Helmikuu no: Versio Olevasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helmikuu no: 8 2008. Versio Olevasta"

Transkriptio

1 Helmikuu no:

2 Kuvassa Kuortaneen Urheiluopiston hotelli Helmikuun Helmet On taas poimittu lehteen. Filosofi esittelyssä on hollantilainen Baruch Spinoza joka eli ja vaikutti 1600-luvulla. Spinoza oli valistusfilosofian edelläkävijöitä, sillä hän yritti erottaa filosofian teologiasta, joskin hänen näkemyksensä saattavat vaikuttaa hämmentäviltä mutta ne syntyivät sen ajan vaikutuksista. Mervi Talonen kertoo mitä häneltä vaati tie yrittäjyyteen ja tutustumme Virolaiseen professoriin Aili Pajuun jonka kirjan Tietäjänainen Heikki Juutilainen on suomentanut. Uusi Hoitotila Tietoinen Verso on avattu mielenkiintoisella idealla. Käypä katsomassa artikkelit ja tutustu osaajiin! Äitimaa messut ovat tulossa Tampereella, Sampolassa Katso mielenkiintoinen ohjelmatarjonta ja tule mukaan tapahtumaan. (Jos joku ei tiedä niin klikkaamalla lehden sivuilla olevia www-sivujen osoitteita pääset suoraan kyseiselle olevalle sivulle.) Minä Olen messut menivät ja siellä riitti ihmisiä sekä tapahtumia. Hienon tunnelman juuri tälläisille messuille antoi Dipolin kaunis ja luonnonmukainen kiviympäristö. Se teki vaikutuksen näin ensikertalaisena. Karismaattinen Cree-intiaani Jim Poitras sai siellä monia ihailijoita, mutta ei hätää sillä hän esiintyy kesällä Ultrapäivillä, Kuortaneella. Käy katsomassa sivuilla ja varaa jo nyt osallistumisesi kesän hienoimpaan kohokohtaan upeassa maisemassa, Kuortaneen urheiluopistolla. ultrapvt/ultrapvt.html Jim Poitras on muuten myös Äitimaa messuilla. Näissä merkeissä toivotan kaikille iloa ja ihmeitä maaliskuulle messuilla tavataan! Tuulamaria Kangaslampi

3 mine Jürgensiin ja Kaikan noitaan Laine Rohtiin. Aili Paju, kirjailija, professori ja yrttitohtori Tietäjänaisen takana. Aili Paju on virolainen lääketieteen professori, lääkäri, luontaishoitaja ja kirjailija. Opiskeluaikana hänestä tuli mm. monenkertainen Viron mestari keihäänheitossa, myös rokkibändissä hän oli solisti ja kitaristi. Merkittävän osan elämäntyöstään hän on tehnyt professorina Tarton Yliopistossa ja lääkärinä kuuluisassa Maarjamõisan sairaalassa. Kirjallinen työ alkoi pakinoilla ja lehtiartikkeleilla. Vuonna 1979 ilmestyi hänen ensimmäinen romaaninsa Merkuuri tütar (Merkuriuksen tytär), joka on käännetty myös venäjäksi ja latviaksi. Jo vuosien ajan Aili Paju on tutustunut Viron tunnetuimpien kansanparantajien ja selvänäkijöiden menetelmiin ja kirjoittanut heistä artikkelisarjan. Tuon työn pohjalta syntyi myös Tietäjänainen, joka on harvinaislaatuinen kansatieteellinen yhteismuotokuva Viron naistietäjistä. Useimmat kirjan tapahtumista liittyvät kahteen suureen tietäjänaiseen, Äksin noitaan Her- Kiurujen saapuessa varhaiskeväästä aina myöhäiseen syksyyn Aili Paju asuu maatalossaan Etelä-Virossa, jossa hän harrastaa puutarhan hoitoa sekä lääkeyrttien ja luonnon tutkimista. Yrttitohtorina Virossa tunnettu Paju on kirjoittanut lukuisia kirjoja luontaishoidoista ja lääkekasveista (Aed ja mets kui apteek, Kui taimed räägiksid, Ravimid roheluses, Sootaimed). Hänen kaunokirjallisista teoksistaan suosittuja ovat olleet Betti, kibuvits õitseb (Betti, orjanruusu kukkii), joka sisältää keskusteluja tunnetun virolaisen runoilijan Betti Alverin kanssa, sekä luonnontunnelmointia kirjoissa Need päevad on minu (Nämä päivät ovat minun) ja Seda kuuske peab kuulma (Sitä kuusta kuuleminen). Talvisin Aili asuu Tartossa, jossa hän viimeaikoina on tutkinut mm. stressin psykosomaattisia vaikutuksia. Aiheesta on naapurimaassamme ilmestynyt kaksi kansantajuista kirjaa, Mõtisklus psühhosomaatikast (Mietteitä psykosomatiikasta) sekä Stress ja loomulik ravi (Stressi ja luontaishoito). Kaiken kaikkiaan Aili Pajulta on ilmestynyt 21 teosta, joista Tietäjänainen on ensimmäinen Suomessa ilmestyvä. Hänen tuotantoaan on luvassa lisää myös suomalaisille lukijoille. Heikki Juutilainen

4 Mervi Talosen Kun katsoin itseäni, näin organisointitaitoisen, sosiaalisen, kansainvälisen ja visuaalisen persoonan. Mietin saako ihminen olla sellainen kuin on? Kyllä, ja päätin elää itselleni mieluisalla ja sopivalla tavalla. tie yrittäjyyteen Töitä, töitä, töitä hyvällä sykkeellä puristamatta sorvista Yrittäjyys ilmaantui elämääni kuin tilauksesta, kun olin jo lähes menettänyt toivoni mielekkään työn ja työympäristön löytämisestä. Toimin pitkään IT-alan suuryrityksissä johdon assistenttina. Järkkäsin, organisoin, pidin langat käsissä, olin aina tavoitettavissa ja hyvällä tuulella. Tein töitä muiden eteen. Arvokasta työtä, mutta bisnesmittareilla kehnosti mitattavissa. Markkinoinnin ja myynnin tuloksia tarkasteltiin rahavirtana, mutta oma pakerrukseni hukkui firman ja johtoryhmän hyvinvoinnista huolehtimiseen. Työtehtävääni vaadittiin täydellinen kielitaito, viisi kieltä kuin vettä vaan, tutkinto, huoliteltu olemus, selkeä artikulaatio ja loputtoman pitkä pinna. Aloin tosissani miettiä mitä muuta elämä voisi vielä tarjota. Listasin asioita missä olen erityisen hyvä. Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 9-11 Uteliaisuuttani luin Timothy Ferrisin 4- Hour Work Week -kirjan ( Nelituntinen työviikko ), joka oli roikkunut yhdysvaltalaisten best seller-listojen kärjessä. Kirjassa kerrotaan miten lounastauot kannattaa venyttää parituntisiksi, eikä töihin pidä ilmestyä perjantaisin eikä ainakaan ennen yhtätoista aamulla. Ainoa oikea tapa itsensä elättämiseen ei siis välttämättä ole raataminen kahdeksasta neljään. Lukuisat yksityiskohdat loksahtivat paikalleen. Työskentelen yrittäjänä Suunnittelutoimisto Fanfarissa Hyvinkäällä. Yhteistyökumppanini, Art Director Pekka Jokisen jonka tapasin, kun opiskelimme markkinoinnin AMK-tutkintoa aikuisopiskelijoina. Jaamme yhteisen toimiston ja teemme töitä yhteisten asiakkaiden eteen. Olemme yhdistäneet kahden erilaisen henkilön vaiherikkaan työelämän kautta hankitun osaamisen. Yrittäjän työssä huomaa miten paljon on etua, kun on kokenut useampia työpaikkoja, matkustanut ja kohdannut erilaisia ihmisiä. Vaikka minua toisinaan hymyilytti lukemani best sellerin elämänhallintaopit, on tuntunut välillä hyvältä aloittaa työpäivä yhdentoista jälkeen. Vapauden tunne siitä, että voi itse määritellä miten työnsä ajoittaa, sopii minulle erinomaisesti. Ajatus pyörii silti alati yrittämiseen liittyvien asioiden ympärillä; koiran kanssa lenkkeillessä kehittelee mielessään nettisivuja

5 tai rakentaa yritysesittelyä. Sitä on oikeastaan aina töissä, mutta se kuuluu asiaan. Yrittäjyyden suurinta plussaa on oma autonomia. Se tarkoittaa myös vastuunottoa riskeistä, päätöksistä ja oman ammattitaidon jatkuvasta kehittämisestä. Luovan kääntöpuolena on kiivas taloudellinen taistelu ja oman osaamisensa kaupallistaminen. Uusimmat bisnesopit korostavat intuition tärkeyttä ja päätöksenteossa neuvotaan nojaamaan tunteeseen perustuvaan oivallukseen. Ystävyydellä Mervi Mervi Talonen projektijohtaja, copywriter Suunnittelutoimisto Fanfar Uusi hoitotila avattu! Hoitotila Tietoinen Verso Monta hoitajaa yhdellä! Eikö olekin ihana ajatus? Tämä toteutuu nyt avatussa Hoitotila Tietoisessa Versossa. Verso ratkaisee näitä asioita uudella tavalla. Hoitotilassa saa avun monilta hoitajilta joiden päämääränä on ollut ihmisten auttaminen jo kymmeniä vuosia. Kukin heistä on suuntautunut omalle mielenkiinnon alueelleen opiskeluissaan ja käyttävät nyt kaiken kokemuksensa jakaakseen tietonsa ja taitonsa. Jokaista hoitoa on saatavana erikseen, mutta ajatuksena on, että hoidot tehdään myös tiiminä eli monta hoitajaa samanaikaisesti tai hoidot sarjana peräkkäin. Eheyttäminen on kaikilla päämääränä ja Läsnäolo. He voivat ilman kilpailuviettiä ohjata toiselle ammattilaiselle jos heiltä ei löydy tiettyä hoitoa eli verkostoituminen on täällä otettu tosissaan.tämä uusi ja raikas idea on tervetullut. Idea uudesta hoitomallista lähti miltei yhteisesti Jorma Tuomaisella, Arja Sinervolla, Päivi Kaskimäellä ja Mar- Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 9-11

6 Tilataidetaiteilija Taina Valkonen on maalannut Tietoisen Verson seinillä olevat upeat maalaukset. Taina vetää joka toinen keskiviikko Vapaa ääni ja tanssi -ryhmiä, alkaen (Taina hoidettavana) ko Ojalalla jonka he sitten päättivätkin toteuttaa nopealla aikataululla. Iltaisin tila muuntuu koulutustilaksi ja keskusteluryhmiksi. Jorma Tuomaisen osaamisalueet: Sisäelinhieronta, Tunneopastus Koko kehon hieronnat Jäsenkorjaus Energiahoidot Hunajahieronta Ravinto-ohjaus/ kehon happo-emäs tasapainotus. Arja Sinervon osaamisalueet: Aura-Soma väriterapia Ayurvedinen pää- ja kasvohieronta Intuitiivinen energiahoito Sisäelinhoito Enkelienergia- ja äänihoito Ryhmämediataatio Isismeditaatio Marko Ojalan osaamislaueet: Niska-ja hartiahieronta Henkilökohtainen meditaatio-ohjaus sekä ryhmämeditaatio Energiahoidot Jooga Päivi Kaskimäen osaamisalueet: Maya-astrologia Selvänäkö Hoitotila Tietoisen Verson tila on hyvin intiimi ja sisääntulo aulan lisäksi on kaksi hoitohuonetta. Sisään voi tulla kuka tahansa vaikkei juuri sillä hetkellä tarvitsisikaan hoitoja. Siellä voi keskustella, kysellä asioista ja lähteä pois. Oman valinnan mukaan. Ilmapiiri on lämmin jossa kaikki otetaan huomioon se on tila ihmisille josta tulee mieleen Kreikan ajat kun kommunikaatio ihmisten välillä oli tärkeintä. Tuulamaria Kangaslampi Hoitotila Tietoinen Verso Suvantokatu 11, Tampere Taina Valkosen seinämaalaus (Tiedot myös osaamisluettelossa sivuilla 9-11)

7 Vironkielestä suom. Heikki Juutilainen ISBN nid. 160 s OVH 19,00 eur + toim. Ilmestyy Ilmestyi (Viron 90-v itsenäisyyspäivä) Moniulotteisessa, mystiikkaa henkivässä romaanissa nuori toimittaja uppoutuu tutkimaan Viron suuren noidan, Laane Kaalun tietäjänviisautta. Yllättäviä ja dramaattisia tilanteita sisältävä tutkimusmatka vie lukijan myös Viron historian järkyttäviin vaiheisiin. Toimittajan apuna ovat tietäjänaisen aistivoimaiset päiväkirjatekstit sekä kirjan toisen päähenkilön, lääkäri Metsin vierailut tietäjän luona tämän parannuskeinoihin perehtymässä. Kirja esittää kolmen vahvan naisen kehityskaaren. Sivurooliin jäävät miehet ovat heikompia astioita, aina valtionpäämies Pätsiä myöten, jota tietäjä näkynsä johdattamana kävi varoittamassa kesällä Tämä on todellisuuteen pohjautuva kertomus ihmisen vahvuudesta ja heikkoudesta, kertomus hyvyydestä. ja klikkaa osoitetta: Minä tiedän tarkkaan mihin pystyn. ihmisillä ei ole aavistustakaan mitä kaikkea he voisivat saada aikaan, jos vähänkään tutkisivat omia voimiaan. Pidä tämä mielessäsi... info@auri-julkaisut.com Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 9-11

8 Vyöhyketerapiasta tiedetään, että tietyt kämmenen alueet ovat yhteydessä sisäelimiin meridiaaninen välityksellä. Elimet ovat tietoisia ja ne reagoivat ajatuksiin ja tunteisiin. Kyseinen tietoisuus on tallennettu joka soluun. Ohjaamalla oikeata terapiaväriä refleksivyöhykkeisiin tai akupunktiopisteisiin,voidaan solujen biologiaa ja meridiaaneja korjata. Kun refleksialueita hierotaan kevyesti värivalokynällä niiden kovettumat ja jännitykset vapautuvat vastaavalta alueelta. Refleksialueet ovat alueita iholla, joilla on yhteyksiä sisäelimiin ja kehon rakenteisiin. Refleksiaueelle suunnattu terapia avaa tukokset ja parantava energia virtaa alueelle. Koska psyykkinen tila heijastuu myös elimeen, voidaan tällä tavalla tasapainoittaa niin sielun kuin elimen energiavaje. Optimaalinen elinten aktiviteetti tunteiden ja ajatusten tasapainossa saavutetaan vain, kun kehon väritalous on tasapainossa. Värivärähtelyt tasapainottavat värivalokynän avulla solujen aineenvaihduntaa ja parantavat hengen ja kehon energiansaantia. Terapiavärin antamisen avulla voidaan kehon solu ravita oikealla energialla ja värähteellä. Tiedemiehet ovat todistaneet, että erityisesti ihon ryppykohdissa sekä nilkan ja käsilinjojen taivekohdissa olevissa rypyissä on usein energiatukos. Kädenviivoihin,kuten elämänviivaan,pään,sydämen ja kohtalonviivaan on tallennettu sielun kohtalo ja ohjelmointi. Tämä merkitsee,että näissä kohdissa on myös karmallisia tukoksia. Terapiakynällä pystymme avamaan ja poistamaan ne, ja pääsemään elämässä eteenpäin. Puh , Tiedot osaamisluettelossa sivuilla 9-11

9 Osaamis -ja ammattiluettelo Artemis Arja Sinervo -Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Energiahoito, Jalka- ja käsihoito Aloevera-tuotteilla, Henkilökohtainen valorukous, Aloevera tuotteet. Puh Braysy Nina -Erikoissairaanhoitaja (kätilö, Energiaterapeutti, Reikihoitaja 1-3, Kukkaterapia (myös postitse). Puh, Vammala ja Huittinen Esoteerinen Alkemiakeskus Jan-Mikael Maros -Ihmisen sielullinen kehitys, Edellisten elämien tutkimukset, Esoteeriset aura - ja chakrakonsultaatiot, Kiviterapia, Kivien symboliikka, Hoitomusiikki- Puh Vasavägen 41 A, Närpiö esoteerisetalkemistit@luukku.com Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi -Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme,taitot, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaus, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere info@tuulamaria.fi Haukila Leena -Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh Kyynämäentie 359, Perniö kirjekyyhky@suomi24.fi Hoitotila Tietoinen Verso -Erilaisia hoitoja yksittäin tai yhdistelmänä. Puh Arja Sinervo, Jorma Tuomainen, Marko Ojala, Päivi Kaskimäki Suvantokatu 11, Tampere Hult Raija -Klassillista hierontaa sekä vatsahierontaa Korkeimmalta saadulla lahjalla kehon ja mielen hoitamista. Puh Tapiolanmäki 24, Pornainen raija.hult@pp.inet.fi IlonTila Tilavuokrausta ja tapahtumia Puh Väinölänkatu 1, Tampere info@ilontila.fi Kotisiivous MeriSun Anneli Merisalo Puh Koulukatu 10 as. 5, Karjalohja Logos Terapia Hannu Hinkka -Sosionomi - Työnohjaaja Puh Atomikatu 7 A 3, Tampere Sähköposti: hannu.hinkka(at)logosterapia.com

10 Mettälä Niina -Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere / Naurujooga Essi Tolonen -Naurujooga -ja ilmaisukouluttaja Puh Nina Osag Desing Niina Osag -Korutaiteilija Käsin valmistetut korut ja sisustustuotteet. Puh Omniversum Eija Maria Teikari, -KM, opettajankouluttaja, New Energy Teacher, logoterapia-ohjaaja, Reiki Master. Puh Tuomiokirkonkatu 40 C, Tampere Piano & viihde -Ohjelmapalvelu Puh Sandoora Sanna Tuovinen -Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja äänimaljahoidot- Nature s of Scandinavian jälleenmyynti. Puh Paavontie 6, Kemi info@keskiyonaurinko.fi Suunnittelutoimisto FanFar Mervi Talonen -Projektinjohtaja, copywriter Puh mervi.talonen@fanfar.fi Sydämen Valo Tarja Rantamäki -Energiahoito, elämän hengitys, Kodin energiapuhdistus, Henkilökohtainen valmennus, Kaukoparannus, Kristallihoito, Voimaryhmä. Kurssit: Elämän hengitys seminaari ja luennot. Puh tarjarantamaki@hotmail.com Tampio Hannele -Reikimaster, intuitiivinen (energia)hoitaja, hieroja, vyöhyketerapeutti. Voit liittyä sähköpostilistalleni, jolla kirjoittelen ja välitän tietoa, rakkautta, energiaa, ajatuksia, kuvia. *Uutta:* sähköposti-/puhelinkurssi itsen löytä-miseksi ja laajentamiseksi hannele.tampio@gmail.com Boulder, Colorado Tulkki Juha -Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh Paavontie 6, Kemi info@keskiyonaurinko.fi Tähtisade Tuulia Mäntylä -Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito,

11 Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä ValoArt Oy Taina Hokkanen -Valosuunnittelut tapahtumiin, koteihin, pihoihin -Taiteilija Puh Köyräntie 360 as Tohkala Valtanen Marja -Kouluttaja, terapeutti Kosketushoidot; Aromaterapia, Reiki, Prinsessa Ruusunen ja Ritari Rohkean hoidot. Konsultaatiot: Elämälläsi on tarkoitus, elämänpuu, kukkaterapia. Kurssit: Löydä Aurinkosi, Jooga ja tietoinen läsnäolo, Selvännäkijäkoulutus, Rakkauden mysteerit, Omenankukka ja Satakieli, Unikoulu. Puh , Kolmionkatu 2 K 93, Tampere marja.valtanen1@gmail.com Katso myös Niinan haastattelu Versio Olevan tammikuun numerosta! Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere Puh niina.mettala@luontaishoitola.net

12 Filosofi Baruch Spinoza Spinoza pyrki luomaan eettisen ja poliittisen teoriansa rationaalisuuden pohjalta mutta silti monet romantikot kuten Goethe ja Shelley, olivat kiinnostuneita hänen opistaan. Kuva ja kuvateksti: Filosofian historia, Martyn Oliver Syntynyt: 24. marraskuuta 1632 Kuollut: 21. helmikuuta 1677 Hollantilainen filosofi, jonka vanhemmat olivat Espanjan vainoja paenneita juutalaisia. Spinoza pyrki erottamaan uskonnon ja filosofian (Tractatus theologico-politicus, 1670) ja luomaan rationalistisen eettisen ja poliittisen teorian (Ethica ordine geometrico demonstrata, 1674, suom. Etiikka). Hän on yksi 1600-luvun suurimpia rationalisteja Descartesin ja Leibnizin ohella, ja tunnetuimman teoksensa Etiikan ansiosta yksi merkittävimpiä eetikoita. Spinozan teokset, samoin kuin hänen rationalistiaikalaistensa, soveltavat matemaattisia menetelmiä ja muotoa kaikkeen filosofiaan. Ammatiltaan Spinoza oli linssien hioja, mikä oli sekin mielenkiintoinen tutkimusala aikana, jolloin teleskoopit ja tähtitiede kehittyivät nopeasti. Spinozaa pidetään valistuksen tienraivaajana ja nykyaikaisen raamattukritiikin perustajana. Spinozan käsitys muun muassa Jumalasta ja ruumiin ja sielun samuudesta johtivat hänet kuitenkin vuosisadoiksi ajattelun valtavirran ulkopuolelle. Hänen teoksensa olivat sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen laajalti tuhottavien kirjojen listoilla. Filosofia Spinozan mukaan aineellinen luonto voidaan johtaa muutamasta perusmääritelmästä ja aksioomasta. Spinoza esitti filosofiansa Etiikka-teoksessaan matemaattisena menetelmänä, aksioomineen ja todistuksineen. Nykyajan perspektiivistä teoksen logiikka on melko ontuvaa. Spinoza luokitteli tiedon lajit kolmeen luokkaan: (1) luulo (mielikuvat, mielikuvitus, auktoriteettiusko yms.), (2) järjen tieto (tiede) ja (3) suora tieto luonnosta, intuitio. Spinozan mukaan Jumala on Luonto ja ihmisen tarkoitus on Jumalan, siis Luonnon (Olemassaolon ja siis itsensä) ymmärtäminen. Koska koko deterministinen maailma, luonto, on Jumala, mikään ei voi tapahtua toisin kuin se tapahtuu. Hieman stoalaisten tapaan Spinoza ajatteli, että determinismin hyväksyminen auttaa yksilöä olemaan sinut maailmankaikkeuden kanssa. Yksi substanssi Spinoza katsoi, että Jumala ja luonto olivat kaksi nimeä samalle todellisuudelle, nimittäin yhdelle jakamattomalle ja äärettömälle substanssille, joka on koko maailmankaikkeuden perustana. Spinoza katsoi, että tämä Deus sive Natura ( Jumala tai Luonto ) oli olento, jolla oli äärettömän monta attribuuttia, joista ajattelu ja ulottuvaisuus olivat kaksi. Spinozan mukaan kaikki vähäisemmät oliot tai kappaleet eivät olleet osia tästä yhdestä substanssista, vaan ne olivat sen modifikaatioita tai moduksia. Tällöin esimerkiksi yksittäinen ihminen ei ollut oma substanssinsa, vaan tämä yksi substanssi kyseisen ihmisen moduksessa luonto modifikoituneena tämän ihmisen ruumiiksi, ja Jumala modifikoituneena tämän ihmisen ymmärrykseksi tai mieleksi. Spinoza oli monisti, eli hän katsoi sielun ja ruumiin olevan sama asia, siis nykyaikaisesti tulkittuna sielu on aineen ilmiö, aineesta johtuva ja aineen tuotos. Tämä monismi voidaan nähdä vastauksena 1600-luvun suureen ongelmaan mieli- ja ainesubstanssien suhteesta, minkä Descartesin filosofia oli nostanut esille. Spinozan filosofiassa mieli ja aine ovat todellisuuden (Jumalan) attribuutteja. Attribuutteja jumalalla on loputtomasti hänen täydellisen luonteensa vuoksi, mutta ihmiset tuntevat niistä vain ajattelun (mielen) ja ulottuvaisuuden (aineen). Koska nuo kaksi ovat saman asian eri puolia, on kaikilla ainetason ilmiöillä vastineensa mielitasolla ja toisin päin. Esimerkiksi jos ainetasolla kivi putoaa, on mielitasolla tästä vastineena Jumalan ajatus

13 tuosta samasta tapahtumasta. Spinozan näkökulmaa kutsutaan neutraaliksi monismiksi, ja se on historiallisesti merkittävä panpsykistinen ratkaisu mielen ja ruumiin ongelmaan. Determinismi Spinoza oli perinpohjainen deterministi joka katsoi, että kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu välttämättömyydestä, eikä mikään voi tapahtua toisin kuin se tapahtuu. Tämä johtuu siitä, että koko deterministinen maailma, luonto, on Jumala, joka on täydellinen. Myös inhimillinen käyttäytyminen oli täysin määrättyä, ja inhimillinen vapaus oli kykyämme tietää, että kaikki meissä on määrättyä ja kykyämme ymmärtää, miksi toimimme niin kuin toimimme. Vapaus ei siis ole mahdollisuus sanoa ei sille, mitä meille tapahtuu, vaan mahdollisuus sanoa kyllä ja ymmärtää täydellisesti miksi asioiden tulisi todellakin tapahtua niin. Muodostamalla tarkoituksenmukaisia käsityksiä tekemisistämme, tunteistamme ja affektioistamme (mielenliikutuksistamme), meistä tulee aikaansaannostemme tarkoituksenmukaisia syitä, joko sisäisiä tai ulkoisia, mikä saa aikaan aktiivisuuden lisääntymisen (passiivisuuden vastakohtana). Tämä tarkoittaa, että meistä tulee sekä vapaampia että enemmän Jumalan kaltaisia. Spinozan filosofialla on paljon yhtäläisyyksiä stoalaisuuteen siinä, että kummatkin pyrkivät toimimaan terapeuttisesti neuvomalla, kuinka ihmiset voivat saavuttaa onnellisuuden (stoalaisille eudaimonian). Spinozan ajattelu kuitenkin poikkeaa stoalaisista yhdessä merkittävässä kohdassa: hän hylkäsi ehdottomasti heidän väitteensä siitä, että järki voisi voittaa tunteet. Spinoza väitti päinvastoin, että tunteen voi voittaa vain vahvempi tunne. Hänelle ratkaiseva ero oli aktiivisten ja passiivisten tunteiden välillä, ensin mainitun sisältäessä rationaalisesti ymmärretyt tunteet ja jälkimmäisen sisältäessä ne, joita ole ymmärretty. Hän katsoi myös, että tieto passiivisten tunteiden todellisista syistä voi muuntaa sen aktiiviseksi tunteeksi, mikä ennakoi Sigmund Freudin psykoanalyysiä. Etiikka Spinozan teoksen Tractatus de intellectus emendatione alussa on kuvattu hänen eettisen filosofiansa ydin, se mitä hän piti todellisena ja lopullisena hyvänä. Spinoza oli ajattelumaailmaltaan relativistinen eli ajatteli, ettei mikään ole hyvää tai pahaa, ihmiset ainoastaan subjektiivisesti kokevat asiat sellaisina. Joku henkilö saattaa esimerkiksi ajatella, että paahdetut maapähkinät ovat hyvänmakuisia, ja siksi ne ovat hänelle hyvää. Joku toinen taas saattaa olla allerginen pähkinöille, joten hänelle ne ovat pahaa. Spinozan ajatus oli, että asioissa, kuten pähkinöissä, ei ole sisäänrakennettuna mitään hyvää tai pahaa. Asiat ovat hyviä tai pahoja ainoastaan suhteessa siihen, että ihmiskunta katsoo hyväksi luokitella asioita näiden mukaan. Tämän vuoksi hän katsoi muiden filosofisten eettisten pyrkimysten menneen hakoteille. Sen sijaan Spinoza uskoi omaan deterministiseen maailmankaikkeuteensa, jossa kaikki asiat luonnossa etenevät tietyn välttämättömyyden mukaan ja mitä suurimmalla täydellisyydellä. Tämän vuoksi hänen maailmassaan mikään ei tapahtunut sattumalta, eikä ymmärrys toiminut satunnaisuuksien mukaan. Maailmankaikkeudessa kaikki mikä tapahtuu tuli olioiden välttämättömästä luonnosta, tai Jumalasta ja luonnosta. Kaikki tämä oli täydellistä. Jos asiat vaikuttivat epätäydellisiltä, se johtui vain vaillinaisesta näkemyksestämme todellisuudesta. Spinoza ajatteli, että vaikka ihminen toimii vain itsesuojeluvaiston ohjaamana, järkevä oman edun tavoittelu ei välttämättä ole muiden etujen vastaista. Koska itsesuojeluvaistoa ei voi asettaa valtion harteille, Spinozan filosofiassa valtion merkitys on pienempi kuin Hobbesilla. Järki joka mahdollistaa hyveen on itsesuojeluvaiston ja ymmärryksen yhdistelmä. Spinozan mukaan epäitsekkäät ja hurskaat teot tuli tehdä pelkällä järjen ohjauksella. Spinozan järjestelmä opetti myös, että tieto Jumalasta taivuttaa meidät tekemään niitä asioita joihin rakkaus ja hurskaus meitä houkuttavat. Lähdetieto: Lisätietoa: panteismi/spinoza.html html

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen!

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Tällä kertaa esittelyssä on yrittäjä Arja Sinervo Hoitola Artemiksesta. Arjan taidot ihmisen parantamisen ja auttamisen yhteydessä ovat tuoneet myös luovan puolen

Lisätiedot

Walter Blomquist HOMONOMIA

Walter Blomquist HOMONOMIA Syyskuu 2007 no:3 Walter Blomquist HOMONOMIA STEINERKOULUN syystapahtuma VIOLETTILIEKKI kurssi Esittelyssä: ANNELI MERIKOSKI Syksyn terveiset Tampereelta! Kesä on ohi ja kaikilla varmasti hienoja kesämuistoja

Lisätiedot

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää Lokakuu no 14 2008 Kesän muistot Kesästä ei luonnossa ole enää paljoakaan jäljellä, mutta kesäkuvia on kiva katsella mikäli niitä on albumeihin ehtinyt koota mukavien muistojen kera. Tämän lehden numerossa

Lisätiedot

Tammikuu no: 7 2008. Versio Olevasta

Tammikuu no: 7 2008. Versio Olevasta Tammikuu no: 7 2008 Taidetta, Aura-Somaa ja Filosofiaa! Hei HYVÄT ihmiset! Helmikuu jo lähestyy innokkaana ja aloitammekin uuden vuoden otsikon mukaisilla henkilökuvilla. Taiteilija ja valosuunnittelija

Lisätiedot

Mari Vehkaluoto. Svetlana Ranta

Mari Vehkaluoto. Svetlana Ranta Huhtikuu no 10 2008 Mari Vehkaluoto Kirjansitojatar Svetlana Ranta Tilkkutyötaitelijatar IlonTilassa vuokratilaaa Tuula Hyvättinen Rajaton rakkaus ja totuus CD Tietoinen Verso: Äitienpäivälahjakortit ja

Lisätiedot

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Joulukuu no 16 2008 Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Jouluun on vain tovi aikaa sekä vuoden 2008 päättymiseen. Tuntuu kuin aika nykyisin menisi siivillä. Taannoin

Lisätiedot

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen Marraskuu no 15 2008 Kirsi-Teresia Kivelä Kristiina Alatalo Vesa Lempiäinen Enkelienergiaa marraskuulle! Enkelit puhuttavat varmaan meitä kaikkia, uskomme niihin tai emme niin mielipide ainakin löytyy.

Lisätiedot

Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla.

Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla. Kesäkuu no 12 2008 Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla. Yllä oleva taustakuva on viime vuoden päiväluennolta. Tämän vuoden tapahtumista Erkki Lehtirannan Ihmiskehon kielioppi kuulostaa mielenkiintoiselta

Lisätiedot

Mainiota maaliskuuta!

Mainiota maaliskuuta! Kuva: Pietari, Nevajoen rannalta Mainiota maaliskuuta! Tämän kuun numerossa onkin nyt miesenergiaa! Hermeetikko-lehden päätoimittaja Jukka Nieminen sekä runomies Markku Lehto. Toki mukaan mahtuu myös nainen

Lisätiedot

Kukkakedot ja juhannus kutsuvat!

Kukkakedot ja juhannus kutsuvat! Toukokuu no 11 2008 Kukkakedot ja juhannus kutsuvat! Hei Ystävät! Kesä on saapunut ja valloittanut ihmisten sydämet ja mielet. Kaikki lähtevät luontoon juhannuksena ja monilla alkaa kesäloma. Suomi hiljenee

Lisätiedot

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan 3 Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Kansi: Jukka Aalto Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi KL 11.3 UDK 17, 11/12 ISBN 978-952-345-017-2 Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja

Lisätiedot

Heissan Hyvät Ihmiset!

Heissan Hyvät Ihmiset! Syyskuu no 13 2008 Heissan Hyvät Ihmiset! Pitkästä aikaa. No, kaksi kuukautta oli hiljaista versio olevassa, mutta nyt toiminta taas käynnistyy innokkaasti ja ilolla. Toivottavasti kaikkien kesään on mahtunut

Lisätiedot

Joulukuu no: 6 2007. Versio Olevasta

Joulukuu no: 6 2007. Versio Olevasta Joulukuu no: 6 2007 Rauhallista Joulua sekä Iloisia Ihmeitä vuonna 2008! K iitos yhteistyöstä Teille monille joiden avulla sain Versio Oleva lehden käyntiin kuluneena vuotena! Kiitos myös kaikille lukijoille

Lisätiedot

Helmikuun iloa hyvät ihmiset!

Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Helmikuu no 17 2009 Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Tammikuussa olikin luova tauko Versio olevassa mutta nyt lehti alkaa taas ilmestyä normaalisti. Uutta lehdessä on ilmoitustaulu johon kerätään ilmoitukset

Lisätiedot

Rentouttavaa pääsiäistä!

Rentouttavaa pääsiäistä! Huhtikuu no 19/2009 Rentouttavaa pääsiäistä! Saamme kohta nauttia pääsiäisen juhlapäivistä. Monille se on muutama lomapäivä kun taas toisille tärkeä uskontoon liittyvä perinne. Täytyy myöntää ettei minulla

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä.

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä. Elokuu no 22/2009 Elokuu Versio oleva lähtee liikkeelle taiteilla. Tässä kuussa monilla paikkakunnilla juhlitaan tapahtumien yötä joissa taiteilla on suuri merkitys. Mikäpä muuten estää pieniä paikkakuntia

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Voi, tätä kauneutta ympärillä!

Voi, tätä kauneutta ympärillä! Kesäkuu no 21/2009 Voi, tätä kauneutta ympärillä! Luonto on niin ihmeellisen kaunis ja runsas kukkineen, mutta kauneutta on tässäkin lehdessä, sillä esillä on upeaa taidetta ja musiikkia. Arjuna ja Chintana

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA?

Mitä eroa on ETIIKALLA ja MORAALILLA? ETIIKKA on oppiaine ja tutkimusala, josta käytetään myös nimitystä MORAALIFILOSOFIA. Siinä pohditaan hyvän elämän edellytyksiä ja ihmisen moraaliseen toimintaan liittyviä asioita. Tarkastelussa voidaan

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Toukokuu no 20/2009 Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Esittelyssä on Konsan kartano Turusta joka onkin varsin mielenkiintoinen

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy

Aivokuntoluento. Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Aivokuntoluento Jaakko Kauramäki, TkT Aivokunto Oy Itsensä johtaminen muutostilanteessa aivojen näkökulmasta Tieturi / Ruoholahti 23.1.2013 1. Aivot muutostilassa 2. Päätöksenteko, tunteet työelämässä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Työssäjaksamista stressin ja kiireen sävytteisessä arjessa itsetuntemuksen ja itsehallinnan avulla

Työssäjaksamista stressin ja kiireen sävytteisessä arjessa itsetuntemuksen ja itsehallinnan avulla Työssäjaksamista stressin ja kiireen sävytteisessä arjessa itsetuntemuksen ja itsehallinnan Riitta Hirvonen, yrittäjä, sosiaalipsykologi YTL, psykoterapeutti VET, työnohjaaja, työyhteisökehittäjä, psykoterapiakouluttaja

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Syyskuun tuulia Tampereelta!

Syyskuun tuulia Tampereelta! Syyskuu no 23/2009 Syyskuun tuulia Tampereelta! Syksy on ihanaa aikaa sillä luonto antaa kohta upeita värinäkymiä, mutta tämä on myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä alkavat kurssit ja erilaiset koulutukset

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?

Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? 1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

Maaliskuu no 18/2009

Maaliskuu no 18/2009 Maaliskuu no 18/2009 Oma Koti kullan kallis Lause joka oli menneinä vuosikymmeninä kirjailtuna monen kodin seinällä. Se sisältää myös tunteen että koti on paras paikka jossa voi olla turvallisin mielin.

Lisätiedot

RIITTA OJALAN HAASTATTELU 15.8.2004

RIITTA OJALAN HAASTATTELU 15.8.2004 RIITTA OJALAN HAASTATTELU 15.8.2004 Auli, Maj, Kaija ja Anne jututtivat Suomen Tanssiterapiayhdistyksen järjestämän tanssiterapeuttien jatkokoulutuksen jälkeen kouluttajaamme, keho- ja tanssiterapeutti

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

RAKKAUS. Filosofiaa tunteista. Saturday, January 31, 15

RAKKAUS. Filosofiaa tunteista. Saturday, January 31, 15 RAKKAUS Filosofiaa tunteista RAKASTAMISEN TAPOJA Rakastaa herkkuja Rakastaa jonkin tekemisestä Rakastaa lemmikkiä Rakastaa puolisoa Rakastaa lasta Rakastaa ystäväänsä MITÄ RAKKAUS ON? Rakkaus tunteena

Lisätiedot

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Tulevaisuuden Ystävät ry. - Framtidens Vänner rf. c/o Ismo Järvinen Kustaankatu 8 a A 23 00500 Helsinki Puh. (09) 773 2217 s-posti:

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1

Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Visio: Arjen riskit hallintaan ennakoiden ja yhteistyössä! 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 1 Kokemuksia työnohjauksesta johdon näkökulmasta 4.5.2014 Yhteiset palvelut/jhaa 2 Työnohjauksen peruskysymyksiä

Lisätiedot

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Mahdollisuuksien Matka Päätösseminaari 7.10.2010 Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori Logos-projekti 2008-2010 Ray:n tuella Päämääränä on muistisairaan

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja

Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Heidi Härkönen Perhererapeutti Kouluttaja Johdon työnohjaaja Willian Glasser MD kehitti Valinnan teorian kliinisessä työssään. 1965 ensimmäisen kirja Reality Therapy; A New Approach To Psychiatry Käytännön

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS

1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää

YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää Meikäläinen Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta Lokakuu no 24/2009 Suuria tarinoita elämästä ja osaamisesta! Lokakuu on alkanut myrskyisissä merkeissä -luonnossa, mutta myös hallituksen riveissä vielä myrskyt ja tyrskyt jatkuvat. Hengen ja Tiedon messut

Lisätiedot

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille

Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Verkostoitumisen saloja VoimaNaisille Jos on riittävästi aikaa, rahaa ja onnea, voi kaiken tehdä yksin. Mutta kenellä niitä on tarpeeksi? Leila Kontkanen 1.10.2013 1 Oliver E. Williamson, taloustieteen

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5 KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy.

Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Olet arvokas! Jokainen ihminen on arvokas ja siihen on syy. Asiat ovat eriarvoisia! Elämme maailmassa, jossa asiat ovat eriarvoisia! Kulta on hopeaa arvokkaampaa, öljy on vettä kalliimpaa, jne.! Tämä arvottaminen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA HYVINVOINTI Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla Pia Orell-Liukkunen TeraPia; www.terapiaorell.com Flowmeon Oy, www.flowmeon.fi

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Sarjat ja integraalit, kevät 2014

Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Sarjat ja integraalit, kevät 2014 Peter Hästö 12. maaliskuuta 2014 Matemaattisten tieteiden laitos Osaamistavoitteet Kurssin onnistuneen suorittamisen jälkeen opiskelija osaa erottaa jatkuvuuden ja tasaisen

Lisätiedot

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema Kuolema Kuolema korjaa jokaisen ennemmin tai myöhemmin. Miten tietoisuus kuolemasta ja kuolevaisuudesta vaikuttaa elämään? Tekeekö tietoisuus kuolemasta elämästä mielekkäämpää? Kirjatkaa alla olevaan tilaan

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Platonin kappaleet. Avainsanat: geometria, matematiikan historia. Luokkataso: 6-9, lukio. Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia.

Platonin kappaleet. Avainsanat: geometria, matematiikan historia. Luokkataso: 6-9, lukio. Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia. Tero Suokas OuLUMA, sivu 1 Platonin kappaleet Avainsanat: geometria, matematiikan historia Luokkataso: 6-9, lukio Välineet: Polydron-rakennussarja, kynä, paperia Tavoitteet: Tehtävässä tutustutaan matematiikan

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia?

MITÄ ARVOT OVAT? Perustuvatko arvot tunteisiin, tietoon, tehokkuuteen, demokratiaan vai päämäärään? Ovatko arvot ominaisuuksia? MITÄ ARVOT OVAT? Esimerkiksi: Mikä on hyvää? Onko hyvää se, mikä tuntuu hyvältä? minkä joku (auktoriteetti) sanoo olevan hyvää? minkä hyvyydestä suurin osa on samaa mieltä? mikä toimii hyvin (tai sopii

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot