Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19."

Transkriptio

1 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 41 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA ILMOITUSASIAT KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN VAHVISTAMAT (1705/2009) 29 :N MUKAISET ESI- JA PERUSOPETUKSEN YKSIKKÖHINNAT VUONNA PÄÄTÖS OPETUS- JA KULTTUURITOINTA VARTEN KUNNILLE KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN MYÖNNETTÄVÄN VALTIONOSUUDEN SEKÄ KUNTAYHTYMILLE, REKISTERÖIDYILLE YHTEISÖILLE JA SÄÄTIÖILLE MYÖNNETTÄVÄN RAHOITUKSEN TARKISTAMISESTA VUODELLE PERUSOPETUSLAISSA TARKOITETUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUSTUNTIEN VUOSI 2015 LASKENNALLISTA MÄÄRÄÄ KOSKEVA OIKAISU PERUSOPETUSLAISSA TARKOITETUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN YKSIKKÖHINTA JA OHJAUSTUNTIEN LASKENNALLISET MÄÄRÄT VUONNA LIIKUNTATOIMINNAN JA NUORISOTYÖN YKSIKKÖHINNAT V SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK JÄMI-SÄÄTIÖN ESITYS KUNNAN SAATAVIEN POISTAMISESTA KIRJANPIDOSTA 59 ANNELI KUJANSUU Anneli Kujansuu Kirsi Virtanen

2 Jämijärven kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) kello Kunnanhallituksen kokoushuone Anneli Kujansuu puheenjohtaja Timo Sorvali varapuheenjohtaja Olli Seppälä Ari Uusi-Rasi Satu Jokela Kari Jokisalo Miia Sjöman POISSA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Matti Leppihalme valtuuston puheenjohtaja (ja läsnäolon peruste) Tapio Rajalahti valtuuston I varapuheenjohtaja Antero Karppinen valtuuston II varapuheenjohtaja Kirsi Virtanen kunnanjohtaja Pentti Virtanen rakennuspäällikkö klo ASIAT PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Anneli Kujansuu Tarkastusaika Kirsi Virtanen Kunnanvirasto Allekirjoitukset Miia Sjöman Timo Sorvali PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Paikka ja pvm Kunnanvirasto Virka-asema Allekirjoitus Kunnanjohtaja Kirsi Virtanen

3 Kunnanhallitus KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 42 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan tarkastusvuorossa olevat Timo Sorvali ja Miia Sjöman.

4 Kunnanhallitus ILMOITUSASIAT 1. Kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet: 2. Pöytäkirjat: - Posa, yhtymähallitus Kiinteistönluovutusilmoitukset: Luovuttaja(t) Luovutuksen kohde Rnro Teelmäki Pentti ja Ruth, kuolinpesä Jussila Narvi Hannu Narvi II Toivonen Irja Metsämaa Luovutuksen saaja(t) Rantanen Arto Lindroos Mika Lindroos Piia Haapanen Jouko Lähteenmäki Seija Kunnanhallitus merkitsee kunnanhallitukselle saapuneet kirjeet ja kuntainliittojen, kuntayhtymien ja lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijan päätökset tietoonsa, sekä päättää olla käyttämättä oikeuttaan siirtää viranhaltijan päätös kunnanhallituksen käsiteltäväksi, jotka siten ovat täytäntöönpantavissa. Lisäksi kunnanhallitus päättää olla käyttämättä Etuosto-oikeuslain mukaista etuosto-oikeuttaan edellä oleviin kiinteistökauppoihin.

5 Kunnanhallitus KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA JA TÄYTÄNTÖÖNPANO Kunnanvaltuusto on pitänyt kokouksensa Kokouksessa käsiteltiin seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valitseminen vuodeksi Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen vuonna Valtuuston kokousten koollekutsuminen vuonna Sijoitustoiminnan perusteiden mukainen selvitys valtuustolle 7 Talousarvion toteutuminen ajalla Sopimus oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 9 Lausunto Turun hallinto-oikeudelle talousarviomuutosten hyväksymisestä vuoden 2015 talousarvioon tehdyn valituksen johdosta 10 Jämijärven kunnan lausunto hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi 11 Kuntatodistusohjelma 12 Ilmoitus- ja mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat 13 Muut mahdollisesti esille tulevat asiat Kuntalain 23 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 56 :n 1 momentissa on todettu, että jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus päättää panna täytäntöön kunnanvaltuuston päätökset , koska ne on tehty laillisessa järjestyksessä eivätkä ne ylitä kunnanvaltuuston toimivaltaa eivätkä ole muutenkaan lainvastaisia.

6 Kunnanhallitus OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN VAHVISTAMAT (1705/2009) 29 :N MUKAISET ESI- JA PERUSOPETUKSEN YKSIKKÖHINNAT VUONNA 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain (1705/2009) perusteella rahoitettavan esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna Liite nro 45.1 Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja päättää ettei siihen haeta muutosta.

7 Kunnanhallitus PÄÄTÖS OPETUS- JA KULTTUURITOINTA VARTEN KUNNILLE KÄYTTÖKUSTANNUKSIIN MYÖNNETTÄVÄN VALTIONOSUUDEN SEKÄ KUNTAYHTYMILLE, REKISTERÖIDYILLE YHTEISÖILLE JA SÄÄTIÖILLE MYÖNNETTÄVÄN RAHOITUKSEN TARKISTAMISESTA VUODELLE 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 50 :n ja 57 :n 3 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 :n nojalla tarkistanut kunnille vuodeksi 2015 myönnetyn valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiölle vuodeksi 2015 myönnetyn rahoituksen vuoden 2015 keskimääräisen oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi. Jämijärven kunnan valtionrahoitus on euroa, valtionrahoitus oli aiemmin euroa. Rahoituksen muutos aiempaan euroa (lisämaksua kunnalle). Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja päättää ettei siihen haeta muutosta.

8 Kunnanhallitus PERUSOPETUSLAISSA TARKOITETUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUSTUNTIEN VUOSI 2015 LASKENNALLISTA MÄÄRÄÄ KOSKEVA OIKAISU Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt perusopetuslaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2015 laskennallisten ohjaustuntien korjauksesta. Jämijärven kunnalla ohjaustunteja oli aiemmin 742. Korjauksen jälkeen tunteja on 746, lisäystä 4 tuntia. Valtionosuuden peruste euroa ja valtionosuus euroa (57 %). Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja päättää ettei siihen haeta muutosta.

9 Kunnanhallitus PERUSOPETUSLAISSA TARKOITETUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN YKSIKKÖHINTA JA OHJAUSTUNTIEN LASKENNALLISET MÄÄRÄT VUONNA 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut peruspalvelulaissa tarkoitetun aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2016 yksikköhinnaksi euroa ohjaustuntia kohden. Samalla opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut Jämijärven kunnan ohjaustuntien laskennalliseksi määräksi 722. Valtionosuuden peruste on siten euroa ja valtionosuus euroa (57 %). Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja päättää ettei siihen haeta muutosta.

10 Kunnanhallitus LIIKUNTATOIMINNAN JA NUORISOTYÖN YKSIKKÖHINNAT V Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt vahvistaa opetusja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 33 :n nojalla liikuntatoiminnan ja 34 :n nojalla nuorisotoiminnan yksikköhinnat vuodeksi 2016 seuraavasti: Liikuntatoiminnan yksikköhinta 12,00 euroa kunnan asukasta kohden Nuorisotyön yksikköhinta 15,00 euroa kunnan alle 29-vuotiasta asukasta kohden. Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja päättää ettei siihen haeta muutosta.

11 Kunnanhallitus SAIRAANHOITOPIIRIN TOIMINNAN JA TALOUDEN RAPORTTI 1-11 KK 2015 Liitteenä on sairaanhoitopiirin toiminnan ja talouden raportti 1 11 kk Liite nro Tasaisella vauhdilla toteumaprosentin tulisi olla 91,67 %. Sairaanhoidon osalta Jämijärven kunnan toteuma on 96,4 %, lisäystä edelliseen vuoteen +8,9 %. Sosiaalipalvelujen toteuma on 69,2 % ja yleislääketieteen päivystyksen 141,5 %. Valtuuston hyväksymään talousarvioon verrattuna yhdentoista ensimmäisen kuukauden menot ovat euroa suuremmat kuin talousarviossa on arvioitu. Kunnanhallitus merkitsee sairaanhoitopiirin toiminnan ja talouden raportin 1 11 kk 2015 tiedokseen ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

12 Kunnanhallitus JÄMI-SÄÄTIÖN ESITYS KUNNAN SAATAVIEN POISTAMISESTA KIRJANPIDOSTA Jämi-säätiön hallitus anoo tilintarkastaja Tapani Torpon ehdotuksen mukaisesti kuntaa poistamaan saatavansa kirjanpidosta. Liitteinä 51.1 ja 51.2 on Jämi-säätiön esitys sekä kunnan laskelma saatavista. Kunnanhallitus päättää poistaa liitteissä esitetyt saatavat kirjanpidosta. Valtuuston I varapuheenjohtaja Antero Karppinen, valtuuston II varapuheenjohtaja Tapio Rajalahti sekä hallituksen jäsen Olli Seppälä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi todeten itsensä esteelliseksi.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin Vastaukset: torstai kello mennessä. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 16/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 9.9.2016 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 9.9.2016 Vastaukset: torstai 15.9.2016 kello 13.00 mennessä

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.2.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 21/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 08.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.11.2016 kello 19.30 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone 253 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 26.1.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 1.2.2017 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 26 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 01.11.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 07.11.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 247 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Perjantaina kello 16.30

Perjantaina kello 16.30 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 20.04.2018 Kokoustiedot Aika Perjantaina 27.4.2018 kello 16.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena Sisäänkäynti harjun puoleisesta

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 27.4.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 2.5.2016 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Raharinne 117 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 9.11.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämi Areenan kahvio

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämi Areenan kahvio Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 1/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 22.12.2017 Kokoustiedot Aika Tiistaina 2.1.2018 klo 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areenan kahvio 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 12/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 21.6.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 27.6.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Harjula, Harjukuja 5, Jämijärvi 154

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 9/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 10.5.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 16.5.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 122 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 16.3.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 21.3.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Pikku-Itävalta 76 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello 8.18 Vastaukset: perjantai kello 12. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 22.9.2017 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 22.9.2017 kello 8.18 Vastaukset: perjantai 22.9.2017 kello

Lisätiedot

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello Vastaukset: keskiviikko kello 13.

Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin kello Vastaukset: keskiviikko kello 13. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 17.4.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 17.4.2018 kello 10.05 Vastaukset: keskiviikko 18.4.2018 kello

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 20/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 30.10.2018 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 1.11.2018 kello 10.00 Vastaukset: perjantai 2.11.2018 kello

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika kello 19.00

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika kello 19.00 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 12.5.2015 Kokoustiedot Aika 18.5.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 132 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 Aika 23.2.2017 klo 18.01-18.22 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja Halmela

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Kunnanhallitus ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 28. 6.2010 kello 17.00 19.12 Kunnan mökki Pyhäniemessä Törmä Tapani Keskinen Irja Aho Pirjo

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 5.2.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.2.2018 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 25 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 2/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.3.2019 Kokoustiedot Aika Torstaina 28.3.2019 klo 14.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 15 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Jämijärven Keskuskoulun taideluokka

Jämijärven Keskuskoulun taideluokka Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.6.2017 Kokoustiedot Aika Torstai 29.6.2017 klo 17.30 Paikka Jämijärven Keskuskoulun taideluokka Käsiteltävät asiat 44 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 9/ 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 79 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 16.9.2014 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja

Timo Kiviluoma, kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki, va. hallintojohtaja Eeva Seppänen, sosiaalijohtaja Mika Karvonen, tekninen johtaja Kokouskutsu / Esityslista Nro 1/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 11.4.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander.

Puheenjohtaja. Hannu Smolander. Tarkastusaika. Tuusniemi Kirjoita tarkastusaika. Allekirjoitus. Hannu Smolander. Esityslista Nro 2/2018 1 (9) KOKOUSAIKA Klo 9.00 - KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Smolander

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.5.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 13.5.2019 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Keskiviikko Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 30.1.2019 Kokoustiedot Aika Keskiviikko 30.1.2019 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 13 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai kello KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17/2018 Sivu 195 (200) Kunnanhallitus Maanantai 26.11.2018 kello 17.00 19.20 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 1.3.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 19.3.2019 klo 17.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 19 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 22.11.2016 Kokoustiedot Aika Torstai 1.12.2016 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 79 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 5/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 13.03.2018 Kokoustiedot Aika Tiistaina 20.3.2018 klo 18.45 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 60 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 14.10.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 19.10.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 240 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello

Pidetään Jämi Areenalla tiistaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään Jämi Areenalla tiistaina 2.1.2018 alkaen kello 20.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 4.8.2015 Kokoustiedot Aika Tiistaina 11.8.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 180 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä

JOHANNA IHANAMÄKI Johanna Ihanamäki puheenjohtaja ja esittelijä Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ke 24.7.2019 klo 18.00 Paikka Kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 9.2.2016 Kokoustiedot Aika Tiistai 16.2.2016 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 10 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 8.1.2019 Kokoustiedot Aika Tiistai 15.1.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 14/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 23.8.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.8.2016 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 175 KOKOUKSEN

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistai klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 20.8.2015 Kokoustiedot Aika Tiistai 8.9.2015 klo 19.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA KLO ALKAEN.

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA KLO ALKAEN. MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA TORSTAINA 20.08.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 58 Työrauhaa

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Sähköpostikokous. Jonna Haavisto. Olli Seppälä

Sähköpostikokous. Jonna Haavisto. Olli Seppälä Kokoustiedot Aika: Paikka: KOKOUSKUTSU 1/2019 laatimispäivämäärä: 7.1.2019 Sähköpostikokous: Esityslista lähetettiin 7.1.2019 kello 13.00 Vastaukset: tiistai 8.1.2019 kello 13.00 mennessä Sähköpostikokous

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.06.2010 klo 17.30 18.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 (TORSTAI) Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone

Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Tiistaina klo Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 11.4.2019 Kokoustiedot Aika Tiistaina 16.4.2019 klo 18.00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Käsiteltävät asiat 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kunnantalon kokoushuone

Kunnantalon kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 22/2018 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 21.11.2018 Kokoustiedot Aika Maanantaina 26.11.2018 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnantalon kokoushuone 255 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Sivistyslautakunta 01.02.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 01.02.2017 klo 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 Sivistyslautakunta 24.03.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 24.03.2009 klo 18.00 18.50 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Raharinne. Jonna Haavisto. Olli Seppälä

Raharinne. Jonna Haavisto. Olli Seppälä Kokoustiedot KOKOUSKUTSU 6/2019 laatimispäivämäärä: 12.9.2019 Aika: TIISTAI 17.9.2019 noin klo 20.00 Aloitetaan kokous heti kun avustuslomake on käyty läpi yhdistyksien kanssa. Paikka: Raharinne Käsiteltävät

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika kello 19.00

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika kello 19.00 Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 3/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 17.2.2015 Kokoustiedot Aika 23.2.2015 kello 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 63 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallituksen kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 10/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 9.5.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 13.5.2019 klo 19.00 Käsiteltävät asiat Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone 111 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 15 20.05.2013 277. Henkilökohtaiset varajäsenet KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 15 20.05.2013 277 Kokousaika 20.05.2013 klo 10.00 11.03 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot