Lausunto Yleisperusteluissa on tehty hyvä kartoitus monesta lähteestä velkaantumisilmiöön liittyvästä tilastotiedosta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto Yleisperusteluissa on tehty hyvä kartoitus monesta lähteestä velkaantumisilmiöön liittyvästä tilastotiedosta."

Transkriptio

1 Takuusäätiö sr. Lausunto Asia: VN/900/2018 Kuluttajaluottoihin liittyvän lainsäädännön uudistaminen Yleistä Yleiset huomionne esityksestä? On hyvä, että yksityishenkilöiden velkaantuminen ja maksuvaikeudet ovat tulleet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja että niihin pyritään puuttumaan myös lainsäädännöllä. Lainsäädäntömuutosten pääasiallisena tavoitteena on vähentää kalliiden kuluttajaluottojen aiheuttamia velkaongelmia. Tässä vaiheessa vaikutus ulottuu siis kuluttajaluotoista perittäviin korkoihin. Koska velkaongelma on monimuotoisempi, on syytä pohtia muitakin toimenpiteitä ylivelkaantumisen ennalta ehkäisemiseksi. Luotonantajat tarjoavat kuluttajalle mahdollisuuden valita pieni kuukausierä tai olla välillä lyhentämättä velkaa ollenkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa todella pitkiä luoton takaisinmaksuaikoja. Isoimmissa, yli euron, luotoissa puhutaan vuoden maksuajoista. Pitkät takaisinmaksuajat vaikeuttavat oman talouden hallintaa ja hämärtävät luoton lopullista hintaa. Esimerkki todellisesta velkakirjasta: Myönnetyn lainan suuruus euroa (sisältänee nostokuluja), kuukausierä 213 euroa ja takaisinmaksuaika 177 kuukautta (noin 15 vuotta). Todellinen vuosikorko on ilmoitettu 25,37 %. Jos velallinen pystyy maksamaan sovittua kuukausierää seuraavat 15 vuotta, hän maksaa saamastaan euron lainasta yhteensä euroa. Lisäksi on olemassa joustoluottotuotteita, joita luottoehtojen mukaan voi olla lyhentämättä siihen saakka, kunnes velallinen täyttää 65 vuotta. Sen jälkeen luotto on maksettava kaikkine siihen kertyneine kuluineen ja korkoineen siihen mennessä, kun velallinen täyttää 75 vuotta. Maksaminen tapahtuu siten siinä elämänvaiheessa, kun jäädään eläkkeelle ja tulot pienenevät. Esityksen yleisperustelut Huomionne esityksen yleisperusteluista? Yleisperusteluissa on tehty hyvä kartoitus monesta lähteestä velkaantumisilmiöön liittyvästä tilastotiedosta. Lausuntopalvelu.fi 1/5

2 Kaikki indikaattorit osoittavat, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut valtava muutos, mutta valitettavasti huonoon suuntaan. Kuluttajien ottamien luottojen euromäärät ovat kasvaneet ja niiden takaisinmaksuajat pidentyneet. Summaaristen riita-asioiden määrä käräjäoikeuksissa on kasvussa, kuten myös maksuhäiriöiden ja maksuhäiriöisten määrä. Tarvetta sääntelyn ja toimintatapojen muutokselle siis on. Ulkomaisen lainsäädännön esimerkeistä erityisesti Ruotsissa ja Iso-Britanniassa käytössä oleva luoton kustannuskatto olisi enemmän selvityksen arvoinen asia. Sillä olisi vaikutusta erityisesti isojen luottojen ja pitkien laina-aikojen kokonaiskustannuksiin (vrt. esimerkki, jossa luoton kokonaiskustannukset ovat pääoma lähes kolminkertaisesti). Huomionne erityisesti esityksen vaikutusarviointia koskevasta osiosta? Onko vaikutukset näkemyksenne mukaan arvioitu oikein? Onko ja miltä osin vaikutusarviota syytä täydentää? Vaikutusarvioinnissa on tuotu esille riski, että luottotarjonnan painopiste siirtyy hintasääntelyn johdosta suurempiin luottoihin ja pidempiin takaisinmaksuaikoihin. Takuusäätiön näkemyksen mukaan riski on todellinen, koska trendi on jo nyt nähtävissä asiakaskunnassamme. Markkinoille on tullut ja tulee koko ajan enemmän luottotuotteita, joita tarjotaan ratkaisuksi velkaongelmiin ( Lainojen yhdistäminen säästää, Säästä nyt selvää rahaa ) tai mielitekojen toteuttamiseksi. Vakuudetonta luottoa on saatavilla hyvin pitkillä takaisinmaksuajoilla aina euroon saakka. Luottojen aggressiivinen markkinointi ja suhteellisen helppo ja nopea saatavuus saavat ihmiset tekemään itselleen epäedullisiakin ratkaisuja. Velkamäärät kasvavat ja samalla ylivelkatilanteet ovat käsillä aiempaa nopeammin ja suurempina. Velkaongelmaan ei ole enää välttämättä saatavilla kohtuullista ratkaisua, jolloin ylivelkatilanne pitkittyy, mikä puolestaan lisää velallisen syrjäytymisriskiä tai aiheuttaa muita ongelmia. Toimiakseen tarkoitetulla tavalla lainsäädännön toteutuminen käytännössä tarvitsee organisoitua seurantaa ja valvontaa sekä riittävän tehokkaat sanktiot. Lainsäätäjän pitäisi kyetä seuraamaan aikaa ja luottomarkkinoiden kehittymistä entistä tehokkaammin, jotta mahdollisiin muutoksiin voidaan reagoida nopeasti. Edellisestä lakimuutoksesta on kulunut viisi vuotta ja varsin pian sen voimaantulon jälkeen oli jo nähtävissä luottotuotteiden painopisteiden siirtyminen isompiin luottoihin. Tässä ajassa moni velallinen on ajautunut entistä syvempiin ongelmiin. Jatkossa olisi hyvä, jos lainsäädännöllä pystyttäisiin joko ennakoimaan tai varautumaan paremmin tai reagoimaan ketterämmin ja nopeammin luottomarkkinoilla tapahtuviin muutoksiin. Yksityiskohtaiset perustelut Huomionne kuluttajansuojalakia koskevista yksityiskohtaisista perusteluista? 4 luku: Esiin on nostettu tärkeä ajatus, että kohtuutonta ehtoa voidaan myös sovitella tai muuttaa eikä yksinomaan jättää huomioon ottamatta, jos sen poistamisen seurauksena olisi koko sopimuksen pätemättömyys. Mikäli lopputulos olisi lainan eräännyttäminen maksettavaksi välittömästi, se olisi pikemmin rangaistus velalliselle kuin luotonantajalle. 7 luku: Perusteluissa voisi vielä paremmin ja selkäemmin tuoda esille, ettei jatkossa korkokattosääntelyä voi kiertää pääomittamalla korkoja ja kuluja. Nykyinen korkoa korolle toimintatapa kasvattaa luotoista maksettavaa kokonaismäärää. Esimerkiksi euron luoton Lausuntopalvelu.fi 2/5

3 maksusuunnitelma, jossa asiakas maksaa ensimmäiset 15 kuukautta korkoja ja kuluja. Itse pääoman lyhennykset alkavat pienellä summalla (alkuun 1% pääomasta) vasta erästä 16. Jos luottoa lyhentää maksusuunnitelman mukaisesti 72 kuukauden ajan, niin pääoman lisäksi maksaa korkoja ja kuluja euroa. Asia jää yhden lauseen varaan perusteluissa. Lakitekstissä siitä ei ole erikseen mitään mainintaa. Asialla on kuitenkin suuri merkitys erityisesti suurempien luottojen ja pitkien takaisinmaksuaikojen kannalta. 17 a :n 5 momentissa määritelty rajaus korkokattosääntelyyn on tarkoitettu suppeaksi. Tässä voisi vielä hyvä olla esimerkki, mitä rajaus ei koske kuten luoton yhteydessä tarjottavat lisämaksulliset takaukset. Vaikka niiden ostaminen on vapaaehtoista, asiakkaalle voi myyntitavasta riippuen jäädä käsitys, että se on välttämätön ostaa luottotuotteen saadakseen. Huomionne korkolakia ja saatavien perinnästä annettua lakia koskevista yksityiskohtaisista perusteluista? Säännösten ulottaminen koskemaan myös vertaislainoja on kannatettavaa. Asiakas ei välttämättä hahmota, millaista luottoa hän ottaa. Huomionne oikeudenkäymiskaarta koskevista yksityiskohtaisista perusteluista? Velallisen näkökulmasta on hyvä, että tuomioistuin ottaa viran puolesta huomioon kuluttajasaatavan lainvastaisuuteen ja sopimusehtojen kohtuuttomuuteen. Velallinen ei välttämättä ole tietoinen epäkohdista tai osaa tuoda epäilyjään asiasta esille summaarisessa menettelyssä tai ymmärrä vastata kanteeseen ollenkaan. Mahdolliset muut huomionne yksityiskohtaisista perusteluista? Kuluttajansuojalaki Huomionne kuluttajansuojalakiin ehdotetuista muutoksista? Uusi 17 b on hyvä ja velallisen näkökulmasta kohtuullinen. Se kannustaa omaan aktiivisuuteen toimia asiassa, jos maksuaikana tulee satunnaisia maksuvaikeuksia. Eräpäivän siirto on kokonaisuutena kuitenkin parempi vaihtoehto kuin maksamatta jättäminen. Vähintään 14 päivän edellytys on kannatettava, jotta eräpäivää ei siirretä kovin lyhyitä aikoja kerrallaan. Lyhyt eräpäivän siirto ei välttämättä poista maksuvaikeutta ja on lisännyt velalliselle koituvia kustannuksia kohtuuttomasti. Esitysluonnoksen mukaan asuntoluotot, joiden vakuudeksi annetaan asunto-omaisuutta, rajattaisiin luottokustannuskattoa (KSL 7 luvun 17 a ) koskevan säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Pidättekö rajausta perusteltuna? Luottokustannuskattoa koskevan säännöksen perusteella (KSL 7 luvun 17 a :n 2 ja 3 momentti) kuluttajalta saisi periä muita luottokustannuksia saman määrän joka vuosi. On kuitenkin todennäköistä, että kulut ovat tyypillisesti suurimmillaan luotonmyöntövaiheessa. Olisiko perusteltua, että enimmäiskulumäärä olisi suurempi ensimmäisenä vuotena, vai onko asianmukaista, että katto on sama joka vuosi? Lausuntopalvelu.fi 3/5

4 Takuusäätiö yhtyy Vantaan käräjäoikeuden lausumaan, että on todennäköistä, että luotonantajat veloittavat enimmäiskulumäärän vuosittain, vaikka kulut olisivat tosiallisesti myöhempinä vuosina ensimmäistä vuotta pienemmät. Tällä hetkellä on nähtävissä, että lainanlyhennyksistä kohdistetaan ensimmäisenä vuonna enemmän kuluihin kuin pääomaan. Jatkossa on tärkeää, ettei pääomaan kohdistuvaa korkoa pääomiteta, koska se kasvattaa luotosta maksettavaa kokonaismäärää. Huomionne luottokustannuskattoa koskevasta siirtymäsääntelystä? Tulisiko sääntelyn näkemyksenne mukaan koskea myös ennen lain voimaantuloa tehtyjä sopimuksia? Jos, niin minkälaista siirtymäsääntelyä pitäisitte tarkoituksenmukaisena? Luotonantajien ja tuomioistuimien näkökulmasta olisi ymmärrettävästi selkeintä, etteivät luottokustannuskattoa koskevat säännökset koskisi ennen lain voimaan tuloa tehtyjä sopimuksia. Velallisen näkökulmasta voi tuntua epäoikeudenmukaiselta joutua maksamaan nykyisen lainsäädännön mukaisesti erityisesti, jos kyseessä on iso ja pitkäkestoinen luotto ja se on nostettu hiljattain tai korkeintaan noin vuoden sisällä ennen lainmuutosta. Tästä näkökulmasta vaihtoehto 1 tai 2 olisivat kohtuullisemmat. Muut lakiehdotukset Korkolakia ja saatavien perinnästä annettua lakia koskevat huomionne? Huomionne oikeudenkäymiskaareen ehdotetuista muutoksista? Mahdolliset muut asiaan liittyvät säännösmuutostarpeet? Jotta yksityishenkilöiden velkaantuminen ehkäistään tai saadaan katkaistua riittävän ajoissa ja tehokkaasti, se edellyttää valistamisen lisäksi toimia. Yksittäinen lakimuutos ei vielä välttämättä tuo toivottua tulosta, mutta monen tekijän yhteissumma voi toimia paremmin. Vaikka holhousyhteiskunta ei ole toivottava tulos, niin joissain tilanteissa henkilön suojelu sääntelyllä ja tietojen tarkistusmahdollisuuksilla on hänen omaksi edukseen. Takuusäätiön asiakaskunnassa on valitettavasti nähtävissä velkakierre luottotietojen säilyttämiseksi. Eli otetaan uutta velkaa vanhojen maksamiseen, vaikka jo ymmärtäisi tai pitäisi ymmärtää, ettei kuitenkaan kykene hoitamaan kaikkia velkojaan. Velkakierre johtaa usein entistä vaikeampaan velkaongelmaan ja suurempaan kokonaisvelkamäärään. Luotonantajien on voitava luotettavasti tarkistaa luotonhakijan maksukyky ja kokonaisvelkatilanne, koska kaikki luotonhakijat eivät joko hahmota omaa tilannettaan riittävästi tai voivat kaunistella tilannettaan luottoa saadakseen. Toisaalta luotonantajilla pitää myös olla myös entistä tiukempi velvollisuus tietojen tarkistamiseen. Laiminlyönti tai vastuuton luotonanto pitäisi olla sanktioitu eli luotonantajan on kannettava vastuu huolimattomasta tai piittaamattomasta luotottamisesta. Siten olisi tärkeää saada erityisesti positiivista luottotietoa ja mahdollisesti myös tulotietorekisteriä koskevat lainsäädäntö tukemaan ponnisteluja yksityishenkilöiden velkaongelmien vähentämiseksi. Lausuntopalvelu.fi 4/5

5 Talous- ja velkaneuvontaa on kehitettävä vastaamaan myös talousneuvonnan tarpeeseen eli painopistettä siirrettävä ennalta ehkäisevään toimintaan korjaavan sijaan. Koska nykyinen yksityishenkilön velkajärjestelyn maksuohjelma on kankea (ei jousta tulojen vaihdellessa tai elämäntilanteiden muuttuessa maksuohjelman aikana) ja monelle teknisestikin vaikea noudattaa (jokaista velkaa maksetaan omilla summilla ja aikatauluilla), sen rinnalle tarvitaan vaihtoehto. Vapaaehtoinen velkajärjestely on mahdollinen, mutta käytännössä usein vaikeasti toteutettavissa, kun velkojia on monta, velat voivat olla tuoreita eikä kaikki velkojat suostu maksusuunnitelmaan tai velkojen leikkaamiseen. Esimerkiksi Takuusäätiö tarjoaa yksinkertaisen ja joustavan sosiaalisen vaihtoehdon velkojen järjestelyyn maksukykyä omaaville henkilöille. Tällä hetkellä haasteena on yhä kasvavat velkamäärät, joihin emme enää kykene vastaamaan. Hyvänä vaihtoehtona käräjäoikeuden myöntämälle yksityishenkilön velkajärjestelylle voisi toimia Takuusäätiön takauksen kaltainen kohtuuhintainen ja -ehtoinen järjestely, jossa velkojat voitaisiin edellyttää leikkaamaan saataviaan siinä määrin, että enintään noin viiden kuuden vuoden takaisinmaksuaika olisi mahdollinen. Velkoja saisi saatavansa kertasuorituksena, mikä olisi huomattavasti enemmän kuin velkajärjestelyssä maksuohjelman kuluessa keskimäärin kertyvät pienet kertymät. Velallinen saisi yhden pankkilainan maksettavakseen, tarvittavan jouston elämäntilanteiden vaihdellessa ja tukea maksuohjelman aikana. Tämä kuitenkin edellyttäisi kaikkien toimijoiden, niin pankkien kuin velkojien yhteistä tahtoa ja yhteisiä pelisääntöjä. Backman-Grönqvist Minna Takuusäätiö sr. Lausuntopalvelu.fi 5/5

FA kannattaa maltillisia muutoksia kuluttajaluottojen korkosääntelyyn

FA kannattaa maltillisia muutoksia kuluttajaluottojen korkosääntelyyn Lausunto 1 (5) OM - oikeusministeriö VN/900/2018 Kuluttajaluottoihin liittyvän lainsäädännön uudistaminen FA kannattaa maltillisia muutoksia kuluttajaluottojen korkosääntelyyn 1 Yleiset huomionne esityksestä

Lisätiedot

Lausunto Korkokatto on syytä asettaa suuremmissa luotoissa nykyistä korkokattotasoa alemmalle tasolle:

Lausunto Korkokatto on syytä asettaa suuremmissa luotoissa nykyistä korkokattotasoa alemmalle tasolle: Pirkanmaan käräjäoikeus Lausunto 13.03.2017 Asia: OM 16/41/2016 Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Korkokatto Korkokatto on syytä laajentaa koskemaan myös suurempia luottoja: Samaa mieltä Korkokatto

Lisätiedot

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016

Nuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Nuorten talous- ja velkaneuvonta Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Helsingin talous- ja velkaneuvonta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Pikavipit ja velkaantuminen

Pikavipit ja velkaantuminen Pikavipit ja velkaantuminen Mikä on pikavipin hinta? Vippi ja velka, onko syytä huoleen? Studia monetaria - yleisöluento 22.4.2008 Suomen Pankin Rahamuseo Sampo Alhonsuo Suomen Pankki Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Vanhan kansan velkaviisautta

Vanhan kansan velkaviisautta Vanhan kansan velkaviisautta Velka on veli ottaessa ja veljen poika maksaessa Ei ole rahassa, se on nahassa, joka on verassa, se on velassa Ei vatsa velkaa salli Koira velatta elää Velasta ei pääse maksamatta

Lisätiedot

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö

Nuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö Nuori velkakierteessä Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö 21.1.2016 Käsiteltävät asiat Velkaongelmien laajuudesta Maksuhäiriömerkintä ja sen vaikutukset Maksuvaikeuksissa olevan asiakkaan kohtaaminen Tilanteen

Lisätiedot

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee

Lisätiedot

Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta

Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta 14.12.2016 Riitta Lehvä-Korpi, ryhmäesimies Riitta.lehva-korpi@intrum.com Puh. 09-2291 1355 Taustaa Aktiivinen velkojen perintä Fokuksessa

Lisätiedot

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET

V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET V AK I O M U O T O I S E T E U R O O P P AL AISET K U L U T T AJALUOTTOTIEDO T ( S E C C I ) 1. Luotonantajan/-välittäjän nimi ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Puhelin Sähköpostiosoite Faksi Internet-osoite

Lisätiedot

Lainat, vipit ja rahapelit

Lainat, vipit ja rahapelit Lainat, vipit ja rahapelit 21.9.2012 1 1. Mikä on rahapelaamisen ikäraja? 2. Minkä ikäisenä saa itse avata pankkitilin ja käyttää sitä? 3. Minkä ikäisenä saa ottaa pikavipin? 21.9.2012 2 15-vuotiaan oikeudet

Lisätiedot

Sosiaalisen luoton myöntämisen yleinen este on maksuvaran puuttuminen, mutta tämän ohella esteenä voi olla esimerkiksi se, että

Sosiaalisen luoton myöntämisen yleinen este on maksuvaran puuttuminen, mutta tämän ohella esteenä voi olla esimerkiksi se, että 2 mista. Perusteltuja syitä luoton myöntämiseen voivat olla esimerkiksi talouden hallintaan saattaminen, velkakierteen katkaiseminen, kodin hankinnat, kuntoutumisen tai työllistymisen edistäminen, asumisen

Lisätiedot

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 174/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 174/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain 2 ja :n sekä merimiesten palkkaturvalain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

Luottomarkkinat muutoksessa. Paula Hannula 12.12.2013. kkv.fi. kkv.fi

Luottomarkkinat muutoksessa. Paula Hannula 12.12.2013. kkv.fi. kkv.fi Luottomarkkinat muutoksessa Paula Hannula 12.12.2013 12.12.2013 2 Kuluttajaluottolainsäädännön muutokset Pikaluottoja koskevia säännöksiä on uudistettu kolmessa vaiheessa 2009, 2010 ja 2013. Kuluttajansuojalain

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista Sivu 1 (5) VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Internet-osoite Danske Bank Oyj Hiililaiturinkuja 2, PL 1561, 00075 DANSKE

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot EU:ssa on laadittu vakiomuotoisten kulutusluottotietojen esittämiseen tarkoitettu lomake. Tiedot ilmaisevat oikein nykyisissä markkinaoloissa jättämämme

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista Sivu 1 (5) VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Internet-osoite Danske Bank Oyj Hiililaiturinkuja 2, 00100 Helsinki www.danskebank.fi

Lisätiedot

Kohti positiivisempia luottopäätöksiä?

Kohti positiivisempia luottopäätöksiä? Kohti positiivisempia luottopäätöksiä? Takuusäätiön Talouden ajankohtaispäivä 11.12.2018 Erkki Kontkanen Positiivisia luottotietoja koskeva selvitys Positiivisia luottotietoja koskeva selvitys käynnistyi

Lisätiedot

Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi

Luotto-oikeus. Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti. Marja-Leena Niemi Luotto-oikeus Luottotyypit, perintäprosessit ja takaisinsaanti Marja-Leena Niemi TALENTUM Helsinki 2014 Talentum Media Oy ja Marja-Leena Niemi ISBN 978-952-14-2082-5 ISBN 978-952-14-2083-2 Kansi: Lauri

Lisätiedot

Nuoret ulosotossa VALTAKUNNANVOUDINVIRAS TO / KF 2012

Nuoret ulosotossa VALTAKUNNANVOUDINVIRAS TO / KF 2012 Nuoret ulosotossa Ulosotto on.. Lakiin perustuvaa velkojen pakkoperintää Pakkotäytäntöönpanotehtäviä häädöt osamaksuesineen takaisinotto ja tilitys vankeusrangaistusten täytäntöönpano Lainkäyttöä ja puolueetonta

Lisätiedot

1993 vp- HE 308. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta

1993 vp- HE 308. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta 1993 vp- HE 308 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yrittäjien eläkelain 10 :n ja maatalousyrittäjien eläkelain 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÄASIALLI!\'EN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering AB ("EFF") on myöntänyt pääomalainan Super Rye Oy:lle tässä sopimuksessa esitetyin ehdoin.

Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering AB (EFF) on myöntänyt pääomalainan Super Rye Oy:lle tässä sopimuksessa esitetyin ehdoin. PÄÄOMALAINASOPIMUS Velallinen Super Rye Oy Y-tunnus 1234567-0 Velan määrä 2.000.000,00 euroa Velan numero 1010700 Sopimuksen päivämäärä 1.8.2012 1 OSAPUOLET JA JOHDANTO Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering

Lisätiedot

Maksettava kokonaismäärä: ,18 euroa Tämä tarkoittaa, että Teidän on maksettava takaisin 1,14 jokaista lainattua euroa kohti.

Maksettava kokonaismäärä: ,18 euroa Tämä tarkoittaa, että Teidän on maksettava takaisin 1,14 jokaista lainattua euroa kohti. EUROOPPALAINEN STANDARDOITU TIETOSIVU (ESIS) Tämä asiakirja on laadittu 9.12.2016 seuraavalle henkilölle: Tämä asiakirja on laadittu tähän mennessä antamienne tietojen sekä rahoitusmarkkinoilla vallitsevan

Lisätiedot

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen.

Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 1. Yleistä Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50 1000 ) asiakkailleen. 2. Lainan myöntämisen yleiset edellytykset Luotonantaja voi myöntää

Lisätiedot

Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa

Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa Vastaaja-velallisen oikeussuoja velkomustuomioissa Laura Sarasoja (2017): Menettelyn roolipelit Tutkimus vastaaja-velallisen oikeuksiin pääsystä summaarisissa velkomusasioissa laura.sarasoja@helsinki.fi

Lisätiedot

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.2015 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja: Yhteisötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Faksinumero: Internetosoite: Lainasto

Lisätiedot

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet Lahden kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet Sosiaali- ja terveyslautakunta on vahvistanut nämä myöntämisperusteet 11.12.2012, 171 Lahden kaupunki Vapaudenkatu

Lisätiedot

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet

Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet Kaupunginhallitus 428 17.11.2014 Kaupunginhallitus 32 26.01.2015 Kaupunginhallitus 126 30.03.2015 Vahantajoen vesihuolto-osuuskunnan tilannekatsaus ja toimenpiteet 849/72.722/2012 KAUPHALL 17.11.2014 428

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista

Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Muistio 1 (5) Määräykset ja ohjeet 15/2013 Finanssipalvelujen ja -tuotteiden markkinointi: Yhteenveto ja palaute lausunnoista Viittaus Kommentit perusteluineen Finanssivalvonnan vastaus Yleiset kommentit

Lisätiedot

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?

Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Esite keskeisimmistä asioista, jotka vaikuttavat yrittäjän mahdollisuuteen saada velkajärjestely. Samat ehdot ja ohjeet koskevat sekä pää että sivutoimisia

Lisätiedot

Jaksolliset suoritukset, L13

Jaksolliset suoritukset, L13 , L13 1 Jaksollinen talletus Tarkastellaan tilannetta, jossa asiakas tallettaa pankkitilille toistuvasti yhtäsuuren rahasumman k aina korkojakson lopussa. Asiakas suorittaa talletuksen n kertaa. Lasketaan

Lisätiedot

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014

Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy Järvenpää 10.4.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka-

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT Sivu 1 (5) 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Internet-osoite Danske Bank A/S, Suomen sivuliike www.danskebank.fi 2. Kuvaus

Lisätiedot

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 15 1 JOHDANTO 17. 1.1 Yleistä 17. 1.2 Velkajärjestelylain mukaisista käsitteistä 21

SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 15 1 JOHDANTO 17. 1.1 Yleistä 17. 1.2 Velkajärjestelylain mukaisista käsitteistä 21 SISÄLLYS ALKUSANAT 5 LYHENTEET 15 1 JOHDANTO 17 1.1 Yleistä 17 1.2 Velkajärjestelylain mukaisista käsitteistä 21 2 VELKAJÄRJESTELYN EDELLYTYKSET, ESTYMINEN JA ESTEET 25 2.1 Velkajärjestelyn edellytykset

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI

NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI Kh 9.6.2014 175 NURMIJÄRVEN VUOKRA-ASUNNOT OY PYYNTÖ 02.06.2014 Keskustie 5, 01900 NURMIJÄRVI NURMIJÄRVEN KUNTA Kunnanhallitus / kunnanvaltuusto Keskustie 2, 01900 NURMIJÄRVI KUNNAN OMAVELKAINEN TAKAUS

Lisätiedot

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12.

Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset. Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman. Kirjoita tähän nimesi 10.12. Kirjoita tähän nimesi 10.12.2014 Ikääntyvät kuluttajat ylivelkaiset eläkeläiset Talous- ja velka-asioiden ajankohtaispäivä 9.12.2014 Minna Backman Uutisotsikoista poimittua Ulosotoissa miljoonien kasvutahti

Lisätiedot

N:o 789. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot. 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot

N:o 789. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot. 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot 2640 N:o 789 Liite 1 Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Luotonvälittäjä [Nimi] [Nimi] * Luotonantajalle valinnainen

Lisätiedot

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta

Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Miten rahoitan asunnon hankinnan ajankohtaista lainoituksesta Asuntoreformiyhdistys r.y. seminaari 24.11.2009 Bottan juhlasali Kaija Erjanti, Finanssialan Keskusliitto Alustuksen teemat > Asuntorahoituksen

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan ja luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Avida Finans AB, Suomen sivuliike Y-tunnus 2541768-9 Osoite Vänrikinkuja

Lisätiedot

SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA

SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALINEN LUOTOTUS Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista

Lisätiedot

HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Hakijan antamat tiedot vapaaehtoista velkajärjestelyä varten

HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Hakijan antamat tiedot vapaaehtoista velkajärjestelyä varten HAKEMUS VAPAAEHTOISEKSI VELKAJÄRJESTELYKSI 1/5 Selvitämme mahdollisuudet Lowellin olevien velkojen vapaaehtoiseen järjestelyyn hakemuksessa annettujen tietojen perusteella. Lähetämme hakemuksen saavuttua

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Internet-osoite www.danskebank.fi 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista Luottotyyppi

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonvälittäjä Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Internet-osoite Fixura Ab Oy ( Fixura ) Hovioikeudenpuistikko

Lisätiedot

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä Lausunto 04.12.2017 168 K Asia: OM 21/41/2016 Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1 LUKU.

Lisätiedot

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja.

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja. 1. SOPIMUS MULTIFIRE PÄÄOMALAINAN EHDOISTA SOPIJAPUOLET Velkoja Sijoittaja X (123456 1234) ( Yritys X ) Kotipolku 1 a 2 12345 Rahala Velallinen Hedgehog Oy 1920825 8 Vesannontie 9 A 00510 Helsinki 040

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan ja luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Y-tunnus 2541768-9 Osoite Puhelinnumero 075 755 0070 Internetosoite

Lisätiedot

Lainaehdot: Pikavipit 50-1000

Lainaehdot: Pikavipit 50-1000 Lainaehdot: Pikavipit 50-1000 1. Yleistä Näissä ehdoissa määritellään ne ehdot, joilla Risicum Oyj (myöhemmin luotonantaja) myöntää lainan (50-1000 ) asiakkailleen. 2. myöntämisen yleiset edellytykset

Lisätiedot

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet 1.1.2017 31.12.2017 Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä 2 / 6 Sosiaalinen luototus Laki sosiaalisesta luototuksesta tuli voimaan 1.1.2003 (1133/2002). Sosiaalihuoltolakiin

Lisätiedot

Käyttölaina 2.000,00 EUR. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Käyttölaina 2.000,00 EUR. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Osoite Internet-osoite www.danskebank.fi 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista Luottotyyppi

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja Yhteisötunnus Osoite Puhelin Sähköposti Internet-osoite 4finance Oy 2257545-4 Lintulahdenkuja 10,

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT (19.05.2014)

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT (19.05.2014) 1.12.2010 voimaan tullut kuluttajansuojalaki edellyttää, että asiakas saa ennen luottosopimuksen tekemistä luotosta keskeiset, sopimusta sekä kuluttajan oikeuksia koskevat tiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset

Lisätiedot

Tämä. Tili-ja kulutusluotot. -aineisto on tarkoitettu täydentämään. Liiketalouden matematiikka 2. kirjan sisältöä.

Tämä. Tili-ja kulutusluotot. -aineisto on tarkoitettu täydentämään. Liiketalouden matematiikka 2. kirjan sisältöä. Tämä Tili-ja kulutusluotot -aineisto on tarkoitettu täydentämään Liiketalouden matematiikka 2 kirjan sisältöä. 1 Sisällysluettelo TILI- JA KULUTUSLUOTOT...3 Esim. 1... 4 Esim. 2... 6 Esim. 3... 7 Esim.

Lisätiedot

Palauta hakemus liitteineen osoitteella: Lindorff Oy Back Office, Vapaaehtoiset velkajärjestelyt PL 20 20101 Turku. Postinumero ja postitoimipaikka

Palauta hakemus liitteineen osoitteella: Lindorff Oy Back Office, Vapaaehtoiset velkajärjestelyt PL 20 20101 Turku. Postinumero ja postitoimipaikka 1 / 5 Selvitämme mahdollisuudet Lindorffin olevien velkojen vapaaehtoiseen järjestelyyn hakemuksessa annettujen tietojen perusteella. Lähetämme hakemuksen saavuttua vastaanottoilmoituksen, jossa kerromme

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 4/2011

Määräykset ja ohjeet 4/2011 Määräykset ja ohjeet 4/2011 Asuntoluoton ennenaikaisesta takaisinmaksusta perittävän enimmäiskorvauksen laskentaan käytettävät Dnro FIVA 9/01.00/2011 Antopäivä 15.12.2011 Voimaantulopäivä 31.3.2012 FIASSIVALVOTA

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista 1.12.2010 voimaan tullut kuluttajansuojalaki edellyttää, että asiakas saa ennen luottosopimuksen tekemistä luotosta keskeiset, sopimusta sekä kuluttajan oikeuksia koskevat tiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Y-tunnus 1730113-3 Arvato Finance (toiminimellä Gothia Oy) Osoite Kaisaniemenkatu 13 A,

Lisätiedot

SOSIAALISEN LUOTON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEY- DENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ

SOSIAALISEN LUOTON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEY- DENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1 (6) SOSIAALISEN LUOTON MYÖNTÄMISEN PERUSTEET KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEY- DENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ Yleistä Laki sosiaalisesta luototuksesta tuli voimaan 1.1.2003 (1133/2002). Sosiaalisen luototuksen

Lisätiedot

200 Opintolaina 20,00 1.nosto

200 Opintolaina 20,00 1.nosto LAINAT, HENKILÖASIAKKAAT 1.9.2019 Täydellinen palveluhinnasto on nähtävissä pankin konttorissa. Arvo Yks. Huomioitavaa Toimitusmaksu Asuntolainat ennen 1.9.2019 allekirjoitetut kulutusluotto- ja opintolainasopimukset

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen talous- ja velkaneuvoja, Tampere Talous- ja velkaneuvonta Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta

Lisätiedot

Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014

Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014 Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014 Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut Paula Paloheimo Tampere 3.10.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain 105 :n sekä ulkomaisen luottoja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 7 a ja 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

10 Liiketaloudellisia algoritmeja

10 Liiketaloudellisia algoritmeja 218 Liiketaloudellisia algoritmeja 10 Liiketaloudellisia algoritmeja Tämä luku sisältää liiketaloudellisia laskelmia. Aiheita voi hyödyntää vaikkapa liiketalouden opetuksessa. 10.1 Investointien kannattavuuden

Lisätiedot

Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu. Minna Backman, Takuusäätiö

Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu. Minna Backman, Takuusäätiö Nuorten velkaongelmat ja luotottajien vastuu Minna Backman, Takuusäätiö 11.12.2018 Maksuhäiriöisten osuus alle 30v ikäluokissa 13,3 % 12,9 % 13% 9% 8,6 % 8,8 % 1,3 % 1,3 % 1,3 % 18-20 20-24 25-29 2016

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja: Yhteisötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Faksinumero: Internetosoite: Lainasto Oy 2382033-5

Lisätiedot

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus 11.12.2017 346 2 / 5 Sosiaalinen luototus Laki sosiaalisesta luototuksesta

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

diskonttaus ja summamerkintä, L6

diskonttaus ja summamerkintä, L6 diskonttaus ja summamerkintä, L6 1 Edellä aina laskettiin kasvanut pääoma alkupääoman ja koron perusteella. Seuraavaksi pohdimme käänteistä ongelmaa: Miten suuri tulee alkupääoman K 0 olla, jotta n jakson

Lisätiedot

Talousvaliokunnalle. LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 12/2012 vp. hallituksen esityksen laeiksi kuluttajansuojalain. 7 luvun, eräiden luotonantajien

Talousvaliokunnalle. LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 12/2012 vp. hallituksen esityksen laeiksi kuluttajansuojalain. 7 luvun, eräiden luotonantajien LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 12/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain 7 luvun, eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain sekä korkolain 2 :n muuttamisesta Talousvaliokunnalle

Lisätiedot

Lainaa voit hakea pankkitunnuksilla tai tekstiviestillä

Lainaa voit hakea pankkitunnuksilla tai tekstiviestillä hae lainaa Miten hakea lainaa? Kun ollaan tilanteessa, että edessä on lainan hakeminen niin ensimmäinen ajatus on, mistä ja miten lainaa voin hakea? Ensimmäisenä pitää miettiä millaista lainaa ollaan hakemassa.

Lisätiedot

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Luonnos ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Luonnos Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain, korkolain 2 :n, saatavien perinnästä annetun lain 3 :n sekä oikeudenkäymiskaaren 5 ja 12 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Talouspinko. (Tehtävä muokattu SAK:n Talouden ja työelämän bingosta)

Talouspinko. (Tehtävä muokattu SAK:n Talouden ja työelämän bingosta) Talouspinko 1. Ohjaaja valitsee 20 sanaa selitettäväksi. Nuori poimii itse haluamassaan järjestyksessä 16 sanaa taulukkoon ja kirjoittaa jokaiseen ruutuun yhden sanan. 2. Nuoret etsivät ohjaajan lukeman

Lisätiedot

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen 1 Historiaa Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta astui voimaan 1.9.2000 Aluehallintovirasto

Lisätiedot

HE 230/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle kuluttajaluottosopimuksia ja eräitä muita kuluttajasopimuksia koskevien säännösten muuttamisesta

HE 230/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle kuluttajaluottosopimuksia ja eräitä muita kuluttajasopimuksia koskevien säännösten muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle kuluttajaluottosopimuksia ja eräitä muita kuluttajasopimuksia koskevien säännösten muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuluttajansuojalain

Lisätiedot

Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi. VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari

Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi. VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari Perinnän peruskoulu: termit ja prosessi tutuksi VT Sanna-Mari Mannila ja VT Laura Peltonen Lindorffin webinaari 19.5.2016 Sisältö 1. Mistä perinnässä on kyse? 2. Vapaaehtoisen perinnän kulku 3. Oikeudellisen

Lisätiedot

VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET

VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET Ohjeita velkatietojen selvittämiseen Näin pääset alkuun Kokoa kaikki velkojilta, perimistoimistoilta tai ulosotosta viimeksi saamasi laskut tai maksuhuomautukset, haastehakemukset

Lisätiedot

KULUTTAJALUOTTOSOPIMUS. Luotonantaja Lainasto Oy y-tunnus: 2382033-5 Yliopistonkatu 26B 20100 TURKU. Luoton määrä. Luoton määrä: 100-400 EUR

KULUTTAJALUOTTOSOPIMUS. Luotonantaja Lainasto Oy y-tunnus: 2382033-5 Yliopistonkatu 26B 20100 TURKU. Luoton määrä. Luoton määrä: 100-400 EUR KULUTTAJALUOTTOSOPIMUS Luotonantaja Lainasto Oy y-tunnus: 2382033-5 Yliopistonkatu 26B 20100 TURKU Luoton määrä Luoton määrä: 100-400 EUR Luoton korko Luoton vuotuinen korko: 28,60 % Luoton takaisinmaksu

Lisätiedot

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Taitoa Kuntaperintä Oy. Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Taitoa Kuntaperintä Oy Kuntatoimijoiden oma perintätoimisto. Mistä on Taitoa Kuntaperintä tehty? Taitoa Kuntaperintä Oy on arvoiltaan, juuriltaan ja omistukseltaan 100% kuntatoimijoiden oma perintätoimisto.

Lisätiedot

TIETOA Velkojen järjestelystä ja velkajärjestelystä

TIETOA Velkojen järjestelystä ja velkajärjestelystä TIETOA Velkojen järjestelystä ja velkajärjestelystä 2 Sisältö 1. Talous- ja velkaneuvonta...5 2. Maksujärjestelyt...5 3. Sopimukseen perustuva velkojen järjestely...5 4. Velkojen järjestely järjestelylainalla

Lisätiedot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot

Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Oikeusministeriö Lausuntopyyntö 20.02.2017 OM 16/41/2016 Pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdot Johdanto Oikeusministeriössä on laadittu arviomuistio pikaluottosääntelyn kehittämisvaihtoehdoista. Vastausohjeet

Lisätiedot

Menot (oikaistut) / Tulot (oikaistut) x 100 = Suorat rahamenot tuloista %

Menot (oikaistut) / Tulot (oikaistut) x 100 = Suorat rahamenot tuloista % Veroilmoituksesta laskettavat tunnusluvut Heikki Ollikainen, ProAgria Oulu Nopea tuloksen analysointi on mahdollista tehdä laskelmalla veroilmoituksesta muutamia yksinkertaisia tunnuslukuja, joiden perusteella

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja: Osoite: Puhelin: Sähköposti: 2474566-4 Sturenkatu 26, 00510 Helsinki 060092242 (2.95,-/min + mpm/pvm)

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta

Rahoitusmarkkinaosasto Jussi Lindgren/RMO Tarkastusvaliokunta Euroopan vakausmekanismin (EVM) vuoden 2014 vuosikertomus ja tilintarkastuslautakunnan kertomus ja Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) vuoden 2014 tilinpäätös, johdon kertomus ja tilintarkastajan kertomus

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. antajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot antaja Osoite Sähköpostiosoite Internet-osoite Collector Bank AB, -01 (Collector Bank) PL

Lisätiedot

Sosiaalinen luotto. 16.1.2013 Hanna Tabell Johtava sosiaalityöntekijä

Sosiaalinen luotto. 16.1.2013 Hanna Tabell Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaalinen luotto 16.1.2013 Hanna Tabell Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaalinen luototus Laki sosiaalisesta luototuksesta hyväksyttiin 20.12.2002/133 ja laki astui voimaan 1.1.2003 Sosiaalinen luototus

Lisätiedot

Verkkokurssin tuotantoprosessi

Verkkokurssin tuotantoprosessi Verkkokurssin tuotantoprosessi Tietotekniikan perusteet Excel-osion sisältökäsikirjoitus Heini Puuska Sisältö 1 Aiheen esittely... 3 2 Aiheeseen liittyvien käsitteiden esittely... 3 2.1 Lainapääoma...

Lisätiedot

Lainsäädännön arviointineuvosto

Lainsäädännön arviointineuvosto Lainsäädännön arviointineuvosto Lausunto Dnro: VNK/1838/32/2018 1.11.2018 Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuluttajaluottosopimuksia ja eräitä muita kuluttajasopimuksia

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2014. 941/2014 Laki. asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2014. 941/2014 Laki. asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2014 941/2014 Laki asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksesta Annettu Helsingissä 14 päivänä marraskuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 340. Laki. korkolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2002

SISÄLLYS. N:o 340. Laki. korkolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2002 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2002 N:o 340 348 SISÄLLYS N:o Sivu 340 korkolain muuttamisesta... 2739 341 elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä

Lisätiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1. Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Top Finance Oy Y-tunnus 2362008-5 Osoite Postikatu 2, 20250 Turku Puhelinnumero

Lisätiedot

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. Alkaen 2 100,00 euroa.

VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT. Alkaen 2 100,00 euroa. VAKIOMUOTOISET EUROOPPALAISET KULUTTAJALUOTTOTIEDOT 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja Yhteisötunnus Osoite Puhelin Sähköposti Internet-osoite 4finance Oy 2257545-4 Mikonkatu 15 A, 00100

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki 25.5. periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion

Lisätiedot

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia

HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua

Lisätiedot

KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista

KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista KENEN VELKA ONGELMA? Analyysi velkomustuomioista VTT, tutkijatohtori Karoliina Majamaa Karoliina.majamaa@helsinki.fi Talouden ajankohtaispäivä 13.12.2017, Helsinki 1 Majamaa, Karoliina; Sarasoja, Laura

Lisätiedot

Rahaasiat. Riidelläänkö teillä rahasta?

Rahaasiat. Riidelläänkö teillä rahasta? Riidelläänkö teillä rahasta? Lasten kohtuulliset vaatimukset Kevään UUTUUS! muotitossut 149 Tarjoustossut 35 Hyvät perustossut 69 Mitä talouden suunnitteluun kuuluu? 1. Taloudellinen ajattelu, motivaatio

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot