ASSA ABLOY: Kannattavuus säilyi hyvällä tasolla hieman piristyneillä markkinoilla
|
|
- Aimo Heikkilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (7) 12. helmikuuta 2010 ASSA ABLOY: Kannattavuus säilyi hyvällä tasolla hieman piristyneillä markkinoilla Neljäs jakso Liikevaihto oli miljoonaa SEK (9 444), missä on laskua 7 %, orgaanista kasvua -8 %, yritysostojen tuomaa kasvua 3 % ja valuuttakurssien vaihtelujen aiheuttamaa negatiivista vaikutusta 2 %. Euroopan markkinat vakiintuivat, Aasiassa oli kasvua, mutta Pohjois-Amerikassa markkinat pysyivät negatiivisina. Liiketulos (EBIT) oli MSEK* (1 469*), missä on laskua 5 %. Liikevoittoprosentti EBIT kasvoi tasolle 15,9 %* (15,6*). Nettotulos oli 200 MSEK** (92**). Osakekohtainen tulos oli 2,41 SEK* (2,45*) osoittaen 2 % laskua. Jatkuva sijoittaminen tuotekehitykseen johti markkinajohtajuuden vahvistumiseen useiden tärkeiden uutuustuotteiden ansiosta. Vuoden 2009 uudelleenjärjestelyohjelma tuli kokonaan kulutettua neljännen vuosineljänneksen aikana ja oli suuruudeltaan 930 MSEK. Vuosineljänneksen aikana saavutettiin huomattavia säästöjä käynnissä olleen uudelleenjärjestely- ja tehostamisohjelmien ansiosta. Kaikkien aikojen vahvin operatiivinen kassavirta oli MSEK (1 916). Koko vuosi Liikevaihto oli MSEK (34 829) pysyen muuttumattomana ja sisältäen 12 % orgaanista kasvua, 3 % yritysostojen tuomaa kasvua ja valuuttakurssien vaikutusta 9 %. Liiketulos (EBIT) oli MSEK* (5 526*), missä on laskua 2%. Voittomarginaali oli 15,5 % (15,9*). Nettotulos oli MSEK** (2 438**). Osakekohtainen tulos oli 9,22 SEK* (9,21*) ja pysyi muuttumattomana. Kaikkien aikojen vahvin operatiivinen kassavirta oli MSEK (4 769). Uudelleenjärjestelyistä vuoden aikana aiheutuneet kokonaiskustannukset olivat MSEK. Hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 3,60 SEK (3,60) osaketta kohti. * Ilman vuoden 2008 uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia, jotka olivat MSEK vuosineljänneksen osalta ja MSEK koko vuoden osalta. Ilman vuoden 2009 uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia, jotka olivat 930 MSEK vuosineljänneksen osalta ja MSEK koko vuoden osalta. ** Vuonna 2008 vuosineljänneksen nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 918 MSEK ja koko vuoden nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli MSEK. Vuonna 2009 vuosineljänneksen nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 905 MSEK ja koko vuoden nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli MSEK.
2 (7) LIIKEVAIHTO JA TULOS Neljäs jakso Koko vuosi Muutos Muutos Liikevaihto, MSEK 9,444 8,799-7% 34,829 34,963 +0% jossa: Orgaaninen kasvu - 8% -12% Yrityshankinnat +3% + 3% Valuuttakurssien vaikutus % +3, % Liiketulos (EBIT), MSEK 1,469* 1,398* -5% 5,526* 5,413* -2% Liikevoitto (EBIT), % 15.6* 15.9* 15.9* 15.5* Tulos ennen veroja, MSEK 1,286* 1,292* +0% 4,756* 4,779* +0% Nettotulos, MSEK 92** 200** - 2,438** 2,659** - Operatiivinen kassavirta, MSEK 1,916 2, % 4,769 6, % Voitto/osake (EPS), SEK 2.45* 2.41* -2% 9.21* 9.22* +0% * Ilman vuoden 2008 uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia, jotka olivat MSEK vuosineljänneksen osalta ja MSEK koko vuoden osalta. Ilman vuoden 2009 uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia, jotka olivat 930 MSEK vuosineljänneksen osalta ja MSEK koko vuoden osalta. ** Vuonna 2008 vuosineljänneksen nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 918 MSEK ja koko vuoden nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli MSEK. Vuonna 2009 vuosineljänneksen nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 905 MSEK ja koko vuoden nettotulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli MSEK. KONSERNIJOHTAJAN KOMMENTIT Vaikka vuosi 2009 oli markkinoita ajatellen konsernin historian haastavin vuosi, voin ylpeänä todeta ASSA ABLOYn saavuttaneen tähän asti suurimman liikevaihdon, tuloksen pysyneen vahvana ja kassavirran olleen vahvin tähän mennessä, kertoi konsernijohtaja Johan Molin. Erityisen mieluista oli tuotekehitykseen tehtyjen sijoitusten pysyminen korkealla tasolla, mikä vahvisti konsernin markkinajohtajuutta ja loi perustan hyvälle orgaaniselle kasvulle taloudellisen tilanteen asteittain parantuessa. Työmme konsernin tuotantorakenteen kehittämiseksi ja kysyntään sopeutumiseksi onnistui hyvin. Tämän tuloksena työvoima väheni 25 %, koska markkinat alkoivat heiketä. Talouskriisi tarkoitti, että lopetimme yrityshankinnat vuoden alussa. Vähitellen tilanne parani ja useita tärkeitä yrityshankintoja saatettiin päätökseen. Odotan tämän toiminnan olevan vilkasta vuonna 2010.
3 (7) Vuoden 2010 osalta orgaanisen kasvun odotetaan olevan noin nolla prosenttia. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että Amerikan markkinoilla nousuun tarvitaan vielä ainakin toiset kuusi kuukautta. Sen vuoksi sijoitamme kasvuun siellä, missä markkinat ovat hyvät ja jatkuvaan kustannusten seurantaan siellä, missä markkinat ovat edelleen heikot. NELJÄS VUOSINELJÄNNES Konsernin liikevaihto oli MSEK (9 444), missä on 7 % kasvua vuoteen 2008 verrattuna. Vertailukelpoisten yksiköiden orgaaninen kasvu oli 8 % (-4) ja hankittujen yksiköiden osuus volyymin kasvusta oli 3 % (4). Valuuttakursseilla oli 185 MSEK:n eli 2 %:n negatiivinen vaikutus liikevaihtoon. Tulos ennen poistoja, EBITDA, ilman uudelleenjärjestelykustannuksia oli MSEK (1 703) ja vastaava käyttökateprosentti 18,7 % (18,0). Konsernin liikevoitto, EBIT, ilman uudelleenjärjestelykuluja oli MSEK (1 469), missä oli laskua 5 %. Voittomarginaali ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 15,9 % (15,6). Nettorahoituserät olivat 106 MSEK (184), mikä vastaa noin 4 %:n keskimääräistä korkoa. Konsernin tulos ennen veroja oli uudelleenjärjestelykuluja lukuun ottamatta MSEK (1 286) ja pysyi siten käytännöllisesti katsoen muuttumattomana edelliseen vuoteen verrattuna. Valuuttakursseilla oli 18 MSEK:n positiivinen vaikutus konsernin liikevaihtoon ennen veroja. Voittomarginaali ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 14,7 % (13,6). Konsernin verojen kokonaismäärä oli 162 MSEK (184). Osakekohtainen tulos ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 2,41 SEK (2,45), missä on laskua 2 %. KOKO VUOSI Vuoden 2009 liikevaihto oli MSEK (34 829) ja pysyi muuttumattomana vuoteen 2008 verrattuna. Orgaaninen kasvu oli 12 % (0). Hankittujen yhtiöiden vaikutus liikevaihtoon oli 3 % (4). Valuuttakursseilla oli MSEK:n positiivinen vaikutus liikevaihtoon. Tulos ennen poistoja, EBITDA, ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli MSEK (6 477) ja vastaava käyttökateprosentti 18,4 % (18,5). Konsernin liikevoitto, EBIT, ilman uudelleenjärjestelykuluja oli MSEK (5 526), missä oli laskua 2 %. Vastaava liikevoittoprosentti (EBIT) oli 15,5 % (15,9). Osakekohtainen tulos ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 9,22 (9,21) ja pysyi siten muuttumattomana. Operatiivinen kassavirta oli MSEK (4 769). UUDELLEENJÄRJESTELYTOIMENPITEET Toimintaohjelmasta aiheutuvat kustannukset vuosineljänneksen aikana olivat 161 MSEK. Vuosien 2006 ja 2008 uudelleenjärjestelyohjelmien edistyminen Vuosina 2006 ja 2008 käynnistetyt kaksi uudelleenjärjestelyohjelmaa ovat ylittäneet odotetut kustannussäästöt ja johtaneet henkilöstövähennyksiin, jotka olivat suuruudeltaan vastaavasti ja henkilöä projektien alusta lähtien. Henkilöstövähennysten kokonaismäärä oli Vuoden 2010 aikana vähennetään vielä 347 työntekijää. Vuoden 2009 uudelleenjärjestelyohjelma Kahta vuosina 2006 ja 2008 onnistuneesti toteutettua uudelleenjärjestelyohjelmaa seurasi uusi projekti, joka käynnistettiin vuoden 2009 viimeisen vuosineljänneksen aikana. Ohjelmaa on laajennettu aiemmin ilmoitetusta ja se tulee johtamaan 11 tuotantoyksikön sulkemiseen ja 4
4 (7) tuotantolaitoksen muuttamiseen loppukokoonpanoa suorittaviksi. Lisäksi suljetaan 11 pääasiassa hallinnollista yksikköä. Kokonaiskustannukset olivat suuruudeltaan 930 MSEK ja ne kohdistuivat neljänteen vuosineljännekseen. Ohjelma käynnistyi vuosineljänneksen aikana ja saa aikaan työntekijän vähennyksen korkean kustannustason maissa. Varaukset Kolmen edellä kuvatun ohjelman osalta taseeseen tehtiin vuoden lopussa SEK:n varaukset ohjelmien loppuosia varten. Henkilöstövähennykset yhteensä Maailmantalous alkoi heiketä vuoden 2007 loppua kohti, jolloin käynnistettiin työvoiman määrän sopeuttamiset. Vuoden 2007 viimeisestä vuosineljänneksestä alkaen vuoden 2009 loppuun mennessä kaikkiaan henkilöä (mukaan lukien vuonna 2009 vähennetyt työntekijää) eli 25 % koko työntekijämäärästä on poistunut konsernin henkilövahvuudesta toteutettujen kapasiteettimuutosten ja uudelleenjärjestelyohjelmien tuloksena. Tästä henkilön vähennyksestä tapahtui edellä kuvattujen uudelleenjärjestelyohjelmien tuloksena ja muiden tehostamisohjelmien ja meneillään olevien kapasiteettimuutosten tuloksena. KOMMENTIT ALUEITTAIN EMEA (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) Vuosineljänneksen liikevaihto EMEA-alueella (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) oli MSEK (3 614), missä on orgaanista kasvua 3 %. Kysyntä koheni vuosineljänneksen aikana tuntuvasti koko alueella. Iso-Britanniassa, Skandinaviassa ja Afrikassa siirryttiin positiiviseen kasvuun, kun taas Italia, Espanja ja Itä-Eurooppa pysyivät heikkoina. Yritysostojen tuoma kasvu oli 0%. Tulos oli 595 MSEK (562), ja liikevoittoprosentti (EBIT) oli 16,8 % (15,5). Uudelleenjärjestelyohjelmien ja muiden tehostamistoimenpiteiden vaikutukset vaikuttivat oleellisesti tuloksen nousuun. Sijoitetun pääoman tuotto ilman uudelleenjärjestelykuluja ja kertakustannuksia oli 21,2 % (17,5). Operatiivinen kassavirta ennen korkoja oli MSEK (938). AMERICAS (Pohjois- ja Etelä-Amerikka) Vuosineljänneksen liikevaihto Amerikkojen alueella oli yhteensä MSEK (2 886), missä on 21 % orgaanista kasvua. Heikkona jatkunut rakentaminen muiden kuin asuntojen osalta vaikutti kaikkiin yksiköihin, mutta erityisesti turvaovialaan. Kanadassa, Meksikossa ja Etelä-Amerikassa tämä vaikutus oli pienempi. Yritysostojen tuoma kasvu oli 0 %. Uudelleenjärjestelyn ja kapasiteettimuutosten avulla liikevoittoprosentti säilyi hyvin vahvana ollen 19,5 % (19,9). Tulos oli 412 MSEK (574). Sijoitetun pääoman tuotto oli 19,6 % (23,1). Operatiivinen kassavirta ennen korkoja oli 545 MSEK (707). ASIA PACIFIC (Aasia ja Kaukoitä) Vuosineljänneksen liikevaihto oli MSEK (881), missä on 10 % orgaanista kasvua. Australian, Uuden Seelannin ja Kiinan kaikki merkittävät markkinat osoittivat kasvua. Yritysostojen tuoma kasvu oli 4 %. Tulos oli 144 MSEK (92), ja liikevoittoprosentti (EBIT) oli 13,8 % (10,4). Sijoitetun pääoman tuotto oli vuosineljänneksen aikana 20,6 % (13,8). Operatiivinen kassavirta ennen korkoja oli 231 MSEK (194). GLOBAL TECHNOLOGIES Vuosineljänneksen liikevaihto oli MSEK (1 310), missä on 9 % orgaanista kasvua. Pohjois- Amerikan markkinoilla tapahtunut rakennusalan rakennussuhdanne vaikutti Global Technologiesiin
5 (7) ja kaikki yksiköt osoittivat negatiivista kasvua. Yritysostojen tuoma kasvu oli 0 %. Liiketulos oli 186 MSEK (203) ja liikevoittoprosentti (EBIT) 16,2 % (15,5). Sijoitetun pääoman tuotto ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 13,3 % (13,8). Operatiivinen kassavirta ennen korkoja oli 361 MSEK (275). ENTRANCE SYSTEMS Entrance Systems raportoi kolmannelta jaksolta MSEK (952) liikevaihdon, mikä vastaa 4 % orgaanista kasvua. Huoltopuolella jatkunut hyvä liikevaihto kompensoi paljolti uusien tuotteiden myynnissä tapahtunutta supistumista. Yritysostojen tuoma kasvu oli 29 %. Liiketulos oli 196 MSEK (150) ja liikevoittoprosentti (EBIT) 17,0 % (15,8). Yritysostoilla, erityisesti Ditecin hankinta, oli 2,8 %:n negatiivinen vaikutus liikevoittoprosenttiin. Sijoitetun pääoman tuotto oli 19,1 % (18,1). Operatiivinen kassavirta ennen korkoja oli 189 MSEK (104). YRITYSOSTOT Vuoden aikana yhtiön tulokseen konsolidoitiin kahdeksan yritysostoa ja suoritettiin maksu korealaisen irevon viimeisistä vähemmistöosuuksista. Näiden yritysostojen kokonaishankintakustannukset olivat suuruudeltaan MSEK, ja alustavat hankinta-analyysit osoittavat, että hankinnan goodwill ja muut kestoiältään määrittämättömät aineettomat varat ovat 800 MSEK. Hankintahinta on korjattu hankitulla nettovelalla ja arvioiduilla lisäkauppahinnoilla. Vuoden aikana kolme toimintoa myös myytiin pois osana meneillään olevaa uudelleenjärjestelyä. 13. marraskuuta 2009 ilmoitettiin ruotsalaisen Portsystem-yhtiön hankinnasta. Portsystemin vuotuinen liikevaihto on 125 MSEK ja se toimittaa teollisuusovia ja telakointijärjestelmiä. 17. joulukuuta 2009 ilmoitettiin kolumbialaisen Cerracol-yhtiön hankinnasta. Cerracolin vuotuinen liikevaihto on 140 MSEK ja sillä on johtava asema Keski-Amerikan lukkomarkkinoilla. 20. tammikuuta 2010 ilmoitettiin, että kilpailuviranomaiset olivat hyväksyneet kiinalaisen Pan Pan yhtiön yritysoston ja että yhdistäminen tullaan toteuttamaan heti kun tarvittava elinkeinolupa on saatu. Tämän odotetaan tapahtuvan ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. KESTÄVÄ KEHITYS Kestävä kehitys vaikuttaa myös työpaikan olosuhteisiin ja vastuisiin, esim. terveyden ja työturvallisuuden kannalta, ja nämä asiat muodostavat osan yhtiön pitkän aikavälin kestävän kehityksen ohjelmaa. ASSA ABLOY järjestää ulkopuolisen osapuolen avulla säännöllisesti ns. riippumattomia työpaikkatarkastuksia saadakseen jatkuvaa palautetta tällä alalla. Vuonna 2009 tarkastukset suoritettiin Etelä-Afrikassa ja Meksikossa. Nämä tapahtuivat kansainvälisesti hyväksyttyjen menetelmätapojen mukaisesti ja ne käsittivät tapaamisia paikallisen yritysjohdon ja avainhenkilöiden kanssa, tehdaskäyntejä, ylempien toimihenkilöiden haastatteluja, dokumentoinnin tarkastuksia, työntekijöiden haastatteluja ja johtoportaan kanssa pidettyjä seurantakokouksia. Tarkastukset toteutti ulkopuolinen toimija itsenäisesti eikä pääkonttorista ollut ketään paikalla. Tarkastukset tuottivat arvokasta informaatiota ja parannusehdotuksia sekä hyvän yleiskuvan ASSA ABLOYn toiminnasta ja paikallisen johdon osoittamasta hyvästä sitoutumisesta työhönsä näiden asioiden parissa.
6 (7) Vuoden 2009 Kestävän kehityksen raportti, jossa kerrotaan konsernin tavoitteista ja annetaan muuta tietoa kestävästä kehityksestä, julkaistaan vuoden 2010 yhtiökokouksessa huhtikuussa. EMOYRITYS Emoyhtiön ASSA ABLOY AB:n Liiketoiminnan muut tuotot olivat koko vuoden aikana yhteensä MSEK (1 775). Tulos ennen veroja oli MSEK (1 589). Aineelliseen ja aineettomaan omaisuuteen tehdyt investoinnit olivat 1 MSEK (0). Likviditeetti on hyvä ja omavaraisuusaste oli 55,6 % (39,8). OSINGONJAKO JA YHTIÖKOKOUS Hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2009 jaetaan osinkoa 3,60 SEK (3,60) osaketta kohti. Yhtiökokous pidetään TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET ASSA ABLOY on käyttänyt IFRS-standardien (International Financial Reporting Standards) mukaista raportointia Euroopan Unionin suositusten mukaisesti. Merkittävät tilinpäätöksen laadinta- ja arvostusperiaatteet on esitetty vuoden 2008 vuosikertomuksen sivuilla ASSA ABLOY on ottanut käyttöön tarkistetun Kansainvälisen kirjanpitostandardin IAS 1, joka astui voimaan 1. tammikuuta Tämä muutos merkitsee, että aiemmin oman pääoman muutoksissa ilmoitettuja eriä on sisällytetty konsernin tuloslaskelmassa kohtaan Tuotot yhteensä. Nämä erät on aiemmin ilmoitettu oman pääoman muutoksissa. ASSA ABLOY on ottanut käyttöön myös IFRS 8 -standardin, joka sisältää säännöt tilinpäätöstietojen esittämisestä liiketoiminta-alueittain. ASSA ABLOY ilmoittaa samat toimintasegmentit kuin aiemminkin. Konsernin välitilinpäätökset on laadittu IAS 34 -standardin mukaan. Emoyhtiö noudattaa Ruotsin Kirjanpitolautakunnan RFR 2.2 -standardia. Konserni on toteuttanut uudelleenluokittelun, joka vaikuttaa välittömiin jakelukustannuksiin ja poistoihin aktivoiduista tuotekehityskustannuksista. Tarkoituksena on antaa todellinen ja tasapuolinen kuva välittömien ja välillisten kustannusten välisestä jaosta sekä tuotekehityskustannuksista. Vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi vuosien 2008 ja 2009 tilinpäätökset on muunnettu uutta luokittelua vastaaviksi. Uudelleenluokittelu käsittää välittömien jakelukustannusten siirron Myyntikuluista ja Hallinnollisista kuluista ja tarvittaessa Myynnistä Myytyjen tavaroiden hankintamenoihin. Lisäksi tuotekehitykseen liittyvät poistot on siirretty Myytyjen tavaroiden hankintamenoista Myynnin kuluihin ja Hallinnollisiin kuluihin. Nämä molemmat oikaisut vaikuttavat kokonaistuloihin. Vaikutukset on ilmoitettu liitteenä olevissa tilinpäätösasiakirjoissa. Tulokseen niillä ei ole vaikutusta. LIIKETOIMET LÄHIPIIRIN KANSSA ASSA ABLOYn ja sen lähipiirin välillä ei ole toteutettu liiketoimia, jotka vaikuttaisivat merkittävästi yhtiön asemaan ja tulokseen. RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Laajalle maantieteelliselle alueelle levinneenä kansainvälisenä konsernina ASSA ABLOY on altis monille liiketoiminnallisille ja taloudellisille riskeille. Liiketoiminnan riskit voidaan jakaa strategisiin, toiminnallisiin ja oikeudellisiin riskeihin. Taloudelliset riskit liittyvät sellaisiin tekijöihin kuin valuuttakurssit, korkokanta, likviditeetti, luotonanto, raaka-aineet ja rahoitusinstrumentit. ASSA ABLOYssa riskienhallinnan tavoitteena on tunnistaa, ohjata ja pienentää riskejä. Tämä työ alkaa tapahtuvien riskien todennäköisyyden ja niiden konsernille aiheuttaman potentiaalisen vaikutuksen arvioinnista. Riskejä ja riskienhallintaa on kuvattu
7 (7) tarkemmin vuoden 2008 vuosikertomuksessa. Vuosikertomuksessa kuvattujen lisäksi muita merkittäviä riskejä ei ole arvioitu tapahtuneen. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Pitkän tähtäimen näkymät Pitkällä aikavälillä ASSA ABLOY uskoo turvallisuusvaatimusten luoman kysynnän lisääntyvän. Keskittyminen loppukäyttäjien arvoihin ja innovointiin sekä ASSA ABLOYN vahvan aseman hyödyntäminen kiihdyttävät kasvua ja lisäävät kannattavuutta. Liikevaihdon orgaanisen kasvun odotetaan jatkuvan hyvänä. Tuloksen (EBIT) ja operatiivisen kassavirran odotetaan kehittyvän hyvin. Näkymät vuodelle 2010 Orgaanisen kasvun oletetaan olevan noin 0 prosenttia. Tukholma, Johan Molin Toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Yhtiön tilintarkastaja ei ole tarkastanut loppuvuoden välitilinpäätöstä. TALOUDELLISET TIEDOTTEET Ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkaistaan 21. huhtikuuta Yhtiökokous pidetään 22. huhtikuuta Moderna Museetissa Tukholmassa. LISÄTIETOJA ANTAVAT: Johan Molin, konsernijohtaja, puh Tomas Eliasson, talousjohtaja, puh ASSA ABLOY pitää analyytikkojen kokouksen tänään klo 10:00 osoitteessa Klarabergsviadukten 90 Tukholmassa. Analyytikkojen kokousta voi seurata Internetissä osoitteessa Kysymyksiä voi esittää puhelimitse soittamalla numeroon , tai Tässä esitetty informaatio kuuluu Ruotsin pörssi- ja clearingtoimintoja koskevan lain ja/tai Ruotsin rahoitusinstrumenttien kaupankäyntiä koskevan lain nojalla ASSA ABLOYn ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tiedot annetaan julkisuuteen 12. helmikuuta klo
ASSA ABLOYlla ennätyksellinen vuosi heikosta markkinakehityksestä huolimatta
13. helmikuuta 2009 ASSA ABLOYlla ennätyksellinen vuosi heikosta markkinakehityksestä huolimatta Neljäs jakso Liikevaihto oli 9 468 MSEK (8 721) osoittaen 9 % kasvua. Siinä oli -4 % orgaanista kasvua,
LisätiedotASSA ABLOY (5)
ASSA ABLOY 21.4.2010 1 (5) Julkaistu: 12:00 CEST 21-04-2010 /HUGIN /Lähde: ASSA ABLOY /XOME: TICKER ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Piristyneet markkinat ja parempi kannattavuus Liikevaihto oli 8
LisätiedotASSA ABLOYn kannattavuus hyvä, markkinat vakautumassa USA:a lukuun ottamatta
1 (6) ASSA ABLOYn kannattavuus hyvä, markkinat vakautumassa USA:a lukuun ottamatta Julkaistu 28.10.2009 klo 8.30 (CET) Liikevaihto oli 8 425 MSEK (8 722), jossa laskua 3%. Orgaanista kasvua -13%, yritysostojen
LisätiedotJulkaistu: 08:00 CEST 29-10-2012 /Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648
29.10.2012 ASSA ABLOYn tiedotteen suomennos 1 (5) Julkaistu: 08:00 CEST 29-10-2012 /Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY jatkoi hyvän tuloksen tekemistä Liikevaihto
LisätiedotASSA ABLOY: Liikevaihto ja tulos vakaalla tasolla heikoista markkinoista huolimatta
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen 24.4.2013 suomennos 1 (5) Julkaistu: 12:00:00 CEST 24-04-2013/Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Liikevaihto ja tulos vakaalla
LisätiedotASSA ABLOY: Hyvä alku vuodelle
Torstai 28.4.2011 ASSA ABLOY: Hyvä alku vuodelle Liikevaihto oli 8 699 miljoonaa SEK (8 345), jossa on kasvua 4 %, josta 6 % orgaanista kasvua, 7 % yritysostojen tuomaa kasvua ja valuuttakurssien vaihtelujen
LisätiedotASSA ABLOY: Hyvä suoritus koko konsernissa
ASSA ABLOY 27-10-2010 1 (5) Julkaistu: 08:00 CEST 27-10-2010 /Thomson Reuters /Source: ASSA ABLOY /XOME: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Hyvä suoritus koko konsernissa Liikevaihto oli 9 474 miljoonaa
LisätiedotASSA ABLOY aloitti vuoden vahvasti
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 28.4.2015 1 (5) ASSA ABLOY aloitti vuoden vahvasti 28.4.2015 No. 08/15 Vuosineljänneksen aikana liikevaihto kasvoi 24 % ja oli 15 252 miljoonaa SEK (12 305). Kasvusta
LisätiedotVahva loppuvuosi ASSA ABLOYlle
ASSA ABLOYn tiedotteen 7.2.2014 suomennus Julkaistu 08:00 CET 07-02-2014 / Lähde: ASSA ABLOY Vahva loppuvuosi ASSA ABLOYlle Neljäs vuosineljännes Vuosineljänneksen aikana liikevaihto kasvoi 8 % ja oli
LisätiedotASSA ABLOY: Vahva loppu vuodelle 2010
1 7. helmikuuta 2011 ASSA ABLOY: Vahva loppu vuodelle 2010 Neljäs jakso Liikevaihto oli 9 648 MSEK (8 799), jossa on kasvua 10 %, josta 6 % orgaanista kasvua, 9 % yritysostojen tuomaa kasvua ja valuuttakurssien
LisätiedotASSA ABLOY jatkoi hyvää kehitystä
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 29.4.2014 1 (5) ASSA ABLOY jatkoi hyvää kehitystä Vuosineljänneksen aikana liikevaihto kasvoi 13% ja oli 12 305 miljoonaa kruunua (10 868). Kasvusta 4 % oli orgaanista
Lisätiedot1) Osakekohtainen tulos on oikaistu kaikille raportointijaksoille heijastamaan vuonna 2015 tehtyä osakkeen jakamista (3:1).
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 27.4.2016 1 (5) ASSA ABLOY aloitti vuoden vahvasti ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES Liikevaihto kasvoi 4 % ja oli 15 891 miljoonaa SEK (15 252). Kasvusta 3 % (5) oli
LisätiedotASSA ABLOY: Vakaata kasvua, tulos parani vahvasti
ASSA ABLOY osavuosikatsaus 24.4.2012, CET 12:00 1 (5) ASSA ABLOY: Vakaata kasvua, tulos parani vahvasti Liikevaihto kasvoi 25 % ja oli 10 839 miljoonaa SEK (8 699). kasvusta 3 % oli orgaanista kasvua.
LisätiedotASSA ABLOY: Hyvää tulosta heikoilla markkinoilla
ASSA ABLOYn tiedotteen 7.2.2013 suomennos 1 (6) Julkaistu: 08:00 CET 07-02-2013 /Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Hyvää tulosta heikoilla markkinoilla Neljäs
LisätiedotASSA ABLOY: Hyvää tulosta heikoilla markkinoilla
ASSA ABLOYn osavuosikatsaus 28.10.2011/ Suomennos 1 (5) Julkaistu: 08:00 CEST 28-10-2011 /Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Hyvää tulosta heikoilla markkinoilla
LisätiedotASSA ABLOY: Vahvaa etenemistä
1 ASSA ABLOY: Vahvaa etenemistä Keskiviikko 27.7.2011 08:00:00 +0200 Liikevaihto oli 10 502 miljoonaa SEK (9 356), jossa on kasvua 12 %, josta 5 % orgaanista kasvua, 20 % yritysostojen tuomaa kasvua ja
LisätiedotASSA ABLOYlla jälleen vahva vuosineljännes
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen 20.10.2015 suomennos 1 (5) ASSA ABLOYlla jälleen vahva vuosineljännes Liikevaihto kasvoi 19 % ja oli 17 465 miljoonaa SEK (14 727). Kasvusta 3 % (4) oli orgaanista kasvua.
LisätiedotASSA ABLOY kasvoi vahvasti kaikilla alueilla Eurooppaa lukuun ottamatta
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 28.10.2013 1 (6) 8.00 AM CET / 28-10-2013 / ASSA ABLOY (STO:ASSA B) ASSA ABLOY kasvoi vahvasti kaikilla alueilla Eurooppaa lukuun ottamatta Liikevaihto kasvoi 5
LisätiedotASSA ABLOY: Vahva neljännes, liikevaihto ja tulos ennätystasolla
10.2.2012 1 (5) Julkaistu: 08:00 CET 10-02-2012/Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Vahva neljännes, liikevaihto ja tulos ennätystasolla Neljäs jakso Liikevaihto
LisätiedotASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 1 (8)
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen 19.7.2013 suomennos 1 (8) Julkaistu: 8:00:00 CEST 19-07-2013/Thomson Reuters /Lähde: ASSA ABLOY /XSTO: ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY palasi kasvu-uralle ja kasvatti
Lisätiedot27.7.2012 ASSA ABLOYn tiedotteen suomennos 1 (6) ASSA ABLOYn kasvu ja tulos vahvalla tasolla
27.7.2012 ASSA ABLOYn tiedotteen suomennos 1 (6) ASSA ABLOYn kasvu ja tulos vahvalla tasolla Liikevaihto kasvoi 14 % ja oli 11 997 miljoonaa SEK (10 502). kasvusta 3 % oli orgaanista kasvua. Kehitys parani
LisätiedotASSA ABLOY päätti vuoden vahvasti
ASSA ABLOYn tilinpäätöstiedotteen suomennos 8.2.2016 1 (9) ASSA ABLOY päätti vuoden vahvasti Neljäs vuosineljännes Liikevaihto kasvoi 15 % vuosineljänneksellä ja oli 18 301 miljoonaa SEK (15 847). Orgaaninen
LisätiedotJulkaistu: 08:00 CEST /Thomson Reuters /Source: ASSA ABLOY /XOME: TICKER ASSAB /ISIN: SE
ASSA ABLOYn osavuosikatsaus 28.7.2010, suomennos 1 (7) Julkaistu: 08:00 CEST 28-07-2010 /Thomson Reuters /Source: ASSA ABLOY /XOME: TICKER ASSAB /ISIN: SE0000255648 ASSA ABLOY: Ennätyksellinen tulos ja
LisätiedotASSA ABLOYn vuosi jatkuu vahvana
ASSA ABLOYn osavuosikatsauksen suomennos 17.7.2015 1 (7) No. 15/15 ASSA ABLOYn vuosi jatkuu vahvana Vuosineljänneksen aikana liikevaihto kasvoi 22 % ja oli 17 082 miljoonaa SEK (13 964). Kasvusta 4 % oli
LisätiedotΔ Δ % jossa: Orgaaninen kasvu % Yritysostot ja myynnit % Valuuttakurssimuutosten vaikutus 1 661
ASSA ABLOYn kehitys oli vakaata neljänneksellä Kolmas neljännes Liikevaihto oli 18 025 miljoonaa SEK (17 465). Kasvusta 2 % (3) oli orgaanista kasvua ja 2 % (4) yritysjärjestelyjen kautta. Kasvu oli vahvaa
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS Q
OSAVUOSIKATSAUS Q2 2016 19.7.2016 Maailman johtava oviympäristöratkaisujen toimittaja Vahvaa kasvua kehittyneillä markkinoilla Toinen vuosineljännes Liikevaihto kasvoi 4 % ja oli 17 894 miljoonaa SEK (17
LisätiedotAhlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
LisätiedotKONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet
LisätiedotGlobal Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15
Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi
LisätiedotWULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
LisätiedotYhtiökokous 28.2.2006. Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström
Yhtiökokous Toimitusjohtaja Carl-Gustaf Bergström 1 Keskeiset asiat vuonna 2005 MacGREGORin osto ja integrointi Cargotec listautui 1.6.2005 Cargotecille valittiin uusi hallitus 12.7.2005 43,4 milj. osaketta
LisätiedotSmart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus
Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin
LisätiedotBELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013
KONEen osavuosikatsaus tammi syyskuulta 2013 22. lokakuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE pitää matkustajat liikkeessä liukuporrasinnovaatioilla. KONEen viimeisin liukuporrasinnovaatio, KONE
LisätiedotEnsimmäisen neljänneksen tulos
2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.
LisätiedotOsavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2008 5.8.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä edelleen vilkasta Vaneriteollisuuden markkinanäkymät heikentyneet viime kuukausien aikana. Hinnat laskussa ja tilauskannat
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
LisätiedotAtria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski
Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus. Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki, Toimitusjohtaja Heikki Takanen
Toimitusjohtajan katsaus Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Helsinki, 27.3.2006 Toimitusjohtaja Heikki Takanen 2 1 Lähtökohdat vuodelle 2005 Tavoite Toiminnallisen tuloksen parantaminen lupausten
LisätiedotOsavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,
LisätiedotHarvia Oyj Osavuosikatsaus
Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys
LisätiedotHeikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj
Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen
LisätiedotPuolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin
LisätiedotSmart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi
Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko
LisätiedotOSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013. 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2013 23. huhtikuuta 2013 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2013: Erittäin vahva alku vuodelle Q1/2013 Q1/2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut
LisätiedotToimintakatsaus. Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan. ajalta tammikuu maaliskuu Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018)
Toimintakatsaus ajalta tammikuu maaliskuu 2019 Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018) Liikevaihto oli 95,8 miljoonaa euroa (100,3 Meur). Liiketoiminnan
LisätiedotTilinpäätös 2005 8.2.2006. www.raute.com
Tilinpäätös 2005 8.2.2006 www.raute.com 2005 M Jatkuvat toiminnot 2005 2004 Liikevaihto Liiketulos 108,6 4,4 73,1 3,6* Uudet tilaukset: projektit teknologiapalvelut 109 23 Tilauskanta 55 Henkilöstö (kirjoilla)
LisätiedotKONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9
LisätiedotQ1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät
LisätiedotQ3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot
LisätiedotAtria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotInvestor Relations. Keskeiset asiat 2011
Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti
LisätiedotTilinpäätös 1.1.-31.12.2010
Tilinpäätös 1.1.-31.12.2010 15.2.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinoiden toipuminen alkoi Liiketoimintaympäristö: Maailmantalous toipui selvästi edellisestä vuodesta. Viilun, vanerin ja LVL:n
LisätiedotOsavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj
Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien
LisätiedotAtria Oyj 1.1. 30.6.2009
Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8
LisätiedotBELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30
Julkaistu: 2005-08-10 08:39:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.8.2005, klo 9.30 Beltton-konsernin liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja liiketulos laski edellisvuoden
LisätiedotAhlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008
Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 28.1.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Heinä-syyskuu 28 lyhyesti Liikevaihto 451,2 miljoonaa euroa (444,9 milj. euroa), kasvua 1,4 % edellisestä vuodesta ja
LisätiedotKONEen tilinpäätös 2011. 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen tilinpäätös 2011 26. tammikuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2011: Hyvää kehitystä haastavassa ympäristössä Q4/2011 Q4/2010 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset
LisätiedotOsavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
LisätiedotGlaston tammi-syyskuu 2016
Glaston tammi-syyskuu 216 31.1.216 Q3 lyhyesti Markkinat neljänneksen alussa hiljaiset mutta vilkastuivat katsauskauden loppupuolella Saadut tilaukset olivat 25,6 (28,2) miljoonaa euroa Machines tilaukset
LisätiedotKamux tilinpäätöstiedote 2018
Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto
LisätiedotLÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
Lisätiedot2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017
2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia
LisätiedotOsavuosikatsaus
29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.
LisätiedotSmart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani
Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon
LisätiedotLASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e
LisätiedotTikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
LisätiedotYleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2010 20. heinäkuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2010: Kokonaisuudessaan vahvaa kehitystä Q2/2010 Q2/2009 Historiallinen muutos 2009 Saadut tilaukset Me
Lisätiedot15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR
362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7
LisätiedotEtteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana
Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana Toimitusjohtaja Juha Näkki 15.8.2013 Toimintaympäristö Q2/2013 Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskaudella keskimäärin laskusuunnassa.
LisätiedotAhlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014
Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut
LisätiedotL ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0
Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2014
Tähtäimessä vieläkin vihreämpi huolto KONE etsii jatkuvasti uusia, innovatiivisia tapoja vähentää toimintojensa ympäristövaikutuksia. Huoltomiehillämme on maailmanlaajuisesti käytössään 10,000 huoltoautoa.
LisätiedotOsavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013
Uusi KONE UltraRope -teknologia nostaa rakennukset uusiin korkeuksiin. KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2013 Innovatiivinen KONE UltraRope tulee mullistamaan korkeiden rakennusten suunnittelu- ja
LisätiedotDigia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja
Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden
LisätiedotTaloudelliset tavoitteet ja tulos
Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88
LisätiedotOsavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja
Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007 Jan Lång Toimitusjohtaja Hyvä toimintaympäristö Euroopassa, heikko markkinatilanne USA:ssa jatkuu Uponorin tuotteiden kysyntä vilkasta Vahvaa kehitystä
LisätiedotToimitusjohtajan katsaus
Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua
LisätiedotRAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2009
RAISION OSAVUOSIKATSAUS TAMMISYYSKUU 29 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 3.11.29 Raision toiminnan kolme jaksoa 1)Käänne (27) 2)Kannattavuus (28 ja 29) 3)Kasvu (21 ja 211) 2 Raisiokonserni Q3/29
LisätiedotKONEen yhtiökokous helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja
KONEen yhtiökokous 2015 23. helmikuuta 2015 Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja 2014: Kannattava kasvu jatkui 2014 2013 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset Me 6 812,6 6 151,0
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
KONEen osavuosikatsaus tammi maaliskuulta 2011 20. huhtikuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q1 2011: Vahvaa kasvua tilauksissa ja liikevoitossa Q1/2011 Q1/2010 Historiallinen muutos 2010 Saadut tilaukset
LisätiedotKONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta huhtikuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja
KONEen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012 24. huhtikuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q1 2012: Vahva alku vuodelle Q1/2012 Q1/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset
LisätiedotOsavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä
LisätiedotHarvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja
Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet
LisätiedotMetsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015
Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta
LisätiedotKamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen
Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät
LisätiedotROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
LisätiedotQ2 2015 OSAVUOSIKATSAUS
Q2 2015 OSAVUOSIKATSAUS 24.7.2015 Riku Kytömäki toimitusjohtaja Exel Composites Oyj Q2 2015 lyhyesti Liikevaihto oli 21,4 (21,4) miljoonaa euroa vuoden 2015 toisella neljänneksellä, ensimmäisellä vuosipuoliskolla
Lisätiedot- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),
LisätiedotAhlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja
Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu
LisätiedotTOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018
TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018 LIIKEVAIHTO JA TULOS Konsernin tulos vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta parani verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon. Konsernin liikevaihto oli 1. tammikuuta
LisätiedotAtria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%
LisätiedotTaloudellinen katsaus maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Taloudellinen katsaus 2009 1. maaliskuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö 1. KONEen kilpailukyvyn kehittäminen 2. Taloudellinen kehitys 3. Markkinakehitys 4. Kehitysohjelmat 5. Markkinanäkymät
LisätiedotOsavuosikatsaus 1-3/
Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2008 29.4.2008 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat 1-3/2008 Liikevaihto ja liikevoitto hyvässä kasvussa Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa, kasvu
Lisätiedot