Kansallismuseolta Linnanmäelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansallismuseolta Linnanmäelle"

Transkriptio

1 Kansallismuseolta Linnanmäelle (OSA 4) Terve! Tulimme juuri tuosta edessämme olevasta rakennuksesta ulos. Tuon Suomen kansallismuseon näyttely oli kyllä uskomattoman mielenkiintoinen ja kahvilan terassilla nautittu jäätelökin maistui ihanalta näin kuumana kesäpäivänä. Nyt jatkamme matkaamme kohti Linnanmäkeä, huvittelemaan! Ole tarkkaavainen kävelykierroksen aikana ja seuraa ohjeitani. Napauta Startnappulaa, jotta voimme lähteä liikkeelle. Ennen kuin kävelemme kohti Linnanmäkeä, tahdon esitellä sinulle yhden kuuluisan rakennuksen, joka on nyt aivan selkämme takana. Käännytään takaisin ja tutustutaan eduskuntataloon, ainakin ulkopuolelta. Napauta nuolta eteenpäin, niin ylitetään Mannerheimintie ja päästään takaisin keskustaa kohti. Ei.. mennään eteenpäin. Ei ei mennään eteenpäin. Ei, mennään eteenpäin. Eduskuntatalon edustalla on kolmen Suomen presidentin patsaat: Ståhlberg edessä, Svinhufvud vasemmalla nurkalla ja Kyösti Kallio talon oikealla puolella. Ståhlbergin komean patsaan voitkin nähdä tuossa tien toisella puolella. Jatketaan vielä vähän eteenpäin. Ei pysytään tien tällä puolella. Mennään vielä eteenpäin. Ei käännytä vielä minnekään. Mennään suoraan eteenpäin. Ei peruuteta Mennään suoraan eteenpäin. Nyt eduskuntatalo näkyy paremmin. Suomen 200-jäseninen eduskunta kokoontuu tässä jyhkeässä rakennuksessa, joka edustaa 1920-luvun monumentaalista klassismia. Eduskuntatalo on ainoa tämän tyylisuunnan edustaja Helsingissä. Rakennuksen julkisivut on verhoiltu punertavalla graniitilla. Eduskunnan työtiloja on laajennettu kahdella lisärakennuksella eduskuntatalon takana; viimeisin valmistui vuonna Voit käydä tutustumassa eduskunnan sisätiloihin maksuttomilla kiertokäynneillä ja käydä seuraamassa istuntoja tiistaisin ja torstaisin. Tänään kuitenkin jatketaan matkaa eteenpäin! Kipitetään tästä pikavauhtia takaisin Kansallismuseon kohdalle, mutta jäädään tälle toiselle puolelle Mannerheimintietä. Napauta nuolta eteenpäin. Ei lähdetä sinne, vaan mennään eteenpäin.

2 Ei vasemmalle, vaan eteenpäin. Ei mennä taaksepäin. Mainiota. Nyt olemme saapuneet Finlandia-talon kohdalle. Käydään tutustumassa lähemmin tähän rakennukseen, joka on eräs Aallon tunnetuimmista. Käännytään heti tuon valkoisen muurin jälkeen oikealle. Ei, älä nyt suoraan autotielle juokse. Ole varovainen! Ei nyt mennäkään enää suoraan, vaan oikealle. Juurihan me tulimme siitä suunnasta. Oikealle, kiitos. Finlandia-talo on siis Alvar Aallon suunnittelema, ja se toimii konsertti- ja kongressikeskuksena. Myös talon sisustus ja kalusteet ovat Aallon käsialaa. Talo on rakennettu vuosina , ja niin sanottu kongressisiipi valmistui muutamaa vuotta myöhemmin. Käännytään vasemmalle, jotta näemme Finlandia-talon paremmin. Ei katsota oikealle, vaan vasemmalle. Mehän katsoimme juuri äsken suoraan eteen. Katso nyt vasemmalle. Kaadut kohta Mannerheimintielle. Vilkaise vasemmalle. Hyvä, juuri tänne halusinkin meidän tulevan. Valitettavasti Finlandia-talon akustiikka on osoittautunut osittain epäonnistuneeksi. Samoin on talon pintamateriaalikin: italialainen Carraran marmori ei kestä vahingoittumattomana Suomen ilmastoa, ja niinpä seinäpinnat on jouduttu uusimaan jo useampaan kertaan. Tästä huolimatta, Finlandia-talo on ajattoman tyylikäs, kansainvälisesti arvostettu rakennustaiteellinen nähtävyys. Mennään kuitenkin takaisin Mannerheimintielle ja jatketaan matkaamme kohti uusia nähtävyyksiä. Käännytään vasemmalle ja palataan Mannerheimintien jalkakäytävälle. Älähän oikealle lähde, vaan vastakkaiseen suuntaan. Ei mennäkään nyt suoraan, vaan vasemmalle. Varo, kohta peruutat kukkapenkkiin. Älä kävele pyörätiellä, tai voit vahingossa aiheuttaa yhteentörmäyksen. Jos siis olet menossa suojatielle, odota, kunnes pyöräilijät ovat ohittaneet sinut. Missä suojatie muuten on? Napauta sitä suojatietä, jonka ylitse pyöräilijä juuri nyt pyöräilee. VÄÄRIN: Ei, tuota en tarkoittanut. Bussin ja harmaan auton välissä on suojatie. Napauta sitä. OIKEIN: Oikein. Tuota suojatietä tarkoitin.

3 Jätämme taaksemme liikenteen melun ja pakokaasujen täyttämän Mannerheimintien. Käännytään oikealle Hesperian puiston rauhaan. Ehei, haluamme pois kadun varrelta. Käänny oikealle. Eipä nyt palata Finlandia-talon suuntaan. Tämä suunta on valitettavasti väärä. Käännytään oikealle. Loistavaa. Tuo pisaranmuotoinen vesiallas etuoikealla, jonka yläpuolella kohoavat pronssiset kädet, on presidentti Urho Kekkosen monumentti. Voimme istahtaa hetkeksi penkille puitten varjoon ja nauttia puiston levollisuudesta. Napauta vapaata penkkiä. VÄÄRIN: Ei. Se ei ole vapaa penkki. Katso eteenpäin. Puiden alla on kaksi vapaata, vihreää penkkiä. Valkopaitainen nainen kulkee juuri niiden ohitse. Napauta yhtä penkkiä. OIKEIN: Loistavaa. Löysit hyvän levähdyspaikan. Jatketaan eteenpäin, olemme lepuuttaneet jalkojamme riittävästi. Muista, että Linnanmäen laitteet odottavat meitä jo. Ei siis kannata jäädä istumaan liian pitkäksi aikaa! Jatkamme suoraan eteenpäin. Ei, ei käännytä oikealle. Hups, ei. Emme ole menossa vasemmalle. Harmi, tämä on väärä suunta. Puistokäytävä vie meidät oopperatalolle. Jatketaan eteenpäin, kunnes tulemme T-risteykseen. Ei Ei mennä sinne. Ei, tämä suunta ei ole oikea. Ethän halua palata Mannerheiminkadun meluun? Mennään suoraan eteenpäin. Hienoa. Töölönlahden puistoalue alkaa Helsingin sydämestä. Merenlahden pohjoisrannalla sijaitsee kaupungin talvipuutarha satoine kasvilajeineen, ja alueen vanhat puuhuvilat kertovat kaupungin rakennusperinteestä. Lintujen ystäville Töölönlahti on todellinen aarre. Töölönlahdessa viihtyvät myös kalat; sieltä on saatu mahtavia kalasaaliita. Käännytään tässä vasemmalle, jotta ei kävellä suoraan Töölönlahteen. Ei sinne, tiput muuten mereen. Ei palata takaisinpäin, vaan käännytään vasemmalle. Ei, varo. Tämä on väärä suunta. Tätä kautta

4 palaisimme keskustaan ja mehän olemme menossa Lintsille. Juuri näin. Jatketaan tästä edelleen pitkin Töölönlahden rantaa kohti oopperataloa. Mennään siis suoraan. Ei, siellä on Töölönlahti ja tiput veteen. Ehei, ei lähdetä ylös Mannerheimintielle. Hei, emme halua palata keskustaan nyt, kun olemme jo lähellä Linnanmäkeä. Hienoa. Vasemmalla näkyvä rakennus on Suomen Kansallisooppera. Oopperatalo valmistui vuonna Siinä on 1350-paikkainen suuri näyttämö ja paikkainen pieni näyttämö. Oopperan orkesterissa soittaa 120 muusikkoa ja sen kuorossa on 60 jäsentä. Kansallisoopperassa esitetään oopperoita ja baletteja sekä järjestetään konsertteja; vuosittain pyritään tuottamaan yksi suomalaisen oopperan kantaesitys. Näytäntöjä on kuutena iltana viikossa, ja vihjeenä voin kertoa, että liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Jatketaan nyt suoraan eteenpäin. Ei,ei. Emme ole menossa oikealle. No, katsopas eteesi. Sieltä ei pääse minnekään, kun oopperatalo on tiellä. Ei mennä taaksepäin. Loistavaa. Hei, katsopas Töölönlahden yli, tuonne kauas kallion kukkulalle. Lintsin vesitorni näkyy jo. Me olemme jo todella lähellä! Ovatkohan nuo vastaantulevat nuoret tulossa sieltä? Käännytään tästä vasemmalle, jotta pääsemme Olympiastadionin suuntaan ja sitä kautta vihdoinkin huvipuistoon. Ei sinne. Tämähän olisi tietysti nopeampi reitti Linnanmäelle, mutta sitten emme näkisi Olympiastadionia. Kävelisimme suoraan Töölönlahteen... Onkohan tämä järkevä valinta? Jaahas, haluatko palata keskustaan? Yritä uudelleen! Aivan oikein. Jatketaan oopperatalon sivustaa eteenpäin, jotta pääsemme takaisin tielle. Jatka suoraan. Ei, ei. Älä mene oikealle, vaan suoraan. Hups. Tämä on väärä suunta. Mene suoraan. Älä mene takaisinpäin, vaan suoraan.

5 Hienoa. Olemme nyt ohittaneet oopperatalon ja tulleet Helsinginkadulle. Ylitetään katu tässä liikennevalojen kohdalla. Se on turvallisempaa, koska katu on aika vilkasliikenteinen. Napauta liikennevaloja. VÄÄRIN: Ei, katso! Edessämme on liikennevalot, jotka ohjaavat liikennettä. Tällä hetkellä autoilla on vihreät valot ja he saavat ajaa. Kohta on meidän vuoromme. OIKEIN: Oikein. Ne ovat tällä hetkellä punaiset meille jalankulkijoille. Meidän täytyy siis odottaa. Ja nyt, kun valo vaihtuu, jatkamme suoraan. Ei taaksepäin, vaan suoraan. Menemme suoraan, ei vasemmalle. Edessämme häämöttää jo Linnanmäki, mutta me jatkamme matkaa vielä toiseen suuntaan, suoraan. Nyt pääsimme turvallisesti tien yli. Tien tältä puolelta oopperatalo näyttäytyy pohjoispuoleltaan. Talon rakentaminen maksoi paljon, noin 140 miljoonaa euroa, mikä 1990-luvun lamavuosina aiheutti ymmärrettävää katkeruutta monien helsinkiläisten veronmaksajien mielissä. Nyt taloon on totuttu, ja sitä pidetään tärkeänä osana Töölönlahtea ympäröiviä kulttuurirakennuksia. Nyt käännytään taas ympäri ja jatketaan suoraan eteenpäin kohti Olympiastadionia. Ei, ei. Tuo suunta ei ole oikea. Suoraan. Ei, älä käänny vasemmalle. No, älähän nyt takaisinpäin käänny. Aivan oikein. Olympiastadion on yksi tärkeimmistä suomalaista funktionalismia edustavista rakennuksista. Sen torni on 72 metriä korkea, ja siinä on 352 porrasaskelmaa. Napauta stadionin tornia. VÄÄRIN: Ei, katso tarkemmin. Edessämme, kuvan vasemmassa laidassa, kurkistaa pitkä ja kapea valkoinen torni kohti pilviä. Napauta tornia. OIKEIN: Oikein. Tuo on stadionin torni. Huvittaisiko sinua lähteä kiipeämään ylös torniin? Vuoden 1940 olympialaiset oli määrä järjestää Helsingissä, mutta sota esti ne. Helsinki sai kisat viimein vuonna Stadionilla on järjestetty ja järjestetään yhä myös konsertteja. Kaupungin yli on kaikunut niin Rolling

6 Stonesien kuin monen muunkin suositun yhtyeen musiikki. Jatketaan suoraan eteenpäin. Ei, älä käänny oikealle, vaan mene suoraan. Ei tänne, vaan suoraan. Ei, älä lähde takaisinpäin, vaan suoraan. Mainiota. Olympiastadionin edustalla Mäntymäentien varrella on Paavo Nurmen, suomalaisen juoksijalegendan, patsas näyttämässä mallia tämän päivän urheilutoivoille. Käännytään tästä oikealle. Ei, me emme mene nyt stadionin alueelle. Ei, ei. Älä palaa takaisinpäin. Mäntymäentiellä näkyy osa vanhasta kisahallista, jonka pohjoispäässä toimii nyt yksi Helsingin poliisiasemista. Tämä on kuitenkin väärä suunta, käännytään oikealle. Hyvä. Olemme kääntyneet oikealle Mäntymäentiellä, eli kohti Helsinginkatua. Jatka suoraan eteenpäin. Ei käännytä tänne. Ei, ei käännytä tänne, vaan kuljetaan suoraan. No, tarkoitus on mennä suoraan, eikä takaisinpäin. Hienoa. Olemme tulleet Mäntymäentien ja Helsinginkadun risteykseen, josta käännymme vasemmalle. Ei, ei mennä takaisin. Tämä suunta ei ole oikea. Käänny vasemmalle. Hyvä. Tässä kohden Helsinginkatu kaartuu oikealle kohti Linnanmäkeä, mutta välttääksemme Helsinginkadun liikenteen metelin, jatketaan rauhallisemmalle, loivasti vasemmalle kaartuvalle kadulle eli Hammarskjöldintielle. Jatketaan suoraan eteenpäin. Ei, ei. Joutuisimme suoraan autotielle liikenteen sekaan. Ei käännytä vasemmalle, vaan jatketaan suoraan. Ei, tämä suunta on väärä. Ei käännytä takaisin, vaan jatketaan suoraan. Hyvä. Käveltyämme noin 50 metriä käännymme oikealle, Vauhtitielle. Napauta oikeanpuoleista nuolta.

7 Ei, ei. Nyt käännymme oikealle. Hups, ei vasemmalle, vaan suoraan. Nyt ollaan jo ihan lähellä. Ei palata enää tässä vaiheessa takaisin. Oikein. Kadun nimi, Vauhtitie, muistuttaa ajasta, jolloin äitienpäivänä järjestettiin autokilpailut nimeltään Eläintarhan ajot. Äidit jäivät kotiin viettämään rauhassa äitienpäivää miesten riemuitessa moottorien pauhussa. Jatketaan suoraan eteenpäin. No, älä käänny oikealle. Jatka suoraan. Ei, ei. Ei mennäkään sinne, vaan suoraan. Meidän ei kannata lähteä takaisinpäin, kun Lintsin riemuisa melu kuuluu jo. Hienoa. Vauhtitie kaartuu vasemmalle, jatketaan matkaa siihen suuntaan. Napauta suoraan osoittavaa nuolta. Vasen oli ikävä kyllä väärä valinta. Jatketaan suoraan Vauhtitietä pitkin. Älä palaa takaisinpäin. Jatka vastakkaiseen suuntaan. Ei käännytä tänne, vaan jatketaan suoraan eteenpäin. Loistavaa. Ylitetään nyt katu ja mennään alikulkutunnelin läpi sen jälkeen alkavalle Tivolitielle. Muistetaan käyttää suojatietä! Napauta suojatien merkkiä. VÄÄRIN: Tämä ei ole suojatien merkki. Merkki on neliön muotoinen ja sininen. Keskellä merkkiä musta ihmishahmo kulkee suojatien yli. Yritä uudelleen. OIKEIN: Aivan oikein. Hyvä! Se on suojatiestä ilmoittava liikennemerkki. Ja nyt jatketaan tien yli suoraan eteenpäin ja tuolta rautatiesillan alta kohti Linnanmäkeä. Ei, ei, älä käänny oikealle. Hups. Takaisinpäin ei kannata lähteä. Tämä on ikävä kyllä väärä suunta. Yritä uudelleen. Nyt olemme junaradan toisella puolella. Olipas alikulkusillan alla pimeää! Tivolitietä hetken kuljettuamme saavummekin jo Linnanmäelle, joka kaikkien Suomen lasten mielestä on sitä parasta Helsinkiä. Jatketaan suoraan eteenpäin. Ei, ei. Ei mennä oikealle, vaan suoraan. Hups, tämä on väärä valinta. Suoraan jatketaan.

8 Höh, nyt ei käännytä enää poispäin, kun ollaan jo kohta lippukassalla. Juuri näin. Linnanmäen huvipuistossa on koettu hauskoja hetkiä jo vuodesta Suosituin laite on yhä yli 50-vuotias puinen vuoristorata, vaikka uusia - ja yhä hurjempia - laitteita otetaan käyttöön joka vuosi. Huvipuiston alueella olevassa Peacock-teatterissa esitetään kevyitä musikaaleja. Monien kaupunkilaisten alkukesän perinteisiin kuuluu Uuden Iloisen Teatterin komediashow. Merimaailma Sea Lifessa voi tutustua merten elämään; Euroopan laajuinen Sea Life verkosto pyrkii valistamaan kävijöitä maailman meriä uhkaavista ympäristöongelmista. Jatketaan suoraan eteenpäin lippukassalle. Ei, älä käänny oikealle, vaan mene suoraan. Ei tänne, vaan suoraan. Ei, älä lähde takaisinpäin, vaan suoraan. Vihdoinkin perillä! Tänne Linnanmäelle voimmekin lopettaa Helsinkiin tutustumisen tällä kertaa. Vietä hauska päivä suomalaisten suosituimmassa matkailukohteessa äläkä unohda kokeilla myös vuoristorataa.

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki

Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki Osoite: Asema-aukio, 00100 Helsinki 1. Mitä rautatieaseman pääsisäänkäynnin molemmilla puolilla on? Vastaus: Neljä miesveistosta, jotka pitelevät maapallolamppuja. 2. Mitä rautatieaseman molemmilla puolilla

Lisätiedot

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi Tieliikennelain kokonaisuudistus Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi 4.3.2016 16.9.2015 HELSINKI Uudistusten perusongelma ja vastavoimat Koko lainsäädäntö uudistetaan, tämä on hieno mahdollisuus. Ongelmia

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito

1. Sananselitys. 2. Ohjelmointi. 3. Keskustelu. 4. Medialukutaito OpETuKsELliNeN S I s Ä L T ö 1. Sananselitys 2. Ohjelmointi 3. Keskustelu 4. Medialukutaito Vinkkejä opettajille Linnanmäki -päivän opetukselliseen puoleen. 2 0 1 7 1. Helsinki-sanaselityspeli TAIDOT:

Lisätiedot

Helsingin hauskin kaupunginosa on

Helsingin hauskin kaupunginosa on Helsingin hauskin kaupunginosa on TAAS auki! Tänä kesänä lapsiperheet huvittelevat 11 laitteessa maksutta. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima saa uuden kummituselämyksen. Uskallatko astua sisään Suomen

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen

Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari. RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen Reittianalyysi Osakilpailu 4 Rauma, Tarvonsaari 28.12.2014 RTM Anni Heikkonen & Henrik Väisänen K-1 Punainen reitti on hieman pidempi, mutta lähtö seuraavalle rastille on sujuvampi Sininen reitti on hieman

Lisätiedot

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013

HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 HCR 2013 Kaupunkimittausosasto, Helsinki 019/2013 Course measurement data sheet Course name: HCR tarkistusmittaus Date: 19.5.2013 Measurer: Kari Ristanen Time: 15:18 start 18:25 end Temperature: 22 20

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 12.7.2016 1/20 SM KEVÄTRETKI VLAD TEPESIN ELI KREIVI DRACULAN MAISEMIIN Saunaseura SaunaMafia ry:n ja Pykeijän Ystävät - Bugøynes Venner ry:n sekä usean muun yhdistyksen edustajat yhteisellä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

7:30 Aamuvuoro alkaa yhteisellä palaverilla yövuoron kanssa. Tällöin käydään läpi yön keikat ja jaetaan muuta tärkeää tietoa. 8:30 Tarkistetaan ja huolletaan autot. Täydennetään hoitotarvikkeet, kuten

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA

RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 8.1.2013 1 (5) HUSLAB RAKENTAMISEN TYÖNAIKAISET JÄRJESTELYT KATUVERKOSSA 1. Työmaan sijainti ja aikataulu Rakentamiskohde sijaitsee Meilahdessa Tukholmankadun, Topeliuksenkadun ja Haartmaninkadun välisellä

Lisätiedot

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Kulttuuria ja urheilua -reitti Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Espoon RantaMaraton tapahtumat 2014; reittikuvaukset nettiin. MARATON, PUOLIMARATON ja RANTAKYMPPI MARATON: Espoo 10.9.2014 / PerttiS.

Espoon RantaMaraton tapahtumat 2014; reittikuvaukset nettiin. MARATON, PUOLIMARATON ja RANTAKYMPPI MARATON: Espoo 10.9.2014 / PerttiS. Espoo 10.9.2014 / PerttiS. Maratonin aikakontrollit (sulkuajat) tarkistettu / AW 8.9.2014 RantaKympin maaliintulo muutettu; Otaniemen kentän alueella nyt samalla tavalla kuin Maraton ja Puolimaraton /

Lisätiedot

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori Carcassonne Die Stadt Pelin osat: 70 muuria 2 lyhyttä muuria (käytetään portin vieressä silloin kun tavallinen muuri olisi liian pitkä) 12 tornia 1 portti 32 asukasta - 4 eri väriä 2 kangaspussia kaupunkilaattojen

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan, Origami on perinteinen japanilainen paperitaittelumuoto, joka kuuluu olennaisena osana japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa origami on kuitenkin suhteellisen uusi asia. Se tuli yleiseen tietoisuuteen

Lisätiedot

Bussipysäkillä. Hei sori, onks sulla kelloa? Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Se on kakskyt vaille kymmenen.

Bussipysäkillä. Hei sori, onks sulla kelloa? Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Se on kakskyt vaille kymmenen. 1 Bussipysäkillä 1. Hei sori, onks sulla kelloa? puhekieli kirjakieli bussipysäkki = linja-autopysäkki = 2. Mies: Sori, ei oo. Okei, kiitti kuitenkin. Anteeks, tiiätkö, paljonko kello on? Joo, hetki Se

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+

HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA. (Liikennöintikustannussäästö+ HSL HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE Joukkoliikennesuunnitteluosasto 29.4.2011 Lauri Räty RAITIOLINJAN 8 KEHITTÄMISOHJELMA Toimenpide 1 Itämerenkadun ryhmittymiskaistojen poistaminen 2 Ruoholahden metroaseman

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä.

Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä. Gimp alkeet XVII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 5 Tutustuminen pikamaskiin Tämän monisteen tarkoitus on tutustua pikamaski -toimintoon GIMP:issä. Pikamaski on tehokas keino rajata alueita ja copypasteta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset

Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset 1 Syötteen PSM-tempon yleisopastus ja reittikuvaukset Lähtö/maalialueen vieressä on isot sorapintaiset paikoitusalueet. Kilpailulähtöjen ollessa käynnissä lämmittely teillä ajaen onnistuu ainoastaan Syötekyläntiellä

Lisätiedot

??? Pelin säännöt. LEGO Friends- Peliin tarvitaan:

??? Pelin säännöt. LEGO Friends- Peliin tarvitaan: lautatietopeli Peliin tarvitaan: Missä Emma on taitavin a) Jousiammunta b) Taide ja askartelu c) Tiede Tulostetut säännöt Kysymyskortteja LEGO Friends- Oikea vastaus: s: b Kenen lempieläin on vesinokkaeläin

Lisätiedot

MAGNASYSTEM. Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava.

MAGNASYSTEM. Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava. MAGNASYSTEM Automaattinen pakokaasunpoistolaitteisto, joka on suunniteltu erityisesti paloasemia varten. Käyttäjäystävällinen, tehokas ja luotettava. Löydät toimivan ratkaisun riippumatta pakoputken sijoituksesta,

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin. Ohjeet on tehty viimeisten tietojen mukaan,

Lisätiedot

Jokaisen Oma Ympäristö

Jokaisen Oma Ympäristö 1 Jokaisen Oma Ympäristö Hanna Pöysälä, Käsityökoulu Peukku / syyskuu 2010 KULTTUURIKÄVELY PEUKUN lähiympäristössä 2 Hanna Pöysälä, Käsityökoulu Peukku KULTTUURIKÄVELY PEUKUN lähiympäristössä Käsityökoulu

Lisätiedot

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235)

Helsinginkadun itäpää (suunnitelma 2013-002235) HELSINGIN POLKUPYÖRÄILIJÄT RY KOMMENTTI 1 (5) PL 1301 00101 HELSINKI www.hepo.fi 30.9.2013 Helsingin kaupunki Kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki KOMMENTTI HELSINGINKADUN

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun!

Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Tervetuloa loma-asuntomessumatkalle Mäntyharjuun! Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 27.6. - 10.7.2011 Valtakunnalliset loma-asuntomessut pidetään lomaasumisen sydämessä Mäntyharjussa 27.6. 10.7.2011. Messut

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan

Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto

Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RAJAKIIRI OY Simon Seipimäen ja Tikkalan tuulivoimapuisto Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet VE1: 22 x V126 x HH137 VE2: 39 x V126 x HH137 VE3: 36 x V126 x HH137 Yhteismallinnukset

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU

KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 12.3.2010 MUISTIO Hannu Sainio 1(7) KEINUSAAREN ALUEEN LIIKENNETARKASTELU 1. Lähtökohtia Keinusaaren alue rajautuu Viipurintien, Keinusaarentien, Vanajantien, Kutalanjoen ja rautatien väliin. Keinusaari

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen 1965, 2005 1 2 On ahdasta ja sokeat ohjaavat täällä sokeita. On vaikeaa toimia vaikeaa työskennellä. Älä periksi anna, valitse kivisin tie;

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012

Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Eduskuntatiedotus 2012 S U O M E K S I Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2012 Ei, vaan kansanedustajat! Taitto ja kuvitukset Hanna Lahti / Huomen

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 8.8.2016 HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

IKILapsi-jumppa. Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos

IKILapsi-jumppa. Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos IKILapsi-jumppa Ikiliikkeen ja lasten voimistelun yhteistyön tulos IKILapsi-jumpissa matkustetaan muun muassa yhdessä maailman ympäri tunneleita alittaen ja yläilmoissa lentäen. Matkalla kokeillaan niin

Lisätiedot

Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa.

Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa. Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa. Kaikki mukaan - taukojumppaan! materiaali koostuu kymmenestä Laakavuoren ala-asteen ja Vartiokylän

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso.

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso. KOKEEN SUORITTAJAN KAPPALE 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa valmistautua tehtävään.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Esteetön ympäristö kaikkien etu!

Esteetön ympäristö kaikkien etu! Esteetön ympäristö kaikkien etu! Kajaani 3.12.2012 Harri Leivo, ry www.esteetön.fi 1 Esteettömyys koskee koko yhteiskuntaa Kaikille soveltuva, esteetön yhteiskunta työ, harrastukset, kulttuuri, opiskelu,

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

Kim Polamo T:mi Tarinapakki

Kim Polamo T:mi Tarinapakki Kim Polamo T:mi Tarinapakki Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Tässä esitteessä on konkreettisia esimerkkejä työnohjaus -formaatin vaikutuksista. Haluan antaa oikeaa tietoa päätösten

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot