Voi, tätä kauneutta ympärillä!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Voi, tätä kauneutta ympärillä!"

Transkriptio

1 Kesäkuu no 21/2009

2 Voi, tätä kauneutta ympärillä! Luonto on niin ihmeellisen kaunis ja runsas kukkineen, mutta kauneutta on tässäkin lehdessä, sillä esillä on upeaa taidetta ja musiikkia. Arjuna ja Chintana vievät meidät tanssiin kelttiläisellä musiikillaan ja taidoillaan sekä opastavat meitä ilmaisemaan sisintämme. Tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaan herkät mutta vahvat kuvat saavat lähtemään mystiselle matkalle. Kuukauden taiteilijana on Claude Monet, josta monet muistavat upeat maalaukset hänen itämaisesta puutarhastaan. Ultrapäivät siintelee heinäkuussa , olethan laittanut sen jo kalenteriisi! Sydämen iloa päivitetään Kangasalalla, Tampereella 13. kesäkuuta tanssien ja elävän musiikin kera. Nina Bräysy uskoo vahvasti feng shui järjestykseen ja pitää siitä kodin harmoniakurssia. Markku Lehto, runomies, on kirjoittanut runon lapsuudesta ja minä haluan edistää liiketoimintaasi mainonnalla. Kaikki nämä ilmoitustaululla. Pienyrittäjillä tulonsaanti on on ollut vaikeutumassa, jos ei kokonaan ehtymässä. Varsinkin yksinyrittäjä saattaa jäädä täydellisen yksin vaikeuksiensa kanssa, mutta kannattaa hakea apuvoimia henkiseen jaksamiseen sekä liiketoimintaan. Suomen yrittäjät ovat perustaneet yrittajantukiverkko.fi josta kannattaa kysellä tai paikallisyrittäjäyhdistyksestä vaikkei niihin kuuluisikaan. Oma tukiverkko on näinä aikoina kultaakin kalliimpi josta saa henkistä tukea, ja jos sitä ei ole, voit ottaa yhteyttä minuunkin, ehkä löydämme yhteisvoimin kanavia ongelmien ratkaisuun. Versio olevaan voi myös lähettää ideoita siitä miten sait ongelmasi ratkaistua, (nimettömänäkin) jospa joku muukin löytäisi siitä apua. Kesälomat ovat alkaneet ja juhannus on tuossa tuokiossa, kaikkea mahdollista hyvää ja runsautta teille kaikille kesäkuun hetkiin! Tuulamaria Kangaslampi

3 Heart Tanssia, sydäntä koskettavaa musiikkia, itsensä kuuntelua. Arjuna ja Chintana Space Luomme tanssi, musiikki - ja hiljentymistapahtumia, joissa pääpaino on itsensä ja omien tuntemuksien kuuntelulla, sallien niiden olla täysin sellaisia kuin ovat. Tanssin ja musiikin avulla opastamme myös ilmaisemaan tuntemuksiasi ja itseäsi täysin spontaanisti antautuen kehon omaan luonnolliseen tanssiin. Kun antaa kauniin musiikin viedä mennessään voi tulla yllätetyksi siitä, miten keho tanssii aivan itsestään. Sydän saa laulaa ja tanssia täydesti ja iloisesti elävän musiikin mukana. Sydämen avaruudessa ja läsnäolossa opastamme hyväksymään kaiken sellaisena kuin se on, ja nauttimaan täysin sydämin omasta itsestäsi, omasta ilostasi. Laulamme yhdessä yksinkertaisia sydäntä koskettavia lauluja harpun tai rummun johdattamana ja nautimme rakkauden jakamisesta. Tanssin lopuksi rentoudutaan herkän kelttiläisen harppu- ja huilumusiikin

4 säestyksellä. Otamme vastaan elämän kauneuden, olla tekemättä mitään ja antaa vain musiikin koskettaa kehoa ja sielua. Olla läsnä tuntemuksissa ja tunteissa joita nousee esille ja rentoutua, hyväksyä kaiken sellaisena kuin se on. Chintana Seppä (Taiteilijanimi Deva Chintana) rakasti lapsena valtavasti tanssimista, laulamista ja hulluttelua, ja harrasti erilaisia tansseja sekä joukkuevoimistelua osallistuen kilpailuihin ja näytöksiin. Opiskelut ja työt veivät muualle ja tanssi jäi. Myöhemmin tanssi löytyi yllättäen uudestaan Oshon aktiivisista meditaatioista jolloin Chintana rakastui heti kehon omaan kykyyn tanssia ja ilmaista tunteita sekä musiikkia aivan itsestään. Tästä syntyi suuri ilo ja nautinto. Syventäen tanssimista ja tunteiden kohtaamista hän valmistui vuonna 2002 Tanssiterapeutiksi Osho Institute for Dancing-koulusta opettajanaan Maneesha McClure (Sedona, Arizona) ja avusti häntä 6 vuoden ajan Italiassa, jossa on asui 10 vuotta. Chintana valmistui hierontaterapeutiksi (Rebalancing, Vyöhyketerapia, Ayervedic yogamassage, Holistic massage) vuonna 2005 Osho Multiversity:stä (Pune, Intia) ja on toiminut kehoterapeuttina siitä lähtien (mm. Bulgari Hotels&Resorts Spa, Milano). Vuodesta 2002 alkaen hän on pitänyt tanssiterapia workshopeja Italiassa, Japanissa ja nyt myös Suomessa Tampereella, jonne on muutti takaisin viime vuonna. Arjuna (Raphaël Pinel) on ranskalainen ammattimuusikko, joka on asunut Ka- Osaamis -ja ammattiluettelo sivut nadassa ja Saksassa sekä huhtikuusta 2009 alkaen Tampereella. Arjuna soittaa ja säveltää kaunista sydäntä koskettavaa musiikkia erityisesti kelttiläiselle harpulle mutta myös muille soittimille, kuten huiluille, concertinalle (harmonikka), pianolle, rummuille, trumpetille, bassolle... hän rakastaa improvisointia ja antautuu täysin inspiraatiovirran mukaan vieden tuntemattomalle matkalle. Kuva: Heart Deva Chintana Arjuna opiskeli musiikkia Rennesin yliopistossa Bretagnessa ja on työskennellyt useita vuosia ammattimuusikkona, esiintyen konserteissa, tehden levytyksiä, opettaen harpun soittoa ja improvisoitua musiikkia. Häntä koskettaa erityisesti Suomen kauneus; ihmiset, kieli, rauhallinen luonto jotka saavat inspiroimaan sävellyksiin, soittamaan ja jakamaan iloa. Yhteystiedot: Chintana Seppä ja Arjuna Raphael Pinel Puh Arjunalla on harppukonsertti Suodenniemellä, Koskelan Museotorpalla (Frantsila), 15. heinäkuuta klo 19. Kts. myös ilmoitustaululta!

5 sa kauttani. Voit saada mantran, oman rukouksen tai muun henkilökohtaisen tunne-elämyksen ohjaukseksi omassa elämässäsi ja henkisellä matkallasi. En tee kanavointia perinteiseen tapaan, vaan luon tunneyhteyden sinun ja oman henkisen opastajasi kanssa. Työskentelen Ylösnousseiden mestarien eli henkisten opastajien kanssa tietoisella tasolla ja samalla matkaan omaa valon tietäni kohti sieluni kotia ja alkulähdettä. He työskentelevät puhtaasta rakkauden olemuksesta, agapesta, pyyteettömän rakkauden lähteestä, sieluna sieluun ja valona valossa. Kuunkantaja, keltapukuinen neito Tekstiilitaitelija Tuija Vihermaa: Koe henkisten opastajien kosketus itsessäsi! Olen tekstiilitaiteilija Tuija Vihermaa. Maalaan taidetekstiilejä intuitiivisesti henkisten opastajien avustuksella, luoden valon kanavan ihmisten koettavaksi. Olen taiteilijasieluna luonut yhteyden henkisen tason opastajiin, jotka ohjaavat meitä ihmisiä omassa henkisessä kehityksessämme valon ja sielun matkalla kotiin. Voit tulla luokseni, kokea taiteeni ja samalla yhdistyä heihin ja heidän valoonsa, voimaansa ja rakkauteensa kauttani. Voit myös saada henkilökohtaisen viestin ja kosketuksen heidän energiaan- Osaamis -ja ammattiluettelo sivut Hermione kohtaa Lumikauriin, keijuneito ja Lumikauris lentää taivaalla Olen työskennellyt Djwahl Kuhlin, Maitreyan, St.Germainin, Paul Venetsialaisen, Kuthumin, El Moryan, Hilarionin ja monen muun henkisen Valon mestarin kanssa tietoisella tasolla. Arkkienkelit ja heidän puhdas rakkautensa ovat myös läsnä jokaisessa päivässäni. Arkkienkeli Mikael opastaa valon tiellä jokaista, joka hänet haluaa ottaa mukaansa omalle matkalleen. Mikael on suuri valon lähettiläs ja hänen valomiekkansa puh-

6 distaa meitä vanhasta ja oman elämämme kivuista ja kipupisteistä. Mikael on läsnä joka päivä elämässäsi, jos haluat niin tapahtuvan. Hänen rakkautensa on lämmintä ja voimakasta tunnetta sisimmässäsi. Sinä voit saada yhteyden oman henkiseen opastajaasi ja tien näyttäjääsi kauttani matkalle minuuteen. Lumikauriin matkassa Lumottuun maahan, keijuneito lentää Lumikauriin matkassa halki taivaan ja yllä pilvien Lumimaahan Herra Himalaja, meditoiva Lumikauris Elaine Sikkisiipi ja Vapauden Lapsi aiheisia tuotteita

7 Upeat Ultrapäivät! Lumikauris aiheisia tuotteita Työ- ja liiketilani ovat osoitteessa: Design Tuija Vihermaa Avoinna: ti klo ke klo Vartiovuorenkatu 3, Turku Tervetuloa kokemaan taiteen kanavan avulla kosketus omaan henkiseen opastajaasi kauttani. Www-sivujeni kautta voit kokea myös toisenlaisen fantasian maailman kosketuksen taidetekstiileissäni kerta (2008) toden sanoi, kun rajatiedon harrastajat, kokijat, näkijät ja tekijät valloittivat jälleen kerran Kuortaneen Urheiluopiston luonnonkauniin alueen. Neljä vuorokautta täyttyi hyvästä tunnelmasta sekä ystävien tapaamisesta ja niiden saamisesta. Ohjelma oli kansainvälisempää kuin koskaan: luennoijia tuli Intiasta, Kanadasta, Italiasta. Ultrapäiväläisiä on neljän päivän ajan Urheiluopistolla niin paljon, että hyvästä yrityksestä ja tahdosta huolimatta syntyy väkisinkin tilanpuutetta ja ruuhkautumista. Asiaan paneudutaan tosissaan, joten tänä kesänä on luvassa enemmän ja suurempia tiloja iltaworkshoppeihin, lisää majoitustilaa ja jouhevampia ruokailuja. Tervetuloa entistäkin ehommille Ultrapäiville ! Käy Ultra-lehden sivuilla katsomassa mielenkiintoisten luennoitsijoiden päivä- sekä iltawhorkshop neljän päivän ohjelmat! html

8 Oscar-Claude Monet tai Claude Oscar Monet, (14. marraskuuta 1840 Pariisi 5. joulukuuta 1926 Giverny, Ranska) oli taidemaalari, joka oli ranskalaisen impressionimin perustajia. Monet maalasi johdonmukaisesti ja tuotteliaasti impressionismin mukaisesti: hän ilmaisi havaintojaan luonnosta ja sovelsi niitä varsinkin ulkoilmamaalaukseen.»ihmiset keskustelevat taiteestani ja ovat ymmärtävinään sitä, ikään kuin pitäisi ymmärtää silloin, kun yksinkertaisesti täytyy rakastaa.» (Claude Monet) Kuukauden taiteilija C l a u d e Monet Pariisissa vuonna 1874 näytteillä ollut Monet n maalaus Impression, soleil levant (suomeksi Impressio, nouseva aurinko tai Vaikutelma auringon noustessa) antoi nimen koko impressionistiselle tyylisuunnalle. Kun uuden maalaustavan maalauksia ei hyväksytty Ranskan taideakatemian näyttelyihin, impressionistit päättivät pitää omia näyttelyitä. Vuoden 1880 jälkeen Monet ei osallistunut enää impressionistien yhteisnäyttelyihin. Elettyään köyhissä olosuhteissa hän saavutti taloudellista menestystä ja kuuluisuutta vuoden 1889 näyttelyssään Auguste Rodinin kanssa. Hän osti vuonna 1890 talon Givernystä ja palkkasi sinne kuusi puutarhuria. Vuonna 1892 hän laajensi tonttia naapurilta ostetulla suotilkulla, johon rakennettiin hänen maalaustensa kohteena kuuluisaksi tullut itämainen vesipuutarha. Claude Monet: Water Lilies Kuva: Teksti: Monet

9 I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Lapsena näin, elämä on unelma. Hei, minä muistan sen, kun katson, näen itseni vieläkin lapsena, aurinkoisessa kesäisessä päivässä, leikkimässä. En ollut tästä maasta, en kuulunut tähän maailmaan, silti minun oli hyvä, olin unelmassa. Kunnes eräänä päivänä tuli pyörremyrsky ja sekoitti kaiken. Järjestelin, enkä siltäkään saanut järjestystä. Kaikki meni yhä uudelleen ja uudelleen sekaisin. Mihinkä kadotin sen mitä olen. Mihinkä kadotin unelman. Hei, välillä minä näen sen. Markku Lehto Kodin harmonisointikurssi Ajankohta: lauantai klo Paikka: Vammala (paikka tarkentuu) Kotisi heijastaa uskomattoman tarkasti sisäistä maailmaasi sekä omaa ja perheenjäsentesi hyvinvointia. Vaikuttamalla kotiisi parannat samalla kaikkien siellä asuvien terveyttä ja onnea. Kodin energioiden harmonisointi vaikuttaa suotuisasti kodin ilmapiiriin ja tunnelmaan, joka puolestaan näkyy ja tuntuu perheenjäsenten välisenä levollisuutena, rentoutena ja positiivisuuden lisääntymisenä. Kurssilla opit miten puhdistaa vanhaa tunne-energiaa kotona sekä saat runsaasti keinoja, joilla tuoda uutta, perheenjäsenten hyvinvointia tukevaa energiaa tilalle. Etukäteistietoa fengshuista, energioista tms. et tarvitse. Kodin harmonisoinnin tekeminen on ihanaa, palkitsevaa sekä nautinnollista ja sen vaikutukset tunnet heti niin kotona kuin omassa ja perheenjäsentesi hyvinvoinnissakin. Kurssille mukaan muistiinpanovälineet! Kuva: Tuulamaria Hinta: 42,-/ hlö (sis. opetuksen, kahvia/ teetä + kahvileipää, hedelmiä sekä alv 22 %). Laskutus noin kaksi viikkoa ennen kurssia. Sitovat ilmoittautumiset: nina(at)whsoul.fi tai

10 I l m o i t u s t a u l u Syd!men Ilon p!iv! j!rven rannalla tanssien ja el!v!n musiikin johdattamana Vetäjinä: Chintana ja Arjuna Lauantaina 13. kesäkuuta, 2009 klo Kangasalalla Vesaniemessä Vesijärven rannalla Heart Space sydämen Ilon päivä pidetään ulkona Kangasalla nurmikolla järvenrannalla. Sateen sattuessa olemme sisällä, tai ehkä innostumme tanssimaan aurinkotanssin... Päivä on omistettu oman itsesi ja sydämesi kuunteluun. Vapaan ilmaisuun ja antautuen kehon omaan luonnolliseen tanssiin. Sydämesi saa laulaa ja tanssia vapaasti ja täydesti. Sydämen avaruudessa ja läsnäolossa voit yksinkertaisesti hyväksyä kaiken sellaisena kuin on. Lopuksi olet kutsuttu rentoutumaan syvästi omaan itseesi kauniin, herkän musiikin koskettaessa ja vain ottaa vastaan elämän kauneus ja yksinkertaisuus. Iltaohjelmassa klo 18 alkaen saunomista, uintia, illallinen mm. paikanpäällä savustettua lohta, ja sydämen ilon yhteislauluja nuotion äärellä. Arjuna on syntyään ranskalainen ja toimii ammattimuusikkona Saksassa. Soittaa erilaisia soittimia mm. harppua, huilua, hanuria, pianoa, rumpuja täysin vapaalla ja spontaanilla tavalla, joka koskettaa kauneudellaan. Soittaa satsangeissa ja on improvisaation maestro. Deva Chintana on syntyään suomalainen, asunut 10 vuotta Italiassa, jossa valmistunut mm. tanssiterapeutiksi vuonna 2002 (Osho Institute for Dancing) ja kehoterapeutiksi vuonna 2005 (Osho Multiversity, Pune, India). Tanssin kautta jakaa suurta iloaan ja rakkauttaan elämään pitäen erilaisia tanssinilon- ja hyvän olon tapahtumia Italiassa, Japanissa ja nyt myös Suomessa. puhelin: Kurssimaksu: 60 euroa, sisältää tapahtuman, saunan, illallisen ja illanvieton. On mahdollisuus osallistua vain pelkkään iltapäivän ohjelmaan (klo 14-18), jolloin maksu on 45 euroa. Ilmoittautuminen mennessä. Otathan mukaan alustan esim. Joogamaton ja tyynyn. Tilaisuuden osoite: Vesaniementie 13, Kangasala.

11 I l m o i t u s t a u l u

12 Osaamis -ja ammattiluettelo Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Aurijulkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) , Aurinkosydän Matti Niskala Intuitiivisen Enkelimusiikin konsertit, Hengen tulikävelyt (yksityisille), Yhteishengen tulikävelyt (yrityksille), Henkisen kasvun kirjat. Puh Kalevan puistotie 21 B 62, Tampere Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin /vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitys myös kaukohoitona. Puh Casa D Angelique Marjaana Will-Vidlund Ceresia Kirsi-Teresia Kivelä Ohjaukset; Sisäinen hyvinvointi, Regressioohjaus, Rentoutusohjaus, Energiahoidot, Kivihoidot, Enkelin kasvohoito, Tarot tulkinnat. Myös hoitotilan vuokraus. Puh Design Tuija Vihermaa Tekstiilitaidetta Työ- ja liiketila avoinna: ti klo , ke klo Puh Vartiovuorenkatu 3, Turku Elijah Rakel Numerologiset luonneanalyysit sekä Tarot tulkinnat Esoteerinen Alkemiakeskus Jan-Mikael Maros Ihmisen sielullinen kehitys, Edellisten elämien tutkimukset, Esoteeriset aura -ja chakrakonsultaatiot, Kiviterapia, Kivien symboliikka, Hoitomusiikkia. Puh Vasavägen 41 A, Närpiö Fontane Lady s Club (CMS) Naisten kuntoklubi Marita Kivinen Puh Laajaniityntie 3, Vantaa Arja Järvinen Hivenaineainelyysit Puh

13 Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme,taitot, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere Haukila Leena Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh Piilokalliontie 3, Perniö Heart Space Chintana Seppä ja Arjuna Raphael Pinel Tanssin ilon ja elävän musiikin tapahtumia, Rentoutumista, Harppumusiikkia. Puh Hermeetikko lehti Päätoimittaja Jukka Nieminen Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus, Rentoutusohjaaja, Regressio-ohjaaja. Puh Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin Hoitotila Tietoinen Verso Erilaisia hoitoja yksittäin tai yhdistelmänä. Jorma Tuomainen, Tampere IlonTila Tilavuokrausta ja tapahtumia Puh Väinölänkatu 1, Tampere Kirjansitomista Mari Vehkaluoto Puh Konsan Kartano Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia, Bioenergiainformaatiokentän oikaisu, Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssi, Hieronta (klassinen), Hieronta (intuitiivinen),hom eopatia, Intialainen päähieronta, Jalkahoito / rentoutus, Koko kehon vyöhyketerapia, Refleksologia, Korvakynttilähoito, Lymfahoito, Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia, Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Suggesto- ja

14 rentoutusterapia, Tarot, Voicemassage. Konsan perinne -ja kulttuuriyhdistys, Aamiaismajoitus, Tallipiha, Sateenkaarisanomet; Kalevala, Turun luontaishoitola Puh. (02) Virusmäentie 9, TURKU Kotisiivous MeriSun Anneli Merisalo Puh Koulukatu 10 as. 5, Karjalohja Kristiina Alatalo Pensselinpitelijä, Maan matkalainen. Taidetta maalaamalla ja v a l o kuvaamalla: läheltä ja kaukaa, sisältä ja ulkoa, maasta ja taivaasta. Meditaatioita ja Chakratanssia. Puh Lehto Markku Energiahoitoja, jalokivihoitoja, jäsenkorjausta, varvas-meridiaanitulkinta, runoilija Puh: Logos Terapia Hannu Hinkka Sosionomi - Työnohjaaja Puh Atomikatu 7 A 3, Tampere hannu.hinkka(at)logosterapia.com Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia-harjoitus, kodin energiapuhdistukset. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere /www.luontaishoitola.net Naurujooga Essi Tolonen Naurujooga -ja ilmaisukouluttaja Puh Nina Osagie Desing Niina Osag Korutaiteilija Käsin valmistetut korut ja sisustustuotteet. Puh Omniversum Eijamaria Broholm KM, opettajankouluttaja, New Energy Teacher, Uuden energian koulutus,ohjausklinikka, Energiaklinikka, retriitit Puh Tuomiokirkonkatu 40 C, Tampere Lars-Erik Broholm Yritysklinikka, Ohjausklinikka, Kielipalvelut, Äänitutotanto Puh Piano & viihde Ohjelmapalvelu Puh Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja.

15 Paavontie 6, Kemi Raunio Soile Kirjailija, Selvännäkijä, kanavoija Sarkku Taide putiikki Sari Tallman-Nieminen Lasi-ja posliinimaalausta, Violettiliekkikorut Puh Orimattila Smiling Stars Erkki Lehtiranta ja Leena Niemelä +358-(0) (0) (mobile) Sydämen Valo Tarja Rantamäki Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/vihkimysrituaali Puh Tampio Hannele Reikimaster, intuitiivinen (energia)hoitaja, hieroja, vyöhyketerapeutti. Voit liittyä sähköpostilistalleni, jolla kirjoittelen ja välitän tietoa, rakkautta, energiaa, ajatuksia, kuvia. *Uutta:* sähköposti-/puhelinkurssi itsen löytämiseksi ja laajentamiseksi Boulder, Colorado Teide Timo Taiteilija, kirjailija Terttu Saksala Aromaterapiaa Aromaterapia, Aromaterapeuttinen kasvohoito, Klassinen vyöhyketerapia, Shiatsu,Intialainen päähieronta, Rentouttava yrttihoito, Kukkaterapia, Kalevalainen jäsenkorjaus, Tiibetiläinen hunajahoito, Suklaahieronta, Selluliitinhoitopaketti, Koulutus,Energiahoito. Puh Myllystenpohjantie 27 A KANGASALA Tilkkuparatiisi Svetlana Ranta Tulkki Juha Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh Paavontie 6, Kemi Tragerterapia Sirpa Jauhiainen Puh: Tyylistudio Päivi Alanen Pukeutumisneuvonta, värianalyysit, meikkausopetus. Erilaiset tyyli-ja pukeutumiskurssit yrityksille ja yksityishenkilöille. Kurssit ja luennot väreistä ja värien käytöstä pukeutumisessa ja sisustuksessa. Unelmista Totta! aarrekartta-kurssit. Puh Tähtisade Tuulia Mäntylä

16 Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä With Heart&Soul Nina Bräysy Intuitiivinen life coaching, Feng shui konsultaatiot ja Space clearing, Tarot, Kurssit ja Verkkokauppa. Puh Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh Kauppapuistikko 16, Vaasa ValoArt Oy Taina Hokkanen Valosuunnittelut tapahtumiin, koteihin, pihoihin. Taiteilija Puh Köyräntie 360 as Tohkala Valtanen Marja Kouluttaja, terapeutti Kosketushoidot: Aromaterapia, Reiki, Prinsessa Ruusunen ja Ritari Rohkean hoidot. Konsultaatiot: Elämälläsi on tarkoitus, elämänpuu, kukkaterapia. Kurssit: Löydä Aurinkosi, Jooga ja tietoinen läsnäolo, Selvännäkijäkoulutus, Rakkauden mysteerit, Omenankukka ja Satakieli, Unikoulu. Puh , Kolmionkatu 2 K 93, Tampere Vesa Lempiäinen Taitelija, muusikko

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Joulukuu no 16 2008 Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Jouluun on vain tovi aikaa sekä vuoden 2008 päättymiseen. Tuntuu kuin aika nykyisin menisi siivillä. Taannoin

Lisätiedot

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä.

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä. Elokuu no 22/2009 Elokuu Versio oleva lähtee liikkeelle taiteilla. Tässä kuussa monilla paikkakunnilla juhlitaan tapahtumien yötä joissa taiteilla on suuri merkitys. Mikäpä muuten estää pieniä paikkakuntia

Lisätiedot

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen Marraskuu no 15 2008 Kirsi-Teresia Kivelä Kristiina Alatalo Vesa Lempiäinen Enkelienergiaa marraskuulle! Enkelit puhuttavat varmaan meitä kaikkia, uskomme niihin tai emme niin mielipide ainakin löytyy.

Lisätiedot

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää Lokakuu no 14 2008 Kesän muistot Kesästä ei luonnossa ole enää paljoakaan jäljellä, mutta kesäkuvia on kiva katsella mikäli niitä on albumeihin ehtinyt koota mukavien muistojen kera. Tämän lehden numerossa

Lisätiedot

Syyskuun tuulia Tampereelta!

Syyskuun tuulia Tampereelta! Syyskuu no 23/2009 Syyskuun tuulia Tampereelta! Syksy on ihanaa aikaa sillä luonto antaa kohta upeita värinäkymiä, mutta tämä on myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä alkavat kurssit ja erilaiset koulutukset

Lisätiedot

Helmikuun iloa hyvät ihmiset!

Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Helmikuu no 17 2009 Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Tammikuussa olikin luova tauko Versio olevassa mutta nyt lehti alkaa taas ilmestyä normaalisti. Uutta lehdessä on ilmoitustaulu johon kerätään ilmoitukset

Lisätiedot

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen!

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Tällä kertaa esittelyssä on yrittäjä Arja Sinervo Hoitola Artemiksesta. Arjan taidot ihmisen parantamisen ja auttamisen yhteydessä ovat tuoneet myös luovan puolen

Lisätiedot

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Toukokuu no 20/2009 Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Esittelyssä on Konsan kartano Turusta joka onkin varsin mielenkiintoinen

Lisätiedot

Rentouttavaa pääsiäistä!

Rentouttavaa pääsiäistä! Huhtikuu no 19/2009 Rentouttavaa pääsiäistä! Saamme kohta nauttia pääsiäisen juhlapäivistä. Monille se on muutama lomapäivä kun taas toisille tärkeä uskontoon liittyvä perinne. Täytyy myöntää ettei minulla

Lisätiedot

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta Lokakuu no 24/2009 Suuria tarinoita elämästä ja osaamisesta! Lokakuu on alkanut myrskyisissä merkeissä -luonnossa, mutta myös hallituksen riveissä vielä myrskyt ja tyrskyt jatkuvat. Hengen ja Tiedon messut

Lisätiedot

Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla.

Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla. Kesäkuu no 12 2008 Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla. Yllä oleva taustakuva on viime vuoden päiväluennolta. Tämän vuoden tapahtumista Erkki Lehtirannan Ihmiskehon kielioppi kuulostaa mielenkiintoiselta

Lisätiedot

Walter Blomquist HOMONOMIA

Walter Blomquist HOMONOMIA Syyskuu 2007 no:3 Walter Blomquist HOMONOMIA STEINERKOULUN syystapahtuma VIOLETTILIEKKI kurssi Esittelyssä: ANNELI MERIKOSKI Syksyn terveiset Tampereelta! Kesä on ohi ja kaikilla varmasti hienoja kesämuistoja

Lisätiedot

Maaliskuu no 18/2009

Maaliskuu no 18/2009 Maaliskuu no 18/2009 Oma Koti kullan kallis Lause joka oli menneinä vuosikymmeninä kirjailtuna monen kodin seinällä. Se sisältää myös tunteen että koti on paras paikka jossa voi olla turvallisin mielin.

Lisätiedot

Kukkakedot ja juhannus kutsuvat!

Kukkakedot ja juhannus kutsuvat! Toukokuu no 11 2008 Kukkakedot ja juhannus kutsuvat! Hei Ystävät! Kesä on saapunut ja valloittanut ihmisten sydämet ja mielet. Kaikki lähtevät luontoon juhannuksena ja monilla alkaa kesäloma. Suomi hiljenee

Lisätiedot

Tammikuu no: 7 2008. Versio Olevasta

Tammikuu no: 7 2008. Versio Olevasta Tammikuu no: 7 2008 Taidetta, Aura-Somaa ja Filosofiaa! Hei HYVÄT ihmiset! Helmikuu jo lähestyy innokkaana ja aloitammekin uuden vuoden otsikon mukaisilla henkilökuvilla. Taiteilija ja valosuunnittelija

Lisätiedot

Mari Vehkaluoto. Svetlana Ranta

Mari Vehkaluoto. Svetlana Ranta Huhtikuu no 10 2008 Mari Vehkaluoto Kirjansitojatar Svetlana Ranta Tilkkutyötaitelijatar IlonTilassa vuokratilaaa Tuula Hyvättinen Rajaton rakkaus ja totuus CD Tietoinen Verso: Äitienpäivälahjakortit ja

Lisätiedot

Heissan Hyvät Ihmiset!

Heissan Hyvät Ihmiset! Syyskuu no 13 2008 Heissan Hyvät Ihmiset! Pitkästä aikaa. No, kaksi kuukautta oli hiljaista versio olevassa, mutta nyt toiminta taas käynnistyy innokkaasti ja ilolla. Toivottavasti kaikkien kesään on mahtunut

Lisätiedot

Mainiota maaliskuuta!

Mainiota maaliskuuta! Kuva: Pietari, Nevajoen rannalta Mainiota maaliskuuta! Tämän kuun numerossa onkin nyt miesenergiaa! Hermeetikko-lehden päätoimittaja Jukka Nieminen sekä runomies Markku Lehto. Toki mukaan mahtuu myös nainen

Lisätiedot

Syyskuu no 35/2010 1

Syyskuu no 35/2010 1 Syyskuu no 35/2010 1 Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta

Lisätiedot

Joulukuu no 38/2010 1

Joulukuu no 38/2010 1 Joulukuu no 38/2010 1 Niin se vuosi taas hujahti ja kohta ollaan uuden vuoden kynnyksellä. Vaikka välillä tuntuu ettei juurikaan mitään tapahtunut vuoden aikana mutta kun alkaa muisteleen niin olihan siellä

Lisätiedot

Helmikuu no: 8 2008. Versio Olevasta

Helmikuu no: 8 2008. Versio Olevasta Helmikuu no: 8 2008 Kuvassa Kuortaneen Urheiluopiston hotelli Helmikuun Helmet On taas poimittu lehteen. Filosofi esittelyssä on hollantilainen Baruch Spinoza joka eli ja vaikutti 1600-luvulla. Spinoza

Lisätiedot

Joulukuu no: 6 2007. Versio Olevasta

Joulukuu no: 6 2007. Versio Olevasta Joulukuu no: 6 2007 Rauhallista Joulua sekä Iloisia Ihmeitä vuonna 2008! K iitos yhteistyöstä Teille monille joiden avulla sain Versio Oleva lehden käyntiin kuluneena vuotena! Kiitos myös kaikille lukijoille

Lisätiedot

Tapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman

Tapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman Tammikuu no 27/2010 kertoi ihmisistä joka oli tavattoman kiinnostavaa. Tapani teki pitkän elämäntyön rajatiedon parissa ja siksi häntä voi hyvällä syyllä sanoa Rajatiedon Ylipäälliköksi puhumattakaan Ufoyhdistyksen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi

Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Hyvinvoiva Sinä - Kehon ja Mielen vireyttä ja lepoa pe 1.3.- su 3.3.2013 Tervetuloa nauttimaan hyvinvoinnista! Hotel Fjalarissa Salossa Osoite: Rinteentie 5, 24240 Salo http://www.fjalar.fi Mitä voit saada?

Lisätiedot

Marraskuu no 37/2010 1

Marraskuu no 37/2010 1 Marraskuu no 37/2010 1 Marraskuussa kynttilät tuovat valoa Ulkona on jo pimeää, mutta onneksi kynttilät luovat kaunista valoa ympärillemme. Syöpä on sairaus johon joskus joku läheisistämme sairastuu. Ihmeellistä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Lokakuu no 36/2010 1

Lokakuu no 36/2010 1 Lokakuu no 36/2010 1 Lokakuu 10.10.2010 Mielenkiintoinen luku tuo numero 5 joka muodostuu tuosta päivästä ja se on myös Hengen ja Tiedon messujen sunnuntaipäivä. Numerologinen tulkinta: Elämänopetus 5;

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Ruusuista huhtikuuta!

Ruusuista huhtikuuta! Huhtikuu no 30/2010 Ruusuista huhtikuuta! Nyt jaellaan ruusuja selviytyjille! Sinka Viisala ja Mirjami Kilponen kertovat oman selviytymistarinansa josta heille iso kimppu ruusuja rohkeudestaan ja sinnikkyydestään

Lisätiedot

Elokuu no 34/2010. ym. ym.!!!!

Elokuu no 34/2010. ym. ym.!!!! Elokuu no 34/2010 ym. ym.!!!! Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapiakoulutus. 3. vuosikurssi Alkaa 28.3.2015 Helsinki

Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapiakoulutus. 3. vuosikurssi Alkaa 28.3.2015 Helsinki Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapiakoulutus 3. vuosikurssi Alkaa 28.3.2015 Helsinki Luontaishoitomenetelmä Tunnekehoterapia Ilmoittaudu mukaan koulutukseen 13.3.2015 mennessä. Saat 2h tunnekehoterapiahoidon

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 Maanantai 1.5. Vapunpäivä Tiistai 2.5. YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla toukokuu 2017 9.30-10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä seisten 3 ohjaajana Hanna Nikander 10.30-11.15 Liikettä niveliin

Lisätiedot

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS

KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS Maarit Tamminen-Sutac KASVAMISEN KIPEÄ KAUNEUS runoja Kasvamisen kipeä kauneus Maarit Tamminen-Sutac Kuvat: Maarit Tamminen-sutac, Mari Mäkelä, Teuvo Littunen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta,

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta Lokakuu no 24/2009 Suuria tarinoita elämästä ja osaamisesta! Marraskuulla luetaan Jaana Rusin ja Seppo Tanhuan elämäntarinoita, sekä kuukauden taiteilija Carl Larssonin elämästä. Jaana kertoo miten Lenormandin

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO 2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi. Hierontalahjakortti. Palvelut

Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Dinotski s Stuff. Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi. Hierontalahjakortti. Palvelut Dinotski s Stuff Sirpa Helmisen Lahden osuuskunta Startin kautta perustama käsityöyritys, joka tarjoaa myös kiireapua ja toimii freelancerina. Dinotski s Stuff Sirpa Helminen 050 3274 756 dino@phnet.fi

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Helmikuu ja Ystävänpäivä

Helmikuu ja Ystävänpäivä Helmikuu no 28/2010 Helmikuu ja Ystävänpäivä Ystävänpäivän historiasta seuraavalla sivulla enemmän. Helmikuun lehdessä Jari Rauhala kertoo liikunnan tärkeydestä, Kabbalasta kerrotaan perusasiat ja esittelyssä

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA!

Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA! Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! PIKKUJOULUSTA ILOA PITKÄKSI AIKAA! Viettäisittekö tänä vuonna yhteistä aikaa työporukalla rauhoittuen ja/tai innostuen taiteen ja käsillätekemisen

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön loma- ja leiriopas kesään 2015 lomat ja leirit 2015 Uudenmaan vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - -

Tammikuu 2014. Helmikuu 2014. Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu 2013. Etelä-Pohjanmaan jaosto - - - - JÄSENTIEDOTE 7/2013 Etelä-Pohjanmaan jaosto Joulukuu 2013 Etelä-Pohjanmaan jaoston tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia). Tammikuu 2014 16.1.2014 klo 18.00 muoti- ja tyyli-ilta, paikka Asuste Vanessa,

Lisätiedot

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo.

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo. Päivä 74 29.9 Valkoinen Solaarinen Taikuri Solaarinen sointu tuo päivään tekemisen meininkiä mutta tekeminen saattaa tapahtua enemmän omassa sisäisessä maailmassa, oman pään sisäisissä ajatelmissa. Hiljaisena

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö

HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö 1 HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö Perinteinen opetusmenetelmä Lähiopetusjaksojen aika on rajallinen joten tämän vuoksi HAMSA-Meditaatioohjaajakoulutuksessa on vain tarvittava määrä teoreettista

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Toukokuussa asuu jo kesä.

Toukokuussa asuu jo kesä. Toukokuu no 31/2010 Toukokuussa asuu jo kesä. Ihanaa kesän alkua kaikille! Vaikka sää onkin vielä kovin viileä eikä oikein helli meitä. Eiköhän se kohta muutu, kuunkierron aikana. Marjaana Vill-Widlund

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot