Domran varhaishistoria

Transkriptio

1 Tekstit: Kari Dahlblom, Pentti Yrjänäinen Kuvat: Pentti Yrjänäinen Lähteet: Kari Dahlblom artikkeli Kantele-lehdessä 4/2006 Kiitokset : Helsingin domraorkesterille domramusiikin edistämisestä Suomessa, Flora Akulovitshille edellä mainitun orkesterin kärsivällisestä opetuksesta sekä Kari Dahlblomille asiantuntemuksesta ja avusta Domran varhaishistoria Domra on aasialaista alkuperää oleva tambura-tyyppinen luuttusoitin. On todennäköistä, että sen juuret ovat Mongoliasta 1000-luvun alkupuolelta. Domran historia liittyy ns. Skomorohien historiaan. Skomorohit olivat joko kiertäviä ammattilaismuusikoita, sanansaattajia ja temppuilijoita tai ylhäisön palkkaamia hovimuusikoita. Domra oli luvuilla heidän tärkeimpiä soittimiaan. Myös muut soittimet, kuten luutut, huilut ja erilaiset pillit olivat suosittuja. Domria valmistettiin käsiteollisesti suuria määriä eri puolilla Venäjää. Tästä ovat todisteena tullikirjat 1500-luvulta, joissa kerrotaan tuhansien domrankielien kaupoista. Moskovassa toimi 1600-luvulla soitinrakentajien yhteisö Domernyj rjad, jossa myytiin ja valmistettiin varsinkin domria. Soitinrakentajina skomorohit kehittyivät korkeatasoisiksi ammattilaisiksi. Skomorohien ammattikunta vaihtui vähitellen kirkon kannalta kiertäviksi häiriköiksi. Tsaari Aleksej Mihailovits antoi vuonna 1648 asetuksen moraalin kohottamiseksi ja taikauskon tuhoamiseksi. Skomoroheja oli rangaistava kiinni saataessa sekä soittimet tuhottava polttamalla. Tuolta ajalta ei säilynyt yhtä ainutta domraa nykypäivän tutkijoiden tutkittavaksi. Skomoroheilla oli luultavasti käytössään erikokoisia soittimia niin, että voidaan puhua yhtyesoittoon tarkoitetuista soitinperheistä. Domrasta tunnettiin erikokoiset; domrishko, domra ja domra basistaja. Domran kantaisät, kuten Kazahian dombra, Baškirian dumbiria, Uzbekian tambur, Tadžikian dutar, jne. on kuvattu lähteissään soolosoittimena. Vain domra on kuvattu yhdessä muiden soittimien kanssa. Domra oli ennen kaikkea ammattilaisten soitin, kun taas esimerkiksi balalaikka oli kansansoitin. Erikokoisia domria soittavia skomoroheja kuningas Davidia ja hänen muusikoitaan esittävästä piirroksesta 1600-luvulta (Imhanitskij 2002) [1/5]

2 Vasili Andrejev ja domran uusi tuleminen Domran kehittymisessä nykymuotoonsa keskeinen henkilö on Vasili Andrejev ( ). Andrejev oli aatelinen, sivistynyt, kielitaitoinen ja musiikillinen lahjakkuus. Konservatorion kieliopintojen ohella hän soitti monia muita soittimia. Andrejevin tavoitteena oli kansansoittimien korottaminen akateemiselle tasolle ja salonkikelpoisiksi. Niinpä esimerkiksi esiintymisasuna Andrejevilla ja hänen muusikoillaan oli aina frakki. Andrejev ystävineen kehitti kansansoittimia erityisesti orkesterisoittoa ajatellen. Venäläisen kansansoitinorkesterin syntymävuotena pidetään vuotta Pietarissa esiintyi silloin ensi kerran ryhmä balalaikan ystäviä V. Andrejevin johdolla. Andrejev suunnitteli uuden domran vanhojen kuvausten perusteella ja liitti sen perustamaansa Isovenäläiseen orkesteriinsa. Tässä kehitystyössä mukana oli esimerkiksi venäläisten kielisoitinten Stradivariukseksi sanottu Semjon Nalimov ( ). Nykyisin tällaiseen orkesteriin viitatessamme puhumme venäläisestä kansansoitinorkesterista tai balalaikkaorkesterista. Soittimistoon vakiintuivat erikokoiset domrat, balalaikat ja venäläiset kanteleet eli guslit. Nykykokoonpanoissa yleiset harmonikat tulivat mukaan vasta Andrejevin kuoleman jälkeen. Andrejevin domra on kolmikielinen ja kvarttiviritteinen. Erikokoiset domrat ovat venäläisen kansansoitinorkesterin monilukuisimpia ja tärkeimpiä soittimia. Suomalaissyntyinen Pjotr Karkin (Rurik Karkiainen) loi perustan nykyiselle domran soittotekniikalle. Andrejev halusi luovuttaa kansansoittimet takaisin kansalle parannettuina. Tavoite toteutui yli odotusten. Merkittävänä syynä tähän oli domran, balalaikan ja muiden kansansoittimien opettaminen laajamittaisesti armeijan joukko-osastoissa. Kotiuduttuaan sotilaat veivät oppinsa ja soittimia kotiseuduilleen. Andrejevin toiminnan ansiosta aloitettiin venäläisten soitinten massatuotanto sekä Venäjällä että osin Saksassa Zimmermanin tehtaalla. Vuonna 1898 oli domran ja balalaikan soittajia Pietarissa lähes Kansansoitinten vuosituotanto oli yli soitinta. Andrejevin mallin mukaisia orkestereita perustettiin satoja. [2/5]

3 3- ja 4-kielinen domra Vuonna 1908 kehitti Grigori Ljubimov ( ) nelikielisen kvinttiviritteisen domran Moskovassa. Ljubimovilla oli tavoitteena helpottaa jousisoittimille tarkoitetun ohjelmiston esittämistä domrilla. Ljubimov myös perusti erikokoisten nelikielisten domrien orkesterin. Balalaikkavirtuoosi Boris Trojanovskin aloitteesta Moskovassa toimi samoihin aikoihin Andrejevin isovenäläisten soittimien orkesteri. keväällä 1920 pidettiin Ljubimovin ja Trojanovskin orkestereiden välinen katselmus Moskovan konservatorion suuressa salissa. Tarkoitus oli selvittää, kumman orkesterin soittimet ovat parempia. Toinen orkesteri oli vasemmalla puolen salia ja toinen oikealla puolella. Orkesterit esittivät vuoronperään parhaimpia teoksiaan. Samoja muusikkoja soitti molemmissa orkestereissa. He juoksivat näyttämön läpi edestakaisin. Paremmuutta ei lautakunta määritellyt ja kumpikin orkesteri sai valtiollisen statuksen. Ljubimovin orkesterin toiminta päättyi toiseen maailmansotaan, mutta Trojanovskin orkesteri on nykyään Osipoville nimetty Venäjän valtion kansallinen akateeminen venäläisten kansansoitinten orkesteri. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina ammattimaisissa kansansoitinorkestereissa suosittiin yhä enemmän Andrejevin kolmikielisiä domria. Syinä ovat olleet ennen kaikkea Ljubimovin domrien heikompi kuuluvuus ja äänensävyn erilaisuus. Domra nykypäivänä Domra-soitinperheen kehitykseen keskeisesti vaikuttaneen V. Andrejevin tavoitteena 1800-luvun lopulla oli yhdistää kansansoittimet länsimaiseen klassisen musiikin traditioon. Tämän takia esimerkiksi Suomen ja Venäjän kansanmusiikin koulutusohjelmissa on selkeitä eroja. Suomessa konservatorioissa ja Sibelius-Akatemiassa erikseen opintolinjat kansanmusiikille, mutta Venäjällä kansansoittimia opetetaan rinnan klassisten soittimien kanssa. Tästä syystä Venäjällä domransoittajien ohjelmisto koostuu kansanmusiikin ohella yhtä lailla klassisesta musiikista ja moderneista teoksista. Domran soitto aloitetaan usein hyvin nuorella iällä, ja koulutus on ammattiin tähtäävää monivuotista opiskelua. Ensimmäisenä ovat pienten lasten musiikkikoulut, jonka jälkeen opiskelua voi jatkaa musiikkiopistossa ja lopulta ammattiin valmistavissa yliopistotason opinnoissa. Kansansoittimia soittavia harrastelijamuusikoita ei suuremmin ole, kuten esimerkiksi Suomessa ilmenevää pelimannikulttuuria. Ammattilaisorkestereita Venäjällä on n. 60 ja soittajia useita tuhansia. Tämän hetken johtava domristi on Aleksandr Tsygankov. Soittamisen lisäksi hän on tehnyt sovituksia ja sävellyksiä joita käytännössä kaikki orkesterit ja yhtyeet soittavat. Hän konsertoi jatkuvasti kaikkien merkittävien orkestereiden solistina Venäjän lisäksi kaikkialla maailmassa. Suomessa domraharrastus on varsin vähäistä. Domria käytetään lähinnä venäläistä kansanmusiikkia soittavissa yhtyeissä ja orkestereissa. Helsingin seudulla näitä ovat esimerkiksi Helsingin domraorkesteri, Helsingin balalaikkaorkesteri, Kimalaiskvartetti, Shaika Balalaika ja balalaikkayhtye Kalinka. Muualla Suomessa domria on käytössään vakituisesti Elgland-kvartetilla Jyväskylässä. Domria käyttävät satunnaisesti suomalaista nykykansanmusiikkia tekevät yhtyeet, esimerkiksi Värttinän Seleniko -levylla kuullaan domraa. Tällöin domraa soittavat usein joko kitaristit tai mandoliinin soittajat, ja heidän soittotekniikkansa perustuu näiden soittimien hallintaan [3/5]

4 eikä ole perinteisen domratekniikan mukainen. Myös vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on käytetty yhtyeitä, joissa on ollut domria mukana. Esimerkkinä voidaan mainita vuonna 1949 valmistunut Rosvo-Roope. Suomessa vierailee vuosittain useita venäläisten kansansoitinten ammattilaisyhtyeitä. Venäläiset kansansoittimet ovat levinneet myös muualle maailmaan erityisesti venäläisten emigranttien mukana, mutta myös tietoisen levittämistyön seurauksena. Vasili Andrejevin 1888 perustama orkesteri teki esiintymismatkan Amerikkaan 1911, jonka innoittama perustettiin Pohjois- Amerikkaan useita orkestereita. Alan kattojärjestö Pohjois-Amerikassa on BDAA (Balalaika and Domra Association of America), jolla on tällä hetkellä n. 400 jäsentä. Euroopassa lähes jokaisesta maasta on löydettävissä vakituisesti domria käyttäviä yhtyeitä, vaikka missään maassa niiden käyttö ei ole laajalle levinnyttä. Ruotsissa venäläisten kansansoitinten orkestereita on muutamia: Tukholmalaiset Södra Bergens Balalakor ja Kazbek sekä Gotlands balalajkaorkester. Tanskassa toimii Pavlovski s balalajkaorkester, Norjassa jo vuonna 1920 perustettu Norsk balalajkaorkester. Myös muualla Euroopassa on venäläisten kansansoitinten yhtyeitä, tietenkin erityisesti entisissä Neuvostoliiton maissa. Erityisen korkeatasoisena eurooppalaisena yhtyeenä mainittakoon Baikalkvartetti Ranskasta. Australiasta asti löytyy 1970-luvulla perustettu Sydney Domra Ensemble, joka yhdistyi 1990 Sydney Balalaika Orchestraan. Domran ominaisuuksista Domria on sekä kolmi- että nelikielisiä mutta nykyään käyttöön ovat yleistyneet kolmikieliset soittimet. Domraa soitetaan yleisesti plektralla, mutta myös sormilla useimmiten peukalolla soittaminen on mahdollista halutun äänenvärin tuottamiseksi. Domran kaunis sointiväri sopii lyyrisiin melodioihin, mutta soittimen tarkan artikulaation takia myös nopeat juoksutukset onnistuvat taitavalta soittajalta. Luonteenomainen piirre domransoitossa on tremolo, eli mahdollisimman nopea ja tasainen saman äänen peräkkäinen toistaminen. Venäjällä ammattimaisen koulutuksen myötä tremolotekniikka on kehitetty soittajalle erittäin haastavaksi, mutta toisaalta sen hallitseminen antaa mahdollisuuden soittaa joko todella tasaisesti ja pehmeästi tai tarvittaessa kuuluvasti ja voimallisesti. Useamman soittajan soittaessa yhdessä on erittäin tärkeää, että kaikilla on yhdenmukainen tremolo - eli sama jaksotus iskujen välillä yhtenäisen äänentuotannon saavuttamiseksi. Domran ääni onkin pehmeämpi ja tasaisempi kuin esimerkiksi mandoliinin kaksoiskielillä soitettava tremolo. [4/5]

5 Domraperheen pienin soitin on varsin harvinainen pikkolodomra. Tästä suurempaan päin tulevat yleisesti käytetyt primadomra, alttodomra ja bassodomra. On olemassa myös kontrabasso-, tenori-, ja mezzosopraanodomra, mutta niiden käyttö ei ole yleistynyt. Esimerkiksi viuluun verrattuna kolmen kielen ja erilaisen virityksen takia primadomran ääniala on noin oktaavin viulua pienempi, mutta orkesterisoitossa tämä on saatu korvattua juuri rakentamalla soittimesta kokonainen soitinperhe jousisoitinten tapaan. Domraa voidaan soittaa hyvin laajamuotoisesti erityyppistä musiikkia. Tästä syystä myös esimerkiksi Helsingin domraorkesterin ohjelmisto on monipuolinen, ja orkesterin tarkoituksena on kehittää toimintaa musiikillisesti monimuotoiseen suuntaan laajentamalla ohjelmistoaan eri musiikkityyleihin. [5/5]