Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot"

Transkriptio

1 MuistioLUONNOS 1 (8) Asiakkuudet Dnro: /501/2013 Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot 1 Lähtökohdat 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio on laadittu osana keväällä 2013 käynnistettyä teleyritysyhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää Viestintäviraston valvonta- ja ohjaustyötä sekä julkisesti tarjottavia palveluita. Tavoitteena on kerätä tehokkaasti niin viraston kuin operaattorien kannalta luotettavia saatavuus- ja laatutietoja. Tässä muistiossa määritellään ne kiinteitä laajakaistayhteyksiä koskevat (paikka)tiedot, jotka ovat vähimmäisedellytyksenä liittymien saatavuuden alueelliselle tarkastelulle ja sitä kautta markkinoiden sekä verkkojen analysoinnille. Huolimatta mahdollisten julkisten palvelujen tarpeista, kaikki liittymien saatavuutta ja laatua koskevat tiedot kerätään ensisijaisesti Viestintäviraston sisäiseen käyttöön. Julkaisuun liittyvä arviointi suoritetaan erikseen eikä se ole osana tätä muistiota. Kiinteän verkon laajakaistaliittymiä koskevia alueellisia (paikka)tietoja tarvitaan mm. Viestintäviraston tekemissä verkko- ja markkina-analyyseissä. Näissä arvioidaan esimerkiksi kilpailuedellytyksiä verkkojen päällekkäisyyden sekä korvaavuuden kautta. Kyseisten tietojen pohjalta arviointi puolestaan edellyttää, paitsi mahdollisimman tarkkaa alueellista tarkastelua, myös liittymien tarpeeksi hienojakoista jakoa laadullisesti eri ryhmiin. Analyysien kannalta myös liittymän saatavuuden kustannukset ja teknisistä seikoista johtuvat rajoitukset ovat esimerkiksi tukkumarkkinoiden kannalta merkityksellisiä, vaikka niillä ei olisi suoria vaikutuksia loppukäyttäjille. Verkkoja koskevissa poikkeustilanteissa liittymiä koskevat paikkatiedot mahdollistavat myös paremman vaikuttavuusarvioinnin. Saatavuustiedot ovat keskeisiä myös loppukäyttäjille, erityisesti kuluttajille, jotta nämä ovat tietoisia olemassa olevista liittymävaihtoehdoistaan ja voivat vertailla niitä realistisesti. Nykyisellään operaattorit tarjoavat saatavuustietoja vaihtelevasti omien nettisivujensa sekä asiakaspalvelunsa kautta. Vaihtoehtoisesti tietoja voitaisiin tarjota myös kootummin, jolloin kokonaiskuva olisi muodostettavissa helpommin.

2 2 (8) 3 Toimitettavat tiedot Seuraavassa on esitetty ne eri näkökulmiin liittyvät jaottelut, jotka kerättävien tietojen perusteella on kyettävä tekemään: Aluetarkkuus I. Postiosoite (postitoimipaikka, postinumero, katuosoite, katunumero ja tarvittaessa asunnon numero) ja mikäli mahdollista rakennustunnus II. tai näiden puuttuessa koordinaattitiedot Yhteystekniikka xdsl Ethernet Kaapelimodeemi FTTH HomePNA Tiedonsiirtonopeus (downstream) 512 kbit/s 1 Mbit/s 10 Mbit/s 30 Mbit/s 100 Mbit/s Tiedonsiirtonopeus (upstream) alle 512 kbit/s 512 kbit/s 100 Mbit/s

3 3 (8) 3.1 Kytkentäaste 3.2 Palveluoperaattoritoiminta 3.3 Aluetarkkuus Laajakaistan saatavuuden laskentaan kerätään yksilöitynä seuraavat tiedot: 1. Liittymät, jotka ovat kytkettävissä käyttöön ilman lisärakentamista (esim. valmiiksi rakennettu ja päätetty talokaapeli). Asiakas saa tilauksesta liittymän käyttöönsä. 2. Liittymät, joissa verkko on rakennettu asiakkaan sijaintipaikan läheisyyteen (esim. tontin reunalle) asti ja jotka vaativat vain talokaapelin tai vastaavan lyhyehkön tilaajayhteyden osan rakentamista. Asiakas saa tilauksesta liittymän käyttöönsä kohtuullisessa ajassa ilman suuria rakennuskustannuksia. Edellä mainittujen lisäksi teleyrityksiltä tullaan keräämään erikseen tiedot alueista, joissa saatavuutta on vuoden sisällä rakenteilla sekä niihin, joissa saatavuuteen tai liittymiin kohdistuu välittömiä purkusuunnitelmia vuoden aikajänteellä. Teleyrityksiltä tullaan keräämään myös tieto käytössä olevista liittymistä Viestintäviraston analyyseissa tarvittavan alueellisen liittymämäärätiedon laskemista varten. Tiedot on tarkoitus kerätä täysin tässä muistiossa kuvattujen saatavuustietojen keruuta vastaavalla tavalla. Teleyritysten tulee ilmoittaa tiedot palveluoperaattoritoiminnastaan niin oman verkkonsa kuin muiden teleyritysten verkkojen osalta. Teleyritys voi tarjota palveluja koko oman verkkonsa alueella tai vain osassa siitä. Lisäksi osa verkkoyrityksistä ei harjoita lainkaan palveluoperaattoritoimintaa. Jos palveluja tarjotaan vain osassa verkkoa (esim. myyntikiellon vuoksi) se tulee ilmoittaa erikseen verkko- ja aluekohtaisesti. Muiden teleyritysten verkkojen osalta palveluntarjonta on ilmoitettava teleyritys-, verkkotekniikka- ja aluekohtaisesti. Mikäli palveluoperaattori ei ilmoita muuta, palveluoperaattorin tarjonnan (liittymät ja niiden nopeusluokat) oletetaan olevan samat kuin mitä verkko-operaattori on ilmoittanut palvelun saatavuudeksi. Saatavuus toisen teleyrityksen verkossa voi perustua mihin tahansa tukkutuotteeseen eli sekä tilaajayhteyden vuokraamiseen että niin sanottuun laajakaistatukkutuotteeseen. Esimerkiksi verkkojen päällekkäisyyden selvittäminen sekä väestöpeiton arvioiminen edellyttävät mahdollisimman tarkkaa sijaintitietoa kustakin liittymästä. Käytännössä tämä tarkoittaa listaa yksilöidyistä postiosoitteista (kotitalous, liiketila tai muu käyttöpaikka). Myös Väestörekisterikeskuksen

4 4 (8) 3.4 Yhteystekniikka 3.5 Tiedonsiirtonopeus rakennustunnuksen avulla voidaan selvittää rakennuksen sijainti täsmällisesti. Rakennustunnus lienee vielä osoitetta yksiselitteisempi tunniste, joten sillä voidaan mahdollisuuksien mukaan korvata osoitetieto. Tietoja käsiteltäessä postiosoitteet muunnetaan koordinaateiksi, jotta karttapohjainen analyysi olisi mahdollista. Jos siis osoitetta eikä rakennustunnusta ei ole saatavilla, voidaan tiedot toimittaa suoraan koordinaatteina. Tämä kuitenkin saattaa vaikeuttaa tarkistustyötä. Teleyritysten kanssa tullaan erikseen sopimaan tietojen tarkistus- ja palautuskäytäntö siltä osin kuin teleyrityksen ilmoittamia tietoja ei saada yhdistettyä väestötietoihin tai paikannettua riittävällä tarkkuudella. Eri verkkotekniikat mahdollistavat erilaisia loppuasiakasliittymiä, minkä lisäksi tekniikoilla voi olla myös merkityksellisiä eroja, jotka eivät näy suoraan loppukäyttäjille. Esimerkiksi yhteyksien vuokrattavuus edelleen tukkumarkkinoilla ja niihin liittyvät kustannukset. Yhteystekniikan perusteella voi joiltain osin myös tehdä päätelmiä loppuasiakkaille tarjottavien yhteyksien tiedonsiirtonopeudesta. Saatavissa olevat liittymät ilmoitetaan kunkin verkkotekniikan osalta erikseen esitetyllä jaottelulla. Mikäli luetellut tekniikat eivät sovellu joihinkin teleyrityksen tarjoamiin liittymiin, tulee vastaajan olla yhteydessä Viestintävirastoon, jolloin sovitaan tarvittaessa uuden luokan lisäämisestä. Tässä muistiossa ei oteta kantaa langattomiin yhteyksiin (tai niiden peittoalueen laskentaan), mutta voidaan todeta, että näitä koskee vastaavanlainen erittely. Tiedonsiirtonopeus on selkein ja vertailtavin indikaattori kiinteiden yhteyksien laadullisista eroista. Tiedonsiirtonopeuksia kuvaavien tietojen avulla voidaan arvioida myös kansallisella tasolla tietoyhteiskuntaan liittyviä valmiuksia ja tarkastella kansallista ja alueellista kehitystä. Kysyttävät nopeusluokat on nimetty alarajansa mukaan (seuraavan luokan muodostaessa ylärajan) ja ne liittyvät suoraan Viestintäviraston sääntely- ja raportointitarpeisiin. Ne myös muodostavat sopivan kehikon arvioida kuluttajille tarjottavien liittymien keskinäistä korvaavuutta sekä kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Kustakin ruudusta ilmoitetaan tekniikkakohtaisesti ylin saavutettavissa oleva nopeusluokka kyseisessä sijainnissa.

5 5 (8) 4 Tietojen muoto ja toimittaminen Palveluiden saatavuustiedot toimitetaan taulukkona, jossa yksi rivi edustaa ensisijaisesti yhtä rakennusta. Tarvittaessa eri riveillä voidaan erotella rakennuksen eri raput tai huoneistot, jos niihin on saatavilla kuhunkin eri liittymätekniikka tai nopeusluokka. Maantieteellinen sijainti ilmoitetaan postiosoitteen, rakennustunnuksen tai edellä mainittujen puuttuessa koordinaattitiedon avulla. Liittymämäärätiedot tullaan keräämään luonnollisesti osoitetarkkuudella. Pysyvä rakennustunnus on Väestörekisterikeskuksen määrittelemä, kunkin rakennuksen yksilöivä tieto, joka tulee käyttöön syksyllä Jos rakennustunnusta tai osoitetietoja ei ole saatavilla, voidaan toimittaa rakennuksen keskipisteen koordinaatti EUREF-FIN-astekoordinaatistossa (Leveyskoordinaatti, Pituuskoordinaatti). Koordinaattitiedon tulisi lähtökohtaisesti olla desimaalimuodossa. Koordinaatistona käytetään EUREF-FIN-koordinaatistoa, joka on Euroopanlaajuisen ETRS89-koordinaatiston kansallinen realisaatio Suomessa. EUREF-FIN on yhtenevä GPSpaikannuksessa käytettävän WGS84-kordinaatiston kanssa. Mikäli koordinaattitietoja ei ole saatavissa edellä kuvatulla tavalla, tulee käytetty paikkatietomuoto kuvata erikseen. Tiedostot, joihin ylläkuvatut tiedot on tallennettu, toimitetaan ensivaiheessa virastoon CSV-muodossa nettiselaimella käytettävän käyttöliittymän kautta. Yhdessä tiedostossa voidaan toimittaa yksi tai useampia verkkopeittoja. Tarvittavat CSV-pohjat toimitetaan toukokuussa ennen pilotoinnin alkamista.

6 MuistioLUONNOS 6 (8) Asiakkuudet Dnro: /501/2013 Rakennustunnus Postiosoite Postinumero Postitoimipaikka Sijaiti EUREF-FINastekoordinaatistossa (Leveys,Pituus) Tekniikka Downstreamnopeusluokka Upstreamnopeusluokka D Tikkurilantie Vantaa Kaapelimodeemi 100 M 512 k A Asemakatu 5 A Espoo xdsl 10 M 512 k A Asemakatu 5 B Espoo xdsl 10 M 512 k A Asemakatu 5 C Espoo xdsl 1 M 512 k E Tikkurilantie Vantaa KTV 100 M 512 k K Rantatie Espoo Ethernet 100 M 100 M S Järvitie Satukylä FTTH 100 M 100 M H Syrjätie Jeerankylä xdsl 1 M 512 k , xdsl 1 M < 512 k Ilmoitetaan kukin yksittäinen rakennus omalla rivillään. Rakennukset yksilöidään rakennustunnuksen tai osoitteen perusteella. Sama tekniikka ja nopeus saatavilla kaikkiin rakennuksen huoneistoihin. Jos saatavilla eri nopeus saman rakennuksen eri rappuihin tai huoneistoihin, eritellään tieto omille riveilleen. Jos rakennustunnusta tai osoitetta ei tiedetä, ilmoitetaan sijaintikoordinaatti. Esimerkkitaulukko saatavuustiedon toimittamisesta (osoitteet ja rakennustunnukset eivät ole todellisia tietoja).

7 MuistioLUONNOS 7 (8) Asiakkuudet Dnro: /501/ Määritelmien käyttöönotto ja pilotointi 5.1 Pilotoitavat tiedot Viestintävirasto tarvitsee tässä muistiossa määriteltäviä saatavuustietoja ohjaus- ja valvontatyössään vuoden 2015 alusta lähtien. Tuohon ajankohtaan mennessä tietojen toimittamisen ja vastaanottamisen kannalta keskeisten teknisten järjestelmien tulee olla valmiina käyttöönottoon. Järjestelmien kehittämistä jatketaan vielä tämän jälkeen. Tietojen toimittamista pilotoidaan vuoden 2014 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla. Pilotoinnin tarkoituksena on selvittää soveltuvatko siihen mennessä kehitetyt järjestelmät tietojen toimittamiseen ja millaisilla teknisillä ratkaisuilla tiedonkeruuta voidaan edelleen helpottaa ja tehostaa. Määritelmien käyttöönotto ei kuitenkaan ole sidoksissa teknisiin ratkaisuihin eli määritellyt tiedot tarvitaan ohjaus- ja valvontakäyttöön järjestelmäkehityksen tilasta riippumatta. Pilotoinnin aikataulu on seuraava: Huhtikuu - Pilotointisuunnitelman kommentointi Toukokuu - Pilotoinnin lopulliset yksityiskohdat sisältäen aikataulun sekä kuvaukset tietojen toimitusmuodosta mallipohjineen Syyskuu - Tiedot on toimitettava Viestintävirastolle syyskyyn loppuun mennessä. Loka-joulukuu - Pilotoinnin tulosten analysointi Marras-joulukuu - Palautetilaisuus Kaikkia Suomessa toimivia teleyrityksiä pyydetään toimittamaan kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot tässä muistiossa annettujen määritelmien mukaisesti kuitenkin seuraavin rajoituksin. 1. Aluerajoitus verkkoyrityksille a. Mikäli teleyritys toimii pääkaupunkiseudulla, niin tiedot pyydetään toimittamaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueelta. b. Mikäli teleyritys ei toimi pääkaupunkiseudulla, tiedot pyydetään toimittamaan vähintään kahden kunnan alueelta, jossa sillä on omaa verkkoa.

8 8 (8) 2. Palveluyritysten, joilla ei ole omaa laajakaistaverkkoa ja tilaajayhteyksiä, tulee toimittaa tieto palvelujen saatavuudesta muiden yritysten omistamissa verkoissa luvun 3.2 mukaisesti ilman aluerajoitusta.

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot Muistio TIKU-SL-B 1 (7) Dnro: 8.4.2015 93/501/2014 Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot 1 Lähtökohdat ja rajaukset 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio

Lisätiedot

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot

Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot Muistio TIKU-SL-B 1 (7) Dnro: 20.10.2015 93/501/2014 Viestintävirastolle toimitettavat kiinteiden tiedonsiirtoliittymien saatavuustiedot 1 Lähtökohdat ja rajaukset 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio

Lisätiedot

Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot

Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot Muistio TIKU-SL-A 1 (5) Dnro: 8.4.2015 93/501/2014 Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot 1 Lähtökohdat 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio on laadittu osana keväällä

Lisätiedot

Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot

Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot Muistio TIKU-SL-A 1 (6) Dnro: 20.10.2015 93/501/2014 Viestintävirastolle toimitettavat matkaviestinverkon saatavuustiedot 1 Lähtökohdat 2 Käyttökohteista yleisesti Tämä muistio on laadittu osana keväällä

Lisätiedot

TIKU-tietopyynnön vastausohje

TIKU-tietopyynnön vastausohje TIKU-tietopyynnön vastausohje SISÄLLYSLUETTELO 1. Puhelin-, laajakaista- ja TV-palvelujen tarjontaan soveltuvan kiinteän verkon saatavuusalue 2. Puhelin-, laajakaista- ja TV-palvelujen tarjontaan soveltuvan

Lisätiedot

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Syksy 2015

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Syksy 2015 TIKU-vastausohje: kiinteä verkko Syksy 2015 Toimitettavat tiedot - kiinteä verkko Syksy 2015 Kiinteän verkon saatavuus» Laajakaistaverkko Kiinteän verkon liittymämäärä» Laajakaistaliittymät Kiinteän verkon

Lisätiedot

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari

Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari Telepalvelujen saatavuus- ja laatutiedot seminaari 17.5.2013 Viestintävirasto, Helsinki [Esittäjän nimi, titteli] [pvm] 1 Seminaariohjelma 9:00 9:30 Aamiainen 9:30 11:00 Telepalveluiden laadun ja saatavuuden

Lisätiedot

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Tammikuu 2017

TIKU-vastausohje: kiinteä verkko. Tammikuu 2017 TIKU-vastausohje: kiinteä verkko Tammikuu 2017 Sisältö Ilmoitettavat tiedot Kiinteä verkko Kiinteän verkon saatavuus» Esimerkkilomake ja ilmoitettavat tiedot (laajakaista) Kiinteän verkon liittymämäärä»

Lisätiedot

TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko. Syksy 2015

TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko. Syksy 2015 TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko Syksy 2015 Toimitettavat tiedot matkaviestinverkko Matkaviestinverkoista toimitetaan peittoaluekartat Esri Shape (SHP) muotoisina karttakuvina Karttatiedostojen on

Lisätiedot

Laajakaistayhteyksien tekniikkaluokkia selkeytetään ja nopeusluokkia lisätään

Laajakaistayhteyksien tekniikkaluokkia selkeytetään ja nopeusluokkia lisätään Puolivuosikysely 2017 1 (7) Dnro: 13.6.2017 792/900/2017 Tietopyyntö Viestintävirasto pyytää teleyrityksiltä vuoden 2017 ensimmäistä vuosipuoliskoa koskevat tiedot viestintäverkkojen ja -palveluiden liittymä-

Lisätiedot

Viestintäverkkojen ja - palvelujen saatavuus. Joonas Orkola Toimialatieto

Viestintäverkkojen ja - palvelujen saatavuus. Joonas Orkola Toimialatieto Viestintäverkkojen ja - palvelujen saatavuus Joonas Orkola Toimialatieto Viestintäverkkojen ja -palvelujen saatavuus Tietoja tuotetaan... 1. Viestintävirastolle 2. viestintäpalvelujen käyttäjille 3. muihin

Lisätiedot

Yhden megan laajakaista kaikille

Yhden megan laajakaista kaikille Yhden megan laajakaista kaikille Yhden megan laajakaista kaikille Kuluttajalla ja yrityksellä on 1.7.2010 alkaen oikeus saada yhden megan laajakaistaliittymä vakituiseen asuinpaikkaan tai yrityksen sijaintipaikkaan.

Lisätiedot

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta

Asetuksen mukaan tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Raportti 1 (5) Dnro: 29.11.2017 1310/922/2017 Selvitys tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta Tietoyhteiskuntakaaren yleispalvelusääntelyllä taataan kaikille tietyt perustasoiset viestintäpalvelut

Lisätiedot

TIKU-saatavuustietojen julkaisemiseen liittyvistä periaatteista ja toimintatavoista

TIKU-saatavuustietojen julkaisemiseen liittyvistä periaatteista ja toimintatavoista TIKU-SL-J muistioluonnos 1 (10) Dnro: 20.2.2015 93/501/2014 TIKU-saatavuustietojen julkaisemiseen liittyvistä periaatteista ja toimintatavoista 2 (10) 1 Muistion tarkoitus Tämä muistio on osa keväällä

Lisätiedot

Viestintäviraston puheenvuoro

Viestintäviraston puheenvuoro Viestintäviraston puheenvuoro Maaseudun laajakaistat -seminaari Päivi Peltola-Ojala 3.2.2011 Laajakaistan edistäminen Viestintäviraston toiminnan painopistealue Viestintävirasto huolehtii siitä, että yhteiskunnan,

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén

Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén Laajakaista kaikkien ulottuville Viestintäministeri Suvi Lindén 1 Laajakaistatilanne Suomessa Laajakaistan määrä (Viestintäviraston katsaus 11.9.2008) Langaton ja etenkin mobiili laajakaista yleistyy.

Lisätiedot

TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko. Tammikuu 2017

TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko. Tammikuu 2017 TIKU-vastausohje: matkaviestinverkko Tammikuu 2017 Sisältö Matkaviestinverkon saatavuustiedot Yleisiä ohjeita Karttatiedoston ohjeita Ilmoitettavat tiedot» Palvelukyky, yhteystekniikat, nopeusluokat, liityntätapa

Lisätiedot

TIKU-tietojen julkaiseminen. Miksi tietoja julkaistaan Keskustelutilaisuus 24.2.2014 Pertti Hölttä

TIKU-tietojen julkaiseminen. Miksi tietoja julkaistaan Keskustelutilaisuus 24.2.2014 Pertti Hölttä TIKU-tietojen julkaiseminen Miksi tietoja julkaistaan Keskustelutilaisuus 24.2.2014 Pertti Hölttä 12.30 13.15 Ohjelma Miksi tietoja julkaistaan? Pertti Hölttä Tietojen kerääminen ja julkaisu TIKU-palvelussa,

Lisätiedot

Teematilaisuus: Verkkotiedot

Teematilaisuus: Verkkotiedot Teematilaisuus: Verkkotiedot Teleyrityksen puheenvuoro - Sonera Raimo Mäki 29.5.2015 Millaisessa ympäristössä toimimme ~80% ~75% ~45% ~82% ~67% ~10% ~23% Lähde: Tilastokeskus/kuluttajabarometri 05/2014

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS 8/2012. Kotitalouksien laajakaistaliittymät. Nopeiden internetyhteyksien yleistyminen

MARKKINAKATSAUS 8/2012. Kotitalouksien laajakaistaliittymät. Nopeiden internetyhteyksien yleistyminen MARKKINAKATSAUS 8/2012 Kotitalouksien laajakaistaliittymät Nopeiden internetyhteyksien yleistyminen Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava

Lisätiedot

Vertailusivustoja verkossa

Vertailusivustoja verkossa Vertailusivustoja verkossa Kuluttajaliitto on koonnut avuksesi verkossa toimivia erilaisia hintojen ja palvelujen vertailusivustoja. Kuluttajaliitto ei vastaa listalla esiintyvien toimijoiden tietojen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) 1047/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA ETELÄ-SAVO HANKEALUE 23 (PIEK- SÄMÄKI) Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Pieksämäki

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1773/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 110 (Varkaus) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan

Lisätiedot

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Viestintävirasto 33 F/2014 M 1 (5) Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto on määrännyt 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Analyysi 1 (5) Dnro: 18.12.2017 1361/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaan hankealue Raahe Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 5.8.2015 1085/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI LAPPI 60 (PELKOSENNIEMI) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 9.4.2015

Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 9.4.2015 PALVELUKUVAUS 1 (8) Palvelukuvaus Vaihtotilaus Versio: 1.0 PALVELUKUVAUS 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Vaihtotilaus prosessin osapuolet... 3 3 Vaihtotilauksen tekeminen DNA:lle... 3 4 Vaihtotilauksen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) 1213/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 99 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Viljolahti-Hevonlahti

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) 1211/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA POHJOIS-SAVO HANKEALUE 97 (VARKAUS) Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Härmäniemi-Joutsenlahti

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1748/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Karjala hankealue 42 (Nurmes) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Televiestintäkysely 2008

Televiestintäkysely 2008 Televiestintäkysely 2008 Kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaisesti luottamuksellisia. Yritysten rakenteet 00022 TILASTOKESKUS SÄHKÖINEN LOMAKE OSOITTEESSA: http://sol.itella.net/tele Yrityksen

Lisätiedot

Viestintäviraston kannanotto taajuusresurssien jaosta mobiililaajakaistaliittymille verkkoneutraliteettisääntelyn puitteissa

Viestintäviraston kannanotto taajuusresurssien jaosta mobiililaajakaistaliittymille verkkoneutraliteettisääntelyn puitteissa Kannanotto 1 (5) Dnro: 10.4.2018 1508/959/2017 Viestintäviraston kannanotto taajuusresurssien jaosta mobiililaajakaistaliittymille verkkoneutraliteettisääntelyn puitteissa Viestintävirastolta on pyydetty

Lisätiedot

Viestintäviraston julkiset toimialatiedot. Viestintäviraston tietoseminaari

Viestintäviraston julkiset toimialatiedot. Viestintäviraston tietoseminaari Viestintäviraston julkiset toimialatiedot Viestintäviraston tietoseminaari 27.11.2015 Viestintäviraston toimialatiedot Mitä ovat Viestintäviraston toimialatiedot? Mikä on seminaarin tavoite? Mihin Viestintävirasto

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 11.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1337/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO JUANKOSKI (23) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Viestintäviraston uuden tiedonkeruukäytännön vaikutusarviointi Raportti

Viestintäviraston uuden tiedonkeruukäytännön vaikutusarviointi Raportti Viestintäviraston uuden Raportti Tiina Ketolainen, Johanna Vuorjoki 2.10.2015 Viestintäviraston uuden 2 (19) 2.10.2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 1.1 Lähtökohdat työlle... 3 1.2 Työn tavoite... 3 1.3 Selvityksen

Lisätiedot

xdsl Operaattorihinnasto

xdsl Operaattorihinnasto 1. Alajärven Puhelinosuuskunnan xdsl -operaattorilaajakaistayhteydet... 2 1.1 xdsl -yhteyksien tuotekuvaus... 2 1.2 Tuotteiden toimitusaika... 3 1.3 Tuotteiden hinnoittelu... 3 1.3.1 ATM/ETHERNET-alueverkon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa Analyysi 1 (5) Dnro: 25.1.2018 1378/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Oulu Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1707/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 36 (Mikkeli) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 26.11.2010 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1293/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI ITÄ-UUSIMAA LAPINJÄRVI (6) -HANKEALUEEN TUKI- KELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1266/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Pyhäntä 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen

Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen Laajakaista kaikkien ulottuville Selvitysmies Harri Pursiainen 1 Markkinoiden muutos Ennen kattavat palvelut syntyivät markkinaehtoisesti eikä valtio puuttunut toimintaan tiukalla sääntelyllä, veroilla

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 14.12.2012 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1771/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Siilinjärvi (108)- hankealueen tukikelpoisuudesta

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA

PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA 28.12.2011 1357/9230/2011 TeliaSonera Finland Oyj Teollisuuskatu 15 00510 HELSINKI PÄÄTÖS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE TARJOTTAVIEN MOBIILILAAJAKAISTALIITTYMIEN SOPIMUSEHTOJEN LAINMUKAISUUDESTA I SELVITYSTYÖN

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

3.12.2012 350/9411/2011 MARKKINA-ANALYYSI HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA TUKKU- TASON LAAJAKAISTAPALVELUJEN MARKKINALLA

3.12.2012 350/9411/2011 MARKKINA-ANALYYSI HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA TUKKU- TASON LAAJAKAISTAPALVELUJEN MARKKINALLA 3.12.2012 350/9411/2011 MARKKINA-ANALYYSI HUOMATTAVASTA MARKKINAVOIMASTA TUKKU- TASON LAAJAKAISTAPALVELUJEN MARKKINALLA 2 (41) SISÄLLYSLUETTELO: 1. LÄHTÖKOHDAT HUOMATTAVA MARKKINAVOIMAN TARKASTELULLE...

Lisätiedot

Palvelujen myynnin aloittaminen

Palvelujen myynnin aloittaminen Palvelujen myynnin aloittaminen Merja Saari Esityksen sisältö Tarjonnan alkaessa? Miten sopimukset on tehtävä? Mitä sopimusten pitää sisältää? Miten sopimuksia voi muuttaa? Miten virheet ja viivästykset

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1258/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Oulu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 18.1.2013 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1736/9520/2012 Markkina-analyysi Lappi Sodankylä (85) -hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa

MARKKINAKATSAUS 4/2012. Teletoiminta Suomessa MARKKINAKATSAUS 4/2012 Teletoiminta Suomessa Teleyritysten tulot ja investoinnit 2011 Viestintävirasto 2012 Tiedustelut: markkinaselvitykset@ficora.fi Tietoja lainatessa lähteenä on mainittava Viestintävirasto.

Lisätiedot

TIKU-M. Viestintäviraston tilastoissa ja tietopyynnöissä käytettävistä määritelmistä

TIKU-M. Viestintäviraston tilastoissa ja tietopyynnöissä käytettävistä määritelmistä TIKU-M Viestintäviraston tilastoissa ja tietopyynnöissä käytettävistä määritelmistä 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Yleiset määritelmät... 3 3 Kiinteitä televerkkoja ja niissä tarjottavia palveluja koskevat

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Analyysi 1 (5) Dnro: 21.9.2017 985/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Karjala hankealue Lemi Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Karjalan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta

Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 9.3.2016 1767/9520/2012 Markkina-analyysi Pohjois-Savo Lapinlahti (104) - hankealueen tukikelpoisuudesta 1

Lisätiedot

Verkkotietopiste.fi palvelu yhteisrakentamisen tukena ja laajakaistarakentamisen eteneminen Päivi Peltola-Ojala, Johtava asiantuntija,

Verkkotietopiste.fi palvelu yhteisrakentamisen tukena ja laajakaistarakentamisen eteneminen Päivi Peltola-Ojala, Johtava asiantuntija, Verkkotietopiste.fi palvelu yhteisrakentamisen tukena ja laajakaistarakentamisen eteneminen Päivi Peltola-Ojala, Johtava asiantuntija, Viestintävirasto Esityksen aiheet Verkkojen yhteisrakentaminen säästää

Lisätiedot

Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) Elisa Yrityskaista 4.4.2013 Yritysasiakkaat versio 2.1. Elisa Yrityskaista

Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) Elisa Yrityskaista 4.4.2013 Yritysasiakkaat versio 2.1. Elisa Yrityskaista Elisa Oyj Palvelukuvaus 1 (5) -palvelu liittää yrityksen yhden toimipisteen Internetiin. sisältää reitittimen ja Internet-yhteyden sekä näiden ylläpidon ja huoltopalvelut. Palvelu tarjoaa kiinteän kaksisuuntaisen

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake

HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake HAJA-ASUTUSALUEIDEN LAAJAKAISTAHANKE 14.10.2010 Pyyntö hanke-ehdotuksiksi Osa 5. Hanke-ehdotuslomake Tiedot hankkeesta ja hanke-ehdotuksen laatijasta Hankkeen nimi ja kunta Hämeenlinnan Hauhon laajakaistahanke,

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 2.2.2015 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1716/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Kainuu hankealue 10 (Kajaani) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Kainuun maakunnan liiton

Lisätiedot

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE

LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE LIITE 2: KELPOISUUSEHTOJEN JA TARJOUKSEN RAKENTEEN TARKISTUSLOMAKE Tarjousten käsittelyn ensimmäisessä vaihe on tarjoajien kelpoisuuden arviointi. Arviointi suoritetaan tämän lomakkeen ja sen liitteiden

Lisätiedot

Viestintävirasto kerää tietoa

Viestintävirasto kerää tietoa Viestintävirasto kerää tietoa Joonas Orkola Miksi Viestintävirasto kerää tietoa? Teletoimijoiden ja toiminnan laajuuden määrittämiseksi» Viestintävirasto tulkitsee lain perusteella, mitkä tahot harjoittavat

Lisätiedot

TUKKUTASON LAAJAKAISTAPALVELUN OPERAATTORIHINNASTO 1.2.2013

TUKKUTASON LAAJAKAISTAPALVELUN OPERAATTORIHINNASTO 1.2.2013 Sivu 1/5 TUKKUTASON LAAJAKAISTAPALVELUN OPERAATTORIHINNASTO 1.2.2013 Blue Lake Communication Oy (myöhemmin BLC) tarjoaa toiselle teleyritykselle (myöhemmin Operaattoriasiakas) tuotteita ja palveluja HMV

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) 1535/9520/2010 1 (4) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 7 (MASKU) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Masku-hanke.

Lisätiedot

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5)

@ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) @ Viestintävirasto Analyysi 1 (5) 14.11.2018 Dnro: 1260/940/2018 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pilkanmaan hankealue Hämeenkyrö Taustaa Julkinen kuuleminen Markkina-analyysi koskee Pirkanmaan

Lisätiedot

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva) Analyysi 1 (6) Tämä markkina-analyysi korvaa Dnro: 14.12.2012 päivätyn analyysin 25.5.2016 1760/9520/2012 Korjattu markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue 30 (Siikalatva)

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1250/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois- Pohjanmaan hankealue Kempele 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

IKAALISTEN-PARKANON PUHELIN OSAKEYHTIÖ. OPERAATTORI xdsl -HINNASTO JA TUOTEKUVAUS

IKAALISTEN-PARKANON PUHELIN OSAKEYHTIÖ. OPERAATTORI xdsl -HINNASTO JA TUOTEKUVAUS 1 (1) IKAALISTEN-PARKANON PUHELIN OSAKEYHTIÖ OPERAATTORI xdsl -HINNASTO JA TUOTEKUVAUS VOIMASSA 22.8.2011 LÄHTIEN Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiö, Kotipaikka: IKAALINEN, Y-tunnus: 0133011-6, Kauppakatu

Lisätiedot

@450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori. Anne Suomi, Digita Oy

@450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori. Anne Suomi, Digita Oy @450-laajakaista kylien tietoliikenneratkaisuna Kokonaisvaltainen kyläsuunnittelu seminaari 23.4.2009 Pori Anne Suomi, Digita Oy Agenda 1. Laajakaista mobiiliksi 2. Kylien laajakaistayhteydet valtioneuvoston

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 1.12.2015 1355/9520/2010 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVO RAUTAVAARA (41) -HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn ja 30.11.2011 täsmennetyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 861/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI SATAKUNTA JÄMIJÄRVI (11)-HANKEALUEEN TUKIKEL-

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Analyysi 1 (5) Dnro: 6.10.2017 970/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Pohjois-Pohjanmaa hankealue Sievi Taustaa Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

NETPLAZA OY:N LAUSUNTO PÄÄTÖSLUONNOKSESTA KOSKIEN DNA OYJ:N HUOMATTAVAA MARKKINAVOIMAA TILAAJAYHTEYS- JA BITSTREAM-MARKKINOILLA

NETPLAZA OY:N LAUSUNTO PÄÄTÖSLUONNOKSESTA KOSKIEN DNA OYJ:N HUOMATTAVAA MARKKINAVOIMAA TILAAJAYHTEYS- JA BITSTREAM-MARKKINOILLA JULKINEN Viestintävirasto Aleksandra Partanen kirjaamo@ficora.fi DNRO 3/961/2017 NETPLAZA OY:N LAUSUNTO PÄÄTÖSLUONNOKSESTA KOSKIEN DNA OYJ:N HUOMATTAVAA MARKKINAVOIMAA TILAAJAYHTEYS- JA BITSTREAM-MARKKINOILLA

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 25 SEKÄ SISÄLTÄEN HANKEALUEET 3 JA 4 Markkina-analyysi koskee Kymenlaakson maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta 25 ja se sisältää

Lisätiedot

Viestintäviraston kannanotto laajakaistan tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin kohtuullisuudesta

Viestintäviraston kannanotto laajakaistan tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin kohtuullisuudesta Kannanotto 1 (12) 14.10.2011, päivitetty 10.9.2012 Dnro: 989/9230/2011 Viestintäviraston kannanotto laajakaistan tiedonsiirtonopeuden vaihteluvälin kohtuullisuudesta Kannanoton tarkoitus Tämän kannanoton

Lisätiedot

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta

Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta Muistio 1 (5) Dnro: 31.5.2016 1248/940/2014 Päivitetty markkina-analyysi Pohjois-Pohjanmaan Haapavesi - hankealueen tukikelpoisuudesta 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Analyysi 1 (5) Dnro: 29.9.2017 992/940/2017 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta: Etelä-Pohjanmaa hankealue Alavus Taustaa Markkina-analyysi koskee Etelä-Pohjanmaan liiton ilmoittamaa hankealuetta

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa Muistio 1 (5) Dnro: 2.12.2013 1196/940/2013 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Pohjanmaa hankealue Muhos 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Pohjanmaan maakunnan

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1316/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Savonlinna 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004

Elisa Talokaapeli. Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Tuotetiedot, tilausohjeet ja hinnasto 1.9.2004 Elisa Talokaapeli Elisa Talokaapeli mahdollistaa kiinteistön sisäjohtoverkon yhdistämisen maakaapelilla yleiseen televerkkoon. Yhdistämisen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) 570/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KESKI-SUOMI HANKEALUE 11 (KANNONKOSKI) Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta Kannonkoski -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1307/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Joutsa 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) 1239/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA VARSINAIS-SUOMI HANKEALUE 19 (SAUVO) Markkina-analyysi koskee Varsinais-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Sauvo

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1702/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä- Savo hankealue 31 (Heinävesi) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin

Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa /9520/ päivätyn markkina-analyysin Analyysi 1 (6) Dnro: Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 4.4.2016 1071/9520/2011 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA KYMENLAAKSO HANKEALUE 31 (KOUVOLA)

Lisätiedot

Laajakaistaratkaisut asuinkiinteistöissä

Laajakaistaratkaisut asuinkiinteistöissä asuinkiinteistöissä taloyhtiöissä seminaari 6.10.2005 Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL - www.stul.fi 1 Hankitaanko taloyhtiöön yhteinen laajakaistajärjestelmä

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu Muistio 1 (5) Dnro: 17.12.2014 1309/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Keski-Suomi Keuruu 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Keski-Suomen maakunnan liiton ilmoittamaa

Lisätiedot

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen

Laajakaistaverkot kaikille. Juha Parantainen Laajakaistaverkot kaikille Juha Parantainen Liittymät Laajakaistaliittymät Suomessa 4 000 000 3 000 000 2 000 000 Mobiili (3G / 4G) Langaton (@450, WiMax) Kaapelimodeemi Kiinteistöliittymä DSL Valokuitu

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) Muistio 1 (6) Dnro: 14.12.2012 1830/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Satakunta hankealue 23 (Nakkila) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Satakunnan maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 689/9520/2010 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 1 Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakuntaliiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Bromarv-Tenhola -hanke. Liikenne-

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS PÄÄKAUPUNKISEUDULLA TOIMIVIEN 3G MATKAVIESTINVERKKOJEN DATANOPEUKSISTA

Operaattorivertailu SELVITYS PÄÄKAUPUNKISEUDULLA TOIMIVIEN 3G MATKAVIESTINVERKKOJEN DATANOPEUKSISTA Operaattorivertailu SELVITYS PÄÄKAUPUNKISEUDULLA TOIMIVIEN 3G MATKAVIESTINVERKKOJEN DATANOPEUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 4 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1215/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI PÄIJÄT-HÄME HÄMEENKOSKI (10)-HANKEALUEEN TU- KIKELPOISUUDESTA 1

Lisätiedot

Laajakaistayhteyksien toteutus asuinkiinteistöissä

Laajakaistayhteyksien toteutus asuinkiinteistöissä Laajakaistayhteyksien toteutus asuinkiinteistöissä Suomen Kiinteistöliitto ry Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL - www.stul.fi

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA Analyysi Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Dnro: 27.2.2015 1069/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI 29 -HANKEALUEEN TUKIKELPOI- SUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN TUKIKELPOISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 28.10.2011 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 27.2.2015 Dnro: 1202/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI POHJOIS-SAVON MAAKUNNAN NILSIÄ SANKIMÄKI- SAARVONMÄKI (88) -HANKEALUEEN

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta)

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) Muistio 1 (5) Dnro: 14.12.2012 1768/9520/2012 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Pohjois-Savo hankealue 105 (Leppävirta) 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Pohjois-Savon

Lisätiedot

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue

Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Analyysi 1 (5) Dnro: 30.1.2015 1314/940/2014 Markkina-analyysi hankealueen tukikelpoisuudesta Etelä-Savon hankealue Pieksämäki 1 Hankealueen tukikelpoisuus Markkina-analyysi koskee Etelä-Savon maakunnan

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA

MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA Korjattu markkina-analyysi, joka korvaa 27.2.2015 päivätyn markkina-analyysin. Analyysi 17.9.2015 Dnro: 1070/9520/2011 MARKKINA-ANALYYSI KYMENLAAKSO IITTI (30) -HANKEALUEEN TUKIKEL- POISUUDESTA 1 Hankealueen

Lisätiedot

HMV-sääntelyn tiekartta

HMV-sääntelyn tiekartta HMV-sääntelyn tiekartta 26.3.2018 HMV-sääntelyllä vapautta valintoihin Markkinat ovat terveet ja myös uudet teleyritykset pääsevät markkinoille kohtuullisin ehdoin ja hinnoin. Lisääntyvä kilpailu luo teleyrityksille

Lisätiedot

Viestintäviraston tilannekuvahanke TIKU2012+ Pertti Hölttä

Viestintäviraston tilannekuvahanke TIKU2012+ Pertti Hölttä Viestintäviraston tilannekuvahanke TIKU2012+ Pertti Hölttä 19.10.2012 "Tilannekuvahanke: pähkinänkuoressa Viestintävirasto kehittää yleistä tietoisuutta viestintäverkkojen ja -palvelujen saatavuudesta,

Lisätiedot

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI)

MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) 1223/9520/2011 1 (5) MARKKINA-ANALYYSI TUKIKELPOISESTA ALUEESTA UUSIMAA HANKEALUE 5 (RAASE- PORI) Markkina-analyysi koskee Uudenmaan maakunnan liiton ilmoittamaa hankealuetta nimeltään Raasepori IIIb -hanke.

Lisätiedot

PALVELUKUVAUS ADSL - LIITTYMISTÄ OPERAATTOREILLE PVC -KANAVAPALVELU

PALVELUKUVAUS ADSL - LIITTYMISTÄ OPERAATTOREILLE PVC -KANAVAPALVELU 24.06.2009 1(6) PALVELUKUVAUS ADSL - LIITTYMISTÄ OPERAATTOREILLE PVC -KANAVAPALVELU 24.06.2009 1 24.06.2009 2(6) 1. YLEISTÄ... 3 2. ADSL -LIITTYMÄ... 3 3. VERKKOJEN YHTEEN LIITTÄMINEN... 3 4. PÄÄTELAITTEET...

Lisätiedot