Luotain Consulting Oy. vuoden 2013 kummiyritykseksi. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Joulukuu 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Luotain Consulting Oy. vuoden 2013 kummiyritykseksi. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Joulukuu 2013"

Transkriptio

1 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja käytettiin aikanaan rakennustyömailla betonirakenteita tukemassa kunnes nämä saavuttivat kestävät ominaisuutensa. Yrityskummienkin joukko on runsaslukuinen ja sen kokemuspiiri rakentuu elinkeinoelämän tehtävistä ristiin ja rastiin. Joukkoon kätkeytyy monipuolista johtotason osaamista sekä henkilökohtaista yrittämistä. Myös julkisyhteisöt ovat kummien kastissa edustettuina. Tämä joukko tarjoaa tukevaa yhteistyötä Pirkanmaan alueen aloittaville tai jo pitkään toimineille yrityksille. Luotain Consulting Oy vuoden 2013 kummiyritykseksi n Pirkanmaan Yrityskummit valitsivat vuoden 2013 kummiyritykseksi tamperelaisen Luotain Consulting Oy:n. Se on henkilöstön kehittämiseen erikoistunut yritys, joka tarjoaa yritysjohdolle ja henkilöstölle erilaisia henkilöstön- ja johdon kehittämiseen tähtääviä valmennuksia ja koulutuksia sekä yrityskohtaista konsultointia. Yrityksen toimitusjohtajana toimii sen perustaja Pia Vilanen.

2 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 2/9 Yrityskummi Marja Malmstedt, hallituksen pj Petri Väyrynen, toimitusjohtaja Pia Vilanen ja hallituksen jäsen Pentti Syrjänen. Yrityksen kehitystyö omin varoin ja asiantuntijoita hyödyntäen Luotain Consulting Oy on perustettu 2007 ja se muutettiin osakeyhtiöksi Vuodesta 2009 alkaen yrityskummina toimi Pentti Syrjänen, joka pyydettiin Luotaimen hallitukseen Luotaimella on ulkopuolinen hallitus, jossa on alan korkea asiantuntemus edustettuna. Vilanen halusi kuitenkin jatkaa yhteistyötä yrityskummien kanssa ja uudeksi kummiksi valittiin Marja Malmstedt, Pirkanmaan Yrityskummit ry:n vuoden 2013 yrityskummi. Luotain Consulting Oy:llä on selkeä liiketoimintamalli, jota on tietoisesti ja suunnitelmallisesti kehitetty ja jonka kehitystyö jatkuu edelleen. Yrityksellä on selkeät valmennusohjelmat työyhteisöille ja johdolle, esim. Arvostava työyhteisö, Arvostava esimies, työhyvinvointiohjelmat ja avoimet kurssit yksittäisille työntekijöille. Yritys mittaa asiakastyytyväisyyden astetta ja on saanut hyvät arvosanat Automaattinen kurssi-ilmoittautumisjärjestelmä valmistuu loppuvuodesta Luotain Consulting Oy:llä on v 2013 seitsemän valmentajaa ja yksi koulutuskoordinaattori. Sen valmennus- ja työnohjaustilat sekä Tampereella että Helsingissä. Luotain kuuluu vuonna 2013 korkeaan AA-luottoluokkaan ja alkuvuodesta 2014 korkeaan AAA-luottoluokkaan, kun uusi tilinpäätös vahvistuu. Yhtiön talous on terve ja nousujohteinen. Luotain on rakentanut yhteistyöverkostomallin toimialalleen ja julkaisee omaa asiakas-/info-lehteä sekä on aloittanut lokakuussa 2013 aamukahvitapaamiset nimellä: Suomi nousuun yrittäjyydellä, jonka ensimmäisenä puhujana oli yritysvalmentaja Rauno Korpi. Paikalla oli parisenkymmentä osallistujaa. Perustelut palkinnolle Kummiraadin puheenjohtaja Pertti Iivanaisen mukaan Pia Vilanen on kehittänyt Luotain Consulting Oy:tä oikeaoppisesti, eli kehitystyö Pentti Syrjänen, Petri Väyrynen, Pia Vilanen, Marja Malmstedt, Arto Lehto, Pertti Iivanainen ja Harri Meller. toiminnastaan. Kaikki kehittämistyö tehty ilman julkista rahaa, omalla kustannuksella. Sähköiset työkalut mahdollistavat tehokkaan työn, mm. sähköinen taloushallinto ja sähköiset kyselytutkimustyökalut henkilöstön kehittämistyössä. Työkalut on kehitetty yrityksen omalla kustannuksella, ilman julkista rahaa erittäin pitkälle, kertoo Vilanen. Esimerkkeinä hän mainitsee Valmentavan johtamisen ydintaidot 360 -mittarin, josta saadaan ulos valmis esimieskohtainen pdf. Kummiraadin pj Pertti Iivanainen innostui vuoden kummiyrityksen valintakriteereitä lukiessaan. Tässä skoolataan vuoden kummiyrityksen valinnalle. on ollut tavoitteellista ja suunnitelmallista perustamisestaan saakka. Kehitystyössään Vilanen on käyttänyt asiantuntijoita omalta alaltaan että bisneksen osaajia. Lisäksi Luotain on hyödyntänyt Pirkanmaan Yrityskummien palveluja jo neljä vuotta ja yhteistyö jatkuu edelleen. l Yhteystiedot: Klingendahl, Pyhäjärvenkatu 5 A 5. kerros, TAMPERE Puh

3 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 3/9 Pirkanmaan Yrityskummit ry juhli vuotta toimintaa pk-yritysten parhaaksi n Grand Hotel Tammerissa oli juhlamieli korkealla, kun Pirkanmaan yrityskummit, Suomen yrityskummit ry:n edustajat, kummiyritykset, yhteistyökumppanit ja muut kutsuvieraat kokoontuivat 20-vuotisen merkkipäivän vieton merkeissä. Juhlaväkeä oli salin täydeltä. Tilaisuuden avasi Pirkanmaan yrityskummit ry:n hallituksen pj Arto Lehto ja toivotti juhlaväen sydämellisesti tervetulleeksi. Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi pormestari Anna-Kaisa Ikonen, joka kiitti yrityskummeja heidän tekemästään pyyteettömästä työstään pk-yritysten tukemiseksi ja kehittämiseksi Pirkanmaalla. Juhlapuheessaan Palvelualojen työnantajat ry:n toimitusjohtaja Riitta Varpe myöskin osoitti arvostavansa yrityskummien panostusta, etenkin näinä vaikeina aikoina. Juhlassa julkistettiin yhdistyksen kaksi ensimmäistä kunniajäsenen arvonimeä saaneet, kummikonkarit Seppo Karvonen ja Ilkka Eerola. He molemmat myös pitivät kiitos- ja muistelopuheet, sillä molemmilla on kokemusta kummitoiminnasta yhdistyksen alkuvuosilta asti ja ovat toimineet näistä ajoista saakka aktiivisesti myös yhdistyksen luottamustehtävissä. Illallismenu täytti herkkusuiden odotuksen ja musiikillista tunnelmaa menneiltä vuosikymmeniltä loi jazzyhtye Lady Mama and the Swinging Sparrows. Lady Mama toimii myös itse yrityskummina. Illan mittaan kuultiin myös monia muisteloita parinkymmenen vuoden ajalta yrityskummien kertomina. Ohessa kuvakavalkadi juhlista. l

4 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 4/9 Pirkanmaan Yrityskummit ry juhli Juhlan avasi Pirkanmaan yrityskummien hallituksen puheenjohtaja Arto Lehto. Juhlapuheen piti Palvelualojen työnantajat ryn toimitusjohtaja Riitta Varpe. Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jari Jokilampi puolisoineen onnittelemassa Pirkanmaan yrityskummeja. Pirkanmaan Yrityskummien hallituksen pj Arto Lehto tervehtii Suomen Yrityskummien toimitusjohtajaa, kauppaneuvos Pauli Leimiota. Juhlassa esiteltiin Pirkanmaan Yrityskummien ensimmäiset kunniajäsenet Seppo Karvonen ja Ilkka Eerola. Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Hallituksen jäsen Gölnar Hairedi, hallituksen puheenjohtaja Arto Lehto ja Pirkanmaan yrityskummien Seppo Karvonen. Grand Hotel Tammerin chef esittelemässä illan juhlamenua. Illan musiikista vastasi menneiden vuosikymmenten soinnuissa Lady Mama and the Swinging Sparrows. 20 vuotisjuhlan menu. Grand Hotel Tammerin pitopöytä notkui herkkuja Jazzbändi tauolla, oikealla kummiyrityksen yrittäjät juhlatunnelmissa.

5 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 5/9 Pirkanmaan yrityskummit ry:n syystapaaminen Tampereen Nordeassa n Perinteinen yrityskummien ja kummiyritysten syystapaaminen ajankohtaisten katsausten merkeissä keräsi tänäkin syksynä ihan mukavasti väkeä Nordean kokoustiloihin. Tilaisuuden aluksi palkittiin kummiraadin valitsema vuoden kummiyritys 2013 Luotain Consulting Oy, josta juttu toisaalla tässä julkaisussa. Ensimmäisen katsauksen antoi Tampereen Nordean yrityskonttorin johtaja Jukka Turunen. Hänen aiheensa käsitteli tämän päivän rahoitusmarkkinoita ja esitteli tämän hetken osakemarkkinasuositukset pankin näkökulmasta. Pankin rahoitustilanne on hyvä ja hyviin yrityshankkeisiin ja investointeihin on mahdollista saada rahoitusta järkevällä laina-ajalla, Turunen kertoo. Tällä hetkellä on yrityslainojen takaisinmaksuajat yrityskaupoissa n. 5-6 vuotta ja kiinteistöhankkeissa vuotta. Lainan hintaan vaikuttaa laina-ajan lisäksi omarahoitusosuus, muut mukana olevat rahoituslähteet, vakuudet ja korkotason muutokset. Verouudistus 2014 ja hallituksen esitykset Toisen katsauksen esitti Risto Heinänen, partneri, KPMG Vero- ja Lakipalvelut. Hän kertoi ajankohtaisista asioista yritysten ja osakkeiden verotuksesta sekä hallituksen tulevista esityksistä koskien verouudistusta. Verotus on tärkeä aihe mm. omistaja- ja liiketoimintastrategian suunnittelussa, esim. nettovarallisuussuunnittelussa, exit-vaihtoehtojen suunnittelussa, esim. yritysten sukupolvenvaihdos- ja myyntitilanteissa, mutta myös suunniteltaessa omistajalle verotehokasta ansaintaportfoliota, kertoi Heinänen. Verouudistus ja hallituksen esitykset vuodelle 2014 pähkinänkuoressa (HE185/2013vp, julkaistu ) - yhteisöverokanta alenee 20%:iin - osinkoverotus muuttuu Nordean yrityskonttorin johtaja Jukka Turunen puhui rahoitusmarkkinoista syysseminaarissa. - vapaan pääoman rahastojen palautukset lähtökohtaisesti osinkoa saajalleen - pääomatulojen progressiokanta alenee euroon - edustuskuluista yritysverotuksessa kokonaan vähennyskelvottomia - yritysten korkovähennysrajoituksia kiristetään, sovelletaan alkaen - voimassa on jo tutkimus- ja kehitystoimintaan kohdistuva lisävähennys sekä tuotannollisten investointien korotetut poisto-oikeudet vuosille ns. kolmen päivän koulutuksen verovähennys otetaan käyttöön elinkeinoverotuksessa - lähdeverolaki muuttuu Yrityksestä kannattanee nostaa tuloa vuokrana, korkona tms. eränä, jota verotetaan 30/32% pääomatuloverokannalla, mikäli yrityksellä ei ole nettovarallisuutta, neuvoo Heinänen. Kotitalouksia kiinnostava asia lienee kotitalousvähennyksen nosto 2000 eurosta 2400 euroon. Asuntolainan korkojen vähennyskelpoinen määrä alenee 75%:iin 2014 ja 70%:iin l Risto Heinänen kertoi ajankohtaista yritysten ja osakkeiden verotuksesta.

6 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 6/9 Pirkanmaan yrityskummit ry:n syystapaaminen... Pirkanmaan Yrityskummit ry:n uusi hallitus vuodelle 2014 Vuosikokoukseen osallistui mukavasti yrityskummeja. Hallituksen puheenjohtaja Arto Lehto avasi vuosikokouksen. n Pirkanmaan Yrityskummit ry:n vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle hallitus ja puheenjohtaja. Puheenjohtajan nuijan varressa jatkaa Arto Lehto ja hallitukseen tulivat valituksi seuraavat yrityskummit: Gölnar Hairedin, Marjut Ontronen, Jukka Isotalo ja Seppo Karvonen. Vuonna 2013 oli toiminnassa mukana 250 kummiyritystä, yrityskummeja kokonaisuudessaan 180 ja pidettyjä klinikoita 70. Vuoden 2014 toiminnan painopistealueita ovat mm. Open-klinikat, joille tarkoitus luoda pysyvä aikataulu ja yhteistyö oppilaitosten kanssa. Toiminnassa huomioidaan myös omistajan- ja sukupolvenvaihdoksessa olevat yritykset sekä kasvukykyiset ja -haluiset yritykset. Myös yrityskummien koulutusta on tavoitteena kehittää. l ARVOSTUS TUO TULOSTA n Päätöksiin ja toiminnan kehittämiseen on helpompi sitoutua, kun ihminen voi osallistua suunnitteluun, sanoa mielipiteensä ja kokee tulevansa kuuluksi. Työyhteisöjen- ja johdon valmentajana olen nähnyt tilanteita, jossa ulkoa annetut strategiat ovat jääneet henkilöstölle liki täysin vieraiksi. Jos ei ymmärrä, kuinka voi sitoutua? On varmasti raskasta katsoa henkilöstötutkimuksen tuloksia, jossa liki koko henkilöstö ilmaisee, että ei ymmärrä mitä strategia tarkoittaa oman työn näkökulmasta. Kannustaisin suomalaisessa työelämässä toimivaa johtoa enemmän osallistamaan koko henkilöstöä. Strategiatyö, johon koko henkilöstö on voinut tuoda ajatuksensa ja ideansa alusta lähtien mukaan, on henkilöstölle totta, ymmärrettävää ja konkreettista. Muutos ja uuden strategian toteuttaminen lähtee kuitenkin ihmisten arkipäivän valinnoista tehdä asioita arjessa toisin kuin ennen on tehty. Vuoden 2013 kummiyrityksen edustajat yrittäjä Pia Vilanen ja hallituksen pj Petri Väyrynen. Arvosta ja johda arvostusta Arvostetuksi, kuulluksi ja nähdyksi tuleva ihminen kykenee täyttämään koko mittansa, nousemaan siivilleen ja tekemään asioita, joita ennen ei ole tehnyt. Arkikokemus todistaa, että arvokkaaksi itsensä

7 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 7/9 kokevan energia ei valu selustansa suojaamiseen ja vapaamatkusteluun, vaan suuntautuu enemmän mahdollisuuksiin ja tekemiseen. Itsekin yrittäjänä tiedän, että menestys löytyy siitä, miten henkilöstö tekee työtään. Luotain ei olisi voittanut Vuoden Kummiyritys-palkintoa, jos työn laadulla ei olisi tekijälleen ollut väliä. Luotainkin nousee tai kaatuu valmentajiensa tekemän työn laadun myötä. Jokaisessa yrityksessä menestymiseen tarvitaan jatkuvaa työn kehittämistä, innovaatioita, sydämellä tehtyä ja innostunutta työtä. Pelon ilmapiirissä ei luovuus kuki ja ihminen ei sitoudu. Sen sijaan ilmapiirissä, jossa on läsnä yhteisön jäseniä ja kyvykkyyttä tukevaa vuorovaikutusta ja lämpöä ihmisten välillä, jaksaa työnsä tehdä laadukkaasti myös sateisena päivänä ja venyä silloinkin, kun venymisen paikka on. Myönteisiä tunteita, asioita ja ilmiöitä esiin nostava työyhteisö uskoo kykyihinsä sinnikkäästi myös aikana, jolloin haasteita on paljon. Oma näkemykseni on, että ihmistä arvostavalla toimintakulttuurilla ja myönteisellä vuorovaikutuksella on suora vaikutus yritysten tuloskasvuun, tuottavuuteen ja kannattavuuteen, mutta myös inhimilliseen kokemukseen elämän merkityksellisyydestä ja arvokkaasta elämästä. Onhan työ varsinkin meille suomalaisille varsin merkittävä osa elämää. l Haluatko sinä rakentaa tietoisesti arvostavaa vuorovaikutusta? Voisit aloittaa vaikka seuraavista positiivisen psykologian tutkijan, Jane Duttonin näkökulmista (mukaellusti): 1. Huolehdi arvostavasta vuorovaikutuksesta. Ole läsnä, kuuntele ja tulkitse myönteisesti. 2. Anna tukesi sille, mitä toinen henkilö kertoo tekevänsä. Auta häntä menestymään. 3. Luottamus. Usko, että voit luottaa tähän ihmiseen ja anna sen näkyä. 4. Keveys on tärkeää. Anna aikaa myös hulluttelulle ja naurulle ilman erityistä tavoitetta. Aloita jo tänään! Pia Vilanen, toimitusjohtaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja STOry, johdon työnohjaaja Master CSLE, esimies- ja työyhteisövalmentaja. Luotain Consulting Oy B L O G I B L O G I B L O G I B L O G I Yrittäjyydellä Suomi nousuun! Kuulun siihen joukkoon, joka on suivaantunut nykyisin vallitsevaan mustan mielialan lietsomiseen lähinnä mediassa. Laskukausi kuuluu luonnollisena osana maailmantalouden kiertokulkuun, sen osoittaa jo historia. Itse olen toiminut yrittäjänä liki 20 vuotta ja tiedän kokemukseni kautta erilaisten yrittäjien kanssa läheisesti työskennelleenä pk-yrittäjien ja heidän henkilöstönsä ajatusmaailman, pelot ja toiveet. Viime aikoina ovat pelot ja synkistelyt olleet päällimmäisenä, eikä yleinen negatiivisten asioiden uutisointi ole mielialaa kohentanut. Mutta - me jokainen voimme yksilönä yrittää auttaa yleisen positiivisen ilmapiirin luomisessa ja parantaa osaltamme mielialailmastoa! Muussa tapauksessa ei pidä ihmetellä, miksemme saa tähän maahan uusia, innokkaita yrittäjiä. Tässä siis kymmenen kehotusta positiivisen mielialan kohottamiseksi: 1) Vältä negatiivisia ilmauksia työssäsi esim. median kanssa toimiessasi. Valittaminen tarttuu. Myös positiivinen ajattelu tarttuu! 2) Yritä etsiä arkielämästäsi ne hyvät puolet, vaikka se välillä olisikin vaikeaa. Aivan varmasti yritystoiminnastasi /työnteostasi löytyy mukavia asioita. Yritä löytää edes viisi positiivista asiaa ja kirjoita ne paperille tai tietokoneesi muistioon. Tulosta ne seinällesi tai laita tietokoneesi taustakuvaksi. 3) Sinun ei tarvitse parantaa koko maailmaa. Riittää kun aloitat vaikuttamisen omasta lähipiiristäsi. Näin saamme positiivisen ajattelun tsunamin liikkeelle! 4) Suomalaiset ovat historian saatossa aina selvinneet huonoista ajoista. Muista tämä, sinäkin pystyt siihen mihin todella haluat. Vaikka se vaatisi välillä perkeleitä! Sisua peliin! 5) Priorisoi. Mieti mitkä työt/toiminnot ovat tällä hetkellä tärkeitä tulevaisuutesi kannalta. Tarkista liiketoimintasi tai henkilökohtaisen kehittymisesi tavoitteet ja suunnitelmallisuus niin, että sinulla on selkeä punainen lanka jota seurata. Tällöin eivät pienet mutkat matkassa hämärrä määränpäähäsi pääsyä. 6) Verkotu, verkotu ja verkotu! Emme enää pärjää yksin nykyisessä bisneselämässä. Menestyneet yritykset ovat aina osanneet hyödyntää sidosryhmiään ja käyttää suhdetoiminnan keinoja menestyäkseen. Yhteistyössä on voimaa! 7) Älä kadehdi. Kateus vie voimat ja ohjaa ajatukset kielteiseen suuntaan. On yrittäjien, työntekijöiden ja kansantalouden etu, että naapuriyritys pärjää. Nostetaan hattua kaikille jotka yrittävät! 8) Muista, että sinulla on muutakin elämää kuin yrittäminen ja työnteko. Näin se vaan on. Pakota itsesi etsimään aikaa omalle persoonallesi, läheisille ja harrastuksillesi. Tämä kostautuu positiivisesti myös työelämässäsi: jaksaminen, tehokkuus ja vastoinkäymisten sieto kasvaa, mieliala kohoaa ja luovuutesi alkaa kukkia. 9) Em. viitaten: luovuus ja innovatiivisuus katoaa ensimmäisenä ylikuormituksen ja stressin seurauksena. Asioiden paljouden myllerryksessä pää ei yksinkertaisesti jaksa ajatella asioita uudesta näkökulmasta tai näe asiayhteyksiä ja niiden vaikutuksia kokonaisuudessa. Etsi keino, millä löydät luovuutesi ja innostuneisuutesi uudelleen! 10) Muista lausua joka aamu itsellesi ennen työhösi ryhtymistä: Tästä selvitään. Ei ole muuta vaihtoehtoa! Tämä on itsesi suggerointia. Voit kehitellä myös oman mantrasi, jolla vahvistat positiivista suhtautumistasi. Usko pois, tämä tehoaa! Nousujohteisin ajatuksin, Marja Malmstedt Liiketoiminnan ja markkinoinnin asiantuntija Vuoden yrityskummi

8 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 8/9 Yritysten hallitusjäsenten HHJ-koulutus kehittyy edelleen Tampereen kauppakamari ja Hallitusparnerit ry järjestivät Tampere-talossa jo järjestyksessään kuudennen vuosittaisen HHJ-alumniseminaarin. Seminaariin osallistui noin 170 Hyväksytty hallitusjäsen (HHJ) kurssin suorittanutta henkilöä eri puolilta Suomea. Alumniseminaari on osa yritysten hallitusjäsenten HHJ-koulutusohjelmaa. n Ohjelman perusta on Tampereen kauppakamarin ja Hallituspartnerit ry:n vuonna 2005 yhdessä käynnistämä HHJ-kurssi, joka sittemmin on levinnyt koko maahan kaikkien kauppakamarien toiminta-alueille Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tähän mennessä kurssille on osallistunut noin 4500 henkilöä. Kurssin käyneillä on mahdollisuus osallistua HHJ-tutkintoon. Viime kevääseen mennessä tutkinnon oli suorittanut 1683 henkilöä. HHJ-kurssin käyneiden ja tutkinnon suorittaneiden joukossa on myös lukuisia Pirkanmaan Yrityskummien jäseniä. Tämän vuoden aikana ohjelma on täydentynyt kahdella kurssilla. Puolen päivän mittainen HHJ johdanto hallitustyöskentelyyn koulutuksessa käsitellään nimensä mukaisesti pk-yhtiöiden hallitustyöskentelyn perusasiat. HHJ puheenjohtajakurssilla luodaan pohja pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajan käytännön työlle. Kurssin osallistujilta edellytetään HHJ-kurssin käymistä tai vastaavien tietojen hallitsemista. Kurssiaineistona käytetään neljän pirkanmaalaisen hallituspartnerin laatimaa Kauppakamarin kustantamaa teosta: Hallituksen puheenjohtajan opas johda pk-yritys menestykseen. Kurssi ja teos antavat käytännön ohjeita siitä, miten pk-yritystä johdetaan menestykseen hyvällä hallitustyöskentelyllä. Tämänvuotisen HHJ-alumniseminaarin teemana oli Vuorovaikutteinen hallitus. Seminaarin avaajana ja puheenjohtajana toimi yrityskummi, hallituspartneri, HHJ Raimo Ylivakeri. Aamupäivällä Kone Oyj:n hallituksen sihteeri ja Panostaja Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mello alusti, miten hallitusta johdetaan hyvän kokousagendan kautta. Hän korosti ennakkovalmistautumisen merkitystä. Tärkeitä työkaluja ovat hallituksen työjärjestys, joka voi olla varsin pysyväkin ohje, sekä vuosittain määritelty hallituksen vuosiohjelma. Varsinaisen kokousagendan tulee olla hallituksen roolin muistava ja sitä korostava. Asialista ja kokousmateriaali on luonnollisesti toimitettava ennakkoon kaikille osanottajille. Puheenjohtajan ja toimitusjohtajan yhteistyöllä on tärkeä rooli kokouksessa, mutta myös sitä ennen ja sen jälkeen. Polarmatic Oy:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korjan esitys Toimitusjohtajan katsaus hallitukselle case Polarmatic täydensi hyvin niitä seikkoja, mitä hyvä hallitustyöskentely edellyttää. Iltpäivän aloitti tekniikan tohtori (työpsykologia), kasvatustieteen maisteri Helena Åhman. Hän työskentelee hallitusten ja johtoryhmien sparraamiseen erikoistuneen Hunting Minds Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Chief Creative Officerina. Helena Åhmanin viimeisin kirja Mielen johtaminen organisaatiossa voitti 2012 Ekonomiliiton kirjallisuuspalkinnon. Hänen alustuksensa otsikko oli Hallituksen sisäisen vuorovaikutuksen menestystekijöitä. Alustuksen mukaan suurimmat mahdollisuudet sekä hyvinvointiin että tuloksiin ovat mielessämme. Ajattelun laadulla on suora vaikutus hallituksen toiminnan laatuun. Myös tunteilla on merkittävä vaikutus esimerkiksi kokoustilanteissa. Tarvitaan selkeyttä ja kyseenalaistamisen taitoa. Hallitus voi saada käyttöönsä lisää voimavaroja kunhan se luo otolliset olosuhteet monipuoliselle ajattelulle. Tekniikan tohtori Laura Lares alusti aiheesta Hallituksen vuorovaikutus sidosryhmien kanssa. Hän toimii tällä hetkellä konsultointi-, valmennus- ja viestintäyhtiönsä Woimistamo Oy:n toimitusjohtajana. Hän painotti hallituksen roolia yrityksen maineen johtajana ja erityisesti muutos- ja kriisiviestintätilanteissa. Hallitusammattimaisuus on ennen kaikkea vuorovaikutusammattimaisuutta. Päivän viimeisen alustuksen piti Tampereen Lääkärikeskus Oy Koskiklinikan toimitusjohtaja Kari Varkila aiheenaan Case Koskiklinikka menestyminen vahvojen voimien ristitulessa. Koskiklinikan hallituksen haasteina on pystyä valvontavastuun ohella ohjaamaan yrityksen strategista kehittymistä monimutkaisessa toimintaympäristössä, auttaa operatiivista johtoa ympäristö- ja asiakasymmärryksen parantamisessa ja toimia omalta osaltaan kanavana lääkäriomistajien ja operatiivisen johdon välillä. l Raimo Ylivakeri Lisätietoja HHJ-koulutus: Hallituksen puheenjohtajan opas:

9 Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti 9/9 Kuntapäättäjien asenne yritystoimintaa kohtaan vaikuttaa alueen taloudelliseen menestymiseen (Väitös VTM Jarkko Heinonen, ) n Jarkko Heinosen väitöstutkimus osoittaa, että kunnan yritysilmapiiri on yritystoiminnan kehittymiseen vaikuttava alueellinen toimintaympäristötekijä. Tutkimuksessa selvitettiin yrityskyselyn avulla kaikkiaan 65 kunnan yritysilmapiiriä. Kaikki tarkasteltavat kunnat ovat oman seutukuntansa väestömäärältään suurimpia kuntia. VTM Jarkko Heinosen taloustieteen alaan kuuluvan väitöstutkimuksen mukaan kuntien toiminnan kautta rakentuva aluetason hallinnollinen toimintaympäristö vaikuttaa yritystoiminnan menestykseen ja alueen kilpailukykyyn. Tulosten mukaan keskeisimpänä tekijänä kuntaorganisaation yritystoimintamyönteisyyden muodostumisessa voidaan pitää kunnan yleistä asenneilmapiiriä, jonka muodostumisessa kunnan ylin päätöksentekotaso on ratkaisevassa asemassa. - Käytännössä asenteet näkyvät erityisesti siinä, kuinka joustava ja yritystoiminnan tarpeita ymmärtävä neuvottelukumppani kunta on ja kuinka hyvin kunnan hallinto-organisaatio yritysten näkökulmasta toimii, Heinonen sanoo. Suomen kilpailukyky myös kuntien vastuulla Tutkija muistuttaa, että kunnat ovat aluetason tärkeimpiä julkishallinnon toimijoita, joilla on sekä hallinnollista valtaa että resursseja toteuttaa yritystoiminnan edellytyksiin suoraan vaikuttavia päätöksiä. - Kunnilla on iso vastuu sellaisen aluetason yritystoimintaympäristön rakentamisessa, joka tukee Suomessa toimivien yritysten mahdollisuuksia menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Heinosen mukaan kuntien erityisvastuulla on mahdollisimman hyvän aluetason hallinnollisen toimintaympäristön ylläpitäminen. - Tältä osin voidaan pitää huolestuttavana sitä, että suurimmat kaupungit, joiden ympäristö tarjoaa kilpailukykyisimmän fyysisen yritystoimintaympäristön, usein kärsivät keskimääräistä huonommasta hallinnollisesta toimintaympäristöstä. Tämä osaltaan heikentää näiden alueiden kykyä toimia niinä kasvun vetureina, mikä rooli suurimmille kaupunkiseuduille käytännössä asetetaan. Heinosen mukaan kunnissa olisikin hyvä nykyistä tarkemmin käydä läpi niiden omia toimintaperiaatteita ja esimerkiksi sitä, millä asenteella kunta hallintoviranomaisena haluaa yrityksiä palvella. Koko seutukunnan kannalta sen keskuskunnalla on erityinen merkitys koko talousalueen kasvun veturina. Myös kuntarakenne vaikuttaa yritysilmapiiriin Tutkimuksesta selviää myös, että kuntarakenteiden keskittäminen parantaa yritysilmapiiriä pienempien seutukuntien kohdalla. Seutukunnan keskuskunnan kasvu paitsi lisää sen kiinnostusta kehittää yritystoimintaympäristöä, myös antaa paremmat resurssit elinkeinopolitiikan harjoittamiseen. Suurten seutukuntien kohdalla vaikutus on päinvastainen. - Niissä kuntakoon kasvu helposti lisää hallinnon byrokratiaa eikä resurssien kasvulla ole vastaavaa merkitystä tilanteessa, jossa keskuskunnalla käytännössä jo on kaikki tarvittavat mahdollisuudet toteuttaa vaikuttavaa elinkeinopolitiikkaa. Lisäksi keskuskunnan koon kasvu suhteessa koko seutukuntaan näyttää heikentävän sen yritysilmapiiriä. Voidaan ajatella, että sopiva seutukunnan sisäinen kilpailu lisää kunnan intressiä tarjota yrityksille mahdollisimman hyvä hallinnollinen toimintaympäristö. Tästä lopulta hyötyy koko seutukunta. Yritysmyönteisin kunta tutkimuksessa oli Uusikaupunki arvosanalla 8,3 asteikolla , kun Tampereen lukema oli liki -2. l Väitöskirjan myynti: KY-Dealing Oy, puh , s-posti Väitös on julkaistu Turun yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa: https://www.doria.fi/handle/10024/92575 Marja Malmstedt Lähde: Turun yliopiston tiedote Pirkanmaan Yrityskummit ry kiittää aktiivisesti toimineita kummeja, kummiyrityksiä ja yhteistyötahoja. Toivotamme kaikille Hyvää Joulua sekä menestyksellistä Uutta Vuotta 2014! MUISTA UUSI OSOITTEEMME: Pirkanmaan Yrityskummit ry Pellavatehtaankatu 25, Tampere Puh

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Toukokuu 2015

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Toukokuu 2015 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville!

Tervetuloa Partneripäiville! Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Yhteistyössä: Partneripäivät 12.9.2014, ohjelma 10.30 Ilmoittautuminen alkaa Radisson Blu hotelli, Hallituskatu 1, Oulu

Lisätiedot

Hallituspartnerit esittäytyy

Hallituspartnerit esittäytyy Hallituspartnerit esittäytyy Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Seppo Mustonen Pohjoissuomalainen hallitustyön kehittäjä Seppo Mustonen / Hallituspartnerit 2015 OHJELMA 13.00 Kahvit 13.15 Seppo Mustonen,

Lisätiedot

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Marraskuu 2011

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Marraskuu 2011 Julku on :n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja käytettiin aikanaan

Lisätiedot

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY

HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Seppo Mustonen HALLITUSPARTNERIT ESITTÄYTYY Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Jäsenet 91 kpl PKyritykset Hallituspartnerien tarkoituksena on edistää ammattimaista ja eettisesti korkeatasoista Suomessa

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Omistajuuden ja johtamisen yhteys

Omistajuuden ja johtamisen yhteys Omistajuuden ja johtamisen yhteys Mikko Haapanen Hallituksen pj, Boardman Oy Suunta 2011 seminaari 3.11.2011. Kymenlaakson kauppakamari, RUK Hamina Omistajien asialla - johdon tukena BOARDMAN- PARTNERIT

Lisätiedot

Miten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma

Miten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma Miten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma Visma Services Oy Pormestarinrinne 8, 00160 Helsinki Puh. 010 756 4955 visma.fi/taloushallintopalvelut 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto...

Lisätiedot

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi Mentoroinnilla on pitkät perinteet Kun Odysseus, Ithikan kuningas, oli Troijan sodan alkaessa lähdössä pitkälle merimatkalle, uskoi hän poikansa Telemachosin kasvattamisen nuoruudenystävälleen Mentorille

Lisätiedot

Suomen Energiakatsastus. on vuoden 2014 kummiyritys

Suomen Energiakatsastus. on vuoden 2014 kummiyritys Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Pirkanmaan Yrityskummeille uusi toiminnanjohtaja

Pirkanmaan Yrityskummeille uusi toiminnanjohtaja Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff

Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys. MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Dream Team Hallituksen ja operatiivisen johdon kyvykkyys MPS-Yhtiöt Vesa Schutskoff Tunnemme ihmisen Tunnistamme johtajuuden Mittaamme ja analysoimme Luomme arvokasta kasvua jokaiselle Digitaalisuus on

Lisätiedot

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa 12.9.2014 Hallituspartnereiden kolmannet valtakunnalliset Partneripäivät järjestetään

Lisätiedot

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi MITÄ MENTOROINTI TARKOITTAA Mentorointi keskittyy yrittäjien liiketoiminnan

Lisätiedot

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Kesäkuu 2013

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Kesäkuu 2013 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/

Metsäalan Johtamisakatemia. www.metsahyvinvointi.fi/johtamisakatemia/ Metsäalan Johtamisakatemia /johtamisakatemia/ Miksi Johtamisakatemia Kansainvälisesti kärjessä myös ihmisten johtamisessa Ihmisten motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet huomisen maailmassa Hyvä

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

18.1.2006. Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013

18.1.2006. Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013 18.1.2006 Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013 Yrityksen historia 1919 SAKO, Suojeluskuntain Ase ja Konepaja Oy toiminta alkaa Helsingissä

Lisätiedot

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.

Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta. toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj. EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8. 1 Hallitustyöskentely rahoittajan näkökulmasta toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä, Finnvera Oyj EK Yrittäjävaltuuskunta, Varkaus 14.8.2009 Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Täydentää

Lisätiedot

Hyvät kummit, kummiyritykset ja yhteistyökumppanit. n Vuosi 2013 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Nyt kuluva TOIMINNAN- JOHTAJAN PALSTA

Hyvät kummit, kummiyritykset ja yhteistyökumppanit. n Vuosi 2013 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Nyt kuluva TOIMINNAN- JOHTAJAN PALSTA Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden

Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Hallitus takaa yrityksesi tulevaisuuden Miten rakentaa lisäarvoa tuottava hallitus Eero Ottila HHJ,partner 28.9.2012 Teemat joita esityksessä pohditaan Miksi lisäarvohallitus Mitä lisäarvoa hallitus tuo

Lisätiedot

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Syyskuu 2014

Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Syyskuu 2014 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012

Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa. Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Asiakasrajapinnasta kasvu - ja kehitysvoimaa Antti Karjula Tulevaisuuden Kasvupolut Oy 27.3.2012 Oma Yritys 2012 Omat kokemukset reilun 15 vuoden ajalta Olen toiminut käytännön myyntityön parissa ja hoitanut

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Pirkanmaan yrityskummit ry:n vuosikokous 18.5. ja seminaari Yrittäjän jaksaminen. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Kesäkuu 2015

Pirkanmaan yrityskummit ry:n vuosikokous 18.5. ja seminaari Yrittäjän jaksaminen. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Kesäkuu 2015 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Kohti yrityksen voimavarahallitusta

Kohti yrityksen voimavarahallitusta Kohti yrityksen voimavarahallitusta Harri Lukander asianajaja, varatuomari OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2 Hallituksen tehtävät osakeyhtiön hallitus huolehtii ja vastaa kaikista niistä yhtiöoikeudellisista

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012

MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 MYR:n koulutusjaoston piknik-seminaari 11.12.2012 Strategisten verkostojen johtaminen ja organisaatioiden uudistuminen Helena Kuusisto-Ek Metropolia Ammattikorkeakoulu 1 Teemat: - Johtamisen haasteet muuttuvat

Lisätiedot

Anne Berner: Perheyritys on lainassa tulevilta sukupolvilta

Anne Berner: Perheyritys on lainassa tulevilta sukupolvilta Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi tämän vuoden tammi- ja helmikuun

Lisätiedot

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS

VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS VAPAAEHTOISUUS - AMMATILLISUUS 28.9.2011 Diakoniatyöntekijöiden neuvottelupäivät Kirkon vapaaehtoistoiminnan kehittämishanke 2009-2012 Etsitään ja löydetään yhdessä seurakuntien kanssa vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek.

OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek. OSAAMISTARPEET MUUTTUVAT, KOSKA TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ MUUTTUVAT. Oivalluksen 2. vaiheen tuloksia Korjaamolla 19.10.2010 Kirsi Juva etunimi.sukunimi@ek.fi 1 2 ON ELINKEINOELÄMÄN OSAAMISTARPEITA LUOTAAVA HANKE

Lisätiedot

Hallitustyötä yrityksen menestyksen takeeksi Technopolis 20.3.2013

Hallitustyötä yrityksen menestyksen takeeksi Technopolis 20.3.2013 Hallitustyötä yrityksen menestyksen takeeksi Technopolis 20.3.2013 Harry Wallin Hallitus pk-yrityksessä Rahoittajat kiinnittävät jatkossa yhä enemmän huomiota rahoittamiensa yritysten liiketoimintaedellytyksiin:

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy

Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Hei me verkostoidutaan Case - Dazzle Oy Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille verkostoseminaari Helsinki Congress Paasikivi 29.11.2011 Vesa Auvinen Luovuus- ja tulevaisuusjohtaja, Dazzle Oy

Lisätiedot

YRITTÄJÄKIN VOI OPISKELLA OPPISOPI- MUKSELLA. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Huhtikuu 2014

YRITTÄJÄKIN VOI OPISKELLA OPPISOPI- MUKSELLA. Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Huhtikuu 2014 Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012

Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen. Jukka Lassila 16.1.2012 Ylä-Savon elinkeinofoorumi Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Jukka Lassila 16.1.2012 Hallitustyöskentely pk-yrityksen menestystekijänä Hallitustyön merkitys yrityksen alkuvaiheessa ja kasvuvaiheessa

Lisätiedot

Perinteisen Siilikasteen sai tänä vuonna Kuntohoitaja Sirpa NUMERO 2/2015

Perinteisen Siilikasteen sai tänä vuonna Kuntohoitaja Sirpa NUMERO 2/2015 Perinteisen Siilikasteen sai tänä vuonna Kuntohoitaja Sirpa NUMERO 2/2015 ESKON PUUMERKIT Parhaat Yrittäjät Nuoret Duuniin 2017 -hanke on käynnissä. Nyt jos koskaan on otollinen aika harkita nuorta työntekijää

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni

Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa. Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni Arvojen voima yrityksen kasvun eri vaiheissa Jukka-Pekka Kuokkanen Dextra Oy / Pihlajalinna -konserni 1 Aamun juoni Alussa oli yksi mies ja laukku tänään työntekijöitä on Dextra/Pihlajalinna - konsernissa

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 Mikä mies? Heimo Juhani Aho, s. 9.4.1949, Tampere Ylioppilas, Kalevan yhteiskoulu 1968 Dipl.ekonomi,

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä VoimaNainen 2020-hankkeen naisyrittäjien työhyvinvointi ja liiketoimintakäytännöt - Tulosyhteenveto hankkeen 1. kyselystä Helena Palmgren, kehittämispäällikkö 2 Naisyrittäjien työhyvinvointi?

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Finnveran rahoituspalvelut toimintaansa aloittavalle yritykselle Päivi Kiuru, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma

Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma Arto Saarinen, KHT 23.4.2013 1 YRITYKSEN TALOUDEN SEURANTA Sisältö Mitä hallituksen tulisi muistaa yrityksen talouden seurannasta Hallituksen rooli

Lisätiedot

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon

Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon Johdon ennusteinformaation vaikutus yrityksen markkina-arvoon - Analyytikon näkökulma Mikko Ervasti Analyytikko (Teknologia, Media & Telekommunikaatiolaitteet) Evli Pankki Oyj Puh: +358 9 4766 9314 Email:

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 Fintra pähkinänkuoressa Suomen johtava kansainvälisen liiketoiminnan valmentaja lähes 50 vuoden kokemuksella

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue

PK hallitusbarometri VII 2015. Pirkanmaa Tampereen kauppakamarialue PK hallitusbarometri VII 205 Pirkanmaa alue Alue Kaikki vastaajat (N=280) N 200 80 60 40 20 00 80 60 40 20 0 7 55 3 33 40 72 78 59 29 35 50 09 77 22 4 9 78 82 Asema organisaatiossa 60 50 40 30 20 0 0 53

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

TUTKIMUS SUOMALAISTEN PK-YRITYSTEN KYVYSTÄ KANSAINVÄLISEEN KASVUUN

TUTKIMUS SUOMALAISTEN PK-YRITYSTEN KYVYSTÄ KANSAINVÄLISEEN KASVUUN TUTKIMUS SUOMALAISTEN PK-YRITYSTEN KYVYSTÄ KANSAINVÄLISEEN KASVUUN YHTEENVETO TULOKSISTA 1. Tutkimuksen taustaa ja tutkimusaineisto Trailmaker Oy toteutti Kasvu Open -ohjelman yhteydessä tutkimuksen, jonka

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla

Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Osaamisesta sosiaalista pääomaa rohkean johtamisen avulla Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät 1.-2. 10.2009 Joensuu Minna Isoaho, KTM Fountain Park Fellow Stratebility Oy Tausta näkemysten takana 1. Rohkea

Lisätiedot

Palvelu pelaa vai pelaako? Toimitusjohtaja Vesa Tuominen, Unikulma Oy

Palvelu pelaa vai pelaako? Toimitusjohtaja Vesa Tuominen, Unikulma Oy Palvelu pelaa vai pelaako? Toimitusjohtaja Vesa Tuominen, Unikulma Oy Palvelu pelaa vai pelaako? Mitä on hyvä palvelu Hyvä palvelu yhteiskunnassa työpaikoilla kotona Miksi palvelu pelaa - vai pelaako?

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Arvokas johtaminen Technopolis Business Breakfast Tampere: JOHTAMISEN KIEHTOVUUS 3.9.2013 Paulina Ahokas, Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja

Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja Pyhäjärven kaupungin 100 % tytäryhtiö Rekisteröity 6/2013 Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa, vuokrata ja rakentaa tietoliikenneverkkoja ja tuottaa tietoliikennepalveluita Pyhäjärven ja Kärsämäen kuntien

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen haasteet

Henkilöstön kehittämisen haasteet Henkilöstön kehittämisen haasteet Ratkaisuja pk-yrityksien osaamisen lisäämiseen Elinikäisen oppimisen neuvoston teemaseminaari 5.10.2010 Toimitusjohtaja Anssi Kujala 5.10.2010 1 Helsingin Yrittäjät Tarkoituksena

Lisätiedot

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi

ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012. Anne Hyvén Työpsykologi ONNELLISUUS TYÖSSÄ? HENRY Foorumi 2012 Anne Hyvén Työpsykologi Esityksen kysymyksiä Mitä on onnellisuus? Onko työllä yhteyttä onnellisuuteen? Miksi emme usko aistejamme työn onnellisuudesta? Miksi vaivautua

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Tunnetta ja älyä työpaikalle

Tunnetta ja älyä työpaikalle Tunnetta ja älyä työpaikalle Ota mukava asento, hengitä rauhallisesti keuhkot täyteen, tunne kuinka ilma virtaa sisään ja ulos. Sulje silmäsi ja mietiskele näitä tieteellisesti todistettuja faktoja: Mindfulness

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua

Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua Kotityöpalvelujen tuottavuus Pääkaupunkiseudulla ja Lahden talousalueilla tehtyjen kartoitusten tulosten tarkastelua Eero Hyttinen Edupoli 20.03.2009 Kotityöpalveluyritysten substanssi- ja liiketoimintaosaaminen

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Kummit kokoontuivat Jyväskylään

Kummit kokoontuivat Jyväskylään Julku on Pirkanmaan Yrityskummit ry:n tiedotuslehti Lehden nimi viittaa tamperelaisen kirjailijan Lauri Viidan tekstiin: Meidät on reivattu ristiin ja rastiin, kytketty, kätketty julkujen kastiin... Julkuja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Golfkentän johtaminen 2016

Golfkentän johtaminen 2016 Golfkentän johtaminen 2016 Mitä kierros maksaa? Ainakin tämän verran 250? 40? 100? 27,50 60? 15? Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan Mitä kierroksen pitäisi maksaa? Ainakin

Lisätiedot

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitusperiatteista lyhyesti Finnvera yritysjärjestelyjen

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot