Kunnantalon kokoushuone
|
|
- Ari-Pekka Heikkilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 5 7 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 5 8 ILMOITUSASIAT 6 9 KÄYTTÖSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUKSEN OSALTA V ARVOPOSTIN JA ARVOLÄHETYSTEN KUITTAAMINEN JA VASTAANOTTAMINEN KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA VALTUUSTON KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN VUONNA KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN LASKUJEN HYVÄKSYJIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA MERKKIPÄIVIEN HUOMIOIMINEN VUONNA TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET V KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUS JA OPETUSTOIMEN MUU RAHOITUS VUONNA KOTIKUNTAKORVAUKSET V KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANO JÄMIJÄRVEN KUNNAN TOIMIELINTEN PÄÄTÖSTEN TIEDOKSIANTO SÄHKÖISESTI TALOUDEN TOTEUTUMINEN AJALLA ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMISTA / JOHANNA LAHTI JÄMIJÄRVEN KUNNAN SELVITYS AVILLE SELVITYS- PYYNTÖÖN LSAVI/3425/ / SOPIMUS ELINKEINOPALVELUIDEN OSTAMISESTA KORKEAMÄKI TILAN MYYNTI LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY:N OSAKKEIDEN OSTOTARJOUKSET RAKENNUSTARKASTAJAN SIJAISUUS JÄMIJÄRVEN LIIKENNETURVAYHDISTYKSEN SAATAVAN POISTAMINEN KORVENKYLÄN TIE SIIVOUSTARJOUSTEN KÄSITTELY (Keskuskoulu ja Kirjasto) 32 TIMO SORVALI Timo Sorvali KIRSI VIRTANEN Kirsi Virtanen
2 Jämijärven kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2018 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) kello Kunnanhallituksen kokoushuone Timo Sorvali puheenjohtaja Satu Jokela Hilkka Gallen-Kallela Anu Koivumäki Antti Lähteenmäki Olli Seppälä Ari Uusi-Rasi POISSA OLLEET MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Anneli Kujansuu valtuuston puheenjohtaja Matti Leppihalme valtuuston I varapuheenjohtaja Josefiina Koivunen valtuuston II varapuheenjohtaja Kirsi Virtanen kunnanjohtaja Pentti Virtanen asiantuntija, kello ASIAT PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS 6-31 Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Timo Sorvali Kirsi Virtanen Satu Jokela Tarkastusaika 6-22, osalta Kunnanvirasto Antti Lähteenmäki Paikka ja pvm Ari Uusi-Rasi Jämijärven kunnanvirasto Virka-asema Allekirjoitus kunnanjohtaja Kirsi Virtanen
3 Kunnanhallitus KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 7 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan tarkastusvuorossa olevat Antti Lähteenmäki ja Ari Uusi-Rasi.
4 Kunnanhallitus ILMOITUSASIAT 1. Kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet: - Satakuntaliitto: Satakunnan sote-uudistuksen seuranta ja arviointiprosessi käynnistyy Satakunnan ruoka- ja puhtauspalveluiden yhteistyömahdollisuudet, ICT-asiat sekä rekrytoinnit esillä Vaten kokouksessa Maakuntaohjelma , talousarvio ja taloussuunnitelma hyväksyttiin Satakunnan maakuntavaltuuston kokous Miten iäkkäiden palveluita kehitetään Satakunnassa Uudistuksia verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa Maakunnan ruoka- ja puhtauspalvelut sekä rakennerahastotehtävät esillä poliittisen ohjausryhmän kokouksessa Valmisteluryhmien puheenjohtajisto piti ensimmäisen kokouksensa Maakuntauudistuksen väliaikaisen valmistelutoimielimen ja Satakunnan kuntajohtajien kokouksen esitys Satakuntaan perustettu uusi sote-alan tutkijafoorumi Satakuntaliiton maakuntahallituksen kokous Sähköisillä sote-palveluilla kehitetään palveluiden saatavuutta ja asiakkaan toimintakyvyn ylläpitoa Satakunnan pelastuslaitos: Pelastuslaitoksen johtokunnan kokouksen pöytäkirjanotteet: Talous- ja toimintakatsaus lokakuu Satakunnan pelastuslaitoksen johtokunnan kokoukset ja tarkastetun pöytäkirjan nähtävänä pitäminen vuonna Verohallinto: Verotuksen oikaisulautakunnan jäsenten ja varajäsenten määrääminen Maksatuserittely joulukuu Satakunnan sairaanhoitopiirin ky, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjanote 191 Erityishuoltoneuvoston toiminnan jatkaminen Satakunnan mahdollisessa maakunnallisessa sotessa Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveyden-
5 Kunnanhallitus huollossa Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanoohjeet Sosiaalipäivystyksen järjestelyt tammikuu 2018; sosiaalipäivystyksen ja terveydenhuollon yhteistyö Satakunnan sairaanhoitopiirin v talousarvion ja ensihoidon palvelutasopäätöksen tarkistaminen lukien Satakunnan sairaanhoitopiirin palveluhinnasto vuodelle Valvira Päätös yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskevan luvan muuttaminen Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Jämijärven Osuuspankki: Ilmoitus ELY-keskus: Muistio, Kehittämiskeskustelu Kankaanpää, Honkajoki, Siikainen, Karvia, Jämijärvi Satakuntaliitto: Satakunnan maakuntauudistuksen valmisteluvaihe 2:n toimintasuunnitelmaan saadut kommentit Aluehallintovirasto: Ilmoitus yksityisen terveydenhuollon palvelutoiminnan alkamisesta Pohjois-Satakunnan kehittämiskeskus varsinaisen syysyhtiökokouksen pöytäkirja Kankaanpään kaupunki: Kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirjanote 429 Elinkeinopalveluiden uudelleenjärjestely KT Kuntatyönantajat: Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta Ympäristöministeriö: Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista Aluehallintovirasto: Työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomus: 2017/37381, 2017/37382 ja 2017/ Opetus- ja kulttuuriministeriö: Valtionosuuspäätös Leppäkosken Sähkö Oy: maksutilanne Kunnanjohtaja Kirsi Virtanen: Ensivasteen hälyttämiskäytännöt Satakunnassa, sähköpostiviesti Satakunnan sairaanhoitopiirille ja vastaus sähköpostiin
6 Kunnanhallitus Pöytäkirjat: - Sivistyslautakunta Kiinteistönluovutusilmoitukset: Luovuttaja(t) Luovutuksen Luovutuksen saaja(t) kohde Rnro Saarinen Suoma Talja Halonen Karin Huovila Raili Pirilä Airi kuolinpesä Lanne Eija Lanne Pekka Lanne Anne-Maria Pösö Juha Kunnanhallitus merkitsee kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet ja kuntainliittojen, kuntayhtymien ja lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijan päätökset tietoonsa, sekä päättää olla käyttämättä oikeuttaan siirtää viranhaltijan päätös kunnanhallituksen käsiteltäväksi, jotka siten ovat täytäntöönpantavissa. Lisäksi kunnanhallitus päättää olla käyttämättä Etuosto-oikeuslain mukaista etuosto-oikeuttaan edellä oleviin kiinteistökauppoihin. Jämijärven kunnanhallitus kiittää Satakunnan sairaanhoitopiirin ensihoitopalveluiden ylilääkäri Vesa Lundia vastauksesta ensivasteryhmien hälytyksen käytännöistä, joihin kunnanjohtajan selvityspyyntö liittyi. Samalla kunnanhallitus tuo tiedoksi vakavan huolensa siitä, että maakunnan ensivasteyksiköiden asema ja toiminta priorisoidaan korkealle maakuntauudistuksessa. Ensivasteyksiköt ja niiden aktiivinen toiminta ovat hengentärkeitä harvaan asutun maaseudun kuntien asukkaille. Ensivasteyksiköiden riittävä hälytysmäärä on ensiarvoinen siinä, että yksiköiden osaaminen ja toimintakyky säilyvät tulevaisuudessakin.
7 Kunnanhallitus KÄYTTÖSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN KUNNANHALLITUKSEN OSALTA V Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan kunnan talousarvion vuodelle Talousarvion pohjalta kunnanhallituksen tulee hyväksyä käyttösuunnitelma alaisuudessaan oleville kustannuspaikoille. Liitteenä 9.1 on ehdotus käyttösuunnitelmaksi. Kunnanhallitus hyväksyy omalta osaltaan käyttösuunnitelman v oheisen liitteen mukaisesti. Tämän pykälän käsittelyn jälkeen käsiteltiin 29 Korvenkyläntie. Pentti Virtanen oli paikalla sen pykälän asiantuntijana.
8 Kunnanhallitus ARVOPOSTIN JA ARVOLÄHETYSTEN KUITTAAMINEN JA VASTAANOTTAMINEN Kunnanhallituksen on vuosittain määrättävä ne henkilöt, jotka ovat oikeutettu kunnan puolesta kuittaamaan ja vastaanottamaan kunnan arvopostin ja muut arvolähetykset. Kunnanhallitus päättää oikeuttaa seuraavat henkilöt vuoden 2018 aikana kuittaamaan ja vastaanottamaan kunnan arvopostin ja muut arvolähetykset: kunnanjohtaja Kirsi Virtanen rehtori Rolf Björkman rakennuspäällikkö Pentti Virtanen kirjanpitäjä Marketta Viitaniemi kanslisti Kirsi Leppihalme kanslisti Ritva Mäkinen kanslisti Anne Ranta kanslisti Riikka Koivumäki toimistovirkailija Merja Kangasniemi vapaa-aikasihteeri Jonna Haavisto
9 Kunnanhallitus KUNNALLISTEN ILMOITUSTEN JULKAISEMINEN VUONNA 2018 Kuntalain 64 :n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Aikaisempi käytäntö on ollut, että kunnalliset ilmoitukset on ilmoitustaulun lisäksi julkaistu Seutulehti UutisOiva -lehdessä ja Kankaanpään Seutu - lehdessä. Tämän lisäksi on käytetty lisäinformaationa kuntatiedotetta. Viranhakuilmoitukset, mahdolliset urakkatarjouspyynnöt yms. on julkaistu päivä- ja ammattilehdissä sen mukaan kuin niistä on erikseen määrätty tai asianomainen lautakunta katsonut tarpeelliseksi. Ilmoituksissa asia on esitetty lyhyesti ja niissä on ollut viittaus kunnan nettisivuille, joissa asia on esitetty tarkemmin. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaisiin vuonna 2018 entisen käytännön mukaan. Kunnanhallitus päättää kunnan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ehdottaa valtuustolle, että kunnalliset ilmoitukset julkaistaan vuonna 2018 vain Kankaanpään Seutu -lehdessä. Perusteluna on kustannusten säästö
10 Kunnanhallitus VALTUUSTON KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN VUONNA 2018 Kuntalain 54 :n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston työjärjestyksen mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle erikseen sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että valtuusto kutsutaan koolle vuonna 2018 ilmoittamalla kokouksista kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen säännöksiä noudattaen sekä julkaisemalla kokouskuulutus asialistoineen Seutulehti UutisOiva- ja Kankaanpään Seutu -lehdissä. Kunnanhallitus päättää kunnan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ehdottaa valtuustolle, että valtuusto kutsutaan koolle vuonna 2018 ilmoittamalla kokouksista kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen säännöksiä noudattaen sekä julkaisemalla kokouskuulutus asialistoineen vain Kankaanpään Seutu lehdessä. Perusteluna on kustannusten säästö. ----
11 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN ALAISTEN LASKUJEN HYVÄKSYJIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2018 Kunnan talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakunnan ja muun viranomaisen on vuosittain määrättävä henkilöt, jotka sen puolesta hyväksyvät tositteet, jollei hyväksyjää ole määrätty johtosäännössä. Kunnanhallituksen alaisten laskujen hyväksymisoikeus on ollut kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla. Kunnanhallitus päättää määrätä kunnanhallituksen alaisten laskujen hyväksyjiksi vuodelle 2018 kunnanhallituksen puheenjohtajan (varalla kunnanhallituksen varapuheenjohtaja) ja kunnanjohtajan (varalla rehtori).
12 Kunnanhallitus KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET VUONNA 2018 Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2017 on pidetty pääsääntöisesti kolmen viikon välein maanantaisin kello alkaen, tai milloin tämä päivä on ollut pyhäpäivä, kokous on pidetty lähinnä seuraavana arkipäivänä samaan aikaan. Kokouksen pöytäkirja on ollut nähtävänä kokousta seuraavan viikon maanantaina klo kunnanvirastossa tai tämän päivän sattuessa pyhäpäiväksi lähinnä seuraavana arkipäivänä samaan aikaan. Esitys alustaviksi kokouspäiviksi on liitteenä nro Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2018 kokoukset järjestetään pääsääntöisesti maanantaisin alkaen klo
13 Kunnanhallitus MERKKIPÄIVIEN HUOMIOIMINEN VUONNA 2018 Esitykset huomioitavista henkilöistä vuonna 2018 on esityslistan liitteenä (EI JULKINEN). Kunnanhallitus päättää huomioida oheisen liitteen mukaisten nykyisten ja entisten luottamushenkilöiden, viran- ja toimenhaltijoiden, työntekijöiden taikka muiden mahdollisten henkilöiden merkkipäivät vuonna Huomioinnin edellytyksenä pääsääntöisesti on ollut se, ettei työ-, virka- tai luottamustoimen päättymisestä ole kulunut yli 10 vuotta. Lisäksi merkkipäivien muistamisessa tulee huomioida kunnanhallituksen 348 /2005 hyväksymät periaatteet. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että merkkipäivän huomioimisesta on vastuussa se hallintokunta, jonka toimialapiiriin ko. merkkipäivän viettäjä kuuluu.
14 Kunnanhallitus TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET V Liitteenä on talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle Ohjeissa on korostettu hallintokuntien vastuuta myös kuntayhtymien toiminnan ja talouden seurannassa. Muista kuin välttämättömistä hankinnoista tulee pidättäytyä saakka. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet v ovat liitteenä nro Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle 2018.
15 Kunnanhallitus KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUS JA OPETUSTOIMEN MUU RAHOITUS VUONNA 2018 Valtiovarainministeriö on päättänyt kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja opetustoimen muun rahoituksen sekä verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta vuodelle Asiaa koskeva maksuerittely on liitteenä nro Laskelma valtionosuuspäätöksistä ja niiden vertailu valtuuston hyväksymään talousarvioon: TA 2018 PÄÄTÖS ERO Peruspalvelujen valtionosuus ,00 Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitus = Valtionosuudet Kunnanhallitus merkitsee Valtiovarainministeriön päätökset tiedokseen ja päättää, että niihin ei haeta muutosta.
16 Kunnanhallitus KOTIKUNTAKORVAUKSET V Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 38 : mukaan kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen järjestäjien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erikseen 6-, ja vuotiaille. Valtiovarainministeriö on päätöksellään vahvistanut Jämijärven kunnan kotikuntakorvauksen perusosaksi 6 511,92 euroa vuodelle Jämijärven kunnan kotikuntakorvaustulot ovat euroa ja kotikuntakorvausmenot euroa. Kunnanhallitus merkitsee Valtiovarainministeriön päätöksen tiedokseen ja päättää, että siihen ei haeta muutosta.
17 Kunnanhallitus KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Kunnanvaltuusto on pitänyt kokouksensa Kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat: 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 69 Jätevedestä perittävän käyttömaksun tarkistaminen 70 Uuden jäsenen valinta tarkastuslautakuntaan tai uuden varajäsenen valinta kunnanhallitukseen 71 Ystävyyskuntasopimuksen hyväksyminen Geisenfeldin kaupungin ja Jämijärven kunnan välillä 72 Vuoden 2018 tuloveroprosentin määrääminen 73 Kiinteistöveron määrääminen vuodelle Kuntalain :n mukainen lausunto tarkastuslautakunnan vuoden 2016 arviointikertomuksesta 75 Talouden toteutuminen Ilmoitus- ja mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat 77 Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Kuntalain 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 56 :n 1 momentissa on todettu, että jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön kunnanvaltuuston päätökset , koska ne on tehty laillisessa järjestyksessä eivätkä ne ylitä kunnanvaltuuston toimivaltaa eivätkä ole muutenkaan lainvastaisia.
18 Kunnanhallitus JÄMIJÄRVEN KUNNAN TOIMIELINTEN PÄÄTÖSTEN TIEDOKSIANTO SÄHKÖISESTI Kuntalain (410/ ) 139 :n mukaan päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan hallintolain 434/ ) 59 :n säännöstä tavallisesta tiedoksiannosta ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/ ) 19 :n säännöstä tavallisesta sähköisestä tiedoksiannosta. Hallintolain 59 :n mukaan tavallinen tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle. Laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 19 :n mukaan tavallinen sähköinen asiakirja voidaan antaa tiedoksi asianomaiselle sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan. Jos kuitenkin asianomaisen yksityisyyden suojaaminen, muu erityinen suojan tai suojelun tarve taikka oikeuksien turvaaminen sitä edellyttää, asiakirjan tiedoksiantoon on sovellettava ko. lain 18 :n säännöstä koskien todisteellista sähköistä tiedoksiantoa. Viranomaisen on tällöin ilmoitettava, että asiakirja on asianosaisen tai tämän edustajan noudettavissa viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta. Asianomaisen on tällöin tunnistauduttava asiakirjaa noudettaessa. Tunnistautuminen ei kuitenkaan ole käytännössä mahdollista kunnan palvelimelta, tietokannasta ja muista tiedostoista. Kunnan jäsenen ja kuntayhtymän jäsenkunnan ja sen jäsenten sekä kuntien yhteisen toimielimen päätöksestä sopimukseen osallisen kunnan ja sen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa (Kuntalaki mom.). Edellä mainittujen säännösten mukaan asianosaiselle voidaan lähettää sähköinen tiedoksianto sähköisenä viestinä hänen suostumuksellaan. Kuntayhtymiä ja kuntien yhteisiä toimielimiä koskevat päätökset voidaan lähettää jäsenkunnille sähköisenä, koska pöytäkirjat ovat nähtävillä yleisessä tietoverkossa ja tiedoksisaanti on tapahtunut. Kunnanhallitus päättää, että asianomaisille lähetetään heitä koskevat päätökset sähköisenä asianomaisen suostumuksella. Kuntayhtymiä ja kuntien yhteisiä toimielimiä koskevat päätökset lähetetään jäsenkunnille sähköisenä.
19 Kunnanhallitus TALOUDEN TOTEUTUMINEN AJALLA Liitteenä on talouden toteutuminen ajalla Liite nro Tasaisella vauhdilla toteuma olisi 91,7 % ja se on 89,1 %. Vertailutietona on tuloslaskelma ja rahoituslaskelma edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Kunnanhallitus merkitsee talouden toteutumisen tiedokseen.
20 Kunnanhallitus ERON MYÖNTÄMINEN LUOTTAMUSTOIMISTA / JOHANNA LAHTI Johanna Lahti on lähettänyt kunnanhallitukselle sähköpostin, jolla hän anoo eroa luottamustehtävistään lähtien paikkakunnalta poismuuton takia. Johanna Lahti on valittu seuraaviin luottamustoimiin: - keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja - tarkastuslautakunnan jäsen - kunnan edustaja Kyrösjärvi-Seura ry:ssä Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto 1. myöntää eron Johanna Lahdelle keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta sekä tarkastuslautakunnan jäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi ja 2. valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan sekä tarkastuslautakunnan jäsenen Johanna Lahden tilalle. Kunnanhallitus päättää valita edustajan Johanna Lahden tilalle Kyrösjärvi- Seura ry:een. Kunnanhallitus päätti valita Kyrösjärvi-Seura ry:n edustajaksi Johanna Lahden tilalle Ari Uusi-Rasin
21 Kunnanhallitus JÄMIJÄRVEN KUNNAN SELVITYS AVILLE SELVITYSPYYNTÖÖN LSAVI/3425/ /2017 Aluehallintovirastossa on vireillä hallintokantelu koskien Jämijärven kunnan hallintoa liittyen Jämijärven keskuskoulun ja Tykköön toimipisteen tilojen terveellisyyteen. Kunnanjohtaja on laatinut selvityksen kunnanhallitukselle. Selvitykseen on kunnanjohtajan toimesta sisällytetty myös rehtorin kunnanjohtajalle antama selvitys. Kunnanjohtaja on pyytänyt Taloterveys Lajunen Oy:tä antamaan lausunnon suoraan kunnanhallitukselle viranhaltijoiden toimista liittyen hänen tekemänsä tutkimuksen tiedottamiseen. Kunnanhallitus tutustuu asiaan ja antaa lausunnon saamansa selvityksen perusteella. Liitteenä: Kunnanjohtajan selvitys liite Sisältää osittain salassa pidettävää aineistoa. Lausuntopyyntö Taloterveys Lajunen Oy:ltä kunnan viranhaltijoiden menettelystä, liite Sisältää osittain salassa pidettävää aineistoa. Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja tutustuu selvitykseen. Raimo Lajunen / Taloterveys Lajunen Oy on ilmoittanut, että toimittaa lausunnon kunnanhallitukselle, mutta ei ehtinyt saada sitä kunnanhallituksen kokoukseen mennessä. Tämä lausunto toimitetaan AVI:lle myöhemmin. Käydyn keskustelun pohjalta kunnanhallituksen puheenjohtaja ehdottaa: Jämijärven kunnanhallitus toteaa, että kunnanjohtajan tekemä selvitys sisäilma-asioiden tiedottamisesta on kattava ja toimittaa sen edelleen aluehallintovirastolle. Kunnanjohtaja poistui kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyn aloittamista kello Kunnanjohtajan poistumisen vuoksi tämän pykälän käsittelyn ajan sihteerinä toimi Satu Jokela. Kunnanhallituksen puheenjohtaja toimi asian esittelijänä tässä pykälässä.
22 Kunnanhallitus Kunnanjohtaja palasi kokoukseen kello
23 Kunnanhallitus SOPIMUS ELINKEINOPALVELUIDEN OSTAMISESTA Vuodesta 2004 alkaen Kankaanpään kaupungin sekä Jämijärven, Karvian ja Siikaisten kuntien omistama elinkeinoyhtiö on tuottanut alueen kunnille alkavien yritysten yrityksen perustamiseen liittyvän neuvonnan, toimivien yritysten yrityksen kehittämiseen liittyvän neuvonnan sekä elinkeinojen ja yritysten toimintaympäristön kehittämiseen liittyvän kehittämistyön ja hanketoteuttamisen. Neuvottelujen kautta syntyneen suunnitelman mukaan Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n toiminta lakkautettiin vuoden 2017 lopussa. Jatkossa kukin kunta vastaisi omista elinkeinotoimen palveluistaan. Järjestelyssä PSKK:n henkilöstöstä kolme vakituista ja projektien kaksi määräaikaista työntekijää siirtyivät Kankaanpään kaupungin palvelukseen liikkeenluovutuksen periaattein. Järjestelyyn liittyen Kankaanpään kaupunki on ilmoittanut halukkuutensa tarjota jatkossa tuottamiaan elinkeinopalveluita myös naapurikunnilleen. Asiasta on keskusteltu Siikaisten ja Jämijärven kuntien kanssa. Kunnat ovat ilmaisseet alustavan kiinnostuksensa ostaa elinkeinopalveluita Kankaan pään kaupungilta. Kankaanpään kaupunki on laatinut sopimuksen elinkeinopalveluiden myynnistä ja hyväksynyt sen päätöksellään / 22. Liitteenä 24.1 on sopimus elinkeinopalveluista. Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan sopimuksen.
24 Kunnanhallitus KORKEAMÄKI TILAN MYYNTI Kuntaan on tullut yhteydenottoja, joissa on ilmaistu halukkuutta ostaa Korkeamäen tilan palstoitettu maa-alue kokonaisuudessaan. Alueelle on 2000-luvun alussa suunniteltu neljä ohjeellista rakennuspaikkaa, joita ei ole lohkottu eikä alueelle ole rakennettu kunnallistekniikkaa. Kunnan taloussuunnitelmissa ei ole investointeja alueelle. Pinta-alat ovat noin m2. Esityslistan oheismateriaalina on kunnanhallituksen päätös /74 Korkeamäen tilan palstoituksesta. Aluearkkitehti ja virkavapaalla oleva rakennuspäällikkö eivät kannata myyntiä sillä perusteella, että ne mieluiten myytäisiin asumiseen ohjeellisen rakennuspaikkajaon mukaisesti. Kunnanhallitus päättää asettaa alueen julkisesti myyntiin ja pidättää kunnalle oikeuden saatujen tarjousten perusteella joko myydä tai olla myymättä alue.
25 Kunnanhallitus LEPPÄKOSKEN SÄHKÖ OY:N OSAKKEIDEN OSTOTARJOUKSET Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeista on tullut ostotarjouksia Gerako Oy:ltä sekä Sallila Energia Oy:ltä ja Vakka-Suomen Voima Oy:ltä, jotka ovat kunnan taloudellinen tilanne huomioon ottaen merkittäviä. Tarjoukset esitellään kokouksessa. Sallila Energia Oy ja Vakka-Suomen Voima Oy ovat antaneet kunnalle ostotarjouksen Jämijärven kunnan omistamista Leppäkosken Sähkö Oy:n osakkeista (n. 740 kpl) hintaan 550 /kpl. Ostotarjous liitteenä Kunta myy omistamansa 742 osaketta tarjouksen perusteella 550 /kpl Sallila Energia Oy:lle ja Vakka-Suomen Voima Oy:lle tai näiden osoittamalle taholle. Valtuutetaan kunnanjohtaja järjestelemään kauppaa edellä mainittujen tahojen kanssa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti
26 Kunnanhallitus RAKENNUSTARKASTAJAN SIJAISUUS Jämijärven kunnan rakennuspäällikön virkavapauden aikana rakennustarkastajan tehtävien hoitamisesta on neuvoteltu Siikaisten kunnan kanssa. Sopimuksen mukaan rakennustarkastajan tehtävistä vastaa Siikaisten kunnan tekninen johtaja Anne Järvenranta. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja Siikaisten kunta veloittaa Jämijärven kuntaa rakennustarkastajan palveluista tuntiperusteisesti. Liitteenä 27.1 on sopimusluonnos, josta selviää tarkemmin sopimuksen sisältö. Sopimusluonnos jaetaan kunnanhallituksen kokouksessa. Kunnanhallitus päättää tehdä sopimusluonnoksen mukaisen yhteistyösopimuksen Siikaisten kunnan kanssa rakennustarkastajan tehtävistä Jämijärven kunnan rakennuspäällikön virkavapauden ajaksi.
27 Kunnanhallitus JÄMIJÄRVEN LIIKENNETURVAYHDISTYKSEN SAATAVAN POISTAMINEN Jämijärven kunnanhallitus on päätöksellään / 279 myöntänyt Jämin Liikenneturvayhdistys ry:n Safe Driving Center hankkeelle väliaikaista rahoitusta Sopimuksen mukaan laina on maksettava takaisin välittömästi, kun lainamäärää vastaava rahoitusosuus Leader+ - rahoituksesta on saatu, kuitenkin viimeistään silloin, kun velallinen on saanut tiilleen hankkeen loppumaksatuksen. Lainaa on jäljellä euroa, joka on edellisen kunnanjohtajan toimesta laitettu perintään ja saatava on nyt ulosotossa. Jämin Liikenneturvallisuusyhdistys on anonut päivätyllä kirjeellään saatavan poistamista. Asia käsitellään seuraavassa kokouksessa. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti -----
28 Kunnanhallitus Kunnanhallitus KORVENKYLÄN TIE KH 270 Korvenkylän tiekunta on toimittanut ,17 :n avustusanomuksen Jämijärven kunnalle. Tämä on tiekunnan mukaan yhteensä 80 % niistä kuluista, jotka ovat laskelman mukaan jäämässä tiekunnan vastattavaksi. Anomus ja tiekunnan toimittama laskelma ovat liitteenä Rakennuspäällikkö Pentti Virtanen on valmistellut avustushakemuspäätöstä. Kunnan vakiintuneeseen käytäntöön muodostuneen periaatelinjauksen mukaan avustettaviksi esitetyistä kustannuksista vain Harhalantien silta ja Korvenhovin kohdalla olevan tien muutos ovat kunnan tuettavia kohteita ja niihin voidaan myöntää avustus. Suoniemen tilan kohdalla muutoksen avustaminen kunnan toimesta ei ole perusteltu muun muassa siksi, ettei heikkokuntoisessa kohteessa ole enää asutusta. Tien kautta on myös hyvin vähäinen kulku. Ely:n hyväksymät kustannukset ovat Harhalantien sillasta ja Korvenhovin kohdalla olevan tien muutoksesta yhteensä Tästä summasta Ely avustaa 60 % eli Kunnan vakiintuneen käytännön mukaan hyväksytyistä kustannuksista Ely:n avustuksen (60%) jälkeen tiekunta vastaa 20 %:sta ja kunta voi avustaa 20 % osuuden. Jäljelle jäävästä summasta, , kunnan osuus olisi siis tällä jaolla / 2 eli Kunnanhallitus päättää avustaa Korvenkylän tiekuntaa Harhalantien sillan ja Korvenhovin kohdalla olevan tien muutoksen osalta yhteensä Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hylätä hakemuksen sillä perusteella, että hakemus on toimitettu kunnalle vasta tehdyn korjaustyön jälkeen KH 29 Korvenkylän tiekunta on tehnyt oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen ( /270 ) tekemästä kielteisestä päätöksestä avustaa tiekunnan esittämissä sillan kunnostamisessa ja kahden tiekohdan tielinjauksen siirtämisessä. Rakennuspäällikkö Pentti Virtanen on asiantuntijana valmistellut alkuperäisen päätösehdotuksen, jonka kunnanjohtaja on esitellyt kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hylätä hakemuksen, koska hakemus oli toimitettu kunnalle vasta tehdyn korjaustyön jälkeen.
29 Kunnanhallitus Tiekunnan avustusanomus oli yhteensä ,17. Päätöksen valmistelussa on todettu, ettei Suoniemen tilan kohdalla tehtävä tielinjan siirto ole kunnan näkökulmasta perusteltu muun muassa siksi, ettei heikkokuntoisessa kohteessa ole enää asutusta ja koska tien kautta on hyvin vähäinen kulku. Päätöksen valmistelussa on myös todettu, että kunnan vakiintuneen käytännön mukaan Korvenkylän tiekunnan esittämistä avustuskohteista vain Harhalantien ja Korvenhovin kohdalla olevan tien muutokset ovat kunnan tuettavia kohteita. Lisäksi valmistelussa on todettu, että kunta voisi avustaa Harhalantien ja Korvenhovin kohdan tien siirtoa yhteensä :lla. Tämä olisi ollut puolet tiekunnalle Ely:n avustuksen jälkeen jäävistä sellaisista kustannuksista, jotka Ely hyväksyi avustuskelpoisiksi näiden kahden tiensiirron osalta. Toinen puoli olisi jäänyt tiekunnan vastattavaksi. Oikaisuvaatimuksessaan tiekunta katsoo, ettei sitä ole kohdeltu tasavertaisesti muiden tiekuntien aikaisemmin hyväksyttyjen hankkeiden kanssa. Tiekunta katsoo, että se on toimittanut avustushakemuksen kunnalle, kun rakennuspäällikkö on vastaanottanut tiekunnan asioissa lähetetyn sähköpostin. Tiekunta katsoo myös, että marraskuussa 2016 kuntaan jätetty avustusesitys on noteerattu, josta sen mukaan osoituksena rakennuspäällikön ilmoittama kanta suhtautumisestaan avustushakemukseen. Kunnanjohtaja on koonnut saamiensa tietojen perusteella kunnanhallitukselle prosessikuvauksen asiasta. Liite 29.1 toimitetaan sähköpostilla myöhemmin. Virkavapaalla oleva rakennuspäällikkö oli kertomassa asian mennyttä etenemistä. Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja päättää saamansa selvityksen perusteella oikaisuvaatimuksesta. Kokouksessa kunnanhallitus kuuli virkavapaalla olevaa rakennuspäällikköä perusteellisesti siitä, miten asia on edennyt. Selvityksen ja perusteellisen keskustelun päätteeksi kunnanhallitus päätti, että se hylkää oikaisuvaatimuksen päättäen pitää aiemmin tehdyn päätöksen voimassa. Perusteet ovat edelleen samat kuin kunnanhallitus on aiemmin esittänyt. Kunnan avustuksia tiehankkeisiin haettaessa on asiakirjojen ja tarkkojen kustannusarvioiden oltava hyvissä ajoin kunnan teknisen toimen tiedossa, jotta ne voidaan ottaa kunnan taloussuunnittelussa huomioon. Tämä pykälä käsiteltiin 9 Käyttösuunnitelman hyväksyminen kunnanhallituksen osalta v jälkeen. Pentti Virtanen poistui kokouksesta kello
30 Kunnanhallitus Tekninen lautakunta SIIVOUSTARJOUSTEN KÄSITTELY (Keskuskoulu ja Kirjasto) Tekninen ltk 6 Kunnan toimitilojen ylläpitosiivouksesta on pyydetty uudet tarjoukset mennessä ajalle sekä mahdollisuus yhteen optiovuoteen. Tarjouspyynnössä tilaaja edellytti palvelun tuottajan tutustuvan kohteisiin ennen tarjouksen jättämistä. Kohteiden tutustumiskierrokselle osallistui klo alkaen: - SHP-Palvelut Ky - Tmi Hoivapalvelu Taina Oy - Kilita Puhtauspalvelut Oy - Porin Kotipalvelu Oy - ARKEA Oy sekä kunnan edustajina kunnanjohtaja Kirsi Virtanen, kanslisti Riikka Koivumäki sekä rehtori Rolf Bjökman (koulun tilojen esittely) ja kirjastonjohtaja Riitta Kantonen (kirjaston tilojen esittely) Tarjousten viimeinen palautuspäivä oli perjantai klo mennessä. Kunnanjohtaja Kirsi Virtanen sekä kanslisti Riikka Koivumäki suorittavat tarjousten avaamisen. Tarjouksista laadittiin avaamispöytäkirja, liitteenä 6.1. Päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy Porin Kotipalvelu Oy:n tekemän edullisimman kokonaistarjouksen ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Hyväksyttiin päätösehdotus KH 30 Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan ehdotuksen.
Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.1.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.01.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Perjantai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 12.1.2018 Kokoustiedot Aika Perjantai 19.1.2018 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 2.2.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.2.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Perjantaina kello 16.30
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan
Pidetään Jämi Areenalla maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla maanantaina 18.12.2017 alkaen kello 18.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 92 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 93 Pöytäkirjan
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 30.10.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 1.11.2018 kello 10.00 Vastaukset: perjantai 2.11.2018 kello
Kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.1.2017 Kokoustiedot Aika Tiistai 31.1.2017 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 8.1.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)
Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 22.9.2017 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 22.9.2017 kello 8.18 Vastaukset: perjantai 22.9.2017 kello
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämi Areenan kahvio
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 22.12.2017 Kokoustiedot Aika Tiistaina 2.1.2018 klo 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areenan kahvio 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.11.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61
PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali
Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,
kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 08.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.11.2016 kello 19.30 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 253 KOKOUKSEN LAILLISUUS
Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 16/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 9.9.2016 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 9.9.2016 Vastaukset: torstai 15.9.2016 kello 13.00 mennessä
kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 26.1.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 1.2.2017 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 26 KOKOUKSEN
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN
Perjantaina kello 16.30
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 9.2.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 16.2.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 27.4.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.5.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Raharinne 117 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello Vastaukset: keskiviikko kello 13.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 17.4.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 17.4.2018 kello 10.05 Vastaukset: keskiviikko 18.4.2018 kello
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154
Kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS
tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä
ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 5.8.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 33 Kokouksen laillisuus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
Kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.5.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 13.5.2019 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 2.1.2018 alkaen kello 20.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)
KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x
Jämijärven Keskuskoulun taideluokka
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.6.2017 Kokoustiedot Aika Torstai 29.6.2017 klo 17.30 Paikka Jämijärven Keskuskoulun taideluokka Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 11.9.2018 klo 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Siikaisten kunnantalo, hallituksen kokoushuone LÄSNÄ Anneli Lahtinen puheenjohtaja Leo Forss varapuheenjohtaja Matti Anttila
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 13.03.2018 Kokoustiedot Aika Tiistaina 20.3.2018 klo 18.45 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 60 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45
Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 20.3.2018 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastajien
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero
HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta
PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN
KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)
Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Tekninen lautakunta 25.3.2015 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 25.3.2015 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16
kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 16.9.2014 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ke 24.7.2019 klo 18.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Jämijärven kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila
Kunnanhallituksen kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.3.2019 Kokoustiedot Aika Torstaina 28.3.2019 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 15 KOKOUKSEN AVAUS
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan
Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 22.11.2016 Kokoustiedot Aika Torstai 1.12.2016 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 79 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 20.3.2018 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan tarkastajien
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Valtuusto 1/2019 1
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 1/2019 1 KOKOUSAIKA Maanantaina 18.2.2019 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Nilakan yhtenäiskoulu, Suvanto, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa
30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 16.3.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 21.3.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Pikku-Itävalta 76 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan
Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä
17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta
Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12
Viranomainen No 2/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 22 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 18.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,
KUNNANHALLITUS No 2/2018
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja
KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1
1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10
Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT
KOKOUSKUTSU 10/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 27.12.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat
KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 1.3.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 19.3.2019 klo 17.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Puumala Pöytäkirja 4/ ( 11) Tarkastuslautakunta Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen
Puumala Pöytäkirja 4/2019 1 ( 11) Aika 26.03.2019, klo 14:00-16:50 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 16 Pöytäkirjan tarkastus
kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00
vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot Aika: Paikka: KOKOUSKUTSU 2/ laatimispäivämäärä: 18.3. keskiviikko 25.3. klo 19.00 kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS
Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Tuomainen Venla, puheenjohtaja Hätinen Raimo, jäsen Mustonen Annukka, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Tiistai 8.05.2013 klo 12.35 13.47 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello
JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16
kunnanviraston kokoushuone
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 23/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 28.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 03.12.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 260 KOKOUKSEN LAILLISUUS
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai 26.11.2018 kello 17.00 19.20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..
Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.
Viitasaaren kaupunki ESITYSLISTA Nro Sivu Tarkastuslautakunta Kokouspäivämäärä 6/
1 Asialista Kokouksen avaus... 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 Pöytäkirjan tarkastaminen... 5 Esteellisyydet... 6 Katsaus Viitasaaren kaupungin talouteen vuoden 2017 osalta... 7 Tilintarkastussuunnitelma
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2015 1 Kokousaika 12.1.2015 kello 18.00 18.06 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Halkivaha, Erkki Isotalo, Päivi Jokinen, Olli Juhala,
Keskiviikko klo
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2017 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.1.2017 klo 16.00-17.45 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1
PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET
Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 03.10.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 8.10.2018 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 207 KOKOUKSEN LAILLISUUS
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Kunnanhallitus
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 28. 6.2010 kello 17.00 19.12 Kunnan mökki Pyhäniemessä Törmä Tapani Keskinen Irja Aho Pirjo
Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika tiistai klo Kunnantalon kokoushuone
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 10.4.2018 Kokoustiedot Aika tiistai 17.4.2018 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Maanantai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi