Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana)

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana)"

Transkriptio

1 Anni-Leea Mierlahti (Kirjoittaja toimii Vakka-Suomen musiikkiopiston musiikin perusteiden opettajana) Kuvalähde Wikipedia MIKÄ ON MAAILMAN PARAS ÄÄNI? Tiedättekö mitä ovat kazoo, okarina tai cajon? Entä didgeridoo, ukulele tai marimba? Niitä voi näppäillä, lyödä tai niihin voi puhaltaa. Joko arvaat? Kaikilla niillä voi tehdä musiikkia. Ne ovat soittimia, joista saa aikaan erilaisia ääniä. Maailmassa on enemmän soittimia kuin arvataankaan. Jokaisen kodista saattaa löytyä jokin soitin tai ainakin tarvikkeita, joista voi sellaisen rakentaa. Yksi hienoimmista soittimista kulkee aina mukanasi. Erilaisiin soittimiin tutustumalla jokainen löytää varmasti instrumentin, jonka sointia haluaisi kuulla lisää. Vielä hauskempaa olisi itse oppia soittamaan soitinta. Vakka-Suomen musiikkiopistossa voi harrastaa monien eri instrumenttien soittamista. Tässä esitellään niistä muutamia. Jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki. Soittimet jaetaan ryhmiin sen perusteella, miten ääni niissä syntyy. Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät jousisoittimet. JOUSISOITTIMET Jousisoittimet kuuluvat kielisoittimiin ja kuten voi jo arvata, niiden ääni syntyy, kun kieltä hangataan jousella tai näppäillään sormilla. Jousi on tehty hevosenjouhista tai nailonlangoista, jotka ovat kiristetty puiseen varteen. Soitinperheeseen kuuluvat neljä erikokoista, toisiaan ulkonäöltä muistuttavaa soitinta: viulu, alttoviulu, sello ja kontrabasso. Nämä yhdessä muodostavat myös sinfoniaorkesterin ytimen. Viulu on jousiperheen pieni ja korkeaäänisin soitin. Kuten muissakin jousisoittimissa, siinä on neljä kieltä. Viulun sointi on kirkas ja se nauttii esilläolosta. Orkesterissa sillä on tärkeä rooli melodiainstrumenttina ja sille on sävelletty myös lukuisia sooloteoksia. Alttoviulu on kooltaan viulua suurempi ja siinä on matalampi sointi. Alttoviulun sointia kuvaillaan usein täyteläiseksi ja tummaksi. Vaikka alttoviulu jää monesti soolosoittimena viulun varjoon, on sen rooli orkesterissa erittäin tärkeä. Alttoviulisteista kerrotaan monesti hauskoja juttuja. Täytyyhän heidän olla aika erityisiä, kun lukevat nuottejakin eri avaimelta kuin monet muut soittajat. Sello on kuin jättimäinen viulu. Koska se on kooltaan niin suuri, on soittajan istuttava tuolilla soittimen ottaessa tukea lattiasta. Sello soi matalalta syvällä ja lämpimällä äänellä. Sellon soittajat pääsevät mukaan monenlaisiin kokoonpanoihin. Soolokappaleiden lisäksi sello on tuttu soitin kamarimusiikkiyhtyeissä sekä orkesterissa. Kuten muillakin jousisoittimilla, voidaan sellolla soittaa hyvin monenlaista musiikkia. Tänä päivänä voit bongata sellistin vaikka rockyhtyeestä.

2 Kontrabasso on jousiperheen suurin soitin. Sitä soitetaan seisten tai korkealla tuolilla istuen. Kontrabasson ääni on selloakin matalampi ja sitä soitetaan useimmiten näppäillen. Orkesterin lisäksi kontrabasso saattaa olla sinulle tuttu jazz-yhtyeistä. Vaikka kontrabasso on valtavan kokoinen, voi soittaja silti olla pikkuinen. Kaikkia jousisoittimia valmistetaan erikokoisina ja nuorikin soittaja voi valita suuren soittimen. Soitin vaihdetaan suurempaan sitä mukaan kun soittaja saa lisää senttejä. PUHALLINSOITTIMET Puhallinsoittimissa ääni syntyy puhaltamalla, jolloin soittimen putkeen tulviva ilma alkaa värähdellä ja aiheuttaa äänen. Puhallinsoittimet voidaan jakaa edelleen kahteen ryhmään sen mukaan, mistä soitin on valmistettu. Puhutaan puupuhaltimista ja vaskipuhaltimista. Ensin esittelyyn pääsevät puupuhaltimet. Puupuhaltimet Millään muulla soitinryhmällä ei ole yhtä vaihtelevaa sointia kuin puupuhaltimilla. Valinnan varaa on kimeä-äänisestä piccolohuilusta aina jykevä-ääniseen fagottiin. Puhaltimen ääni vaihtelee myös sen mukaan soitetaanko soittimen alinta, keski- vai ylärekisteriä. Puupuhaltimille on sävelletty runsaasti sekä soolo- että kamarimusiikkia. Myös orkesterissa puupuhaltimille on tarjolla oma roolinsa. Seuraavassa esitellään puupuhaltimet, joita voi soittaa Vakka-Suomen musiikkiopistossa. Huilu on metallista, hopeasta tai jopa kullasta tai platinasta valmistettu puhallinsoitin, jota kutsutaan myös poikkihuiluksi. Puupuhaltimiin se kuuluu siitä syystä, että aiemmin se valmistettiin puusta. Huilun putki rakentuu kolmesta palasta. Putkessa olevia aukkoja suljetaan läpillä, jotta saadaan erikorkuisia ääniä. Huilun matalat äänet soivat tummina ja ylä-äänet kirkkaina ja heleinä. Huilistit saavat soittaa orkesterissa ja yhtyeissä, mutta se toimii erityisen hyvin myös soolosoittimena. Oboen ääni on persoonallinen, jonka tunnistaa hyvin muiden orkesterisoitinten joukosta. Sointia voisi kuvailla selkeäksi ja laulavaksi, mutta myös hieman nasaaliksi. Selkeytensä vuoksi oboella on tärkeä tehtävä orkesterin viritysäänenantajana. Aloittelevan oboistin saattaa olla aluksi haastavaa saada soittimesta puhdasta ja kauniisti soivaa ääntä. Tämä soitin vaatii soittajaltaan kärsivällisyyttä ja ahkeraa harjoittelua. Taitava soittaja saa oboen äänen taipumaan äärettömän kauniiseen sointiin, joka on ehdottomasti tavoittelemisen arvoista. Oboe sopii hyvin myös musiikkiopintonsa myöhemmällä iällä aloittavalla soittajalle. Klarinetti kuuluu oboen, fagotin ja saksofonin lailla ruokolehdykkäsoittimiin. Puhaltimien onttoon suukappaleeseen kiinnitetään ruokolehdykkä. Puhallettaessa lehdykän liike saa aikaan ilman värähtelyn soittimen putkessa, joka synnyttää äänen. Klarinetteja on erikokoisia ja - vireisiä. Koska soittimien läppäkoneisto on samanlainen, useat klarinetistit hallitsevat myös bassoklarinetin soiton. Klarinetin soinnille on tyypillistä rekisterien erilaisuus. Matalat äänet soivat tummina ja pehmeinä kun taas korkeammat äänet saavat laulavan sävyn. Klarinetti soveltuu yhtä hyvin sekä soolo- että orkesterisoittimeksi ja se on tuttu myös jazzmusiikin historiasta.

3 Fagotti on oboen sukulaissoitin, vaikka niiden kokoero onkin huomattava. Fagotissa on neljä kertaa pidempi putki kuin oboessa ja se on taivutettu alaosasta mutkalle helpottamaan soittimen käsittelyä. Fagotti on puupuhallinryhmän bassosoitin. Sen ääni on oboen kaltainen, mutta tummempi ja syvempi. Taitava soittaja saa loihdittua fagotista useita eri sävyjä, jolloin näkemättä soittajaa voi luulla kuuntelevansa sellistiä tai saksofonin soittajaa. Fagotti on erityisesti orkesterisoitin. Fagotistit pääsevät nauttimaan runsaasti yhtyesoiton iloista. Saksofoni on nuorin nykyisin käytössä olevista puupuhallinsoittimista. Vaikka saksofoni on rakennettu metallista, se luokitellaan puupuhaltimeksi ruokolehdellä varustetun suukappaleen vuoksi. Saksofoneja on erikokoisia ja -vireisiä, joista tavallisin käytetyt ovat sopraano-, altto-, tenori ja baritonisaksofoni. Saksofoni on alunperin suunniteltu sotilassoittokunnan tarpeisiin, mutta useimmiten se yhdistetään jazzmusiikkiin. Sinfoniaorkesterissa saksofoneja näkee harvoin. Yleensä orkesterin klarinetistit hallitsevat myös saksofonin soittotaidon yhteneväisen soittotekniikan vuoksi. Puhallinorkestereissa saksofoni on tuttu ilmestys. VASKIPUHALTIMET Loisteliaat fanfaarit ja orkesterisävellysten huipentumat ovat vaskipuhaltimien ominta aluetta. Vaskipuhaltimet rakentuvat metalliputkesta, jonka päässä on suppilomainen suukappale. Puhaltamalla ja huulia yhteen puristamalla vaskipuhaltaja saa ilmapatsaan torven sisällä värähtelemään. Useimmissa vaskipuhaltimissa on venttiileitä, jotka avaavat lisäputkia pidentäen putkistoa. Puhallusta säätelemällä ja venttiilejä painamalla saadaan aikaan erikorkuisia säveliä. Trumpetti on orkesterin voimasoitin ja samalla vaskipuhallinperheen korkeaäänisin. Sen loistokasta sointia kuullaan usein orkesteriteosten huippukohdissa. Trumpetisti voi soittaa myös korkeampaa piccolotrumpettia tai trumpettia muistuttavaa, mutta ääneltään pehmeämpää kornettia. Trumpetti on tyypillinen soitin myös jazzmusiikissa. Käyrätorvi on orkesterin runollisin soitin. Soittotapaa muuttamalla käyrätorvesta voi saada pehmeän tai teräksisen soinnin. Käyrätorvi on noin 3 metriä pitkä metalliputki kierrettynä sykkyrälle. Suukappaleen jälkeen torvi jakautuu kahdeksi eripituiseksi putkeksi. Puhallustekniikan lisäksi äänen korkeutta säädellään kolmella venttiilillä ja putkistoa vaihdetaan neljännellä. Käyrätorvella on vakiintunut asema orkesterissa, mutta sille soisi vankemman aseman myös soolosoittimena.

4 Pasuuna on vaskipuhaltimista ainoa, johon venttiilijärjestelmä ei ole yleistynyt. Tutuin pasuunoista on vetopasuuna, jossa on u:n muotoinen vetoputki eli luisti. Puhallusta ja putken pituutta säätelemällä saadaan aikaan erikorkuisia ääniä. Pasuunan sointi on kirkas. Se on vakiintunut soolo-, orkesteri- sekä jazzsoitin. Tuuba on vaskipuhaltimien bassosoitin. Suuresta koostaan huolimatta tuuba on ketterä soitin, jolla pystyy soittamaan nopeitakin juoksutuksia. Sen sointi vaihtelee pyöreän pehmeästä muhkeaan jyrähtelyyn. Tuubaa on käytetty paljon myös tanssimusiikissa ennen kontrabassoa. Nykyisin se kuuluu sinfoniaorkesterin vakiokokoonpanoon. Baritonitorvi muistuttaa vaskisoittimista eniten tuubaa. Se on tuubaa hieman pienikokoisempi ja soi korkeammalta. Baritonitorvea voidaan kutsua myös pelkästään baritoniksi tai eufoniumiksi. Eufonium on kreikan kieltä ja tarkoittaa kauniisti soivaa. Baritonitorvi ei kuulu sinfoniaorkesterin soittimiin, mutta puhallinorkestereissa se on usein mukana. MUUT SOITTIMET Soitinten ryhmittelyä voisi jatkaa edelleen. On kosketinsoittimia, kielisoittimia, lyömäsoittimia, sähköisiä soittimia ja niin edelleen. Tässä osiossa esitellään instrumentteja, joiden soittajia Vakka- Suomen musiikkiopistossa on vielä varsin vähän. Kirkkourut on kosketinsoitin, jossa äänen synnyttää pilleihin sähköpuhaltimen avulla tuotettava ilmavirta. Urkupillien materiaalina käytetään puuta tai metallia. Keskenään samalla tavalla soivaa pillirivistöä nimitetään äänikerraksi. Äänikerrat on ryhmitelty pillistöiksi ja jokaisella pillistöllä on oma koskettimistonsa soittopöydässä. Urkujen ominaispiirteisiin kuuluu jalkio eli jaloilla soitettava koskettimisto. Vakka-Suomen musiikkiopistossa urkujen soittamista voi harjoitella ammattitaitoisen opettajan opastuksella. Opetus tapahtuu kirkossa ja urkujen äärellä on myös mahdollista harjoitella. Kotona soittoläksyjä voi harjoitella sähköuruilla tai soveltuvin osin myös pianon ääressä.

5 Laulukoulu on mukava tapa tutustua omaan ääneen, siihen kaikkein tärkeimpään instrumenttiin. Laulukoulu on tarkoitettu 9 10-vuotiaille lapsille, jotka haluavat musisoida pienessä ryhmässä. Tavoitteena on nauttia musiikillisista elämyksistä ja kehittää musiikkiharrastuksessa hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Tarkoituksena on oppia kuuntelemaan ja kokemaan musiikkia sekä kehittää siitä itseilmaisun väline. Tärkeää on tutustua omaan ääneen ja sen käyttötapoihin yhdessä mukavan ryhmän kanssa. Joko innostuit? Mikä soitin voisi olla sinulle sopivin? Vakka-Suomen musiikkiopistosta voit löytää opettajan, jonka avulla pääset tutustumaan soittimeen lisää ja harjoittamaan soittotaitojasi. Joitakin soittimia on mahdollista lainata opistolta soittoharrastuksen aloitettuasi. Kun soitin on tullut tutuksi, kannattaa hankkia ikioma soitin. Oma opettajasi voi auttaa sinua sopivan soittimen valinnassa. AVOIMET OVET VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTOSSA Vakka-Suomen musiikkiopisto järjestää avoimet ovet viikolla 14 ( ) kaikissa toimipaikoissaan maanantaista perjantaihin klo välisenä aikana, jolloin voi tulla tutustumaan eri instrumentteihin, opettajiin ja musiikkiopiston opetukseen. Kyseisenä aikana saa vierailla opetusluokissa ja kysyä sekä opinnoista että opiskelusta musiikkiopistossa. Tarkempi informaatio löytyy nettisivuilta -> koulutus -> musiikkiopisto -> ajankohtaista. Tervetuloa tutustumaan!

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas

Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Keravan musiikkiopiston Soitinvalintaopas Mit Mitä soitinta haluaisit soittaa? Tutustu soittimiin! 1. Jousisoittimet 2. Puupuhaltimet 3. Vaskipuhaltimet 4. Muut soittimet 5. Popjazz-soittimet 6. Mikäolisi

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

PKMO PIENI SOITINOPAS

PKMO PIENI SOITINOPAS PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

EMO. Pieni soitinopas

EMO. Pieni soitinopas EMO Pieni soitinopas TUTUSTU - HARKITSE - VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. On tärkeää yrittää löytää sellainen soitin, joka todella

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

MUSTASAAREN MUSIIKKIOPISTO

MUSTASAAREN MUSIIKKIOPISTO 1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 13.04.2016 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 13.04.2016 klo 18.00-19.00 musiikkiopistolla Sepänkylässä,

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

HAKUOPAS Lukuvuosi 2015-2016

HAKUOPAS Lukuvuosi 2015-2016 HAKUOPAS Lukuvuosi 2015-2016 1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 16.04.2015 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 16.04.2015 klo 18.00-19.00

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

SOITINKOKEILUPÄIVÄ ,klo Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin.

SOITINKOKEILUPÄIVÄ ,klo Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. 1 2 SOITINKOKEILUPÄIVÄ 10.04.2017,klo 18.00 Nyt sinulla on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin. Mustasaaren musiikkiopisto järjestää soitinkokeilupäivän 1 0. 0 4. 2 0 1 7 klo 18.00-19.00 musiikkiopistolla

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö 2 Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Musiikkileikkikoulu...4 Soiton ryhmäopetus...4 Soitinvalmennus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin

Lisätiedot

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille oivan mahdollisuuden harrastaa musiikkia mukavassa porukassa. Toimimme yhteistyössä

Lisätiedot

musiikkipolku Materiaalia 7. luokkalaisten musiikkipolkuvierailua varten Kuopion Musiikkikeskuksessa Tiina Kekäläinen

musiikkipolku Materiaalia 7. luokkalaisten musiikkipolkuvierailua varten Kuopion Musiikkikeskuksessa Tiina Kekäläinen musiikkipolku Materiaalia 7. luokkalaisten musiikkipolkuvierailua varten Kuopion Musiikkikeskuksessa Tiina Kekäläinen SISÄLLYS: TOIMITUS: Tiina Kekäläinen ETU- JA TAKAKANNEN KUVAT: Mari Halonen Valokuvat:

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 14.4. 18.5.2012 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Testipäivät Keskustassa ti to 29.5. 31.5.2012 Veikkolassa ma 28.5.2012

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Toimintaamme

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen

Kirkkonummen musiikkiopisto. Taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä. Ilmoittautuminen HakuTIEDOTE 2009 Kirkkonummen musiikkiopisto Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille.

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon 2.4. 6.5.2016 www.kirkkonummi.fi/musiikkiopisto Perusopetus taiteen perusopetuksen laaja oppimäärä yli 5v lapsille ja nuorille sisäänpääsytestit: Veikkolassa ke 25.5.2016

Lisätiedot

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2014 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA

Lisätiedot

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet

OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet OPPIAINE: KLASSISEN MUSIIKIN INSTRUMENTTI- JA LAULUOPINNOT PÄÄAINE: instrumentti, orkesterisoittimet PÄÄAINE 3ok- ORKESTERISOITIN (musiikin kandidaatti) (26 + 26 + 22 op, yht. 74 op, 1976 t) 3ok-1 Huilu

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia FAGOTTI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme fagotinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa musiikkileirit 2015 Raudaskylän kesä soi. Jo 46 kerran. Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa pedagogisesti korkeatasoisia musiikkikursseja klassisesta popmusiikkiin, puhallinmusiikkiin ja kansanmusiikkiin. Turvallinen,

Lisätiedot

Huilusta harmonikkaan

Huilusta harmonikkaan Huilusta harmonikkaan Opas soitinten maailmaan Milla Käyhty 1 Sisällysluettelo Johdanto... 3 Puupuhaltimet... 4 Nokkahuilu... 5 Poikkihuilu... 6 Oboe... 7 Englannintorvi... 8 Klarinetti... 9 Fagotti...

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA NUORTEN KOULUTUS VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2013 1 Sisältö Jousisoittimet... 2 Viulu... 2 Alttoviulu... 3 Sello... 3 Kontrabasso... 3 Puhaltimet... 4 (Huilu, oboe, klarinetti, fagotti,

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia OBOE TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme oboensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2013-2014. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo. M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2013-2014 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON

Lisätiedot

PKMO PIENI SOITINOPAS

PKMO PIENI SOITINOPAS PKMO PIENI SOITINOPAS 1 TUTUSTU HARKITSE VALITSE Joskus oman soittimen valinta on helppoa, mutta toisinaan voi joutua harkitsemaan pidempäänkin. Lapsen soitinvalintaan vaikuttavat usein soittimen kauniiksi

Lisätiedot

Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä

Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Hakuopas 2014 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Etukansi, värillinen 1 Sisällys Mistä on kysymys? 3 Turun konservatorio 4 Tehtävät ja tavoitteet 5 Varhaisiän musiikkikasvatus 6 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016 Ennakkomateriaali Valokuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen 1. KIASMAN TAIDEPAJA Taideretken teema on tänä vuonna muovin toinen elämä. Kiasman taidepajan ja Helsingin

Lisätiedot

Musiikin perusopetus PYRKIJÄN OPAS 2015 HELSINGIN KONSERVATORIO

Musiikin perusopetus PYRKIJÄN OPAS 2015 HELSINGIN KONSERVATORIO Musiikin perusopetus HELSINGIN KONSERVATORIO Sisällys Tervetuloa Helsingin Konservatorioon... 3 Musiikkileikkikoulu... 4 TERVETULOA HELSINGIN KONSERVATORIOON Soiton ryhmäopetus... 4 Soitinvalmennus...

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET KEVÄT 2012 Sisältö Jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso)... 2 Puhaltimet (huilu, oboe, klarinetti, fagotti, saksofoni,

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

Opas perusopetukseen pyrkivälle

Opas perusopetukseen pyrkivälle Musiikin perusopetus Opas perusopetukseen pyrkivälle Sisältö TERVETULOA Tervetuloa Helsingin Konservatorioon...3 Valmentava opetus...4 Nuorten laulukoulu...4 Musiikin perustaso...4 Musiikkiopistotaso...5

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan Medianomi (AMK) Musiikkipedagogi (AMK) Tanssinopettaja (AMK) Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

PUHALTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

PUHALTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO PUHALTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavaa musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista puhallinsoittimien

Lisätiedot

HAKU- OPAS. Taiteen perusopetus, musiikin laaja oppimäärä HAKU TURUN KONSERVATORIOON SOITTO- JA LAULUTUNNEILLE

HAKU- OPAS. Taiteen perusopetus, musiikin laaja oppimäärä HAKU TURUN KONSERVATORIOON SOITTO- JA LAULUTUNNEILLE HAKU- OPAS 2016 Taiteen perusopetus, musiikin laaja oppimäärä HAKU TURUN KONSERVATORIOON SOITTO- JA LAULUTUNNEILLE 1 SISÄLLYS Mistä on kysymys? 3 Turun konservatorio 4 Tehtävät ja tavoitteet 5 Varhaisiän

Lisätiedot

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA. VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 1 METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA VALINTAKOEKUVAUKSET /nuorisokoulutus, kevät 2011 Sisältö Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto... 2 Pedagogin suuntautumisvaihtoehto/ Soitin-

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747

ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Arkistoluettelo 737 ANTTI TOIVOLA (1935-) COLL. 747 Käsikirjoituskokoelmat KIRJE Antti Toivola Senni Savela- Kananoja 1978 COLL. 747.1 MUUTA Musiikkijaoston puheenjohtajan uo Antti Toivolan testamentti

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA / MUUSIKKO

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA / MUUSIKKO MUSIIKKIALAN AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS HELSINGIN KONSERVATORIO Helsingin Konservatoriossa voi suorittaa musiikkialan ammatillisen perustutkinnon klassiseen musiikkiin erikoistuen. Opetustarjonta on monipuolinen,

Lisätiedot

AKATEMIA SIBELIUS- YLIOPISTO TAIDE- OPAS 2016 KOULUTUS

AKATEMIA SIBELIUS- YLIOPISTO TAIDE- OPAS 2016 KOULUTUS SIBELIUS- AKATEMIA TAIDE- YLIOPISTO VALINTA- OPAS 2016 NUORISO- KOULUTUS SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...1 2. KELPOISUUS...1 3. HAKEMINEN...1 4. VALINTAKOKEET...1 5. VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN...2 KOULUTUSOHJELMAKOHTAISET

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2015

NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2015 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2015 Sisältö YLEISTÄ... 2 HAKEMINEN... 2 VALINTAKOKEET... 2 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 OPPIAINEKOHTAISET VALINTAPERUSTEET... 4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2014-2015. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo.

M I K K E L I N LUKUVUOSITIEDOTE M U S I I K K I O P I S T O 2014-2015. Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830. www.mlimo. M K K E L N LUKUVUOSTEDOTE M U S K K O P S T O 2014-2015 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 5 MKKELN MUSKKOPSTON

Lisätiedot

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste)

HAKIJAN OPAS 2009 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. Ammatillinen peruskoulutus (II aste) Ammatillinen peruskoulutus (II aste) MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO HAKIJAN OPAS 2009 Musiikkialan perustutkinto on lukiolle rinnakkainen ammatillinen tutkinto, joka antaa ammatilliset perusvalmiudet ja yleisen

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016

LUKUVUOSITIEDOTE 2015-2016 M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2015-2016 Mikkelin musiikkiopisto Maaherrankatu 10, puh. (015) 213 830 www.mlimo.fi musiikkiopisto.mikkeli@mlimo.fi Kohti uutta lukuvuotta Musiikkiopisto

Lisätiedot

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo

Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), OULU Puh / Rehtori /Kanslia / Opo Madetojan musiikkilukio PL 45, (Suvantokatu 1), 90015 OULU Puh. 044 703 9861 / Rehtori 050 316 6683 /Kanslia 044 703 9074 / Opo HAKIJAN OPAS 2016 Madetojan musiikkilukion toiminta-ajatus Koulu antaa saman

Lisätiedot

T AMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

T AMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU T AMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU L IIKETALOUS TUTKINTOTYÖRAPORTTI SOITTOHARRASTUKSEN ALOITTAMINEN JA SOITTIMEN HANKINTAKUSTANNUKSET Outi Oksanen Liiketalouden koulutusohjelma Huhtikuu 2006 Työn ohjaaja: Pirjo

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2016-2017 Hyvää syksyn alkua Syksy alkaa ja arki palaa. Elämä asettuu kesän vapauden ja rentoutumisen jälkeen tuttuun asentoon. Lapsille se merkitsee koulujen

Lisätiedot

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645 Arkistoluettelo 773 JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä (1956-2015) COLL. 645 Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Cinq poèmes de René Char, op. 12 A COLL. 645.1

Lisätiedot

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat.

Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. VALINTAKOEKUVAUKSET Pedagogin ja muusikon suuntautumisvaihtoehto Muusikon suuntautumista suunnittelevat osallistuvat samoihin valintakokeisiin kuin musiikkipedagogin suuntautumisvaihtoehtoon hakevat. Pedagogin

Lisätiedot

Hakuopas 2013 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä

Hakuopas 2013 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Hakuopas 2013 taiteen perusopetus musiikin laaja oppimäärä Etukansi, värillinen Sisällys Mistä on kysymys? 3 Turun konservatorio 4 Tehtävät ja tavoitteet 5 Varhaisiän musiikkikasvatus 6 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

SISÄLLYS. Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4. Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot 10

SISÄLLYS. Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4. Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot 10 konservatorion Pyrkijän opas 2011 SISÄLLYS Helsingin Konservatorio 3 Koulutusrakenne 4 Musiikkileikkikoulu 4 Soitinvalmennus 5 Musiikkiopisto 7 Musiikin perustason opinnot 8 Musiikkiopistotason opinnot

Lisätiedot

OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016

OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016 OPPILAAN JA HUOLTAJAN OPAS 2015-2016 Rehtorin tervehdys 2 Ilmoittautuminen opintoihin ja oppituntien sopiminen 3 Klassinen opetus, Musiikkiopisto 3 PopJazz-opetus, Musiikkikartano 3 Bändiboksi 3 Musiikin

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

KONTRABASSO TAITOTAULU. Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KONTRABASSO TAITOTAULU. Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KONTRABASSO TAITOTAULU Musiikkiopisto Avonia Musikintitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme kontrabassonsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu on

Lisätiedot

'/~'''~ NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET

'/~'''~ NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET SIBELIUS-AKATEMIA Dnro: d31!52/00/z0il 8.10.2012 NUORISOKOULUTUKSEN VALINTAPERUSTEET 2013-2014 Nuorisokoulutuksen valintaperusteet vuosille 2013 ja 2014 on hyväksytty Hitteen mukaisesti. Vuoden 2014 valinta-aikataulu

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS

OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA SISÄLLYS SISÄLLYS OPETUSSUUNNITELMA KLASSINEN LINJA.8.2004 Toiminta-ajatus, tavoitteet ja arvot... 2 Oppimiskäsitys... 2 Opiskeluympäristö ja työtavat... 2 Yhteistyö huoltajien kanssa... 3 Yhteistyö eri tahojen

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

PUUSARVI ja PUKINSARVI

PUUSARVI ja PUKINSARVI PUUSARVI ja PUKINSARVI Kuvassa G.A.Gottlundin Suomalaisia Paimen Soittoja Kanteleella ja Sarvella Soitettavia 1831, torventoitottajat Helsingin Laulujuhlilla 21.6.1900, sekä pukinsarvi ja puusarvi vuonna

Lisätiedot

Kartanonrannan kouluun hankittavat soittimet Liitetään tarjoukseen

Kartanonrannan kouluun hankittavat soittimet Liitetään tarjoukseen Kartanonrannan kouluun hankittavat soittimet Liitetään tarjoukseen Rytmisoittimet ja muut koulusoittimet (tuoteryhmä) tekijä Klaveesit, pari, paksuus 7 mm pituus 75 mm Marakassipari Pikkuquiro, 40x95 mm

Lisätiedot

MATERIAALIN MYYNTILUETTELO HAMINA 2.8.2014. Luettelo päivitetään 31.7.2014 mennessä. MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Huudettava materiaali myydään romuna.

MATERIAALIN MYYNTILUETTELO HAMINA 2.8.2014. Luettelo päivitetään 31.7.2014 mennessä. MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Huudettava materiaali myydään romuna. 1/7 MATERIAALIN MYYNTILUETTELO HAMINA 2.8.2014. Luettelo päivitetään 31.7.2014 mennessä. MUUTOKSET MAHDOLLISIA Huudettava materiaali myydään romuna. Huuto Määrä Merkki ja vuosimalli no 1 1 kpl Piccolo,

Lisätiedot

T ämä on hakuopas Turun konservatorion

T ämä on hakuopas Turun konservatorion 1 2 SISÄLLYS Mistä on kysymys? 4 Turun konservatorio 5 Tehtävät ja tavoitteet 6 Varhaisiän musiikkikasvatus 7 Musiikkileikkikoulu 7 Soitinvalmennus 8 Ilmoittautuminen 9 Perustaso, harrastustaan aloittava

Lisätiedot

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE

M I K K E L I N M U S I I K K I O P I S T O LUKUVUOSITIEDOTE M K K E L N M U S K K O P S T O LUKUVUOSTEDOTE 2017-2018 SSÄLLYSLUETTELO YHTEYSTEDOT 4 TOMPSTEDEN YHTEYSTEDOT 4 MKKELN MUSKKOPSTON KANNATUSYHDSTYS RY:N JOHTOKUNTA 4 OPSTON TYÖAKA 5 ORKESTEREN HARJOTUSAJAT

Lisätiedot

NUORISOKOULUTUKSEN HAKUOPAS 2013

NUORISOKOULUTUKSEN HAKUOPAS 2013 NUORISOKOULUTUKSEN HAKUOPAS 2013 SISÄLTÖ YLEISTÄ...2 HAKEMINEN...2 VALINTAKOKEET... 3 VALINNAN TULOKSESTA TIEDOTTAMINEN... 3 VALINTAKOE...4 KLASSISET INSTRUMENTIT JA LAULU...4 JAZZMUSIIKKI... 5 KANSANMUSIIKKI...

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot