Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!"

Transkriptio

1 Toukokuu no 20/2009

2 Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Esittelyssä on Konsan kartano Turusta joka onkin varsin mielenkiintoinen paikka sillä siellä toimii perinne-ja kulttuuriyhdistys ja Turun luontaishoitola, mutta sieltä löytyy myös aamiaismajoitusta ja näytelmäkerhoa. Yhdistykseen voi liittyä varsin pienellä vuosisummalla (7 ) ja mennä mukaan toimintaan. Jukka Niemisen uusin upea kirja Luomiskoodi avaa meille Kabbalan symboliikkaa. EFT-tunteiden vapautustekniikka on sekin mielenkiintoinen aihe sillä saa jopa tuloksia aikaaan ja kuukauden taiteilijana on Salvarod Dali. Ilmoitustaululta löydät tapahtumia mm. Ultralehden Avoimet ovet jotka on 21.5 Kylämällä. nestetään kuten muutenkin vaaleissa, että valitaan oikea henkilö työtehtävään eikä julkisuuskertoimen mukaan. Taantuma näyttää varsin hankalalta monilla aloilla ja vaatii ihmisiltä sitkeyttä ja ideointikykyä selvitä eteen tulevista ongelmista. Avitusta tarvitaan yhteiskunnalta mutta myös ystävinä ja naapureina voimme auttaa toinen toisiamme kun vaikeudet yllättävät. Monille tämä lama tulee ensimmäistä kertaa jos ei tarvinnut olla 1990-luvulla siinä osallisena. On perustettu ryhmiä joissa voi ongelmistaan puhua ja joissa autetaan myös ohjaamalla oikeille viranomaisille koska sekin on sellainen viidakko jos ei tiedä mihin mennä. Toivon kaikille sinnikkyytä ja hyviä ystäviä! Tuulamaria Kangaslampi Euroviisut menivät mutta Eurovaalit ovet kohta. Toivottavasti sankoin joukoin ää-

3 Konsan kartano Raunistulan liepeiltä löytyy hieno kulttuurillinen keskus jota hoidetaan vanhoja perinteitä kunnioittaen, josta yllättäen löytyy myös kehon ja hengen hoitamista monin eri hoitomuodoin. Konsan tilan nykyinen päärakennus valmistui Maatila oli Maarian pitäjän Raunistulan kylän tiloista suurin: 90 hehtaaria peltoa, metsää ja asuttua maata. Turkuun myytiin lihaa, voita, perunoita ja viljaa. Konsan navetta oli tunnettu kohtaamispaikka, josta haettiin päivän maito ja vaihdettiin kuulumiset. Varsinainen naispatruuna tuli 1890 taloon naidusta Serafia Mariasta, joka jo 23-vuotiaana jäi leskeksi. Tomerasti emäntä ohjasi satoja torppareita, laajensi tiluksia ja koulutti Lyyli-tyttärestä käsityönopettajan. Serafia hoiti taloa vanhoille päivilleen asti, koska tytärtä kiinnostivat enemmän kulttuuririennot ja matkustaminen kuin navetta-askareet. Serafian jälkeen pellot pienenivät, mutta Lyylin myötä taloon tulvahti sivistystä ja antiikkia. Valtio peri Konsan tilan 1986, sillä Lyylillä ei ollut perhettä eikä testamenttia.

4 Ulla Oksanen osti rakennukset Siitä lähtien päärakennuksessa on toiminut luontaishoitola. Kivinavetassa maito haetaan nykyisin kahvipöydästä ja tallissa tehdään lahjaostoksia. Konsan tila on palanen maaseutua keskellä kaupunkia. Vaikka lehmipolut on päällystetty asfaltilla ja pellot peitetty taloilla, pihapiirissä on säilynyt häivähdys sata vuotta vanhasta tunnelmasta. Piikoja ja renkejä on vieläkin talossa runsain mitoin, talkoohenki kukoistaa. Yhdessä rakennetaan, siivotaan ja suunnitellaan. Mutta tänä päivänä ei hoideta karjaa vaan ihmisiä ja maanviljelyn sijasta viljellään hengen hedelmiä. Osaamis -ja ammattiluettelo sivut Yhteisöllisyyden ja perinteiden puolesta Konsan Kartano on viihtyisä pihapiiri, jossa on yhdistetty vanhaa perinnettä hyvän olon palveluihin ja yhteisöllisyyteen. Yli 120 vuotta vanha maatalo piharakennuksineen sijaitsee Raunistulassa kivenheiton päässä Turun keskustasta. Vuodesta 1994 päärakennuksessa on toiminut Turun Luontaishoitola, jonka yhteyteen on muodostunut terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä kurssikeskus. Vieressä olevaan kivinavettaan on sittemmin avattu kahvila nimeltä Navetta Päärakennuksessa on tarjolla aamiaismajoitusta. Vanhaan hirsinavettaan on rakenteilla puutyöverstas ja puutarhaan ollaan muokkaamassa yrttipeltoa. Pihapiirissä järjestetään vuosittain yhteisiä kansantapahtumia kuten kylvö- ja sadonkorjuujuhlat. Juuri ensi-iltansa on saanut paikallisesta historiasta kertova teatteriesitys, Taivas, maa ja maitohorsmat Konsan Kartanoa on kunnostettu pitkälti talkoovoimin hyvän mielen pihapiiriksi, joka tarjoaa ihmisille monipuolisia mahdollisuuksia tehdä yhdessä mielekästä työtä, liittyy se sitten käsityöhön, puutarhanhoitoon, rakentamiseen, ruoanlaittoon, lehden tekemiseen (Sateenkaarisanomat) tai tapahtumien järjestämiseen. Toiminta on mukautunut tekijöittensä ja osallistujiensa mukaan. Tämän päivän virtuaaliyhteiskunnassa luonnollinen tekeminen on vähentynyt. Konkreettinen kädentyö voi kuitenkin purkaa päivän paineita, se voi innostaa ja luoda uutta. Olennaista on myös yhdessä tekemisen ilo. Mielekkään ja omaehtoisen vapaaehtoisja yhdistystoiminnan on todettu edistävän terveyttä ja hyvinvointia. Sosiaalista pääomaa ei voi kerätä kuten rahaa, vaan se syntyy ihmisten yhteisestä toiminnasta. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus lisää vuorovaikutusta, joka on yksi tärkeimmistä hyvinvointia ylläpitävistä tekijöistä. Konsan perinne- ja kulttuuriyhdistys

5 on perustettu edistämään yhteisöllisyyttä ja antamaan mahdollisuuden oppia lisää vanhoista kädentaidoista, kulttuurista, hyötykasvien viljelystä ja ympäristön ekologisuudesta. Yhdistyksen tavoitteena myös on vaalia perinteitä ja historiaa sekä edistää kalevalaista kulttuuria. Tähän kuuluu muun muassa suojelukohteena olevan Konsan tilan vanhan rakennusperinnön ylläpitäminen. Kaikkien ihmisten ei tarvitse tehdä kaikkea, mutta jokaiselle löytyy tehtävä: Toimikunnat Konsan perinne- ja kulttuuriyhdistyksessä toimivat tällä hetkellä seuraavat toimikunnat: teatteritoimikunta, lehtitoimikunta/sateenkaarisanomat, juhlatoimikunta (ohjelmasuunnittelu), ruokatoimikunta (ruoan valmistus arkeen, juhlaan, kursseille), keskiaikatapahtumatoimikunta, rakennustoimikunta, ympäristötoimikunta, lämmitystoimikunta, siivoustoimikunta, nettitoimikunta, luomupiiri. Ihminen voi hyvin, kun hän pääsee toteuttamaan itseään. Konsan kartanossa jokaisella on paikkansa. Yhteisö toimii parhaiten, kun jokainen tuo siihen oman panoksensa jota myös arvostetaan. Konsan perinne- ja kulttuuriyhdistyksen toimintaan voi lähteä mukaan vaikka jäsenenä, ottamalla yhteyden Konsan Kartanoon, josta työryhmien vastuuhenkilöiden yhteystiedot. Jäsenmaksu on 7 vuodessa. Turun luontaishoitola Vaihtoehtoishoitola, missä apu on lähellä kun terveys horjuu. Turun Luontaishoitolassa voit ammentaa myös uutta elinvoimaa säilyttääksesi nykyisen terveytesi ja energisyytesi. Tarjolla olevia hoitoja: Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia, Bioenergia-informaatiokentän oikaisu, Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssi, Hieronta (klassinen), Hieronta (intuitiivinen), Homeopatia, Intialainen päähieronta, Jalkahoito / rentoutus, Koko kehon vyöhyketerapia, Refleksologia, Korvakynttilähoito, Lymfahoito, Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia, Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Suggesto- ja rentoutusterapia, Tarot, Voicemassage. Hoitajat: Jouko Aavasalo, Diana Elo, Fan Lang, Rita Forsberg-Kimura, Tuula Helle, Tuula Huhtala, Pirkko Kanerva, Lille Lindmäe, Ulla Oksanen, Risto-Matti Rantanen, Siiri Silvan, Kaisa Tamer, Tarja Taskinen, Johanna Tiainen, Arja Vainio, Jukka Viertomanner. Käy katsomassa nettisivuja ja tapahtumia: Virusmäentie 9, TURKU Puh. (02) Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 12-16

6 todellakin putkahtaa heti seuraavana arkiaamuna. Koska kustantaja sitä nyt kuitenkin on painanut kohtuullisesti, uskaltaa luvata, että ainakin vuoden 2009 ajan sitä saa. Suosiosta riippumatta. Itse meinaan odotan tästä melkoista piristysruisketta rajatieteen pöytiin, joiden sisältö on viime aikoina ollut tasapaksun latteaa, jossa ei kirjoittajat enää kehtaa panna itseään kunnolla peliin. Hermeetikon toinen oheistuote on siis nähnyt päivänvalonsa. Näin se imperiumme kasvaa. Todellisuudessa tämä ei ole Hermeetikko-Productionsin kustama, vaan Thelema-Julkaisut sen on ihan rahalla maksanut, mutta onhan se selvää, että meidänkin kautta sitä saa. Yksinkertaisesti siksi, että tunnettuun tapaan hermeetikko-tuotteet tulee postiluukusta seuraavana arkiaamuna poislukien jos tuote on tilapäisesti tai pysyvästi lopussa. Sen lisäksi ne saa maksaa omaan tahtiinsa kohtuullisen ajan kuluttua, ja hyvin on homma pelannut. Luomiskoodi-kirjan hinta on siis 20 euroa ja jokainen päättäköön paneeko sen rahan tähän kirjaan vai K-kauppaan. Sitä voi tilata alla olevalla lomakkeella ja se Varoituksen sana kuitenkin että kirja kylläkin lumoaa, mutta on myös raskaslukuinen. Ei kabbala mitään yksinkertaista ole, varsinkaan jos sen maailmankuvaa ymppää tieteen ympärille. Erityisesti, kun tieteenkin erityiskysymykset ovat kaikkea muuta kuin helppoja selittää maallikolle (maallikkona jouduin itsekin funtsaan niitä vuosia). Tosin mystistäkään puolta ei voinut ohittaa, koska koodit veivät myös siihen suuntaan ja lopussa annan ymmärtää, että kabbalistinen elämänpuu on se, jonka jokainen näkee kuolemansa rajan takana (buddhalaisten tikle-pallot). Liitteenä kirjassa on suomennettu Sefer Yeatzirah: Luomisen kirja. Tämä kabbalistinen perusteos on vähintään vuodelta 100 ja se on kommentaario itse luomiskertomukselle. On siis selvää, että myös luomiskertomus (Raamatun ensimmäinen luku) löytyy heprealaisena alkutekstinä ja alla sen karkea suomennos, jotta tekstiä voi seurata. Jokainen sana on myös luonnollisesti numeroitu klassisen gematrian säännöillä.

7 EFT Tunteiden vapautustekniikka Jonain päivänä lääkärien ammattikunta herää ja tajuaa, että ratkaisemattomat tunneongelmat ovat pääsyy 85%:ssa kaikista sairauksista. Kun he heräävät, EFT kuuluu heidän ensisijaisiin parantamisvälineisiinsä... kuten se on minulle. - Eric Robins, MD - Mitä EFT on? EFT-menetelmää voidaan nimittää energian vapautus harjoitukseksi, jolla voidaan käsitellä sekä fyysisiä, että psyykkisiä vaivoja. Menetelmä on yksinkertainen aloittaa ja ainutlaatuinen, akupunktiota ilman neuloja. Siinä stimuloidaan hyvin valikoituja meridiaanipisteitä kehossa, naputtelemalla niitä sormenpäillä. Menetelmä on helppo oppia ja muistaa, sitä on mahdollista tehdä jokaisen itse missä hyvänsä, eli kerran opittuasi sen voit auttaa itseäsi. On sanottu, että syy kaikkiin kielteisiin tunteisiin on häiriö kehon energiasysteemissä. Ja koska meidän fyysiset säryt ja sairaudet ovat selvästi yhteydessä tunteisiimme, on seuraava lauseke osoittautunut todeksi: Meidän selvittämättömät kielteiset emootiot, tunnetilat, ovat päätekijä suurimpaan osaan fyysisiä kipuja ja sairauksiamme. EFT tuo vapauden elämääsi siellä missä ajattelet, että mikään ei auta. Siinä missä terapia vie kuukausia, jopa vuosia käyttämällä perinteistä puheterapiaa, EFT usein tekee työn sinulle selvästi ja läpikotaisesti yhdessä tai kahdessa istunnossa ja joskus jopa hetkessä. Kun huomaat kuinka hyvin EFT selvittää emootioiden jäänteet, seuraava havaintosi on kuinka fyysiset vaivat alkavat hävitä. Päänsärky, selkäkipu ja muut epämukavat taipumukset helpottaa tai häviää. Näkösi paranee ja päivittäinen stressi vaatii vähemmän raatamista systeemissäsi. Siksipä EFT:tä voi käyttää ja kokeilla kaikkeen. Tämä on juuri sen hämmästyttävin ominaisuus. Voit käyttää tätä ihan kaikkeen, alkavasta vilustumisesta syöpään. Hyviä tuloksia on saatu lähes jokaisen tunneongelman kanssa, pelkotiloihin, traumoihin, depressioihin, suruun, ahdistukseen ja skitsofreniaan. Pelkotiloja on poistettu, kuten korkeanpaikan- ja ahtaanpaikankammoa, hissipelkoa, lentopelkoa, taikauskoa, esiintymispelkoa, pimeänpelkoa ja paniikkihäiriöitä jne. Tunnustetaan ongelma ja affirmaatioilla vahvistusta Erilaisissa riippuvuuksissa EFT-menetelmä on antanut nopeita tuloksia. Liikalihavuus, syömishäiriöt, makeanhimo, tupakka, alkoholi jne. Samoin allergioita ja astmaa on saatu poistettua. ADD ja ADHD lapsia saatu rauhoittumaan, fibromyalgiaan apua ja ainakin USA:sta tulee jatkuvasti raportteja, että erilaisissa sairauksissakin saatu hyviä tuloksia. EFT: llä voidaan vahvistaa heikkoa itsetuntoa ja sehän tahtoo meillä useimmilla kaipaavan kohennusta. Lue lisää:

8 Salvador Domingo Felipe Jacinto Dalí i Domènech (11. toukokuuta tammikuuta 1989) oli espanjalainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja elokuvakäsikirjoittaja. Dalí tunnetaan parhaiten surrealistisista töistään, joista kuuluisimpia on vuonna 1931 valmistunut Muiston pysyvyys. Salvador Dalí syntyi keskiluokkaiseen notaariperheeseen Figuerasin Monturiolkadun talossa numero kaksikymmentä. Dalí kävi koulunsa synnyinkaupungissaan Figuerasissa ja piti ensimmäisen näyttelynsä 14-vuotiaana yhdessä muiden paikallisten taiteilijoiden kanssa. Vuosina Dalí maalasi useita muotokuvia sisarestaan Anna Mariasta ja tutustui aikakauden tyylisuuntiin, joista häneen vaikuttivat erityisesti kubismi ja myöhemmin surrealismi. Tätä kautta Dalín elämässä on myöhemmin nimitetty freudilaiseksi ja sen jälkeistä kautta lorcalaiseksi. Vuonna 1926 Dalí matkusti ensimmäistä kertaa Pariisiin, missä hän vieraili Pablo Picasson luona. Vuonna 1929 hän tutustui kotonaan moniin surrealismin merkkihenkilöihin, joiden joukossa oli runoilija Paul Eluard vaimonsa Galan kanssa. Tapaaminen oli Dalín elämän kannalta sikäli merkittävä, että Galasta tuli myöhemmin Dalín elämänkumppani. Kuukauden taiteilija Salvarod Dali Samoihin aikoihin Dalísta alkoi tulla surrealismin merkkihenkilö. Dalín teoksissa alkoivat esiintyä yhä useammin unikuvat, ja taiteilija kehitti metodin, jota hän itse kutsui paranoidis-kriittiseksi ja jossa oli vaikutteita muun muassa renessanssiajan suurmieheltä Leonardo da Vinciltä. Lähde: Wikipedia

9 I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Arja Sinervon voimataluista julisteita myytävänä 5 kpl Pink Lady ja Valkoinen kosminen tuli. /www.hoitolaartemis.net/ Avoimet Ovet Ultrassa Helatorstaina klo Ultran toimistolla Kuhmoisten Kylämällä, Salojärventie 36 Mm. Sara Gardner: Reiki- ja energiahoito (tulkataan) Helena Luukkonen: Kristallilapset - Uuden tietoisuuden tuojat Maire Kotilainen: Elämäntie syntymäajan perusteella Ari Kero: Ravintokasvien energiat ja aurakentät Tarja Senne: Meediotilaisuus Vielä ehdit äänestää vuoden Rajatietokirjaa! VUODEN RAJATIETOKIRJAN JULKISTUS! Käy äänestämässä. Ultran koko satojen rajatietokirjojen, musiikin, henkisten elokuvien, korttien ym. valikoima. Mukana Äitimaan luomukahvio luomulounas, spelt-tuotteita Olet sydämellisesti tervetullut tapaamaan rajatiedon harrastajia ja tekijöitä! Vapaa pääsy!

10 I l m o i t u s t a u l u Keuruun Ekokylässä pidettiin viime Vapun aikaan Kestävän Elämäntavan koulutuksen ensimmäisen osion, taloudellisen, kenraaliharjoitus. Nyt Helatorstaista alkaen järjestetään seuraava 4 päivän koulutus kenraaliharjoituksena. Vuorossa on sosiaalinen osio. Tervetuloa opiskelemaan harjoituksien ja leikkien avulla sosiaalisia taitoja, tutkimaan minkälainen itse olet ryhmän jäsenenä ja minkälaisia asioita kannattaa ottaa huomioon kun perustaa ryhmää tai yhteisöä. Koulutuksessa käsitellään mm. päätöksentekoa, vuorovaikutusta, yhteisön sosiaalisia suhteita sekä terveyttä ja itsehoitoa. Millainen sosiaalinen rakenne tukee yhteisön toimintaa? Miten voimme toimia niin, että omat vuorovaikutustaitomme paranevat? Hinta on uskomattomat 40 euroa, joka sisältää kaiken: opetuksen, majoituksen ja ruuan. Mahdollisuus huonemajoitukseen, lisämaksu 15 /vrk. Kevään koulutukset suunnataan ensisijaisesti yhteisöjen asukkaille ja muille aktivisteille. Niihin on vielä muutama paikka vapaana. Kesäkuussa (to-su) Maailmankuvallinen osio Maailmankuvallinen osa-alue sitoo kaiken yhteen luotaamalla ekoyhteisöjen ideologisia taustoja. Mitä holistisuus tai paradigman muutos tarkoittavat? Miten henkisyys ilmenee yhteisön arjessa? Miten rituaalit hyödyttävät yhteisöä? Elokuussa Ekologinen osio Ekologinen osa-alue paneutuu kestävän elämäntavan fyysisten puitteiden luomiseen kuten rakentamiseen, energiaratkaisuihin ja ruoantuotantoon. Koulutuksen aikana tehdään etätehtävänä ekoyhteisösuunnitelma. Ohjelma alkaa torstaisin kello Saapua voit jo keskiviikkoiltana. Sunnuntaina lopetamme kello Voit osallistua yhteen tai useampaan koulutukseen.lisätietoja löytyy osoitteesta Ilmoittaudu sähköpostitse tai puhelimitse (Kirsi tai Seija). Mukaan mahtuu 20 osallistujaa. Kestävän elämäntavan koulutus (Keko) eli Ecovillage Design Education (EDE) koulutuksella on YK:n koulutus- ja tutkimuslaitoksen (UNITAR) hyväksyntä. EDE-opetussuunnitelman mukaisia koulutuksia on järjestetty ympäri maailmaa vuodesta 2005 lähtien.

11 I l m o i t u s t a u l u

12 Osaamis -ja ammattiluettelo Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Aurijulkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) , Aurinkosydän Matti Niskala Intuitiivisen Enkelimusiikin konsertit, Hengen tulikävelyt (yksityisille), Yhteishengen tulikävelyt (yrityksille), Henkisen kasvun kirjat. Puh Kalevan puistotie 21 B 62, Tampere Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin /vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitys myös kaukohoitona. Puh Casa D Angelique Marjaana Will-Vidlund Ceresia Kirsi-Teresia Kivelä Ohjaukset; Sisäinen hyvinvointi, Regressioohjaus, Rentoutusohjaus, Energiahoidot, Kivihoidot, Enkelin kasvohoito, Tarot tulkinnat. Myös hoitotilan vuokraus. Puh Elijah Rakel Numerologiset luonneanalyysit sekä Tarot tulkinnat Esoteerinen Alkemiakeskus Jan-Mikael Maros Ihmisen sielullinen kehitys, Edellisten elämien tutkimukset, Esoteeriset aura -ja chakrakonsultaatiot, Kiviterapia, Kivien symboliikka, Hoitomusiikkia. Puh Vasavägen 41 A, Närpiö Fontane Lady s Club (CMS) Naisten kuntoklubi Marita Kivinen Puh Laajaniityntie 3, Vantaa Arja Järvinen Hivenaineainelyysit Puh Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme,taitot, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-

13 Librikset jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere Haukila Leena Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh Piilokalliontie 3, Perniö Hermeetikko lehti Päätoimittaja Jukka Nieminen Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus. (Rentoutusohjaaja, regressio-ohjaaja) Puh Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin Hoitotila Tietoinen Verso Erilaisia hoitoja yksittäin tai yhdistelmänä. Jorma Tuomainen, Suvantokatu 11, Tampere IlonTila Tilavuokrausta ja tapahtumia Puh Väinölänkatu 1, Tampere Kirjansitomista Mari Vehkaluoto Puh Konsan Kartano Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia, Bioenergiainformaatiokentän oikaisu, Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssi, Hieronta (klassinen), Hieronta (intuitiivinen),hom eopatia, Intialainen päähieronta, Jalkahoito / rentoutus, Koko kehon vyöhyketerapia, Refleksologia, Korvakynttilähoito, Lymfahoito, Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia, Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Suggesto- ja rentoutusterapia, Tarot, Voicemassage. Konsan perinne -ja kulttuuriyhdistys, Aamiaismajoitus, Tallipiha, Sateenkaarisanomet; Kalevala, Turun luontaishoitola Puh. (02) Virusmäentie 9, TURKU Kotisiivous MeriSun Anneli Merisalo Puh Koulukatu 10 as. 5, Karjalohja Kristiina Alatalo Pensselinpitelijä, Maan matkalainen. Taidetta maalaamalla ja v a l o kuvaamalla: läheltä ja kaukaa, sisältä ja ulkoa, maasta

14 ja taivaasta. Meditaatioita ja Chakratanssia. Puh Lehto Markku Energiahoitoja, jalokivihoitoja, jäsenkorjausta, varvas-meridiaanitulkinta, runoilija Puh: Logos Terapia Hannu Hinkka Sosionomi - Työnohjaaja Puh Atomikatu 7 A 3, Tampere hannu.hinkka(at)logosterapia.com Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia-harjoitus, kodin energiapuhdistukset. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere /www.luontaishoitola.net Naurujooga Essi Tolonen Naurujooga -ja ilmaisukouluttaja Puh Nina Osagie Desing Niina Osag Korutaiteilija Käsin valmistetut korut ja sisustustuotteet. Puh Omniversum Eijamaria Broholm KM, opettajankouluttaja, New Energy Teacher, Uuden energian koulutus,ohjausklinikka, Energiaklinikka, retriitit Puh Tuomiokirkonkatu 40 C, Tampere Lars-Erik Broholm Yritysklinikka, Ohjausklinikka, Kielipalvelut, Äänitutotanto Puh Piano & viihde Ohjelmapalvelu Puh Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja Paavontie 6, Kemi Raunio Soile Kirjailija, Selvännäkijä, kanavoija Sarkku Taide putiikki Sari Tallman-Nieminen Lasi-ja posliinimaalausta, Violettiliekkikorut Puh Orimattila Smiling Stars Erkki Lehtiranta ja Leena Niemelä +358-(0) (0) (mobile)

15 Sydämen Valo Tarja Rantamäki Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/vihkimysrituaali Puh Tampio Hannele Reikimaster, intuitiivinen (energia)hoitaja, hieroja, vyöhyketerapeutti. Voit liittyä sähköpostilistalleni, jolla kirjoittelen ja välitän tietoa, rakkautta, energiaa, ajatuksia, kuvia. *Uutta:* sähköposti-/puhelinkurssi itsen löytämiseksi ja laajentamiseksi Boulder, Colorado Teide Timo Taiteilija, kirjailija Terttu Saksala Aromaterapiaa Aromaterapia, Aromaterapeuttinen kasvohoito, Klassinen vyöhyketerapia, Shiatsu,Intialainen päähieronta, Rentouttava yrttihoito, Kukkaterapia, Kalevalainen jäsenkorjaus, Tiibetiläinen hunajahoito, Suklaahieronta, Selluliitinhoitopaketti, Koulutus,Energiahoito. Puh Myllystenpohjantie 27 A KANGASALA Tilkkuparatiisi Svetlana Ranta Tulkki Juha Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh Paavontie 6, Kemi Tragerterapia Sirpa Jauhiainen Puh: Tyylistudio Päivi Alanen Pukeutumisneuvonta, värianalyysit, meikkausopetus. Erilaiset tyyli-ja pukeutumiskurssit yrityksille ja yksityishenkilöille. Kurssit ja luennot väreistä ja värien käytöstä pukeutumisessa ja sisustuksessa. Unelmista Totta! aarrekartta-kurssit. Puh Tähtisade Tuulia Mäntylä Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä

16 ValoArt Oy Taina Hokkanen Valosuunnittelut tapahtumiin, koteihin, pihoihin. Taiteilija Kauppapuistikko 16, Vaasa Puh Köyräntie 360 as Tohkala Valtanen Marja Kouluttaja, terapeutti Kosketushoidot: Aromaterapia, Reiki, Prinsessa Ruusunen ja Ritari Rohkean hoidot. Konsultaatiot: Elämälläsi on tarkoitus, elämänpuu, kukkaterapia. Kurssit: Löydä Aurinkosi, Jooga ja tietoinen läsnäolo, Selvännäkijäkoulutus, Rakkauden mysteerit, Omenankukka ja Satakieli, Unikoulu. Puh , Kolmionkatu 2 K 93, Tampere Vesa Lempiäinen Taitelija, muusikko Viestintätoimisto FanFar Mervi Talonen Puh With Heart&Soul Nina Bräysy Intuitiivinen life coaching, fengshui konsultaatiot ja space clearing, tarot, kurssit ja verkkokauppa. Puh Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää Lokakuu no 14 2008 Kesän muistot Kesästä ei luonnossa ole enää paljoakaan jäljellä, mutta kesäkuvia on kiva katsella mikäli niitä on albumeihin ehtinyt koota mukavien muistojen kera. Tämän lehden numerossa

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily

KOSKETUS. -tunteiden tulkki. Pirkko Säily KOSKETUS -tunteiden tulkki Pirkko Säily Sana koskettaa merkitsee fyysisen kontaktin luomista tai tunteisiin vetoamista Kosketuksessa on aina kyseessä vuorovaikutustapahtuma, jossa on vähintään kaksi osa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016

BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 BALANSSIN JOOGAPAKETIT 2016 Esim. kokous-, tyky-, tyhy- ja virkistyspäivien ohjelmaan liitettäviä palveluita. Virkisty joogakävelyllä 60min 100 kävelyä hiljaisuudessa hiekkadyyneillä pitkospuita pitkin.

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Maahanmuuttajan mielenterveys

Maahanmuuttajan mielenterveys Maahanmuuttajan mielenterveys Tapio Halla, erikoislääkäri Tampereen kaupunki Mielenterveys-ja päihdepalvelut Psykiatrian poklinikka maahanmuuttajille Maahanmuuttajat Suomessa suurin maahanmuuttajaryhmä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.

Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Kesä 2015. Lasten kesäleirit

Kesä 2015. Lasten kesäleirit Kesä 2015 Lasten kesäleirit 1 Luodaan kesämuistoja yhdessä! leirejä koskevaa tietoa Ilmoittautuminen Pikkuveturi-, Young Ladies- sekä Seikkailuleirille jatkuu ilmoittautumista seuraavana arkipäivänä khranvirastoon

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057

Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat. Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Humalan tällä puolella Alkoholikeskustelun uudet suunnat Antti Maunu VTT, tutkija maunuan@gmail.com 0408325057 Suomen suurimmat alkoholiongelmat Humalan ylikorostunut rooli puheessa ja itseymmärryksessä

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka

HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka HENKINEN VALMENNUS MITÄ, MIKSI JA MITEN? Satu Kaski PsL, urheilupsykologi Huippu-urheiluseminaari 17.11.2012 Kotka SISÄLTÖ Henkinen valmennus mitä? (tavoitteista, keinot ym) Mitä henkinen valmennus edellyttää

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO 2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57

Piiri Cup pistetaulukko. 5 Länsi-Suomi 4 0 4 11 4 2 4 17 2 3 3 3 0 0 0 0 0 0 57 Piiri Cup pistetaulukko Sij. Piiri MJ1 MJ2 NJ SJ/A SJ/B SJ/C MP/A MP/B MP/C Miesten Singelit Naisten Singelit YHT. 1 Keski-Suomi 32 0 4 2 4 11 9 28 0 3 3 21 0 0 0 3 0 0 120 2 Eteläinen-Suomi 11 4 20 2

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina Yhtä jalkaa - Ratsastuksen Reilu Peli Mitä on Reilu Peli? Jokaisen oikeus harrastaa iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta,

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

Ole paras versio itsestäsi nlp. OLE PARAS VERSIO ITSESTÄSI Mielenliikkeitä hyvään elämään

Ole paras versio itsestäsi nlp. OLE PARAS VERSIO ITSESTÄSI Mielenliikkeitä hyvään elämään Ole paras versio itsestäsi nlp OLE PARAS VERSIO ITSESTÄSI Mielenliikkeitä hyvään elämään Sisällysluettelo 3 Hei, Ainutlaatuinen Sinä 4 Näin Löydät Perille Hyvään elämään (NLP) 5 Unelma onnellisesta elämästä

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä.

TUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. TUNNELMAMUOTOILU Marjo Rantanen Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. Talentum Pro Helsinki 2016 Talentum Media Oy ja Marjo Rantanen Kansi: Marjo Rantanen ja Ile s Workshop, Ile Suni Taitto:

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

Aktiviteetit ryhmille

Aktiviteetit ryhmille Aktiviteetit ryhmille Tiimihenkeä nostattavaa kisailua ja hauskanpitoa Puhalletaan yhteen hiileen 60 min, max 30 hlöä 135 Kisaillaan tiimin nostatus hengessä hauskojen tehtävien parissa. Aktiviteetti toteutetaan

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkovaltuusto Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA!

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Kirkkovaltuusto Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA! Aika 31.1.2017 kello 18.30 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus - HUOM. PAIKKA! Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Ahvenjärvi Seppo Elo Irmeli Elo Joonas Hakala Pentti Hietanen Sari Ilmarinen Liisa Jauhiainen Juha

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY

TURUN SEUDUN AGILITYURHEILIJAT RY 1 1. Kokouksen avaus Kokous avattu klo 18.05. 2. Läsnäolijat ja päätösvaltaisuus (pj. tai vpj. +3 johtokunnan jäsentä) Paikalla Asko Jokinen (pj), Minna Koskinen, Jarmo Kumpulainen, Sini Grén ja Sanna

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.9.2012 Hallinto Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki - henkilöstöasiat 182 190 Johtava ylilääkäri Katariina Korkeila - henkilöstöasiat/maksusitoumukset

Lisätiedot

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY "Puutarhan aika" "Onnellinen puutarhuri"

Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään Vuojoen kartanon kesäretkestä. WSOY:n edustaja Joni Strandberg WSOY Puutarhan aika Onnellinen puutarhuri Kirja- ja matkailta Karkasimme puutarhaan kirjojen ja matkojen pariin karkauspäivänä 29.2. Hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua väkeä alkoi saapua Bulevardi 12:n WSOY:n kirjamyymälään tekemään edullisia

Lisätiedot

Rakennusautomaation käytettävyys. Rakennusautomaatioseminaari 30.5.2013 Sami Karjalainen, VTT

Rakennusautomaation käytettävyys. Rakennusautomaatioseminaari 30.5.2013 Sami Karjalainen, VTT Rakennusautomaation käytettävyys Rakennusautomaatioseminaari 30.5.2013 Sami Karjalainen, VTT 2 Oma tausta Perusinsinööri DI, lvi-tekniikka, TKK 1993 Herääminen käytettävyysasioihin noin 2002 Tekniikan

Lisätiedot

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin

Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin Mielenterveysongelmien vaikutus omaisten vointiin EUFAMI (European Federation of Family Associations of People w ith Mental Illness) 2014 Tutkimukseen osallistui 1111 omaista ympäri Eurooppaa, joista 48

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info

21.5.2014 Copyright www.videomarkkinointi.info 1 Tervetuloa kolmannelle jaksolle! Tähän jaksoon sisältyy testi, miten käytät oman aikasi? Saat vinkkejä miten omat unelmat saadaan kirkkaaksi. Jotta voit ne toteuttaa Tarvitset suunnitelman ja työkalut.

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI (päivitetty 24.8.15)

Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI (päivitetty 24.8.15) TOHMAJÄRVEN KUNTA / ATTENDO OY PL 5352 70701 KUOPIO YKSITYISET KOTITALOUSPALVELUIDEN TUOTTAJAT Yrittäjä Puhelinnumero Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI

Lisätiedot

Satuja. Melina Salmi 6c

Satuja. Melina Salmi 6c Satuja Melina Salmi 6c Peukaloliisan ja Viisaan keskustelu -Anteeksi! Kasvaako täällä lähellä ruusupensaita? -Oletpa sinä pieni, vielä lyhyempi kuin minä! No, kyllä täällä tietääkseni kasvaa ruusupensas

Lisätiedot

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen

OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen OPAS OHJAAJALLE ohjaajana toimiminen 2 JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu työpaikkaohjaajille, jotka ohjaavat opiskelijoita työelämässä. Opas sisältää tietoa ohjaajana toimimisesta. Oppaassa käsitellään

Lisätiedot

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa.

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Adverbiaali adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Tänään (aika) koulussa (paikka) puhuttiin varovasti (tapa) vähän (määrä) vahingossa

Lisätiedot

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT

VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERAPIAPALVE- LUT VUOSINA 2015 2018:YKSILÖTERAPIAT LAPIN VAKUUTUSPIIRI Fysioterapia Simon Fysioterapia Tmi Elina Eros

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 2012 4.10.2012 Finlandia-talo Johanna Barkman & Pipsa Vario Pesäpuu ry Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni Selviytyjät lastensuojelun kehittäjäryhmä..on

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016

Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016 Ruskajolkka Viimeksi päivitetty 24.03.2016 {tab=kilpailukutsu} Ruskajolkka kilpailukutsu: 2. Ruskajolkka juostaan lauantaina 24.9.2016. Kisakanslia Hotelli Riekonlinnan tiloissa avoinna kisapäivänä klo

Lisätiedot

Runoissa kieltä käytetään usein arkikielestä poikkeavalla tavalla. Runoissa kaikella on merkitystä eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole olemassa.

Runoissa kieltä käytetään usein arkikielestä poikkeavalla tavalla. Runoissa kaikella on merkitystä eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole olemassa. a j o n u R n a a m luke Runoissa kieltä käytetään usein arkikielestä poikkeavalla tavalla. Runoissa kaikella on merkitystä eikä yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ole olemassa. Tarpeellisia käsitteitä N I N

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy

Mielenterveyden. Ensiapukirja. Mielenterveyden. Ensiapukirja. Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi. Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Mielenterveyden Ensiapukirja Mielenterveyden Ensiapukirja Tarja Heiskanen Kristina Salonen Pirkko Sassi Suomen Mielenterveysseura SMS-Tuotanto Oy Suomen Mielenterveysseura

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj.

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Aika 9.2.2016 kello 18.30 19.07 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Aarnio-Närhi Hannele Liljeqvist Pirkko, varaj. Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Joonas Pihkala Isto Hakala Pentti Poutiainen

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2017 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2017 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot