Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta"

Transkriptio

1 Lokakuu no 24/2009

2 Suuria tarinoita elämästä ja osaamisesta! Marraskuulla luetaan Jaana Rusin ja Seppo Tanhuan elämäntarinoita, sekä kuukauden taiteilija Carl Larssonin elämästä. Jaana kertoo miten Lenormandin kortit tulivat hänen elämäänsä ja Sepon tarinasta selviää miksi astrologia muutti hänen elämäänsä. Ilmoitustaululla on taas monia kiinnostavia tapahtumia ja tuiki tärkeä osaamisluettelo kuten jokaisessa lehdessä. Ilmoittele sinä lukija siellä jos haluat tulla mukaan kertomaan oman tarinasi tai osallistua osaamisluetteloon yhteystietoinesi. Versio olevasta on ilmestynyt vuodesta 2007 ja olen sitä mieltä että tälläkin lehdellä on ihan oma tarkoituksensa olla kanava muiden joukossa ja tuoda tätä kautta ammattilaisia esille. Ensi lumikin jo saapui ja sikainfluenssa kuohuttaa rokotuksineen. On vaikea päättää varsinkin jos kuuluisi riskiryhmään, niiden testien perusteella joita on tehty eikä edes tiedetä tarkkaan miten rokotukset lopulta vaikuttavat. Pitäkää itsestänne huolta kun pimeä vuodenaika on taas alkanut eikä valoa näy kuin joskus ja jouluna. Britit kun nykyään oikein tehtailee tutkimuksia, suomestakin iglujen maana niin jotain hyvää sentään; tumma suklaa pitää auringon aiheuttamat rypyt poissa! Käy myös katsomassa sivuillani uutta joulukorttimallistoa: Äitimaa messut ovat ensi viikonloppuna, Tampereella Steinerkoululla. Viikonloppuna on myös Isänpäivä eli oikein miellyttävää Isänpäivää Isille ja niin tunteville! t.tuulamaria

3 antaa minulle oikeuden antaa psykologisia istuntoja ilman terapeuttikoulutusta. Muutin vuonna 1987 Länsi-Berliiniin, joka viehätti minua eritoten siksi, että se oli kuin muurien suojaama saari keskellä silloista DDRn valtiota. Alun alkaen lähdin seikkailumielellä tutkailemaan omia rajojani. Suunnitelmani ei ollut jäädä lopullisesti tälle tielle. Berliini on edelleen kotikaupunkini. Jaana Rusi Lenormand korttien salaisuuden paljastaja Olen mielestäni ollut aina tietyssä mielessä henkisesti suutautunut. Astrologian harrastamisen ja ennustamisen aloitin jo nuorella iällä, tosin uskoin nuorena aikuisena auttavani kanssa ihmisiäni paljon perinteisemmällä tavalla. Elämän polut eivät kuitenkaan aina mene kuten on itse alun alkaen kuvittellut. Suuren mutkan tehtyäni koin vuosituhannen alussa pakottavaa tarvetta muuttaa elämäni suuntaa melko täydellisesti. Tuolloin siirryin myös astrologian itseopiskelusta astrologisen koulun penkille. Pitkän henkilökohtaisen kriisin jälkeen perustin vuonna 2006 oman yritykseni Lucetian, jolloin aloitin ennustamisen, astrologiset tulkinnat sekä reiki-hoidot päätoimisena työnäni. Tämän vuoden alussa suoritin psykologisen konsultaatiotutkinnon (saksaksi Heilpraktiker Psychotherapie), joka Ihastuin Lenormand-korttien symboleihin heti ensisilmäyksellä. Tutustuin niihin 90-luvun alkupuolella berliiniläisen astrologin/ennustajan kautta, jonka luona kävin tuolloin useamman kerran neuvoa kysymässä ja joka myös innosti minua jatkamaan astrologian harrastusta. Vaikka miellyinkin näihin kortteihin, en paneutunut niihin kunnolla vielä moneen vuoteen. Löysin ne joitakin vuosia myöhemmin uudelleen ja tuolloin perehdyin niihin perinpohjin. Kohtaamiseni Lenormand-korttien kanssa oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Vasta myöhemmin ymmärsin niiden todellisen viehätyksen: ne kertovat tarinoita elävästä elämästä. Omat kokemukseni Tarot-tulkinnoista jättivät minut aina jotenkin kylmäksi. Menin ennustajalle, koska halusin

4 uutta toivoa ja uskoa tulevaisuuteen eikä syvälliset tarinat henkisestä kasvusta antaneet minulle sitä, mitä ennustajalta hain. Kokemukseni näyttivät minulle suuntaa. Halusin auttaa asiakkaitani konkreettisesti heidän arjessaan. Juuri tässä koen Lenormand-kortit paremmiksi kuin Tarot-kortit. Myös vanhat mustalais- sekä Kipper-kortit puhuvat arjen kieltä, itseäni kuitenkin Lenormad-korttien symbolit puhuttelevat enemmän. Omat kokemukseni asiakkaana opettivat minulle myös, että minulla on ennustajana ja astrologina suuri vastuu ja minun pitää tunnistaa minkälainen ihminen vastapäätäni istuu, osata arvioida miten asiakkaani sanomani vastaanottaa. Shokkiterapia ei pitkälle riitä, vaikka senkin kannattajia alalla löytyy. Tärkeimmät ennustajan ja astrologin ominaisuudet ovat mielestäni aito empatia, kyky ottaa asiakas vakavasti teemasta riippumatta, kyky ymmärtää ja vahvistaa asiakasta valitsemallaan tiellä. Koen itseni tulkiksi korttien ja asiakkaiden välissä. Minä en ole selvännäkijä, vaan luen kuin tavaten korteista asiakkaitteni tulevaisuuden. Tämä kyky on kenen tahansa mahdollista oppia: tulkinta vaatii pienen määrän intuitiivista tunnetta, sillä kaikilla korteilla on useampi merkitys ja siten myös korttien kombinaatiot voi merkitä useampaa asiaa. Vaikka korttipöydässä on mahdollista edetä säntillisesti kortti kortilta vasemmasta yläkulmasta oikeaan alakulmaan, intuitiivisesti useampia metoodeja yhdistäen, vähän sieltä täältä pomppien, saa pöydästä yleensä enemmän tietoa. Lenormand-korttien historia ulottuu aina luvun alkupuolelle. Nämä hyvin symboliset kortit ovat saaneet nimensä kuuluisan 19. vuosisadan ranskalaisen ennustajan Marie Anne Lenormandin ( ) mukaan. Korttipakka muodostuu 36 kuvakortista ja muistuttaa ulkomuodoltaan klassisia mustalaiskortteja. Tarina kertoo, että Marie Lenormand suunnitteli aikoinaan 52 ennustuskorttia, joista 36 on jäänyt jäljelle ja muodostavat nykypäivän Lenormand-korttipakan. Todennäköisempää kuitenkin on, että nämä kortit suunnitteli ja tuotti Marie Annen kuoleman jälkeen yksi tuon ajan kirjapainoista, joka korttien myyntiä kohottaakseen nimesi ne hänen mukaansa. Marie Anne Lenormand Marie Anne Lenormand syntyi 1772 Alçeonissa, Normandiassa. Tytön isä kuoli hänen ollessa vielä hyvin nuori eikä hän pystynyt suorittamaan luostarikouluaan loppuun asti, vaan joutui jo varhaisessa vaiheessa aloittamaan työnteon ompelijattarena. Nuorena tyttönä Marie Anne jätti Normandian ja muutti Pariisiin, jossa hän kohtasi ennustajanaisen, jonka apulaisena Marie Anne aloitti ennustajauransa. Jouduttuaan vastatusten lain kanssa, Marie Anne oli pakotettu lähtemään hetkellisesti maanpakoon. Pariisiin palattu-

5 aan hän perusti oman yrityksen ennustajana ja pian jo Marie Anne kuului Pariisin suosituimpien ennustajien joukkoon. Hänen asiaskuntansa oli aikansa vaikutusvaltaisempia henkilöitä kuten Roberspierre, Joséphine de Beauharnais ja Napoleon Bonaparte. Marie Anne kuoli vuonna 1843 leikkauksen jälkeiseen tulehdukseen. Aina kuolemaansa asti hän oli arvostettu ennustaja, niin rikkaiden kuin kadunkulkijoidenkin joukossa. Marie Anne Lenormand on jäänyt historiaan ennen kaikkea ennustajana, joka ennusti Napoleonille tämän tuhon. Suomessa olen tuttu ennen kaikkea Helsingin Hengen ja Tiedon messuilta sekä Turun Osaava Nainen messuilta, joissa olen tehnyt tulkintoja jo muutaman vuoden ajan. Tarjoan suomalaisille asiakkailleni astrologisia ja Lenormand-konsultaatioita puhelimitse ympäri vuoden Ajanvarauksen voi tehdä sähköpostitse. Kokemukseni puhelintulkinnoista ovat erittäin positiivisia. Christina Freija on tehnyt Marie Annen tulkintoihin perustuen Mystiset Lenormandin kortit ja opaskirjan joita Suomessakin myy esim. Ultralehti. Freijalta on ilmestynyt myös Kissatarotit sekä Tarot- Kosminen peili kortit opaskirjoineen. Hyvää Joulua ja Onnellista uutta vuotta! Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt' ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy. vaan ihana enkeli vieressä käy. Lucetia * Jaana Rusi Boxhagener Straße 21, Berlin fon mobile mail@lucetia.eu Tilaa astrologinen ja Lenormand-puhelinkonsultointi sähköpostitse! Käy katsomassa nettisivuillani tämän vuoden mallistoa! Pyydä tarjous isommista määristä. Yritykset huom. korttiin voi sisällyttää lahjakortin!

6 Rohkeus ja uteliaisuus ovat Seppo Tanhuan elämän avaimet osallistui myös monia sellaisia, jotka olivat suorittaneet tutkintoja vakuutusalalta. He jäivät rannalle, kun minä pääsin töihin. Pidin työstäni, ja kuka nuorukainen ei olisi pitänyt! Pääsinhän rakennuksilta vakuutusmieheksi matkustamaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kiinnostus parantajiin ja astrologiaan herää vuotiaana kiinnostuin hypnoosista ja parantamisesta. Luin kirjan Tapio Kaitaharjusta, ja mietin romanttisesti, että voi kun joskus saisin tavata oikean parantajan! Ajattelin heidän olevan aivan ainutlaatuisia ihmisiä. 25-vuotiaana muutin Tampereelle ja sieltä sitten Nokialle. Kymmenen vuotta ehdin olla vakuutusyhtiössä töissä, mikä loi taloudellista turvallisuutta. Sitten alkoi muutosten ketju; astrologia. Nuoruusvuodet ja työelämän alku Synnyin Virroilla Siekkiskylässä, jossa tein peltotöitä isovanhempieni luona, sillä he asuivat kotini vieressä. Nostin perunaa ja olin riihessä viiteentoista ikävuoteen asti maatalon töissä pienestä pitäen tein töitä. Kävin myös kouluni ja lukion Siekkiskylässä. Ylioppilaaksi kirjoitettuani toimin vähän aikaa muurarina: muurasin taloja, sikaloita jne. Tein liikaa töitä, ja käteni alkoi rasituksesta oireilla parikymppisenä. Jouduin jättämään muuraustyön ja myinkin hetken aikaa lehtiä. Lehtimyynnin vieressä oli vakuutusyhtiö. Kiinnostuin siitä niin paljon, että menin kysymään sieltä töitä. Sinne sitten jäinkin. Ensin toimin asiamiehenä, mutta koska tein niin hyvää tulosta, minut kutsuttiin valintakokeisiin. Niihin Nokialla toimi mielenterveyshoitajana Kalevi Voitto (Vote) Harju, joka teki akupunktiohoitoja ja kouluttikin siihen. Sain häneltä akupunktiohoitoa hartioihini. Ne olivat jumiutuneet työni lisäksi harrastuksessani, lentopallossa. Lentopalloa pelasin monessa seurassa ja valmensinkin jopa 15 vuotta. Voten laittamat akupunktiopiikit auttoivat hartiani kerralla kuntoon, enkä tuntenut enää kipuja vuosikausiin. Siellä piikeissä ollessani Vote esitteli Tai Chi -filmejä, jotka innostivat osallistumaan Voten kurssille. Kurssilla Vote otti astrologisen kirjan esille ja kysyi syntymäaikaani. Hän selasi sitä hetken ja valitsi yhden ainoan rivin, josta kertoi, mitä elämässäni on juuri sillä hetkellä tapahtumassa. Se meni niin suoraan sisimpääni ja oli niin totta, että suorastaan järkytyin! Ääneen sanoin kaikille muille siellä olijoille, että minusta tulee astrologi, vaikken siihen mennessä

7 ollut edes katsonut horoskooppeja saati tiennyt niistä mitään. Niin vaikuttava se hetki oli. Lainasin Votelta kolme astrologiakirjaa, ja siitä astrologiaharrastukseni sai alkunsa. Tytär, joka suisti henkisyyteen ja syvemmälle astrologiaan Tyttäreni syntyi kehitysvammaisena pihtisynnytyksen aiheuttaman aivovamman vuoksi. Ensimmäisen kuuden vuoden ajan menimme vähintään kerran kuussa ambulanssilla tai omalla autolla sairaalaan epilepsiakohtausten takia. Lopulta tilanne muuttui erittäin vakavaksi: Kohtaus jäi päälle ja lääkitys oli maksimissaan. Silloin oltiin jo kuoleman rajamailla. Kun tämä tapahtui, huomasin, etten voi näillä keinoin auttaa tytärtäni. Tästä tapahtumasta huolimatta minulla oli tuona viikonloppuna pakottava tarve osallistua astrologiakurssille, jonne olin jo ilmoittautunut. Kurssilla puhuttiin parantajista, ja nuorena ihailemani Tapio Kaitaharju tuli keskusteluissa esille. Sain hänen osoitteensa ja kuuntelin muiden kokemuksia siitä, miten hän oli auttanut ihmisiä. Ymmärsin, että kurssini tarkoituksena olikin löytää ihminen, jolta saan apua tyttäreni tilanteeseen. Kirjoitin Kaitaharjulle kirjeen, jossa kerroin, että teen mitä ikinä onkaan tarpeen tehdä tyttäreni hyväksi, koska haluan hänen pysyvän hengissä. Lähetin kirjeen ja siitä parin päivän päästä tyttäreni kohtaus meni ohi, eikä niitä enää tullut muutamaan vuoteen! En silloin osannut yhdistää elämässäni tapahtuvaa rajua muutosta tyttäreni tilan parantumiseen. Samaan aikaan tapahtui uudistumista itseni kanssa, ja menin Reiki-kurssille. Kiviahon Jyrkin Reikikurssi ja Tyttäreni ihmeparantuminen vaikutti minuun, niin etten enää pystynyt menemään päiväksikään vakuutusyhtiöön töihin. Lopulta irtisanoin itseni, koska ahdistus työstä kävi liian suureksi. Olin löytänyt jotain uutta, josta en ollut aiemmin tiennyt. Lähdin opiskelemaan diplomivyöhyketerapeutiksi. Jouduin lopettamaan työni vyöhyketerapeuttina, koska kaaduin jäätiköllä enkä enää pystynytkään tekemään vyöhyketerapeutin töitä. Jälleen jo nuoruudessa kipeytynyt käsi reagoi. Tein samalla kuitenkin astrologiatulkintoja, koska olin aiheesta edelleen tosi innostunut. Siihen mennessä olin jo käynyt monet astrologiakurssit, mutta kerran pestessä hampaitani tuli ahaa-elämys: Minä pidän itse astrologiakurssin! Inspiraatio, uskallus, lama ja usko Valtavan sisäisen inspiraation avulla tein oman kurssini astrologiasta Sain kurssipaketin valmiiksi, ja todella monet opistot halusivat ottaa sen vastaan. Mutta laman myötä kävikin ikävä yllätys, sillä kaikki kansalaisopistot myös peruuttivat sen vuonna 1990 alkaneen laman aikana. Valitettavasti olin jo maksanut kurssipaketin ulkoasusta, jonka graafikkoystäväni piirsi. Näin rahat lensivät kuin taivaan tuuliin. Mitä syvemmäksi lama meni, sitä enemmän oli kuitenkin kysyntää astrologiasta, koska monet halusivat tietoa siitä, missä mennään. Astrologian avulla etsittiin sisältöä tai ratkaisuja siihen, miten lamasta selviää hengissä se piti minutkin hengissä. Aloittaessani astrologian, läheiset ihmissuhteeni katkesivat: tuli ero ja asunto, auto sekä muu omaisuus meni. Kaikki elämästäni tyhjennettiin totaalisesti aivan koko-

8 naan. Samaan tilanteeseen kontolleni tuli eräs takaamani laina, jota lainanottaja ei kyennytkään maksamaan. Lopulta erään kunnallisvaaliehdokkaan kautta sain asunnon, koska kävin kertomassa ahdistavasta tilanteestani hänelle. Ilman hänen apuaan en olisi päässyt minnekään asumaan. Olin todella tyhjän päällä. Kun kaikki elämästäni tyhjennettiin, oli astrologia ainoa asia, jota en jättänyt, ja se pitikin minut hengissä. Uskoin siihen, koska se toimi. Ensimmäiset vuodet olivat todella tiukkoja ja rankkoja, enkä edes tiedä, mistä lopulta sain voimia kestää sen kaiken. Ystävät olivat kovilla, koska valitin kaikesta ja monesti. Eräs ystäväni sanoi lopulta: Seppo, tuota itsesäälissä rypemistä ei ole enää kiva kuunnella. Loukkaannuin siitä todella paljon, mutta olin myös iloinen, sillä se herätti minut toimimaan ja etsimään ratkaisuja valittamisen sijasta. Olen hyvin kiitollinen hänen satuttavista ja samalla parantavista sanoistaan. Sepon tapa tehdä tulkintoja Teen intuitiivisesti tulkintoja, ja se on mielestäni henkilökohtainen tapahtuma. En katso karttoja etukäteen, koska ihmisellä, joka on läsnä, on suuri vaikutus tulkintaan. Kartta määrittelee tarkkaan, mitä ovat ne asiat, joita tulkinnassa käsitellään. Ne näkyvät kartalla hyvin tarkasti ne ovat faktoja. Millä tavoin ja miten faktat nousevat esille, riippuu siitä, kuka on vastapäätä. Ihminen määrittää, mikä viesti tulee esille. Välitän vain kartan tiedot ihmiseltä ihmiselle enkä lue karttaa jonain ehdottomana totuutena. Tulkinta on jokaiselle erilainen: jollain toisella sama kuvio tulee ilmaistua eri tavalla, ja se toteuttaa itseään eri tavalla. Tapa toteuttaa karttoja näin fyysisesti juontaa juurensa eräästä tulkintakokemuksestani. Nokialla asuessani tein kartan eräälle asiakkaalle niin, että tein sitä varten pohjatyötä viikon. Luin varmasti viiden kielen astrologikirjat, joista sain tarkkaa tietoa kuvioista. Tuolloin suomenkielistä aineistoa oli hyvin vähän, ellei jopa niukasti. Tein siis tarkan ja aikaa vievän pohjatyön. Kun menin tapaamiseen, olinkin unohtanut kotiin kaikki muistiinpanot, joita olin huolella tehnyt! Tein siis tulkinnan pelkästä kartasta. Jälkeenpäin huomasin, että jotain oli jäänyt sanomatta mutta totesin sanoneeni myös paljon sellaista, mitä en ollut mistään lukenut, eikä niistä ollut muistiinpanoja. Se oli niin huima ja ratkaiseva tunne, etten sen jälkeen ole enää etukäteen valmistellut tulkintoja. Nyt olen tehnyt tulkintoja 20 vuotta ja voisikin juhlia kaksikymmenvuotistaiteilijajuhlaa! Perustulkinnat kirjaksi Kirjalliset tulkinnat aloitin vuonna Tein pieniä luonneanalyyseja ja perustulkintoja. Niitä on nytkin tarjolla www. astro.fi-sivuillani. Ne ovat suuntaa antavia, ja niistä voidaan tehdä syvällisempiäkin tulkintoja. Tein astrosivut siksi, että harrastelija-astrologit saavat sieltä materiaalia omiin tulkintoihinsa. Urani alkuaikoina kirjoitin myös kirjan astrologiasta. Kirja toteutui 90-luvun lama-aikana, kun kurssini menivät syteen ja saveen. Mietin, miten saan astrologiaa esille ja pohdintojeni kautta löysin kirjaidean. Hain pankista lainaa kirjan kirjoittamiseen. Lainarahat käytin matkustamiseen, ja matkoilla ollessani raken-

9 telin kirjaani astrologiasta mm. Turkissa, Afrikassa, laivamatkoilla ja luostareissa. Lopulta ilmoitukseni pankkiin siitä, milloin maksan lainani takaisin, piti paikkansa kuukauden tarkkuudella. Lähetin kirjan käsikirjoituksen yhdeksälle kustantajalle. Melko pian sain vastauksia, joissa ilmoitettiin, etteivät kustannusyhtiöt halua julkaista tämänlaatuista materiaalia. Gummerukselta sen sijaan tuli vastaus, jossa sanottiin, että palataan puolentoista vuoden kuluttua asiaan. Kävi kuitenkin niin, että kaksi päivää kirjeen saapumisen jälkeen Gummerukselta soitettiin ja kysyttiin, pääsenkö käymään Helsingissä. Heidän mielestään teksti näytti omaperäiseltä, ja he halusivatkin julkaista sen jo nyt! Puoli vuotta meni yhteyden saamisesta siihen, kun kirja julkaistiin. Julkistamisen jälkeen kustantaja vei minut aamuuutisiin, Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmaan sekä moniin muihin ohjelmiin. Kirjan painos myytiin loppuun parissa kuukaudessa, saihan se hyvin näkyvyyttä. Sepon unelmat Elän juuri unelmaani astrologina. Nettisivut on saatu toimiviksi, ja sivuilla onkin todella paljon kävijöitä. Myös astrologiryhmää on kasvatettu, enkä ole enää yksin tekemässä tulkintoja. Suunnitelmissa on toteuttaa tulevaisuudessa englanninkielinen sivusto, jonka vuoksi olen sitä jo opiskelemassa, lisäksi on aikomuksena rakentaa lisää ilmaispalveluja ja kehittää muutenkin sivustoa. Nyt kun olen tässä, juuri tänä päivänä, en olisi koskaan aloittaessani kuvitellutkaan, että tulevaisuudessa olisi vielä niin paljon astrologiastani kiinnostuneita ihmisiä. Unelmani on myös rakentaa tai ainakin olla mukana rakentamassa taloa, johon tyttäreni ja muut erityisasumista tarvitsevat kehitysvammaiset pääsisivät. Se on suurin unelmani, koska juuri heille asuntoja on uskomattoman vähän ja tarve uusille hoitokodeille on suuri. Seppo Tanhua, mies kotona ja kaupungilla Markku Manninen aikoinaan sanoi, että naiset ihastuvat astrologiaan mutta miehestä ei ole niin väliä. Kun olen luennoimassa, siellä ei ole Seppo Tanhua miehenä vaan astrologina; rooli on erilainen. Kotona olen yhtä vaikea ja hankala kuin kuka tahansa mies. Kotitöiden tekemisen osalta olen varmaan sitä alinta kastia! Tuskin kukaan nainen haluaa minua kotiinsa, koska kotitöihin en ole koskaan ollut motivoitunut. Vapaa-ajan harrastukset vievät nykyään golfin pariin, josta olen kovin innostunut. Se on hyvä henkinen koulutusväylä, koska siinä on yhteneväisiä kohtia elämän kanssa. Niin golfissa kuin elämässäkin on tärkeää oivaltaa se, että yhden pieleen menneen lyönnin takia ei pidä hermostua vaan jatkaa kaikessa rauhassa. Jos sitä jää murehtimaan, seuraavakin menee varmasti pieleen! Lisäksi hiihtelen ja laskettelen talvella, mutta sauvakävely on ihan must, jota vaimoni kanssa harrastamme päivittäin. Myös jooga on yhteinen harrastuksemme. Tuulamaria Kangaslampi

10 Nyt opetellaan lumenarvoja - Lue nyrkkisääntö lampunostoon Ison W-kirjaimen sijaan kaupan lamppuhylyllä tiiraillaan tulevaisuudessa lyhennettä lm. Wattien avulla ei nimittäin voi vertailla hehku-,energiansäästö- tai halogeenilamppujen valonmäärää. - Aikaisemmin energiansäästölampuissa on käytetty wattivertailua, mutta se johtaa harhaan, kertoo GE Lightingin avainasiakaspäällikkö Kari Vierikko. Alhaisempi valomäärä Kun kuluttaja ostaa energiansäästölampun, jonka mainostetaan valaisevan 60 watin teholla, saattaa totuttua alhaisempi valonmäärä tulla joidenkin lamppujen kohdalla ostajalle pettymyksenä. Watit nimittäin kertovat ainoastaan lampun sähkönkulutuksen. Lumenien avulla erilaisten lamppujen, kuten pistävän hehkulampun ja tasaisesti valaisevan energiansäästölampun, valoisuutta voidaan verrata aikaisempaa paremmin. - Lumen ei ole kovin käytetty mittayksikkö. Ongelmana on tietenkin se, että lumen on harmaalla, ellei peräti mustalla alueella kuluttajille, Vierikko harmittelee. Lampunvalmistajien ja EU:n viranomaisten mukaan lumen on kuitenkin paras mittari lamppujen vertailuun. Lumen-tuntuma puuttuu Aikaisemmin hehkulamppujen valinta on ollut yksinkertaista. - Yhtäkkiä täytyy huomioida useita seikkoja. Sopiiko lamppu esimerkiksi himmenninkäyttöön tai ulkovalaistukseen? Näitä asioita täytyy varmistella kaupan pakkauksista, kertoo Motivan viestintäassistentti Suvi Salmela. Ostosreissua mutkistaa vielä sekin, ettei kuluttajilla ole käsitystä siitä, miten hyvin eri lumen-arvot valaisevat. Enää arjessa opittu 60 watin ohjenuora ei johdata kaupan hyllyllä. Pari nyrkkisääntöä auttaa alkuun: Yleisvalaistukseen riittää noin 700 lumenin energiansäästölamppu. Kohde- ja korostusvaloiksi käyvät tätä vähemmän valoa antavat halogeenilamput ja led-valaisimet. Lisäksi Kari Vierikko lohduttaa perinteikkäiden wattien vaalijoita. - Wattimäärät säilyvät varmasti pakkauksissa. Lumeniin kannattaa kuitenkin alkaa totutella. Muuten lamppujen vertailusta tulee tulevaisuudessa tarpeettoman kinkkistä. Lumen-arvo löytyy jo lähes kaikista pakkauksista. Ensi vuoden syyskuussa merkinnät tulevat pakollisiksi. Hyvästit hehkulampuille Energiansäästölamppuihin siirrytään vaiheittain niin, että vuoden 2012 syyskuussa viimeisetkin hehkulamput poistuvat markkinoilta. Seuraava etappi on syyskuussa 2010, jolloin poistuvat kirkkaat 75 watin hehkulamput. Valaistus rohmuaa kotitalouksien sähkönkulutuksesta reilun viidenneksen. Kotitalouksien valaistuksen sähkönkulutus vastaa Oulun kaupungin koko vuoden energiankulutusta. Energiansäästölampuilla tavoitellaan merkittäviä energia- ja kustannussäästöjä. Fakta: Lampputieto.fi Nettisivusto antaa neuvoja energiansäästölampun valintaan. Voit hakea sopivaa lamppua sen käyttötarkoituksen ja halutun valotehon mukaan. Valoteho kerrotaan lumen-arvolla. 60 watin hehkulamppua vastaa energiansäästölamppu, jonka lumen-arvo on noin 700 lm. Se kuluttaa sähköä vain viidenneksen hehkulamppuun verrattuna. Lue myös Miksi sammutettu säästölamppu välkkyy? Nella Keski-Oja, Aamulehti nyt-opetellaan-lumen-arvoja-lue-nyrkkisaantolampunostoon/154266

11 Carl Larsson s k oli ruotsalainen kuvataiteilija. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kotia ja perhettä esittävistä akvarelleista, jotka ovat levinneet laajalle kuvakirjoina ja postikortteina. Hän on koristellut seinämaalauksia myös monia Tukholman julkisista rakennuksista. Larsson kasvoi köyhässä kodissa, mutta opettajan kehotuksesta pyrki 13-vuotiaana taideakatemiaan Rahoittaakseen opintojaan hän työskenteli mm. valokuvien retusoijana ja kirjojen kuvittajana. Vuonna 1877 hän lähti vuodeksi Pariisiin, ja vuonna 1880 hän palasi kaupunkiin vaimonsa ja pienen tyttärensä kassa. Siihen aikaan hän teki ensimmäiset perhettä esittävät akvarellit. Perhe muutti vuonna 1888 Sundborniin valoisaan puutaloon, jonka Karin koristi käsitöin. Talon monia puolia on kuvattuna Larssonin töistä esittelevään kirjaan Ett hem i Dalarne, joka ilmestyi värikuvateoksena. Katsokaas, on niin, että haluan olla rakastettu! Olen etsinyt rakkautta, en kunniaa, kirjoitti Carl Larsson omaelämänkerrassaan Minä. Larssonilainen elämä Carl ja Karin tapasivat ja rakastuivat kesällä 1882 ollessaan molemmat maalaamassa Grez-sur- Loingin kylässä Pariisin eteläpuolella. He tulivat täysin erilaisista maailmoista. Carl Larsson oli Tukholman työläiskaupunginosassa kasvanut köyhä nuori mies ja Karin Bergöö ( ) varakkaan kauppiasperheen tytär Hallsbergista. Carlin lapsuudenmuistot olivat katkerat, Karinin turvalliset ja valoisat. Taiteellinen lahjakkuus oli vienyt molemmat Tukholman taideakatemiaan Kuukauden taiteilija Kuvat: Carl Larsson ja tytär Brita

12 ja myöhemmin Pariisiin. Heidät vihittiin seuraavana vuonna ja takaisin Ruotsiin he palasivat Karinin isä lahjoitti heille kolme vuotta myöhemmin Sundbornista Taalainmaalta pienen talon, Lilla Hyttnäsin, jota he aluksi pitivät kesäpaikkanaan. Vuonna 1901 he muuttivat taloon pysyvästi. Silloin heillä oli jo seitsemän lasta. Harva taiteilija on voinut vaikuttaa minkään maan kansalliseen identiteettiin niin voimakkaasti, kuin Carl Larsson Ruotsin. Sundbornin kuvien pohjalta kasvoi suosio, joka nosti hänet ainutlaatuiseen asemaan. Ryhtyessään sisustamaan Sundbornin kotiaan Larssoneilla oli vähän rahaa ja valtavasti mielikuvitusta. Kahdessakymmenessä vuodessa Lilla Hyttnäsistä tuli Ruotsin tunnetuin koti, viihtyisän elämän symboli, jota ensimmäiset turistit tulivat ihmettelemään jo vuonna Ulkonaisesti se oli radikaali vastakohta ajan tummalle, raskaalle sisustustyylille. Se oli yksinkertainen, värikäs, valoisa ja ilmava. Se oli taideteos, joka on kestänyt ajan muutokset, ja josta on ammennettu runsaasti ideoita ruotsalaiseen nykymuotoiluun. Aivan uutta oli myös kuvien välittämä larssonilainen elämäntapa. Lapset ja aikuiset elivät ajan porvarisperheissä omissa maailmoissaan, mutta Carl ja Karin olivat toisenlaisia vanhempia. Lapset, jopa koirat, olivat kaikessa mukana, ja koko koti oli avoin leikille ja yhdessäololle. Carl Larsson halusi jo varhain tavoittaa töillään suuren yleisön. Hän tarjosi ideoitaan uudentyyppisen kodin malliksi. Aamiaiset suuren koivun alla, rapujuhlat ja jouluateriat tulivat tunnetuiksi Ruotsissa ja maailmalla lukemattomina painotuotteina. Kyllä täällä Sundbornissa on turvallista ja hyvä olla! Maalaan jossain pihanurkassa, joku lapsistani seisoo etualalla punainen pioni kädessään, karin istuu vieressä kuorimassa raparperia,carl Larsson kirjoitti ystävälleen. Karin ei ollut suinkaan pelkkä muusa, tai keittiöapulainen vaikka olikin luopunut maalaamisesta ryhtyessään vaimoksi ja äidiksi. Häntä voidaan pitää varhaisena trendinluojana, jonka vaikutus oli valtava. Sundbornissa hän ryhtyi toteuttamaan itseään tekstiilitaiteilijana. Hän kutoi kankaita ja gobeliineja, hän loi itselleen ja lapsilleen uudenlaisen, mukavan vaatemuodin, hän suunnitteli avantgardistisia huonekaluja, hän keksi käytännöllisiä sisustus- ja säilytysratkaisuja. Vasta 1960-luvulla huomattiin, että Karinilla oli ollut vähintään yhtä suuri osuus uuden ruotsalaisen kodin syntyyn kuin miehellään.vaikka Karin jäi elinaikanaan Carlin varjoon, mikään ei viittaa siihen, ettei hän olisi ollut onnellinen. Ei ole merkkiäkään siitä, että hän olisi katunut valintaansa.kuvituksista monumentaalimaalauksiin Carl Larsson piti taiteilijan tehtävänä levittää kansalle kauneuden iloa. Itse hän onnistui siinä ehkä liiankin hyvin. Kun hänen omaelämänkertansa Minä, kirja hyvästä ja pahasta (1931) ilmestyi kolmetoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ruotsalaiset olivat haluttomia uskomaan, etteivät hänen rakastetut kuvansa olleet koko totuus.kuvien todentuntua voimistivat Larssonin tavaramerkiksi muodostunut lineaarinen tyyli voimakkaine ääriviivoineen sekä yllättävät, ankarat kuvanrajaukset. Tämä ilmaisukeino sai teokset näyttämään autenttisilta, valokuvamaisilta. Larssonin perheidylli on niin tunnettu, että hänen tuotantonsa laajuus helposti unohtuu - ainakin Ruotsin ulkopuolella. Tosiasiassa hän teki kaikkea pienistä kuvitustöistä muotokuviin ja monumentaalimaalauksiin. Se mikä nyt tunnetaan larssonilaisena ilmaisuna ei ollut itsestäänselvyys. Hän löysi sen lukuisien epäonnistumisten jälkeen vaihdettuaan tummasävyiset historia- ja anekdoottiaiheet ilmaviin akvarelleihin, joista luonnonvalo tulvi sisään. Hänestä kehittyi hienostunut väritaituri, jonka 1880-luvun pääteokset luetaan eurooppalaisen akvarellitaiteen parhaimmistoon. lapsista tekemiensä muotokuvien salaisuus on ehdoton ja elävä kiinnostus ihmisiin. Larsson arvosti itse eniten monumentaalitöitään, joiden joukossa on myös hänen loistavan uransa suurin vastoinkäyminen Sydäntalven uhri (midvinterblot), joka oli tarkoitettu pariksi hänen Tukholman Nationalmuseumin portaikkoon aiemmin tekemälleen freskolle. Teoksen hylkääminen katkeroitti hänen viimeiset vuotensa ja synnytti kiivasta väittelyä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin. Teos päätyi lopulta yksityisomistukseen Japaniin

13 I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Heart Space - sydämen ilon ja hyvän olon päivä Sunnuntaina klo Om Yoga:ssa Näsilinnankatu 34 A 31, 7. Krs Tampere Heart Space-päivä on omistettu omalle itsellesi - spontaania tanssia, kaunista elävää musiikkia ja hiljentymistä omaan itseen.annamme tilaa omalle läsnäololle sekä omien tuntemuksien ja kehon kuuntelulle, tuoden hyväksyntää ja sallien niiden olla täysin sellaisia kuin ovat. Tanssin ja musiikin avulla ilmaisemme myös tuntemuksiamme ja itseämme täysin spontaanisti avautuen elämän elävyyteen. Voit antaa musiikin viedä mennessään ja tulla yllätetyksi miten keho tanssii aivan itsestään. Sydämesi saa laulaa ja tanssia täydesti ja iloisesti elävän ja kauniin musiikin johdattamana. Voit nauttia täysin sydämin omasta itsestäsi, omasta ilostasi! Lopuksi rentoudumme herkän kelttiläisen harppu- ja huilumusiikin säestyksellä. Jolloin voit yksinkertaisesti ottaa vastaan elämän kauneus ja antaa musiikin koskettaa sinua syvästi. Levätä ja olla läsnä tuntemuksissasi ja rentoutua syvästi tilassa jossa jo kaiken hyväksyminen on läsnä. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Chintana: puhelin: , sähköposti: devachintana@gmail.com, Kurssimaksu: 50 maksetaan käteisellä paikanpäällä. Ilmoittauduthan pikaisesti! Harppumusiikki-konsertti Résolution-levyn julkaisemistilaisuus Arjuna Raphaël Pinel Ranskalainen harpputaiteilija, muusikko ja säveltäjä Omia sävellyksiä meditatiivisesta musiikista kelttiläisiin ja ranskalaisiin melodioihin, inspiraatioita maailman musiikista latinalaiseen jazziin kelttiläisellä harpulla. Pe klo Ilontila, Väinölänkatu 1 B 2.krs (sisäpiha), Tampere Liput: 12 / opisk. 10 Lisätietoja: , devachintana@gmail.com

14 I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Uusi blogikirjoitus 'IDENTITEETTINI IKIAIKAINENKO?' Eijamaria Broholm, Omniversumin Ningissä: Henkisen kirologian workshop Turku Ketunpesä, Leipäläntie 6 la 11:30-18:30, su Ilm. ja lisätiedot: ; eija.tang@turunastrologinenseura.fi Astrologia ja kirologia ovat henkisiä sisaruksia, joilla on paljon annettavaa toisilleen - ja yksilölle itselleen. Voimme joskus nähdä kädestä sen, mikä näkyy myös astrologisella kartalla. "Niin ylhäällä kuin alhaallakin", sanoo vanha hermeettinen aksiooma. Tutkimme kurssilla näiden oppien välisiä yhteyksiä ja voimme saada oivalluksia siitä, kuinka astrologiset rytmit ja laadut on usein tallennettu myös kätemme muistipankkiin. Yhdessä nämä kaksi tulkintatraditioita avaavat mahtavan väylän itsetuntemukseen ja oman planetaarisen menneisyytemme tärkeisiin kasvupisteisiin ja kehitystarpeisiin. Kurssille voi tulla kuka tahansa aiheesta kiinnostunut, ennakkotietoja ei tarvita. Mukaan voi ottaa oman syntymäkartan ja suurennuslasin. Jos haluat kokeilla käsikartan tekemistä ennen kurssia, saat ennakkoon ohjeistuksen, kun pyydät sitä ilmoittautumisen yhteydessä. ISÄNPÄIVÄLOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ sunnuntaina klo MENU Mehustettua vihersalaattia, sienisalaattia, italiansalaattia, paahdettuja juureksia, piparjuurikermaa, marinoituja herkkusieniä, tomaattisilakoita, katajanmarjasilliä, tuorejuustotäytteisiä kylmäsavulohirullia, maalaispateeta, puolukkasurvosta, tilliperunoita, yrttikermassa haudutettua lohta, kevyesti savustettua porsaanfileetä, perunagratiinia, keitinperunoita, kasvispaistos, sitruunaananasherkku, valkosuklaamousse, mango-porkkanakiisseli, juustokakku, talon leipäkori ja levite, kotikalja, mehu ja vesi, kahvi ja tee Hinta: 33 hengeltä, vuotiaat lapset 9, alle 3 -vuotiaat veloituksetta. Tiedustelut ja varaukset: Meillä myös kokous- ja juhlatilat, rantasauna, hotellihuoneet sekä Spa-hoitola. Tervetuloa viihtymään! Hotelli-ravintola Vaihmalan Hovi, Vaihmalantie Lempäälä info@vaihmalanhovi.fi

15 Osaamis -ja ammattiluettelo Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Auri -julkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) , Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelinvatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitys myös kaukohoitona. Puh Casa D Angelique Marjaana Will-Vidlund Valmennusta, matkoja kristallivoidehoitoja Ceresia Kirsi-Teresia Kivelä Ohjaukset; Sisäinen hyvinvointi, Regressioohjaus, Rentoutusohjaus, Energiahoidot, Kivihoidot, Enkelin kasvohoito, Tarot tulkinnat. Puh Koskitie 22, Oulu info@ceresia.fi Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme, Taitot; lehdet ja kirjat, wwwsivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset, Äänikirjat jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere info@tuulamaria.fi Haukila Leena Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh Piilokalliontie 3, Perniö kirjekyyhky@suomi24.fi Heart Space Chintana Seppä ja Arjuna Raphael Pinel Tanssin ilon ja elävän musiikin tapahtumia, Rentoutumista, Harppumusiikkia. Puh devachintana@gmail.com arjuna@raphaelpinel.com Hermeetikko lehti Jukka Nieminen Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus, Rentoutusohjaaja, Regressio-ohjaaja. Naurujoogaa. Puh Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki

16 Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin Jarin Hoitotupa, Jari Raussi Hierontaa Puh Jurvalankatu 4 B 7, Tampere jari.raussi@hoitotupa.net Kirjansitomista Mari Vehkaluoto Puh mari.vehkaluoto@gmail.com Lenita Lehtonen Olet sitä mitä ajattelet kun ajattelusi muuttuu, elämäsi muuttuu -kursseja eri puolella Suomea. Vapaa pääsy tilaisuuksiin. Myös yksityisvastaanotot, pienryhmät ja sähköiset palvelut. Puh lenita.lehtonen@junita.fi Lucetia Jaana Rusi Lenormand-tulkintoja ja astrologisia konsultointeja Tilaa puhelinkonsultointi sähköpostitse. fon mobile Boxhagener Straße 21, Berlin mail@lucetia.eu Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia, kodin energiapuhdistukset. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere niina.mettala@luontaishoitola.net Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja Paavontie 6, Kemi sanna.tuovinen@gmail.com Sydämen Valo Tarja Rantamäki Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/vihkimysrituaali Puh tarjarantamaki@hotmail.com Tuula Tuomi InnerLight ja Aloevera -edustaja Ph-tasapainota kehosi. Terveys- ja ravintoneuvontaa. Super Greens luomuterveysjuoma. UUTTA INNERLIGHTILTA: GSR-COMPASS BIO-SKANNAUS tutkin kehosi ravinnepuutteet. 95,2% korrelaatiota laboratorio testeihin nähden. Tuote-esittelyt ja kotikutsut. Puh tuula.tuomi@gmail.com

17 Tähtisade Tuulia Mäntylä Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä lempiainen Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh Kauppapuistikko 16, Vaasa info@yesterdayoncemore.fi

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Joulukuu no 16 2008 Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Jouluun on vain tovi aikaa sekä vuoden 2008 päättymiseen. Tuntuu kuin aika nykyisin menisi siivillä. Taannoin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen Marraskuu no 15 2008 Kirsi-Teresia Kivelä Kristiina Alatalo Vesa Lempiäinen Enkelienergiaa marraskuulle! Enkelit puhuttavat varmaan meitä kaikkia, uskomme niihin tai emme niin mielipide ainakin löytyy.

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu

Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Sähköinen asiointi - omahoitopalvelu, sähköiset palvelut ja oma-olo palvelu Riikka Hirvasniemi kehittämiskoordinaattori @RiikaHI, @OuluHealth riikka.hirvasniemi@ouka.fi www.oulunomahoito.fi MITÄ MEILLÄ

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

Syyskuu no 35/2010 1

Syyskuu no 35/2010 1 Syyskuu no 35/2010 1 Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Nuoren itsetunnon vahvistaminen Nuoren itsetunnon vahvistaminen Eväitä vanhemmuuteen 24.10.2013 Tuulevi Larri Psyk.sh, työnohjaaja Kriisi-ja perhetyöntekijä SPR, Nuorten Turvatalo Mitä itsetunto oikein onkaan Pieni katsaus tunnetaitoihin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen!

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Tällä kertaa esittelyssä on yrittäjä Arja Sinervo Hoitola Artemiksesta. Arjan taidot ihmisen parantamisen ja auttamisen yhteydessä ovat tuoneet myös luovan puolen

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille

Rauhala. on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka. Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Rauhala on maakunnan paras maatila! Kannattavin Tehokkain Haluttu ja mukava työpaikka Hyvää elämää ihmisille ja eläimille Yrityksen perustiedot Omistajat: Ismo ja Miika Takkunen Ismo vastaa tilanjohtaminen

Lisätiedot

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Milla Ilonen 040 848 0909 milla.ilonen@aspa.fi Asiakkaat kokemuskehittäjinä! Vuonna 2008 kutsuttiin koolle eripuolilta Suomea 50 asumispalvelujen käyttäjää. Vertaisarviointi

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Rahapuhetta Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan Herättämässä keskustelua siitä, mistä ei keskustella Rahapuhetta on OP:n yhteistyössä Marttaliiton ja Takuusäätiön kanssa toteuttama

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot