Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen."

Transkriptio

1 Opettajalle TAVOITE Oppilas oppii tärkeimmät liikennemerkit ja liikennesäännöt. LIIKENNE Oppilas ymmärtää, miksi liikenteessä on tärkeää olla varovainen. Hän oppii myös, miten on varustauduttava pyöräillessä, rullaluistellessa ja rullalautaillessa. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Liikennemerkeistä voi ideoida oppilaita innostavia väritys- tai opastustehtäviä koulun sisätiloissa. Oppilaiden kanssa on hyvä käydä ohjatusti kävelyllä ja pyöräilemässä. Opeta liikennemerkkejä, kun olette liikenteessä. Varmista, ettei kukaan pyöräile kouluun, koulusta tai koulun alueella ilman kypärää. Koulussa voi järjestää keväällä tai syksyllä polkupyörien huoltopäivän, johon myös vanhemmat osallistuvat. Liikenteeseen ja turvalliseen liikkumiseen liittyviä tehtäviä sekä pelejä löytyy internetistä, esimerkiksi osoitteista Heijastin liikenneturvallisuutta parantavana välineenä käy hyvin ilmi kuvaesityksestä internet-osoitteessa Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike 1

2 Oppimateriaalikeskus Opike Viljatie 4 C, Helsinki puh. (09) , fax (09) s-posti: Alkuperäinen ruotsinkielinen käsikirjoitus Solklart, Miljö och natur Maria Sjöblom ja Lärum-förlaget 2007 Käännös: Eeva-Liisa Nyqvist Suomenkielinen toimitus: Sakari Kilkki Selkokielen tarkistus: Henna Kara, Mari Elomäki Kuvitus: Antti Ollikainen, Liikennevirasto Taitto: Birgit Tulla Kehitysvammaliitto ry, 2013 ISBN Kopiointiehdot Tämän materiaalin digitaalinen jakaminen (esimerkiksi tiedostona sähköpostilla tai oppilaitoksen omassa verkkoympäristössä) on kielletty. Oppilaan sivuja voi tulostaa ja kopioida manuaalisesti. 2

3 LIIKENNE Liikenne Liikennemerkkejä kävelijälle Liikennemerkkejä pyöräilijälle Väistäminen risteyksessä Polkupyörä Pyöräilykypärä Oppimateriaalikeskus Opike 2013 Kopiointi sallittu

4 Liikenne Kun liikut liikenteessä, sinun täytyy noudattaa liikennesääntöjä. Liikennesäännöt ovat olemassa, jotta jokainen voisi liikkua liikenteessä turvallisesti. Hyvä tapa näkyä liikenteessä on käyttää heijastimia vuoden ympäri. On tärkeää, että katsot ympärillesi, kun kävelet tai ajat polkupyörällä. Muista katsoa vasemmalle ja oikealle, kun menet tien tai kadun yli. Kävele tien vasenta reunaa, sillä silloin näet vastaantulevan liikenteen. Sinun täytyy käyttää tien vasenta reunaa myös silloin, kun liikut rullaluistimilla tai potkukelkalla. Käytä tien tai kadun oikeaa reunaa, kun pyöräilet. 4 Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike

5 Heijastin Heijastin näkyy kauas pimeässä. Heijastinta käyttävä henkilö näkyy liikenteessä paljon paremmin kuin henkilö, joka ei käytä heijastinta. Heijastimesta sanotaan, että se on halpa henkivakuutus. Se tarkoittaa, että heijastin voi estää liikenneonnettomuuden pimeän aikana. Autoilija näkee heijastimen 150 metrin etäisyydeltä. Henkilö, joka ei käytä heijastinta, erottuu autoilijalle vasta 40 metrin etäisyydeltä. Tehtävä: Piirrä erilaisia heijastimia. Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike 5

6 Liikennemerkkejä kävelijälle On tärkeää, että olet varovainen, kun liikut liikenteessä. Katso aina tarkasti vasemmalle ja oikealle, ennen kuin ylität tien tai kadun. Noudata liikennemerkkejä. Suojatien merkki Tehtävä: 1. Mitä alla oleva liikennemerkki tarkoittaa? Kerro. Keskustelkaa! 2. Väritä liikennevalot oikein. Punainen tarkoittaa seis. Keltainen tarkoittaa ole valmiina. Vihreä tarkoittaa mene. 6 Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike

7 Liikennemerkkejä pyöräilijälle Sinun täytyy pyöräillä tien oikeassa reunassa tai pyörätiellä. Katso aina oikealle ja vasemmalle, ennen kuin ylität tien. Tehtävä: 1. Yhdistä selitys viivalla oikeaan liikennemerkkiin. Pyörätie Pakollinen pysähtyminen Polkupyörällä ja mopolla ajo kielletty 2. Väritä liikennemerkit ohjeen mukaan. keltainen reuna valkoinen reuna punainen keltainen sininen valkoinen Kielletty ajosuunta Pakollinen ajosuunta Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike 7

8 Väistäminen risteyksessä Joskus sinulla on risteyksessä väistämisvelvollisuus. Pystyssä oleva kolmio on merkki väistämisvelvollisuudesta. Se tarkoittaa, että kun tulet pyörällä risteykseen, sinun täytyy hidastaa vauhtia ja väistää muita ajoneuvoja. Väistämisvelvollisuus risteyksessä Varoitusmerkit ovat kolmion muotoisia. Esimerkiksi tämä merkki varoittaa junasta. Tehtävä: Tee vihkoon! Keksi ja piirrä omia varoitusmerkkejä. 8 Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike

9 Polkupyörä Polkupyörällä on kätevää liikkua sekä kaupungissa että maalla. Polkupyörällä ajaminen ei aiheuta melua eikä saastuta. Lisäksi se on hyvää liikuntaa. Polkupyörää kannattaa huoltaa säännöllisesti, jotta se on turvallinen. Polkupyörässä täytyy olla soittokello ja jarrut. Jos pyöräilet pimeällä, tarvitset myös valot ja heijastimia. Tehtävä: 1. Kirjoita sanat viivoille oikeisiin kohtiin. soittokello takavalo jarru heijastimet 2. Tarkista, että oma polkupyöräsi on kunnossa. Merkitse rasti. takavalo soittokello jarrut heijastimet kunnossa rikki Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike 9

10 Pyöräilykypärä Käytä aina pyöräilykypärää, kun pyöräilet. Pyöräilykypärä on helppo ja halpa tapa välttää vaikeat päävammat. Kiinnitä pyöräilykypärä aina kunnolla. Katso kaikkiin suuntiin, ennen kuin nouset polkupyörän satulaan. Katso kaikkiin suuntiin myös ennen kuin laskeudut pyörän satulasta. Muista noudattaa liikennesääntöjä, kun pyöräilet. Pyöräilkää aina jonossa. Pidä aina ainakin toinen käsi ohjaustangolla. Muista, etteivät lapset saa pitää kyydissä toista lasta. 10 Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike

11 Testaa tietosi: Mikä on oikea vaihtoehto? Rastita a, b tai c 1. Käytän tien oikeata reunaa, kun a b c kuljen kävelemällä ajan polkupyörällä kuljen potkukelkalla. 2. Pyöräilijän väistämisvelvollisuus tarkoittaa, että a b c jalankulkijoiden pitää väistää pyöräilijää muiden ajoneuvojen pitää väistää pyöräilijää risteyksessä pyöräilijän täytyy hidastaa risteyksessä ja väistää muita ajoneuvoja. 3. Varoitusmerkit ovat a b c ympyrän muotoisia kolmion muotoisia nelikulmion muotoisia. Kopiointi sallittu Päivänselvää YMPÄRISTÖ- JA LUONNONTIETO Liikenne 2013 Oppimateriaalikeskus Opike 11

Opettajalle RAKENTAMINEN TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle RAKENTAMINEN TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Harjoitellaan yhdessä rakentamista sekä uusia tapoja rakentaa yksinkertaisia rakennelmia. Oppilas ymmärtää tasapainon ja vipuvarren periaatteet. RAKENTAMINEN TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.).

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.). Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, mitä lajien uhanalaisuus tarkoittaa käsitteenä. Oppilas oppii, miten tärkeää on ottaa yhdessä vastuuta maapallosta ja sen eliöistä niissä ympäristöissä, joissa liikumme.

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen

Opettajalle. RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia RUKOUS JA VIRRET. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Rukous ja rukoileminen RUKOUS JA VIRRET Tunnettuja rukouksia Isä meidän Herran siunaus Ruokarukous ennen ruokaa Opettajalle Kiitosrukous ruuan jälkeen Pöytärukous, joka voidaan laulaa Ystävä sä lapsien RUKOUS JA VIRRET TAUSTATIETOA

Lisätiedot

Opettajalle MAATILA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle MAATILA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että suuri osa kotimaisesta ruuasta tulee maatiloilta. Hän myös oppii, miksi on tärkeää, että ruokaa tuotetaan Suomessa. MAATILA TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Pohtikaa

Lisätiedot

Oppilas ymmärtää, miten luostarilaitos sai alkunsa. Oppilas saa käsityksen luostarilaitoksen merkityksestä keskiajan Euroopassa.

Oppilas ymmärtää, miten luostarilaitos sai alkunsa. Oppilas saa käsityksen luostarilaitoksen merkityksestä keskiajan Euroopassa. Luostarit syntyvät Luostarilupaus Päivä luostarissa Erilaisia luostareita Opettajalle TAVOITE ELÄMÄÄ LUOSTARISSA Oppilas ymmärtää, miten luostarilaitos sai alkunsa. Oppilas saa käsityksen luostarilaitoksen

Lisätiedot

Opettajalle KIRKKOVUOSI. KIRKKOVUOSI Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle KIRKKOVUOSI. KIRKKOVUOSI Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Kirkkovuosi Joulu Pääsiäinen Muita kirkkovuoden tärkeitä päiviä Liturgiset värit KIRKKOVUOSI Opettajalle TAVOITE Oppilas saa käsityksen, mitä kirkkovuosi tarkoittaa ja miten se eroaa kalenterivuodesta.

Lisätiedot

Opettajalle PUISTON ELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ. Tehtävä:

Opettajalle PUISTON ELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ. Tehtävä: Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää puistojen merkityksen kaupungeissa ja taajamissa ihmisten virkistyspaikkoina. Oppilas tutustuu muutamiin puiston eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ PUISTON ELÄIMIÄ

Lisätiedot

Opettajalle LEMMIKKIELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle LEMMIKKIELÄIMIÄ TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas tuntee tavallisimmat lemmikkieläimet, niiden käyttäytymisen ja sen, mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ LEMMIKKIELÄIMIÄ Lemmikin hankkiminen merkitsee

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa.

Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa. Opettajalle TAVOITE Oppilas oppii kehonsa keskeiset osat sekä tärkeimpiä sisäelimiä. IHMINEN Oppilas tietää, mitä eri aisteja ihmisellä on ja mikä merkitys niillä on kehossa. Käydään läpi perustietoa terveydestä

Lisätiedot

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita.

Jalan ja pyörällä. Sisältö: Kuljet sitten jalan, pyörällä tai autolla, liikennesäännöt on syytä hallita. Jalan ja pyörällä 1 Sisältö: Jalan ja pyörällä... 3 Omilla teillä... 4 Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain... 4 Yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä... 5 Pyöräkaistalla ajaminen... 5 Kävelykatu ja pihakatu...

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Opettajalle TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ APOSTOLIT Apostolien teot Pyhä henki Pietari parantaa ramman Apostolien vastustus alkaa Stefanos Filippos ja hovimies Mitä apostoleille tapahtui? 2 APOSTOLIT ELINTARVIKKEET Opettajalle TAVOITE Oppilas

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu

Sisältö. Tommi Alanen Teppo Mattila Tiina Saari. Jari Viljanen Ari Tanttu LIIKENNE- AAPINEN Sisältö Liikenneaapisen lukijoille...1 Koulusta Tasanteelle...2 Koulusta Tasanteelle tunnelin kautta...3 Lautakatonkadulta kouluun...4 Kartta...5 ja 8 Liikennemerkit...6-7 Dunckerinkadulta

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa?

HÄTÄTILANTEET. Vastaa kysymyksiin. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? HÄTÄTILANTEET Vastaa kysymyksiin Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. HÄTÄNUMERO A. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO ON. B. Kuka auttaa

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi

Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä. Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi Maahanmuuttajat Suomen tieliikenteessä Anna-Liisa Tarvainen Rovaniemi 16.11. Lähde: Tilastokeskus ja, vuosi 2015 ennakkotietoja Kansalaisuus onnettomuuksissa 2015 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Savitaipale Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki

Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Koululaiskyselyn yhteenveto Luumäki Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta. Alakoululaisten kyselyyn saatiin yhteensä 393 vastausta

Lisätiedot

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias

Lapsi liikenteessä 0 4-vuotias 4 5-vuotias 5 6-vuotias 6 7-vuotias www.liikenneturva.fi Lapsi liikenteessä - vinkit vanhemmille Lapsi ei pärjää liikenteessä yhtä hyvin kuin aikuinen. Hän on pienikokoinen ja liikenteessä tarvittavat valmiudet ovat vasta kehittymässä. Kun

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne.

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne. Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Voitte tuunata lisää kysymyskortteja halutessanne. Kysymykset on jaoteltu aiheen mukaan:? = LIIKENNE? = PÄIHTEET? = TAPATURMAT Tulosta kysymyskorttisivut

Lisätiedot

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2008 SÄILYTÄ TÄMÄ!!! PÄÄMAJAKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. Yleinen liikennekasvatus Liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu oppilaiden koulumatkojen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa

TALOUDELLINEN AJOTAPA. Ennakoiva ajotapa TALOUDELLINEN AJOTAPA Ennakoiva ajotapa Mitä voi tehdä 10 sekunnin aikana? Ennakoiva autoilija ajattelee liikenteessä siten, että hän miettii omaa tilannettaan 10 sekunnin päähän. Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Lisätiedot

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA MÖYSÄN KOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA LIIKENNEKASVATUS Koulun liikennekasvatuksen tavoitteena on liikenteen sääntöjen opettaminen ja turvallisten toimintatapojen oppiminen. Lisäksi tuetaan turvallista

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on.

HÄTÄTILANTEET. A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. HÄTÄTILANTEET A. Katso kuvaa 1. Mitkä hätätilanteet ovat kuvissa? 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. B. Mihin numeroon soitat, kun tarvitset nopeasti apua? HÄTÄNUMERO on. C. Kuka auttaa hätänumerossa? 1. 2. 3. 4.

Lisätiedot

KOHTAAMISOPAS. Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto

KOHTAAMISOPAS. Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto KOHTAAMISOPAS Kennelliitto Pyöräilyunioni Ratsastajainliitto Hyvä liikkuja! Ajatpa autolla tai pyörällä, ratsastat tai liikut koiran kanssa tai muuten vain omaksi iloksesi, niin kohtaat päivittäin muita

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit

Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit Kolhuitta kouluun -liikenneturvallisuusrastit 1 Tähän on koottu vuosiluokkien 0-6 liikenneopetukseen soveltuvia liikenneturvallisuusrasteja. Liikennerastien kuvauksissa on ohjeet toteutukseen eri luokka-asteilla.

Lisätiedot

BIKE PAL. Turvallista matkaa! Pyöräilijöiden käsikirja

BIKE PAL. Turvallista matkaa! Pyöräilijöiden käsikirja BIKE PAL Turvallista matkaa! Pyöräilijöiden käsikirja Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto (ETSC) on kansainvälinen valtioista riippumaton järjestö, joka perustettiin vuonna 1993. Sen perustamisen taustalla

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

Sinä, mopo ja liikenne

Sinä, mopo ja liikenne Sinä, mopo ja liikenne Liikenteessä oleminen on yllättävän monitahoinen asia. Mopoilijan on jatkuvasti otettava huomioon muut tienkäyttäjät ja se millaisessa liikenneympäristössä hän liikkuu. Mopoilijan

Lisätiedot

Opettajalle PAAVALI TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ. Paavali Saul Saul vainoaa kristittyjä Damaskoksen tiellä Saulin tehtävä alkaa

Opettajalle PAAVALI TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ. Paavali Saul Saul vainoaa kristittyjä Damaskoksen tiellä Saulin tehtävä alkaa Paavali Saul Saul vainoaa kristittyjä Damaskoksen tiellä Saulin tehtävä alkaa Paavalin ensimmäinen matka Paavalin toinen ja kolmas matka Paavalin viimeinen matka Paavali kirjoittaa kirjeitä ELINTARVIKKEET

Lisätiedot

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi.

Pyörätie. Pyörätie voidaan osoittaa joko yksi- tai kaksisuuntaiseksi. Pyörätie Pyörätiellä tarkoitetaan polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tien osaa taikka erillistä tietä. Pyörätie voidaan osoittaa joko

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT 1. Lähtökohdat Päivämäärä 06/06/2013 Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Keskustan pyörätiet. Oulu

Keskustan pyörätiet. Oulu 1 Keskustan pyörätiet Oulu Merkkien selitykset Teckenförklarningar Key 1 Kaupungintalo Stadshus City hall 2 Kaupunginkirjasto Stadsbibliotek City Library 3 Kaupunginteatteri Stadsteater Theatre 4 Kauppatori,

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2013 Sisällysluettelo: Johdanto Kasvattajille Turvallisesti koulumatkalla Turvallisesti kouluretkillä Koulun liikenneopetussuunnitelma Vaaranpaikat Opetuskuvasarja

Lisätiedot

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille.

Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Nämä kysymyskortit on tarkoitettu kaikenikäisille pelaajille. Jotta voit ajaa mopolla, lain mukaan tarvitset A. mopon B. bensaa C. M-luokan, AM-luokan tai A-luokan ajokortin (paitsi jos olen syntynyt

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Turvallinen mopoilu. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Poliisi, Trafi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011

Turvallinen mopoilu. Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Poliisi, Trafi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Turvallinen mopoilu Liikenneturva, Liikenne ja viestintäministeriö, Poliisi, Trafi, Liikennevirasto ja Liikennevakuutuskeskus 2011 Mopoilun suosio kasvaa Loukkaantuneiden mopoilijoiden määrä suuri KUOLLEET

Lisätiedot

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Sisältö Tiivistelmä...2 Esipuhe...3 1. Porin pyöräonnettomuusselvityksen tausta ja tavoitteet...4 2. Tapahtumapaikka...5 3. Väistämisvelvollisuus...6 4.

Lisätiedot

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen

MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009. Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA KEVÄT 2009 Kati Niiranen Sanna Ruponen MUKKULAN PERUSKOULUN LIIKENNETURVALLISUUSUUNNITELMA Turvalliset koulumatkat ja lähiympäristö Oppilaat ja vanhemmat

Lisätiedot

TARKKAILIJA VON KAARA

TARKKAILIJA VON KAARA TARKKAILIJA VON KAARA Tavoite: Oppilaat tiedostavat henkilöautojen hallitsevan aseman jokapäiväisessä elämässämme. Verrata henkilöautojen suosioita muihin liikkumistapoihin. Osoittaa, millä perusteella

Lisätiedot

Sakari Kilkki Suvi Törrönen YHTEISKUNTAOPPI

Sakari Kilkki Suvi Törrönen YHTEISKUNTAOPPI Sakari Kilkki Suvi Törrönen PÄIVÄNSELVÄÄ YHTEISKUNTAOPPI TIEDUSTELUT JA TILAUKSET Oppimateriaalikeskus Opike Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 tilaukset@kvl.fi www.opike.fi www.kehitysvammaliitto.fi

Lisätiedot

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa

Mari Päätalo, Valpastin Oy. Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa Mari Päätalo, Valpastin Oy Koulumatkat terveellisiksi ja turvallisiksi Kokkolassa 1 Lähde: Kokkolan liikennetutkimus Maissa, joissa pyöräilymäärä on suurempi, ovat pyöräillyt kilometrit turvallisempia

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne

Lisätiedot

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Liikenneasiat 26 / 2017 Selostus ja perustelu Aloite Kaupungin palautepalvelussa saamassa aloitteessa on esitetty

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

Sähköiset liikkumisvälineet

Sähköiset liikkumisvälineet Sähköiset liikkumisvälineet Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 4.5.2017 Jussi Pohjonen, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kevyistä sähköajoneuvoista ja kävelyä avustavista laitteista

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Liite Sivut Merkkinä liikenteessä 1-20 Tienkäyttäjänä liikenteessä (2 liitettä) 21-22 Pyörällä liikenteessä (6 liitettä) 23-28 Polkupyörän varusteet

Lisätiedot

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely

LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA. Esittelykalvot: Koulukysely LUOTEIS-PIRKANMAAN VIISAAN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA Esittelykalvot: Koulukysely 9.6.2015 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 4. 22.5.2015 (3 vk) ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä

Lisätiedot

Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa

Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa 1 Liikenneturvallisuusteemat päivähoidossa www.liikenneturva.fi Liikennekasvatuksen työkalupakki 2 Liikenneopetus lapsille Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän opettaminen on mallina olemista. Iän karttuessa

Lisätiedot

Viisas koulumatka 0 2 luokka

Viisas koulumatka 0 2 luokka Nämä ohjeet ovat Viisas koulumatka oppitunnin pitoa varten. Diaesityksen löydät osoitteesta: https://www.hsl.fi/oppilaitoksille/vinkkeja opetukseen Oppituntikokonaisuus on tarkoitettu 1. 2. luokkalaisille

Lisätiedot

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy

Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen liikennejärjestelyjä kehittämällä (KOLKUTA2) Marko Kelkka, Sito Oy Marko Kelkka 28.4.2010 1 Tutkimuksen organisaatio Työryhmä: Marko Kelkka, Sito Oy,

Lisätiedot

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys

Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys Helsinki 1.2.2015 Tiedote Teoriakokeen kysymysten aihepiirit kysymyksittäin: Sisällys AM120-luokan AV-koe (kaksipyöräinen mopo)... 2 AM120-luokka (kaksipyöräinen mopo)... 2 AM121-luokan AV-koe (Kevyt nelipyörä):...

Lisätiedot

Kääntymisrajoitusten ylläpitosäännöt Digiroadissa

Kääntymisrajoitusten ylläpitosäännöt Digiroadissa Kääntymisrajoitusten ylläpitosäännöt Digiroadissa Tässä ohjeessa käydään läpi kääntymisrajoitusten ylläpito-ohjeet Digiroadissa. Ohje esittelee kääntymisrajoituksen tietolajina sekä antaa esimerkkitapauksia

Lisätiedot

Viisas koulumatka luokka

Viisas koulumatka luokka Nämä ohjeet ovat Viisas koulumatka oppitunnin pitoa varten. Diaesityksen löydät osoitteesta: https://www.hsl.fi/oppilaitoksille/vinkkeja opetukseen Oppituntikokonaisuus on tarkoitettu 3. 6. luokkalaisille

Lisätiedot

Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma

Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma Yhteenveto Iisalmessa, Kiuruvedellä, Lapinlahdella ja Pielavedellä tehdyistä asukas- ja koululaiskyselyistä KYSELYT JA HAASTATTELUT Asukas- ja koululaiskyselyt

Lisätiedot

LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä

LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä LIIKENNE-JÄLKI Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu liikkuu turvallisesti kolon ympäristössä ja ymmärtää vaaralliset tai riskialttiit paikat liikenteen

Lisätiedot

Pyöräilijän kortti. Ajotaitoharjoitukset Harjoitetaan polkupyörän käsittelytaitoja ja perustellaan, miksi kulkuneuvo tulisi hallita hyvin.

Pyöräilijän kortti. Ajotaitoharjoitukset Harjoitetaan polkupyörän käsittelytaitoja ja perustellaan, miksi kulkuneuvo tulisi hallita hyvin. Pyöräilijän kortti Pyöräilijän kortti on materiaalipaketti, jonka pyrkimyksenä on helpottaa opettajan liikennekasvatustyötä. Pyöräilijän kortti -materiaaliin on kerätty keskeisimmät kevyenliikenteen asiat,

Lisätiedot

TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ

TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ Tuntisuunnitelma 4 TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ TOIMI TARKKAAVAISESTI TASORISTEYKSESSÄ (Suositellaan toteutettavaksi kaksoistuntina 3. Tasoristeys on merkillinen paikka -tunnin kanssa) Taso:

Lisätiedot

Mopon paikka liikenneympäristössä. Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013

Mopon paikka liikenneympäristössä. Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013 Mopon paikka liikenneympäristössä Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013 Mopokanta ja mopo-onnettomuudet Mopokanta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana monin

Lisätiedot

Pyöräilykuntien verkosto ry 2014

Pyöräilykuntien verkosto ry 2014 PYÖRÄILYMERKKI 1 2 Pyöräilykuntien verkosto ry 2014 PYÖRÄILYMERKKI C Y K E L M Ä R K E SISÄLLYSLUETTELO Uudistettu pyöräilymerkki 4 Pyöräilymerkin lähtökohdat Pyöräilymerkin sisältö Huoltajille 6 Pyöräilymerkin

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012

Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma TUTKIJALAUTAKUNTIEN TUTKIMAT KUOLEMAAN JOHTANEET ONNETTOMUUDET 2003-2012 Lähde: VALT (2014). Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimien tie-

Lisätiedot

Lataa Päivänselvää - Maria Sjöblom. Lataa

Lataa Päivänselvää - Maria Sjöblom. Lataa Lataa Päivänselvää - Maria Sjöblom Lataa Kirjailija: Maria Sjöblom ISBN: 9789515805409 Sivumäärä: 193 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.50 Mb Päivänselvää - Ympäristö- ja luonnontieto on suunniteltu yksilöllistetyn

Lisätiedot

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus. Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille Opettajan aineisto

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille Opettajan aineisto L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille Opettajan aineisto Tämä aineisto on tarkoitettu opettajan materiaaliksi oppilaiden aineiston rinnalle. Aineisto sisältää ohjeita tehtäväpaketin

Lisätiedot

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi

Tieliikennelain kokonaisuudistus. Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi Tieliikennelain kokonaisuudistus Pyöräliiton ehdotukset lakimuutoksiksi 4.3.2016 16.9.2015 HELSINKI Uudistusten perusongelma ja vastavoimat Koko lainsäädäntö uudistetaan, tämä on hieno mahdollisuus. Ongelmia

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017

LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017 LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Erstan koulu 2017 Sisällysluettelo: Johdanto Kasvattajille Turvallisesti koulumatkalla Turvallisesti kouluretkillä Koulun liikenneopetussuunnitelma Vaaranpaikat Opetuskuvasarja

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

Petri Ilmonen. Nettietiketti. Internetin käyttäytymissäännöt selkokielellä

Petri Ilmonen. Nettietiketti. Internetin käyttäytymissäännöt selkokielellä Petri Ilmonen Nettietiketti Internetin käyttäytymissäännöt selkokielellä Oppimateriaalikeskus Opike, KVL ry ja käsikirjoittaja Käsikirjoittaja: Petri Ilmonen Selkokielen tarkastus: Pauliina Kyllönen Toimitus:

Lisätiedot

Poro liikenteessä Poronhoito on Pohjois-Suomen anhin elinkeino. Poroja hoitaa poronomistajaa.

Poro liikenteessä Poronhoito on Pohjois-Suomen anhin elinkeino. Poroja hoitaa poronomistajaa. Poro liikenteessä Pieni porosanakirja 3 = pieni porolauma = suuri porolauma, = poro ensimmäisellä ikävuodellaan = kolmea vuotta vanhempi urosporo, = kolmea vuotta vanhempi naarasporo = sarveton poro =

Lisätiedot

Pyöräilysääntöjen tunteminen Porissa. Kyselytutkimus kesäkuu 2009

Pyöräilysääntöjen tunteminen Porissa. Kyselytutkimus kesäkuu 2009 Pyöräilysääntöjen tunteminen Porissa Kyselytutkimus kesäkuu 29 Sisältö Tiivistelmä...2 Esipuhe...3 1. Sääntötutkimuksen tausta ja tavoitteet...4 2. Tutkimusmenetelmät ja -aineistot...4 2.1 Haastattelukysymykset...4

Lisätiedot

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö

Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma. Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma Osaraportti 2: Kyselyiden tulokset, tyytyväisyys liikkumisen turvallisuuteen ja turvavälineiden käyttö Joulukuu 2016 Asukaskyselyn tulokset Oulun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Sähköiset liikkumisvälineet

Sähköiset liikkumisvälineet Sähköiset liikkumisvälineet Lapin liikenneturvallisuusfoorumi 16.11.2016 Jussi Pohjonen, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Jussi Pohjonen 22 vuotta poliisina Liikkuvassa poliisissa Poliisin

Lisätiedot

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat 1 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 25.8.2016 OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat Johdanto Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 TURVALLINEN LIIKKUMINEN LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ kysely Iisalmen kaupungin ikäihmisille 2006 Kyselyn yhteenveto 22.3.2007 Ongelma Ongelmapaikka Toimenpide Vastuutaho Ongelmakohteen

Lisätiedot

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ

SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ SINÄ TEET TURVALLISEN SUOJATIEN RIIHIMÄELLÄ Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen kuntien seudullinen liikenneturvallisuusryhmä yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa jalkautuivat tarkkailemaan

Lisätiedot

KULKUNEN LIIKENNETURVA

KULKUNEN LIIKENNETURVA KULKUNEN LIIKENNETURVA Tämän kirjan omistaa : 2 Työryhmä: Minna Huopalainen, Matti Koivurova, Varpu Tavaststjerna kuvitus ja taitto: Maileena Kurkinen LIIKENNETURVA 2006 Helsinki ISBN 951-560-045-6 L Lukijalle

Lisätiedot