaupasta. Lisätietoa kampanjasta löytyy kampanjasivulta punainenristi.fi/syyria. Lisätietoja: Varainhankinnan suunnittelija Jessica von Bonsdorff, p SYYRIAN SOTA on yksi aikamme suurimmista humanitäärisistä kriiseistä. Vammautuneita henkilöitä on jo lähes kolme miljoonaa. Punainen Risti tarjoaa apua Aleppon ja Damaskoksen kuntoutuskeskuksissa: lahjoittajien tuella klinikoilla on mahdollisuus tarjota fysioterapiaa, proteeseja, apuvälineitä sekä psykologista tukea. SINUN LAHJOITUKSESI avulla lapset ja aikuiset voivat löytää oman roolinsa yhteiskunnassa ja saavat mahdollisuuden työhön, leikkiin ja liikkumiseen kodin ulkopuolella. Lahjoita osoitteessa Punainenristi.fi/syyria Tietoa kampanjasta Punainenristi.fi/syyria 5
6 YSTÄVÄNPÄIVÄ Ystävänpäivänä olemme yhdessä yksinäisyyttä vastaan Ystävänpäivän Nähdään-kampanjalla keskustelemme yksinäisyyden kokemuksista ja vaikutuksista ympäri Suomen. Kampanjan tavoitteena on kutsua uusia vapaaehtoisia mukaan ystäväkursseille ja -toimintaan sekä tavoittaa ystäviä toivovat ja kertoa heille Punaisen Ristin ystävätoiminnasta. Uusia ystäviä Nähdään-tapahtumasta Osastot voivat järjestää omia Nähdään-tapahtumia. Ne ovat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, missä on hyvä tilaisuus esitellä ystävätoimintaa. Ohjelmassa voi olla melkein mitä vain, tärkeintä on lämmin ja avoin tunnelma, jotta ihmiset kokevat itsensä tervetulleiksi. Joskus paras lääke yksinäisyyteen on yhdessä tekeminen. Siksi kannattaa kutsua kaikki järjestämään ja ideoimaan Nähdään-tapahtumia. Ystävänpäivän tapahtuma on hieno tilaisuus saada uusia ihmisiä mukaan osaston toimintaan vapaaehtoisiksi tai jäseniksi. Ystäväkurssit kannattaakin ajoittaa heti tapahtuman jälkeen. Haasteen idea: Tee ihan tavallinen teko, joka vähentää osaltaan jonkun kokemaa yksinäisyyttä. Ota kuva teostasi, jaa se somessa ja haasta muut tekemään samoin. Kuvissa ja postauksissa voi hyödyntää Ihan tavallinen teko -lappuja Käytä hastagia #ihantavallinenteko Lue lisää: RedNet / Ystäväpäivä ja ystävänpäivän sähköinen kampanjakirje Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Nähdään-tapahtuman järjestelyissä auttavat: Nähdään-kampanjamateriaalit: julisteet, roll upit, muistilaput Viestintämateriaalit: videot, kuvat, tiedotepohjat, somehaaste Nähdään-tapahtumamallit ja -ideat 150 euron tuki keskustoimistolta Petteri Kivimäki #ihantavallinenteko -somehaaste Ystävänpäivänä haastamme kaikki tekemään ihan tavallisia tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Tavoitteena on herättää jokainen meistä huomaamaan, kuinka arjen pienillä teoilla voimme huomioida toisemme paremmin. Ystävänpäivänä sosiaalisessa mediassa voi jakaa vaikkapa kaverikuvan hastagilla #ihantavallinenteko 6
7 NUORET JA KOULUYHTEISTYÖ Ystävätoiminta saa uuden välitysjärjestelmän Ystävätoiminnan sähköinen välitysjärjestelmä otetaan käyttöön vuoden alussa. Järjestelmän testauksia on toteutettu marras-joulukuun aikana ja pilotointi on tammikuussa. Järjestelmää pilotoidaan neljässä suomenkielisessä ja yhdessä kaksikielisessä sekä yhdessä ruotsinkielisessä välityksessä. Pilotoinnit toteutetaan Uudellamaalla ja Hämeessä. Järjestelmän ensimmäisinä käyttöön ottavat pilottivälitykset ovat Helsinki, Mäntsälä, Tampere, Hämeenlinna, Karis-Pojo ja Esbo svenska. Helmikuusta alkaen myös muut ystävävälitykset voivat siirtyä uuden järjestelmän käyttäjiksi. Järjestelmän käyttökoulutukset toteutetaan piireittäin ja jalkautus etenee välitysten kiinnostuksen mukaan. Jalkautus aloitetaan Helsingin ja Uudenmaan piirissä, Länsi-Suomen piirissä, Hämeen piirissä ja Oulun piirissä. Muut piirit aloittavat jalkautuksen syksyllä Tavoite on, että kaikki välitykset siirtyisivät uuden järjestelmän käyttäjiksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Mitä uusi järjestelmä tuo? Uusi järjestelmä helpottaa välittäjien työtä, tekee välityksestä tasalaatuista, mahdollistaa ystävävälitysrinkien muodostamisen ja ohjaa henkilötietojen oikeaan säilyttämiseen. Yhdessä välitysrinkien kanssa järjestelmä mahdollistaa vähitellen koko maan kattavan ystävävälityksen. Järjestelmä on osa valtakunnallista vapaaehtoisten toiminnanohjausjärjestelmää. Lisätietoja: Piireissä ystävätoiminnan työntekijät Projektisuunnittelija Maija Pokkinen, p koululaisia varten suunniteltua hätäensiapukurssia. Kuuden tunnin kurssin aikana ensiaputaitoja opitaan ensin teoriassa ja sen jälkeen käytännön harjoituksissa ensiapupelin avulla. Tämän lukuvuoden aikana ensiapukoulutusta tarjotaan noin 30 koulussa. Ensiapukoulutus InAction! tulee yläkouluihin Yläkoulua käyvät nuoret kohtaavat kotona, koulussa ja vapaa-ajalla jatkuvasti tilanteita, joissa ensiaputaidot ja rohkeus auttaa olisivat tarpeen. Punainen Risti järjestää kouluissa ylä- Yläkouluihin voidaan myös osaston kanssa yhteistyössä perustaa koulun omia InAction!-ryhmiä, jotka harjoittelevat ensiavun lisäksi mm. alkusammutusta ja muita turvallisuustaitoja sekä tutustuvat Punaisen Ristin toimintaan. Toiminta on koululaiselle helppo tapa tutustua Punaiseen Ristiin ja osastot voivat tätä kautta etsiä uusia nuorisojäseniä. Lisätietoja: Koulu- ja oppilaitosyhteistyön koordinaattori Johanna Korkeamäki, p Lähde Turkuun kesäpäiville! Punaisen Ristin nuorten valtakunnalliset kesäpäivät järjestetään Ruissalon leirintäalueella Turussa Neljään päivään mahtuu kiinnostavia koulutuksia, rentoa yhdessäoloa ja huikeita elämyksiä. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu omaa ohjelmaa ja tarjolla on niin koulutuksia kuin työpajojakin. Tietysti aikaa jää myös lentopallon pelaamiselle, uimiselle ja kesästä nauttimiselle. Ilmoittautuminen alkaa alkuvuodesta, mutta leirin ajankohta kannattaa merkitä jo nyt kalenteriin. Lisätietoja: RedNet / Kesäpäivät Samasta osoitteesta löydät myös tiedot, miten pääset mukaan suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumaa. 7
8 RASISMINVASTAINEN VIIKKO Kiia Etelävuori Valtakunnallinen rasisminvastainen viikko on vaikuttamiskampanja Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan ja asenteistaan. Kampanja kohdistuu tänä vuonna yksilöön, heihin haluamme vaikuttaa. Ihmiset ovat erilaisia ja jokainen ihminen toimii omalla tavallaan, mutta viime kädessä jokainen tietää, mikä on oikea tapa toimia esimerkiksi rasistisissa tilanteissa. Jokainen, jopa pieni lapsi tietää, että kaikkia tulisi kohdella samalla tavalla. Vuoden 2018 kampanja onkin myös yhdenvertaisuutta edistävä. Jokainen tarvitsee lähelleen ihmisen, joka on läsnä ja tukemassa arjessa. Tehdään koko Suomen yhteinen rasisminvastainen kampanja Syrjinnän- ja rasisminvastainen toiminta tulisi olla jokaiselle tärkeää. Kampanjaviikon aikana on hyvä hetki nostaa esille toiminnan ajankohtaisuutta ja tärkeyttä. Jokainen voi voi käyttää hyväkseen omia verkostojaan ja haastaa mukaan rasisminvastaiseen kampanjaan yksittäisiä ihmisiä, järjestöjä, viranomaisia, kouluja, oppilaitoksia, erilaisia yhteisöjä ja urheiluseuroja. Keinoja on lukuisia ja materiaalia syrjinnän- ja rasisminvastaiseen työhön on tarjolla kaikille ikäryhmille. Materiaali tiedotukseen ja tarkemmat vinkit kampanjasta tulevat helmikuun loppuun mennessä Rasisminvastaisen viikon RedNettiin. Mitä voisin tehdä Rasisminvastaisella viikolla? Käy kouluvierailulla ja ehdota aamunavauksen pitämistä. Järjestä esim. koululla, seurakunnan tiloissa ja kirjastossa keskustelutilaisuus tai muu tapahtuma, missä voi kertoa yhdenvertaisuudesta. Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja käytä tunnisteita: #olenkanssasi #jagärmeddig #imwithyou Tilaa julisteet, tarrat ja rintamerkit maksutta Punaisen Ristin verkkokaupasta. Kaikki materiaali ja pelit löytyvät RedNetistä: SPR Rasisminvastainen viikko ja SPR Kouluyhteistyö (mm. aamunavaukset). Katso myös oikeusministeriön verkkosivusto yhdenvertaisuus.fi Lisätietoja: Hankekoordinaattori Janette Grönfors, p
9 VAPAAEHTOISRISTEILY JA KOULUTUKSET Olethan auttamattomasti ulapalla? Ethän jää rannalle tällä kertaa? Paina päivämäärä mieleesi ja lähde mukaan syysristeilylle muiden Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa. Voit olla avainvapaaehtoinen, luottamushenkilö, ihan uusi noviisi tai kolmikymmenvuotisen kahvinkeittäjäpestin läpikäynyt pantteri. Olet lämpimästi tervetullut mukaan vaihtamaan ajatuksia, oppimaan, innostumaan ja solmimaan uusia tuttavuuksia. Ulapalla meitä kuljettaa vapaaehtoisten hyvinvointi ja vapaaehtoisjohtaminen. Tarkempi ohjelma paljastuu kevään kuluessa, mutta jos haluat, voit yhä vaikuttaa siihen vastaamalla kyselyyn risteilyn sivulla rednet.punainenristi.fi/ulapalla Lähtö on Helsingistä perjantaina klo 11. ja paluu sunnuntaina klo Laita jo nyt päivämäärä kalenteriin! Ilmoittautumislinkki aukeaa toukokuussa osoitteessa rednet.punainenristi.fi/ulapalla. Samasta osoitteesta löydät tarkempaa tietoa risteilystä, hyteistä ja kevään kuluessa myös koulutuksen sisällöistä. Risteilyn esimerkkihintoja aikaiselle ilmoittautujalle (ennen ): Kahden hengen A-hytissä 210 Kahden hengen Promenade-hytissä 205 Kahden hengen B-hytissä 185 Neljän hengen B-hytissä 150 Hintaan sisältyy kaksi aamiaista, kaksi buffet-illallista sekä kahvibuffet perjantaina ja lauantaina. Hinnat nousevat elokuun alun jälkeen 20! Sitovat ilmoittautumiset risteilylle sunnuntaihin mennessä. Jarkko Mikkonen Ensiapu-, nuoriso-, monikulttuurisuus, IHL- ja muut ryhmätoimijat huomio! Opintokeskus Sivis tukee jäsenjärjestöjensä ja niiden yhdistysten opintoryhmien toimintaa taloudellisesti. Vertaisopintoryhmässä opitaan yhdessä vertaisten kanssa. Opiskelu voi olla tietojen lisäämistä, taitojen harjaannuttamista, osaamisen kehittämistä tai toimintakyvyn ylläpitämistä toisten kanssa. Tärkeää on kokemusten ja näkemysten jakaminen. Opiskeluaihe, tavoitteet ja aikataulu sovitaan yhdessä. Tuen saaminen edellyttää, että opintoryhmän opiskelusta on aiheutunut kuluja. Tuki maksetaan yhdistyksen Sivisverkkoon ilmoitetulle tilille. Taloudellinen tuki on enintään 3 euroa/oppitunti. Lue lisää Tervetuloa Kouluttajapäiville Jyväskylään Kaikki uudet ja vanhat vapaaehtoiskouluttajat ovat tervetulleita Kouluttajapäiville hotelli Laajavuoreen Jyväskylään Ohjelmassa on oman koulutuslinjan sisältöjen päivitystä ja laaja kattaus erilaisia kouluttajataitoja ylläpitäviä sekä lisääviä osioita. Tarjolla on myös tietoa vapaaehtoisten koulutusjärjestelmän kehittämistyön etenemisestä ja pääsemme ensimmäisinä testaamaan uusia, kaikille vapaaehtoisille yhteisiä koulutusmoduuleja. Ilmoittautumislinkki, tarkemmat tiedot ja päivien ohjelma: RedNet / Vapaaehtoiskouluttajat 9
10 KAIKKI MUKAAN JÄSENTEN HANKKIMISEEN Kenet voisit pyytää Punaisen Ristin jäseneksi? Suurin syy sille, ettei henkilö ole Punaisen Ristin jäsen on se, ettei kukaan ole pyytänyt. Mieti, minkälaisia verkostoja sinulla on? Ystävät, työtoverit, harrastusporukat, naapurit. Kuinka voisit niissä kertoa Punaisesta Rististä, jakaa koskettavia tarinoita ja pyytää jäseneksi? Leena Koskela Osastossa voitte yhdessä pohtia keinoja ja yhteyksiä jäsenmäärän kasvattamiseksi. Jäsenhankinta kannattaa ottaa osaksi osaston toiminnan, tilaisuuksien ja tapahtumien suunnittelua. Jäsenet ja jäsenhankinta ovat toimintamme kannalta todella tärkeitä - mitä enemmän jäseniä, sitä tehokkaammin autamme yhdessä. Jäsenhankinta osaksi kaikkea toimintaa Yleiskokouksessa hyväksytyn toimintalinjauksen mukaan tavoitteellinen jäsenhankinta vakiinnutetaan osaksi kaikkea Punaisen Ristin toimintaa. Hallitus on vahvistanut, että tavoitteena on kasvattaa jäsenten määrää 10 prosentilla seuraavan kolmen vuoden aikana. Mitä osastonne voi tehdä tavoitteeseen päästäksemme? Minkälaista tukea tarvitsette jäsenhankintaan? Keskustoimisto tukee jäsenhankintaa tuottamalla uusia materiaaleja ja malleja, joista kerromme niiden valmistuttua. Arvonnasta potkua jäsenhankintaan Punaisen Ristin jäsenet osallistuvat automaattisesti neljään valtakunnalliseen arvontaan vuonna Mitä aikaisemmin he maksavat jäsenmaksunsa, sitä useampaan Punaisen Ristin arvontaan he osallistuvat. Osastonne jo olemassa oleville jäsenille kannattaa kertoa, että jäsenhankinnalla voi lisätä omia voittomahdollisuuksiaan. Kun jäsen tuo uusia jäseniä Punaiseen Ristiin, hänen voittomahdollisuutensa paranevat. Kun uusi jäsen ilmoittaa vanhan jäsenen suosittelijaksi omien tietojensa mukana, on vanhalla jäsenellä suurempi mahdollisuus voittaa. Voittomahdollisuuksia parantaa myös e-laskusopimuksen tekeminen. Arvontoihin voi osallistua myös tapahtumissa täyttämällä arvontakortin. Se muutetaan niin, että arvontalomakkeella voi myös ilmoittaa halukkuutensa liittyä jäseneksi. Jäsenmateriaalit Varmistattehan, että käytössänne on ajantasaiset jäsenhankinnan materiaalit ja jäsenyyttä koskevat tiedot on päivitetty osaston muun muassa verkkosivuille ja somekanaviin. Lue lisää: Rednet/Tieto ja taito/jäsenhankinta. Lisätietoja: Kampanjakoordinaattori Sari Byman, p Uusi jäsen Kasvattaa osaston ja Punaisen Ristin vaikutusvaltaa. Tuo uusia toimijoita osastoon. Kartuttaa osaston taloutta. On lisäresurssi ja mahdollisuus osaston toiminnan laajentamisen. Lisää Punaisen Ristin tunnettuutta ja uskottavuutta Mahdollistaa valmiustason nousun. 10
11 LYHYESTI Puikot heilumaan hyvän asian vuoksi! Vielä ehtii osallistua hauskaan neulontakilpailuun, missä valttia on nopeus, luovuus ja kauneus. Osallistujat neulovat kilpailun aikana seitsemän paria sukkia tunnettujen neulojien antamien ohjeiden mukaan. Kilpailussa on jo mukana noin osallistujaa ja mukaan voi tulla helmikuun loppuun saakka. Kilpailun tuotto menee Punaisen Ristin terveyshankkeeseen Keniassa. Hankeen avulla lisätään etenkin naisten terveystietoa Pohjois-Kenian köyhissä kylissä. Lue lisää kisasta ja tule mukaan: Kristiina Louhi Pyöreitä vuosia tärkeän työn parissa Punaisen Ristin hiv- ja seksuaaliterveystyön ohjelma on 30-vuotias. Toiminta alkoi vuonna 1988 aids-projektin muodossa ja RAY-rahoituksen turvin. Alussa toiminnan tavoitteena oli kouluttaa Punaisen Ristin toimijat antamaan terveysvalistusta ja jakamaan tietoutta hiv-infektiosta ympäri maata. Vuonna 1988 käynnistyi myös Punaisen Ristin valtakunnallinen hiv-puhelinneuvontatoiminta, joka jatkuu edelleen. Vuosien varrella toiminta on laajentunut hiv-työstä seksuaaliterveystyöhön erityisesti nuorten, matkailijoiden sekä hiv-tartuntaa pelkäävien parissa. Vuoden 2018 aikana juhlitaan 30-vuotista taivalta usean eri tapahtuman muodossa. Vuosi huipentuu loppuvuodesta järjestettävään juhlaseminaariin. Seuraa ilmoituksia: punainenristi.fi/tule-mukaan/hiv-tyohon Sovelluksella voi lahjoittaa ja vähentää ruokahävikkiä NeighbourFood-sovelluksessa yhdistyvät jakamistalouden periaatteet ja lahjoittaminen. Sovelluksen avulla kuka tahansa voi laittaa ylimääräiseksi jääneen ruoka-annoksen myyntiin ja ostaa lähellä olevia annoksia. Ruoka-annoksesta napataan kuva ja sille määritetään hinta. Parilla klikkauksella se on myynnissä NeighbourFood-sovelluksessa ja lähistöllä oleva nälkäinen voi paikantaa sovelluksesta sopivan ruoka-annoksen. Annoksen hinta ohjautuu ylläpitokulujen jälkeen Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Sovellus on saatavana sekä Androidille että iphonelle. Sydäniskuri on helppo käyttää, mutta vaikea löytää Kansalaisten käyttöön tarkoitettuja sydäniskureita eli defibrillaattoreita on Suomessa vähintään pari tuhatta, mutta suurimman osan sijaintia ei tiedetä. Iskureiden paikkatietoja kerätään kansalliseen rekisteriin, josta vastaavat Suomen Punaisen Ristin lisäksi Suomen Elvytysneuvosto ja Suomen Sydänliitto. Laitteen rekisteröi sen haltija. Rekisteri on osoitteessa defi.fi. 11
12 Valmius keskiössä alkavalla yleiskokouskaudella SPR:n toimintalinjauksen mukaisesti juuri käynnistyneellä yleiskokouskaudella valmiutemme auttaa äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä nousee yhtenä päätavoitteistamme aiempaa vahvemmin toimintaamme ohjaavaksi tekijäksi. Tarkoituksena on seuraavien kolmen vuoden aikana tehostaa naapuriosastojemme keskinäistä yhteistyötä ja auttamisvalmiutta niin, että jokaisen kunnan alueelle on tarvittaessa hälytettävissä SPR:n 1) kotimaan avun, 2) henkisen tuen, 3) ensihuollon ja 4) ensiapuryhmän vapaaehtoisia. Käytännössä tämä toteutetaan alueellisella valmiussuunnittelulla sekä yhteisillä koulutuksilla ja harjoituksilla. Osastot ylläpitävät ja päivittävät edelleen omia valmiussuunnitelmiaan entiseen tapaan, mutta jatkossa saman alueen osastot kokoavat ja sovittavat yhteen valmiussuunnitelmansa alueelliseksi valmiussuunnitelmaksi, jolla varmistetaan alueen osastojen hälyttäminen ja saumaton yhteistyö erilaisissa auttamistilanteissa. Pyrimme kouluttamaan vapaaehtoisistamme moniosaajia, sillä yhdellä hälytysryhmällä voi olla useita erilaisia hälytystehtäviä, esim. etsintä, ensiapu, henkinen tuki tai ensihuolto. Jotta alueellinen valmiussuunnitelma ei jäisi pelkäksi paperiksi, alueen osastot myös harjoittelevat säännöllisesti yhdessä erilaisia tilanteita. Jokaisella alueen osastolla on oma roolinsa yhteisen valmiuden ylläpitämisessä kunkin voimavarat huomioiden. Jokaisella paikkakunnalla tulee jatkossakin olla SPR:n osasto, joka osallistuu yhteistyöhön muiden osastojen kanssa ja omaa valmiuden hätäapukeräyksen ja kotimaan avun toiminnan käynnistämiseen. Yhteinen valmiussuunnittelu mahdollistaa kuitenkin osastojen välisen työnjaon ja resurssien tehokkaamman suuntaamisen, kunhan pidetään huolta että alueelta löytyy kaikki edellä mainitut SPR:n auttamistoimintoa. Lisäksi yksittäiset vapaaehtoiset voivat saada mielekkäämpää tukea alueellisesta yhteistyöstä, jos omassa osastossa ei ole ollut riittävästi toimijoita oman toimintaryhmän perustamiseksi. Osastojen valmiustoimintaa tukemaan jokaisella alueella tarvitaan myös kouluttajia sekä tehtäviinsä koulutettuja johtajia (vapepa, ensiapu, henkinen tuki jne.). Yhteisten kokousten, koulutusten ja harjoittelun myötä alueen vapaaehtoiset tutustuvat toisiinsa ja toistensa toimintamuotoihin, jolloin yhteistyö myös todellisissa auttamistilanteissa helpottuu. Tärkeää on ymmärtää, että jokainen osasto, toimintamuoto ja yksittäinen vapaaehtoinen on tärkeä osa valmiuden ketjua. Eteen voi tulla tilanteita, jossa kaikkia käsipareja tarvitaan auttamassa yhteisöä eteenpäin. Alueellista valmiussuunnittelua on tarkoitus edistää jakamalla piirimme osastot keväällä 2018 ns. valmiusalueisiin niin, että kultakin alueelta löytyy mm. monimuotoisen toiminnan osastoja sekä kohtuulliset alueen sisäiset kulkuyhteydet. Valmiussuunnittelu käsitellään piirin vuosikokouksen yhteydessä sekä osastoillemme suunnatussa valmiusseminaarissa Tilaisuuksien tarkempi sisältö on vielä suunnittelussa, mutta tarkoituksena on käsitellä aiheita asiantuntija-alustuksin ja yhdessä keskustellen. Tämänkin jälkeen alueellista valmiussuunnitelmaa kehitetään, ylläpidetään ja päivitetään osastojen keskinäisellä yhteydenpidolla ja kokouksilla sekä yhdessä piirin henkilökunnan kanssa kummitapaamisissa. Yhteisiä harjoituksia arvioimalla löydetään kehittämiskohteita, jotka myös muovaavat valmiussuunnitelmaa. Tavoitteena on saada ensimmäiset versiot alueellisista valmiussuunnitelmista kokoon vuoden 2018 loppuun mennessä, joita alueen osastot testaavat vuoden 2019 valtakunnallisessa valmiusharjoituksessa. Ensiapu- ja valmiusryhmä osastossa on koulutettu yleisötapahtumien ensiapupäivystyksiä varten kuin avustaviin ensiaputehtäviinkin suuronnettomuuksien varalta. Ensihuoltoryhmä on koulutettu avustamaan uhrien selviytymistä onnettomuustilanteissa ja niistä toipumisessa. Ensihuoltoa on esim. muonituksen järjestäminen, aineellinen ja henkinen tuki, tilapäismajoituksen järjestäminen, viranomaisten huoltotehtäviin osallistuminen, käytännön talkooapu, ohjaus ja neuvonta sekä henkilötiedustelu. 12
13 Esimerkki yhden valmiusalueen osastojen alueellisesta yhteistyöstä. Alueelta löytyy mm. yhteinen henkisen tuen ryhmä sekä osasto D on käynnistänyt ensiapu- ja valmiusryhmän toiminnan. Etsintäryhmä on koulutettu avustamaan viranomaisia kadonneen henkilön etsinnöissä. Etsintä voi olla mm. maasto-, taajama- tai vesistöetsintää. Henkisen tuen ryhmä on koulutettu auttamaan onnettomuuden uhreja tai silminnäkijöitä vapaaehtoisten auttajien voimin tarjoamalla mm. keskusteluapua. Kotimaan avun koulutettuja vapaaehtoisia löytyy jokaisesta SPR:n osastosta. Vapaaehtoiset toteuttavat SPR:n humanitääristä avustustoimintaa paikkakunnallaan avustamalla uhreja äkillisten onnettomuustilanteiden jälkeen. Kotimaan apu voi olla henkistä ja materiaalista tukea, ohjausta ja neuvontaa sekä käytännön apua ja talkootyötä. Kouluttaja on käytännön kokemusta hankittuaan kouluttautunut oman toiminnanalansa kouluttajaksi. Kouluttaja järjestää alueellaan vapaaehtoisille suunnattuja koulutuksia. Terveyspisteen vapaaehtoiset neuvovat kansalaisia terveysasioissa, mittaavat verenpainetta ja antavat henkistä tukea. Toimintaa järjestetään päivystysaikoina ja jalkautumalla tapahtumiin. Valmiuspäivystäjä on Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) kouluttama vapaaehtoinen, joka ottaa vastaan viranomaisen Vapepalle antamat hälytystehtävät ja hälyttää niissä tarvittavat vapaaehtoiset. Vapepa-johtaja on vapaaehtoisten johtamiseen koulutettu ja viranomaisen alaisuudessa hälytystehtävän aikana toimiva vapaaehtoinen. Ystävätoiminnan vapaaehtoiset lievittävät eriikäisten ja eri elämänvaiheissa olevien ihmisten yksinäisyyttä. 13
14 Päivystyksen johtamisen kurssi antoi uusia eväitä ja vahvisti entisiä Huhmarissa järjestettiin Päivystyksen johtamisen kurssi. Ohjelmassa oli päivystyksen laatuohjeiden läpikäyntiä, operatiivista johtamista ja keskustelua mitä ne asiat tarkoittavat käytännössä. Lisäksi oli monia käytännön harjoitteluja missä johtamista pääsi harjoittelemaan. Kävimme aika tarkasti läpi mitä eri rooleja ihmisillä on päivystyksissä, etenkin mikä rooli on päivystyksen johtajalla. Omaa uraa SPR:ssä on takana nyt 2 vuotta, siitä noin 3 kuukautta ensiapuryhmänjohtajana. Mielelläni olen aina lähtenyt päivystämään mutta koskaan en ole ollut suunnittelemassa päivystystä. Kurssilla oli myös päivystyksen suunnitteluharjoituksia. Nyt sain jo pienen käsityksen mitä kaikkea päivystyksen johtajan tehtäviin kuuluu. Päivystyksen johtajalla on huomattavasti isompi vastuu päivystäjään verrattuna. Pari asiaa jotka jäivät kirkkaana mieleen: Miksi pitää olla johtaja? Jokainen ryhmä jossa on useampi ihminen, tarvitsee johtajan. Johtajalla on päävastuu asioista, pitää langat käsissään, huolehtii turvallisuusajattelusta ja yhteydenpidosta. Ihmiselle on luonnollista että joku ottaa kuitenkin johtajan paikan jos johtajaa ei ole ennalta määrätty. Johtajan tulee olla luotettava tasapuolinen ihmistuntija, joka kantaa vastuunsa, omaa hyvän stressinsietokyvyn ja on tietynlainen visionääri jolla on näkemystä laaja-alaisesti asioista. SPR:n vapaaehtoisilla johtajille on vielä hieman parantamisen varaa johtamiskulttuurissa. Delegointi ei aina onnistu vaan johtaja sitoo itsensä suorittamaan päivystäjille kuuluviin tehtäviin. Johtajien pitäisi ottaa vastuuta rohkeammin ja eri harjoituksissa kannattaa antaa muidenkin johtaa jotta johtaja oppii olemaan johdettavana. Hyvin johdettavina olevat alaiset yhdessä hyvän johtajan kanssa tekevät toimivan, ammattimaisen yksikön. Operatiivinen johtaminen suuntaa toimintaa siten että saavutetaan ryhmälle asetetut tavoitteet. Johtaminen onnistuu tai epäonnistuu koko ryhmän ansiosta. Olen kiitollinen, että pääsin tälle todella mahtavalle kurssille. Suosittelen lämpimästi tätä koulutusta kaikille, jotka vähänkään miettivät, että johtaminen päivystyksissä kiinnostaa. Kun pitää silmät ja korvat auki, oma ymmärrys asioista laajenee toiseen ulottuvuuteen. Tä- män jälkeen mahdollisimman nopeasti toteuttamaan opittua kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Johtamiseen voi kyllä kasvaa mutta hyvää koulutusta ei pidä väheksyä. Myöskään asioiden kertauksesta ei ole johtajalle haittaa. Kursseilla saa työkaluja moniin eri tilanteisiin joissa on aiemmin ollut sekä uusiin tuleviin tilanteisiin. Kursseilla näkee ihmisiä muista osastoista ja verkostoja luomalla saa ikuisia ystäviä. Isoissa päivystyksissä on usein muutama tuttukin juuri kurssien ansioista. Marko Savonkari Ensiapuryhmänjohtaja SPR Kuopion osasto 14
15 Rinnepäivystystä kehitettiin Tahkovuorella Rinnepäivystys on näkyvää Punaisen Ristin toimintaa ja piirin alueella toimii rinnepäivystys neljässä eri rinteessä.rinnepäivystäjä on laskettelutaitoinen ensiapupäivystäjä, joka toimii rinteessä turvaamassa ja antamassa ensiapua.tahkolle kokoontui keskustoimisto, kouluttajia, rinnevastaavia ja lähipiirejä kehittämään toimintaa jatkossa. teksti: Eine Pitkänenkuva: Heikkiotto Ahonen Toimintaohje osastoille: Näin autat paperitonta virka-ajan ulkopuolella - Ota yhteyttä kunnan sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Paperittomalla on perustuslain nojalla oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon (suoja, ruoka ja kiireelliset terveyspalvelut) sekä lapsilla koulunkäyntiin. Paperittomien auttaminen on viranomaisten tehtävä. Suomessa velvoitetta hoitavat kunnat. - Jos sosiaali- ja kriisipäivystys ei auta, toimi seuraavasti: Selvitä paperittoman avuntarve Paperittomalle voi tarvittaessa antaa aineellista apua lähipäivien välttämättömiin tarpeisiin: majoitus, ruoka, äkillinen vaateapu, välttämättömät hygieniatarvikkeet. Osasto voi hakea Ka- Ra-rahaa kertaluonteisesti äkillisessä tilanteessa. Aineellinen apu annetaan aina maksusitoumuksena. Osasto voi myös maksaa laskun suoraan ostopaikkaan. Sovi laskutuksesta kaupan kanssa. Avustusta ei anneta rahana. Sitä ei voida muuttaa lahjakortiksi eikä sillä voi avata ostotiliä. Sitoumuksella ei voi ostaa alkoholia tai tupakkaa. Osasto toimittaa tiedot KaRa-kuluista piirille heti seuraavana arkipäivänä. Piirin paperittomat yhteyshenkilö hakee avustuksen keskustoimistosta. - Huom! Jos paperiton tarvitsee apua, EI soiteta poliisille, koska paperiton pelkää usein pakkopalautusta. Punaisen Ristin perustehtäviin kuuluu auttaa kaikkia haavoittuvassa asemassa olevia riippumatta henkilön oikeudellisesta tai yhteiskunnallisesta statuksesta. - Virka-aikana ota yhteys omaan piiriisi. Jokaisessa piirissä on nimetty paperittomat yhteyshenkilö. Savo-Karjalan piirin yhteyshenkilö on Tuija Hänninen puh:
16 Osastojen ehdotukset vaalitoimikunnalle Osastojen ehdotukset vaalitoimikunnalle erovuorossa olevista kahdeksasta piirin hallituksen jäsenestä Piirin varsinainen vuosikokous asetti vaalitoimikunnan valmistelemaan piirin vuosikokouksessa huhtikuun 22. päivä 2018 suoritettavia henkilövaaleja. Vaalitoimikunnan kokoonpano: Nuutinen Jouni, Kuopio, puheenjohtaja Soininen Katariina, Kaavi, varapuheenjohtaja Kokkonen Mauno, Outokumpu Löppönen Airi, Tohmajärvi Räisänen Tarja, Polvijärvi Sederholm Heikki, Kuopio Turunen Pekka, Lapinlahti Pyydämme osastoja tekemään ehdotuksia asetetulle vaalitoimikunnalle vuosikokouksessa valittavasta piirin hallituksen 8 jäsenestä. Osastojen ehdotukset on tehtävä perusteluineen osaston hallituksen päätöksellä, josta toimitetaan joko pöytäkirjan ote tai erillinen ilmoitus piiritoimistoon. Ilmoituksesta tulee ilmetä, että ehdotus on osaston hallituksen tekemä. Muistakaa myös, että ehdokkaalta on kysyttävä, suostuuko hän ehdolle. Osaston on jätettävä ehdotuksensa piiritoimistoon osoite: SPR:n Savo-Karjalan piiri, Kauppakatu 35, Joensuu Ehdotusten on oltava perillä viimeistään maaliskuun 20. päivä klo 16 mennessä. Kirjekuoreen tulee laittaa merkintä Vaalitoimikunnalle. Piirin hallituksen kokoonpano tällä hetkellä: Piirin hallituksen puheenjohtaja: Sarkkinen Kari, Tohmajärvi Piirin hallituksen varapuheenjohtaja: Myyryläinen Riina, Kuopio Piirin hallituksen jäsenet: Aho Minttu, Kuopio Bäck Anne, Airaksela Dufva Sinituuli, Joensuu Kasurinen Markku, Uimaharju Korkalainen Jukka, Rautavaara Kuningas Outi, Polvijärvi Malinen Tomi, Nilsiä Miettinen Terttu, Kuopio Oinonen Katja, Suonenjoki Kenjakka Pekka, Kuopio Kontiainen Markus, Rääkkylä Raatikainen Petri, Pyhäselkä Ruuskanen Elvi, Lapinlahti Topelius Riitta, Iisalmi Tossavainen Laura, Kuopio Valkama Jaana, Kiihtelysvaara Erovuorossa ovat: Aho Minttu, Kuopio Bäck Anne, Airaksela Kasurinen Markku, Uimaharju Malinen Tomi, Nilsiä Miettinen Terttu, Kuopio Ruuskanen Elvi, Lapinlahti Tossavainen Laura, Kuopio Valkama Jaana, Kiihtelysvaara Lisätietoja: Ira Leo p , ira.leo@punainenristi.fi. 16
17 Terveiset piirihallituksesta Heippa! Myö ollaan Minttu Kuopion osastosta ja Sinttu Joensuun osastosta. Meistä tuli piirihallituksen jäseniä vuoden 2017 kevään vuosikokouksessa ja nyt on ehditty puolisen vuotta tutustua piirihallituksen toimintaan. Myö ei välttämättä vielä olla niitä äänekkäimpiä hallituslaisia, mutta kokemuksen karttuessa helpottuu varmasti myös oman mielipiteen esille tuominen. Piirihallituksessa pyrimme erityisesti ajamaan nuorten ristiläisten asiaa.piirihallitukseen kuuluminen on opettanut uutta piiritason toiminnasta ja siitä, miten piirihallituksessa tehdyt päätökset vaikuttavat myös osastotasolla. Tärkeimpänä oppina on kuitenkin yhteistyön merkitys, sillä toimiakseen myös piirihallitus tarvitsee hyvää yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä.muistakaa myös osastot toimia yhteistyössä muiden osastojen kanssa ja jakaa hyviä käytäntöjä rohkeasti muille! Meillä on nyt uusi toimintalinjaus ohjaamassa toimintaamme ja siellä kerrotaan: olemme avoin, palvelualtis, aikaansaava ja yhteistyökykyinen järjestö.toivomme piirihallituksen toimintakauden lopulta sekä seuraavilta kolmelta vuodelta aktiivista vaikuttamista ja avointa ilmapiiriä! Toiminnallista uutta vuotta ja toivottavasti törmäillään! Terveisin Minttu Aho & Sinituuli Dufva Haussa: Vuoden 2017 nuorisoteko Kuka sai nuoren kiinnostumaan Punaisen Ristin toiminnasta? Kuka perusti nuorten ensiapuryhmän? Kuka keksi nuorten kanssa jotain ihan uutta? Mikä tai kuka Sinun mielestäsi ansaitsisi vuoden nuorisoteko -palkinnon vuodesta 2017? Vuoden nuorisoteko voi olla pieni tai suuri, uusi tai vanha juttu, henkilö, osasto, tilaisuus, leiri tai koulutapahtuma... Pääasia on, että kyseinen toiminta on osaston vapaaehtoisten toteuttamaa. Nuorisotoiminnan kehittämistyöryhmä käy läpi tehdyt ehdotukset perusteluineen ja valitsee niistä sopivimmaksi katsomansa toiminnan. Palkinto luovutetaan piirin vuosikokouksen yhteydessä huhtikuussa Ehdotukset vuoden nuorisoteoksi perusteluineen tulee lähettää kehittämistyöryhmän sihteerille mennessä osoitteeseen: ira. 17
18 Terttu Miettinen Kuopion osastosta kymmenen parhaan joukossa Vuoden vapaaehtoinen -kilpailussa Vuoden vapaaehtoinen palkittiin Vapaaehtoistoiminnan messuilla Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Kampanjan tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Terttu on tehnyt sydämellään vapaaehtoistyötä koko aikuisikänsä. Nuorena hän oli vapaaehtoisena paikallisissa urheiluseuroissa sekä perhetyössä MLL:n Juankosken hallituksessa. SPR:n Juankosken osaston toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 1992 käynnistämässä ja kehittämässä erilaisia yhteistoimintamalleja niin kaupungin kuin eri toimijoiden kanssa mm. kotona asuvien ikääntyneiden omaehtoiseen kuntoutumiseen tähtäävää toimintaa, tukea ja erilaisia palveluja omaishoitajille, terveysneuvontapiste-, ystävä- ja Vapepa -toimintaa, päiväkahvipiiriä, nälkäpäiväkeräystä. Osaston puheenjohtajana hän toimi 16 vuotta. Vuodesta 2014 Terttu on ollut innolla mukana Punaisen Ristin Täyttä elämää eläkkeellä hankkeessa. Tertun sanoja lainaten, taitaa olla hänen juttunsa. Terttu on ollut alusta asti osallisena kehittämässä ja ideoimassa niin eläkevalmennuksen sisältöä kuin sen kautta syntyvää vapaaehtoistoimintaa. Tästä esimerkkeinä ovat mm. Tertun Joensuussa pitämien valmennusten ansiosta syntynyt vertaisryhmä sekä Harjulan sairaalan kanssa kehitelty sairaalakaveritoiminta. Terttu on myös aktiivisesti ollut mukana neuvottelemassa eläkevalmennuksista eri yhteistyötahojen kanssa. Terttu on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä vuosien varrella. Nykyään hän on SPR Savo-Karjalan piirin hallituksen jäsen. Hän on myös Pohjois-Savon keliakiayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Tertun motto: Sen minkä teen, teen ilolla. Ja tämä myös välittyy hänen ympärilleen levittäen iloa ja innostusta. Onnea Terttu! 18
19 Vieremän osasto on herännyt, hiljaiselo on historiaa Mitä kaikkea osaston herättäminen vaatii? Motivaatiota, innostusta, kehittämisen halua, aktiivista rekrytointia ja tietenkin hiukan savolaesta lupsakkuutta asioiden hoitamiseen. Näitä kaikkia asioita löytyy juhlavuotena heränneestä Vieremän osastosta! Kevättalvella 2017 Vieremän osaston emännät laittoivat tuulemaan. Tuuli ei ole vieläkään tyyntynyt ja tämän seurauksena osaston toiminta kukoistaa aivan uudella tavalla. Osaston jäsenmäärä on lähes tuplaantunut ja pienellä kylällä toimii jo erilaisia SPR:n ryhmiä. Ja lisää näyttää olevan tulossa! Tämä kaikki sai alkunsa kahden naisen motivaatiosta SPR:ää kohtaan. Vauhtiin pääsyä edesauttoi myös se, että osasto sai toimitilat Vieremän Paloasemalta. Näin tapahtui osaston muutto toisen naisen autotallista ja toisen päätymakkarista, kunnollisiin ja asianmukaisiin tiloihin. Kesän aikana käytiin pohdiskelua siitä, mitä kaikkea syksy toisi tullessaan. Keväällä osastoon oli jo perustettu Ystävätoiminnan-ryhmä, jonka vapaaehtoiset käyvät yksinäisten luona niin kodeissa kuin palvelukeskuksissakin. Vapaaehtoisten kouluttamisessa yhteistyössä on ollut mm. Vieremän Kansalaisopisto. Syyskuu koitti ja ensiapuryhmän-infoa oltiin aloittelemassa. Hieman jännitti, saadaanko porukkaa mukaan toimintaan. Jännitys oli turhaa ja niinhän se vain paloaseman kokoustila täyttyi. 15 uutta innokasta ensiapuryhmäläistä lähti mukaan suunnittelemaan ryhmän toimintaa kohti ensi vuotta. Nyt ryhmä on kokoontunut jo neljä kertaa ja porukka sen kun vain kasvaa. Ryhmäiltoja myös piristävät pienet auttajat, jotka ovat vanhempiensa mukana harjoituksissa. Uusia ryhmäläisiä on saatu vanhempainilloista, joissa käytiin esittelemässä osastoa sekä erilaisista tapahtumista, joissa ollaan oltu näkyvillä. Ihanaa on ollut nähdä miten toimintaan on lähtenyt mukaan eri-ikäisiä ja eri ammattiryhmistä olevia henkilöitä. Nyt ryhmällä on suunnitteella kouluttautua myös valmiuden osalta. Osalla onkin jo taskussaan Vapepan perus- ja ensihuollonkurssi. Talven aikana ryhmäläiset kouluttautuvat etsinnän osalta ja suunnitteella olisi myös, että ryhmä olisi päivystyksiin valmis viimeistään huhtikuun 2018 loppuun mennessä. Tulevaisuus näyttää, mitä Vieremän pienestä osastosta voi kehittyä! Teksti Sannamari Piippo Kuva Satu Krogerus 19
20 Uusi järjestöpäällikkö esittäytyy Viidentoista vuoden uraputki ja yli kymmenen vuoden esimiestehtävät ICT-alalla vaihtuvat vuoden vaihteessa järjestötehtäviin, kun aloitan Suomen Punaisella Ristillä Järjestöpäällikkönä Nevalaisen Juhan jalanjäljissä. Jotain ihan muuta, niinkuin olen monelle lähdön hetkellä todennut. Järjestökokemukseni olen hankkinut muutaman vuosikymmenen aikana useammassakin merkittävässä Pohjois-Karjalaisessa yhdistyksessä vapaaehtois- ja luottamustehtävissä. Vaikka on mukava istahtaa myös toiselle puolelle pöytää, on monelle saanut myös selittää, että miksi? Miksi Suomen Punainen Risti? Nykyisessä tehtävässäni olen saanut kouluttautua valmentavan esimiestyön huippuosaajaksi yhdessä Suomen parhaista työpaikoista. Minulla on kuitenkin aina ollut myös vahva arvomaailma ja vaikuttamisen halu, maailmanparantamiseksikin joku on sitä kutsunut. Monien mielestä nyky-yhteiskunnassa on monta asiaa rikki: arvot on hukassa, eriarvoisuus lisääntyy, hyvinvointiyhteiskunta on uhattuna, eikä perinteisiin vaikuttamisen tapoihin juuri uskota. Minä uskon, että vapaaehtoistyö, ja erityisesti SPR voi osaltaan olla täyttämässä tätä tyhjiötä: vaikuttamisen ja auttamisen halua on yllättävän monilla, kun oikeat osallistumisen tavat löydetään. Toisaalta edessä on myös isoja haasteita; onhan ihmisten vapaa-aika tänä päivänä ehkä arvokkainta mitä heillä on tarjota. Haluan olla osaltani vaikuttamassa siihen, että onnistumme näissä tehtävissä. Kun minua haastateltiin tähän tehtävään, toiminnanjohtaja Kaisu Haataja mainitsi minun tulevan kovasta bisnesmaailmasta. Jouduin korjaamaan, että mielestäni bisnesmaailma on pehmeämpää, kuin koskaan. Se, mitä olen oppinut, on lukuisia tapoja varmistaa, että suunnitellut asiat toteutuvat ja yhdessä määritellyt tavoitteet saavutetaan. Vielä arvokkaampana asiana olen oppinut sen, miten nämä tavoitteet saavutetaan: sen tekevät ihmiset. Ihmisten halu saada asioita aikaan on ihmeellinen voima, ja mahdollistamalla innostuminen ja itsensä toteuttaminen omassa työssä, tulee isonkin tavoitteen saavuttaminen askeleen lähemmäksi. Kirsikkana kakun päällä täytyy vielä sanoa, että minusta niin vapaaehtoistyössä kuin palkkatyössä on oltava hauskaa, joten se mielessä lähden uutta vuotta ja uusia haasteita kohti. Nöyrä kiitos että saan tulla joukkoonne! Toivon, että uutena vuonna tapaan teistä ihmeidentekijöistä mahdollisimman monta. Kirsi Piiparinen 20
21 Päivystyskoulutukset vuonna 2018 Kurssin tavoite: antaa valmiuksia toimia ensiapupäivystäjänä erilaisissa tilaisuuksissa. Kurssi on 3- osainen : osa 1 8h, osa 2 verkkokurssi, osa 3 18 h Hinta: ilman ruokailua: osa 1 20, osa 3 50 Kurssille voi osallistua Ea1 ja Ea2 kurssin suorittaneet henkilöt. Kurssille haetaan ryhmänjohtajille lähetetyllä ilmoittautumislinkillä 1.PÄIVYSTYSKURSSI OSA IISALMI OSA IISALMI 2. PÄIVYSTYSKURSSI OSA JOENSUU OSA JOENSUU 3. PÄIVYSTYSKURSSI OSA AVOIN OSA FESTARIKOULUTUKSET TOUKOKUUSSA Joensuu ja 15.5 Kuopio iltakoulutuksina 21
22 Yhteyshenkilöiden tapaamiset kevät 2018 Kaipaatko toimintaasi vertaistukea ja ohjausta? TULE MUKAAN SUUNNITTELEMAAN JA KEHITTÄMÄÄN TOIMINTAA! Sosiaalipalvelut: Joensuu ma klo piiritoimisto, Kauppakatu 35 Kuopio ti klo aluetoimisto, Puijonkatu 9 TERVETULOA! Tuija Hänninen tuija.hanninen@punainenristi.fi puh Alueellisen toiminnantarkastuksen malli lähtee liikkeelle Savo-Karjalan piirissä koulutuksella lauantaina Joensuussa Haemme koulutukseen vapaaehtoisia, jotka tulevat toimimaan alueellisina useamman osaston toiminnantarkastajina. Alueelliset toiminnantarkastajat saavat tehtäväänsä koulutuksen, tuen, materiaalit ja ohjeistuksen. Osastot valitsevat vuoden 2018 syyskokouksissa toiminnantarkastajan koulutetuista toiminnantarkastajista. Koulutus on osallistujille maksuton sisältäen ohjelman mukaiset tarjoilut. Matkat korvataan edullisimman kulkuneuvon mukaisesti. Ilmoittautumiset to 8.2. mennessä linkistä: koulutus_6925 Lisätietoja: Liisa Karhu, liisa.karhu@punainenristi.fi, p Kaisu Haataja, kaisu.haataja@punainenristi.fi p
23 Alueellisten toiminnantarkastajien koulutus Aika: Lauantai klo Paikka: Piiritoimisto, Osaa auttaa-sali, 3. krs Katuosoite: Kauppakatu 35, Joensuu Päivän ohjelma 8.30 Aamukahvi ja tervetuloa 9.00 SPR:n arvot, toiminta ja toimintalinjaus Talouden perusteet, osastojen toimintaa ohjaavat säännöt ja ohjeet Yleisesti tilin- ja toiminnantarkastuksesta Toiminnantarkastajan rooli SPR:n osastojen toiminnantarkastus Tarkastussuunnitelma Tarkastuksen suorittaminen ja sisältö Lounastauko Toiminnantarkastuksen raportointi Tarkastuksen haasteet Tuki toiminnantarkastajille ja korvaukset RedNet, materiaalipankki Koulutukset, neuvonta, yhteyshenkilöt Korvaukset, M Päivän yhteenveto ja päätös Koulutus järjestetään yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa. AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRA DIG 23
24 Ensiauttajakurssi päivystysoikeudellisille ensiapuryhmäläisille 54 h tavoite: - perehdytään ensihoitopalveluunkokonaisuutena - ammattilaisen avustamiseen tilanteessa - potilaan kuljetuskuntoon saattamisen harjoittelua - hätätilapotilaan auttaminen kurssilla: 20h itseopiskelua ja ennakkotehtäviä 19 h teoriaa ja 14 h harjoituksia kurssille voi hakea 18 vuotta täyttänyt, hyvän kunnon omaava henkilö, jolla on intoa osallistua koko kurssi ja käydä vuositestauksissa. spr:n ryhmäläisillä tulee olla voimassa oleva päivystysoikeus ja ppe-d. hinta: kurssihinta 100 aika: joensuussa pohjois-karjalan pelastuslaitoksella Ensiavun harjoituskurssi ea 3 kurssi Kuopiossa tavoite: - kurssin tavoitteena on kouluttaa taitavia ensiapupäivystyksen vastaavia - antaa valmiuksia toimia ensiapuryhmässä johtajana ja johdettavana - syventää ensiaputaitoja toimia erilaisissa ensiapu- ja sairaskohtaustilanteissa kurssille voi hakea - vähintään 16- vuotias henkilö, jolla hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto - ea1 ja ea suoritettu ja hätäensiaputaidot kerrattu - punaisen ristin toiminta on tuttua - suositellaan myös muita kursseja: henkinen tuki, etsintä ja viestikurssit kurssin hinta: spr 460 ja ulkopuoliset 650 kursseille ilmoittautumisesta tiedotetaan myöhemmin. lisätietoja: Eine Pitkänen, p eine.pitkanen@punainenristi.fi 24
TÄSSÄ JA NYT Lapin piiri
TÄSSÄ JA NYT Lapin piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli maalle
TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! MEIDÄN OMA. Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista:
TERVEHDYS PIIRITOIMISTOLTA! Tässä tiedotteessa lyhyesti ajankohtaisista aiheista: Meidän OMA! Savo-Karjalan piirin vuosikokousviikonloppu 27.-28.4.2019 Tahkolla Huomionosoitukset ja ehdotukset vaalitoimikunnalle
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta
(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta
Keskustoimiston kuulumiset
Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä
Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.
Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.
TÄSSÄ JA NYT. Kaakkois-Suomen piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen
TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa
Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.
Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus
Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa
Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti
KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963
Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella
Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen
Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!
Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat
TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri
TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli
Tapahtumakalenteri 2015
Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito
2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri
SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden
Tervetuloa Lahden alueen osastoon!
APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta
Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu
Punainen Risti viranomaisten tukena
Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,
PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ
Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!
TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri
TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus 3 Valtakunnallisesti Terveyden edistämisen ohjelma 5 Ystävänpäivä 7 Nuoret ja kouluyhteistyö 8 Rasisminvastainen
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri
Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö Pohjois-Savossa SPR Mika Korppinen 1.6.2018 Taustaa SPR:llä lakiin (238/2000) ja Tasavallan presidentin asetukseen (827/2017) perustuvia tehtäviä suuronnettomuuksien
KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit
KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella
Hämeen VAPEPA-info ( )
Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa
Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää
Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää NEUVOKKAIDEN NAISTEN KOKEMUKSIA Ella Niini, Saini Suutari Neuvokkaiden naisten kestävät konstit (2015-2018) Miina Sillanpään Säätiön hanke ikääntyvien naisten hyvinvoinnin
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola
SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai
ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA
Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 Keitä me olemme? Perustehtävä avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen I L O YHTEINEN HYVÄ AVOIN PALVELUALTIS AIKAANSAAVA YHTEISTYÖ- KYKYINEN Inhimillisyys
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
Suomen Punainen Risti
Suomen Punainen Risti Valmius: Tehokas auttaminen kotimaassa Toimintalinjauksemme mukaan: 1. Auttaminen äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä perustuu arjen toimintaan, jatkuvaan läsnäoloon ja valmiuden
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014
Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Miksi rekrytoimme nyt?
Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö
IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö KOKEVA Kohtaamisia Keravan asuinalueiden ikääntyneille 2018-2021 Keravan vanhusneuvosto 5.10.2018 Jaana Alasentie Anita Salonen Taustaa Yksinäisyys ja yksin jääminen
YHDESSÄ EI OLLA YKSIN
YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden
Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä
Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018
Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia
TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen
TÄSSÄ JA NYT SATAKUNNAN PIIRI Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Nähdään toisemme ystävänpäivänä ja joka päivä Ystävänpäivää on vietetty Suomessa jo 30 kertaa. Muistan kouluajoilta, kun päivä tuli
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus
Punaisen Ristin kouluttajakoulutus sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja haluat jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja, tehdä arjesta turvallisempaa
Terveyspistepäivät KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA. Terveys ja hyvinvointi
Terveyspistepäivät 8.10.2017 KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA Terveys ja hyvinvointi Hiv/seksuaaliterveystyön ja päihdetyön vapaaehtoiset vahvemmin osaksi osastoja ja SPR:ää!?! KOHTI TERVEEMPÄÄ TULEVAISUUTTA
Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta
Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt
SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA
SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
Tervetuloa Terveyspiste-päiville!
Tervetuloa Terveyspiste-päiville! Koulutuspäivien tavoitteet 1. Välittää osallistujille sellaista tietoa aivoterveyden edistämisestä sekä päihteiden käytön haittojen ehkäisemisestä, jota voi hyödyntää
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla
Kunnat ja yhdistykset yhdessä kuntalaisen asialla Yhdistystoiminnan tulevaisuus uudessa Päijät-Hämeessä 24.4.2018 Merja Olenius, kunnanjohtaja 24.4.2018 Kunnan toiminta ja yhteistyö yhdistysten kanssa
Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ
Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta
Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 1/2018. Miisa Kaartinen
TÄSSÄ JA NYT Oulun piiri Järjestötiedote 1/2018 Miisa Kaartinen 1 Oulun piiri Uusikatu 22, 90100 Oulu p. 020 701 2610 Faksi 08 379 929 Toimisto avoinna ma-pe 9-15 oulu@punainenristi.fi etunimi.sukunimi@punainenristi.fi
Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018
Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura
Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?
Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?
Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON. Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa
HANKITAAN ENSI VUONNA YHDESSÄ JÄSENIÄ JA PALJON Jäsenhankintakampanja alkaa tammikuussa Vapaaehtoisten seminaariristeily 16.-18.10.2015 Jäsenhankintakampanja Valtakunnallinen kampanja sosiaalisessa mediassa
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa. Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi
Kuntien välinen yhteistyö pakolaisten vastaanotossa Maahanmuuttotyön koordinaattori Nina Herd, Iisalmi Kuntien välinen yhteistyö Ylä-Savossa Vastaanottava Pohjois-Savo-hanke 2008-2011 (ESR), 10 kuntaa:
Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!
APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet
RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry
Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:
8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien
Kehitä kokeilemalla. Invalidiliiton järjestöpäivät Lari Karreinen
Kehitä kokeilemalla Invalidiliiton järjestöpäivät 4.-5.2.2017 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN Ihmiset antavat parastaan, kun osallistuminen on hauskaa, innostavaa ja mielekästä. Fasilitaattori
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019
PUNAISEN RISTIN KOULUTTAJAKOULUTUS 2019 sopii sinulle, jos - haluat kehittää omaa osaamistasi ja jakaa sitä eteenpäin - haluat edistää inhimillisyyden ja välittämisen arvoja sekä auttaa muita auttamaan
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä
Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-
Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki
Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen
OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori
OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta
Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma
Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan?
Kerro, miksi sinä lähdit mukaan vapaaehtoistoimintaan? Vapaaehtoistoiminta on mittaamattoman arvokas voimavara yhteiskunnassamme, ja meidän on syytä ymmärtää sitä syvemmin ja paremmin. Tässä pohdinnassa
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16
MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI CYGNAEUSTALOLLA 30.10. klo 9-16 AIKATAULU 09:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09:30 Tervetuloa! 09:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa 10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä,
Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA 1 PÄÄTAVOITE 1. TEHOKAS AUTTAMINEN MEILLÄ JA MAAILMALLA Punaisen Ristin n valmius toimia kentällä äkillisissä onnettomuuksissa ja kriiseissä perustuu osastojen
TOIMINTASUUNNITELMA 2019
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Suomen Punainen Risti Pohjois-Helsingin osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA PERUSTEHTÄVÄMME ON AUTTAA, kun ihminen on avun tarpeessa. Punaisella Ristillä on erityinen tehtävä avustaa
RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille
RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!
Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi
Punaisen Ristin kotimaan apu
Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!
Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet
Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan
Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA
Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Punainen Risti Rovaniemen osasto 25.11.2017 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA JOHDANTO Suomen Punaisen Ristin tulevan kolmen vuoden 2018-2020 valtakunnallisena teemana on Auttaja lähellä
Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015
Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Toiminnanjohtajan s. 2 tervehdys Rautavaaran osasto s. 3 65- vuotta Terveyspisteeltä s. 4 tukea ja neuvontaa Ensiapu elämäntaito s. 4 Omaishoitajille
TERVETULOA RIPPIKOULUUN!
TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla
vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle
vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle näin käytät opasta Kotoutumisen tukena -opas kerää yhteen hyviksi koetut toimintamuodot, joilla Suomen Punaisen Ristin osastot tukevat
PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT
JA PUNAINEN RISTI Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa Paperittomien määrä kasvaa Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 2015 Kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen tarjotaan vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta
SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011
SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Otto-Ville Väätäinen
Otto-Ville Väätäinen ILOA AUTTAMISESTA Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä 10.-11.6.2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2017 sivu 1 KAIKKI MUKAAN
Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen
Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?
Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten