Vesi kaavassa, yleiskaava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesi kaavassa, yleiskaava"

Transkriptio

1 FCG Suunnittelukeskus Oy Vesi kaavassa, yleiskaava Etelä-Suomen lääninhallitus 25.9 klo Versio 1.0 Lauri Solin

2 Vesi kaavassa, yleiskaava Mustionjoen osayleiskaavat, Karjaan kaupunki ja Pohjan kunta Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleiskaavaosasto, havainnekuva osayleiskaavaluonnoksesta Page 2

3 Vesi kaavassa, yleispiirteinen yleiskaava Karjaanjoki Life Karjaan kaupungin ja Pohjan kunnan Mustionjokilaakson osayleiskaavat. III-osahanke Karjaanjoki LIFE -hankkeesta. Osahankkeelle asetettiin tavoitteeksi kestävän kehityksen huomioivan maankäytön ja alueiden kehittämisen edistäminen, uhanalaisten lajien elinolojen parantaminen, kulttuurimaiseman säilyttäminen ja joen entistäminen. Mustionjokilaakson kaava-alue jakautui kolmeen erityyppiseen alueeseen, Lohjanjärven lomarakennuspainotteiseen alueeseen, Mustionjokilaakson vanhaan kulttuurimaisemaan sekä Pohjan kunnan taajaan rakennettuihin vanhoihin ruukkialueisiin. Mustionjoen osayleiskaava-alueella eniten kesäasuntoja on Lohjanjärven alueella. Näillä ranta-alueilla yleiskaavan vesiensuojelulliset mahdollisuudet painottuvat rakennuslupavaiheeseen kaavamääräysten kautta. Mustionjoen kulttuurimaisema-alueella vesiensuojelussa korostuu maatalous ja Pohjan kunnan puolella yhdyskuntarakenteen leviämisen ohjaus. Page 3

4 Pohjavesi Pv-1 Vesi kaavassa, yleiskaava III-LK:n pohjavesialue Alueella on kiinnitettävä huomiota pohjaveden suojeluun. Alueella rakentamista ja muuta maankäyttöä saattavat rajoittaa vesilain 1 luvun 18 (pohjaveden muuttamiskielto) sekä ympäristönsuojelulain 1 luvun 7 (maaperän pilaamiskielto) ja 8 (pohjaveden pilaamiskielto) Tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue pv Alueella on kemikaalien ja pohjavesien kannalta haitallisten jätteiden varastointi kielletty. Öljysäiliöt on sijoitettava rakennuksen sisätiloihin tai maanpäälle katettuun vesitiiviiseen suoja-altaaseen, jonka tilavuus vastaa vähintään varastoitavan öljyn enimmäismäärää. Alueelle ei saa sijoittaa sellaisia laitoksia tai rakenteita, jotka saattavat aiheuttaa pohjaveden likaantumista tai muuttumista. Jätevesiä ei saa imeyttää maahan. Kaikki jätevedet on johdettava joko tiiviin viemärin kautta pvalueen ulkopuolelle siellä asiallisesti käsiteltäväksi tai tiiviiseen jätevesisäiliöön ja kuljetettava edelleen käsiteltäväksi. Osa-alueella rakentamista ja muuta maankäyttöä saattavat rajoittaa vesilain 1 luvun 18 (pohjaveden muuttamiskielto) ja ympäristönsuojelulain 8 (pohjaveden pilaamiskielto). Rakennuslautakunnan on tarpeen vaatiessa pyydettävä asiasta asianomaisen ympäristökeskuksen lausunto. Page 4

5 Vesi kaavassa, yleiskaava Pintavesi Page 5

6 Vesi kaavassa, yleiskaava Muita vesiensuojelua edistäviä määräyksiä Page 6

7 Vesi kaavassa, yleiskaava Muita vesiensuojelua edistäviä määräyksiä Page 7

8 Vesi Kaavassa, detaljitason yleiskaava Kuninkaantammen osa-yleiskaava Kaavaa laatii Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto (kaavaprojekti on ehdotusvaiheessa ) Suunnittelukeskus Oy laati hulevesien hallintasuunnitelman Rakennettu allas: Stormwater management manual Revision #2. Environmental services, City of Portland. Oregon, USA Hulevesien johtamiseen käytettävä katuviherpainanne Kivetty viivytyspainanne kivipuutarha Sadepuutarha asuinrakennuksen vieressä otogallery Page 8

9 Vesi Kaavassa, detaljitason yleiskaava Hulevesien hallinnan huomioon ottaminen jatkosuunnittelussa Hulevesimäärien minimointi: Alueilla (ml. tonteilla) suositellaan toteutettavaksi mahdollisimman vähän pintoja, jotka estävät sadevesien imeytymisen. Alueella (ml. tonteilla) suositellaan säilytettäväksi tai istutettavaksi mahdollisimman paljon kasvillisuuden ja puiden peittämiä viheraluita. Alueen alkuperäistä kasvillisuutta ml. puusto suositellaan säilytettäväksi mahdollisimman paljon. Hulevesien kiinteistö- ja korttelikohtaiset hallintajärjestelmät: Pois johdettavia hulevesiä tulee viivyttää kiinteistön alueella. Viivyttämiseen voidaan käyttää viheraluille rakennettavia painanteita, altaita tai muita vastaavia rakenteita. Menetelmät on suositeltavaa toteuttaa siten, että hulevesien imeytyminen niistä on mahdollista. Menetelmät voidaan toteuttaa usean kiinteistön yhteisenä järjestelmänä. Hulevesien alueelliset hallintamenetelmät - kosteikot: Kosteikoille tulee osoittaa kaavassa tilavaraus suunniteltuun paikkaan sekä mahdollisuus huoltotien rakentamiseen. Osayleiskaavassa esitetyt varaukset kannattaa tehdä väljinä, jotta liikkumavaraa olisi tarkempaan suunnitteluun mentäessä. Alueen ominaispiirteiden huomiointi: Hulevesien hallinnan suunnittelussa tulee huomioida alueen ominaispiirteet, etenkin kallioisuus sekä maankäytön suunnittelun tavoitteet, kuten ajatus kivikaupungista. Hulevesien hallintamenetelmiksi suositellaan rakennetumpia ja korkeatasoisia ratkaisuja. Page 9

10 Vesi Kaavassa, detaljitason yleiskaava Pientaloalueen hulevesien hallinta esimerkki 1 ja 2 Kerrostaloalueen hulevesien hallinta esimerkki Page 10

11 Vesi Kaavassa, detaljitason yleiskaava n_oyk_ehdotus_lautakuntaan_netti_15.3.pdf Kuninkaantammen osayleiskaava-alueen hulevesien hallintasuunnitelma liitteet 1 ja 2 Page 11

12 Tulvakartoitus Vesi Kaavassa, yleiskaava Lähtökohdat: Alueella ilmennyt rankkasateiden yhteydessä tulvimisongelmia Osa alueesta sijaitsee I-luokan pohjavesialueella Ympäristökeskus kiinnittänyt huomiota hulevesikysymyksiin Tavoitteet: Selvitetään valumaolot sekä sadevesitulvien syyt Tarkastellaan tulevan maankäytön vaikutuksia hulevesien muodostumiseen Suunnitellaan toimenpiteitä hulevesien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi Annetaan ohjeita kaavoitusta varten Tampereen kaupunki, Lielahden alue Page 12

13 Vesi Kaavassa, yleiskaava Kiitos mielenkiinnosta Lisätietoja: Puh , fax Osmontie 39, PL Helsinki Page 13

Kaavoitus ja pohjavedet. Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö

Kaavoitus ja pohjavedet. Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö Kaavoitus ja pohjavedet Hydrogeologi Timo Kinnunen Uudenmaan ELY-keskus Luonnon- ja vesiensuojelun yksikkö 7.10.2015 Kaavoitus ja pohjavedet, sisältö: Maankäytön suunnittelujärjestelmä Suomessa Esimerkkejä

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000

Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 Kitee, KAAVA 205 SIVU 1/6 KITEE SUORLAHTI PUHOKSEN/SUORLAHDEN TEOLLISUUSALUE ASEMAKAAVA 1:2000 ASEMAKAAVA KOSKEE MAANTIE 15524 (LEPIKONTIEN) POHJOISPUOLELLA OLEVAA ORIVEDEN RANTAAN ULOTTUVAA 288 HA:N SUURUISTA

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus

Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Ulla-maija.liski@ymparisto.fi Alueellinen ympäristökeskus Ympäristöministeriön ja maa-

Lisätiedot

MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA

MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA MÄNTYHARJU TOIVOLA-MYNTTILÄ-PERUVESI RANTAOSAYLEISKAAVA KORJATTU KAAVAEHDOTUS 10.6.2002 Kaavamerkinnät ja -määräykset KYLÄALUE Yleiskaavalla ei osoiteta alueelle uutta rakennusoikeutta. ERILLISPIENTALOJEN

Lisätiedot

Uudet rakennuspaikat on merkitty mustalla pisteellä ( ). PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE

Uudet rakennuspaikat on merkitty mustalla pisteellä ( ). PALVELUJEN JA HALLINNON ALUE PYHTÄÄ RANNIKON JA SAARISTON OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KYLÄKESKUKSEN ALUE Alueelle voidaan rakentaa erillispientaloja ja niihin liittyviä talousrakennuksia sekä palveluja ja ympäristöä

Lisätiedot

Hulevedet ja maankäytön suunnittelu

Hulevedet ja maankäytön suunnittelu Hulevedet ja maankäytön suunnittelu Riitta Tornivaara Ruikka Hulevesifoorumi/ SYKE, Helsinki 1 Verkkojulkaisuna http://www.ymparisto.fi/uus/julkaisut Painettuna Edita Publishing Oy, www.edita.fi/netmarket

Lisätiedot

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa

Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vesi asema- ja rantaasemakaavassa Vantaanjoki-neuvottelukunnan seminaari Etelä-Suomen lääninhallituksen auditorio Yliarkkitehti Anne Jarva 1 Vesi asema- ja ranta-asemakaavassa Asemakaavan ja ranta-asemakaavan

Lisätiedot

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN KITEEN KAUPUNKI PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN 1:10 000 EHDOTUS KAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AT Kyläalue Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia, asumista

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Tuuli Vesanto / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 17.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Taustaa Turun kaupungin hulevesiohjelma

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa

Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa

Lisätiedot

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom

Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Yleiskaavatason hulevesien hallintasuunnitelma case Östersundom Pienvesitapaaminen 2.6.2014 Perttu Hyöty Ympäristösi parhaat tekijät Hulevesien hallinnan kokonaisuus Selvitysalue kasvaa Tarkkuustaso kasvaa

Lisätiedot

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy 2.4.2014 Leena Sänkiaho, Pöyry Finland Oy 1 Suunnittelun lähtökohdat Valuma-aluelähtöinen selvitys Yleiskaavataso Asemakaavatasoisissa

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Anna Räisänen / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 30.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Kuvaa ei voi näyttää nyt. Taustaa

Lisätiedot

YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET

YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET YLEISKAAVOJEN HULEVESIMÄÄRÄYKSET hule-1 Alueelle rakennettava hulevesien viivytykseen ja puhdistamiseen varattava alue. Alueelle tulee johtaa Särkijärven valuma-alueelle sijoittuvilta rakennettaviksi tarkoitetuilta

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

Kaavassa osoitettua rakennuspaikkojen enimmäismäärää ei saa ylittää. Pysäköintipaikkoja tulee varata 1/35 k-m² kohti.

Kaavassa osoitettua rakennuspaikkojen enimmäismäärää ei saa ylittää. Pysäköintipaikkoja tulee varata 1/35 k-m² kohti. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: R-1 Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia. Rakennusten ulkonäkö ja massoittelu tulee sovittaa maisemaan, ympäröivään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia.

Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia. Sääksjärven ranta-asemakaava l ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: R-1 Loma- ja matkailualue. Alueelle saa rakentaa loma- ja vapaa-ajanviettoa palvelevia rakennuksia. Rakennusten ulkonäkö ja massoittelu

Lisätiedot

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan

vähintään 30 m. Rantaan ulottuvalle AO- alueelle voidaan rakentaa rantaan yksi kerrosalaltaan KARSTULA ITÄISTEN JA LÄNTISTEN VESISTÖJEN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSAYLEISKAAVA MK :0000 MERKINTÖJEN SELITYKSET JA KAAVAMÄÄRÄYKSET : AM AO AO-3 RA MAATILOJEN TALOUSKESKUSTEN ALUE. Alueelle saa sijoittaa

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009

Täydennys lohjalaisille hyvä jätevesien käsittely esitteeseen 8.12.2009 HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LOHJALLA Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (Haja-asutuksen jätevesiasetus 542/2003)

Lisätiedot

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA

NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA NASTOLA ISO-KUKKASEN, SALAJÄRVEN, Ä RUUHIJÄRVEN Ä RANTAYLEISKAAVA YLEISKAAVAMERKINNÄT Ä JA MÄÄRÄYKSET Ä AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE Alue varataan pääasiassa asuinpientaloille ja erillispientaloille.

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.

LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus

Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Rautjärven kunta Rautjärven rantayleiskaavan muutos ja laajennus Kaavaehdotus II oli nähtävillä 23.1. - 24.2.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 2 lausuntoa ja 6 muistutusta. Seuraavassa on lista lausunnoista

Lisätiedot

VESI KAAVASSA -SEMINAARI VESIENSUOJELUN JA VESIHUOLLON ONGELMIA

VESI KAAVASSA -SEMINAARI VESIENSUOJELUN JA VESIHUOLLON ONGELMIA VESI KAAVASSA -SEMINAARI VESIENSUOJELUN JA VESIHUOLLON ONGELMIA Risto Mansikkamäki Tuusulan ympäristöpäällikkö 25.9.2007 TARKASTELUNÄKÖKULMA Millä tavalla alueiden käytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaus

Lisätiedot

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS LIITE 3 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KITEEN KAUPUNKI PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VASTINEET KAAVAEHDOTUKSESTA ANNETTUIHIN MUISTUTUKSIIN JA LAUSUNTOIHIN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa

Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa Pelastustoimi mukana maankäytön suunnittelussa 14.2.2013 / Henri Kokko 1 Toiminta-alue 14.2.2013 / Henri Kokko 2 Yhteistyö paloturvallisuusasioissa 10 kunnan kaavoitusvirastot - kaavalausunnot - osallistumis-

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET

YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Lappajärven kunta Järviseudun seutukunnassa YLEISKAAVA 1:10 000 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET 15.11.2004 AT KYLÄALUE. Alueella sijaitsevat vanhat kyläkeskukset ja asutut perinteiset mäkikumpareet sekä

Lisätiedot

Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys. Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta

Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys. Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta Etelä-Siilinjärven yleiskaavan hulevesiselvitys Timo Nenonen, kaavoituspäällikkö Siilinjärven kunta Etelä-Siilinjärvi -Vuorela, Toivala ja Jännevirta Etelä-Siilinjärven yleiskaava - hulevedet Tavoitteena

Lisätiedot

Hulevedet ja Pohjavesi

Hulevedet ja Pohjavesi Hulevedet ja Pohjavesi Keski-Pasilan suunnittelu ja rakentaminen Malmin lentokenttäalueen suunnittelu ja rakentaminen 1 Keski-Pasilan rakentaminen - Pasilan ratapihakorttelit Keskustakortteli Pasilan Ratapihakorttelit

Lisätiedot

ja arviointisuunnitelma

ja arviointisuunnitelma Osallismis ja arviointisuunnitelma Tässä osallistumis-ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ) esitetään kaavoitushankkeen sijainti ja tavoitteet sekä kerrotaan miten alueen osalliset voivat vaikuttaa kaavoitukseen

Lisätiedot

HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS

HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS HYVÄRISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA ASUKASTILAISUUS 6.6.2017 Hyväristönmäen suunnittelun vaiheita Lappeenrannan jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointi 2013-2014 Kaupunginvaltuuston päätös 8.12.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI FCG Planeko Oy JÄMSÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI 9.4.2008, TARK. 27.6.2008, TARK 17.5.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Hulevesien hallinta, miksi ja millä keinoin? 2.4.2014 Pöyry Finland Oy 2.4.2014, Pöyry Finland Oy 1 Perinteinen Kokonaisvaltainen Tavoitteet Menetelmät Tulvasuojelu Kuivatus Esteettisyys Maankäytön tehostaminen

Lisätiedot

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Kuntapäivä 30.10.2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 30.11.2016 Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokittelu

Lisätiedot

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS TYÖNUMERO: E26963 HÄMEENKOSKEN KUNTA OJASTENMAKI III ASEMAKAAVA TARKISTETTU EHDOTUS 17.3.2010 TARK 27.10.2015

ASEMAKAAVAN SELOSTUS TYÖNUMERO: E26963 HÄMEENKOSKEN KUNTA OJASTENMAKI III ASEMAKAAVA TARKISTETTU EHDOTUS 17.3.2010 TARK 27.10.2015 ASEMAKAAVAN SELOSTUS TYÖNUMERO: E26963 HÄMEENKOSKEN KUNTA OJASTENMAKI III ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VAHVISTETTU 27.10.2015 TRYS TRYS MKIR TARK.EHDOTUS 17.3.2010 EHY EHY JPO EHDOTUS

Lisätiedot

Kuninkaantammen maisemaselvitys ja maisemasuunnitelma

Kuninkaantammen maisemaselvitys ja maisemasuunnitelma Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosasto Kuninkaantammen maisemaselvitys ja maisemasuunnitelma Kuninkaantammen maisemaselvitys ja maisemasuunnitelma 1 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset

Sarkkirannan lähikaupan asemakaavamuutoshankkeen edellytykset YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus 16.8.2016 Lausuntopyyntö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan museo Kempeleen seurakunta Viite Suomen Lähikauppa Oy:n aloite uuden lähikaupan

Lisätiedot

Hevostilan ympäristömääräykset

Hevostilan ympäristömääräykset Hevostilan ympäristömääräykset Talli-ilta 11.6.2013 Keski-Uudenmaan hevostilallisille ympäristötarkastaja Kirsi Järvinen Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Lannan käsittely ja varastointi (1/2) Tallilla on

Lisätiedot

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy

Hulevesien hallinta. esiselvitys organisointimalleista. Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Hulevesien hallinta esiselvitys organisointimalleista Jukka Meriluoto Suunnittelukeskus Oy Työn tarkoitus Työ on esiselvitys tausta aineistoksi vesihuoltolain muutostyöhön Tavoitteet tunnistaa nykyiset

Lisätiedot

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK

Maanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 58 18.03.2015. 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (1) 58 Asianro 643/10.03.00.01/2015 Poikkeaminen (LTK) / Maaninka 408-6-90 (Isohiekantie 82) Vs. suunnittelujohtaja Martti Lätti Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen

Kesärannan ranta-asemakaavaalueen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG

Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia. MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Rankkasateiden vaikutus hulevesiverkostoon -haasteita ja ratkaisuehdotuksia MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2010 Perttu Hyöty, FCG Hulevesien määrä tulee kasvamaan Syitä on kaksi: kaupunkirakenteen

Lisätiedot

Lahti Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö Kaavarekisteri 04.11.2010 1 (5)

Lahti Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö Kaavarekisteri 04.11.2010 1 (5) Lahti Tekninen ja ympäristötoimiala / Maankäyttö Kaavarekisteri 04.11.2010 1 (5) YLEISKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Y L E I S K A A V A M E R K I N N Ä T JA - M Ä Ä R Ä Y K S E Y L E I S M Ä Ä R Ä Y K

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä. Lakimies Marko Nurmikolu

Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä. Lakimies Marko Nurmikolu Mitä urakoitsijan tulisi tietää ympäristölainsäädännöstä Lakimies Marko Nurmikolu Selvilläolovelvollisuus YSL 6 : Toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä

Lisätiedot

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 TALOYHTIÖN HULEVESIEN KÄSITTELY Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 Dipl.ins. Hannes Björninen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taloyhtiön hulevesien oikeaoppinen käsittely 1. Hallinnan tavoitteet 2.

Lisätiedot

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava

Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava 1 NURMEKSEN KAUPUNKI Höljäkän kylän keskustan osayleiskaava YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Kehittämistavoitemerkinnät ja niihin liittyvät määräykset: Alueen tiivistämis-/eheyttämistarve. Alueen lisärakentaminen

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA

ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA ASKOLA KESKUSTAAJAMIEN OSAYLEISKAAVA OSAYLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: AP PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alue on pääosin rakennettu tai sen käyttö on ratkaistu asemakaavalla. Alue varataan pääasiassa

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos

HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus luonnos HIRVENSALMEN KUNTA KIRKONKYLÄN SEUDUN JA VILKONHARJU-LIUKONNIEMEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 21.6.2017 luonnos Tullut vireille: 15.6.2017 Luonnosaineisto nähtävillä MRA 30 : Ehdotusaineisto nähtävillä

Lisätiedot

3555 Högberginmäki asemakaava

3555 Högberginmäki asemakaava MIELIPITEET, LAUSUNNOT JA KAAVOITUKSEN VASTINEET 11.6. 26.6. ja 27.7. 10.8.2015 NÄHTÄVILLÄ OLLEESEEN ASEMAKAAVAEHDOTUKSEEN Asemakaavaehdotuksesta annettiin lausuntoja yhteensä 8 kpl. Asemakaavaehdotuksesta

Lisätiedot

Ympäristönsuojelun tehtävät. Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri

Ympäristönsuojelun tehtävät. Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri Ympäristönsuojelun tehtävät Jaana Gustafsson vs. ympäristöinsinööri 5.9.2017 Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen Kunnassa toimii ympäristönsuojeluviranomainen, joko kunnan omana toimielimenä tai kuntalain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009 HÄMEENKYRÖN KUNTA Asemakaava koskee Hämeenkyrön kunnan Järvenkylän kylä kiinteistöjä Heiskala (2:137), Rantakoivisto (2:213) ja Kotiranta I (2:214). HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KUNTA 2(7) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö

Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Ruskon Laakerintien kaupan suuryksikkö Hulevesitarkastelu 20.12.2016 20.12.2016 Page 1 Valuma-alue Päivi Määttä Suunnittelualue sijoittuu Perämeren rannikkoalueen valuma-alueelle (84), missä edelleen Kuivasojan

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet

Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten

Lisätiedot

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma

Alueen nykytila. Osayleiskaavan vaikutukset. Sulan osayleiskaava, hulevesien yleispiirteinen hallintasuunnitelma Alueen nykytila Suunnittelualue on Sulan osayleiskaava-alue, joka on pinta-alaltaan n. 510 hehtaaria. Alueesta noin hieman alle 200 ha on asemakaavoitettu asumisen ja työpaikkojen alueiksi. Kaavoittamattomat

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016

Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Kaavoitus- ja mittaustoimi 22.1.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA 2016 Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Hulevesien kokonaisvaltainen hallinta ja hulevesistrategia

Hulevesien kokonaisvaltainen hallinta ja hulevesistrategia Hulevesien kokonaisvaltainen hallinta ja hulevesistrategia Hulevesien hallinta tulevaisuudessa Kuntatalo 4.9.2007 Versio 1.1 Satu Lehtikangas 28.8.2007 2007 Hulevesien kokonaisvaltainen hallinta Suunnittelu

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

Lahden kaupungin hulevesiohjelma

Lahden kaupungin hulevesiohjelma Lahden kaupungin hulevesiohjelma Ismo Malin Lahden seudun ympäristöpalvelut Viheralan Hulevesipäivä Sibelius-talo 06.11.2012 Lahden kaupungin visio: Lahti on houkutteleva ja elinvoimainen ympäristökaupunki

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.6.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI TERÄVÄNIEMEN ASEMAKAAVA JA PAPERITEHTAAN ASEMAKAAVA MUUTOS JA LAAJENNUS 1. KAAVA-ALUE Kaava-alue sijaitsee Kuhnamo -järven rannalla,

Lisätiedot

JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012

JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012 KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012 JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA 2 (6) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan

Lisätiedot

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet

Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Uusitut pohjavesialueiden kartoitus ja luokitusohjeet Hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus Asiantuntijapalvelut/ Vesivarayksikkö Maailman vesipäivän seminaari 24.3.2009 Säätytalo, Helsinki

Lisätiedot

Kerimäen kunta PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVA

Kerimäen kunta PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVA Kerimäen kunta PURUVEDEN RANTAYLEISKAAVA TARKISTETTU KAAVAEHDOTUS 1:20 000 YLEISKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET AT KYLÄALUE. Alueelle saa rakentaa pysyvää asutusta, maa- ja kalastustilojen talouskeskuksia,

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTA KUOPIOSSA

HULEVESIEN HALLINTA KUOPIOSSA HULEVESIEN HALLINTA KUOPIOSSA Suunnittelu/Petri Juntunen 1 Esityksen sisällys 1. Taustaa 2. Hulevesien hallinnan tavoitteet ja periaatteet Kuopiossa 3. Esimerkkejä a) Hulevesien hallinta Keilankannan alueella

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS

SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS URJALAN KUNTA, LAUKEELA SAVIKONTIEN YRITYSTONTTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS Alue muodostuu Laukeelan kylän kiinteistöistä Köppilä 5:238 / palsta 1 ja yhteisalue 878:12:0 sekä osin kiinteistöistä

Lisätiedot

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote

Niittytie 2 Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote Kaavaselostus Liite 1 Ajantasa-asemakaavaote 1:1000 15.2.2007 Ajantasakartta 20 m Moottoriajoneuvojen huoltoasemien korttelialue. Tontilla on osoitettava vähintään 5 autopaikkaa jokaista autohuoltopaikkaa

Lisätiedot

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys

Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys TOIVAKAN KUNTA Viisarinmäen kaava-alueen hulevesiselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28204 Raportti 1 (5) Saviranta Sonja Sisällysluettelo 1 Yleistä... 1 2 Valuma-alueet ja -reitit... 1

Lisätiedot

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO

Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO Kunnanhallitus 140 19.05.2014 SUUNNITTELUTARVERATKAISUHAKEMUS / LUNKI PENTTI JA SISKO 249/60.605/2011 KHALL 228 Sisko ja Pentti Lunki ovat jättäneet suunnittelutarveratkaisuhakemuksen omakotitalon ja talousrakennuksen

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA

Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016. Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Kaavoitus- ja mittaustoimi 9.5.2016 Ikaalisten kaupungin myytäviä YRITYSTONTTEJA Arvoisa yritystontista kiinnostunut! Tässä esitteessä esittelemme Sinulle varattavissa ja myynnissä olevia Ikaalisten kaupungin

Lisätiedot