Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013"

Transkriptio

1 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 Toukokuun työllikatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Talven ja kevään aiempien kuukausien mukainen työttömyyden kasvuvauhti jatkuu Kaakkois-Suomessa. Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomen TE-toimiston asiakkaana henkeä. Määrä on % suurempi kuin vuosi sitten. Kaakkois-Suomen työttömyyden kasvu jää alle maan keskiarvon. Koko Suomessa oli työhallinnon asiakkaana olevia työttömiä 17,3 % enemmän kuin vuosi sitten kuussa. Avoimien paikkojen määrä on vähentynyt: Kaakkois-Suomessa -13 %, koko maassa -16 %. Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut eniten Kouvolan (+ 10,7 %) ja Lappeenrannan seutukunnissa (+ 8,3 %). Kotkan Haminan seudulla määrä kasvoi 4,3 %, Imatran seudulla lisäys oli vain 0,6 %. 15,0 KAAKKOIS-SUOMI Työttömien työnhakijoiden määrän muutos edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, % (ml. lomautetut) (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 5,0 1,0 2,4 2,7 3,0 3,8 4,5 4,0 5,4 6,9 6,8 6,1 6,4 6,5 8,1 6,9-5,0-4,0-3,8-2,8-2,5-0, ,0 Kaakkois-Suomessa työttömien määrän lisäys on pysynyt viime kuukausina pienempänä kuin Suomessa keskimäärin. Koko maassa työhallinnon asiakkaana oli kuun lopussa työtöntä työnhakijaa. Määrä on kasvanut vuoden takaisesta lähes henkeä, 17,3 %. Lomautettujen osuus työttömistä on Kaakkois-Suomessa hieman kasvanut, ei kuitenkaan merkittävästi. Työttömyyden kasvu koskettaa tässä taloustilanteessa kaikkia ammattien pääryhmiä. Suhteellisesti eniten työttömänä olo on lisääntynyt teknisen, luonnontieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen työn ammattiryhmässä, jossa määrä on

2 kasvanut vuodessa vajaasta 1600 hengestä yli 1800 henkeen: +16 %. Työttömyyden kasvu on ollut puolestaan pienintä maa- ja metsätaloustyössä sekä kaupallisen alan ammattiryhmässä. Paitsi kokonaistyöttömyys, myös nuorten työttömyys kasvaa Kaakkois-Suomessa tällä hetkellä hitaampaa vauhtia kuin Suomessa keskimäärin. Nuoria, alle 25-vuotiaita oli työttömänä kuun lopussa 2114 henkeä. Määrä on kasvanut Kaakkois-Suomessa 2,3 %, koko maassa yli viidenneksen. Työttömien NUORTEN (alle 25 v.) työnhakijoiden määrän muutos ed. vuodesta % KAAKKOIS-SUOMESSA (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 15,0 5,0 0,8 0,8 5,5 4,2 6,5 3,3 8,5 7,4 6,4 9,3 4,3 6,1 3,8 1,6 0,9 7,3 10,5 11,4 2,3 2,3-5,0 - -3,9-3,7-2,2-15,0-2 Vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita työnhakijoita oli Kaakkois-Suomessa 4915 henkeä, 4,5 % enemmän kuin vuosi sitten kuussa. Koko maassa pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut 15 %. 3 Pitkäaikaisesti (väh. 1 vuosi) työttömänä olleiden työnhakijoiden määrän muutos ed. vuodesta % KAAKKOIS-SUOMESSA (Tiedot: TEM/ Työnvälitystilasto) 2 8,5 10,1 7,0 5,7 7,3 7,1 8,3 10,7 11,5 14,9 11,7 11,5 10,7 12,8 10,6 12,1 11,1 9,3 7,6 7,9 4,5 - Uusien avoimen työpaikkojen määrä on kevään kuukausina ollut pienempi kuin vuosi sitten. Toukokuun aikana uusia paikkoja tuli haettavaksi vajaa Määrä on 13 % pienempi kuin viime vuoden kuussa. Paikkoja oli tarjolla määrällisesti eniten palvelualoilla. Seuraava, kuun 2013 tilannetta käsittelevä katsaus ilmestyy tiistaina

3 Työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat kunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN Kuukauden uudet KUNTA JA Työvoima Kaikki Työttömät työnhakijat (ml. henk. koht. lomautetut) Työttömien Työttö- avoimet työpaikat SEUTUKUNTA 1) työn- Yhteensä työttömien Työttömistä Alle 25- Yli vuo- osuus mistä luku- muutos hakijat muutos ed. naiset vuotiaat den tyött. työvoimasta lomau- määrä ed. vuoteen % % olleet % tetut vuoteen % KAAKKOIS-SUOMI YHT % 41, , ,0 IITTI ,5% 48, , ,1 KOUVOLA ,8% 39, , ,9 Kouvolan seutukunta ,7% 40, , ,9 HAMINA ,3% 40, , ,3 MIEHIKKÄLÄ ,3% 36, , VIROLAHTI ,7% 35, , KOTKA ,4% 40, , ,5 PYHTÄÄ ,0% 42, , ,3 Kotka-Haminan seutukunta ,3% 40, , ,0 KYMENLAAKSO ,3% 40, , ,3 IMATRA ,8% 44, , ,0 RAUTJÄRVI ,5% 39, , ,9 RUOKOLAHTI ,2% 45, , ,7 PARIKKALA ,2% 41, , Imatran seutukunta ,6% 44, , ,1 LAPPEENRANTA % 42, , ,3 LEMI ,1% 43, , ,9 LUUMÄKI ,0% 37, , ,3 TAIPALSAARI ,8% 43, , ,0 SAVITAIPALE ,5% 40, , ,0 Lappeenrannan seutukunta ,3% 42, , ,9 ETELÄ-KARJALA ,7% 43, , ,9 KOKO MAA ,3% 42, , ,0 1) Kuntien, seutukuntien ja maakuntien työvoima on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston luku. Työvoima Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ja koko maassa on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoimaluku... = TIETOA EI OLE SAATU, SE ON LIIAN EPÄVARMA ESITETTÄVÄKSI TAI SE ON SALASSAPITOSÄÄNNÖN ALAINEN Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 3

4 Työttömät työnhakijat (mukana lomautetut) ja avoimet työpaikat ammattiryhmittäin ja seutukunnittain TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (mukana lomautetut) JA AVOIMET TYÖPAIKAT AMMATTIRYHMITTÄIN JASEUTUKUNNITTAIN Seutukunta AMMATTIRYHMÄ X YHTEENSÄ KAAKKOIS-SUOMI YHT. TYÖTTÖMÄT PAIKAT Kouvolan seutukunta TYÖTTÖMÄT PAIKAT Kotka-Haminan seutukunta TYÖTTÖMÄT PAIKAT KYMENLAAKSO TYÖTTÖMÄT PAIKAT Imatran seutukunta TYÖTTÖMÄT PAIKAT Lappeenrannan seutukunta TYÖTTÖMÄT PAIKAT ETELÄ-KARJALA TYÖTTÖMÄT PAIKAT AMMATTIRYHMÄT: 0 = Tekninen, luonnontiet., 2 = Hallinto- ja toimistotyö 6 = Rakennustyö, kaivos- ja yhteiskuntatiet. ja 3 = Kaupallinen työ louhintatyö taiteellinen työ 4 = Maa- ja metsätaloustyö, 7-8 = Teollinen työ 1 = Terveyden huolto, kalastusala 9 = Palvelutyö sosiaalialan työ 5 = Kuljetus- ja liikennetyö X = Muualla luokittelematon työ Sisältö: Avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat (henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut ml.) asuinkunnan mukaan laskettuna seutukunnittain laskentapäivänä (kuukauden viimeinen arkipäivä). Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, Työnvälitystilasto 4

5 Lisätietoja: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus: erikoistutkija Niilo Mlinna, puh , Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto: johtaja Juha Kouvo, puh , Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto Työnvälitystilaston perusluvut ja työttömien osuudet työvoimasta ovat saatavissa ELY-keskuksittain, seutukunnittain ja kunnittain myös ToimialaOnlinen vapaasti saatavilla olevista aineistoista osoitteesta: kohdasta Tilastokanta/Työlli ja työvoima/työnvälitystilastot NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS TOUKOKUU 2013 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Helmikuun työllikatsaus 2/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevia työnhakijoista oli Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, mutta Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 Lokakuun työllikatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömyyden kuva ei ole Kaakkois-Suomessa olennaisesti muuttunut

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 Joulukuun työllikatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on Kaakkois-Suomessa lisääntynyt

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.12.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2013 Kaakkois-Suomessa oli

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 Marraskuun työllikatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevia työnhakijoita oli kuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOIKUU 2014 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2014 Työttömyys on lisääntynyt toukokuussa hieman enemmän

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 Tammikuun työllikatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus tammikuu 2013 Kaakkois-Suomen asukkaista oli tammikuun lopussa työttömänä 20114

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus kuu 2014 Työttömyyden peruskuva on säilynyt ennallaan. Työttömien määrä

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli lokakuun lopussa

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 Joulukuun työllikatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä oli Kaakkois-Suomessa vuoden

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 2011 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 2012 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä -5,7-6,4-6,7-5,7-5,7-4,5-4,3-4,5-4,0-3,9-2,9-2,6-0,6 1,1 2,5 2,9 3,0 3,2 4,0 NÄKYMIÄ

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Lokakuun työllikatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus marraskuu 2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 Syyskuun työllikatsaus 9/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2014 Kaakkois-Suomessa oli kuun lopussa 20042 työtä vailla olevaa työnhakijaa.

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömyys laskenut viime vuoden heinäkuusta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9.00 Työttömyys lisääntynyt myös Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen kasvussa

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.7. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita kesäkuun lopussa yli 74 000 Uudenmaan

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 24.6.2014 klo 9.00 Työttömyys laskenut hieman Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömyys laskenut edelleen Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 4/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi hieman viime

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi vuoden aikana Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu on tasaantunut, pitkäaikaistyöttömyys

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömyys lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,8 % viime vuodesta

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Santtu Sundvall 050 380 6231 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömiä 29 % enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 12/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,6 % viime

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Kesäkuussa 20 471 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 12,2 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli kesäkuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Lokakuussa 18 229 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,6 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli lokakuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 10/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 9,1 % viime

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Elokuussa 18 262 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 11,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli elokuun lopussa yhteensä 18

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.9. klo 9.00 Työttömiä nuoria yli 40 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan

Lisätiedot

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus

KAAKKOIS SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuussa 20 041 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parikkala 15,0 Kaakkois Suomen työ ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa yhteensä

Lisätiedot

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle

Työttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.3. klo 9.00 Nuorisotyöttömyyden kasvu

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Jouni Nupponen 050 395 5170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.5. klo 9.00 Työttömyys edelleen viime

Lisätiedot

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %

Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 13,4 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen

Työttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen 1 (7) Julkistettavissa 25.10. klo 9.00 Kainuun työllikatsaus, kuu Työttömyys painui kuussa alle neljäntuhannen henkilön Kainuun työttömyys lähestyy jo historiallisen hyviä lukuja Työttömyys väheni Kainuussa

Lisätiedot