Seismisen refraktiomittauksen tulkinnan esittäminen OasisMontaj:ssa Arto Korpisalo
|
|
- Annika Härkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ESY Q23.1/2007/ Espoo Seismisen refraktiomittauksen tulkinnan esittäminen OasisMontaj:ssa Arto Korpisalo
2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro Tekijät Arto Korpisalo Raportin laji Arkistoraportti Toimeksiantaja Raportin nimi Seismisen refraktiomittauksen tulkinnan esittäminen OasisMontaj:ssa Tiivistelmä Refraktio - valikko on lisätty OasisMontaj (Geosoft) ohjelman työkaluriville. Valikon edellytyksenä on, että meriseismisen mittauksen tulkinnasta on tehty xyz tiedosto. Lisäksi tulosten korjaamisen kannalta tärkeä GPS (xyz) tiedosto on oltava myös käytössä. Kun tarvittavat xyz tiedostot on tehty, käyttäjä voi nyt tulostaa tulkintakuvan hyvin yksinkertaisesti ja nopeasti paperille. Ohjelman toimivuuden kannalta on tärkeää, että käyttäjä muistaa käyttää ennalta sovittuja oletuskanavanimiä. Tällä hetkellä valikko on ohjelmoitu vain meriseismisen mittauksen tulkintakuvan tulostamiseksi mutta maanpintaosio liitetään valikkoon kun tarvittava xyz tiedosto voidaan tehdä. Käyttöliittymä on ladattavissa verkosta osoitteesta: arkisto on Nassi/ /Refraktio Oasis/. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Meriseismiikka, refraktio, geosoft, käyttöliittymä Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Karttalehdet Muut tiedot Arkistosarjan nimi Arkistotunnus Q23.1/2007/76 Kokonaissivumäärä 61 Kieli suomi Hinta Julkisuus Yksikkö ja vastuualue ESY/Merigeologia ja geofysiikka Allekirjoitus/nimen selvennys Arto Korpisalo Hanketunnus Allekirjoitus/nimen selvennys
3 Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 YLEISTÄ Ohjelmamodulien kääntäminen OM 6.4:ssa Grc tiedostomuoto Gxc tiedostomuoto OasisMontaj - lisenssin siirtäminen OasisMontaj''n OasisMontaj'n päivitykset sarjan päivitys 6-sarjan versioksi x version päivitys versioksi OM5.x versioiden poistaminen koneestasi Tulostimen asettaminen 12 2 REFRAKTIO-VALIKON RAKENTAMINEN 18 3 REFRAKTIO -VALIKON AKTIVOIMINEN Gx ohjelmien käyttöönotto 20 4 UUDEN TYÖN ALOITUS ELI AVAA UUSI PROJEKTI 21 5 REFRAKTIO VALIKKO 23 6 VALIKON KÄYTTÄMINEN 25 7 DATABASE Uusi database Uusi database Avaa database Tallenna database 29 8 XYZ TIEDOSTOJEN LATAAMINEN TAULUKON TÄYTTÄMINEN Vakionimiset kanavat vesi_0, kerros_1, kerros_ Taulukon muokkaus Järjestetään toisen koordinaatin suhteen Interpoloidaan veden_syvyys -kanavaa Järjestetään vesi_0 kanavan suhteen laskevasti Poistetaan turhat rivit taulukosta Järjestetään toisen koordinaattin suhteen Kerrosten laskeminen Vesi_0 vesi_n Veden_syvyys kaapeli_n Kerros_1 kerros_1_n Matka-kanava 42
4 9 OTSIKKORIVIT PIIRTÄMINEN TULOSTAMINEN REFRAKTIO- MANUAALI YHTEENVETO 57
5 1 1 YLEISTÄ Ohhj jeel lmaamoodduul lieenn kkäääännt tääminneenn OM : :ssssaa Gxc -moduulien kääntäminen onnistuu nyt ongelmitta ja myös meidän erikoismerkkimme ä ja ö tulostuvat oikein, kun käytetään ANSI- koodausta. Aikaisemmissa kääntäjäversioissa koodauksessa piti käyttää UTF-8 merkistöä, jolloin ongelmia ei esiintynyt kääntämisen yhteydessä. Tällä hetkellä gxc -ohjelmaa tallennettaessa, tiedosto on siis edelleen tekstitiedosto, mutta koodaus (Encoding) -vaihtoehtona on jälleen ANSI. Kääntäminen tapahtuu edelleen kaksivaiheisesti. Grc tiedostossa annetaan ohjeet, joiden mukaan ohjelmissa näkyvät dialogit rakennetaan varsinaisessa gxc -moduulissa. Tiedostojen kääntäminen aloitetaan grc kääntäjällä, jolloin tuloksena syntyvät gr- ja grh (header)tiedostot, jotka sijoitetaan INCLUDE- ja RESOURCE lauseisiin varsinaisessa gxc tiedostossa. Gx - ohjelmien kääntäminen tapahtuu gxc kääntäjällä Grrcc tit ieeddoosst toomuuoot too Moduulin rakennuspalikoita ovat siis grc ja gxc tiedostot. Gxc tiedosto on varsinainen ohjelma, joka suorittaa tarvittavan toiminnon. Ikkunat ja dialogit rakennetaan gxc tiedostossa mutta se mitä ja millainen on dialogin ulkoasu, on ohjelmoitu grc tiedostossa (kuva 1). Kuva 1. Grc tiedostomuoto. PLOTPROFILE -dialogissa syötetään kuvan ulkoasuun ja profiilien piirtämiseen tarvittavat parametrit. EDIT riveillä käyttäjä tai ohjelma itse kirjoittaa tietoa. Kun EDIT rivillä ei ole N- koodia, käyttäjä voi vapaasti muuttaa rivillä olevaa tietoa. Jos N-koodi löytyy riviltä, käyttäjä ei voi muuttaa rivin sisältämää informaatiota. LEDIT rivit ovat listarakenteita. Niiden avulla ohjelma rakentaa käyttäjälle listan, josta käyttäjän on valittava sopiva vaihtoehto (kuva 2). Listaobjektia käyttäjä ei voi myöskään ohittaa ilman valintaa.
6 2 Kuva 2. PLOTPROFILE - dialogissa LEDIT rivin listan tunnus on Kerroin Gxxcc tit ieeddoosst toomuuoot too Piirto.gxc tiedostossa PLOTPROFILE -dialogi rakennetaan kuvaruudulle grc tiedoston ohjeen mukaisesti (kuva 4). Grc -kääntäjän tuloksena syntyneet gr- ja grh tiedostot sijoitetaan gxc tiedostoon (kuva 3). Kuva 3. Piirto.gr ja piirto.grh. Kuva 4. Gxc koodi, joka rakentaa PLOTPROFILE dialogin.
7 Oaassi issmoonnt taaj j - lil isseennssssi inn ssi iirrt täämi inneenn On tilanteita, jolloin haluaisit siirtää OasisMontaj lisenssisi toiseen koneeseen. Jos olet verkkoyhteydessä, niin mielestäni paras ja toimivin tapa siirtää lisenssi, on käyttää Park vaihtoehtoa. Park -toiminnon yhteydessä käyttäjälle annetaan tunnus (License key), jolla lisenssi saadaan toimimaan toisessa koneessa. Toiminnon yhteydessä ruudulle tulee ilmoitus, että OM6.4 haluaa aukaista verkkoyhteyden, joten se pitää sallia tässä tapauksessa. Kun olet käyttänyt Park - toimintoa ja avaat OM6.4:n toisessa koneessasi, kone pyytää sinua antamaan tunnuksen (käytä Internet yhteyttä, muista kirjoittaa tunnus muistiin). Kuva 5. Lisenssin "parkkiin" asettaminen. Kuva 6. Ohjelman mukaan lisenssi siirretään Geosoft license serveriin.
8 4 Kuva 7. Lisenssin siirtäminen "parkkiin" edellyttää, että sallit yhteydenoton Geosoft license serveriin. Kuva 8. Kun olet sallinut yhteydenoton, ohjelma antaa sinulle License Key'n, jota käytät kun haluat käyttää OM 6.4:ä toisessa koneessasi (verkkoyhteys on oltava). Kuva 9. Kun aloitat ohjelman käytön toisessa koneessa, ohjelma pyytää antamaan License Key'n, joten paina Enter License Key nappia. Sivu näyttää tältä kun sinulla on koneessasi myös vanhempia OM -versioita mutta muuten ruudulle pitäisi avautua alla oleva ikkuna.
9 5 Kuva 10. Ohjelmaa pyytää sinulta avaimen, joten kirjoita se ruutuun ja käytä Internet valintaa. Internet Options valinta avaa ikkunan, johon voit kirjoittaa parametrit. Kuva 11. Lopuksi ohjelma ilmoittaa, että lisenssi on asennettu ja voit aloittaa. Jos sinulla ei ole käytössä verkkokonetta, johon haluat siirtää lisenssisi, niin voit käyttää Transfer License valintaa. Omat kokemukseni menetelmästä ovat huonot. Siirto näyttää onnistuvan moitteettomasti jonkin aikaa mutta voi sen jälkeen tehdä käytön mahdottomaksi. En suosittele.
10 Oaassi issmoonnt taaj j' 'nn ppääi ivvi ityykksseet t Refraktio -valikon gx- moduulit on nyt käännetty OM 6.4:ssa eikä niiden toimivuutta ole testattu aikaisempien versioiden kanssa, joten käyttäjien pitää päivittää OM versionsa OM 6.4:ksi. Tällä hetkellä käytössä on vielä 5-sarjan versioita ja uudempaa 6 sarjan versiota. Molemmat versiotyypit pitää päivittää eri tavoilla ssaarrj jaann ppääi ivvi ityyss 66- -ssaarrj jaann vveerrssi iookkssi i Tämän sarjan päivitys on hiukan työläämpi kuin 6-sarjan. Koneessasi pitää olla molemmat versiot asennettuna, joten jos OM6.4 ei ole asennettuna, niin asenna ensin OM 6.4 samaan koneeseen, jossa on jo OM5.x. Kun olet asentanut OM 6.4:n, avaa se ja suorita Obtain a Provisional License prosessi ohjelman (OM 6.4) antaman ohjeen mukaisesti. Uusi v6 lisenssiavain tehdään version OM5.x punaisen lisenssinlevyn mukaan. Teet päivityksen seuraavasti. 1). Varmista, että OM 5.x lisenssilevy on asennettuna koneessasi, avaa siis OM 5.x ja suorita File > Software Manager > Install License/Password... 2). Muista, että sinun on pitänyt asentaa OM 6.4 koneeseesi jatkaaksesi eteenpäin. Jos 6-versio ei ole vielä asennettuna, niin tee se nyt. Päivitystiedosto (OasisMontaj 6.4 full.exe) löytyy verkosta. Asennuksen jälkeen avaa OM 6.4. Paina Obtain a Provisional License nappia (kuva 12), jolloin ohjelma tekee sinulle lisenssiavaimen OM 5.x version mukaisesti. Kuva 12. Ohjelma tekee OM 6.4 lisenssiavaimen OM 5.x version punaisen lisenssilevyn mukaisesti. Avaa Options ikkuna ja syötä Internet Options parametrit. 3). Seuraavaksi OM 6.4 lisenssi talletetaan Geosoft License serveriin, Suorita lisenssin "parkittaminen ", avaa File/License/Park License (kuva 13) ja anna ohjelman rakentaa verkkoyhteys, että tallennus voidaan suorittaa (kuva 7). Kun yhteys on valmis, ohjelma ilmoittaa, että OM 6.4 lisenssi on tallennettu Geosoft License serveriin. Samalla ohjelma antaa sinulle lisenssiavaimen, joka sinun pitää muistaa seuraavalla kerralla kun haluat käynnistää OM 6.4 (kuva 14).
11 7 Kuva 13. OM 6.4 tallennus. Kuva 14. Lisenssiavain OM 6.4:een. 4) Lopuksi siirrä 5.x version lisenssi takaisin punaiselle lisenssilevylle, avaa Software Managerin License välilehti ((File > Software Manager >.). 5). Kun olet poistanut myös 5.x version lisenssin, voit käynnistää OM6.4:en, ohjelma avaa ruudulle Geosoft License Manager- ikkunan (kuva 12). Paina Enter License Key nappia, kirjoita lisenssiavaimen tunnus alimmalle riville ja käytä Internet yhteyttä. Ohjelma lataa OM 6.4 lisenssitiedot ja olet valmis käyttää OM 6.4 versiota (kuva 15). Kuva 15. Kirjoita lisenssiavaimen tunnus ja käytä Internet yhteyttä. Salli yhteydenotto.
12 xx vveerrssi ioonn ppääi ivvi ityyss vveerrssi iookkssi i 6.x versioiden päivitys tapahtuu seuraavasti, sinun pitää tehdä päivitykset askelittain ylöspäin versioon OM 6.4 asti. Eli jos koneessasi on OM 6.2, päivitä ensin OM 6.3:ksi. Seuraavaksi suorita päivitys OM versioon. Ennen OM 6.4 päivitystä, koneessasi pitää olla asennettuna Microsoft.NET Framework 2.0. Päivitys löytyy verkosta (dotnetfx.exe) tai saat sen osoitteesta ( kuva 16). Aja ohjelma (dotnetfx.exe) ja seuraa ohjeita. Kun olet päivittänyt NET Framework ohjelman, voit tehdä OM 6.4 päivityksen. Päivitykset löytyvät verkosta osoitteesta: arkisto on Nassi/ /Refraktio Oasis/OasisMontaj päivitykset. OasisMontaj 6.3.exe päivittää OM 6.2 version OM 6.3:ksi OasisMontaj update.exe päivittää OM 6.3 version OM 6.3.1:ksi OasisMontaj 6.4 update.exe päivittää OM version OM 6.4:ksi OasisMontaj 6.4.exe OM 6.4 (täydellinen, uusi asennus) dotnetfx.exe tekee. NET Framework päivityksen AdbeRdr80_fi_FI.exe (Adobe Reader 8.0) Kuva 16. Microsoft.NET Framework 2.0 päivitysohjelma on ajettava ennen OM 6.4 päivitystä. OasisMontaj 6.4 päivityksen jälkeen, järjestelmä voi valittaa lisenssin vanhenemisesta tai muusta vastaavasta ja samalla pyytää lähettämään Geosoft:lle siitä ilmoituksen, toimi ohjeiden mukaisesti. Lähetä ohjelman tekemä sähköinen lisenssihakemus Geosoftille. Vastauksena pitäisi tulla zip-tiedosto (välittömästi), joka sinun pitää ajaa ja uudempi OM 6.4-versio on käytössäsi.
13 OM55..xx vveerrssi iooi iddeenn ppooi isst taaminneenn kkoonneeeesst taassi i Usealla OasisMontaj käyttäjällä voi olla koneessaan myös vanhoja OM5.x versioita vaikka ovat päivittäneet uudempaan 6.x versioon ja käyttävät tällä hetkellä 6.x sarjan ohjelmia. Nämä vanhemmat versiot ovat siis asennettuna eri hakemistoihin ja kuluttavat turhaan tietokoneesi muistia. Vanhempien versioiden poistaminen voi aiheuttaa ongelmia uudemman 6.x sarjan toimivuuden kanssa, joten olen koonnut tähän ohjeita kuinka yrittää poistaa koneestaan nämä vanhemmat versiot ongelmitta. Ensiksi talletetaan OM6.4 lisenssi Geosoft License serveriin. Suorita lisenssin parkittaminen, avaa File/License/Park License (kuva 17). Kuva 17. OM6.4 lisenssin parkittaminen. Anna ohjelman rakentaa verkkoyhteys serverille, että lisenssin tallennus voidaan suorittaa (kuva 18). Kun yhteys on valmis, ohjelma ilmoittaa, että OM6.4 lisenssi on tallennettu Geosoft License serveriin. Samalla ohjelma antaa sinulle lisenssiavaimen, joka sinun pitää muistaa seuraavalla kerralla kun haluat käynnistää OM6.4:n (kuva 19). Kuva 18. Verkkoyhteyden muodostaminen. Salli tämä.
14 10 Kuva 19. Kun lisenssi on parkissa, saat avaimen, jolla saat lisenssin käyttöön, kun seuraavan kerran avaat OM6.4:n. Ohjelma pyytää avaamaan verkkoyhteyden, joten salli se. Kun käynnistät OM6.4 seuraavalla kerralla, avautuu ruudulle Geosoft License Manager- ikkuna (kuva. 20). Kirjoita lisenssiavaimen tunnus alimmalle riville ja käytä Internet yhteyttä. Ohjelma lataa OM 6.4 lisenssitiedot ja olet valmis käyttämään OM 6.4:ä (kuva 15). Alla myös internet asetukset, joita voit käyttää. Kuva 20. Käynnistä OM6.4 ja ohjelma kysyy lisenssiavaimen. Kirjoita se omaan ruutunsa ja käytä verkkoyhteyttä. Vanhan version poisto Olet siis ennen tätä vaihetta, parkittanut uudemman 6-sarjan versiosi. Jos sinulla ei ole OM5.x version käynnistysikonia kuvaruudulla, käynnistä 5.x siitä hakemistosta, johon se on asennettuna. Jos siis 5.x on asennettuna OasisMontaj hakemistoon, mene bin alihakemistoon ja käynnistä OM5.x näpäyttämällä oe32.exe ohjelmaa. OM5.x pitäisi nyt avautua kuvaruudulle (jos kyseinen OM5.x lisenssi on koneessa). Jos lisenssi oli koneessa, sinulla pitää olla myös punainen lisenssilevyke tallessa. Laita levyke A-asemaan. Aukaise File valikko ja valitse /Software Manager/Install License/Password ja paina MOVE LICENSE nappia. Vanhemman OM5.x version lisenssi ladataan nyt levykkeelle. Jos OM5.x ei avautunut ruudulle, koneessasi ei ole vanhemman version lisenssiä ja voit jatkaa poistamalla OM5.x:n käyttämällä Add/Remove programs ohjelmaa. Toimi siis seuraavasti.
15 11 Avaa nyt Control Panel -ikkuna ja valitse Add/remove programs, joka listaa löytämänsä ohjelmat ruudulle. Etsi OasisMontaj5.x ja valitse se ja käytä Remove toimintoa ja ohjelma poistaa OM5.x koneeltasi. Kun vanhempi versio on poistettu koneestasi, sinun pitää vielä poistaa vanhemmasta versiosta jäljelle jääneet hakemistot tiedostorakenteesta, sillä Unistall ohjelma ei poista ohjelmahakemistoa täydellisesti.
16 Tuul loosst timeenn aasseet ttaami inneenn Usealla käyttäjällä on ollut ongelmia tulostimen asettamisen kanssa ja etenkin kuinka säilyttää valittu tulostin, että ohjelma ei muuttaisi tulostinta tulostamisen aikana. Ennen tulostusta tarkista, että haluamasi tulostimen ajurit (tulostimen toiminnasta vastaavat ohjelmat) on asennettuna. Osoitteesta \\tulppa2 löydät kaikki mahdolliset tulostimet, jotka voit asentaa koneellesi. Jos asentaminen ei ole sinulle tuttua, voit aloittaa asentamisen yksinkertaisesti seuraavasti: klikkaa hiirellä Käynnistä painiketta työpöydän vasemmassa alanurkassa ja valitse Suorita (kuva 21). Kirjoita avautuvaan ikkunaan tulostimien sijaintiosoite \\tulppa2 (kuva 22), jonka jälkeen valitset haluamasi tulostimen listasta (kuva 23). Valitaan esimerkkinä konehuoneen dj5000pps tulostin. Kuva 21. Tulostimen asentaminen. Kuva 22. Tulostimen valitseminen - \\tulppa2.
17 13 Kuva 23. Tulostimen valitseminen. Tulostin dj5000pps konesalista on valittu ja ajurit asennetaan koneeseesi. Näin siis asennat tulostimia koneeseesi, joita voit sitten käyttää myös OasisMontaj ohjelmasta tulostettaessa. Kun olet saanut piirrettyä kohteestasi kuvan tai kartan valmiiksi ja haluat tulostaa sen haluamallesi tulostimella, avaa ensiksi File valikko ja Printer and Page setup ikkuna (kuva 24). Kuva 24. Valitse tulostin.
18 14 Kuva 25. Valitaan ensiksi tulostin, joten paina Tulostin painiketta. Kuva 26. Hae tulostin ja paina Ominaisuudet nappia.
19 15 Kuva 27. Valitse Lisäominaisuudet- lehti ja voit asettaa paperikoon jne. Kuva 28. Paperikooksi on valittu A4. Perättäisillä OK- napin varmennuksilla pääset alotisivulle.
20 16 Kuva 29. Sivun asetukset on tehty, joten paina OK painiketta. Nyt olet valmiina tulostamaan kartan, joten avaa File valikko ja valitse Print. Kuva 30. Paina Change Config -painiketta ja valitse Windows ja paina OK nappia.
21 17 Kuva 31. Aseta Name valinnaksi DEFAULT. Kun olet asettanut DEFAULT asetuksen, niin paina Set as default painiketta.
22 18 2 REFRAKTIO-VALIKON RAKENTAMINEN Kaikki tarvittavat ohjelmat löytyvät verkosta osoitteesta: arkisto on Nassi/geofysiikka/maastogeofysiikka/julkinen/ohjelmat/Refraktio - Oasis (kuva 32). Sinun pitää kopioida hakemistot seuraavasti: 1) Gx ohjelmat kopioit OasisMontaj/Gx hakemistoon. Muista aktivoida ohjelmat, joten avaa gx valikko ja ajaa Refresh menus valinta. Tällöin uudet ohjelmat ovat käytössäsi. Tee Refresh toiminto aina kun lataa päivityksiä valikkoon. 2) Kopioi Refraktio.omn OasisMontaj/omn hakemistoon. Muista Refresh, jos teet päivitystä. 3) Kopioi otsikko.dll OasisMontaj/bin hakemistoon. 4) Refraktiomanuaali REFRAKTIO.pdf sijoitetaan OasisMontaj/user hakemistoon. Kuva 32. Refraktio -valikon latausosoite verkossa.
23 19 3 REFRAKTIO -VALIKON AKTIVOIMINEN Kun kaikki tarpeelliset tiedostot on kopioitu oikeisiin hakemistoihinsa, seuraavana toimenpiteenä on aktivoida ja tehdä Refraktio -menu automaattisesti latautuvaksi aina kun aukaiset OM 6.4. Coremenus.omn on tärkeä tiedosto, jossa kaikki valikkopalkissa olevat menut ladataan automaattisesti. Coremenus.omn on Geosoftin alkuperäinen tiedosto. Olen editoinut kyseisen tiedoston OM 6.4 -pakettiin, mutta päivitysten yhteydessä tämä editoitu tiedosto korvataan uudella, jossa Refarktio menua varmaankaan ole, joten joudut tekemään seuraavan toimenpiteen myös itse myöhemmin. Mene Geosoft/Oasis montaj/omn hakemistoon ja avaa coremenus.omn tekstieditorilla (Notepad) ja etsi seuraava kohta tiedostosta (kuva 33) Kuva 33. Coremenus.omn - tiedosto on avattu. Lisää nyt Other menus -osioon seuraava rivi LOADMENU "Refraktio.omn" (kuva 34). Kuva 34. Profiilikartta menun lisäys. Kun olet lisäännyt LOADMENU "Refraktio.omn" rivin, OasisMontaj lataa myös Refraktio - menun automaattisesti työkalupalkkiin aina kun avaat OM 6.4:n.
24 Gx ohjelmien käyttöönotto Päivitysten yhteydessä sijoita uudet gx -moduulit (kuten muutkin menun gx-tiedostot) gx - hakemistoon kuten edellä on esitetty. Mutta jotta OM 6.4 ymmärtäisi käyttää näitä uusia moduuleita, niin sinun pitää muistaa myös aktivoida ne. Se tehdään työkalupalkin GX- menusta ja valinnalla Refresh menus (kuva 35). Kuva 35. Refraktio moduulien ja muiden osioiden aktivoiminen kopioimisen jälkeen tapahtuu OM 6.4 GX-valikosta. Nyt myös päivityksen yhteydessä kopioidut työkalut toimivat. Mutta muista, että OasisMontaj:n päivityksen yhteydessä Geosoftin oma coremenus.omn päivittyy ja sinun pitää editoida sitä eli lisätä siihen LOADMENU "Refraktio.omn" rivi, että Refraktio menu latautuisi automaattisesti.
25 21 4 UUDEN TYÖN ALOITUS ELI AVAA UUSI PROJEKTI Vanhemmissa versioissa avattiin uusi workspace eli gsw tiedosto. Mutta OM 6.4:ssä käsitellään projekteja eli gpf tiedostoja. Se tapahtuu File valikosta valitsemalla Project/New valinta (kuva 36), jonka jälkeen ohjelmaa kysyy sijoituspaikan, gpf- tiedoston osoitteen (kuva 37). Kuva 36. Uuden projektin avaaminen File valikosta. Jos toisaalta haluat avata jo tehdyn projektin valitse Project/Open vanhan työn avaamiseksi kuvapinnalle. Voit aukaista myös aikaisemmilla versioilla tehtyjä töitä OM 6.4:ssa. Tällöin ohjelma muuttaa vanhan workspace -tiedoston uudeksi projekti tiedostoksi. Kuva 37. Projektin eli gpf tiedoston osoite.
26 22 Anna projektille sopiva nimi ja talleta se Save. Tämän jälkeen OM 6.4:n valikkopalkki rakennetaan lopullisesti ja myös Refraktio menu tulee näkyviin ruudulle. Tarkista seuraavaksi, että sen kokoonpano on kuvan 42 mukainen. Jos valikosta puuttuu rivi, niin vastaavaa gx -moduulia ei ole löytynyt ja sinun pitää kopioida kyseinen moduuli gx- hakemistoon ja muistaa aktivoiminen. Seuraavassa kappaleessa tutustutaan Refraktio valikkoon. Kuva 38. OasisMontaj on avattu mutta projektia ei ole vielä valittu. Kuva 39. Uusi projekti gtk.gpf on avattu. Myös Refraktio valikko on näkyvissä.
27 23 5 REFRAKTIO VALIKKO Uuden projektin avaamisen jälkeen kuvapinnalle pitäisi tulla näkyviin kaikki käytettävissä olevat valikot myös Refraktio -valikko. Jos Refraktio valikko ei esiinny valikkorivissä, niin voit ladata sen erikseen seuraavasti tai editoida coremenus.omn kuten edellä opastettiin. Avaa siis GXvalikko ja valitse Load menu valinta (kuva 40), jolloin OM 6.4 avaa kuvaruudulle omn hakemiston sisällön, josta voit valita Refraktio menun (kuva 42). Kuva 40. Menun lataaminen omn hakemistosta. Kuva 41. Refraktio menu lataaminen.
28 24 Open napin painalluksella myös Refraktio menun pitäisi tulla näkyviin ruudulle (kuva 42). Kuva 42. Refraktiovalikon sisältö.
29 25 6 VALIKON KÄYTTÄMINEN Valikko on rakennettu projektin tehtävien mukaisessa järjestyksessä. Kun tarkistat Refraktio - valikon kokoonpanon ja huomaat, että se ei ole kuvan 42 mukainen, niin silloin puuttuvaa riviä vastaavaa gx- moduulia ei ole löytynyt gx -hakemistosta ja sinun pitää kopioida kyseinen gx - moduuli uudestaan. Sen, mikä gx- ohjelma on kyseessä, saat selville seuraavasti, aukaise Refraktio.omn - tiedosto (kuva 43). Etsi mikä rivi puuttuu valikosta ja hae vastaava gx- moduuli verkosta ja kopioi gx -hakemistoon (muista aktivoiminen). Kuva 43. Refraktio.omn tiedoston rakenne. Uusi database komennolla avataan uusi database (taulukko) projektissa. Avaa database komennolla avaat databasen (taulukon) projektissa. Tallenna database tallennetaan tehty database. Lataa xyz data datan lataaminen databaseen. Lataus on kaksivaiheinen: ensiksi ladataan varsinaiset tulkintatulokset sisältävä xyz tiedosto ja sen jälkeen gps- tiedosto, jota tarvitaan kaapelin paikan määrittämisessä pohjalle. Tarkista otsikkorivit voit tarkistaa otsikkorivit xyz tiedostossa. Sorttaa data sorttaustyökalu. Interpoloi interpoloityökalu.
30 26 Korjaa gdb tehokas työkalu, jolla voit korjata databasen tietoja. Toiminto on monivaiheinen. Asetukset ovat oletusarvoissaan, joita voit tietysti muuttaa tarpeen mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa tehdään lajittelu (sorttaus- ascending), joko x- tai y- kanavan suhteen. Käyttäjä arvioi mittauslinjan kulun x,y koordinaatistossa ja valitsee x-kanavan, jos linja on kallistunut x- akseliin päin. Ja vastaavasti y kanava, jos linja on kallistuneena y-akseliin päin. Seuraavassa vaiheessa interpoloidaan veden_syvyys kanavaa. Jos kanavassa on jäljellä nollia, korvaa ne tähdillä (dummy arvoilla) ja suorita interpolointi uudelleen interpoloi valinnalla. Suorita lajittelu vesi_0 kanavan suhteen (sorttaus descending. Tässä kanavassa ei ole puuttuvia arvoja ja se sopii hyvin lajittelu kanavaksi. Kun olet tehnyt toisen lajittelun, ohjelma poistaa taulukosta (database) tarpeettomat rivit, jotka syntyivät gps tiedoston latauksen yhteydessä. Ohjelma pyytää käyttäjältä kuittauksen jokaisella linjalla. Lopuksi ohjelma suorittaa lajittelun sen koordinaattikanavan suhteen, jota käytettiin ensimmäisessä vaiheessa. Tee matka-kanava matkakanavan tekeminen. Kanavaan lasketaan geofonien paikat x,y koordinaateista. Poista rivit poistetaan databasesta turhat rivit. Voit poistaa turhat rivit myös tällä työkalulla linjoista. Etsi/korvaa työkalu, jolla korvaat merkkejä. Voit korvata tällä työkalulla numeroarvoja kanavissa tähdillä (dymmy) ja suorittaa sitten interpoloinnin. Kerrokset teet tällä työkalulla uudet sarakkeet taulukkoon. Tässä vaiheessa käyttäjä on siis korjannut taulukon ja on valmiina kerrosten laskemiseksi. Valitse x-akseli x-akselin valitseminen. Valitaan x-akseliksi Matka- kanava. Piirrä tulostetaan kuva ruudulle. Kun käyttäjä on rakentanut taulukon valmiiksi ja piirtänyt profiilit Profile window ikkunaan, voidaan ikkunan sisältä tulostaa kuvaruudulle tällä käskyllä. Tallenna kartta tallentaa tehdyn kuva. X,Y korjaukset, jos koordinaateissa tarvitsee tehdä korjauksia. Refraktio manuaali, käyttäjä voi avata ja/tai käyttää REFRAKTIO.pdf:ää apuvälineenä.
31 27 7 DATABASE Kun olet rakentanut Refraktio valikon ohjeiden mukaisesti, olet valmis aloittaa työskentelyn. Valikko on rakennettu niin, että käyttäjä etenee ylimmältä riviltä alimmalle tehtävän mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisenä tehtävänä on avata database (taulukko) työtilassa. Voit tehdä täysin tyhjän databasen Uusi database, avata aikaisemmin tekemäsi database Avaa database. Tässä osiossa voit myös tallettaa tekemäsi databasen Talleta database. 7.1 Uusi database Kun haluat tehdä uuden databasen, johon sitten lataat xyx tiedoston sisältämän datan, käytä Uusi database komentoa (kuva 44) Uuussi i ddaat taabbaassee Kuva 44. Uusi database avataan ruudulle. Kuva 45. Nimeä uusi database.
32 28 Kun olet tehnyt nimeämisen, tyhjä taulukko avataan ruudulle, johon seuraavaksi ladataan seisminen xyz tiedosto. Kuva 46. Tyhjä taulukko database on avattu Avvaaaa ddaat taabbaassee Jos haluat avata aikaisemmin tekemäsi databasen, käytä silloin Avaa database komentoa. Nyt taulukko siis sisältää myös xyz- tiedoston (kuva 47). Kuva 47. Avataan database. Kuva 48. xyz data on ladattu taulukkoon.
33 Taal lleennnnaa ddaat taabbaassee Tässä osiossa voit vielä tallentaa tekemäsi databasen ja avata sen uudestaan jos myöhemmissä vaiheissa tapahtuu virheitä, joita et pysty perumaan. On hyvin perusteltua tallentaa databasessa tehdyt muutokset aika ajoin. Kuva 49. Talleta taulukkoon tehdyt muutokset.
34 30 8 XYZ TIEDOSTOJEN LATAAMINEN TAULUKON TÄYTTÄMINEN Taulukkoon siis ladataan tulkintatulokset, jotka ovat xyz tiedostona. Avaa siis Refraktio valikko ja valitse Lataa XYZ data (kuva 50). Kuva 50. Ladataan tulkintadata taulukkoon. Import velho ilmoittaa, että olet täyttämässä taulukkoa, joten paina vain OK nappia ja varsinainen latausikkuna avataan ruudulle (kuva 51). Hae ensimmäinen tulkittu linja, käytä latausalustana (import template) defaul.io alustaa. Lisäksi aseta lataustavaksi Merge append, koska on perusteltua, että lataa kerralla kaikki linjat ja/tai sinun pitää ladata myös muuta tähän linjaan liittyvää tietoa (GPS-tiedosto). Paina seuraavaksi Template nappia. Kuva 51. Latausikkuna on täytetty. Kun olet täyttänyt ikkuna, paina ensiksi Template nappia, sillä sinun pitää tarkistaa sarakkeiden oletusnimet.
35 Vakionimiset kanavat vesi_0, kerros_1, kerros_2 Refraktio valikon toiminta perustuu vakionimisiin sarakkeisiin, jotka ovat vesi_0 ja tulkintamallin mukaiset kerrokset kerros_1 -kanava, kerros_2 kanava jne. Seuraavassa käydään läpi kuinka teet muutokset xyz tiedoston sarakenimiin (kuva 52). Kuva 52. Ikkunassa näet xyz tiedoston sisältämien kanavien (sarakkeiden) nimet. Sinun pitää korjata niitä jos listassa ei ole vesi_0 -ja kerros_1- kanavaa. Listassa on valmiina vesi_0 kanava mutta kerros_1 kanavaa ei ole, joten sinun nimetä se. Valitse hiirellä listasta kerros_1 vastaava kanava, joka on sedim_paks kanava (kuva 53). Kuva 53. Muutetaan sedim_paks kanava kerros_1 kanavaksi.
36 32 Kuva 54. Kirjoita siis Output kanavaksi kerros_1 ja mene listan seuraavalle riville, jotta näet, että ohjelma muuttaa kanavan nimen oikein. Tarkista aina kanavanimet ja muuta ne sovituiksi oletuskanaviksi, koska Refraktio valikon ohjailu perustuu vakionimisiin kanavanimiin. Huomaa myös, että jos tulkinnassa on käytetty useampaa kerrosta, sinun pitää tehdä myös muut vakionimiset kerros kanavat (kerros_2, kerros_3 jne). Yllä olevassa listassa vesi_0 -kanava oli valmiina mutta jos sitä ei olisi löytynyt, sinun olisi pitänyt tehdä myös sitä vastaava muutos. Lataa seuraavaksi muiden linjojen tulkintatulokset. Huomaa, että ohjelma käyttää nyt vakionimisiä sarakenimiä. Kun olet ladannut kaikki linjat databaseen, tarkista, että kaikki tarvittavat linjat löytyvät taulukosta (kuva 55). Paina hiiren oikean puolen nappia, linjan L1:0:n päällä. Kuva 55. Tarkista, että kaikki linjat on ladattu.
37 33 Veden syvyys on mitattu linjoja vastaaviin GPS tiedostoihin, joten seuraavaksi sinun pitää ladata ne taulukkoon. Se tapahtuu, kuten edellä Lataa XYZ data valinnalla (kuva 50). Hae siis ensimmäinen GPS tiedosto (kuva 56). Latausalustana on gps.io, joka yksinkertaistaa GPS tiedoston lataamista. Korjaa ensiksi sarakenimet vakionimisiksi, joten paina Template nappia. Kuva 56. GPS tiedostossa ei ole vakionimistä veden_syvyys kanavaa, joten tehdään se.valitse sitä vastaavaa kanava hiirellä (vettä) ja muuta se veden_syyvys kanavaksi.
38 34 Latausalustana on gps.io (kuva 57), joka yksinkertaistaa GPS tiedoston lataamista. Kuva 57. Ensimmäistä linjaa vastaava GPS tiedostoa ladataan. Latausalustana on gps.io, jolloin vain tarvittavat kolme saraketta ladataan. Teet vastaava alustan itsellesi seuraavasti. Avaa default.io alusta ja editoi se seuraavaan muotoon (kuva 58). Sinun tarvitsee jättää alustaan vain kolme kanavaa, jolloin velho lataa GPS tiedostosta vain kyseiset kolme kanavaa, joita tarvitaan myöhemmin. Tallenna muutos gps.io nimiseksi ja käytä sitä aina kun lataa GPS tiedostoja. Kuva 58. Default.io alusta on korjatta gps.io alustaksi. Huomaa, että gps tiedoston 4. sarake on muutettu vakionimiseksi veden_syvyys kanavaksi. Tarvitset tätä kanavaa myöhemmin, kun lasket kaapelin paikan pohjalla. Import mode on edelleen Merge Append. GPS tiedot siirretään taulukkoon, kun painat OK nappia (kuva 59). Kuva 59. GPS tiedoston tarvittavat tiedot on siirretty taulukkoon. Ne näkyvät taulukon pohjalla. Siirrä myös muiden linjojen vastaavat GPS tiedostot taulukkoon. Muista käyttää gps.io alustaa.
39 Taulukon muokkaus Käynnistät korjauksen Korjaa gdb - valinnalla (kuva 60). Ohjelman pitäisi edetä automaattisesti, jos kanavanimet on valittu oikein ja ne löytyvät taulukosta. Aluksi ohjelma järjestää taulukon x-koordinaatin suhteen kasvavaan suuntaan (kuva 61). GPS tiedoston x,y koordinaatit järjestyvät siten,että tulkintadatan x,z koordinaattien kohdalla ei ole joka paikassa arvoa veden_syvyys kanavassa, joten puuttuvat arvot pitää interpoloida. Kuva 60. Databasen korjauksen aloittaminen JJäärrj jeesst teet täääänn tooi t isseenn kkoooorrddi innaaaat tinn ssuuhht teeeenn Kuva 61. Järjestetään x-koordinaatin suhteen kasvavaan suuntaan. Valinnat ovat oletusarvoissaan, joita ei tarvinne muuttaa.
40 36 Kuva 62. Veden_syvyys kanavaan tulee dummy(*) merkkejä IInnt teerrppool looi iddaaaann vveeddeenn ssyyvvyyyyss -kkaannaavvaaaa - Kuva 63. Veden_syvyys kanava interpoloidaan. Kuva 64. Veden_syvyys kanavan interpolointi on suoritettu. Kanavassa on näkyvissä vielä nollia, jotka sinun pitää myös vaihtaa sopiviksi (muuta dummy arvoiksi ja interpoloi).
41 JJäärrj jeesst teet täääänn vveessi i 00 kkaannaavvaann ssuuhht teeeenn laasskkeevvaasst l tii Kuva 65. Järjestetään vesi_0 kanavan suhteen laskevasti. Turhat rivit taulukon alapäästä poistetaan. Kuva 66. Järjestys on muutettu vesi_0 kanavan suhteen PPooi isst teet taaaann tuurrhhaat t t rri ivvi itt taauul t luukkoosst taa Kuva 67. Taulukosta poistetaan liiat rivit (kuittaus kaikilla linjoilla).
42 38 Kuva 68. Rivit 51 alapuolella ovat turhia JJäärrj jeesst teet täääänn tooi t isseenn kkoooorrddi innaaaat tinn ssuuhht teeeenn Kuva 69. Järjestetään toisen koordinaatin suhteen. Kuva 70. Valmis taulukko. Voit aloittaa kerrosten laskemisen.
43 Kerrosten laskeminen Kun taulukon korjaaminen on tehty, niin seuraavana toimenpiteenä on laskea kerrossyvyydet pinnalta. Se tapahtuu valikon Kerrokset valinnalla (kuva 71). Kuva 71. Kerrossyvyyksien laskeminen. Ohjelma laskee automaattisesti syvyydet. Käyttäjä kertoo, mistä kanavasta syvyys lasketaan. Ohjelma nimeää lasketun kanavan itse: -vesi_0 vesi_n60 (nollakorkeus) -veden_syvyys kaapeli_n60 (kaapeli pohjalla) -kerros_1 kerros_1_n60 (ensimmäisen kerroksen alapinta) -jos useampi kerros, niin edetään kuten ensimmäisen kerroksen vveessi i 00 vveessi i N6600 Kuva 72. Vesi_N60- kanavan laskeminen.
44 40 Kuva 73. Laskemisessa tarvittava referenssitaso annetaan tässä ohjelmalle. Anturin korkeus on aina hiukan pinnan alapuolella, voit antaa sen jo tässä. Kuva 74. Vesi_N60 kanava on laskettu vveeddeenn ssyyvvyyyyss kkaaaappeel li N6600 Kuva 75. Kaapeli_N60 kanavan laskeminen (kaapeli on pohjalla).
45 41 Kuva 76. Laskentavakiot. Kuva 77. Kaapeli_N60 kanava on laskettu kkeerrrrooss 11 kkeerrrrooss 11 N6600 Kuva 78. Kerros_1_N60 kanavan laskeminen.
46 42 Kuva 79. Laskentavakiot. Kuva 80. Kerros_1_N60- kanava on laskettu. Jos mallissa on useampia kerroksia, niin syvyydet lasketaan siten, että kerros_2 kerros_2_n60 jne. Kun olet saanut tehtyä kerrokset valmiiksi, voit siirtyä tulosten piirtämiseen ja tulostamiseen Maat tkkaa- -kkaannaavvaa Taulukosta puuttuu vielä yksi tärkeä sarake ja se on matka-kanava. Tehdään se seuraavaksi. Lisätään taulukkoon y-kanavan jälkeen tyhjä sarake seuraavasti. Klikkaa hiirellä y-kanavan oikealla puolella olevaa kanavanimeä (muuttuu siniseksi). Tällä tavalla saat sijoitettua uuden kanavan mielestäni juuri oikeaan paikkaan, sillä kanava lasketaan x,y koordinaateista (kuva 81). Kuva 81. Matka kanavan avaaminen taulukossa.
47 43 Nimeä se seuraavaksi, klikkaa hiirellä ja paina hiiren oikeanpuoleista nappia sekä valitse New vaihtoehto (kuva 82). Kuva 82. Matka kanavan nimeäminen. Kuva 83. Matka. Tuloksena taulukkoon ilmestyy tyhjä matka kanava (kuva 84). Kuva 84. Tyhjä matka kanava.
48 44 Matka- kanavan sisältö lasketaan x,y koordinaateista, avaa Refraktio valikko ja valitse Tee matka- kanava (kuva 85). Kuva 85. Matka kanavan laskeminen. Kuva 86. Matka kanavan laskeminen ikkuna on esitäytetty ja sinun ei tarvitse tehdä siihen muutoksia. Paina OK nappia ja kanava täytetään taulukossa x,y koordinaateista lasketuilla arvoilla. Kuva 87. Matka kanava on laskettu.
49 45 9 OTSIKKORIVIT Jos haluat tarkistaa xyz tiedoston otsikkorivit, voit lukea ne tällä työkalulla kuvaruudulle (kuva 88). Kuva 88. Otsikkorivit kuvaruudulle. Kuva 89. Hae selaimella oikea xyz tiedosto ja paina OK. Kuva 90. xyz tiedoston otsikkorivit.
50 46 10 PIIRTÄMINEN Kun olet rakentanut taulukon valmiiksi ja se todella sisältää kaikki tarvittavat vakionimiset sarakkeet (kts. edellinen kappale), voit aloittaa tulosten piirtämisen kuvaruudulle. Profiilit piirretään taulukon alapuolelle oleviin Profile windows ikkunoihin. Jos taulukko täyttää koko kuvaruudun, saat ikkunat näkyviin viemällä hiiren ruudukon alaosaan, jolloin hiiren osoitin muuttuu kaksipäiseksi nuoleksi. Paina hiiren vasenta näppäintä ja kuljeta reunaa ylöspäin. Ikkunoita on kaikkiaan viisi mutta piirtämiseen tarvitset vain ylimmän avoimeksi. Levitä siis ylin ikkuna auki, jätä taulukosta muutaman rivi näkyviin (kuva 91-93). Kuva 91. Taulukko sulkee kaikki Profile window ikkunat. Kuva 92. Kaikki viisi Profile window ikkunaa on levitetty auki. Kuva 93. Ylin Profile window ikkuna on jätetty avoimeksi.
51 47 Kun ylin ikkuna on levitetty avoimeksi, voit aloittaa kanavien piirtämisen ikkunaan. Periaatteessa voit piirtää kanavat mielivaltaisessa järjestyksessä. Järjestys vaikuttaa vain pystyakselien paikkoihin, jos piirrät ensin nopeuskanavat niin kallionopeuden pystyakseli sijoitetaan lähimmäksi piirto-aluetta ja korkeuden akseli on silloin kallionopeuden vasemmalla puolella. On kuitenkin suositeltavaa, että aloitat piirtämisen syvyystiedoista, koska niiden pystyskaalat ovat metreissä kuten vaaka-akselin (matka), ohjelman toimivuuden kannalta. Siis piirrä ensin vesi_n60, kaapeli_n60 ja kerros_x_n60 kanavat ja sitten nopeuskanavat. Napsauta vesi_n60 sarakkeen otsaketta, jolloin se muuttuu siniseksi, paina hiiren oikeaa nappia ja valitse valikosta Show profile valinta (kuva 94). Vesi_N60 kanava vakioarvo piirretään ikkunaan (kuva 95). Kuva 94. Vesi_N60 kanava on valittu ja Show profile valinnalla profiili piirretään. Kuva 95. Vesi_N60 kanavan profiili on piirretty.
52 48 Voit valita pystyakselin skaalaksi sopivamman jo tässä yhteydessä tai muuttaa kaikki pystyskaalat kanavittain myöhemminkin. Tehdään se nyt. Klikkaa hiirellä alempaa arvoa ja kirjoita minimiarvo pystyskaalalla, toista sama ylemmän arvon kanssa (kuva 96). Kuva 96. Pystyskaalat muutetaan. Vasen kuva minimiarvo muutetaan. Keskimmäinen kuva minimiarvo muutettu (-100.0) ja maksimiarvoa muutetaan. Myös maksimiarvo on muutettu. Ensimmäinen syvyyskanava on käsitelty, joten siirry seuraavan kanavaan ja toimi kuten edellä. Lopuksi piirretään viimeisen syvyyskanavan profiili ikkunaan ja käsitellään kuten edellä (kuva 97). Voit muuttaa piirto-ominaisuuksia Refraktio/Piirto- ominaisuudet - valinnalla (kuva 98). Kuva 97. Syvyyskanavat on piirretty. Voit muuttaa piirto-ominaisuuksia kun klikkaat haluamasi kanavanimen aktiiviseksi ja valitsemalla Profile/Profiles options.
53 49 Kuva 98. Piirto-ominaisuuksien muuttaminen. Nopeuskanavat piirretään seuraavaksi. Aloitetaan kallionopeus kanavasta. Klikkaa hiirellä sarakkeen otsake siniseksi ja piirrä profiilit kuten edellä (Show profile). Muuta pystyskaala sopivammaksi (kuva ). Kuva 99. Kallionopeuden profiili on piirretty ikkunaan. Pystyskaala on muutettava. Kuva 100. Kallionopeuden pystyskaala on muutettu, viivan paksuutta on kasvatettu ja profiiliin on lisätty symboli.
54 50 Piirretään muut nopeuskanavat, vaihdetaan pystyskaalat ja tarvittaessa korostetaan profiileja kuten edellä (kuva 101). Kuva 101. Kaikki kanavat on piirretty ikkunaan. Ennen tulostamista vaihdetaan vaaka-akseliksi matka kanava, joten valitse Refraktio/Valitse x- akseli (kuva 102). Kuva 102. Muutetaan x-akseli.
55 51 Uudesta ikkunasta valitaan matka- kanava (kuva 103). Kuva 103. Matka kanavan valitseminen vaaka-akseliksi.
56 52 11 TULOSTAMINEN Edellisessä luvussa profiilit piirrettiin Profile windows ikkunaan ja kun olet varma kaikista asetuksista, voit tulostaa ikkunassa olevat profiilit paperipohjalle, jonka voit sitten tulostaa haluamallasi tulostimella paperille. Avaa Refraktio valikko ja valitse Piirrä (kuva 104). Tarkista vielä, että profiilien skaalat ovat pysyneet asetettuina. Kuva 104. Tulostetaan Profile windows ikkunan profiilit kuvaruudulle. Kuva 105. Plot surrounds? Yes vaihtoehto piirtää kuvan ympärille raamit. Käytä. Title ruutuun voit kirjoittaa haluamasi otsikon. Horisontaalinen skaala (jos matka kanavaa käytetään vaaka-akselina niin 200 m vastaa 200 mm paperilla, kun skaala on 1. Jos kasvatat skaalaa kuvan koko pienenee paparille eli jos skaala=2 niin 200 vastaa 100 mm paperilla). Vertical multiplyer kertoo kuinka paljon pystyakselia korostetaan, joten arvo 1 piirtää molemmat akselit samassa mittakaavassa.
57 53 OK napin painalluksella kuva tulostetaan ruudulle.(kuva 106). Kuva 106. Kuva on valmiina tulostettavaksi paperille. Voit vielä tässä vaiheessa tehdä korjauksia kuvaan, jos kaikki ei ole aivan kohdallaan. Tekstejä voit muuttaa seuraavasti: Klikkaa ensin hiirellä avoimeksi View/Group manager, jos se ei jo ole näkyvissä (kuva 107). Kuva 107. Toggle view/group manager nappi on vasen nappi alarivissä.
58 54 Kun olet painanut nappia, ruudun vasempaan laitaa avautuu View/group manager, josta näet kaikki kuvassa olevat objektit. Klikkaa hiirellä Surround kohdetta (kuva 108). Kuva 108. Surround kohde on valittu. Kun olet klikannut Surround kohdetta hiirellä, vahvistuvat kuvassa raamit ja voit muuttaa eri kohteiden ominaisuuksia hiirellä klikkaamalla. Linjan koordinaattien tekstit eivät näytä olevan aivan kohdallaan, joten klikataan hiirellä pienempää koordinaattia ja kuljetaan se vetämällä haluttuun paikkaan (kuva 109). Klikkaa kohdetta vielä hiirellä uudestaan, jolloin ruudulle avautuu ikkuna (kuva 110), jossa voit muuttaa myös fontin ominaisuuksia. ja/tai lisätä tekstiä. Kuva 109. Muutetaan koordinaatti - tekstiblokin paikkaa.
59 55 Kuva 110. Kirjasimien ominaisuuksia. Kuva 111. Tulkintakuva on valmis tulostettavaksi. Kun ruudulla oleva kuva on valmis tulostettavaksi (kts. kappale 1.5.4), avaa File valikko ja käytä Print komentoja (kuva 112). Kuva 112. Print valinnat File -valikossa.
60 56 12 REFRAKTIO- MANUAALI Voit avata tämän manuaalin Adobe Readerilla (REFRAKTIO.pdf) ja käyttää sitä apuna kun tutustut ja käytät Refraktio valikkoa. Sinulla pitää siis olla Adobe Reader asennettuna ennen kuin voit voit avata manuaalin OasisMontaj:ssa. Adobe Reader ohjelman versio suomenkielisenä on ladattavissa verkosta. Avaat manuaalin Refraktio valikosta (kuva 113) tai Help - valikosta. Kuva 113. Refraktio manuaalin avaaminen valikosta.. Kuva 114. Refraktio manuaalin kansilehti.
61 57 13 YHTEENVETO OasisMontaj 6.4:ssa on Refraktio valikko, jolla voit automatisoida seismisen refraktiotulkinnan tulostamisen. Käyttäjä etenee valikossa portaittain ylhäältä ja alaspäin. Valikon perustana ovat lyhyet gx ohjelmat, jotka suorittavat käyttäjän haluaman toiminnon. Ohjelmien yhtenä käyttöperiaatteena on, että käyttäjä käyttää kiinteitä ennaltasovittuja kanavanimiä (kts.- kappale 8.1). Tällä hetkellä valikon ohjelmat on optimoitu meriseismisen refraktiomittauksen tulkinnan esittämiseksi sillä maanpintatulosten osalta xyz tiedostoja ei ole vielä käytössä. Maanpinta osio lisätään heti kun vain xyz tiedostot ovat käytössä. Lisäksi aika matkakuvaajien piirtäminen ja käsittely tullaan siirtämään osaksi uutta Refraktio valikkoa.
Radioluotausmittausten (EMRE) tulosten esittäminen OasisMontaj:ssa Arto Korpisalo
ESY Q16.2/2008/14 31.12.2008 Espoo Radioluotausmittausten (EMRE) tulosten esittäminen OasisMontaj:ssa Arto Korpisalo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro 31.12.2008 Tekijät Arto Korpisalo
Profiilikartta menun käyttöopas OasisMontaj 7.1 Arto Korpisalo
ESY Q16.2/2009/36 2.6.2009 Espoo Profiilikartta menun käyttöopas OasisMontaj 7.1 Arto Korpisalo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro 02.06.2009 Espoo Tekijät Arto Korpisalo Raportin
Päivitysohje Opus Dental
Päivitysohje Opus Dental 7.1.460 1. Päivitysohjelman lataaminen Avaa Opus Dental -internetsivu osoitteessa www.opusdental.com. Klikkaa etusivulta Suomen lippua avataksesi suomenkielisen sivuston. Valitse
WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)
WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0
Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...
KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA
KUVAN TUOMINEN, MUOKKAAMINEN, KOON MUUTTAMINEN JA TALLENTAMINEN PAINTISSA SISÄLLYS 1. KUVAN TUOMINEN PAINTIIN...1 1.1. TALLENNETUN KUVAN HAKEMINEN...1 1.2. KUVAN KOPIOIMINEN JA LIITTÄMINEN...1 1.1. PRINT
Mathcad 14.0 Single User -asennus 12.3.2008
Mathcad 14.0 Single User -asennus 12.3.2008 Asennuksessa on kaksi vaihetta. Ensin asennetaan ohjelma tietokoneelle (vaiheet 1-3). Sen jälkeen asennetaan lisenssi (vaiheet 4-12). 1. Aseta Mathcad 14 CD-levy
WinTraden päivitys- ja asennusohjeistus 2006-09-06
Sisällysluettelo Automaattisesta päivityksestä...1 Uuden version hakeminen...2 Laajennetut asetukset...3 Lataamisen aloittaminen...3 Latauksen päättäminen...5 Ohjelman asentamisesta...6 Kielen valinta...6
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0
Toukokuu 2013 1 (10) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0 Päivitysohje Copyright Aditro 2013 Toukokuu 2013 2 (10) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten
1 Tivax siirto uuteen koneeseen
Tivax siirto uuteen koneeseen 1 1 Tivax siirto uuteen koneeseen 1.1 Tivax ohjelman asentaminen Huom. Siirrossa mahdollisesti esiintyvien ongelmien ratkaisu on veloituksetonta ainoastaan asiakkaille, joilla
Muistitikun liittäminen tietokoneeseen
Muistitikun käyttäminen 1 Muistitikun liittäminen tietokoneeseen Muistitikku liitetään tietokoneen USB-porttiin. Koneessa voi olla useita USB-portteja ja tikun voi liittää mihin tahansa niistä. USB-portti
Ohjeet e kirjan ostajalle
1 Ohjeet e kirjan ostajalle 1. Ostaminen ja käyttöönotto 1.1. Näin saat e kirjan käyttöösi Lataa tietokoneellesi Adobe Digital Editions (ADE) ohjelma täältä: http://www.adobe.com/products/digitaleditions/.
Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0 SP1
Tammikuu 2013 1 (7) Aditro versio 6.2.0 SP1 Päivitysohje Tammikuu 2013 2 (7) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Aditro Pankkipalvelut yhteensopiva
WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8)
WCONDES OHJEET ITÄRASTEILLE (tehty Condes versiolle 8) 1 UUDEN KILPAILUTIEDOSTON AVAUS Avaa Wcondes ohjelma tuplaklikkaamalla wcondes.lnk ikonia. Ohjelma avaa automaattisesti viimeksi tallennetun kilpailutiedoston.
Coolselector Asennusohje
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Coolselector Asennusohje Täydellinen valinta on vain muutaman klikkauksen päässä www.danfoss.fi/kylma Yleiset vaatimukset Windows XP asennus Windows 7 asennus Asennuksen poisto
TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE
TALLENNETAAN MUISTITIKULLE JA MUISTIKORTILLE HERVANNAN KIRJASTON TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi TALLENNETAAN MUISTIKULLE JA MUISTIKORTILLE 1 Muistitikun
Ennen varmenteen asennusta varmista seuraavat asiat:
NAPPULA-VARMENTEEN ASENNUSOHJE 1/17 Suosittelemme käyttämään Nappulaa uusimmalla versiolla Firefox- tai Chrome- tai Applen laitteissa Safariselaimesta. Tästä dokumentista löydät varmenteen asennusohjeet
Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio 6.2.0
Lokakuu 2012 1 (9) Aditro versio 6.2.0 Päivitysohje Lokakuu 2012 2 (9) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Aditro Pankkipalvelut yhteensopiva
Mikäli olet saanut e-kirjan latauslinkin sähköpostilla, seuraa näitä ohjeita e-kirjan lataamisessa.
E-kirjan latausohje Mikäli olet saanut e-kirjan latauslinkin sähköpostilla, seuraa näitä ohjeita e-kirjan lataamisessa. Pikaohjeet 1. Varmista että tietokoneellesi on asennettu Adobe Digital Editions ohjelma.
Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto
Condess ratamestariohjelman käyttö Aloitus ja alkumäärittelyt Avaa ohjelma ja tarvittaessa Tiedosto -> Uusi kilpailutiedosto Kun kysytään kilpailun nimeä, syötä kuvaava nimi. Samaa nimeä käytetään oletuksena
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE YKSIKKÖHINTA SOPIMUKSEN TOTEUTUNEET MÄÄRÄT-SOVELLUS CMPRO5 VERSIO 2.8 PÄIVITETTY HEINÄKUU 2010 COPYRIGHT 2010 ARTEMIS FINLAND OY. ALL RIGHTS RESERVED. KÄYTTÖOHJE SIVU 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO
Keskellä ruutua kuvan yläpuolella linkki on call diabeteksen hallintaohjelmisto. Klikkaa sitä
Irroita kaapeli sekä tietokoneesta, että mittarista. Mene osoitteeseen www.ekoweb.fi Keskellä ruutua kuvan yläpuolella linkki on call diabeteksen hallintaohjelmisto. Klikkaa sitä Tämä siirtää sinut aconlabsin
Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon
Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma
Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat
Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,
Aditro Tikon ostolaskujen käsittely versio SP1
Toukokuu 2012 1 (8) Aditro versio 6.1.2 SP1 Päivitysohje Toukokuu 2012 2 (8) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku... 3 1.2. Application Pool Identity...
T&M Autori Versio Series 60 -puhelimiin
T&M Autori Versio 5.0.0 Series 60 -puhelimiin Asennusohje 19. huhtikuuta 2010 TIETOMEKKA T&M Autori asennusohje - 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 1. YLEISTÄ 3 2. UUDEN MUISTIKORTIN ASENNUS 3 3. T&M
Valitse aineisto otsikoineen maalaamalla se hiirella ja kopioimalla (Esim. ctrl-c). Vaihtoehtoisesti, Lataa CSV-tiedosto
Versio k15 Näin laadit ilmastodiagrammin Libre Officen taulukkolaskentaohjelmalla. Ohje on laadittu käyttäen Libre Officen versiota 4.2.2.1. Voit ladata ohjelmiston omalle koneellesi osoitteesta fi.libreoffice.org.
PÄIVITÄ TIETOKONEESI
PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin
Unifaun OnlinePrinter
Unifaun OnlinePrinter Unifaun Online 2013-10-14 2 Sisältö 1 Unifaun OnlinePrinter tulostusasetukset... 3 2 Automaattinen asennus - Unifaun Online Printer... 4 3 Javan asentaminen... 6 4 Vianmääritys Internet
NETIKKA PCTV KÄYTTÖOHJE
1 (20) NETIKKA PCTV 2 (20) 1 YLEISTÄ...3 1.1 MIKÄ ON PCTV?...3 2 PCTV:N KÄYTÖN ALOITTAMINEN...4 2.1 VAATIMUKSET PALOMUURILTA...4 2.1.1 IGMP-palvelun käytön salliminen F-Securessa...4 2.2 VAATIMUKSET TIETOKONEELTA...8
ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys
ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin
Poista tietokoneessa olevat Java ja asenna uusin Java-ohjelma
Poista tietokoneessa olevat Java ja asenna uusin Java-ohjelma Jos käytät verkkopankkia kotikoneeltasi, toimi näiden ohjeiden mukaan. Jos käytät verkkopankkia työpaikkasi tietokoneelta, anna ohjeet työpaikan
ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh.
1/5 ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS Navita Yritysmalli YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 010 7564 986 Käyttöönotto Matti Sihvo Koulutus Jan-Markus Viikari LAITEVAATIMUKSET
OpenOffice.org Impress 3.1.0
OpenOffice.org Impress 3.1.0 Sisällysluettelo 1 Esityksen luominen...1 2 Dian rakenne...2 3 Dian lisääminen, poistaminen, siirtäminen ja kopioiminen...3 4 Diojen koon muuttaminen...3 5 Pohjatyylisivut...4
Office 2013 - ohjelmiston asennusohje
Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows
SSH Secure Shell & SSH File Transfer
SSH Secure Shell & SSH File Transfer TIETOHALLINTO Janne Suvanto 1.9 2002 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 2 SSH Secure Shell ohjelman asetukset... 3 POP3 tunnelin asetukset... 6 Yhteyden
Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.
1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe
erasmartcard-kortinlukijaohjelmiston käyttöohje
Sisällysluettelo ERASMARTCARD erasmartcard-kortinlukijaohjelmiston käyttöohje ERASMARTCARDIN PERUSTOIMINNOT Käyttäjän tunnistaminen Sähköinen allekirjoitus ERASMARTCARDIN ASETUSVALIKON TOIMINNOT erasmartcard-ohjelman
Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon
Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech
HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto
HP ProBook 430 G5 kannettavien käyttöönotto Windows 10:n asennus, päivitysten tarkistus ja Abitti-asetukset Kytke tietokone verkkovirtaan ennen koneen käynnistämistä! Windows 10 Home käyttöjärjestelmän
Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta
Etusivu > Tietohallintokeskus > Ohjeet > Tutoriaalit > Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Ohjeet Microsoft Security Essentials -virustorjuntaohjelman
Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen
s. 1/5 Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen Yleistä Internetissä on paljon hyödyllisiä ilmaisohjelmia, jotka voi ladata ja asentaa omalle koneelle. Osa ohjelmista löytyy suomenkielisiltä sivuilta,
Uuden työtilan luonti
Uuden työtilan luonti 1. Valitaan Uusi työtila vasemmanpuoleisesta valikosta 2. Valitaan Tyhjä työtila aukeavasta valikosta. Tämä toiminto luo uuden tyhjän työtilan. 3. Kun uusi työtila on luotu, aukeaa
GEOS 1. Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla
GEOS 1 Ilmastodiagrammi Libre Office Calc ohjelmalla Libre Office Calc ohjelman saat ladattua ilmaiseksi osoitteesta: https://fi.libreoffice.org/ Tässä ohjeessa on käytetty Libre Office Calc 5.0 versiota
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut
Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007
Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Vista... 6 Uuteen koneeseen siirtäminen... 7 - pikakuvake työpöydälle... 9 Tulostusongelmat uusissa koneissa... 12 - Tulostaminen
1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto
1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto Useimmat verkkokaupassa myytävät e-kirjat on suojattu Adobe DRM suojauksella. Näitä e-kirjoja voi lukea vain Adobe Digital Editions ohjelmalla, joka on asennettava
KÄYTTÖÖN. Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN. Sisällysluettelo
Koulukirjat tietokoneelle PIKAOHJEET PAPERPORT -OHJELMAN KÄYTTÖÖN Sisällysluettelo ImageViewer ja PDF Viewer Plus -ohjelmien esittelyt 1 Käytön aloittaminen 1 Työpöydän hyödylliset työkalut 2 Image View
ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus
ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin
Visma Nova. Visma Nova ASP käyttö ja ohjeet
Visma Nova Visma Nova ASP käyttö ja ohjeet Oppaan päiväys: 2.2.2012. Helpdesk: http://www.visma.fi/asiakassivut/helpdesk/ Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai
INTERBASE 5.0 PÄIVITYS VERSIOON 5.6
1 INTERBASE 5.0 PÄIVITYS VERSIOON 5.6 HUOM: Tämä ohje on tarkoitettu yksittäisen koneen päivittämiseen, mikäli InterBase on asennettu serverille ota yhteys DL Software Tukeen. HUOM: Mikäli koneessasi on
Garmin Astro ohjelmistopäivitys
Garmin Astro ohjelmistopäivitys Laitteen ohjelmisto päivitys kannattaa suorittaa silloin tällöin. Ohjelmistopäivityksellä voit saada laitteeseesi uusia ominaisuuksia ja parannuksia vanhoihin ominaisuuksiin.
2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet
Tähän käsikirjaan on koottu Ecomiin liittyviä yleisiä aiheita ja toimintatapoja, joiden opiskelemisesta on hyötyä kaikille Ecomin käyttäjille. 2013 2013 -merkistä tunnistat uudet ominaisuudet Ohjeita käsikirjan
Viva-16. Käyttöohje. 1.4.2009 Veikko Nokkala Suomen Videovalvonta.com
Viva-16 Käyttöohje 1.4.2009 Veikko Nokkala Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Ohjelmisto käyttöliittymä... 3 Asentaminen... 3 Käyttöönotto... 3 Katselu... 6 Tallennus... 8 Toistaminen... 9 Selain käyttöliittymä...
ASENNUS JA KÄYTTÖOHJE
ASENNUS JA KÄYTTÖOHJE YKSIKKÖHINTALUETTELON HINNOITTELU SOVELLUS CMPRO5 VERSIO 2.8 PÄIVITETTY HEINÄKUU 2010 COPYRIGHT 2010 ARTEMIS FINLAND OY. ALL RIGHTS RESERVED. YH-LUETTELON HINNOITTELU SISÄLLYSLUETTELO
PDF-tiedostojen teon pikaohje
1 PDF-tiedostojen teon pikaohje 1. Aluksi Tässä pikaohjeessa käydään lyhyesti läpi PDF-muotoisten tiedostojen teko Adobe Acrobat 5.0 ohjelmalla. Ohje opastaa painoon optimoidun PDF-tallenteen teon. Pikaohje
Tuplaturvan tilaus ja asennusohje
Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.
TTS kannattavuuslaskentaohjelma
TTS kannattavuuslaskentaohjelma Käyttöönotto TTS kannattavuuslaskentaohjelma on suunniteltu yrittäjän apuvälineeksi yrityksen keskeisten kannattavuuden, maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden tunnuslukujen
Ajokorttimoduuli Moduuli 2. - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta. Harjoitus 1
Ajokorttimoduuli Moduuli 2 - Laitteenkäyttö ja tiedonhallinta Harjoitus 1 Tämän harjoituksen avulla opit alustamaan levykkeesi (voit käyttää levykkeen sijasta myös USBmuistitikkua). Harjoitus tehdään Resurssienhallinnassa.
Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas
Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust
OHJE Jos Kelaimeen kirjautuminen ei onnistu Mac-koneella Sisällys
Sisällys 1 Varmista, että DigiSign-kortinlukijaohjelmisto on käynnissä 2 1.1 DigiSign-kuvake 2 1.2 Sovelluksen käynnistäminen 2 1.3 Kortin toiminnan varmistaminen 4 2 Jos käytät selaimena Mozilla, Firefox
Lemonsoft SaaS -pilvipalvelu OHJEET
Lemonsoft SaaS -pilvipalvelu OHJEET Lemonsoft-käyttäjätunnukset Käyttäjätunnukset voit tilata suoraan omalta Lemonsoft-myyjältäsi tai Lemonsoftin asiakaspalvelun kautta. Käyttäjätunnusta tilatessasi ilmoitathan
VATT Talouden rakenteet. Ohje: Pdf-dian liittäminen PowerPoint -esitykseen. Sisällys:
VATT Talouden rakenteet Ohje: Pdf-dian liittäminen PowerPoint -esitykseen Tämä ohje koskee Acrobat Reader -ohjelman versiota 9 sekä Firefox ja Internet Explorer -selaimia. Huomaa, että aikaisemmissa versioissa
Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen
1 Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Sisällysluettelo Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen... 2 Tenttien opiskelijalistojen tulostaminen... 3
1 Asentaminen. 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus 12/2006 1.1.1
1 Asentaminen...2 2 Yleistä ja simuloinnin aloitus...2 2.1 PI-säätimet...3 2.2 Trendit...4 3 Lämpölaitoksen ohjaus...5 4 Voimalan alkuarvojen muuttaminen...6 5 Tulostus...8 6 Mahdollisia ongelmia...8 6.1
Asteri Laskutus (Dos)
Asteri Laskutus (Dos) Vuosipäivitys 3.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Uudelle koneelle siirtäminen... 6 - pikakuvake Vistan työpöydälle... 7 Tulostaminen kun tulostaminen ei onnistu... 11 - tulostaminen
ASIO-OHJE HENKILÖSTÖLLE. www.laurea.fi
ASIO-OHJE HENKILÖSTÖLLE www.laurea.fi ASIOssa henkilöstö voi: Varata tiloja mistä tahansa Laurean kampukselta Tarkastella omaa opetusaikataulua ja opetukselle varattuja tiloja kalenterinäkymässä Saada
SiteAdmin. www.visualweb.fi
1. Sisäänkirjautuminen...3 2. Käyttöliittymä...3 2.1 Valikot...3 2.1.1 Tiedosto-valikko...3 2.1.2 Muokkaa-valikko...3 2.1.3 Lisää-valikko...3 2.2 Työkalupalkki...3 2.2.1 Lukutila...3 2.2.1.1 Sivun muokkaus...3
FOTONETTI BOOK CREATOR
F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa
GlucoNavii DMS ohjelma
GlucoNavii DMS ohjelma Asennus: Lataa ohjelma osoitteesta www.ekoweb.fi => Tuki Vieritä sivua hieman alaspäin kunnes näet alla olevan kuvan. Tiedosto on exe-päätteinen, joten virustorjuntaohjelmistosi
Miten siirrän omat työni Office 365:stä Peda.nettiin sekä jaan sen siellä muille Eija Arvola
Miten siirrän omat työni Office 365:stä Peda.nettiin sekä jaan sen siellä muille Eija Arvola 16.12.2017 UUDEN SIVUN LUOMINEN OMAAN TILAAN Jos haluat tallentaa omia töitäsi Peda.nettiin, sinun pitää luoda
Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS
Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN
1 Tivax Professional 4.5
Tivax Professional 4.5 1 1 Tivax Professional 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxProfessional versio 4.5 asennetaan joko CD:ltä tai lataamalla asennustiedosto Internetistä. Asennus CD:ltä: Asennusohjelma
HAMINETTI WLAN LIITTYMÄN KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE
HAMINETTI WLAN LIITTYMÄN KÄYTTÖÖNOTTO-OHJE Vaihe 1, Client manager ohjelmiston ja sovittimen ajureiden asennus Asennuksen vaiheissa saattaa olla sovitin ja käyttöjärjestelmä kohtaisia eroja. Alla olevassa
lizengo Asennusopas Windows: in kopioiminen
lizengo Asennusopas Windows: in kopioiminen Windows: in kopioiminen lizengo Asennusopas Klikkaa sitä Windows-versiota, jonka haluat kopioida USB-tikulle, niin pääset suoraan oikeaan oppaaseen. Windows
TRUST SIGHT FIGHTER VIBRATION FEEDBACK & PREDATOR QZ 500
TRUST SIGHT FIGHTER VIBRATION FEEDBACK & PREDATOR QZ 500 Pika-asennusohje Versio 1.0 1 1. Johdanto Tämä käyttöohje on tarkoitettu Trust Sight Fighter Vibration Feedback - ja Predator QZ 500 - tuotteiden
Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 5.11.2007
Asteri Palkanmaksu Dos Vuosipäivitys 5.11.2007 Päivityksen asentaminen...4 Uudelle koneelle siirtäminen...6 - pikakuvake Vistan työpöydälle...7 - moniyrityskäytön polkumäärittelyt...9 - jos åäö näppäimistä
Ennen kuin aloitat lataamisen tarkista järjestelmävaatimukset: http://www.fprot.com/support/windows/fpwin_faq/425.html
Lataaminen ja asennus F-PROT Antivirus 6 Windows Home Huomautukset: Ennen kuin aloitat lataamisen tarkista järjestelmävaatimukset: http://www.fprot.com/support/windows/fpwin_faq/425.html F-PROT Antivirus
Tämä ohje on laadittu Mozilla Firefoxin asetuksille versiossa 27.0.1
Mozilla Firefox 17.2.2014 Tämä ohje on laadittu Mozilla Firefoxin asetuksille versiossa 27.0.1 Mac- käyttäjille suunnattuja erityishuomioita ohjeen lopussa. Selaimesta on aina suositeltavaa käyttää uusinta
Ohjelmistopäivitykset
Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua
Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset
Autentikoivan lähtevän postin palvelimen asetukset - Avaa Työkalut valikko ja valitse Tilien asetukset - Valitse vasemman reunan lokerosta Lähtevän postin palvelin (SM - Valitse listasta palvelin, jonka
1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa
1 ClipArt -kuvan käyttö Paint-ohjelmassa 1. Avaa Paint: 2. Käynnistä/Kaikki Ohjelmat/Apuohjelmat/Paint. 3. Pienennä Paint -ohjelma kuvakkeeksi tehtäväpalkkiin, ohjelman pienennyspainikkeesta. 4. Avaa Internet
Harjoitus 3 Antti Hartikainen
Harjoitus 3 Antti Hartikainen s1300760 DP13S3A 2. Suunnitellaan ja asennetaan työasema yrityskäyttöön: a. Virtual Box guest additions (selvitä netistä mikä tämä on) b. Office työkalut (valitse itse sopivin
Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007
Jäsenrekisteri (dos) Kirjuri tekstinkäsittely Vuosipäivitys 3.11.2007 Asentaminen... 4 Näppäinpikakomentoja... 5 EtäAsteri... 6 Tulostaminen doswintu:n avulla... 8 Wordiin tulostaminen... 10 Windows XP
Integroidun maksupäätteen lisääminen käyttöönotossa
Integroidun maksupäätteen lisääminen käyttöönotossa Elisa tarjoaa maksupäätteiksi Netsin Ingenico ipp350 tai iwl250 Ethernet yhteydellä ja iwl250 mallia Bluetooth yhteydellä. Jotta maksupääte toimii Elisa
Skype for Business pikaohje
Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN
Jahtipaikat.fi Käyttöohje
Jahtipaikat.fi Käyttöohje versio 2.0 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen...3 2. Näyttöruudun osat...3 3. Kartta-alusta...4 4. Kartan sisällön määrittely...4 5. Työkalut...5 5.1 Keskitä kartta koko Suomeen...5
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys
Skype for Business ohjelman asennus- ja käyttöohje Sisällys Kirjautuminen Office 365 -palveluun... 2 Skype for Business ohjelman asentaminen... 3 Yhteyshenkilöiden lisääminen Skype for Business ohjelmassa...
Canva CV NÄIN PÄÄSET ALKUUN CANVA CV:N TEOSSA: Canva on graafisen suunnittelun
Canva CV Canva on graafisen suunnittelun ohjelma, jota voi käyttää niin selaimella kuin mobiiliapplikaatiollakin. Canvassa on paljon maksuttomia pohjia CV:n visualisointiin! Canvan perusominaisuuksia voit
SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015. TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO 2. LAITTEISTON VALMISTELU 3. VALMISTELUT ENNEN TAPAHTUMAA
SYDÄN-HÄMEEN RASTIT 2015 TULOSPALVELUN OHJEET v.2 1. LAITTEISTO - Kannettava tietokone Panasonic CF-29, verkkolaturi, autolaturi ja langaton hiiri. (vara-akku) - Emit 250 -lukijaleimasin - MTR4-kortinlukija
Java Runtime -ohjelmiston asentaminen
Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Windows Vista, Internet Explorer 7 - Suomenkielinen Huomaa! Asennuksen vaiheet voivat poiketa tästä ohjeistuksesta, johtuen esim. käyttämässäsi tietokoneessa olevasta
Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly
Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan
1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo
1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1. Avaa uusi työkirja 2. Tallenna työkirja nimellä perusfunktiot. 3. Kirjoita seuraava taulukko 4. Muista taulukon kirjoitusjärjestys - Ensin kirjoitetaan
TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ
TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET
Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen
Jypelin käyttöohjeet» Ruutukentän luominen Pelissä kentän (Level) voi luoda tekstitiedostoon "piirretyn" mallin mukaisesti. Tällöin puhutaan, että tehdään ns. ruutukenttä, sillä tekstitiedostossa jokainen
AUTOCAD-TULOSTUSOHJE. Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit)
AUTOCAD-TULOSTUSOHJE Tällä ohjeella selitetään Autocadin mittakaavatulostuksen perusasiat (mallin mittayksikkönä millimetrit) 1. MODEL VS. LAYOUT Autocadista löytyy vasemmasta alakulmasta automaattisesti
Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus
Sonera Yrityssähköposti. Outlook 2013 lataus ja asennus Sisältö 1/14 Sonera Yrityssähköpostin käyttöönotto Outlook 2013 -sovelluksella SISÄLLYS Outlook 2013 asennuspaketin lataus... 2 Outlook 2013 asennus...