"Porin silta on lyhentynyt"

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""Porin silta on lyhentynyt""

Transkriptio

1

2 2-1/2007 Toimittajalta Puuvillatehtaan työntekijästä valmiiksi tuotteeksi Porin sillan yli kulkee tasainen autojen, polkupyörien ja jalankulkijoiden virta. Mietin siltaa ylittäessä, että kuhina on varmasti ollut hieman erityyppinen puuvillatehtaan kulta-aikoina. Työpäivän alkaessa ja päättyessä sillalla oli varmasti katkeamaton ihmisvirta. Tehtaassa vuosina ompelijana työskennellyt äitini vahvisti aavisteluni oikeaksi: "Työpäivän alussa ja lopussa sekä ruokatunteina silta oli täynnä ihmisiä", hän kertoi. Nyt ihmiset kulkevat töihin eri aikoihin yrityksestä riippuen, koulupäivät alkavat ja päättyvät eri aikoihin - liikehdintä Porin Puuvillan alueella on eläväistä. Parhaimpana aikana yli ihmistä työllistänyt puuvillatehdas Kokemäenjoen rannalla Porissa työllistää jälleen tuhansia ihmisiä. Nykyään historiallisissa puuvillatehtaan tiloissa muun muassa opiskellaan, käydään lääkärissä, kuntoillaan ja työskennellään it-alalla. Muutos on ollut suuri siitä, kun ensimmäinen höyrykone käynnistyi vuonna Aloittaessani syksyllä maisterin opinnot Porin yliopistokeskuksessa, havaitsin ensimmäisen viikon esittelyluennolla, että olen itsekin todiste muutoksesta. Äitini on aikoinaan valmistanut rakennuksesta ulos lähteviä tuotteita ja nyt minä opiskelen samaisessa rakennuksessa - olen siis itse yksi rakennuksessa valmistettavista tuotteista. Näin se maailma muuttuu. Iiro Lehtonen Kirjoittaja on Porin Sanomien toimituksen avustaja,joka toimitti tämän lehden. "Porin silta on lyhentynyt" Suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö Renor Oy omistaa monia suuria entisiä teollisuuskäytössä olleita kiinteistökokonaisuuksia, joilla on oma, perinteinen identiteetti. Porin Puuvilla kuuluu yhdeksi tärkeimmistä Renor Oy:n omistuksessa olevista kohteista. Täältä Helsingistä kun asiaa katsoo, niin onhan Puuvilla selkeä Porin keskus ja vuokratuotoiltaan meidän suurin alue ja tärkein alue yhdessä Lahden Askonalueen kanssa, Renor Oy:n toimitusjohtaja Kari Kolu kertoo. Hän on tyytyväinen siihen, että porilaiset ovat ottaneet Puuvillan muutoksen hienosti vastaan. Pohjoisrannasta Luotsimäenpuistokadun päästä on aikoinaan kulkenut pioneerien tekemä ponttoonisilta Kirjurinluotoon. Silta on pystytetty väliaikaisesti palvelemaan Pori Jazzeille kulkevaa festivaalikansaa. Luotsimäenhaaran yli kulkevasta sillasta on ollut jo pitkään monia kahvipöytäkeskusteluja. Asemakaavassa sillalle on osoitettu paikkakin ja sillalla on jo nimi, Kirjurin silta. Porin Sanomat kysyi Kirjurinluodossa piipahtaneilta porilaisilta, miltä silta kuulostaisi. Alue on selkeästi avautunut porilaisille henkisessäkin mielessä. Aluksi ehkä suljettua tehdasaluetta vierastettiin, mutta myöhemmin ymmärrettiin alueen mahdollisuudet. Voisi sanoa, että vuosi vuodelta Porin silta lyhenee henkisessä mielessä, Kolu toteaa. Kuten muihinkin kohteisiin, myös Porin Puuvillaan Renor Oy saneeraa uusia tiloja sitä mukaa, kun kiinnostusta ilmenee. Käytännössä vuokrattavien toimistotilojen saneeraustyö etenee siinä järjestyksessä, että ensin hankitaan asiakas ja sitten aloitetaan suunnittelutyö, Kolu kertoo. Silta-gallup - Sehän kuulostaisi vallan hienolta. Se lyhentäisi selkeästi matkaan Kirjurinluotoon. Samalla siitä tulisi varmasti uusi ja mukava lenkkeilyreitti rantaa pitkin, Niina Uotila ja Laura Nieminen tuumasivat viettäessään aurinkoista päivää Etelärannassa. Renor Oy:n toimitusjohtaja Kari Kolun mukaan Puuvilla on Porin keskus. - Aivan mahtavalta jutulta tuo kuulostaisi. Silta olisi varmasti tosi mukava lisä tähän jokirantaan ja palvelisi myös oivallisesti talviaikana, Kirjurinluodossa kaverinsa kanssa aikaa viettänyt Anna Brear totesi. - Silta olisi varmasti monilla tavoin hyvä asia. Kyllähän sitä uutta siltaa tulisi varmasti käytettyäkin, matka lyhenisi Kirjurinluotoon etenkin talvella, Kirjurinluodossa kesäviikonloppua viettänyt Inkeri Kallio kertoi. Ainutlaatuinen maisteriohjelma suunnitteilla Porin yliopistokeskukseen suunnitellaan täyttä häkää uutta ainutlaatuista maisteriohjelmaa. Suunnitteilla oleva turvallisuusalan maisterikoulutus olisi tarkoitus aloittaa vuonna Vastaavaa koulutusta ei järjestettäisi muualla Suomessa. Vuonna 2005 käynnistettiin selvityshanke, jossa kartoitetaan laaja-alaisen, monitieteisen turvallisuusalan yliopistotasoisen koulutuksen tarvetta Suomessa. Selvityksen aikana on havaittu monilla turvallisuusalan toimijoilla olevan puute oman alansa ylemmästä korkeakoulututkinnosta, kertoo koulutusjohtaja, DI Jari Lahti. Ensimmäinen turvallisuusalan maisteriohjelman pilottikoulutus aloitettiin Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikön täydennyskoulutuskeskus Edupointin järjestämänä huhtikuussa Koulutukseen saatiin Euroopan sosiaalirahaston ja Satakunnan TE-keskuksen osarahoitus. Pilottikoulutus herätti niin suurta kiinnostusta, että toinen koulutusohjelma aloitettiin Länsi-Suomen lääninhallituksen ja Euroopan sosiaalirahaston osarahoituksella jo elokuussa Opiskelijamme ovat todella aktiivisia ja motivoituneita, kouluttajina toimivista professoreista puhumattakaan, koulutussuunnittelija Minna- Maria Haapakoski naurahtaa. Maisteriohjelmassa mukana ovat Tampereen teknillisen yliopiston Tampereen ja Porin yksiköt, Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö, maanpuolustuskorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Turun yliopiston oikeustieteellinen ja Tampereen yliopiston johtamistieteen laitos. Turvallisuusalan maisteriohjelman lisäksi Porin yliopistokeskuksessa on suunnitteilla toinenkin ainutlaatuinen maisteriohjelma. Creative Leadership on Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön ja Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osaston yhteishanke.

3 1/ Pohjoisrannasta SILTA Kirjurinluotoon? Monet kahvipöytäkeskusteluissa pohtivat mahdollisuutta saada silta Pohjoisrannasta Kirjurinluotoon. Aikoinaan jazzien aikaan pioneerit rakensivat ponttoonisillan Luotsimäenpuistokadun päästä Kirjuriin. Porin kaupungin kaupunginsuunnittelija Olavi Mäkelä kertoo, että silta olisi täysin mahdollinen. Asemakaavassa itse asiassa on sillalle osoitettu paikkakin. Asiaa on suunniteltu niin pitkälle, että sillalla on nimikin, Kirjurin silta, mutta rahaa ei ole ollut hankkeen toteuttamiseksi, Mäkelä paljastaa. Pohjoisrantaan on suunniteltu muitakin muutoksia, jotka osittain liittyvät myös tulvasuojeluvaatimuksiin. Suunnitteilla on Puuvillanrannan kunnostus, mutta hankkeen rahoitus on vielä ratkaisematta. Rannan nykyinen teräsbetoninen tukimuuri on rapautunut ja raudoituskehikko ruostunut. Puupaalutuksen kohdalta maa on jo vajonnut, ja puut makaavat joessa, kertoo kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen. Tukimuurin lisäksi myös puisto saisi uutta ilmettä. Siihen on tehty myös Pohjoisrannan teräsbetoninen tukimuuri on rapautunut ja raudoituskehikko ruostunut. uusi puistosuunnitelma, joka pitää sisällään muun muassa rantakäytävän teon sillan kaiteen viereen. Tosin tällä hetkellä rannassa on muutama tärkeämpi kohde, jotka ajavat Pohjoisrannan eteen, Ahonen toteaa. Hän kuitenkin myöntää, että rantaravintolan työt muuttaisivat kohteiden marssijärjestystä. Ravintolahankkeen eteneminen vaikuttaa luonnollisesti asiaan, sillä siinä tapauksessa tukimuuria olisi kunnostettava, Ahonen tuumaa. Rantaravintolalla tyylikästä ilmettä Pohjoisrantaan Renor Oy:n kiinteistöpäällikkö Kalevi Halminen esittelee ravintolan tulevaa sijoituspaikkaa. Pohjoisrantaan kaavailtu rantaravintola on edennyt hankkeena siihen pisteeseen, että ravintolalle haetaan yrittäjää. Vajaa pari vuotta sitten huomattiin, että alueelta puuttuu tämän tyylinen ravintola. Rantaan tuleva ravintola palvelisi hyvin alueen yritysasiakkaitakin, Renor Oy:n kiinteistöpäällikkö Kalevi Halminen kertoo. Ravintola sijoittuisi Puuvillatehtaan entisen raakavesipumppaamon läheisyyteen ja osaksi sitä. Sitä ei vielä tiedä, jääkö osia pumppaamosta paikoilleen ravintolan rakentuessa. Rakennusoikeutta siinä on 250 neliötä, mikä tarkoittaisi noin 150 henkilön ravintolaa. Kesäisin terassit lisäisivät paikkojen määrää huomattavasti. Rakennus tehdään lasista, jottei se peittäisi Puuvillan muuta ulkoasua, Halminen toteaa. Yhtiöllä ei vielä ole tiedossa yritystä, joka rantaravintolaa alkaisi pyörittää. Halmisen mukaan vakavahenkisiä keskusteluja on jo tehty asian tiimoilta ja yrittäjän löytyessä pyörät alkaisivat pyöriä vauhdikkaasti. Noin 12 kuukautta siitä kun yrittäjä olisi löytynyt, olisi tämä uusi ravintola pystyssä, Halminen visioi. Ravintola toisi tulleessaan paljon eloa ja tyylikästä ilmettä Pohjoisrantaan. Paikka on Porin upeimpia, sillä siitä aukeaa näkymä koko Etelärantaan ja paikkaan myös paistaa koko ajan aurinko. Ravintolalla on rannassaan myös venelaituripaikat, joten paikalle pääsee myös vesiteitse, Halminen sanoo.

4 4-1/2007 Viimeiset saneeraukset käynnistyivät kehräämörakennuksessa Pohjoisrannan julkisivua hallitsevan niin sanotun Puuvillatehtaan vanhan kehräämörakennuksen viimeiset saneeraustyöt käynnistyivät toukokuun lopussa. Sen jälkeen kehräämörakennuksen kaikki tilat ovat saneerattu uutta käyttötarkoitustaan varten, lukuun ottamatta generaattorihuonetta, joka on sisätiloiltaan suojeltu. Viimeinen osuus kehräämörakennuksesta on vanhaa korjaamoa, joka 1960-luvulla on muutettu sosiaalitiloiksi. Muutostyön yhteydessä se muutettiin 2-kerroksisesta 3- kerroksiseksi. Nyt saneerauksen yhteydessä tiloista tehdään jälleen kaksikerroksiset, ja ikkuna-aukot avataan, Renor Oy:n kiinteistöpäällikkö Kalevi Halminen selventää. Saneerauksen myötä noin 500 neliötä vanhoja sosiaalitiloja muuntautuu toimistokäyttöön. Noin 350 neliötä menee Eniron käyttöön ja loput 150 neliötä jää odottamaan vuokralaistaan, Halminen kertoo. Kaikkiaan Porin Puuvil- Vanhan sosiaalitilarakennuksen ikkunoiden avaus tuo sisäpihalle lisää ilmettä. lassa on rakennuspintaalaa noin neliömetriä. Vuokrasopimuksin vuokrattavaa toimistotilaa on kokonaisuudessaan yhteensä noin neliötä. Kehräämörakennuksen valmistuttua saneerauksen painopiste on siirtynyt viereiseen värjäämörakennukseen, jossa on kuusi tuhatta neliötä toimistotilaa kahdessa kerroksessa. Niistä tiloista saneerataan niin sanotusti esivalmiiksi noin kolme tuhatta neliötä, Halminen sanoo. Nykytaidetta generaattorihuoneeseen Taideteollisen korkeakoulun Porin Taiteen ja median osasto avaa heinäkuussa uuden taidegallerian Porin Puuvillan generaattorirakennuksessa. Tilaa hallitsee 1920-luvulla käyttöönotettu ja sittemmin suojeltu generaattori. Generaattorigalleria esittelee uutta nykytaidetta vuorovaikutuksessa historiallisen tilan kanssa. Kun tämän tilan näki ensimmäistä kertaa, niin se kolahti heti, Taideteollisen korkeakoulun taiteellis-tuotannolliset opintojen professori Harri Laakso muistelee. Laakso kertoo tyylikkään ja historiallisen tilan tuovan mielenkiintoisia lähestymiskulmia itse näyttelyyn. Jo näyttelyä pystyttäessä täytyy ajatella sitä, että miten kunnioittaa tätä tilaa. On hienoa, että ihmiset pääsevät samalla tutustumaan tähän upeaan rakennukseen ja ihastelemaan nykytaidetta, Laakso kertoo. Näyttelyn tuottaja Vappu Jalonen kertoo hieman ennakkomaistiaisia tulevan näyttelyn teoksista. Paljon on erilaisia valoon liittyviä teoksia, mutta myös moniaistillisia teoksia. Savua ja hajuakin saattaa kuulua näyttelyn teoksiin, Jalonen toteaa. Näyttelyn tuottaja Vappu Jalonen ja Taideteollisen korkeakoulun professori Harri Laakso ihastelevat generaattorihuonetta.

5 1/ Yliopistokeskuksella hyvin monipuolinen alueellinen vaikutus Yliopistokeskukselle uusi logo Porin yliopistokeskuksen johtaja Martti Sinisalmi on tyytyväinen Porin yliopistokeskuksen alueelliseen vaikuttavuuteen. Porin yliopistokeskuksen johtaja Martti Sinisalmi ilmaisee tyytyväisyytensä Porin yliopistokeskuksen alueelliseen vaikuttavuuteen. Vaikka olemme näin nuori organisaatio, meillä on noin 2400 opiskelijaa ja henkilökuntaakin vähän yli kaksisataa. Nyt meiltä on jo valmistunut 800 diplomi-insinööriä ja maisteria, jotka ovat työllistyneet kaikki oikein hyvin, Sinisalmi luettelee. Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta Porin yliopistokeskus on työllistävältä vaikutukseltaan omaa luokkaansa. Työllistymisaste on muita parempi ja arvioni mukaan ainakin kaksi kolmasosaa on työllistynyt tälle alueelle. Tällaisella määrällä on jo alueen työllisyysastetta nostava vaikutus. Porin yliopistokeskuksen myötä Porin väestökehitys on kääntynyt plus-merkkiseksi sekä Porin osaamispääoma on lisääntynyt. Ei väestökehitystä tietenkään omaksi ansioksi voida laskea, mutta vaikutusta meillä on siihen ollut. Tavallisilta kaupunkilaisilta saadun palautteen mukaan on yliopistokeskus vaikuttanut paljon porilaiseen ilmapiiriin ja Porin yliopistokeskus on saanut pysyvän paikan muun muassa torikeskusteluissa, Sinisalmi kertoo. Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median osasto järjesti yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun Visuaalisen kulttuurin osaston graafisen suunnittelun koulutusohjelman kanssa logosuunnittelukilpailun, jonka tavoitteena oli löytää Porin yliopistokeskukselle uusi organisaatiotunnus. Kilpailu toteutettiin syksyllä 2006 ja se oli avoinna kaikille Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoille sekä Porin yliopistokeskuksen muiden yliopistoyksiköiden opiskelijoille. Kilpailun voitti Kalle Järvenpää Soihtu-nimisellä ehdotuksellaan. Järvenpää opiskelee TaiKin visuaalisen kulttuurin osaston graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa taiteen kandidaatiksi. Logosuunnittelun loppuunviemistä ohjasi graafisen suunnittelun professori Marjatta Itkonen. Se on Prometeuksen soihtu, samaan muotoon sai onnekkaasti sulautettua myös yliopistokeskuksen nimen alkukirjaimen., Kalle Järvenpää kertoo työstään. Prometeuksen soihtu. Kalle Järvenpää esittelee luomustaan.

6 6-1/2007 Yliopistokeskuksessa viihdytään Tampereen yliopiston Porin yksikössä valmistellaan tutkimusta Porin yliopistokeskuksessa opiskelevien opiskelijoiden viihtyvyydestä. Tampereen yliopiston Porin yksikön laitoksen johtaja, sosiologian professori Antti Saloniemi paljastaa tutkimuksessa ilmenneen erittäin myönteisiä asioita opiskelijoiden viihtyvyydestä. Ennakkotietojen valossa näyttäisi siltä, että kaikissa yksiköissä viihdytään erittäin hyvin. Mitään sen tarkempaa en pysty vielä kertomaan kesken olevasta tutkimuksesta, Saloniemi kertoo syksyllä julkaistavasta opiskelijatutkimuksesta. Hänen mukaansa viihtyvyyteen vaikuttavat monet asiat. Näyttäisi, että täällä toteutuvat kaikki tällaiset pienten yksiköiden edut. Myös mahdollisuus vapaaseen ristiinopiskeluun eri yksiköiden välillä lisää viihtyvyyttä, Saloniemi toteaa. Hän on tyytyväinen myös oman yksikkönsä hakijatilanteeseen. Tänä keväänä hakijoita oli yksikköömme vähintään yhtä paljon kuin aikaisemmin, saattaa jopa olla että hieman enemmän kuin aiemmin. Uudella mentor-ohjelmalla tukea yrittäjyyteen Porin yliopistokeskuksen Akateemisessa yrittäjyydessä käynnistyy syksyllä mentor-ohjelma. Ohjelma on suunnattu kaikille Porin yliopistokeskuksen opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä ja tarvitsevat esimerkkejä sekä tilaisuuden oppia yrittäjiltä yrittäjäksi ryhtymisestä ja yrittäjänä toimimisesta. Tavoitteena on tukea ja opastaa opiskelijaa työuran kehityksessä ja sen suunnittelussa sekä tutustuttaa opiskelija yrittäjyyden ja johtajuuden työtehtäviin ja haasteisiin, Mentorointi on eräänlainen opiskelijoiden, yrittäjien ja yritysjohtajien kontaktifoorumi, jonka tarkoituksena on opiskelijoiden ja yrittäjien kohtaaminen, verkostoituminen, yrittäjyyteen tutustuminen ja sisäisen yrittäjyyden herättäminen, kertoo yrittäjyysopintojen professori Pia Arenius. Tyytyväisten ihmisten ovi kulkea. Yrittäjyysopinnot kasvattivat selkeästi suosiotaan viime lukuvuoden aikana. Opintosuorituksia tehtiin kaikkiaan 177 kappaletta. Paljon on vielä töitä asian tiimoilta, mutta tavoitteena olisi sellainen tilanne, että kaikki yliopistokeskuksen oppilaat kävisivät joitain kursseja, Arenius tuumaa. Mentor-ohjelmassa tuetaan ja opastetaan opiskelijaa työuran kehityksessä ja sen suunnittelussa. Rosenlew-museossa robotit jalustalla Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen opiskelijat rakensivat yhteistyönä Rosenlew-museon kanssa robottiaiheisen näyttelyn, jonka avajaisia vietettiin Näyttely toteutettiin Digitaalisen kulttuurin syventävien opintojen Robottikulttuuriperintö 2:n tuotoksena. Kokonaisuudessaan näyttelyn valmisteleminen vei melkein puolitoista vuotta. Varsinainen kurssivaihe kesti koko lukukauden ajan, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen johtaja, professori Jaakko Suominen kertoo. Kurssin aikana oppilaat muun muassa keräsivät aineistoja ja haastatteluja erilaisten teemojen mukaan. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen oppilaat tekevät lähes joka vuosi näyttelyn oppilastyönä. Joinain vuosina tulee useampikin näyttely. Edellinen näyttely oli keväällä mikrotietokoneharrastuksesta, Suominen sanoo. Robotit-näyttely sijaitsee Rosenlew-museon vaihtuvien näyttelyjen tilassa. Teollisuusrobottien lisäksi esillä on monenlaisia hyötyja viihderobotteja sekä robotiikan tulevaisuuden visioita. Näyttely on auki saakka tiistaista sunnuntaihin klo Näyttelyssä on esillä monenlaisia robotteja leluroboteista teollisuusrobotteihin.

7 1/ Työteho paremmaksi rentouttavilla tauoilla Apua kohti kevyempää elämää Rentouttava. Bwell-tuolin hieronta stimuloi lihaksia. Monilla ihmisillä on itsensä asettama ihannepaino, mutta tasapainoilu kiloilla on monille liian vaikeaa. Bobby Wellness Centerissä 5.6. alkavalla Xtravaganza-ohjelmalla saa apua kevyempään ja terveellisempään elämään. Xtravaganza on painonhallintaohjelma, jolla tähdätään pysyviin elämäntapamuutoksiin, eikä ainoastaan nopeaan painonpudotukseen. Varsinainen työ alkaa vasta sen painonpudotuksen jälkeen, Bobby Wellness Centerin ravitsemusterapeutti (yo) Roope Mäkelä kertoo. Ohjelma rakentuu ravinnon ja liikunnan ohjaamisen lisäksi tavoitteiden työstämisestä ja henkisestä valmennuksesta. Henkinen valmennus on äärimmäisen tärkeää. Monilla on paljonkin tietoa laihduttamisesta, mutta ei taitoa soveltaa niitä käytäntöön. Henkiseen valmentamiseen kuuluu myös tunteen luominen laihduttajalle, ettei hänellä ole mitään halua enää palata vanhaan tilanteeseen, Mäkelä sanoo. Ohjelman lisäksi tärkeää on myös yleinen ilmapiiri. Ryhmässä painonhallinnasta tulee helpompaa. Sen lisäksi on tärkeää palvelukulttuuri. Meidän tehtävä on luoda se tunne, että liikunta on mukavaa ja miellyttävää, tänne on aina helppo tulla, Bobby Wellness Centerin toimitusjohtaja Kari-Pekka Toivonen toteaa. Viime vuosina työn vaatimukset ja -tahti ovat kiristyneet ja osittain pakottaneet työntekijät usein luopumaan luonnollisista tauoistaan. Ilman mahdollisuutta palautumiseen stressin aiheuttamat oireet pahenevat. Lyhyiden torkkujen on lukuisissa tutkimuksissa todistettu parantavan keskittymiskykyä ja vireystilaa. Yleisin aika, jolloin torkkuja tarvitaan on iltapäivällä, eli juuri silloin kuin monella esiintyy väsymyksen tunnetta, vaikka yöunta olisikin ollut tarpeeksi. Tämä väsymys vaikuttaa heti työtehoon ja virhemäärät lisääntyvät, kertoo Bwelltuoleja jälleenmyyvä Tapio Rosnell. Bwell-tuolin on rentouttava tuoli, jonka hieronta stimuloi lihaksia ja lisää verenkiertoa. Tämä fyysinen rentoutuminen kasvattaa vastustuskykyä stressiä vastaan ja ennaltaehkäisee samalla rasitusvaivoja selässä, niskassa ja hartioissa, Rosnell sanoo. Bwell PowerNAP konseptiin kuuluu autogeeninen rentoutus. Tuolissa makaava kuuntelee kuulokkeita rentoutusharjoitteita. Ilman tätä henkistä rentoutusta ei keskittymiskyvyn ja vireystilan palautuminen ole täydellistä. Myös lihasjännitykset vähenevät tehokkaammin, kun henkinen rentoutus huomioidaan, Rosnell toteaa. Bobby Wellness Centerin ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä auttaa ihmisiä kohti kevyempää elämää.

8 8-1/2007 Sähköinen taloushallinto helpottaa rutiineja Kirjanpitoyritysten ja tilitoimistojen käytössä ovat sähköiset taloushallinnon ohjelmistot yleistyneet huomattavasti viime vuosina. Kirjanpitotoimisto Birgit Ekholm Oy on käyttänyt Netvisor -nimistä ohjelmaa vuoden päivät ja toimitusjohtaja Birgit Teelmäki kertoo ohjelmiston tuoneen paljon helpotusta sekä oman yritysten että asiakkaiden taloushallintoon. Asiakasyritys ja tilitoimisto käyttävät samaa ohjelmistoa, mikä poistaa Kirjanpitotoimisto Birgit Ekholm Oy:n toimitusjohtaja Birgit Teelmäki on tyytyväinen sähköisten taloushallintaohjelmien tuomista mahdollisuuksista. päällekkäisen työn ja säästää sekä yrityksen että tilitoimiston kustannuksia, Teelmäki toteaa. Järjestelmän käyttö ei vaadi ohjelmien asennuksia olemassa oleville tietokoneille. Vain normaali Internet-selain ja -yhteys vaaditaan. Ohjelman myötä myös päivitysrumba on poistunut kirjanpitotoimistojen arjesta. Aikaisemmin meidän piti päivittää ohjelmistojamme aika ajoin, mikä aiheutti käyttökatkoksia keskelle kiivainta työpäivää. Nyt ohjelmistotalot hoitavat päivitykset. Tällainen ohjelma on erittäin tärkeää meille, sillä tämä antaa mahdollisuuksia palvella asiakkaitamme entistä paremmin, Teelmäki sanoo. Uusitun Cottonringin jälkipelit saunan lauteilla Cottonring on ollut Porin Puuvillassa kaikkiaan 14 vuotta. Nykyisten omistajien Eevastiina ja Erkki Venerannan komennossa kartinghalli on ollut lokakuusta lähtien. Nyt rataennätyksiä voi jahdata uusitulla 330 metrisellä radalla. Rataprofiili on uusi ja se on pidennetty 330 metrin pituiseksi. Uusi rata tarjoaa kokeneemmallekin kuljettajalle haastetta, Veneranta kertoo. Rataprofiilin lisäksi ilmettä on uusittu koko hallissa. Myös kahvio tulee saamaan uuden ilmeen koska haluamme pysyä ajan hermolla. Veneranta toteaa. Cottonringillä pääsee päristelemään kaikkiaan yhdeksällä aikuisten ajokilla ja yhdellä lastenkilpurilla. Yritysten, yhdistysten ja kaveriporukoiden keskinäiset kilpailut ovatkin erittäin suosittuja Cottonringillä. Varauskalenteri näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta vielä löytyy vapaita aikoja. Olemme myös So- Cottonringin uusi omistaja Erkki Veneranta kertoo, että myös ajokalustoa uusitaan luultavasti tulevan syksyn aikana. kos Hotel Vaakunan kanssa alkaneet yhteistyön, jonka ansiosta kisan tuloksia voi analysoida vielä saunan lauteilta, Veneranta sanoo. Kisojen lisäksi normaalit yleisövuorot ovat erittäin suosittuja. Hienoa, että naisetkin ovat löytäneet kartingin, Veneranta iloitsee. Rekrytointiviestintä haaste yrityksille "Olemme viiden naisen komppania, josta tuli Kumppania". Näin kuuluu Kumppanian yksi tunnuslauseista. Kumppania on viiden viestinnän alalla työskentelevän yrittäjän muodostama melko harvinaislaatuinenkin osaamiskokonaisuus. Kun näin asiaa pohtii, niin tämä taitaa olla aika ainutlaatuinen tapaus laatuaan, Leena Roskala ja Jenni Rajahalme pohtivat yhteen ääneen. Kumppanian Jenni Rajahalme ja Leena Roskala. Leenan ja Jennin lisäksi viisikkoon kuuluu lisäksi Suski, Elina ja Pia. Meillä jokaisella on oma osaamisalueemme ja jokainen meistä tuntee yrittäjän arjen. Toinen toistamme täydentäen voimme tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisia markkinointiviestinnän palveluita, Roskala selvittää. Markkinointiviestinnän palveluihin kuuluvat muun muassa rekrytointiasiat. Monella alalla on jo haaste löytää parhaat osaajat ja rekrytointiasiat muodostuvat monelle yritykselle kilpailutekijäksi. Yritykset alkavat varmasti panostaa rekrytointiin ja rekrytointiviestintään aiempaa enemmän. Rekrytoijan on kovan kilpailun myötä erottauduttava entistä enemmän joukosta ja oltava houkutteleva, Rajahalme pohtii.

9 1/ Porilaiset taipuvat Oven takana on jo innokkaita astangajoogan harrastajia, kun siirryn sisään tekemään haastattelua. Porin astangajoogakoulun Niina Savolainen kertoo, että porilaiset ovat erittäin innostuneita joogasta. Maaliskuussa olen aloittanut näissä tiloissa ja todella paljon käynyt ihmisiä. Välillä on huone täynnä joogaajia ja lämpöä riittää, mikä tietenkin on vain hyvä asia lihasten lämpiämisen kannalta, Savolainen naurahtaa. Astangajooga on liikunnallinen joogamuoto, jonka keskeisenä tavoitteena Porin astangajoogakoulun Niina Savolainen esittelee liikesarjaa. on keskittymiskyvyn, aistihuomion ja läsnäolon kehittäminen sekä kehon ja mielen tasapainottaminen. Savolaisen mukaan astangajooga onkin erittäin hyvä harjoitusmuoto kiireellisille ihmisille. Astangajoogassa on keskityttävä oikeanlaiseen hengitykseen ja liikkeisiin niin tarkasti, ettei pysty ajattelemaan arkisia asioita. Vaikka astangajoogan liikkeet näyttävät aluksi vaativilta, laji sopii kenelle tahansa. - Harjoittelussa lähdetään aluksi kevyesti liikkeelle ja edetään pikku hiljaa kohti vaikeampia liikkeitä, joten notkeuden tai voiman puute ei ole este sen aloittamiselle, Savolainen toteaa. Mediapalvelut kasvussa 3W Mediatalo Oy:n kolmikko Hannu Miettinen, Kimmo Haavisto ja Janne Isaksson ovat tiukassa työn touhussa haastattelun alkaessa. Kysyntä on selkeästi viime vuosina lisääntynyt mediapalveluihin sekä internet-sivustojen osalta että mainospuolella. Monet haluavat nettisivustojensa suhteen olla ajan hermolla, sivuja uudistetaan paljon, Hannu Miettinen sanoo. Yksilöllisten ja laadukkaitten internetsivustojen ja erilaisten internet-teknologiaan perustuvien palveluiden tarjoaminen asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin kuuluu yrityksen pääosaamisalueeseen. Nykyään internet-sivustoilta osataan jo vaatia ja asiakkaat usein tietävät tarkalleen mitä haluavat, Miettinen sanoo. Sivuston valmistuminen lähtee aina asiakkaan tarpeiden perusteella. Annamme sitten omia ehdotuksiamme ideoiden toteutukseen. Keskustelujen pohjalta lähdemme rakentamaan asiakkaalle uniikkia tuotetta, Kimmo Haavisto jatkaa. 3W Mediatalon tehokolmikko: Kimmo Haavisto, Janne Isaksson ja Hannu Miettinen Ravintola Sofia on Porin Puuvillan sydän Porin Puuvillan sydämessä käy puoliltapäivin mukava hyörinä. Yliopistokeskuksen opiskelijat ja Puuvillassa työskentelevät henkilöt ovat tulleet nauttimaan lounasta ravintola Sofiaan. Päivittäin meillä käy lounastajaa, joista noin 400 on opiskelijoita. Kesällä lounasaikaan on hieman rauhallisempaa, Fazer Amica Oy ravintola Sofian ravintolapäällikkö Simo Inkilä kertoo ja kutsuu samalla kaikki asiakkaat tervetulleeksi. Ravintola Sofiassa voi Ravintola Sofian ravintolapäällikkö Simo Inkilän mukaan Porin Puuvillassa on erittäin hyvä henki ja yhteistyö eri tahojen kesken toimii joustavasti. kupunsa täyttää viiden eri arkilounasvaihtoehdon valikoimasta. Tarjolla on perinteistä arkilounasta, välillä luonnollisesti on pieniä makumatkoja ja teemapäiviä, Inkilä sanoo. Hänen mukaan Porin Puuvillassa on erittäin hyvä henki ja yhteistyö eri tahojen kesken toimii joustavasti. Välillä meillä on erilaisia kokouksia tai vastaavia päivän aikana, esimerkiksi opiskelijat huomioivat asian hienosti ja tulevat pyynnöstä lounastamaan ennen kokouksen alkamista, Inkilä toteaa. Ravintola Sofiasta on mahdollista tilata myös catering-palvelua. Amica Juhlat Pori palvelee kesän aikana monissa juhlissa. Nykyään järjestetään entistä isompia juhlatilaisuuksia. Vapaa-ajan merkitys on kasvanut ja sen vuoksi halutaan saada suku kokoon suuriin juhliin, Inkilä tuumaa.

10 10-1/2007 Tanssimisen riemua Kahvin makumaailma Toukokuun viimeisenä viikonloppuna Tanssikoulu Liisa Nojosen oppilaat viettivät riemukasta oppilasnäytöstä Porin Teatterissa. Konduktööri ja pikkumatkustajat. Lastentanssi vuotiaille. (Kuva: Esa Kyyrö) Tämä oli kaikkiaan 28. kevätnäytös. Kaikki sujui aivan loistavasti, tanssikoulun rehtori Liisa Nojonen iloitsi ensimmäisen näytöksen jälkeen. Tanssijoilla oli syytäkin riemuun. Vuoden ajan harjoiteltu ohjelmisto sai esiintyjät hihkumaan riemusta näytöksen jälkeen. Tämä on näiden näytösten tavoite, että kaikki saisi kivan kokemuksen, Nojonen tuumaa. Tanssikoulu jäi näytöksen jälkeen kesätauolle, kahden kuukauden päästä alkavat seuraavat kesäkurssit. CafeSolon Teijo Villa puhuu mielellään kahvista. Hänen mukaansa suomalainen kahvikulttuuri on muuttumassa hyvää vauhtia eurooppalaisempaan suuntaan. Sellaisia merkkejä on ollut pitkään nähtävissä. Villa uskoo, että kiinnostus gourmet-kahvia kohtaan on kasvussa. Kahvi tarjoaa viinin tai viskin veroisen makunautinnon. Kahviin perehtymällä löytää monia uusia ja upeita vivahteita, Villa hehkuttaa. Teijo Villan mukaan kahvi tarjoaa viinin ja viskin veroisen makunautinnon. Kahden lajin perusteet ensi kertaa samassa paketissa Porin itsepuolustuskeskuksessa tehdään historiaa kesäkuun alussa, kun ensi kertaa on mahdollisuus suorittaa kahdessa lajissa perusteet samalla kertaa. Samassa peruskurssipaketissa ovat korealainen itsepuolustusmenetelmä Hapkido ja filippiiniläinen taistelulaji Kombatan. Sin Moo Hapkido on korealainen itsepuolustusmenetelmä, joka yhdistää Aiki-jutsun, erilaisten Kung Fu-tyylien ja Judon pehmeyden aggressiivisiin korealaisiin potkutekniikoihin. Kombatan sisältää käsi- ja asetekniikoita. Kombatanissa yhdistyvät monet erilaiset taistelulajit ja se painottuu vaistonvaraiseen reagoimiseen, kertoo Porin itsepuolustuskeskuksen Rami Vainionpää. Hän sanoo, ettei ole missään tavannut tällaista mahdollisuutta kahden peruskurssin yhtäaikaiseen suorittamiseen. Peruskurssin jälkeen voi valita kumman lajin parissa haluaa jatkaa, tai sitten voi jatkaa molempien lajien harjoittamista Kombatan-varustuksessa otteleva Julle Kallio ottaa mittaa Hapkido-liikkeitä käyttävästä Rami Vainionpäästä. omilla tunneillaan, Vainionpää mainitsee. Molemmat lajit sopivat kaikenikäisille, alaraja on poikkeuksellisesti 13- vuotta, joten aikaisempaa nuoremmat pääsevät nyt tutustumaan näiden lajien saloihin. Lajiesittely tämän kurssin tiimoilta on 4.6. kello 18.00, Vainionpää toteaa.

11 Hyvän palvelun perusta myynnin ammattitutkinnosta Vuodesta 1998 lähtien Puuvillassa sijainnut koulutus- konsultointi ja tilanvuokrauspalveluja tarjoava MTC Oy on aloittanut kevään aikana uuden myynnin ammattitutkintoon johtavan koulutuksen. Myynnin ammattitutkinto on ensisijaisesti tarkoitettu myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä toimiville henkilöille, joilla on työkokemusta, mutta teoreettinen koulutus puuttuu tai sen suorittamisesta on kulunut aikaa, MTC Oy:n toimitusjohtaja Manu Toivonen kertoo. Koulutus on lähtenyt Logistiikkaketjut pitenevät Meca-Trade Oy:n toimitusjohtaja Tapani Järvinen esittelee yhtä ferroseoksen tuotantopaikkaa. Maahantuonti- ja tukkuliike Meca-Trade Oy:n toimitusjohtaja Tapani Järvinen esittelee kartasta reittejä, joita pitkin valimo- ja terästeollisuudelle toimitettavat raaka-aineet, koneet ja komponentit saapuvat Suomeen. Logistiikkaketjut ovat pidentyneet viime vuosina selvästi. Lähempänä asiakkaiden toiveesta liikkeelle ja herättänyt paljon kiinnostusta. Koulutuksessa käydään paljon asioita läpi käytännön kautta ja valmistetaan oppilaita erilaisiin tilanteisiin. Tunneilla haetaan esimerkiksi paljon vuorovaikutteisia tilanteita, Toivonen sanoo. Hän on erittäin tyytyväinen Porin Puuvillan alueesta. Hienoa, että on saanut toimia tällaisessa yritysympäristössä, alueella on hyvä vuorovaikutus eri tahojen välillä, Toivonen sanoo. sijaitsevat tuotantolaitokset pystyvät kuljettamaan itse tavaran valimoille, joten meidän on ostettava tuotteemme halvemmalla entistä kauempana sijaitsevista kohteista, Järvinen selventää. Raaka-aineiden tuotanto on siirtynyt viime vuosina halvemman energiatuotannon maihin. MTC Oy:n toimitusjohtaja Manu Toivonen hakee koulutuksiinsa paljon käytännön tilanteita. Esimerkiksi ferroseoksen valmistaminen vaatii todella paljon energiaa, joten sitä on halvempi valmistaa Kiinassa kuin esimerkiksi Norjassa, jossa energia on kallista, Järvinen kertoo. Kun logistiikkaketju on pitkä, ajallisesti kahden kuukauden mittainen, vaatii se paljon varavaihtoehtoja. Kun kaikki menee hyvin, tulee tavara esimerkiksi Kiinasta laivalla kahdessa kuukaudessa. Mutta jos monet asiat menevät pieleen, ei tavara tulekaan ajallaan. Sitä varten meillä on tuotteita myös varastossa ja olemme rakentamassa juuri Raaheen uutta varastoa palvelujamme parantamaan, Järvinen sanoo. Rakennuskoko kasvussa Rakennussuunnittelua tarjoavan TET Consulting Ky:n Tiina E Toivonen kertoo, että uudisrakennusten koko kasvanut viime aikoina selvästi. Ennen tehtiin noin 120 neliöisiä taloja, mutta nyt neliömäärät ovat kasvaneet kahteensataan neliöön ja ylikin, Toivonen kertoo. Suuremmat rakennuskoot ovat vaikuttaneet taloihin tehtävien niin sanottujen erikoishuoneiden määrään. Moniin taloihin tehdään hieman tavallisesta talomallista poikkeavia ratkaisuja, kuten esimerkiksi kuntoilu-, kirjastotai nikkarointihuoneita, Toivonen tuumaa. Hänen mukaansa rakentaminen elää muutoksessa myös ulkoasun suhteen. Ikkunoiden määrä ja koko on selkeässä kasvussa. Nykyään käytetään paljon myös lattiasta kattoon ulottuvia ikkunaratkaisuja. TET Consulting Ky:n Tiina E Toivosen mukaan neliömäärät ovat kasvussa. 1/ Luvalla taiteen perusopetusta oppilasta, satuflamencossa ja flamencomuskarissa on peräti neljä ryhmää tä- Hameet hulmuavat kauniisti Emma Rahkolan, Maria Kausen ja Marjo Wallin esiintyessä. Hameen helmat hulmuavat ja kengät kopisevat täsmällisesti lattiaan, kun Maria Kause, Emma Rahkola ja Marjo Wallin harjoittelevat Pori Folkissa esitettävää näytöstä varten. Flamencoa on tanssittu Puuvillan pääkonttorissa jo vuodesta 1996 lähtien. Voisi sanoa, että flamenco on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen porilaisten sydämiin. Flamenco kiinnostaa kyllä paljon, tälläkin hetkellä on noin kaksisataa nä vuonna. Etenkin tytöt pitävät tästä harrastuksesta, eikä vähiten siksi, että saa pukeutua prinsessamaisesti, Porin Flamencoopiston johtaja Maria Kause sanoo. Porin Flamenco-opisto sai hiljattain luvan taiteen perusopetukseen. Tämä on erittäin hieno asia meille. Taiteen perusopetuksen voi aloittaa 7-vuotiaana ja 10 opetusvuoden jälkeen voi saada virallisen todistuksen opetuksesta, Kause kertoo.

12 12-1/2007

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Hiljattain julkaistu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskysely 2009 kertoo aiempaa uupuneemmista nuorista. Lukiolaiset kärsivät niin päivittäisestä väsymyksestä

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA

ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ELENIA PALVELEE YLI TUHATTA ASIAKASTA PÄIVITTÄIN Saaran päivä palveluneuvojana E-LASKU HELPOTTAA ARKEASI Siirry e-laskuun ja voita tuhannen euron matkalahjakortti ELENIA SÄÄVARMA RAKENTAMINEN VAUHDISSA

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Perhekoti Touhukallio Oy

Perhekoti Touhukallio Oy Perhekoti Touhukallio Oy Perhekoti Touhukallio on osakeyhtiö, jonka ainoana osakkeenomistajana on yrityksen perustaja Sari Pölönen. Perhekoti Touhukallio on perustettu tammikuussa 2001. Perhekodin toiminta

Lisätiedot

Aikuisten museo. Aikuisten museo

Aikuisten museo. Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Aikuisten museo Johdatus päivän teemaan 15.12.2009 Kalle Kallio museonjohtaja Työväenmuseo Werstas Päivän ohjelma ennen lounasta 11.00-12.15 Miten kapitalismi ruostuttaa

Lisätiedot

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10

Voimaantuminen 2h. Stressin nujertaja -valmennus. Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. 1 / 10 Voimaantuminen 2h Stressin nujertaja -valmennus Valmentaja Päivin rentoutusharjoitus sai erityistä kiitosta. Tuula Kortelainen, ammatinvalintapsykologi 1 / 10 Nykypäivän hektisessä arjessa eläminen sekä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI

PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI PAREMPAA (ITSENSÄ) JOHTAMISTA = KIRKKAAMPI IDENTITEETTI WIA one Pauliina Airaksinen-Aminoff pauliina@aminoff.fi 3.9.2013 Ensivaikutelma 3.9.2013 WIAone Yrittäjä Toimittaja Uusmedia-ala Coachi Mainostoimistoala

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän Elämässä matka on tärkeämpi kuin maali 1 KULTTUURI JA TAIDE KAUPUNKI JA LIIKE-ELÄMÄ MAJOITUS JA RAVINTOLA- PALVELUT MATKAILU Tiilaakso Liikunta ja

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Ilma sakeana kysymyksiä Ajotila. Työtila. Kirjasto. n.12 m. pitkä pari metriä leveä tuubi miten asiakasvirrat kulkevat kuinka toimitaan ryhmätilanteissa Miten ergonomia pelaa Voiko hyllyt irrottaa Akkulaturi

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Verkkoviestintäsuunnitelma

Verkkoviestintäsuunnitelma Mikko Hernesmaa & Tuomas Lahtomäki L801SNA Verkkoviestintäsuunnitelma Raportti Liiketalous Huhtikuu 2012 SISÄLTÖ 1 ENERGY GYM... 1 2 ASIAKASKOHDERYHMÄT... 1 3 SUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 2 4 VÄLINEET,

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,

Lisätiedot

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo

HOT-testin tulokset. Nimi: Teija Tahto Pvä: Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo HOT-testin tulokset Nimi: Teija Tahto Pvä: 12.10.2012 Ikä: 17 vuotta Ryhmä: Virpiniemien golf juniorit Jakelu: valmentaja Pekka Palo PALJON KEHITETTÄVÄÄ SELKEÄ VAHVUUS Tavoitteen asettelu Motivaatio Itsekuri

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori

Porin yliopistokeskus 2015. Jari Multisilta, johtaja, professori Porin yliopistokeskus 2015 Jari Multisilta, johtaja, professori Suomalaisen yliopistokentän ajankohtaisia asioita Yliopistojen profiloituminen (Suomen Akatemia) Tutkimuksen strategiset painoalueet (Strategisen

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 EXPO 2010 - SUURMENESTYS Kävijöitä virpoi yhteensä lähes 67 000. Aiemmat ennätykset rikottiin + 35 %! Ei huono, kun posse oli enimmäkseen tyytyväinenkin.

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015

Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Porin yliopistokeskus (UCPori) 7.4.2015 Yhteyksien rakentaja, alueen kehittäjä ja kansainvälistäjä Neljän yliopiston monitieteinen tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.!

Kannusta työntekijöitä huolehtimaan omasta hyvinvoinnista.! Yrityksemme liikunta- ja hyvinvointipalvelut toteutamme Studiollamme, yrityksen omissa tiloissa tai yhteistyökumppanimme tiloissa. Kustannustehokkaat ratkaisut suunnittelemme avaimet käteen periaatteella,

Lisätiedot

Kasvu jatkuu. Kuuma kesä ei tahtia hidasta

Kasvu jatkuu. Kuuma kesä ei tahtia hidasta 1 E L O K U U 2 0 1 3 USA Asunnot I Kasvu jatkuu USA Asunnot Kuuma kesä ei tahtia hidasta USA Asunnot I on ollut aktiivisesti toiminnassa huhtikuun puolivälistä alkaen. Kuluneeseen neljään kuukauteen on

Lisätiedot

Neljän yliopiston tiede- ja taideyhteisö

Neljän yliopiston tiede- ja taideyhteisö Neljän yliopiston tiede- ja taideyhteisö Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto Turun yliopisto Yliopistokeskuksella on neljän emoyliopiston voimavarat ja osaaminen käytössään.

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

LUKUVUODEN TUNTIRESURSSIEN HYÖTYKÄYTTÖ Yliopisto-opintojen mitoitusseminaari 14.5.2003 Innopoli, Espoo Työpaja 3 Elina Jaakkola OY & Markku Ihonen TaY

LUKUVUODEN TUNTIRESURSSIEN HYÖTYKÄYTTÖ Yliopisto-opintojen mitoitusseminaari 14.5.2003 Innopoli, Espoo Työpaja 3 Elina Jaakkola OY & Markku Ihonen TaY LUKUVUODEN TUNTIRESURSSIEN HYÖTYKÄYTTÖ Yliopisto-opintojen mitoitusseminaari 14.5.2003 Innopoli, Espoo Työpaja 3 Elina Jaakkola OY & Markku Ihonen TaY Onko ongelmana ajan puuttuminen vai sen käyttäminen?

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Tutkimusraportin tiivistelmä Sara Rönkkönen Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) Aalto-yliopiston

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen

Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä Saaranen, Reunanen Valo-talo Todellinen urheilun keskittymä 16.6.2016 Saaranen, Reunanen Sponda lyhyesti Sponda on pääkaupunkiseudun ja Tampereen toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö Liikevaihto 230,5

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Mikä Eräverkko? Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta. Mikä Eräverkko? Eräverkko on eräihmisten ja -palveluiden kohtauspaikka, josta löydät helposti ja nopeasti metsästysmahdollisuudet sekä metsästyksen oheispalvelut. Kaikki eräelämykset yhdestä osoitteesta.

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella Jouko Lehtoranta, toimitusjohtaja, DI Sisältö: Lähtökohdat: Työpaikat Kymenlaaksossa AMK:sta valmistuneet insinöörit Toimintaympäristö ja sen muutokset

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät?

YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? YRITYKSEN TOIMITILOJEN KAIKKEIN TÄRKEIN OMINAISUUS ON... Saammeko esitellä talon, jonka tärkein ominaisuus on tyytyväiset käyttäjät? Tervetuloa! Atomitie 5, pitäjänmäki Suomalainen Mirasys Oy on kansainvälisesti

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 19.00 Paikka: Paikalla: Tinametsä 5, Espoo Seuran jäsenet: Päivi Leinonen Leea Sokura Seppo Fagerlund Tuomo Hynninen 1) Kokouksen avaus Seuran

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen

Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Siirry nuolinäppäimillä diasta toiseen Yksityinen lukio Perustettu vuonna 1927 Klaukkalassa vuodesta 1991 Opiskelijoita n. 400 Yleistä opetussuunnitelmaa noudattava lukio Laaja kurssitarjonta Yleislinjalle

Lisätiedot

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?

Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä

Lisätiedot

Kesko. Kauppa luo menestystä

Kesko. Kauppa luo menestystä Kesko Kauppa luo menestystä Kaupan ala tarjoaa työtä ja yrittäjyyttä Kauppa on elinkeinoelämän suurin toimiala, joka työllistää runsaat 320 000 henkeä. Ala tarjoaa myös paljon mahdollisuuksia toimia yrittäjänä.

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA *** Lohjan mielenterveysseuran kehittämä toimintamalli Minna Malin Päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 TUKIKOIRAKKO - TOIMINTA Toiminta on

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

Erkki Moisander 27.5.2015

Erkki Moisander 27.5.2015 Erkki Moisander 27.5.2015 Haluamme siirtää vakuutusyhtiöt sairauksien ja tapaturmien korvaamisesta hoitoketjun alkupäähän ennakoimiseen ja hyvinvoinnin luomiseen. Uskomme, että suomalaiset saavat parhaat

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI. 6.9.2010, Muistiinpanot LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI 6.9.2010, Muistiinpanot Tampereen yliopisto Tutkivan teatterityön keskus Ylös Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Anna-Mari Tuovinen 24.11.2010 Lahden

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Voikkaan voimalaitoksen alapuoliseen siltaan ja patosiltaan tutustuminen

Voikkaan voimalaitoksen alapuoliseen siltaan ja patosiltaan tutustuminen Voikkaan voimalaitoksen alapuoliseen siltaan ja patosiltaan tutustuminen 23.08.2011 Tutustumisretken isäntänä toimi: Vesivoimapäällikkö Pekka Pollari, UPM Tutustumisretkelle osallistujat: Jutta Hartikainen

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

HVS Kysely 0-20v Tulokset

HVS Kysely 0-20v Tulokset WORKING DRAFT Last Modified 2015-04-23 19:16 FLE Standard Time Printed HVS Kysely 0-20v Tulokset 04-2015 Harri Heliövaara Kimmo Karviala Harri Leiviskä Sisällysluettelo Kysymykset Vastaajaprofiili Tulokset

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Partnerbook. Pohjois-Suomen koulutusverkoston digitaalinen työtila

Partnerbook. Pohjois-Suomen koulutusverkoston digitaalinen työtila Partnerbook Pohjois-Suomen koulutusverkoston digitaalinen työtila Pohjois-Suomen koulutusverkoston kokous Aika: keskiviikko 27.5.2015 klo 14-16 Paikka: Raahen ammattiopisto, Tervahovinkatu 2, Raahe Asiakkuusjohtaja

Lisätiedot

Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tule tekemään parastasi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2 ASTU SISÄÄN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 3 Päivystysosasto Uudessa Y-talossa toimivat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen päivystykset.

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus

AJANKOHTAISTA. Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus AJANKOHTAISTA Suomen suurin kodin sisustajan kauppakeskus Boknäs laajentaa Toistakymmentä sisustusliikettä, ying, yang, feng shui ja Hong Kong. -Liilassa on kaikki! Boknäs laajentaa parhaillaan Liilassa

Lisätiedot

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin?

Mikä ihmeen brändi? Mitä brändäämisellä tarkoitetaan? Miten erottautua? Entä kannattaako brändäys yksin? KTT, dosentti Saila Saraniemi, Oulun yliopisto, markkinoinnin laitos Rokua 24.8.2013 Mikä ihmeen brändi Mitä brändäämisellä tarkoitetaan Miten erottautua Entä kannattaako brändäys yksin 1 2 Jokainen tuo

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot