Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa"

Transkriptio

1 Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Johtokunta

2 2 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyä; 2) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 3) Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvontaa siltä osin kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa; sekä 4) elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvasta tarkastuksesta. Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään. B) Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 5) terveydensuojelulain 13 mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä; 6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 7) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista; 8) 6 :n pykälän nojalla myönnettyjä todistuksia (laivatarkastukset); 9) 6 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen; 10) 13 :n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvontaa; 11) 18 :n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa sekä 20 :ssä edellytettyyn talousveden laadun valvontaa ja tarkkailua; 12) 29 :ssä edellytettyyn uimaveden säännöllistä valvontaa. 13) asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 :n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen (arvonlisäverollinen); 14) kaivon omistajalta talousvesitutkimuksista silloin, kun kysymys ei ole 16 :n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen). C) Tupakkalaissa (693/1976) säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat 15) 10b :ssä tarkoitetun myyntiluvan myöntämistä 16) 10b :ssä tarkoitetun myyntiluvan vuotuista valvontamaksua 17) 14a :ssä tarkoitetun kunnan valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia;

3 18) 14a :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen. D) Kuluttajaturvallisuuslaissa (920/2011) säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat 19) 6 :ssä tarkoitetun kuluttajapalvelun aloittamisesta, olennaisesta muuttamisesta tai toimijan vaihtumisesta tehdyn ilmoituksen käsittelyä; 20) 22 :ssä tarkoitetun kunnan valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia sekä 21) kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen. E) Lääkelaissa (395/1987) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 23) 54 d :ssä tarkoitetun nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntämistä 24) 54 d :ssä tarkoitetun myyntiluvan vuosittaista valvontamaksua 3 2 Maksujen määräytymisperusteet 2.1 Maksut perustuvat valvonnasta, matkoista, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden kokonaiskustannusten määrään. 2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot, korot ja poistot sekä osuus hallintokustannuksista. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 42 euroa. 2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten mukaan. 2.4 Viranomaisen suorittamasta erillisestä näytteenotosta peritään 42 euron näytteenottomaksu. Palvelutoimintaan rinnastettavaan näytteenottomaksuun lisätään arvonlisävero (vuonna %). Tarkastusten yhteydessä tehtävästä näytteenotosta ei peritä erillistä maksua. 3 Käsittely ja hyväksymismaksut. Elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut sekä terveydensuojelulain 13 :n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 :n mukaisten laitosten hyväksymismaksu 3.1 Käsittely- tai hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittely- tai hyväksymismenettelyn laajuus. Maksu määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella. 3.2 Käsittely- tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen. 3.3 Elintarvikelain mukaisen ilmoituksen käsittelystä peritään ilmoituksen käsittelymaksu. Elintarvikehuoneiston alkutarkastuksesta peritään perustarkastusmaksu. 3.4 Omavalvontasuunnitelman tarkastuksesta peritään asiakirjatarkastusmaksu. Maksu peritään, kun omavalvontasuunnitelma todetaan riskien hallitsemiseksi riittäväksi. 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut 4.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään valvontamaksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn aikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus ja tarkastuspöytäkirjan kirjoittaminen. Tarkastuksen sisällöstä sekä valvontakohde-

4 tyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään tarkemmin valtakunnallisessa toimialakohtaisessa valvontaohjelmassa sekä kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmassa ja laatujärjestelmässä. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella. 5 Elintarvikelain mukaisista eräistä tarkastuksista perittävät maksut 5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella. 5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella. 5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin valvonta-asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toiminnanharjoittajan pyynnöstä tehtävät tarkastukset. 5.4 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu. 6 Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät maksut 6.1 Terveydensuojelulain 27 :n mukaisen terveyshaitan toteamiseksi tehdystä mittauksesta peritään kustannusten mukainen maksu 6.2 Terveyshaitan toteamiseksi tehty ensimmäinen tarkastuskäynti on maksuton. 7 Tupakka- ja lääkelain mukaiset myyntilupamaksut ja myyntilupien vuosittaiset valvontamaksut 7.1 Tupakan ja nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntämisestä ja vuotuisesta valvonnasta perittävät maksut 4 Tupakan vähittäismyynti Myyntipisteiden lukumäärä Myyntilupamaksu Vuosittainen valvontamaksu Määräaikaisen luvan valvontamaksu euroa 60 euroa 40 euroa yli euroa 90 euroa 60 euroa Nikotiinivalmisteiden vähittäismyynti Myyntilupamaksu 80 / myyntipaikka. Jos myyntipaikassa on useampi kuin 1 myyntipiste, korotetaan käsittelymaksua 20 / myyntipiste Vuosittainen valvontamaksu 80 / myyntipaikka Myyntilupamaksut ovat samansuuruisia määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville. Maksut sisältävät kohteisiin tehtävän suunnitelmallisen valvonnan. Myyntilupamaksut peritään vain hyväksytyistä luvista. 8 Valvontamaksun määrääminen poikkeustapauksissa 8.1 Poikkeuksellisen suurta/pientä työmäärää vaativasta valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta, jossa tarkastukseen käytetty aika poikkeaa merkittä-

5 västi ennalta suunnitellusta, maksu voidaan määrätä enintään 50 % 4 mukaista maksua korkeampana/alhaisempana. 8.2 Valvontamaksun muutoksesta poikkeustapauksessa päättää terveysvalvonnan johtaja. 9 Hakemuksen peruuttaminen ja raukeaminen 9.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella. 10 Hakemuksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen 10.1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella Tupakan ja nikotiinivalmisteiden myyntilupahakemuksien hylkäämisestä ei peritä maksua 10.3 Jos hakemus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 11 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu 11.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsiteltäväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta valvontaviranomaisen päätöksestä on peritty Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 12 Maksun suorittaminen ja periminen 13 Voimaantulo 12.1 Valvontasuunnitelman mukainen maksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 :n tarkoittaman korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään (EtL (23/2006) 72, TsL (763/1994) 50, TupL (693/1976) 25 b, KuTuL (920/2011) 33 ) Tupakan ja nikotiinivalmisteiden myyntilupien vuosittainen valvontamaksu laskutetaan kalenterivuosittain kaikilta 1. lokakuuta voimassa olevilta luvilta. Valvontamaksun periminen lopetetaan luvan rauetessa 13.1 Maksut määräytyvät päätös- tai käsittelypäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella 5

6 13.2 Tupakan myyntilupavalvonnan vuosimaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella 13.3 Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän johtokunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 19. päivänä joulukuuta

7 7 LIITE: Maksutaulukot A Elintarvikelain mukainen valvonta B Terveydensuojelulain mukainen valvonta C Kuluttajaturvallisuusvalvonta

8 8 Huoneistot, joilla hyväksymismenettely 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittely ( ) Liha-alan laitos yli 10 milj. kg/v 730 Liha-alan laitos 1-10 milj. kg/v 578 Liha-alan laitos alle 1 milj. kg/v Kala-alan laitokset Kala-alan laitos yli kg/v 730 Kala-alan laitos kg/v 578 Kala-alan laitos alle kg/v Maitoalan laitokset Maitoalan laitos yli l/v 730 Maitoalan laitos l/v 578 Maitoalan laitos alle l/v 425 Muu maitoalan laitos Muna-alan laitokset Munapakkaamo yli kg/v 578 Munapakkaamo alle kg/v 273 Munatuotteiden valmistelaitos Eläinperäisiä elintarvikkeita varastoivat laitokset Keskuskeittiöt, joille tehdään laitoshyväksyntä 252 Huoneistot, joilla ilmoitusmenettely 7 Ilmoituksen käsittelymaksu 84 Oivan ulkopuolinen valvonta Perus- ja uusintatarkastus Alkutuotanto 42

9 9 Ilmoitettavien elintarvikehuoneistojen Oiva-tarkastukset Riskiluokka 1 Riskiluokka 2 Riskiluokka 3 Riskiluokka 4 Elintarvikkeiden myynti Elintarvikkeiden myynti Elintarvikkeiden myynti Erityisryhmät,esimerkiksi: Ei kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita Voi olla valmistajan pakkaamia tai irtotuotteita (esim. leipä, hedelmät, vihannekset, irtokarkit tms.) Tarjoilu Ei kylmäsäilytystä vaativia elintarvikkeita Valmiiden elintarvikkeiden lämmitys asiakkaalle voi olla osa toimintaa (esim. kahvilat, kioskit, pubit tms.) Teollinen valmistus Raaka-aineet tai valmiit tuotteet eivät edellytä lämpötilahallintaa Kylmäsäilytystä vaativia pakattuja ja pakkaamattomia elintarvikkeita Tarjoilu Valmiiksi prosessoitujen elintarvikkeiden käsittely (esim. pakastettujen tuotteiden kuumennus, esikypsennettyjen raaka-aineiden kuumennus tms.) Kylmäsäilytystä vaativien elintarvikkeiden tarjoilu Leipien täyttäminen, salaattien koostaminen tms. (grillit,nakkikioskit, pikaruokaravintolat, voileipäbaarit, salaattibaarit, jäätelökioskit) Teollinen valmistus Elintarvikkeiden käsittelyä (palvelumyynti) ja valmistusta (esim. kuumennus, savustus, salaattien valmistus tms.) myynnin yhteydessä Tarjoilu Raakojen, helposti pilaantuvien eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittely; (esim. ruokaravintolat, ruokalat, laitoskeittiöt tms.) Teollinen valmistus Helposti pilaantuvien elintarvikkeiden valmistus Laktoosittomien sekä gluteenittomien elintarvikkeiden valmistus Tarjoilu (sairaalakeittiöt, päiväkodeille, vanhuksille tai muille riskiryhmille elintarvikkeita / ruokaa valmistavat elintarvikehuoneistot) Teollinen valmistus Erityisryhmille tarkoitettujen elintarvikkeiden valmistus (lastenruoat, äidinmaidonkorvikkeet, vieroitusvalmisteet, laihdutusvalmisteet, aterian- ja ruokavalionkorvikkeet, kliiniset ravintovalmisteet Yksinkertaisia tuotteita joiden pakkausmerkinnät eivät edellytä erityisosaamista Elintarvikkeiden varastointi ja kuljetus Kaikki, missä toiminta pelkkää varastointia tai kuljetusta, ellei muu toiminta nosta riskiluokkaan 2, 3, tai 4 Raaka-aineet tai valmiit tuotteet eivät edellytä lämpötilahallintaa Yksinkertaisia tuotteita, joiden pakkausmerkinnät eivät edellytä erityisosaamista Tuotteiden valmistamiseen liittyy kohtalaisia tuoteturvallisuusriskejä (myllytoiminta, leivän valmistus) Sellaisten elintarvikkeiden valmistus, joiden koostumus ja pakkausmerkintöjen hallinta ja valvonta vaatii erityisosaamista (esim. lisäaineiden valmistus, elintarvikeparanteiden käyttö, savustaminen, vitamiineilla tai kivennäisaineilla täydentäminen, ravintolisien ja uuselintarvikkeiden valmistus, nimisuojatuotteiden valmistus) Pakkaus- ja muu kontaktimateriaalialan toiminta Elintarvikkeiden maahantuonti Elintarvikkeiden maahantuonti Ravintolisien tuonti Maahantuonti toimintatyypistä riippumatta (varastointi, myynti, tarjoilu tms.), ellei muu toiminta nosta riskiluokkaan 3 tai 4

10 10 Kokoluokka 1 Myymälät < 200m2 (lähikaupat, kioskit) Tarjoilu < 6 as. paikkaa TAI < 50 annosta/vrk (annos määräävä tekijä) Laitoskeittiöt < 500 annosta/vrk Teollinen tuotanto < 10 milj. litraa / < kg Kuljetus ja varastointi < 2 kuljetusvälinettä < 1000 m2 varasto Maahantuonti (EU, 3. maat) vähäistä Pieni ja keskisuuri kansallinen kontaktimateriaalialan toiminta Kokoluokka 2 Myymälät 200m2 1000m2 (marketit / tavaratalot ) Tarjoilu as. paikkaa TAI annosta/vrk (annos määräävä tekijä) Laitoskeittiöt annosta/vrk Teollinen tuotanto milj. litraa / milj. kg m2 varasto Maahantuonti (EU, 3. maat) keskisuurta Kuljetus ja varastointi 2-10 kuljetusvälinettä Suuri kansallinen kontaktimateriaalialan toiminta, tuontia ja vientiä Suuri kansallinen kontaktimateriaalialan toiminta, tuon-

11 11 tia ja vientiä Kokoluokka 3 Myymälät >1000m2 (super- / hypermarketit ) Tarjoilu > 150 as. paikkaa TAI > 500 annosta/vrk (kumpi tekijä) määräävä Laitoskeittiöt > 2000 annosta/vrk Teollinen tuotanto > 100 milj. litraa / > 10 milj. kg Kuljetus ja varastointi > 10 kuljetusvälinettä > m2varasto Maahantuonti (EU, 3. maat) suurta Erittäin suuri kansainvälinen kontaktimateriaalialan toiminta, tuontia ja vientiä Hyväksyttävien elintarvikehuoneistojen Oiva-tarkastukset Riskiluokka 1 Riskiluokka 2 Riskiluokka 3 Riskiluokka 4 Liha-ala pakastaminen, suolien ja mahalaukkujen käsittely Kala-ala pakastaminen, kalan lajittelu Liha-ala leikkaaminen, jauhaminen, raakalihavalmisteiden valmistus, mekaanisesti erotetun lihan valmistus Kala-ala Liha-ala lihavalmisteiden valmistus Kala-ala jalostettujen kalastustuotteiden valmistus Kylmäsavukalan tai graavikalan vakuumipakkaaminen Täyssäilykkeiden valmistus Muna-ala munien pakkaaminen perkaaminen, fileointi, paloittelu, mekaaninen lihan talteenotto Maitoala Muna-ala maitotuotteiden ja muun maitopohjaisen raaka-aineen valmistus, johon kuuluu pastörointi tai vastaava läm- munatuotteiden valmistus Maitoala maitotuotteiden ja

12 12 pökäsittely, muun maitopohjaisen raaka-aineen vastaanotto (esim. juuston paloittelu tai savustus) Varastolaitos muun maitopohjaisen raaka-aineen valmistukseen ei kuulu pastörointia tai vastaavaa lämpökäsittelyä (esim. raakamaidon pakkaaminen, tuorejuuston valmistus, leipäjuuston valmistus, jossa ainoa kuumennus juuston paisto) Kokoluokka 1 liha-ala, muna-ala kala-ala, tuotanto < kg/vuosi Kokoluokka 2 liha-ala, kala-ala tuotanto kg/vuosi muna-ala tuotanto milj. kg/vuosi maitoala tuotanto < kg/vuosi Kokoluokka 3 liha-ala, kala-ala tuotanto milj. kg/vuosi muna-ala tuotanto > 10 milj. kg/vuosi maitoala tuotanto milj. kg/vuos Kokoluokka 4 liha-ala, kala-ala tuotanto 1 10 milj. kg/vuosi Kokoluokka 5 liha-ala, kala-ala tuotanto milj. kg/vuosi maitoala tuotanto

13 13 > 2 milj. kg/vuosi Kokoluokka 6 liha-ala, kala-ala tuotanto > 20 milj. kg/vuosi B Terveydensuojelulain mukainen valvonta 20 Julkinen huvi- tai kokoontumishuoneisto Ilmoitusten ja hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen valvonta Tarkastus ( ) Lasten ja nuorten kohteet: Kerhotilat, nuorisotilat ja leirikeskukset, lasten iltapäiväkerhot, lasten sisäleikkipuistot 21 Julkinen majoitushuoneisto - huoneita < huoneita huoneita > Yleinen sauna Yleinen uimahalli, uima-allas, uimala, uimaranta tai kylpylä - uimahalli, uimala uima-allas kylpylä uimaranta, talviuintipaikka Koulu tai oppilaitos < 300m m > 1000 m Päivä-, lasten- tai vanhainkodit ja vastaavat - pinta-ala < 100 m pinta-ala m pinta-ala > 1000 m Muut sosiaalialan yksiköt Erityisryhmien kohteet, kehitysvammaisten laitokset, päihdehuoltolain mukaiset laitokset ja muut vastaavat - pinta-ala < 100 m pinta-ala m pinta-ala > 1000 m Kauneushoitola tai muu ihonkäsittely tai -hoitopaikka Työntekijöitä Työntekijöitä > Julkinen kuntosali tai liikuntatila 300 m > 300 m Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 5000 käyttäjää tai yli 1000 m3/d)

14 14 33 Talousvettä toimittavat laitokset (vähintään 50 mutta alle 5000 käyttäjää tai vähintään 10 mutta alle 1000 m3/d) tai muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde 34 Talousvettä toimittavat laitokset (alle 50 käyttäjää tai alle 10 m3/d) tai muu 401/2001 asetuksen mukainen kohde käyttäjää 105 < 10 käyttäjää 84 Talousvettä toimittavien laitoksien tarkastusmaksuissa huomioitu viranomaisvalvonnan tutkimustulosten seuranta. 35 Asian vireilläolosta ilmoittaminen Kustannusten mukaan 36 Ulkopuoliset palvelut ja selvitykset Kustannusten mukaan C Kuluttajaturvallisuusvalvonta Ilmoituksen käsittelymaksu ( ) Suunnitelmallinen tarkastus ( ) 40 Huvi- / teemapuisto, tivoli, sirkus, eläintarha tai kotieläinpuisto 41 Kuntosali Laskettelukeskus tai muu rinnekeskus Leikkikenttä tai -puisto, asukaspuisto Sisäleikkipaikat omana palvelunaan Rullalautailupaikka tai vastaavanlainen pyöräilypaikka Ohjelmapalvelu Kiipeilykeskus / -seinä, muu kuin ed. kohta Ratsastustalli tai muu ratsastuspalvelu Kartingrata Uimahalli / maauimala / kylpylä / vastaava Uimaranta Talviuintipaikka Tatuointi, lävistys tai muu kehonmuokkauspalvelu Yleisötilaisuus Muu kohde 42 / h 252

Perusturvalautakunta esityslistan liite

Perusturvalautakunta esityslistan liite Perusturvalautakunta 10.12.2008 esityslistan liite Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1(5) Sastamalan kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Sastamalan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen yleisen terveysvalvonnan maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A)

Lisätiedot

6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä;

6) terveydensuojelualain 18 mukaisen laitoksen hyväksymistä; 1 LIITE 1 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN MAKSUTAKSA Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2015 alkaen 1(6) Liite 4 Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2015 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa

Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa Ympäristöterveydenhuolto 1 (6) Terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

8) 6 :n pykälän nojalla myönnettyjä todistuksia (laivatarkastukset);

8) 6 :n pykälän nojalla myönnettyjä todistuksia (laivatarkastukset); Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin

Lisätiedot

Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa luonnos 3.12.2015 Johtokunta 18.12.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 11. 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 11. 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 11 KOTKAN JA PYHTÄÄN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 27.3.2013) 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa

Lisätiedot

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015 Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2015 1 2 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA: 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1 Soveltamisala Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 13.12.2016

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon taksa

Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon taksa Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 7.7 1 (8) Espoon seudun ympäristöterveydenhuollon taksa Kaupunginhallitus 3.10.2011 Voimaan 4.10.2011 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa

Lisätiedot

TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA. 1 Soveltamisala. Tätä taksaa sovelletaan

TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA. 1 Soveltamisala. Tätä taksaa sovelletaan TERVEYSVALVONNAN MAKSUT HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 30.8.2011 113 1. Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa LIITE 1 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Mallitaksa 2.2017 1 (5) A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1)

Lisätiedot

Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat HAMINAN YMPÄRISTÖTERVEYSHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Terveydensuojelulaissa (763/94) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1. terveydensuojelulain

Lisätiedot

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Keurusselän ympäristölautakunta 9.12.2015 1 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2015 alkaen

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2015 alkaen 1 (6) Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2015 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Johtokunta 18.12.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunnan hyväksymä 15.12.2016 129 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006)

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan elintarvikelaissa 23/2006,

Lisätiedot

Elintarvikehuoneiston riskiluokitus ja valvontatarpeen määrittäminen

Elintarvikehuoneiston riskiluokitus ja valvontatarpeen määrittäminen Elintarvikehuoneiston riskiluokitus ja valvontatarpeen määrittäminen Valvontaohjelmat ja -suunnitelmat Elintarvikeketjun monivuotinen kansallinen valvontasuunnitelma ( VASU, 882/2004/EU osasto V, 41art.)

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Ympäristöterveydenhuolto YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT

Kainuun maakunta -kuntayhtymä Ympäristöterveydenhuolto YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT Kainuun maakunta -kuntayhtymä Ympäristöterveydenhuolto YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA JA MAKSUT Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa..2012 1 Soveltamisala 2 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa

Lisätiedot

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa

Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa Tampereen kaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1)

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Hyväksytty johtokunta

Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Hyväksytty johtokunta Liite 3 / johtokunta 13.2.2017 Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.3.2017 Hyväksytty johtokunta 13.2.2017 20 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET 1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Kuopion kaupungin ympäristö ja rakennuslautakunnan hyväksymä 12.11.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon. maksutaksa

Ympäristöterveydenhuollon. maksutaksa Ympäristöterveydenhuollon taksa Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Kuluttajaturvallisuuslaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 5.2.2014 12 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa

Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa Johtokunta 28.10.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa alkaen 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 15.8.2016 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2 SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Taksa kumoaa Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan, jonka kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTON YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta 1.4.2015 Eura, Huittinen, Kokemäki, Köyliö, Säkylä Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 181 1(8) Yhtymähallitus 12.12.2014 134 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2015 281 2(8) Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2015 Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2014 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

Yhtymähallitus Sivu 1 / 9

Yhtymähallitus Sivu 1 / 9 Yhtymähallitus 22.12.2016 187 Sivu 1 / 9 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYDEN MAKSUTAKSA Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin

Lisätiedot

Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa

Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa Ympäristöterveyspalveluiden maksutaksa Johtokunta 15.12.2017 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten

Lisätiedot

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI

YMPÄRISTÖPALVELUT HELMI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2015 Tämä taksa tulee voimaan 1.3.2015, tai sitten kun päätös on saanut lainvoiman, Ympäristöpalvelut Helmen toiminta-alueen kunnissa Haapavedellä,

Lisätiedot

Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa

Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Sodankylän kunta Kunnanvirasto Puhelin 0400-618 870 PL 60 www.sodankyla.fi

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

KUOPION KAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA KUOPIONKAUPUNKGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLONMAKSUTAKSA Kuopionkaupunginympäristö-jarakennuslautakunnanhyväksymä14.2.201312 Soveltamisala Tätätaksaasovelletaan A) Elintarvikelaissa(23/2006)säädettyihinkunnanviranomaisensuoritteisiin,jotkakoskevat

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 23.1.2017, voimaantulo 7.2.2017. Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2016 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 15.12.2015 159 LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 26.9.2011 113, Naantalin kaupunginvaltuustossa 10.10.2011 76 ja Ruskon kunnanhallituksessa 19.9.2011 225. Voimaantulo 1.10.2011. Ympäristöterveydenhuollon taksa

Lisätiedot

Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti.

Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti. 1 Ymp.terv.ltk 30.8.2013 44 TERVON KUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä

Lisätiedot

Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa , voimaantulo Kaupunginhallituksen muuttama, voimaantulo 1.5.

Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa , voimaantulo Kaupunginhallituksen muuttama, voimaantulo 1.5. Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 20.1.2014, voimaantulo 21.1.2014. Kaupunginhallituksen 25.4.2016 muuttama, voimaantulo 1.5.2016 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016

Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016 Lahden kaupunki / Ympäristöterveys Ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2016 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti.

Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan mukaisesti. 1 TERVON KUNTA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 Soveltamisala Tervon kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen hoitamista ympäristöterveydenhuollon tehtävistä peritään maksu tämän taksan

Lisätiedot

Kurikan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa

Kurikan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa 1 Kurikan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen maksutaksa Tämä taksa kumoaa kaikki Kurikan kaupungin terveydensuojeluvalvontaviranomaisen maksutaksat, lukuun ottamatta Nikotiinivalmisteiden myyntilupaa

Lisätiedot

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen

Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen 1 (7) Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2017 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )*" ++% & +' +!"$. # -!" $ $. # -!". '

% $ & $ $ ' ( $ $ $ )* ++% & +' +!$. # -! $ $. # -!. ' !" # # # % & ( )*" ++% & +, &--%! # +! # & # +!". # -!". #!" # +!"!" -!".!" %!" % / ( &%%-+-&!" #. 0 ( - &!" # +!" # -!". --& 1!".# 1!" # %!" # %!". 2 3 --+& % %!4%!".# %!4%!" 5 ( 6... 7 1 % 6.! "! (4

Lisätiedot

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2017

Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2017 Eteläkärjen ympäristöterveys Maksutaksa 2017 1 2 Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka

Lisätiedot

191 1(9) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT

191 1(9) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 191 1(9) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ KALLIO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO VIRANOMAISPALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 2017 291 2(9) Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2017 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion toiminta-alueella.

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

Forssan seudun hyvinvointi ky. 1 (1) Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA n seudun hyvinvointi ky. 1 (1) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Hyväksytty ympäristöterveydenhuollon lautakunnassa 10.4.2014 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Elintarvikelaki Terveydensuojelulaki Tupakkalaki Lääkelaki Kouvolan kaupunki Rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 54 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Hyväksytty 10.6.2015 Tunturi-Lapin ympäristöterveydenhuollon jaosto Sodankylän

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Hyväksytty Raision kaupunginvaltuustossa 20.1.2014, voimaantulo 21.1.2014. Kaupunginhallituksen 25.4.2016 muuttama, voimaantulo 1.5.2016. Kaupunginhallituksen 29.11.2016 muuttama, voimaantulo 1.1.2017.

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite nro 2 YMPTH 36 9.10.2014 MAKSUTAULUKKO 2015 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 30 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 (6) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.2018 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 Elintarvikkeiden myynti Tarkastus

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen

Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 (5) Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.2.2016 alkaen 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTON YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnan päätös 10.11.2015. Taksan voimaantulo 1.1.2016. Eura, Huittinen, Kokemäki, Säkylä Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

YMPA RISTO TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA. Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen

YMPA RISTO TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA. Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa alkaen YMPA RISTO TERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Vantaan kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2017 alkaen Vantaan kaupunginvaltuusto 12.12.2016 1 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Maksujen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA YMPLTK 10.2.2015 Liite 1 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2015 Kumoaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallituksen 24.4.2014 hyväksymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksan

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat KALAJOEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan: A) Elintarvikelaissa 23/2006 (ja Laki elintarvikelain muuttamisesta 352/2011) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen.

Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. Ilmoitusten ja hakemuksen. Liite 2 YMPTH 39 16.9.2015 MAKSUTAULUKKO 2016 Tämän taksan suunnitelmanmukaisista tarkastuksista peritään maksutaksan 2 :n mukainen 35 käyntimaksu. 1. Terveydensuojeluvalvonta 1.1 Ilmoituksenvarainen tai

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2017 ALKAEN 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat 1) laitosten hyväksymistä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1.1.2008 ALKAEN Hyväksytty: 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun

Lisätiedot

elintarvikelain 48 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus, näytteenotto ja näytteen tutkiminen

elintarvikelain 48 :ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvä tarkastus, näytteenotto ja näytteen tutkiminen 1/6 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Keski-Savon ympäristölautakunnan hyväksymä 31.1.2019 15 1 Soveltamisala ja maksujen määräytymisperusteet 1.1 Ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Taksan soveltamisessa otetaan huomioon, mitä Euroopan parlamentin ja neuvoston valvonta-asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään.

Taksan soveltamisessa otetaan huomioon, mitä Euroopan parlamentin ja neuvoston valvonta-asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään. JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Ympäristöterveysjaosto 19.12.2013 1. Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO Sivu 1 / (6) Maksutaulukko astuu voimaan 1.4.2013 Työtunnin hinta 45 SISÄLTÖ TAULUKKO 1: ELINTARVIKELAIN (23/2006) MUKAISTEN SUORITTEIDEN MAKSUT, Sivu nro. 2 TAULUKKO 2: TAULUKKO 3: TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4 Terveydensuojelulain mukaista valvontaa koskevat maksut Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä Ilmoitusten ja edellyttävä toiminta

Lisätiedot

Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla perittäviin maksuihin:

Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla perittäviin maksuihin: n seudun hyvinvointi ky. 1 (6) n seudun hyvinvointikuntayhtymän YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Voimaantulopäivä 1.1.2018 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan seuraavien lakien ja asetusten nojalla

Lisätiedot

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2015 108 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN LIITE 1 NÄYTTEENOTOSTA PERITTÄVÄ TOIMENPIDEMAKSU Näytteenotto a hinta Elintarvikenäyte 29 Talousvesinäyte 29 Sisäilmanäyte 58 Muu näytteenotto Näytteenottoon

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2 SALON KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Taksa kumoaa Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon maksutaksan, jonka kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari)

(Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) Hyväksytty: Ympäristölautakunta 29.9.2014 78 Pohjoisen Keski-Suomen Ympäristötoimen (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi ja Viitasaari) YMPÄRISTÖTERVEYSVALVONNAN

Lisätiedot

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely

MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely 1 () Helsingin kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.017 maksutaulukot Liite 1 MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta ELINTARVIKEHUONEISTOT Ilmoituksen käsittely Tarkastus 1 Elintarvikkeiden myynti

Lisätiedot

Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa

Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa Vaasan kaupungin ja Laihian kunnan yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Terveydensuojelun valvonnan maksut

Terveydensuojelun valvonnan maksut Ympäristöterveydenhuoltojaoston 28.1.2011 2 hyväksymät taksat 2 Liite 1. Terveydensuojelun valvonnan maksut 1. 2. Ilmoituksenvarainen tai hyväksymistä edellyttävä toiminta Työtila, jonka käytöstä voi aiheutua

Lisätiedot

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO A: Elintarvikelain mukainen valvonta HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Voimaantulo: 01.01.2011 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006)

Lisätiedot

Maksun suorittaminen ja periminen tapahtuu kuntayhtymässä sovitun käytännön mukaisesti.

Maksun suorittaminen ja periminen tapahtuu kuntayhtymässä sovitun käytännön mukaisesti. PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN KTT:N KY YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT Ympäristöterveyslautakunta hyväksyi 12.6.2013 32 lisäyksen 1.2.2013 voimaan tulleeseen maksutaksaan (ympäristöterveyslautakunnan päätös

Lisätiedot

Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa

Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Vaasan, Laihian ja Vähänkyrön yhteistoiminta-alueen ympäristöterveydenhuollon viranomaisen taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA 1 (9) YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Ympäristöterveydenhuollon lautakunta 29.11.2016 Maksutaksa tulee voimaan 1.1.2017. 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin

Lisätiedot

Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2017

Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2017 Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon maksutaksa vuodelle 2017 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Maksujen määräytymisperusteet... 4 3 Käsittely ja hyväksymismaksut... 4 4 Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA YMPLTK 22.2.2012 6 KYHALL 22.3.2012 47 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNNE YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 2012 Kumoaa Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen hallituksen 16.11.2011 hyväksymän ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä

TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä TUNTURI-LAPIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAT Taksat ovat voimassa seuraavissa kunnissa: Enontekiö, Kittilä, Muonio, Sodankylä Hyväksytty 20.12.2016 26 muilta osin paitsi tupakkalain mukaiset taksat,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristöterveydenhuollon taksa. Kv

SÄÄDÖSKOKOELMA. Ympäristöterveydenhuollon taksa. Kv SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon taksa Kv 10.10.2011 6 Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt tekniset muutokset 12.12.2012 ( 232) Ympäristö- ja rakennuslautakunta on hyväksynyt tekniset

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri Elintarvikelaki Lisätar kastus toiminnoille Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub 2 100 1,5 75

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 14.12.2010 113 Muutokset hyväksytty: Ympäristölautakunta 16.08.2011 57 Voimaantulo: 01.01.2011 01.09.2011

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon taksa

Ympäristöterveydenhuollon taksa 2017 Länsirannikon ympäristöyksikkö Ympäristöterveydenhuollon taksa Tarkistettu Länsirannikon valvontalautakunnassa 14.12.2016 Sisällys 1 Soveltamisala... 3 2 Maksujen määräytymisperusteet... 5 3 Käsittely-

Lisätiedot

LAUKAAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA (Laukaa-Konnevesi-Äänekoski)

LAUKAAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA (Laukaa-Konnevesi-Äänekoski) 1/9 LAUKAAN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA (Laukaa-Konnevesi-Äänekoski) Hyväksytty: Laukaan kunnanhallitus 15.9.2014 183 Voimaantulo: 01.01.2015 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan 1.1 Elintarvikelaissa

Lisätiedot

- laitoksen hyväksymisestä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelystä;

- laitoksen hyväksymisestä ja muun kuin 13 :n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelystä; Liite 2/kh 26.5.2014 234 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA TAKSAN PERUSTEET 1 Säädösperusteet Tämän taksan mukaisesti peritään maksu seuraavien säädösten nojalla 1. Asetus (EY) rehu- ja elintarvikelainsäädännön

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSA Hyväksytty 9.4.2013. Maksutaksa tulee voimaan 9.4.2013. 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin,

Lisätiedot