FISKARS VUOTTA SUOMEN TEOLLISUUDEN HISTORIAA

Transkriptio

1 FISKARS VUOTTA SUOMEN TEOLLISUUDEN HISTORIAA

2 Kansikuva: Fiskarsin ruukki kuvattuna P.A. Kruskopfin litografiassa vuodelta Vasemmalla kuparitaetehdas, jota myöhemmin on eri vaiheissa muokattu ja korotettu. Rakennuksessa on nykyään näyttelytoimintaa. Keskellä oleva matala hienotaetehdas alkuperäisessä C.L. Engelin piirtämässä asussa. Tulipalon tuhottua rakennuksen viime vuosisadan loppupuolella rakennettiin tilalle punatiilinen tehdasrakennus, jossa on nykyään kokous- ja toimistotiloja. Puiden välissä pilkottaa 1700-luvulla rakennetun puisen konttorirakennuksen katto. Rakennuksessa toimii ruukin konttori. Oikealla Kivimuuri, ruukin kartano, joka on yhä alkuperäisessä asussaan ja nykyään Fiskars-yhtiön edustuskäytössä. Takakannen kuva: Vuodelta 1855 olevan palovakuutuskirjan karttaan on huolellisesti merkitty vakuutuksen piiriin kuuluneet ruukin rakennukset.

3 360 vuotta Suomen teollisuuden historiaa

4 Sisällysluettelo Rauta ja Eurooppa Fiskarsin ruukin perustaja oli hollantilainen luku: sotia ja puutetta mutta myös tekniikan edistysaskelia Autonomian aika : Suomi korotetaan kansakuntien joukkoon Johan Jacob Julinin aika: keksintöjä, valistusta, uudistuksia luvun loppupuoli: Fiskars osakeyhtiöksi ja maailmanmaineeseen Suomen itsenäisyyden aika: laajentumista ja uudistumista Sodan jälkeen: rakennemuutoksia ja uusi suunta Fiskarsin tuotteita Ruukki ympäristöineen Julinin Fiskars: valistuneen patruunan saavutus Fiskarsin ruukki elää uutta kukoistusta Mineraaliesiintymiä Olaus Magnuksen teoksessa De Gentibus Septentrionalibus vuodelta FISKARS vuotta Suomen teollisuuden historiaa Fiskars Oyj Abp, Raasepori, 2009 Kolmas uudistettu painos ISBN

5 Rauta ja Eurooppa Ilman vesivoimaa ja rautamalmia sulattavia masuuneja ei teollinen raudantuotanto olisi mahdollista. Jo keskiajalla ruukit tulivat Pohjolaan pienien harkkouunien tilalle. Malmia ei enää yritetty nostaa oman järven pohjasta vaan sitä kannatti tuoda kauempaa. Suomella oli tarjottavanaan paitsi vesivoimaa, myös metsiä ja joitakin sopivia satamia. Raudanvalmistus keksittiin yli 3000 vuotta sitten Aasiassa. Syntysijoiltaan taito levisi Kaukasuksen kautta hitaasti Eurooppaan. Raudantuotanto oli pitkään paikallista. Varhaisimmat harkkouunit oli kaivettu rinteisiin, jolloin luonnollinen veto toimi niiden ilmanvaihtona. Vähitellen alettiin käyttää erillisiä pieniä harkkouuneja, joissa oli käsipalkeet. Keskiajan kuluessa tällainen pienimuotoinen raudantuotanto väistyi tehokkaampien ruukkien tieltä, jotka käyttivät yleisesti joko saksalaisten tai ruotsalaisten rautakaivosten malmia. Ratkaiseva tekninen edistysaskel oli vesivoiman ja masuunin käyttöönotto. Masuunissa malmi sulatettiin siten, että happi ja muut epäpuhtaudet muuttuivat kuonaksi. Näin saatu raaka- eli takkirauta oli kuitenkin korkean hiilipitoisuutensa vuoksi haurasta. Teräkseksi se Ihmisvoimalla toimiva kaivoshissi 1500-luvulta. Vasemmalla: Jalkajousen valmistusta Saksassa vuonna

6 Kustaa Vaasa loi Ruotsin keskitetyn kuningasvallan, eheytti valtakunnan ja rakensi suurvaltakauden taloudellisen ja poliittisen perustan. muuttui vasta kun liika hiili oli poistettu mellotuksen ahjokuumennuksen ja vasarataonnan avulla. Vesivoiman avulla voitiin käyttää yhä mittavampia palkeita yhä suuremmissa masuuneissa ja ahjoissa sekä yhä raskaampia vasaroita. Raudanvalmistus siirtyi metsistä jokien varsille. Rautaruukit korvasivat talonpoikien raudantuotannon Suomi oli varhaiskeskiajalla harvaan asuttu maa, etäällä muun Euroopan talous- ja kulttuurikeskuksista. Pääelinkeinot täällä olivat metsästys, kalastus ja kaskiviljely. Suomessa valmistettiin työkaluihin ja aseisiin rautaa järvimalmista ainakin jo nuoremmmalla rautakaudella noin ekr. Saostunutta järvimalmia oli useimmissa Suomen järvissä ja soissa, runsaimmin maan keski- ja itäosissa. Malmi nostettiin pitkävartisella haavilla järven pohjasta, kesällä lautalle, talvella jäälle. Talonpoikien pienissä harkkouuneissa käytettiin raudanvalmistuksessa hyväksi käsipalkeita. Rautaruukkien aloitettua toimintansa talonpoikainen raudantuotanto hävisi vähitellen Suomessakin tosin muuta Eurooppaa hitaammin. Suomen vuoriteollisuus pääsi alkuun 1500-luvulla Suomi liitettiin 1100-luvulla Ruotsin valtakunnan ja katolisen kirkon yhteyteen ja sitä kautta Länsi- Turun Akatemian avajaiskulkue vuonna 1640 A. Edelfeltin mukaan. Keskellä Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Maalaus vuodelta Euroopan kulttuuripiiriin. Lisääntynyt kaupankäynti auttoi uusia ajatuksia ja aatteita leviämään pohjoisimpaan Eurooppaan entistä nopeammin. Ruotsi-Suomen kehitys sai todellista vauhtia kuningas Kustaa Vaasan hallituskaudella Silloin toteutettiin kauaskantoisia uudistuksia. Merkittävimpiä tapahtumia oli katolilaisuuden korvaaminen luterilaisuudella. Tämän ns. uskonpuhdistuksen aatteet toi Suomeen varsinaisesti Keski-Euroopassa opiskellut Turun piispa Mikael Agricola, joka käänsi Uuden Testamentin suomeksi vuonna Näin luotiin suomen kirjakielen perusta. Kustaa Vaasa pyrki myös voimakkaasti edistämään elinkeinoelämää. Hänen aikanaan alkoi Suomen vuoriteollisuuden historia. Ruotsi oli jo ennen Kustaa Vaasaa ollut tärkeä rautamalmin viejä Eurooppaan. Myös Suomesta oletettiin löytyvän rautaa. Suomen ensimmäinen rautakaivos avattiin Erik Flemingin toimesta Lohjan Ojamossa vuosina Kruunu perusti myös vuoden 1560 paikkeilla Karjaan Mustioon harkkohytin hyödyn- 6 7

7 Tukholma 1690-luvulla. Ruotsi oli Euroopan tärkein raudantuottaja pitkälle 1700-luvulle. raudan vientiä Suomeen jalostettavaksi, koska näin säästettiin Bergslagenin metsiä. Ruukkien perustaminen Suomeen oli kannattavaa, vaikka ruotsalaisesta malmista jouduttiin maksamaan kova hinta. Suomessa oli paljon käyttämätöntä vesivoimaa ja ennen kaikkea runsaasti metsää puuhiilen valmistamiseen. Perustettavan ruukin tuntumassa piti myös olla hyvä satama. Pohjan pitäjä ympäristöineen oli metsäistä seutua, jossa oli myös runsaasti koskivoimaa sekä sopiva satamapaikka: Pohjankuru. Pohjasta tulikin Suomen rautämään Ojamon malmia. Sitä pidetään Suomen ensimmäisenä rautaruukkina. Rautaruukeilla tarkoitettiin erioikeuden (privilegion) saaneita teollisuuslaitoksia, joiden kankirautapajat, masuunit ja muut laitokset keskittyivät pääasiallisesti rautamalmin jalostamiseen ja raudan käsittelyyn. Ruukeiksi kutsuttiin myös esimerkiksi paperi- ja lasitehtaita. Pohjan pitäjästä tuli Suomen rautateollisuuden keskus Kustaa II Aadolfin kaudella Ruotsi- Suomesta tuli suurvalta. Osallistuminen Westfalenin rauhaan vuonna 1648 päättyneeseen ns. kolmikymmenvuotiseen sotaan kulutti kuitenkin valtakunnan voimavaroja. Suomen oloja pyrittiin kohentamaan emämaan olojen veroisiksi. Kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta Suomi sai ensimmäisen oman yliopistonsa vuonna 1640 Turkuun. Valtion merkantilistinen elinkeinopolitiikka kahlitsi talouselämää: kaikki ulkomaankauppa pyrittiin keskittämään Tukholmaan. Toisaalta merkantilismi suosi kaivos- ja metalliteollisuutta, koska sen katsottiin erityisesti kasvattavan kansakunnan varallisuutta. Ruotsi oli 1600-luvulla Euroopan tärkein raudantuottaja. Kustaa II Adolfin vierailun jälkeen myös Suomessa aloitettiin järjestelmällinen malmien etsintä. Ensimmäiseksi avattiin uudelleen Ojamon kaivos vuonna Siihen saakka kruunu oli perustanut rautaruukkeja, mutta nyt myös yksityiset yrittäjät kiinnostuivat alasta. Suomesta löytyneet vuorimalmiesiintymät haluttiin hyödyntää, mutta niiden louhiminen osoittautui kuitenkin nopeasti kannattamattomaksi. Kaikki ruukkien käyttämä rautamalmi kuljetettiin Ruotsista, lähinnä Tukholman saaristossa sijainneesta Utön kaivoksesta. Myös raaka- eli takkirautaa laivattiin Ruotsista Suomeen taottavaksi. Kruunu suosi rautamalmin ja raaka- Kolmikymmenvuotinen sota päättyi Westfalenin rauhansopimuksen allekirjoitukseen vuonna tateollisuuden keskus: noin vuonna 1630 pitäjään perustettiin Antskogin ruukki, vuonna 1641 Billnäsin ruukki ja vuonna 1649 Fiskarsin ruukki. Pitäjän lähiympäristöön perustettiin Mustion ruukki vuonna 1616 ja Fagervikin ruukki vuonna

8 Fiskarsin ruukin perustaja oli hollantilainen Hollantilainen Peter Thorwöste siirtyi 1600-luvun alussa Turkuun suurkauppiaan asiamieheksi. Taitavana liikemiehenä Thorwöste vaurastui nopeasti ja mm. Antskogin omistaja Jakob Wolle joutui lainaamaan häneltä rahaa ruukkinsa laajentamiseen. Koska Wolle ei kyennyt maksamaan velkaansa, ruukki joutui Thorwösten haltuun. Vuonna 1647 Thorwöste sai täydet omistusoikeudet ruukkiin sekä oikeuden louhia Ojamon kaivoksesta rautamalmia. Vuonna 1649 hänelle myönnettiin oikeus valmistaa valettuja ja taottuja tuotteita tykkejä lukuunottamatta. Samana vuonna hän sai myös luvan perustaa Fiskarsiin masuunin ja kankivasaran. Fiskarsin ruukille myönnettiin kahdentoista vuoden verovapaus. Fiskarsin malmi haettiin Tukholman saaristosta Malmi saatiin rautakaivoksista niin että kuumennettiin ensin puita polttaen kiveä malmiesiintymän kyljessä. Kuumennettu kivi jäähdytettiin sitten nopeasti kylmällä vedellä ja louhittiin kangilla ja hakuilla. Malmi nostettiin kuiluista käsivoimin tai härkien vetämien nostolaitteiden avulla. Ruukeille malmi toimitettiin suurina lohkareina. Fiskarsin ruukki käytti lähinnä Tukholman ulkosaaristossa sijainneen Utön kaivoksen rautamalmia. Utö oli Ruotsin vanhimpia rautakaivoksia, joka mainitaan mm. Kustaa Vaasan Maakirjassa vuodelta Suomalaisilla, södermanlantilaisilla ja norrlantilaisilla oli oikeus louhia malmia Utön Fiskarsin ruukin perustajan Peter Thorwösten nimikirjoitus. Vuonna 1649 Peter Thorwöstelle myönnetyn privilegio-kirjeen ensimmäinen sivu. Privilegio oikeutti hänet perustamaan Fiskarsiin masuunin ja kankivasaran

9 Sytykkeiden valmistusta ja puun polttoa malmiesiintymän kyljessä louhinnan apuna. kaivoksista. Suomalaiset käyttivät ns. Finngruvan kaivosta. Malmi kuljetettiin Fiskarsin ruukin omilla tai vuokratuilla aluksilla esimerkiksi lotjilla Utösta Pohjankurun satamaan ja sieltä pienemmillä proomuilla Fiskarsinjokea pitkin ruukille. Malmi jalostettiin masuunissa raudaksi Fiskarsinjoessa on kolme koskea, alimman kosken itärannalla sijaitsi ruukin murskainvasara, jonne malmilohkareet ensin tuotiin. Siellä vesirattaan käyttämät raskaat vasarat murskasivat malmilohkareet. Malmia pienennettiin Fiskarsissa ajoittain käsivoiminkin, sillä kuivina kausina ei murskainvasaroita voitu käyttää. Murskainvasaraa vastapäätä joen toisella rannalla sijaitsi Fiskarsin masuuni, jonne murskattu malmi toimitettiin. Ennen masuuniin latomista malmi pasutettiin ja rouhittiin, ja vasta sitten hinattiin ylös masuunikranssille, josta masuunin panostaminen tapahtui. Malmin lisäksi masuunin käyttöön tarvittiin kalkkikiveä ja puuhiiliä. Puuhiilet valmistettiin hiilimiiluissa. Polttopuut pinottiin suuriksi kartiomaisiksi keoiksi, jotka peitettiin maalla. Kun miilu sytytettiin, siinä tapahtui ns. hidas palaminen, jonka seurauksena syntyi puuhiiltä. Miilut poltettiin usein ruukin lähellä, koska polttopuun kuljetus jokia pitkin oli helppoa. Masuunin rakenteen tärkein osa oli lähes 10 metriä korkea ja leveimmillään parimetrinen masuunikuilu. Sitä ympäröi kivestä ja maatäytteestä Masuunissa raudanvalmistuksessa käytetty puuhiili valmistettiin hiilimiilussa polttamalla. Kuvassa valmistuksen eri vaiheita 1700-luvulta

10 Jo 1500-luvulla ruukeissa käytettiin palkeiden ja vasaroiden voimanlähteenä vesipyörää. Osa Johan Tobias Geisler nuoremman piirtämästä poikkileikkauskuvasta Utön kaivoksesta vuodelta tehty, joskus hirsikehikolla varustettu vahva seinä. Kuilun alla oli pesä, jonka pohjalle sula metalli kerääntyi. Pesän ylempi osa oli yhteydessä hormiin, jonka kautta palamista kiihdyttävä ilma puhallettiin masuunin pesään. Hormiaukkoa vastapäätä oli holvattu aukko, jonka kautta sula rauta ja kuona laskettiin ulos. Masuuni panostettiin täyttämällä se kerroksittain malmirouheella, puuhiilellä ja kuonaa muodostavalla kalkkikivellä. Täyttöä voitiin jatkaa sulamisen tapahtuessa. Uunia saatettiin näin polttaa yhteen menoon parista kuukaudesta puoleen vuoteen. Määrävälein sulatus oli keskeytettävä kuilun vuorauksen uusimista varten. Parhaimmillaan Fiskarsissa saatiin yli 1000 kiloa rautaa vuorokaudessa. Esimerkiksi vuoden 1675 marraskuussa sytytetty masuuni toimi yhtäjaksoisesti seuraavan vuoden heinäkuuhun asti ja tuotti tänä aikana noin 160 tonnia raakarautaa. Sula takkirauta valettiin masuunin vieressä olleisiin muotteihin. Kovettunut takkirauta kuljetettiin sitten mellottavaksi viereiseen vasarapajaan, jossa sepät vuoroin kuumensivat, vuoroin takoivat rautakimpaletta. Kaksiahjoisessa kankivasarassa rauta lopuksi taottiin pitkiksi kangiksi eli ns. kankiraudaksi. Masuunissa sulatuksen sivutuotteena syntyi kuonaa eli ns. slagia. Siitä voitiin valaa tiiliä, mutta usein se vain koottiin suuriin jätekasoihin. Masuunien ja mellotusahjojen polttoaine oli puuhiili. Sitä kului hyvin paljon, joten runsaat metsävarat olivat ruukille todella tarpeelliset. Murskainvasarat, kankivasarat ja palkeet toimivat koskivoimalla. Raudanvalmistuksen menetelmät masuuneissa ja vasarapajoissa säilyivät Fiskarsissa teknisesti lähes ennallaan 1800-luvulle asti. Swen Rinmanin poikkileikkauspiirros masuunista palkeineen vuodelta

11 Vasemmalla: Ylimasuunimestari Bengt Bengtson Qvistin piirros Fiskarsin masuunista vuodelta Kirjaimet J ja F tarkoittavat omistajia Jennings ja Finlay. Alla: Nippuvasaran kaaviokuva Swen Rinmanin Mekanikenteoksesta vuodelta Oikealla: Kankirautavasaran leikkaus ja pohja Swen Rinmanin Mekaniken-teoksesta. 16

12 Tukholman vanhan Rautatorin rautavaaka, joka näkyy kuvan oikeassa laidassa. Kaikki rautaruukkien tuottama rauta tarkistettiin ja punnittiin kruunun toimesta ennen maasta vientiä. Taksvärkkitikkuihin merkittiin huolellisesti torppareiden ruukille tekemät työt. Rautaa vietiin Tukholmaan ja Tallinnaan Työvoimaa hankittiin läheltä ja kaukaa Fiskarsissa kankiraudasta valmistettiin nauloja, lankaa, veitsiä ja kuokkia sekä raudoitettuja pyöriä. Ruukissa valmistettiin myös valutavaraa, kuten patoja ja paistinpannuja. Fiskarsin valmiit tuotteet kuljetettiin Pohjankurun sataman kautta meritse joko Tukholmaan tai Suomenlahden eteläpuolisiin maakuntiin. Osa laivoista oli ruukin omia aluksia, osa vuokrattuja. Itämeren kauppamerenkulkua hallitsivat muutoin 1600-luvulla hollantilaiset. Fiskarsin kankirauta vietiin pääasiallisesti sellaisenaan Ruotsiin, Tukholman Vanhankaupungin Rautatorille, mutta myös Tallinnaan. Aluksilla kuljetettiin myös polttopuita ja maataloustuotteita. Laivat toivat Tallinnasta etupäässä viljaa ja suolaa. Lastina oli myös harvinaisia ylellisyystavaroita: viiniä, tupakkaa, omenoita, silliä ja sipulia. Thorwöstelle henkilökohtaisesti tuotiin esim. vuonna 1672 porkkanatynnyri, palsternakkatynnyri, puoli lohitynnyriä ja kurkkuja. Raudanvalmistus vaati ammattitaitoista työväkeä. Thorwöste sai 1640-luvulla luvan hankkia erikoiskoulutettua työvoimaa ulkomailta Ruotsista, Saksasta ja Alankomaista. Fiskarsiin muutti mm. saksalaisia seppiä ja muutamia vallooneja. Lisätyövoimaa saatiin Pohjan pitäjästä luvun lopulla ja 1700-luvun alussa vasarasepillä ja patavalajilla oli sellaisia nimiä kuin Tysk, Lijhr, Fransos ja Jöran Monsieur. Vuonna 1656 Fiskarsin ja Antskogin ruukkien työväestö käsitti yhteensä 54 henkeä. Heidän joukossaan oli rakennusmestari, masuunimestari ja kuusitoista vasaraseppää. Palkka maksettiin vain osittain rahassa. Suurin osa palkasta saatiin erilaisina tavaroina, joita ruukinpatruuna saattoi tarpeen mukaan antaa jo etukäteispalkkana. Ruukin talonpojat oli vapautettu sotapalveluksesta, mutta sen vastineeksi he joutuivat tekemään töitä ruukille, esimerkiksi vuonna 1657 puolitoista taksvärkkiä viikossa

13 1700-luku Sotia ja puutetta, mutta myös tekniikan edistysaskelia Ruotsi-Suomi oli 1700-luvulle tultaessa köyhtynyt ja epäyhtenäinen. Suurina nälkävuosina oli kolmasosa Suomen puolesta miljoonasta asukkaasta menehtynyt. Suuri Pohjan sota syttyi vuonna Sodan aikana venäläiset tuhosivat Suomen rannikkoseutuja järjestelmällisesti. Vuonna 1712 suuren Pohjan sodan aikana ja juuri ennen isoavihaa oli Fiskarsissa ja Antskogissa yhteensä 25 työntekijää. Isonvihan aikana yksi venäläisen siviili- ja sotilashallinnon keskuksista oli Pohjan Bollstadissa. Sen vuoksi venäläisten toiminta oli pitäjässä vilkasta. Moni ruukin työntekijäkin menetti sodan kuluessa henkensä. Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi-Suomen suurvalta-asema luhistui. Pietari Suuren vuonna 1703 perustamasta Pietarista tuli Venäjän, Itämeren uuden mahtivaltion, pääkaupunki ja nopeasti kasvava kansain välinen keskus. Suuren Pohjan sodan köyhdyttämillä suomalaisilla ei ollut rahaa ruukkitoiminnan elvyttämiseen. Varakkaat tukholmalaiset sijoittivat rahaa ruukkeihin ja kauppias John Montgomerie osti Fiskarsin vuonna Hänen aikanaan ruukkiin värvättiin lisää ulkomaista työvoimaa. Vuonna 1734 Kuninkaallisen vuorikollegion lahjoittama hopeapikari Orijärven kuparikaivoksen vuonna 1758 löytäneelle Anders Holmbergille. Raakarauta oli korkean hiilipitoisuuden vuoksi haurasta. Taottavaksi teräkseksi se muuttui, kun käytettiin ahjokuumennusta ja taontaa liian hiilen poistamiseksi

14 Orijärven kuparikaivos lähiympäristöineen 1870-luvulla. Oikealla alla: Poikkileikkauskuva Orijärven kuparikaivoksesta vuodelta Jo 1740-luvulla Fiskarsin ruukki omisti kaivoksesta kolme neljäsosaa. oli Fiskarsin ja Antskogin ruukeilla töissä yhdeksän vasaraseppää, kaksi rakennusmestaria, kaksi hienoseppää, kolme sahuria, 32 tehdasmiestä, neljä hiilipoikaa, yksi hyttimies ja kolme venemiestä. Ruukin palkkalistoilla oli mm. seuraavan nimisiä henkilöitä: Clas Pira, Michel Gilliam, Noe Tillman, Hinrich Pira, Anders Erman, Jean Pouse, Gottfrid Pouse ja Jean Dardanell. Vuonna 1740 Fiskarsissa oli 115 asukasta. Ruukin myllystä tuli pitäjän suosituin. Vuonna 1748 aloitettiin Viaporin merilinnoituksen rakennustyö Helsingin edustalla. Se vilkastutti erityisesti Suomen etelärannikon talous- ja kulttuurielämää. Ruotsi-Suomen kauppamerenkulku kasvoi Itämerellä ja muuallakin. Ensimmäinen suomalainen kauppa-alus purjehti Turusta Espanjaan vuonna Euroopassa elettiin valistuksen vuosisataa. Englannissa alkoi teollinen vallankumous. Höyrykone loi uudet mullistavat edellytykset teollisuuden käyttövoiman tarpeen tyydyttämiselle. Raudanvalmistuksessa siirryttiin puuhiilestä koksin käyttöön. Se mullisti Englannin raudantuotannon sekä määrällisesti että laadullisesti ja loi osaltaan Brittiläisen imperiumin maailmanvallan taloudellisen perustan. Fiskars sai jo 1750-luvulla uudet isännät, Ruotsista tulleet ruukinpatruuna, myöhemmin kauppaneuvos Robert Finlayn ja ratsumestari John Jenningsin. Jennings luopui pian osuudestaan, mutta Finlay jatkoi ja aloitti myös kuparimalmin jalostuksen. Sitä oli löytynyt Kiskon Orijärveltä. Fiskarsin kuparisepät valmistivat taidokkaita käyttöesineitä vielä 1800-luvulla, vaikka kuparia saatiin kaivoksesta enää niukasti. Finlayn ruukkitoiminta päättyi vararikkoon vuonna Lyhyen välivaiheen jälkeen tukholmalainen tukkukauppias Bengt Magnus Björkman osti sekä Fiskarsin että Antskogin ruukit. Hän oli vanhaa värmlantilaista ruukkisukua ja omisti Ruotsissa useita ruukkeja ja maatiloja. Björkman ei muuttanut Suomeen asumaan

15 Autonomian aika Suomi korotetaan kansakuntien joukkoon Vuonna 1789 alkoi Ranskan suuri vallankumous. Sen seurauksena Ranskan johtoon nousi Napoleon Bonaparte. Ruotsissa murhattiin itsevaltias kuningas Kustaa III vuonna 1792, ja uudeksi hallitsijaksi tuli Kustaa IV Aadolf, joka vastusti Napoleonin politiikkaa. Vuonna 1808 syttyi Suomen sota Ruotsin ja Venäjän välille. Tämän viimeisen Ruotsin käymän sodan seurauksena oli Suomen erottaminen Ruotsista Haminan rauhassa vuonna Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan autonomisena suuriruhtinaskuntana. Porvoon valtiopäivillä tsaari Aleksanteri I korotti Suomen kansakuntien joukkoon. Suomen siirryttyä osaksi Venäjän valtakuntaa vaadittiin, että maan ja teollisuuden ulkolaisten omistajien oli muutettava Suomeen. 70-vuotias Bengt Magnus Björkman ei enää halunnut vaihtaa kansallisuuttaan, joten hänen vanhin poikansa, parikymmenvuotias Bengt Ludvig Björkman sai Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit johtoonsa. Fiskarsista tuli hänen Suomeen muuttonsa myötä ruukkiyhtiön keskuspaikka, jonne nuori ruukinomistaja mm. rakennutti uuden päärakennuksen. Vuonna 1812 Suomen pääkaupunki muutettiin Turusta Helsinkiin. Turun suurpalon 1827 jälkeen myös maan yliopisto siirrettiin Helsinkiin. Tsaarin tavoitteena oli siirtää suuriruhtinaskunnan politiikan ja kulttuurin painopiste lähemmäksi Pietaria. Suomi oli poliittisesti Venäjän hallinnassa, mutta toisaalta talousja kulttuurielämässä huomattavan autonominen. Vuonna 1865 Suomi sai oman rahan, Suomen markan. Suomen paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna Suomi esiintyi ensimmäisen kerran kansakuntana omalla osastollaan. Fiskarsin veitset palkittiin näyttelyssä kunniamaininnalla

16 Johan Jacob Julinin aika Keksintöjä, valistusta, uudistuksia Kuparin hinnan vaihtelu, raudan saannin epävarmuus ja perinteisten kauppasuhteiden vaikeutuminen sekä patruunan ylellinen elämä johtivat Fiskarsin omistajanvaihdokseen: turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin osti ruukkiyhtymän vuonna Julin sai tällöin haltuunsa pikemminkin kupari- kuin rautaruukin, sillä Fiskarsin masuuni oli suljettu lopullisesti vuonna 1802, eikä Fiskars enää ollut raudan perustuottaja. Ruukin toiminta painottui siitä eteenpäin raudan jalostamiseen. Se oli merkittävin Julinin ajan muutos Fiskarsissa. Julinin aika muodostui yhdeksi tärkeimmistä ruukin historiassa. Tänä aikana Euroopan teolli- nen ja taloudellinen kehitys nopeutui entisestään. Säännöllinen vuoroliikenne rautateillä alkoi Englannissa ja Yhdysvalloissa vuonna Suomen ensimmäinen höyryalus Ilmarinen valmistui vuonna Kansallistunne heräsi: vuonna 1835 julkaistiin Elias Lönnrotin kokoama Kalevala ja vuonna 1848 J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Julin rakennutti Fiskarsiin jo vuonna 1826 oman koulutalon, jossa alkoi 1833 toimia ns. Bell- Lancaster -koulu. Opetusmenetelmä oli uudenaikainen: edistyneemmät oppilaat osallistuivat tovereidensa opetukseen. Koulu toimi viikon jokaisena päivänä, jotta kaikki lapset, myös työssä käyvät, saivat mahdollisuuden koulunkäyntiin. Oppilaita Fiskars perusti Suomen ensimmäisen konepajan vuonna Liikkuvat höyrykoneet olivat tärkeä tuotannon ala, kuva luettelosta vuosilta Johan ja Albertina Julinin vanhin poika syntyi Oulussa 5. elokuuta vuonna Kasteessa hän sai nimen Johan Jacob, mutta käytti aikuisena aina nimeä John. Hänet aateloitiin John von Julinin aika muodostui yhdeksi tärkeimmistä ruukin historiassa. J.E. Lindh in öljymaalaus

17 Vuodesta 1846 eteenpäin sai Fiskars suuren asiakkaan Saimaan kanavayhtiöstä. Ensin toimitettiin työvälineitä ja myöhemmin sulkuporttien ja rullasiltojen mekaanisia rakenteita. oli 1840-luvulla arkikoulussa 45 ja sunnuntaikoulussa 35. Julin oli myös Fiskarsin maatalouden ja metsänhoidon uranuurtaja. Hän teki Fiskarsista mallitilan ja järjesti maatalousnäyttelyitä, joissa esiteltiin uusia työvälineitä ja parhaimmat karjankasvattajat palkittiin. Hevoset alkoivat Fiskarsissakin vasta nyt syrjäyttää härkiä vetojuhtina. Kartanon torpparit ja päivätyöläiset olivat kesäisin töissä aamuneljästä iltakahdeksaan saakka. Välissä oli kaksi tunnin mittaista ruokataukoa. Julinin aikana Fiskarsissa otettiin 1830-luvulla käyttöön vuoroviljely. Karjankasvatuksesta luovuttiin vasta vuonna 1970, jolloin Fiskarsissa oli vielä 104 lehmää. Ne polveutuivat Julinin aikoinaan hankkimasta ayrshire-karjasta. Julin matkusteli moneen otteeseen Ruotsissa ja Englannissa tutustumassa mm. hienotaeteollisuuteen. Suomen ensimmäinen hienotaepaja rakennettiin Fiskarsiin 1830-luvun alussa. Pajassa, joka työllisti 17 henkilöä, oli karkea- ja hienotakomo, viilaamo ja kuparisepänverstas. Englantilainen Edward Hill tuli pajan johtajaksi 1840-luvun alussa tuoden mukanaan ammattimiehiä Sheffieldistä. Pajassa valmistettiin mm. pöytäveitsiä, haarukoita ja saksia. Hienoseppien työ oli taidekäsityötä. Pojat tuli- vat 8 10-vuoden ikäisinä hienotaepajaan saamaan koulutusta, joka kesti tavallisesti kahdeksan vuotta. Hienosepät varjelivat huolella ammattisalaisuuksiaan. Heillä oli hienotaepajassa jopa omat tallelokerot, joihin he lukitsivat keskeneräiset työnsä. Hienotaepajassa, konepajassa ja valimossa työpäivä alkoi 1880-luvulla klo Puolen tunnin aamiaistauko oli klo 8. Tunnin lounastauko pidettiin klo 13, ja sitten työ jatkui pientä kahvitaukoa lukuunottamatta klo asti. Lauantaisin sentään lopetettiin klo Ruukin konttorissa työt aloitettiin klo 7, ja työpäivä päättyi klo 19. Suomen ensimmäinen konepaja perustettiin Fiskarsiin vuonna Yhtiön osakkaina olivat aluksi jonkin aikaa mekaanikko David Cowie ja piirtäjä Anders Ericsson Ruotsista. Konepaja sai paljon tilauksia. Siellä valmistettiin vuonna 1838 ensimmäinen suomalainen laivahöyrykone Helsingforsalusta varten. Talvella 1851 rakennettiin höyrylaiva Majava jään päällä Pohjankurun satamassa. Valmiit laivan osat kuljetettiin Fiskarsista hevosella ja reellä rakennuspaikalle ja koottiin siellä. Jäiden sulettua alus oli valmiiksi laskettu vesille. Konepaja valmisti lisäksi mm. Saimaan kanavan rautaiset portti- ja siltarakenteet, puhalluskoneita ja lämminilmalaitteita luvulta lähtien tuotettiin myös maataloustyökaluja, kuten auroja, silppuharava- ja kylvökoneita. Fiskarsin ylimmän kosken rannalle valmistui vuonna 1836 valimo, jossa oli kaksi kupu-uunia. Valimon tuotanto suuntautui paljolti ruukin omaan käyttöön, mutta jonkin verran valmistettiin myös myytäväksi patoja, paistinpannuja, helloja ym. taloustavaraa. Fiskarsin valimo toimitti myös aikoinaan Suomen oloissa merkittävän tilauksen: tamperelaisen vuonna 1837 valmistuneen Finlaysonin puuvillatehtaan yhdeksänkymmentä 28 29

18 Fiskarsin Finlaysonin puuvillatehtaalle toimittamien valurautapylväiden piirustus. valurautapylvästä sekä suuren vesipyörän. Viiteen isoon tehdassaliin tarvittiin kaksi pylväsriviä, joista kussakin oli yhdeksän pylvästä. Kuusikerroksinen tiilirakennus vaikutti merkittävästi Tampereen kaupunkikuvaan. Pylväät tilattiin ensin Ruotsista. Kun ensimmäinen osatoimitus alimman salin paksuimmat pylväät oli saatu Ruotsista Turkuun, ei yksikään ajomies suostunut kuljettamaan niitä rattailla Tampereelle. Noin 550 kiloa painaville pylväille oli rakennettava erityinen kuljetusväline. Perillä Tampereella pylväät havaittiin kuitenkin virheellisiksi ja huonolaatuisiksi. Tilaus peruutettiin. Pylväät oli nyt saatava kiireesti valmiiksi, ja valaminen annettiin Fiskarsin valimon tehtäväksi. Mallit teetettiin teh- taan puusepällä puusta, ja kahdeksantoista ensimmäistä pylvästä valmistui viikossa. Loput seitsemänkymmentäkaksi olivat valmiita kolmen kuukauden kuluttua, syyskuussa Valurautapylväät ovat edelleen paikoillaan. Fiskars sai tehtäväkseen myös Finlaysonin voimalaitoksen vesirattaan valmistamisen. Kauttaaltaan rautaista, läpimitaltaan yli kahdeksanmetristä voimapyörää pidettiin aikoinaan ihmeenä, ja sen valmistuskin kesti lähes puoli vuotta. Vastaavaa ei tiettävästi ollut nähty koko Euroopassa. Ihmiset kerääntyivät katsomaan, kun pyörän osia kuljetettiin Tampereelle. Raskaimman osan, akselin vetämiseen tarvittiin jopa kymmenen hevosta. Pyörä käynnistyi ensimmäisen kerran lokakuun neljäntenä Tampereen kuusikerroksinen pumpulitehdas oli valmistuessaan vuonna 1837 maamme suurin teollisuusrakennus, joka vaikutti merkittävästi silloiseen kaupunkikuvaan. Fiskars oli rakennusvaiheessa merkittävä toimittaja. Finlaysonin ensimmäisen vesirattaan piirros. Seuraavalla aukeamalla: hienosepän oppiin tultiin jo nuorena. Näkymä Fiskarsin hienotaepajasta 1900-luvun alkupuolelta

19 32 33

20 1800-luvun loppupuoli Fiskars osakeyhtiöksi ja maailmanmaineeseen Suomi sai vuonna 1865 oman rahan, markan. Raskaat nälkävuodet rasittivat maata. Teollistuminen ja kaupungistuminen vauhdittuivat 1870-luvulla. Niitä edisti vuosina toimeenpantu elinkeinovapaus. Elettiin keksintöjen aikaa: vuonna 1852 syttyi ensimmäinen sähkökäyttöinen bambukuituinen hehkulamppu, vuonna 1875 keksittiin puhelin ja vuonna 1886 kehitettiin nykyisten polttomoottorien edeltäjä. Fiskars on vaikuttanut merkittävästi suomalaisen maanviljelyksen kehitykseen. Ulkomailta Fiskarsiin tuotiin erilaisia auroja, joilla kokeiltiin peltojen kyntämistä. Saatujen kokemusten pohjalta kehiteltiin suomalaiseen maaperään soveltuva aura- tyyppi. Auroista tuli ruukin tärkein tuotannonala. Fiskarsin puusta tehty aura palkittiin vuonna 1860 Pietarin näyttelyssä. Tehdas valmisti vuonna 1891 yhtätoista erilaista auratyyppiä. Vuosisadan lopussa erilaisia auramalleja oli kaikkiaan jo neljäkymmentä. Yhteensä hevosvetoisia auroja valmistettiin yli miljoona kappaletta. Fiskars on ollut uranuurtaja myös työntekijöiden terveydenhuollon alalla. Ruukki sai oman tehtaanlääkärinsä jo vuonna Vuonna 1892 avattiin tehtaan oma sairaala Ålsvikenin itärannalla. Sairaalan paikkaluku oli tuolloin kymmenen. Julinin kuoltua vuonna 1853 ruukkia johti holhoojahallinto, jonka nimi oli Bruksbolaget Fiskarsin konepajan tuoteluettelo 1860-luvulta, jolloin valmistusohjelmaan kuului laaja valikoima lähinnä maanviljelykseen liittyviä laitteita

21 Albert von Julinin merkitsemä osakekirja no 377. John von Julin. Ruukin voimahahmoksi kohosi vähitellen Emil Lindsay von Julin. Vuonna 1883 perustettiin Fiskars Aktiebolag -niminen osakeyhtiö. Vuosisadan vaihteeseen asti tuotanto oli kannattavaa mm. Venäjälle vietyjen tuotteiden ansiosta. Åminneforsin ruukin siirryttyä Fiskarsin haltuun yhtiö sai käyttöönsä vuonna 1887 rakennetun Siemens-Martin uunin, joka oli Suomen kolmas tämäntyyppinen uuni luvulla vienti oli 45 prosenttia liikevaihdosta. Vuonna 1890 Fiskars osti Åminneforsin valssilaitoksen konkurssihuutokaupassa. Vuonna 1891 Åminneforsin neljästä putlausuunista kaksi toimi puuhiilellä ja kaksi kivihiilellä. Jokaisen putlaus uunin vieressä oli pystyhöyrykattila. Niiden avulla käytettiin valssilaitoksen kolmea höyryvasaraa. Karkea- ja hienovalsseja käytti 1886 asennettu 40 hv turbiini. Valssilaitoksessa oli kaksi hitsausuunia sekä ulkopuolella tiilinen puunkuivausuuni. Vuonna 1891 rakennettiin kapearaiteinen rautatie Fiskarsin ja Pohjankurun sataman välille helpottamaan kuljetuksia. Ruukissa työskenteli vuonna 1894 noin 250 henkilöä, ja koko ruukkiyhteisöön kuului suunnilleen 1050 ihmistä. Vuosina tehtaan kannattavuus heikkeni, mutta suhdannenousun ansiosta yhtiö kuitenkin pelastui. Vuonna 1906 Suomi sai yksikamarisen yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitun eduskunnan. Sääty-yhteiskunta hajosi. Ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna Fiskarsin komea osasto Pietarin teollisuusnäyttelyssä vuonna Juuri valmistunut rautatie Helsingistä Pietariin avasi lupaavia näkymiä Suomen ja Venäjän väliselle kaupalle

22 Suomen itsenäisyyden aika Laajentumista ja uudistumista Ensimmäinen maailmansota ei aluksi tuntunut Suomessa paljonkaan. Metalliteollisuuden kannalta tilanne jopa parani Venäjän armeijan kasvaneiden tilausten myötä. Keisarikunnan poliittinen kehitys johti kuitenkin vuonna 1917 tsaari Nikolai II:n teloitukseen ja bolsevikkien nousuun Venäjän johtoon. Saman vuoden joulukuussa Suomi julistautui itsenäiseksi. Seuraavana vuonna Suomi ajautui kansalaissotaan. Näiden vuosien tapahtumat johtivat siihen, että metalliteollisuus menetti aiemmat laajat Venäjän markkinansa. Menetys pyrittiin korvaamaan laajentamalla markkinaosuutta Länsi-Euroopassa ja itsenäistyneissä Baltian maissa. Vuonna 1920 Suomi hyväksyttiin jäseneksi Kansainliittoon, joka määräsi vuonna 1921 Ahvenanmaan Suomelle. Vuonna 1917 säädettiin laki kahdeksantuntisesta työajasta ja oppivelvollisuuden sisältävä kansakoululaki vuonna Ensimmäisen maailmansodan jälkeiset vuodet Tuotevalikoimaa laajennettiin mm. perustamalla ensimmäinen jousitehdas Suomeen. Fiskars toimitti kuorma-auton jousia moniin pohjoismaisiin merkkeihin. Kuvassa kierrejousen valmistusta 1940-luvulla Pohjankurun jousitehtaassa. Vasemmalla: Kankaan koeleikkaus oli jo aikoinaan tärkeä toimenpide saksen laadun varmistamisessa

23 Orijärvi-puukon viimeistely oli käsityötä. Oikealla: Rautavalu käynnissä Fiskarsin Åminneforsin tehtaalla. Yrityksen alkuperäinen toimiala, terästuotanto, myytiin 1960-luvulla osana rakennemuutosta Ovakolle olivat Fiskarsille voimakkaan laajentumisen ja uudistumisen aikaa. Yhtiön tuottavuutta parannettiin kehittämällä teräksen jalostusmenetelmiä ja uudistamalla Åminneforsin valssilaitokset. Tuotevalikoimaa laajennettiin mm. perustamalla ensimmäinen jousitehdas Suomeen. Yhtiö osti Inhan ruukin Ähtäristä, enemmistön Salon Sähkö- ja Konetehdas Oy:stä, Billnäs Bruks Ab:n, Oy Ferraria Ab:n Jokioisten ja Loimaan tehtaat ja tehtaan Perosta Karjalan kannakselta sekä Finska Bult- och Spikfabrik Ab:n. Vuoden 1929 suuri pörssiromahdus vaikutti Suomessa seuraavan vuosikymmenen puoliväliin asti. Pulakauden jälkeen alkoi uusi nousukausi, jonka toisen maailmansodan syttyminen kuitenkin katkaisi. Fiskarsin johdon suunnitelmat pieniyksikköisen yhtiörakenteen muuntamisesta suurtuotantoa varten lykkääntyivät sodanjälkeiseen aikaan. 40

24 Sodan jälkeen Rakennemuutoksia ja uusi suunta Konepajateollisuus joutui 1900-luvun jälkipuoliskolla sopeutumaan täysin uuteen todellisuuteen. Talvisota ja jatkosota olivat vaatineet Suomelta suuria taloudellisia ja inhimillisiä uhrauksia. Sotatalous merkitsi käytännössä viennin ja tuonnin pysähtymistä. Esimerkiksi kotimarkkinoille suunnattu tuotanto saavutti vasta vuonna 1948 sotaa edeltäneen ajan tason. Samana vuonna solmitut Pariisin rauhansopimus ja yya-sopimus Neuvostoliiton kanssa olivat alkuna Suomen uudelle ulkopolitiikalle. Suomi vakiinnutti paikkansa maailmassa hakeutumalla jäseneksi ensin vuonna 1955 Pohjoismaiden neuvostoon ja seuraavana vuonna Yhdistyneisiin kansakuntiin. Suomi osallistui Euroopan yhdentymiseen, ensin 1960-luvulla Eftan liitännäisjäsenenä ja viimein vuodesta 1995 Euroopan unionin jäsenenä ja liittyi ensimmäisten EU-maiden joukossa vuoden 1999 alusta yhteisen rahan tuovaan talous- ja rahaliitto Emuun. Sodan jälkeen Neuvostoliitolle maksettavat sotakorvaukset toivat metalliteollisuudelle merkittäviä tilauksia, kun taas metsäteollisuus hallitsi länsivientiä. Vuodesta 1956 tuli kauaskantoinen. Silloin alkoi Urho Kekkosen 26 vuotta jatkunut presidenttikausi. Sinä vuonna Suomi sai takaisin Neuvostoliiton tukikohtana olleen Porkkalan. Kevään 1956 yleislakko vaikutti kaikilla teollisuudenaloilla ja johti Suomen taloudessa aikaan, jota 1990-luvun alkupuolelle saakka leimasivat inflaatio ja toistuvat devalvaatiot. Metalliteollisuus ajautui sittemmin vuonna 1971 omaan lakkoonsa, joka sulki myös Fiskarsin tehtaat seitsemäksi viikoksi. Näissä ulkoisissa oloissa konepajateollisuus joutui suuntautumaan uudelleen. Uusvienti ja design Fiskarsin PowerStep -oksasakset. Muovi oli 1960-luvulla lupaava tulevaisuuden materiaali. Fiskarsin vuosina tuotannossa olleen mehulingon kuori oli sekin muovia. Astioita tuotettiin vuosina Saksien valmistus alkoi

25 Fiskars oli ensimmäisten joukossa Euroopassa valmistamassa mikroaaltouuneja vuosina toivat aluksi näyttäviä menestyksiä, joiden kokonaistaloudellinen merkitys ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Monet yritykset pirstoutuivat yrittäessään toimintojensa monipuolistamista. Myös Fiskars teki 60-luvun alussa yritysostoja, jotka eivät osoittautuneet kovinkaan harkituiksi. Vähitellen ne vaikuttivat yrityksen kannattavuuteenkin ja pakottivat vakautustoimiin ja rakennemuutoksiin. Näinä vaikeina vuosina yhtiön reaaliomaisuus osoittautui arvokkaaksi voimavaraksi. Eräiden Tammisaaren saariston alueiden myynti antoi hengähdysaikaa, jota tarvittiin Fiskarsin toiminnan muuttamiseen. Osittain juuri vaikeuksiensa vuoksi Fiskars ryhtyi jo vuonna 1969 sellaisiin radikaaleihin teollisuuden rakennemuutoksiin, jotka 1990-luvulla yleistyivät muuallakin. Hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Jacob von Julin oli kyllin kaukonäköinen luovuttaakseen yrityksen alkuperäisen toimialan, terästuotannon, Ovako Oy Ab:lle. Rakenteellinen rationalisointi turvasi moneksi vuodeksi Fiskarsille raaka-aineen saannin. Muut kauppaan kuuluvat edulliset ehdot paransivat yhtiön tulosta. Myös Åminnefors kehittyi suotuisaksi Ovakon omistuksessa. Kohti vahvaa kansainvälistä yritystä Fiskarsin kirveitä tehdään Billnäsin tehtailla. Fiskars aloitti uuden kauden pitkäaikaisen toimitusjohtajan ( ), ja sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana aina vuoteen 2005 asti toimineen, Göran J. Ehrnroothin johdolla. Yhtiö suuntautui silloin maailman vahvimpaan talouteen, Yhdysvaltoihin, ja se osoittautuikin onnistuneeksi valinnaksi. Se tarjosi perustan kansainvälistymiselle, kasvavat markkinat ja avokkaita kokemuksia. Fiskarsin laajentuminen alkoi oman saksitehtaan perustamisesta Yhdysvaltoihin vuonna Sen jälkeen tehtiin useita kuluttajakeskeisiä saman tuotantosuunnan yritysostoja, esim. Wallace Manufacturing Co (1985), Gerber Legendary Blades (1985) ja Coltellerie Montana (1989). Vaikeimpina vuosina oli myös melkein huomaamatta kylvetty tulevan menestyksen siemenet. Vuonna 1967 valmistettiin ensimmäiset oranssikahvaiset sakset. Jo seuraavana vuonna saksituotanto siirrettiin Fiskarsissa isompiin tiloihin ja heti sen jälkeen oli edessä uuden saksitehtaan rakentaminen Billnäsiin. Saksien myötä kasvoi asiantuntemus leikkaaviin työkaluihin, ja 1980-luvulla alkoi ergonomisten musta-oranssien puutarhatyökalujen kehitystyö Billnäsissä ja 1990-luvuilla Fiskars oli vahvasti mukana myös elektroniikassa. Fiskars hankki omistukseensa Televan voimaelektroniikkatoiminnat Suomessa ja Deltec Power Systemsin Yhdysvalloissa

26 Vuonna 2007 Fiskars osti designyhtiö Iittalan. Parhaimmillaan elektroniikka kattoi noin neljänneksen yrityksen myynnistä. Siitä luovuttiin hyvin tuloksin vuosina Yrityksen strategia keskitettiin nopeaan tuotekehittelyyn ja kulutustavaroiden markkinointiin, sijoituksiin teollisiin yrityksiin sekä kotimaan kiinteistöjen hallintaan. Vuosituhannen vaihteessa Fiskars oli kansainvälinen yritys, jonka työntekijöistä kaksi kolmasosaa ja yli 90 prosenttia liikevaihdosta oli Suomen rajojen ulkopuolella luvun alussa kuluttajatuotteet organisoitiin Fiskarsin kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Fiskars Consumer Products, Inc:lle. Myös Fiskars siirtyi operoimaan kasvaville Aasian markkinoille ja perusti oman tytäryhtiön Japaniin. Vuonna 2003 aloitettiin merkittävä rakennemuutos, jolla yhtiön rakennetta selkiytettiin. Vahvat tuotemerkit nousivat Fiskarsin pääosaamisalueeksi ja operatiivisia toimintoja siirrettiin takaisin konsernijohdolle. Ulkoilutuotteet, joissa Gerber oli vahva johtaja, saivat vahvistusta vuonna 2006, kun Fiskars osti ruotsalaisen, erityisesti kompasseistaan tunnetun Silvan ja sen amerikkalaisen tytäryhtiön Bruntonin. Samana vuonna olivat myyntiluvut USA:n ja Euroopan kesken tasaantuneet, puolet myynnistä tuli USA:sta ja puolet Euroopasta. Suomalaisen desingyhtiön Iittalan oston myötä vuonna 2007 Fiskarsin toiminnan painopiste palautui Suomeen. Se vahvisti myös yhtiön osaamista keittiövälineiden ja kodin sisustustuotteiden alueella. Fiskars on tänään vahvoihin merkkituotteisiinsa luottava kuluttajatuoteyhtiö, joka on jo vuodesta 1649 tehnyt kestävää muotoilua ja toimivia tuotteita joka kotiin, niin keittiöön ja sisustukseen kuin ulkoiluun ja puutarhaan. Sen juuret ovat vahvasti omassa Fiskarsin Ruukissa historia tuo mukaan voimaa katsoa eteenpäin ja, kuten aina ennenkin, kehittyä aikojen myötä. Fiskarsin uudet tuotantoyksiköt Suomessa rakennettiin Billnäsiin, jossa tonttimaata ja työvoimaa on ollut paremmin saatavilla

27 Vuonna 1967 valmistuivat ensimmäiset oranssipäiset Fiskarsin sakset. Työmenetelmissä ja hienotaetehtaan tuotannossa oli tehty innovaatioita ja näin pystyttiin valmistamaan aivan uudenlaiset sakset. Vähitellen saksista tuli kannattava tuotantoala, joka vetosi suoraan kuluttajaan ja valloitti markkinoita koko maailmassa. Saksista tuli ajan myötä varsinainen ikonituote. Nykyään Fiskarsista tulee ensimmäiseksi mieleen oranssinvärinen kahva. Oranssi ei ollut itsestään selvä valinta, vaan sattumaa. Fiskarsin muovitehtaalla oli valmistettu oransseja mehupuristimia, ja koneessa ollut oranssi väri käytettiin mallikahvojen tekoon. Lopullisesta väristä äänestettiin myyntikonttorilla, ja oranssi väri voitti niukasti mustan äänin 9 7. Saksien tuotekehitys jatkuu edelleen. Vielä 1970-luvlla saksien valmistus aloitettiin takomalla terät, jotka hiottiin lopulliseen muotoonsa. Sittemmin materiaali stanssattiin tarkasti valmiiksi mitoitetuista levyistä. Vuodesta 1975 teriin hiottiin viiste, joka paransi ulkonäön lisäksi myös leikkaavuutta. Vuosien varrella muutoksia on tullut lähinnä muotoiluun ergonomian parantamiseksi ja tuotantoteknologiaan

28 Fiskarsin saksia kahdelta vuosisadalta Kumisakset, Savukesakset, Ompelusakset, Kipsinpoistosakset, Paperisakset, Sakset, Classic, Paperisakset, Räätälinsakset, Lamppusakset, Säkkisakset, Räätälinsakset, Naistensakset 13. Palttinasakset, Yleissakset, Myymäläsakset 16. Räätälinsakset

29 Fiskarsin ruokailuvälineitä Voiveitsi, norsunluu, Ruokailuvälineet, Hill, norsunluu, Ruokailuvälineet, norsunluu, Ruokailuvälineet Triennale, nailon, ruostumaton teräs, Bertel Gardberg, Ruokailuvälineet, Ruokailuvälineet, Senaattori, hopeaholkki, eebenholtsi, Ruokailuvälineet, kookos, Ruokailuvälineet, eebenholtsi, Ruokailuvälineet, eebenholtsi, Ruokailuvälineet, eebenholtsi,

30 Fiskarsin keittiövälineitä Nahanvalmistustyökalu, Retikkapora, Tarjoiluveitsi ja -haarukka, eebenholtsi, Juustopora, Voipora, Leipäsaha, Talttapuukko, Kirjansitojanveitsi, Rapuveitsi, Sardiinipurkinavaaja, eebenholtsi, Ranskalainen keittiöveitsi, Tupakkaveitsi, Lihakirves, Nahanmuokkausveitsi, 1920-luku 15. Sokeriveitsi, Ranskalainen keittiöveitsi,

31 Fiskarsin metsästys- ja linkkuveitsiä Merkkirauta, Puutarhaveitsi, Piirustin, eebenholtsi, Raapeveitsi, eebenholtsi, Metsästysveitsi, helmiäinen, Merimieslinkkuveitsi, Linkkuveitsiä, norsunluu, Linkkuveitsi, helmiäinen, Linkkuveitsi, sarvea, Partaveitsi, Metsästysveitsi, puhvelinsarvi, Kynäveitsiä, kilpikonnanluu,

32 Osa Fiskarsin laajasta puukkotuotannosta Puukkoja, Ratkomaveitsi, Pellavaveitsi, Puukkoja,

33 Fiskarsin mortteleita ja messinkisiä kynttilänjalkoja Ylärivi, vasemmalta: Huhmar, messinkiä no 4 sekä no 1/Hill Kynttilänjalka, messinkiä, no 11/Hill, no 3,no 6/Hill, no 6, Huhmar, valurauta, 1924 Alarivi, vasemmalta: Kynttilänjalka, messinkiä, no 1/Hill, no 14, no 2/Hill, no 3/Hill, no 10/Hill, no 10/Hill,

34 Ruukki ympäristöineen Aikojen kuluessa syntynyt kokonaisuus Fiskarsin ruukin nykyinen rakennuskanta on muotoutunut neljän vuosisadan aikana. Yhtään 1600-luvun taloa tai tehdasta ei ole säilynyt, mutta joitain tämän ajan rakenneosia löytyy eräiden rakennusten perustuksissa. Alueen nykyinen tiestö on kuitenkin peräisin 1600-luvulta ja 1700-luvun alusta. Ruukki rakennettiin Fiskarsinjoen varrelle, joka virtaa Degersjön järvestä Pohjanpitäjänlahteen. Joen ylempi koski sijaitsee aivan järven läheisyy- dessä ja siitä alavirtaan noin kilometrin päässä on myllyputous ja sen jälkeen toinen koski. Niiden partaalle, ns. ylä- ja alaruukkiin on 1600-luvulta alkaen rakennettu raudan ja kuparin jalostukseen erikoistuneita laitoksia. Suunnilleen koskien puolivälissä jokeen yhtyy pieni Risslajoki. Tämän joen varrella sijaitsivat tiiliruukki ja puimala. Fiskarsin rehevän ja puistomaisen jokilaakson maastonmuodot ja koskien välinen etäisyys vaikuttivat rakennusten sijoitukseen eikä ruukin alkuvaiheen asemakaava ollutkaan kovin jäsentynyt. Valtionarkistossa säilytettävä jäljennös Qvistin vuoden 1764 regulointisuunnitelmasta. Kartassa merkintä: Troget kalkerad efter det å Fiskars arkiv befintliga originalet af Fiskars , Lindsay von Julin. Qvistin piirroksessa näkyvä masuuni on ollut punatiilisen entisen hienotaetehtaan paikalla

35 C.L. Engelin suunnitelma Fiskarsin päärakennukseksi. Matalat siipirakennukset eivät toteutuneet. Vuonna 1764, jolloin Fiskarsin omisti kauppaneuvos Robert Finlay, ylimasuunimestari Bengt Qvist laati regulointisuunnitelman, jotta ruukkiin saataisiin yhtenäisempi asemakaava. Suunnitelman mukaan alaruukissa sijainneelta masuunilta vedettiin viivasuora tie koilliseen. Sen länsipuolta reunustivat työläisten pienet tuparakennukset ja niitä vastapäätä rakennetut vaatimattomat navetat. Tiiviisti ryhmitettyjen rakennusten pitkä sivu antoi tielle, joka näin sai kadunomaisen, suljetun luonteen. Kadun lounaispäähän suunniteltiin ruukin hallinnollinen keskus: päärakennus kaksine siipineen. Näistä valmistui vain toinen siipirakennus, nykyinen konttori, mutta päärakennus nousi vuosina Qvistin osoittamalle paikalle. Selvemmin Qvistin asemakaava toteutui ruukinkadun rakentamisessa. Itse asiassa katuja tehtiin kaksi: ns. Ala- ja Yläruukinkatu. Ylimääräisen kadun rakentamiseen vaikutti työntekijöiden määrän kasvu, jonka uudet teollisuuslaitokset olivat tuoneet mukanaan. Yläruukinkatu, nykyinen Peltorivi noudatti Alaruukinkatua tarkemmin Qvistin suunnitelmaa. Se kulki viivasuoraan alemmalta ruukinkadulta itään ja päättyi yläruukille. Kadun kummallakin puolella sen länsipäässä oli kaksi pitkähköä ulkorakennusta. Risslajoen ylittävän puusillan itäpuoli rakennettiin niin, että kadun pohjoispuolelle sijoitettiin asuintuvat ja eteläpuolelle navetat. Tupien väliin jäivät puutarhat ja niiden pohjoispuolella aukenivat peltosarat. Bengt Ludvig Björkman päätti Fiskarsiin muuttaessaan rakennuttaa asunnokseen ja ruukin hallinnolliseksi keskukseksi komean linnakartanon. Ensimmäisen suunnitelman laati Pehr Granstedt Yllä Charles Bassin suunnitelma Fiskarsin ruukinkartanon pääfasadiksi vuodelta Oikealla vastaava Pehr Granstedtin suunnitelma vuodelta Seuraavalla aukeamalla: Alakosken partaalle vuonna 1818 rakennettu kuparipaja sekä sen työntekijöitä. Kuvaharvinaisuus1860-luvulta, C.E. Malmberg. jo vuonna 1815, mutta ruukinpatruuna Björkman ei ollut siihen tyytyväinen. Hän tilasi italialaissyntyiseltä Charles Bassilta uudet piirustukset. Bassi selkiinnytti kartanon huonejärjestystä ja rakennetta sekä lisäsi taloon vielä koristeellisia yksityiskohtia, joista huomattavin on julkisivun altaani toskanalaisine pylväineen. Pääosin Kivimuuri rakennettiin kuitenkin Granstedtin hahmottamaan asuun. Muuraustyön ollessa jo valmis Björkman tilasi vielä yhdet piirustukset, tällä kertaa C.L. Engeliltä. Engel ehdotti talon kummallekin sivulle yksikerroksista siipeä ja niiden eteen pylväikköä. Itse päärakennuk- seen hän ei halunnut muutoksia. Näitä siipirakennuksia ei kuitenkaan toteutettu. Kolmikerroksisen ja 32-huoneisen Kivimuurin rakentaminen ei siihen aikaan ollut kovinkaan yksinkertainen tehtävä. Rakennuksen runko valmistui jo vuonna Sisustustyöt saatiin kuitenkin valmiiksi vasta John von Julinin aikana 1820-luvulla. Rakennus muurattiin Fiskarsin oman tehtaan tiilistä, vesikatto tehtiin maassamme harvinaisesta ja siksi kalliista kuparista. Fiskarsissa se oli mahdollista, koska ruukki omisti Suomen ensimmäisen kuparikaivoksen Orijärvellä

36 66 67

37 Tavaraliikennettä hoidettiin vielä 1950-luvun alussa kapearaiteista rautatietä pitkin Fiskarsin ruukista Pohjankurun satamaan. Vanha hienotaepaja C.E.Malmbergin 1860-luvulla ottamassa kuvassa. Rakennus tuhoutui myöhemmin tulipalossa. Sen tilalle rakennettu punatiilinen tehdas valmistui vuonna Fiskarsin molemmat ruukinkadut säilyivät Qvistin kaavaa myötäillen Julinin aikaan saakka. Julin oli ahkera rakennuttaja, joka sekä laajensi ruukkia että korjautti rappeutuneita rakennuksia. Alaruukinkadun talot purettiin ja niiden tilalle rakennettiin tien länsipuolelle vuosina talli, koulutalo, vaunuvaja, voudin asunto ja kaksi asuinkasarmia. Suunnittelijoina toimivat eräät aikakauden huomattavimmista arkkitehdeistä: C.L. Engel, J.E. Wiik, A. Peel ja A.F. Granstedt. Näin katu sai selvän empireleiman, joka on lähes muuttumattomana säilynyt meidän päiviimme asti. Julin korjautti tai rakennutti uudelleen kaikki Peltorivin asuintuvat. Korjauksissa käytettiin hyväksi Fiskarsin maatilojen asuinrakennuksia, jotka siirrettiin ruukkiin. Peltoriville nousi myös kokonaan uusia rakennuksia. Vuoden 1842 loppuun mennessä saha jo toimitti tarvittaessa puutavaraa ja rakennusten tiilikatot tehtiin ruukin omassa tiilitehtaassa. Tien eteläpuolella sijainneet navetat purettiin, ja Julin rakennutti kauemmas asuintuvista kolme suurta yhteisnavettaa, jotka valmistuivat vuosina Ruukinkatujen suljettu katutila hävisi näissä muutoksissa. Yläruukille Julin rakennutti valimon ja konepajan, joilla on merkittävä teollisuushistoriallinen arvo. Brittiläiselle konepajan työnjohtajalle David Cowielle suunniteltu asuinrakennus sai nimekseen Alaruukki 1920-luvulla. Muutamaa varastorakennusta lukuunottamatta rakennukset ovat yhä paikoillaan. Vasemmalla näkyvä vaalea rakennus, entinen kuparipaja myöhemmin rakennettuine lisärakennuksineen toimii nykyään näyttelytilana