Domran varhaishistoria

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Domran varhaishistoria"

Transkriptio

1 Tekstit: Kari Dahlblom, Pentti Yrjänäinen Kuvat: Pentti Yrjänäinen Lähteet: Kari Dahlblom artikkeli Kantele-lehdessä 4/2006 Kiitokset : Helsingin domraorkesterille domramusiikin edistämisestä Suomessa, Flora Akulovitshille edellä mainitun orkesterin kärsivällisestä opetuksesta sekä Kari Dahlblomille asiantuntemuksesta ja avusta Domran varhaishistoria Domra on aasialaista alkuperää oleva tambura-tyyppinen luuttusoitin. On todennäköistä, että sen juuret ovat Mongoliasta 1000-luvun alkupuolelta. Domran historia liittyy ns. Skomorohien historiaan. Skomorohit olivat joko kiertäviä ammattilaismuusikoita, sanansaattajia ja temppuilijoita tai ylhäisön palkkaamia hovimuusikoita. Domra oli luvuilla heidän tärkeimpiä soittimiaan. Myös muut soittimet, kuten luutut, huilut ja erilaiset pillit olivat suosittuja. Domria valmistettiin käsiteollisesti suuria määriä eri puolilla Venäjää. Tästä ovat todisteena tullikirjat 1500-luvulta, joissa kerrotaan tuhansien domrankielien kaupoista. Moskovassa toimi 1600-luvulla soitinrakentajien yhteisö Domernyj rjad, jossa myytiin ja valmistettiin varsinkin domria. Soitinrakentajina skomorohit kehittyivät korkeatasoisiksi ammattilaisiksi. Skomorohien ammattikunta vaihtui vähitellen kirkon kannalta kiertäviksi häiriköiksi. Tsaari Aleksej Mihailovits antoi vuonna 1648 asetuksen moraalin kohottamiseksi ja taikauskon tuhoamiseksi. Skomoroheja oli rangaistava kiinni saataessa sekä soittimet tuhottava polttamalla. Tuolta ajalta ei säilynyt yhtä ainutta domraa nykypäivän tutkijoiden tutkittavaksi. Skomoroheilla oli luultavasti käytössään erikokoisia soittimia niin, että voidaan puhua yhtyesoittoon tarkoitetuista soitinperheistä. Domrasta tunnettiin erikokoiset; domrishko, domra ja domra basistaja. Domran kantaisät, kuten Kazahian dombra, Baškirian dumbiria, Uzbekian tambur, Tadžikian dutar, jne. on kuvattu lähteissään soolosoittimena. Vain domra on kuvattu yhdessä muiden soittimien kanssa. Domra oli ennen kaikkea ammattilaisten soitin, kun taas esimerkiksi balalaikka oli kansansoitin. Erikokoisia domria soittavia skomoroheja kuningas Davidia ja hänen muusikoitaan esittävästä piirroksesta 1600-luvulta (Imhanitskij 2002) [1/5]

2 Vasili Andrejev ja domran uusi tuleminen Domran kehittymisessä nykymuotoonsa keskeinen henkilö on Vasili Andrejev ( ). Andrejev oli aatelinen, sivistynyt, kielitaitoinen ja musiikillinen lahjakkuus. Konservatorion kieliopintojen ohella hän soitti monia muita soittimia. Andrejevin tavoitteena oli kansansoittimien korottaminen akateemiselle tasolle ja salonkikelpoisiksi. Niinpä esimerkiksi esiintymisasuna Andrejevilla ja hänen muusikoillaan oli aina frakki. Andrejev ystävineen kehitti kansansoittimia erityisesti orkesterisoittoa ajatellen. Venäläisen kansansoitinorkesterin syntymävuotena pidetään vuotta Pietarissa esiintyi silloin ensi kerran ryhmä balalaikan ystäviä V. Andrejevin johdolla. Andrejev suunnitteli uuden domran vanhojen kuvausten perusteella ja liitti sen perustamaansa Isovenäläiseen orkesteriinsa. Tässä kehitystyössä mukana oli esimerkiksi venäläisten kielisoitinten Stradivariukseksi sanottu Semjon Nalimov ( ). Nykyisin tällaiseen orkesteriin viitatessamme puhumme venäläisestä kansansoitinorkesterista tai balalaikkaorkesterista. Soittimistoon vakiintuivat erikokoiset domrat, balalaikat ja venäläiset kanteleet eli guslit. Nykykokoonpanoissa yleiset harmonikat tulivat mukaan vasta Andrejevin kuoleman jälkeen. Andrejevin domra on kolmikielinen ja kvarttiviritteinen. Erikokoiset domrat ovat venäläisen kansansoitinorkesterin monilukuisimpia ja tärkeimpiä soittimia. Suomalaissyntyinen Pjotr Karkin (Rurik Karkiainen) loi perustan nykyiselle domran soittotekniikalle. Andrejev halusi luovuttaa kansansoittimet takaisin kansalle parannettuina. Tavoite toteutui yli odotusten. Merkittävänä syynä tähän oli domran, balalaikan ja muiden kansansoittimien opettaminen laajamittaisesti armeijan joukko-osastoissa. Kotiuduttuaan sotilaat veivät oppinsa ja soittimia kotiseuduilleen. Andrejevin toiminnan ansiosta aloitettiin venäläisten soitinten massatuotanto sekä Venäjällä että osin Saksassa Zimmermanin tehtaalla. Vuonna 1898 oli domran ja balalaikan soittajia Pietarissa lähes Kansansoitinten vuosituotanto oli yli soitinta. Andrejevin mallin mukaisia orkestereita perustettiin satoja. [2/5]

3 3- ja 4-kielinen domra Vuonna 1908 kehitti Grigori Ljubimov ( ) nelikielisen kvinttiviritteisen domran Moskovassa. Ljubimovilla oli tavoitteena helpottaa jousisoittimille tarkoitetun ohjelmiston esittämistä domrilla. Ljubimov myös perusti erikokoisten nelikielisten domrien orkesterin. Balalaikkavirtuoosi Boris Trojanovskin aloitteesta Moskovassa toimi samoihin aikoihin Andrejevin isovenäläisten soittimien orkesteri. keväällä 1920 pidettiin Ljubimovin ja Trojanovskin orkestereiden välinen katselmus Moskovan konservatorion suuressa salissa. Tarkoitus oli selvittää, kumman orkesterin soittimet ovat parempia. Toinen orkesteri oli vasemmalla puolen salia ja toinen oikealla puolella. Orkesterit esittivät vuoronperään parhaimpia teoksiaan. Samoja muusikkoja soitti molemmissa orkestereissa. He juoksivat näyttämön läpi edestakaisin. Paremmuutta ei lautakunta määritellyt ja kumpikin orkesteri sai valtiollisen statuksen. Ljubimovin orkesterin toiminta päättyi toiseen maailmansotaan, mutta Trojanovskin orkesteri on nykyään Osipoville nimetty Venäjän valtion kansallinen akateeminen venäläisten kansansoitinten orkesteri. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ammattimaisissa kansansoitinorkestereissa suosittiin yhä enemmän Andrejevin kolmikielisiä domria. Syinä ovat olleet ennen kaikkea Ljubimovin domrien heikompi kuuluvuus ja äänensävyn erilaisuus. Domra nykypäivänä Domra-soitinperheen kehitykseen keskeisesti vaikuttaneen V. Andrejevin tavoitteena 1800-luvun lopulla oli yhdistää kansansoittimet länsimaiseen klassisen musiikin traditioon. Tämän takia esimerkiksi Suomen ja Venäjän kansanmusiikin koulutusohjelmissa on selkeitä eroja. Suomessa konservatorioissa ja Sibelius-Akatemiassa erikseen opintolinjat kansanmusiikille, mutta Venäjällä kansansoittimia opetetaan rinnan klassisten soittimien kanssa. Tästä syystä Venäjällä domransoittajien ohjelmisto koostuu kansanmusiikin ohella yhtä lailla klassisesta musiikista ja moderneista teoksista. Domran soitto aloitetaan usein hyvin nuorella iällä, ja koulutus on ammattiin tähtäävää monivuotista opiskelua. Ensimmäisenä ovat pienten lasten musiikkikoulut, jonka jälkeen opiskelua voi jatkaa musiikkiopistossa ja lopulta ammattiin valmistavissa yliopistotason opinnoissa. Kansansoittimia soittavia harrastelijamuusikoita ei suuremmin ole, kuten esimerkiksi Suomessa ilmenevää pelimannikulttuuria. Ammattilaisorkestereita Venäjällä on n. 60 ja soittajia useita tuhansia. Tämän hetken johtava domristi on Aleksandr Tsygankov. Soittamisen lisäksi hän on tehnyt sovituksia ja sävellyksiä joita käytännössä kaikki orkesterit ja yhtyeet soittavat. Hän konsertoi jatkuvasti kaikkien merkittävien orkestereiden solistina Venäjän lisäksi kaikkialla maailmassa. Suomessa domraharrastus on varsin vähäistä. Domria käytetään lähinnä venäläistä kansanmusiikkia soittavissa yhtyeissä ja orkestereissa. Helsingin seudulla näitä ovat esimerkiksi Helsingin domraorkesteri, Helsingin balalaikkaorkesteri, Kimalaiskvartetti, Shaika Balalaika ja balalaikkayhtye Kalinka. Muualla Suomessa domria on käytössään vakituisesti Elgland-kvartetilla Jyväskylässä. Domria käyttävät satunnaisesti suomalaista nykykansanmusiikkia tekevät yhtyeet, esimerkiksi Värttinän Seleniko -levylla kuullaan domraa. Tällöin domraa soittavat usein joko kitaristit tai mandoliinin soittajat, ja heidän soittotekniikkansa perustuu näiden soittimien hallintaan [3/5]

4 eikä ole perinteisen domratekniikan mukainen. Myös vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on käytetty yhtyeitä, joissa on ollut domria mukana. Esimerkkinä voidaan mainita vuonna 1949 valmistunut Rosvo-Roope. Suomessa vierailee vuosittain useita venäläisten kansansoitinten ammattilaisyhtyeitä. Venäläiset kansansoittimet ovat levinneet myös muualle maailmaan erityisesti venäläisten emigranttien mukana, mutta myös tietoisen levittämistyön seurauksena. Vasili Andrejevin 1888 perustama orkesteri teki esiintymismatkan Amerikkaan 1911, jonka innoittama perustettiin Pohjois- Amerikkaan useita orkestereita. Alan kattojärjestö Pohjois-Amerikassa on BDAA (Balalaika and Domra Association of America), jolla on tällä hetkellä n. 400 jäsentä. Euroopassa lähes jokaisesta maasta on löydettävissä vakituisesti domria käyttäviä yhtyeitä, vaikka missään maassa niiden käyttö ei ole laajalle levinnyttä. Ruotsissa venäläisten kansansoitinten orkestereita on muutamia: Tukholmalaiset Södra Bergens Balalakor ja Kazbek sekä Gotlands balalajkaorkester. Tanskassa toimii Pavlovski s balalajkaorkester, Norjassa jo vuonna 1920 perustettu Norsk balalajkaorkester. Myös muualla Euroopassa on venäläisten kansansoitinten yhtyeitä, tietenkin erityisesti entisissä Neuvostoliiton maissa. Erityisen korkeatasoisena eurooppalaisena yhtyeenä mainittakoon Baikalkvartetti Ranskasta. Australiasta asti löytyy 1970-luvulla perustettu Sydney Domra Ensemble, joka yhdistyi 1990 Sydney Balalaika Orchestraan. Domran ominaisuuksista Domria on sekä kolmi- että nelikielisiä mutta nykyään käyttöön ovat yleistyneet kolmikieliset soittimet. Domraa soitetaan yleisesti plektralla, mutta myös sormilla useimmiten peukalolla soittaminen on mahdollista halutun äänenvärin tuottamiseksi. Domran kaunis sointiväri sopii lyyrisiin melodioihin, mutta soittimen tarkan artikulaation takia myös nopeat juoksutukset onnistuvat taitavalta soittajalta. Luonteenomainen piirre domransoitossa on tremolo, eli mahdollisimman nopea ja tasainen saman äänen peräkkäinen toistaminen. Venäjällä ammattimaisen koulutuksen myötä tremolotekniikka on kehitetty soittajalle erittäin haastavaksi, mutta toisaalta sen hallitseminen antaa mahdollisuuden soittaa joko todella tasaisesti ja pehmeästi tai tarvittaessa kuuluvasti ja voimallisesti. Useamman soittajan soittaessa yhdessä on erittäin tärkeää, että kaikilla on yhdenmukainen tremolo - eli sama jaksotus iskujen välillä yhtenäisen äänentuotannon saavuttamiseksi. Domran ääni onkin pehmeämpi ja tasaisempi kuin esimerkiksi mandoliinin kaksoiskielillä soitettava tremolo. [4/5]

5 Domraperheen pienin soitin on varsin harvinainen pikkolodomra. Tästä suurempaan päin tulevat yleisesti käytetyt primadomra, alttodomra ja bassodomra. On olemassa myös kontrabasso-, tenori-, ja mezzosopraanodomra, mutta niiden käyttö ei ole yleistynyt. Esimerkiksi viuluun verrattuna kolmen kielen ja erilaisen virityksen takia primadomran ääniala on noin oktaavin viulua pienempi, mutta orkesterisoitossa tämä on saatu korvattua juuri rakentamalla soittimesta kokonainen soitinperhe jousisoitinten tapaan. Domraa voidaan soittaa hyvin laajamuotoisesti erityyppistä musiikkia. Tästä syystä myös esimerkiksi Helsingin domraorkesterin ohjelmisto on monipuolinen, ja orkesterin tarkoituksena on kehittää toimintaa musiikillisesti monimuotoiseen suuntaan laajentamalla ohjelmistoaan eri musiikkityyleihin. [5/5]

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 JOUSET JOUSTEN VALMENNUSOPINNOT Valmentavaa jousisoitinopetusta annetaan pienissä viulu-, alttoviulu- ja selloryhmissä

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn

Lisätiedot

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen Huilu 1. Soittimeen tutustuminen huilun rakenne ja osien nimet osien kasaaminen ja purkaminen sekä puhdistaminen miten ääni syntyy luonteva ja ergonominen soittoasento äänen muodostaminen (ansatsi, tasainen

Lisätiedot

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia OBOE TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme oboensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

BALALAIKAN JA SEN SOITTAMISEN POPULARISOIMINEN OPPIKIRJAN AVULLA

BALALAIKAN JA SEN SOITTAMISEN POPULARISOIMINEN OPPIKIRJAN AVULLA Olli Knuth BALALAIKAN JA SEN SOITTAMISEN POPULARISOIMINEN OPPIKIRJAN AVULLA Opinnäytetyö Kulttuurituotannon koulutusohjelma Huhtikuu 2014 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 10.4.2014 Tekijä(t) Olli

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

NOKKAHUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

NOKKAHUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia NOKKAHUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme nokkahuilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia FAGOTTI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme fagotinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

PKMO PIENI SOITINOPAS

PKMO PIENI SOITINOPAS PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

KANTELE. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KANTELE. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KANTELE TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen)

KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) KANSANMUSIIKIN JA KANSANTANSSIN HARRASTAJAKENTTÄ (Päivi Ylönen- Viiri & Pia Pyykkinen) NYKYTILANNE Kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajakenttä on Suomessa laaja ja monimuotoinen. Harrastajien joukossa

Lisätiedot

Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille : Tulokset

Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille : Tulokset 1 Koillis-Lapin musiikkiopiston OPS-kysely asiakkaille 2017-2018: Tulokset Lämmin kiitos kaikille osallistuneille yhteistyöstä! Vastaukset esitetään tässä siten, ettei kenenkään henkilöllisyys käy ilmi.

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

MUSIIKINOPETUKSEN TIEDONHALLINTAJÄRJESTELMÄ MeSTRADA on musiikinopetuksen ammattilaisten työskentelyn tueksi kehitetty tiedonhallintajärjestelmä. Se nopeuttaa ja helpottaa musiikinopetukseen liittyviä,

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016

ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 ILMOITTAUTUMINEN LUKUVUODELLE 2015 2016 Muskattilaisten ilmoittautuminen ensi lukuvuoden ryhmiin on ajankohtaista. Ilmoittautuminen tapahtuu ohessa jaettavalla ilmoittautumiskaavakkeella. Kaavakkeeseen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI - KANTELE KANSANMUSIIKKI-KANTELEEN PERSUSOPINNOT Soiton ilo, kiinnostuksen herättäminen

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARPPU HARPUN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan harpunsoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton, leikin ja

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

EMO. Pieni soitinopas

EMO. Pieni soitinopas EMO Pieni soitinopas TUTUSTU - HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. On tärkeää yrittää löytää sellainen soitin, joka todella

Lisätiedot

Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana)

Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Kuvalähde Wikipedia MIKÄ ON MAAILMAN PARAS ÄÄNI? Tiedättekö mitä ovat kazoo, okarina tai cajon? Entä

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT

LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT LYÖMÄSOITTIMET PERUSOPINNOT I TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia fraseeraukseen sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin kyetä tuomaan esiin kappaleen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot 2 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2007-2008 Lukuvuonna 2007-2008

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

JOUSISOITTIMET. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

JOUSISOITTIMET. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas JOUSISOITTIMET TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas oppii harjoittelemaan päivittäin vanhempien tuella. oppii arvioimaan omaa soittoaan ja harjoitteluaan yhdessä oman opettajan ja vanhempien

Lisätiedot

MUSTASAAREN MUSIIKKIOPISTO

MUSTASAAREN MUSIIKKIOPISTO 1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 13.04.2016 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 13.04.2016 klo 18.00-19.00 musiikkiopistolla Sepänkylässä,

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANTELE KANTELEEN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan kanteleensoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton,

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus

2. Harmonikalle sävelletty sonaatti, sarja- tai muunnelmateos tai muu laajamuotoinen teos 3. Aikamme musiikkia. 4. Vapaavalintainen ohjelmakokonaisuus TASOSUORITUSTEN KUVAUKSET KLASSISEN MUSIIKIN OSASTO HARMONIKKA, KANTELE, KITARA, PIANO JA URUT Harmonikka HARMONIKANSOITTO, TASO C (muut kuin pääaine harmonikan opiskelijat) Tavoitteena on saavuttaa ohjelmiston

Lisätiedot

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO LYÖMÄSOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista

Lisätiedot

TRUMPETTI TAITOTAULU. Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

TRUMPETTI TAITOTAULU. Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia TRUMPETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme trumpetinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Cembalo Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi CEMBALONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Mit Mitä soitinta haluaisit soittaa? Tutustu soittimiin! 1. Jousisoittimet 2. Puupuhaltimet 3. Vaskipuhaltimet 4. Muut soittimet 5. Popjazz-soittimet 6. Mikäolisi

Lisätiedot

SÄHKÖBASSO. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

SÄHKÖBASSO. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas SÄHKÖBASSO TASO 1 laajuus 70 tuntia oppii luontevan tavan soittaa osaa lukea helppoa nuottikirjoitusta oppii bassonsoiton perustekniikkaa ja rytmisiä taitoja oppii opettelemaan uutta ohjelmistoa saa esiintymiskokemusta

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Lyömäsoittimet Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LYÖMÄSOITINTEN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Musiikkialan koulutuksen haasteita Toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutokset

Musiikkialan koulutuksen haasteita Toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutokset Musiikkialan koulutuksen haasteita Toimintaympäristön ja osaamistarpeiden muutokset Musiikkikoulutuksen neuvottelupäivät Sibelius-Akatemia 7.1.2010 Ulla Pohjannoro www.siba.fi/toive Musiikkialan toimintaympäristöt

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 PUUPUHALTIMET Huilu Oboe Klarinetti Saksofoni Fagotti Nokkahuilu Tässä aineopetussuunnitelmassa esitellään

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kansanmusiikki. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kansanmusiikki Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 KANSANMUSIIKIN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Tampereen Suzukikoulu. Opetussuunnitelma. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä

Tampereen Suzukikoulu. Opetussuunnitelma. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä Tampereen Suzukikoulu Opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä 2 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 2. ARVOT, YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS JA OPPIMISYMPÄRISTÖ... 4 2.1 ARVOT JA YLEISET

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

SAKSOFONI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

SAKSOFONI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia SAKSOFONI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme saksofoninsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KLARINETTI TAITOTAULU Rakentava palaute-hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme klarinetinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja

Lisätiedot

OPPIMATERIAALIN VALMISTAMINEN 11+4-KIELISELLE KANTELEELLE Plektratekniikan ja komppimelodiasoiton tarkastelua

OPPIMATERIAALIN VALMISTAMINEN 11+4-KIELISELLE KANTELEELLE Plektratekniikan ja komppimelodiasoiton tarkastelua OPPIMATERIAALIN VALMISTAMINEN 11+4-KIELISELLE KANTELEELLE Plektratekniikan ja komppimelodiasoiton tarkastelua Seminaarityö Kevät 2012 Instrumenttiopettajan pedagogiset opinnot Tampereen yliopisto Anna

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 VASKIPUHALTIMET Käyrätorvi Trumpetti Pasuuna Alttotorvi Baritonitorvi Tuuba Tässä aineopetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

PIANONSOITON TAITOTAULUT

PIANONSOITON TAITOTAULUT PIANONSOITON TAITOTAULUT Taitotauluissa kuvataan Vakka-Suomen musiikkiopiston pianonsoiton eri osa-alueita, joita ovat soittimeen tutustuminen, instrumentin hallinta, musiikin hahmottaminen, luovat taidot,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kantele. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kantele. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kantele Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KANTELEENSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Lyömäsoittimet. Opintokokonaisuus 1. Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento

Lyömäsoittimet. Opintokokonaisuus 1. Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento Lyömäsoittimet Opintokokonaisuus 1 Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento - oikea ote kapuloista/malleteista (pikkurumpu, melodiasoittimet ja rumpusetti) - soittimen

Lisätiedot

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON

JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON Lahden konservatorio Sibeliuksenkatu 8, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 JATKUVA HAKU LAHDEN KONSERVATORIOON HAKULOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Nokkahuilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Nokkahuilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Nokkahuilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi NOKKAHUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI 12.5.2014 TALOUSARVIOEHDOTUS 2015 41901 KÄYTTÖMENOT MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 * Myyntituloja esim. Pro Filharmonialle myynnistä * Ruokalippujen myyntitulo * Pääsylipputulot

Lisätiedot

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARMONIKKA VALMENTAVA HARMONIKANSOITON OPETUS Tavoitteet Oppilas oppii soittimen käsittelyn perusteet ja luontevan

Lisätiedot

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet PÄÄAINE 3ok- ORKESTERISOITIN (musiikin kandidaatti) (26 + 26 + 22 op, yht. 74 op, 1976 t) 3ok-1 Huilu

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot