Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma
|
|
- Anne-Mari Turunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi Alastalo 2016
2 Kun Alvar Aalto oli lapsi, hän muutti maalta kaupunkiin. Kylätie muuttui kaupungin kaduiksi ja lehmien ammunta kaupungin meluksi. Ympäristön muutos oli suuri. Kun olit lapsi, mitä ääniä kotipihallasi kuului? Kun olit lapsi, miltä kotipihallasi tuoksui? Kun Alvar Aalto oli koulupoika ja opiskelija, hän kirjoitti ja piirsi pilakuvia lehtiin. Onko sinun kirjoituksesi, valokuvasi tai piirroksesi julkaistu lehdessä? Haluaisitko kirjoittaa jutun esimerkiksi sanomalehteen? Kerro lisää. Entä nykyään? Aalto halusi suunnitella taloja, joissa ihmiset voivat hyvin ja sairaat paranevat. Hän sanoi: Rakennuksen, värien ja huonekalujen on annettava sairaalle potilaalle mahdollisuus lepoon ja lämpöön. Aalto oli jo koulussa kiinnostunut Italiasta. Rakkaus Italian kulttuuriin näkyi Aallon rakennuksissa. Aalto käytti paljon italialaista marmoria sekä ulkoseinissä että sisätiloissa. Millaisessa huoneessa sinä haluaisit sairastaa? Missä huoneessa sinä haluaisit viettää enemmän aikaa? Mikä asia kiinnosti sinua kouluiässä? Kiinnostaako sama asia sinua edelleen? CC Kirsi Alastalo 2016
3 Aallon mielestä rakennusten tuli olla viihtyisiä ja käytännöllisiä. Myös ympäröivä luonto oli Aallosta tärkeä osa rakennusta. Aaltoa on kuvattu sanoilla suomalainen suurmies, synnynnäinen kilpailija ja huumorintajuinen herrasmies. Onko sinun kodissasi helppoa hoitaa arjen askareet? Onko kotisi ympäristö sinusta viihtyisä? Mitä muutoksia haluaisit tehdä? Millä sanoilla sinun ystäväsi kuvailevat sinua? Millä sanoilla sinä kuvailisit vierustoverisi parhaita ominaisuuksia? Aalto on suunnitellut taloja, huonekaluja ja koriste-esineitä. Monet ovat nähneet Finlandia-talon Helsingissä. Monien kotona on Aaltomaljakko tai Aalto-jakkara. Aalto kävi silloin tällöin yksin Finlandia-talon edustuskahvilassa. Aalto istui hiljaisuudessa, nautti rauhasta ja antoi silmiensä levätä. Oletko sinä käynyt talossa, jonka Aalto on suunnitellut? Onko sinun kotonasi jokin esine, jonka Aalto on suunnitellut? Missä paikassa sinä koet olosi rauhalliseksi? Kuvaile paikkaa, missä sinun silmäsi lepäävät. CC Kirsi Alastalo 2016
4 Yllättävät ympäristökysymykset Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä osallistujia arpomaan oma ympäristökysymys. Kannusta kertomaan lisää. Kysymyksen voi myös vaihtaa. CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Kuvaile tai piirrä reitti, jota kuljit tänne. Kuvaile tai piirrä lamppu, jota käytät eniten. Kuvaile tai piirrä, millainen on kotisaunasi. Kuvaile tai piirrä, millainen matto kotonasi on. Kuvaile tai piirrä, millaiset verhot kotonasi on. Kuvaile tai piirrä oman kotisi pohjapiirros. Kysymyksiä, joihin voi vastata myös piirtämällä
5 Kuvaile tai piirrä kahvila, jossa viihdyt hyvin. Kuvaile tai piirrä, millainen on kaunein maljakkosi. Kuvaile tai piirrä sänky, jossa nukuit lapsena. Kuvaile tai piirrä nojatuoli, jossa istut mielelläsi. Kuvaile tai piirrä esine, josta haluaisit luopua. Kuvaile tai piirrä yksi asia, jonka näit matkalla tänne. Kuvaile tai piirrä, mitä makuuhuoneesi ikkunasta näkyy. Kuvaile tai piirrä tärkeä kuva, joka riippuu kotisi seinällä. Kysymyksiä, joihin voi vastata myös piirtämällä
6 Mikä väri kiinnittää huomiosi tässä huoneessa? Mikä esine kiinnittää huomiosi tässä huoneessa? Onko kotonasi enemmän puuta vai metallia? Vaihdatko usein huonekalujen järjestystä? Ovatko kodin kasvit sinulle tärkeitä? Kummasta juot kotona kahvia tai teetä, pienestä kupista vai isosta mukista? Tartutko mieluummin puiseen vai metalliseen ovenkahvaan? Oletko rakentanut majan tai leikkimökin? Kysymyksiä, joihin voi vastata myös osoittamalla tai valitsemalla kahdesta vaihtoehdosta
7 Millainen on lempityynysi? Mitä väriä kotonasi on eniten? Mikä on kovaäänisin kodinkoneesi? Mikä tekisi tästä huoneesta mukavamman? Minkä huonekalun haluat ostaa seuraavaksi? Mitkä ovat sinun mielestäsi olohuoneen kolme tärkeintä esinettä? Mitkä kodin äänet saavat sinut hyvälle tuulelle? Miltä tuoli, jolla nyt istut, tuntuu?
8 Miltä lempipyyhkeesi tuntuu? Missä huoneessa sinä vietät eniten aikaa? Kerro jotain vanhimmasta huonekalustasi. Millainen lattia tuntuu sinusta hyvältä paljaiden jalkojen alla? Mitä sinä haluaisit nähdä, kun katsot ulos kotisi ikkunasta? Mikä on kaunein rakennus, jonka olet nähnyt? Mikä on jännittävin rakennus, jossa olet käynyt? Mikä on korkein rakennus, jossa olet käynyt?
9 Tilaa omille kysymyksille
Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.
Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä
Arkkitehti Alvar Aalto eli Hugo Alvar Henrik Aalto syntyi vuonna 1898 Kuortaneella ja kuoli vuonna 1976 Helsingissä.
Arkkitehti Alvar Aalto eli Hugo Alvar Henrik Aalto syntyi vuonna 1898 Kuortaneella ja kuoli vuonna 1976 Helsingissä. Alvar Aalto on tunnetuin suomalainen arkkitehti. Hän suunnitteli taloja ja huonekaluja
Mainiot matkailukysymykset
Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.
Nautitko sinä pilkkimisestä? Pidätkö sinä avantouinnista? Teetkö sinä mielelläsi lumitöitä? Oletko sinä nähnyt revontulia?
Keskustelun sytykkeitä lumen, pakkasen ja pimeän keskelle Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse sopivat ja pyydä osallistujia nostamaan yllättävä kysymys. Kannusta kertomaan lisää. Kysymyksen voi myös
Millainen on kamalin kottero, jonka kyydissä olet ollut? Oletko käynyt kauppa-autossa tai jäätelöautolla? Mikä auto on sinusta klassikko?
AUTOILUKYSYMYKSET Autoilijoille ja pelkääjän paikalla istujille Kaikki kysymykset sopivat autoilijoille, ajokortittomille sopivissa kysymyksissä on Kleinbus-kuva. Tulosta, leikkaa suikaleiksi, pidä kädessä
HUONEKALUT Olohuone Keittiö Kirjasto Erkin työhuone Raijan työhuone Eteishalli & TV Makuuhuone Alakerta asuin Sauna & pukuhukodinhoitohuon Sauna ja pukuhuverstas Autotalli Kylmä varasto Alak. Lämmin varasto
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa
Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.
Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, Kiitos sisustustilauksestasi, makuuhuoneesi uutta ilmettä oli kiva suunnitella. Lähdin suunnitelmassani kokonaisvaltaisesta
AALTO-passi. Oma nimi:
AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Kaunis koti viihtyisällä alueella
Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,
Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia
Pirkanmaa Mitä asioita huomioida, kun valitsee hoitokotia Pienet asiat merkitsevät paljon Aila Suoanttila 2015 2 1 JOHDANTO Tämän vertailulistan tarkoitus on auttaa vanhusta ja hänen omaisia valitsemaan
Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen
Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?
KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo
KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU
6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
Yksin ja kaksin. Yksin ja kaksin
Yksin ja kaksin Asunto on lepoa varten. Toisinaan se on myös juhlatila, työhuone, piilopaikka, varasto, kohtaamispaikka tai pesä akkujen lataamista varten. Tyyli on tärkeää, mutta toimivuus ja sen takana
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
Suorat jakaumat. Ikä N % Sukupuoli N % Milloin loit ensimmäisen Habbo-hahmosi? N % Kotikaupunkisi/kuntasi? N % 1 / 5
Suorat jakaumat Ikä N % 24 95 1% Yhteensä
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa.
LINTU- BINGO Valmistelu Tulosta bingon ohjeet, BINGO-kyltti ja tarvitsemasi määrä lintubingoalustoja. Tiedostossa on 12 lintubingoalustaa. Jokaisessa kuvat ovat eri järjestyksessä. Alustoja voi käyttää
ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.
ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.
Millainen olo sinulle tulee saunassa?
Millainen olo sinulle tulee saunassa? hyvä rauhallinen rento nälkäinen lämmin virkeä huono kiireinen kireä janoinen viluinen väsynyt CC Kirsi Alastalo 2016 Sauna-tekstiin liittyviä kysymyksiä Jos keskustelua
OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause
OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia
JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen
Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!
LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen
OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU
OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot
Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä
1 2 Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 Auringon vaihtelevaa korkeu-a taivaalla on harki-u tarkas;. Kesällä aurinko paistaa korkealta ja pitkät räystäät varjostavat sisä;loja. Talvella aurinko paistaa matalalta
noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE
noraplan valua INNOITUS SUORAAN LUONNOSTA TÄYDELLINEN LATTIANNE Kuvittele lattia, joka tuo luonnon kauneuden ja alkuperäisyyden tiloihisi. Lattia, joka säteilee lämpöä, valoa ja rauhaa. Ajattele täydellistä
Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset
Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /
RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.
FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY
NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat
TOIVEITTESI MUKAISESTI
LEINO TOIVEITTESI MUKAISESTI Tehdään tästä yhdessä kustomoitu suunnitelma LEINO Raikas tilavuus kohtaa kodin tunnelmallisuuden 1.krs SINUN KOTISI, KUTEN ITSE TAHDOT Anna kodille sydämesi. Kustomoi talosi
Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus
Kodin valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Kodin eri huoneiden valaistus Valaisinten ja lamppujen valinta Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi päivänvalo on
oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:
1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri
Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?
Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)
Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho
Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila Salla Erho 9.5.2012 Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Kirjaston ulkoisen ilmeen määrittäjä: Alvar Aalto Aalto-sali, pääkirjaston keskus Pääkirjasto
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten
Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi
Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA
A Lasten elämänlaatua koskeva kysely (CP QOL-Child) Kyselylomake lapsille (9-12 vuotta) Haluaisimme esittää sinulle muutamia kysymyksiä elämästäsi, kuten perheestäsi, kavereistasi, terveydestäsi ja koulustasi.
Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä. Sisäilmastoseminaari 2017
Karttapaikannuksen avulla tehty kyselytutkimus toimistotilojen ääniympäristöstä Arto Rauta - toimistotilojen konseptikehittäjä Kyselyn sisältö akustiikan osalta: Ecophon (Arto Rauta, Jyrki Kilpikari ja
Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen?
HAASTATTELURUNKO Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen? Tutkimuksen kuvaus: Olemme tässä tutkimuksessa kiinnostuneita nuorten opiskelijoiden
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot
BERKER EIB/KNX -TALOAUTOMAATIO
BERKER EIB/KNX -TALOAUTOMAATIO KUINKA ÄLYKÄS SINUN KOTISI ON? Toisille koti merkitsee lepoa ja rauhaa arjen kiireistä, toisille viihtymistä ystävien, perheen tai harrastusten parissa. Tarpeemme vaihtelevat,
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Soneran Koti ja TV tutkimus 2012
Soneran Koti ja TV tutkimus 2012 Tervetuloa! Sonera selvitti nyt toista kertaa suomalaisten viihtymistä kotona ja suhdetta television katseluun Tiedonkeruu kesäkuussa 2012, N=2132 Tutkimuksen toteutti
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä. Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry
Kysy, kuuntele, kannusta puhetta päihteidenkäytöstä Antti Hytti, aikuistyön päällikkö EHYT ry PYSÄHDY Kysy Kuuntele Kannusta Milloin ottaa puheeksi? Kun itsellä herää huoli Kun alkoholista aiheutuu terveydellistä,
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA
OULUNKYLÄN OMAISRYHMÄ JOKA TOINEN tiistai KLO 13.30-15.00 Oulunkylän Kirkko, Teinintie 10 Takkahuone 2 krs. OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA Kevät
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis
Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta
AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA
SUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Lähdetkö kahville minun kanssani? Uskallatko kertoa tunteistasi? Jaksatko valvoa yli puolenyön? Käytätkö mielelläsi lankapuhelinta?
NOPEANNOKKELA NOSTATUS Kerro kiero kysymys, vedä villi vastaus Kysymyksissä on K-kirjain ja vastauksissa V-kirjain. Ne voi tulostaa myös eri sävyisille papereille. Leikkaa suikaleiksi. Yksi osallistuja
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke Kirjastopäivät, Jyväskylä
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke 2016-2017 Kirjastopäivät, Jyväskylä 8.6.2017 - Kirjastot on rakennettu perinteistä kirjaston käyttöä ajatellen mutta toimivat nykyään kohtaamis-
Sinä olet kuin Miina, koska...
Sinä olet kuin Miina, koska... Autat ihmisiä. Teet parhaasi. Toimit rohkeasti. Kannat vastuuta. Puolustat heikompia. Tarkkailet maailmaa. Opettelet uusia asioita. Ryhdyt työhön reippaasti. Teet jotain
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA
Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä
HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi
LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN
Sofian vastaanottokoti LIITE 1: Tulotietolomake 1 Päivämäärä Keskusteluissa läsnä LAPSEN JA PERHEEN ARJEN KARTOITTAMINEN LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA LAPSEN PERHE Lapsen vanhemmat Sisarukset Isovanhemmat Muita
Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%
Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%
Kappale 6. Onnea uuteen kotiin!
Kappale 6 Onnea uuteen kotiin! Maijan luona kylässä On lauantai. Maija Virtanen on keittiössä. Hän keittää kalakeittoa. Ovikello soi. Kari, mene avaamaan! Halimo, Abdi ja Jusuf ovat tulossa kylään. Kari
Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 1 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 2 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 3 Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?
Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012
Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu
Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy
Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva
Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.
Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin
Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018
Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta
ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa
NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10
MALLISTO CITY 2 HB Kivitalojen kivitalomallisto on syntynyt tarpeista kehittää kivitalokonsepti, joka vastaa suomalaisen perheen tarpeita hyvin suunnitellusta, energia- ja kustannustehokkaasta sekä sopivan
SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS
SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?
PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA
PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus
Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI
Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.
Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia
Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään
Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:
Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
TURUN REUNAKIVI- JA LAATTA-ASENNUS OY. Pihanrakentajan paratiisi! Haaveile ja inspiroidu. Me toteutamme.
TURUN REUNAKIVI- JA LAATTA-ASENNUS OY Pihanrakentajan paratiisi! Haaveile ja inspiroidu. Me toteutamme. Jos tehdään, tehdään hyvää. Muuten ei tehdä lainkaan. PIHANRAKENTAMISEN ERIKOISLIIKE Turun Reunakivi-
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi
Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri: minä ja perhe. Ihminen ja
Minun arkeni. - tehtäväkirja
Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi